Uudet hallituslaiset samassa kuvassa. Takarivissä vasemmalta alkaen Tuomas Soini, Toni Sandvik ja Vilma-Riikka Tiittanen, edessä David Delahunty, Kalle Parviainen, Jenna Suorsa ja Katri Kiurujoki.

”Enemmän kevyttä höpöilyä” – OYY:n uusi hallitus haluaa ylioppilaskunnasta opiskelijalle läheisen

OYY:n hallituksen vastuulla on tänä vuonna kampuskehittämistä, opiskelijoiden hyvinvointia, Osako-yhteistyötä, viestintää, tapahtumien järjestämistä ja järjestöjen kouluttamista koskevia toimintasuunnitelmaprojekteja. Vaikka vastuut ja kiinnostuksenkohteet vaihtelevat, yksi tavoite yhdistää kaikkia hallituslaisia.

Ihmiset  | 

Teksti Anni Hyypiö

Kuvat Anni Hyypiö

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan viime keväänä toteuttamassa jäsenkyselyssä yksi adjektiivi toistui yli muiden. Ylioppilaskuntaa pidettiin jäsenistön keskuudessa erityisesti etäisenä.

Uudet luottamushenkilöt eivät näkemystä kiellä, päinvastoin – OYY:n uusi hallitus on yhtä mieltä siitä, mikä on tulevan vuoden keskeisin tehtävä: ylioppilaskunta on tänä vuonna tuotava lähemmäksi opiskelijaa.

Mutta mikä neuvoksi? Millä tavalla ylioppilaskunnasta tulisi vuodessa jäsenistölleen läheisempi?

Lue hallituslaisten visioista tulevalle vuodelle Oulun ylioppilaslehden jutusta.

 

Oulun ylioppilaslehti selvitti torstaina 18.1. järjestäytyneen hallituksen tuntemukset tulevasta vuodesta. Kaikki hallituksen jäsenet ja hallituksen puheenjohtaja vastasivat samoihin kysymyksiin:

1. Millainen on historiasi opiskelijavaikuttajana?
2. Mitä asioita tulit tekemään Oulun yliopiston ylioppilaskuntaan?
3. OYY:n jäsenkyselyssä keväällä 2017 keskeisin ylioppilaskuntaa kuvaava adjektiivi oli ”etäinen”. Miten muuttaisit tätä mielikuvaa?
4. Millainen on oma kokemuksesi ylioppilaskunnasta ennen hallitusvuotta?
5. Hallitusvuosi on tunnetusti hektinen. Millä keinoilla selviät tulevasta vuodesta? Aiotko opiskella?
6. Millainen OYY on hallituskautesi jälkeen vuonna 2019?

 

Hallituksen puheenjohtaja Kalle Parviainen, 31, HuKa, opiskelee englantilaista filologiaa kuudetta vuotta

”Opiskelijavaikuttajana olen tehnyt oikeastaan kaikkea mahdollista: olen toiminut omassa ainejärjestössä Verbassa, kattokillassa (Humanistinen Kilta) sekä hallopedinä omassa oppiaineessa. En enää keksi, mitä muuta voisi tehdä! Mutta lempitittelini on Ylen haastattelussa käytetty Oulun yliopiston humanistisen tiedekunnan muuttotyöryhmän opiskelijavarajäsen.

Tänä vuonna puheenjohtajana ajattelin pyörittää kaikkea. Kun viime vuodelta jo tiedän, miten organisaatio toimii, voin keskittyä toiminnan kehittämiseen ja edunvalvontaan.

Vaikka vihaankin sanaa jalkautuminen, se on paras keino vähentää ylioppilaskunnan etäisyyttä. Esimerkiksi viestinnässä meillä tulisi olla enemmän kevyttä höpöilyä tiukan asian seassa. Koska jäseniä on 11 000, jokaista ei voi vuoden aikana kohdata, mutta jokainen kohtaaminen on tärkeä. Viime vuonna opiskelijoita kohdatessa oppi tuntemaan ihmisiä, jonka jälkeen palautteena sai, että OYY onkin ihan jees. Jos 10 ihmistä lähtee mukaan, siitä voi seurata lumipalloefekti!

Ennen hallitusvuottani ensimmäinen kohtaaminen ylioppilaskuntaan oli vuonna 2014 edustajiston kokouksessa, jossa toimin tulkkina. Silloin minulle jäi mielikuvaksi, että onpa siisti organisaatio, ja onpa tämä mielenkiintoinen asia, olisi kiva päästä tuonne joskus itsekin.

Tänä vuonna aion viimeistellä yhden seminaarityön ja aloitella gradua. Aion kuitenkin viettää myös vapaa-aikaa, harrastan taekwon-doa, käyn lenkillä ja luen kirjoja.

Minun puheenjohtajavuoteni jälkeen OYY on toivottavasti pystyssä, ja on eteenpäin katsova, entistä paremmin rullaava organisaatio, jonka kaikki opiskelijat tuntevat omakseen.”

 

Hallituksen varapuheenjohtaja Jenna Suorsa, 25, TeTa, opiskelee kauppatieteitä kolmatta vuotta
Vastuuprojektina Värikäs tapahtuma- ja koulutuspaletti, mukana projekteissa Viestinnän viemää ja Ylioppilaskunnan värikäs tapahtuma- ja koulutuspaletti, seurantavastuuna koulutuspolitiikka

”Ennen hallitusvuottani olen ollut mukana OuluES:n (Oulu Entrepreneurship Society) hallituksessa. Sen toimintaan lähdin mukaan heti fuksivuotena, viime vuonna toimin järjestön puheenjohtajana. En ole ollut mukana kiltatoiminnassa, ehkä olen kokenut poikkitieteellisen toiminnan enemmän omanani.

Tänä vuonna minulle ykkösasiana on tapahtumatuottaminen ja sen kehittäminen. Sen lisäksi olen kiinnostunut yritysyhteistyöstä.

Etäisyyttä vähentäisi se, että OYY olisi esimerkiksi tapahtumissaan helposti lähestyttävä: opiskelijoita olemme itsekin. Mielikuvaan etäisyydestä voi vaikuttaa omalla toiminnallaan, mutta on muistettava, että ihmeitä ei voi vuodessa tehdä. OYY:lla on pitkä historia, ja automaatiojäsenyys herättää monenlaisia mielipiteitä.

Hyppäsin toimintaan itse hieman eri reittiä kuin moni muu. Ensimmäinen kosketus ylioppilaskuntaan syntyi ollessani Vulcanalia-harjoittelijana viime toukokuussa. Ennen sitä tiesin tosi vähän siitä, mitä OYY tekee. Lopulta oli vauhdikas kesä ja syksy, jonka jälkeen oli helppo lähteä hallitukseen.

Hallitusvuotenani ajattelin myös opiskella. Siinä auttaa aikataulutus ja oman työn organisointi. Tiedän harjoittelijakokemukseni perusteella, että kesä ja syksy ovat kiireisiä. Siihen kuitenkin osaa varautua, kun tietää, mihin on hyppäämässä!

Toivon, että vuoteni jälkeen OYY:llä on selkeä tapahtumavuosikalenteri, jonka perusteella tiedettäisiin, mitä tapahtumia OYY:n pitäisi järjestää. Toivon, että yritysyhteistyöhön olisi samaten selkeät sävelet, ja yritykset tietäisivät, miten he voivat olla OYY.n toiminnassa mukana.”

 

Vilma-Riikka Tiittanen, 24, HuKa, opiskelee kansainvälisessä luokanopettajakoulutuksessa (Intercultural Teacher Education) viidettä vuotta
Vastuuprojektina Opiskelijan hyvä elämä, mukana projektissa Yhteistyössä yhteiskunnassa, seurantavastuuna sosiaalipolitiikka

”Aloitin fuksivuonna luokanopettajaopiskelijoiden ainejärjestössä Olo ry:ssä, toimin sopona ja kopona. Olen toiminut hallopedina monissa eri toimielimissä, esimerkiksi kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntahallituksessa ja yliopistokollegiossa. Lisäksi olin edustajiston jäsen edellisellä kaudella

Vastuulleni on tulossa opiskelijan hyvinvointia käsittelevä projekti. Lisäksi minua kiinnostaa yliopiston lanseeraama ajatus vihreästä kampuksesta, joka ei ainakaan vielä näy mitenkään opiskelijoille. Haluaisin selvittää, voisivatko opiskelijat jollain lailla osallistua tähän. Olen kiinnostunut myös edunvalvonnasta ja sidosryhmäyhteistyöstä, toiminkin tänä vuonna edunvalvontajaoston puheenjohtajana ja useissa YTHS:n toimielimissä.

Etäisyyttä vähennetään avoimuudella: meidän tulee painottaa, mitä kaikkea OYY tekee, ei vain tapahtumia, vaan opiskelijoiden edunvalvontaa. Tietoa voisi jakaa eri kanavien kautta, somessa, muitakin keinoja käyttäen.

Olin edustajiston jäsen viime kaudella, mutta jo fuksivuodesta alkaen minulla on ollut ylioppilaskunnasta kokemusta erilaisten koulutuksien ja halloped-yhteistyön kautta. Näistä minulle on jäänyt hyvä kokemus.

Suoritettavia opintoja ei enää ole, mutta vuoden aikana voin tehdä avoimessa yliopistossa ylimääräistä. Vuoden aikana aion myös pitää huolta terveydestä, liikkua, harrastaa. Tärkeää on erottaa työ ja vapaa-aika erilleen.

Vuoden jälkeen toivon OYY:n olevan avoimempi ja houkuttelevampi. Tämä näyttäisi olevan meitä kaikkia yhdistävä teema, käytännön tosuprojektien lisäksi.”

 

 Oulun ylioppilaslehti 2018.

Tuomas Soini, 25, HuKa, opiskelee viidettä vuotta kasvatustieteitä
Vastuuprojektina Yhteistyössä yhteiskunnassa, mukana projektissa Näin koulutat järjestösi, seurantavastuuna koulutuspolitiikka

”Ennen tätä vuotta olen toiminut ainejärjestössäni Motivassa tapahtumavastaavana ja puheenjohtajana. Viime syksynä hain ja pääsin edustajistoon. Parissa tiedekunnan toimikunnassa olen istunut opiskelijajäsenenä, ja nyt istun täällä.

Oamkin muutto on isoin asia mitä tänä ja ensi vuonna tulee tapahtumaan. Minun toiveenani on, että muutto on mahdollisimman jouheva. Haluan myös vaikuttaa siihen, kuinka me näyttäydytään isolla porukalla kaupunkiin ja sidosryhmiin: porukassa on voimaa.

Sehän on totta, että OYY näyttäytyy riviopiskelijalle erittäin etäisenä. Haluan muuttaa asiaa, niin kuin kaikki muutkin haluavat! Ennen kuin hain hallitukseen, minulle sanottiin: Tuomas, mene sinne ja tee OYY:stä sellainen, että se näkyy ja kuuluu. Nyt olen täällä perehtymässä asiaan ja tekemässä sitä. Toki aiemmat hallitukset ovat halunneet muuttaa asiaa – esimerkiksi OYY:n kummit on hyvä veto, ja haluaisin olla mukana kehittämässä toimintaa vielä niin, että kummit olisivat lähempänä ainejärjestöä.

Viime syksynä ehdin osallistua muutamaan edustajiston kokoukseen, näin, mitä toiminta on. Kokouksessa katselin haikeillen hallituksen nurkkaan, ja ajattelin, että tuolla olisi mukava olla!

Kurssit ja gradu menevät vuoden ajaksi jäihin, hallitukstyön ohella minulla on toinen työ rinnalla. En pysty opintoja edistämään vuoden aikana, mutta olen nuori ja minulla on vielä aikaa.

Haluan, että ylioppilaskunta ja toimisto ovat opiskelijalle vastaanottavaisia, lämpimiä: jokainen opiskelija kokee, että voi astua sisään ja kokea, että täällä on kiva olla, ja täällä etujani valvotaan. Tavoite on, että opiskelija haluaa ja uskaltaa tulla toimiston ovesta sisään, ja näkee kuinka paljon täällä tehdään opiskelijoiden eteen.”

 

oulun ylioppilaslehti 2018.

Toni Sandvik, 25, Tieteelliset, opiskelee kuudetta vuotta biokemiaa
Vastuuprojektina Näin koulutat järjestösi, mukana projektissa Kampuskehittäminen 2.0, vastuuna PJ-klubit, seurantavastuuna järjestöt

”Voi pojat, onhan sitä tullut tehtyä. Aloitin fuksina ainejärjestössäni Histonissa, siellä olen ollut varapuheenjohtajana, puheenjohtajana, rahastonhoitajana ja kiltalehden päätoimittajana, kattokillassa (Oulun Luonnontieteilijät) pari vuotta sihteerinä ja puheenjohtajana, hallopedinä tiedekuntahallituksessa ja tiedekunnan johtoryhmässä, ja edustajistossa olen ollut mukana viime kauden.

Tässä vuodessa minua kiinnostaa opiskelijoiden edun ajaminen.

Etäisyyden vähentämisessä hallituslaisella tärkein rooli on näyttää mallia siitä, kuinka jalkaudutaan ja ollaan jäsenistön keskuudessa tavoitettavissa ja näkyvillä. Jos on luonteeltaan sosiaalinen, menee vain rohkeasti juttelemaan ihmiselle, ei vain jumitu toimistolle. Tärkeää on myös epävirallisella tasolla vaikuttaminen ja läsnäoleminen.

Aiempi kokemus ylioppilaskunnasta tulee edustajistosta, jonka toiminnassa olen ollut Tieteellisten ryhmänjohtajana välillä hyvinkin aktiivisesti mukana. Siellä heräsi myös kiinnostus vaikuttaa hallituksessa. Edustajistossa tehdään laajoja linjauksia, mutta nyt tuli hinku lähteä tekemään linjavetoa omin käsin.

Vuoden aikana teen gradun valmiiksi! Lupaan sen itselleni, että se valmistuu. En käy kursseja, sillä niitä ei ole enää jäljellä.

Toivon, että hallitusvuoteni jälkeen riviopiskelijalla on tieto siitä, mitä OYY tekee, ja se koetaan matalan kynnyksen vaikuttamisen paikaksi. Toivon, ettei ylioppilaskuntaa enää koeta ollenkaan etäiseksi.”

 

 Oulun ylioppilaslehti 2018.

Katri Kiurujoki, 25, HuKa, opiskelee suomen kieltä kuudetta vuotta
Vastuuprojektina Viestinnän viemää, mukana projekteissa Kampuskehittäminen 2.0 ja Näin koulutat järjestösi, seurantavastuuna viestintä

”Olen ollut fuksivuodesta alkaen omassa ainejärjestössäni Sumassa aktiivina, aloitin liikuntavastaavana, sitten toimin tapahtumavastaavana, varapuheenjohtajana ja lopulta puheenjohtajana. Kattokillassa Humanistisessa Killassa olen vaikuttanut taloussihteerinä ja puheenjohtajana, hallopedina tiedekuntahallituksessa varajäsenenä ja nyt varsinaisena jäsenenä. Edelliskaudella olin myös edustajiston varajäsen.

Tietenkin tänä vuonna tärkeää on opiskelijan edunvalvonta. Itseäni kiinnostaa myös organisaation toiminta ja sen viestintä. Haluan omalta osaltani vaikuttaa siihen, että OYY on lähempänä opiskelijoita.

Myös etäisyyteen voi vaikuttaa viestinnällä. OYY:n on näyttävä opiskelijoille, sekä yksittäisinä henkilöinä, että koko hallitus ryhmänä. Tavoitteena olisi, että riviopiskelijat tietävät, mitä me tehdään, ja mitä täällä on konkreettisesti saatu aikaan.

Aiempi kokemus ylioppilaskunnasta tulee edustajistosta. Lisäksi tunnen ihmisiä, jotka ovat olleet ylioppilaskunnan toiminnassa mukana, olen kuullut hyviä asioita.

Selviän vuodesta aikatauluttamisella ja asettamalla selkeän työajan. Kun on vapaa-ajalla, on vapaalla, eikä mieti muita asioita. Gradua ajattelin tehdä mahdollisesti ehkä, joitain kursseja on jäljellä, kirjatenttejä voisi tehdä.

Toki toivoisin, että OYY olisi taas vähän avoimempi tämän vuoden jälkeen: viestintää olisi selkeytetty, nettisivut uudistettu.”

 

David Delahunty, HuKa, valmistunut kasvatustieteiden maisteriksi, nyt opiskelee kansainvälisessä luokanopettajakoulutuksessa (Intercultural Teacher Education)
Vastuuprojektina Kampuskehittäminen 2.0, mukana projekteissa Yhteistyössä yhteiskunnassa ja Ylioppilaskunnan värikäs tapahtuma- ja koulutuspaletti, seurantavastuuna kansainväliset asiat

”En ole aiemmin ollut mukana opiskelijatoiminnassa. Ajattelin, että nyt on minun viimeinen tilaisuuteni, on aika tehdä asialle jotain! Olen ollut opiskelija koko elämäni, nyt toivon, että tämä on viimeinen kerta kun opiskelen. Olen tosin tainnut sanoa näin ennenkin…

Olen kiinnostunut oikeastaan kaikesta, on paljon asioita, joihin haluaisin vaikuttaa. Olen ensimmäinen kansainvälinen tutkinto-opiskelija hallituksessa, niin varmaan kv-asiat ovat listallani.

Monelle OYY:n toimisto on vain paikka, josta hakea opiskelijakortti, ja johon ei sen jälkeen enää palata. Siihen haluaisin vaikuttaa. Yksi keino on tieto, tieto on valtaa: ihmisten olisi oltava paljon tietoisempia toiminnastamme.

Olin itse aiemmin yksi niistä ihmisistä, jotka eivät tienneet OYY:stä juuri mitään. Yksi syy hallitukseen tulostani oli se, että haluan tehdä asioita aiempaa paremmin.

Lasten syntymän jälkeen minulla ei ole ollut sosiaalista elämää, joten se jatkuu varmaan tänäkin vuonna. (nauraa) No, suunnitelmissani olisi opiskella joitain pakollisia kursseja, riippuen siitä, miten paljon aikaani vaaditaan hallituksessa.

Haluan, että OYY olisi vuoteni jälkeen enemmän yhteydessä opiskelijaan. Se ei ole vain minun työni, vaan kaikkien meidän vastuulla.”

Julkaistu 23.1.2018

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden päätoimittaja. Henkensä pitimiksi tuottaa säännöllisen epäsäännöllisesti kirjoituksia, kuvia ja kuvituksia maailmasta ja sen menosta. Instagram: @anniskelualue. Twitter: @AnniHyypio

Lue seuraavaksi

Oululaisuutta on monenlaista, muistuttaa Oulu2026-hankkeen luova neuvonantaja Aulikki Herneoja

Maria Kurtti

Alumnilta oppia

12.12.2018

OYY:n itsenäisyypäivän soihtukulkueessa aikataulumuutoksia, lähtö aikaistuu vartilla

Anni Hyypiö

Uutiset

6.12.2018

Erkki Koiso-Kanttilan katu 1
2T-ovi, 1.krs
90570 Oulu

toimitus@oyy.fi
+358 40 526 7821