”I’m dreaming of another place
Freezing through these winter days
My drifting mind is longing south”
Kun oululainen Satellite Stories suuntasi ensimmäistä kertaa Eurooppaan, hajosi bändin keikkapaku Saksan moottoriteille. Reissusta jäi hyvän tarinan lisäksi ikuinen kiitollisuudenvelka mekaanikko David Normanille.
Syyskuun alussa julkaistun, bändin viimeiseksi jäävän Cut Out the Lights -albumin myötä Satellite Stories suuntasi tänä syksynä vielä viimeisen kerran Eurooppaan.
Bändin jäsenet Esa Mankinen (kitara ja laulu), Olli-Pekka Ervasti (rummut), Marko Heikkinen (kitara) ja Jyri Pesonen (basso) pääsivät viimeisellä The Final Story –kiertueella vielä kerran maistamaan keikkaelämää suuren maailman meiningillä.
Bändin jäsenet ovat aiemmin kehuneet erityisesti Espanjan keikkoja hyvästä tunnelmasta. Myös tällä kertaa Espanja oli yksi odotetuimmista pysähdyspaikoista.
”Siellä indierock on vielä niin iso juttu. Keikoilla ihmiset ovat iloisia, tanssivat ja osaavat sanat ulkoa. Se hyvä fiilis tarttuu sitten itseenkin”, Marko Heikkinen kertoo.
Jäähyväiskiertue starttasi syyskuussa Kuopion Henry’s Pubista. Bändin mukaan jäähyväiskeikoilla meno on ollut villiä myös Suomessa. Mahdollisuus nähdä bändi viimeistä kertaa on tuonut keikoille tuttuja kasvoja: keikoilla on tavannut ihmisiä, jotka ovat nähneet bändin Suomessa yli kymmenen kertaa. Kotimaan keikat ovat vetäneet porukkaa myös kauempaa, jopa Japanista asti, Heikkinen sanoo.
Myöskin Oulun jäähyväiskeikat (25.10. ja 27.10.) ovat herättäneet kiinnostusta Suomen rajojen ulkopuolella. Vihoviimeiselle keikalle on bändin Facebook-sivun mukaan tulossa ihmisiä aina Kanadasta asti.
Mutta ennen viimeistä keikkaa ja valojen sammumista on hyvin aikaa vielä katsoa hetkeksi menneeseen.
Valot sammuvat
”In my veins
Flows mercury, flows mercury
I’m not the man that I used to be”
Bändin viimeinen levy kantaa nimeä Cut Out the Lights. Usein artisteilla on tapana pakata viimeiselle levylle kaikki toteutumattomat musiikilliset ideat ja unelmat.
Vaikuttiko lopettamispäätös Satellite Storiesin uuden levyn työstämiseen?
Bändin mukaan uuden levyn materiaalin työstäminen ja lopettamispäätös menivät osittain limittäin. Viimeisimmän levyn materiaalin säveltäminen alkoi kuitenkin hyvissä ajoin ennen päätöstä.
Esa Mankinen ja Marko Heikkinen olivat keväällä vieraana Oulun ylioppilaslehden Kampuslivessä syksyn Vulcanalia-keikan tiimoilta. Tuolloin kaksikko oli sitä mieltä, että uuden levyn materiaalissa ei kuulu se, että kyseessä on viimeinen kerta studiossa tällä kokoonpanolla.
”Yritettiin vaan tehdä niin hyviä biisejä kuin mahdollista”, Heikkinen heitti haastattelussa.
”Tällä kertaa uskallettiin jättää biiseistä myös asioita pois. Tätä ennen meidän biisit on tungettu aika täyteen kaikkea, mutta nyt viimeisen kohdalla riitti itsetunto siihen, että ei tarvinnut täyttää koko äänimaisemaa.”
Jotain pientä erikoisuutta levynteossa silti oli. Esimerkiksi tasatahtisia biisejä oli tällä kertaa mukana enemmän kuin normaalisti.
”Niitä on kiva soittaa ja ne sopivat hyvin meidän keikkasettiin”, Heikkinen kertoo.
Myös kokemus levynteosta näkyi viidettä kokopitkää tehdessä. Nyt bändi rohkeni toteuttaa hyväksi havaittua ”less is more” -periaatetta.
”Tällä kertaa uskallettiin jättää biiseistä myös asioita pois. Tätä ennen meidän biisit on tungettu aika täyteen kaikkea, mutta nyt viimeisen kohdalla riitti itsetunto siihen, että ei tarvinnut täyttää koko äänimaisemaa”, Olli-Pekka Ervasti kertoo.
”Meillä on aina ollut yhteinen visio”
”This is a story about a man
And how he came to understand
The things in his life”
Mutta jäikö jotain musiikillista visiota vielä toteuttamatta, jonka kymmenvuotisen uran tehnyt bändi olisi vielä halunnut Satellite Stories -nimellä saada aikaan?
Bändin mukaan matkan varrella kovalevylle on tarttunut lähes 300 demoa, joista levyjen kappaleet on parsittu kokoon.
”Kyllä näistä ne parhaat on aina levylle laitettu, että siinä mielessä ei jää mitään hampaankoloon”, Marko Heikkinen tuumaa.
Miehet haluavat muistuttaa, että he ovat pitkän uransa aikana olleet lähes aina yhtä mieltä siitä, miltä bändin tulisi kuulostaa.
”Aika hyvin olemme kukin saaneet toteuttaa omia ideoitamme musiikin parissa”, Olli-Pekka Ervasti kertoo.
Bändin mukaan uuden levyn kohdalla haluttiin tehdä tavallista enemmän itse. Myös studiossa materiaalin hinkkaaminen jätettiin minimiin, ja sovitukset olivat pitkälti kasassa ennen varsinaista studiosessiota. Näin jäi aikaa muille kokonaisuutta eteenpäin vieville asioille.
”Esimerkiksi lauluihin käytettiin tosi paljon aikaa, jotta niihin saatiin sellainen oikeanlainen tunnelma”, Esa Mankinen kertaa.
”Pitää ajatella maailma vähän yksinkertaisemmaksi kuin mitä se on”
”I don’t want, I don’t want, I don’t wanna be in Helsinki Art Scene”
Satellite Stories ei syntynyt jäähallikeikat mielessä. Bändin mukaan aluksi tarkoituksena oli soitella kavereille, pitää hauskaa ja tehdä hyviä biisejä.
”Ei meistä alun perinkään mitään U2:ta pitänyt tulla, vaan ennemminkin kuin Vampire Weekend”, Marko Heikkinen pohtii.
Homma pääsi kuitenkin kasvamaan. Satellite Storiesia tituleerataan usein Suomen suurimmaksi indierockbändiksi. Bändiläiset myöntävät, että jossain vaiheessa he olivat vakaasti sitä mieltä, että ovat maailman paras ja kaunein bändi.
”Toki näin viiden levyn jälkeen on hiukan realistisemmat näkemykset siitä, mitä tässä on saavutettu”, Heikkinen jatkaa.
”Kyllä tiettyä naiiviutta pitää olla mukana. Ei sellaisella suomalaisella realistisella mentaliteetilla pääse maailmalla mihinkään.”
Tietty hulluus ja epärealistiset odotukset ovat Satellite Storiesin mukaan myös välttämätön osa aloittelevien bändien sielunmaisemaa. Inhorealistisella bisnesajattelulla ei pitkälle pötkitä, vaan haaveille ja unelmille pitää olla tilaa. Suuruudenhulluus on hyvästä.
”Kyllä tiettyä naiiviutta pitää olla mukana. Ei sellaisella suomalaisella realistisella mentaliteetilla pääse maailmalla mihinkään”, Jyri Pesonen summaa.
Rock-lavoilta opit arjen haasteisiin
”Don’t tell me it was wasted time
Don’t tell me it was waste of life”
Lopettamisen jälkeen Satellite Storiesin jäsenet pääsevät maistamaan niin sanottua normaalia elämää. Se oli myös yksi syy lopettamispäätöksen taustalla. Kymmenen vuotta sitten perustetun yhtyeen jäsenillä on kaikilla vielä keskeneräisiä opintoja Oulun yliopistolla. Esimerkiksi keväällä Oulun ylioppilaslehdessä toimitusharjoittelijana työskennellyt Marko Heikkinen palaa jäähyväiskiertueen jälkeen kirjallisuuden gradunsa pariin, ja Esa Mankinen palaa viimeistelemään musiikkikasvatuksen opintojaan.
Mutta mitä rokkielämästä voi ammentaa, kun nelikko palaa koulunpenkille ja päivätöiden pariin?
”Varmasti viihdemaailman rakenteen ymmärtämisestä on tulevaisuudessa hyötyä”, Marko Heikkinen pohtii.
”Kyllä tämä sellaista kokonaisvaltaista projektinhallintaa on opettanut. Levyn ulos pursottaminen on aina iso urakka.”
Satellite Storiesin levyissä näkyy vahvasti sen jäsenten kädenjälki. Kokonaisvaltainen osallistuminen levyjen tekemiseen ja erilaisten ihmisten kanssa toimiminen on bändiläisten mukaan varmasti arvokasta pääomaa bändin jälkeiseen elämään.
”Kyllä tämä sellaista kokonaisvaltaista projektinhallintaa on opettanut. Levyn ulos pursottaminen on aina iso urakka”, Jyri Pesonen pohtii.
Bändin mukaan näin pitkää uraa ei voi pyyhkiä noin vain pois omasta persoonasta ja hypätä puhtaalta pöydältä bändielämän jälkeiseen arkeen. Toki keikkailukin on opettanut taitoja jokapäiväiseen selviytymiseen reissuelämästä.
”Ainakin on oppinut sen, että esimerkiksi hotellihuoneesta kannattaa napata pyyhkeet ja shampoot mukaan”, Esa Mankinen virnistää.
”Terveisiä David Normanille”
”Vagabonds, we’re vagabonds”
Entä se jutun alussa mainittu David Norman ja hajonnut paku?
Tarina juontaa juurensa bändin ensimmäiselle Euroopan kiertueelle. Tuolloin keikat järjestettiin omatoimisesti puhelimen ja sähköpostin välityksellä. Kiertueen ajoneuvoksi valikoitui halvin vuokra-auto, jonka bändi onnistui löytämään.
”Kaikkihan meni hyvin, kunnes auton pakoputkeen tuli sellainen nyrkin kokoinen reikä Saksan autobahnilla”, Jyri Pesonen muistelee.
Hankalaan saumaan osunut haaveri aiheutti ongelmia, sillä sunnuntaina korjaamot olivat järjestään kiinni. Pitkän etsinnän jälkeen auki oleva korjaamo löytyi, mutta korjaamisen esteeksi nousi kielimuuri.
”Ei siinä sitten auttanut kuin istua huoltomiehen kanssa Google Translaten ääreen ja alkaa kääntämään”, Pesonen jatkaa.
Pakoputki saatiin loppujen lopuksi vaihdettua ja matka jatkui. Auton korjanneen mekaanikon nimi on bändillä vieläkin muistissa.
”David Norman oli hänen nimensä. Terkkuja Saksanmaalle, ja kiitos vielä tätäkin kautta, kun Oulun ylioppilaslehteä kuitenkin luet”, Marko Heikkinen jatkaa.
Nykyään Satellite Stories on hoitanut keikkamatkat hyvin varustellulla keikkabussilla, josta löytyy kunnon sängyt ja muut mukavuudet. Nyt uran loppuhetkillä on hyvä hetki myös muistella sitä, kuinka keikkareissut ovat muuttuneet kymmenen vuoden aikana. Aluksi keikkareissujen yöpymiset hoituivat kavereiden sohvilla.
”Vasta fiilistelin sitä, että siinä kesti monta vuotta ennen kuin päästiin keikkareissulla ekan kerran hotelliin nukkumaan”, Heikkinen muistelee.
Hotellimajoitus ei toki bändin mukaan lisännyt unen määrää – päinvastoin.
”Sitten sitä vain juhli koko yön ja meni hotellille aamupalalle”, Esa Mankinen nauraa.
Koti voitti Berliinin
”Cut out the lights
Then it’s up to me”
Satellite Storiesin uralla olisi ollut paikkoja tehdä asioita vielä asteen enemmän idealismi ja naiivius edellä. Oulun yliopiston kanssa yhteistyössä toteutetulla videolla bändin jäsenet kertoivat, että heillä on ollut mahdollisuuksia muuttaa ulkomaille ja laittaa vielä yhtä pykälää isompi vaihde päälle.
Näistä mahdollisuuksista huolimatta bändi on pysynyt Oulussa ja valloittanut maailmaa täältä käsin.
”Aattelin alkaa Oulun yliopiston keskusaulassa vetämään meän biisejä bassolla.”
Onko Satellite Stories ollut aina kamppailua kaukokaipuun ja kotiseuturakkauden välillä?
”Ylipäätään ihmiset haluavat jotain isompaa, mutta silti pitää olla se jokin turvallinen paikka, mihin palata. Siinä mielessä allekirjoitan väitteen”, Olli-Pekka Ervasti pohtii.
Oulu on myös bändin mukaan vaikuttanut Satellite Storiesiin ja tuonut oman mausteensa sekä musiikkiin että bändin ulkoiseen ilmeeseen. Samalla kaukokaipuuta on hillinnyt maalaisjärki.
”Kyllä me ollaan useita bändejä seurattu ja huomattu, että se Berliiniin muuttaminen ja siellä vuosi pari taiteilijaelämää viettäen ei vie asioita aina eteenpäin”, Jyri Pesonen kertoo.
Bändin mukaan myös saavuttamattomat unelmat ovat tärkeitä elämässä. Usein ajatus jostain ja sen eteen työskentely on saavutettua tavoitetta palkitsevampaa.
”Ehkä me ollaan näin saatu jatkaa sitä haaveilua”, Olli-Pekka Ervasti tuumaa.
Vaikka Satellite Storiesin tarina päättyy yhteisellä päätöksellä ja hyvässä hengessä, jää siis haaveilulle aina tilaa. Musiikin saralla bändin jäsenet eivät ainakaan näillä puheilla aio olla yhtä aktiivisia tulevaisuudessa.
Jotain spesiaalia on silti luvassa.
”Aattelin alkaa Oulun yliopiston keskusaulassa vetämään meän biisejä bassolla”, Esa Mankinen toteaa bändikavereiden nauraessa vieressä.
Satellite Storiesin viimeiset Oulun keikat 45 Specialissa 25.10. ja 27.10.
Bändin kuulumisia vanhoissa Oulun ylioppilaslehdissä löydät esimerkiksi numeroista 10/2012 ja 9/2013.
Jutun englanninkieliset sitaatit Satellite Storiesin kappaleista.
