Epäonnistumisia, jännitystä ja toivo lähiopetuksesta – OYY:n uusi hallitus haluaa kampukselle ajamaan opiskelijan asiaa

Oulun yliopiston ylioppilaskunta sai vuoden vaihtuessa uuden hallituksen. Tammikuussa hallitus on vasta järjestäytynyt eli valinnut kaikille pestit ja perehtynyt tehtäviinsä. Haasteena on erityisesti pitkittynyt etäopetus, mutta myös ylioppilaskunnan etäisyys opiskelijoihin.

Read this in English.

Niin jatkavat opiskelijat, kansainväliset opiskelijat ja koronafuksit ovat saaneet tuntea synkän maailmantilanteen: yliopistolle ei pääse, kavereita ei saa tavata ja opetus on täysin nettialustojen varassa. Tilanteen pitkittyessä vaarana on erkaantuminen yhteisöstä – myös ylioppilaskunnasta eli OYY:stä.

Tälle vuodelle hallitukseen hakevia oli enemmän kuin aiempina vuosina ja vastauksista päätellen ainakin osasyy on juuri koronatilanteessa. Ylioppilaskunnan hallituksessa toimii tulevan vuoden aikana niin kansainvälinen opiskelija kuin koronafuksi, jotka molemmat haluavat kokea yliopiston ja yhteisön enemmän omakseen.

Pitkästä aikaa hallituksessa nähdään edelliseltä vuodelta jatkava jäsen, Tia Rahkila. Myös edellisvuoden edustajiston varapuheenjohtaja Salla Karhunen löysi tiensä hallitukseen.

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus vuodelle 2021 järjestäytyi kokouksessaan 14. tammikuuta. Haastattelimme uutta hallitusta siitä, miksi he hakeutuivat mukaan ylioppilaskuntaan ja miltä toiminta tuntuu.

Puheenjohtaja ja hallituslaiset vastasivat samoihin kysymyksiin. Lue vastaukset alta.

  1. Miksi hait hallitukseen?
  2. Millainen historia sinulla on opiskelijavaikuttajana?
  3. Millainen on oma kuvasi ylioppilaskunnasta ennen hallitusvuotta?
  4. Mitä haluat saavuttaa hallituksessa 2021?
  5. Innostaako jokin erityisesti tulevassa vuodessa? Jännittääkö jokin?
  6. Miten sovitat hallituksen elämääsi, aiotko opiskella samalla? Miten pidät huolen jaksamisestasi? 
  7. Millaisen ylioppilaskunnan haluat jättää?  
  8. Mitä haluaisit sanoa kanssaopiskelijoillesi?

Olli Joki, 23, neljännen vuoden kauppatieteiden opiskelija

Hallituksen puheenjohtaja, vastuuna ulkoiset sidosryhmäsuhteet, omistajaohjaus ja talous

“Olen ollut fuksivuodesta asti OYY:n toiminnassa mukana edustajistossa. Nyt koin, että minulla on vielä annettavaa ja omistautumista OYY:lle. Tässä vaiheessa opintoja on myös aikaa hallitukselle.

Aloitin vuonna 2017 edustajistossa ja olin kaksi vuotta TeTan (tekniikan ja talouden vaalirengas) ryhmänjohtajana. Sen lisäksi olen toiminut kauppakorkeakoulun puolella hallopedina ja aktiivisesti Finanssi ry:n toiminnassa ja Suomen Ekonomeilla.

Lähtökohtaisesti kuva ylioppilaskunnasta on ollut varmasti erilainen kuin “riviopiskelijalla”, kun olen fuksivuodesta asti ollut mukana. Tunnistan sen, että ylioppilaskunta ei tavoita tarpeeksi hyvin meidän opiskelijoita. Se on myös yksi syy, minkä takia olen hakeutunut OYY:n hallitukseen: jotta ylioppilaskunta olisi tavoitettavampi ja saavutettavampi ja ihmiset kokisi ylioppilaskunnan enemmän omakseen. Sen eteen tullaan tekemään yhdessä töitä.

Kuva on edustajiston kautta ollut myös välillä kriittinen. Siellä olen ollut tarkastelemassa erilaisia toimintoja kriittisesti, myös lainsäädäntöön juurtuneita, kuten pakollista jäsenyyttä.

Tavoite on organisaationa mennä eteenpäin ja päästä lähemmäs opiskelijoita ja järjestöjä. Tavoitteena on myös onnistua projekteissa ja vaikuttamisessa hyvin. 

Toivon, että myös epäonnistutaan ja opitaan ja mennään eteenpäin siitä huolimatta.

Henkilökohtaisesti puheenjohtajana tavoite on edesauttaa hallituslaisten kasvua osaajina ja vaikuttajina sekä kasvaa myös itse.

Olen erityisen innostunut siitä, että pääsen työskentelemään kaikkien kanssa. Meillä on hyvä porukka erilaisilla taustoilla ja osaamisalueilla. Ehkä vähän jännittää tai pelottaa se, kuinka pitkälle korona venyy ja milloin päästään kunnolla hallituslaisten kesken tapaamaan livenä. 

Hallituksen puheenjohtajana olen sitoutunut toimimaan kokopäiväisesti, eli en pahemmin opiskele tässä rinnalla. Toki nyt kun on etäaika, niin joidenkin kurssien toteutustavat ovat niin joustavia, että saatan tehdä jonkun kurssin kevään aikana. Pidän kuitenkin tärkeänä, että löytyy aikaa myös itselle ja rentoutumiselle ja palautumiselle. 

Haluan jättää ylioppilaskunnan, joka on avoimempi, yhteisöllisempi, rohkeampi ja vaikuttavampi. Ennen kaikkea sellainen, johon kaikki haluaisivat kuulua.

Haluan kannustaa ja tsempata kaikkia näinä vaikeina aikoina. Kyllä tästä selvitään yhdessä! Lisäksi haluan kannustaa kaikkia tulemaan mukaan OYY:n toimintaan esimerkiksi syksyn edustajistovaaleissa ja muistuttaa myös kaikkia opiskelijoita käyttämään äänioikeutensa tulevissa kuntavaaleissa, jotta saadaan opiskelijoiden ääni kuuluviin kunnallisessa päätöksenteossa.”

Salla Karhunen, 25, kolmannen vuoden varhaiskasvatuksen opiskelija

1 . varapuheenjohtaja, vastuualueina projektit, tapahtumat ja talous

”Ylioppilaskunnan toiminta kiinnostaa. Itselläni on halu kehittyä ja oppia lisää. Ylioppilaskunnasta saa erittäin arvokasta kokemusta tulevaisuutta varten. 

Olen toiminut fuksista asti Lastarit ry:ssä ja olen siellä yhä mukana. Toisena opiskeluvuotena lähdin edustajistoon ja olin myös edustajiston varapuheenjohtaja viime vuonna.

Sen jälkeen kun itse pääsin edustajistoon toiminta on ollut selkeää. Vaikea sanoa, koska itselläni on ollut lähipiirin kautta jo tietämys ylioppilaskunnan toiminnasta aiemminkin.

Olisi aikamoinen saavutus, jos me yhdessä saataisiin vaikutettua ihmisiin niin, että saatais edustaistovaaleihin paljon ehdokkaita ja äänestysprosentti nousemaan sekä ihmisiä hakemaan luottamustoimiin. 

Meillä on hyvä porukka kasassa. Innolla odotan, että päästään paremmin tutustumaan ja työskentelemään yhdessä.

Olen pyrkinyt siihen että viikonloput ja lomat jättäisin rentoutumiseen ja aivojen nollaamiseen. Opintoja on, kirjoittelen kandia ja harkka on tulossa. Olen asennoitunut niin että ei mitään paniikkia, kaikki tulee ajallaan. Jos ei ole aikaa kandiin, niin sitten se tulee kesän jälkeen.

Avoin ja näkyvä, positiivisessa valossa näyttäytyvä.

Eläkää täysillä – kaikki järjestyy.”

Ida-Maria Juntunen, 21, ensimmäisen vuoden kauppatieteiden opiskelija

Hallituksen jäsen, vastuualueina vaalit ja kampuskehittäminen

“Halusin lähteä mukaan heti fuksivuonna, että olisi mahdollisuutta vaikuttaa pidemmällä aikavälillä. Olen aina ollut kiinnostunut järjestötoiminnasta, joten tuntui luontevalta lähteä heti mukaan hommaan.

Lukioaikoina toimin Oulun lyseon lukion hallituksessa. Olen myös toista vuotta Oulun Kokoomuksen nuorten hallituksessa.

Ihan hirveästi ei ole sanottavaa näin fuksina. Sen verran tiedän, että edustajistoon haki kavereita viime kaudelle, niin seurasin sivusta sitä meininkiä. Oma kokemus OYY:stä on lähinnä jäsenmaksun maksaminen. 

Omalla sektorilla tavoitteena on päästä parantamaan opiskelijoiden elämää myös kuntavaalien kautta. Toivon, että saataisiin OYY:n tavoitteita sinne ja siellä ajettaisiin opiskelijoiden etua.

Henkilökohtaisesti tavoitteena on oppia mahdollisimman paljon, kun kaikki on vielä uutta.

Olen innoissani ja samalla vähän jännittynyt siitä, että on niin paljon uutta ja sisäistettävää. Se on vähän pelottavaa. Odotan innolla myös, että pääsisin syksyllä fyysisesti opiskelemaan, kun en ole sitä vielä kokenut.

Opiskelut pyörii normaalisti. Olen pyrkinyt siihen, että aikatauluttamalla kaikki opiskelut ja OYY:n hommat menee suhteellisen hyvin yksiin, toivottavasti. Pyrin pitämään tehokkuuden viikolla ja jättämään viikonlopulle niin paljon vapaa-aikaa kuin mahdollista. Nollauskeinona jätän puolen tunnin tauon aina arkipäivillekin, jolloin käyn vaikka kaverin kanssa lounaalla. Se tekee jo päivälle paljon, ettei ole koko aikaa työmoodi päällä.

Toivoisin, että se olisi lähestyttävämpi kaikille opiskelijoille ja heti alusta olisi sellainen olo, että OYY on meidän kaikkien yhteisö. Fuksinakin olen nähnyt, että OYY:stä ei tiedä muuta kuin jäsenmaksun ja homma tuntuu etäiseltä. Toivoisin, että tämä olisi meidän kaikkien yhteinen juttu.

Haluaisin sanoa vaan, että pitäkää itsestänne huolta ja pitäkää toisistanne huolta.”

Jukka Turunen, 25, neljännen vuoden luokanopettajaopiskelija

Hallituksen jäsen, vastuualueena järjestöt

”Olen ollut muutaman vuoden mukana erilaisissa järjestöhommissa. Joka vuosi yliopisto ja OYY:n toiminta ovat tulleet lähemmäksi ja tutummaksi. Tämä vuosi oli ajankohdallisesti paras vuosi hakea mukaan toimintaan. 

Aloitin toisena opiskeluvuonna pienryhmänohjaajana ja OLO ry:ssä, jossa olen yhä mukana. Olen myös yliopistokollegion varajäsen ja Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOLissa aluetoimijana.

Tietyn tyyppinen etäisyyden tuntemus, etenkin kun ei ollut järjestötoiminnassa mukana. Nyt tuntuu, että OYY tuli paljon lähemmäksi koko järjestöä poikkeusaikana erinäisissä tiedottamis- ja auttamisasioissa. Ehkä opiskelijan pitää liikaa mennä OYY:n luo eikä toisin päin.

Haluan mennä oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja tehdä töitä entistä useamman opiskelijan hyvän elämän puolesta. Sektorin kannalta pyrin myös siihen, että järjestöjen tarjoama yhteisöllisyys olisi myös poikkeusoloissa saavutettavissa kaikille.

Odotan koko vuotta innostuneesti, oli kyse opinnoista tai ylioppilaskunnan toiminnasta.

Sitä olen vähän miettinyt, kun olen järjestötoiminnassa ja muussa mukana. Hyvällä aikatauluttamisella ja avoimuudella kaikille selviää. Olen oppinut, että välillä pitää rehellisesti ottaa vapaa-aikaa, että tehokkuus säilyy, pelkän ajan käyttämisen sijaan. Opinnot pyörivät normaalisti, mutta viikonloppuisin vältän opiskelua, silloin on vapaa-aikaa. 

Entistä lähestyttävämpi, saavutettavampi ja näkyvämpi.

Tilanteesta kuin tilanteesta voi selvitä, kun tekee sen yhdessä.” 

Emma Hulkkonen, 23, kolmannen vuoden logopedian opiskelija

2. varapuheenjohtaja, vastuualueina koulutuspolitiikka, jatkuva toiminta ja talous

“Minulla oli kaksi syytä: halu kehittää itseäni ja se, että olen aina tykännyt vaikuttaa ympäristöön, jossa olen. Opiskellessa OYY on aika looginen ympäristö, jossa voi vaikuttaa omaan arkeen vaikuttaviin asioihin.

Fuksivuonna olin sekä omassa ainejärjestössäni Communica ryssä että kattokillassa eli humanistisessa killassa mukana. Tällä kaudella olen myös toiminut varaedaattorina ja ryhmänjohtajana sekä hallopedina useassa toimielimessä. Olin myös edunvalvontajaoston puheenjohtaja viime vuonna.

On hankala miettiä sitä, miten OYY näyttäytyi aiemmin, kun olen ollut niin pitkään mukana toiminnassa. Tiedän kuitenkin että monelle opiskelijalle on välittynyt kuva, että OYY on etäinen. Muistan fuksisyksystä esimerkiksi, että minullakin meni sekaisin ketkä olivat yliopiston puolelta ja ketkä ylioppilaskunnan puolelta. 

Itsellä päälimmäisenä on se, että koposektori olisi saavutettava. Haluaisin että porukka tietäis, että keneltä saisi apua missäkin asioissa ja uskaltaisi hakeutua puheille. Toinen koposektoriin liittyvä asia on, että hallopedeihinkin saataisiin hakijoita ja opiskelijat tietäisi, keitä hallopedit on. 

Ylipäätään olen tosi innoissani tulevasta vuodesta. Tänä vuonna on paljon odotettavaa ja paljon kivoja asioita meneillään. Odotan kovasti, että pääsen tutustumaan paremmin uusiin ihmisiin, joiden kanssa saan viettää seuraavan vuoden.

Tällä hetkellä jännittää eniten se, että on niin paljon sisäistettävää. Tiedän kuitenkin että ne on hyviä oppimisen paikkoja ja selviän kaikesta, vaikka on asioita joista en vielä tiedä.

Opiskelen samalla. Olen pyrkinyt siihen, että aikataulutetut menot koostuvat opiskelusta ja hallitusmenoista ja olen poistanut kalenterista kaiken muun, mikä niitä saattaisi häiritä. Kalenteri on ystävä ja pärjään kuuntelemalla kehoani, joka kertoo milloin kaipaan lepoa. Itselle paras nollauskeino on urheilu. 

Aktiivisen ylioppilaskunnan, joka on osana opiskelijan arkea näkyvästi. Sellainen ylioppilaskunta, jolla kestävä toiminta näkyy kaikilla osa-alueilla.

Haluaisin sanoa opiskelijoille, että saa tulla rohkeasti juttelemaan ja vetää hihasta myös virtuaalisesti, jos on ajatuksia tai huolia. Me juttelemme ja höpisemme mielellään opiskelijoiden kanssa.”

Vivek Manjunatha Swamy, 27, toisen vuoden ympäristötekniikan maisteriopiskelija

Hallituksen jäsen, vastuualueena kansainvälisyys

”Ensimmäisenä opiskeluvuotenani Oulussa tutustuin vasta yliopistoon ja ihmisiin täällä. Toinen vuosi oli siksi täydellinen aika tutustua enemmän koulutuspoliittisiin asioihin.

Kandivaiheessani olin oman opinto-ohjelmani opiskelijaedustajana joten minulla on kokemusta siitä, että olen opiskelijoiden ja yliopiston välinen viestijä. Oulun yliopistossa tämä on kuitenkin ensimmäinen pestini.

Kansainvälisille opiskelijoille ylioppilaskunta on “maksa lasku ja unohda sen jälkeen”. Niin minäkin tein alussa. Koronatilanne toi asiaan erilaisen näkökulman: etsittiin apua OYY:ltä ja seurattiin, mitä ylioppilaskunta teki meidän puolestamme ja mitä tapahtui. Viime vuodesta mielipiteeni on muuttunut, tunnen olevani enemmän osa ylioppilaskuntaa ja koen että myös kansainväliset opiskelijat ovat osa OYY:tä.

Kansainväliset asiat on aihe, joka jakautuu kolmeen. Ensin on vaihto-opiskelijat täällä, toiseksi suomalaiset opiskelijat jotka haluavat vaihtoon ja kolmanneksi on kansainvälisten opiskelijoiden opetuksen laatu. Erityisesti suomalaiset vaihtoon haluavat opiskelijat on sivutettu, sen saralla voisi tehdä enemmän. Myöskään kv-opiskelijat eivät tiedä omia oikeuksiaan tai mahdollisuuksiaan täällä ja niistä haluaisin tiedottaa enemmän.

Jännittävä osa on kollegojeni kanssa työskenteleminen, voimme saada paljon aikaiseksi yhdessä. Kaikki tässä porukassa ovat kokeneempia kuin minä ja tietävät paljon omasta kentästään. Haluan oppia heiltä paljon. Pelottavaa on lähiopetukseen palaaminen etenkin kansainvälisten opiskelijoiden osalta. Toivon että voin omalta osaltani hoitaa asian hyvin, kun sen aika tulee.

Opiskelen toista vuotta maisteriohjelmassa, joten suurin osa opinnoistani on jo takana. Ainoa asia, joka on jäljellä on opinnäytetyö ja pari kurssia. Minulla on siis aikaa OYY:n hommille.

On tärkeää jättää hyvä esimerkki ja pohja tuleville hallituksille. Kun he katsovat taaksepäin ja miettivät mitä me tehtiin, sen täytyy olla hyvä esimerkki siitä miten asioiden tulisi edetä.

Haluaisin tehdä työni niin hyvin kuin pystyn ja tuoda mukanani muutosta.”

Tia Rahkila, 24, neljännen vuoden kauppatieteiden opiskelija

Hallituksen jäsen, vastuualueena viestintä

”Halusin luoda jatkuvuutta OYY:n toimintaan ja päästä kehittämään sitä vielä eteenpäin, sillä työ ei ole valmis vuodessa. Koen, että molemmin puolin on vielä opittavaa: voin itse oppia vielä OYY:lta ja toisaalta minulla on vielä annettavaa OYY:lle.

Olin viime vuonna OYY:n hallituksessa. Tällä hetkellä toimin myös Nordic Economics Students’ Union NESU Finlandin paikallisjärjestön tiedottajana sekä hallopedina. Viime vuosina olen toiminut myös Finanssi ry:ssä.

Olen ollut jo pari vuotta tosi tiiviisti tekemisissä OYY:n kanssa, mutta onneksi muistan myös millainen fiilis oli ensimmäisinä opiskeluvuosina. OYY oli tosi etäinen ja kaukainen monelle opiskelijalle, myös minulle fuksivuonna ja valitettavasti toisenakin vuonna. OYY:llä ei ole näkyvyyttä kaikille opiskelijoille eivätkä opiskelijat tiedä mitä kaikkea me tehdään.

Haluan purkaa organisaation liikaa monimutkaisuutta, joka vaikuttaa etäisyyden tunteeseen. Mielestäni saatiin viime vuonna tehtyä hyvää työtä ylioppilaskunnan tuomisessa lähemmäksi opiskelijoita.

Omaan sektoriin liittyen haluan jatkaa hyvää kehitystyötä viime vuodesta ja panostaa ulkoiseen viestintään. Lisäksi haluan tuoda jatkuvuutta sille, että viime vuoden hyviä käytäntöjä saataisiin käytettyä tänäkin vuonna. Henkilökohtaisesti haluan kehittää omia heikkoja kohtiani vahvemmiksi.

Odotan sitä, että päästään näkemään fyysisesti yhdessä. Odotan myös innolla sitä, että pääsen oppimaan uutta ja tekemään viestintää. Toivottavasti saisin myös kandin pakettiin ja etäaika ei jatkuisi liian pitkään.

Opiskelen tässä samalla ja olen myös muissa järjestöhommissakin. Onneksi hommat menevät limittäin oman sektorin kanssa: pystyn käyttämään vinkkejä puolin toisin. Huolehdin itsestäni aikatauluttamalla. Opin viime vuodesta sen, että töiden tekeminen 24/7 tai edes 18 tuntia päivässä ei ole ok. Nollaamiskeinona lähden lenkille ja juttelen ystävien kanssa kaikesta laidasta laitaan. 

Tämä on hankala kysymys, koska haluaisin että se olisi kaikkea mahdollista positiivista. Yhtenäisempi ja yhteisöllisempi koko jäsenistön keskuudessa mutta samalla jatkuvaan kehitykseen ja kriittiseen ajatteluun kannustava. 

Itseäni on auttanut avoimuus ja läheisyys niin uusien tuttavuuksien kuin ystävien kanssa. Pitäkää kiinni läheisyydestä etenkin nyt. Haluaisin painottaa myös yliopiston suuntaan molemminpuolista avoimuutta ja positiivista kommunikointia.”

Sara Al Husaini, 28, neljännen vuoden englannin opiskelija

Hallituksen jäsen, vastuualueina sosiaalipolitiikka ja pro-koulutukset

”Minulla oli halu vaikuttaa omaan koulu- ja oppimisympäristöön ja kehittää sitä meille kaikille. OYY on minusta mahtava paikka tutustua uusiin ihmisiin ja oppia.
Lukiossa toimin oppilaskunnan puheenjohtajana ja olen toiminut myös Erasmus+-lähettiläänä.

OYY on aika etäinen. En alussa oikein älynnyt, mikä sen merkitys on, maksoin vaan jäsenyyshinnan. Viestintä on auttanut asiassa, esimerkiksi Tuudon kautta viestiminen on ollut näkyvää.

Haluan luoda parempaa ympäristöä ja tuoda ylioppilaskuntaa lähemmäksi. Jopa meille, jotka olemme aktiivisesti mukana, alkuvaiheessa OYY on ollut aika näkymätön. Haluan miettiä miten se saataisiin enemmän näkyviin ja opiskelijoita aktiivisemmin mukaan toimintaan.

Innostaa se, että on uudet tehtävät ja toisaalta jännittää, miten asiat etenevät niiden kanssa. Mietin myös sitä, miten pystytään pitämään tapahtumia ja näkemään opiskelijoita fyysisesti. Jännittää, miten kestän jos kevät jatkuu tällaisena, mutta toivottavasti syksyllä päästään toimimaan myös fyysisesti.

Tulen opiskelemaan ja tekemään harjoittelun. Ollaan sovittu Ollin kanssa, että miten tullaan toimimaan jos en pääse kokouksiin. Ollaan aika joustavia ja hyvä tiimi.

Haluan jättää jälkeen tasa-arvoisemman, yhdenvertaisemman ja oikeudenmukaisemman ylioppilaskunnan, joka on myös näkyvämpi.

Tiedän, että nyt on vaikeaa, mutta kyllä me pärjätään ja jaksetaan tämän yli.”

Iida Putkonen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Tiedeviestinnän maisteri ja glögin ympärivuotinen kuluttaja. Etsii revontulia, riippumattoja ja juuri oikeita sanoja.

Lue lisää:

OYY:n hallituksen puheenjohtajaksi Olli Joki, edustajiston puheenjohtajaksi Teemu Virtanen

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan uudet luottamushenkilöt valittiin vuoden viimeisessä edustajiston kokouksessa 8. joulukuuta.

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan (OYY) edustajisto valitsi tänään 8. joulukuuta pidetyssä edustajiston kokouksessa tulevan vuoden toimijat.

Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Olli Joki, 23-vuotias kauppatieteiden opiskelija. Joki on toiminut aiemmin edustajiston jäsenenä ja hallopedina Oulun yliopistossa.

Puheenjohtajaksi hakivat myös Viljami Viinikka, Antero Metso, ja Janne Kilponen. Hakijoista Kilponen veti hakemuksena pois viime hetkellä ja Joki asettui ehdolle kokousta edeltävänä päivänä. Joki haki myös hallituksen jäseneksi.

Vuoden 2021 OYY:n hallitukseen valittiin puheenjohtajan lisäksi Emma Hulkkonen, Ida-Maria Juntunen, Jukka Turunen, Salla Karhunen, Sara Al Husaini, Tia Rahkila ja Vivek Manjunatha Swamy.

Uuteen hallitukseen valituista Rahkila ja Karhunen ovat toimineet OYY:n luottamushenkilöinä myös vuonna 2020. Lisäksi hallitukseen hakivat Janne Kilponen, Antero Metso ja Jonna Varmo.

Edustajiston puheenjohtajaksi valittiin Teemu Virtanen, 27-vuotias biolääketieteellisen fysiikan opiskelija. Virtanen on kuluvana vuonna toiminut Suomen ylioppilaskuntien liiton SYL:n hallituksen jäsenenä sekä aiemmin OYY:n edustajiston jäsenenä ja hallituksen varapuheenjohtajana.

Edustajiston varapuheenjohtajaksi valittiin kokouksessa ehdolle asettunut Eerik Silvén.

Kokouksessa edustajiston jäsenet kritisoivat hallitusvalintojen takana olevaa neuvotteluprosessia. Poikkitieteellisen vaalirenkaan Timi Kärki toi esille, että hänestä pienemmät ryhmät eivät tulleet neuvotteluissa kuulluiksi. Hänen mielestään hallitukseen hakijoista päätettiin pikemminkin taustaryhmän kuin heidän pätevyytensä perusteella.

Myös edustajiston puheenjohtajavaalia kritisoitiin sen kiireellisestä aikataulusta, mutta molemmat valinnat menivät kokouksessa läpi yhdellä esityksellä, ilman vastaesityksiä.

Kokouksessa päätettiin myös talousvaliokunnan kokoonpano. Puheenjohtajaksi vuodelle 2021 valittiin Antti Pennala ja jäseniksi kaudelle 2021–2022 Antti Tumelius, Janne Hakkarainen ja Joni Ollikainen.

Keskusvaalilautakunnan kokoonpano pöydättiin eli siirrettiin päätettäväksi seuraavaan edustajiston kokoukseen, sillä lautakuntaan ei tullut hakemuksia.

Juttua päivitetty 9.12. kello 9: lisätty tieto talousvaliokunnasta ja keskusvaalilautakunnasta.

Iida Putkonen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Tiedeviestinnän maisteri ja glögin ympärivuotinen kuluttaja. Etsii revontulia, riippumattoja ja juuri oikeita sanoja.

Lue lisää:

Hyödyllinen ja läheinen OYY – tätä toivoo uusi ylioppilaskunnan hallitus

Ylioppilaskunnan hallituksen tavoitteena on tänä vuonna olla helposti lähestyttävä. Kokoonpano toivoo voivansa tarjota kaikille jäsenilleen jotain, oli se edunvalvontaa tai tapahtumia.

TEKSTI Iida Putkonen

KUVAT Iida Putkonen

 

In English.

Ylioppilaskunnan vapaaehtoinen jäsenyys ja Oamkin muutto – ainakin nämä asiat haastavat ylioppilaskunnan uutta hallitusta. Kokoonpano haluaa tänä vuonna erityisesti varmistaa sujuvan ammattikorkeakoulun muuton, yhteistyön opiskelijakuntien välillä ja tarjota yhä sopivampia palveluita opiskelijoille.

Puheenjohtajaksi valittu Eetu Leinonen kuvailee uutta hallitusta monipuoliseksi ja tasapainoiseksi.

”Meillä edustus monelta eri alalta ja erilaisia kokemuksia opiskelijavaikuttamisesta.”

”Olemme kaikki eri alojen järjestötoimijoita, eikä hallituksessa oleminen vaadi pitkää poliittista uraa tai sitä, että on opintojen loppuvaiheessa”, Eevasisko Mehtätalo jatkaa.

Monipuolisista taustoistaan huolimatta yksi asia yhdistää kaikkia hallituslaisia: he eivät olisi lähteneet mukaan, ellei heitä olisi kannustettu hakemaan.

Uusi hallitus järjestäytyi 9. tammikuuta ja jäsenet saivat vastuualueensa tulevalle vuodelle. Haastattelimme uutta kokoonpanoa siitä, millaisin mielin he lähtevät tulevaan hallitusvuoteen.

Hallituksen puheenjohtaja ja jäsenet vastasivat kaikki samoihin kysymyksiin. Lue vastaukset alta.

  1. Miksi hait hallitukseen?
  2. Millainen historia sinulla on opiskelijavaikuttajana?
  3. Mitä haluat saavuttaa hallituksessa 2020?
  4. Innostaako jokin erityisesti tulevassa vuodessa? Jännittääkö jokin?
  5. Miten sovitat hallituksen elämääsi, aiotko opiskella samalla? Miten pidät huolen jaksamisestasi? 
  6. Mitä OYY on aiemmin tehnyt hyvin, tai missä näet parannettavaa?
  7. Millaisen ylioppilaskunnan haluat jättää?  
  8. Mitä haluaisit sanoa kanssaopiskelijoillesi?

Eetu Leinonen

Eetu Leinonen, 21, matematiikan ja tilastotieteiden neljännen vuoden opiskelija sekä suomen kielen ensimmäisen vuoden opiskelija

Hallituksen puheenjohtaja, vastuuna omistajaohjaus ja ulkoinen sidosryhmätoiminta

”Toimin viime vuonna edunvalvontajaoston ja talousvaliokunnan puheenjohtajana, jossa pääsin tutustumaan syvemmin talouteen ja edunvalvontatyöhön. Siellä kehittyi ajatus siitä, että voisin lähteä hallitukseen. Lopulta ajatus kehittyi vielä pidemmälle ja päätin hakea puheenjohtajaksi.

Opiskelijavaikuttajana olen toiminut edellä mainitun lisäksi myös Oulun luonnontieteilijöiden OLuT ry:n puheenjohtajana.

Haluan hallituksessa lisätä sitä, että ihmiset kokevat OYY:n hyödylliseksi. Toivon myös, että hommat sujuvat jouhevasti, koska organisaation rakenne ja hallituksen toiminta ovat muuttuneet. Toivottavasti voisimme auttaa myös seuraavan hallituksen hyvään alkuun.

Erityisesti minua innostavat vuosijuhlat.

Jännitän vielä vähän siirtymistä ylioppilaskunta-arkeen. Tämä on erilaista ainejärjestötoimintaan verrattuna. Olen kuitenkin luottavaisin mielin.

Aion jatkaa opintoja ja tehdä graduni loppuun. Käyn esimerkiksi udmurtin kielen kurssia.

Haluaisin tulevaisuuden OYY:n olevan avoin ja läheisempi jäsenille. Toivoisin, että ylioppilaskunta voisi tarjota kaikille jäsenille jotain, sillä teemme kuitenkin tätä työtä opiskelijoilta opiskelijoille.

Minulle saa tulla puhumaan ihan mistä tahansa. Asian ei tarvitse liittyä ylioppilaskuntaan. Tykkään myös olla ihmisten epävirallinen opinto-ohjaaja ja osaan WebOodin sisällöt ulkoa.”

 

Tia Rahkila

Tia Rahkila, 23, kauppatieteiden kolmannen vuoden opiskelija

Hallituksen 1. varapuheenjohtaja, vastuualueena koulutuspolitiikka

”Olin aiemmin miettinyt, että olisi mukava päästä vaikuttamaan enemmän. Hain hallitukseen vasta täydennyshaussa, koska Santeri kannusti hakemaan.

Olen toiminut kauppatieteiden ainejärjestö Finanssin useassa toimikunnassa ja hallituksessa viime vuonna.

Eniten odotan ensimmäistä kiltojen koulutuspoliittisten vastaavien kokoontumista eli kopokahveja, haluan jo päästä asiaan!

Minua jännittää vastuu. Se on kylläkin hyvää jännitystä.

Aion opiskella samalla, tavoitteenani on tehdä kandi kesällä loppuun. Jaksan liikunnan avulla, esimerkiksi juoksemalla ja tanssimalla.

Tykkäsin aiemmista tapahtumista eniten kaverikoirien vierailuista!

Kirjoitin hakemukseenikin, että haluan tuoda OYY:tä lähemmäksi jokaista jäsentä. Haluaisin, että OYY antaisi jäsenille takaisin. Tahdon myös kehittää koulutuspolitiikkaa ja edunvalvontaa vielä enemmän.

Haluaisin sanoa, että minua ei kannata pelätä, vaikka puhun paljon. Osaan myös kuunnella.”

 

Jarkko Impola

Jarkko Impola, 23, yleisen kasvatustieteen neljännen vuoden opiskelija

Hallituksen 2. varapuheenjohtaja, vastuualueina OSAKO-yhteistyö ja talous 

”Hallitukseen lähtö oli viime hetken päätös. Homma houkutteli, mutta en ollut varma onko minulla tarpeeksi kokemusta tai osaamista. Sain kuitenkin rohkaisua ja hain.

Olen toiminut aiemmin kasvatustieteiden ainejärjestö Motivan hallituksessa 3 vuotta, viimeisimmän vuoden puheenjohtajana.

Haluan tämän vuoden aikana luoda mahdollisimman hyvän pohjan ylioppilaskunnan ja opiskelijakunnan  väliselle yhteistyölle kampuksella. Lisäksi haluan  ylipäätään olla edistämässä ilmapiiriä, jossa jatkossa voitaisiin ajatella, että olemme kaikki yhtä lailla opiskelijoita koulusta ilman jakoa yliopiston ja ammattikorkeakoulun välillä. Henkilökohtaisesti haluaisin hallituksessa oppia paremmaksi esiintyjäksi.

Erityisesti olen innoissani mahdollisuudesta päästä oppimaan yliopistoyhteistöstä laajemmin. Pääsen ulos oman tiedekuntani kuplasta ja tapaamaan opiskelijoita ja henkilökuntaa muualta. Se on innostavaa.

Hallitusvuodessa jännittää elämän ja ajan hallinta. Tässä pestissä joutuu suunnittelemaan omaa elämää ihan uudella tavalla: kuinka paljon aikaa käytän tähän, opintoihin ja muuhun elämään. Gradu on ainakin tällä hetkellä jäissä.

Haluan auttaa kehittämään OYY:stä sellaista, että siihen halutaan jatkossa kuulua myös vapaaehtoisesti.

Toivon, että minua uskalletaan lähestyä erityisesti Oamkin muuttoa koskevissa asioissa.”

 

Petra Nieminen

Petra Nieminen, 25, biologian neljännen vuoden opiskelija

Hallituksen jäsen, vastuualueina sosiaalipolitiikka, pienryhmäohjaajakoulutukset ja kansainvälisyys

”Edustajiston ryhmänjohtajakokouksessa joku kysyi, mikä on meidän syymme sille, ettei kukaan ole hakenut hallitukseen. Mietin, että olisi hienoa lähteä mukaan, mutta en ollut varma miten ehdin. Edellisen hallituksen Benjamin Michelin käytti yhden sunnuntai-illan siihen, että vastaili kysymyksiini, ja on itse tehnyt gradun hallitushommien ohella, mikä auttoi minua uskaltamaan mukaan.

Olen aiemmin toiminut OLuT ry:n hallituksessa kaksi vuotta ja sen lisäksi edustajistossa.

Toivon saavani hallituksessa tekemisen kautta lisää itsevarmuutta ja luottamusta siihen, miten teen asiat.

Odotan innolla sitä, miten yhteistyö opiskelijakunta OSAKOn kanssa lähtee muototumaan. Siinä on hyviä mahdollisuuksia.

Jännitän aikatauluja, koska yritän tehdä gradua hallitushommien ohella. Olen yrittänyt rajata omaa elämääni niin, etten tuo toimiston hommia kotiin ja se näkyy jaksamisessa jo nyt.

OYY:tä ei ole ehkä onnistuttu tuomaan läheiseksi opiskelijoille.

Haluan jättää tasa-arvoisen ylioppilaskunnan, johon kaikki kokevat kuuluvansa – ja haluavat kuulua.

Haluaisin sanoa, että en ole kylmä vaikka olen välillä hiljainen. Jos en tiedä jotain, otan selvää. Minua saa lähestyä asiasta kuin asiasta.”

 

Santeri Siira

Santeri Siira, 24, konetekniikan viidennen vuoden opiskelija

Hallituksen jäsen, vastuualueina tapahtumat ja niihin liittyvät projektit

”Olin aiemmin miettinyt hallitukseen lähtemistä, mutta en oikein uskaltanut hakea. Kuitenkin edellisen hallituksen väki kehotti jo keväällä hakemaan. Syksyn mittaan mietin enemmän ja sain paljon kannustusta.

Aiemmin olen toiminut Koneinsinöörikillan hallituksessa kaksi vuotta ja lääketieteen tekniikan opiskelijoiden OLTO ry:n hallituksessa vuoden. Olen myös ollut edustajistossa kauden.

Haluan osaltani hallituksessa kehittää tapahtumia. Haluaisin, että jäsenistö kokee OYY:n omakseen, eikä vieraana tahona, ja kokee tapahtumat sellaisina, että niihin on helppo ja mukava osallistua.

Jo ennen hallitusvuoden alkua meillä oli hyvä ryhmähenki, joten uskon että hallitus tulee olemaan hyvä. Eniten jännittää Annos60-vuosijuhlat.

Hallitushommissa mietityttää se, että edunvalvontatyötä ei voi saada koskaan valmiiksi. Aina voisi tehdä enemmän, eikä oman kauden aikana voi saada kaikkea valmiiksi. OYY:n hallituksessa ei ole yhtä selkeitä raameja kuin kiltatyössä.

Tarkoituksenani on opiskella ohella vähän, jotta saisin kandivaiheen saatettua loppuun.

Minulle saa ihmeessä tulla juttelemaan, varsinkin jos on kehittämisideoita tapahtumiin tai OYY:hyn liittyen. Myös kaverimielessä saa tulla jutustelemaan, jos haluaa tietää OYY:stä.”

 

Eevasisko Mehtätalo

Eevasisko Mehtätalo, 24, molekyylilääketieteen n. vuoden opiskelija

Hallituksen jäsen, vastuualueina viestintä ja kampuskehittäminen

”Hain hallitukseen jälkihaussa, kun minua rohkaistiin hakemaan. Aluksi koin, etten ole kykenevä tai minulle ei ole tarpeeksi meriittejä. Ajattelin myös, että tämä on kokopäivätyö. Viime vuoden hallituslaiset kuitenkin selvensivät, että voin tehdä gradua ja opintoja myös hallitushommien ohessa.

Olen aiemmin ollut mukana kaikessa missä opiskelija voi olla. Tärkeimpinä ovat kaksi vuotta biokemian killan Histonin hallituksessa ja 5 vuotta hallinnon opiskelijaedustajana biokemian ja molekyylilääketieteen tiedekunnassa.

Haluaisin, että tämän vuoden jälkeen OYY näkyisi myös Kontinkankaan kampuksella ja että siellä opiskelevilla olisi samalla tavalla saatavilla palveluita ja mahdollisuus osallistua tapahtumiin. Haluan myös oppia viestintään liittyviä asioita, kuten taittamista ja napakampaa ilmaisua.

Erityisesti tässä vuodessa innostaa mielenkiintoinen viestintäprojekti, jossa pystyn haastamaan itseäni.

Jännitän oman aikani käyttöä. Tammikuu on ollut paikoittain kuormittava infoähkyn takia. Aion opiskella samalla ja saada graduni tehtyä ennen juhannusta. Muussa elämässä panostan omaan terveyteeni ja ihmissuhteisiin.

Haluaisin, että kaikki opiskelijat tietäisivät olevansa osa OYY:tä. Ylioppilaskuntaan kuuluvat kaikki, eikä se ole mikään ’korkeampi taho’.”

 

Reeta Mäki-Pollari

Reeta Mäki-Pollari, 25, kasvatustieteiden viidennen vuoden opiskelija

Hallituksen jäsen, vastuualueina kuntapolitiikka ja järjestöt

”Minua on houkuteltu hallitukseen jo muutaman vuoden ajan, mutta olen halunnut saada opintoni siihen malliin, että minun on hyvä olla. Hyvien kannustuspuheiden jälkeen päätin kokeilla. Tänä vuonna kuntavaikuttamisen projekti on niin hyvä, että koin että pääsen näyttämään vielä potentiaaliani.

Olen opiskeluaikanani ollut mukana melkein kaikessa, missä opiskelija voi olla. Toimin varhaiskasvatuksen killan, Lastareiden, puheenjohtajana ja edustajistossa kaksi kautta.

Haluaisin, että OYY on tuttu kaikille ja myös ne opiskelijat, jotka eivät olla aktiivisesti mukana, tuntisivat ylioppilaskunnan rakenteen ja sen toimintamallit. Omassa sektorissani toivoisin, että kuntavaikuttamisessa näkyisi opiskelijan ääni esimerkiksi vaaleissa.

Minua jännittää se, toteutuvatko kaikki suunnitelmat ja saadaanko kaikki asiat tehtyä oikein. Aion tehdä gradua myös hallituskauden aikana.

Mielestäni OYY on onnistunut tekemään itsestään läpinäkyvämmän ja avoimemman: ylioppilaskunta ei ole enää samalla tavalla sisäpiirin hommaa, kuin joskus aiemmin.

Toivon, että hallituksesta näkyy ulospäin hyvä yhteishenki.

Haluaisin sanoa että vaikka olen pitkä, kuulen sinut ylös asti.”

Iida Putkonen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Tiedeviestinnän maisteri ja glögin ympärivuotinen kuluttaja. Etsii revontulia, riippumattoja ja juuri oikeita sanoja.

Lue lisää:

OYY:n edustajiston puheenjohtajaksi valittiin Janne Kilponen, hallituksen puheenjohtajaksi Eetu Leinonen

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan (OYY) edustajisto on valinnut ylioppilaskunnalle uuden hallituksen ja edustajiston puheenjohtajiston. Kokous pidettiin 10. joulukuuta Linnanmaalla. Edustajiston puheenjohtajaksi vuodelle 2020 valittiin Janne Kilponen, 23-vuotias sähkötekniikan opiskelija, joka on toiminut muun muassa Sähköinsinöörikillassa ja Oulun Teekkariyhdistyksessä. Edustajiston varapuheenjohtajaksi valittiin varhaiskasvatuksen opiskelija Salla Karhunen. Hallituksen puheenjohtajaksi vuodelle 2020 edustajisto valitsi Eetu Leinosen. Leinonen on 21-vuotias suomen kielen […]

TEKSTI Anni Hyypiö

KUVAT Anni Hyypiö

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan (OYY) edustajisto on valinnut ylioppilaskunnalle uuden hallituksen ja edustajiston puheenjohtajiston. Kokous pidettiin 10. joulukuuta Linnanmaalla.

Edustajiston puheenjohtajaksi vuodelle 2020 valittiin Janne Kilponen, 23-vuotias sähkötekniikan opiskelija, joka on toiminut muun muassa Sähköinsinöörikillassa ja Oulun Teekkariyhdistyksessä. Edustajiston varapuheenjohtajaksi valittiin varhaiskasvatuksen opiskelija Salla Karhunen.

Hallituksen puheenjohtajaksi vuodelle 2020 edustajisto valitsi Eetu Leinosen. Leinonen on 21-vuotias suomen kielen ja tilastotieteen opiskelija. Hän on toiminut aiemmin Oulun luonnontieteilijöiden hallituksen puheenjohtajana. Kuluneen vuoden aikana hän on toiminut myös OYY:n talousvaliokunnan ja edunvalvontajaoston puheenjohtajana.

Hallituksen jäseniksi valittiin Eevasisko Mehtätalo, Petra Nieminen, Reeta Mäki-Pollari, Santeri Siira, Jarkko Impola ja Tia Rahkila. Hakemuksensa oli jättänyt myös tänä vuonna hallituksessa ollut Edgar Minyoi.

Samaten kokouksessa hyväksyttiin OYY:n toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2020. Osana talousarviokeskustelua päätettiin OYY:n myöntämistä järjestöavustuksista ensi vuodelle. Voit lukea paljon puhututtaneesta päätöksestä lisää täältä.

Samassa kokouksessa tehtiin myös muita henkilövalintoja.

Yliopistokollegioon kaudelle 2020–2021 valittiin Teemu Virtanen (varalle Eevasisko Mehtätalo), Erno Oikarinen (varalle Petteri Hollanti), Zacharias Hellberg (varalle Nuuti Vasari), Kalle Kaisko (varalle Tapani Laine), Anca-Maria Catana (varalle Jenny Vaara), Miriam Putula (varalle Annakaisa Tikkinen) ja Lauri Koskela (varalle Anni Vakkuri).

Edustajisto valitsi talousvaliokunnan puheenjohtajaksi vuodelle 2020 Nuuti Vasarin ja jäseniksi kaudelle 2020–2021 Lotta Karjalaisen, Kalle Kaiskon ja Samuli Virtasen. Keskusvaalilautakuntaan vuodelle 2020 valittiin puheenjohtajaksi Miriam Putula, varapuheenjohtajaksi Aino-Kaisa Manninen ja jäseniksi Eevasisko Mehtätalo, Olli Joki ja Jaakko Vähämäki.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

OYY:n hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Kalle Parviainen, edustajiston puheenjohtajaksi Elisabet Shnoro

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan (OYY) edustajisto on kokouksessaan 5. joulukuuta valinnut luottamushenkilöt vuodelle 2018. Ylioppilaskunnan edustajiston puheenjohtajaksi valittiin Elisabet Shnoro ja hallituksen puheenjohtajaksi Kalle Parviainen. Elisabet Shnoro on 25-vuotias konetekniikan opiskelija. Hänen taustaryhmänsä on Tekniikan ja talouden vaalirengas (TeTa). Edustajiston varapuheenjohtajaksi valittiin Miriam Putula (Oulun keskustaopiskelijat).  Hallituksen puheenjohtajaksi valittu Kalle Parviainen on 31-vuotias englantilaisen filologian opiskelija. Hänen […]

TEKSTI Anni Hyypiö

KUVAT Anni Hyypiö

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan (OYY) edustajisto on kokouksessaan 5. joulukuuta valinnut luottamushenkilöt vuodelle 2018.

Ylioppilaskunnan edustajiston puheenjohtajaksi valittiin Elisabet Shnoro ja hallituksen puheenjohtajaksi Kalle Parviainen.

Elisabet Shnoro on 25-vuotias konetekniikan opiskelija. Hänen taustaryhmänsä on Tekniikan ja talouden vaalirengas (TeTa). Edustajiston varapuheenjohtajaksi valittiin Miriam Putula (Oulun keskustaopiskelijat). 

Hallituksen puheenjohtajaksi valittu Kalle Parviainen on 31-vuotias englantilaisen filologian opiskelija. Hänen taustaryhmänsä on Humanistien ja kasvatustieteilijöiden vaalirengas (HuKa). Parviainen on kuluvana vuonna toiminut OYY:n hallituksessa.

”Olen kiitollinen siitä luottamuksesta, jonka edustajisto on asettanut, toivon olevani luottamuksen arvoinen. Ensi vuonna on mahdollisuus keskittyä ydintehtäväämme, toiminnan aktiiviseen kehittämiseen ja edunvalvontaan. Erityisen tyytyväinen olen siihen, että saimme ensimmäistä kertaa kansainvälisen tutkinto-opiskelijan (David Delahunty) hallitukseen”, kertoo Parviainen tunnelmistaan.

”Hallituksen puheenjohtajan tärkeimpiä tehtäviä on pitää suhteita yllä tärkeimpiin sidosryhmiin, yliopistoon ja kaupunkiin. Koska molemmissa ollaan kovin kiireisiä, yhteydenpidosta kannattaa pitää huolta itse, ottaa puhelin käteen ja pyytää tapaamisiin”, ohjeistaa vuoden 2017 hallituksen puheenjohtaja Joel Kronqvist seuraajaansa.

Muut OYY:n hallituksen uudet jäsenet ovat Katri Kiurujoki (Humanistien ja kasvatustieteilijöiden vaalirengas), Tuomas Soini (Humanistien ja kasvatustieteilijöiden vaalirengas), Jenna Suorsa (Tekniikan ja talouden vaalirengas), David Delahunty (Humanistien ja kasvatustieteilijöiden vaalirengas), Vilma-Riikka Tiittanen (Humanistien ja kasvatustieteilijöiden vaalirengas) ja Toni Sandvik (Tieteellisten vaaliliitto).

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

OYY:n uuden hallituksen päätavoitteena yhteinen, rohkea ja avoin ylioppilaskunta

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallituspaikat jakaantuivat tänä vuonna Humanistien ja kasvatustieteilijöiden (HuKa) ja Tekniikan ja talouden (TeTa) ryhmien kesken. Sama jako näkyy myös puheenjohtajapaikoissa: hallituksen puheenjohtajan Joel Kronqvistin taustaryhmä on TeTa, hallituksen varapuheenjohtajan Jenny Vaaran  ja edustajiston puheenjohtajan Susa Vikeväkorvan taustaryhmänä puolestaan on HuKa. Tuttuun tapaan tämän vuoden hallituslaisilla on jo monen vuoden kokemus opiskelijavaikuttamisesta, ja moni on tutustunut ylioppilaskunnan toimintaan myös […]

TEKSTI Anni Hyypiö

KUVAT Anni Hyypiö

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallituspaikat jakaantuivat tänä vuonna Humanistien ja kasvatustieteilijöiden (HuKa) ja Tekniikan ja talouden (TeTa) ryhmien kesken.

Sama jako näkyy myös puheenjohtajapaikoissa: hallituksen puheenjohtajan Joel Kronqvistin taustaryhmä on TeTa, hallituksen varapuheenjohtajan Jenny Vaaran  ja edustajiston puheenjohtajan Susa Vikeväkorvan taustaryhmänä puolestaan on HuKa.

Tuttuun tapaan tämän vuoden hallituslaisilla on jo monen vuoden kokemus opiskelijavaikuttamisesta, ja moni on tutustunut ylioppilaskunnan toimintaan myös OYY:n edustajiston jäsenenä.

Aiempi kokemus opiskelijavaikuttamisesta on tänä vuonna tavallistakin tärkeämpää, sillä vuosi 2017 on OYY:ssä erittäin kiireinen. Agendalla ovat muun muassa kunta- ja edustajistovaalit ja ylioppilaskunnan organisaatiouudistus.

Hallitus ei haasteiden edessä vapise, vaan on yksimielinen siitä, miltä Oulun yliopiston ylioppilaskunnan tulisi näyttää vuonna 2018.

”Tavoite on, että kun ihmiset puhuvat OYY:stä, he tarkoittavat sillä koko ylioppilaskuntaa,  eivät ainoastaan ylioppilaskunnan toimiston väkeä”, tiivistää hallituksen jäsen Aleksi Hursti.

Oulun ylioppilaslehti pysäytti kiireisen hallituksen hetkeksi tutustuakseen tarkemmin tämän vuoden vallankäyttäjiin.

 

1. Millainen on aiempi taustasi opiskelijavaikuttajana?

2. Mitä asioita tulit tekemään ylioppilaskuntaan?

3. Millainen OYY on hallituskautesi jälkeen vuonna 2018?

4. Opiskelijapolitiikassa tehdään paljon kovia päätöksiä, joiden taustalla voi olla suhmurointia, kompromisseja ja pettymyksiä. Onko opiskelijapolitikointi kyynistänyt sinua?

5. Millä keinoilla jaksat läpi hektisen hallitusvuoden? 

 

Hallituksen puheenjohtaja Joel Kronqvist, TeTa, 23

Opiskelee konetekniikkaa neljättä vuotta

1. Jo toisena opiskeluvuonna vuonna 2015 lähdin Koneinsinöörikillan hallitukseen yrityssuhdevastaavaksi. Se kävi vähän puolivahingossa, kaveri sai siihen pestiin puhuttua. Sitten innostuin vaikuttajatoiminnasta itsekin. Seuraavana vuonna hain killan puheenjohtajaksi, jonka lisäksi minut valittiin edustajistoon ja talousvaliokunnan puheenjohtajaksi. Vuosi 2016 olikin aika tiukka vuosi! Sen myötä kiinnostuin kiltatoiminnan jälkeisestä opiskelijavaikuttamisesta, ja halusin pyrkiä edelleen eteenpäin. Koska minulla ei ollut erityistä sektoreita koskevaa kiinnostusta ja pidin puheenjohtajan työstä, hallituksen puheenjohtajan paikka oli luonnollinen valinta.

2. Olen tullut ylioppilaskuntaan kehittämään itseäni ihmisenä ja johtajana. Tavoitteenani on se, että ylioppilaskunta nähtäisiin paikkana, jossa on hyvä työskennellä, ja joka olisi jäsenistölleen merkityksellinen. Haluan, että jäsenistö näkee jäsenmaksunsa arvon. Tärkeää on myös se, että jäsenistö tietäisi, mitä työtä tällä tehdään. Ylioppilaskunnan tarkoituksena on myös kasvattaa meitä jäseniä, se on tavallaan paikka harjoitella yhteiskunnallisia taitoja.

Ylioppilaskuntaa on joskus kritisoitu siitä, että se olisi pelkkä poliittisten broilereiden kasvatuspaikka. Mutta miksi politiikkaa pidetään pahana? Se on yhteisten asioiden hoitamista, vaikutustyötä. Ylioppilaskunta on loistava paikka ymmärtää erilaisia organisaatioita. Se,  että pääsen näin nuorena johtamaan tällaista organisaatiota, on aivan uniikki kokemus.

3. Tänä vuonna erityisen tärkeää on pitkäjänteinen vaikuttaminen. Kuntavaikuttaminen ei saa jäädä vaan vaalivuoden asiaksi, vaan tarkoituksena olisi olla jatkuvasti yhteydessä kaupungin päättäjiin. Toinen asia koskee ylioppilaskunnan organisaatiota. Sektoriorganisaatio on ollut käytössä iät ja ajat, mutta tavoite on, että organisaatiomuutoksen myötä tämän vuoden jälkeen ylioppilaskunta-organisaatio olisi joustavampi, ja mahdollistaisi opinnot ja joustavan työskentelyn.  Ylioppilaskunnassa tulisi keskittyä toiminnan kannalta tärkeisiin asioihin, ei hallintotyöhön.

4. Minua ei saa helposti kyyniseksi. Olen ikuinen optimisti, ja uskon ihmisiin.

5. OYYssä tapahtuu paljon ja toimisto on erittäin vauhdikas työympäristö. Haen tasapainoa tähän huolehtimalla henkilökohtaisesta elämästä, kuten parisuhteesta ja kavereista. Pyrin myös urheilemaan mahdollisimman paljon mahdollisimman monipuolisesti ja olen todennut sen erittäin hyväksi tavaksi lieventää stressiä.

 

Hallituksen varapuheenjohtaja Jenny Vaara, HuKa, 26

Opiskelee kasvatustieteitä neljättä vuotta, vastuualueina OYY:n organisaatiomuutos ja jäsenpalveluiden kehittäminen

1. Lähdin heti fuksina mukaan ainejärjestöni Motivan toimintaan. Olin sen hallituksessa kolme vuotta, tapahtumavastaavana, puheenjohtajana ja varapuheenjohtajana. Sen jälkeen tuntui, että olen antanut kaikkeni sille järjestölle. Sen vuoksi hain syksyllä 2015 ylioppilaskunnan edustajistoon. Edaattorin pestin lisäksi minulle on kertynyt erilaisia hallinnon opiskelijaedustajan eli hallopedin paikkoja, olen esimerkiksi koulutuksen johtoryhmän jäsen. Lisäksi olen esimerkiksi Oulun ylioppilasavun hallituksessa. Nämäkään paikat eivät vielä riittäneet, joten hain OYY:n hallitukseen. Asenteenani on, että opiskeluajoista pitää ottaa kaikki mahdollinen ilo irti!

2. Olen tullut kehittämään ylioppilaskunnan toimintaa sellaiseen muotoon, että jatkossakin opiskelijoiden olisi hyvä opiskella. Mielestäni ylioppilaskunnan organisaation tulisi toimia niin, että sen rakenteet on muutettavissa ja kehitettävissä, niihin pääsisi aina mukaan, jos kokee että haluaa päästä vaikuttamaan.

3. Tavoitteeni on, että vuonna 2018 OYY on entistä lähestyttävämpi ja rohkeampi. Tulevaisuuden OYY uskaltaisi toimia entistä rohkeammin keskustelunavaajana ja ravistelijana. Rohkeuden tulisi näkyä myös siinä, miten otamme kritiikin vastaan. Kritiikki auttaa arvioimaan omaa toimintaamme entistä paremmin. Edustamme kuitenkin niin isoa porukkaa, että jos emme itse kestä kritiikkiä, se on huono suunta.

4. Opiskelijavaikuttaminen ei ole kyynistänyt minua, uskon edelleen parempaan huomiseen! Totta kai prosessit on usein hitaita ja viestintä on vaikeaa, ja se turhauttaa.  Asenteeni on, että kyllä tästä aina päästään eteenpäin.

5. Olen juuri aikatauluttamisen kanssa kipuillut opinnoissani todella monta kertaa, mutta tämän vuoden jälkeen lupaan olla maailman paras ajanhallitsija. Tiedän, että vuoden aikana tulee tilanteita, joissa tulee miettiä kaikki uudestaan ja priorisoida joku tehtävä ensin. Hektisyyden keskellä luopumista tulee myös harkita. Se vain ei saa käydä jaksamisen ehdoilla. Lupaan edelleen löytää omaa aikaa, urheilla, syödä ja nukkua riittävästi. Jos niillä ei hyvä tule, niin ei millään.

 

Miina-Anniina Heiskanen, TeTa,30

Opiskelee markkinointia kauppakorkeakoulussa, vastuualueina kampuskehittäminen ja Annos 57-vuosijuhlat

1. Olen toiminut Finanssi ry:n hallituksessa kahtena vuonna, vuonna 2007 tiedotusvastaavana ja 2008 projektivastaavana. Opiskellessani vuosina 2008-2013 tanssinopettajaksi Oulun ammattikorkeakoulussa istuin Osakon edustajistossa yhden kauden verran. Kun palasin yliopistolle, hain ja tulin valituksi OYY:n edustajistoon syksyllä 2015. Lisäksi olen toiminut markkinoinnin opetuskehitystyöryhmässä ja kauppakorkeakoulun koulutustoimikunnassa. Tällä hetkellä olen yliopistokollegion opiskelijajäsen, Oulun yliopiston hallituksen rekrytointityöryhmän jäsen ja mukana myös opiskelutilojen tilatyöryhmissä.

2. Haluan tehdä työtä OYY:n arvojen mukaisesti, opiskelijan hyvän elämän eteen. Olen tekijäluonne: tämän vuoden ajan keskityn parantamaan maailmaa ylioppilaskunnassa.

3. Toivon, että vuonna 2018 OYY on meidän kaikkien yhteinen ylioppilaskunta, ja jokainen opiskelija todella kokee olevansa OYY:läinen. Samalla OYY:ssä ollaan avoimempia ja vaikuttavampia: olemme Oulussa merkittävä taho, joka uskaltaa käydä rohkeaa keskustelua eri sidosryhmien kanssa.

Kuntapäättäjät kuuntelevat ylioppilaskuntaa nytkin jo aika hyvin, eli vaikutuskanavat ovat olemassa. Aina voi silti olla vähän paremmin! Uskon, että tämän vuoden joulukuussa olemme saaneet hallituksena paljon aikaan, ja olemme laatineet myös hyviä suuntaviivoja meitä seuraavalle hallitukselle.

4. Olen ikuinen optimisti, minua ei saa helpolla kyynistymään ja lannistumaan. Tämän vuoden jälkeen tilanne ei tule muuttumaan.

5. Vapaa-ajallani käyn kuntosalilla ja tanssimassa ja vietän aikaa ystävieni kanssa. Lisäksi pääsen poliittisen järjestötoiminnan kautta matkustamaan jonkin verran, ja nämä reissut toimivat samalla mukavina irtiottoina arjesta.

 

Roosa Pitkänen, HuKa, 24

Opiskelee musiikkikasvatusta neljättä vuotta, vastuualueina OYY:n organisaatiomuutos, kuntavaalit ja Amazing Oulu

1. Olen ollut mukana erilaisissa oppilaskunta- ja ainejärjestöhommissa aina yläkouluvuosista asti. Nyt olen OYY:n hallitustyön lisäksi mukana musiikkikasvatuksen opiskelijoiden Mukava ry:n hallituksessa rahastonhoitajana. Lisäksi olen Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liiton (SOOL) Oulun aluetoimija. Vaikka monenlaisissa järjestöhommissa olen ehtinytkin olla, edustajisto- tai jaostotoiminnassa en ole ollut mukana. Tähän mennessä opiskeluissa on ollut niin kiireellistä, että aivan kaikkialle en ole revennyt.

2. Haluaisin aktivoida opiskelijoita innostumaan kuntavaaleista. Tavoitteena olisi  saada opiskelijat ymmärtämään sen, miten tärkeää kuntavaaleissa äänestäminen on. Toisena tavoitteena on tehdä OYY:stä riviopiskelijalle positiivisella tavalla näkyvämpi. Haluaisin ylipäänsä luoda opiskelijavaikuttamisesta riviopiskelijalle aiempaa positiivisempaa kuvaa. Nyt ehkä joistakin tuntuu, että järjestöissä päättävät vain vanhat järjestöjäärät.

3. Tavoite olisi, että ensi vuoteen mennessä olisimme luoneet uudesta OYY:n projektiorganisaatiosta toimivan konseptin. Toivon myös, että OYY:n eri valiokuntiin ja jaostoihin tulisi jatkossa paljon kiinnostuneita hakijoita. Siihen liittyen olisi tärkeää se, että ylioppilaskuntatoimintaan lähtemiseen olisi aiempaa matalampi kynnys. Ei koettaisi, että apua, täällä vaan politikoidaan. Toivon myös avoimempaa ja kansainvälisempää OYY:tä. Viestinnän tulee olla suunnattuna kaikille opiskelijoille, ja tietoa toiminnasta on oltava helposti saatavissa.

4. En missään nimessä, enkä aiokaan kyynistyä. Olen ikuinen optimisti. Joskus voi olla hetken aikaa pessimistinen asenne, mutta optimisti olen pohjimmiltani.

5. Läpi hektisen hallitusvuoden jaksan hyvin suunnitellun aikataulun ansiosta ja osaamalla sanoa ei silloin kun siltä vähänkään tuntuu. Perfektionistina pitää aika ajoin muistaa olla armollisempi itselle, ja viettää vapaa-aikaa mieluisten asioiden parissa. Läheiset, hyvä ruoka, hyvät yöunet ja liikunta ovat perustavanlaatuisia kannattelevia voimia.

 

Aleksi Hursti, TeTa, 27

Opiskelee ympäristötekniikkaa kuudetta vuotta, vastuualueina OYY:n jäsenpalveluiden kehittäminen, kampuskehittäminen

1. Aloitin Ympäristörakentajakillan hallituksessa vuonna 2013 isäntänä, sen jälkeen olen toiminut killassa 2014 fuksivastaavana ja vuonna 2015 puheenjohtajana. Vuonna 2015 olin Suomen Rakennusinsinöörien Liiton (RIL) hallituksessa opiskelijajäsenenä ja Tekniikan Akateemiset TEK:in kiltayhdyshenkilönä.

2. Haluan, että opiskeluaika on jatkossakin elämän parasta aikaa. Tavoitteenani on myös tehdä OYY:n työtä tunnetummaksi riviopiskelijan keskuudessa.

3. Tavoite on, että kun ihmiset puhuvat OYY:stä, he tarkoittavat sillä koko ylioppilaskuntaa,  eivät ainoastaan ylioppilaskunnan toimiston väkeä.

4. En ole vielä kyynistynyt. Kyllä kaikki on tähän mennessä saatu aina sujumaan.

5. Kiireestä selviää siten, ettei oteta liian vakavasti asioita ja muistetaan pitää huolta itsestä fyysisesti ja henkisesti.

 

Kalle Parviainen, HuKa, 30

Opiskelee englantilaista filologiaa viidettä vuotta, vastuualueina OYY:n jäsenpalveluiden kehittäminen, kampuskehittäminen ja jatko-opiskelijan hyvä elämä

1. Heti fuksina keväällä 2013 lähdin mukaan ainejärjestöni Verban hallitukseen fuksivastaavaksi. Sittemmin olen ollut Verbassa monessa roolissa, ja sen lisäksi vuonna 2014 Humanistisessa Killassa tiedotusvastaavana. Edustajistoon minut valittiin syksyllä 2015. Olen lisäksi hallinnon opiskelijaedustajana humanistisen tiedekunnan tiedekuntahallituksessa

2. Ylioppilaskunnassa haluan ennen kaikkea luoda yhteisöllisyyden kokemusta. Itse koen vahvasti kuuluvani omaan yliopistoon, ylioppilaskuntaan ja ainejärjestöön, ja toivon, että se näkyy myös omasta toiminnastani. Haluan omalla esimerkilläni näyttää, kuinka opiskeluajasta saa järjestötoiminnalla paljon enemmän irti. Vaikka opintoaikoja lyhennetään ja tukikuukausia vähennetään, haluan silti kannustaa opiskelijoita lähtemään rohkeasti mukaan järjestötoimintaan.

3. Tärkein tavoitteeni on luonnollisesti oman toimintasuunnitelmaprojektin vetäminen. Tavoite on se, että ylioppilaskunta tulisi kaikille opiskelijoille tutuksi: OYY tarkoittaa meitä kaikkia, jatko-opiskelijoita unohtamatta.

4. Edellinen OYY:n pääsihteeri Eero Manninen kehotti kiitospuheessaan olemaan kyynistymättä. Sanotaan näin, että minulla on optimistin näkemys pessimistisyyteen. Oletan etukäteen hommien menevän huonosti,  jotta voin yllättyä positiivisesti! Yritän aina nähdä positiiviset puolet huonessakin: vaikka kaatuisin ja katkaisisin käteni, olisin silti iloinen siitä, että onneksi en katkaissut kuin vain yhden käden.

5. Hallitusvuoden läpi jaksan tekemällä jakoa luottamustoimen ja vapaa-ajan välille. Työpuhelinta ei ole pakko vilkuilla iltamyöhällä: kun lähden toimistolta, vaihdan pääasiassa vapaalle. Vapaa-ajalla tykkään lukea kirjoja, kuunnella paljon musiikkia ja harrastaa liikuntaa.

 

Kaisa Tervahauta, HuKa, 29

Opiskelee viidettä vuotta pohjoismaista filologiaa, vastuualueina kampuskehittäminen, Vulcanalia ja kuntavaalit

1. Olen humanistisen tiedekunnan koulutustoimikunnan varajäsen. Sinne minua veti halu vaikuttaa opetuksen laatuun, halusin korjata omissa opinnoissani huomaamiani epäkohtia. Vuonna 2016 olin YK-yhdistyksen puheenjohtaja ja 2014-2016 ESN Oulun hallituksen jäsen. Kansainvälisten opiskelijoiden kanssa tehty työ on ollut hauskaa ja sivistävää, ja toivon kovasti, että heitä on Oulussa jatkossakin. Toivon myös, että heidät integroidaan aiempaa paremmin suomalaiseen opiskelijakulttuuriin.

2. Vastuullani ovat kuntavaalit ja kv-jaoston vetäminen. Olen kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista ylipäänsä, ja siksi on mukava ajaa opiskelijan asiaa. Yhtenä tavoitteena olisi saada opiskelijan hoksaamaan, että hän on myös kuntalainen ja kansalainen. Ylioppilaskunnan vaikutustyön kunta-asioissa tulisi jatkua myös vaalien jälkeen. Toki myös Vulcanalia isona tapahtumana vie paljon aikaa erityisesti lukuvuoden alussa.

3. Haluan kehittää ylioppilaskunnan viestintää kansainvälisemmäksi. Viestintää tulisi tehdä enemmän ja paremmin myös englanniksi. Pidän myös OYY:n jäsenpalveluiden kehittämisprojektia tärkeänä, ja todella toivon, että se jättää jälkensä. Toivon ylioppilaskuntaan lisää yhteisöllisyyttä, ja sitä, että OYY nähtäisiin hyödyllisenä ja opiskelijaa varten olevana järjestönä, ei poliittisten broilereiden kasvatuspaikkana.

4. En ole optimisti, mutta en ole pessimistikään, vaan olen realisti. Yritän aina parhaani, mutta valmistaudun myös siihen, että kaikki ei aina mene putkeen. Se täytyy aina hyväksyä, että yhdessä ihmisten kanssa toimiessa kaikkia omia juttujaan ei aina saa läpi.  En kuitenkaan epäile, ettemmekö pystyisi tekemään yhdessä hyviä juttuja.

5. Kiireisestä vuodesta selviämisessä perhe ja parisuhde on tärkeä tuki. Haluankin kiittää uskomatonta aviomiestäni kaikesta tuesta ja kannustuksesta.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää: