Perjantaina 24.11. humanistisen tiedekunnan muuttotalkoot käynnistyivät arkistojen siivoamisella. Oulun ylioppilaslehti oli paikalla, kun historiatieteiden hyllymetrien kohtalo sinetöitiin.
“Nyt on joutuu humanistikin oikeisiin töihin”, naurahtaa yliopistonlehtori Matti Salo hirtehisesti ja käärii hihansa.
Takana on historiatieteiden käskynantokokous, jossa on tehty tiukkoja päätöksiä siitä, mistä luovutaan ja mitä säilytetään.
Edessä on koko perjantain kestävä arkistojen siivoaminen – tiedekunta on pian muuton edessä, eikä kaikkea voi säilyttää.
Humanistinen tiedekunta muuttaa vuoden 2018 kuluessa uuteen osoitteeseen Linnanmaan kampuksen keskivaiheille, ja kokonaisneliöiden tippuminen vaatii niin sanottua luopumisosaamista.
Käytännössä tämä tarkoittaa hyllymetreittäin kirjojen ja muun arkistomateriaalin viskaamista roskalavalle.
“Koko yliopiston täytyy säästää tilakustannuksista eikä laboratoriotieteisiin painottuneessa yliopistossa perushumanistin todellisuus ole välttämättä läsnä uusien tilojen suunnitteluvaiheessa”, Salo selittää.
Hän ja useat muut humanistit käyttävät työkaluinaan kirjoja, erikokoisia, erinäköisiä ja erikielisiä. Etenkin historioitsijalle kirja on työn perusedellytys. Ikävä kyllä niiden säilöminen vie tilaa.
Tilanne on kinkkinen, mutta kiukuttelu ei auta. Asialleen omistautunut joukko humanisteja lähtee määrätietoisesti kohti historiatieteiden kellaria, jossa arkistoja säilytetään.
Uusissa tiloissa hyllymetrejä on arvion mukaan käytössä noin 300 – koko tiedekunnan tarpeisiin.
“Pelkästään historiatieteillä on tällä hetkellä materiaalia lähes 200 metriä. Meille jää käyttöön noin 30 hyllymetriä, ja sen pitäisi olla nykyistä ja tulevaa tarvetta varten”, Salo kertoo. Siksi suurin osa materiaalista lentää roskalavalle.
”Nyt on joutuu humanistikin oikeisiin töihin.” Yliopistonlehtori Matti Salo tyhjentää historiatieteiden arkistoa.
Painetun materiaalin joutsenlaulu?
Lakisääteisesti säilytettävä materiaali, kuten opinnäytetyöt, pelastuvat, mutta muun muassa kattava valtiopäiväasiakirjavarasto tuhotaan. Arkisto pitää sisällään kaiken painetun materiaalin, mitä eduskunnassa on syntynyt itsenäistymisestä asti, ja se on ollut vapaasti tutkijoiden käytettävissä, kätevästi omissa tiloissa.
Valtiopäiväasiakirjojen duplikaatit löytyvät Salon mukaan tiedekirjasto Pegasuksesta, mutta myös täysin uniikkia materiaalia on hävitettävä.
“Eniten harmittaa historian laitoksen kirjeenvaihdon menettäminen. Siinä on kymmenien vuosien saatossa kerääntynyttä materiaalia, jolla on historiallista arvoa.”
Salo on erikoistunut tiede- ja korkeakoulupolitiikkaan ja ymmärtää yliopiston tiukan linjan. Se on nopea ja julma, mutta toimii ja sellaisenaan kuvastaa uutta managerialistista yritysyliopistoa.
Säästöpaineet ovat korkeakoulumaailmassa kovat, ja ne heijastuvat myös arkistolaitokseen.
“Yksityisarkistojen järjestämiseen ja säilömiseen ei Kansallisarkistossakaan ole säästöjen vuoksi juuri resursseja. Sekin on osaltaan vaikuttamassa näiden nykyaikaisten asiakirja- ja julkaisurovioiden syntyyn”, hän tokaisee ja jatkaa Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin historia -teosten kasaamista roskalavalle.
Päivän mittaan lava täyttyy niin julkaisuista ja teoksista kuin tyhjistä laatikoista, resuisista sohvista ja vanhoista mapeista.
Vaikka paljosta luovutaan, eivät talkoolaiset ole kuitenkaan alamaissa. Moni on tyytyväinen, että myös turhasta roinasta pääsee eroon. Lisäksi päivän päätteeksi tiedekunnan kellarin arkistotilat ovat huomattavasti siistimmät!
Päivän mittaan roskalava täyttyy. Vaikka paljosta luovutaan, eivät talkoolaiset ole alamaissa. Moni on tyytyväinen, että myös turhasta roinasta pääsee eroon
Julkaistu
SHARE
Juho Karjalainen
Oulun yliopiston alumni, joka on valmistunut tiedeviestinnästä filosofian maisteriksi.
Oulun yliopiston kuorot ja orkesterit yhdistävät lauantaina voimansa ensimmäistä kertaa. Aamuun uuteen -konsertissa sekakuoro Cassiopeia, Oulun Teekkarikuoro TeeKu, Oulun yliopiston kamariorkesteri ja puhallinorkesteri Teekkaritorvet juhlistavat satavuotiasta Suomea. Lauantai-iltana lavalla seisoo lopulta yhdessä rintamassa yli yli 120 esiintyjää.
Sisällä salissa näen, kuinka salin lavalle kipuaa koko ajan lisää ihmisiä. Soittajat asettautuvat paikoilleen, selailevat nuotteja. Lavalla osa kuorolaisista yskähtelee vaimeasti, osa siirtelee painoaan jalalta toiselle. Tunnelma on odottava.
Käynnissä tänä tiistai-iltana 21.11. on Aamuun uuteen -yhteiskonsertin harjoitukset. Ylhäällä lavalla seisovat Cassiopeian ja Teekun kuorolaiset, hieman alempana paikoillaan odottavat puhallinorkesteri Teekkaritorvet ja Oulun yliopiston kamariorkesteri.
Jotta ymmärtäisi, mistä lauantai-illan konsertissa onkaan kyse, on palattava ajassa viikolla taaksepäin.
Noin viikkoa aikaisemmin Oulun yliopiston kuorojen ja orkestereiden johdolla on hetki aikaa istahtaa kertomaan konsertista.
Ei konsertin harjoittelu tyssää toimittajan läsnäoloon: jutunteon aikana Saalastinsalista kantautuu sekakuoro Cassiopeian harjoitusten heleitä ääniä. Siksi ajatus uhkaa toistuvasti katketa, kun kuoroharjoitusten kappaleet vievät ajatukset euroviisujen ja baarien tanssilattioiden iloisiin tunnelmiin.
Mutta asiaan!
Aamuun uuteen -konsertti on ensimmäinen OYY:n musiikkijärjestöjen historian yhteiskonsertti. Mukana ovat siis sekakuoro Cassiopeia, Oulun Teekkarikuoro TeeKu, Oulun yliopiston kamariorkesteri ja puhallinorkesteri Teekkaritorvet.
Orkesterit ja kuorot esiintyvät illan aikana sekä yhdessä että erikseen. Koska tapahtuma on osa Suomi 100 -juhlavuotta, se näkyy myös ohjelmistossa.
Oulun yliopiston kamariorkesterin puheenjohtaja Lauri Pajunen vakuuttaa, ettei ohjelmisto ei ole pelkkää klassista, vaan luvassa on laajasti kotimaista musiikkia Oskar Merikannosta Juice Leskiseen ja Ultra Brahan.
Vaikka tietoa ohjelmiston kappaleista on hieman varjeltu, sen järjestäjät paljastavat, että yhtään tämän vuoden hittiä mukaan ei ole mahtunut.
Lavalle nousevat kuorot ja kamariorkesterit tekevät nyt ensimmäistä kertaa yhteistyötä koko porukalla. Toki kuorot ja orkesterit ovat tehneet yhteistyötä jo pienemmissä porukoissa: kamariorkesteri ja Cassiopeia ovat esiintyneet yhdessä, samaten Teekkaritorvet ja TeeKu.
Mutta nyt ollaan ensimmäistä kertaa järjestämässä yhdessä yhteistä konserttia. Projekti sopiikin kuin nakutettu juhlavuoden teemaan, yhdessä.
Ensimmäinen yhteiskonsertti ei synny aivan hetkessä. Kysyttäessä konsertin valmisteluihin kuluneen ajan ja vaivan määrää Lauri Pajunen huokaa, jokseenkin tuskallisen oloisesti.
Vuonna 1984 perustetussa Oulun yliopiston kamariorkesterissa soittaa niin yliopiston opiskelijoita kuin henkilökuntaakin. Orkesterin puheenjohtajan Lauri Pajusen mukaan yliopiston musiikkijärjestöjen yhteistyötä olisi syytä jatkaa myös Aamuun uuteen -yhteiskonsertin jälkeen.
Ensimmäinen yhteiskonsertti tarkoittaa sitä, että kaikki käytännön asiat on selvitettävä ensimmäistä kertaa.
Ensinnäkin oli selvitettävä se, kuinka kummassa kaikki esiintyjät saadaan mahdutettua yleisön eteen: järjestäjien laskelmien mukaan parhaimmillaan Saalastinsalissa esiintymislavalla on yhtä aikaa 125 esiintyjää.
Kaikkien sovittelu rinta rinnan ei ole helppoa puuhaa, varsinkaan kun mukaan tulevat suurikokoiset soittimet. Erityisen kinkkinen tilanne on ollut kamariorkesterilla.
Noin parikymmenhenkinen jousiorkesteri tarvitsisi ympärilleen paljon tilaa, jotta soittaminen ylipäänsä on mahdollista, Pajunen kertoo, ja demonstroi tilannetta itse: kyllä vain, soittaminen vaatii ympärille lääniä, jotta jousi ei olisi kanssasoittajan silmässä.
Konsertin järjestäjien tavoitteena on saada tupa aivan täyteen. Saalastinsaliin mahtuu normaalisti 510 istujaa ja 45 istujaa parvelle, mutta jotta kaikki konsertin esiintyjät ylipäänsä mahtuisivat esiintymään salin etuosaan, osa penkeistä viedään varastoon. Lauantain konsertti-iltana saliin mahtuukin noin 400 kuuntelijaa.
Lauri Pajunen kuvaa nykyistä järjestelyä litistämiseksi. Mutta kyllä kaikki lopulta mahtuvat: “Sopu sijaa antaa.”
Cassiopeian puheenjohtajan Arttu Vilmin mukaan Saalastinsali on akustisesti varsin mainio paikka, kuoro on äänittänyt salissa levyäkin.
”Ainoa harmi ovat salin ilmastointilaitteet: ne saa pienemmälle, mutta niitä ei saa pois. Levytyksessä se aiheutti ongelmia, kun yhtäkkiä taustalta alkoi kuulua kummaa surinaa. ”
Saalastinsali onkin jo ennestään tuttu paikka kaikille esiintyjille, sillä salissa harjoittelevat kamariorkesteri ja TeeKu. Teekkaritorvien treenit järjestetään Tukikohdalla Välivainiolla, Cassiopeian taas Pyhän Tuomaan kirkossa.
Saalastinsali soveltuu siis yliopiston avajaisten, promootioiden, virallisten juhlien ja seminaarien ohella hyvin myös musiikin ystäville.
Sekakuoro Cassiopeia isännöi keväällä Teekkarikuoro TeeKun kanssa opiskelijakuorojen laulujuhlaa Nordic Student Singers’ Summitia, tuttavallisemmin Nysseä. Nyssen pääjuhlassa Ouluhallissa lavalla oli yli 1000 esiintyjää, Aamuun uuteen -konsertissa Saalastinsalissa lavalla on ”vain” noin 120 esiintyjää. Kuvassa toisena vasemmalta Cassiopeian puheenjohtaja Arttu Vilmi.
Tädille juhlavasti
Aamuun uuteen -konsertti on osa Suomi 100 -juhlavuotta. Mutta miten pitkä on kuorojen oma historia?
Vanhin lauantaina esiintyvistä orkestereista on puhallinorkesteri Teekkaritorvet. Se on perustettu vuonna 1970.
Seuraavaksi vanhin on Cassiopeia, joka perustettiin kahdeksan vuotta myöhemmin. Cassiopeiaa seurasi Oulun yliopiston kamariorkesteri, joka perustettiin 1984. Nuorin joukosta on TeeKu, joka perustettiin vappuna 1993.
Toimintavuosia on takana jo kymmeniä. Onko kuoroille vuosikymmenien aikana muodostunut tiettyjä kappaleita, joita on pakko soittaa aina? Siis ikivihreitä, joista heidät tunnetaan?
Cassiopeian puheenjohtaja Arttu Vilmi kertoo, että Cassiopeialla suosikkikappaleet riippuvat konsertista, mutta “Finlandia-hymni, kyllä se on välttämätön osata”.
Kamariorkesterille se on Jean Sibeliuksen Andante festivo, tai Tädille juhlavasti, kuten kappaleen lempinimi kuuluu.
“Kyllä se on Tädille juhlavasti, sitä on soitettu niin paljon, että se on saanut oman nimensäkin”, Pajunen nauraa.
Teekkaritorville ja TeeKulle kysymys ikivihreästä on vaikeampi.
Johtajat eivät heti osaa nimetä yhtä pakollista kappaletta, joka toistuisi aina.
Edes ne hilpeimmät ja tanssittavat bilehenkiset kappaleet, jotka monelle ovat tuttuja esimerkiksi vappupäivän konserteista, eivät soi Teekkaritorvilla jatkuvasti.
“Monien tuntemat, niin sanotut ”Hilpeät Torvet” eivät ole oikeastaan arkeamme, enemmän kalenterissamme on tilauskeikkoja. Niillä soitamme sitten juhlavia biisejä”, Teekkaritorvien puheenjohtaja Aleksi Postila toteaa.
TeeKun puheenjohtaja Timo Välkky keksii hetken mietittyään yhden ikivihreähkön kappaleen.
“Yleensä encorena soitamme Caioon! Se edustaa vanhaa teekulaisuutta. Muuten ohjelmisto on vuosien aikana vaihtunut aika hyvin.”
Näin kulutan aikaa: Aamuun uuteen -konsertissa kuorot ja orkesterit esiintyvät yhdessä ja erikseen. Tiistai-iltana harjoitusten aikaan 21.11. vuoroaan odottelevat esiintyjät kuluttivat aikaansa monella eri tavoin. Osa keskittyi älypuhelimeensa, osa nuotteihin, osa taas käytti vapaat minuutit rentoutumiseen.
Vielä jos saisi pyytää ennustamaan: mikä tulee olemaan se lauantai-illan huippuhetki, se kaikista elähdyttävin, koskettavin ja upein kohta?
Siihen on järjestöjen johtajilla monia vaihtoehtoja.
“Yhteiskappaleet, ne jossa kaikki esiintyvät yhtä aikaa. Ne tulevat varmaan olemaan hienoimpia hetkiä”, Arttu Vilmi pohtii.
“Ohjelmistossa on niin paljon upeita ja räväköitä kappaleita, että tuskin kamariorkesterin klassiset kappaleet tulevat olemaan niitä, joiden aikana yleisö nousee taputtamaan seisoen. Tai mistäs sen tietää!” Lauri Pajunen toteaa.
“Mutta yleisöstähän on kiinni, mikä on heistä kiinnostavaa!”, Aleksi Postila huomauttaa.
”Tämähän ei tähän lopu”
Kun lauantai-illan viimeiset aplodit ovat vaimenneet, kuorolaiset astelleet alas lavalta, soittimet pakattu laukkuihinsa, Saalastinsalin tuolit kannettu takaisin paikoilleen, edessä on kysymys: mitäs nyt?
“Tämähän ei tähän lopu. Tämä oli niin hyvä idea, ettei yhteistyö tähän lopu”, Lauri Pajunen nauraa.
”Yksi ehdottoman iso etu on ollut se, että olemme saaneet kuulla, miten musiikkijärjestöjen käytännön asioiden pyörittäminen sujuu muissa yhdistyksissä. On ollut hirveän mukavaa saada kuulla muiden kokemuksia”, Arttu Vilmi toteaa.
Vaikka Aamuun uuteen on Oulun yliopiston kuorojen ja orkestereiden ensimmäinen yhteiskonsertti, on osallistujilla jo ennestään monenlaisia yhteistyötapahtumia ja yhteiskonsertteja muiden akateemisten musiikkijärjestöjen kanssa.
Cassiopeialla on Nordic Student Singers’ Summit (NSSS eli tuttavallisemmin Nysse), TeeKulla Teekkarikuorojen kokoontumisajot, Teekkaritorvilla Puhallus-festivaali.
Vain kamariorkesterilta tällainen valtakunnallinen kokoontumisajo toistaiseksi puuttuu.
“Oululaisten kuorojen kanssa on toki yhteistyötä tehty, esimerkiksi Mozartin Requiem- ja Bachin passioiden osalta”, Pajunen muistelee.
Illan konsertilla on myös toinen tavoite viihdyttämisen lisäksi. Musiikkijärjestöjen johtajat toivovat, että tapahtuma – ja tämäkin uutisointi asiasta – herättelisi oululaisopiskelijoita huomaamaan, kuinka paljon ja monipuolisesti yliopistolla luodaan ja tehdään musiikkia.
Kahden kuoron ja kahden orkesterin sovitteleminen Saalastinsaliin on vaatinut järjestäjiltä suunnittelua ja ”lievää litistymistä”, mutta sopu sijaa antaa. Kuvassa kapellimestari Jari Välimäki.
Aleksi Postila, Tatu Palo, Lauri Pajunen ja Arttu Vilmi innostuvatkin lopuksi keskustelemaan siitä, mikä merkitys musiikkijärjestöillä on muillekin kuin niissä esiintyville laulajille ja soittajille.
“Kovin moni opiskelija ei välttämättä tiedä sitä, miten paljon kulttuuritoimintaa yliopistolla on”, Teekkaritorvien kapellimestari Tatu Palo toteaa.
Yliopisto voi nimittäin olla paljon muutakin kuin luennot, laskarit ja tentit. Yliopistovuodet sisältävät myös yhdessäoloa, yhdessä oppimistä ja tekemistä, tieteen lisäksi taidetta.
Edes kuorojen ja orkestereiden nimiä ei musiikista kiinnostuneen kannata säikähtää: esimerkiksi Teekkarikuoro Teekussa tai Teekkaritorvissa ei esiinny vain teekkareita, eikä yliopiston kamariorkesterissa vain yliopiston opiskelijoita tai henkilökuntaa, vaan molempia.
“Ajattelisin asian niin, että olemme yliopiston kuoroja ja orkestereita, emme vain yliopistolaisten”, Pajunen muotoilee.
Ja he, jotka eivät itse esiinny, voivat nauttia kuorojen ja orkestereiden tarjoamista elämyksistä, järjestäjät muistuttavat.
Vaikka kaiken keskellä on tietenkin musiikki, on kyse lisäksi muustakin. Osa kuoroissa ja orkestereissa vaikuttamisen hienoutta on se, että kuin varkain tutustuu uusiin ihmisiin kaikilta tieteen ja taiteen aloilta.
Kuten nyt tässäkin tapahtumassa:
“Eivät kaikki konsertin järjestäjätkään tunteneet toisiaan ennen yhteiskonsertin järjestämistä. Mutta nyt tämän jälkeen en tule unohtamaan heitä”, Lauri Pajunen toteaa tyytyväisenä.
OYY:n musiikkijärjestöjen yhteinen Aamuun uuteen -konsertti järjestetään Saalastinsalissa 25.11. kello 18 alkaen. Kesto noin kaksi tuntia sisältäen väliajan.
Ulkokuori voi pettää: Vaikka sisällä musiikki soi komeasti, Saalastinsalin ulkopuolella oli hiljaista.
Julkaistu
SHARE
Anni Hyypiö
Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio
Printtilehdestä tuttu kiltahuonekierros palaa tauolta verkkolehdessä! Ensimmäisenä esittelyvuorossa on tietojenkäsittelytieteiden opiskelijoiden kilta Blanko ry.
Oulun ylioppilaslehden Kiltahuonekierroksella vieraillaan yhden Oulun yliopiston ainejärjestön kiltahuoneella ja kurkistetaan kiltiksen arkeen.
Palsta on tuttu jo printtilehdestä. Uusi kiltahuonekierros ei kuitenkaan keskity vain kiltahuoneeseen, vaan tutustumme laajemmin killan kuulumisiin ja toimintaan.
Juttusarjaan haastateltu kilta saa haastaa haluamansa killan seuraavaksi haastateltavaksi.
Tälle kiltikselle laskeudutaan portaita pitkin. Tietä oikealle ovelle näyttää sinisenä säihkyvä valokyltti, jossa komeilee killan logo.
Kiltikseltä kantautuu puheensorinaa ja musiikkia. Sisään astuttaessa puheenjohtaja Joonas Tiala toivottaa tervetulleeksi Blanko ry:n kiltahuoneelle.
Istumme alas puheenjohtajan ja suhdevastaavan Sara Lindforsin kanssa juttelemaan killan kuulumisista.
Aloitetaan aivan perusteista: Blanko ry on Oulun yliopiston tietojenkäsittelytieteiden kilta. Blanko taas on vanha tietojenkäsittelytermi, joka tarkoittaa välilyöntiä.
Joskus Blanko ry:n nimen voi kuitenkin nähdä kirjoitettavan C:llä, Blancona.
”Se on virheellinen tapa kirjoittaa meidän nimi”, Joonas Tiala nauraa. ”Saamme usein postia Blanco ry:lle.”
Suhdevastaavana toimiva Sara Lindfors komppaa puheenjohtajaa:
”Joo, ehkä se on hyvä nyt mainita tässä jutussa, että se vihdoin opitaan kirjoittamaan oikein!”
Videon kuvaus ja editointi: Tiina Strand.
Tekninen ala, muttei tekninen lähestymistapa
Tietojenkäsittelytieteiden laitos oli vuoteen 2014 asti osa luonnontieteellistä tiedekuntaa.
Tiedekuntien uudelleenjärjestelyn yhteydessä tietojenkäsittelytieteet, tietotekniikka, tietoliikennetekniikka ja sähkötekniikka muodostivat uuden tiedekunnan, tieto- ja sähkötekniikan tiedekunnan, tuttavallisemmin TST:n.
Uudistus on blankolaisten mukaan tuonut paljon hyvää mukanaan.
”Kursseja on yhdistetty ja myös killat tekevät enemmän yhteistyötä”, Joonas Tiala iloitsee.
Blankolaiset eivät kuitenkaan ole teekkareita, vaan valmistuvat luonnontieteiden kandidaatiksi ja filosofian maistereiksi.
”Tietojenkäsittelytieteilijät opiskelevat teknistä alaa, mutta lähestymistapa ei ole tekninen. Haalarivalassammekin sanomme tämän: Teekkareita emme ole, emmekä sellaisiksi halua”, Tiala selittää.
Yhteistyö on Blankolle tärkeä asia.
Yritysyhteistyökumppaneita killalla on noin 20, ja kesäinen kiltahuoneremonttikin toteutettiin yhteistyössä yritysten kanssa.
”Kilta budjetoi remonttiin rahaa, mutta yritysyhteistyökumppaneiden kanssa saimme budjetin kaksinkertaistettua. Olimme varautuneet ostamaan kalusteet käytettyinä, mutta pystyimmekin ostamaan kaiken uutena. Olihan se mukava mennä huonekalukauppaan ja pystyä vaan sanomaan mitä kaikkea otamme!”
Remontin yhteydessä myös kiltahuoneen pinnat uusittiin.
”Revimme vanhat akustiikkalevyt katosta. Sen urakan jälkeen yskittiin lasivillaa keuhkoista vielä viikkokausia”, Tiala tuskailee.
Blankon kiltahuone remontoitiin viime kesänä. Kaikki kiltahuoneen seinäpinnat ovat remontissa saaneet uuden maalikerroksen.
Kaikki kiltahuoneen seinäpinnat ovat saaneet uuden maalikerroksen, ja kiltahuone näyttääkin hyvin viihtyisältä.
Värit sointuvat hyvin yhteen ja tunnelma on rauhallinen, ja sisustus näyttää melkein ammattilaisen tekemältä. Tälle on syynsä:
“Kiltamme, sanotaanko, sisustusorientoituneet ihmiset suunnittelivat sisustuksen. Osa väreistä tuli sponsoreiden logoista, ja siitä sitten lähdettiin rakentamaan”, Joonas Tiala selittää.
Remontti toteutettiin suurilta osin vapaaehtoisvoimin.
”Perustimme kevätkokouksessa Kiltahuoneen uuden laminaatin ja listoituksen innovaatiotoimikunnan.”
Ehkäpä juuri siksi kiltahuoneen liitutaululla komeilee toimikunnan lyhenteen inspiroima piirustus.
Liitutaulutaidetta Blankon kiltikseltä.
”Laminaattia ja listoitusta ei kuitenkaan tullut. Kiltahuoneen betonilattia on valettu maata vasten. Jos sen päälle laitettaisiin hengittämätön laminaattilattia, homehtumisvaara olisi suuri”, Tiala kertoo.
Jäsenistön terveyden vuoksi piti siis tyytyä maalaamaan lattia.
Muuta yhteistyötä Blanko ry tekee ainakin Turun tietojenkäsittelytieteilijöiden, Asteriskin kanssa.
”Olemme hallitusporukalla jakaneet hyviä käytänteitä ja pyrkineet oppimaan toisiltamme. Heillä on mielenkiintoista toimintaa, jollaista Blankossa ei ole harrastettu. Halusimme saada ideoita varsinkin alkoholittomaan harrastepainotteiseen toimintaan. Meidän vahvuutemme taas on yritysyhteistyö”, Tiala kertoo tänä vuonna aloitetusta yhteistyöstä.
Oulussa yhteistyötä tehdään ainakin oman kattokillan Oulun Luonnontieteilijöiden (OLuT ry) kanssa.
Blankolla on myös pitkät perinteet teekkaripiireissä, ja he ovat myös yksi Teekkaritalon perustajakilloista.
“Järjestämme Talolla ainakin Wappu- sekä Laskiaissaunan, joihin pyrimme saamaan kumppaniksi pari pienempää ja yhden suuremman luonnontieteellisen tai humanistisen järjestön. Haluamme vaihdella yhteistyöjärjestöjä tasaisesti”, Tiala sanoo.
Blankon kiltikseltä löytyy yliopiston suurin nuija. Käyttöön nuija pääsee yhdistyksen kokouksissa, muttei hallituksen kokouksissa, koko on turhan suuri arkikäyttöön. Kuvassa Blankon hallituksen puheenjohtaja Joonas Tiala ja suhdevastaava Sara Lindfors.
Suuri, mutta epäkäytännöllinen nuija
Oulun yliopiston suurin nuija löytyy Blankon kiltikseltä.
”Saimme pari vuotta sitten viestin Facebookissa, että joku löysi Kaijonharjussa häkkivarastostaan puheenjohtajan nuijan, jossa lukee tietojenkäsittelytieteiden laitos. Kellään ei ollut tietoa, miltä vuodelta tuo nuija oli, mutta sovittiin että otetaan se meille takaisin häkkivarastosta kuljeksimasta. Kuvassa nuija näytti normaalikokoiselta, olihan se aikamoinen yllätys sitten kun nähtiin että tämä olikin tällainen järkäle”, Joonas Tiala nauraa.
Kuulostaa aika klassiselta jäynältä. Nykyään nuija majailee kiltiksellä, käyttöön se pääsee yhdistyksen kokouksissa, muttei hallituksen kokouksissa.
”Vähän epäkäytännöllinen tuo koko on.”
Mitä Blankon kiltahuoneelle tullaan tekemään?
”Hengaillaan, juodaan kahvia, kuunnellaan musiikkia. Ennen irkattiin, nykyään keskustellaan muissa kanavissa, mutta joka tapauksessa yhä sähköisesti. Valitetaan kursseista eli annetaan rakentavaa palautetta”, Joonas Tiala sanoo.
”Nuoremmat opiskelijat huokailevat kiltiksellä kursseista ja vanhemmat muistelevat että minä muistan, kuinka huono se kurssi oli minunkin aikanani”, suhdevastaava Sara Lindfors heittää.
Mitä Blankon kiltiksellä tehdään? Hallituksen puheenjohtajan mukaan kiltahuoneella ”hengaillaan, juodaan kahvia, kuunnellaan musiikkia. Ennen irkattiin, nykyään keskustellaan muissa kanavissa, mutta joka tapauksessa yhä sähköisesti. Valitetaan kursseista eli annetaan rakentavaa palautetta.” Aika kuluu rattoisasti myös Playstationia pelatessa.
Killan kopovastaava istuu usein kiltahuoneella ja on paikalla myös haastattelua tehtäessä. Hallituksen kopovastaava Janne Sipilä kertoo kuuntelevansa kiltahuoneen keskusteluja tarkalla korvalla.
”Jos jollakin kurssilla on ongelmia, pyrin viemään asiaa eteenpäin. Käyn Opettamisen kehittämistyöryhmän kokouksissa. Kopovastaavalla on myös kopokätyrit jokaisella vuosikurssilla fukseista kolmanteen vuosikurssiin sekä yksi maisterin kopokätyri.”
Kopokätyreiden tarkoitus on pienentä kynnystä ilmoittaa ongelmista ja saada kopovastaavan tietoon mahdollisimman kattavasti kaikkien vuosikurssien ongelmia. Blankossa kynnys antaa palautetta hallitukselle muutenkin on varsin matala.
”Pyrimme pitämään huolen, että hallituksen jäsenet ovat tuttuja kaikille”, Sara Lindfors kertoo.
Kiltiksen seinällä roikkuukin tyylikäs Stranger Things -sarjan innoittama hallitusposteri, joka on puheenjohtajan käsialaa.
”Naamastosta pyritän tekemään aina mahdollisimman hieno”, Tiala kertoo ylpeänä.
Kiltiksen seinältä löytyy kattava kokoelma eri järjestöjen hallitusjulisteita, vasemmalla ylänurkassa on Blankon oma.
Kukkahattuja ja propellihattuja
Vaikka blankolaiset opiskelevat samaa alaa, jäsenistöstä löytyy Tialan ja Lindforsin mukaan kaikenlaisia tyyppejä.
”Blankolaisia on aikalailla kaikennäköisiä. On tämmösiä webbiohjelmoija-hipstereitä ja on kovia alhaisen tason ohjelmoijia. Toisilla kiinnostaa enemmän käyttäjäkokemus, toisilla taas se rautapuoli”, Tiala selventää, ja jatkaa:
“Nämä heijastelevat niitä ihmisiä itsessään, semmonen jota kiinnostaa käyttäjäkokemus, on vähän humanistisempi ihminen ja kun jotkut taas ovat enemmän teekkareita.”
“Niin, meitä on kukkahattuja ja propellihattuja!” Sara Lindfors täydentää.
Blanko ry:n kiltikseltä löytyy monenlaista kulkijaa. Tästä kaverista Joonas Tiala kertoo seuraavaa: ”Nimeä hänellä ei ikävä kyllä ole. Tarina on sellainen, että muutama vuosi sitten abipäivillä tietojenkäsittelytieteiden laitoksen ständillä oli kilpailu, jossa abit saivat mennä tuon ukkelin taakse seisomaan ja ottaa kuvan someen. Osallistujien kesken arvottiin vissiin iPad. Tarvetta tuolle ukkelille ei oikein ole, mutta ei raaskittu heittää sitä poiskaan remontin yhteydessä, vaikka vähän mieli teki.”
Blankon jäsenistö on aktiivista. Hallituksessa on kymmenen henkeä, jonka lisäksi toimihenkilöitä löytyy noin parikymmentä.
”Exculla käymme syksyllä ja keväällä. Syksyllä käymme mökillä ja jossain alueen yrityksessä. Tänä vuonna käymme yritysvierailulla Oulunsalossa, mökkireissu suuntautuu Rokualle. Keväällä käymme Tallinnassa ja Helsingin alueen yrityksissä”, Joonas Tiala kertoo.
Blankolla on yritysyhteistyötä myös pääkaupunkiseudun yritysten kanssa. Monet pääkaupunkiseudun yritykset tulevat mielellään Ouluun asti tietojenkäsittelytieteiden osaamisen perässä. Excut ja yritysvierailut ovatkin suosittuja tapahtumia.
”Moni menee töihin jo ennen valmistumista, sillä työnsaanti on helppoa jos osaa koodata edes jonkin verran”, Sara Lindfors selittää.
Tämän vuoksi alumniyhteistyö tuottaa Blankolle ongelmia: opiskelijat katoavat töihin kesken opintojen, eivätkä saa tutkintoa suoritettua.
Tällöin heistä ei jää merkintöjä myöskään yliopiston alumniverkostoon.
”Perinteisesti kuitenkin fuksisaunassa ja apinapatsaan lakituksessa joku alumni on käynyt pitämässä puheen. He ovat yleensä nuorempia alumneja, joihin on vielä yhteys.”
Kenen luona vieraillaan seuraavaksi?
Haastattelu alkaa olla päätöksessään. Vielä on aikaa yhdelle kysymykselle: Minkä killan Blanko haluaa seuraavaksi nähdä kiltahuonekierroksessa?
”Histonin kiltahuone Kontinkankaalla kiinnostaisi, koska sielläpäin ei yleensä tule käytyä”, puheenjohtaja Joonas Tiala linjaa.
Histoni ry, haaste on heitetty! Nähdään kiltiksellä!
Kilta pähkinänkuoressa
Nimi: Blanko ry
Perustettu: 1973
Jäseniä: noin 300 maksaa jäsenmaksun vuosittain
Hallituksen koko: 10 hallituslaista, toimareita 20
Kiltalehti:Blankki
Lempisitsilaulu: Janos Valmusen Bussipysäkillä
Julkaistu
SHARE
Tiina Strand
Tiina Strand maisterivaiheen biologian opiskelija, joka menetti sydämensä järjestötoiminnalle jo fuksina.
Onpa keskusaulassa tänään ruuhkaa! Eivät kai Pestipäivät tähän aikaan vuodesta ole? Ei sentään, vaikkei temaattisesti niin kaukana ollakaan. Tiistaina 14.11 Linnanmaan kampuksella järjestettiin ensimmäistä kertaa oululaisille luonnontieteilijöille tarkoitettu messutapahtuma Natural Science Meets Business (NSMB). Tapahtuma sisälsi tekemistä ja näkemistä niin alan opiskelijoille kuin henkilökunnallekin. Työnantajien ja alan järjestöjen ständikylän lisäksi Telluksen Stagella ja salissa L2 […]
Onpa keskusaulassa tänään ruuhkaa! Eivät kai Pestipäivät tähän aikaan vuodesta ole?
Ei sentään, vaikkei temaattisesti niin kaukana ollakaan.
Tiistaina 14.11 Linnanmaan kampuksella järjestettiin ensimmäistä kertaa oululaisille luonnontieteilijöille tarkoitettu messutapahtuma Natural Science Meets Business (NSMB). Tapahtuma sisälsi tekemistä ja näkemistä niin alan opiskelijoille kuin henkilökunnallekin.
Työnantajien ja alan järjestöjen ständikylän lisäksi Telluksen Stagella ja salissa L2 järjestettiin lukuisia luentoja ja työpajoja, joiden aiheet vaihtelivat tutkimusaiheesta viestimisestä LinkedIn-vinkkeihin.
Jotta tapahtumaan osallistuminen olisi mahdollista myös Kontinkankaalla opiskeleville, kahden kampuksen välillä liikennöi tiistaina messubussi.
Tapahtuman järjestivät Oulun Biokemistiseura ja Luonnon-, ympäristö- ja metsätieteilijöiden liitto Loimu ry:n Oulun opiskelijayhdistys LuOpiO (Luonnontieteiden Opiskelijat Oulu).
Myös Oulun ylioppilaslehti piipahti tutustumassa tunnelmiin, ja vieraili ständikylän ohella neljällä eri luennolla. Klikkaamalla kuvaa näet sen suurempana.
Loimun opiskelija-asiamies Toni Sairanen kertoi opiskelijoille työelämään pääsemisestä. Hän kannusti ottamaan rohkeasti yhteyttä potentiaalisiin työnantajiin, mieluiten puhelimitse, sillä ”sähköposti on helppo unohtaa, tai sitten väittää, että unohti.” Sairanen myös muistutti, että työnantaja etsii hakijoista aina soveltuvinta. ”Vaikka olisitte puhtaan vitosen opiskelijoita, ette välttämättä työnantajan mielestä syystä tai toisesta sovellu työpaikkaan, jonka vuoksi ette saa työtä.”
Tiedetoimittaja Satu Räsänen kannusti puheenvuorossaan tieteilijöitä viestimään. Tutkimuksesta viestimiselle hän näki monta hyvää syytä. ”Sinun tutkimuksesi voi auttaa maailman ongelmien ratkaisemissa, siitä pitää siis kertoa muillekin. Lisäksi muut, oman tieteenalasi ulkopuoliset tutkijat voivat saada uusia ideoita työhönsä”.
Minna Kihlström (vas.) haastatteli Meri Rovaa, joka on yksi tänä vuonna julkaistun Kiehtovat geenit – Mihin geenitietoa käytetään? -kirjan toimittajista. Rovan mukaan kirjan kohdeyleisöä ovat kaikki geenitiedosta ja genetiikasta kiinnostuneet. ”Kirja on myynyt hyvin, joten tällaiselle teokselle on ollut tilausta.”
Päivän päätti tutkijatohtori, tiedebloggaaja Pauli Ohukaisen luento kriittisestä ajattelusta. Ohukainen kertoi, ettei pidä ilmauksesta ”totuuden jälkeinen aika”: ”Se tarkoittaisi, että olisimme joskus elänyt totuuden aikaa. Näin ei ole.” Ohukaisen mukaan ihminen on huomattavasti herkkäuskoisempi, helposti huijattavampi, suoraan sanottuna tyhmempi, kuin uskoo. Oman tyhmyyden tiedostamisella on onneksi mahdollista vaikuttaa asiaan.
Julkaistu
SHARE
Anni Hyypiö
Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio
Edarivaalikampanjointi käynnistyi toden teolla tiistaina 31.10. Oulun yliopistolla. Ravintola Napassa tiistai-iltapäivänä järjestetyssä vaalipaneelissa ehdokkaat pääsivät kertomaan kannoistaan koskien ylioppilaskunnan tehtäviä ja sen tarjoamia palveluita. OYY:n hallituksen puheenjohtajan Joel Kronqvistin juontamaan paneeliin osallistui yhteensä kaksitoista ehdokasta. Paikalla olivat Tomi Nissinen (Vihreä vaaliliitto), Marjut Lehtonen (Keskustaopiskelijoiden ja sitoutumattomien vaaliliitto), Juho Kupiainen (Kokoomusopiskelijoiden vaaliliitto), Teemu Tuovinen (Tieteellisten vaaliliitto), […]
Edarivaalikampanjointi käynnistyi toden teolla tiistaina 31.10. Oulun yliopistolla. Ravintola Napassa tiistai-iltapäivänä järjestetyssä vaalipaneelissa ehdokkaat pääsivät kertomaan kannoistaan koskien ylioppilaskunnan tehtäviä ja sen tarjoamia palveluita.
OYY:n hallituksen puheenjohtajan Joel Kronqvistin juontamaan paneeliin osallistui yhteensä kaksitoista ehdokasta.
Paikalla olivat Tomi Nissinen (Vihreä vaaliliitto), Marjut Lehtonen (Keskustaopiskelijoiden ja sitoutumattomien vaaliliitto), Juho Kupiainen (Kokoomusopiskelijoiden vaaliliitto), Teemu Tuovinen (Tieteellisten vaaliliitto), Eelis Palokangas (Kontinkankaan vaaliliitto), Sonja Mehtälä (Kylterien vaaliliitto), Ville Mukka (Prosessi-tuotannon vaaliliitto), Zacharias Hellberg (Sähkö-tiedon vaaliliitto), Elisabet Shnoro (Ympäristö-kone-arkkitehtuurin vaaliliitto), Sebastian Tynkkynen (Oulun Akateemiset Perussuomalaiset vaaliliitto), Veera Alahuhta (Humanistien ja kasvatustieteilijöiden vaalirengas) ja Antero Metso (ei kuulu vaalirenkaaseen tai -liittoon).
Edunvalvonta keskiössä
Vaikka paneelissa olikin kattava edustus eri vaaliliitoista, keskustelu sujui varsin sopuisasti, eivätkä kysymykset innostaneet ehdokkaita tekemään valtavan suuria irtiottoja suuntaan tai toiseen. Yhtä mieltä oltiin erityisesti ylioppilaskunnan tärkeimmästä tehtävästä, opiskelijoiden edunvalvonnasta.
Moni ehdokas mainitsi tärkeänä edunvalvonnallisena kysymyksenä yliopiston tila-asiat. Kun Oulun ammattikorkeakoulu (Oamk) muuttaa Linnanmaan kampukselle, tarkoittaa se suuria myllerryksiä erityisesti humanistisessa ja kasvatustieteellisessä tiedekunnassa opiskeleville.
Esimerkiksi Teemu Tuovisen mukaan tulevalla edustajistokaudella merkittävimpiä edunvalvonnallisia asioita tulevat Oamkin muuton vuoksi olemaan sosiaalipoliittiset kysymykset: kaikilla on oltava riittävästi tilaa niin opiskelulle kuin ruokailulle.
Tilat mainitsi myös Marjut Lehtonen: ”On äärimmäisen tärkeää, että jatkossakin meillä on turvalliset, terveet ja toimivat tilat.”
Mutta kuinka edunvalvontaa sitten tulisi tehdä?
Vaikuttamistyössä yliopiston suuntaan tärkeäksi kanavaksi nähtiin hallinnon opiskelijaedustajat, eli hallopedit. Toisaalta vaikuttamistyössä auttavat myös hyvät suhteet yliopiston johtoon, Veera Alahuhta totesi.
”Henkilökohtaiset suhteet ovat vaikuttamistyössä erittäin isossa roolissa”, Sonja Mehtälä komppasi.
Vaikka aiheesta ei erikseen kysytty, esille nousi odotetusti ylioppilaskunnan automaatiojäsenyys. Käytäntöä kritisoivat puheenvuoroissaan Juho Kupiainen, Sebastian Tynkkynen, Tomi Nissinen ja Zacharias Hellberg.
Esimerkiksi Sonja Mehtälän mukaan OYY ei saisi ottaa kantaa ideologisiin kysymyksiin. Samaa mieltä on myös Marjut Lehtonen: ”keskitytään edunvalvontaan, arvokysymyksiin ei tule ottaa kantaa”, hän ohjeisti.
Jyrkästi eri mieltä tässä oli Veera Alahuhta. Hänen mukaansa ylioppilaskunnan yhtenä tehtävänä on kasvattaa jäseniään aktiiviseen ja valveutuneeseen kansalaisuuteen. Tätä kasvatusnäkökulmaa vastusti taas Sebastian Tynkkynen.
Ville Mukka esitti asiaan kompromissia: ylioppilaskunta voi kyllä kommentoida myös arvopoliittisia kysymyksiä, kunhan ne vain koskettavat opiskelijan elämää.
OSAKO toisi voimaa poliittiseen vaikuttamiseen
Edunvalvonnan ohella OYY tarjoaa jäsenilleen myös erilaisia jäsenpalveluja. Ne eivät tuntuneet herättävän panelisteissa järin suuria intohimoja suuntaan tai toiseen.
Yhdeksi keskeisimmäksi jäsenpalveluksi koettiin jäsenistölle ja järjestöille tarkoitetut koulutukset, sen mainitsivat erikseen Marjut Lehtonen, Veera Alahuhta, Antero Metso ja Sonja Mehtälä.
Tomi Nissinen piti vippikassaa ja lakineuvontaa hyvinä palveluina. Hänen mukaansa hyvä uusi jäsenpalvelu voisi olla se, että opiskelija voisi aina ongelman kohdatessaan suunnata OYY:n toimistolle apua saamaan.
Sebastian Tynkkynen ei pitänyt jäsenpalveluja ylipäänsä tärkeinä, Elisabet Shnoro taas kehotti tuomaan nykyisiä, olemassaolevia jäsenpalveluita paremmin esille jäsenistölle.
Lähempi yhteistyö oululaisia ammattikorkeakouluopiskelijoita edustavan OSAKOn kanssa nähtiin lähtökohtaisesti hyvänä asiana.
Moni ehdokas näki opiskelijakunnan kanssa tehtävän yhteistyön tarkoittavan esimerkiksi yhteisiä tapahtumia, kuten lukuvuoden starttaavan Vulcanalian ja Preludin yhdistämisenä.
Mahdollisuuksia nähtiin myös yhdistää OYY:n ja OSAKOn ”hallinnollisia rakenteita”. Kun molemmat järjestöt työskentelevät samalla kampuksella, voisiko se tarkoittaa esimerkiksi yhteisiä työntekijöitä, Tomi Nissinen kysyi.
Myös poliittisessa vaikuttamisessa OYY:n ja OSAKOn katsottiin hyötyvän yhteistyöstä. Veera Alahuhta nosti esille Oulun nuorisotyöttömyyden tilanteen, johon molempien opiskelijajärjestöjen tulisi kaupunkivaikuttamisessa yhdessä puuttua.
”OYY:llä ja Osakolla on paljon yhteisiä tavoitteita koulutuspolitiikassa. Näitä tulisi käsitellä yhdessä, ennen kuin ne ne viedään eteenpäin. Näin saadaan huomattavasti enemmän populaa mielipiteen taakse”, Eelis Palokangas totesi.
Yleisöllä oli mahdollista esittää panelisteille kysymyksiä. Mikrofonin ääreen pääsi OYY:n hallituksen jäsen JennyVaara, joka tiedusteli ehdokkailta sitä, miten he edistäisivät edaattoreina yhdenvertaisuutta yliopistolla.
Moni ehdokas mainitsi tähän tavaksi esteettömät tilat. ”Tämäkin tila on portaiden vuoksi vaikea liikkumisen kannalta”, Tomi Nissinen huomautti.
Eelis Palokankaan mukaan opiskelijoiden olisi syytä olla aktiivisesti mukana tilasuunnittelussa. Myös häirintäyhdyshenkilöiden toimintaa olisi hyvä markkinoida aiempaa tehokkaammin molemmilla kampuksilla.
Juho Kupiainen kehui häirintäyhdyshenkilöiden työtä, ja esitti esimerkiksi kerran vuodessa järjestettävää häirintäaiheista kyselyä, jolla voitaisiin selvittää, kuinka isosta ongelmasta on kyse.
Opiskelijoiden yhdenvertaisuutta lisää myös 24/7 -kampuksen tulo, esitti Zacharias Hellberg. Tätä kantaa komppasi myös Ville Mukka: ”Meidän pitää pystyä pääsemään opiskelutiloihin myös jatkossa, se on opiskelijoidemme hyvinvointia edistävä asia.”
Saako olla jotain mieltä?
Koska panelistit olivat lähes kaikissa kannoissa kovin yksimielisiä, haettiin kysymyksissä myös eroja: kuinka ehdokkaan edustama ryhmä eroaa muista?
Sebastian Tynkkynen arveli Oulun Akateemisten Perussuomalaisten erottuvan muista sillä, että he asettuvat kärkkäimmin ylioppilaskuntien automaatiojäsenyyttä vastaan. He myös ajavat sitä, että opiskelijoilla tulisi olla mahdollisuus suorittaa opintoja suomen kielellä.
Kylterien vaaliliitto, Prosessi-tuotannon vaaliliitto, Sähkö-tiedon vaaliliitto ja Ympäristö-kone-arkkitehtuurin vaaliliitto kuuluvat kaikki Tekniikan ja talouden vaalirenkaaseen (TeTa). Sonja Mehtälä arveli TeTan eroavan muista siinä, että ryhmässä saa olla reilusti omaa mieltä, eikä ketään pakoteta tiettyyn muottiin. Zacharias Hellberg piti TeTan vahvuutena sitä, että ryhmä ei syrji muita, vaan on aina yliopiston puolella. Lisäksi poliittinen sitoutumattomuus varmistaa sen, että kandidaatit voivat olla eri mieltä keskenään, ja silti puhaltaa yhteen hiileen. Samoilla linjoilla olivat myös Ville Mukka ja Elisabet Shnoro.
Teemu Tuovinen arvioi myös Tieteellisten olevan omaa mieltä, mutta kertoi ryhmän myös edustavan järjen ääntä edarissa.
Marjut Lehdon mukaan Keskustan ja sitoutumattomien liitto on ”oikeasti jotain mieltä”, vaaliliitolla on hyvin selkät linjat sille, millaista OYY:n toiminta tulisi olla.
Veera Alahuhta kertoi HuKan vahvuuksiksi sen, että ryhmä on lähellä opiskelijaa ja järjestöjä. Tärkeitä arvoja ovat myös kansainvälisyys, hyvinvointi ja tasa-arvo.
Tomi Nissinen luonnehti Vihreää vaaliliittoa monitieteiseksi ryhmäksi, joka ajaa ympäristö- ja ihmisystävällistä linjaa.
Eelis Palokankaan mukaan Kontinkankaan vaaliliitolla on visio siitä, mitä OYY:n pitäisi Kontinkankaalla tehdä, ja kuinka OYY voisi toimia siellä paremmin.
Juha Kupiainen kertoi Kokoomusopiskelijoiden erottautuvan tarkalla taloudenpidollaan ja konkreettisilla uudistusehdotuksillaan. Esimerkiksi hän esitti Oulun ylioppilaslehden korvaamista valtakunnallisella, Suomen ylioppilaskuntien liiton tuottamalla lehdellä.
Antero Metso taas arveli erottuvansa joukosta sillä, että hänellä on ehdokkaista kovin kokemus ja asiantuntemus vaikuttamistyöstä.
Paneelin viimeisenä, hieman jo kiihtynyttä keskustelua herättäneenä kysymyksenä käsiteltiin suhdetta Suomen ylioppilaskuntien liittoon (SYL). Punaisen lipun ylös SYL-kysymyksen kohdalla nostivat Marjut Lehtonen, Sebastian Tynkkynen ja Sonja Mehtälä.
Ei-lipun nostaneista Sebastian Tynkkysen mukaan SYL ei ole taho, joka voisi vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon tarpeeksi vaikuttavasti. Esimerkiksi tästä hän nosti SYL:n ja Suomen opiskelijakuntien liiton (SAMOK) Koulutuslupaus-kampanjan, jonka jälkeen ilmoitettiin erittäin raskaista koulutusleikkauksista.
SYL:n hallituksen jäsen Veera Alahuhta puolusti SYL:n kuulumista sillä, että siihen kuulumisen kautta ylioppilaskunnat voivat vaikuttaa kansallisen tason opiskelijapolitiikan tekemiseen. Koulutuslupaus-kampanjaa hän piti onnistuneena, vaikka vaalien jälkeen poliitikkojen kanta muuttuikin radikaalisti: ”Kenelläkään meistä ei ole taikasauvaa, jolla voisi kaiken pahan voisi taikoa pois. Se on esimerkki siitä, miten lupaukset voi pettää.”
Marjut Lehtonen perusteli ei-lappuaan SYL:n feministikannalla: ”Kaikki eivät ole tätä mieltä, mutta joutuvat silti tämän jäsenmaksun maksamaan.” Paneelin viimeisen puheenvuoron piti Ville Mukka, joka piti SYL:n kuulumista loppujen lopuksi kannatettavana. ”OYY voi tehdä paljon asioita Oulun alueella, mutta kuinka paljon se voi tehdä kansallisella tasolla?”
Edustajistovaalien äänestysaika on 1.–7.11. Vaaleissa äänioikeutettuja ovat Oulun yliopistoon läsnäoleviksi kirjoittautuneet, henkilökohtaisesti läsnäolevat ylioppilaskunnan jäsenet. Ehdokaslista löytyy tästä linkistä. Sähköiseen äänestykseen pääset tästä linkistä.
Julkaistu
SHARE
Anni Hyypiö
Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio
Oulun arkkitehtuurin tiedekunta on tämän vuoden ajan totutellut uuteen elämäänsä Linnanmaalla. Väistötiloissa opiskelu on vaatinut sopeutumista, mutta hyvä yhteishenki on kannatellut haasteiden yli. Maaliskuussa arkkitehdit pääsevät vihdoin muuttamaan heille suunniteltuihin uusiin tiloihin.
Oulun yliopiston Linnanmaan kampuksen keskusaulassa on kymmenittäin kirkkaankeltaisia kylttejä, jotka opastavat väylällä kulkijaa: ”Centre for health and technology, Tellus Innovation Arena, Examinarium”.
Mutta ei. Ei näy mitään arkkitehtuuriin viittaavaakaan, ei suomeksi eikä englanniksi, vaikka tiedekunta on ollut Linnanmaalla tämän vuoden tammikuusta lähtien.
Siellä, missä arkkitehtien väistötilat sijaitsevat, on kylttien mukaan tietojenkäsittelytieteiden laitos. Ja siellä, missä arkkitehtien uusia tiloja vielä remontoidaan, lukee konetekniikka.
Mitä kummaa?
Oulun arkkitehtiyhteisössä kohahti syksyllä 2012, kun keskustakampuksen kivisen koulurakennuksen vuokrasopimus irtisanottiin, ja Linnanmaalle muuton uhka alkoi näyttämään todelliselta.
Tuolloin opiskelijoiden masinoimassa adressissa oltiin huolestuneita siitä, että arkkitehtuurin tiedekunta piilotetaan Linnanmaalle.
En voi olla ajattelematta tätä pelkoa, kun luen keskusaulan päivittämättä jätettyjä kylttejä.
YHTEISHENKI TULI AVUKSI TIUKASSA PAIKASSA
Arkkitehdeille muutto Torinrannasta, ja tunnelmallisen keskustakampuksen eli lafkan jättäminen, oli kova isku. Eihän pakotettuna lähteminen mukavaa ollut. Kaikkia se harmitti.
Harmitti jättää Rantakadun tervaporvarien kulta-aikaa heijasteleva kortteli muistoineen. Harmitti myös sen puolesta, että keskustan korttelissa oli tehty iso satsaus rakennuttamalla sinne juuri arkkitehtien tarpeisiin sopiva uudisrakennus, Apaja.
Oli myös muita pelkoja.
Jännitettiin, miten muutto vaikuttaa hakijamääriin. Miten käy arkkitehtien työelämäyhteistyön, kun kaikki toimistot sijaitsevat keskustassa? Miten voidaan tutkia elävää ja kehittyvää kaupunkikulttuuria, jos opiskellaan Linnanmaalla asti? Miten käy opiskelijoiden ja opettajien välittömille suhteille? Entä miten väistötiloissa opiskelu vaikuttaa opiskelijoiden suorituksiin?
Lähden kysymään ja yllätyn:
”Muutto on sujunut paljon kivuttomammin kuin oletin”, kertoo arkkitehtuurin tiedekunnassa yliopisto-opettajana työskentelevä arkkitehti Petri Aarnio.
Sitten hän jatkaa:
”Tähän tietysti syynä se, että tiedämme väliaikaisten tilojen olevan vain väliaikaisia, ja kaikki ovat nähneet miten uudet tilamme rakentuvat”.
Samoilla linjoilla ovat tämän syksyn arkkitehtifukseille pienryhmäohjaajina toimivat Jaakko Ihalainen ja Nita Lindfelt, joiden mukaan tunnelma arkkitehtien keskuudessa on tällä hetkellä jo ”paljon parempi”.
”Meillä on puhuttu Linnanmaalle muuton yhteydessä paljon Lafkan hengen -käsitteestä, ja siitä miten yhteisömme henki ei niinkään ole riippuvainen tiloistamme tai niiden sijainnista, vaan ihmisistä”, pienryhmäohjaajat ruotivat yhdessä.
”Kyllä me täälläkin onnellisiksi tullaan,” lisää Lindfelt. Hän kuulostaa huolettomalta ja aidolta, joten ostan väitteen.
”Lafkan henki” alkaa kuulostamaan mahtavalta lääkkeeltä, jota soisi muillekin jaettavan.
Pienryhmäohjaajat Nita Lindfelt ja Jaakko Ihalainen pohtivat, että muuton myötä jatkossa arkkitehdit voivat integroitua tiukemmin yliopiston muihin ainejärjestöihin ja poikkitieteellinen yhteistyö olisi sitä kautta enempi arjessa läsnä.
RANTAKORTTELISTA HELVETIN KUUSEEN
Lafkan sijainti oli itsessään merkittävä vetovoimatekijä, jolla täkäläinen arkkitehtuurin opetus pystyi erottautumaan muista arkkitehtikouluista:
”Arkkitehtuurikouluilla on omat brändinsä. Keskustassa sijainnut vanha kortteli oli osa globaalisti tunnettua Oulun koulun brändiä: tärkeä osa niitä tekijöitä, jotka houkuttelevat tänne meille ulkomaisia opiskelijoita ympäri maailman opiskelemaan, kotimaisista puhumattakaan”, Petri Aarnio kuvailee.
Lafkalla todellakin viihdyttiin. Koulutuksen korkea taso poiki palkittuja diplomitöitä, menestystä suunnittelukilpailuissa, opiskelijat valmistuivat ja työllistyivät hyvin.
Miksi siis rikkoa sellaista, joka toimii? kysyivät arkkitehdit – mutta turhaan.
Arkkitehtuurin tiedekunnan muutto on yksi osa isompaa yliopiston tilojen uusjakoa sekä tehostamisen tarvetta, mikä koskettaa tavalla tai toisella kaikkia yliopistomme opiskelijoita sekä henkilökuntaa.
Tiedekunnan muuton myötä hävisi myös pala oululaista yliopistohistoriaa: Aleksanterinkatu 6:ssa, lafkan korttelissa, kauppaporvari Svendelinin kivitalossa, sijaitsi aikanaan Oulun yliopiston ensimmäinen päärakennus.
Kun miltei koko teknillinen tiedekunta muutti 1970-luvun puolivälissä vastikään valmistuneelle Linnanmaan kampukselle – arkkitehdit jäivät rantakortteliin muistuttamaan, että yliopiston juuret sijaitsevat kaupungin ytimessä.
Oulun yliopiston arkkitehtuurista voi olla montaa mieltä, sen 1970-lukulaiset betonielementit eivät ole kaikkien mieleen. Linnanmaan kampus on silti millä tahansa mittarilla tarkisteltuna merkittävä arkkitehtoninen kohde.
Oma tarinansa on yliopiston sijainnista käyty poliittinen kamppailu, jonka päätteeksi yliopisto päätettiin tehdä Kuivasjärvelle Virpiniemen sijasta, olkoonkin, että ”ikävännäköiselle, alavalle ja epäterveelliselle suolle” rakennettava yliopisto ei ollut maalaisliittolaisten mieleen. Tämä alue nimettiin sittemmin Linnanmaaksi.
Yhden kärjekkään, ja kovasti siteeratun, arvion yliopistosta esitti kirjailija Kirsti Simonsuuri, joka nimesi yliopiston ”siperialaiseksi tehtaaksi”.
Pääsipä Antti Tuurikin leukailemaan, että alueen arkkitehtuuri on kuin Lego-palikoista rakennettu.
Oulun yliopiston arkkitehtuuria tutkinut Juha Vuorinen esittää väitöskirjassaan, että arkkitehti Kari Virran yliopistosuunnitelma imitoi eurooppalaisen yliopistorakentamisen ”megastruktuureja”, joille ominaista oli avoin muoto, joka periaatteessa on elävän organismin kaltainen: kokonaisuus on alati muuttuva, kehittyvä, kasvava.
Tätä historiaa vasten ei ole lainkaan outo ajatus, jos tulevaisuudessa Linnanmaan käytävillä käyskentelee yli 20 000 opiskelijan joukko.
Jos Kari Virta vielä eläisi, hän takuulla olisi tyytyväinen juuri arkkitehtien tulosta Linnanmaalle. Hänen visiossaan tiedekunnat olivat kiinteästi yhteydessä toisiinsa – ja saman katon alla!
Petri Aarniokin antaa arvoa sille, että yhteistyö muiden tiedekuntien kanssa on lisääntynyt. Vielä konkreettisemmin se tulee näkymään ensi vuoden alusta, jolloin arkkitehtuurin tiedekunta yhdistyy teknilliseen tiedekuntaan.
Ihalainen ja Lindfelt pohtivat, että jatkossa arkkitehdit kenties integroituvat tiukemmin yliopiston muihin ainejärjestöihin ja poikkitieteellinen yhteistyö olisi sitä kautta enempi arjessa läsnä.
”Ennen jäi etäiseksi koko Linnanmaa”, puuskahtaa Nita Lindfelt.
Samaa mieltä lie ollut runoilija Pentti Saarikoski, jonka vierailu yliopistolla päätyi proosateokseen Asiaa tai ei. Siinä runoilija kuvaili yliopistoa huippumoderniksi rakennuskompleksiksi, ”joka sijaitsi jossain helvetin kuusessa, bussimatka oli pitkä”.
Niin, jotkut asiat eivät muutu. Bussilla köröttelyn makuun ovat monet arkkitehtiopiskelijatkin nyt päässeet, kun opinahjo siirtyi sen kuusi kilometriä maaseudun suuntaan.
FUKSIT HETI OSAKSI ARKKARIYHTEISÖÄ
On syyskuu. Linnanmaan kampuksen ensimmäisten arkkitehtifuksien orientaatioviikko on käynnissä.
Paavon pajalla, arkkitehtuurin tiedekunnan pajamestarin Paavo Väinämön valtakunnassa, tunnelma on hiljaisen keskittynyt, kun puolet arkkitehtifukseista pakkautuu tutustumiskierroksella konetekniikan siivessä sijaitsevaan puutyöpajaan.
Pajan ikkunoista avautuu näkymä remonttityömaalle: arkkitehtien käyttöön tulevat tilat ja 2T-sisäänkäynti ovat vielä valkoisten pressujen peitossa.
Arkkitehtuurin opinnoissa on paljon käytäntöä, vähemmän lukusaleissa tenttimistä. Karkeasti jaoteltuna ensimmäisenä vuonna taideaineet ja luovuus painottuvat, myöhemmin teknillinen puoli korostuu ja tietokoneen käyttö projekteissa kasvaa.
Harjoitustyöt ovat opinnoissa keskeisiä. Muun muassa rakennussuunnittelu- ja kaupunkisuunnittelukurssien sekä muotoilu- ja pienoismallikurssien aikana opiskelijan tie käy työpajalle. Pajatiloista löytyy kaikki tarvittava puun mutta myös metallin työstämiseen. Tutuksi tulevat erilaiset koneet ja laitteet: porat, sahat sekä höylät.
Suunnitelmien pohjalta toteutettavien työ- ja pienoismallien tekeminen on tärkeä osa rakenteiden ja rakentamisen hahmottamista, ja siksi aloittavalle arkkitehdille mitä hyödyllisintä oppia.
Väinämö puhuu erittäin rauhallisella äänellä. Pajan Paavosta saa helposti vaikutelman, ettei hänen tarvitse korottaa ääntään – kun Paavo puhuu, häntä kuunnellaan.
Hän näyttää ensin, miten talttaporakonetta käytetään ja sitten siirtyy turkoosin vannesahan luo ja muistuttaa, että sormet kannattaa sitten pitää kaukana leikkauspinnalta.
Pajamestarin tehtävänä on ohjeistaa opiskelijoita koneiden oikeaoppiseen käyttöön sekä mallinrakentamisen tekniikkaan ja estetiikkaan. Turvallisuussyistä jokaisen on osallistuttava ensin pajakoulutukseen, jossa käydään läpi laitteiden perustoiminnot ja turvalliset toimintatavat.
Arkkitehtiopiskelijat eli arkkarit ottavat uusien opiskelijoiden sitouttamisen vakavasti: heillä on killan puolesta oma fuksivastaava ja fuksipaimen sekä muut pienryhmäohjaajat katsomassa, että jokainen uusi opiskelija tuntee olonsa tervetulleeksi arkkariyhteisöön.
Pienryhmäohjaajat Nita Lindfelt ja Jaakko Ihalainen myöntävät auliisti, että arkkitehtuurin opinnot voivat yllättää vaativuudellaan. Heitä tarvitaan kertomaan, että uupumus on estettävissä hyvällä suunnittelulla ja aikatauluttamisella – tuolla ”arkkarin kirosanalla”.
”Vaatimukset ovat korkeat, mutta mahdollista saavuttaa.”
Aina joukossa on niitä todella luovia tyyppejä, joiden saavutuksiin verrattuna omat työt tuntuvat räpellyksiltä. Muilta voi oppia, eikä kaikki kilpailu ole pahasta. Kun yhdessä ponnistellaan harjoitustöiden ja projektien eteen, siinä väkisinkin hitsaudutaan yhteen.
Arkkarihenki on muutakin kuin vertaisoppimista ja yhdessä tekemistä. Siihen soppaan sekoittuu vielä annos aitoa teekkariutta, tekemisen meininkiä, ihmisläheisyyttä ja vuorovaikutusta eri vuosikurssien kesken. Kaikki tämä on onnistuttu pakkaamaan muuttokuormaankin, eikä sitä olla menetetty.
Rainer Mahlamäki, arkkitehtuurin tiedekunnan dekaani, onkin sanonut, että ”arkkitehtuuri ei ole ammatti, se on elämäntapa”.
Pajan verkkaista tunnelmaa ei riko ylevät puheemme, ei poran pärinä eikä sahan ulvahdus. Yksi fukseista piilottaa haukotuksen nyrkinsilmäänsä. Edellisenä iltana on juhlittu lukukauden alkamista Vulcanaliassa.
Pajamestari Paavo Väinämön tehtävänä on ohjeistaa uusia opiskelijoita koneiden oikeaoppiseen käyttöön sekä mallinrakentamisen tekniikkaan ja estetiikkaan. Fuksit seuraavat opetusta kiinnostuneina. Kuvassa Aber Amir kolmantena oikealta.
AVOIMIN MIELIN KOHTI UUTTA
Vielä vuonna 2013 hakijoita arkkitehdin opintoihin Ouluun oli lähes 500. Vuonna 2015 tiedettiin, että muutto toteutuu: hakijoiden määrä notkahti miltei sadalla hakijalla. Alimmillaan hakijamäärä oli viime vuonna (388 hakijaa). Tänä vuonna käyrä on taas nousussa.
435 hakijasta opiskelupaikan sai 44.
Aber Amiri (23) on yksi heistä. Hän vaikuttaa ottaneen orientoitumisjaksostaan kaiken irti:
”Tosi hyvä fiilis, sellainen baila baila -meininki ollut,” summaa Amiri lukukauden alkua.
Amiri kertoo, että uudet opiskelijat ovat pitäneet yhtä tiiviisti koko viikon ja tutustumista on jatkettu muodollisuuksien ulkopuolellakin. Ryhmäytyminen on siis saanut mallikkaan alun.
Arkkitehtifukseille tiedekunnan sijainti ei ole ykköspuheenaihe, ja miksi olisikaan, kun ei ole mihin verrata. Mukavampi katsoa tulevaisuuteen avoimin mielin!
Yhteistä jutunjuurta fukseilla riittää silti. Pääsykokeista on ainakin keskusteltu, se on varma.
Fukseja yhdistää onnistuminen motivaatiota mittaavissa kolmivaiheisissa valintakokeissa, jossa kuoritaan kermat päältä. Jäljelle jäävä joukko muodostaa arkkarihakijoiden parhaimmiston, créme de la crémen.
”Yritin kaksi kertaa, enkä päässyt. Sitten menin valmennuskursseille. Mä ajattelin, että se on kaikki tai ei mitään”, muistelee mies viime kevättä.
Tässä tapauksessa satsaus valintakurssiin kannatti, koska kolmannella tiedekunnan ovet avautuivat. Tieto hyväksytyksi tulemisesta meni tunteisiin:
”Ai miten reagoin, kun sain tietää sisäänpääsystä? No, mä tartuin tyynyyn ja huusin siihen täyttä kurkkua varmaan minuutin,” Amiri kertoo nauraen.
Onnekkaiden joukossa on myös Serafiina Hiisilä (19). Hiisilä tuli Ouluun Tammelasta, joka on reilun kuuden tuhannen asukkaan kunta Kanta-Hämeessä lähellä Forssaa. Tämän kevään ylioppilas valmistautui valintakokeisiin lähinnä pänttäämällä matematiikkaa.
Nappiin meni ja ponnistelujen palkintona oli opiskelupaikka.
”Meitä on kyllä tosi hyvä porukka”, Hiisilä fiilistelee, ”mutta on tämä yliopisto kyllä vähän liian kaukana keskustasta”.
Voi pojat!
”Meitä on kyllä tosi hyvä porukka, mutta on tämä yliopisto kyllä vähän liian kaukana keskustasta”, sanoo arkkitehtifuksi Serafiina Hiisilä.
ESTEETTISET TILAT INSPIRAATION LÄHTEENÄ
Arkkitehtuurin opinnot ovat yhdistelmä suunnittelutehtäviä, kuvataidetta, historiaa sekä rakenteiden opiskelua. Kun ollaan tekemisissä luovuuden ja uuden luomisen kanssa, pidetään tärkeänä, että ympäristö on suunnittelutyötä ravitseva.
1880-luvulta peräisin olevassa Svendelinin talossa oli aikakaudelleen ominaisesti korkeat huoneet, ja isoista ikkunoista sisään tulvi luonnonvaloa.
1960-luvulla Oulun yliopiston arkkitehtuurin professorina toiminut Olli Pöyry pitikin tiloja ”perin mukavina ja nimenomaan arkkitehdinaluille sopivina”.
Yliopistolla on kyllä tilaa mitä tarjota, väistötiloissa ongelmallista arkkitehtien näkökulmasta on tilojen luonne:
”Maisterivaiheen opiskelijoiden tilojen ikkunattomuus on vähentänyt opiskelutilojemme houkuttelevuutta, eikä nykyinen taideluokkakaan ole inspiroiva luonteeltaan, mutta vielä emme ole tarkastelleet sen vaikutusta opintosuorituksiin”, Petri Aarnio pohdiskelee.
Pienryhmäohjaajat komppaavat Aarniota:
”Väistötiloissa oleminen näkyy arjessamme ja kurssijärjestelyissämme paikoittaisena toimimattomuutena. Tilat eivät ole meitä varten suunniteltuja, ja se näkyy. Uskomme, että nämä ongelmat ratkeavat uusien tilojen valmistuttua”.
Arkkitehdin opinnot ovat käytännönläheisiä. Pajatyöskentelyssä tärkeää on pitää huolta työturvallisuudesta. Kuvassa Peltoreita Paavon pajalla.
EVAKKOVUOSI PÄÄTTYY VASTA MAALISKUUSSA
Yhtä kaikki arkkitehtiporukkaa voisikin kehaista äärimmäisestä kärsivällisyydestä evakkovuotensa aikana. Yhteen ääneen ja yhtenä rintamana he puhuvat ”sopeutumisesta ja yhteishengestä”, joiden avulla haasteet on taklattu.
Uusien tilojen oli määrä valmistua siten, että niihin päästäisiin muuttamaan vuodenvaihteessa, mutta nyt työmaa on viivästynyt pienten asbestilöydösten vuoksi:
”Me muutamme uusiin tiloihin helmikuun aikana”, kertoo arkkitehtuurin tiedekunnan koulutusdekaani, professori Matti Sanaksenaho.
”Opetus uusissa tiloissa käynnistyy täysipainoisesti maaliskuussa.”
Uudet tilat ovat pitkälti juuri sellaisia, kuin sopii toivoa. Opiskelijoiden ja opetuksen tarpeet on tiloissa pyritty huomioimaan. Keskeisiä elementtejä ovat pääsisäänkäynnin lasifasadi, suuri yhtenäinen agora-tila, näyttävät istuskeluportaat lasikaiteineen sekä aulan kaareva seinä.
Yksi yksityiskohta uusissa tiloissa on kuitenkin ylitse muiden, ja se on lattiassa kulkeva ”sininen virta”, jolla kunnioitetaan Oulun yliopiston edesmennyttä pääsuunnittelijaa, Kari Virtaa.
Ja vaikka Virran strukturalismissa ei juuri pääsisäänkäynneille kumarreltu, niin luulenpa Oulun yliopiston vetovoimaisimman sisäänkäynnin muodostuvan siihen, missä arkkitehtien uudet tilat ovat.
Valkoisten pressujen alta paljastuvat ”Oulun arkkitehtikoulun” kasvot, ja ne kasvot edustavat koko Oulun yliopistoa sille, joka ensin on köröttänyt pitkän matkan kaupungista Linnanmaalle.
Julkaistu
SHARE
Venla Tuohino
Tiedeviestinnän maisteriohjelman kasvatti, graduntekijä ja skeptikko.
