Oulun ylioppilaslehti 2018.

Humanistien muutto alkoi, kasvatustieteilijöiden vuoro on vuoden lopussa

Vuoden loppuun mennessä Linnanmaan kampuksen pohjoispääty on poistunut Oulun yliopiston humanistisen ja kasvatustieteiden tiedekuntien käytöstä. Humanistisen tiedekunnan muutto käynnistyi keskiviikkona 1.8.

TEKSTI Anni Hyypiö

KUVAT Anni Hyypiö

In English.

Elokuun alussa Linnanmaalla liikkuu suuri määrä muuttolaatikoita.

Tuolloin humanistinen tiedekunta muuttaa Linnanmaan kampuksen pohjoispäädystä uusiin, remontoituihin tiloihin kampuksen vanhalle puolelle.

Muutto käynnistyi keskiviikkona 1.8. Humanistien vanhojen tilojen tulee olla tyhjennettyinä ja luovutuskunnossa elokuun puolivälissä.

Muutto koskettaa yhtälailla niin tiedekunnan henkilökuntaa kuin opiskelijoitakin. Samaan aikaan tiedekunnan kanssa muuttavat myös humanistien ainejärjestöt ja kattokilta Humanistinen Kilta kahvila Humuksineen.

Yksi kiltahuone, monta järjestöä

Humanistien uusiin kiltatiloihin kuuluu kolme jaettua kiltahuonetta sekä yksi yhteinen varastohuone.

Yhden huoneen jakavat Gieku ja Verba, toisen Suma, Communica ja Index, kolmannen Tiima, Kultu, Timppa ja Meteli. Uusiin kiltatiloihin kuljetaan aamukuudesta iltakymmeneen ilman kulkukorttia, muina aikoina kulkukortilla. Kiltakäytävältä avautuu myös yksi, lukossa oleva ulko-ovi.

Uudet tilat ovat valoisat: kaikki on uusissa tiloissa puhdasta ja häikäisevän valkoista. Muutos aiemmasta on ollut suuri – kaikki kantavia rakenteita ja ulkoseiniä lukuunottamatta on pistetty uusiksi, kertoo pääurakoitsija Temotekin key account manager Jarmo Klytseroff. 

”Uudet pinnat lattiassa, uudet ikkunat, uudet alakatot, uusi vesikatto, uudet ovet. Metalliovet ovat vanhaa perua.”

Humanistit jakavat uudet kiltatilansa muiden järjestöjen kanssa. Kuvaushetkellä kesäkuun 11. päivänä kiltahuoneissa on yhdellä seinällä iso tussitaulu, mutta muu kalustus vielä puuttui tyystin.
Humanistit jakavat uudet kiltatilansa muiden järjestöjen kanssa. Kuvaushetkellä kesäkuun 11. päivänä kiltahuoneissa oli yhdellä seinällä iso tussitaulu, mutta muu kalustus vielä puuttui tyystin.

Paria kerrosta ylempänä, kolmannessa kerroksessa avautuvat humanistisen tiedekunnan henkilökunnan tilat.

Henkilökunnan tilat ovat jaettu kahteen lamelliin, eli käytävään. Itäinen lamelleista on nyt Temotekin toimesta remontoitu, toinen on saneerattu jo noin kaksi vuotta sitten. Tiedekunnan uudet työhuoneet ovat pääasiassa jaettavia, ja huoneiden koot vaihtelevat kahdestatoista neliöstä noin neljäänkymmeneen neliöön.

Samoin kuin kiltatiloissa, uusissa tiloissa yleisvaikutelma on häikäisevä valkoisuus ja valoisuus. Ennen muuton alkamista jokainen huone näyttää aika lailla identtiseltä tyhjyydessään. Jarmo Klytseroffin mukaan huoneet näyttävät hyvin erilaisilta sen jälkeen kun huoneet on kalustettu.

Kolmannen kerroksen tiloissa ovat humanistisen tiedekunnan opetushenkilöstö, johto ja hallinto. Sen sijaan humanistisen tiedekunnan koulutuksen lähipalvelut muuttivat kesäkuun lopussa Opintokadulle, entisen Opiskelijakeskuksen tiloihin (KE1020). Sieltä löytyvät nyt humanistisen tiedekunnan, kasvatustieteiden tiedekunnan, Oulun kauppakorkeakoulun (HuTK-KTK-OyKKK -lähipalvelutiimi) sekä luonnontieteellisen tiedekunnan ja teknillisen tiedekunnan (LuTK-TKK –lähipalvelutiimi) koulutuksen lähipalvelut. Oman tiedekunnan lähipalvelupiste palvelee esimerkiksi opiskelutodistukseen, opintosuoritusotteeseen, opinto-oikeuden jatkamiseen ja lukuvuosi-ilmoittautumiseen liittyvissä asioissa.

Geokadulle avautuvassa uudessa kahvila Humuksessa tilaan avautuu tiski, jonka takana ovat keittiötilat. Vaikka tuoleja ja pöytiä laitetaan myös käytävälle, ravintolapaikkoja on vähemmän kuin aiemmassa tilassa. Humus oli vanhassa sijainnissaan avoinna viimeistä päivää 15.6.
Geokadun uudessa kahvila Humuksessa tilaan avautuu tiski, jonka takana ovat keittiötilat. Vaikka tuoleja ja pöytiä laitetaan myös käytävälle, ravintolapaikkoja on vähemmän kuin aiemmassa tilassa. Humus oli vanhassa sijainnissaan avoinna viimeistä päivää 15.6.

Haasteellinen työmaa

Jarmo Klytseroff kuvaa humanistien remonttityömaata haasteelliseksi. Kun remonttia tehdään jatkuvasti käytössä olevien tilojen lähellä, ei remontista saisi tulla häiritsevää ääntä tai hajuja.

”Lisäksi tiedottamista vaaditaan paljon: viikkotiedotteet on hyvinkin tarkkaan pitänyt laatia.”

Mutta kaikki on Klytseroffin mukaan sujunut hyvin, ja aikataulussa on pysytty, on oltu jopa lievästi etuajassa.

Uudet, saneeratut tilat luovutettiin Suomen Yliopistokiinteistöille (SYK) keskiviikkona 20.6. Juuri ennen tilojen luovutusta SYK:lle työmaalla tehtiin vain loppusiivouksia ja sähkön loppumittauksia ja laitettiin automaatiosäädöt kohdalleen. ”Pientä fiksaamista ja paperitöitä”, Klytseroff sanoo.

Uusiin kiltatiloihin maanantaina 11.6. tutustuneet humanistiainejärjestöjen edustajat vaikuttivat tyytyväisiltä tiloihin. Huolta aiheutti vain se, kuinka uusiin tiloihin löydetään, eli kuinka paljon uusia opasteita käytäville ja keskusaulaan tarvitaan. Kuvassa Humuksen uusiin keittiötiloihin tutustumassa Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Kalle Parviainen, Outi Niemi, Heli Paaso-Rantala, Miriam Putula ja Emilia Käsmä.
Uusiin kiltatiloihin maanantaina 11.6. tutustuneet humanistiainejärjestöjen edustajat vaikuttivat tyytyväisiltä tiloihin. Huolta aiheutti vain se, kuinka uusiin tiloihin löydetään, eli kuinka paljon uusia opasteita käytäville ja keskusaulaan tarvitaan. Kuvassa Humuksen uusiin keittiötiloihin tutustumassa Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Kalle Parviainen, Outi Niemi, Heli Paaso-Rantala, Miriam Putula ja Emilia Käsmä.

Kasvatustieteiden tiedekunta muuttaa joulukuussa

Siinä missä humanistien uusissa tiloissa on valmista, reilua kolmea kuukautta myöhemmin muuttavan kasvatustieteiden tiedekunnan tulevissa tiloissa tilanne on ollut toinen.

Työmaan aikataulu oli vielä kesäkuussa kolme viikkoa myöhässä aikataulusta.

Hanke tulee valmistumaan alkuperäisen aikataulun mukaan, lupaa Oulun yliopiston kiinteistöinsinööri Timo Haverinen.

”Urakat ovat valmiina lokakuun loppuun mennessä.”

Tällä työmaalla aikataulussa pysymistä on vaikeuttanut se, että remontin suunnittelun ja toteutukseen ryhtymisen välinen aika on ollut hyvin lyhyt.

”Suunnitteluajan ja toteuttamaan lähtemisen välinen aika on ollut hirmuisen tiukka. Kun on samalla tehty suunnittelua, yllätysten mahdollisuus kasvaa.”

Oma haasteensa on ollut siinä, että tiedekunnan tulevien kuvataideluokkien tila on ollut prosessitekniikan väistötilana. Väistötilan toiminta loppui kesäkuun lopussa, jonka jälkeen remontti pystyttiin käynnistämään myös sillä alueella.

Kasvatustieteilijät pääsevät muuttamaan uusiin tiloihin joulukuun alussa. Vanhat tilat on luovutettava Suomen Yliopistokiinteistölle joulukuun puolivälissä. Kun tilat ovat tyhjänä, SYK aloittaa pohjoispäässä Oamk-muutostyöt.

Muutto muuttaa myös ravintoloita

Oulun ammattikorkeakoulun (Oamk) tuleva muutto tulee vaikuttamaan myös Linnanmaan ravintoloihin. Kun syöjämäärä kasvaa tulevaisuudessa tuhansilla, ravintolatilaa tarvitaan lisää. Siksi kampuksen pohjoispäädyssä olevia ravintoloita Foodoota ja Maraa remontoidaan.

Foodoota remontoidaan tänä vuonna ja Maraa sekä eläinmuseon ensimmäistä kerrosta remontoidaan Oamkin muutostöiden yhteydessä 2019–2020. Remonteilla saadaan Foodoon ympäristöön yli 600 asiakaspaikkaa lisää ja Maran ympäristöön noin 300 asiakaspaikkaa.

Foodoo ja Mara sulkevat ovensa remonttien vuoksi kahdessa erässä. Eläinmuseota vastapäätä olevan Juveneksen ravintolan Foodoon ovet sulkeutuivat vapulta, ja sen keittiöremontti on paraikaa käynnissä. Ravintolan peruskorjaus valmistuu keväällä 2019. Sitä ennen kampuksen ruokailijoita palvelee eläinmuseon ensimmäiseen kerroksen tilaan rakennettava väistökeittiö. Museon näyttelysali kalustetaan myös väliaikaiseksi ravintolasaliksi.

Eläinmuseon väistökeittiön ovet avautuvat syyslukukauden alussa, 3. syyskuuta.

Mara puolestaan sulkeutuu sen jälkeen kun Foodoo avataan. Muutoin pohjoispäädyn alueella alkaa Oamkin tilojen remontti vaiheittain syyskuusta alkaen.

Oulun ammattikorkeakoulun Kotkantien ja Teuvo Pakkalan kadun kampukset muuttavat Linnanmaalle syksyllä 2020. Muuton jälkeen yhteiskampuksella opiskelee ja työskentelee noin 20 000 henkeä.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää: