Cancel-elokuvan ohjaaja Tuukka Temonen inspiroituu tubemaailmasta

Tuukka Temosta olisi ärsyttänyt, jos joku toinen olisi ohjannut Youtuben maailmaan sijoittuvan elokuvan Cancel. Temonen on seurannut Youtuben kehitystä ihan alusta lähtien. Työskentely innostuneiden sometähtien kanssa sekä vapaus tehdä pöljiäkin asioita oli ohjaajalle palkitsevaa.

Cancel on tämän päivän vauhdikas komediaelokuva sometähdistä ja heidän seikkailuistaan. Kyse on aidosta elokuvasta, jossa on hyödynnetty tubemaailman nopeatempoisuutta, rytmiä ja kieltä. 

Ohjaaja Tuukka Temonen kertoo, että elokuva oli Santun eli Santeri Hännisen idea ja sen on käsikirjoittanut stand-up –koomikkonakin tunnettu Pietari Vihula yhdessä sometähtien kanssa. 

Cancel on tekijöidensä näköinen hauska ja kieltämättä täysin pöljä kohellus. Vauhtia, energiaa ja hauskoja tilanteita on valtavasti. 

Elokuva iskee varmasti tehokkaimmin kohdeyleisöönsä, teini-ikäisiin sometähtien faneihin ja seuraajiin. Kaikki vitsit ja meemit eivät avaudu ulkopuolisille, mutta  vauhdikas, rento ja aito meininki vie mukanaan.  

“Elokuvassa on paljon sellaisia juttuja, jotka aukenevat vain kohderyhmälle. Toisaalta sitä pitäisi välttää, että kyse ei ole vain sisäpiirijutusta. Ehkä siitä kuitenkin tajuaa, että tässä oli vitsi, vaikka sitä ei ihan ymmärtänytkään”, Temonen pyörittelee. 

Vaikka elokuvan nimi on Cancel, ilmiötä ei vakavasti käsitellä. Ikäviäkin piirteitä saaneet noitavainot jätetään rauhaan ja keskitytään hauskanpitoon.

Ainoa oikea ohjaamaan 

Temonen kertoo, että hän otti Youtuben haltuun heti, kun se perustettiin 2000-luvun alussa. Hän on seurannut, miten alusta on kasvanut ja kehittynyt vuosien varrella. 

Ohjaaja tuntee tyypit ja on myös kuvannut valtaosaa heistä muun muassa Ylen Summeriin ja Galaksiin. 

“Mua ärsyttäis niin paljon katsoa tämä elokuva jonkun muun ohjaamana. Vaatimalla vaadin, että minun pitää päästä tekemään tämä, koska Suomessa ei ole toista  ohjaajaa, joka pystyisi siihen”, Temonen naurahtaa. 

Youtuben maailma oli Temoselle alusta lähtien kiinnostava, jännittävä ja koukuttava. Kansainvälisen sisällön lisäksi hän on seurannut Suomi-tuben kasvua.  

“Minulla on sen ikäisiä lapsia, että katsomme videoita yhdessä. Saan heiltä vinkkejä ja voin kertoa myös heille hauskoista videoista, joissa on ideaa ja oivallusta.”

“On toki selvää, että kaikki videot eivät ole mistään kotoisin. Jotkut ovat aivan helvetin pitkäpiimäisiä. En ymmärrä, miten joku jaksaa niistä innostua”, Temonen nauraa. 

Pitkät päivät yhtä hymyä 

Elokuvan tekemisessä on onnistumisien lisäksi paljon arkista työtä ja myös ärsytyksen aiheita. Työskentely sometähtien kanssa on ollut ohjaajalle inspiroivaa. Heille kaikki oli uutta ja jännittävää.  

“Se oli superhauskaa ja jännittävää itsellenikin. Pojat olivat ekaa kertaa elokuvan  kuvauksissa. Joka kerta, kun kuvaukset alkoivat, he olivat aivan järjettömän innostuneita ja yhtä hymyä.” 

“Pojat tekivät nuoruuden innolla isoa unelmaa, omaa elokuvaa”, Temonen tähdentää. 

Ohjaaja kehuu, että pojat olivat tehneet kotiläksyt hyvin ja osasivat täysin kaikki vuorosanat. Ulkoa muistettavia vuorosanoja oli valtavasti. 

“Ehkä heille tuli kuitenkin yllätyksenä, että elokuvaa tehdään kohtauksesta toiseen 10 tuntia päivässä. Se on tosi rankkaa ja lepotaukoja ei juuri ole”, Temonen sanoo.

Tuukka Temonen uskoo, että Cancel-elokuva tuo uutta yleisöä elokuvateatteriin.

Vapaus inspiroi 

Cancel on yhdistelmä perinteistä elokuvakerrontaa ja tubemaailmaa. Siinä on elokuvan muoto, jota on tehostettu Youtuben nopeudella ja grafiikoilla. 

Kaikkia grafiikoita ja tehosteita ei ollut alkuperäisessä käsikirjoituksessa. Ne syntyivät editissä pääosin Eemeli Kelokorven tekemänä ja ideoimana. 

“Me saatiin ihan valtavasti Youtuben maailmaa elokuvaan. Kukaan ei estänyt, sanoivat vain, että tehkää vaan.” 

“Minulle oli hyvin vapauttavaa, ettei ollut mitään rajoja. Jos tuli joku hyvä tai tosi pöljä idea, vastaus oli, että joo laitetaan mukaan”, ohjaaja naurahtaa. 

Temonen kertoo, että tubevideoiden pitää olla kymmenenminuuttisia jo rahavirrankin takia, joten tylsässäkin videossa pitää olla tasaisin väliajoin jotain ärsykettä. 

“Elokuvakerrontakin kaipaa aina jotain herättävää. Nyt sain tehdä sitä Youtuben keinoin, se oli tosi hauskaa.” 

Uutta yleisöä elokuviin 

Sometähdillä on yhteensä noin 2,8 miljoonaa seuraajaa. Vaikka osa seuraa varmasti useita samoja tähtiä, kyse on todella suuresta määrästä. 

“On selvää, että on valtavasti sellaisia ihmisiä, joille tämä on ensimmäinen, etenkin kotimainen elokuva, jonka he näkevät elokuvateatterissa.”

“Toki vanhemmat ovat kärränneet lapsiaan katsomaan Frozenia ja vastaavia, mutta tämä on varmasti useille ensimmäinen oma valinta.” 

Ohjaaja toivoo, että kokemus olisi niin merkittävä, että se motivoisi ihmisiä tulemaan toistekin elokuviin. Elokuvia pystytään tekemään vain, jos ihmiset ostavat lippuja. 

Some on tosi tärkeä elokuvan markkinointikanava, jota ei osata vielä täysin hyödyntää. 

“Järkevä tv-kampanja maksaa 80 tonnia tai enemmän, jos saman summan käyttäisi somemarkkinointiin, näkyvyys olisi valtava”, Temonen tähdentää. 

Elokuvassa ei canceloida 

Vaikka elokuvan nimi on Cancel, ilmiötä ei vakavasti käsitellä. Ikäviäkin piirteitä saaneet noitavainot jätetään rauhaan ja keskitytään hauskanpitoon. Käsite on kuitenkin ohjaajalle tuttu. 

“Se ei ole ok, että naapuri kyttää naapuria ja etsii hänen virheitään. Pitäisi olla enemmän ymmärrystä ja anteeksiantoa myös heitä kohtaan, jotka ovat tehneet väärin.” 

“Kahtiajakautunut ja tuomitseva yhteiskunta ei ole elämisen arvoinen”, Temonen tiivistää ajatuksensa cancel-ilmiöstä.

Pete Huttunen

Humanistiopiskelija ja ite tehty kulttuuritoimittaja. Harrastuksena pahennuksen herättäminen kaiken maailman kulttuuririennoissa. Juttuja olen tehnyt metallifestareista oopperaan. Tarinoiden toimivuutta testaan lukemalla niitä ääneen kissalle.

Lue lisää:

Cancel-elokuvan tähdet Santtu ja Weksi elävät unelmaansa 

Cancel-elokuvan pääosissa on kolme valovoimaista sometähteä. Niko, Santtu ja Weksi kuuluvat Suomen suosituimpiin tubettajiin. Santtu ja Weksi kertovat, että leikki ja hymyn saaminen ihmisten huulille on heille tärkeintä. Nyt he tuovat iloa ihmisten mieliin suurella kankaalla.

TEKSTI Pete Huttunen

KUVAT Mari Kivioja

Kaikki lähti Santun ideasta ja unelmasta näytellä ja olla mukana oikeassa valkokangaselokuvassa. Unelmat on tehty toteutettaviksi. Tubettajien oma elokuva Cancel sai ensi-iltansa lokakuun alkupuolella. 

Cancel on Tuukka Temosen ohjaama vauhdikas fiktiivinen sukellus tubettajien maailmaan. Santtu ja Weksi ovat työskennelleet elokuvan näyttelijöinä ja käsikirjoittajina viimeiset neljä vuotta. 

Santtu eli Santeri Hänninen perusti oman Youtube-kanavan 2012 ja sillä noin 172 000 tilaajaa. TikTokissa 27-vuotiaalla nuorella miehellä on noin 350 000 seuraajaa. 

Yhdessä elokuvan kolmannen päätähden Nikon eli Niko Meurosen kanssa Santtu tekee kummia tempauksia. NikojaSanttu –kanavalla on noin 425 000 tilaajaa. 

Weksi eli Henry Weckström on 32-vuotias tubettaja ja DJ. Vuonna 2020 hän alkoi tehdä aktiivisesti TikTokia. Kanava saavutti yli 400 000 seuraajan rajan ja hänet valittiin vuoden 2022 TikTok-vaikuttajaksi. Nykyisin hän keskittyy omaan Youtube-kanavaansa. 

Seuraajia ja tilaajia on tähdillä valtavasti. Jos heidät saadaan liikkeelle, kyse on kotimaisen elokuvan menestystarinasta. 

Oikea elämä ja aitous koukuttaa 

Ensimmäinen sukellus tubettajien luomaan sisältöön on hämmentävä. Katson kymmenien eri tähtien klippejä kummissaan. 

Katsantokannasta riippuen osa videoklippien sisällöstä on häpeilemätöntä mainontaa tai sitten tarkoituksenmukaista työtä. Sometähteys on myös ammatti. 

Jotkut videot ovat viihdyttäviä, mutta vain pienessä osassa on oivaltava ajatus ja vain murto-osassa tarina. Jos on jäänyt ajastaan jälkeen tai on yksinkertaisesti liian vanha, voi tulla mieleen, että mikä tässä oikein viehättää? 

“Somettajat kuvaavat paljon normaalia elämää, tavallista päivää, johon katsoja pääsee mukaan. Ihmiset pääsevät katsomaan, kun olemme aitoja omia itsejämme”, Santtu kertoo. 

Hän haluaa näyttää videoillaan, että sometähdenkään elämä ei ole aina täydellistä ja  uskaltaa olla myös haavoittuva.

“Tämä on rohkaisevaa katsojalle, koska mekään emme ole aina parhaimmillaan. Tunteiden skaala on moninainen ja uskallamme olla myös herkkiä”, Santtu pohtii sometähtien suosiota. 

Netissä videolla saattaa parhaimmillaan olla satoja tuhansia katsojia. Santtu sanoo, että hän on kertonut videoissaan noloja ja kiusallisiakin asioita, joita hän ei muuten  paljastaisi. 

“Juttelin just aiheesta tyttöystäväni Helmin (Helmin Kantola) kanssa, joka tekee myös Youtubea työkseen. Mietimme, että kun kuvaamme puhelimella, sille on helpompi kertoa asioita kuin edes parhaille kavereille”, Santtu pohtii. 

Paras palkinto on hymy katsojan huulilla 

Sometähdet vaikuttavat paljon nuorten ajatuksiin ja kulutusvalintoihin. Tubettajat kertovat, että tunne vastuusta on vuosien varrella korostunut.  

Santtu tähdentää, että hän haluaa näyttää videoissaan omalla esimerkillään, että kun on oma itsensä, se riittää. 

“Näen vastuun tärkeänä. Mitä me tehdään, sen joku voi tehdä perässä. Tiedän myös, että sillä, mitä sanomme, on suuri vaikutus.” 

Katsojilta saatu palaute ilahduttaa sometähtiä. Hienoin palkinto työstä on saada hymy ihmisten huulille. 

“Parasta on katsojilta tulevat viestit, esimerkiksi, että: mulla on tänään ollut tosi huono päivä, mutta kun mä katoin sun videon, mulle tuli tosi hyvä mieli”, Santtu hymyilee. 

Santun ja Nikon yhteisellä kanavalla on nähty useita hulvattomia tempauksia. Kaksikon hullut ideat syntyvät lapsenomaisista leikeistä. 

“Kerran mietittiin, mikä voisi olla oudoin tai huvittavin juttu, mitä voisimme ajallamme tehdä.” 

“Jostain tuli ihme päähänpisto, että ollaan kisaa pahvilaatikoissa. Miksi kukaan menisi pahvilaatikkoon ja olisi siellä yötä?”, Santtu muistelee nauraen. 

Hauskinta tempauksessa oli, että se toimi. Video oli yksi kaksikon ensimmäisistä hiteistä. 

“Haluamme videoillamme näyttää leikkimistä. Leikki on positiivista ja kannustamme siihen. Nykyisin kaikki ovat vain puhelimilla koko ajan, ja leikkiminen on vähentynyt. 

Sometähdet ovat tehneet kaikkea hassua ja hauskaa vuosien varrella. Pojat kuitenkin kertovat, että videoita ei ole poistettu ja mikään ei erityisesti kaduta tai nolota  jälkikäteenkään.

“Kun Nikon kanssa aloitettiin, oltiin nuoria pojankloppeja ja riehuttiin tosi paljon. Oli kaikenlaista vauhdikasta sekoilua. Vanhempina olemme vähän rauhoittuneet. Se kuului siihen aikaan, että mentiin eikä meinattu”, Santtu kertoo. 

“Meillä oli muun muassa videosarja, jonka ideana oli, että kaikkeen sanotaan kyllä. Otimme napakoruja ja nännilävistyksiä. Niko otti tatuoinnin, vaikka ei sellaista halunnut”, hän kuvailee nuoruuden intoa. 

“Someen kun tekee videoita, tärkeintä on herättää huomio ja katsojan kiinnostus. Siellä pitää olla kovaeleinen, äänekäs ja energinen. Valkokankaalla se ei toimi yhtään.”

Somesta valkokankaalle 

Santulla ja Weksillä on valtavasti kokemusta kameran edessä esiintymisestä. Mediat ovat kuitenkin erilaisia ja kaikkea opittua ei voi suoraan siirtää tubevideoista elokuvan tekemiseen. 

“Someen kun tekee videoita, tärkeintä on herättää huomio ja katsojan kiinnostus. Siellä pitää olla kovaeleinen, äänekäs ja energinen. Valkokankaalla se ei toimi yhtään”, Weksi valaisee. 

“Temonen sanoikin meille, että nyt te ootte jätkät aivan liikaa, nyt kierroksia alas. Paras neuvo, minkä sain, oli että elä näyttele. Ota se toisen repliikki ja reagoi siihen. Elokuva on paljon pienieleisempää”, hän lisää. 

Tubettajat kertovat, että Youtube-videot tehdään niin, että otetaan kamera käteen ja painetaan play. Kun on valmista, laitetaan poikki ja lisätään video Youtubeen. 

“Elokuvan kuvauksissa oli haastavaa, että kun olin kaikkeni antanut kohtaukselle, Temonen tuli sieltä, että hyvä, otetaan uudestaan”, Santtu naurahtaa. 

Kohtaukset otettiin parhaimmillaan jopa 20 kertaa uusiksi, mikä oli ensikertalaisille näyttelijän työssä haastavinta. 

Weksi (vas.) ja Santtu tunnistetaan kadulla ja heitä pyydetään kuviin. “Hienointa on, että saamme aikaan hymyjä ja hyvää mieltä.”

Erilaisia rooleja 

Elokuvassa miehet esiintyvät omilla nimillään. Santtu ja Weksi kertovat, että elokuvan roolihahmoissa on paljon heitä itseään, mutta hahmot ovat todella kärjistettyjä. 

He sanovatkin, että elokuvan suola on, että katsojalle jää kysymys, ovatko tyypit oikeasti sellaisia kuin elokuvassa. 

“Kun pääsin kuvauksissa hahmoon sisälle, siinä oli tosi helppo pysyä. Hauskaa oli, että Temonen oli kysynyt Nikolta ja Weksiltä, että onko tuo Santtu oikeasti tuollainen. Sen saa katsoja itse päättää”, Santtu nauraa. 

Kokeneilla sometähdillä on useita erilaisia rooleja eri kanavissa, ja ne kytkeytyvät päälle kuin itsestään. 

“Snapchatissa kuvaan arkielämää ilman roolia. TikTokissa olen toisenlainen, huomiota herättävä ja äänekäs”, Weksi valaisee.

Santtu kertoo, että hänellä on monta eri hahmoa.  

“Kun kamera käynnistyy SanttujaNiko –jutuissa, samalla kytkeytyy päälle valtava energia. Omissa videoissa olen paljon rennompi ja hitaampi.” 

Jännitystä ja suuria odotuksia 

Some on nopea ja reaktiot katsojilta saa miltei heti kuvausten jälkeen. Weksi kertoo, että elokuvaprojekti on kestänyt neljä vuotta, joten odotukset ja jännitys ovat nyt paljon suurempia. 

Elokuvan tekemisestä he ovat saaneet myös oppia, jota voi käyttää hyödyksi omissakin videoissaan. 

“Olimme mukana käsikirjoittamassa ja se oli tosi siistiä. Elokuvaan luotiin hienosti tarinankerrontaa ja rakennettiin draamankaari. Se on ihan oma maailmansa. Kerrontaa ja dramaturgiaa voisin miettiä omillakin videoilla”, Santtu pohtii. 

Cancel on tiettävästi maailman ensimmäinen valkokangaselokuva tubettajista. Santtu  ja Weksi käyvät paljon elokuvateatterissa ja he harmittelevat, miten vähän siellä näkee nuoria. 

Tubettajien suuri toive olisi, että he saisivat uutta yleisöä teattereihin kokemaan elokuvan taikaa. Tällä tavalla tubemaailma ja elokuva tukevat toisiaan. 

“Me ollaan supertyytyväisiä tähän ja halutaan rohkaista kaikkia katsomaan elokuvaa. Monilla on varmasti ennakkoluuloja, että nyt nuo tubettajat ovat elokuvassa, vaikka eivät ole näyttelijöitä”, Santtu pohtii. 

“Itsellänikin olisi ennakkoluuloja tällaisesta, mutta sehän on vain yksi hyvä syy mennä katsomaan, pitävätkö se paikkaansa”, Weksi lisää. 

Neljän vuoden projekti on ollut sometähdille suuri unelma. Weksi sanoo arvoituksellisesti, että olisi aivan uskomattoman hienoa, että tämä saisi jatkoa.

Pete Huttunen

Humanistiopiskelija ja ite tehty kulttuuritoimittaja. Harrastuksena pahennuksen herättäminen kaiken maailman kulttuuririennoissa. Juttuja olen tehnyt metallifestareista oopperaan. Tarinoiden toimivuutta testaan lukemalla niitä ääneen kissalle.

Lue lisää:

Kierot, suorat ja vieraanvaraiset

Osakunnilla on pitkät perinteet suomalaisissa korkeakouluissa. Nykyään ne tarjoavat yhteisöä, helpottavat koti-ikävää ja auttavat kiinnittymään uuteen kotikaupunkiin.

TEKSTI Tuuli Heikura

KUVAT Tuuli Heikura

Osakunnilla on pitkät perinteet suomalaisessa korkeakoulujärjestelmässä. Juuret Suomessa ulottuvat Turun akatemian aikaan, kun opiskelijat ryhmittyivät kotipaikkakuntansa mukaan niin sanotusti kansakunniksi tai osakunniksi. Kun vuonna 1828 yliopisto siirtyi Turusta Helsinkiin, osakuntalaitos siirtyi myös, ja sen asemasta säädettiin yliopiston säännöissä: jo samana vuonna hyväksytyissä säännöissä mainittiin, että osakunnilla on virallisesti opiskelijoiden tehtävänä valvoa ahkeruutta ja siveellisyyttä.

Osakunnilla oli vahva maakuntayhteisöllinen identiteetti: jäsenet olivat oman maakunnan tai kotiseudun opiskelijoita, ja toiminta sisälsi kulttuurisia elementtejä, keränneet perimätietoa ja verkostoitumista. Jäsenyys osakunnassa oli pitkään pakollista opiskelijalle: esimerkiksi Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (HYY) jäsenyys perustui osakuntaan kuulumiseen. Tällöin osakunnat tekivät myös merkittävää kulttuuriperimätyötä. Ne olivat esimerkiksi merkittävässä roolissa Suomen kansallispukujen synnyssä. 

1800-luvun puolivälissä Suomessa nousi kansallinen herääminen eli fennomania, jonka tavoitteena oli vahvistaa suomalaisuutta, suomen kieltä ja omaa kansallista identiteettiä Venäjän alaisessa suuriruhtinaskunnassa. Osakunnissa korostettiin oman alueen perinteitä ja murretta ja pukeutuminen oli yksi näkyvimmistä tavoista ilmaista tätä. Ylioppilaat ryhtyivät juhlapäivinä pukeutumaan oman alueensa kansanpukuun, niistä rakentui symbolisia tunnuksia suomalaisuudelle ja maakunnalliselle identiteetille. Monet osakunnat keräsivät ja dokumentoivat vanhoja kansanpukuja omalta alueeltaan 1800-luvun loppupuolella. Ne eivät kuitenkaan tyytyneet vain tähän, vaan osakunnat myös teettivät uusia niin sanottuja osakuntapukuja, jotka perustuivat alueen perinteeseen mutta sovitettiin juhlakäyttöön. Näistä asuista kehittyi myöhemmin monien nykyisten kansallispukujen esiasteet. 

1930-luvulla osakuntien pakollinen jäsenyys poistui ja 1960- ja 1970-luvulla osakuntien asema muuttui merkittävästi. Yliopisto ja opiskelijaliike kokonaisuudessaan kokivat murroksia: opiskelijamäärät kasvoivat, opiskelijapolitiikka muuttui, ja osakunnat menettivät osittain asemaansa.

Identiteetin ja traditioiden rakennus katkesi osassa osakuntia 1970-luvulla, mutta 1980-luvulta alkaen osakunnat ovat uudelleenrakentaneet toimintansa vapaa-ajan yhteisöinä ja opiskelijatoimintana, eivät vain kotiseutuyhteisöinä. Oulun yliopistossa toimii aktiivisesti kolme osakuntaa: Immeiset, Lapio ry ja EPO.

Immeiset on Savo-karjalaisten ja seudulle tunnesiteitä omaavien korkeakouluopiskelijoiden verkosto Oulussa. Lapio eli Lappilaiset Opiskelijat Oulussa on Lapista kotoisin olevien, Lapin kotiseudukseen tunnustavien ja Lappiin sukulaisuussuhteita omaavien opiskelijoiden yhdistys Oulussa. EPO eli Oulun Etelä- ja Keskipohjalainen osakunta toimii pohjalaishenkisten opiskelijoiden yhteisenä järjestönä. 

Osakunnat tarjoavat tiloja, tapahtumia, verkostoja ja yhteisöllisyyttä opiskelijoille – toimintaperiaate on siis sama kuin muillakin opiskelijajärjestöillä. Lähtökohta osakuntatoiminnalle pysyy kuitenkin samana: ne tarjoavat yhteyksiä ja uudelle paikkakunnalle kiinnittymistä maakunta- ja kotiseutuyhteyden kautta.

EPO:n tiloissa Linnanmaalla näkyvät kotiseutu ja muistot yhteisistä tapahtumista. Muilla osakunnilla Oulussa ei ole omia tiloja.

“Kerätään samalta alueelta olevat ihmiset yhteen ja tarjotaan heille tekemisen kautta yhteisöllisyyttä”, Lapion puheenjohtaja Maria Ollila kertoo. 

Toimintaa ylläpidetään, jotta ihmiset saavat kokea kotoisuutta ja yhteenkuuluvuutta kotipaikkakunnan kautta. “Ollaan samalta alueelta ja pystyy juttelemaan samoista asioista eikä tarvi välittää murre-eroista niin paljon että kaikki ymmärtää mitä tarkoitetaan”, Ollila avaa. 

“Voi tulla yksinäinen olo, jos on muualla päin kuin mistä on kotoisin. Oulun seudulta on muuten ollut hankala löytää itäsuomalaisia ihmisiä ja tänne tulee opiskelijoitakin aika vähän Itä-Suomesta niin tätä kautta pääsee tutustumaan kotiseudun ihmisiin”, Immeisten sihteeri Emma Kuittinen kertoo. 

“Opiskelijakulttuuri on aina se omanlainen herääminen ja kokemuksensa, niin auttaa, kun on samanhenkisiä ihmisiä ympärillä”, Ollila sanoo. “Se tuo omaa kiinnittyvyyttä Ouluun, kun tietää että täällä on samantyyppisiä ihmisiä ja samoilta seuduilta.” 

Kuittiselle osakuntatoiminnassa tärkeimpänä ja mukavimpana asiana on ollut saada keskustella ja kuulla kotoista murretta ja että on ihmisiä, jotka tietää alueesta. Lisäksi rentojen hyvän mielen tapahtumien kautta pääsee tutustumaan ihmisiin, niin oman alueen kuin myös yli maakuntarajojen muiden järjestöjen kanssa yhteistyössä järjestettyjen tapahtumien kautta. “Oppii uutta”, hän sanoo. 

Jaakko Taivalmaan mukaan osakuntien pääosaisin tehtävä on luoda kotia poissa kotoa. “Luodaan yhteisö jonnekin paikkaan, missä sitä ei luonnollisesti esiinny”, EPO:n varapuheenjohtajana toimiva Taivalmaa kertoo.

Taivalmaalle EPO:n toimintaan lähteminen oli ilmiselvää. Historiaa opiskekevalle Taivalmaalle kotiseutuhistoria on harrastus jo muutenkin, joten osakuntatoiminta toimii harrastuksen jatkeena. 

“Varsinkin eteläpohjalaisilla on hyvin vahva kotiseutuidentiteetti. Koen joskus olevani enemmän eteläpohjalainen kuin suomalainen. On todella tärkeää ja hienoa, että saa oleskella ihmisten kanssa, jotka kokevat samoin kuin minä. Puhumme aina siitä, kuinka hienoa on, että kotopuolessa kaikki on niin juntteja. Tulee fiilis, että nämä ihmiset ymmärtävät minua sellaisella tasolla, mitä muualta tulevat eivät välttämättä ymmärrä”, hän avaa.

Ihmisten mukaan muokkautuvaa toimintaa 

Osakunnissa toimintaa pyritään järjestämään kuukausittain, mutta aktiivisuus riippuu paljon istuvista hallituksista. Jotta toiminnan työtaakkaa saadaan kevennettyä ja tapahtumiin tarpeeksi jäseniä, osakunnat tekevät paljon yhteistyötä toistensa ja muiden järjestöjen kanssa. 

Haasteena on se, miten osakunnat pysyvät relevantteina opiskelijoille nykyisessä ylioppilaskulttuurissa: jäsenyys kilpailee muiden järjestöjen, ainejärjestöjen ja harrastustoiminnan kanssa. “Harrastejärjestöihin on tosi hankala saada hallituksia nykyään”, Ollila sanoo. 

Yleisesti osakuntien toiminta on ollut viime vuosikymmeninä katkonaista ja aktiivisuus vaihdellut. Lapio herätettiin eloon viimeksi syksyllä 2021. “Tyypilisesti meidän ikä on ollut sen viisi vuotta, että jos päästäisiin sen viiden vuoden yli niin voitaisiin järjestää vujut”, Ollila naurahtaa. 

“Tarkoitus on olla olemassa ja tuoda mahdollisuus ihmisille liittyä ja olla osana toimintaa”, Kuittinen kommentoi Immeisten tulevaisuutta.

EPO:n tavoitteena on aktiivisen jäsenmäärän laajentaminen ja toiminnan monipuolistaminen. “Että pysytään hengissä ja toiminta ei ole pakkopullaa.” EPO on perustettu vuonna 1980. “90-luvulla on ollut suvantovaihe, ja firma on otettu pöytälaatikosta 2000-luvun alussa. Aaltoliikkeenä menee, mutta tällä hetkellä ollaan nousuaallolla”, Taivalmaa sanoo.

Opiskelijan arki on hektistä, ja tapahtumatarjontaa on yltäkylläisesti. Osakunnissa tunnistetaan hyvin se, ettei opiskelijoiden aika riitä kaikkeen.

“Ei ole kannattavaa järjestää tapahtumia viikoittain, kun opiskelijaelämä pyörii suurilta osin ainejärjestöjen kautta. Vaikka järjestötoiminta yleensäkin on vapaaehtoista, niin tämä on kaikista vapaaehtoisinta”, Taivalmaa sanoo. Toiminta näyttäytyy pääasiassa tapahtumien kautta ja matalan kynnyksen toimintana. Osakunnissa hengaillaan yhdessä, käydään keilaamassa ja elokuvissa, sitsataan ja pelaillaan yhdessä muiden osakuntien ja järjestöjen kanssa.

Kuinka sitten erottautua muista järjestöistä? Vaikka osakuntien olemassaolo perustuu hyvin paljon kotiseutuidentiteettiin, Lapion ja Immeisten toiminnassa maakuntaan liitettävät stereotypiat ja perinteet eivät niinkään vahvasti ole läsnä. Kotiseutuyhteys tulee ilmi murteissa ja yhteisissä keskustelunaiheissa. Esimerkiksi Lapion hallituksen kokoukset kulkevat Kotakäräjien nimellä. 

Savo-Karjalan perinteet Immeisillä näkyvät maskotissa, joka on saimaannorppa Nestori.

Stereotypioita järjestössä ei kuitenkaan kannatella. “Toiminta muokkautuu sen mukaan, millaisia ihmisiä siellä on eikä niinkään stereotypian kautta”, Kuittinen kertoo. 

EPO:lta perinteitä sen sijaan löytyy. Perinteet näkyvät tapahtumien ohjelmanumeroissa ja tapahtumat ovat teemoitettuja. “Muutenhan tämä olisi kuin mikä tahansa muu kerho. Täytyy olla vahva imago”, Taivalmaa sanoo. 

EPO:ssa ollaan ylpeitä pohjalaisista stereotypioista: suorapuheisuudesta ja äänekkyydestä. “Puukkojunkkareiden nimissä meidän toiminnassa on leikkimielistä aggressiivisuutta. Meidän tapahtumissa joskus painitaan ex tempore tai huudetaan toisillemme. Saa sillä tavalla ilmaista itseään.”

Vaikka osakuntien olemassaolo perustuu kotiseutuyhteyteen, jäseneksi haluavilta ei perata sukupuuta tai vaadita linkkiä seudulle. “Immeiset on tarkoitettu savokarjalaisille tai savokarjalaismielisille tai alueesta kiinnostuneille ihmisille”, Kuittinen sanoo. 

Samoilla linjoilla on Taivalmaa. “Me ollaan avoinmielisiä.” Hän kannustaa kaikkia lähtemään osakuntatoimintaan mukaan. “Tää on aivan helvetin hienoa. On mahtava juttu, että voidaan pitää vuosisataista perinnettä yllä osakuntatoiminnalla vaikka tämä onkin varsin erilaista kuin Helsingissä, jossa toiminta on kultturellimpaa. Kyllä tässä silti kokee olevansa osa jotain suurempaa, vaikka mitään asiaa ei suoraan ajetakaan.”

Tuuli Heikura

Oulun ylioppilaslehden päätoimittaja ja kauppatieteiden maisteri, joka nauttii syväluotaavista ilmiöjutuista, kuluttaa lenkkipolkuja kahden koiransa kanssa ja haaveilee mankelin omistamisesta.

Lue lisää:

“On hienoa nähdä, miten eri taiteenlajit kohtaavat“ – PARVI on taiteen ja teknologian yhteentörmäys

Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kädenjälki näkyy tänäkin vuonna Lumo-valofestivaalin ohjelmistossa. Kolmen tutkintoalan opiskelijoiden yhteisteoksessa pääteemoina ovat yhteisöllisyys ja parveutuminen.

TEKSTI Tuuli Turunen

KUVAT Tuuli Turunen

Hupisaarten kasvihuoneella esitetään viikonloppuna monitaiteellinen teos, jossa liike, ääni ja visuaalisuus kohtaavat. PARVI on Oulun ammattikorkeakoulun tanssinopettajan, musiikkipedagogin ja viestinnän tutkinto-ohjelmien opiskelijoiden yhteisprojekti. Teos kuuluu 21.–23. marraskuuta järjestettävän Lumo-valofestivaalin ohjelmaan.

PARVI on ikään kuin taiteen ja teknologian yhteentörmäys. Tanssijoiden liike, muusikoiden improvisaatio ja paikan päällä taltioitu ääni vaikuttavat vahvasti visuaalisiin elementteihin, kuten valaistukseen ja heijastettavaan videomateriaaliin”, kertoo tuottaja Joonas Leinonen.

Vuorovaikutus on keskeisessä roolissa myös yleisön ja esiintyjien välillä. PARVI on immersiivinen teos, joka kutsuu yleisön kokemaan, millaista on nimensä mukaisesti olla osa parvea.

PARVI-teoksen työryhmässä on mukana yhteensä noin 30 opiskelijaa kolmelta eri tutkintoalalta sekä kahdeksan ammattikorkeakoulun lehtoria tai työntekijää. Teoksen ideointi aloitettiin jo elokuussa, ja sen syntyyn vaikuttivat vahvasti sekä tarinallisuus että tiede.

Tuottaja Joonas Leinonen uskoo, että PARVI-teoksesta löytyy kiinnostavia elementtejä kaiken ikäisille. Kuva Tuuli Turunen.

Avainasemassa yhteisöllisyys

Teoksen vaiheista voi huomata, kuinka aluksi eristäytynyt joukko olentoja löytävät toisensa ja vähitellen parveutuvat yhteen taiteen äärelle. Leinosen mukaan teoksen sanoma on yleisön vapaan tulkinnan varassa, mutta hän itse kokee PARVEN muistuttavan siitä, kuinka ihmiset lopulta tarvitsevat toisiaan.

Tiedeaspekti kirkastui, kun teoksen äänisuunnittelusta ja musiikin ohjauksesta vastaava lehtori Jussi Tuohino löysi parviälyä käsitteleviä tiedeartikkeleita, joissa sukellettiin parvikäyttäytymiseen ilmiönä. Teoksessa esiintyjät eivät ilmennä eläinkunnan hahmoja, mutta sen rakenne sekä liikekieli ovat saaneet inspiraationsa luonnon tavasta parveutua.

“Heitimme tämän konseptin opiskelijoille, ja he ottivat siitä heti koppia. Tärkeintä on, että opiskelijat ovat ideoinnissa ja toteutuksessa kuskin paikalla, ja lehtorit lähinnä fasilitoivat ja tukevat prosessia”, Leinonen avaa.

Tanssinohjauksesta ja koreografiasta vastaava Liisa Heikkinen ohjaa tanssijoita PARVESSA. Hän on tyytyväinen tutkintoalojen väliseen yhteistyöhön. Kuva Timo Vehkaoja.

Yhteistyötä yli tutkintorajojen

Ensi vuonna tulee kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun Oulun ammattikorkeakoulu ja Lumo-valofestivaali aloittivat yhteistyön. Leinonen kertoo, että opiskelijoiden keskuudessa Lumo-projektin toteuttaminen on joka syksy intensiivinen, mutta intoa herättävä toimeksianto. 

“Lumoa lukuun ottamatta meillä ei liiemmin ole tutkinto-ohjelmien välistä yhteistyötä, mikä tekee tästä siinäkin mielessä erityisen mahdollisuuden. On hienoa nähdä, miten eri taiteenlajit kohtaavat, ja opiskelijat voivat oppia toinen toisiltaan”, Leinonen iloitsee.

Tämänvuotisessa teoksessa tutkintoalojen välistä yhteistyötä on vahvistettu entisestään. Leinonen esimerkiksi muistaa, kun syksyn harjoituksissa tanssijat oivalsivat, kuinka konkreettisesti heidän liikkeensä vaikuttaa syvyyskameran taltioimaan videokuvaan. Näin ollen reaaliaikainen kuvamateriaali heijastui takaisin tanssijoiden ilmaisuun.

“Teknologian rooli ei ole ainoastaan tallentaa tai toistaa jo aiemmin tehtyä, vaan tavoitteena on esiintyjien ja teknologian vuorovaikutus. Mikään tutkintoala ei ole toistaan tärkeämpi, vaan kaikki lähtee kollegiaalisesta yhteistyöstä”, Leinonen summaa.

Oulun ammattikorkeakoulun PARVI-teos on nähtävillä osana Lumo-valofestivaalia Hupisaareen kasvihuoneella 21.–23. marraskuuta. Teoksessa ei ole näytösaikoja vaan sitä voi saapua katsomaan milloin tahansa festivaalin aukioloaikojen puitteissa kello 16–22.

Artikkelikuva Timo Vehkaoja.

Tuuli Turunen

Oulun ammattikorkeakoulun opiskelija, joka rakastaa tarinoita, eläimiä ja syvällisiä keskusteluja teekupin äärellä. Todennäköisimmin häneen voi törmätä kirjastossa, lenkkipolulla tai patikointireitillä.  Tuulin suurin unelma on koiranpentu ja omakotitalo Lapissa.

Lue lisää:

Kulttuuripaja Moodi tarjoaa opiskelijoille vertaistoimintaa ja yhteisöllisyyttä

Kulttuuripaja Moodin avajaisia vietettiin syyskuun lopulla. Moodi on 18-35 –vuotiaiden korkeakouluopiskelijoiden turvallinen ja rento tila, jossa on tarjolla monipuolisia luovia ja yhteisöllisiä ryhmiä. 

TEKSTI Pete Huttunen

KUVAT Mari Kivioja

Moodin vastaava ohjaaja Sanna Virtanen ja toiminnan ohjaaja Heidi Maria Huotari kertovat, että Moodiin voi tulla opiskelemaan, tapaamaan ihmisiä ja kysymään neuvoa ohjaajilta ja muilta opiskelijoilta. Kulttuuripajalla on matala kynnys ja taloon voi tulla ihan vain istahtamaan hetkeksi kahville. Tarjolla on monipuolisia luovia ja yhteisöllisiä ryhmiä: taidetta, kirjoittamista, musisointia ja valokuvausta, pelejä, liikuntaa ja retkiä. 

Ohjaajat kuuntelevat tarkalla korvalla opiskelijoiden toiveita. Jos olet intohimoinen  neulahuovuttaja, Moodissa voit ohjata huovutuspiiriä. Kaikki toiminta on vapaaehtoista ja maksutonta. 

“Kulttuuripajojen sydän on, että tarjotaan ihmisille mahdollisuuksia toteuttaa  kiinnostuksen kohteitaan. Meillä on hyvä tilanne siten, että meillä on jatkuva rahoitus välinehankinnoille.” 

“Meiltä löytyy laadukkaat kuvataidevälineet ja vaikka heti pystyy tekemään myös  käsityöjuttuja. Täällä on myös paljon lautapelejä ja hiljainen tila, missä voi hengähtää riippumatossa”, ohjaajat kertovat. 

Moodissa ei kysellä diagnooseja tai ongelmia. Omista haasteistaan voi kertoa ja kysyä apua opiskeluun, urahaaveisiin tai arjen pyörittämiseen, kun sille on tarve ja hyvä aika.

Vertaistukea ja yhteisöllisyyttä 

Ohjaajat tiivistävät Kulttuuripajan toiminta-ajatuksen: Moodi auttaa opiskelijoiden kiinnittymistä opintoihin ja työelämään sekä tukee heidän kokonaisvaltaista hyvinvointiaan opinnoissa ja vapaa-ajalla. 

“Yritämme luoda turvallisen yhteisön opiskelijoille, jotka ovat jostain syystä tippuneet opintojen rytmistä tai joilla ei ole omaa porukkaa koulussa”, Virtanen sanoo. 

Toiminnan perusta on vertaistuki, vertaisohjaus ja yhteisöllisyys. Moodi kehittää yhteistoimintaa luovilla menetelmillä ja kulttuurin keinoilla. 

Tärkeässä osassa toimintaa ovat vertaisohjaajat. Ensimmäinen vertaisohjaajakoulutus on käynnissä ja siihen osallistuu viisi opiskelijaa. Vertaisohjaajakoulutuksesta saa työtodistuksen ja ajatuksena on, että siitä voi lähteä kehittämään myös omaa ammattimaisuuttaan. 

“Meillä on kasvamassa opiskelijaohjaajia suunnittelemaan toimintaa. Tarkoitus on, että muodostuu yhteisö, joka lähtee itse toimimaan ja kehittämään uutta”, Virtanen kertoo. 

Vastaava ohjaaja Sanna Virtanen toivottaa kaikki tervetulleeksi Kulttuuripaja Moodiin.

Yhdessä yliopiston ja ammattikorkeakoulun kanssa 

Sosiaalipedagogisella säätiöllä, Sosped:lla on kulttuuripajatoimintaa ympäri Suomen. Oulun Kulttuuripaja Moodi on ainutlaatuinen, sillä se on tarkoitettu  korkeakouluopiskelijoille. 

Hanketta rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto (ESR). Oulun yliopisto sekä Oulun ammattikorkeakoulu (OAMK) ovat omalla rahoituksellaan mukana. 

Oppilaitokset tuottavat myös sisältöä kulttuuripajan ohjelmaan. Vuoden vaihteen jälkeen OAMK järjestää työpajoja arjenhallintaan ja hyvinvointiin sekä tarjoaa opiskelijoille uraohjausta. 

“Yliopisto panostaa webinaarityyppiseen kouluttamiseen ja heillä on mielen  hyvinvointiin liittyviä teemoja. He toteuttavat myös vaikuttavuuden arvioinnin”, Virtanen kertoo. 

Olohuone Teknologiakylässä 

Kulttuuripaja Moodi sijaitsee Teknologiakylässä. Sosped oli valinnut tilan jo ennen kuin Huotari ja Virtanen aloittivat työnsä. Kriteerinä paikan valinnassa oli, että se on lähellä kampusta, mutta ei kampuksella. 

“Olemme kuulleet opiskelijoilta, että tällaiselle olohuonemaiselle tilalle kampuksen  ulkopuolella, mutta kuitenkin helposti saavutettavissa, on tarvetta”, Huotari kertoo. 

Kulttuuripajassa on myös ilta- ja viikonlopputoimintaa, joten on hyvä, että se ei ole riippuvainen oppilaitosten kulkuluvista ja aikatauluista. 

“Tänne pitää kyllä ensimmäisen kerran ihan asiakseen tulla, sillä olemme vähän piilossa. Bussit kulkevat kuitenkin molemmin puolin tietä ja kampukselta on lyhyt kävelymatka”, Huotari vinkkaa. 

Kulttuuripaja on avoinna tiistaista perjantaihin, tarvittaessa myös viikonloppuna ja illalla. Toiminta jatkuu pitkälle kesään ja paja on vain heinäkuun kiinni. 

“Avaamme ovet elokuussa, jo ennen kuin opinnot ovat alkaneet. Tarkoitus on, että pystymme palvelemaan niitäkin opiskelijoita, jotka asuvat opiskelupaikkakunnalla  kesän ja eivät ole saaneet esimerkiksi kesätöitä”, Huotari tähdentää. 

Riikka Niskala on työharjoittelussa Kulttuuripajalla. Kasvatustieteen opiskelija olisi kaivannut ensimmäisinä opiskeluvuosinaan Moodin kaltaista paikkaa.

Päihteittä retkille ja tapahtumiin

Ryhmätoiminnan lisäksi pajassa järjestetään erilaisia retkiä ja tapahtumia. Huotari kertoo, että esimerkiksi Halloween-bileisiin sai tulla viettämään aikaa iltapäivästä alkuiltaan. 

“Kaikki opiskelijat eivät halua käydä perinteisissä opiskelijabileissä ja tapahtumissa. Toiveena on ollut vaihtoehto heille. Olemme päihteetön matalan kynnyksen paikka, mikä on tärkeää osalle opiskelijoista”, Virtanen valaisee. 

Ulkopaikkakuntalaiset eivät välttämättä tunne Oulua ja kaupungin kaikkia  mahdollisuuksia. Nyt on kulttuuripääkaupunkivuosi tulossa ja tapahtumia on valtavasti. 

“Kun lähdetään ulos ja mennään yhdessä, kynnys kokea kulttuuritapahtumia madaltuu. Kaikilla ei tule yksin lähdettyä tai muuten ei ole mahdollisuutta käydä näyttelyissä ja tapahtumissa”, Virtanen sanoo. 

“Tällä hetkellä käymme yhdessä perjantaisin tutustumassa lähinnä maksuttomiin  kulttuurikohteisiin. Meillä kaikki toiminta on aina maksutonta. Jos menemme teatteriin katsomaan jotakin näytelmää, siihen hommataan jostakin rahoitus”, Huotari tähdentää. 

Tulossa Anarkistimarttoja ja hävikkiruokaa 

Moodissa viritetään nyt uusia yhteistyökuvioita ja rakennetaan verkostoja. Suunnitteilla on monenlaista toimintaa. 

Vertaisohjaajakoulutuksessa olevat opiskelijat alkavat pitää avointa olohuonetilaa perjantaisin. Villasukkakerhossa pääsee tekemään käsitöitä yhdessä. 

“Anarkistimarttojen kanssa meillä on kovat suunnitelmat. He aloittavat  Anarkistimarttakerhon, jonne voi tulla kokeilemaan erilaisia kädentaitoja”, Huotari kertoo. 

Keskustelua on ollut myös Prikka-hankkeen kanssa perjantaisin järjestettävästä hävikkiruokailusta.

“Ajatuksena on, että opiskelijat voisivat tulla tänne yhdessä syömään ja jos ruokaa jää, he voisivat ottaa sitä mukaan viikonlopuksi”, Huotari sanoo. 

Toiminta lähtee yhteisöstä, mutta esimerkiksi taideterapiaryhmä on ammattilaisen vetämä ja suljettu. 

“Toiminta on pääasiassa pienryhmätoimintaa eli opiskelijan pitää pystyä toimimaan ryhmissä. Jos tunnistamme, että joku tarvitsee enemmän yksilöohjausta tai tukea, ohjaamme hänet sitten eteenpäin, esimerkiksi YTHS:lle”, Virtanen sanoo. 

Yhdessä onnistutaan

Yksinäisyys on yksi syy, miksi opiskelu ei suju. Ei ole ketään tai mitään, mihin kiinnittyä. Kulttuuripaja Moodiin voi tulla mukaan yhteisöön, tavata ihmisiä kasvotusten ja kokea yhteenkuuluvuutta vertaisten kanssa. 

On mielikuva, että kyllä aikuinen korkeakouluopiskelija pärjää itsenäisesti. Jos on yksin ei uskalleta edes kysyä apua. 

“Opiskelijat miettivät, että minunkin pitäisi osata ja tietää kaikki jo valmiiksi. Kun mukaan tulee häpeä, kynnys pyytää apua kasvaa suureksi. Me emme ole niin itseohjautuvia kuin usein ajatellaan”, Virtanen tähdentää. 

“Ei pitäisi jäädä yksin ja irralleen miettimään niitä ajatuksia. Sekin voi auttaa, kun  huomaa, että joku muukin on aivan yhtä hukassa”, hän lisää. 

Huotari pohtii, että aika on mennyt eteenpäin mutta ajatusmaailma on jäänyt  menneeseen. Ajatellaan, että kaikki opiskelijat ovat parikymppisiä nuoria, ja vain nuorilla on haasteita ja he tarvitsevat tukea. 

“Opiskelijat miettivät, että minun pitäisi jo osata kaikki tässä vaiheessa elämää, tietää suunta ja sopeutua odotuksiin. Aikuisuuskin on yksi kummituskäsite ja kaikki tehdään nykyisin myöhemmin kuin parikymmentä vuotta sitten.”, Huotari pohtii. 

Repaleiset opintopolut 

Huotari tähdentää, että ihmiset ovat monista syistä eri vaiheissa opinnoissaan. Opiskelu on hyvin repaleista nykyään. Kaikki on eriytynyt ja yksilöllistynyt myös opinnoissa. 

Etenkin yliopistossa ryhmät pirstaloituvat heti opintojen alussa ja ryhmähenkeä ja yhteisöllisyyttä ei pääse välttämättä syntymään. 

“Nyt eletään muutosten aikaa opiskelussakin. Koronan jälkeinen normaali saattaa olla edelleen etäopiskelupainotteista”, Huotari sanoo. 

Myös verkko-opinnot ovat lisääntyneet ja oppilaitos voi fyysisesti sijaita missä päin maailmaa vaan. 

Moodi on palvelu kaikille korkeakouluopiskelijoille, ei ainoastaan Oulun yliopistossa tai OAMK:ssa opiskeleville. Senkin takia yhteisöjen luominen on tärkeää, mutta näiden opiskelijoiden tavoittaminen on suuri haaste, koska kaikki ovat hajallaan jossain. 

“Paras tapa löytää kohderyhmä olisi, että opiskelijat kertovat tästä toisilleen. Se vie kuitenkin aikaa. Emme aina itsekään muista, että olemme vasta lähtökuopissa”,  Huotari sanoo. 

Moodi ei kuitenkaan tavoittele suuria massoja, koska iso osa löytää paikkansa opiskelijayhteisössä muutenkin. “Meillä on täällä mahdollisuus tuoda hyvinvointia opiskelijoille ja kohdata ihmiset ihmisinä”, Huotari summaa.


Kulttuuripaja Moodi 

  • 18-35 –vuotiaiden korkeakouluopiskelijoiden olohuone ja turvallinen tila.
  • Tarjoaa apua opiskelun ja arjen haasteisiin. 
  • Toiminnan perusta on vertaistuki, vertaisohjaus ja yhteisöllisyys. 
  • Tarjoaa monipuolisia luovia ja ryhmiä.
  • Matalan kynnyksen päihteetön ja diagnoosivapaa tila. 
  • Kouluttaa vertaisohjaajia. 
  • Kaikki toiminta on maksutonta. 
  • Moodi on avoinna tiistaista perjantaihin. Heinäkuun kulttuuripaja on suljettu. 
  • Kulttuuripaja tarjoaa tiloja myös opiskelijajärjestöille, silloin kun Moodissa ei ole omaa toimintaa.
  • Moodi sijaitsee Teknologiakylässä osoitteessa Teknologiantie 9 D. 

Juttua muokattu 18.11. klo 13.01: Korjattu Huotarin titteli ja Riikka Niskalan sukunimi. 

Pete Huttunen

Humanistiopiskelija ja ite tehty kulttuuritoimittaja. Harrastuksena pahennuksen herättäminen kaiken maailman kulttuuririennoissa. Juttuja olen tehnyt metallifestareista oopperaan. Tarinoiden toimivuutta testaan lukemalla niitä ääneen kissalle.

Lue lisää:

Hurmos-iltaa juhlittiin iloisin mielin: ”Superhyvä fiilis, olemme  täällä kaikki yhtä porukkaa”

Oululaisten korkeakouluopiskelijoiden lukuvuoden avajaistapahtuma Hurmos-festivaali keräsi Kuusisaareen yli 7000 iloista opiskelijaa perjantaina 12. elokuuta. Hyvin valitut esiintyjät ovat osa juhlia, mutta tärkeintä on lämmin tunnelma ja yhdessäolo.

TEKSTI Pete Huttunen

KUVAT Tuuli Heikura

Hurmos on Oulun yliopiston ylioppilaskunnan (OYY), Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan (OSAKO) sekä Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan (O’Diako) yhteinen lukuvuoden avajaistapahtuma. 

Yhdessä kun tehdään, saadaan aikaiseksi jotakin osasia suurempaa. Hurmos-ilta on ihan oikea festivaali. Paikalta löytyy kaksi lavaa, kymmeniä ruoka- ja juomakojuja sekä eri toimijoiden ständejä. 

Lavalla nähdään Suomen eturivin artisteja sekä opiskelijaesiintyjiä. Tämän vuoden päätähtiä olivat TUULI, Ares, ELLIMEI ja Ege Zulu

Hyvä musiikki, yhdessä laulaminen ja tanssiminen on yhteenkuuluvuutta rakentava rituaali. Yksikään juhlija ei kuitenkaan mainitse artisteja juttutuokioissa. 

Kaikki esiintyjät ovat tietenkin hyviä ja valtavan energinen Ege Zulu ihan nappivalinta illan pääesiintyjäksi. 

Ege Zululla on uskomaton lavaenergia ja porukka on aivan pähkinöinä keikan alusta loppuun.

Esiintyjät ovat tärkeitä ja nostattavat bilemeininkiä, mutta tärkeintä on tunne siitä, että ollaan yhdessä. Tuntemattomista tulee hetkessä tuttuja, ehkäpä myöhemmin kavereita tai jotain vieläkin enemmän. 

Haalarit merkkeineen ovat opiskelijan koodiasu, ja keskustelu on helppo avata utelemalla toisen opiskelualaa tai yhteisiä tuttavia. Kaikki tuntevat ainakin jonkun koneteekkarin tai biologian opiskelijan. 

Iloista kuhinaa ja optimistisia ajatuksia 

Järjestöjen esittelypisteillä käy kuhina ja ihmiset jonottavat sopuisasti ständeille, joissa on tarjolla pientä kivaa. Kojuilla vastaanotto on pirteän lämmin. Useat jäävät  juttelemaan opiskelusta tai jostain ihan muusta pidemmäksikin aikaa.

OYY:n pisteellä Jonne Haapalalla on kiirettä vilskeen keskellä. Hän toimii ylioppilaskunnan toisena varapuheenjohtajana ja koulutuspoliittisena vastaavana. 

Hurmoksessa Haapala on ollut aiemmin vieraana, mutta nyt hallituksen jäsenenä hän on ensimmäistä kertaa tapahtumassa työssä. 

“Tosi hyvä meininki on ollut ja vastassa on ollut iloista väkeä. Opiskelijat ovat tulleet juttelemaan ja pyöräyttämään onnenpyörää. Olemme jakaneet heille aurinkolaseja, haalarimerkkejä ja lakua matkaan”, Haapala kertoo iloisena. 

Työ ylioppilaskunnan hallituksessa on ollut opettavaista ja monipuolista. Hän kertoo,  että on saanut toiminnasta myös paljon visioita tulevaan.

Aprotim Paul (vas.) ja Jonne Haapala jakavat iloa, ajatuksia ja pieniä palkintoja. Onnenpyörä on hauska ja suosittu ohjelmanumero OYY:n kojulla. 

Uutisia ja joitain kannanottoja kuunnellessa saattaa tuntua, että nykyisessä  ilmapiirissä ei arvosteta koulutusta. Poliittisessa retoriikassa tutkimustuloksia vähätellään tai ne jätetään huomiotta. 

Koulutuksesta ja opiskelijoiden toimeentulosta on myös leikattu sakset iloisesti  napsaten. Koulutuspoliittinen vastaava on kuitenkin lukuvuoden alkaessa toiveikas. 

“On ollut tosi kiva kuulla, että on myös päättäjiä, jotka arvostavat koulutusta ja näkevät  opiskelun suuren merkityksen.”

“Kevään kunnallis- ja aluevaalien alla tapasimme monesta eri puolueesta ihmisiä. Välitimme heille viestiä, mitkä asiat ovat opiskelijoille tärkeitä”, Haapala tähdentää. 

Poppareita ja sympatiaa 

Popkornikojulle on selkeästi pisin jono. Opiskelijat tarvitsevat myös suolaista purtavaa juhlimisen ohessa. Oppimistieteitä opiskeleva Mirette Perander kertoo, että poppareita on jonotettu juhlien alusta lähtien. 

“Meillä on tässä pieni tehtävä poppareita vastaan. Keräämme samalla meidän oppimisen tuen ja hyvinvoinnin keskukselle vastauksia.” Keskus on perustettu yliopistolle tänä vuonna. 

“Kysymykset ovat täällä tavallista rennompia. Kysymme esimerkiksi: mikä tuo  hurmosta opiskelija-arkeen ja mikä on oma lemppari festaribiisi”, Perander kertoo iloisesti hymyillen.

Vastausten perusteella hurmosta opiskelijoiden arkeen tuovat ainakin kaverit, uni ja palautuminen sekä toisaalta myös bilettäminen. 

Poppareiden jaon ohessa Mirette Perender on muun muassa kysellyt fukseilta, miten orientoituminen opiskeluun on onnistunut. 

Hurmoksessa ei häiritä  

Hurmoksessa tunnelma on rento ja iloinen. Kenenkään lasissa ei ole rähinäsimaa ja mielikuvat kontaten oksentavista teekkareista juontavat vuosikymmenten takaa. 

Vaikka lähes kaikki käyttäytyvät juhlatunnelmassakin esimerkillisesti, joskus jokaisella saattaa olla huono päivä tai verensokerit alhaalla.  

Turvallisuudesta ja kaikkien viihtyvyydestä vastaavat järjestyshenkilöiden lisäksi häirintäyhdyshenkilöt. 

Viljami Viinikka kertoo, että häirintäyhdyshenkilön tehtävä on lähinnä  ennaltaehkäisevä. Läsnäolo on myös hyvä muistutus kaikille siitä, että pitää käyttäytyä. 

Juhlijat tietävät, että on olemassa taho, johon voi tukeutua hankalassa tilanteessa. Ihmiset eivät jää yksin, jos kokevat kiusaamista tai häirintää. Asiaa pääsee selvittämään turvallisessa tilanteessa. 

“Hurmos on ollut yleensä hyvin rauhallinen tällaisten tilanteiden puolesta. Välttämättä yhteydenottoja ei tule yhtäkään illan aikana”, Viinikka kiittelee. 

Viljami Viinikka kertoo, että Hurmoksessa opiskelijat osaavat juhlia siivosti. 

Viinikka toimii häirintäyhdyshenkilönä useissa vuoden aikana järjestettävissä tapahtumissa. Yhteydenottoja hänelle tulee yhdestä kahteen kuukaudessa. 

“Yleensä kyse on enemmän tai vähemmän väärinymmärryksestä. On hyvin inhimillistä, että häiritsijä ei edes tiedä syyllistyneensä tekoon.” 

“Kun kärjistynyt tilanne päästään yhdessä purkamaan, usein molemmat osapuolet pääsevät yhteisymmärrykseen. Ihan kaikkea ei ole pahalla tarkoitettu”, Viinikka tähdentää. 

Superhyvä meininki

Neljättä vuotta luokanopettajaksi opiskeleva kaveriporukka juhlii illan hämärtyessä silmin nähden hyvällä mielellä. Hurmoksessa he ovat käyneet joka syksy opintojen alusta lähtien. 

“Todella hyvä fiilis! On ollut ihan superhyvä meininki. Täällä on paljon ihmisiä, joita ei tunne, silti olemme kaikki yhtä porukkaa”, nuoret naiset sanovat yhteen ääneen. 

Ella Jänkälä, Henna Riikka Harju, Noora Hongell, Ella Isokoski ja Malena Björklund juhlistavat lukuvuoden alkua neljättä kertaa. Joka vuosi on ollut tosi kivaa. 

“Täällä on hyvä aloittaa lukuvuosi ja kokoontua kavereiden kanssa juhlimaan syksyä.  Yhteisöllinen tunne on tärkeä ja täällä tapaa myös uusia kavereita”, neidot summaavat Hurmoksen tunnelman ja merkityksen.

Katso Hurmoksen kuvagalleria tästä.

Pete Huttunen

Humanistiopiskelija ja ite tehty kulttuuritoimittaja. Harrastuksena pahennuksen herättäminen kaiken maailman kulttuuririennoissa. Juttuja olen tehnyt metallifestareista oopperaan. Tarinoiden toimivuutta testaan lukemalla niitä ääneen kissalle.

Lue lisää: