Printtilehdestä tuttu kiltahuonekierros palaa tauolta verkkolehdessä! Ensimmäisenä esittelyvuorossa on tietojenkäsittelytieteiden opiskelijoiden kilta Blanko ry.
Oulun ylioppilaslehden Kiltahuonekierroksella vieraillaan yhden Oulun yliopiston ainejärjestön kiltahuoneella ja kurkistetaan kiltiksen arkeen.
Palsta on tuttu jo printtilehdestä. Uusi kiltahuonekierros ei kuitenkaan keskity vain kiltahuoneeseen, vaan tutustumme laajemmin killan kuulumisiin ja toimintaan.
Juttusarjaan haastateltu kilta saa haastaa haluamansa killan seuraavaksi haastateltavaksi.
Tälle kiltikselle laskeudutaan portaita pitkin. Tietä oikealle ovelle näyttää sinisenä säihkyvä valokyltti, jossa komeilee killan logo.
Kiltikseltä kantautuu puheensorinaa ja musiikkia. Sisään astuttaessa puheenjohtaja Joonas Tiala toivottaa tervetulleeksi Blanko ry:n kiltahuoneelle.
Istumme alas puheenjohtajan ja suhdevastaavan Sara Lindforsin kanssa juttelemaan killan kuulumisista.
Aloitetaan aivan perusteista: Blanko ry on Oulun yliopiston tietojenkäsittelytieteiden kilta. Blanko taas on vanha tietojenkäsittelytermi, joka tarkoittaa välilyöntiä.
Joskus Blanko ry:n nimen voi kuitenkin nähdä kirjoitettavan C:llä, Blancona.
”Se on virheellinen tapa kirjoittaa meidän nimi”, Joonas Tiala nauraa. ”Saamme usein postia Blanco ry:lle.”
Suhdevastaavana toimiva Sara Lindfors komppaa puheenjohtajaa:
”Joo, ehkä se on hyvä nyt mainita tässä jutussa, että se vihdoin opitaan kirjoittamaan oikein!”
Videon kuvaus ja editointi: Tiina Strand.
Tekninen ala, muttei tekninen lähestymistapa
Tietojenkäsittelytieteiden laitos oli vuoteen 2014 asti osa luonnontieteellistä tiedekuntaa.
Tiedekuntien uudelleenjärjestelyn yhteydessä tietojenkäsittelytieteet, tietotekniikka, tietoliikennetekniikka ja sähkötekniikka muodostivat uuden tiedekunnan, tieto- ja sähkötekniikan tiedekunnan, tuttavallisemmin TST:n.
Uudistus on blankolaisten mukaan tuonut paljon hyvää mukanaan.
”Kursseja on yhdistetty ja myös killat tekevät enemmän yhteistyötä”, Joonas Tiala iloitsee.
Blankolaiset eivät kuitenkaan ole teekkareita, vaan valmistuvat luonnontieteiden kandidaatiksi ja filosofian maistereiksi.
”Tietojenkäsittelytieteilijät opiskelevat teknistä alaa, mutta lähestymistapa ei ole tekninen. Haalarivalassammekin sanomme tämän: Teekkareita emme ole, emmekä sellaisiksi halua”, Tiala selittää.
Yhteistyö on Blankolle tärkeä asia.
Yritysyhteistyökumppaneita killalla on noin 20, ja kesäinen kiltahuoneremonttikin toteutettiin yhteistyössä yritysten kanssa.
”Kilta budjetoi remonttiin rahaa, mutta yritysyhteistyökumppaneiden kanssa saimme budjetin kaksinkertaistettua. Olimme varautuneet ostamaan kalusteet käytettyinä, mutta pystyimmekin ostamaan kaiken uutena. Olihan se mukava mennä huonekalukauppaan ja pystyä vaan sanomaan mitä kaikkea otamme!”
Remontin yhteydessä myös kiltahuoneen pinnat uusittiin.
”Revimme vanhat akustiikkalevyt katosta. Sen urakan jälkeen yskittiin lasivillaa keuhkoista vielä viikkokausia”, Tiala tuskailee.
Blankon kiltahuone remontoitiin viime kesänä. Kaikki kiltahuoneen seinäpinnat ovat remontissa saaneet uuden maalikerroksen.
Kaikki kiltahuoneen seinäpinnat ovat saaneet uuden maalikerroksen, ja kiltahuone näyttääkin hyvin viihtyisältä.
Värit sointuvat hyvin yhteen ja tunnelma on rauhallinen, ja sisustus näyttää melkein ammattilaisen tekemältä. Tälle on syynsä:
“Kiltamme, sanotaanko, sisustusorientoituneet ihmiset suunnittelivat sisustuksen. Osa väreistä tuli sponsoreiden logoista, ja siitä sitten lähdettiin rakentamaan”, Joonas Tiala selittää.
Remontti toteutettiin suurilta osin vapaaehtoisvoimin.
”Perustimme kevätkokouksessa Kiltahuoneen uuden laminaatin ja listoituksen innovaatiotoimikunnan.”
Ehkäpä juuri siksi kiltahuoneen liitutaululla komeilee toimikunnan lyhenteen inspiroima piirustus.
Liitutaulutaidetta Blankon kiltikseltä.
”Laminaattia ja listoitusta ei kuitenkaan tullut. Kiltahuoneen betonilattia on valettu maata vasten. Jos sen päälle laitettaisiin hengittämätön laminaattilattia, homehtumisvaara olisi suuri”, Tiala kertoo.
Jäsenistön terveyden vuoksi piti siis tyytyä maalaamaan lattia.
Muuta yhteistyötä Blanko ry tekee ainakin Turun tietojenkäsittelytieteilijöiden, Asteriskin kanssa.
”Olemme hallitusporukalla jakaneet hyviä käytänteitä ja pyrkineet oppimaan toisiltamme. Heillä on mielenkiintoista toimintaa, jollaista Blankossa ei ole harrastettu. Halusimme saada ideoita varsinkin alkoholittomaan harrastepainotteiseen toimintaan. Meidän vahvuutemme taas on yritysyhteistyö”, Tiala kertoo tänä vuonna aloitetusta yhteistyöstä.
Oulussa yhteistyötä tehdään ainakin oman kattokillan Oulun Luonnontieteilijöiden (OLuT ry) kanssa.
Blankolla on myös pitkät perinteet teekkaripiireissä, ja he ovat myös yksi Teekkaritalon perustajakilloista.
“Järjestämme Talolla ainakin Wappu- sekä Laskiaissaunan, joihin pyrimme saamaan kumppaniksi pari pienempää ja yhden suuremman luonnontieteellisen tai humanistisen järjestön. Haluamme vaihdella yhteistyöjärjestöjä tasaisesti”, Tiala sanoo.
Blankon kiltikseltä löytyy yliopiston suurin nuija. Käyttöön nuija pääsee yhdistyksen kokouksissa, muttei hallituksen kokouksissa, koko on turhan suuri arkikäyttöön. Kuvassa Blankon hallituksen puheenjohtaja Joonas Tiala ja suhdevastaava Sara Lindfors.
Suuri, mutta epäkäytännöllinen nuija
Oulun yliopiston suurin nuija löytyy Blankon kiltikseltä.
”Saimme pari vuotta sitten viestin Facebookissa, että joku löysi Kaijonharjussa häkkivarastostaan puheenjohtajan nuijan, jossa lukee tietojenkäsittelytieteiden laitos. Kellään ei ollut tietoa, miltä vuodelta tuo nuija oli, mutta sovittiin että otetaan se meille takaisin häkkivarastosta kuljeksimasta. Kuvassa nuija näytti normaalikokoiselta, olihan se aikamoinen yllätys sitten kun nähtiin että tämä olikin tällainen järkäle”, Joonas Tiala nauraa.
Kuulostaa aika klassiselta jäynältä. Nykyään nuija majailee kiltiksellä, käyttöön se pääsee yhdistyksen kokouksissa, muttei hallituksen kokouksissa.
”Vähän epäkäytännöllinen tuo koko on.”
Mitä Blankon kiltahuoneelle tullaan tekemään?
”Hengaillaan, juodaan kahvia, kuunnellaan musiikkia. Ennen irkattiin, nykyään keskustellaan muissa kanavissa, mutta joka tapauksessa yhä sähköisesti. Valitetaan kursseista eli annetaan rakentavaa palautetta”, Joonas Tiala sanoo.
”Nuoremmat opiskelijat huokailevat kiltiksellä kursseista ja vanhemmat muistelevat että minä muistan, kuinka huono se kurssi oli minunkin aikanani”, suhdevastaava Sara Lindfors heittää.
Mitä Blankon kiltiksellä tehdään? Hallituksen puheenjohtajan mukaan kiltahuoneella ”hengaillaan, juodaan kahvia, kuunnellaan musiikkia. Ennen irkattiin, nykyään keskustellaan muissa kanavissa, mutta joka tapauksessa yhä sähköisesti. Valitetaan kursseista eli annetaan rakentavaa palautetta.” Aika kuluu rattoisasti myös Playstationia pelatessa.
Killan kopovastaava istuu usein kiltahuoneella ja on paikalla myös haastattelua tehtäessä. Hallituksen kopovastaava Janne Sipilä kertoo kuuntelevansa kiltahuoneen keskusteluja tarkalla korvalla.
”Jos jollakin kurssilla on ongelmia, pyrin viemään asiaa eteenpäin. Käyn Opettamisen kehittämistyöryhmän kokouksissa. Kopovastaavalla on myös kopokätyrit jokaisella vuosikurssilla fukseista kolmanteen vuosikurssiin sekä yksi maisterin kopokätyri.”
Kopokätyreiden tarkoitus on pienentä kynnystä ilmoittaa ongelmista ja saada kopovastaavan tietoon mahdollisimman kattavasti kaikkien vuosikurssien ongelmia. Blankossa kynnys antaa palautetta hallitukselle muutenkin on varsin matala.
”Pyrimme pitämään huolen, että hallituksen jäsenet ovat tuttuja kaikille”, Sara Lindfors kertoo.
Kiltiksen seinällä roikkuukin tyylikäs Stranger Things -sarjan innoittama hallitusposteri, joka on puheenjohtajan käsialaa.
”Naamastosta pyritän tekemään aina mahdollisimman hieno”, Tiala kertoo ylpeänä.
Kiltiksen seinältä löytyy kattava kokoelma eri järjestöjen hallitusjulisteita, vasemmalla ylänurkassa on Blankon oma.
Kukkahattuja ja propellihattuja
Vaikka blankolaiset opiskelevat samaa alaa, jäsenistöstä löytyy Tialan ja Lindforsin mukaan kaikenlaisia tyyppejä.
”Blankolaisia on aikalailla kaikennäköisiä. On tämmösiä webbiohjelmoija-hipstereitä ja on kovia alhaisen tason ohjelmoijia. Toisilla kiinnostaa enemmän käyttäjäkokemus, toisilla taas se rautapuoli”, Tiala selventää, ja jatkaa:
“Nämä heijastelevat niitä ihmisiä itsessään, semmonen jota kiinnostaa käyttäjäkokemus, on vähän humanistisempi ihminen ja kun jotkut taas ovat enemmän teekkareita.”
“Niin, meitä on kukkahattuja ja propellihattuja!” Sara Lindfors täydentää.
Blanko ry:n kiltikseltä löytyy monenlaista kulkijaa. Tästä kaverista Joonas Tiala kertoo seuraavaa: ”Nimeä hänellä ei ikävä kyllä ole. Tarina on sellainen, että muutama vuosi sitten abipäivillä tietojenkäsittelytieteiden laitoksen ständillä oli kilpailu, jossa abit saivat mennä tuon ukkelin taakse seisomaan ja ottaa kuvan someen. Osallistujien kesken arvottiin vissiin iPad. Tarvetta tuolle ukkelille ei oikein ole, mutta ei raaskittu heittää sitä poiskaan remontin yhteydessä, vaikka vähän mieli teki.”
Blankon jäsenistö on aktiivista. Hallituksessa on kymmenen henkeä, jonka lisäksi toimihenkilöitä löytyy noin parikymmentä.
”Exculla käymme syksyllä ja keväällä. Syksyllä käymme mökillä ja jossain alueen yrityksessä. Tänä vuonna käymme yritysvierailulla Oulunsalossa, mökkireissu suuntautuu Rokualle. Keväällä käymme Tallinnassa ja Helsingin alueen yrityksissä”, Joonas Tiala kertoo.
Blankolla on yritysyhteistyötä myös pääkaupunkiseudun yritysten kanssa. Monet pääkaupunkiseudun yritykset tulevat mielellään Ouluun asti tietojenkäsittelytieteiden osaamisen perässä. Excut ja yritysvierailut ovatkin suosittuja tapahtumia.
”Moni menee töihin jo ennen valmistumista, sillä työnsaanti on helppoa jos osaa koodata edes jonkin verran”, Sara Lindfors selittää.
Tämän vuoksi alumniyhteistyö tuottaa Blankolle ongelmia: opiskelijat katoavat töihin kesken opintojen, eivätkä saa tutkintoa suoritettua.
Tällöin heistä ei jää merkintöjä myöskään yliopiston alumniverkostoon.
”Perinteisesti kuitenkin fuksisaunassa ja apinapatsaan lakituksessa joku alumni on käynyt pitämässä puheen. He ovat yleensä nuorempia alumneja, joihin on vielä yhteys.”
Kenen luona vieraillaan seuraavaksi?
Haastattelu alkaa olla päätöksessään. Vielä on aikaa yhdelle kysymykselle: Minkä killan Blanko haluaa seuraavaksi nähdä kiltahuonekierroksessa?
”Histonin kiltahuone Kontinkankaalla kiinnostaisi, koska sielläpäin ei yleensä tule käytyä”, puheenjohtaja Joonas Tiala linjaa.
Histoni ry, haaste on heitetty! Nähdään kiltiksellä!
Kilta pähkinänkuoressa
Nimi: Blanko ry
Perustettu: 1973
Jäseniä: noin 300 maksaa jäsenmaksun vuosittain
Hallituksen koko: 10 hallituslaista, toimareita 20
Kiltalehti:Blankki
Lempisitsilaulu: Janos Valmusen Bussipysäkillä
Julkaistu
SHARE
Tiina Strand
Tiina Strand maisterivaiheen biologian opiskelija, joka menetti sydämensä järjestötoiminnalle jo fuksina.
Onpa keskusaulassa tänään ruuhkaa! Eivät kai Pestipäivät tähän aikaan vuodesta ole? Ei sentään, vaikkei temaattisesti niin kaukana ollakaan. Tiistaina 14.11 Linnanmaan kampuksella järjestettiin ensimmäistä kertaa oululaisille luonnontieteilijöille tarkoitettu messutapahtuma Natural Science Meets Business (NSMB). Tapahtuma sisälsi tekemistä ja näkemistä niin alan opiskelijoille kuin henkilökunnallekin. Työnantajien ja alan järjestöjen ständikylän lisäksi Telluksen Stagella ja salissa L2 […]
Onpa keskusaulassa tänään ruuhkaa! Eivät kai Pestipäivät tähän aikaan vuodesta ole?
Ei sentään, vaikkei temaattisesti niin kaukana ollakaan.
Tiistaina 14.11 Linnanmaan kampuksella järjestettiin ensimmäistä kertaa oululaisille luonnontieteilijöille tarkoitettu messutapahtuma Natural Science Meets Business (NSMB). Tapahtuma sisälsi tekemistä ja näkemistä niin alan opiskelijoille kuin henkilökunnallekin.
Työnantajien ja alan järjestöjen ständikylän lisäksi Telluksen Stagella ja salissa L2 järjestettiin lukuisia luentoja ja työpajoja, joiden aiheet vaihtelivat tutkimusaiheesta viestimisestä LinkedIn-vinkkeihin.
Jotta tapahtumaan osallistuminen olisi mahdollista myös Kontinkankaalla opiskeleville, kahden kampuksen välillä liikennöi tiistaina messubussi.
Tapahtuman järjestivät Oulun Biokemistiseura ja Luonnon-, ympäristö- ja metsätieteilijöiden liitto Loimu ry:n Oulun opiskelijayhdistys LuOpiO (Luonnontieteiden Opiskelijat Oulu).
Myös Oulun ylioppilaslehti piipahti tutustumassa tunnelmiin, ja vieraili ständikylän ohella neljällä eri luennolla. Klikkaamalla kuvaa näet sen suurempana.
Loimun opiskelija-asiamies Toni Sairanen kertoi opiskelijoille työelämään pääsemisestä. Hän kannusti ottamaan rohkeasti yhteyttä potentiaalisiin työnantajiin, mieluiten puhelimitse, sillä ”sähköposti on helppo unohtaa, tai sitten väittää, että unohti.” Sairanen myös muistutti, että työnantaja etsii hakijoista aina soveltuvinta. ”Vaikka olisitte puhtaan vitosen opiskelijoita, ette välttämättä työnantajan mielestä syystä tai toisesta sovellu työpaikkaan, jonka vuoksi ette saa työtä.”
Tiedetoimittaja Satu Räsänen kannusti puheenvuorossaan tieteilijöitä viestimään. Tutkimuksesta viestimiselle hän näki monta hyvää syytä. ”Sinun tutkimuksesi voi auttaa maailman ongelmien ratkaisemissa, siitä pitää siis kertoa muillekin. Lisäksi muut, oman tieteenalasi ulkopuoliset tutkijat voivat saada uusia ideoita työhönsä”.
Minna Kihlström (vas.) haastatteli Meri Rovaa, joka on yksi tänä vuonna julkaistun Kiehtovat geenit – Mihin geenitietoa käytetään? -kirjan toimittajista. Rovan mukaan kirjan kohdeyleisöä ovat kaikki geenitiedosta ja genetiikasta kiinnostuneet. ”Kirja on myynyt hyvin, joten tällaiselle teokselle on ollut tilausta.”
Päivän päätti tutkijatohtori, tiedebloggaaja Pauli Ohukaisen luento kriittisestä ajattelusta. Ohukainen kertoi, ettei pidä ilmauksesta ”totuuden jälkeinen aika”: ”Se tarkoittaisi, että olisimme joskus elänyt totuuden aikaa. Näin ei ole.” Ohukaisen mukaan ihminen on huomattavasti herkkäuskoisempi, helposti huijattavampi, suoraan sanottuna tyhmempi, kuin uskoo. Oman tyhmyyden tiedostamisella on onneksi mahdollista vaikuttaa asiaan.
Julkaistu
SHARE
Anni Hyypiö
Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio
Edarivaalikampanjointi käynnistyi toden teolla tiistaina 31.10. Oulun yliopistolla. Ravintola Napassa tiistai-iltapäivänä järjestetyssä vaalipaneelissa ehdokkaat pääsivät kertomaan kannoistaan koskien ylioppilaskunnan tehtäviä ja sen tarjoamia palveluita. OYY:n hallituksen puheenjohtajan Joel Kronqvistin juontamaan paneeliin osallistui yhteensä kaksitoista ehdokasta. Paikalla olivat Tomi Nissinen (Vihreä vaaliliitto), Marjut Lehtonen (Keskustaopiskelijoiden ja sitoutumattomien vaaliliitto), Juho Kupiainen (Kokoomusopiskelijoiden vaaliliitto), Teemu Tuovinen (Tieteellisten vaaliliitto), […]
Edarivaalikampanjointi käynnistyi toden teolla tiistaina 31.10. Oulun yliopistolla. Ravintola Napassa tiistai-iltapäivänä järjestetyssä vaalipaneelissa ehdokkaat pääsivät kertomaan kannoistaan koskien ylioppilaskunnan tehtäviä ja sen tarjoamia palveluita.
OYY:n hallituksen puheenjohtajan Joel Kronqvistin juontamaan paneeliin osallistui yhteensä kaksitoista ehdokasta.
Paikalla olivat Tomi Nissinen (Vihreä vaaliliitto), Marjut Lehtonen (Keskustaopiskelijoiden ja sitoutumattomien vaaliliitto), Juho Kupiainen (Kokoomusopiskelijoiden vaaliliitto), Teemu Tuovinen (Tieteellisten vaaliliitto), Eelis Palokangas (Kontinkankaan vaaliliitto), Sonja Mehtälä (Kylterien vaaliliitto), Ville Mukka (Prosessi-tuotannon vaaliliitto), Zacharias Hellberg (Sähkö-tiedon vaaliliitto), Elisabet Shnoro (Ympäristö-kone-arkkitehtuurin vaaliliitto), Sebastian Tynkkynen (Oulun Akateemiset Perussuomalaiset vaaliliitto), Veera Alahuhta (Humanistien ja kasvatustieteilijöiden vaalirengas) ja Antero Metso (ei kuulu vaalirenkaaseen tai -liittoon).
Edunvalvonta keskiössä
Vaikka paneelissa olikin kattava edustus eri vaaliliitoista, keskustelu sujui varsin sopuisasti, eivätkä kysymykset innostaneet ehdokkaita tekemään valtavan suuria irtiottoja suuntaan tai toiseen. Yhtä mieltä oltiin erityisesti ylioppilaskunnan tärkeimmästä tehtävästä, opiskelijoiden edunvalvonnasta.
Moni ehdokas mainitsi tärkeänä edunvalvonnallisena kysymyksenä yliopiston tila-asiat. Kun Oulun ammattikorkeakoulu (Oamk) muuttaa Linnanmaan kampukselle, tarkoittaa se suuria myllerryksiä erityisesti humanistisessa ja kasvatustieteellisessä tiedekunnassa opiskeleville.
Esimerkiksi Teemu Tuovisen mukaan tulevalla edustajistokaudella merkittävimpiä edunvalvonnallisia asioita tulevat Oamkin muuton vuoksi olemaan sosiaalipoliittiset kysymykset: kaikilla on oltava riittävästi tilaa niin opiskelulle kuin ruokailulle.
Tilat mainitsi myös Marjut Lehtonen: ”On äärimmäisen tärkeää, että jatkossakin meillä on turvalliset, terveet ja toimivat tilat.”
Mutta kuinka edunvalvontaa sitten tulisi tehdä?
Vaikuttamistyössä yliopiston suuntaan tärkeäksi kanavaksi nähtiin hallinnon opiskelijaedustajat, eli hallopedit. Toisaalta vaikuttamistyössä auttavat myös hyvät suhteet yliopiston johtoon, Veera Alahuhta totesi.
”Henkilökohtaiset suhteet ovat vaikuttamistyössä erittäin isossa roolissa”, Sonja Mehtälä komppasi.
Vaikka aiheesta ei erikseen kysytty, esille nousi odotetusti ylioppilaskunnan automaatiojäsenyys. Käytäntöä kritisoivat puheenvuoroissaan Juho Kupiainen, Sebastian Tynkkynen, Tomi Nissinen ja Zacharias Hellberg.
Esimerkiksi Sonja Mehtälän mukaan OYY ei saisi ottaa kantaa ideologisiin kysymyksiin. Samaa mieltä on myös Marjut Lehtonen: ”keskitytään edunvalvontaan, arvokysymyksiin ei tule ottaa kantaa”, hän ohjeisti.
Jyrkästi eri mieltä tässä oli Veera Alahuhta. Hänen mukaansa ylioppilaskunnan yhtenä tehtävänä on kasvattaa jäseniään aktiiviseen ja valveutuneeseen kansalaisuuteen. Tätä kasvatusnäkökulmaa vastusti taas Sebastian Tynkkynen.
Ville Mukka esitti asiaan kompromissia: ylioppilaskunta voi kyllä kommentoida myös arvopoliittisia kysymyksiä, kunhan ne vain koskettavat opiskelijan elämää.
OSAKO toisi voimaa poliittiseen vaikuttamiseen
Edunvalvonnan ohella OYY tarjoaa jäsenilleen myös erilaisia jäsenpalveluja. Ne eivät tuntuneet herättävän panelisteissa järin suuria intohimoja suuntaan tai toiseen.
Yhdeksi keskeisimmäksi jäsenpalveluksi koettiin jäsenistölle ja järjestöille tarkoitetut koulutukset, sen mainitsivat erikseen Marjut Lehtonen, Veera Alahuhta, Antero Metso ja Sonja Mehtälä.
Tomi Nissinen piti vippikassaa ja lakineuvontaa hyvinä palveluina. Hänen mukaansa hyvä uusi jäsenpalvelu voisi olla se, että opiskelija voisi aina ongelman kohdatessaan suunnata OYY:n toimistolle apua saamaan.
Sebastian Tynkkynen ei pitänyt jäsenpalveluja ylipäänsä tärkeinä, Elisabet Shnoro taas kehotti tuomaan nykyisiä, olemassaolevia jäsenpalveluita paremmin esille jäsenistölle.
Lähempi yhteistyö oululaisia ammattikorkeakouluopiskelijoita edustavan OSAKOn kanssa nähtiin lähtökohtaisesti hyvänä asiana.
Moni ehdokas näki opiskelijakunnan kanssa tehtävän yhteistyön tarkoittavan esimerkiksi yhteisiä tapahtumia, kuten lukuvuoden starttaavan Vulcanalian ja Preludin yhdistämisenä.
Mahdollisuuksia nähtiin myös yhdistää OYY:n ja OSAKOn ”hallinnollisia rakenteita”. Kun molemmat järjestöt työskentelevät samalla kampuksella, voisiko se tarkoittaa esimerkiksi yhteisiä työntekijöitä, Tomi Nissinen kysyi.
Myös poliittisessa vaikuttamisessa OYY:n ja OSAKOn katsottiin hyötyvän yhteistyöstä. Veera Alahuhta nosti esille Oulun nuorisotyöttömyyden tilanteen, johon molempien opiskelijajärjestöjen tulisi kaupunkivaikuttamisessa yhdessä puuttua.
”OYY:llä ja Osakolla on paljon yhteisiä tavoitteita koulutuspolitiikassa. Näitä tulisi käsitellä yhdessä, ennen kuin ne ne viedään eteenpäin. Näin saadaan huomattavasti enemmän populaa mielipiteen taakse”, Eelis Palokangas totesi.
Yleisöllä oli mahdollista esittää panelisteille kysymyksiä. Mikrofonin ääreen pääsi OYY:n hallituksen jäsen JennyVaara, joka tiedusteli ehdokkailta sitä, miten he edistäisivät edaattoreina yhdenvertaisuutta yliopistolla.
Moni ehdokas mainitsi tähän tavaksi esteettömät tilat. ”Tämäkin tila on portaiden vuoksi vaikea liikkumisen kannalta”, Tomi Nissinen huomautti.
Eelis Palokankaan mukaan opiskelijoiden olisi syytä olla aktiivisesti mukana tilasuunnittelussa. Myös häirintäyhdyshenkilöiden toimintaa olisi hyvä markkinoida aiempaa tehokkaammin molemmilla kampuksilla.
Juho Kupiainen kehui häirintäyhdyshenkilöiden työtä, ja esitti esimerkiksi kerran vuodessa järjestettävää häirintäaiheista kyselyä, jolla voitaisiin selvittää, kuinka isosta ongelmasta on kyse.
Opiskelijoiden yhdenvertaisuutta lisää myös 24/7 -kampuksen tulo, esitti Zacharias Hellberg. Tätä kantaa komppasi myös Ville Mukka: ”Meidän pitää pystyä pääsemään opiskelutiloihin myös jatkossa, se on opiskelijoidemme hyvinvointia edistävä asia.”
Saako olla jotain mieltä?
Koska panelistit olivat lähes kaikissa kannoissa kovin yksimielisiä, haettiin kysymyksissä myös eroja: kuinka ehdokkaan edustama ryhmä eroaa muista?
Sebastian Tynkkynen arveli Oulun Akateemisten Perussuomalaisten erottuvan muista sillä, että he asettuvat kärkkäimmin ylioppilaskuntien automaatiojäsenyyttä vastaan. He myös ajavat sitä, että opiskelijoilla tulisi olla mahdollisuus suorittaa opintoja suomen kielellä.
Kylterien vaaliliitto, Prosessi-tuotannon vaaliliitto, Sähkö-tiedon vaaliliitto ja Ympäristö-kone-arkkitehtuurin vaaliliitto kuuluvat kaikki Tekniikan ja talouden vaalirenkaaseen (TeTa). Sonja Mehtälä arveli TeTan eroavan muista siinä, että ryhmässä saa olla reilusti omaa mieltä, eikä ketään pakoteta tiettyyn muottiin. Zacharias Hellberg piti TeTan vahvuutena sitä, että ryhmä ei syrji muita, vaan on aina yliopiston puolella. Lisäksi poliittinen sitoutumattomuus varmistaa sen, että kandidaatit voivat olla eri mieltä keskenään, ja silti puhaltaa yhteen hiileen. Samoilla linjoilla olivat myös Ville Mukka ja Elisabet Shnoro.
Teemu Tuovinen arvioi myös Tieteellisten olevan omaa mieltä, mutta kertoi ryhmän myös edustavan järjen ääntä edarissa.
Marjut Lehdon mukaan Keskustan ja sitoutumattomien liitto on ”oikeasti jotain mieltä”, vaaliliitolla on hyvin selkät linjat sille, millaista OYY:n toiminta tulisi olla.
Veera Alahuhta kertoi HuKan vahvuuksiksi sen, että ryhmä on lähellä opiskelijaa ja järjestöjä. Tärkeitä arvoja ovat myös kansainvälisyys, hyvinvointi ja tasa-arvo.
Tomi Nissinen luonnehti Vihreää vaaliliittoa monitieteiseksi ryhmäksi, joka ajaa ympäristö- ja ihmisystävällistä linjaa.
Eelis Palokankaan mukaan Kontinkankaan vaaliliitolla on visio siitä, mitä OYY:n pitäisi Kontinkankaalla tehdä, ja kuinka OYY voisi toimia siellä paremmin.
Juha Kupiainen kertoi Kokoomusopiskelijoiden erottautuvan tarkalla taloudenpidollaan ja konkreettisilla uudistusehdotuksillaan. Esimerkiksi hän esitti Oulun ylioppilaslehden korvaamista valtakunnallisella, Suomen ylioppilaskuntien liiton tuottamalla lehdellä.
Antero Metso taas arveli erottuvansa joukosta sillä, että hänellä on ehdokkaista kovin kokemus ja asiantuntemus vaikuttamistyöstä.
Paneelin viimeisenä, hieman jo kiihtynyttä keskustelua herättäneenä kysymyksenä käsiteltiin suhdetta Suomen ylioppilaskuntien liittoon (SYL). Punaisen lipun ylös SYL-kysymyksen kohdalla nostivat Marjut Lehtonen, Sebastian Tynkkynen ja Sonja Mehtälä.
Ei-lipun nostaneista Sebastian Tynkkysen mukaan SYL ei ole taho, joka voisi vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon tarpeeksi vaikuttavasti. Esimerkiksi tästä hän nosti SYL:n ja Suomen opiskelijakuntien liiton (SAMOK) Koulutuslupaus-kampanjan, jonka jälkeen ilmoitettiin erittäin raskaista koulutusleikkauksista.
SYL:n hallituksen jäsen Veera Alahuhta puolusti SYL:n kuulumista sillä, että siihen kuulumisen kautta ylioppilaskunnat voivat vaikuttaa kansallisen tason opiskelijapolitiikan tekemiseen. Koulutuslupaus-kampanjaa hän piti onnistuneena, vaikka vaalien jälkeen poliitikkojen kanta muuttuikin radikaalisti: ”Kenelläkään meistä ei ole taikasauvaa, jolla voisi kaiken pahan voisi taikoa pois. Se on esimerkki siitä, miten lupaukset voi pettää.”
Marjut Lehtonen perusteli ei-lappuaan SYL:n feministikannalla: ”Kaikki eivät ole tätä mieltä, mutta joutuvat silti tämän jäsenmaksun maksamaan.” Paneelin viimeisen puheenvuoron piti Ville Mukka, joka piti SYL:n kuulumista loppujen lopuksi kannatettavana. ”OYY voi tehdä paljon asioita Oulun alueella, mutta kuinka paljon se voi tehdä kansallisella tasolla?”
Edustajistovaalien äänestysaika on 1.–7.11. Vaaleissa äänioikeutettuja ovat Oulun yliopistoon läsnäoleviksi kirjoittautuneet, henkilökohtaisesti läsnäolevat ylioppilaskunnan jäsenet. Ehdokaslista löytyy tästä linkistä. Sähköiseen äänestykseen pääset tästä linkistä.
Julkaistu
SHARE
Anni Hyypiö
Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio
Oulun arkkitehtuurin tiedekunta on tämän vuoden ajan totutellut uuteen elämäänsä Linnanmaalla. Väistötiloissa opiskelu on vaatinut sopeutumista, mutta hyvä yhteishenki on kannatellut haasteiden yli. Maaliskuussa arkkitehdit pääsevät vihdoin muuttamaan heille suunniteltuihin uusiin tiloihin.
Oulun yliopiston Linnanmaan kampuksen keskusaulassa on kymmenittäin kirkkaankeltaisia kylttejä, jotka opastavat väylällä kulkijaa: ”Centre for health and technology, Tellus Innovation Arena, Examinarium”.
Mutta ei. Ei näy mitään arkkitehtuuriin viittaavaakaan, ei suomeksi eikä englanniksi, vaikka tiedekunta on ollut Linnanmaalla tämän vuoden tammikuusta lähtien.
Siellä, missä arkkitehtien väistötilat sijaitsevat, on kylttien mukaan tietojenkäsittelytieteiden laitos. Ja siellä, missä arkkitehtien uusia tiloja vielä remontoidaan, lukee konetekniikka.
Mitä kummaa?
Oulun arkkitehtiyhteisössä kohahti syksyllä 2012, kun keskustakampuksen kivisen koulurakennuksen vuokrasopimus irtisanottiin, ja Linnanmaalle muuton uhka alkoi näyttämään todelliselta.
Tuolloin opiskelijoiden masinoimassa adressissa oltiin huolestuneita siitä, että arkkitehtuurin tiedekunta piilotetaan Linnanmaalle.
En voi olla ajattelematta tätä pelkoa, kun luen keskusaulan päivittämättä jätettyjä kylttejä.
YHTEISHENKI TULI AVUKSI TIUKASSA PAIKASSA
Arkkitehdeille muutto Torinrannasta, ja tunnelmallisen keskustakampuksen eli lafkan jättäminen, oli kova isku. Eihän pakotettuna lähteminen mukavaa ollut. Kaikkia se harmitti.
Harmitti jättää Rantakadun tervaporvarien kulta-aikaa heijasteleva kortteli muistoineen. Harmitti myös sen puolesta, että keskustan korttelissa oli tehty iso satsaus rakennuttamalla sinne juuri arkkitehtien tarpeisiin sopiva uudisrakennus, Apaja.
Oli myös muita pelkoja.
Jännitettiin, miten muutto vaikuttaa hakijamääriin. Miten käy arkkitehtien työelämäyhteistyön, kun kaikki toimistot sijaitsevat keskustassa? Miten voidaan tutkia elävää ja kehittyvää kaupunkikulttuuria, jos opiskellaan Linnanmaalla asti? Miten käy opiskelijoiden ja opettajien välittömille suhteille? Entä miten väistötiloissa opiskelu vaikuttaa opiskelijoiden suorituksiin?
Lähden kysymään ja yllätyn:
”Muutto on sujunut paljon kivuttomammin kuin oletin”, kertoo arkkitehtuurin tiedekunnassa yliopisto-opettajana työskentelevä arkkitehti Petri Aarnio.
Sitten hän jatkaa:
”Tähän tietysti syynä se, että tiedämme väliaikaisten tilojen olevan vain väliaikaisia, ja kaikki ovat nähneet miten uudet tilamme rakentuvat”.
Samoilla linjoilla ovat tämän syksyn arkkitehtifukseille pienryhmäohjaajina toimivat Jaakko Ihalainen ja Nita Lindfelt, joiden mukaan tunnelma arkkitehtien keskuudessa on tällä hetkellä jo ”paljon parempi”.
”Meillä on puhuttu Linnanmaalle muuton yhteydessä paljon Lafkan hengen -käsitteestä, ja siitä miten yhteisömme henki ei niinkään ole riippuvainen tiloistamme tai niiden sijainnista, vaan ihmisistä”, pienryhmäohjaajat ruotivat yhdessä.
”Kyllä me täälläkin onnellisiksi tullaan,” lisää Lindfelt. Hän kuulostaa huolettomalta ja aidolta, joten ostan väitteen.
”Lafkan henki” alkaa kuulostamaan mahtavalta lääkkeeltä, jota soisi muillekin jaettavan.
Pienryhmäohjaajat Nita Lindfelt ja Jaakko Ihalainen pohtivat, että muuton myötä jatkossa arkkitehdit voivat integroitua tiukemmin yliopiston muihin ainejärjestöihin ja poikkitieteellinen yhteistyö olisi sitä kautta enempi arjessa läsnä.
RANTAKORTTELISTA HELVETIN KUUSEEN
Lafkan sijainti oli itsessään merkittävä vetovoimatekijä, jolla täkäläinen arkkitehtuurin opetus pystyi erottautumaan muista arkkitehtikouluista:
”Arkkitehtuurikouluilla on omat brändinsä. Keskustassa sijainnut vanha kortteli oli osa globaalisti tunnettua Oulun koulun brändiä: tärkeä osa niitä tekijöitä, jotka houkuttelevat tänne meille ulkomaisia opiskelijoita ympäri maailman opiskelemaan, kotimaisista puhumattakaan”, Petri Aarnio kuvailee.
Lafkalla todellakin viihdyttiin. Koulutuksen korkea taso poiki palkittuja diplomitöitä, menestystä suunnittelukilpailuissa, opiskelijat valmistuivat ja työllistyivät hyvin.
Miksi siis rikkoa sellaista, joka toimii? kysyivät arkkitehdit – mutta turhaan.
Arkkitehtuurin tiedekunnan muutto on yksi osa isompaa yliopiston tilojen uusjakoa sekä tehostamisen tarvetta, mikä koskettaa tavalla tai toisella kaikkia yliopistomme opiskelijoita sekä henkilökuntaa.
Tiedekunnan muuton myötä hävisi myös pala oululaista yliopistohistoriaa: Aleksanterinkatu 6:ssa, lafkan korttelissa, kauppaporvari Svendelinin kivitalossa, sijaitsi aikanaan Oulun yliopiston ensimmäinen päärakennus.
Kun miltei koko teknillinen tiedekunta muutti 1970-luvun puolivälissä vastikään valmistuneelle Linnanmaan kampukselle – arkkitehdit jäivät rantakortteliin muistuttamaan, että yliopiston juuret sijaitsevat kaupungin ytimessä.
Oulun yliopiston arkkitehtuurista voi olla montaa mieltä, sen 1970-lukulaiset betonielementit eivät ole kaikkien mieleen. Linnanmaan kampus on silti millä tahansa mittarilla tarkisteltuna merkittävä arkkitehtoninen kohde.
Oma tarinansa on yliopiston sijainnista käyty poliittinen kamppailu, jonka päätteeksi yliopisto päätettiin tehdä Kuivasjärvelle Virpiniemen sijasta, olkoonkin, että ”ikävännäköiselle, alavalle ja epäterveelliselle suolle” rakennettava yliopisto ei ollut maalaisliittolaisten mieleen. Tämä alue nimettiin sittemmin Linnanmaaksi.
Yhden kärjekkään, ja kovasti siteeratun, arvion yliopistosta esitti kirjailija Kirsti Simonsuuri, joka nimesi yliopiston ”siperialaiseksi tehtaaksi”.
Pääsipä Antti Tuurikin leukailemaan, että alueen arkkitehtuuri on kuin Lego-palikoista rakennettu.
Oulun yliopiston arkkitehtuuria tutkinut Juha Vuorinen esittää väitöskirjassaan, että arkkitehti Kari Virran yliopistosuunnitelma imitoi eurooppalaisen yliopistorakentamisen ”megastruktuureja”, joille ominaista oli avoin muoto, joka periaatteessa on elävän organismin kaltainen: kokonaisuus on alati muuttuva, kehittyvä, kasvava.
Tätä historiaa vasten ei ole lainkaan outo ajatus, jos tulevaisuudessa Linnanmaan käytävillä käyskentelee yli 20 000 opiskelijan joukko.
Jos Kari Virta vielä eläisi, hän takuulla olisi tyytyväinen juuri arkkitehtien tulosta Linnanmaalle. Hänen visiossaan tiedekunnat olivat kiinteästi yhteydessä toisiinsa – ja saman katon alla!
Petri Aarniokin antaa arvoa sille, että yhteistyö muiden tiedekuntien kanssa on lisääntynyt. Vielä konkreettisemmin se tulee näkymään ensi vuoden alusta, jolloin arkkitehtuurin tiedekunta yhdistyy teknilliseen tiedekuntaan.
Ihalainen ja Lindfelt pohtivat, että jatkossa arkkitehdit kenties integroituvat tiukemmin yliopiston muihin ainejärjestöihin ja poikkitieteellinen yhteistyö olisi sitä kautta enempi arjessa läsnä.
”Ennen jäi etäiseksi koko Linnanmaa”, puuskahtaa Nita Lindfelt.
Samaa mieltä lie ollut runoilija Pentti Saarikoski, jonka vierailu yliopistolla päätyi proosateokseen Asiaa tai ei. Siinä runoilija kuvaili yliopistoa huippumoderniksi rakennuskompleksiksi, ”joka sijaitsi jossain helvetin kuusessa, bussimatka oli pitkä”.
Niin, jotkut asiat eivät muutu. Bussilla köröttelyn makuun ovat monet arkkitehtiopiskelijatkin nyt päässeet, kun opinahjo siirtyi sen kuusi kilometriä maaseudun suuntaan.
FUKSIT HETI OSAKSI ARKKARIYHTEISÖÄ
On syyskuu. Linnanmaan kampuksen ensimmäisten arkkitehtifuksien orientaatioviikko on käynnissä.
Paavon pajalla, arkkitehtuurin tiedekunnan pajamestarin Paavo Väinämön valtakunnassa, tunnelma on hiljaisen keskittynyt, kun puolet arkkitehtifukseista pakkautuu tutustumiskierroksella konetekniikan siivessä sijaitsevaan puutyöpajaan.
Pajan ikkunoista avautuu näkymä remonttityömaalle: arkkitehtien käyttöön tulevat tilat ja 2T-sisäänkäynti ovat vielä valkoisten pressujen peitossa.
Arkkitehtuurin opinnoissa on paljon käytäntöä, vähemmän lukusaleissa tenttimistä. Karkeasti jaoteltuna ensimmäisenä vuonna taideaineet ja luovuus painottuvat, myöhemmin teknillinen puoli korostuu ja tietokoneen käyttö projekteissa kasvaa.
Harjoitustyöt ovat opinnoissa keskeisiä. Muun muassa rakennussuunnittelu- ja kaupunkisuunnittelukurssien sekä muotoilu- ja pienoismallikurssien aikana opiskelijan tie käy työpajalle. Pajatiloista löytyy kaikki tarvittava puun mutta myös metallin työstämiseen. Tutuksi tulevat erilaiset koneet ja laitteet: porat, sahat sekä höylät.
Suunnitelmien pohjalta toteutettavien työ- ja pienoismallien tekeminen on tärkeä osa rakenteiden ja rakentamisen hahmottamista, ja siksi aloittavalle arkkitehdille mitä hyödyllisintä oppia.
Väinämö puhuu erittäin rauhallisella äänellä. Pajan Paavosta saa helposti vaikutelman, ettei hänen tarvitse korottaa ääntään – kun Paavo puhuu, häntä kuunnellaan.
Hän näyttää ensin, miten talttaporakonetta käytetään ja sitten siirtyy turkoosin vannesahan luo ja muistuttaa, että sormet kannattaa sitten pitää kaukana leikkauspinnalta.
Pajamestarin tehtävänä on ohjeistaa opiskelijoita koneiden oikeaoppiseen käyttöön sekä mallinrakentamisen tekniikkaan ja estetiikkaan. Turvallisuussyistä jokaisen on osallistuttava ensin pajakoulutukseen, jossa käydään läpi laitteiden perustoiminnot ja turvalliset toimintatavat.
Arkkitehtiopiskelijat eli arkkarit ottavat uusien opiskelijoiden sitouttamisen vakavasti: heillä on killan puolesta oma fuksivastaava ja fuksipaimen sekä muut pienryhmäohjaajat katsomassa, että jokainen uusi opiskelija tuntee olonsa tervetulleeksi arkkariyhteisöön.
Pienryhmäohjaajat Nita Lindfelt ja Jaakko Ihalainen myöntävät auliisti, että arkkitehtuurin opinnot voivat yllättää vaativuudellaan. Heitä tarvitaan kertomaan, että uupumus on estettävissä hyvällä suunnittelulla ja aikatauluttamisella – tuolla ”arkkarin kirosanalla”.
”Vaatimukset ovat korkeat, mutta mahdollista saavuttaa.”
Aina joukossa on niitä todella luovia tyyppejä, joiden saavutuksiin verrattuna omat työt tuntuvat räpellyksiltä. Muilta voi oppia, eikä kaikki kilpailu ole pahasta. Kun yhdessä ponnistellaan harjoitustöiden ja projektien eteen, siinä väkisinkin hitsaudutaan yhteen.
Arkkarihenki on muutakin kuin vertaisoppimista ja yhdessä tekemistä. Siihen soppaan sekoittuu vielä annos aitoa teekkariutta, tekemisen meininkiä, ihmisläheisyyttä ja vuorovaikutusta eri vuosikurssien kesken. Kaikki tämä on onnistuttu pakkaamaan muuttokuormaankin, eikä sitä olla menetetty.
Rainer Mahlamäki, arkkitehtuurin tiedekunnan dekaani, onkin sanonut, että ”arkkitehtuuri ei ole ammatti, se on elämäntapa”.
Pajan verkkaista tunnelmaa ei riko ylevät puheemme, ei poran pärinä eikä sahan ulvahdus. Yksi fukseista piilottaa haukotuksen nyrkinsilmäänsä. Edellisenä iltana on juhlittu lukukauden alkamista Vulcanaliassa.
Pajamestari Paavo Väinämön tehtävänä on ohjeistaa uusia opiskelijoita koneiden oikeaoppiseen käyttöön sekä mallinrakentamisen tekniikkaan ja estetiikkaan. Fuksit seuraavat opetusta kiinnostuneina. Kuvassa Aber Amir kolmantena oikealta.
AVOIMIN MIELIN KOHTI UUTTA
Vielä vuonna 2013 hakijoita arkkitehdin opintoihin Ouluun oli lähes 500. Vuonna 2015 tiedettiin, että muutto toteutuu: hakijoiden määrä notkahti miltei sadalla hakijalla. Alimmillaan hakijamäärä oli viime vuonna (388 hakijaa). Tänä vuonna käyrä on taas nousussa.
435 hakijasta opiskelupaikan sai 44.
Aber Amiri (23) on yksi heistä. Hän vaikuttaa ottaneen orientoitumisjaksostaan kaiken irti:
”Tosi hyvä fiilis, sellainen baila baila -meininki ollut,” summaa Amiri lukukauden alkua.
Amiri kertoo, että uudet opiskelijat ovat pitäneet yhtä tiiviisti koko viikon ja tutustumista on jatkettu muodollisuuksien ulkopuolellakin. Ryhmäytyminen on siis saanut mallikkaan alun.
Arkkitehtifukseille tiedekunnan sijainti ei ole ykköspuheenaihe, ja miksi olisikaan, kun ei ole mihin verrata. Mukavampi katsoa tulevaisuuteen avoimin mielin!
Yhteistä jutunjuurta fukseilla riittää silti. Pääsykokeista on ainakin keskusteltu, se on varma.
Fukseja yhdistää onnistuminen motivaatiota mittaavissa kolmivaiheisissa valintakokeissa, jossa kuoritaan kermat päältä. Jäljelle jäävä joukko muodostaa arkkarihakijoiden parhaimmiston, créme de la crémen.
”Yritin kaksi kertaa, enkä päässyt. Sitten menin valmennuskursseille. Mä ajattelin, että se on kaikki tai ei mitään”, muistelee mies viime kevättä.
Tässä tapauksessa satsaus valintakurssiin kannatti, koska kolmannella tiedekunnan ovet avautuivat. Tieto hyväksytyksi tulemisesta meni tunteisiin:
”Ai miten reagoin, kun sain tietää sisäänpääsystä? No, mä tartuin tyynyyn ja huusin siihen täyttä kurkkua varmaan minuutin,” Amiri kertoo nauraen.
Onnekkaiden joukossa on myös Serafiina Hiisilä (19). Hiisilä tuli Ouluun Tammelasta, joka on reilun kuuden tuhannen asukkaan kunta Kanta-Hämeessä lähellä Forssaa. Tämän kevään ylioppilas valmistautui valintakokeisiin lähinnä pänttäämällä matematiikkaa.
Nappiin meni ja ponnistelujen palkintona oli opiskelupaikka.
”Meitä on kyllä tosi hyvä porukka”, Hiisilä fiilistelee, ”mutta on tämä yliopisto kyllä vähän liian kaukana keskustasta”.
Voi pojat!
”Meitä on kyllä tosi hyvä porukka, mutta on tämä yliopisto kyllä vähän liian kaukana keskustasta”, sanoo arkkitehtifuksi Serafiina Hiisilä.
ESTEETTISET TILAT INSPIRAATION LÄHTEENÄ
Arkkitehtuurin opinnot ovat yhdistelmä suunnittelutehtäviä, kuvataidetta, historiaa sekä rakenteiden opiskelua. Kun ollaan tekemisissä luovuuden ja uuden luomisen kanssa, pidetään tärkeänä, että ympäristö on suunnittelutyötä ravitseva.
1880-luvulta peräisin olevassa Svendelinin talossa oli aikakaudelleen ominaisesti korkeat huoneet, ja isoista ikkunoista sisään tulvi luonnonvaloa.
1960-luvulla Oulun yliopiston arkkitehtuurin professorina toiminut Olli Pöyry pitikin tiloja ”perin mukavina ja nimenomaan arkkitehdinaluille sopivina”.
Yliopistolla on kyllä tilaa mitä tarjota, väistötiloissa ongelmallista arkkitehtien näkökulmasta on tilojen luonne:
”Maisterivaiheen opiskelijoiden tilojen ikkunattomuus on vähentänyt opiskelutilojemme houkuttelevuutta, eikä nykyinen taideluokkakaan ole inspiroiva luonteeltaan, mutta vielä emme ole tarkastelleet sen vaikutusta opintosuorituksiin”, Petri Aarnio pohdiskelee.
Pienryhmäohjaajat komppaavat Aarniota:
”Väistötiloissa oleminen näkyy arjessamme ja kurssijärjestelyissämme paikoittaisena toimimattomuutena. Tilat eivät ole meitä varten suunniteltuja, ja se näkyy. Uskomme, että nämä ongelmat ratkeavat uusien tilojen valmistuttua”.
Arkkitehdin opinnot ovat käytännönläheisiä. Pajatyöskentelyssä tärkeää on pitää huolta työturvallisuudesta. Kuvassa Peltoreita Paavon pajalla.
EVAKKOVUOSI PÄÄTTYY VASTA MAALISKUUSSA
Yhtä kaikki arkkitehtiporukkaa voisikin kehaista äärimmäisestä kärsivällisyydestä evakkovuotensa aikana. Yhteen ääneen ja yhtenä rintamana he puhuvat ”sopeutumisesta ja yhteishengestä”, joiden avulla haasteet on taklattu.
Uusien tilojen oli määrä valmistua siten, että niihin päästäisiin muuttamaan vuodenvaihteessa, mutta nyt työmaa on viivästynyt pienten asbestilöydösten vuoksi:
”Me muutamme uusiin tiloihin helmikuun aikana”, kertoo arkkitehtuurin tiedekunnan koulutusdekaani, professori Matti Sanaksenaho.
”Opetus uusissa tiloissa käynnistyy täysipainoisesti maaliskuussa.”
Uudet tilat ovat pitkälti juuri sellaisia, kuin sopii toivoa. Opiskelijoiden ja opetuksen tarpeet on tiloissa pyritty huomioimaan. Keskeisiä elementtejä ovat pääsisäänkäynnin lasifasadi, suuri yhtenäinen agora-tila, näyttävät istuskeluportaat lasikaiteineen sekä aulan kaareva seinä.
Yksi yksityiskohta uusissa tiloissa on kuitenkin ylitse muiden, ja se on lattiassa kulkeva ”sininen virta”, jolla kunnioitetaan Oulun yliopiston edesmennyttä pääsuunnittelijaa, Kari Virtaa.
Ja vaikka Virran strukturalismissa ei juuri pääsisäänkäynneille kumarreltu, niin luulenpa Oulun yliopiston vetovoimaisimman sisäänkäynnin muodostuvan siihen, missä arkkitehtien uudet tilat ovat.
Valkoisten pressujen alta paljastuvat ”Oulun arkkitehtikoulun” kasvot, ja ne kasvot edustavat koko Oulun yliopistoa sille, joka ensin on köröttänyt pitkän matkan kaupungista Linnanmaalle.
Julkaistu
SHARE
Venla Tuohino
Tiedeviestinnän maisteriohjelman kasvatti, graduntekijä ja skeptikko.
Yliopisto-opiskelijoiden psyykkinen oireilu on lisääntynyt. Puheemme pursuilee terveyden lokeroita ja ongelmien diagnooseja. Jo vuosisatojen ajan ihanteisiin sopimattomille on annettu vaihtuvia leimoja.
Kusipaskavuosi, kirjoitti Lauri Moilanen Facebook-päivitykseensä, kun kuvaili menneitä kuukausiaan.
Viime syksynä hän aloitti neljännen vuotensa historianopiskelijana. Takana oli pitkä kesä töissä, edessä kandidaatintutkielman kirjoittaminen ja proseminaariin osallistuminen. Opintoja oli suoritettava urakalla, sillä opintotukia ei ollut enää tuhlattavaksi.
Viisaudenhampaiden poisto aiheutti kipuja, poissaoloja luennoilta ja rahanmenoa. Moilanen menetti yöunensa. Toisinaan hän ei jaksanut tai halunnut nousta sängystä ylös. Väsymys oli jatkuvaa. Moilanen tunsi itsensä vihaiseksi ja ärtyneeksi.
”Monen tekijän summasta ja pitkittyneestä stressistä olo äityi syksyllä siihen pisteeseen, että apua oli viimein haettava. Olisin tarvinnut apua jo paljon aiemmin”, Moilanen arvioi.
Hän halusi avoimesti kertoa tuttavapiirilleen, ettei olisi selvinnyt kusipaskavuodestaan ilman YTHS:n mielenterveyspalveluihin turvautumista.
”Sain viestejä, joissa minua kiiteltiin siitä, että kerroin hakeneeni apua. Huomasin, että todella monet kärsivät erilaisista ongelmista. Usein sitä ei päällepäin ihmisestä näe, kuinka vaikeita asioita kukin käy läpi.”
Kuormaa riittää
Jännittäminen, ahdistus ja masennus ovat selkeimmät syyt, miksi opiskelijat hakevat apua, sanoo YTHS:n psykologi ja psykoterapeutti Reetta Aalto-Setälä.
”Psyykkistä kuormitusta aiheuttavat myös aikuistumiseen liittyvät muutokset. Itsenäistytään, muutetaan ehkä uudelle paikkakunnalle, tulee ihmissuhde- tai perhehuolia, mietitään omaa seksuaalisuutta ja sukupuolista identiteettiä. Parikymppinen kysyy itseltään, kuka oikein on.”
Psykologin vastaanotolla käsitellään myös lapsuuden traumaattisia kokemuksia ja kouluaikaista kiusatuksi tulemista. Kiusaamista tapahtuu yliopistossakin. Myös somaattiset pitkäaikaissairaudet ja esiintymisjännitys rasittavat mieltä.
YTHS:n tekemän tuoreimman korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksen mukaan psyykkiset ongelmat ovat lisääntyneet 2000-luvun aikana erityisesti miehillä. Yliopistossa opiskelevista miehistä viikoittain uniongelmista kärsii reilu viidennes, masentuneisuudesta, keskittymisvaikeuksista ja jännittyneisyydestä noin 18 prosenttia ja ahdistuneisuudesta yli 15 prosenttia.
Kuitenkin yliopisto-opiskelijanaiset päihittävät miehet viikoittaisten psyykkisten oireiden yleisyydessä: uniongelmia ja jännittyneisyyttä on lähes kolmanneksella, keskittymisvaikeuksia joka neljännellä, masentuneisuutta ja ahdistuneisuutta noin viidenneksellä. Naiset kokevat myös uupumusta yleisemmin kuin miehet. Uupumusta aiheuttavat tunne työmäärään hukkumisesta, opiskeluasioiden murehtiminen ja kokemus riittämättömyydestä.
Vaikka naiset näyttävät oireilevan enemmän, miesten oireilu saattaa osittain jäädä tilastojen ulkopuolelle, sillä miehet eivät välttämättä tunnista oireitaan tai uskalla kertoa niistä.
Hermoheikot nuoret kaupunkilaiset
Hula Hula Suomi -tempaus maanitteli suomalaisia tanssimaan ennätysjoukolla viime juhannusaattona.
Lähes päivämäärälleen samaan aikaan, 24.6.1374, Saksan Aachenissa tapahtui kummia. Jopa tuhannet ihmiset lähtivät tanssimaan läpi kylien ja kaupunkien vailla kontrollia, pakonomaisesti huudellen, nykien ja hallusinoiden. Tanssijat vaikuttivat olevan riivauksen vallassa. Tuona päivänä syntyi ilmiö, jota kutsuttiin tanssimaniaksi.
Psyykkinen oireilu heijastelee kunkin ajan maailmankuvaa ja ihmiskäsitystä, kirjoittaa Oulun yliopiston aate- ja oppihistorian professori Petteri Pietikäinen teoksessaan Hulluuden historia.
Normista poikkeavan, ”hullun” käytöksen selitykset olivat tanssimanian aikoihin lähinnä henkimaailmallisia: mielisairauden nähtiin johtuvan riivaavista paholaisista. 1600- ja 1700-luvuilla mielisairaudet saivat uskonnollisten selitysten sijasta aivoperäisiä syitä.
Kulttuurihistorioitsija Anna Kortelainen kirjoittaa kirjassaan Levoton nainen – Hysterian kulttuurihistoriaa neurasteniasta eli niin sanotusta hermoheikkoudesta. Se oli 1800-luvun Yhdysvalloissa eliittimiesten diagnoosi.
Neurasteniaa pidettiin modernin ja kiireisen kaupunkilaiselämän, uuden tekniikan ja muuttuneiden sosiaalisten suhteiden aiheuttamana. Esimerkiksi väsymys, unettomuus, keskittymisvaikeudet ja pelot kuuluivat oireistoon. Neurastenia antoi lokeron nuorten ja velvollisuudentuntoisten ahdistukselle.
Kuulostaa lähes samalta kuin korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksessa luetellut vaivat. Edelleen nuoret kaupunkilaiset aivotyön tekijät oireilevat.
Euroopassa neurastenia liitettiin myös naisiin, mutta ehdoton trendidiagnoosi naisille oli hysteria. Sen oireiksi on lueteltu esimerkiksi kouristukset, itku- ja pyörtymiskohtaukset ja seksuaalinen yliaktiivisuus. 1800-luvun lopulla hysteerikot olivat Pariisissa Salpêtrièren sairaalassa kuin sirkuseläimiä: asiantuntijat vaelsivat katsomaan kohtauksia, joissa naiset vääntelehtivät ja ääntelivät holtittomasti.
Hysteria ja neurastenia on poistettu tautiluokituksesta, mutta Kortelainen listaa, että hysteriaksi leimattaisiin nykyään esimerkiksi paniikkihäiriöt, burn out, ahdistusneuroosit, pakko-oireet, maanisdepressiivisyys ja rajatilapersoonallisuudet.
Myös Kortelainen muistuttaa, että psyykkiset diagnoosit ja niiden oirekuvasto ovat vaihdelleet aikakaudesta toiseen. Kunkin ajan vallitsevista ihanteista poikkeaminen nähdään psyykkisenä ongelmana.
Terapiasta apua hakenut Antti Tuisku: ”Olen tavallista kateellisempi ihminen” (Me Naiset).
Työelämässä särmiään hiomaan joutunut Sikke Sumari: ”Lempeydellä saa ihmisten parhaat puolet esiin” (Anna).
Kansiotsikot ilmentävät nykyisiä ihanteita ja niiden rajoja. Ei sovi olla kateellinen tai liian särmikäs. Ihmisistä koulitaan parhaita puolia esiin niin työssä kuin terapiassakin. Sekä miehet että naiset näyttävät olevan ahtaalla.
YTHS:n psykologi Reetta Aalto-Setälän kokemuksen mukaan naisopiskelijoita vaivaavat erityisesti jännittäminen, ahdistuneisuus ja syömishäiriöt. Miesten erityisyytenä on ajautuminen riippuvuuksiin, kuten liialliseen pelaamiseen. Se taas aiheuttaa vetäytymistä sosiaalisista suhteista, ja yksinäisyydestä voi tulla psyykkinen taakka.
Opiskelija Lauri Moilanen horjuttaa myyttiä, että stressaaminen ja ulkonäköpaineet olisivat vain naisten asia.
”Sosiaalisen median kuvat ja positiivisuustulva vaikuttavat aivan samalla tavalla myös miehiin”, Moilanen oikaisee.
Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksen mukaan yliopisto-opiskelijoiden mielenterveysdiagnooseista yleisin on masennus reilulla 10 prosentilla, toiseksi yleisin ahdistuneisuushäiriö yli seitsemän prosentin osuudellaan. Molemmat diagnoosit ovat olleet nousussa koko 2000-luvun.
Hulluuden historiassa Petteri Pietikäinen sijoittaa nämä diagnoosit ”harmaalle alueelle”, vakavien psyykkisten sairauksien ja terveen mielen väliin.
Pietikäisen mukaan skitsofrenian ja maanis-depressiivisyyden kaltaisiin psykoositason sairauksiin sairastuvien määrä on pysynyt vakaana yli sadan vuoden ajan. Harmaalla alueella diagnoosit vaihtelevat ja lukumäärä elää: on ollut hysteriaa, neurooseja, depressiota, ADHD:ta, paniikkihäiriöitä ja syömishäiriötä. Vaihtuvilla nimityksillä kuvataan inhimillisiä käyttäytymistapoja ja ahdinkotiloja, joita medikalisoidaan.
Diagnoosit liittyvät kunkin aikakauden oletuksiin terveydestä ja sairaudesta sekä ihmismielestä ja ihmisluonnosta. Trendidiagnoosit leviävät myös arkiseen puheenparteen. Yhtenä aikana pinnalla on masennus, toisena narsismi.
Harmaan alueen häiriöiden yleistymiselle Pietikäinen näkee syynä sen, että kriteerit kattavat yhä suuremman osan väestöstä, sillä oireet liittyvät tavallisiin elämän takapakkeihin. Häiriöt pelkästään heikentävät elämänlaatua ja toimintakykyä, ne eivät välttämättä sulje ihmistä täysin pois pelistä.
Lauri Moilanen myöntää olevansa kunnianhimoinen ja sanoo, että hänen on vaikea pysähtyä. Kun virtaa taas on, hän kanavoi sen itseään kiinnostavien asioiden tekemiseen.
”Minulla on viisi eri bändiprojektia, kirjoitan tilaustyönä historiikkikirjaa, opiskelen, teen töitä, kirjoitan omatoimisesti ja harrastan liikuntaa. Nämä eivät uuvuta, vaan antavat energiaa. Väsymys tulee siitä, kun muut ongelmat häiritsevät omia tekemisiäni.”
Elämästä tuli projekti
Kusipaskavuoden joulu oli Lauri Moilaselle käänne. Kevätpuolella hän tunsi itsensä taas energisemmäksi. Hän kirjoitti kandidaatintutkielmansa 1700-luvulla sattuneista suisidaalimurhista eli tapauksista, joissa tekijä murhaa saadakseen kuolemantuomion. Moilanen halusi tutkielmastaan niin hyvän kuin mahdollista. Arvosanaksi tuli asteikon kirkkain.
Moilanen myöntää olevansa kunnianhimoinen ja sanoo, että hänen on vaikea pysähtyä. Kun virtaa taas on, hän kanavoi sen itseään kiinnostavien asioiden tekemiseen.
”Minulla on viisi eri bändiprojektia, kirjoitan tilaustyönä historiikkikirjaa, opiskelen, teen töitä, kirjoitan omatoimisesti ja harrastan liikuntaa. Nämä eivät uuvuta, vaan antavat energiaa. Väsymys tulee siitä, kun muut ongelmat häiritsevät omia tekemisiäni”, hän analysoi.
Moilanen haluaa olla kaikissa suorituksissaan mahdollisimman hyvä. Perfektionismiin taipuvainen historianopiskelija pohtii, että ajassamme vallitsee monen asian tekemisen ihanne. Elämä on projekti, jossa on hallittava laajasti erilaiset taidot ja tiedot.
”Ihanne on kuin renessanssiajan mahtava ihminen, uomo universale. Nyt pitää olla sporttinen, menestynyt, itseään kehittävä.”
Hänen mielestään itsensä kehittämisen vimma tuntuu olevan erityisesti yliopisto-opiskelijoiden taipumus. Ei riitä, että opiskelu sujuu, täytyy loistaa vapaa-ajallakin eikä vain löysäillä.
Kovat paineet ja suorituskeskeisyys näkyvät psykologi Reetta Aalto-Setälän potilastyössä.
”On paljon opiskelijoita, joilla on ajatuksena, että opinnot pitää hoitaa lähes täydellisesti. Sen lisäksi on oltava täydellinen vartalo. Ulkonäköpaineet ja fitness-buumi näkyvät kyllä. Toisaalta on myös niitä, jotka jäävät kiinni tietokoneella pelaamiseen”, Aalto-Setälä puntaroi.
Monet yliopisto-opiskelijat ovat koulussa saaneet kiitettäviä arvosanoja. Yliopistossa vasten kasvoja iskee fakta, ettei kaikesta voi eikä tarvitse saada parasta arvosanaa.
”Vanhemmat eivät sitä tietoisesti tee, mutta kympin oppilas on voinut saada korostuneen myönteistä palautetta menestyksestään. Itsetunto saattaa liiallisesti rakentua hyvien arvosanojen varaan. Pitää muistaa, että ihmisarvo muodostuu aivan muista asioista.”
Suorituksilla omaa arvoaan mittaavien toimintatapaa on ruvettu lokeroimaan ”huijarisyndroomaksi”. Huijarisyndroomasta kärsivä pitää itseään kyvyttömänä, uskoo huijaavansa pätevyytensä ja vaatii itseltään täydellisiä suorituksia. Näennäisen osaamattomuuden piilottelu kohtuuttomalla uurastuksella käy raskaaksi.
Huijarisyndroomasta on tullut muotikategoria, johon sen laveuden vuoksi lähes jokaisen on helppo sijoittaa itsensä, sanoo psykologi ja psykoterapeutti Tiina Ekman kirjassaan Huijarisyndrooma– Miksi en usko itseeni (vaikka olen oikeasti hyvä)?
Hän muistuttaa, että huijarisyndrooma ei ole diagnosoitava sairaus tai häiriö, vaan ajattelutapojen kimppu, joka johtaa ahdistukseen ja stressiin.
”On palattu vanhaan aikaan. Opiskelijat ovat aika riippuvaisia vanhempiensa tuesta. Jos vanhemmat eivät voi rahallisesti auttaa, pitää olla hyvin toimintakykyinen, että pysyy vaaditussa opiskelutahdissa, vaikka kävisi samaan aikaan osa-aikatöissä.”
Rahattomuuden kurimus
Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksen mukaan yliopistossa opiskelevista 35 prosenttia kokee runsasta stressiä. Stressiä aiheuttavat muun muassa esiintymisvaikeudet, otteen lipuminen opinnoista, huoli tulevaisuuden näkymistä ja omien kykyjen negatiiviseksi kokeminen.
Psykologi Reetta Aalto-Setälä lisää stressin aiheuttajiin yhden merkittävän syyn: tiukentuneen opintotukijärjestelmän.
”Taukoja opiskelusta tai työnteosta ei voi pitää, kun opintotuki on niin lujasti sidottu opintopisteisiin. Tilanne on radikaalisti muuttunut lyhyessä ajassa. Akateemista vapautta tässä mielessä ei oikeastaan enää ole”, Aalto-Setälä sanoo.
”On palattu vanhaan aikaan. Opiskelijat ovat aika riippuvaisia vanhempiensa tuesta. Jos vanhemmat eivät voi rahallisesti auttaa, pitää olla hyvin toimintakykyinen, että pysyy vaaditussa opiskelutahdissa, vaikka kävisi samaan aikaan osa-aikatöissä.”
Myös korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksen aineiston pohjalta artikkelin Opiskelua ristipaineessa julkaisseet Juhani Saari ja Tiia Villa arvelevat, että toimeentulo-ongelmien kroonistuminen vaikuttaa opiskelijoiden psyykkiseen oireiluun. Työllistyminen nähdään epävarmana ja etuuksista leikkaaminen tuntuu arjessa. Hyvinvointiaan rajoittavaksi tekijäksi yli puolet vastaajista kokee sen, että asumismenot ovat yli puolet tuloista.
Samaa mieltä on myös opiskelija Lauri Moilanen. Hän kokee opintotukien kiristämisen uhkaavan opiskelijoiden mielenterveyttä ja arvelee, että ne, joilla on jo valmiiksi henkisesti rankempaa, ahdistuvat rahahuolista vielä entisestään.
”Elinkustannukset ovat omanakin opiskeluaikanani nousseet. Toki töitä voi tehdä, mutta se on sitten pois opiskelusta.”
Ne yhdessä ovat pois myös jaksamisesta.
”Jaksamista ja vapaa-aikaa tunnutaan nykyään pidettävän ihan sivuseikkana”, Moilanen sanoo hieman närkästyneenä.
Hänen mielestään opiskelijoille pitäisi olla pakollinen käynti mielenterveystarkastuksessa. Hammaslääkärilläkin pitää käydä. Seulonnalla voisi hänen mukaansa lievittää tikittävää aikapommia:
”Loppuunpalanut kolmekymppinen on yhteiskunnalle kallis tikki.”
Mielenterveysasioista avoimesti puhuminen on Moilasen mielestä ainoa keino tabun purkamiseen. Kun puhumista ei arastella tuttavapiirissä, keskusteluavun hakeminen ammattilaiseltakin voi muuttua tavalliseksi hyvinvoinnista huolehtimiseksi.
Lauri Moilanen on ollut tyytyväinen saamaansa keskusteluapuun. ”Ulkopuolisen ihmisen kanssa olen päässyt tarkastelemaan ajatussilmukoitani ja kehämäistä ajatteluani. Mitään konkreettista ja nopeaa apua näihin asioihin ei ole, mutta ajattelun muutos käynnistyy hiljalleen omassa päässäni.”
Puhumalla parempaan päin
Lauri Moilanen kävi viime lukuvuoden aikana kuusi kertaa psykiatrisen sairaanhoitajan luona ja kaksi kertaa psykologin vastaanotolla. Hän sai lähetteen myös psykoterapiaan, mutta opiskelijabudjettiin hän kokee kuukausittaisen terapiamaksun Kelan tuenkin jälkeen turhan suureksi.
Moilanen on ollut tyytyväinen saamaansa keskusteluapuun.
”Ulkopuolisen ihmisen kanssa olen päässyt tarkastelemaan ajatussilmukoitani ja kehämäistä ajatteluani. Mitään konkreettista ja nopeaa apua näihin asioihin ei ole, mutta ajattelun muutos käynnistyy hiljalleen omassa päässäni.”
Moilanen on päättänyt, ettei kuormita ystäviään murheillaan, vaan haluaa tukeutua nimenomaan ammattiapuun. Lähipiirille voi kertoa jotain, mutta ei kaikkea. Etäämmältä katsovalle ihmiselle uskaltaa puhua ilman sensuuria, eikä kuuntelija latele neuvoja.
”Lenkille lähtemiseen ja sängystä ylös nousemiseen patistaminen ovat pahinta, mitä masentuneelle tai uupuneelle voi sanoa. Ammattilainen suhtautuu neutraalimmin, kuuntelee ja auttaa”, hän vertaa.
Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksesta ilmenee, että opiskelijat kaipaavat enemmän apua psyykkisiin kuin fyysisiin vaivoihin.
Stressinhallintaan haluaisi apua joka neljäs yliopisto-opiskelija. Noin 15 prosenttia toivoo opastusta opiskelutaitoihin, itsetuntoasioihin, jännittämiseen ja mielialaongelmiin. Fyysiseen terveyteen, kuten liikuntaan ja painonhallintaan liittyvää tukea haluaa joka kymmenes.
Vailla keskustelutukea on kyselyyn vastanneista miehistä joka kymmenes ja naisista neljä prosenttia. Psykologi Reetta Aalto-Setälä sanoo, että edelleen mielen pulmista puhuminen on tytöille sosiaalisesti sallitumpaa kuin pojille. Arvailujen varassa on, kuinka paljon miehet todellisuudessa oireilevat, kun paljon murhetta voi jäädä vaille tilastointia ja kuuntelijoita.
Tie YTHS:n mielenterveyspalveluiden piiriin kulkee tavallisesti yleisterveydenhoidon kautta. Kun keskustelu terveydenhoitajan tai lääkärin kanssa ei riitä avuksi tilanteeseen, opiskelija ohjataan mielenterveyspuolelle.
Avun hakeminen voi tuntua liioittelulta, jos omalle oireilulle ei näe selkeää syytä ja asiat ovat pääpiirteittään hyvin. Aalto-Setälä kuitenkin korostaa, että päällisin puolin hyvät kotiolot ja aineelliset edellytykset eivät estä ongelmia, vaan ilman rankkoja kokemuksia ja traumojakin voi oireilla.
Nuoren kehitys voi järkkyä hyvin hienovaraisistakin tekijöistä.
”Kun tapaa opiskelijoita, joilla kaikki vaikuttaa olevan hyvin, muutaman tapaamiskerran jälkeen kuvaan tulee särö. Eivät niin sanotut hyvät perheet ole turvassa psyykkisiltä sairauksilta, kuolemilta ja alkoholismilta. Ne koskevat kaikkia yhteiskuntaluokkia”, psykologi muistuttaa.
Nyky-yksilö tarkkailee itseään, ihmissuhteitaan ja motiivejaan – ja oireilee psyykkisesti. On oltava sosiaalisesti lahjakas ja joustavasti verkostoituva itsensämarkkinoija. Ennen arvostus saatiin kättentöillä, nyt puhumalla seminaareissa. Tässä konsulttieetoksessa ujot ja sosiaalisesti kömpelöt leimataan ongelmaisiksi.
Olenko normaali?
Jo Suosikin legendaarisella Eki-lääkärin Bees & Honey -terveyspalstalla lukijoiden suurin huoli kuului: ”Olenko normaali?”
Tämä kysymys ei vanhene koskaan. Poikkeavuutta pelätään. Ahdistuneisuus ja masentuneisuus saattavat olla yhtäältä romantisoituja ja trendikkäitä olotiloja, toisaalta diagnooseina pelättyjä leimoja.
Professori Petteri Pietikäinen tiivistää Hulluuden historiassaan, että niin sanotun hulluuden määritelmät muuttuvat koko ajan. Yhteistä niille on kuitenkin se, että poikkeamaa ”normaalista” keskivertokäyttäytymisestä pidetään yhtenä hulluuden kriteerinä, ja tuo ”normaali” vaihtelee aikakausittain.
Pietikäinen sanoo, että nyky-yksilö tarkkailee itseään, ihmissuhteitaan ja motiivejaan – ja oireilee psyykkisesti. On oltava sosiaalisesti lahjakas ja joustavasti verkostoituva itsensämarkkinoija. Ennen arvostus saatiin kättentöillä, nyt puhumalla seminaareissa. Tässä konsulttieetoksessa ujot ja sosiaalisesti kömpelöt leimataan ongelmaisiksi.
Kun menettää uskon itseensä, altistuu neurooseille, masennukselle ja muille häiriöille. Joudumme koko ajan tekemään valintoja, joiden äärellä voimme neurotisoitua ja takertua tarkkailemaan ratkaisujamme ja itseämme.
Pietikäinen kirjoittaa, että täydellinen terveys on toiseutta ja epärealistinen tavoite suvaitsemattomuutta lietsovassa kulttuurissamme. Erilaiset ”hulluudet” sen sijaan ovat vain ihmisyyttä.
Terveyden tavoittelu sairastuttaa, ja normaaliuden lokeroon sullominen synnyttää hulluuksia. Paradoksaalista mutta huojentavaa.
Kirjoittajakin on käyttänyt YTHS:n mielenterveyspalveluita ja pohtinut ahdistuksiaan terapiassa.
Oulun yliopiston hallituksen opiskelijajäseneksi kaudelle 2018–2019 haki seitsemän henkilöä. Hakuaikaan päättymiseen 3.10. mennessä hakemuksensa jättivät Jonne Kettunen, Miina-Anniina Heiskanen, Antero Metso, Kalle Parviainen, Sallamari Tolonen, Jussi Vaara ja Pauli Väisänen. Nyt päättyvällä kaudella opiskelijäseniä olivat Jonne Kettunen ja Pauli Väisänen. Yliopiston hallitus on yliopistolain mukaan yliopiston ylin päätöksentekoelin. Yliopiston hallitus päättää muun muassa yliopiston strategiasta, budjetista sekä […]
Oulun yliopiston hallituksen opiskelijajäseneksi kaudelle 2018–2019 haki seitsemän henkilöä.
Hakuaikaan päättymiseen 3.10. mennessä hakemuksensa jättivät Jonne Kettunen, Miina-Anniina Heiskanen, Antero Metso, Kalle Parviainen, Sallamari Tolonen, Jussi Vaara ja Pauli Väisänen. Nyt päättyvällä kaudella opiskelijäseniä olivat Jonne Kettunen ja Pauli Väisänen.
Yliopiston hallitus on yliopistolain mukaan yliopiston ylin päätöksentekoelin. Yliopiston hallitus päättää muun muassa yliopiston strategiasta, budjetista sekä periaatteista, joilla rahaa jaetaan tiedekunnille.
Opiskelijajäseniä valitaan kaksi. Yliopiston hallituksen opiskelijajäsenillä ei ole varajäseniä.
Oulun yliopiston ylioppilaskunnan johtosäännön opiskelijaedustajien 4 §:n mukaan yliopistokollegion ja yliopiston hallituksen opiskelijaedustajat nimeää edustajisto.
Hakijoille järjestetään avoin haastattelutilaisuus OYY:n edustajiston kokouksen yhteydessä tiistaina 10.10.2017. Opiskelijajäsenet valitaan edustajiston kokouksessa tiistaina 31.10.2017.
Julkaistu
SHARE
Anni Hyypiö
Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio
