Kategoria: Vaikutuksentekijä

Kun katsoo Meeri Koutaniemen Vaihtoehto-näyttelyn valokuvia Oulun taidemuseossa, tuntuu kuin kuvien tapahtumiin pääsisi tavanomaista paremmin osalliseksi – ihan kuin kamera puuttuisi välistä. Kuvat ja niiden ohessa kerrotut tekstit kertovat tarinaa tyttöjen ympärileikkauksista Afrikassa. Tai ehkä suomalaisittain pitäisi puhua tyttöjen sukupuolielinten silpomisesta, koska siitähän perinteessä on länsimaisittain ajateltuna kyse. Länsimaisesta kuplasta tarkasteltuna havainnot ovat karuja, mutta Koutaniemi ei halua työllään paasata – vaikka toivookin, että ne voisivat olla osa kokonaisuutta, joka tekee maailmasta paremman.

”Minulla ei ole intressiä tarjota vastauksia. Nämä (kuvat) ovat kysymyksiä”, Koutaniemi sanoo.

Kuvat ja kertomukset eivät tosiaan kerro vastauksia, mutta laittavat ihmisen tarkistamaan omia käsityksiään. Käsityksiä esimerkiksi tyttöjen ympärileikkauksista. Siinä missä tyttöjen ympärileikkaaminen näyttäytyy meille helposti ainoastaan väkivaltaisena silpomisena, Koutaniemi korostaa, että joissain osissa Afrikkaa se on tytölle ainoa tapa päästä naimisiin ja saada lapsia. Kun siihen yhdistetään tietämättömyys ympärileikkauksen vaarallisuudesta, on helpompaa ymmärtää äitiä, joka haluaa viedä tyttönsä ympärileikattavaksi.

Vaikka Koutaniemi haluaa teoillaan vaikuttaa ympärileikkausten vähenemiseen, hän ei halua kertoa hyvistä ja pahoista ihmisistä tai teoista.

”Ihmiset eivät ole yksiulotteisia. Hyvä ja paha on meissä kaikissa.”

Muutoksen avain on koulutuksessa. Asennemuutokset kumpuavat tiedon lisääntymisestä ja oman kokemuksen sanomisesta ääneen – tabun rikkomisesta.

Ympärileikkauksien dokumentointi on muuttanut asenteita ja vähentänyt niiden määrää maailmassa. Se on myös johtanut lainsäädännön muuttamiseen osassa Afrikkaa. Koutaniemi on keskittynyt pitkäaikaisessa dokumentaatiohankkeessaan muutosvoimiin, kuten paikallisiin miehiin ja naisiin, jotka ovat tietoa saatuaan alkaneet vastustaa terveydelle vaarallista perinnettä. Muutoksen avain on koulutuksessa. Asennemuutokset kumpuavat tiedon lisääntymisestä ja oman kokemuksen sanomisesta ääneen – tabun rikkomisesta.

”Esimerkiksi Ugandassa tietoa on saatu lisää, naiset ovat uskaltaneet puhua intiimiasioistaan ja huomanneet, että kukaan heistä ei ole ollut kylänsä ainoa ympärileikkauksista aiheutuneiden tulehdusten kanssa. Etiopiassa miehet ovat puolestaan huolissaan nuorista tyttäristään, joilla on suuri riski menehtyä ensisynnytyksessä ja vastustavat ympärileikkauksia siksi”, Koutaniemi sanoo.

Koutaniemi toivoo, että hänen kuvansa voisivat olla osa tapahtumasarjaa, jossa tälläkin hetkellä 125 miljoonaa naista koskettava tyttöjen ympärileikkaaminen vähenisi, mutta haluaa myös vastustaa asetelmaa, jossa länsimaista mennään kertomaan esimerkiksi Afrikkaan, miten siellä pitäisi olla ja elää.

”Kyse ei ole kulttuurisen moraalin arvottamisesta, vaan kannanotosta jokaisen tytön ruumiilliseen itsemääräämisoikeuteen.”

Valokuvan kieli maailmanlaajuinen

Yli 30 maassa useimmiten ihmisoikeusongelmiin liittyviä aiheita kuvannut Koutaniemi on silminnähden vaivaantunut puhumaan itsestään, kokemuksistaan tai brändistään, josta puhuttaessa mainitaan aina lukuisten palkintojen lisäksi meksikolaista taidemaalari Frida Kahloa muistuttava ulkonäkö.

No ei puhuta, puhutaan hänen elämänfilosofiastaan. Sen hän on lainannut filosofi Lauri Järvilehdolta. Järvilehto on sanonut, että ihmisen kutsumus on siellä, missä hänen intohimonsa kohtaa maailman tarpeet.

”Pelkän intohimon perässä juokseminen olisi vain halujen tyydyttämistä”, Koutaniemi sanoo.

”Mielekkäämpää kuin opiskelijoiden vertaaminen toisiinsa, olisi katsoa jokaisen yksilön omaa kehityskaarta ja luovuuden kehittymistä.”

Samaan hengenvetoon hän kuitenkin toteaa, ettei omien haaveidensa tai intohimojensa toteuttamispyrkimysten kanssa tarvitse tai kannata olla fundamentalisti.

”Tietysti esimerkiksi elanto on hankittava jostain, mutta ei sitäkään tarvitse tehdä arvojaan vastaan”, Koutaniemi sanoo.

”Itsekin aloitin niin, että tein töitä joilla hankin elannon, jolloin kykenin käyttämään vapaa-aikani näihin itsenäisiin kuvajournalistisiin projekteihin.”

Koutaniemi on opiskellut kuvajournalismia Tampereen yliopistossa. Siellä hän kyseenalaisti ajattelun, jossa lehtikuvaajan polku nähtiin tietynlaisina askelmina – tyypillisesti siirtymisenä ensin maakuntalehtiin, sieltä isompiin lehtiin ja niin edelleen. Koutaniemen omassa ajatusmaailmassa valokuvan kieli on maailmanlaajuinen, joten hän olisi halunnut alusta alkaen tarkastella valokuvausta maailmanlaajuisesta perspektiivistä.

Akateemisilta opinnoilta Koutaniemi olisi toivonut enemmän tilanteita, joissa opiskelija kohdataan yksilönä.

”Mielekkäämpää kuin opiskelijoiden vertaaminen toisiinsa, olisi katsoa jokaisen yksilön omaa kehityskaarta ja luovuuden kehittymistä”, Koutaniemi toteaa.

Valokuvaajana Koutaniemi toimii kuten saarnaa. Hän korostaa ennen kaikkea ihmisten kohtaamista yksilönä. Hän korostaa, että kamera on ainoastaan väline, jolla hän voi tuon kohtaamisen välittää muille. Koutaniemen kuvista välittyvä efekti kameran ”puuttumisesta” ei olekaan salatiedettä. Se on yksinkertaistettuna kärsivällisyyttä. Koutaniemi saattaa viettää kuvattaviensa kanssa päiviä ennen kuin ottaa kameraansa edes esille.

Kärsivällisyys leimaa myös hänen projektejaan. Hänellä on tällä hetkellä meneillään useita yhteisprojekteja, joissa hän toimii valokuvaajana. Tyttöjen ympärileikkauksiin liittyvä dokumentointi on Koutaniemelle laaja projekti, jossa hän työstää usealta mantereelta kokoamansa materiaalin visuaalisesti näyttäväksi tietokirjaksi. Aikataulusta hän ei osaa sanoa tarkemmin, koska on itsensä työnantaja.

”Projektini eivät ole sidottuja aikaan.”