Ääntä yli rajojen ja reunojen

Valotaide on piristänyt Oulun pimeää ja kylmää marraskuuta vuodesta 2013 lähtien. Tänä vuonna Lumo-valotaidefestivaalin ympärille on rakennettu kansainvälinen taiteen ja teknologian kokonaisuus Lumo Art & Tech. Kymmenen päivää kestävän tapahtuman ohjelmassa on valo- ja äänitaidetta, näyttelyitä sekä seminaareja, joissa pääsee kuulemaan teknologian asiantuntijoita. Osa tätä kokonaisuutta on äänitaiteeseen keskittyvä TAR-festivaali.

TEKSTI Miia Torro

KUVAT Lumi Charlotte Ripatti

Tuuli alkaa tuivertaa taustalla, kun Antye Greie-Ripatti astuu metsästä rannalle Hailuodossa. Puhelimen päässä oleva äänitaiteilija on lähtenyt nauttimaan raikkaasta syyssäästä ja kotisaarensa luonnosta. Samalla hänen on tarkoitus kertoa TAR-festivaalista.

”Ehkä on parempi, että pysyn metsässä, enkä mene rannalle”, hän tuumaa.

11.–15. marraskuuta järjestettävä TAR on Greie-Ripatin ja hänen miehensä Sasu Ripatin ideoima tapahtuma. Pariskunta toimii festivaalin taiteellisina johtajina sekä kuraattoreina.

”Oulu 2026 lähestyi meitä ja mietimme, miten voisimme osallistua ohjelmaan. Keksimme, että Oulu tarvitsisi elektronisen musiikin festivaalin, jollaisia Euroopassakin on.”

Pariskunnalla on niistä omakohtaista kokemusta. He ovat tehneet noin 30 vuoden ajan uraa genren ja mediataiteen parissa. Saksalainen Antye Greie-Ripatti käyttää artistinimeä AGF ja oululainen Sasu Ripatti tunnetaan Vladislay Delayna.

Festivaaliesimerkkeinä Greie-Ripatti mainitsee Puolan Krakovassa järjestettävän Unsound-festivaalin sekä Ars Electronica Festivalin Itävallan Linzissä.

”Ne ovat todella tärkeitä Euroopan kulttuurimaisemalle. Ne myös saavat rahoitusta ja niihin kohdistuu paljon eurooppalaista mielenkiintoa.”

Greie-Ripatin mukaan elektronisen musiikin festivaalit ovat tärkeitä Euroopan kulttuurimaisemalle, niille on rahoitusta ja niihin kohdistuu paljon mielenkiintoa.

”Totesimme, että ehkä siinä olisi Oululle jotain, joka olisi todella mukavaa ja merkityksellistä. Sanoimme Oulu 2026:lle kyllä ja keksimme nimen TAR”, hän taustoittaa.

Englanniksi sana tar tarkoittaa tervaa, jonka äänitaiteilija huomauttaa olevan Oulun perustusmateriaali. Festivaalin nimessä TAR muodostuu sanoista time, ahnung ja rajaton. Nimi kertoo tapahtuman teemoista ja kansainvälisyydestä.

”Meillä oli varhaisessa vaiheessa ajatus keskittyä ainoastaan ääneen ja ääni on aikapohjainen media. T merkitsee siis aikaa.”

Ahnung on saksaa, ja Greie-Ripatti kuvailee sen merkitystä hieman salaperäiseksi. Hän puhuu intuitiosta ja aavistuksesta; tuntemus jostain tulevasta, mikä voi olla hyvää tai pahaa.

”Rajaton on rajattomuutta ja se myös edustaa ääntä, koska ääni menee rajojen ja reunojen yli”, Greie-Ripatti selittää.

Saksalainen sana nimessä on myös yhteys keskeiseen elektronisen musiikin kaupunkiin, Berliiniin. Lisäksi nimessä on pieni henkilökohtainen mauste: kolmikielisen tapahtumanimen sanoissa yhdistyvät taiteellisten johtajien äidinkielet sekä kansainvälisessä kommunikaatiossa paljon käytetty englanti.

Stephanie Egedyllä on TAR-festivaaleilla kaksi esitystä, joista toinen voi olla osallistujalle jopa vaarallinen. Kuva Stephanie Egedy.

Subbareiden metsä

TAR-festivaali tuo Ouluun kymmeniä elektronisen ja kokeellisen musiikin ammattilaisia eri puolilta maailmaa. Valtaosa tapahtumista on Tarkastamolla, mutta ohjelmaa on myös kauppahallissa, tuomiokirkossa, Intiön vesitornissa ja Toppilan Aalto-siilossa.

Greie-Ripatin mukaan tuomiokirkko oli helppo saada tapahtumapaikaksi, mutta kauppahallista piti käydä enemmän neuvotteluja. Kauppahallissa on yksi konsertti sekä perjantaina että lauantaina, minkä lisäksi siellä on ääni-installaatioita. Aalto-siiloa kuraattori kuvailee vaikeaksi.

”Olisimme halunneet enemmän konsertteja Aalto-siiloon, mutta saimme vain yhden. Se on ihan okei, mutta yhdessä vaiheessa mietimme, että koko festivaali olisi ollut siellä, mutta se ei onnistunut. Nyt mennään näin.”

Festivaalin ohessa keskustakirjasto Saaressa pidetään 11. ja 12. päivä konferenssi, jonka teemana on yhteisresurssit, periferia ja värähtely. Lisäksi 13. päivä konferenssin jatkona puhutaan siitä, miten musiikkia, ääntä ja kuunteluharjoituksia voi ottaa osaksi opetusta ja yhteisöllisiä projekteja.

Festivaalin avajaispäivänä 11. marraskuuta Intiön vesitornissa on koettavana Mark Fellin ääni-installaatio. Greie-Ripatti sanoo, että Fell on elektronisen musiikin kentän pioneereja. Installaatioon on ilmainen sisäänpääsy ja se on koettavissa festivaalin jokaisena päivänä.

Lauantai-iltana Fell nousee Tarkastamon lavalle yhdessä poikansa Rian Treanorin kanssa DJ-keikalle.

”Isä ja poika soittavat lauantai-iltana kolme tuntia. He soittavat cooleimpia kokeellisen tanssimusiikin kappaleita. Siitä tulee todella jännittävää”, äänitaiteilija innostuu.

Alataajuuksista pitäville on tarjolla elämyksiä Tarkastamolla. Brasilialaisen äänitaiteilija Stefanie Egedyn esityksissä bassokaiuttimet, tuttavallisemmin subbarit, valtaavat tilan ja matalat äänet pääsevät tuntumaan koko kehossa.

”Ajattelimme, että se voisi olla kuin bassokaiuttimien metsä. Stefaniella on kaksi esitystä, jotka hän tekee saapumispäivänään. Activation-esitys on lyhyempi, joka kestää vain muutaman minuutin ja se on todella raskas. Ehkä jopa vaarallinen joillekin”, Greie-Ripatti kertoo.

Toinen esitys kestää 20 minuuttia ja se on nimeltään Relaxation, joka on Greie-Ripatin mukaan hellempi ja siinä keskitytään tuntemaan matalat taajuudet kehossa. Taiteellinen johtaja lisää, että esityksen vuoksi Tarkastamolle laitetaan varoituksia kaiutinmetsän vaikutuksista.

”Odotan mielenkiinnolla bassokaiutinkonsertteja ja miten ne vaikuttavat kehooni sekä katsojiin kollektiivisesti. Minua myös kiinnostaa, mitä 16 bassokaiuttimella voi tehdä. Siitä tulee hullua, koska ei voi tietää mitä tapahtuu.”

Lumo Art & Tech Festival. Kuva Avidly.

Puhelimen päässä olevan Greie-Ripatin puhe alkaa pätkiä, eikä kaikesta hänen sanomastaan saa selvää. Äänitaitelija toteaa istahtaneensa alas metsässä.

”Onko nyt parempi? Nousin takaisin ylös”, hän sanoo ja ääni on jälleen selkeämpi.

Kävellessään Greie-Ripatti kertoo lisää festivaalin artisteista. Hän mainitsee intialaisen Code.drift Collectiven, jotka tekevät musiikkia koodaamalla. Hong Kongista Ouluun saapuu Steve Hui, kokenut artisti, joka tunnetaan taiteilijanimellä Nerve. Ohjelmistossa on ukrainalainen duo Heinali ja Andriana-Yaroslava Saienko, joiden esityksessä modulaarisyntetisaattori ja kansanperinnelaulut yhdistyvät.

”Se on todella vaikuttava. Olen nähnyt esityksen muutaman kerran ja he esiintyvät Tarkastamolla. Meillä esiintyy myös palestiinalainen tuottaja Muqata’a lauantaina. Hän on hyvin kokenut ja paljon maailmaa nähnyt tuottaja”, Greie-Ripatti kertoo.

Oululaista ossaamista

Festivaalin aikana voi kokea myös harvinaista herkkua, kun harsh noisen legendat Junko ja Toshiji Mikawa saapuvat Ouluun. Molemmat esiintyvät kauppahallissa, jonka lisäksi Junkoa kuullaan myös tuomiokirkossa sekä Aalto-siilossa.

Junkon esitysten yhteydessä pääsee kuulemaan myös festivaalin kotimaista sekä paikallista väriä. Lauantaina tuomiokirkossa esiintyy myös muun muassa hylättyjä esineitä ja rakennuksen elementtejä soittimenaan käyttävä Transistori. Sunnuntaina Aalto-siilossa esiintyvät argentiinalaislähtöinen bassoklarinettia soittava Lucio Capece sekä oululainen harmonikansoittaja Vilho Mällinen.

Oulun ammattikorkeakoulussa musiikkiteknologiaa ja pedagogiikkaa opiskeleva Mällinen yllättyi hieman, kun häntä pyydettiin mukaan TAR-festivaalille.

”Joskus vuosi sitten Antye kuuli yhdessä esityksessä, kun soitin haitaria. Keväällä hän oli minuun yhteydessä ja pyysi esiintymään. Se oli kiva yllätys ja olen hyvillä fiiliksillä mukana”, hän kertoo.

Mällisen esityksessä on kaksi osaa, joista ensimmäinen on melko atonaalinen ja sisältää enemmän improvisaatiota. Toinen osa on hänen mukaansa rauhallisempi ja helpommin lähestyttävämmän kuuloista.

Mällinen on innostunut harmonikan soittamisesta jo alakoulun alkutaipaleella. Inspiraationa oli toiminut hänen muskariopettajansa, joka soitti haitaria. Teininä soittomotivaatio väliaikaisesti laski, mutta lopulta tie vei Madetojan musiikkilukioon ja OAMKiin.

Esiintymiskokemusta Mällisellä on jo ennestään muutenkin kuin haitarin kanssa. Hän on soittanut syntetisaattoria oululaisen Radiopuhelimet-yhtyeen levyillä ja keikoilla viime vuosina. Bändissä on mukana myös Mällisen isä.

Aalto-siilo ei kuitenkaan ole vielä tuttu, eikä Mällinen esimerkiksi tiedä, millainen kaiku siellä on. Hän kuitenkin sanoo kuulleensa, että se on mielenkiintoinen esiintymispaikka.

”Se ilman muuta vaikuttaa soittamiseen ja kun improvisoin, niin koetan kuunnella sitä tilaa samalla, kun soitan.”

Oululainen Vilho Mällinen esiintyy Aalto-siilossa sunnuntaina 15. marraskuuta. Kuva Vilho Mällinen.

Oulu ei ole tuttu edes kartalla

Joutsenet lentävät Hailuodon luonnossa kävelevän Antye Greie-Ripatin yläpuolelta ohi.

”Ne olivat niin äänekkäitä tänään aamulla. Veikkaan, että ne keskustelevat siitä, pitäisikö niiden lähteä vai jäädä.”

Linnuilla vuodenajat saavat vaihtamaan maisemaa, artisteilla musiikki vie eri puolille maailmaa. Mutta millä mielin TAR-festivaalin esiintyjät ovat tulossa kauas pohjolaan? Greie-Ripatin mukaan monet heistä eivät ole koskaan ennen käyneet edes Suomessa.

”He ovat kaikki niin innoissaan, niin kuin whoaa, eivätkä he edes tienneet, missä Oulu on kartalla. He odottavat pääsyä tällaisen ei niin suureen kaupunkiin ja monet heistäkin ovat reuna-alueilta lähtöisin, vaikka nykyisin vaikuttavat esimerkiksi Berliinissä.”

Taiteellinen johtaja sanoo, että he ovat yhteyksissä artistien kanssa lähes päivittäin, koska he ovat niin innoissaan.

”Olemme myös kertoneet heille, miten kylmää ja pimeää täällä on. Pimeys tulee olemaan järkyttävää heille, koska se on niin harvinaista.”

Greie-Ripatti kuvailee elektronisen ja kokeellisen musiikin kenttää Oulussa rikkaaksi ja kiinnostavaksi. Pieniä klubitapahtumia on siellä täällä, mutta eri piirit eivät kuitenkaan toimi yhdessä, eikä paikallisia artisteja myöskään tiedetä niin hyvin.

Äänitaitelija kertoo, että TAR-festivaalilla he haluavat tuoda jotain eeppistä Ouluun ja tehdä oululaiset iloiseksi, mutta samalla kilpailla kansainvälisellä tasolla positiivisessa hengessä.

”Olemme rakentaneet todella kivan ohjelman ja toivon, että ihmiset arvostavat sitä, nauttivat siitä ja jatkavat kohti talvea energisempinä.”


Taide ja teknologia kohtaavat

Lumo Art & Tech järjestetään 13.–22. marraskuuta.

Tarkemmat tiedot ohjelmasta osoitteessa https://oulu2026.eu/ohjelma/kulttuuriohjelma/lumo-art-tech/

TAR-festivaalin koko ohjelma löytyy osoitteesta tar-festival.info

Perjantai 13. marraskuuta

FLASH Valotaidebiennaali teemalla Kätketty Kajo: Suomen valotaiteen seuran valotaidenäyttely Aalto-siilossa, Galleria MABD:ssa, Pikisaaressa ja keskustakirjasto Saaressa kello 17–22

Saapuminen: Teoksessa kuunteluhuone ja kehollinen rituaali, Oulun taidemuseolla kello 11–19

TAR-festivaali Oulun keskustassa kello 11–03.30

Sunnuntai 15. marraskuuta

Björk: DJ-keikka, Tarkastamolla kello 16–20 (loppuunmyyty)

FLASH Valotaidebiennaali teemalla Kätketty Kajo: Suomen valotaiteen seuran valotaidenäyttely Aalto-siilossa, Galleria MABD:ssa, Pikisaaressa ja keskustakirjasto Saaressa kello 17–22

Saapuminen: Teoksessa kuunteluhuone ja kehollinen rituaali, Oulun taidemuseolla kello 11–18

TAR-festivaali Oulun keskustassa kello 12–16

Tiistai 17. marraskuuta

BUCOLIC – Cultural Machines: Ihmisistä ja robotti-instrumenteista koostuvan yhtyeen teos, Tarkastamolla kello 21–22

Brown Bag seminaari: Kun teknologia kohtaa luovuuden, keskustakirjasto Saaressa kello 18–19.15

FLASH Valotaidebiennaali teemalla Kätketty Kajo: Suomen valotaiteen seuran valotaidenäyttely Aalto-siilossa, Galleria MABD:ssa, Pikisaaressa ja keskustakirjasto Saaressa kello 17–22

Kaitera Talks -puhujasarja: Geneetikko Aarno Palotie puhuu suomalaisten geeneistä ja siitä, mitä ne voivat opettaa, Oulun lyseolla kello 18–19

Lumo Talks: Tulevaisuuden työ -seminaari, Tarkastamolla kello 10–15

Paneelikeskustelu: Tekoäly luovassa työssä, Tarkastamolla kello 15–15.45

Torstai 19. marraskuuta

AVARA Art & Tech: OAMKin järjestämä tapahtuma kokoaa yhteen taiteen, kulttuurin ja teknologian ammattilaisia, Lasaretissa kello 8.30–15.30

Beyond the Sky: Oululaisen Jukka-Pekka Metsävainion ja säveltäjä Lauri Porran yhteistyöteos, jossa avaruuskuvat kohtaavat musiikin, Ouluhallissa kello 19.30–20.30

FLASH Valotaidebiennaali teemalla Kätketty Kajo: Suomen valotaiteen seuran valotaidenäyttely Aalto-siilossa, Galleria MABD:ssa, Pikisaaressa ja keskustakirjasto Saaressa kello 17–22

Ida Toninato ja Pierre-Luc Lecours: Homeostasis-esitys, joka yhdistää ääntä, kuvaa ja tilan uudenlaisena kokonaisuutena, Tarkastamolla kello 21–23

Kaitera Talks: Akvaattisen ekologian professori Timo Muotka puhuu kymmenen tuhannen virran maasta, Oulun lyseolla kello 18–19

Lumo: Valotaidefestivaali eri puolilla Oulua kello 16–22

Lumo Talks: Art of Innovation, Tarkastamolla kello 10–16

Taiteilijatapaaminen: Paikalla unkarilainen taiteilija Gabor Pappi, joka kertoo valoteoksestaan Foxfire, Itu Artlabissa kello 16–18

Valaistusalan ammattilaisseminaari Finnkino Plazassa kello 10–17

Lauantai 21. marraskuuta

Beyond the Sky: Oululaisen Jukka-Pekka Metsävainion ja säveltäjä Lauri Porran yhteistyöteos, jossa avaruuskuvat kohtaavat musiikin, Ouluhallissa kello 16.30-17.30 ja 19.30-20.30

FLASH Valotaidebiennaali teemalla Kätketty Kajo: Suomen valotaiteen seuran valotaidenäyttely Aalto-siilossa, Galleria MABD:ssa, Pikisaaressa ja keskustakirjasto Saaressa kello 17-22

Lumo: Valotaidefestivaali eri puolilla Oulua kello 16-22

Lauantai 14. marraskuuta

Arctic Clouds -symposiumi: Keskustelua ajankohtaisista kysymyksistä taiteen, tieteen ja ympäristötiedon rajapinnoilla Valveella kello 11–15

FLASH Valotaidebiennaali teemalla Kätketty Kajo: Suomen valotaiteen seuran valotaidenäyttely Aalto-siilossa, Galleria MABD:ssa, Pikisaaressa ja keskustakirjasto Saaressa kello 17–22

Saapuminen: Teoksessa kuunteluhuone ja kehollinen rituaali, Oulun taidemuseolla kello 11–18

TAR-festivaali Oulun keskustassa kello 14–04

Maanantai 16. marraskuuta

FLASH Valotaidebiennaali teemalla Kätketty Kajo: Suomen valotaiteen seuran valotaidenäyttely Aalto-siilossa, Galleria MABD:ssa, Pikisaaressa ja keskustakirjasto Saaressa kello 17–22

Kaitera Talks -puhujasarja: Oulun yliopiston tutkimuksesta vastaava vararehtori ja langattoman tietoliikenteen professori Matti Latva-Aho puhuu langattoman teknologian murroksesta, Oulun lyseolla kello 18–19

Keskiviikko 18. marraskuuta

AVARA Art & Tech: OAMKin järjestämä tapahtuma kokoaa yhteen taiteen, kulttuurin ja teknologian ammattilaisia, Lasaretissa kello 8.30–15.30

FLASH Valotaidebiennaali teemalla Kätketty Kajo: Suomen valotaiteen seuran valotaidenäyttely Aalto-siilossa, Galleria MABD:ssa, Pikisaaressa ja keskustakirjasto Saaressa kello 17–22

Kaitera Talks -puhujasarja: Kirjailija ja kuvataitelija Rosa Liksom puhuu siitä, miten hänen käsityksensä sivistyksestä on muuttunut, Oulun lyseolla kello 18–19

Lumo Talks: Sustainability, Tarkastamolla kello 10–16

Riccardo Giovinetto – FEMINA: Visuaalisen taiteilijan, fyysikon ja yliopistoprofessorin sooloprojekti tarkastelee renessanssin aikana rakentunutta käsitystä naisellisesta armosta, Tarkastamolla kello 21–22

Perjantai 20. marraskuuta

AVARA Art & Tech: OAMKin järjestämä tapahtuma kokoaa yhteen taiteen, kulttuurin ja teknologian ammattilaisia, Lasaretissa kello 8.30-15.30

Beyond the Sky: Oululaisen Jukka-Pekka Metsävainion ja säveltäjä Lauri Porran yhteistyöteos, jossa avaruuskuvat kohtaavat musiikin, Ouluhallissa kello 13-14 ja 19.30-20.30

FLASH Valotaidebiennaali teemalla Kätketty Kajo: Suomen valotaiteen seuran valotaidenäyttely Aalto-siilossa, Galleria MABD:ssa, Pikisaaressa ja keskustakirjasto Saaressa kello 17-22

Halina Rice: Immersiiviseen elektroniseen musiikkiin keskittyvä tuottaja esiintyy, Tarkastamolla kello 22-00

Lumo: Valotaidefestivaali eri puolilla Oulua kello 16-22

Lumo Talks: FLASHin Valotaiteen paikka kaupunkipimeässä -seminaari, Tarkastamolla kello 10-16

Sunnuntai 22. marraskuuta

FLASH Valotaidebiennaali teemalla Kätketty Kajo: Suomen valotaiteen seuran valotaidenäyttely Aalto-siilossa, Galleria MABD:ssa, Pikisaaressa ja keskustakirjasto Saaressa kello 17-22

Lumo: Valotaidefestivaali eri puolilla Oulua kello 16-22

Lumo Art & Techin ohjelmassa ovat myös seuraavat tapahtumat, jotka voi kokea myös tapahtuman jälkeen

Aurora Revelare -näyttely, Tiima

Arctic Clouds -näyttely, Valve

Campus as a Stage -näyttelyt, Oulun yliopisto

Kuuttaren puutarha, Kivisydän

Rauhankoneen kerroksia + Korvamato – Mediataidetta Kiasmasta -näyttelyt, kaupungintalo

PLAY Fotografiska Tallann X Oulu2026 + Björk: Ancestress, Sorrowful Soil & Björk Orkestral -näyttelyt, Pekuri

Sopeutuminen + Ajasta irrallaan -näyttelyt, Oulun taidemuseo

The Logos -äänitaideteos, Oulun tuomiokirkko

Miia Torro

Kirjoittaja on Oulun ylioppilaslehden toimitusharjoittelija. Tiedeviestinnän opiskelija, joka erästä kotimaista artistia siteeraten on aikuinen, mutta omalla tyylillä.

Lue lisää:

Lotta Aakon monitaiteellinen teos KIIRE! pureutuu huumorilla suoritusyhteiskunnan kipukohtiin

Lotta Aakko on ideoinut ja koostanut monitaiteellisen teoksen KIIRE!, jossa hän myös itse esiintyy. Esityksen aihe koskettaa miltei jokaista, ja pahimmillaan kiire voi aiheuttaa myös uupumusta. Teos kysyy, onko meidän mahdollista hidastaa tai jopa pysähtyä. Aakko löytää kiireestä myös huvittavia puolia, ja asiaa käsitellään pilke silmäkulmassa.

TEKSTI Pete Huttunen

KUVAT Mari Kivioja

Yksin tekemisen sijaan Lotta Aakko halusi kasata esitykseen monitaiteellisen työryhmän. Genrerajoilla leikittelevä esitys yhdistää monipuolisesti musiikkia, tanssia ja sanataidetta.

“Olen klassisen musiikin kasvatti ja pikkuhiljaa teatteri tuli mukaan. Nyt parin vuoden aikana olen opiskellut tanssia. Asioita on tullut lisää kerros kerrokselta, ja monitaiteellisuus tuntui omalta tavalta työskennellä ja lähestyä asioita.”

Aakko kokee, että eri taiteenalat ruokkivat toisiaan. Hän halusi tutkia, millä tavalla monitaiteellisuus on rikastava elementti.

“Mietin, voisiko esitys olla jotakin muutakin kuin konsertti. Sen jälkeen mukaan tuli runous ja rakensimme kokonaisuuksia, joissa musiikki ja sanataide vuorottelevat. Lopulta halusin lisätä mukaan tanssin ja liikkeen.”

“Ihmisillä on eri vahvuus- ja osaamisalueita. Joillekin liike on vahvin tapa ilmaista itseään. Nyt myös muusikot pääsevät kokeilemaan, miltä tuntuu olla mukana liikkeessä ja tanssijat kokevat, miltä tuntuu laulaa lavalla”, Aakko valaisee.

Kiireen teema on askarruttanut monipuolista taiteilijaa, ja hän teki aiheesta viime keväänä pienimuotoisen tanssisoolon. 

Uusi tekniikka kiihdyttää tahtia

Parhaimmillaan kiire tuo taiteilijalle mukanaan myös hyvää draivia ja intoa saada asioita aikaan.

“Minulla oli hyvin tiivis vaihe, jolloin puolen vuoden välein vaihtui asuin- ja opiskelupaikka eri maissa ja kaupungeissa. Sitä jatkui miltei kolme vuotta. Tuntui, että olin saanut valtavasti aikaan, mutta se oli myös aika väsyttävää.”

Kun Aakko lähti Rovaniemelle opiskelemaan tanssia kahdeksi vuodeksi, se tuntui rauhoittavalta. Hän sai pysähtyä hetkeksi ja elämänrytmi rauhoittui. 

“Sitä kautta innostuin tarkastelemaan, miten elää kiireisessä ja paljosta tekemisestä palkitsevassa yhteiskunnassa – miten elämää voisi rauhoittaa ja päästää irti suorituskeskeisyydestä.”

Oppaat, joissa neuvotaan aikatauluttamaan, delegoimaan ja myös sanomaan ei, ovat valtavan suosittuja. Eetos on kuitenkin se, että ihmisen pitäisi olla mahdollisimman tehokas. Erityisesti suomalaisessa yhteiskunnassa ahkeruus ja se, että saa paljon aikaan, ovat arvostettuja piirteitä.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana teknologian kehitys on ollut kiihtyvää. Älypuhelimet ja tekoäly kannustavat meitä yhä nopeampaan tahtiin. 

“Tekoälysparraus on täysin väsymätön. Ihmisille saattaa tulla sellainen valheellinen olo, että minunkin pitäisi jaksaa 14 tuntia putkeen käydä rakentavaa keskustelua, suunnitella tai työstää jotain uutta.”

“Se ei ole millään tavalla luonnollista tai edes mahdollista ja aiheuttaa monille varmasti paljon pahaa oloa”, Aakko pohtii.

Aakon mukaan kiireellä ylpeily ei ole hyvä asia. Kuva Iida Aakko.

Suoritusyhteiskunta palkitsee kiireisen

Aakko sanoo, että kiireellä ylpeily ja se, että vain siten voi tuntea itsensä tärkeäksi yhteiskunnassa, ei ole hyvä asia.

“Tunnistan myös itse, että kun teen paljon ja on monenlaisia projekteja, opintoja ja kaikkea, saan paljon kehuja ja kiittelyä.”

Samaan aikaan ihmiset voivat todella huonosti. Sairauslomaa vaativa työuupumus on nykyisin ihan tavallinen juttu. Lähes jokaisella on läheisiä, jotka ovat sairastuneet työuupumuksen takia.

“On omituista, että ongelma on näin yleinen. Omissa opiskelu- ja työyhteisöissä se on lähes jokapäiväinen puheenaihe. Tuntuu, että meidän ei ole edes mahdollista vastata kaikkiin odotuksiin ja pysyä siinä tahdissa.”

Aakko sanoo, että Ihmiset pelkäävät erityisesti työelämään siirtymistä. Lähtöoletus on, että työelämä on niin kuormittavaa, että siellä ei pärjää. Se ei tunnu hyvältä.

“Haluamme kommentoida nimenomaan yhteiskunnan roolia, sillä yksilön on aika vaikea erottautua ja tehdä asiat eri tavalla.”

Teoksessa myös pohditaan, onko yksilön pakko lähteä mukaan osaksi suoritusyhteiskuntaa. Mitä voi tehdä? Onko meillä tilaa pysähtymiselle? Käykö oikeasti pahasti, jos pysähtyy tai ottaa vähän rauhallisemmin?

Lempeää ajatusta tarvitaan myös opiskeluun

Monet Aakon opiskelijakollegat pelkäävät, että opinnot venyvät. Pitäisi valmistua määräajassa tai jopa vielä nopeammin. Maailma ei kuitenkaan kaadu, jos siihen ei pysty. Aina ei ole myöskään tarve pyrkiä täydellisyyteen ja parhaisiin arvosanoihin.

Aakolla on monenlaisia taidealan tutkintoja, eikä kukaan ei ole koskaan kysynyt häneltä yhtäkään arvosanaa. Hän suosittelee, että opiskelijat keskittyisivät asioihin, jotka oikeasti kiinnostavat ja hyväksyisivät sen, että osasta opinnoista riittää, että pääsee läpi.

“Jos opintojen paine tuntuu ylitsepääsemättömältä, niin itselleni on tehnyt todella hyvää, että on löytynyt esimerkiksi harrastuksia, jotka eivät liity opintoihin millään tavalla.”

“Pyrin löytämään aikaa pitkille kävelyille. Luonto on minulle tosi tärkeä ja rauhoittava elementti. Siellä ajatuksetkin lähtevät juoksemaan, kun on hetken irti kaikesta”, Aakko sanoo.

Toistaiseksi ei ole löydetty vastausta siihen, miten suorittamisen pakosta päästäisiin eroon. Aakko toivoo, että myös toisenlaisiin tarinoihin ja tapoihin elää suhtauduttaisiin lempeämmin.

Nykyisessä koventuneessa ilmapiirissä jopa ministeritasolta tulee viestejä, että opiskelijat, työttömät ja sairaat ovat hyödyttömiä, yhteiskuntaa kuormittavia loisia.

“On suuri ihmetyksen aihe, jos suorituskeskeinen ihminen ei koe elämäänsä tyydyttävänä ja vaihtaa esimerkiksi käsityöammattiin, johon tuntee intohimoa. Elämässä on muitakin tärkeitä arvoja ja asioita kuin uraputki”, Aakko tähdentää.

Etenkin nuorten keskuudessa on kuitenkin havaittavissa liikehdintää, että enää ei tavoitellakaan 40 tunnin työviikkoa. Vastareaktio suorittamiselle on, että ihmiset keskittyvät omaan hyvinvointiinsa. Kaikki ihmiset tarvitsevat pysähtymistä, lepoa ja rauhallisia hetkiä.

Lotta Aakko toteaa, että elämässä on muitakin tärkeitä asioita kuin uraputki. Kuva Iida Aakko.

Kiireestä pilke silmäkulmassa

Ihmiset katsovat valtavia määriä videoita ja aistiärsykkeitä tulvii joka suunnalta. Nykyisin niistäkin asioista, joiden ei tarvitsisi olla kiireisiä, tulee ahdistava kiireen tuntu.

“Kysymme esityksessä myös, minkälaista olisi olla pimeässä ja kuunnella vain musiikkia. Mitä tarkoittaisi täysi hiljaisuus? Voisimmeko välillä karsia jostakin?” Aakko sanoo.

Esityksen tarkoitus on saada myös ihmiset pysähtymään ja miettimään suhdettaan kiireeseen.

“Olemme harjoituksissa leikitelleet ajatuksella, että mikä on kiireen vastakohta. Mistä saadaan kontrasti hektiselle liikkeelle ja olemisen tavalle?”

Työryhmä pohti myös, mitä on tylsyys. Esimerkiksi lapsille tekee hyvää, että välillä on tylsää. Se saa mielikuvituksen liikkeelle kehittämään eri tavalla asioita.

Lotta Aakko kertoo, että vakavasta aiheesta huolimatta esitys on hauska. Siinä, kuinka valtavasti ihmiset yrittävät suorittaa ja päästä johonkin hirveän nopeasti ja aina vain paremmin, on myös huvittavia piirteitä.

“Esityksessä on kepeyttä ja monipuolista musiikkia. Tuukka Lukkaroinen on ahkeroinut pianomusiikin parissa ja kitaristikollega Jaakko Rosnellin kanssa olemme säveltäneet aivan uutta musiikkia.”

Klassinen musiikki sekoittuu kansanmusiikkivaikutteisiin ja moderniin kevyempään musiikkiin. Aakko ei ole itse käynyt esityksessä, jossa genret olisivat näin sekaisin.

“Mietimme, että tuleekohan tästä ihan sillisalaatti, mutta sehän sopii hyvin tähän aiheeseen!” hän nauraa.

“Olemme teoksessa pyrkineet pilke silmäkulmassa ja huumorin kautta lähestymään vakavaa aihetta. Toivomme, että ihmiset lähtevät esityksestä rauhallisin mielin”, taiteilija summaa.


KIIRE!:


Esiintyjät: Lotta Aakko, Tuukka Lukkaroinen, Jaakko Rosnell, Nea-Veera Mäkäräinen, Eevi Grundström, Miili-Reetta Korhonen ja Suvi Aitto-oja.

Esitykset: la 10.10.2026 klo 18:00 – 19:50 sekä su 11.10.2026 klo 15:00 – 16:50
Kulttuuritalo Valve, Hallituskatu 7.

Kesto noin 1h 40 min, sisältäen väliajan

Pete Huttunen

Humanistiopiskelija ja ite tehty kulttuuritoimittaja. Harrastuksena pahennuksen herättäminen kaiken maailman kulttuuririennoissa. Juttuja olen tehnyt metallifestareista oopperaan. Tarinoiden toimivuutta testaan lukemalla niitä ääneen kissalle.

Lue lisää:

Opiskelijoiden lukuvuosi avattiin juhlallisesti kolmipäiväisesti – katso kuvagalleria!

Oululaisten korkeakouluopiskelijoiden lukuvuoden avajaistapahtuma Hurmos-festivaali keräsi Kuusisaareen vajaa 7000 opiskelijaa ja opiskelijanmielistä perjantaina 11. elokuuta.

TEKSTI Tuuli Heikura

KUVAT Tuuli Heikura

Oululaisten opiskelijoiden lukuvuoden avajaistapahtuma Hurmosta vietettiin tänä vuonna kolmipäiväisesti. Ensimmäistä kertaa järjestetyt ulkositsit olivat osa Oulu2026-kulttuuripääkaupunkivuoden erikoiskattausta käynnistäen suuren juhlaviikon. Hurmoksen projektikoordinaattorina toimineen Valtteri Råmanin viikon lempihetki onkin juuri keskiviikon sitseiltä.

”Åstrominpuistossa siinä kello 16.30, kun dj pisti levyn pyörimään ja jono oli kirkolle asti. Siinä porttien auetessa tiivistyi se, mikä on alkanut kolme vuotta sitten, kun laitettiin hakemus kulttuurisäätiölle tällaisesta tapahtumasta, jota ei ole ikinä ennen järjestetty”, Råman muistelee. 

Torstaina perinteiset Hurmos-messut täyttivät Linnanmaan kampuksen Väylän ständeillä ja raivokkaalla passien täyttämisellä.

Avajaiset huipentuivat perjantain Hurmos-festivaaliin, joka keräsi tänäkin vuonna lähes 7000 opiskelijaa ja opiskelijanmielistä juhlijaa Kuusisaareen. Kahdella lavalla nähtiin Suomen eturivin artisteja sekä esiintyjiä korkeakouluyhteisön sisältä. Tämän vuoden päätähtiä olivat good boys, VIIVI ja ibe.

Suuri tapahtuma vaatii suuren työmäärän ja joukon ihmisiä. Hurmosta valmistellaan vuoden ympäri järjestäjäorganisaatioiden toimesta. Kaikki tehty työ tiivistyy tapahtumaviikkoon, jolloin painetaan pitkää päivää ja stressitasot voivat nousta korkealle. Tällöin hyvä yhteishenki kantaa.

”Kyllä mulle on jäänyt päällimmäisenä mieleen se hyvä fiilis tapahtumaa rakennettaessa. Torstaina Kuusisaaren tapahtuma-aluetta rakentaessa niin se yhteishenki, mikä tiivistyi siinä kun siellä yhdessä pimeässä ja kylmässä rakennetaan paineaitaa. Yhdessä siellä tuumittiin, että vitsi tää on kivaa ja ihanaa, vaikka kaikkia väsyttää”, OYY:n tapahtumatuottaja Annika Tallila sanoo.

Vauhdikkaita esiintyjiä ja rikottu lakkilupa

Perjantai-illan ensimmäisen esiintyjän, DIVONIN, käynnistäessä soittimensa alueella oli vasta kourallinen ihmisiä ja herrat saivat vetää ensimmäiset biisit vain muutamille vannoutuneimmille faneilleen. 

DIVON käynnisti Hurmos-festivaalin.

Viimeistään good boysien keikan aikana alue alkoi täyttyä tasaiseen tahtiin. Hyvien poitsujen meininkiä on ilo katsoa.Ehkä yksi Suomen energisimmistä kokoonpanoista pisti todella bilekansaan vauhtia – lavalta ei puuttunut liikettä, hauskoja välispiikkejä tai muuta seurattavaa.

Good boysien keikalta ei vauhtia puuttunut. 

Hurmos-lavalla Misfortunen raskas trash metal sai heti keikan alkusoinnuista käyntiin moshpitin, joka iloisesti jatkoi pyörimistään esityksen loppuun saakka. Oulun yliopiston henkilökunnasta koostettu New Oulu Big Bang viihdytti yleisöä ikivihreillä klassikoilla. Hurmos-lavan illan päätti DJ Sofia, joka tarjoili tanssittavaa housea innokkaimmille bilettäjille ennen jatkopaikkoihin siirtymistä.

Pitti pyöri iloisesti Misfortunen keikalla.

VIIVIn keikalle asettuivat ensimmäiset odottamaan jo tuntia ennen keikan alkua. Valovoimainen artisti eläytyi musiikkiin lavalla täysillä, herkisti sanoituksillaan ja tietenkin laulatti yleisöä. 

Suuresta yleisömerestä huolimatta tunnelma tuntui tiiviiltä ja intiimiltä. VIIVI oli esiintyjänä lämminhenkinen ja jutteli välispiikeissään yleisölle – sekä rikkoi lakkilupaa vetämällä yhden biisin yleisöstä saatu teekkarilakki päässään. 

VIIVIn lämminhenkinen ote hurmasi yleisön.

Illan ehkä eniten mielipiteitä jakanut esiintyminen koettiin ibeltä. Artisti kokeili keikalla uutta dj-konseptia, jossa hän oli oman keikkansa dj. Kirkkaat välkkyvät valot saivat osan festarikansasta poistumaan alueelta jo kesken keikan, vaikka erityisesti iben soitetuimpien hittien tahtiin tanner tärisi niin basson jytkeestä kuin yleisön bailaamisesta.

Iben keikalta ei valoja puuttunut.

Illan hämärtyessä festivaalialue täyttyi värikkäästä haalarimerestä, artistien vetämien yhteislaulujen kaiuista ja juhlivista opiskelijajoukkioista. Vaikka suurin massa asettui keikkalavojen läheisyyteen bailaamaan tuttujen biisien tahtiin, ympäri aluetta näkyi juomasta ja ruuasta sekä ystävien seurasta nauttivia hyväntuulisia naamoja. Oheisohjelman selkeänä vetonaulana toimi tänä vuonna karaoketeltta, jossa laulu raikasi pitkin iltaa. 

Tapahtuman järjestäjät ovat todella tyytyväisiä koko Hurmos-viikon kokonaisuuteen. “Oman kokemuksen mukaan kaikki tapahtumapäivät olivat onnistuneita ja on saatu hyvää palautetta. Hyvä fiilis siitä, miten kaikki meni”, sanoo Tallila. 

Råman on samoilla linjoilla työparinsa kanssa. “Kiitollinen olo tästä onnistuneesta projektista ja toisaalta pinnalla on nyt projektityön haikeus, että tämä on omalta osalta ohi”, Råman sanoo.

Ajatukset jo ensi vuodessa

Ensi vuoden Hurmos siintää jo järjestäjien mielessä. 

“Ajatukset on jo kääntyneet siihen, mitä ensi vuonna. Hirveen innokkaasti lähdetään vuotta 2027 suunnittelemaan”, Tallila sanoo. 

“Luetaan tässä rauhassa palautteet läpi ja tehdään jäsenlähtöisesti, että mitä kävijät meiltä haluaa”, Råman sanoo. Tallila kehottaa laittamaan ahkerasti palautetta, sillä sen kautta pääsee vaikuttamaan tapahtuman tulevaisuuteen. “Kaikki palaute mikä tulee, merkkaa ja niiden pohjalta tehdään ensi vuotta.”

“Ei me tästä ainakaan pakittelemassa olla. Tapahtuma on vakiinnuttanut paikkansa osana oululaisen opiskelijan syksyä ja on Oulun suurin ja näkyvin opiskelijatapahtumakokonaisuus”, Råman summaa. 

Katso Hurmos-festivaalin kuvagalleria tästä.

Hurmos on Oulun yliopiston ylioppilaskunnan (OYY) ja Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan (OSAKO) järjestämä yhteinen lukuvuoden avajaistapahtuma.

Tuuli Heikura

Oulun ylioppilaslehden päätoimittaja ja kauppatieteiden maisteri, joka nauttii syväluotaavista ilmiöjutuista, kuluttaa lenkkipolkuja kahden koiransa kanssa ja haaveilee mankelin omistamisesta.

Lue lisää:

Groovaava DIVON avaa Hurmos-festarit tanssittavalla funk-popilla

Divon julkaisi ensimmäisen sinkkunsa noin vuosi sitten. Sen jälkeen on tapahtunut paljon. Bändi valittiin Qstockin Oulu 2026-lavalle soittamaan ja keikkoja on riittänyt. Divon soittaa keinuvaa groove-vetoista poppia, jossa yhdistyvät funk, yacht pop ja moderni indie.

TEKSTI Pete Huttunen

KUVAT Mari Kivioja

Biisintekijä, laulaja-kosketinsoittaja Topias Mäkinen, rumpali Elias Koski ja basisti Topias Forsgård tiivistävät Divonin ajatuksen: ”Me tehdään helposti lähestyttävää funk- tanssimusiikkia. Soitetaan pelkästään omia biisejä ja skarpataan toisiamme mahtavuuteen musiikissa.” 

”Vaikutteemme tulevat 70- ja 80-luvuilta. Rakastamme varsinkin 70-luvun yacht poppia ja tykätään ottaa vaikutteita sieltä. Pyrimme kuitenkin pitämään saundin modernina”, laulaja biisintekijä Topias Mäkinen kertoo. 

”Meillä on samanlainen musiikkimaku. Olemme kuunnelleet Steely Dania, Michael MacDonaldia ja sen kaltaisia klassikoita”, rumpali Elias Koski lisää. 

Pienet voitot kannustavat eteenpäin 

Divonin eka sinkku julkaistiin reilu vuosi sitten alkukesällä 2025. Sinkkua tehdessä bändille tuli fiilis, että nyt panostetaan musiikkiin. Aiemmin homma oli lähinnä jammailua ja yhdessä sekoilua. 

Sen jälkeen kaikki on tapahtunut nopeasti. Haastattelua edellisenä iltana Divonilla oli keikka 45 Specialissa. Klubikeikka oli intiimi ja onnistunut. Yleisö tykkäsi ja ihmiset tulivat keikan jälkeen taputtelemaan selkään. 

Divon valittiin Qstockin Oulu-2026 -lavalle yhdeksi esiintyjäksi 138 hakijan joukosta. Miehet  kertovat, että kokemus oli hieno ja fiilis mahtava. 

”Olemme panostaneet hommaan, vaikka kenelläkään ei ole ihan paras tietotaito. Kun painaa duunia, on kiva saada myös pieniä voittoja ja opimme koko ajan matkalla”, Mäkinen sanoo. 

Tällä konseptilla ja musiikilla näkyvyyttä ja keikkoja on tullut paljon lyhyessä ajassa. Työtä on kuitenkin tehty jo pitkään. 

”Olemme lapsuuden kavereita ja kolmestaan ollaan nuoresta lähtien soitettu ja testailtu eri asioita. Mukana on ollut myös useita eri soittajia. Sitten, kun johtaja Mäkinen muuttaa Helsinkiin ja asutaan kaikkia samalla paikkakunnalla, kaikki vasta oikeasti lähtee liikkeelle”, Forsgård sanoo vaatimattoman huvittuneena. 

”Ollaan soitettu eri genrejä, punkkia ja raskaampaa rokkia. Yksi kesä soitettiin bossaa ja jossain vaiheessa vedettiin englanniksi grungea”, Koski summaa. 

Sanoja sydänsuruista

Miehet kertovat, että alun kokeilujen jälkeen tuntui luonnolliselta laulaa suomeksi. Suomalaiset tykkäävät suomalaisesta ja suomenkielisestä musiikista. 

”Suomeksi laulaminen on aidompaa, englanniksi kun laulat, sellainen esittävä persoona nousee pintaan”, Mäkinen pohtii. 

”Ollaan paljon keskusteltu, että englanniksi tekeminen tuntuu näyttelemiseltä ja silloin ei olla samalla tavalla mielenliikkeissä kiinni”, Forsgård lisää. 

Mäkinen tekee ensin melodiat ja miettii sanoitukset sen jälkeen. 

”Olen sanonut, että en tykkää tehdä henkilökohtaista lyriikkaa, vaikka aina se on jollain  tasolla henkilökohtaista. Inspiraatio tulee jostakin, mitä olen lukenut tai kokenut”, hän pohtii. 

Divonin musiikissa on myös melankolinen puolensa ja sydänsurut ovat usein biisien aiheena. ”Vaikkei sydänsuruja itsellä olisikaan, tykkään kirjoittaa niistä ja naisista”, Mäkinen naurahtaa. 

Kaikki tehdään itse 

Topias Mäkinen tekee biisit sanoituksineen. Sovitusvaiheessa muutkin saavat sanoa sanansa. 

”Minä sanoitan ja sävellän biisin käytännössä valmiiksi. Elias saattaa keksiä jotain komppia siihen ja rytmi voi vaihtua. Rakennetta, iskuja ja sellaisia mietitään yhdessä”, Mäkinen sanoo. 

”Olemme tehneet yhdessä jo kauan ja keskustelemme paljon. Musiikki on tärkeää, ja on myös hieno asia, että siitä vähän riidellään kavereiden kanssa”, Forsgård sanoo. 

Tähän asti Divon on tehnyt lähes kaiken itse äänityksistä lähtien. Ainoastaan pari miksaajaa on ollut mukana. 

Suunnitelmissa on studiopäivän varaaminen, sillä kaiken tekeminen itse on työlästä. 

”Mietimme, mihin resurssit kannattaa sijoittaa. Olisi kiva, jos studiossa olisi joku osaava  tekijä, että voisi vaan mennä soittamaan ja tekemään  biisi. Tähän asti on pitänyt ensin rakentaa tekniikka valmiiksi”, Mäkinen sanoo. 

Topias Forsgård (vas.), Elias Koski ja Topias Mäkinen tulivat haastatteluun skuuteilla edellisen illan nelivitosen keikan jälkeen. Aurinkoisena päivänä käytetään aurinkolaseja.

DIY on tämän päivän trendi 

Bändin ajatus on tehdä nyt musiikkia omakustanteena, julkaista sinkkuja ja testailla asioita rauhassa. Vielä ei ole ollut aika lähetellä nauhoja levy-yhtiöille. 

Elias Koski kertoo, että Do It Yourself -meininki on nyt pinnalla.  

”Haluamme pitää tietyn autenttisuuden musiikissa. Ennustan, että aidompi musiikki on ulossa takaisin. Porukka alkaa kyllästyä kliinisyyteen. Nykyään on niin paljon kaikkea tekoälysettiä. Tämä on ihan luonnollinen vastareaktio sille”, Koski pohtii. 

”Tykkään DIY-ajatuksesta. Myös tunnettuja artisteja, kuten Ibe, on lähtenyt isoilta levy-yhtiöiltä. On kiva, että meillä on kaikki valta tässä hommassa”, Mäkinen lisää.

Toisaalta levy-yhtiö mahdollistaa asioita sekä antaa resursseja. Levylafkojakin on erilaisia. Miehet pitävät levy-yhtiötä myös yhtenä mahdollisuutena kehittyä uralla: ”Siinä ei ole mitään väärää, jos ammattilainen tulee sanomaan, että teillä pitäisi olla esimerkiksi tietynlaiset vaatteet. Heillä on pitkä kokemus ja olemme sokeita omille persoonille ja hahmoille”, Forskård tähdentää. 

Hurmoksessa vedetään täysillä 

Bändi kertoo, että Hurmos on kiva tapahtuma ja he ovat käyneet siellä joka kerta opiskeluvuosinaan.  

”Odotamme innolla keikkaa ja täysillä vedetään. Me soitamme jo päivällä, ja silloin alkaa bileet! Päiväsaikaan on hyvä soittaa. Silloin on aina tosi rento meininki”, Divonin muusikot  summaavat. 


Hurmos-festivaalia juhlitaan perjantaina 11.9. Pääesiintyjiä ovat Ibe, Viivi ja Good Boys. Paikalle kannattaa tulla jo ajoissa, sillä Divon tanssittaa yleisöä jo klo 17.20. 

Pete Huttunen

Humanistiopiskelija ja ite tehty kulttuuritoimittaja. Harrastuksena pahennuksen herättäminen kaiken maailman kulttuuririennoissa. Juttuja olen tehnyt metallifestareista oopperaan. Tarinoiden toimivuutta testaan lukemalla niitä ääneen kissalle.

Lue lisää:

Oulun musiikkivideofestivaalien taiteellinen johtaja Joel Karppanen haluaa pohtia, mitä kaikkea musiikilla ja kuvalla voi tehdä

Oulun musiikkivideofestivaalien vuoden teema oli Hauntopolis. OMVF toi eri aikakausia ja ihmisiä yhteen juhlimaan väliaikaisessa musiikkivideokaupungissa. Festivaali kutsui ihmisiä katsomaan menneisyyden maailmoja tarkemmin siinä toivossa ja uskossa, että todellisuudet, jotka eivät toteutuneet voisivat muuttua mahdollisuuksiksi.

TEKSTI Pete Huttunen

KUVAT Mari Kivioja

Oulun musiikkivideofestivaalien (OMVF) taiteellinen johtaja Joel Karppanen kertoo, että hän haluaa valita ohjelmistoon monen tyyppisiä videoita, kaupallisista suuren budjetin tuotannoista taiteilijavetoiseen DIY-meininkiin – rapisevista formaateista tekoälyyn ja kiiltävään nykyhetkeen.

Hauntopoliksessa yhdistyvät kaupunki ja hauntologia. Hauntologian käsite on peräisin filosofi Jaques Derridalta.

Hauntopolis on uusiutuva organismi, jossa eri aikakaudet risteävät ja erilaiset tyylisuunnat, genret ja kulttuurit tulevat yhteen. 

Hauntopolis Oulu

Hauntologian ajatus on, että menneisyys ei koskaan katoa. Nykyhetkessä kummittelevat kaikki sellaiset tulevaisuudet, jotka on meille joskus luvattu, mutta ne eivät ole koskaan toteutuneet.

“Oikeastaan olen ollut menossa tätä teemaa kohti jo kolme vuotta. Oli itsestään selvää, kun oli tulossa kulttuuripääkaupunkivuosi Oulu2026, että halusin tehdä kaupunkiteemaisen ohjelmiston”, Karppanen kertoo.

Oululaisille hyvä esimerkki on 1990-luku. Silloin elettiin laman keskellä. Samaan aikaan Nokia ja teknologiabuumi sekä uudenlainen kansainvälisyys loivat valtavaa uskoa tulevaisuuteen. Oli tunne, että tulevaisuus alkaa hetkenä minä hyvänsä.

“Alakulttuurit, kuten myös Oulun musiikkivideofestivaalit syntyivät samaan aikaan. IT-buumi ja alakulttuurit olivat vuorovaikutuksessa keskenään. Nyt kun kävelen kaupungilla, huomaan, että osa näistä luvatuista tulevaisuuksista toteutui ja osa katosi”, Karppanen valaisee.

Paikat, tunnelmat ja musiikki vaikuttavat edelleen siihen, miten me näemme ja kuvittelemme Oulun nyt ja tulevaisuudessa. Hauntologia on kuin kaupungin aavemuisti. Vaikka menneet unelmat ovat poissa, ne eivät lakkaa vaikuttamasta.

Seuraava tärkeä kysymys onkin, että kun kulttuuripääkaupunkivuosi päättyy, mitä tästä jää käteen, mikä jää elämään ja mikä katoaa.

Avajaisesitys Blue ja Derek Jarmanin kaupunki

Festivaalien avajaisnäytöksessä Blue yhdistyivät useat taiteellisen johtajan näkemykset festivaalin ohjelmistosta, joita ovat tietynlainen outous, kokeellisuus, queer-näkökulmat ja avantgarde. Esitys oli myös monitaiteellinen kokonaistaideteos.

Derek Jarmanin Blue on yksi elokuvahistorian radikaaleimmista teoksista, joka koostuu pelkästään yhdestä sinisestä puolitoistatuntisesta kuvasta. Simon Fisher Turner loihti livenä esitykseen musiikin ja palkittu esitysrunoilija Niko Hallikainen tulkitsi Jarmanin tekstin.

“Jarman kirjoitti tekstin 90-luvun alussa, kun hän oli sairastunut AIDS:iin ja menettänyt miltei näkökykynsä. Hän näki vain sinisen eri sävyjä. Se ei ole varsinaisesti kaupunkifilmi, mutta voisi ajatella, että Jarmanin viimeinen elokuva sijoittuu alitajunnan kaupunkiin”, Karppanen pohtii.

Jarmanin elokuvissa queer- ja homoyhteisöt ovat keskiössä. Festivaalilla nähtiin myös hänen musiikkivideoitaan, joita hän teki muun muassa Pet Shop Boysille, Marianne Faithfullille ja Suedelle. Niissä urbaani rappio on yksi teemoista.

Monipuolisen taiteilijan Will You Dance With Me on dokumentti yhdestä illasta Itä-Lontoon homoklubilla.

“Jarmanin kaupunki on muutakin kuin rationaalinen infrastfuktuuri, jossa on kauppoja ja kuluttamisen paikkoja. Ne ovat myös ihmisten itsensä luomia väliaikaisia vyöhykkeitä. Kaupunki on paikka, jossa ihmiset kokoontuvat yhteen ja luovat uudenlaisia tapoja elää, olla ja juhlia.”

“1950-luvun suomalaisissa elokuvissa on klisee, että kun maalta muutettiin kaupunkiin, se oli kamala turmeltunut paikka. Niin onkin. Kaupunki on vitun siisti paikka elää, koska siellä on seksiä, huumeita ja rockia!”, Karppanen naurahtaa.

Korkealentoisuus yhdistyy lähestyttävyyteen

Jälkistrukturalistien teoriat, kuten viime vuoden teema hypertodellisuus ja nyt hauntologia, ovat vaikeasti hahmotettavia käsitteitä, joista on hankala saada tarttumapintaa, saati otetta.

“Ovat ne hankalia. En voi väittää, että itsekään tajuan kaikkea. Olen naureskellut, että ensimmäisenä vuotenani taiteellisena johtajana oli Jungia ja avaruusolentoja, viime vuonna Boudillard ja hypertodellisuus ja nyt Derrida ja hauntologia.”

“Musiikkivideo on populaarikulttuuria ja haluan liudentaa ylevän ja alevan raja-aitoja – kertoa, että musiikkivideo on taiteenlaji, joka kelpaa nykytaiteen kontekstiin. Toisaalta taidemuseoissa esitettävät teokset sopivat myös populaarikulttuuri-festareille. Ne eivät oikeasti ole niin kaukana toisistaan.”

Karppanen sanoo, että on kiehtovaa yhdistää vaikeina pidettyjä ajatuksia ja korkealentoisiakin juttuja ja tehdä niistä maanläheisiä ja lähestyttäviä.

“En halua kuitenkaan ajaa mitään tiettyä agendaa. Jokainen voi tulla festivaaleille eri reittejä pitkin, ei ole vain yhtä selkeää tapaa kokea Hauntopolista.”

Lineaarinen kehitys on ajatusharha

Kun katsotaan menneisyyteen ja toteutumattomiin tulevaisuuksiin, onko uuden tulevaisuuden kuvittelu kadonnut tai edes mahdollista? Derridan hauntologia-ajatusta popularisoinut kulttuurikriitikko Mark Fisher oli asian suhteen hyvin pessimistinen.

Karppasen ajatus on toiveikkaampi, vaikka on toisaalta sääli, että ei ole menty eteenpäin. Populaarikulttuurissa asiat ovat syklisiä ja jotkut asiat palaavat muotiin tietyn ajan jälkeen.

“Elektroninen musiikki oli viime vuosituhannen puolella kuin laboratorio. Kokeiltiin kaikenlaista. 2000-luvulla toistetaan pitkälti samoja asioita. Kärjistäen elokuvassakaan ei ole keksitty mitään uutta 1970-luvun jälkeen.”

Mestariluokka-esitykseen Anna Eriksson oli luonnollinen valinta. Hän on ohjannut musiikkivideoita ja hänen elokuvansa ovat tiukasti kiinni avantgarde-elokuvan perinteessä. Kuva Pete Huttunen.

Karppanen vastustaa kuitenkin ajatusta, että kehitys olisi ylipäätään lineaarista. On ajatusharha, että kehitys olisi progressiivista, että aina mennään eteenpäin.

Menneisyyteen katsominen on myös tapa käsitellä nykyhetkeä ja tarkastella sitä eri valossa. Sieltä voi poimia sellaisia juttuja, jotka resonoivat tässä ajassa ja luoda jotakin uutta.

“Esimerkiksi hauntologista estetiikkaa määrittävät nyt kaiken maailman rapinat. Kotimaiseen kilpailuun lähetetyissä videoissa oli nyt tosi paljon VHS:llä kuvattuja juttuja. Vanhojen formaattien syleily synnyttää tilaa ja uusi syntyy vanhan sisälle”, Karppanen pohtii.

Tekoälyä ja vanhoja formaatteja

Yhden näkökannan mukaan tekoäly on lähtökohtaisesti paha ja pelottava asia. Paluu menneeseen analogiseen aitouteen on vastaus keinotekoisen sisällön haasteeseen.

“Moralistinen keskustelu tekoälystä on todella tylsää, että onko sitä oikein käyttää. Totta kai siihen liittyy hirveä määrä eettisiä ongelmia ympäristön kannalta ja sosiaalisista näkökulmista.”

“Suomessa ollaan jääty vähän junnaamaan paikalleen siinä keskustelussa. Eurooppalaisessa kilpailussakin oli paljon tekoälymatskua, mutta se oli muutakin kuin sitä sloppia. Tekoälyä on käytetty luovasti, ei vain siksi, että mentäisiin sieltä, missä aita on matalin.”

Muusikko ja AI:ta videoissaan hyödyntävä Marc Ricter (vas.), analogiseen ja fotokemialliseen elokuvaan keskittyvä  Ieva Balode sekä elokuvatoimittaja Kalle Kinnunen keskustelivat aiheesta: Tekoäly ja musiikkivideoiden post-digitaalinen aika. Keskustelun moderaattorina toimi Joel Karppanen. Kuva Pete Huttunen.

Tekoälyä voi tutkia myös filosofisesti, että mitä se voisi välineenä merkitä. Toisaalta VHS:ää, kasimillistä ja 16 millistä filmiä käytetään edelleen.

“Se on yksi tapa maadoittaa itseään digitaalisessa maailmassa, jossa kaikki sisältö on pilvessä, Ne eivät kuitenkaan ole vastakkaisia voimia”, Karppanen tähdentää.

Kansainvälisiä ja eurooppalaisia videoita

OMVF:ssa on ohjelmistoa eri puolilta maailmaa. Tänä vuonna mukana oli vahva Afrikka-painotus ja festivaali teki yhteistyötä ugandalaisen Nyege Nyege -festivaalin kanssa.

“Musiikkivideokenttä on kansainvälinen. Mitä tahansa festaria katsoo, ohjelmisto on kuitenkin hyvin anglosentrinen. Populaarikulttuuri on Amerikka- ja länsikeskeskeistä. Haluan rikkoa sitä asetelmaa ja halusin nostaa Afrikka-fokuksen esille tänä vuonna”, Karppanen sanoo.

Viime vuonna festivaalilla oli pohjoismainen ja nyt eurooppalainen kilpailu. Ensi vuonna kilpailu on kansainvälinen ja kaikista maanosista on mahdollista päästä mukaan.

Eurooppalaiseen kilpailuun valittiin tänä vuonna 14 videota yhdeksästä maasta. Karppanen valitsi videot siten, että ne edustavat mahdollisimman monipuolisesti koko kenttää tuotantotavoiltaan, tyyliltään ja tarkoitukseltaan. 

Mukana oli ison budjetin kaupallisia videoita, 16 milliselle kuvattuja sekä tekoälyllä tehtyjä videoita. Tämä sopi hyvin festivaalin tämän vuoden eetokseen. 

Karppasella on jo ajatuksia ensi vuoden teemoista ja eetoksesta.

“Yksi asia johtaa toiseen. Nyt kun on tultu hypertodellisuudesta maadoittuneeseen kaupunkitodellisuuteen, luonteva kehitys on, että menemme ehkä vielä syvemmälle”, Karppanen summaa.


Oulun musiikkivideofestivaalit keräsivät tänä vuonna ennätysyleisön ja useat näytökset olivat loppuunmyytyjä.

Eeurooppalaisen musiikkivideokilpailun pääpalkinnon, Europumpelin, voittivat ranskalaiset Anouk Moyaux ja Huiqin Li videollaan Glox Olia – Lluvia de Ceniza. Kotimaisen kilpailun pääpalkinnon, Kultapumpelin, voitti Ida-Maria Olva videollaan Olva – Keijut ja perhoset.

Pete Huttunen

Humanistiopiskelija ja ite tehty kulttuuritoimittaja. Harrastuksena pahennuksen herättäminen kaiken maailman kulttuuririennoissa. Juttuja olen tehnyt metallifestareista oopperaan. Tarinoiden toimivuutta testaan lukemalla niitä ääneen kissalle.

Lue lisää:

Kummallinen väki valtasi yliopiston – Sateenkaareva Kummacon on useille turvasatama 

Oulun yliopistolla tapahtui jotain todella kummaa 16.-17. toukokuuta. Kirjallisuus- ja  popkulttuuritapahtuma Kummacon täytti yliopiston salit ja käytävät hyytävällä outoudella. Vaikka tämän vuoden teeman oli Dark Academia, pääosassa olivat ilo, yhteisöllisyys ja kaikenlaiset otukset hyväksyvä ilmapiiri.

TEKSTI Pete Huttunen

KUVAT Mari Kivioja

Vastaan kävelee jos minkälaista väkeä: eläinhahmoja, mangatyttöjä, sotureita ja muita outoja olentoja. Fiilis on vieraantunut ja pienessä tungoksessa pitää varoa, ettei astu kenenkään hännän päälle. Näiden ihmisten todellisuus on tämän viikonlopun toinen, tosi kumma. 

Cosplaykisa keräsi Saalastinsalin täyteen kummaa väkeä. 

Ihmiset käytävillä ja kojuilla juttelevat iloisesti ja kertovat asuistaan ja hahmoistaan. Tarinat ja japaninkieliset nimet eivät kerro asiaan perehtymättömälle juuri mitään, mutta innostus on tarttuvaa. 

Kummaconin järjestää oululainen tapahtuma- ja elokuvakollektiivi Studio Korppikela ry.  

Pääjärjestäjinä omine vastuualueineen ovat Julia Salminen, Johanna Salminen ja Eekoo Köngäs. Tekijätiimissä oli tänä vuonna myös ennätysmäärä innokkaita vapaaehtoisia. 

Kummacon toteutetaan lähes täysin vapaaehtoisvoimin. Vain järjestyksenvalvonta on ulkoistettu tapahtuman kasvettua isoksi. 

Suuri tapahtuma vaatii valtavasti aikaa ja vaivaa. Järjestäjät ja vapaaehtoiset tekevät tapahtumaa rakkaudesta lajiin ja faneilta faneille. Yhteinen intohimo aiheeseen kantaa. 

Kummaconin pääjärjestäjät Julia Salminen (vas.) Johanna Salminen ja Eekoo Köngäs ovat iloisia tapahtuman suosiosta. 

Kummacon on järjestetty jo vuodesta 2015. Järjestäjät miettivät tuolloin Humuskuppilassa, että sinä vuonna ei ollut Oulussa yhtään conia. 

”Julia heitti puoliksi vitsillä, että mitä jos järjestetään oma tapahtuma. Sen jälkeen kaikki lähti  kasvamaan ihanasti”, viestinnästä ja budjetista vastaava Johanna Salminen muistelee. 

Nyt Kummacon on mukana Oulu2026- sekä Campus as a Stage -hankkeissa ja tapahtuma järjestetään siellä, missä idea alun perin syntyi. Tähän mennessä suurimman Kummaconin suunnittelu aloitettiin jo 2024. 

”Tilat on upeat ja tapahtuma on kasvanut. OYY ja yliopisto ovat olleet tosi hyviä  yhteistyökumppaneita”, ohjelmistosta vastaava Julia Salminen kiittelee. 

Dark Academia oli yliopistolla luonnollinen valinta tapahtuman teemaksi. Dark Academia on alakulttuuri, joka keskittyy akatemian ihannointiin ja romantisointiin goottilaisella fiiliksellä ja itseilmaisulla. 

Mia Myllymäki käsittelee romaanitrilogian ensimmäisessä osassa Kutsumustaiat opiskelu-uupumusta ja menneisyyden pettymyksiä. Taikaopisto on Dark Academia, jossa mieli järkkyy. 

Viktoriaaninen estetiikka ja brittiläiset yliopistopuvut eivät kuitenkaan hallitse ohjelmistoa tai tapahtuman visuaalista ilmettä. Sen sijaan vastaan tulee lähinnä animesta ja mangasta karanneita koulutyttöjä minihameineen, polvisukkineen ja valtavine silmineen. 

Synkkään akatemiaan kuuluva pessimistinen filosofia ei lannista iloista väkeä ja synkimmätkään hahmot eivät jaksa murjottaa. 

”Kummaconissa parasta on aina ollut ratkiriemukas tunnelma. Ihmisillä on aina niin hyvä mieli, kun he pääsevät tänne. Meillä on tosi innokasta porukkaa pitämässä ohjelmaa, katsomassa esityksiä ja löytämässä fanituotteita”, Julia Salminen iloitsee. 

Kummaconissa yhdistyvät kaikki hauskat asiat 

Järjestäjät valaisevat, että lyhenne con tulee sanasta convention ja kyseessä on harrastajien järjestämä tapahtuma harrastajille. Coneja on monen tyyppisiä, esimerkiksi sarjakuville, roolipeleille ja scifi-kirjallisuudelle on omat coninsa. Kummaconissa aihealueita on useita ja ohjelmisto on laaja. 

”Meillä on mukana kaikki hauskat asiat, kuten kirjallisuus, elokuvat, pelit, larpit, anime ja manga”, Julia Salminen listaa. 

Monista tapahtumista poiketen Kummacon on pääsymaksuton. Saavutettavuus on järjestäjille tärkeää myös taloudellisesti tiukkana aikana.

Kummacon on ollut vuodesta 2023 lähtien suomen ensimmäinen sateenkaareva  kirjallisuustapahtuma. Järjestäjät kertovat, että conit ovat yleensäkin sateenkaariväelle ystävällisiä ja Kummaconissa teema on näkynyt aiemminkin muun muassa koristeluissa. 

Kummaconin perusidea ei ole vuosien varrella muuttunut, mutta aihealueita on tullut lisää ja painotukset ovat vaihdelleet. Esimerkiksi Oulu Pridessä Kummacon on edustanut jo vuosia. 

Setan kojulla Tiina Maalismaa ja Vesa Huotari kertovat, että Kummaconissa on mainio yhteisö, paljon tuttuja ja mahdollisuus tuoda yhdistystä esille. 

”Tällaisena aikana haluamme tuoda edustamiamme arvoja näkyville. Etenkin nuorten identiteetille on tärkeää, että erilaisuus hyväksytään ja että sen voi myös näyttää”, Julia Salminen tähdentää. 

”Vähemmistöasiat kiinnostavat laajemminkin yleisöä ja myös järjestäjiä” Johanna Salminen lisää. 

Sateenkaarevuus näkyy estetiikan lisäksi myös kirjallisuusohjelmassa. Kunniavieraita on lähestytty sillä kulmalla, että he ovat julkaisseet sateenkaarevia tarinoita. 

Tämän vuoden kunniavieras oli Finlandia-palkittu fantasia- ja scifi-kirjailija Johanna Sinisalo. Suomikumman mestari kertoi yleisölle, miksi ja miten hän kirjoittaa spekulatiivista fiktiota. Sinisalo osallistui myös Sateenkaarevaan kirjallisuuspaneeliin. 

”Olin todella iloinen, että Johanna Sinisalo tuli meille vieraaksi. Odotin eniten hänen esitystään ja en pettynyt”, Johanna Salminen sanoo. 

Cosplay näkyy 

Cosplay on fanikulttuuria ja identiteettileikkiä ilman häpeää ja ironiaa. Yhteisöllinen roolileikki kumpuaa rakkaudesta tarinoihin.

Pulkkilasta tapahtumaan matkannut Affe kertoo, että hienoja asuja pääsee harvoin käyttämään. Miaa kiehtoo tapahtuman lämmin yhteisöllisyys. 

”Cosplay on ulkopuolisille varmasti Kummaconin näkyvin osa. Kun aloitimme, cossaajia oudoksuttiin, mutta nyt sekin on jonkin verran valtavirtaistunut”, Eekoo Köngäs kertoo. 

”Valtavirtaistumiseen ja trendeihin on vaikuttanut TikTokin suosio. Ennen vain coneissa nähdyt asiat ovat nyt isosti somessa esillä”, Johanna Salminen lisää.

Köngäs kertoo, että Cosplay ei ole välttämättä kallis harrastus, vaikka osa kummasta väestä on varmasti satsannut asuihin suuria summia. 

”Halvin asuni maksoi neljä euroa, mutta tämän päiväisen asun hintaa en uskalla edes ajatella”, Köngäs nauraa. 

Useille harrastajille käsityö ja itsensä ilmaisu taitavasti toteutetuilla asuilla on tärkeää. 

Cospalydeitti on monille Kummaconin kohokohta. Ohjelmanumero parodioi napakymppikonseptia ja siinä cosplay-hahmot etsivät ja saavat toisensa. 

Teja Rönni (vas.) ja Eekoo Köngäs juontavat Cospalydeitin. Tejan hahmo Chilchuck ja Eekoon Senshi Netflix-animesta Delicious in Dungeon.

”Eräänä vuonna Eekoo paritti toisilleen tosi kauniisti Kyösti Pöystin ja Darth Waderin. Se oli todella upeaa.”, Julia Salminen kertoo huvittuneena. 

Turvasatama kummille 

Kummaconiin tulee myös ihmisiä, jotka eivät tunne itseään tervetulleiksi muualla. Järjestäjät kertovat, että esimerkiksi neuroepätyypillisyys aiheuttaa nuorille ulkopuolisuuden tunteita. Kummacon on paikka, jossa ihmiset otetaan vastaan sellaisina kuin he ovat. 

”Tämä on monille kuin turvasatama. Olemme tavoittaneet aika hyvin eri ryhmät”, Johanna Salminen pohtii. 

Tänä vuonna järjestäjät panostivat perheystävällisyyteen ja tapahtumasta löytyy muun muassa perhenurkkaus. 

”Nyt kun on kahdestoista Kummacon menossa, ensimmäisten tapahtumien yleisö on jo perheenperustamisiässä”, järjestäjät kertovat. 

Mitä on luvassa seuraavina vuosina, voiko tästä vielä kasvaa ja kehittyä? Köngäs miettii, että jos olisi enemmän vapaaehtoisia, valvottu narikka helpottaisi kävijöitä asujen kanssa. 

”Joku ulkomaalainen kunniavieras, iso nimi suuresta maailmasta olisi huikeaa saada”, Johanna Salminen pohtii. 

”Pitäisi olla aivan hillittömän iso Kummacon-banneri. Naurettavan iso, joka ei oikeasti mahtuisi mihinkään!”, Julia Salmen visioi nauraen pitkän päivän jälkeen. 

Kummacon keräsi ennätysyleisön noin Dark Academyssä vieraili noin 3000 kummaa. Kummacon palaa ensi keväällä 13. vuoden kunniaksi teema on ”Fortuna”.

Artikkelia muokattu 1.6. klo 12.49: Korjattu virheellinen haastateltavan nimi.

Pete Huttunen

Humanistiopiskelija ja ite tehty kulttuuritoimittaja. Harrastuksena pahennuksen herättäminen kaiken maailman kulttuuririennoissa. Juttuja olen tehnyt metallifestareista oopperaan. Tarinoiden toimivuutta testaan lukemalla niitä ääneen kissalle.

Lue lisää: