Kerran kiltahuoneella silmääni pisti Tietoteekkareiden Terminaali-niminen lehdykkä. Kannessa komeilee teekkari kahden OTiT- valomiekan kanssa. Kanteen lyöty ”Ehdottomasti yksi lehdistä!” -leima houkutteli syvemmälle.
Lehden sisältö ei pettänyt. Amatöörimaisesti taitetut artikkelit, meemit ja kovin epävakavat, alaluokkaiset jutut elävöittävät Terminaalin numeroa. Kansi ei valehdellut. Se oli ehdottomasti yksi lehdistä ikinä.
Samalla lueskelin kulttuurintutkijoiden Kultisti-lehteä ja miten sen sisältö on täysin salonkikelpoista ja jopa taiteellista. Runoja, sarjakuvaa, proosaa. Lehti muistuttaa enemmänkin aikakauslehteä kuin kiltalaisten tuottamaa hassutteluvihkosta.
Ainejärjestölehtien kirjo on selvästikkin laaja. Mikseivät kaikki opiskelijoiden tuottamat lehdet ole yhtä kevytmielisiä kuin Terminaali tai yhtä tosiasiallisia kuin Kultisti?
Opiskelijoiden ikioma lehti
Opiskelijakulttuurille ominaista on oman ainejärjestölehden toimittaminen. Useammalla ainejärjestöllä on oma äänenkantajansa. Roolistaan huolimatta harva ainejärjestölehti tiedottaa ajankohtaisista ainejärjestön sisäisistä tapahtumista tai tuo sen virallista kantaa esiin.
Lehtien sisältö on hyvin usein kevytmielistä ja huumorilla höystettyä, opiskelijoidensa näköisiä artikkeleita. Aiheet vaihtelevat tapahtumaraporteista erilaisiin elokuva-, elintarvike- tai alkoholituotearvosteluihin ja novelleista humoristisiin tekstipätkiin. Lehdet kirjoitetaan joko toimituksen, vapaaehtoisten ainejärjestöläisten tai molempien tekijöiden voimin.
Ainejärjestölehdet elävät ajassa. Niille valitaan uusi päätoimittaja samalla kun ainejärjestölle valitaan uusi hallitus. Lehtien sisältö ei ole siis yhden vakituisen henkilön päätettävissä, vaan kehittyy uusien opiskelijoiden myötä heidän mukaiseksi.
Asiallinen vai härski?
Teekkareiden lehdet ovat usein tavallista ainejärjestön äänenkantajaa epävakavampia. Juttujen rima on hipoo maata ja graafinen suunnittelu voi olla mitä tahansa.
Oulun Tietoteekkarit ry:n, eli OTiT:n lehti Terminaali on teekkarilehti isolla t:llä. Järki on heitetty ulos ikkunasta ja jutut ovat hassuttelevia ja jopa alaluokkaisia. Härskit jutut ja meemit täyttävät lehden pienet sivut.
Tämä ei kuitenkaan ole häpeäksi.
Terminaalin epävakavuus on tuulahdus raikasta ilmaa muuten hieman yksitoikkoiseen ainejärjestölehtien maailmaan. Lähes kaikki ainejärjestölehdet muistuttavat toisiaan, joten radikaalisti erilaisen ja huumoriin pyrkivän lehden olemassaolo on hyvä asia.
Jos Terminaali ei ota mitään tosissaan, Kultu ry:n, kulttuuriantropologian, arkeologian ja kirjallisuuden ainejärjestön, Kultisti on sen vastakohta.
Kultisti on asialehti kannesta kanteen. Sisältö on vakavamielistä ja taiteellista. Tämä on tarkoituksellista. Kultistin tavoite oli syntymästään lähtien olla erilainen lehti. Tavoitteeseen päästään olemalla asiallinen ympäristössä, jossa kaikki heittävät vitsiä.
Kultistin kirjoittajat tietävät myös, mitä ovat tekemässä. Kultu ry on kirjallisuuden ainejärjestö, joten tekstin tuottaminen uskottavasti on heille luonnollista ja vaivatonta.
Kiltalaisten oma ääni esiin: Haastattelussa Terminaalin päätoimittaja
Millainen on Terminaalin ja Kultistin luonne ja miten päätoimittajat suhtautuvat lehtien sisältöön?
Terminaalin päätoimittajan virkaa täyttää Julius Kuruheimo. Ensimmäistä vuotta tietotekniikkaa opiskeleva Kuruheimo toimii OTiT:n hallituksessa tiedotusvastaavana, jonka pestiin kuuluu myös Terminaalin päätoimittajuus. Tiedotusvastaavaksi Kuruheimo pääsi syyskokouksessa vaaleilla.
Terminaali oli, suunnilleen ennen vuotta 2020, muistuttanut vakavampaa ja tyypillisempää ainejärjestölehteä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että lehti olisi joskus ollut täysin asiallinen. Muun muassa vuodesta 1998 jokaisen numeron alkupäästä löytyy alaston nainen.
Lähivuosina sisältö on kuitenkin muuttunut enemmän ja enemmän hassuttelevampaan suuntaan.
Kuruheimon mukaan sisältöön vaikuttaa eniten se, mitä kiltalaiset sinne itse kirjoittavat. Hän toteaa muutoksen syiden olevan siksi hankalasti määriteltävissä. Terminaalin tarkoituksena onkin tuoda esiin kiltalaisten omaa ääntä.
Sisällön muutos johtuu siis pitkälti tietoteekkareiden omasta tahdosta tuottaa humoristista sisältöä. Toimituksella on kuitenkin lopullinen valta siihen, mitä kansien väliin painetaan.
Vaikka lehden sisältö on vähintäänkin härskiä, ja vaikuttaisi siltä, että mitä vain voidaan julkaista, rajoja kuitenkin on. Loukkaavia tai henkilökohtaisuuksiin meneviä juttuja Kuruheimo ei halua lehteen. ”Tarkoitus ei ole pahoittaa kenenkään mieltä tai loukata. Lehdet on tehty huumorimielessä”, hän toteaa.
Kuruheimo paljastaa, että toimitus on harkinnut lehden vakavoittamista. ”Lehdestä löytyy jo niin sanotusti ”puolivakavia” artikkeleita, mutta lähtökohtaisesti lehti on toimittajansa näköinen”, Kuruheimo kertoo. Toimitus on myös tutkinut mahdollisuutta luoda uuden, ”liiankin vakavan” lehden, johon kirjoitettaisiin kunnollisia juttuja, joita ei Terminaalista koskaan löytäisi.
Journalistin ammatti voisi kiinnostaa Kuruheimoa tulevaisuudessa. Vaikka varmaa tietoa urapolulle lähdöstä ei ole, hän totesi pitävänsä kirjoittamisesta.
Luovien ihmisten kokoaja: Haastattelussa Kultistin päätoimittajat
Seuraavaksi ääneen pääsevät Kultistin päätoimittajat Anni Koivisto ja Aino Uusitalo. Molemmat ovat kirjallisuuden opiskelijoita, joista Koivisto on fuksi ja Uusitalo opiskelemassa toista vuotta.
Idea päätoimittajuudesta syntyi erikseen, vaikka päätoimittajat jakavatkin pestin. Uusitalo pitää kirjoittamisesta ja asioiden järjestelemisestä, joten päätoimittajan paikka luontaisesti houkutteli. Koivisto puolestaan nauttii kirjoittamisen lisäksi visuaalisesta suunnittelusta ja onkin taittanut tähän mennessä ainoan itse tuottamansa Kultistin.
Uusitalo toteaa päätoimittajan roolin olevan enemmänkin organisoija kuin kirjoittaja. Hän ja Koivisto eivät kirjoita juuri muuta kuin pääkirjoituksen. He kasaavat lehden muiden teksteistä.
Useampi päätoimittajan paikka ei ole Kultistille uutta. Viime hallituskaudella sama käytäntö toistui, mutta sitä ennen päätoimittajia on ollut useimmiten perinteiseen tapaan yksi, Koivisto toteaa. Uusitalon mielestä järjestely on ollut mukava. Työnjako on hänen mielestään onnistunut.
“Kultistit tehdään ryhmätyöllä”, Uusitalo kertoo. Tietty porukka suurimmaksi osaksi tekee lehden, mutta ryhmän ulkopuolisetkin voivat halutessaan lähettää tekstejä julkaisuun.
Kultistille ominaista on joka lehdessä säännöllisesti ilmestyvät osiot. Tämä erottaa lehden muiden ainejärjestölehtien joukosta, joissa vakiintuneita osioita pääkirjoituksen lisäksi ei oikeastaan ole. Muiden lehtien sisältö on erilaista joka numerossa.
Esimerkkeinä edellä mainitusta ovat ystäväkirja ja Jenna ”Jemma” Merilahden sarjakuva Naali Lipastossa. Ystäväkirja syntyi edellisen päätoimittajan Iida Aikion päästä. Hän halusi haastatella kirjallisuuden yliopistonlehtori Pekka Kuusistoa. Jemman Naali puolestaan on seikkaillut Kultistin sivuilla jo vuoden 2023 fuksinumerosta lähtien.
Lehden on ollut aina tarkoitus erottua joukosta. Kultistin uusille päätoimittajille jaetussa testamentissa, eli edellisen päätoimittajan antamissa ohjeissa seuraaville, lehden kuvaillaan syntyneen ”psykedeelisempänä ja taiteellisempana” verrattuna tyypilliseen ainejärjestölehteen. Samalla todetaan lehden hiljalleen palanneen lähemmäksi perinteistä ainejärjestölehteä. Abstrakti linjaus on väistymässä.
Uusitaloa lehden psykedeelisyys puhuttelee. Lehti on hänen mielestään erottuva. Molemmat päätoimittajat kokevat omaavan taiteellisen vision lehden kanssa. Huumori ei ole kuitenkaan unohtunut. Esimerkiksi parin numeron takainen ja Instagramissa julkaistu Kultuskooppi on tehty pilke silmäkulmassa. Koiviston mukaan olisi hienoa, jos lehteen kirjoitettaisiin enemmän vitsejä ja huumoripainoitteista sisältöä. ”Ei kaiken tarvitse olla vakavaa”, hän toteaa.
Sosiaalista mediaa Kultisti on hyödyntänyt toiminnassaan etenkin kirjallisuuden opiskelijoiden herättelyssä luovuttamaan tekstejään lehteen. ”Tiedämme, että moni kirjallisuuden opiskelija kirjoittelee pöytälaatikkoon, eikä kehtaa näyttää tekstejä kenellekään. Haluamme luoda matalan kynnyksen julkaisualustan. Jos kirjoittaja ei halua tekstiään lehteen, julkaisemme sen ainakin someen”, Uusitalo kertoo.
Koiviston mielestä olisi hienoa säilyttää perinteinen ainejärjestölehden tunnelma Kultistissa. Ensi syksyllä julkaistavan Kultistin fuksinumeron lupaillaan olevan lehden omalla tyylillä hauska. Fukseille ollaan suunnittelemassa muutakin, kuten Kultistin runopajaa.
Lehden olemassaolon merkitys on päätoimittajille selvä. ”Sanoisin, että lehti on luovien ihmisten yhteenkokoaja”, Uusitalo toteaa.
Koivistoa kiinnostaisi tehdä journalismia työkseen tulevaisuudessa. Etenkin kolumnien ja artikkelien kirjoittaminen houkuttelisi. Uusitalo ei ole yhtä varma kuin kollegansa, mutta toteaa käyneen viestinnän perusopinnot, joten journalistiikka ei ole hänelle vierasta.
Päätoimittajat osaavat työn lomassa myös irrotella. ”Lehden valmistumisen kunniaksi mennään yksille!”, Koivisto letkaisee.
Kuitenkaan erilaisia?
Terminaalin ja Kultistin välillä on selviä eroja. Lehdet eivät eroa toisistaan pelkästään sisällössä, vaan myös lehtien toimittamisen taustalla piilee ideologisia eroavuuksia. Kultisti pyrkii vähentämään totisuutta samalla pitäen kiinni omasta imagostaan, kun taas Terminaali pyrkii vähentämään hauskanpitoa, mutta säilyttämään samalla teekkareiden omalaatuisen huumorin.
Molemmat lehdet ovat sellaisenaan omaperäisiä. Niiden omintakeinen luonne erottaa ne muiden ainejärjestölehtien merestä. Muita, tyypillisempiä ainejärjestölehtiä ovat esimerkiksi Blanko ry:n Blankki, Tiima ry:n Praavda ja Sähköinsinöörikilta ry:n Sinssi. Lehdistä löytyy juuri sitä mitä olettaisi ainejärjestölehdeltä. Humoristista, kiltalaisten tuottamaa sisältöä.
Mikään tekijä ei sinänsä erota lehtiä toisistaan. Niistä puuttuu jokin, mikä tekee niistä erottuvan. Massaan soluttautuminen ei ole huono asia. Jokainen lehti on loppujen lopuksi uniikki, sillä tekijät vaihtelevat. Jotkin lehdet ovat vain toisia enemmän omanlaatuisia.
Muutos toimituksen asenteessa lehtien sisältöön ei olisi kuitenkaan haitaksi. Kokeilu on sallittua journalismissa. Luova työ ilman innovaatiota ei ole luovaa. Ilman uusia ideoita luovuus kuihtuu ja tilalle jää vain pari vanhaa ideaa, joita pyöritetään edestakaisin.
Muutoksen ei tarvitse olla pysyvää. Kokeilun kautta syntyneet, epätoimiviksi tai epäsuosituiksi todetut ideat voidaan hylätä ja totuttuihin tapoihin palata yhtä kokemusta rikkaampana. Tällaisessa tapauksessa päätoimittajan rooli innovaattorina, jopa taiteilijana, korostuu.
Lehtien sisältö on kuitenkin loppupeleissä kiinni ainejärjestön jäsenistä ja siitä, mitä he päättävät kirjoittaa. Muutoksen, jos siihen edes halutaan, tulisi nousta kaiken kaikkiaan ainejärjestöläisistä. Ovathan lehdet olemassa tuomaan heidän ääntänsä esiin.
