Vulcanalia Festival myytiin loppuun ennakkoon

Areena Oulun portille ei jäänyt lopulta yhtään lippua myytäväksi. Ennakkolippujen myynti käynnistyi 20.8., ja viimeiset liput myytiin maanantai-iltana 10.9.

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan (OYY) järjestämän lukuvuoden avajaisjuhla Vulcanalian liput on myyty loppuun. Lipunmyynti käynnistyi 20.8., ja viimeiset liput myytiin maanantai-iltana 10.9.

Lippuja oli myynnissä yhteensä 2000 kappaletta. OYY:n tapahtumatuottaja-yhteisöasiantuntija Asta Salomaa on Vulcanalia-lippujen ennakkomenekkiin tyytyväinen.

Hän uskoo, että tapahtuma möi loppuun artistien vuoksi. Osansa on Salomaan mukaan myös yhteisöllisyydellä: ”Tämä on niin opiskelijoille kuin henkilökunnalle kiva tapa juhlistaa uutta lukuvuotta.”

Järjestäjät olivat varautuneet siihen, että tapahtuma myy loppuun ennakkoon, mutta lippujen loppuminen jo maanantaina ylitti Salomaan odotukset.

Tänä vuonna sisätapahtumana järjestettävässä juhlassa tilaa on aiempia vuosia vähemmän. Edellisvuonna tapahtumaan myytiin 2500 lippua, nyt Areena Ouluun voitiin mahduttaa vain 2000 juhlijaa.

”Yritimmekin aika paljon varoitella eri viestintävälineissä, että liput voidaan myydä loppuun.”

Vulcanalia Festival järjestetään 12.9. Limingantullissa sijaitsevassa Areena Oulussa. Päivään kuuluu myös Linnanmaan kampuksella kello 10–14 pidettävät järjestömessut.

Vulcanaliassa on tänä vuonna ollut ensimmäistä kertaa sähköinen lipunmyynti. Salomaa uskoo, että sähköisten lippujen tarkastus sujuu jouhevasti juhlapaikalla.

”Areenan henkilökunta tietää tilanteen, ja heillä on myös aiempaa kokemusta näin isoista tapahtumista. Olen lisäksi varannut Areenan ovelle lipuntarkastukseen paljon apukäsiä, jotta jono etenisi mahdollisimman nopeasti.”

Millaiset kekkerit on keskiviikkona luvassa?

”Bileet ovat loistavat ja tunnelma katossa, kun tupa on täynnä”, Salomaa summaa.

Lavalla Teekkaritorvet, Satellite Stories ja Stig

Vulcanalian iltajuhlan, uudelta nimeltään Vulcanalia Festivalin, artisteja ovat Teekkaritorvet, Satellite Stories ja Stig. Artistit paljastettiin 15.8.

Teekkaritorvet on vuonna 1970 perustettu, ahkerasti keikkaileva puhallinorkesteri, joka on monelle oululaiselle tuttu suosituista wappukonserteista Rotuaarilla ja Linnasaaressa.

Satellite Stories on vuonna 2008 perustettu oululainen indierockyhtye, jonka tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa Campfire ja Confetti. Perjantaina 7.9. uuden albumin julkaissut yhtye on ilmoittanut lopettavansa uransa.

Hip hop-, r&b- ja countrymuusikko Stigin (Pasi Siitonen) suosituimpia hittejä ovat muun muassa Ryyppy, Puumaa mä metsästän ja Roy Orbison.

Ensimmäinen Vulcanalia järjestettiin ravintola Rauhalan edustalla vuonna 1995. Juhlaa on järjestetty sittemmin Kuusisaaressa, Toppilan Möljällä, Ouluhallilla ja Linnanmaalla.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Oamkin uusi hallitus on valittu – hallituksen puheenjohtajaksi Oulun yliopiston rehtori Jouko Niinimäki

Oulun ammattikorkeakoulun (Oamk) hallitus valittiin perjantaina 31.8. ylimääräisessä yhtiökokouksessa. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Oulun yliopiston rehtori Jouko Niinimäki. Varapuheenjohtajaksi valittiin Oulun kaupunginjohtaja Päivi Laajala. Muut hallituksen jäsenet ovat Johanna Koskelainen, Timo Levo, Markus Mäkitalo, Eija Rajakangas ja Jarmo Okkonen. Oulun yliopisto osti alkukesästä Oulun ammattikorkeakoulu Oy:n osake-enemmistön, 50,5 prosenttia osakkeista. Kauppahinta on 5,1 miljoonaa euroa. Ostoaikeista […]

Oulun ammattikorkeakoulun (Oamk) hallitus valittiin perjantaina 31.8. ylimääräisessä yhtiökokouksessa.

Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Oulun yliopiston rehtori Jouko Niinimäki.

Varapuheenjohtajaksi valittiin Oulun kaupunginjohtaja Päivi Laajala. Muut hallituksen jäsenet ovat Johanna Koskelainen, Timo Levo, Markus Mäkitalo, Eija Rajakangas ja Jarmo Okkonen.

Oulun yliopisto osti alkukesästä Oulun ammattikorkeakoulu Oy:n osake-enemmistön, 50,5 prosenttia osakkeista. Kauppahinta on 5,1 miljoonaa euroa.

Ostoaikeista tiedotettiin ensi kertaa ystävänpäivänä. Osapuolet ovat perustelleet järjestelyä halulla hyödyntää Linnanmaan yhteiskampuksen mahdollisuudet ja muodostaa ”vahva, kansallisesti ja kansainvälisesti merkittävä osaamiskeskittymä”.

Oulun ammattikorkeakoulun Teuvo Pakkalan ja Kotkantien kampukset muuttavat Linnanmaalle syksyllä 2020.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Oikaisu: Foodoon väistökeittiö avautuu tiistaina 4.9.

Toisin kuin Oulun ylioppilaslehden numerossa 1/2018 väitetään (s.4), paraikaa remontissa olevan ravintola Foodoon väistökeittiö avautuu tiistaina 4.9., ei jo maanantaina 3.9.

Toisin kuin Oulun ylioppilaslehden numerossa 1/2018 väitetään (s.4), paraikaa remontissa olevan ravintola Foodoon väistökeittiö avautuu tiistaina 4.9., ei jo maanantaina 3.9.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

PSOASin palvelupiste avataan syksyllä Linnanmaalle, tilaan tulee myös Unirestan H2O-ravintola

Pohjois-Suomen opiskelija-asuntosäätiö (PSOAS) avaa syksyllä Oulun yliopiston Linnanmaan kampukselle oman palvelupisteen. Tällä hetkellä tila kulkee nimellä PSOAS Lounge. Tilaan avataan myös Unirestan ravintola, Health to Organic Cafe & Deli Campus. PSOASin tila sijoittuu Juvenes Printin ja UniSalonin väliselle alueelle. Alueen rakennustyöt käynnistyivät heinäkuussa. PSOASin palvelupäällikön Jari Simosen arvion mukaan uuden palvelupisteen tilat valmistuvat lokakuun loppupuolella, jollei remontissa […]

TEKSTI Anni Hyypiö

KUVAT Anni Hyypiö

Pohjois-Suomen opiskelija-asuntosäätiö (PSOAS) avaa syksyllä Oulun yliopiston Linnanmaan kampukselle oman palvelupisteen. Tällä hetkellä tila kulkee nimellä PSOAS Lounge.

Tilaan avataan myös Unirestan ravintola, Health to Organic Cafe & Deli Campus.

PSOASin tila sijoittuu Juvenes Printin ja UniSalonin väliselle alueelle. Alueen rakennustyöt käynnistyivät heinäkuussa. PSOASin palvelupäällikön Jari Simosen arvion mukaan uuden palvelupisteen tilat valmistuvat lokakuun loppupuolella, jollei remontissa tule eteen mitään yllätyksiä.

Tila jakautuu kahtia: toisella puolella on PSOASin toimisto, toisella puolella Unirestan ravintola.

Jari Simosen mukaan palvelupisteeltä tulee saamaan pitkälti samoja palveluita kuin Mannenkadulla sijaitsevasta asuntotoimistosta. Linnanmaan pisteellä tulee työskentelemään asiakaspalvelijoiden lisäksi PSOASin isännöitsijöitä.

Edelleen mietinnässä on se, tuleeko Linnanmaan pisteelle asuntojen avainpalvelu vai ei, vai pitääkö avaimet jatkossakin hakea Mannenkadulta.

”Käytössämme oleva tila on rajallinen. Myös turvallisuus tulee huomioida, jotta avaimia ei päädy vääriin käsiin. On vielä auki, missä määrin avainpalvelut toteutuvat Linnanmaalla. Sen olemme kuitenkin päättäneet, että esimerkiksi parkkipaikkojen avaimet saa Linnanmaalta.”

PSOASin toimiston ulkopuolelle tulee myös kalustettua odotustilaa, joka on avointa kaikille.

”Tiedossamme on, että Linnanmaalla tilat ovat tiiviit. Jollei muualta löydy tilaa, saa meille tulla viettämään aikaa, oli sitten asiaa meille tai ei.”

Hinnat H20-konseptin mukaiset

Unirestalle uuden kahvila-ravintolan avaaminen Linnanmaalle on iso asia, toimitusjohtaja Kaija-Liisa Silvennoinen toteaa.

Ketjulla oli Linnanmaalla ennen kuusi ravintolaa ja yksi kahvila, mutta kampuksen ravintolakilpailutusten myötä Unirestalle jäi ainoastaan hallintopäädyn Kastari.

Health to Organic -ravintola poikkeaa merkittävästi lounasravintola Kastarista siinä, että ravintolasta ei saa Kelan ateriatuettua lounasta. Samoin on muissakin Health to Organic (H2O)-ravintoloissa, joita on tällä hetkellä kolme: yksi Ideaparkissa, yksi Oulun keskustassa ja yksi Kalevan toimitalossa.

”Olemme PSOASin tiloissa vuokralla, emme korkeakoulun omistamassa tilassa. Ravintolassa on H2O-konseptin mukaiset hinnat. Toki meillä on erilaisia alennuksia opiskelijakortilla, mutta Kelan ateriatuettua lounasta ei meiltä saa.”

Linnanmaan kampukselle tuleva ravintola on muuten muiden H2O-ravintoloiden kaltainen, mutta muita pienemmän keittötilan vuoksi lounasvaihtoehtona on salaattibaari tai keitto. Päivittäin vaihtuvia keittoja on kaksi.

Asiakaspaikkoja on 80, ja lisäksi tilaan tulee pieni neuvottelutila.

Kaija-Liisa Silvennoinen kertoo, että H2O-konsepti on alun perin kehitetty juuri Linnanmaan kahvilatarjontaa ajatellen.

”Päädyimme lopulta avaamaan ensimmäisen ravintolan keskustaan. Se oli varmasti oikea järjestys, mutta olemme innoissamme siitä, että pääsemme sinne, minne ravintolaa alunperin suunniteltiinkin. Uskon, että H2O on Linnanmaalla toivottu lisä.”

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Kasvihuoneet avautuvat remontin jälkeen yleisölle, Greenhouse Opening Concert juhlistaa kasvihuoneiden avautumista  

Oulun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa järjestetään Music in Botanical -sarjaan kuuluva konsertti sunnuntaina 2. syyskuuta kello 18. Sunnuntain konsertilla juhlistetaan kasvihuoneiden avautumista yleisölle. Pyramidikasvihuoneet ovat olleet kesän kiinni aulatiloissa tehtyjen uudistus- ja peruskunnostustöiden vuoksi, kun kasvihuoneiden aulaan rakennetaan uusi vierailukeskus ja tiedenäyttely. Koska aulan rakennustyöt ovat valmistuneet, kasvihuoneet ovat jälleen avoimia vieraille. Greenhouse Opening Concert jatkaa kasvihuoneissa järjestettävien kansainvälistä […]

Oulun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa järjestetään Music in Botanical -sarjaan kuuluva konsertti sunnuntaina 2. syyskuuta kello 18.

Sunnuntain konsertilla juhlistetaan kasvihuoneiden avautumista yleisölle.

Pyramidikasvihuoneet ovat olleet kesän kiinni aulatiloissa tehtyjen uudistus- ja peruskunnostustöiden vuoksi, kun kasvihuoneiden aulaan rakennetaan uusi vierailukeskus ja tiedenäyttely. Koska aulan rakennustyöt ovat valmistuneet, kasvihuoneet ovat jälleen avoimia vieraille.

Greenhouse Opening Concert jatkaa kasvihuoneissa järjestettävien kansainvälistä konserttien sarjaa. Sunnuntaina esiintyvässä Black Angels Ensemble -yhtyeessä soittavat sellisti Adrian Mantu ja harpisti Anne-Marie O’Farrell yhdessä harmonikkataiteilijan, konserttisarjan taiteellisen johtajan Timo Kinnusen kanssa. Yhtyeen tarkoituksena on yhdistää erilaisia yleisöjä ja yhteensovittaa monenlaisia musiikin lajeja, kuten klassista, etnoa, latinalaista musiikkia, rockia, oman aikamme musiikkia ja maailmanmusiikkia.

Konsertin kesto on noin kaksi tuntia väliaikoineen. Liput maksavat 20 euroa, vain käteismaksu.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Puuttuuko bussikortti? Piipahda syksyllä Oulu10:n palvelupisteellä

Syksyllä oululainen korkeakouluopiskelija voi ostaa bussilippunsa myös kampukselta, kun Oulu10-palvelupiste pystyttää pisteensä Oulun alueen oppilaitoksiin. Pisteeltä saa Oulun joukkoliikenteen Waltti-kortteja ja bussilippuja. Oulun ammattikorkeakoulun opiskelija voi vierailla Oulu10:n pop up -pisteellä Oamkin lukuvuoden avajaisissa Ouluhallilla 6.9. Oulun yliopistolla Oulu10:n palvelupiste vierailee kolmena päivänä. Ensin Vulcanalia-päivänä Linnanmaalla (12.9.), myöhemmin lokakuussa hyvinvointiviikolla. Linnanmaan kampuksella piste on pystyssä […]

Syksyllä oululainen korkeakouluopiskelija voi ostaa bussilippunsa myös kampukselta, kun Oulu10-palvelupiste pystyttää pisteensä Oulun alueen oppilaitoksiin.

Pisteeltä saa Oulun joukkoliikenteen Waltti-kortteja ja bussilippuja.

Oulun ammattikorkeakoulun opiskelija voi vierailla Oulu10:n pop up -pisteellä Oamkin lukuvuoden avajaisissa Ouluhallilla 6.9.

Oulun yliopistolla Oulu10:n palvelupiste vierailee kolmena päivänä. Ensin Vulcanalia-päivänä Linnanmaalla (12.9.), myöhemmin lokakuussa hyvinvointiviikolla. Linnanmaan kampuksella piste on pystyssä 9.10. kello 9–14 ja Kontinkankaan kampuksella 10.10. kello 11–13.

Pop up -pisteessä maksuvälineeksi kelpaa vain kortti.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää: