“Ehkä me ollaan näin saatu jatkaa haaveilua” – Satellite Storiesin tarina on kamppailua kaukokaipuun ja kotiseuturakkauden välillä

Suomen menestynein indiebändi Satellite Stories lopettaa uransa lokakuun viimeisenä lauantaina. Kymmenen vuotta, viisi studioalbumia ja tuhansia keikkakilometrejä myöhemmin on aika hengähtää ja katsoa elämää ilman rock’ n roll -laseja. Mutta oliko koko pitkä matka sittenkin kaukokaipuuta?

TEKSTI Sampo Marski

KUVAT Suvi Vinblad

”I’m dreaming of another place
Freezing through these winter days
My drifting mind is longing south”

 

Kun oululainen Satellite Stories suuntasi ensimmäistä kertaa Eurooppaan, hajosi bändin keikkapaku Saksan moottoriteille. Reissusta jäi hyvän tarinan lisäksi ikuinen kiitollisuudenvelka mekaanikko David Normanille.

Syyskuun alussa julkaistun, bändin viimeiseksi jäävän Cut Out the Lights -albumin myötä Satellite Stories suuntasi tänä syksynä vielä viimeisen kerran Eurooppaan.

Bändin jäsenet Esa Mankinen (kitara ja laulu), Olli-Pekka Ervasti (rummut), Marko Heikkinen (kitara) ja Jyri Pesonen (basso) pääsivät viimeisellä The Final Story –kiertueella vielä kerran maistamaan keikkaelämää suuren maailman meiningillä.

Bändin jäsenet ovat aiemmin kehuneet erityisesti Espanjan keikkoja hyvästä tunnelmasta. Myös tällä kertaa Espanja oli yksi odotetuimmista pysähdyspaikoista.

”Siellä indierock on vielä niin iso juttu. Keikoilla ihmiset ovat iloisia, tanssivat ja osaavat sanat ulkoa. Se hyvä fiilis tarttuu sitten itseenkin”, Marko Heikkinen kertoo.

Jäähyväiskiertue starttasi syyskuussa Kuopion Henry’s Pubista. Bändin mukaan jäähyväiskeikoilla meno on ollut villiä myös Suomessa. Mahdollisuus nähdä bändi viimeistä kertaa on tuonut keikoille tuttuja kasvoja: keikoilla on tavannut ihmisiä, jotka ovat nähneet bändin Suomessa yli kymmenen kertaa. Kotimaan keikat ovat vetäneet porukkaa myös kauempaa, jopa Japanista asti, Heikkinen sanoo.

Myöskin Oulun jäähyväiskeikat (25.10. ja 27.10.) ovat herättäneet kiinnostusta Suomen rajojen ulkopuolella. Vihoviimeiselle keikalle on bändin Facebook-sivun mukaan tulossa ihmisiä aina Kanadasta asti.  

Mutta ennen viimeistä keikkaa ja valojen sammumista on hyvin aikaa vielä katsoa hetkeksi menneeseen.

Valot sammuvat

”In my veins
Flows mercury, flows mercury
I’m not the man that I used to be”

Bändin viimeinen levy kantaa nimeä Cut Out the Lights. Usein artisteilla on tapana pakata viimeiselle levylle kaikki toteutumattomat musiikilliset ideat ja unelmat.

Vaikuttiko lopettamispäätös Satellite Storiesin uuden levyn työstämiseen?

Bändin mukaan uuden levyn materiaalin työstäminen ja lopettamispäätös menivät osittain limittäin. Viimeisimmän levyn materiaalin säveltäminen alkoi kuitenkin hyvissä ajoin ennen päätöstä.

Esa Mankinen ja Marko Heikkinen olivat keväällä vieraana Oulun ylioppilaslehden Kampuslivessä syksyn Vulcanalia-keikan tiimoilta. Tuolloin kaksikko oli sitä mieltä, että uuden levyn materiaalissa ei kuulu se, että kyseessä on viimeinen kerta studiossa tällä kokoonpanolla.

”Yritettiin vaan tehdä niin hyviä biisejä kuin mahdollista”, Heikkinen heitti haastattelussa.

”Tällä kertaa uskallettiin jättää biiseistä myös asioita pois. Tätä ennen meidän biisit on tungettu aika täyteen kaikkea, mutta nyt viimeisen kohdalla riitti itsetunto siihen, että ei tarvinnut täyttää koko äänimaisemaa.”

Jotain pientä erikoisuutta levynteossa silti oli. Esimerkiksi tasatahtisia biisejä oli tällä kertaa mukana enemmän kuin normaalisti.

”Niitä on kiva soittaa ja ne sopivat hyvin meidän keikkasettiin”, Heikkinen kertoo.

Myös kokemus levynteosta näkyi viidettä kokopitkää tehdessä. Nyt bändi rohkeni toteuttaa hyväksi havaittua ”less is more” -periaatetta.

”Tällä kertaa uskallettiin jättää biiseistä myös asioita pois. Tätä ennen meidän biisit on tungettu aika täyteen kaikkea, mutta nyt viimeisen kohdalla riitti itsetunto siihen, että ei tarvinnut täyttää koko äänimaisemaa”, Olli-Pekka Ervasti kertoo.

”Meillä on aina ollut yhteinen visio”

”This is a story about a man
And how he came to understand
The things in his life”

Mutta jäikö jotain musiikillista visiota vielä toteuttamatta, jonka kymmenvuotisen uran tehnyt bändi olisi vielä halunnut Satellite Stories -nimellä saada aikaan?

Bändin mukaan matkan varrella kovalevylle on tarttunut lähes 300 demoa, joista levyjen kappaleet on parsittu kokoon.

”Kyllä näistä ne parhaat on aina levylle laitettu, että siinä mielessä ei jää mitään hampaankoloon”, Marko Heikkinen tuumaa.

Miehet haluavat muistuttaa, että he ovat pitkän uransa aikana olleet lähes aina yhtä mieltä siitä, miltä bändin tulisi kuulostaa.

”Aika hyvin olemme kukin saaneet toteuttaa omia ideoitamme musiikin parissa”, Olli-Pekka Ervasti kertoo.

Bändin mukaan uuden levyn kohdalla haluttiin tehdä tavallista enemmän itse. Myös studiossa materiaalin hinkkaaminen jätettiin minimiin, ja sovitukset olivat pitkälti kasassa ennen varsinaista studiosessiota. Näin jäi aikaa muille kokonaisuutta eteenpäin vieville asioille.

”Esimerkiksi lauluihin käytettiin tosi paljon aikaa, jotta niihin saatiin sellainen oikeanlainen tunnelma”, Esa Mankinen kertaa.

”Pitää ajatella maailma vähän yksinkertaisemmaksi kuin mitä se on”

”I don’t want, I don’t want, I don’t wanna be in Helsinki Art Scene”

Satellite Stories ei syntynyt jäähallikeikat mielessä. Bändin mukaan aluksi tarkoituksena oli soitella kavereille, pitää hauskaa ja tehdä hyviä biisejä.

”Ei meistä alun perinkään mitään U2:ta pitänyt tulla, vaan ennemminkin kuin Vampire Weekend”, Marko Heikkinen pohtii.

Homma pääsi kuitenkin kasvamaan. Satellite Storiesia tituleerataan usein Suomen suurimmaksi indierockbändiksi. Bändiläiset myöntävät, että jossain vaiheessa he olivat vakaasti sitä mieltä, että ovat maailman paras ja kaunein bändi.

”Toki näin viiden levyn jälkeen on hiukan realistisemmat näkemykset siitä, mitä tässä on saavutettu”, Heikkinen jatkaa.

”Kyllä tiettyä naiiviutta pitää olla mukana. Ei sellaisella suomalaisella realistisella mentaliteetilla pääse maailmalla mihinkään.”

Tietty hulluus ja epärealistiset odotukset ovat Satellite Storiesin mukaan myös välttämätön osa aloittelevien bändien sielunmaisemaa. Inhorealistisella bisnesajattelulla ei pitkälle pötkitä, vaan haaveille ja unelmille pitää olla tilaa. Suuruudenhulluus on hyvästä.

”Kyllä tiettyä naiiviutta pitää olla mukana. Ei sellaisella suomalaisella realistisella mentaliteetilla pääse maailmalla mihinkään”, Jyri Pesonen summaa.

 

Satellite Stories ei syntynyt jäähallikeikat mielessä. Bändin mukaan aluksi tarkoituksena oli soitella kavereille, pitää hauskaa ja tehdä hyviä biisejä.
Satellite Stories ei syntynyt jäähallikeikat mielessä. Bändin mukaan aluksi tarkoituksena oli soitella kavereille, pitää hauskaa ja tehdä hyviä biisejä. Bändi keikalla Qstockissa kesällä 2015.

Rock-lavoilta opit arjen haasteisiin

”Don’t tell me it was wasted time
Don’t tell me it was waste of life”

Lopettamisen jälkeen Satellite Storiesin jäsenet pääsevät maistamaan niin sanottua normaalia elämää. Se oli myös yksi syy lopettamispäätöksen taustalla. Kymmenen vuotta sitten perustetun yhtyeen jäsenillä on kaikilla vielä keskeneräisiä opintoja Oulun yliopistolla. Esimerkiksi keväällä Oulun ylioppilaslehdessä toimitusharjoittelijana työskennellyt Marko Heikkinen palaa jäähyväiskiertueen jälkeen kirjallisuuden gradunsa pariin, ja Esa Mankinen palaa viimeistelemään musiikkikasvatuksen opintojaan.

Mutta mitä rokkielämästä voi ammentaa, kun nelikko palaa koulunpenkille ja päivätöiden pariin?

”Varmasti viihdemaailman rakenteen ymmärtämisestä on tulevaisuudessa hyötyä”, Marko Heikkinen pohtii.

”Kyllä tämä sellaista kokonaisvaltaista projektinhallintaa on opettanut. Levyn ulos pursottaminen on aina iso urakka.”

Satellite Storiesin levyissä näkyy vahvasti sen jäsenten kädenjälki. Kokonaisvaltainen osallistuminen levyjen tekemiseen ja erilaisten ihmisten kanssa toimiminen on bändiläisten mukaan varmasti arvokasta pääomaa bändin jälkeiseen elämään.

”Kyllä tämä sellaista kokonaisvaltaista projektinhallintaa on opettanut. Levyn ulos pursottaminen on aina iso urakka”, Jyri Pesonen pohtii.

Bändin mukaan näin pitkää uraa ei voi pyyhkiä noin vain pois omasta persoonasta ja hypätä puhtaalta pöydältä bändielämän jälkeiseen arkeen. Toki keikkailukin on opettanut taitoja jokapäiväiseen selviytymiseen reissuelämästä.

”Ainakin on oppinut sen, että esimerkiksi hotellihuoneesta kannattaa napata pyyhkeet ja shampoot mukaan”, Esa Mankinen virnistää.

”Terveisiä David Normanille”

”Vagabonds, we’re vagabonds”

Entä se jutun alussa mainittu David Norman ja hajonnut paku?

Tarina juontaa juurensa bändin ensimmäiselle Euroopan kiertueelle. Tuolloin keikat järjestettiin omatoimisesti puhelimen ja sähköpostin välityksellä. Kiertueen ajoneuvoksi valikoitui halvin vuokra-auto, jonka bändi onnistui löytämään.

”Kaikkihan meni hyvin, kunnes auton pakoputkeen tuli sellainen nyrkin kokoinen reikä Saksan autobahnilla”, Jyri Pesonen muistelee.

Hankalaan saumaan osunut haaveri aiheutti ongelmia, sillä sunnuntaina korjaamot olivat järjestään kiinni. Pitkän etsinnän jälkeen auki oleva korjaamo löytyi, mutta korjaamisen esteeksi nousi kielimuuri.

”Ei siinä sitten auttanut kuin istua huoltomiehen kanssa Google Translaten ääreen ja alkaa kääntämään”, Pesonen jatkaa.

Pakoputki saatiin loppujen lopuksi vaihdettua ja matka jatkui. Auton korjanneen mekaanikon nimi on bändillä vieläkin muistissa.

”David Norman oli hänen nimensä. Terkkuja Saksanmaalle, ja kiitos vielä tätäkin kautta, kun Oulun ylioppilaslehteä kuitenkin luet”, Marko Heikkinen jatkaa.

Nykyään Satellite Stories on hoitanut keikkamatkat hyvin varustellulla keikkabussilla, josta löytyy kunnon sängyt ja muut mukavuudet. Nyt uran loppuhetkillä on hyvä hetki myös muistella sitä, kuinka keikkareissut ovat muuttuneet kymmenen vuoden aikana. Aluksi keikkareissujen yöpymiset hoituivat kavereiden sohvilla.

”Vasta fiilistelin sitä, että siinä kesti monta vuotta ennen kuin päästiin keikkareissulla ekan kerran hotelliin nukkumaan”, Heikkinen muistelee.

Hotellimajoitus ei toki bändin mukaan lisännyt unen määrää – päinvastoin.

”Sitten sitä vain juhli koko yön ja meni hotellille aamupalalle”, Esa Mankinen nauraa.

Koti voitti Berliinin

”Cut out the lights
Then it’s up to me”

Satellite Storiesin uralla olisi ollut paikkoja tehdä asioita vielä asteen enemmän idealismi ja naiivius edellä. Oulun yliopiston kanssa yhteistyössä toteutetulla videolla bändin jäsenet kertoivat, että heillä on ollut mahdollisuuksia muuttaa ulkomaille ja laittaa vielä yhtä pykälää isompi vaihde päälle.

Näistä mahdollisuuksista huolimatta bändi on pysynyt Oulussa ja valloittanut maailmaa täältä käsin.

”Aattelin alkaa Oulun yliopiston keskusaulassa vetämään meän biisejä bassolla.”

Onko Satellite Stories ollut aina kamppailua kaukokaipuun ja kotiseuturakkauden välillä?

”Ylipäätään ihmiset haluavat jotain isompaa, mutta silti pitää olla se jokin turvallinen paikka, mihin palata. Siinä mielessä allekirjoitan väitteen”, Olli-Pekka Ervasti pohtii.

Oulu on myös bändin mukaan vaikuttanut Satellite Storiesiin ja tuonut oman mausteensa sekä musiikkiin että bändin ulkoiseen ilmeeseen. Samalla kaukokaipuuta on hillinnyt maalaisjärki.

”Kyllä me ollaan useita bändejä seurattu ja huomattu, että se Berliiniin muuttaminen ja siellä vuosi pari taiteilijaelämää viettäen ei vie asioita aina eteenpäin”, Jyri Pesonen kertoo.

Bändin mukaan myös saavuttamattomat unelmat ovat tärkeitä elämässä. Usein ajatus jostain ja sen eteen työskentely on saavutettua tavoitetta palkitsevampaa.

”Ehkä me ollaan näin saatu jatkaa sitä haaveilua”, Olli-Pekka Ervasti tuumaa.

Vaikka Satellite Storiesin tarina päättyy yhteisellä päätöksellä ja hyvässä hengessä, jää siis haaveilulle aina tilaa. Musiikin saralla bändin jäsenet eivät ainakaan näillä puheilla aio olla yhtä aktiivisia tulevaisuudessa.

Jotain spesiaalia on silti luvassa.

”Aattelin alkaa Oulun yliopiston keskusaulassa vetämään meän biisejä bassolla”, Esa Mankinen toteaa bändikavereiden nauraessa vieressä.

 

Tänne kaikki päättyy. 45 Specialin takahuone saa kunnian olla tulevana Satellite Storiesin viimeinen backstage.
Tänne kaikki päättyy. 45 Specialin takahuone saa kunnian olla lauantaina 27. lokakuuta Satellite Storiesin viimeinen backstage.

 

 

Satellite Storiesin viimeiset Oulun keikat 45 Specialissa 25.10. ja 27.10.

Bändin kuulumisia vanhoissa Oulun ylioppilaslehdissä löydät esimerkiksi numeroista 10/2012 ja 9/2013.

Jutun englanninkieliset sitaatit Satellite Storiesin kappaleista.

Sampo Marski

Kirjoittaja on tiedeviestinnän maisteriopiskelija, jolle tiede on asenne ennen kaikkea.

Lue lisää:

”Halutaan ottaa kantaa – ja on otettukin” – Atleettinen ja akateeminen jalkapalloseura Hercules palaa takaisin yliopistolle urheiluaiheisella luentosarjalla

Oululainen jalkapalloseura JS Hercules täyttää tänä vuonna 20 vuotta. Seura syntyi vuonna 1998 Oulussa, Linnanmaalla sähkötekniikan osaston käytävää taittaneiden opiskelijoiden keskuudessa. Yhteiskunnallisesti aktiivinen seura palaa tänä syksynä juurilleen Oulun yliopistoon urheiluaiheisella, kaikille opiskelijoille avoimella luentosarjalla.

TEKSTI Anni Hyypiö

KUVAT Anni Hyypiö

Tiesitkös tätä – Ouluun on kaikessa hiljaisuudessa perustettu uusi tiedekunta.

Uusi tiedekunta on erittäin pieni, mutta sillä on kovia haluja kasvaa. Tällä hetkellä tiedekunnan opetus sisältää syksyllä neljä luentoa, mutta toiveena olisi laajentaa tästä huomattavasti.

Ensimmäinen professorikin löytyy, kas tässä: ”Ja lupiahan tämän tiedekunnan perustamiseksi ei ole kysytty keneltäkään”, Mikko Perälä sanoo, ja nauraa päälle.

Kyse on oululaisen jalkapalloseuran JS Herculeksen uudesta projektista. Faculty of sports, urheilun tiedekunta, on nimitys Herculeksen organisoimalle urheiluaiheiselle, kaikille opiskelijoille avoimelle luentosarjalle. Pääasiassa Business Kitchenin tiloissa pidettävien luentojen aiheet vaihtelevat urheilujohtajuudesta opiskelijan jaksamiseen ja urheiluteknologian innovaatioihin. Ensimmäisellä luennolla, osana Oulun yliopiston kauppakorkeakoulun Johtajuus ja organisaatiot -kurssia, johtajuudesta ja urheilusta luennoi tunnettu Kärppä-puolustaja Lasse Kukkonen.

Herculeksen seurapomo Mikko Perälä visioi luentosarjasta syntyvän jotain uutta, jotain suurta.

Kiiltävässä mainosflyerissä luentojen alle on merkitty ala, jonka on katsottu soveltuvan luennon teemaan: johtajuus ja urheilu -luenn0n alla lukee kansainvälisen liiketoiminnan johtamisen maisteriohjelma, ilmastonmuutosta koskevan luennon alla lukee ympäristötekniikan osasto.

Aivan vielä ei olla niin pitkällä, että yksittäisiä luentoja voisi hyväksilukea opintoihin, Perälä sanoo. ”Mutta jos käy kaikki luennot, ehkä voimme luovuttaa jonkin erikoispalkinnon – vaikkapa diplomin.”

Yhteistyöstä on nyt sovittu Business Kitchenin ja yliopiston kauppakorkeakoulun kanssa, Perälä sanoo: ”Muiden kanssa pitää ottaa puheeksi myöhemmin syksyllä ja ensi vuonna.”

Herculeksen visioiman urheilun tiedekunnan keskiössä on opiskelijan hyvinvointi. Mikko Perälä puhuu liikunnallisen elämäntavan puolesta, joka ei tarkoita kuitenkaan julmettua rääkkiä. Ennaltaehkäisevä liikunta on parasta lääkettä, hän uskoo.

Mutta yhtä lailla oleellista on myös kansalaisaktivismin ruokkiminen, vaikuttamisen kipinän sytyttäminen opiskelijoihin.

Urheilu kaipaa koulutusta

Pieneksi pohjoissuomalaiseksi seuraksi Herculeksella onkin varsin suuret tavoitteet. Urheilun tiedekuntakin on vain yksi seuran lukuisista projekteista.

Kolmisen vuotta sitten Mikko Perälä päätyi Nigeriaan tekemään televisiobisnestä. Vuonna 2016 seura toi Nigerian jalkapallomaajoukkueen entisen hyökkääjän Daniel Amokachin valmentamaan Herculeksen edustusjoukkuetta – ja Englannin Valioliigan viikkomakasiiniohjelma Premier League World seurasi kameroineen perässä.

Nyt Herculeksella on käynnissä lähiöiden liikuttamista edistävä lähirähinä, urheilun sponsorointimallin muutos, eSports-junioriorganisaation rakentaminen ja suomalaisia urheiluteknologia-alan yrityksiä sekä suomalaisia pelaajia maailmalle vievä Player Accelerator -hanke.

Mutta mitä Oulun urheilun tiedekunnan luennoista seuraa? Oikea koulutusohjelma, kokonainen sivuaine, edes viiden opintopisteen kurssi?

Toivottavasti kaikkea tätä, ja vielä enemmän, Perälä toivoo.

Hän puhuu ja haaveilee kokonaisen urheiluun keskittyvän koulutusohjelman luomisesta ja myymisestä – urheiluosaamisen koulutusviennistä. Sille olisi Suomessa hyvät mahdollisuudet, Mikko Perälä uskoo – kunhan vain on sopivasti paketoitu tuote, jota myydä.

”Meillä on Suomessa kaikki edellytykset luoda koulutusohjelma, josta halutaan myös maksaa, 2000 euroa, jopa 20 000 euroa vuoden ohjelmasta.”

Koulutusta taas tarvitaan, jotta nykyisestä potentiaalista saataisiin kaikki irti.

”Meillä on hyvät liikuntapaikat, harjoittelupaikat, jo olemassa. Nyt moni haaveilee urheilu-urasta, mutta vain harva sille todella pääsee. Suomi on tällä hetkellä huonossa jamassa urheilukoulutuksen suhteen. Näen, että ammattilaisurheilussa syntyvistä ongelmista moni johtuu yksinkertaisesti koulutuksen puutteesta. Asioita tehdään niin, kuin ne on aina tehty. Intohimoa urheiluun on, mutta ei ole työkaluja muuttamaan asioita.”

Tällä hetkellä Suomessa voi urheilujohtamisen aineopinnot opiskella Itä-Suomen yliopiston avoimessa yliopistossa, lisäksi muutama ammattikorkeakoulu tarjoaa suuntautumisvaihtoehtona urheilujohtamista ja -markkinointia tai urheiluliiketoimintaa. Kajaanin ammattikorkeakoulussa käynnistyi Esports Business -koulutus, joka on Suomen ensimmäinen elektronisen urheilun ympärille keskittyvään liiketoimintaan suuntautuva koulutus.

Mutta olisiko Oulussa tilausta tällaiselle? Millaisella aikataululla urheilun tiedekuntaa voitaisiin oikeasti rakentaa?

”Katsotaan nyt tämä ensimmäinen lukukausi. Hyvä, jos saadaan lisää konkretiaa”, Perälä muotoilee.

Saunailtapainotteinen joukkue

Hercules täyttää tänä vuonna 20 vuotta. Se syntyi vuonna 1998 Oulussa, Linnanmaalla sähkötekniikan osaston käytävää taittaneiden opiskelijoiden keskuudessa.

Perälä kuvailee silloista palloiluporukkaa varsin proosallisesti: ”Oltiin aika huonoja, kukaan ei ottanut meitä muihin joukkueisiin.”

Siksi syntyi oma joukkue, kerran viikossa harjoitteleva, valmennuksellisesti ja harjoituksellisesti ”hyvin saunailtapainotteinen” Hercules. Joukkueen ensimmäinen sponsori oli kaijonharjulainen ravintola Caio, joka tarjosi joukkueelle peliasujen lisäksi mahdollisuuden saunoa aina pelien jälkeen.

Ensimmäinen peli pelattiin Perälän muistin mukaan ”jossain Vaalan metsän siimeksessä”, ja peli taisi päättyä ikävästi Herculeksen häviöön.

Peli jatkui, vaikka alkuperäiset Herculeksen puuhaajat valmistuivatkin ja siirtyivät Linnanmaalta työelämään. Samalla vapaamuotoinen, viihteellinen pelailu vakiintui tavoitteelliseksi seuratoiminnaksi.

Nyt kakkosdivisioonan C-lohkossa pelaavan edustusjoukkueen lisäksi seurassa on naisten joukkue, Pohjois-Suomen kolmosdivarissa pelaava reservijoukkue Hercules II ja vitosdivarissa pelaava Herkku-Papat.

Seuran syntymäpäiväjuhlaa vietetään työn merkeissä: Herculeksen edustusjoukkue pelaa 20-vuotisjuhlaottelunsa lauantaina 29.9. Castrenin kentällä.

Ole hiljaa ja pelaa

Herculeksen arvoina on olla atleettinen ja akateeminen urheiluseura. Mikko Perälä korostaa, että akateeminen ei tarkoita poissulkevuutta tai elitistisyyttä, vaan koulutusta, avoimuutta, kansainvälisyyttä, suvaitsevuutta, liikunnallisen elämäntavan edistämistä.

”Halutaan ottaa kantaa – ja on otettukin.”

Mikko Perälää sieppaa urheilun arkaaisuus ja haluttomuus muuttua. Huippu-urheilun kulisseissa ollaan hyvin konservatiivisia. Siksi muutos on hidasta, jos sitä ylipäänsä tapahtuu.

Juuri tähän lääkkeeksi Perälä tarjoaa urheilukoulutusta: ”Jos joku elää myyteistä ja historiasta, niin urheilu.”

Perälä itse puhuu yhteiskunnallisen vaikuttamisen puolesta. Ei riitä, että urheiluseura tarjoaa mahdollisuuden peleille. On tehtävä enemmän.

”Moni ajattelee, että urheilussa sen tarjoama viihde riittää, tai se, että otetaan pelaavien lasten vanhemmilta rahat pois. Mutta se ei riitä. Seuroilla on suurempi vastuu kasvattaa, kouluttaa ja huolehtia myös pelaajien hyvinvoinnista.”

Ja urheilu, se on selvästi poliittista, haluttiin sitä myöntää tai ei.

Hercules on poliittisesti aktiivinen urheiluseura, Perälä sanoo. ”Jos politiikalla tarkoitetaan yhteisten asioiden hoitamista, niin juuri sitä se on.”

Syyskuussa seura pääsi finaaliin Sitran Maapalloliiga-haastekilpailussa, ja on yksi kymmenestä kehitysohjelmaan valitusta järjestöstä. Hercules osallistuu haastekilpailuun Lähirähinälähettiläät-idealla, jonka tavoitteena on pienentää urheilun ja liikunnan ilmastopäästöjä aktivoimalla ihmisiä hyödyntämään lähiliikuntapaikkoja, hyödyntäen oululaisen Tecinspiren App2Day-mobiilisovellusta. Siis – yhteisten asioiden hoitamista, liikunnan keinoin.

Kielteistä suoraa palautetta toiminnasta Perälä ei ole saanut. Se ei tarkoita sitä, etteikö keskustelua Herculeksen toiminnasta ja arvoista käytäisi.

”Varmasti monia mietityttää se, miksi Hercules on vähän outolintu, miksi ne ei vaan pelaa ja ole hiljaa.”

Herculeksen perustaneista sähköteekkareista on vuosien aikana tullut koodareita, moni on perustanut Ouluun oman yrityksen. Perälä itsekin on ollut mukana perustamassa kymmentä firmaa. Muita Hercules-taustaisia softafirmoja on muun muassa VividWorks, Navico, Codemate ja CubiCas.

Mikä jalkapalloa ja yrittäjyyttä yhdistää? Oppiiko jalkapalloa pelaamalla jotain yrittäjyydestä?

No, eipä juuri mikään, Perälä sanoo. Mutta jalkapalloseurassa toimiminen kylläkin opettaa. Kun seuran toiminta on tavoitteellista ja tähtää jatkuvaan nousuun tasolta toiselle, kaikki on mahdollista – vaikka alimmalta sarjatasolta, sadepäivän mutakentän ankeista peleistä nouseminen Mestarien liigan loistokkaaseen loppuotteluun.

Onko se todennäköistä? Ei.

Entäpä mahdollista? No, periaatteessa kyllä, Perälä nauraa.

Vaikka tässä haastattelussa ääneen on päässyt juuri Mikko Perälä, Herculeksen urheilun tiedekunnan taustalla on kokonainen tiimi, eikä työ ole ainoastaan yhden miehen harteilla.

Perälällä onkin toive jatkon suhteen. Toive, joka voi kuulostaa huimalta, mutta mahdolliselta:

”Tällä yliopistopresenssillä tarkoitus on antaa seura takaisin opiskelijoiden pyöritettäväksi. Vähän tosielämän Football Manager -pelin tyyliin. Eli toivon lisää apuja yliopiston käytäviltä kaiken tämän pyörittämiseen”, Perälä sanoo.

 

Herculeksen urheiluluennot syksyllä 2018

Johtajuus ja urheilu – Lasse Kukkonen luennoi johtajuudesta, 24.9. kello 14 salissa L3.

Miten estät ilmastonmuutosta liikkumalla? – Miten yhteiskunta voidaan suunnitella tukemaan ihmisten terveyttä ja hyvinvointia sekä kunnioittamaan luontoa? 18.10. kello 14 Business Kitchenillä.

Nuku enemmän, saat parempia numeroita – Opiskelijan jaksaminen, lepo ja ravinto. 19.11. kello 14, Business Kitchen

Hikistä dataa – Esittelyssä uusimmat hyvinvointi- ja urheiluteknologian innovaatiot. 4.12. kello 14, Business Kitchen.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Glitteriä, tanssia ja tungosta – Loppuunmyydyn Vulcanalia Festivalin lavalle nousivat Teekkaritorvet, Satellite Stories ja Stig

Keskiviikkona 12.9. Limingantullissa juhlistettiin riehakkaasti uuden lukuvuoden alkamista, kun Oulun yliopiston ylioppilaskunnan järjestämä Vulcanalia, uudelleenimettynä Vulcanalia Festival, keräsi Areena Ouluun parituhatpäisen yleisön. Loppuunmyydyn Vulcanalian lavalle nousivat Teekkaritorvet, Satellite Stories ja Stig, illan päätti DJ Tom Wizard. Festivaali-illan oheisohjelmaan kuului myös Glitternistin glitter-meikkipiste, taidepiiri Tapiirin haalarimerkkipaja ja valokuvauspiste. Kuvagalleriassamme juhlatunnelmia Vulcanalian esiintymislavalta ja lavan takaa.

TEKSTI Anni Hyypiö

KUVAT Antti Törmä

 Pikkukuvaa klikkaamalla avautuu kuvan suurempi versio.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Bussillinen positiivista pöhinää – BizBus kiersi Oulun yliopiston ja keskustan väliä täynnä yrittäjiä ja yrittäjyydestä kiinnostuneita

Oulun yliopisto järjesti Yrittäjän päivän kunniaksi BizBus-bussikuljetuksen yliopiston ja keskustan välille. Bussissa menestyneet yrittäjät kertoivat tarinoita onnistumisista, epäonnistumisista ja siitä, mikä yrittäjyydessä onkaan kaikkein tärkeintä.

TEKSTI Juho Karjalainen

KUVAT Juho Karjalainen

“Olin yksin veneessä 168 päivää. Siinä ajassa oppi tuntemaan itsensä. Se on yrittäjälle elintärkeää. Pitää tietää, mitä ei tiedä ja antaa ne hommat muiden hoidettaviksi.”

Kaksikerroksisen bussin alakerta kuuntelee Hjallis Harkimon tarinaa keskittyneenä. Monessa liemessä keitetty yrittäjä tunnetaan muun muassa Diili-ohjelmasta, Jokerit-jääkiekkojoukkueen omistamisesta ja maailmanympäripurjehduksesta.

Harkimo seisoo Linnanmaan ja Oulun keskustan väliä kulkevan BizBusin keskellä ja kertoo tarinaansa opiskelijoista ja yrittäjistä koostuvalle yleisölle. Nelisen tuntia kestävässä, yrittäjyydestä kertovassa bussikyydissä puhuivat keskiviikkona 5.9. Harkimon lisäksi Jaakko Alasaarela ZEFistä, Johanna Riihijärvi Liikusta, Jonna Muurinen Kuulusta sekä Antti Niittyviita Prove Expertiseltä.

Bussin pyörähtäessä Linnanmaalta kohti keskustaa Harkimo kertoo ensimmäisestä yrityksestään. Hän aloitti matonpesua tarjoavassa firmassa, jossa oli ainoa työntekijä.

“Siinä duunissa opin myymisen taidon. Kiersin ovelta ovelle ja mulle sanottiin, että heti täytyy kysyä joku kysymys, jotta ovea ei lyödä kiinni. Kysyin sitten, että ‘onko teillä mattoja ja huonekaluja’. Kukaan ei vastannut ‘ei’.”

“Ota idea ja muokkaa siitä omasi”

Harkimon puhe vilisee anekdootteja sekä menestymisestä, että epäonnistumisista. Tarkoituksena on inspiroitua ja oppia jotain tärkeää yrittäjyydestä.

“Olin amerikkalaisen liikemiehen kanssa Jokereiden pelissä. Hän kysyi omistanko joukkueen, johon sanoin että joo. Entä omistanko hallia? Vastasin että eihän kukaan Suomessa omista hallia, ei sellaista ole tehty.”

Tästä Harkimo saikin idean. Hän matkusti Yhdysvaltoihin ja tutustui monitoimihallin rahoitusmalleihin: “Otin USA:sta idean ja esitin sen Suomessa omanani.” Ajatuksesta syntyi Hartwall Areena.

Yrittäjyys kuin uskonto

“Sun täytyy uskoa itseesi. Sen jälkeen ihmiset pitää saada uskomaan siihen, mitä sä teet”, Harkimo opettaa. “Se on niin kuin uskonto.”

Aina kaikki ei kuitenkaan onnistunut Harkimollakaan. Aikoinaan hän osti jalkapalloseuran kovin odotuksin. Kymmenien miljoonien eurojen tappion jälkeen hän myi seuran. “En ole sen jälkeen jalkapalloon koskenut, enkä koske.”

“Virheistä on opittava, ja jos jokin ei toimi, se kannattaa lopettaa.”

Yrittäjyysbussissa matkannut, itsekin yrittäjänä työskentelevä Ilona Huovinen muutti Helsingistä Ouluun tekemään maisteriohjelmaa.
BizBusissa keskiviikkona matkannut, itsekin yrittäjänä työskentelevä Ilona Huovinen muutti Helsingistä Ouluun opiskelemaan maisteriohjelmassa.

Bussin alakerta on täynnä, ja yrittäjyydestä kiinnostuneita riittää yläkertaankin. Matkustajat kyselevät Harkimolta epäsuomalaisen aktiivisesti yrittäjyyteen liittyviä kysymyksiä.

Myös Oulun yliopiston rehtori Jouko Niinimäki istuu eturivissä ja utelee vinkkejä yrittäjyyden tukemiseksi koulutuksessa.

Harkimoa seuraa ohjelmistoyritys ZEFin toimitusjohtaja Jaakko Alasaarela, joka kertoo yrittäjyyden olevan vastuunkantoa ja unelmointia. Hän haluaa vakuuttaa matkustajat siitä, että he pystyvät lähes mihin vain.

“Kellään ei ole oikeutta sanoa sinulle ‘et pysty’, mutta kaikki saavat sanoa ‘sinä pystyt siihen’.”

Vaikka yrittäjyyttä markkinoidaan vastaavissa tilaisuuksissa yleensä kyllästymiseen asti positiivisella pöhinällä ja korusanoilla, yllättää Alasaarela myös rehellisellä arviolla yrittäjyyden syistä: “Yrittäjäksi ruvetaan yleensä kahdesta syystä: se on joko unelma tai pakko.”

Parhaiten yleisöön tuntuvat uppoavan realismi ja käytännön neuvot. Kaksi päivää sitten International Business Management (IBM) -maisteriohjelmassa aloittanut Ilona Huovinen pitää tärkeänä etenkin Harkimon neuvoa oman osaamisen tunnistamisesta.

“Olen pyörittänyt kauneudenalan yritystä 20-vuotiaasta asti ja on tärkeätä uskaltaa ulkoistaa. Itse ei voi osata kaikkea, ja siksi esimerkiksi olen ulkoistanut kirjanpidon”, hän kertoo.

BizBusin yksi pääsanoma tuntuukin olevan, että yksinäiseen puurtamiseen lukkiutunut ajatusmaailma on tuuletettava. Yrittäjyys ei sovellu kaikille, mutta tiimityön tekeminen on varmasti hyvä taito millä tahansa alalla.

 

Muokattu 12.9. kello 9.55: Korjattu Ilona Huovisen ikä.

Juho Karjalainen

Oulun yliopiston alumni, joka on valmistunut tiedeviestinnästä filosofian maisteriksi.  

Lue lisää:

Uskaltaako huomiseen uskoa?

Ilmastonmuutos vyöryy päälle. Maailmanpolitiikkaa seurataan orastavalla kauhulla. Kymmenen vuotta sitten alkaneen taloustaantuman jälkimainingeissa nuoret aikuiset edelleen taistelevat työpaikoista. Samaan aikaan ihmetellään, miksi syntyvyys on Suomessa laskussa jo kahdeksatta vuotta. Lastenhankinnan viivästymiselle ja vapaaehtoiselle lapsettomuudelle on julkisessa keskustelussa annettu selitysehdotuksia ilmastonmuutoksesta pätkätöihin.

TEKSTI Sanna Häyrynen

KUVAT Anni Hyypiö

”Pitäisi pystyä luopumaan omista saavutetuista eduista. Se tuntuu kipeältä. Miksi mä en saisi vetää taskurapuja, lennellä ja hankkia isoa kämppää? Se tuntuu epäreilulta, vaikka se on ainoa oikea vaihtoehto.”

Näin sanoo juontaja Ronja Salmi ohjelmassa Mitä mietit, Ronja Salmi?, joka esitettiin Yle TV1:llä keväällä. Jakso käsittelee maailmanloppupelkoa.

Salmi pohtii, että hänellä ovat elämässään asiat hyvin, mutta aika usein hän ajattelee maailmanloppua, ilmastonmuutosta, sotaa tai ympäristökatastrofia, joka vie häneltä kaiken hyvän.

Ympäristöahdistusta tutkineen Panu Pihkalan juttusilla käytyään Salmi saa tunteelleen nimen: ympäristöahdistus.

Salmi myös kertoo, että hän on aina halunnut lapsen, mutta ei ole enää varma, kannattaako sellaista tähän maailmaan tuoda.

Maailmantuskalle omistettiin niin ikään Ylen ykköskanavalla esitettävän Perjantai-ohjelman huhtikuinen jakso, jonka teemana oli ilmastoahdistus. Ohjelman minidokumentissa Saanko mä hankkia lapsen? Riina Rinne käy henkilökohtaista kamppailua, luopuuko haaveestaan hankkia lapsen. Hän on tietoinen siitä, että lapsi moninkertaistaa vanhempansa hiilijalanjäljen.

Viime vuonna ilmestyneessä ilmastonmuutosta käsittelevässä kirjassa Hyvän sään aikana (Hanna Nikkanen ja työryhmä) käydään läpi erilaisia huolenaiheita, joita ilmastonmuutos ihmisissä herättää.

Lapsikysymys on yksi näistä. Teoksessa esitellään Jussi ja Maaria, jotka ovat päättäneet jäädä lapsettomiksi, sillä maailman väkiluku on jo nyt liian suuri. Maaria sanoo, että lapsettomuus ei ole itsekästä, vaan lasten hankkiminen.

Ylevä selitys

Ilmastonmuutoksesta huolestuneet ovat nuorten keskuudessa jo selvä enemmistö. Tämän vuoden Nuorisobarometrin ennakkotietojen mukaan erittäin tai melko huolestuneita ilmastonmuutoksesta on 70 prosenttia 15–29-vuotiaista. Kymmenen vuotta sitten noin 40 prosenttia samanikäisistä oli asiasta huolissaan.

Professori Sirkka Heinonen Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskuksesta sanoo, että maailman tuhoutuminen on pelottanut ihmisiä aina. On myös yleisinhimillinen ominaisuus, että muutos ahdistaa.

”Näin on ollut kautta vuosituhansien ja tulee olemaan. Nyt ilmastonmuutos on suurin uhkakuvamme”, hän toteaa.

”Tiedetään, ettei ilmastonmuutosta voi pysäyttää. Nyt mennään sen ehdoilla ja yritetään selviytyä esimerkiksi ilmastonlämpenemisestä aiheutuvista luonnonkatastrofeista ja sosiaalisista haasteista.”

Oulun yliopistossa englantilaista filologiaa opiskeleva Arttu Pasanen, 26, sanoo, että ilmastonmuutos herättää hänessä jonkinasteista ahdistusta.

”Tiedetään, ettei ilmastonmuutosta voi pysäyttää. Nyt mennään sen ehdoilla ja yritetään selviytyä esimerkiksi ilmastonlämpenemisestä aiheutuvista luonnonkatastrofeista ja sosiaalisista haasteista.”

Pasanen uskoo, että ilmastonmuutoksen seurauksia pystytään ratkaisemaan politiikan avulla. Lapsiluvun säännöstelyä hän pitää kuitenkin epäinhimillisenä keinona.

”Se olisi ihmisen perusluonnon kieltämistä. Lastenhankinta on niin iso ja henkilökohtainen asia, että jokaisella pitäisi olla oikeus itse päättää siitä.”

Pasasesta tuntuu oudolta, että lapsia jätettäisiin hankkimatta ilmastonmuutoksen vuoksi.

”Ei kai kukaan voi aidosti tuntea syyllisyyttä siitä, että on perustanut perheen?” hän kysyy.

Ilmastoahdistusta eivät maininneet vanhemmuuden lykkäämisen syyksi myöskään viime vuonna julkaistuun Perhebarometriin haastatellut. Barometrissa selvitetään nuorten suomalaisaikuisten ajatuksia lasten hankkimisesta ja perhe-elämästä.

”Samasta aiheesta on tehty laajoja kyselytutkimuksia. Niissä ilmastonmuutos on saanut vain muutamia mainintoja”, sanoo Väestöliiton tutkija Venla Berg, joka oli mukana tekemässä barometria.

Vapaaehtoisen lapsettomuuden syynä ilmastonmuutosta on tutkimuksissa selitetty eräänlaisena suojamekanismina, sillä lasten hankkimatta jättämiseen liittyy edelleen stigma.

”Lapsettomuutta saatetaan pitää itsekkäänä. Maailman tilaan vetoaminen on tarjolla oleva, kaunis ja altruistinen selitys. Ihmiset ovat kuitenkin katastrofitilanteissakin lisääntyneet, esimerkiksi toisen maailmansodan jälkeen oli globaali vauvabuumi. On aika epätodennäköistä, että biologinen draivimme jäisi maailman uhkakuvien alle”, Berg sanoo.

Hän huomauttaakin, että elämme myös yltäkylläisen hyvinvoivassa maailmassa.

 

Oulun yliopistossa englantilaista filologiaa opiskelevasta Arttu Pasasesta, 26, tuntuu oudolta, että lapsia jätettäisiin hankkimatta ilmastonmuutoksen vuoksi.
Oulun yliopistossa englantilaista filologiaa opiskelevasta Arttu Pasasesta tuntuu oudolta, että lapsia jätettäisiin hankkimatta ilmastonmuutoksen vuoksi.

Vanha malli murenee

Nuorilla aikuisilla on enemmän mahdollisuuksia ja tavaraa kuin edeltävillä sukupolvilla. Elintaso on nyt korkeampi kuin vaikkapa 1970-luvulla.

”1990-luvulla syntyneen nuoren mahdollisuudet ja tuleva varallisuus verrattuna 1970-lukulaisiin nuoriin ovat paljon paremmat. Varallisuusero sukupolvien välillä on kuitenkin kasvanut. Suurin osa varallisuudesta on vanhemmilla”, sanoo sosiaali- ja terveystaloustieteisiin erikoistunut taloustieteen professori Marko Korhonen Oulun yliopistosta.

Koska työmarkkinat eivät vedä entiseen tahtiin, tämän päivän nuorten työurasta ainakin alkupää on aiempaa epävarmempi.

”Kun työsuhteet ovat lyhyitä, ei uskalleta ottaa lainaa tai investoida tulevaisuuteen. Tämä myöhästyttää esimerkiksi asunnon hankkimista tai perheen perustamista. Ihmiset eivät tykkää epävarmuudesta”, Korhonen huomauttaa.

Hänen mukaansa nykynuorten elämä ei välttämättä etene samaa tasaista polkua, joka mieliimme on iskostettu ja joka ehkä edellisinä vuosikymmeninä toteutuikin. Kuvioon eivät kuulu enää vakituinen työpaikka, avioliitto, auto, omakotitalo, kaksi lasta ja koira, vaan elämän etapit saattavat tapahtua yllättävässä järjestyksessä tai viivästyä.

Koska työmarkkinat eivät vedä entiseen tahtiin, tämän päivän nuorten työurasta ainakin alkupää on aiempaa epävarmempi.

Materiaalista turvaa perheenperustamiselle kaipaavat ainakin Perhebarometriin haastatellut. Heidän keskuudessaan vakituinen työ ja vakaa taloudellinen tilanne ovat tärkeitä edellytyksiä lastenhankinnalle ja onnistuneelle vanhemmuudelle. Naiset kokevat, etteivät he uskalla hankkia lasta, ellei heillä ole työtä, johon palata äitiysloman jälkeen.

Työelämä ja perheellistyminen kilpailevat samoista hedelmällisistä vuosista, barometrissa todetaan.

Venla Bergin mukaan haastatteluissa ilmeni yllättävän paniikinsekaista huolta lastensaannin ajoituksesta.

”Korkeakoulutetut naiset pohtivat, mihin väliin lapsen saisi ängettyä. Ajatellaan, ettei saisi olla opiskelija, ei pätkätöissä eikä juuri aloittanut vakituisessa virassa, kun lapsia hankkii.”

Perhebarometrista käy ilmi, että työn ja perheellistymisen ristipaine todella viivästyttää korkeakoulutettujen tuloa vanhemmaksi. Keskimääräinen ensisynnyttäjien ikä Suomessa on tällä hetkellä 29. Yliopistokoulutuksen käyneet naiset ilmoittavat barometrissa ihanteelliseksi äidiksituloiäkseen keskimäärin 28, mutta toteutunut ikä on 32. Vastaavasti ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneet miehet toivovat tulevansa isäksi keskimäärin 29-vuotiaina, mutta saavat ensimmäisen lapsensa 33-vuotiaana.

Pätkätyöläisenä äidiksi

Perhebarometriin haastateltujen paniikkia ei jaa Emmi Vepsäläinen, joka synnytti esikoisensa viime vuoden kesällä. Vepsäläinen oli tuolloin 29-vuotias eikä hänellä ollut vakituista työtä.

Valmistuttuaan kulttuuriantropologiasta filosofian maisteriksi kolmisen vuotta sitten hän on tehnyt määräaikaisia töitä esimerkiksi vastaanottokeskuksessa ja museoissa.

Vepsäläinen sanoo, että lapsen hankkiminen pitkäaikaisen kumppanin kanssa tuntui elämäntilanteeseen sopivalta. Päätöstä vauhditti osaltaan se, että diplomi-insinööriksi valmistuneella Vepsäläisen puolisolla on vakituinen työ.

”Meillä on myös hyvä tukiverkko. Kummankin vanhemmat voivat auttaa lapsen hoitamisessa. Lapsen hankkiminen tuntui turvalliselta, kun ei tarvitse yksin selviytyä”, hän perustelee.

Emmi Vepsäläinen ei ole suunnitellut elämää tiettyjen virstanpylväiden mukaan vaan sopeutuu kulloiseenkin tilanteeseen. Työ on hänelle vain yksi osa elämää eikä määrittele häntä ihmisenä.

”En ole ajatellut, että haluaisin ehdottomasti tiettyyn ammattiin tai äidiksi. Jos olisin jäänyt odottamaan vakituista työpaikkaa tai taloudellista varmuutta, en olisi ehkä koskaan saanut lasta. Minulla on perusluottamus, että pärjäämme ja töitä on sen verran, että tulemme toimeen”, Vepsäläinen sanoo.

Hän on varautunut siihen, että tekee jatkossakin pätkätöitä ja uskoo, että vakituisen työn saaminen on hyvin epätodennäköistä.

Opiskelija Arttu Pasanen puolestaan pitää stressaavana ajatusta pätkätöistä, sillä työnhaku ja uuteen työpaikkaan meneminen ovat aina jännittäviä tilanteita. Viiden vuoden päästä hän näkee itsensä työskentelemässä pääkaupunkiseudulla, ehkä kirjoittamisen parissa.

”Yleinen viesti on ollut se, että Helsingissä on Suomen laajimmat työmahdollisuudet etenkin asiantuntija-aloilla. Moni tuttu on lähtenyt sinne.”

Pasanen näkee koko maailman mahdollisena työkenttänään. Tuttuja on lähtenyt Helsingin lisäksi esimerkiksi Ranskaan, Japaniin, Yhdysvaltoihin ja Iso-Britanniaan. Hän pohtii, että maailman tilanteeseen liittyy kuitenkin paljon epätietoisuutta. Mitä tapahtuu tulevaisuudessa esimerkiksi Venäjällä, Yhdysvalloissa, Kiinassa ja Euroopassa?

Luottavaisemmin hän suhtautuu Suomen tulevaisuuteen. Pasanen toivoo, että hyvinvointiyhteiskuntamme säilyy, sillä sen luoma turva on arvokas asia.

 

Emmi Vepsäläinen miettii, onko hänen lapsellaan samanlaiset mahdollisuudet kouluttautua kuin hänellä itsellään on ollut.
Emmi Vepsäläinen miettii, onko hänen lapsellaan samanlaiset mahdollisuudet kouluttautua kuin hänellä itsellään on ollut.

Hyvinvointiyhteiskunta 2.0

Arttu Pasasen kanssa samoilla linjoilla ovat myös vuoden 2016 Nuorisobarometriin vastanneet. Heistä 93 prosenttia pitää toivottavana tai erittäin toivottavana, että hyvinvointivaltio säilyy. Kuitenkin vain reilu puolet heistä uskoo, että niin käy.

Minkälaisena hyvinvointivaltion tulevaisuuden näkee taloustieteen asiantuntija?

Professori Marko Korhonen sanoo, että hyvinvointiyhteiskunnan kattavuutta joudutaan karsimaan, mutta amerikkalaiseen malliin ei olla siirtymässä. Julkisia sosiaali- ja terveyspalveluja yksityistetään pikkuhiljaa. Uudenlaista suhtautumista Korhosen mukaan tarvitaan myös koulutukseen.

”Jos haluamme säilyttää ilmaisen koulutuksen, ei yksinkertaisesti ole varaa siihen, että kouluttaudutaan pari kolme kertaa ja katsotaan, mikä näistä olisi oma ala tai että pyöritään yliopistolla kymmenen vuotta.”

Emmi Vepsäläinen miettii, onko hänen lapsellaan samanlaiset mahdollisuudet kouluttautua kuin hänellä itsellään on ollut.

”Kun kuuntelee poliitikkojen puheita, herää huoli, voivatko kaikki halukkaat tulevaisuudessa esimerkiksi valita opiskelun yliopistossa. Minulla on ollut siihen mahdollisuus eikä se ole ollut rahaan tai yhteiskuntaluokkaan liittyvä kysymys.”

”Jos haluamme säilyttää ilmaisen koulutuksen, ei yksinkertaisesti ole varaa siihen, että kouluttaudutaan pari kolme kertaa ja katsotaan, mikä näistä olisi oma ala tai että pyöritään yliopistolla kymmenen vuotta.”

Vepsäläinen toivoo, että Suomessa arvostettaisiin edelleen kaikenlaista koulutusta ja korkeakoulutuksellakin nähtäisiin merkitys.

Marko Korhonen korostaa, että nuorilla on vastuu valita itselleen koulutus, joka työllistää. Yhteiskunta ei ole velvollinen järjestämään työtä, vaan vastuu siirtyy yhä enemmän yksilöille itselleen. Korhonen toteaa, että laskennallisesti katsottuna huoltosuhde eli työvoiman ulkopuolella olevien määrä suhteessa varsinaisen työvoiman määrään näyttää äärimmäisen huolestuttavalta, jos nuoret eivät pääse työuriin kiinni. Eläkeläisiä ja työvoiman ulkopuolella olevia tulee olemaan aiempaa enemmän.

Professori sanookin, että vanhanmallinen eläkkeiden kerryttäminen ei voi jatkua. Eläkeikää on nostettava ja työurien alkamista aikaistettava. Korhonen näkee ihanteellisena, että ihmiset saisivat tehdä työtä, joka innostaa vanhanakin.

”On suotavaa, että työelämä muuttuu sellaiseksi, että elämästä voisi nauttia eikä olisi kiire eläkkeelle”, hän huomauttaa.

Odotukset seuraavissa sukupolvissa

Hyvinvointia on totuttu mittaamaan kulutukseen perustuvalla talouskasvulla.

Raskaana ollessaan Emmi Vepsäläinen huomasi, että vauvasta tehdään länsimainen kuluttaja jo ennen kuin tämä on syntynytkään.

”Minua alettiin pommittaa, että osta, osta. Se sai miettimään, mitä minä ja vauva oikeasti tarvitsemme, ettei tulisi hankittua turhaa tavaraa.”

Vepsäläinen kertoo pohtineensa, onko lapsen – eli uuden kuluttajan – hankkiminen itsekästä. Hän kuitenkin luonnehtii kuuluvansa tulevaisuusahdistuksen optimistiseen haaraan.

”Ei maailma niin huono voi olla. Luotan, että tulevat sukupolvet ovat meitä nykyisiä viisaampia ja keksivät kuluttamisen tilalle parempia keinoja tuottaa hyvinvointia. Tietoa on koko ajan enemmän saatavilla.”

Tulevaisuudentutkimuksen professori Sirkka Heinonenkin uskoo, että uudet sukupolvet ratkaisevat uudella tavalla ongelmia, joita edelliset sukupolvet ovat aiheuttaneet.

”Ei maailma niin huono voi olla. Luotan, että tulevat sukupolvet ovat meitä nykyisiä viisaampia ja keksivät kuluttamisen tilalle parempia keinoja tuottaa hyvinvointia. Tietoa on koko ajan enemmän saatavilla.”

Hän muistuttaa, ettei maapallon kantokyky nykyisellä kulutustahdilla kestä sitä, että maailman väkiluku kasvaa miljardeilla.

”Suurin ongelma on kuitenkin se, että maailman lapsista yli 90 prosenttia syntyy maihin, joilla ei ole varaa ruokkia tai kouluttaa heitä. Näissä maissa akuutein tehtävä olisi peruselinolojen turvaaminen ja ehkäisyvalistus lapsiluvun pienentämiseksi. Teollistuneissa maissa syntyvyys on laskussa ja lapset nähdään tulevaisuuden turvaajina.”

Lääkettä tulevaisuuteen

Sirkka Heinonen arvelee, että tulevaisuusahdistus kumpuaa ”tulevaisuuslikinäöstä”.

”Tulevaisuutta ajatellaan liian usein lyhyellä aikavälillä. Valtiovallan, yrityselämän, kansalaisjärjestöjen ja tiedemaailman parissa tulisi systemaattisesti tehdä pitkän tähtäyksen ennakointia.”

Tulevaisuusahdistuksen lääkkeeksi hän tarjoaa sitä, että miettisimme, minkälaisen maailman ja yhteiskunnan haluamme ja ryhdymme toimenpiteisiin sen puolesta. Hän korostaa, että tulevaisuus tehdään pienin askelin. Uhkakuvista huolimatta tulevaisuus on täynnä mahdollisuuksia. Ei ole olemassa vain yhtä tulevaisuutta, vaan monta vaihtoehtoa.

Väestöliiton Venla Berg sanoo, että maailmassa kaikki on arvaamatonta. Siksi ylenpalttinen tulevaisuudesta ahdistuminen on turhaa, koska emme voi tietää, mitä tapahtuu.

Esimerkiksi lastenhankintaan liittyvät pelot ovat luonnollisia ja voivat olla suuriakin, koska kyse on isosta muutoksesta. Hän muistuttaa, että ahdistukseen ja pelkoihin saa apua ja sitä kannattaa hakea, jos asiat tuntuvat liian raskailta.

”Voi miettiä, haluaako, että pelko sulkee pois asioita. Psykologina kehotan luottamaan omiin tunteisiin ja elämään. Elämä yleensä kantaa.”

Tulevaisuutta murehtiville on lohtulauseena toisteltu presidentti Mauno Koiviston tokaisua, että ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin. Hyvin käyminen vaatii kuitenkin tekoja ja sitä, että kehitys kehittyy niin, ettei kasvava hyvinvointi tuhoa maapalloamme enää yhtä pahasti kuin aiemmin.

Pallo on heitetty tulevaisuuden tekijöille.

 

 

Kuvituksessa käytetty British Libraryn public domain -aineistoa.

Sanna Häyrynen

Tiedeviestinnän maisteri, joka tykkää kuunnella, kun asiantuntija puhuu. Twitter: @sannahayrynen

Lue lisää:

”Ai täällä oli tällaistakin” – näistä Oulun salapaikoista kannattaa olla kartalla

Oletko Oulu-noviisi? Etkö tiedä, missä kannattaa syödä tai millaisia tapahtumia Oulussa järjestetään? Älä huolehdi: selvitimme oleelliset oululaiset salapaikat, joita edes kaikki oululaiset eivät ole vielä löytäneet.

Kahvilat ja ravintolat

H2O – Health to Organic
Keskustassa Uusikatu 26:ssa sijaitseva Health to Organic Cafe&Deli jää helposti kauppakeskus Valkean varjoon. Valkean takaa löytyvästä kahvilasta saa niin lounasta kuin salaattiakin arkisin. Viikonloppuna ravintolassa on tarjolla suhteellisen edullinen brunssi.

Konst O. Deli
Kulttuuritalo Valveella (Hallituskatu 7) sijaitseva Konst O. Deli on paikka, jossa voi syödä lähiruokaa lounaaksi, ja rentoutua perjantaina töiden jälkeen musiikkia kuunnellen. Iltapäivisin Konst O. Delissä myydään pastaa ja muita herkkuja.

Lekker61
Isokatu 61:stä löytyvä Lekker61 on erikoistunut hollantilaisiin pannukakkuihin, joita saa suolaisena ja makeana versiona. Paikasta saa myös lounasta ja pannukakkuakin voi nauttia lounaaksi. Lekker61:n omistajat puhuvat englantia, mutta palvelua saa myös suomeksi.

Kolo Lounge
Jos pidät Tubasta, pidät luultavasti myös Kolosta. Hipsterimäinen Kolo sijaitsee Pakkahuoneenkatu 5:ssa Ecape Roomin ja ravintola Olimpoksen läheisyydessä. Kolo soveltuu hyvin rennoksi ajanviettopaikaksi sekä kokoustamiseen pienemmällä porukalla. Kolo soveltuu myös taiteen esittelyyn erilaisten näyttelyiden muodossa.

Luonto

Hiihtoladut
Hingutko hangille? Hiihtolatuja on ainakin Alppilassa, Raksilassa sekä Heinäpäässä. Myös Puolivälikankaalta pääsee hiihtoladulle, ja Linnanmaallakin on hiihtolatu. Suurin osa hiihtoladuista on hiihdettävissä koko matkalta, osassa sukset joutuu ottamaan pois. Lisätietoja laduista ja niiden kunnosta löytää Oulun kaupungin verkkosivulta.

Frisbeegolf -radat
Tuirassa ja Hiirosessa on frisbeegolf -radat. Tuiran Paalikadulla sijaitseva Meri-Toppila DiscGolfPark sijaitsee meren rannalla ja Hiirosessa Urheilupuistontiellä sijaitsevassa Hiirosen DiscGolfParkissa on metsä- ja puistoratoja. Molemmissa paikoissa on 18 väylää kierrettävänä.

Kuivasjärven lenkkipolku
Kaikki Linnanmaalla opiskelevat eivät tiedä, että noin puolentoista kilometrin päässä kampuksesta sijaitsee viihtyisä Kuivasjärven lenkkipolku. Järven ympäri kulkeva polku on noin viisi kilometriä pitkä, ja sen voi kiertää myös vain osittain.

Tapahtumat

Oulun kansainvälinen lasten- ja nuortenelokuvien festivaali
Oulun kansainvälinen lasten- ja nuortenelokuvien festivaali järjestetään 12.–18.11., festarielokuvia esitetään Valveella, Plazassa ja Pääkirjastolla. Festivaali tarjoaa elokuvia eri maista, ja nuorten elokuvat soveltuvat myös nuorille aikuisille. Näytösten hinnat ovat opiskelijaystävällisiä.

Turkansaaren syysmarkkinat
Turkansaaressa sijaitsevan ulkomuseon alueella järjestetään syysmarkkinat 9. syyskuuta. Myynnissä on syksyn satoa, itse tehtyjä leivonnaisia sekä käsitöitä. Markkinoiden aikana voi myös tutustua Turkansaaren museoon ilmaiseksi.

OuDance-festivaali
Tanssiin ja hyvinvointiin keskittynyt tapahtuma valtaa oulun 12.–16. syyskuuta. Viiden päivänä aikana eri puolilla Oulua on tarjolla tanssiesityksiä sekä tanssiin ja hyvinvointiin liittyviä kursseja. Osa tanssiesityksistä on ilmaisia, osaan on pääsymaksu.

Keikkapaikat

Tukikohta
Välivainiolta osoitteesta Sorvarintie 5 löytyy Tukikohta, entinen varikko, jossa järjestetään erilaisia keikkoja ja festivaaleja. Tilaa vuokraa Tilaa Kulttuuri ry, jonka kautta esimerkiksi ainejärjestöt voivat varata tilan omiin tapahtumiinsa.

Voimala 1889
Myllytullissa sijaitsevan entisen vesivoimalan Voimala 1889:n tiloissa järjestetään erilaisia konsertteja, tapahtumia ja taidenäyttelyitä. Tilaa myös vuokrataan kokouksia ja juhlia varten. Syyskuussa tilassa on tarjolla konsertteja sekä tapahtuma yrittäjille.

Jumpru Pub Kaarlenholvi
Jumpru Pub sijaitsee samassa rakennuksessa kuin yökerho Kaarlenholvi, osoitteessa Kauppurienkatu 6. Yläkerran Kaarlenholvi on suosittu menopaikka etenkin opiskelijoiden keskuudessa, mutta Jumprun alakerrassa on mahdollista hengailla ja laulaa trubaduurien säestyksellä musiikkihuoneessa.

Snooker Time
Osoitteesta Asemakatu 28 löytyvässä Snooker Timessä voi pelata biljardia tai testata nopeutta Speden peleistä tutulla nopeustestillä. Mutta tiesitkö, että biliksen lisäksi Snookerissa järjestetään keikkoja sekä sarjakuvatapaamisia kuun ensimmäisenä torstaina?

Heli Paaso-Rantala

Oulun yliopiston tiedeviestinnän opiskelija, joka ei aina pysy mukana maailman menossa.

Lue lisää: