”Musiikki ja kirjoittaminen ovat mulle elintärkeitä pakokeinoja” – Blind Channel -yhtyeen Niko Moilanen lähtee Euroviisuihin pelkäämättä

Uuden Musiikin Kilpailusta tuttu Blind Channel ei ole pysähtynyt pandemiankaan takia. Bändin laulaja Niko Moilanen opiskelee musiikkikasvatusta Oulun yliopistossa ja kertoo, että tekemällä työtä pelkäämättömällä asenteella pääsee pitkälle.

Vuoden 2020 piti olla Blind Channelin suuri vuosi. Oululaislähtöinen yhtye oli julkaissut maaliskuussa uuden albuminsa Violent pop, ja tiedossa oli promoamista ja keikkoja, joita live-esiintymisiin panostava yhtye odotti kovasti. Vain viikko levynjulkaisusta koko Suomi suljettiin ja tähänastisen uran suurin show Helsingin The Circuksessa peruuntui. 

”Meiltä vedettiin matto alta”, kuvailee yhtyeen laulaja, Niko Moilanen. Blind Channelin seuraajat tuntevat Moilasen paremmin nimellä Niko Vilhelm

Turhautunut bändi ei kuitenkaan heittänyt hanskoja tiskiin, vaan lähti treenipaikalle hautomaan uutta suunnitelmaa. Tämän seurauksena viime tammikuussa Blind Channel julkistettiin yhdeksi Uuden Musiikin Kilpailun finalisteista kappaleellaan Dark Side

Raskasta rokkia soittava yhtye ei ole ilmeisin Euroviisujen edustuspaikan tavoittelija, mutta bändi ei halua rajoittaa itseään. 

”Päätettiin, että jätkät, nyt lähetään telkkariin”, Moilanen kertoo. 

”UMK on loistava tapa saada musaa yleisölle. Vaihtoehtona olisi ollut vaan istua ja ootella että pandemia menee ohi, mutta me ei olla koskaan oltu kovin hyviä ootteleen ja ottaan chillisti.” 

Madetojalta maailmalle

Uuden Musiikin Kilpailuun osallistumisesta asti bändin päivät ovat olleet täynnä ohjelmaa. Tiukkaa aikatauluja kuunnellessa jää miettimään, miten yhtye kestää kovaa työtahtia ja musiikkialan paineita. Laulajan mukaan ystävyys ja hyvä ryhmähenki kannattelevat rankkoinakin aikoina. 

”Meillä on bändissä monta jätkää ja tiimissä on hyviä ystäviä. Stressaavina aikoina on tärkeintä, että pystytään toimimaan joukkueena. Jos joku kaatuu, niin on monta jätkää ottamassa kiinni.”

Hyvä ryhmähenki on ollut tärkeää alusta asti. Blind Channel sai alkunsa Oulussa vuonna 2013, kun bändin jäsenet kävivät samaan aikaan Madetojan musiikkilukiota. Joel Hokka, Olli Matela, Joonas Porko ja Tommi Lalli perustivat bändin ja enemmän räppipiireissä liikkunut Niko päätyi mukaan kotibileillan myötä. 

”Kun Blind Channel perustettiin, räppi-rokkia soittava bändi oli epätrendikkäin juttu, mitä olisi voinut tehdä, mutta se oli meidän visio. Alusta asti päätettiin että nyt tehdään tää oma juttu ja lyödään sillä läpi.” 

Olennainen osa omaa juttua on bändin itse nimeämä musiikkigenre, violent pop. Väkivaltainen pop-musiikki syntyi Moilasen mukaan puolivahingossa uran alussa, kun bändin piti kuvata musiikkiaan radiokanaville. 

Kuollut ja kuopattu nu metal tai geneerinen vaihtoehtorock eivät kuvanneet Blind Channelia, vaan tarvittiin termi, joka kuvaa musiikin pop-koukkujen ja intensiivisen räyhäämisen yhdistelmää. Väkivaltapop oli heitto, josta muodostui suorastaan brändi.    

Oman musiikkityylin voi nähdä antavan myös vapauden luomiselle: kun lokeroi valmiiksi oman musiikkinsa, saa lopulta toteuttaa itseään miten haluaa.

”Me voitais tehdä vaikka country-biisi violent poppina”, Moilanen heittää.  

Myös bändin uusin jäsen, Aleksi Kaunisvesi on alusta asti ymmärtänyt, mikä on violent popin ydin. Alex Mattsoninakin tunnettu elektronisen musiikin tuottaja liittyi mukaan viime syksynä. Niko kehuu Kaunisveden silmää hittibiiseille, ja juuri niitä Blind Channel metsästää. 

”Me halutaan, että jengi kuuntelee meidän biisejä yhä uudestaan ja uudestaan.” 

Työtä pelkäämättä eteenpäin

Vaikka yhtyeen vaatimaton maailmanvalloitustavoite on myös Nikon suurin unelma, hänellä on monta muutakin rautaa tulessa. Bändin ohessa hän on opiskellut jatkuvasti musiikkikasvatuksen pääaineopintoja ja tälläkin hetkellä aloitettu pro gradu odottelee sopivaa hetkeä. 

Rauhallista taukoa voi olla vaikeaa löytää, sillä bändi on työ, josta ei ole varsinaista lomaa. Puhelin hälyttää ja ideoita syntyy juhannuksena ja jouluna mökilläkin. 

Miten opiskelut ja muusikon elämän saa sovitettua toisiinsa? Nikon mukaan asioista selviää tekemällä. 

”Yllättävän paljon sitä saa aikaan, jos ottaa työtä pelkäämättömän asenteen, eikä yritä luistaa, vaan pyytää lisätehtäviä.” 

Välillä opintojen ja bändin yhdistäminen on näyttänyt paperilla urakalta, josta ei selviä. Epätoivo voi uhata iskeä, kun kalenterissa on opetusharjoittelun, kiertueen ja seminaarin yhdistelmä, mutta kauhistelemaan ei kannata jäädä. 

”Ihminen pystyy oikeesti aika moneen. Sitä ei itsekään aina hoksaa miten paljoon kykenee.”

Kokemus on opettanut myös rajaamaan tehtäviä. 

”Mä kirjoitin mun kandin keikkabussissa, kun me oltiin Suomen kiertueella Amaranthen kanssa. Jätkillä oli bileet bussissa ja mä oon silleen, et voitteko olla hiljempaa, kun mun pitää kirjoittaa näitä lähteitä tänne. Silloin mä vannoin, että tästä lähtien keikkareissut keikkareissuina.”

Pakopaikkoja kirjoittamalla

Kysymykseen, voisiko Moilanen nähdä itsensä joskus musiikinopettajan työssä, ei tule heti suoraa vastausta.

”Mä pidän opettamishommasta, mutta en kestä sellaista auktoriteettigeimiä. Ehkä samaistun itse liikaa niihin takapenkin huppupäihin”, hän naurahtaa. 

Opetushaaveiden sijaan Niko on innostunut luovasta työstä. Hän osallistuu Blind Channelissa kappaleiden säveltämiseen ja sanoittamiseen, ja lyriikoiden lisäksi hän kirjoittaa myös fiktiivistä tekstiä. 

”Musiikki ja kirjoittaminen ovat mulle elintärkeitä pakokeinoja. Jos istuu vaikka 18 tuntia bussissa matkalla Bulgariaan, tarvitsee omia maailmoja päässä, joihin voi paeta hetkeksi.” 

Ideat kappaleiden sanoituksiin tulevat bändin poikien omista elämistä. Joskus inspiraatiota haetaan esimerkiksi elokuvista, mutta viime aikoina parhaat kappaleet ovat syntyneet aitojen elämänkokemusten pohjalta.

”Ne biisit kuulostaa myös parhaalta ja niissä on oikea fiilis, koska tietää mistä puhuu. Bändin unelma on vaatinut paljon uhrauksia. Taustalla on rankkojakin kokemuksia, joista me puhutaan keskenään ja näistä syntyy parhaimmat tekstit.”

Musiikkialalla kaikki on epävarmaa ja muuttujia on paljon – tarvitaan monta vaihtoehtoista suunnitelmaa. Myös Niko on pyöritellyt erilaisia haaveita ja tulevaisuuden skenaarioita. 

”Mä oon sanonu pojille, et sitten kun me ollaan rundattu maailma sata kertaa läpi mä muutan Lappiin metsän keskelle mökkiin ja alan kirjoittaa kirjoja.”   

Ihan vielä ei kuitenkaan ole sen aika. Ensin Blind Channelilla on maailma valloitettavana, ja sillä polulla bändi on hyvällä alulla.

   

 

KUKA?

NIKO VILHELM

» Niko Moilanen.

» Syntynyt Kokkolassa 1995.

» Kasvoi Oulussa ja asuu nyt Helsingissä.

» Laulaa yhtyeessä Blind Channel.

» Opiskelee Oulun yliopistossa musiikkikasvatusta.

» Bändin ja opintojen ohella ei ehdi harrastaa, mutta välillä vapaata aikaa jää parisuhteelle, kissalle ja leffailloille.

» Kaipaa Oulusta eniten rauhallisuutta.

Anna-Kaisa Sitomaniemi

Tiedeviestinnän opiskelija, joka tuskailee, kun eniten kiinnostaa kaikki, mutta kaikelle ei ole aikaa.

Lue lisää:

Humanistisen tiedekunnan uusi koulutusdekaani Matti Enbuske haluaa säilyttää tiedekunnan vetovoimaisuuden ja yhteistyöhaluisen ilmapiirin

Koulutusdekaanin tehtävä oli luonteva jatkumo Matti Enbusken pitkälle ja monipuoliselle uralle yliopistossa. Hänen kaudellaan humanistiseen tiedekuntaan suunnitellaan muun muassa uutta englanninkielistä sivuainetta tai maisteriohjelmakokonaisuutta.

TEKSTI Julia Asikainen

KUVAT Iida Putkonen

”Tulevaisuuden humanistinen tiedekunta näyttäytyy minulle monialaista koulutusta tarjoavana tiedekuntana, jossa on yhtenäiset tutkinto-ohjelmat ja vetovoimaiset opintosuunnat”, sanoo humanistisen tiedekunnan koulutusdekaanin saappaisiin astunut Matti Enbuske.

Enbuske aloitti työnsä koulutusdekaanina vuodenvaihteessa, kun aiemmin tiedekunnan koulutusdekaanina toiminut Harri Mantila jäi eläkkeelle. Enbuske työskentelee tehtävässään vuoden loppuun asti ja tekee samalla töitä yliopistonlehtorina historian oppiaineessa.

”Dekaanin työtehtävät tulevat viemään nyt huomattavan osan työajastani, mutta jonkin verran tulen tekemään myös opetus- ja ohjaustyötä tässä ohessa”, hän sanoo.

Dekaanin tehtävän hakeminen tuntui pitkään yliopistossa työskennelleestä Enbuskesta loogiselta askeleelta uralla etenemiseen. Hänen työhistoriansa yliopistossa alkoi jo 1980-luvulla, ja hän on ollut mukana erilaisissa hallinnollisissa ja koulutusasioihin liittyvissä tehtävissä aiemminkin.

”Toimin useamman vuoden ajan historian-, kulttuurin-, ja viestintätieteiden tutkinto-ohjelman vastaavana, jolloin pääsin työskentelemään koulutusasioiden parissa. Kun olin jo aiemmin perehtynyt näihin asioihin niin tiedekunnan ja yliopiston sisällä kuin valtakunnallisestikin, tuntui koulutusdekaanin tehtävään haku luontevalta.”

Enbuske odottaa dekaanin työn tuovan hänelle uusia kokemuksia ja laajentavan asiantuntemusta koulutuskentästä entistä enemmän. Hän pitää työtä myös hienona mahdollisuutena päästä vaikuttamaan humanistisen alan kehittämiseen.

Töitä opintojen läpäisyn tehostamiseksi

Enbusken mukaan yksi humanistisen tiedekunnan tärkeimmistä kehittämiskohteista on opiskelijoiden ohjauksen ja opintojen läpäisyn tehostaminen. Hänestä on huolestuttavaa, että humanistisen tiedekunnan opiskelijoiden teettämän kyselyn mukaan opiskelumotivaatio on laskenut noin puolella opiskelijoista koronan aiheuttaman etäopetuksen aikana.

”Opiskelijoiden motivaation ylläpitäminen on selkeästi yksi niistä asioista, johon pitää nyt miettiä ratkaisuja, sillä etäopetus näyttäisi jatkuvan vielä ainakin tämän kevään ajan. Motivaation lasku heijastuu myös opintojen läpäisyyn niin, ettei tutkintoa välttämättä suoriteta tavoiteajassa.”

Enbuske näkee motivaation kannalta merkittävänä myös sen, että opiskelijat löytävät opiskeluun tavoitteellisuuden ammatillisesta näkökulmasta.

”Humanistisen tiedekunnan pääaineet eivät kouluta suoraan mihinkään ammattiin, logopedeja ja aineenopettajia lukuun ottamatta, joten ammatillisen tavoitteellisuuden löytäminen voi olla haastavaa. Yksi ratkaisu tähän on suunnitella opintosisällöt työelämän tarpeita vastaaviksi.”

Enbuskelle on tärkeää kuunnella opiskelijoiden näkemyksiä erityisesti ohjaukseen ja opintosisältöihin liittyvissä asioissa, ja hän haluaakin ottaa opiskelijat mukaan näiden asioiden kehittämiseen.

”Olen ajatellut, että opiskelijoiden kanssa voisi olla säännöllisesti tapaamisia, joissa voitaisiin keskustella koulutusasioihin liittyvistä kysymyksistä.”

Digitaalisen ja kansainvälisen opetustarjonnan kehittämistä

Kautensa aikana Enbuske tarttuu myös digitaalisen ja kansainvälisen opetustarjonnan kehittämiseen. Hänen mukaan digitaaliset kurssit ovat erityisen tärkeitä avoimen väylän opinnoissa ja siellä jatkuvan oppimisen tarjontana. Niiden kautta kiinnostus ja vetovoima Oulun yliopistoa kohtaan kasvavat.

”Tarkoituksena olisi sisällyttää avoimessa yliopistossa tarjolla olevia digikursseja myös humanistisen tiedekunnan pääaineisiin sekä tarjota niitä laajemmin muillekin kuin oman tiedekunnan opiskelijoille.”

Kansainväliset verkkokurssit puolestaan ovat välttämätöntä tarjontaa ulkomaisissa yliopistoissa opiskeleville. Oulun yliopisto on mukana kahdeksan eurooppalaisen yliopiston UNIC-verkostossa, ja näihin yliopistoihin kuuluvat opiskelijat saavat vapaasti sisällyttää opintoihinsa kursseja eri yliopistoista.

”Olisi tärkeää, että myös meillä olisi humanistisen tiedekunnan kursseja, jotka kiinnostaisivat kansainvälisesti. Suunnitelmissa on lisätä tarjontaan esimerkiksi uusi englanninkielinen sivuaine tai maisteriohjelmakokonaisuus.”

Ennen kaikkea Enbuske toivoo kaudeltaan sitä, että tiedekunnassa säilyisi kannustava ja yhteistyöhaluinen ilmapiiri, jossa sekä opetushenkilökunta että opiskelijat olisivat motivoituneita tekemään työtä tiedekunnan koulutuksen kehittämiseksi.

”Humanistinen tiedekunta saa minusta rauhallisen, mutta määrätietoisen ja vastuullisen koulutusdekaanin, joka perehtyy asioihin huolella ja pyrkii ylläpitämään tiedekunnassa välitöntä, oppiainerajat ylittävää hyvää ja tavoitteellista yhteishenkeä”, Enbuske kuvailee.

 

 

KUKA?

MATTI ENBUSKE

58-vuotias.

Syntynyt Pellossa. Muutti Ouluun 1981, ja asui Oulussa 20 vuotta. Asuu nykyisin Simossa.

Nimitetty humanistisen tiedekunnan koulutusdekaaniksi aikavälille 1.1–31.12.2021. Työskentelee dekaanin työn ohella yliopistonlehtorina historian oppiaineessa.

Valmistunut filosofian maisteriksi vuonna 1992 ja tohtoriksi vuonna 2008. Historian dosentti vuodesta 2011 lähtien.

Työskennellyt yleisen historian tuntiopettajana, Suomen ja Skandinavian amanuenssina ja assistenttina, apurahatutkijana, yliopistonlehtorina ja professorina.

On vapaa-ajalla innokas penkkiurheilija ja Simon Kiri -seuran aktiivitoimija erityisesti pesäpallon parissa. Lukee paljon ja katsoo putkeen tv-sarjoja, erityisesti toiminta- ja dekkarisarjoja.

Haaveilee siitä, että järkeä säilyisi vanhoilla päivillä niin, että pystyy tekemään tutkimusta itseä kiinnostavista aiheista.

 

Julia Asikainen

Media-alan freelancer, joka innostuu tarinoista ja rakastaa hitaita aamuja. Toivoisi olevansa vielä joskus se viherpeukalo, joka elää huonekasviviidakossa ja saa pidettyä kaikki kasvinsa elossa.

Lue lisää:

Oman käden kautta kirjoitettua historiaa

Mikko Myllykangas näkee yleisen itsemurhakeskustelun toistavan jo historiasta tuttuja piirteitä, vaikka ilmiöstä puhutaankin aiempaa enemmän. Pyrkimykset selittää itsemurhia ovat hänestä usein yksinkertaistavia ja keskenään ristiriitaisia.

Lähes aution yliopiston uumenista löytyy pitkätukkainen mies. Hän on Mikko Myllykangas, tutkija tieteiden ja aatteiden historian yksiköstä. Opiskelijoiden keskuudessa hänen opettamansa kurssi itsemurhan historiasta on ollut suosittu jo monena vuonna. Myllykangas ei itse koe, että hänellä olisi erityisen henkilökohtainen suhde aiheeseen. 

”Uskallan väittää, että oman hengen vieminen käy joskus ihan jokaisen mielessä tavalla tai toisella. Jos ei käy, saa laittaa viestiä lehden toimitukseen”, Myllykangas naurahtaa. 

Tekona itsemurha on verrattain harvinainen, mutta sen ajatteleminen on hyvin inhimillistä. Myllykangas vertaa sitä ajatukseen lottovoitosta, josta haaveileminen silloin tällöin ei nosta senkään tapahtumisen todennäköisyyttä. Ajatuksissa kumpikin voi tuntua helpolta ratkaisulta monimutkaisiin ongelmiin. 

Ensimmäisen kerran Myllykangas itse lähestyi aihetta lukiossa, kun hän teki terveystiedon kurssille esitelmän mielenterveyshäiriöistä, joiden kuvauksissa itsemurhan riski mainittiin usein. Esitelmän pitämisestä hän muistaa luokkatovereiden tirskumisen, mikä viesti hänelle aiheen olleen tabu. 

Seuraavan kerran Myllykangas palasi aihepiiriin vasta väitöskirjassaan. Aihe tuli keksittyä ystävien kanssa iltaa istuessa, kun itsemurha-sana mainittiin ohimennen. Maininta sai Myllykankaan pohtimaan, kuinka paljon sen historiaa oli tutkittu. Alustava kysymys oli itsensä tappaneen ihmisen sosioekonomisen aseman vaikutus keskusteluun. Hän halusi siis tutkia, kuinka eri tavoilla teosta keskusteltiin, jos tekijät vaihtelivat yritysjohtajasta rappioalkoholistiin.

Tohtoriopiskelija kuitenkin koki nopeasti, että hänen pitää tuntea aiheesta käytyä tieteellistä keskustelua, että voi hahmottaa paremmin nykyistä kulttuurista keskustelua. Näkökulman muuttamista tuki, että aiempaa tieteenhistoriallista tutkimusta itsemurhasta oli olemassa ylipäätään vähän. Tutkimusaiheeksi rajautui tuolloin itsemurhan lääketieteellistyminen eli kasvava pyrkimys selittää ilmiötä mielenterveyshäiriöiden tai sairauksien seurauksena. 

Poikkeusyksilön ongelma 

Tutkijan työssään Myllykangas on keskittynyt tekojen sijaan niistä käytyihin keskusteluihin, jotka kertovat paljon aikansa hengestä. Hän toteaa, että vaikka kulttuurit ovat muuttuneet vuosisatojen saatossa, edelleen selitysmallit palaavat poikkeusyksilöön, joka eroaa jollain tavalla meistä muista “normaaleista.” Kun aikaisemmin yksilö oli uskonnollisen tulkinnan mukaan riivattu, nyt hän on lääketieteelliseltä tulkinnalta sairas.

Myllykankaan mielestä on hyvä, että mielenterveydestä puhutaan nykyään enemmän, mutta on myös harhaanjohtavaa pitää sitä ainoana selitysmallina itsemurhaan. Yksioikoisissa selityksissä sivuutetaan usein kaikki ympäröivän kulttuurin ja olosuhteiden vaikutukset. Teon taustalta voi löytyä esimerkiksi taloudellisia ja sosiaalisia vaikeuksia yhtä usein kuin todennettavia mielenterveysongelmia. 

”Ainahan sitä voi mennä sanomaan, että sulla on nyt vain tällainen välittäjäaineista johtuva ongelma. Syö tästä näitä merkitysnappeja, niin koet itsesi tärkeäksi”, tutkija haastaa. 

Myllykangas haluaakin kysyä, että jos itsemurhan oletetaan olevan seurausta mielenterveysongelmista, joita voi hoitaa esimerkiksi mielialalääkkeillä ja terapialla, edustaako itsemurha silloin yksilön osaamattomuutta hyödyntää näitä keinoja. Hän vertaa tilannetta siihen, että psykiatrisessa tulkinnassa mielialalääkkeisiin suhtaudutaan usein kuin turvavyön käyttämiseen autossa. 

”Niitä kannattaa käyttää, vaikka ei suunnittelisikaan ajavansa kolaria. Jos kuitenkin ajaa kolarin ja kuolee, kenen syy se on silloin? Kuskin? Ei se nyt ainakaan autovalmistajan tai liikennevalistuksen syy voi olla!” Myllykangas heittää. 

Jos kuskista käännetään siis katse hänen elämänsä rakenteisiin ja häntä ympäröivään kulttuuriin, selitysten etsinnästä seuraakin monimutkaisempi keskustelu. 

Kulttuurin vaikutukset 

Jo 1800-luvulla esitettiin, että itsemurha-alttius olisi periytyvää ja geenitutkimuksessa on myöhemmin yritetty paikallistaa tätä perimää. 

Myllykangas kuitenkin ehdottaa, että jos yhdessä suvussa esiintyy toistuvasti itsemurhia, voi olla aiheellisempaa kysyä, millainen keskustelukulttuuri suvussa on vaikeiden asioiden ympärillä. Suomalainen tapakulttuuri on ylipäätään omiaan ruokkimaan puutteellista tapaa käsitellä henkilökohtaisia vaikeuksia. 

”Hiljainen, kiltti lapsi on yhtä kuin ihannelapsi. Mutta hiljainen ei ilmaise surua sen liiemmin kuin iloakaan. Sama käytös jatkuu aikuisuudessa näkyvänä pärjäämisen kulttuurina. Aina ‘pärjätään’, vaikka menisi kuinka huonosti.” 

Toisaalta suorituskeskeiseen yhteiskuntakritiikkiin kiinnittyvä selitys on sekin ajoittain viety toiseen ”ääripäähän”, kuten hän havaitsi tutkiessaan 1960–70-lukujen vaihteen poliittisten liikkeiden kapitalismikriittisiä kannanottoja. 

”60-luvun lopun hengen mukaisesti myös itsemurha nähtiin ainoastaan järjestelmän tuotteena. Se taas sivuuttaa yksilön oman toimijuuden täysin”, tutkija muistuttaa. 

Myllykangasta kiinnostaa tutkijana erityisesti tilastoista ja keskustelusta ilmenevät ristiriidat. Yhtenä sellaisena hän nostaa esiin tulkinnan, että mielialalääkkeiden lisääntyneellä käytöllä olisi suora yhteys itsemurhien laskuun. Tämä tulkinta ei kuitenkaan huomioi sitä, että lääkkeitä käyttävät eniten naiset, mutta vuosikymmenestä toiseen itsemurhan tekijöitä ovat pääsääntöisesti alemman sosiaaliluokan miehet. Tutkijoiden keskuudessa onkin paljon erimielisyyksiä. Myllykangas palaa aina muistuttamaan, että kyseessä on monisyinen kysymys. 

”Kirjailija Charles Bukowski sanoi, että parhaat meistä lähtevät oman käden kautta ja me muut taas jäämme ihmettelemään, että miksi meidän luota haluttiin pois. Ajatuksessa on itua, koska teko jättää sen läheltä kokeneet aina painimaan vaikeiden kysymysten kanssa” 

Silti myöskään kollektiivinen syyllisyys ei hänen mielestä edesauta keskustelua. Hän toteaa, että monia tieteenaloja on pitkään yhdistänyt pyrkimys selittää itsemurhaa kuin luonnonilmiönä muiden joukossa, kun keskustelua olisi aika avata kohti kysymyksiä, miten itsemurhia voitaisiin ennakoida ja miten yhteiskuntaa voisi kehittää niitä ehkäiseviksi. Peruuttaminen lopputuloksen jälkipuinnista kauemmas taaksepäin edustaisi etenemistä myös tieteelliselle keskustelulle.

Kuka?

Mikko Myllykangas

» 39-vuotias. Syntynyt Kajaanissa, asunut 20 vuotta Oulussa.

» Tutkija tieteiden ja aatteiden historian yksikössä. Tällä hetkellä mukana Biocenterin fibroottisten sairauksien tutkimushankkeessa, jossa tutkii stressin historiaa.

» Opiskeli alun perin tietojenkäsittelytiedettä Oulussa, vaihtoi opiskelujen aikana häntä enemmän kiinnostaneeseen historiaan. Väitteli tohtoriksi 2014.

» Harrastaa koirien kanssa ulkoilua, liikuntaa ja kitaran soittoa metallibändissä. Suicidal black metal ei ole lempigenrejä.

» Unelmoi, että työ pysyy jatkossa yhtä mielenkiintoisena ja saa jatkaa myös luovaa toimintaa musiikin parissa.

Apua itsetuhoisiin ajatuksiin:

» Valtakunnallinen KRIISIPUHELIN päivystää numerossa 09 2525 0111 vuoden jokainen päivä ja yö 24/7. Palvelua ylläpitää MIELI ry.

» Kriisikeskukset ympäri Suomen.

» Nuorille Sekasin-chat osoitteessa https://sekasin247.fi/ (palvelee arkisin klo 9-24 ja viikonloppuisin klo 15-24) sekä Mannerheimin lastensuojeluliiton Lasten ja nuorten puhelin 116 111 ma–pe klo 14–20 ja la–su klo 17–20. MLL:n chat osoitteessa https://nuortennetti.fi

» Aikuisille Solmussa-chat sekä muut Tukinetin palvelut.

» Opiskelijoille: Jos kuulut YTHS:n piiriin, varaa aika paikalliselta toimipisteeltäsi. Myös Nyyti ry järjestää tukea.

Juhani Kenttä

Englantilaisen filologian opiskelija, joka intoilee kulttuurista ja miettii ammatinvalintaa sitten myöhemmin.

Lue lisää:

Oulun yliopiston uusi koulutusvararehtori Tapio Koivu haluaa tuoda tieteen kaikille

Tapio Koivu uskoo, että tiede on avainasemassa tulevaisuuden yhteiskunnassa. Uuden työpaikan edessä hänellä on paljon opittavaa, mutta intohimo koulutukseen kantaa.

TEKSTI Iida Putkonen

KUVAT Iida Putkonen

Oulussa ei törmää yhteenkään ihmiseen, joka kulkisi nenä pystyssä. Näin uutta kotikaupunkiaan luonnehtii Oulun yliopiston uusi koulutusvararehtori Tapio Koivu.

Koivu aloitti työtehtävässään heinäkuussa. Ennen koulutusvarasrehtorin pestiä Koivu tunnettiin tiedekeskus Heurekan johtajana. Hyppäys pohjoiseen korkeakoulumaailmaan saattaa vaikuttaa uppoamiselta suoraan syvään päähän, mutta Koivu näkee asian toisin.

“Olen ollut tieteen ja tutkimusmaailman kanssa tekemisissä 32 vuotta, joista viimeiset 6 vuotta Heurekassa tiedekasvatuksen parissa”, Koivu aloittaa.

“Ihmiset ajattelevat aina, että tiedekeskus on vain lapsia varten. Se aiheuttaa minulle näppylöitä. Tiedekeskuksilla on tarjottavaa myös ihan tavallisille aikuisille”, Koivu jatkaa. 

Uuden koulutusvararehtorin mielestä tieteestä käytävä yhteiskunnallinen keskustelu tulisi laajentaa koskemaan kaikkia ikäluokkia. Pisa-tuloksista puhumisen sijaan tulisi keskittyä myös aikuisiin ja heidän suhteesensa tieteeseen.

“Maailma ei parane pelkästään tiedekasvatuksella. Asenteet tiedettä kohtaan pitää saada muuttumaan koko väestössä. Se on se, mikä ratkaisee. Tieteeseen orientoituminen ei lopu siihen, kun koulu loppuu”, Koivu sanoo. 

Nyt Tapio Koivu jatkaa tieteen aseman parantamista korkeakoulumaailmassa. Tiedemaailman lisäksi myös yliopisto on hänelle tuttu – hän nauraa olevansa “melkein alumni” neljästä eri yliopistosta. 

Koivu aloitti opintonsa Otaniemessä, silloisessa teknillisessä korkeakoulussa, nykyisessä Aalto-yliopistossa, rakennusosastolla. Hän teki väitöskirjan Tampereen teknilliselle yliopistolle ja oli tutkimusvaihdossa Stanfordin yliopistossa. Lopulta Koivu päätyi Helsingin yliopiston palkkalistoille vastaamaan tutkimushallinnosta ja innovaatiotoiminnasta. 

Erityisesti vuodet Helsingin yliopistossa ovat Koivun mielestä tärkeitä nykyisen työnkuvan kannalta. “Liittymäpintaa yliopistomaailmaan on paljon, ja tuttuja ja kollegoja löytyy ympäri maailmaa.”

Tuttuudesta huolimatta Oulun ja Helsingin väliltä löytyy eroja, myös yliopistomaailmasta. Koivun mielestä Oulun yliopisto on Helsingin vastapariaan dynaamisempi ja suoraviivaisempi, osittain sen lyhyemmän historian takia. Esimerkkinä dynaamisesta päätöksenteosta Oulun yliopistossa on keskustakampuksesta tehty päätös. Koivu näkee päätöksen positiivisena mahdollisuutena.

“Uskon että tulevat sukupolvet kiittävät nyt tehtyä päätöstä. Myös talouden puolesta päätös kestää erittäin hyvin päivänvaloa”, Koivu kommentoi.

Kohti avoimempaa oppimista

Vaikka johtajuus on Tapio Koivulle tuttua, on koulutusvarasrehtorin työ hänelle vielä uuden opettelua. Koivu näkee rehtorin olevan vastuussa koulutuksen suunnittelusta niin, että Oulun yliopisto tulee entistä tunnetummaksi ja houkuttelevammaksi.

“Oululla on hillittömän iso rooli keskisestä Suomesta ylöspäin kaikessa opetuksessa, mitä tässä maassa voi tapahtua. Haluan saada Oulun yliopistolle sellaisen aseman, jonka se koulutuksen osalta ansaitsee”, Koivu kertoo. 

Koulutusvararehtori vastaa yliopistolla pääasiallisesti koulutuksen kehittämisestä viisivuotisen kautensa aikana. Koivun kausi alkoi heinäkuussa ja kestää kesään 2025 asti. Uusi koulutusvararehtori haluaa viedä opetusta yhä monialaisempaan, kansainvälisempään ja tuloksellisempaan aikaan.

“Minua kutkuttaisi monialaisuuden hyödyntäminen enemmän myös koulutuksessa: opetus olisi poikkialaisempaa ja olisi mahdollista tarjota paljon joustavammin räätälöityjä opintoja yli tiedekuntarajojen”, Koivu selittää. 

Erityisesti Tapio Koivu näkee poikkitieteellisyyden auttavan tulevaisuuden osaajien kouluttamisessa. Hän näkee tulevaisuuden työpaikkojen vaativan laajempaa kouluttautumista. Useamman tiedekunnan ja koulutusohjelman hyödyntämisen lisäksi Koivu toivoo, että Oulun yliopisto pystyy jatkossa hyödyntämään myös muiden yliopistojen tarjontaa.

“Toivoisin, että ei rajoituttaisi Oulun yliopiston seiniin, vaan tehtäisiin yhteistyötä muiden yliopistojen kanssa myös kansainvälisesti. Avautuminen Eurooppaan ja ulkomaille on minun sydäntäni lähellä.”

Myös yhteistyö Oulun ammattikorkeakoulun kanssa on Koivun työpöydällä. Tarkkoja suunnitelmia koulutusvararehtori ei paljasta, mutta kertoo näkevänsä mahdollisuuksia koulutuksen kehittämiselle molemmissa oppilaitoksissa.

“Amkkien käytännönläheisyys voi ruokkia ratkaisulähtöisempiä opintokokonaisuuksia myös yliopistolla, kun taas toiseen suuntaan teoreettisuus ja tiedepohjaisuus voivat tuoda vahvuutta amkin puolelle”, Koivu sanoo.

Yhteisöllisyys ruohonjuuritasolta

Oulun yliopiston strategia Koivun kaudella painottaa erityisesti opiskelijakokemuksta. Koulutusvararehtorin valinnassa keskeistä oli Koivun intohimo juuri opiskelijoiden kokemuksen parantamiseen. Hänen mielestään avain ongelmaan on yksinkertainen: opiskelijat itse. 

“Se, että yliopistolle syntyy yhteisöllinen fiilis ei synny siitä, että norsunluutornista yritetään ohjata miten se pitäisi tehdä. Jos opiskelijat eivät ole siinä tiiviisti mukana itse sitä luomassa, mennään kyllä pieleen.”

Koivun mielestä mieluinen opiskelijakokemus syntyy opiskelijoiden omasta tekemisestä ja hallinto ja yliopisto auttavat prosessia tarjoamalla puitteita ja resursseja järjestää toimintaa.

“Filosofisesti on tärkeä ymmärtää, että opiskelijoiden määrääminen boksiin tekemään jotain, mistä pitäisi syntyä opiskelijakokemus, ei toimi. Pitäisi kuunnella ja selvittää yhdessä miten se parhaiten syntyy.”

Tällä hetkellä opiskelijoiden kokemukseen vaikuttaa Koivun mielestä yksi erityisen suuri haaste: koronakriisistä selviäminen ja sen vaikutukset opiskeluun. 

“Se, miten tämä tulee muuttamaan opiskelua pysyvästikin, on iso juttu. Osa etäilystä jää pysyväksi ilmiöksi ja siinä on hyvät puolensa, mutta jos ei haeta oikeaa tasapainoa, on vaara menettää hyviä opiskelijoita yhteisön ulkopuolelle. En halua että opiskelijat kokevat jäävänsä jonnekin laitamille ja syrjään.” 

Tämän ja muiden opiskelijoita koskevien haasteiden eteen Tapio Koivu tulee työskentelemään seuraavat viisi vuotta. Hän toivoo, että opiskelijat uskaltaisivat tuoda ongelmiaan esille ja aikoo kehittää keinoja ja kanavia saada opiskelijoiden näkemyksiä aidosti esiin päätöksenteossa.

“Voi olla, että joudun iskemään päätäni kaiken näköisiin pieniin siiloihin, mutta odotukseni on että työtä täytyy tehdä, jotta yhteistyö kaikkien toimijoiden välillä lähtee sujumaan. Odotan, että pääsen työntämään itseni ulos mukavuusalueeltani”, Koivu toteaa.

Kuka?

Tapio Koivu

» 56-vuotias. Syntynyt Helsingissä, asunut suurimman osan elämästään Espoossa.

» Oulun yliopiston koulutusvararehtori 30.6.2025 asti. Korvasi koulutusvararehtorina Helka-Liisa Hentilän, joka aloitti tehtävässä 1.9.2015.

» Entinen tiedekeskussäätiön toimitusjohtaja, jolloin vastasi muun muassa tiedekeskus Heurekan johtamisesta.

» Toiminut aiemmin tutkijana VTT:llä sekä Helsingin yliopiston tutkimuksen toimialajohtajana.

» Rakennusalan diplomi-insinööri, valmistui tekniikan tohtoriksi 2002.

» Harrastaa vapaa-ajallaan squashia.

» Unelmoi hyvästä, tasapainoisesta elämästä ja haluaa saada aikaan hyvää. Työelämän jälkeen haaveilee kirjailijan urasta.

Iida Putkonen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Tiedeviestinnän maisteri ja glögin ympärivuotinen kuluttaja. Etsii revontulia, riippumattoja ja juuri oikeita sanoja.

Lue lisää:

”Saan suurempaa iloa, kun pääsen leikittelemään” – Eekoo Köngäs käyttää cosplayta leikkimiseen, luovuuden toteuttamiseen ja itsetutkiskeluun

Eekoo Könkäälle cosplay on luovuutta, leikittelyä ja itsetutkiskelua.

TEKSTI Kerttu Juutilainen

KUVAT Elina Korpi

Olen menossa haastattelemaan Eekoo Köngästä, kirjallisuuden graduopiskelijaa, kirjallisuus- ja populaarikulttuuritapahtuma Kummaconin yhtä järjestäjää sekä intohimoista cosplay-harrastajaa. Poikkeusaikojen vuoksi ovensa sulkeneiden ravintoloiden ja kahviloiden sijaan tapaamme Könkään kotona Kaijonharjussa.

Alaovelle saapuu hahmo, jolla on punaraidallinen essu, valkea, pitkälettinen peruukki, päälaella korvat ja käsilaukku. Tiedän saapuneeni oikealle ovelle.

“Halusin tänään asun, jossa olisi mukava olla ja jossa voisin myös siivota”, Köngäs avaa päivän asuvalintaansa, ihmismäistä versiota Muumimammasta. 

“Muumimamma on lämmin ja pörröinen hahmo, ja koen olevani sellainen itsekin.”

Sanoista “costume” ja “play” juontuvan, pukuiluksi ja pukuleikiksi suomennetun cosplayn harrastajat pukeutuvat ja eläytyvät erilaisiksi hahmoiksi, fiktiivisiksi tai todellisiksi. Suosittuja hahmojen lähteitä ovat esimerkiksi animesta ja mangasta, sarjakuvista, tv-sarjoista ja videopeleistä tutut hahmot.

“Cossaajat” kokoontuvat muun muassa coneissa, erilaisista populaarikulttuurien genreistä kiinnostuneille faneille suunnatuissa tapahtumissa, joita järjestetään Suomessa vuosittain kymmeniä eri puolilla maata.

“Olen aina ollut eskapisti. Siinä missä jotkut pakenevat arjen tylsyyttä esimerkiksi alkoholiin, pakenen itse kirjoihin, videopeleihin ja nykyään myös cosplayihin”, Köngäs kertoo. 

Ikuinen eskapisti

Kittilän Könkäältä kotoisin oleva Köngäs tiesi jo lukiovuosinaan haluavansa opiskelemaan kirjallisuutta. Hän kertoo tarinoiden olleen aina tärkeitä ja kasvaneensa “nenä kiinni kirjassa”. 

Cosplayhin Köngäs tutustui aloitettuaan yliopisto-opinnot Oulussa. Kirjallisuuden vuosikurssilainen, Johanna Salminen, alkoi ideoimaan Ouluun omaa con-tapahtumaa, innostaen myös Könkään mukaansa. Ensimmäinen Kummacon järjestettiin vuonna 2015, sittemmin tapahtuma on pidetty vuosittain.

“Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen kiinnostivat tapahtuman järjestämisessä.”

Ensimmäinen Kummacon vei Könkään mukanaan myös cosplayn pariin, sittemmin hurahdus on ollut kokonaisvaltainen. 

Yliopisto-opintojen rinnalla Köngäs on opiskellut itselleen myös kirjallisuusterapiaohjaajan pätevyyden Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopistossa. Lopputyössään hän käsitteli cosplayta kirjallisuusterapian menetelmänä. 

“Kirjallisuuterapia on taide- ja ilmaisuterapiaa, jossa käytetään työkaluina tekstejä, hahmoja ja asiakkaan omaa luovuutta. Cosplay kumpuaa myös luovuudesta, ja useat harrastajat suosivat hahmoja, jotka puhuttelevat heitä jollain tavalla. Minusta oli luonnollista pohtia ja kokeilla, voisiko cosplayn yhdistää näin kirjallisuuterapiaan.”

Kummaconin järjestäjäyhdistys ja omaehtoisen elokuvan tuottamisen kuvausryhmä Studio Korppikelan kautta Köngäs on ollut myös mukana käsikirjoittamassa cosplay-elokuvia, Fandomelokuva (2017) ja Fandom Squad (2018). Tällä hetkellä tekeillä on Pelielokuva, johon tulee hahmoja eri sarjoista. 

Myös tekeillä olevan gradun aihe on syntynyt cosplay-harrastuksen innoittamana. Opinnäytteessään Köngäs käsittelee Kishimoto Masashin Naruto-sarjakuvan post-humanistisia piirteitä.

“Niin opinnot kuin harrastukset ovat lähteneet siitä, että tarinat ovat minulle tärkeitä.” 

Pimeidenkin puolien käsittelyä

Osa cossaajista tekee pukunsa itse, osa turvautuu läheistensä apuun tai ostaa niitä valmiina. Köngäs luo asunsa itse ompelemalla tai erilaisista paloista kokoamalla. Osa tekee puvuista ja maskeistaan tarkasti niiden esikuvia jäljitteleviä, toiset luovat hahmojaan enemmän vapauksia ottaen. Köngäs kertoo itse kuuluvansa jälkimmäiseen joukkoon. 

“Saan suurempaa iloa, kun pääsen leikittelemään.” 

Köngäs cossaa hahmoja, joihin joillain tavoilla samastuu. Samastumispinnat voivat olla paitsi hahmojen myönteisiä, myös niiden synkempiä puolia. 

“Olen parhaillaan tekemässä Overwatch-pelin Reaperia, joka on katkeroitunut, yksinäinen kostaja. Olisi hauska käsitellä omaa vihaani esimerkiksi tällaisen hahmon kautta.”

“Omista tuntemuksistaan saa eloa esittämäänsä hahmoon. Hahmojen kautta voi saada yhteyden myös sellaisiin puoliin itsessään, joita ehkä vähän myös pelkää.”

Köngäs kertoo käyttävänsä hahmojaan paitsi leikkimiseen ja luovuuden toteuttamiseen, myös itsetutkiskeluun. Hahmojen kautta hän on käsitellyt esimerkiksi mielenterveysongelmiaan ja tuonut niitä esiin. 

“Omista tuntemuksistaan saa eloa esittämäänsä hahmoon. Hahmojen kautta voi saada yhteyden myös sellaisiin puoliin itsessään, joita ehkä vähän myös pelkää.”

Oulusta löytyi samanhenkisiä  

“Minulle kummallinen merkitsee hyviä asioita, vaikka sen hyväksyminen itsessään on ollut aika pitkäkin matka.”

Köngäs kertoo olleensa Kittilässä rankasti koulukiusattu, mikä on conipiireissä monelle tuttu tarina. Ouluun muuton myötä hän löysi samoista asioista kiinnostuneita ihmisiä ja kummallisuuden ja ulkopuolisuuden kokemukset hälvenivät.  

Con-tapahtumissa ilmapiiri on lämmin ja yhteisöllinen, mutta toisaalta niiden ulkopuolella cossaajana saa herkästi osakseen ihmisten tuijotusta, pilkkaakin. 

“Itse en välitä ikävistä kommenteista, sillä olen tosi sanavalmis. Sekin voi riippua hahmostani, Muumimammana olen ehkä hieman arempi.”

Köngäs muistuttaa kummallisuuden olevan kuitenkin aina ihmisten keksimää. Kirjallisuusterapiaohjaajana hän on pitänyt harjoitusta, jossa ohjeistaa kirjoittamaan kirjeen niin kutsutulle tavallisten ihmisten komitealle. 

“Harjoituksen tehtävänä on selittää, miksi esimerkiksi jalkapallon pelaaminen tai pilkkiminen on tavallista. Haluan herättää ihmisiä pohtimaan, mikä oikeastaan on kummallista.”

Onko cosplay sitten silkkaa fantasiaa vai kytkeytyykö se myös ympäröivään todellisuuteen? 

Köngäs kertoo itse ottavansa cosplay-hahmoillaan myös kantaa ajankohtaisiin kysymyksiin. Vuoden 2019 Oulu Pridessa hän kantoi viikingiksi pukeutuneena kylttiä, jossa luki: “Emme elä historiaa, tasa-arvoa siis nyt.” 

Myös vuoden 2018 Oulu Pridella mukana ollut Muumimamma otti vahvasti kantaa. Tapahtumaan oli saapunut kaksi Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen edustajaa ison lakanan kanssa. 

“Reagoin tilanteeseen huutamalla, että Muumimamma paheksuu ja natsit eivät saa pannukakkua. Koko kulkue nauroi.” 

“Tykkään käyttää voimiani hyvään.” 

Köngäs kertoo osallistuneensa myös Suomen mielenterveyspäivään jakaen somessa kuvia cos-hahmoistaan ja kertoen miten on niiden kautta voinut käsitellä omaa masennustaan.

“Tykkään käyttää voimiani hyvään.” 

Köngäs uskoo, että kaikenikäisillä on tarvetta leikkiin ja luovuuden toteuttamiseen; suuri osa cossaajista onkin aikuisia. 

“Jotkut pitävät cossaamista lapsellisena. Mutta mikä mieli on olla aikuinen, jos mitään hauskaa ei saa tehdä? Se on kaunista katsottavaa, kun ihmiset uskaltavat leikkiä ja päästää luovuuden valloilleen.”

Kuka?

Eekoo Köngäs

» 27-vuotias. Syntynyt ja kasvanut Kittilän Könkäällä. Oululaistunut yliopisto-opintojen myötä
» N:n vuoden kirjallisuuden graduopiskelija. Toimii Kummaconin työvoimavastaavana sekä elokuva-kuvausryhmä ja Kummaconin järjestäjäyhdistys Studio Korppikelan hallituksen jäsenenä. Ollut mukana myös kulttuurintutkijoiden ainejärjestö Kultussa ja Pahkispeksissä.
» Vapaa-aika kuluu populaarikulttuurin parissa, kuten videopelejä pelaten, Netflix-sarjoja katsoen ja erilaisiin tapahtumiin osallistuen.
» Unelma-ammatti lapsena oli kirjailija. 8-vuotiaana oli kirjoittanut ainevihkoonsa asuvansa 25-vuotiaana Oulussa ja olevansa kirjailija.
» Haluaa onnellisuutta.

Kerttu Juutilainen

Tieteiden ja aatteiden historian opiskelija, runojen ystävä ja Saul Goodmanin salainen ihailija.

Lue lisää:

Vastuuta, ei politiikkaa – Eelis Palokangas pyrkii auttamaan niin harrastuksissa kuin töissä

Ylioppilasliikkeessä muutoksia ajanut Eelis Palokangas haluaa auttaa muita niin vapaa-ajallaan kuin töissäkin.

TEKSTI Laura Juntunen

KUVAT Laura Juntunen

Syksyllä 2018 kohistiin, kun Oulun yliopiston ylioppilaskunnan linjavedossa ehdotettiin ylioppilaskunnan automaatiojäsenyydestä luopumista. Ylioppilaskunnan linjapaperiin asian ajaneen, lääketieteen opiskelija Eelis Palokankaan alullepanemasta kannanotosta keskusteltiin ympäri Suomen, aina eduskuntaa myöten.

Seuraavan kerran Palokankaan nimi nousi esiin loppuvuodesta 2019, kun edustajisto päätti leikata ainejärjestöjen avustuksia. Jatkossa tukea saavat vain pienimmät ainejärjestöt. Aloitteen takana oli Lääketieteellisen vaaliliiton edustajistoryhmä (LED), johon Lääketieteellisen killan puheenjohtajanakin toimiva Palokangas kuuluu.

Vuoden 2017 vaaleissa edustajistoon noussut Palokangas on ehtinyt olla monessa mukana. Vaikka Palokangas on muuttanut ylioppilaskunnan käytäntöjä, hän ei halua nähdä itseään poliitikkona.

Politiikalla on vähän ikävä kaiku. Mielestäni siihen sanaan liittyy tietynlaista lyhytnäköisyyttä. Näen edustajistotyöni ja muun enemmän järjestövaikuttamisena kuin politiikkana”, Palokangas sanoo.

Miksi sitten vaikuttaa, ellei taustalla ole poliittinen motivaatio?

Järjestötoiminta on harrastus

23-vuotiaaksi Palokankaalla on paljon kokemusta erilaisissa kokouksissa istumisesta, valtuustoista ja järjestöistä. Rovaniemellä kasvanut Palokangas hakeutui yläasteella nuorisovaltuustoon opettajansa kannustamana.

Siellä vierähti kaksi kautta eli neljä vuotta. Seuraavaksi tie vei Suomen Nuorisovaltuustojen Liittoon, Lapin piirijärjestöön.

Yliopistossa kiltatoimintaan hakeutuminen tuntui varsin luonnolliselta jatkolta.

Voisi kai sanoa, että se on minulle harrastus. Olen aika vastuuntuntoinen tyyppi, joka haluaa osallistua asioihin sivustaseuraamisen sijaan. Tulee ajatus, että jos ei kukaan muu hae niin kai minun sitten pitäisi”, Palokangas sanoo.

Voisi kuvitella, että Palokankaalla olisi mielessä jokin visio uudenlaisesta ylioppilaskunnasta. Näin ei kuitenkaan ole. Hän ei myöskään allekirjoita mitään aatetta tai ideologiaa, eikä omista puolueen jäsenkirjaa.

En ole vielä halunnut valita mitään puoluetta. Antaa ajatusten sen osalta kypsyä vielä. Olisi harmillista valita kantansa liian nuorena ja huomata myöhemmin, ettei se tunnukaan omalta”, hän selittää.

Palokankaalle keskustelua herättäneissä muutosehdotuksissa on ollut kyse vastuuntunnosta. Esimerkiksi aiempi ainejärjestöjen rahoitusmalli oli aiheuttanut mielipahaa Kontinkankaan kampuksella jo pitkään.

Kontinkankaan killoista vain terveystieteet ovat saaneet avustuksia.  Se on harmittanut täällä aika paljon, ottaen huomioon, että Kontinkankaalta tulee kuitenkin noin 10 prosenttia koko ylioppilaskunnan jäsenmaksuista. Tässä oli siis puhtaasti kyse omien äänestäjiemme toiveesta”, Palokangas sanoo.

Vaikka Palokangas kokee yhä ylioppilaskuntien automaatiojäsenyyden yksilönvapauden vastaisena hän korostaa, ettei ole millään tapaa ylioppilaskuntavastainen.

Se olisi mielestäni vähän outoakin, kun olen toiminnassa niin laajasti mukana”, hän hymähtää.

Maailman paras ammatti

Nyt Palokangas on alkanut suunnitella järjestötyöstä ja opiskelijavaikuttamisesta vetäytymistä.

Tämänkään päätöksen takaa ei löydy sen suurempaa dramatiikkaa. Palokangas on ehtinyt olla mukana jo monta vuotta, ja oma valmistuminen häämöttää keväällä 2021. Näin ollen kuluva vuosi 2020 tulee olemaan viimeinen, jonka hän voi olla kokonaisuudessaan toiminnassa mukana.

On aika antaa muillekin onnistumisen kokemuksia järjestökentällä. Mielestäni on myös tärkeää, että työssä on jatkuvuutta. Siksi vastuuta on ryhdytty jo jakamaan muille”, hän sanoo.

Kun Palokankaalta tiedustelee, onko hänellä vielä jotain radikaaleja yllätyksiä takataskussa ennen sivuun siirtymistä, häntä alkaa naurattaa.

Ei, Linnanmaalla voidaan henkäistä helpotuksesta. Mutta jos vakavasti puhutaan niin lähiaikoina näen tärkeänä ennen kaikkea sen, että OYS:n sairaalahanke toteutetaan myös opiskelijoiden etua ajatellen. Hanke tulee vaikuttamaan vuosikymmeniä eteenpäin. Jos sairaala tehdään opiskelijoiden kannalta hyvin eli huolehditaan siitä, että siellä on riittävät opiskelutilat, saadaan hyviä ja tyytyväisiä opiskelijoita joista yhä useampi toivottavasti jäisi pohjoiseen myös töihin.”

Palokankaalle ammatinvalinta on ollut selvä jo pitkään, vaikka ensikosketus lääketieteeseen ei niin mukava ollutkaan.

Olin yhdeksännellä luokalla isän työpaikalla tet-harjoittelussa. Se oli hyvin jännittävää. Kun pääsin ensimmäistä kertaa mukaan potilashuoneeseen, tuli saman tien huono olo”, hän muistelee huvittuneena.

Nykyään lääkärin ammatti tuntuu maailman parhaalta työltä.

Opiskeluaikana olen vasta ymmärtänyt, miten monipuolinen ammatti tämä on. Suuntautumisvaihtoehtoja on valtavasti. Tässä ammatissa pääsee todella lähelle ihmistä ja saa osakseen sellaista luottamusta, mitä harvoissa ammateissa pääsee koskaan kokemaan.”

Viime kädessä lääkärin työssä on kyse samoista asioista, jotka saivat Palokankaan lähtemään mukaan myös järjestötyöhön ja opiskelijapolitiikkaan: auttamisesta ja vastuuntunnosta.

Haluan olla hyödyksi, olla hyvä siinä mitä teen ja auttaa muita työlläni”, Palokangas tiivistää.

 

Kuka?

Eelis Palokangas

» 23-vuotias. Syntynyt ja kasvanut Rovaniemellä. Oululaistunut yliopisto-opintojen myötä.

» Lääketieteen opiskelija. Mukana järjestötoiminnassa ja opiskelijapolitiikassa. Toimii Oulun Lääketieteellisen killan puheenjohtajana vuonna 2020.

» Vapaa-ajallaan on itseoppinut valokuvaaja, joka tallentaa järjestelmäkameraansa tähtitaivasta, revontulia ja Oulua. Lisäksi Palokangas harrastaa kuntosalilla käymistä ja pelaa tennistä.

» Unelma-ammatti lapsena: Alakoulussa haaveili vielä yleisesti tiedemiehen tehtävistä. Luonnontieteet ja tekniikka ovat kiinnostaneet aina, ja haave lääkärinurasta selkiytyi yläasteella.

» Haluaa järjestötyöhön osallistumalla olla tekemässä parasta opiskelukokemusta Kontinkankaalla.

Toimitus huomauttaa, että Kontinkankaan killoista avustuksia ovat Terveystieteiden kilta ry:n lisäksi saaneet biokemian opiskelijoiden ainejärjestö Histoni ry sekä Oulun lääketieteen tekniikan opiskelijoiden ainejärjestö OLTO ry.

Laura Juntunen

Toimittaja, joka innostuu kaikesta ja elää tarinoista.

Lue lisää: