Yhdessä tekemisen ilo on Huiputukselle tärkeintä

Huiputus soittaa musiikkia ilosta tekemiseen ja ei halua lokeroitua mihinkään tyyliin. Laulaja Sampo Pirilä ja kitaristi Niklas Westerlund kertovat, että yhteistyöllä ja itse tekemällä syntyy hienoja kokemuksia. Toukokuussa Huiputus julkaisee albumin ja järjestää Huiputusfestin.

TEKSTI Pete Huttunen

KUVAT Mari Kivioja

Bändin jäsenet laulaja Sampo Pirilä, kitaristi ja taustalaulaja Niklas Westerlund, rumpali Mika Kiuttu sekä bassoa ja kitaraa soittava Mika Helin löysivät toisensa osin sattumien kautta, ja yhdessä tekeminen tuntui heti hyvältä. 

“Meillä on ollut alusta lähtien hyvä ja turvallinen meininki sekä kunnioitus toisiamme kohtaan. Huiputus-nimellä homma alkoi 2024 alussa”, Westerlund kertoo.

“Huiputus on ihana sana. Se tarkoittaa kiipeilyssä ja vaeltaessa kukkulan tai vuoren päälle kiipeämistä, mutta myös petosta”, Pirilä valaisee bändin nimivalintaa.

Huiputus ei halua lokeroitua mihinkään genreen. Miehet kertovat, että ainoat raamit ovat, että mukana on neljä tyyppiä ja neljä soitinta. Sitä kautta musiikki on pelkistetympää kuin suuremmilla kokoonpanoilla.

“Ehkä tyylissä on jotakin ysärille päin kumartamista, mutta ei me olla ihan suomirokkia tai -poppia. Meillä on kaikilla paljon eri vaikutteita, ja Huiputus ei rajaa mitään ulkopuolelle”, Westerlund pyörittelee.

Minkäänlainen luokittelu ei bändiä kiinnosta ja laulaja Sampo Pirilä vaihtaa sujuvasti aihetta.

“Teemme tätä ilosta musiikin tekemiseen. Tämä on rehellisintä ja pyyteettömintä työtä, mitä olen koskaan tehnyt. Kyse on energian purkamisesta, ja musiikki toimii kuin venttiilinä, jossa päästetään painetta ulos päästä.”

Musiikkia ja sanoja maailmasta

Huiputuksella yhteistyö on koko homman ydin, ja jokaisen bändin jäsenen tuomia biisejä on levytetty. Westerlund kuitenkin tekee suurimman osan demoista, ja sanoituksista vastaa pääosin Pirilä. 

“Huiputuksen biisit syntyvät yhdessä soittamalla. Treenaamme viikoittain ja soitamme biisejä myös keikoilla, ennen nauhoituksia. Yleisön reaktioistakin näkee usein, mikä toimii”, Westerlund kertoo.

Pirilä kirjoittaa sanat yleensä musiikkiin ja syntymässä oleviin melodioihin. Hänelle on tärkeää, että sanat sopivat laulettuna suuhun. Laulaja kertoo, että hän kirjoittaa paljon muutakin kuin sanoituksia. Huiputuksen lyriikoissa on sanoman lisäksi myös kielellisiä koukkuja ja leikkiä.

“Heräsin auringonpaisteeseen, ja Nikke oli lähettänyt biisiaihion. Heti teki mieli kirjoittaa siihen sanat. Meillä on todella rikas äidinkieli, ja sanoituksilla on suuri merkitys. Voin purkaa ja reflektoida itseäni koskettavia asioita. Maailmassa on paljon sellaista, mikä voisi olla toisin. Asiat eivät ole kuitenkaan mustavalkoisia, ja sanat auttavat ymmärtämään maailmaa. Ulos laulettuna ne saavat vielä erityisen merkityksen”, Pirilä valaisee lyriikoiden merkityksiä.

Mieletön albumi sulattaa jään

Albumi Mieletön julkaistaan 29. toukokuuta. Bändin ajatuksena oli aluksi tehdä EP, mutta biisejä syntyi niin vaivattomasti, että muusikot päättivät ihan loppumetreillä tehdä kokopitkän albumin.

Levyn teema on elämän kiertokulku, jäästä sulaminen ja vuodenaikojen vaihtelu. Se, miten kaikki jäätyy, mutta sulaa, alkaa elää ja kukkia aina uudestaan.

“On ihmeellistä, miten pensasaita on tammikuussa aivan kuolleen näköinen, mutta kun aurinko alkaa paistaa, se herää eloon. Myös ihmisen elämä on joskus omalla tavallaan kuolemista ja henkiin heräämistä”, Pirilä maalailee.

Huiputuksen musiikissa on useita sävyjä. Albumin ensimmäinen sinkku Kultakalan muisti/o on energistä ja kitarariffiin perustuvaa rankempaa Huiputusta. 

“Tunnelmat levyllä vaihtelevat. Nyt mukana on myös herkempää Huiputusta, jota ei ole aiemmin kuultu. Se vaati uskallusta, sillä tämä on herkkää hommaa”, Pirilä pohtii.

Huiputuksella on aina pointti

Huiputus on soittanut keikkoja Saariselältä Helsinkiin. Tähän mennessä fiilis soittaa, ja yleisön reaktiot ovat ylittäneet kaikki odotukset.

Bändin keikkatilanne on hyvä. Huiputus on lyhyestä iästään huolimatta julkaissut musiikkia ja saanut tärkeitä kontakteja sekä luonut verkostoja.

“Tällä hetkellä tilanne on niin positiivinen, että olemme joutuneet kieltäytymään joistakin pyydetyistä keikoista. Pitää miettiä, missä kannattaa esiintyä ja Oulussa ei kannata kuluttaa naamaansa puhki. Haluamme, että aina kun Huiputus esiintyy, sillä on joku pointti”, kitaristi Westerlund tähdentää.

Huiputus järjestää keikkailtoja, joissa on useampi bändi lavalla. Mukana on usein samantyyppisiä bändejä. Yleisö saattaa kuulla jotain uutta ja innostua siitä, vaikka olisi tullut paikalle Huiputusta katsomaan. Vastaavasti Huiputus pääsee uusien ihmisten tietoisuuteen.

“On huomattavasti helpompi saada järjestävät tahot kiinnostumaan, jos pystyy tarjoamaan koko paketin. Näin tehdään se mahdollisimman helpoksi vastaanottajalle, sillä tunkua keikoille on paljon. Olemme oppineet, että fiksuinta on tarjota koko paketti”, Westerlund sanoo.

“Tuntuu tosi hyvältä, kun tietää bändejä, jotka haluaisivat soittaa ja päästä keikalle. Se ei ole todellakaan keneltäkään pois, että useat bändit pääsevät soittamaan, päinvastoin”, Pirilä lisää.

Huiputusfestit hyvän meiningin asialla

Ensimmäinen Huiputusfest järjestettiin Kulttuurilaboratoriossa viime keväänä. Mukana olivat Huiputus, Perseenpyyhkijät, Mässykiska, Baabelin Nulikat ja Erik Mehtälä bändeineen.

Kaikki esiintyjät löytyivät lähiverkostosta aikaisempien yhteyksien ja tapaamisten kautta. 

Festivaali onnistui hyvin ja sinne myytiin 70 lippua. Huiputusfest on täysin voittoa tavoittelematon elävän musiikin tapahtuma.

“Kaikki mitä jäi viime vuonna kulujen jälkeen yli, jaettiin Tampereen ja Rovaniemen pojille bensarahaksi”, Pirilä kertoo.

Huiputusfest 2.0 järjestetään nyt 9. toukokuuta samassa paikassa. Kulttuurilaboratorio on hieno tila, jota voi vuokrata kohtuulliseen hintaan.

Tänä vuonna esiintyjinä ovat Huiputuksen lisäksi Arktirektum ja Baabelin Nulikat Rovaniemeltä sekä Raaka Hanu ja Olli PA Oulusta. Kaikki ovat julkaisseet uutta musiikkia nyt keväällä.

Järjestäjät kertovat, että tavoitteena on, että kaikilla on hyvä yhdessä tekemisen meininki. Ei liikaa puristeta mailaa, mutta tehdään kuitenkin tosissaan.

“Tällaisia tapahtumia ei ole Oulussa liikaa. Tilana Kulttuurilaboratorio on optimaalinen ja esimerkiksi 70 ihmistä Kulttuurilaboratoriossa on hyvä määrä. Isommassa paikassa se riittäisi vain eturiviin. Se muuttaa koko kokemuksen”, Westerlund valaisee.

Tänä vuonna Huiputusfest tekee yhteistyötä Mallassaunan kanssa. Koko alue on anniskelualuetta ja musiikki on suunnattu aikuisille, joten tapahtumaan on ikäraja.

Bändin suunnitelmissa ei ole tällä hetkellä kasvattaa festivaalia, vaikka ulkona olisi kiva soittaa.

“Mietitään sitä sitten, jos jää 150 ihmistä ovelle kyselemään lippuja”, Westelund naurahtaa.

Juhlat syntyvät yhdessä tekemällä

Huiputuksella on ollut vauhdikas kevät. Kesällä on tarkoitus rauhoittua. Kesäkuun alussa bändillä on pari pistokeikkaa Helsingissä ja Tampereella, mutta vasta syksylle mietitään seuraavia keikkoja. Huiputukselle maailman valloitus ei ole tavoite.

“Tämä tekee tehtävänsä niin kauan, kun pääsee purkamaan luovuutensa johonkin. Ajatus on, että tämä olisi pitkään jatkuva, mielekäs ja virkistävä projekti. Tarkoitus on, että päästään hyvällä porukalla tekemään hauskaa juttua”, Pirilä sanoo.

Pirilä ja Westerlund kannustavat ihmisiä järjestämään itse tapahtumia. Jos haluaa jotain, se pitää tehdä.

“Oulussa on mahdollisuuksia vaikka mihin. Yllättävän hyvin löytyy samanhenkisiä ihmisiä, jotka ovat valmiita laittamaan työrukkaset käteen jopa ilman korvausta. Se on tässä kaikista hienointa!”

Pete Huttunen

Humanistiopiskelija ja ite tehty kulttuuritoimittaja. Harrastuksena pahennuksen herättäminen kaiken maailman kulttuuririennoissa. Juttuja olen tehnyt metallifestareista oopperaan. Tarinoiden toimivuutta testaan lukemalla niitä ääneen kissalle.

Lue lisää:

Tarinankertoja Venla Aakon tiellä palkituksi käsikirjoittajaksi on ollut useita risteyksiä

TV- ja elokuvakäsikirjoittaja Venla Aakko valmistui Oulun yliopistosta kirjallisuudentutkimuksen maisteriksi. Vuodet toimittajana ja kulttuuritoimijana johdattivat hänet fiktion kirjoittamiseen. Huoli kulttuurin ja luovien alojen resursseista on todellinen, mutta Aakko näkee myös toivoa ja mahdollisuuksia kehittyä kulttuurialalla.

TEKSTI Pete Huttunen

KUVAT Mari Kivioja

Venla Aakko on monipuolinen kulttuurin ja luovan alan ammattilainen. Viimeiset kymmenen vuotta Aakko on toiminut TV-sarjojen ja elokuvien käsikirjoittajana.

Aakko kertoo, että työurat luovilla aloilla ovat pirstaleisia ja elanto täytyy usein hakea monista lähteistä. 

Ennakkoluulottomuus ja rohkeus ottaa riskejä ovat vieneet kuitenkin pitkälle. Aakon käsikirjoittama Kaikki synnit -sarja palkittiin Göteborgin elokuvajuhlilla parhaasta pohjoismaisen draaman käsikirjoituksesta.

“Muistan ne pelot, mitä minulla oli, kun valmistuin maisteriksi, että mitä tässä oli järkeä. Niin vain on löytynyt töitä, kun on syttynyt asioista ja lähtenyt tekemään”, Aakko rohkaisee.

Työ kulttuurin parissa ja luovilla aloilla vaatii jatkuvaa epävarmuuden sietämistä. Venla Aakon tie palkituksi fiktion kirjoittajaksi on ollut monipolvinen.

“Ihan pienenä sanoin, että minusta tulee kirjailija tai lähetyssaarnaaja. Olen nykyisin agnostikko, ellen ateisti, mutta lapsena lähetyssaarnaajahaave tuntui jännittävältä”, Aakko kertoo hymyillen.

Aakko alkoi kirjoittaa fiktiota pöytälaatikkoon jo hyvin varhain, ja se on pysynyt mukana myös muiden töiden rinnalla.

“Fiktio on tavallaan ollut tavoite, mutta se on kuplinut siellä pinnan alla. Siitä tuli totta, kun olin palannut etelästä Oulun seudulle. Sille löytyi aikaa sitten, kun aloin sitä raivata.”

Aakon lapsuuden ystävä, elokuvaohjaaja Mika Ronkainen innostui Aakon luovan kirjoittamisen kurssilla kirjoittamasta tekstistä. Ronkaisella oli tarve siirtyä dokumenttielokuvista fiktion puolelle ja Aakolla vastaavasti journalismista fiktion kirjoittamiseen. 

“Se sattui sopivaan aikaan meille molemmille ja aloimme tehdä töitä yhdessä.”

  • Oululainen käsikirjoittaja ja monipuolinen kulttuurialan ammattilainen.
  • Valmistui Oulun yliopistosta kirjallisuudentutkimuksen maisteriksi 1998. Sivuaineina suomen kieli, kulttuurin kansainväliset projektit, yleinen kielitiede ja puheoppi.
  • Työskennellyt Oulun ylioppilaslehden päätoimittajana sekä toimittajana ja tuottajana useissa eri julkaisuissa.
  • Kaikki synnit -sarja palkittiin parhaasta pohjoismaisesta TV-draaman käsikirjoituksesta Göteborgin elokuvajuhlilla 2019.
  • Aakon ja Ronkaisen käsikirjoittama uusi mini-tv-sarja Elisa Viihteelle kuvataan ja julkaistaan tänä vuonna.
  • Työn alla on myös Maa on syntinen laulu -elokuvakäsikirjoitus Solar Filmsille.

Tarinankertoja pienestä lähtien

Lukeminen ja kirjoittaminen ovat olleet Aakolle varhaisesta lapsuudesta lähtien tärkeitä. Sanojen taika kiehtoi introverttia tyttöä.

“Olen ihan geneettisesti hirvittävän aamuvirkku, ja heräsimme pieninä veljeni kanssa aina neljältä. Äiti jossain vaiheessa kyllästyi aamuherätyksiin ja osti minulle aapisen. Opin ennen kouluikää lukemaan ja pian olin lukenut Haapaveden kirjaston lastenosaston kirjat läpi”, Aakko muistelee.

Kirjat ja runot tekivät häneen vaikutuksen. Etenkin Peppi Pitkätossu oli kiehtova lapsen fantasia, vaikka sitä nykyisin paljon kyseenalaistetaan. Peppi Pitkätossu on pieni ja pystyvä lapsi, jolla oli oma talo ja kaikki resurssit.

Naapurissa oli myös mahtava esikuva, kirjailija Hilkka Merikallio. Hän keräsi ja tutki Matti Viinamaan runoutta. Viina-Matti oli originelli kansanrunoilija, ja hänet tunnettiin mekkoon pukeutuvana pilkkarunojen tekijänä.

“Jo pienenä tuli kosketuskohtia siihen, että joku voi ansaita kirjottamalla elantonsa.”

Maisteriksi Oulun yliopistosta

Aakolla oli haaveena teatteriala ja dramaturgian opinnot. Kun muutto pääkaupunkiin ei toteutunut, hän päätti hakea Oulun yliopistoon.

“Kaksikymppisenä iski, että pakkohan mun on päästä johonkin opiskelemaan. Tuntui, että elämä juoksee kauheata vauhtia, minulla ei ole paikkaa ja jään kavereista jälkeen. Oulun pääsykokeisiin pänttäsin niin, että osasin pääsykoekirjat etu- ja takaperin”, Aakko nauraa.

Ensimmäinen tietoinen riskinotto uralla oli, että hän vaihtoi kirjallisuudentutkimuksen pääaineeksi, sillä hän ei halunnut opettajaksi. Aakko kertoo, että se oli hyvä valinta.

Opinnot Oulussa olivat hänelle antoisia ja tärkeitä. Analyyttisellä lukemisella ja akateemisella keskustelulla on ollut valtava merkitys uran kannalta.

“Olen myöhemmin ajatellut, että kiinnostavia sivuaineita olisi voinut ottaa enemmänkin. Aloin kuitenkin tehdä toimittajan hommia jo opiskeluaikana, ja kaikelle ei jäänyt aikaa.”

Opiskelijaelämää kampuksen ulkopuolella Aakko vietti läheisten ystäviensä kanssa muun muassa silloin opiskelijoiden suosimissa Rauhalassa ja Haarikassa. Ainejärjestötoiminta ei häntä kiinnostanut.

“Haalareita en hommannut koskaan, se oli minusta ihan sietämätön ajatus”, Aakko kertoo huvittuneena.

Nälkälakkoon journalismin puolesta

Aakon toimiessa Oulun ylioppilaslehden päätoimittajana hän uudisti julkaisua ja perusti yhden ensimmäistä suomalaisista ylioppilaslehtien verkkojulkaisuista. Ensimmäiset sivut koodattiin ihan käsipelillä verkkoon.

“Se enteili jo tätä aikaa, kun ollaan pääasiassa digitaalisessa ympäristössä. Olimme sillä tavalla pioneereja.”

Ylioppilaslehti ilmestyi tuohon aikaan kahden viikon välein paperilehtenä, mutta resursseista oli silloinkin vääntöä.

“Minullahan oli silloin gonzo-journalistinen tempaus, että olin nälkälakossa ylioppilaslehden resurssien puolesta. Oli tarkoitus testata, miten tällainen provokaatio toimii siinä ympäristössä. Luultavasti ei saatu yhtään enempää rahaa”, Aakko nauraa.

Ylioppilaslehden jälkeen journalistin työ jatkui muun muassa Kalevassa ja Sanoma Median aikakauslehdissä.

Ainaista oppimista ja epävarmuutta

Ammatin vaihtaminen vaatii riskien ottamista ja uuden opettelua. Jatkuvalla kouluttautumisella ja oppimisella on Aakolle valtava merkitys. Hänelle tärkeää on myös työssä oppiminen.

“Tarinankerronnan välineet uudistuvat koko ajan. Tekoälyyn liittyvä kehitys ja keskustelu ovat elokuva-alalla kiihkeitä. Omaa osaamista pitää tavalla tai toisella päivittää koko ajan.”

Luovilla aloilla vallitseva ilmapiiri ja sitä kautta resurssit tuovat epävarmuutta. 

“Kulttuuri käsitetään usein korkeakulttuurina, vaikka kulttuuria on kaikki, sekin mitä me syömme tai mitä kieltä puhumme. Asetetaan kulttuuri vastakkain muiden toimintojen kanssa, että nyt tehdään turhaa veronmaksajien rahoilla”, Aakko huokaa.

Viime vuosina kulttuurin- ja taiteentekijöiden asema on selkeästi heikentynyt. TV- ja elokuva-alalla tuotantomäärät ovat romahtaneet ja monet erikoisosaajat ovat vaihtaneet alaa.

“Huippuosaajia on lähtenyt esimerkiksi lähihoitajiksi. Se on toki hyvä ja arvokas ammatti, mutta jos tilanne muuttuu paremmaksi, mistä silloin löydetään osaajat.”

On tutkittu, että elokuva-alalle sijoitettu euro tulee takaisin moninkertaisena. Tutkimustuloksista ei välitetä tai ratkaisuja tehdään ideologisista syistä.

“On surkeaa, että valtio niistää lypsylehmästään”, Aakko kummastelee.

Kaikesta huolimatta hyviäkin asioita tapahtuu. Kulttuuripääkaupunkivuosi tuo paljon eloa Ouluun. Aakkoa harmittaa, että osa tapahtumista on niin kalliita, että ne eivät ole kaikkien saavutettavissa. Hän odottaa kuitenkin hyvillä mielin kulttuurivuoden vaikutusta kaupungin ilmapiiriin ja elinvoimaan.

“Avajaisjuhlissa tuli onnellinen olo. Minua liikutti erityisesti se, että meitä oli yleisössä niin paljon.”

Venla Aakon vinkkejä urasta luovalla alalla haaveleville

Kulttuurin arvostus on heikentynyt monilla tahoilla. Rahoitusta on leikattu ja suuri osa kulttuuritoimituksista on lakkautettu. Oman polun löytäminen voi olla haastavaa, mutta unelmia kannattaa seurata ja ajat myös muuttuvat. Menestyneen ammattilaisen ajatuksista voi olla apua, jos luovat alat kiinnostavat, mutta silti epäilyttää.

  • Älä hämäänny siitä puheesta, että taide on palvelun roolissa tai sillä on vain rahassa mitattava arvo. Taide on itseisarvo. Mitä me puolustamme, jos meillä ei omaa kulttuuria, alkuvoimaista taidetta ja äidinkieltä.
  • Ainoastaan riskejä ottamalla voimme pitää liekkiä yllä. Älä ole liian varovainen.
  • Anna intohimon ja uteliaisuuden viedä. Jokaisen pitäisi kuunnella, mikä kutsuu, innostaa ja kiinnostaa sekä mitä pitää tutkia. Löydettyjä ristiriitoja kohti menemällä syntyy ne kristallinkirkkaat ideat.
  • Rakkaus ja perehtyneisyys lajiin on tärkeää. Kannattaa harjoitella ja lukea paljon.
  • Yhteistyökumppaneiden etsiminen on oleellista. Ajatus yksin pärjäämisestä ei aina toimi. Esimerkiksi elokuva-ala on ryhmätyötä. On myös tärkeää altistaa omat ideat ja tekeminen vuorovaikutukselle
  • Henkilöbrändäykseen saattaa liittyä häpeää. Perisuomalainen piirre on, että olalta kuuluu se apinan kuiskinta, että mikä tuokin luulee olevansa. Yhteistyökumppanit eivät kuitenkaan tiedä, minkälaisen tyypin kanssa ovat tekemisissä, jos sitä ei näytä.
  • Tiimissä tekemällä ja olemalla osana työyhteisöä kaikki oppivat.

Pete Huttunen

Humanistiopiskelija ja ite tehty kulttuuritoimittaja. Harrastuksena pahennuksen herättäminen kaiken maailman kulttuuririennoissa. Juttuja olen tehnyt metallifestareista oopperaan. Tarinoiden toimivuutta testaan lukemalla niitä ääneen kissalle.

Lue lisää:

”Mikä tahansa kulttuurituote joka tuottaa hyvää mieltä, on arvokas”

Palveluasiantuntija Ismo Vääräniemi on kuratoinut Oulun yliopiston käytävillä olevan taidekokoelman. Kokoelmassa on satoja suomalaisten taiteilijoiden taideteoksia. Suurin osa teoksista siirtyi yliopiston säilytykseen Kaleva-lehden muuttaessa pienempiin tiloihin.

TEKSTI Julia Virpi

KUVAT Tuuli Heikura

Yliopiston tiloihin ripustettiin vuonna 2023 laaja kokoelma taideteoksia. Yliopiston hallussa on ollut pitkään taidekokoelma, joka täydentyi Kalevan tiloista siirtyneellä kokoelmalla lehden muutettua pienempiin tiloihin. Noin 900:n teoksen esillä oleva yhdistelmäkokoelma koostuu valtion taidetoimikunnan teoksista, yliopiston omista teoksista sekä Kalevan deponoimasta kokoelmasta. Kokoelma on tässä muodossaan ainutkertainen.

Lähes neljäkymmentä vuotta eri yliopiston työtehtävissä työskennellyt Ismo Vääräniemi alkoi aikoinaan omaehtoisesti katsoa taidekokoelman perään, jolla ei tuntunut olevan huoltajaa. Sittemmin hänet otettiin mukaan huolehtimaan taidekokoelmasta silloisen tilapalveluassistentin pyynnöstä, koska Vääräniemi tunsi taidealan jo niin hyvin ennestään.

“Kalevan satojen teosten kokoelman siirryttyä yliopistolle tulin tähän tosissani mukaan, koska kokoelma tarvitsi organisointia”, Vääräniemi kertoo. Vuonna 2017 Kaleva deponoi eli luovutti teosten käyttöoikeuden Oulun yliopistolle. Kalevan toive oli, että teokset pääsisivät esille. Kokoelma ehti olla muutamia vuosia varastoituna yliopiston tiloissa.

Mauno Kiviojan teos Vilu on sijoitettu talvista taustaa vasten.
Ripustuksissa on mietitty yksityiskohtia, kuten vastavärejä tai saman värin sävyeroja.

Vääräniemi kertoo, että aloitti ripustuksen suunnittelun pohdinnasta, mitä haluaa kokoelman asettelulla tuoda esille. Lähtökohta oli se, että kokoelma ansaitsi tulla suuremman yleisön nähtäville, eikä sitä piilotettaisi esimerkiksi työhuoneisiin.

Ripustuksessa tilat asettavat omat rajoituksensa.

“Muodostin kokoelmasta pienoisnäyttelyitä, eli saman taiteilijan työt ovat vierekkäin tai ainakin lähekkäin. Parin isomman kokoelman työt jouduttiin hajauttamaan, kun paikkaa niille ei yksinkertaisesti löytynyt”, Vääräniemi kertoo. Periaate oli kuitenkin se, että saman taiteilijan työt olisivat lähellä toisiaan jotta katselija pääsisi seuraamaan taiteilijan kehitystä.

“Kaikki on otettu huomioon. Yliopiston käytävät ovat eriväriset, joten mietin yksityiskohtia kuten vastavärejä tai saman värin sävyeroja”, Vääräniemi kertoo teosten sijoittelun suunnittelusta.

Merkittävät teokset

Oulun yliopistolla esillä olevista teoksista Vääräniemi nostaa erityisen merkittävinä valtion taidetoimikunnan kokoelman teoksia. Teoksista löytyy muun muassa pop-taiteella tunnetuksi tulleen Paul Osipowin teoksia.

Paul Osipowin teokset R-ovien läheisyydessä.

Ahti Lavonen on 1960-luvun tunnetuin suomalainen taiteilija jota arvostetaan edelleen. Samoin kokoelmasta löytyy Terttu Jurvakaisen 29:n teoksen lahjoituksena saatu kokoelma. Lisäksi löytyy Hannu Väisäsen sekä Antti Holman töitä”, Vääräniemi kertoo.

Kokoelmasta valtaosa on suomalaisten taiteilijoiden töitä, joskin yksittäisiä kansainvälisiä teoksia löytyy myös. Kansainväliset teokset ovat yleensä olleet lahjoituksia ulkomaalaisilta vierailijoilta.

Kokoelma kasvaa tällä hetkellä lahjoitusten voimin sekä professoreiden muotokuvilla, joita on tehty viime vuosiin saakka. Yksi Reidar Särestöniemen 1970-luvulla tekemä muotokuva löytyy myös yliopiston kokoelmasta.

“Itse ajattelen niin, että mikä tahansa kulttuurituote joka tuottaa hyvää mieltä, on arvokas”, Vääräniemi kertoo kysyttäessä merkittävimmistä teoksista.

Taidekierrokset 

Kun kokoelma oli ripustettu kokonaisuudessaan, haluttiin se tuoda yleiseen tietoon. Taidevastaavat alkoivat pohtia näyttelyn järjestämistä. Digitaalinen näyttely olisi ollut yksi vaihtoehto kokoelman esittelyyn. Näyttelyn toteutus kaatui valitettavasti siihen ettei apurahaa saatu. Sitten kokoelmaa päädyttiin esittelemään taidekierrosten kautta, ja Vääräniemi alkoi ideoida ja järjestää taidekierroksia parisen vuotta sitten.

Saman taiteilijan työt on pyritty sijoittamaan lähekkäin, jotta katselija pääsee seuraamaan taiteilijan kehitystä.

Vääräniemi kokee yleisön kanssa vuorovaikutuksen mielekkääksi, sillä hänen kierroksilleen osallistuvat ovat lähtökohtaisesti kiinnostuneita taiteesta ja yliopiston kokoelmasta.

“Kun on itse kiinnostunut aiheesta ja tykkää jutella ihmisten kanssa, kierrokset menevät kuin luonnostaan. Olen myös lukenut paljon teoksiin liittyviä artikkeleita kirjaston taidehistorian puolelta”, Vääräniemi kertoo. Hän on omien sanojensa mukaan kahlannut kaiken mahdollisen teoksiin liittyvän materiaalin lävitse. Hän on myös tavannut useita taiteilijoita, joiden teoksia kokoelma sisältää. Täten hän on saanut paljon informaatiota suoraan taiteilijoilta, jota ei ole julkisuudessa. Näin taidekierrokset saavat Vääräniemen johtamina syvällisen ulottuvuuden.

Teoksiin saattaa myös liittyä myyttejä. Näitä Vääräniemi myös kertoo kierroksillaan, mutta korostaa että kyseessä on tarina, jota ei ole voitu varmistaa. “En yleensä lähde erikseen esittelemään taideteknisiä yksityiskohtia, ellei joku erikseen kysy.” Mielenkiintoiset tarinat ovat hänen mielestään kiinnostavampaa kerrottavaa.

Vuonna 2025, kulttuurivuoden kynnyksellä, taidekierrosoppaita haettiin innokkaiden humanistiopiskelijoiden joukosta. Heistä kolme lähti vetämään taidekierroksia, joita järjestetään nyt sekä suomeksi että englanniksi. Suomenkieliset kierrokset ovat olleet erityisen suosittuja ja ne myydään loppuun hetkessä. “Päihitin Eppu Normaalin juhlavuoden konserttimyynnitkin näillä taidekierroksilla”, Vääräniemi nauraa.

Taidekierroksiin voi osallistua koko kuluvan vuoden ajan. Taidekierrokset ovat osa Oulun yliopiston vuoden 2026 Campus as a Stage -kulttuuriohjelmaa.

Julia Virpi

Kulttuuriantropologian opiskelija, kirjoittaja sekä oman elämänsä Louis Theroux, joka ajattelee nopeasti mutta kapinoi vauhtia ihannoivaa yhteiskuntaa vastaan elämällä hitaasti.

Lue lisää:

Kaiken takana on Hellänelli

Nelli Milanin yli vuosikymmenen kestänyt ura musiikin alalla on ollut kaikkea muuta kuin suoraviivainen ja yhtä menestyksen tykitystä. Hän neuvoo vain sohimaan joka suuntaan, ja lopulta joku naru lähtee vetämään.

TEKSTI Sanna Niemi

KUVAT Sanna Niemi

Musiikilla itsensä elättäminen on vaikeaa, mutta Nelli Milan, 36, on keksinyt keinot, miten se tehdään. 

”Kannattaa vaan sohia joka suuntaan niin kyllä joku naru lähtee vetämään!”, kertoo Milan nauraen. 

Hinnat ovat nousseet ja palkat eivät ole nousseet samaa tahtia. Tilanne on sama monella alalla, kuten myös musiikkialalla. 

”Saan tällä hetkellä pienempiä liksoja kuin jossain vaiheessa, koska muun muassa yleinen taloustilanne on vaikuttanut alaan niin paljon.” 

Oululaislähtöisellä musiikintekijällä on paljon tekeillä toimeentulon turvaamiseksi. Työ tuottajana, muusikkona, järjestössä, puhujana ja kouluttajana on kaikesta huolimatta siinä pisteessä, että sillä elää. Tilanteeseen pääsy on ollut viidentoista vuoden kivinen tie, jonka aikana oma jaksaminen on ollut koetuksella. 

”En tekisi silti mitään toisin”, Milan sanoo.  

Pohjois-Suomesta Helsinkiin 

Nelli Milanin musiikillinen ura lähti liikkeelle Oulusta. Madetojan lukion kasvatti viritteli jo teini-iässä bändejä pystyyn ja sai koulusta hyvät pohjatiedot tekemiselle. Opinnot jatkuivat Torniossa ja hän valmistui sieltä muusikoksi. Vuodesta 2010 asti tekeminen oli helppoa ja oman kuplan mukavuus tuli vasta myöhemmin ilmi, kun sai uusia vertailukohteita isommissa ympyröissä. 

”Tasan kymmenen vuotta sitten 2016 julkaisin debyyttialbumini Yli naapurin aitojen. Sen jälkeinen vuosi olikin sellainen, että voisi sanoa musiikkihommien lähteneen kunnolla liikkeelle.”         

Vuoden 2017 alkurysäyksessä Nelli Milan muutti Helsinkiin, sai sopimuksen arvostetun ja maailmanlaajuisen Universal Musicin kanssa ja pääsi Teoston Top 20 Future Hitmakers -kurssille lupaavien nuorten biisinkirjoittajien kanssa tutustumaan musiikkialaan sekä sen verkostoihin. 

”Moni asia ammattilaispiireissä ja levy-yhtiötoiminnassa tuli vähän yllätyksenä. Olin yllättynyt hiljaisen tiedon määrästä mitä alalla on! Ei ollut esimerkiksi itsestäänselvyys, että ihmiset, joiden kanssa työskentelin kappaleideni eteen, saisivat työstään palkkaa”, Milan avaa. 

Maailmanlaajuinen levy-yhtiö toimii kuin sijoitusyhtiö ja haluaa tuottaa valtavirtamusiikkia, joka miellyttää mahdollisimman montaa kuulijaa. Milan oli kuvioissa muutaman vuoden, mutta jatkoi sen jälkeen omaehtoisena tekijänä ilman stressaavia tavoitteita valtavirtamusiikista. 

”Suomen musiikkipiirit ovat niin pienet, että aika Universalilla avasi monia ovia ja tutustuin uusiin ihmisiin. Olen tehnyt rauhan menneiden kanssa ja uskon että kaikki on mennyt niin kuin pitääkin.”

Berliinin BÄMÄ

Alkurysäyksen vuosi meni Helsingissä nopeasti ja musiikkiähkyn saattelemana Nelli Milan muutti silloisen kumppaninsa luokse Berliiniin vuonna 2018. Kaupunki oli aiemmilta reissuilta tullut jo tutuksi ja siellä pystyi elämään luovassa ja inspiroivassa ympäristössä. Silloin Milan päätti ottaa haltuun taidot, joita tuottajana tarvitaan. Uuden opetteleminen tuntui haastavalta mutta ei kuitenkaan mahdottomalta. 

”Arvelin silloin, että tarvitsen viisi vuotta ennen kuin pystyn tienaaman tällä ja niin siinä kävikin.” 

Milan vietti korona-ajat Berliinissä ja teki kappaleita sekä sanoituksia muille artisteille. Tuona aikana syntyi Kaiken takana on bämä -kappale ja sitten pitikin miettiä, kenelle kappale sopisi esitettäväksi. Olemassaolevaa kokoonpanoa tälle ilmiselvälle posse-kappaleelle ei ollut, joten sellainen piti tehdä itse.

Syntyi BÄMÄn ensihitti, jossa mukana olivat Helena Routa, Mon-Sala, Akidia, satu, Aina, Malka, Sorry Babe, Ida Alex, EME, Emilia ex ja Nelli Milan tuottajan, sanoittajan ja artistin roolissa. Oli vuosi 2023 ja suurten muutosten aika. BÄMÄn ensihitti toi mukanaan täyden festarikesän ja keikat. Samaan aikaan Milanin henkilökohtaisessa elämässä oli tapahtunut suuria muutoksia. Hän erosi kumppanistaan, muutti pois Berliinistä eikä jaksamista ollut. Keikat olivat toivottuja ja pitkän työn palkinto, mutta niiden tekeminen oli todella vaikeaa. 

”Olin todella uupunut. Mietin, toivunko tästä koskaan ennalleni.” 

Enemmän eväitä jaksamiseen 

Kesti puolitoista vuotta ennen kuin Milan huomasi pilkahduksia paremmasta. Vuodet musiikin parissa olivat olleet intensiivisiä ja tavaksi oli tullut haalia kaikki mahdollinen työ. 

”Omat rajat on ollut pakko asettaa. Joihinkin asioihin on joskus sanottava ei, jotta oma jaksaminen pysyy tasapainossa.” 

Milanin elämässä tasapainottavia asioita ovat olleet jooga, juokseminen ja kymmenen vuotta harrastettu meditaatio. Uusimpana kuvioissa on meditaatioon liittyvät retriitit. Arki oli alkanut näyttää siltä, että kaikki siihen liittyvä oli työtä, retriiteillä tilanne on täysin päinvastainen. Buddhalaisilla retriiteillä on aikaa pysähtyä ja keskittyä vain itseensä, pelkkään olemiseen ja muihin ihmisiin. Viime kesänä Milan oli ensimmäistä kertaa ulkomailla kahden viikon retriitillä. Retriitti järjestettiin Englannissa luonnonhelmassa ja siellä pääsi olemaan täysin offlinessa. 

”Retriitillä sai kaivattua etäisyyttä kaikkeen. Ei puhelimia, ei uutisia, eikä appeja. Kokonaisuudessaan meditaatio sekä retriitit vievät ajatusmaailmaa mielestäni oikeaan suuntaan.” 

Ensimmäisellä ulkomaanretriitillä oli noin 30–40 henkilöä ja päivät sisälsivät yhteisiä meditaatiohetkiä. Lopulta telttakylä laitettiin kasaan ja ympäristö jätettiin takaisin luonnontilaan. Milanilla on jo keväälle tiedossa retriitti Suomessa ja hän aikoo palata Englannin retriitille tulevana kesänä. 

Hellänelli 

Viime vuosina Nelli Milan on viimein asettunut Helsinkiin ja päässyt takaisin pyyteettömän musiikin tekemisen pariin. Hän aloitti viime syksynä dj-keikkojen teon Hellänellinä. 

”Hellänelli on ollut minulle tosi ihana terapiaprojekti. Uupumuksen jälkeen se on ollut minulle uutta ja pitänyt minut pinnalla.” 

Dj-keikoilla Milan soittaa alusta asti itse tuotettua, menevää konemusiikkia, johon on yhdistetty itse laulettuja vokaaleja. Uusi projekti on herättänyt kiinnostusta ja keikkoja on jo buukattu keväälle.

Järjestöjen puolella 

Nelli Milanilla on monet langat käsissä. Vuonna 2019 hän liittyi Suomen Musiikintekijöiden etujärjestöön ja viime vuonna siirtyi sen jäsenestä hallitukseen. Hallituksessa koostuu seitsemästä ihmisestä ja järjestössä yhteensä 1300 jäsentä. Järjestön tehtävänä on edistää musiikintekijöiden arkea ja lainsäädäntöjä.  

”Suomessa musiikintekijät ovat kuin pakotettuja yrittäjiä, joita ei koske mitkään sosiaaliturvat. On ollut esimerkkejä bändeistä, joiden jäsenistä vain osa on keikkojen vähennyttyä saanut työttömyysetuuksia, mutta toiset ovat jääneet täysin tyhjän päälle.” 

Milan on ollut aina järjestöjen puolella ja kannattaa tasapuolisuutta ja reiluutta kaikilla elämän osa-alueilla. Viimeisin musiikkialaan liittyvä uudistus, jonka puolesta hän haluaa pitää meteliä, liittyy Teosto-maksuihin ja niiden soveltamista muihin tukiin. Muutama vuosi sitten artistien vuosien varrella tehtyjen kappaleiden Teosto-maksut eivät vaikuttaneet sosiaaliturvaan, mutta tilanne on taas muuttumassa entiselleen. Milan pitää tärkeänä, että saavutetut edut pysyisivät vähintään samoina ja että niiden tärkeys tunnistetaan. 

Myös omassa tuottajan roolissaan Milan painottaa myös läpinäkyvyyttä ja reiluutta. Hän haluaa, että alalle saapuvat uudet tulokkaat tulevat kohdelluiksi tasavertaisina ja tietävät kaikkien tilanteiden kulut. Tällä hetkellä hän toimii tuottajana usealle indie- ja omakustanneartistille ja jakaa mielellään tietoa mieltä painavissa asioissa. Läpinäkyvästi, ilman hiljaista kirjoittamatonta tietoa. 

Polku muiden avuksi 

Milanin yli vuosikymmenen kestänyt ura on ollut tapahtumarikas ja opettanut paljon. Nykyään hän toimii kouluttajana ja puhujana musiikkialan tapahtumissa. Viime vuonna sulkeutui myös yksi ympyrä, kun Milan oli Teoston Future Top 20 Song Makersin -raadissa valitsemassa kurssille uudet osallistujat.  

Viimeisimmät puhujakeikat hän on tehnyt Oulussa musiikkialan opiskelijoille ja keväälle puhujan keikkoja on tiedossa Helsinkiin. Hän kertoo omien kokemuksiensa kautta, mihin asioihin kannattaa kiinnittää huomioita, jotta polku musiikkialalla olisi mahdollisimman vähäesteinen.  

Toinen meneillään oleva projekti on Roso ry:n matalan kynnyksen biisileiri, jonka toisena ohjaajana Milan on ollut viime vuodesta. Keväisin ja syksyisin järjestettävä leiri on matalan kynnyksen toimintaa 18–35-vuotiaille ja kahden kuukauden aikana osallistujat tekevät yhdessä julkaisuvalmiin kappaleen ammattilaisten opastuksella. 

”Olen kiitollinen, että olen päässyt tähän tilanteeseen musiikkialalla. Mikään ei ole ollut itsestäänselvää eikä tie ole ollut helppo.” 

Nelli Milan jatkaa uusien artistien auttamista uralla ja pitää tulevaisuudessakin standardit korkealla, kaikkien yhteiseksi hyväksi.

Sanna Niemi

Olen muutaman mutkan kautta Ouluun päätynyt journalismin opiskelija. Kahvilat, kulttuuri, ihmiset, erilaiset urheilulajit sekä reissut iskee ja inspiroi tällä hetkellä.

Lue lisää:

”Yllätyin, miten paljon kulttuuriohjelmaa Oulusta löytyy” – Oulun yliopisto käynnisti kulttuuripääkaupunkivuoden, luvassa yli sata tapahtumaa

Oulun yliopisto juhli tällä viikolla kulttuuripääkaupunkivuoden avajaisia Kontinkankaan ja Linnanmaan kampuksilla. Yliopiston monipuolinen kulttuuriohjelma innostaa myös opiskelijoita.

TEKSTI Tuuli Turunen

KUVAT Tuuli Turunen

Linnanmaan kampuksella juhlittiin torstaina Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden avajaisia. Aamusta iltaan kestäneen avajaistapahtuman aikana kävijät saivat maistiaisia Oulun yliopiston tämänvuotisesta kulttuuriohjelmasta.

“Euroopan kulttuuripääkaupungin titteli näkyy vahvasti myös yliopistolla. Olemme saaneet positiivista palautetta siitä, miten monipuolisesti yliopisto järjestää kulttuuripääkaupunkivuodelle ohjelmaa”, Creative Campus -projektin päällikkö Tekla Heinonen Oulun yliopistosta kertoo.

Ohjelmaa todella riittää, sillä yliopiston tapahtumakalenterista löytyy tälle vuodelle noin 120 erilaista kulttuuritapahtumaa. Ohjelmatarjonnasta löytyy niin lyhyitä kulttuuriluentoja kuin viikon mittainen elokuvafestivaalikin. Lähikuukausina luvassa on lisäksi taidenäyttelyitä, elävää musiikkia, teatteriesityksiä sekä paljon muuta.

“Olen ollut Oulussa vasta pari viikkoa, mutta on tosi mukava kuulla, että kulttuuritarjontaa on näin paljon. Esimerkiksi avoimet konsertit ovat hyvä väylä tutustua suomalaiseen musiikkiin”, kertoo ranskalainen vaihto-opiskelija Marie Marquillier, joka tuli avajaistapahtumaan ystäviensä kanssa.

“Kotonani Viennassa kulttuuritapahtumia on paljon. Yllätyin, miten paljon kulttuuriohjelmaa myös Oulusta löytyy. Minustakin se on mahtava juttu”, viideksi kuukaudeksi Suomeen opiskelemaan saapunut Lisi Pratl komppaa.

Yliopistoyhteisön omat tekijät valokeilassa

Yliopiston kulttuuriohjelman kärkenä on koko vuoden kestävä Campus as a Stage -tapahtumakokonaisuus, joka muodostaa noin 70 prosenttia yliopiston kulttuuriohjelmasta.

“Campus as a Stagen tavoitteena on nostaa esiin yhteisömme omia kulttuurin, taiteen ja tieteen osaajia. Tekijöitä on löytynyt sekä opiskelijoista että henkilöstön puolelta. Tapahtumat ovat lähtökohtaisesti kaikille avoimia, eli toivotamme kampukselle tervetulleeksi kaikki kulttuurista kiinnostuneet kaupunkilaiset”, Heinonen iloitsee.

Heinosen mukaan kulttuuripääkaupungin titteli on yliopistolle hieno mahdollisuus edistää Oulun vetovoimaa ja identiteettiä kansainvälisen tiede- ja taideyhteisön kotipaikkana. Lisäksi Campus as a Stagen myötä yliopiston laaja-alainen kulttuuriosaaminen pääsee oikeuksiinsa.

Yli sadan kulttuuritapahtuman ideointi ja toteutus on ollut jopa vuosia jatkuneen suunnittelun tulos. Oulun yliopisto on saanut kulttuuriohjelmaa varten rahoitusta Oulu 2026 -hankkeelta, ja Heinosen mukaan yhteistyö kaupungin kanssa on sujunut hyvin. Hän aloitti pestissä viime vuoden alussa.

“En ole koskaan aiemmin koordinoinut näin isoa tapahtumatuotantoa, ja onhan tässä kieltämättä ollut melkoisesti tekemistä. On kuitenkin todella innostavaa ja ilo olla mukana”, Heinonen kiteyttää.

Tuuli Turunen

Oulun ammattikorkeakoulun opiskelija, joka rakastaa tarinoita, eläimiä ja syvällisiä keskusteluja teekupin äärellä. Todennäköisimmin häneen voi törmätä kirjastossa, lenkkipolulla tai patikointireitillä.  Tuulin suurin unelma on koiranpentu ja omakotitalo Lapissa.

Lue lisää:

Kohti toiveikkaampaa tulevaisuutta

Ilmastonmuutoksen edessä ei ole sijaa välinpitämättömyydelle tai lamaantumiselle. Kymmenen nuorta eurooppalaista matkusti Madagaskarille verkostoituakseen kansainvälisesti globaalien kysymysten äärellä ja ryhtyäkseen toimeen paremman tulevaisuuden puolesta.

Viime heinäkuussa kymmenen eurooppalaista nuorta, me kirjoittajat heidän joukossaan, saivat mahdollisuuden matkustaa Madagaskarille ainutlaatuiselle matkalle luomaan kansainvälisiä yhteyksiä globaalien kysymysten äärellä. Osallistuimme Ecoality-leirille, mikä tarkoitti kymmenen päivän vierailua Madagaskarille oppiaksemme paikallisilta toimijoilta ilmastonmuutoksen vaikutuksista ja tasa-arvoon liittyvistä kysymyksistä sekä kaikesta työstä, jota näiden monimutkaisten ja tiiviisti toisiinsa kytkeytyvien ongelmien ratkaisemiseksi tehdään.

Ecoality on EU:n rahoittama hanke, ja kuten nimestä voi päätellä, se keskittyy ilmastonmuutoksen ja sukupuolten (epä)tasa-arvon väliseen yhteyteen. Tämä leiri oli yksi monista Ecoalityn järjestämistä aktiviteeteista, joista suurin osa tapahtuu paikallisesti eri puolilla Eurooppaa. Koska globaali vastuu ja ilmasto-oikeudenmukaisuus ovat hankkeen ytimessä, osa leireistä on järjestetty globaalin etelän maissa, joissa ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat kaikkein vakavimpia.

Kuva Heaven Primo.

22. heinäkuuta lensimme pääkaupunkiin Antananarivoon ja vietimme seuraavan päivän bussissa matkaten määränpäähämme, Toamasinan kaupunkiin. Tuntui hieman ristiriitaiselta matkustaa maailman toiselle puolelle oppimaan, miten ilmastonmuutos vaikuttaa paikalliseen elämään, mutta meille tämä oli ainutkertainen tilaisuus kohdata inspiroivia ihmisiä toisella puolella maapalloa. Tarkoituksemme oli oppia ja palattuamme toimia paikallisesti. Jokainen leirin osallistuja suunnitteli omat toimintonsa, joiden tavoitteena oli aktivoida paikallisyhteisöä, sekä levittää tietoa.

Toamasinassa meidät vastaanotti ihmisoikeuskasvatukseen keskittynyt järjestö nimeltä Yes TafiTa. YesTafiTan vapaaehtoiset näyttivät meille paikkoja vierailumme ajan ja kertoivat työstään alueella. Tapasimme monia muita järjestöjä, yhdistyksiä ja paikallisia toimijoita, ja keskustelimme heidän kanssaan ilmastonmuutoksesta ja tasa-arvosta. Nämä keskustelut olisivat voineet jatkua loputtomiin, sillä juttua aiheiden parissa riitti, ja seuraavaksi nostamme esille erityisen mieleenpainuvia hetkiä.

On huomionarvoista, ettei kukaan tapaamistamme ihmisistä kiistänyt ilmastonmuutosta tai vähätellyt sen vakavuutta. Heidän ei tarvinnut epäillä ilmastokriisin todellisuutta, sillä se on ollut heidän elämänkokemuksensa jo vuosia. Kuulimme hälyttäviä tarinoita ruokaturvan heikkenemisestä ja puhtaan veden niukkuudesta. Tämä koskettaa erityisesti naisia, sillä monissa maaseutuyhteisöissä vedenhaku ja ruoanlaitto ovat naisten päivittäisiä tehtäviä. Järjestöltä nimeltä Women Break the Silence, joka tuo esiin naisiin kohdistuvan väkivallan uhrien ääniä, kuulimme esimerkiksi, kuinka pidemmät matkat juomakelpoisen veden hakemiseksi lisäävät seksuaalisen väkivallan riskiä turvattomien reittien vuoksi.

Tällaisen työn tekeminen Madagaskarilla ei ole aina helppoa. Keskustellessamme sukupuolten tasa-arvosta useaan otteeseen puheeksi tuli konservatiivinen hallitus ja kirkon vahva vaikutusvalta. Oikeusjärjestelmää kuvailtiin korruptoituneeksi, ja harmaa talous vallitsee työmarkkinoita. Aktivismi voi olla hengenvaarallista. Monet keskusteluaiheet ovat tabuja, kuten abortti ja raiskaus. Järjestöjen työ on elintärkeää, jotta naisten turvallisuus ja hyvinvointi paranisivat.

Tapasimme naisen, joka teki väitöskirjaa abortista Madagaskarilla ja kuului poliittiseen naisten ryhmään, joka esitti sukupuolikysymyksiä parlamentille. Tapasimme naisyhdistyksen, joka tarjosi töitä kalastajien vaimoille, koska kalastus on muuttunut epävarmaksi elinkeinoksi kalakantojen heikentymisen vuoksi. Tapasimme miehen, joka matkusti ympäri Madagaskaria dokumentoiden, mitkä ruokakasvit tai mutatoituvat ilmastonmuutoksen vuoksi. Ranskan kumppanuuskeskuksessa tapasimme työntekijöitä, jotka tutustuttivat paikallisia lapsia ilmastotoimintaan järjestämällä ekoinnovaatiokilpailun ja suunnittelemalla ekofestivaalia, johon tuli osallistujia kymmenestä eri kaupungista. Festivaalilla muun muassa kirjoitettiin ja esitettiin ympäristöaiheista runoutta tietoisuuden lisäämiseksi.

Kuva Heaven Primo.

Nämä esimerkit osoittavat, kuinka paljon työtä tehdään paikallisesti sosiaalisen ja ekologisen muutoksen eteen, sortavasta hallituksesta ja kolonialismin vaikutuksista huolimatta. Viime syksyn uutiset Madagaskarilta kertovat massiivisista protesteista, jotka johtivat presidentin hallituksen hajottamiseen ja maanpakoon. Madagaskarilaiset nuoret haluavat muutosta. Se oli selvää vierailumme aikana, mutta ruudulta katsottuna tilanne tuntuu hurjalta. Protestit ovat olleet hengenvaarallisia.

Voi tuntua, ettei tämä hälinä maailman toisella puolella vaikuta meidän todellisuuteemme. Silti näennäisen turvallisessa ja demokraattisessa Suomessa todistamme välinpitämättömyyttä sosiaalista epäoikeudenmukaisuutta kohtaan sekä ilmastotoimien laiminlyöntiä. Ilmastokriisi on täällä, ja näemme jatkuvasti sen vaikutuksia, kuten hengenvaarallisia helleaaltoja ja vähenevää lumimäärää sekä arktisten ekosysteemien heikkenemistä. Sukupuolten tasa-arvo ei ole ratkaistu asia sekään. Sukupuolittunut väkivalta nostaa Suomen usein EU:n tilastojen kärkeen, ja kouluista kantautuu huolestuttavia uutisia naisvihamielisyyden valtavirtaistumisesta.

Nämä eivät ole vain kaukaisten maiden ongelmia. Meidän toimintaympäristömme tosin on kansalaistoiminnalle paljon vapaampi kuin monissa muissa paikoissa. Se, että voimme ilmaista mielipiteemme, osallistua mielenosoituksiin ja protestoida epäoikeudenmukaisuutta vastaan, on oikeus, jota kannattaa vaalia. Viime aikoina ympäri maailmaa on nähty lukuisia protesteja: Gen Z -protestit, jotka levisivät Nepalista ympäri maailmaa, erityisesti Indonesiassa, Filippiineillä, Keniassa, Marokossa, Madagaskarilla ja Perussa, sekä No Kings -protestit ympäri Yhdysvaltoja, jotka ovat olleet maan historian suurimmat mielenosoitukset. Näitä protesteja yhdistää huoli synkästä tulevaisuudesta, mutta tämä yhteenkuuluvuus tuo monille toivoa. Apatialle ja lamaantumiselle ei ole sijaa, kun on paljon tehtävää.

Kuva Heaven Primo.

Mekin Z-sukupolven nuorina teemme parhaamme osallistuaksemme aktiivisesti toiveikkaamman tulevaisuuden rakentamiseen. Madagaskarilla tapasimme sitoutuneita opettajia, jotka vähäisellä tai olemattomalla opettajankoulutuksella pyörittävät kymmeniä luokkahuoneita ja tekevät parhaansa vastatakseen oppilaidensa tarpeisiin. Nämä madagaskarilaiset opettajat yhdessä oululaisten opettajaopiskelijoiden kanssa ovat käynnistäneet projektin nimeltä “Glocal Pennant”.

Projekti yhdistää Suomen ja Madagaskarin koulujen välisillä vaihdoilla. Molemmissa maissa englannin kielen luokat keskustelevat verkossa siitä, mikä heille on tärkeintä. Oppilaat vievät keskustelunsa myöhemmin kotikaupunkiensa eri tiloihin taiteen, tekstin ja dialogin muodossa. Vaihdon kautta oppilaat harjoittelevat kulttuurienvälisiä vuorovaikutustaitoja, kuten itsereflektiota ja empatiaa, eri näkökulmien huomioon ottamista, dialogia ja kriittistä ajattelua.

Projektin suurempi tavoite on kuitenkin se, että nuorten ääni tulisi kuulluksi. Ydinperiaatteena on luoda siltoja ryhmien välille, jotka eivät tyypillisesti kohtaa. Tämä koskee myös nuorempien ja vanhempien sukupolvien välisiä yhteyksiä. Meille on kuitenkin erityisen tärkeää, että nuorten, erityisesti alaikäisten, ääniä vahvistetaan, koska julkisessa keskustelussa heidän näkemyksiään ei usein oteta huomioon.

Ensi vuoden alussa kutsumme oululaiset osallistumaan tapahtumiimme, kuten world caféihin, keskustelutilaisuuksiin ja näyttelyyn, jossa he pääsevät vuorovaikutukseen oppilaiden ja heidän töidensä kanssa sekä laajentamaan oppilaiden kesken aloitettua keskustelua. Tavoitteenamme on myös edistää globaalia empatiaa ja luoda yhteyden tunnetta niihin, jotka vaikuttavat olevan kaukana meistä – maantieteellisesti, kulttuurisesti tai sukupolvien tasolla.

Projektin järjestävät ITE (Intercultural Teacher Education) -opiskelijat ja kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnan henkilökunta, ja sitä tukevat Rauhankasvatusinstituutti ja Ooka ry. Tulevista tapahtumista tiedotamme muun muassa Ooka ry:n sosiaalisessa mediassa. Teemme yhteistyötä opettajien kanssa Toamasinassa ja Pohjois-Suomessa sekä vapaaehtoisten kanssa Oulussa. Projekti toimii myös osana laajempaa kokonaisuutta, johon kuuluu erilaisia paikallisia toimintoja (mukana esimerkiksi Mobile Futures, Oulu2026 ja Kaikkien Oulu), jotka tutkivat antirasismia, moninaisuutta ja yhteenkuuluvuutta Oulussa.


Kirjoittajat

Kerttu Kalliorinne on Oulusta kotoisin oleva ympäristöpolitiikan opiskelija, joka työstää graduaan ekofeministisestä aktivismista. Harjoittelussa Rauhankasvatusinstituutissa hän sai olla mukana useissa Ecoality-hankkeissa.

Celine Okata on kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnan opiskelija. Vapaa-ajallaan hän rakastaa leipoa leipää, vaeltaa luonnossa ja opetella sellonsoittoa.

Kuvat Heaven Primo.