Kategoria: Opiskelu

Saavun Bolognan lentokentälle maaliskuisena aamuna hieman pöllämystyneenä, sillä vietin edellisen yön nukkumalla Helsinki-Vantaan lentokentän penkillä. Karun nukkumispaikan valintaan on kaksi syytä: Helsingin julkinen liikenne ei kykene vastaamaan puoli kuudelta aamulla lähtevien lentomatkustajien kentälle saapumistarpeeseen, enkä ole vielä tarpeeksi juppi takseilemaan Suomen hinnoilla.

Onneksi maaliskuun lopulla kevät on jo pitkällä, ja keskustaan matkatessa laskeudun viehättävään pieneen kaupunkiin. Bologna on kaupunkina täydellisessä symbioosissa yliopiston kanssa, jotkut sanovatkin että ne ovat yksi ja sama.

Ensimmäinen haastatteluni on sovittu kasvatustieteen tiedekuntaan, jossa minut ottaa vastaan professori Elena Pacetti.

Nolaan heti itseni syöksymällä italialaisittain suukottamaan häntä poskille opiskelijoiden ollessa paikalla. Ympärillä olevien opiskelijoiden kihertäessä huomaan Pacettin olevan hämillään. Hän keskeyttää minut toiselle poskelle pyrkiessäni ja ojentaa kätensä. Kätelessämme hän mainitsee tämän olevan kuitenkin se formaali tapa.

Hankalasta alusta huolimatta lähdemme tutustumaan tiedekunnan tiloihin. Mukaamme liittyy tukihenkilökuntaan kuuluva Laura Malin, joka kertoo millaisia palveluita tutkijoille ja opettajille tarjotaan kansainvälisissä asioissa.

Isoja luentosaleja tiedekunnalla on muutama, eivätkä ne ole erityisen erikoisia: ihan kuin katselisi yliopistomme L1 tai L2 -saleja, paitsi että Bolognassa ei pistorasioita luentosaleista juuri löydy. Vanhemmat ja näyttävämmät salit maalauksineen ja puisine veistoksineen löytyvät muista tiedekunnista.

Tietokoneluokkia löytyy, mutta nekään eivät päätä huimaa, päätteet vaikuttavat muutaman vuoden liian vanhoilta ja näyttävät pyörivän vielä Windows 7:lla. Oulun yliopiston modernimmat tilat kyllä päihittävät ainakin tämän tiedekunnan.

 

Bolognassa opiskelija tekee itsenäistä työtä

”Bolognassa opiskelijat ovat tottuneet tekemään paljon itsenäistä työtä”, Pacetti aloittaa.

Luentoja ei ole kovin paljon, ja yleensä opiskelijoiden pitää lukea kursseja varten useita kirjoja. Pacettin mukaan jotkut opiskelijat työskentelevät omissa oloissaan, mutta useimmat tekevät työtä ryhmissä.

”Historiallisesti tarkasteltuna tällainen opiskelutyyli on ollut leimallista yliopistollemme lähes tuhat vuotta”, hän jatkaa.

Bolognan yliopisto onkin syntynyt opiskelijoista. Itse nimi universitas on latinaa, ja tarkoitti aikanaan jotain yhteisöä, esimerkiksi maanviljelijöiden joukkoa, yhdistymää – Bolognan tapauksessa isoa massaa opiskelijoita.

Keskiaikaisessa Bolognassa tiedonhaluiset nuoret halusivat oppia lääke- ja lakitieteen auktorien teoksia ja olla itsekin asiantuntijoita. Opiskelijat löysivät toisensa, ja alkoivat yhteismielin palkata oppineita pitämään luentoja ja avaamaan vaikeita aiheita. Yleensä luentoja varten vuokrattiin lato, isompi talo tai muu luentosaliksi sopiva tila.

Vuokrien nostosta tyrmistyneet opiskelijat päättivät yhdistyä, muodostaa universitaksen. Opiskelijat muuttivat kommuuneihin säästääkseen vuokrissa, ja valitsivat joukostaan johtajan, rehtorin, joka esitti kyläläisille uhkaavan ukaasin: Laskekaa vuokria, tai muutamme toiseen kaupunkiin!

Tiedon lisäksi nuorukaiset tarvitsivat toki myös tyynyn päänsä alle, ja pian Bolognan pikkukylän talojen omistajat huomasivat orastavan bisneksen. Vuokrahuoneiden hinnat alkoivat nousta pilviin.

Tällöin opiskelijat päättivät yhdistyä, muodostaa universitaksen. Opiskelijat muuttivat kommuuneihin säästääkseen vuokrissa, ja valitsivat joukostaan johtajan, rehtorin, joka esitti kyläläisille uhkaavan ukaasin: Laskekaa vuokria, tai muutamme toiseen kaupunkiin!

Koska muutto olisi tyrehdyttänyt Bolognan kasvun, kyläläisten oli taivuttava – ensimmäinen iso voitto opiskelijapolitiikalle. Näistä opiskelijoiden kommuuneista syntyi ensimmäinen yliopisto, vuoden 1088 paikkeilla.

”Olemme ylpeitä menneisyydestämme ja se velvoittaa meitä pitämään laadun korkeana”, Laura Malin kertoo.

Italialla on Suomen tavoin käytössä kansalliset auditoinnit, joissa korkeakouluja arvioidaan tiettyjen kriteerien mukaan, ja laadukkuudesta saa tunnustusta. Bologna on Italian arvioissa aina kärjessä.

”Itse asiassa sisäiset laadunvalvontaprosessimme ovat tiukempia kuin kansalliset vaatimukset”, Pacetti kehaisee.

Yliopistojen rahoitus muistuttaa Suomen mallia: rahaa maksetaan erilaisten kriteerien kuten tutkintojen, viittausten ja erikseen määriteltyjen tavoitteiden mukaan.

Lisäksi käytössä ovat lukukausimaksut: Bolognassa 1600 euroa vuodessa kandintutkinnosta, maksimissaan 3000 euroa vuodessa maisterivaiheesta.

 

 

Miksi Suomi romuttaa järjestelmänsä?

Laadukkaana yliopistona Bologna pärjää hyvin rahoituskamppailussa eikä tarvetta henkilökunnan irtisanomisiin ole.

Sekä Pacetti että Malin ovat aidosti tyrmistyneitä kertoessani Suomen koulutusleikkauksista sekä kotiyliopistoni useista yt-neuvotteluista.

”Miksi ihmeessä romuttaisitte yhden maailman parhaista järjestelmistä? ” Pacetti ihmettelee ääneen.

Kerron heille, kuinka uusimmat yt-neuvottelut kohdistuvat tukihenkilöstöön. Pacetti ja Malin ennustavat, että opetushenkilökunta ei varmastikaan tykkää kehityksestä.

Kerron heille myös siitä, kuinka professorit valittavat ajan kuluvan hallintoon, sillä ketään muita ei ole pyörittämässä pakollisia prosesseja. Jälleen minua tuijotetaan epäuskoisina.

”Kyllähän täälläkin professorit ja henkilökunta käyttävät aikaansa hallintoon, mutta jokaisella on kuitenkin käytössään resursseja, vähintään 20 toimistosihteeriä, tai muuta tukihenkilöstöä per tutkinto-ohjelma”, Malin kertoo.

Pacetti myöntää, että jos saisi päättää, heille palkattaisiin lisää opettajia, sillä opiskelijoita on paljon ja etenkin graduvaiheessa opinnäytetyön ohjausta on paljon.

”Yliopistossamme on pitkä perinne suullisissa tenteissä. Useat kurssit ja kirjat kuulustellaan suullisesti, mikä vähentää tenttien korjaamisesta tulevaa työtaakkaa”, hän kertoo.

Kansainvälisesti Bolognan yliopiston opetuksellista tasoa pidetään hyvänä, ja poikkitieteellisyyteen kannustetaan varhaisessa vaiheessa opintoja. Seminaareja on paljon, opiskelijoiden tulee oppia hyviksi perustelijoiksi ja puhumaan yleisön edessä. Pacetti myöntää, ettei esiintymistä vaativa tyyli sovi kaikille, ja erityisjärjestelyitä tehdään tarvittaessa.

Kauniina kevätpäivänä tiedekunnan salit ja käytävät ovat tyhjiä. Kaikki ovat ulkona, joko istumassa puistoissa tai lukemalla kaupungille ominaisten pylväskäytävien varjoissa. Ryhmätyö- ja opiskelutiloja kuulemma on kaupungin useissa kirjastoissa, mutta silti suosituimpia paikkoja opiskelulle ovat kahvilat ja erilaiset aukiot.

Tiedekunnan pienessä puutarhassa Pacetti kertoo tiedekuntansa olevan aktiivisesti mukana erilaisissa kulttuuriprojekteissa. Yliopisto järjestää säännöllisesti keskustelutilaisuuksia sekä symposiumeja eri ajankohtaisista aiheista, kuten maahanmuutosta ja ilmastonmuutoksesta. Tiedekuntien käytäviä koristavatkin monet tilaisuuksien posterit.

Bologna on yliopistona vahva nimi koko Emilia-Romagnan maakunnalle sekä Pohjois-Italialle ja sen kosketus näkyy monessa asiassa.

”On tärkeää, että yliopisto ei eriydy muusta yhteisöstä vaan kantaa kortensa kekoon yhteiskunnallisissakin teemoissa”, Pacetti pohtii.

Samana iltana sähköpostiini tupsahtaa maili Bolognan rehtorinkansliasta. Vararehtori on kuullut Oulun ylioppilaslehden toimittajan olevan juttukeikalla ja haluaisi tavata.

Minusta tuntui, että neiti Pacettilla oli näppinsä pelissä, joten sovimme tapaamisen seuraavalle päivälle.

 

 

Kansainvälinen alusta lähtien

Rehtorin kanslia sijaitsee lähellä kaupungin sydäntä, keskiaikaisessa kivirakennuksessa Via Zambonilla.

Turvatarkastusten jälkeen pääsen vararehtori Alessandra Scagliarinin toimistoon odottamaan. Hän ottaa minut hymyillen vastaan – tällä kertaa tajuan vain kätellä.

”Onpa hienoa saada vieraita Suomesta! Meillä on paljon opiskelija- ja tutkijavaihtoa Oulun yliopiston kanssa”, hän sanoo iloisesti.

Scagliarinin vastuulla on juuri yliopiston kansainvälistyminen sekä yliopistossa tehtävän tutkimuksen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden lisääminen.

”Käytännössä ideoin strategioita tieteen popularisoimista varten, sekä huolehdin kansainvälisistä suhteista ja liikkumisesta”, hän selittää.

Scagliarinin mukaan Bolognan yliopistoa ymmärtääkseen on ymmärrettävä sen kansainvälinen lähtökohta. Kommuuneihin muuttaneet opiskelijat eivät tulleet pelkästään Italiasta. Alppien pohjoispuolelta tuli niin paljon opiskelijoita, että muodostettiin kaksi osakuntaa (nation), joille valittiin omat johtajat eli rehtorit.

Yhteistyössä kaupungin ja maakunnan johtajien kanssa Bolognan yliopistolle annettiin omat autonomiset oikeudet vuonna 1158 keisari Fredrik I Barbarossan myöntämänä.

Vuosituhantinen kansainvälisyys myös näkyy kaupunkikuvassa. Ihmiset, eivät pelkästään opiskelijat, ovat todella mukavia ja vastaanottavia.

Scagliarini onkin mielissään siitä, että Italian valtio rahoittaa yliopistoja myös niiden kansainvälistymismeriittien mukaan. Niihin kuuluvat muun muassa vaihto-opiskelijoiden määrä, kansainvälisten opiskelijoiden suorittamat opintopisteet ja vaikkapa tutkijoiden kansainvälinen liikkuvuus. Bologna on näillä mittareilla numero yksi.

Kansainvälistymismittareilla saadut rahat eivät kulu tilojen vuokriin tai kattoremontteihin vaan niillä pyritään edistämään yliopiston yhteiskunnallista vaikuttavuutta.

 

 

Bologna auttaa myös kouluttamattomia

Yllättäen vararehtori Scagliarini kertoo minulle Unibo for Refugees -ohjelmasta, johon mittava osa kansainvälistymismittareilla saatavista rahoista laitetaan.

Vuoden 2015 lopusta lähtien pyörinyt projekti keskittyy auttamaan turvapaikanhakijoiden sopeutumista uuteen maahan.

”Välimeren yli tulevat ja henkensä riskeeraavat pakolaiset ovat monesti koulutettuja ja taitavia ihmisiä, jotka haluavat mahdollisuuden kuulua yhteiskuntaan”, Scagliarini kertoo.

Bolognan yliopisto pyrkii kartoittamaan turvapaikanhakijoiden aiemmin hankittua osaamista ja muuttaa aikaisemmat opinnot ECTS-standardin mukaisiksi, eurooppalaiseen korkeakoulujärjestelmään soveltuviksi opintopisteiksi. Osa maahantulijoista voidaan myös hyväksyä opiskelijoiksi ja heille voidaan myöntää tutkinto, mikä helpottaa työn hankkimista sekä sopeutumista uuteen maahan.

”Haluamme auttaa myös kouluttamattomia. Sitä varten meillä on yrittäjyysprojekti, jossa annetaan eväitä monenlaista kokemusta omaaville pakolaisille”, hän jatkaa.

Projekti keskittyy maatalousyrittäjyyteen, sillä monesti lukutaidottomat ja italiaa puhumattomat saattavat silti olla kokeneita maanviljelijöitä tai karjankäsittelijöitä. Heille annetaan mahdollisuus perustaa oma yritys, parhaassa tapauksessa stipendi, jonka turvin aloittaa työnteko.

”Jos Bolognan yliopistoa uhattaisiin rahoitusleikkauksilla, uskoisin että koko maakunta nousisi vastustamaan. Meillähän on täällä muurit ja linnat valmiina!”

Kansainvälisten asioiden yksikkö koostuu yli neljästäkymmenestä työntekijästä. Heidän työllään Bolognan yliopisto haluaa jatkaa kehittymistä kansainvälisenä tiedeyliopistona. Yliopistojen sisäinen autonomia mahdollistaa rahojen satsaamisen sinne, minne halutaan –  myös maahanmuuttajien auttamiseen.

Scagliarinin mielestä yliopisto lunastaa paikkansa yhteiskunnallisena instituuttina, kun se on näkyvä ja tekevä osa ihmisten elämää.

”Jos Bolognan yliopistoa uhattaisiin rahoitusleikkauksilla, uskoisin että koko maakunta nousisi vastustamaan. Meillähän on täällä muurit ja linnat valmiina!”, hän naurahtaa.

Bolognan yliopisto vaalii vanhoja perinteitään ja muistaa ajat, jolloin kaupunkia ympäröivät muurit oikeasti suojasivat pahantekijöiltä.

Scagliarini kertoo, kuinka joka toukokuu vanhassa aula magna luentosalissa pidetään jopa tuhansia ihmisiä vetäviä professorien yleisöluentoja – osa vieläpä latinaksi.

Tilaisuudet kiinnostavat sekä opiskelijoita että tavallisia bolognalaisia, ja miksipä ei? Näyteluennot ovat kiehtova tapa päästä osaksi jotain ikiaikaista ja historiallista.

Samoin opiskelijat valmistuttuaan juhlivat laurea-juhlia, joissa he kulkevat kukkaseppele päässään kaupungilla viiniä juoden. Kyse on vanhasta keskiaikaisesta perinteestä, jonka viettäminen sitoo alumnin osaksi tiedeyhteisöä ja on oivallinen syy juhlia aamunkoittoon asti.

Kiitän vararehtoria ajasta ja suuntaan kohti Piazza Verdiä, jossa minun on tarkoitus tavata opiskelijakunnan edustaja. Kyseinen aukio tunnetaan opiskelijoiden aukiona, ja nimi on osuva: ilmassa on vapputunnelmaa ja kymmenet opiskelijat lukevat kirjojaan, siemailevat virvokkeita tai vain hengailevat.

 

 

Poliittisten opiskelijajärjestöjen pelikenttä

Tapaan Lorenzo Leonardin aukion viereisessä kahvilassa. Hän on toiminut muutaman suomalaisen opiskelijan kummina ja suunnittelee itsekin opiskelijavaihtoa Ouluun.

Leonardi on aktiivisesti mukana opiskelijapolitiikassa, joka Bolognassa on huomattavasti poliittisempaa kuin vaikkapa Oulussa.

”Täällä on kolme suurinta opiskelijakiltaa. Student Office, Link ja Uni Si. Kaikki niistä ovat enemmän tai vähemmän poliittisia ja hyvin aktiivisia”, hän kertoo.

Yliopistolla toimii myös ylioppilaskunta ja edustajiston tapainen student council, mutta niiden rooli tuntuu olevan lähinnä hallinnollinen.

”Meillä on opiskelijaedustusta kaikissa yliopiston hallintoelimissä, hallituksesta lähtien. Paikoista äänestetään edustajistossa tai ne jyvitetään isoimmille opiskelijakilloille. Esimerkiksi enemmistö kasvatustieteellisen tiedekunnan paikoista kuuluu Student Officelle”, Leonardi selittää.

Student Office, johon Leonardi kuuluu, oli aikanaan katolinen kilta, mutta nykyään se mielletään enemmän oikeistolaiseksi kuin leimallisen katoliseksi. Se on myös maltillisin kolmesta suuresta killasta.

Vasemmistolainen opiskelijaliike Uni Si on hyvin suosittu Bolognassa. Link taas on vasemmistolaisista omaksi suuntauksekseen eriytynyt vasemmistoanarkistinen opiskelijaliike, joka sai alkunsa  1970-luvun väkivaltaisuuksissa, ”lyijyn vuosista”. Linkin taustalla on leikkauspolitiikan vastainen, anarkistinen CUA-järjestö (Collettivo Universitario Autonomo).

Opiskelijakillat järjestävät erilaisia tapahtumia ja pyrkivät vaikuttamaan yliopiston, maakunnan ja hallituksen linjoihin monissa teemoissa, kuten opiskelija-asumisessa ja kampuksien sijainnissa. Lorenzon mukaan Bolognassa esimerkiksi insinöörit eivät muodosta omia teekkarikiltojaan, vaan toimintaa tehdään kolmen ison liikkeen kautta.

”Osa liikkeistä kerää palautetta kursseista ja pyrkii auttamaan yliopistoa kehittämään hallintoaan, kun taas toiset nauttivat enemmän suorista mielenilmauksista”, hän kertoo.

Aiemmin haastattelemani vararehtori Scagliarini kertoi minulle edellisellä viikolla tapahtuneesta suuresta opiskelijoiden mielenilmauksesta, joten kysyn Leonardilta lisätietoja.

”Ah, se kirjastojuttu! Se oli Linkin tekosia”, Leonardi huokaisee. Koska olin kuullut mielenilmauksessa olleen merkittävä määrä katolisia opiskelijoita, epäilykseni heräävät.

 

 

Opiskelijapolitiikkaan painoarvoa kirveellä

Leonardi kertoo kuinka Bolognan keskusta on täynnä kirjastoja ja laboratorioita, jotka ovat kaikille avoimia joka päivä keskiyöhön asti. Laboratorioihin tarvitsee opiskelijastatuksen, mutta kirjastot ovat auki myös yliopiston ulkopuolisille.

Kyseisen kriisin keskus oli ollut ”kirjasto 36”, Via Zamboni 36:ssa sijaitseva kirjasto. Kyseessä on aivan Piazza Verdin vieressä oleva kirjasto, ja etenkin viikonloppuisin siellä oli nähty jos minkälaista meininkiä.

Linkin mielestä kirjaston kulunvalvonta oli rehtorin tukemaa fasisimia eikä sitä voinut sallia. Niinpä helmikuun lopussa pieni ryhmä Linkin toimihenkilöitä marssi kirveen kanssa kirjastoon ja hajotti kontrollipisteen.

Yliopiston rehtori Francesco Ubertini määräsi, että tähän kirjastoon tulee kulunvalvonta, jossa jokaisen kirjastoon menijän on luovutettava henkilöllisyystodistuksensa pantiksi pääsyä vastaan.

Päätös suututti Linkin, sillä kirjasto 36 oli ollut jo 1970-luvulta lähtien CUA:n kokoontumispaikka ja monikulttuuristen tapahtumien keskiössä.

”Link ei halunnut, että tulijoilta vaaditaan henkilöllisyystodistukset. Ei heillä kaikilla edes ole niitä, eivätkä kaikki heistä edes usko niihin”, Leonardi kertoo.

Linkin mielestä kyseessä oli rehtorin tukemaa fasisimia eikä sitä voinut sallia. Niinpä helmikuun lopussa pieni ryhmä Linkin toimihenkilöitä marssi kirveen kanssa kirjastoon ja hajotti kontrollipisteen.

Koska tällaista opiskelijapolitiikkaa ei hallinnossa katsottu hyvällä, rehtori sulki kirjaston. Viime viikolla rehtori ilmoitti siirtävänsä koko kirjaston pois ikiaikaiselta paikaltaan turvallisuussyistä. Link on protestoinut marsseilla tätä vastaan useita kertoja.

Samalla kun opiskelijat lukivat filosofien vallankumouksellisista ajatuksista, huumeita myytiin avoimesti kirjaston käytävillä.

”Ihmisten pitäisi ymmärtää, että rehtori asetti kulunvalvonnan turvallisuussyistä”, Leonardi painottaa. ”Link yrittää tehdä tästä kamppailun järjestäytymisoikeutta vastaan, mutta tosiasia on, että kirjasto 36 oli rikollisten pesä”, hän pamauttaa.

Samalla kun opiskelijat lukivat filosofien vallankumouksellisista ajatuksista, huumeita myytiin avoimesti kirjaston käytävillä. Alkuvuodesta erään opiskelijatytön päälle oli masturboitu kyseisessä kirjastossa. Tekijä ei jäänyt kiinni.

”Rehtori halusi lopettaa tällaisen turvattomuuden ja henkilökunnan piti saada tietää, ketä kirjastossa milläkin hetkellä oli. Tässä Student Office tukee rehtoria sataprosenttisesti”, Leonardi kertoo. Linkin mielenosoituksia oli siis vastustamassa iso joukkio myös Leonardin liikkeen aktiiveja.

Tällä hetkellä kirjasto on yhä suljettu, ja vastaavat kulunvalvonta-asemat on asennettu muihinkin kirjastoihin. ”Tämän he ovat saaneet mielenosoituksillaan aikaan!” Leonardi puuskahtaa.

On ilmeisen totta, että Bolognassa opiskeilijat ovat tottuneet olemaan aktiivisia ja osoittamaan mieltään. Toisaalta sellainen Bologna on aina ollut: opiskelijat ovat yliopiston alkuaikoina palkanneet opettajat ja sanelleet heille tiukat työehdot. Kaupungista ei saanut poistua ilman pantin jättämistä, ja palkan saattoi menettää jos ei pysynyt kiinni etukäteen tehdyssä tuntisuunnitelmassa. Bolognassa opiskelijat ovat olleet kaiken keskiössä, ilman heitä yliopistoa ei olisi ikinä syntynyt. Siksi tänäkin päivänä Bolognassa opiskelijat tuntuvat olevan ylpeitä joukkovoimastaan.

Hieman yllättäen Leonardi kertoo, että Student Office on tehnyt Linkin kanssa usein yhteistyötä, eikä heidän välillään ole juuri koskaan väkivaltaa. Loppujen lopuksi kyse on siitä, että valta kuuluu opiskelijoille ja heitä pitää kuunnella – tai seuraukset tuntee koko kaupunki nahoissaan.

Mielestäni Oulun yliopistossa harjoitettava opiskelijapolitiikka on kyllä täysin tuhnua tähän verrattuna. Toisaalta joku voisi sanoa, että olemme liian fiksuja valtaamaan katuja ja kapakoita – oli miten oli, Leonardi tulee yllättymään Ouluun saapuessaan.

Haastatteluni perusteella olin piirtänyt kuvan Bolognasta ja huomannut eroavaisuuksia kotiyliopistooni. Halusin kuitenkin vielä puhua jollekulle, jolla on kunnollista kokemusta molemmista.

 

 

Opettajia ei kutsuta saunomaan

Anna Peltomaa ja Emma Kurkinen pyörähtävät paikalle Piazza Verdille. Ammattilaisen elkein he tilaavat suklaa-kaneli-cappuccinot ja istuvat pöytään. Hymy on herkässä auringon lämmittäessä kylmään suomalaiseen talveen tottuneita kasvoja.

”Halusimme ottaa tämän kevään itsellemme”, Kurkinen kertoo. Hän on on Peltomaan kanssa vaihdossa Bolognan yliopistossa. Molemmilla oululaisilla oli takana stressaava musiikkikasvatuksen kolmas vuosikurssi ja jotain oli tehtävä.

”Tämä oli aika spontaani päätös”, Peltomaa naurahtaa. He jättivät hakemuksensa vasta viimeisenä hakupäivänä, ja ruoanrakastaja Kurkinen ehdotti kohteeksi Bolognaa. Kiirettä ja painetta oli elämässä ollut niin paljon, että oli aika irtiotolle.

Hieman syyllisen näköisenä nuoret naiset vakuuttavat kyllä myös opiskelevansa.

”Meille vaihtareille ei tarjota kovinkaan paljon englanninkielistä opetusta, eikä italian kielitaitomme vielä ole kovin vahva”, Kurkinen tunnustaa.

”Suurin ero täällä Suomeen on vastuunkantamisessa. Täällä opinnot täytyy suorittaa paljon itsenäisemmin opintosuunnitelmista lähtien”, Peltomaa kertoo.

”Joka luennolla saattaa olla eri opettaja, mikä on toisaalta mielenkiintoista, mutta samoihin opettajiin ei oikein tutustu”, Kurkinen jatkaa. ”Lisäksi opetus on välillä hyvin kaavamaista luennointia eikä juurikaan osallista.”

”Täällä opettajat vaativat enemmän kunnioitusta, heitä pitää teititellä eikä heitä ole niin helppo lähestyä kuin Oulussa.”

Molemmat olivat toivoneet enemmän kontaktiopetusta, sillä nyt opiskelu on pitkälti oppikirjojen lukemista ja tenttimistä. ”Pidemmällä opinnoissa oleville on tarjolla enemmän opetusta ja kontaktia”, Peltomaa kertoo. Oulussa käytäntö tuntuu olevan päinvastainen.

”Opettajien kanssa on sovittava erikoisjärjestelyistä, koska me emme italiankielisissä suullisissa tenteissä pärjäisi”, Kurkinen kertoo. Tähän mennessä kaikki on sujunut hyvin, mutta tilanne on aina opettajasta kiinni.

”Täällä opettajat vaativat enemmän kunnioitusta, heitä pitää teititellä eikä heitä ole niin helppo lähestyä kuin Oulussa”, Peltomaa huomauttaa. Naiset naurahtavat, että toisin kuin heidän kotioppiaineessaan, näitä opettajia tuskin kutsuttaisiin saunailtaan.

Peltomaa ja Kurkinen ensimmäisiä Bolognaan tulleita oululaisia musiikkikasvatuksen vaihto-oppilaita, joten tilanne on kaikille osapuolille uusi.

”Täällä on kyllä hyvä meininki ja kaupunki on aivan ihana, vaikka opiskelupuolella tökkisikin”, Kurkinen hymyilee. Hän on itse Oulussa toiminut vaihto-oppilaan kummina ja arvostelee bolognalaista järjestelmää kehittymättömäksi.

”Vain meidän tiedekunnassamme on ”Buddy-program”, jossa joku paikallinen opiskelija tutustuttaa käytäntöihin”, hän kertoo.

Oulussa systeemi on huomattavasti parempi. Ensimmäinen kontakti otetaan jo ennen maahan saapumista. Bolognassa vaihtareiden on itse hommattava kämpät ja palloiltava ympäriinsä ilman ohjausta jopa kolme viikkoa ennen kuin kummit aktivoituvat.

”Täällä eletään toisaalta Erasmus-kuplassa: kaikki vaihtarit hengaavat yhdessä ja pitävät toisistaan huolta”, hän lisää. Jokaisella Bolognassa opiskelevalla vaihto-oppilaalla tuntuu olevan ”Hey, this is Erasmus!”-asenne, ja vaihtoaika otetaan kokemusten kannalta.

”Spontaaniushan tässä on tärkeätä eikä täällä kukaan vahdi läsnäoloja luennoilla”, Peltomaa tunnustaa hymyillen.

Vaihtokokemus antaa on myös akateemista kotiinvietävää.

”Tässä oppii itseluottamusta ja itsenäisyyttä opintopolulle. Minusta on tullut täällä varmempi”, hän pohtii.

”Jotenkin tässä oppii myös rentoutta, ei tarvitse hampaat irvessä opiskella, vaan riittää että tekee parhaansa”, Kurkinen lisää.

Molemmat ovat oppineet priorisoimaan opintojensa eri osa-alueita. ”Reippaasti vaan työt alta pois!” Kurkinen tokaisee jämptisti.

 

Tutustu keväisen Bolognan tunnelmiin myös oheisella videolla. 

 

Bolognan etuna historia, Oululla opiskelijaruokailu

Mutta kumpi yliopisto miellyttää enemmän, Oulu vai Bologna?

Kysymys vetää Peltomaan ja Kurkisen hetkeksi hiljaiseksi. Naisten katseet harhautuvat Piazza Verdin opiskelijaporukoihin. Kenelläkään ei ole haalareita, ja oululainen kuppikuntaisuus näyttää olevan kaukana. Täällä kaveriporukat ovat poikkitieteellisiä.

”Täällä maan ja kaupungin historia näkyy yliopistomaailmassa, ja sitä myös hyödynnetään opetuksessa”, Peltomaa sanoo. ”Mutta Oulussa on reilusti paremmat opiskelutilat ja opiskelijaruokailu”, hän jatkaa.

Bolognassa varsinaisia opiskelijaruokaloita ei ole kuin yksi, ja se on naisten kokemusten perusteella laadultaan surkea. Opiskeilijat syövät omia eväitään tai lähiravintoloiden pizzaslaisseja.

”Tässä oppii arvostamaan suomalaista, edullista ja hyvää järjestelmää”, Kurkinen toteaa.

Epäkohtiin kuuluu myös tulostamisen vaikeus. Yliopistoista ei juurikaan löydy opiskelijoiden käyttöön tulostimia, ja kaikki käyttävätkin kaupungilta löytyviä yksityisä tulostusliikkeitä.

”Kirjastoissa opiskelukin on hankalaa, kun pitää aina olla henkilöllisyystodistus mukana ja kaikki laukut sun muut pitää jättää päästäkseen sisälle”, Peltomaa kertoo.

Lopuksi kysyn heiltä, maksaisivatko lukukausimaksua tällaisesta yliopistosta. Vastaus on yksimielinen: ei.

”Täällä on vähän liian ’vahvimmat selviää’ -meininki. Kaikki on hyvin itsenäistä. Siinä on hyvät ja huonot puolensa”, Kurkinen pohtii.

”Ilmaisnäytteenä tämä on erityisen hyvä kokemus, mutta vaikea kuvitella maksavani tästä 1500–3000 euroa per lukukausi. Kyllä suomalaista maksutonta koulutusta on vain ihailtava”, Peltomaa tiivistää.

 

 

Tämä kaupunki kuuluu opiskelijoille

Liityn naisten seuraan heidän suunnatessaan kohti Bolognan yöelämää. Opiskelijoita on kaikkialla ja kaupungin katetut kadut kuhisevat elämää.

Bolognaa kutsutaan pylväskäytävien kaupungiksi, sillä keskusta on niitä pullollaan. Yliopiston opiskelijamäärien kasvaessa kaupunkilaiset laajensivat talojaan kaduille, jotta saivat lisää vuokra-asuntoja. Katujen piti silti pysyä tarpeeksi leveinä, joten talot kasvoivatkin pylväskäytävien ylle.

Halvasta viinistä ja oluesta humaltuessani ymmärrän, että Bolognan yliopisto on nimenomaan opiskelijoiden yliopisto. Kaikki lähtee opiskelijan aktiivisuudesta: kädestä ei pidetä, on toimittava itsenäisesti. Bolognassa opiskelijat pidättävät oikeuden vaikuttaa asioihin suorilla mielenosoituksilla eivätkä tunnu innostuvan parlamentaristisesta vaikutuksesta kuten pohjoismaiset kollegansa.

Ehkäpä yliopiston hallinnolle on vain hyvä, että opiskelijat haluavat tehdä itse, sillä opettajilla on aikaa tutkimukselle ja yliopisto pitää huolen työrauhasta. Opiskelijoiden into saadaan suunnattua kaduille, eikä esimerkiksi kabinetteihin, jossa se voisi hallinnollisessa mielessä olla tehokkaampaa. 

Opiskelijat eivät kai koskaan ole heränneet vaatimaan ryhmätyöskentelytiloja, tulostuspisteitä tai edullista opiskeluruokailua. Aktiivit tuntuvat keskittyvän keskenään nahisteluun eivätkä ymmärrä, missä ratkaisut tehdään. Jos tämän potentiaalienergian valjastaisi, sillä voisi rakentaa utopian. Onhan varmasti voimaannuttavaa marssia ja heiluttaa lippuja ja viirejä.

Itse yliopisto on ihailtava toimija yhteiskunnallisessa mielessä. Kaikki Italiassa tuntevat Bolognan yliopiston ja sen tekemän tutkimuksen ja työn. Alueen teollisuus on hyvin mukana koulutusohjelmissa: bolognalainen Lamborghini on tänä keväänä aloittanut koulutusohjelman, jossa insinööriopiskelijat pääsevät kuuluisalle autotehtaalle harjoitteluun valmistamaan moottoreita.

 

 

Oulussa opiskelijasta pidetään huolta

Mutta Oulu on silti kova. Meillä opiskelijasta pidetään huoli, ketään ei haluta menettää. Olemme suorastaan liikuttavan empaattisia opiskelijoiden hyvinvoinnista huolehtiessamme.

Bolognaan verrattuna Oulun yliopisto ei ole opiskelijoiden yliopisto. Se on opettajien yliopisto.

Lehtorimme joustavat ja joustavat. Kynnykset eivät ole korkeat, jokaiselle löytyy tarvittaessa erityisjärjestelyt tentteihin ja luennoille. Opiskelijat tunnetaan nimeltä ja jollei opintosuorituksia tule, heistä oikeasti huolestutaan. Ohjausta saadaan käytännössä aina, kun sitä tarvitsevat. Tämä on vähentänyt oululaisen opiskelijan itsenäisyyttä ja puolestaan nostanut opettajan työmäärää. 

Missä on tunteen palo, missä protestit ja graffitit?

Oululaiset maisterit eivät ole niin tutkijahenkisiä ja ärhäkköjä kuin bolognalaiset kollegansa, mutta osaavat kuunnella ja pyytää neuvoja. Se on yllättävän tärkeää, etenkin poliittista uraa harkitseville.

Oulussa opiskelijat harvoin marssivat missään, paitsi haalarit päällä. Aktiivinen ylioppilaskunta on hionut vaikuttamisen niin näkymättömäksi ja tehokkaaksi, että mielenilmauksille on varsin harvoin tarvetta. Sen haittapuolena on toiminnan armoton tylsyys valiokuntineen ja toimihenkilöineen. Missä on tunteen palo, missä protestit ja graffitit?

Ehkäpä voidaan sanoa, että Oulun yliopisto ei ole opiskelijapolitiikassaan jämähtänyt 1970-luvulle. Opiskelijat eivät ole rakentaneet tätä taloa, ja siksi heitä on helpompaa opettaa ja rakastaa. Onneksi jossain vaiheessa yliopistolaitoksemme historiassa opiskelija ymmärrettiin resurssina, joka kannattaa hyödyntää. Tämä tarkoittaa, että kannattaa vetää jokainen maisterimankelin läpi, se on pienelle maalle hyväksi.

Yöuneni jäävät vähiin kun metsästän aamuneljältä taksia kohti lentokenttää. Taksikuski puhuu heikosti englantia ja minä vielä heikommin italiaa, mutta juttelemme Bolognasta. Hän on ylpeä yliopistostaan.

”Se on taatusti maailman paras”, hän sanoo.

Uskoisipa joku samalla tapaa Oulun yliopistoon.