Minusta voisi tulla mitä tahansa, miten ahdistavaa

"Jos se varsinainen unelmatyö on vielä keksimättä, kaikki omiin kiinnostuksiin liittyvä alkaa näyttäytyä välineinä", Juhani Kenttä kirjoittaa kolumnissaan.

En tiedä vieläkään, mikä minusta pitäisi tulla isona. Usein vaihtoehtojen pyörryttävä puntarointi saa minut lamaantumaan ja tuntuu, etten saa tehtyä mitään konkreettista. Pohdin jatkuvasti, mikä olisi se peliliike, joka veisi minut lähemmäksi tyydyttävämpää elämää ja saisi sen tuntumaan itsessään arvokkaalta.

Itseisarvo on etiikan käsite jostain arvosta, joka on sellaisenaan tavoiteltavan arvoinen, eikä sitä voi siis perustella muiden arvojen avulla. Itseisarvoja, joita minun on helppo allekirjoittaa, ovat esimerkiksi terveys, vapaus, ystävyys tai itsensä toteuttaminen. Teot, joilla näitä arvoja tavoitellaan, voidaan taas määritellä niiden välinearvon kautta.

Jos on kiinnostunut esimerkiksi kulttuurialasta minun tapaani, mutta se varsinainen unelmatyö on vielä keksimättä, kaikki omiin kiinnostuksiin liittyvä alkaa pian näyttäytyä välineinä. Saisiko tästä teosta mahdollisesti jotain kulttuurista pääomaa, tietotaitoa, verkostoja, yhteistyömahdollisuuksia tai näkyvyyttä? Entä miten tämä vaikuttaa ympäristöön ja muihin ihmisiin? Olen kuin The Matrixin Neo, joka on oppinut näkemään ympäröivän maailman loputtomana vihreänä koodivirtana, mutta minuun ei ole syötetty softaa sen navigoimiseen, lähinnä vain tietoisuus rajallisuudestani. Kunpa tämä kaikki olisikin simulaatiota ja minulla olisi oma Morpheus oppaanani.

En minä oikeastaan arvioi edes tekojani keinoina saavuttaa itseisarvo, vaan pikemminkin niiden päivittämistä taas uusiksi välineiksi. Ajatuksiini ui sellaisia asioita kuten parempi sosiaalinen status, korkeammat tulot tai tyydyttävämpi työpaikka. Kenties niiden kautta pääsisin käsiksi johonkin itseisarvoon, sanottakoon sitä vaikka hyvinvoinniksi tai onnellisuudeksi. 

On helppo omaksua ympäristön tuputtama viesti, että työelämään kuuluminen olisi jo oma itseisarvonsa. Jos olet päätynyt unelmatyöhösi, voihan se ollakin niin! Koska en tiedä vielä omaani, yritän panostaa hyvinvointiini muin keinoin. 

Kun Kela myöntää yksityishenkilölle kuntoutustukea terapiaan, kuten se teki minulle taannoin, myöntävän päätöksen perusteluksi on tapana kirjata tavoite parantaa tai tukea henkilön työkykyä. Jos tuota sanojen muotoilua haluaa tulkita myötämielisesti, työkyvyn voinee mieltää henkisten resurssiensa yleiseksi hallinnoimiseksi, jotta selviäisi arjestaan mahdollisimman hyvin. Minulle siitä tulee kuitenkin mielikuva, että kuntoutuksella halutaan korjata ihminen toimivaksi osaksi konetta. 

Eikö hoidon tavoitteena kuuluisi olla ennen kaikkea minun hyvinvointini vai onko se muka vain välinearvo itseisarvoiselle työn tekemiselle?

Voisi sutkauttaa, että kyllähän Kela tarkoittaa aina jotain muuta kuin se lomakkeissaan sanoo, mutta ei työn nostaminen kaiken muun yläpuolelle ole vain Kelaan rajoittuva asenne. Edellisen hallituksen perustulokokeilun tuloksista kirjoitettiin laajalti epäonnistumisena, koska kokeilu ei lisännyt merkittävästi työllisyyttä. Sivuhuomiona mainittiin, että sehän pelkästään paransi siihen osallistuneiden hyvinvointia. En ole ainoa, jolla menevät arvot sekaisin.

Oli miten oli, vaikka se on vaikeaa ja usein turhauttavaa, ainakin terapiassa käyminen tuntuu hyvältä, koska tiedän tekeväni sitä vain oman hyvinvointini eteen. Minulle on ihan sama, miten muut sen arvottavat. Ja kyllä, käyn minä myös töissä siinä sivussa, kiitos kysymästä.

Juhani Kenttä

Englantilaisen filologian opiskelija, joka intoilee kulttuurista ja miettii ammatinvalintaa sitten myöhemmin.

Lue lisää:

Oulun ylioppilaslehti etsii toimitusharjoittelijoita keväälle ja syksylle – hae harjoitteluun 10.2. mennessä!

Etsimme kahta harjoittelijaa, jotka haluavat olla mukana kehittämässä Oulun ylioppilaslehteä yhä kiinnostavammaksi opiskelijalehdeksi niin verkossa kuin printissä. Toimitusharjoittelijanamme pääset harjoittelemaan kaikkia verkkolehden toimituksen arkeen kuuluvia tehtäviä, kuten juttujen kirjoittamista, tekstien editoimista, valokuvaamista ja lehden sosiaalisen median sisältöjen tuottamista. Koska Oulun ylioppilaslehdestä julkaistaan vuonna 2020 neljä printtinumeroa, pääset osallistumaan myös printtilehtien suunnitteluun ja toteutukseen. Kevään harjoittelija […]

Etsimme kahta harjoittelijaa, jotka haluavat olla mukana kehittämässä Oulun ylioppilaslehteä yhä kiinnostavammaksi opiskelijalehdeksi niin verkossa kuin printissä.

Toimitusharjoittelijanamme pääset harjoittelemaan kaikkia verkkolehden toimituksen arkeen kuuluvia tehtäviä, kuten juttujen kirjoittamista, tekstien editoimista, valokuvaamista ja lehden sosiaalisen median sisältöjen tuottamista. Koska Oulun ylioppilaslehdestä julkaistaan vuonna 2020 neljä printtinumeroa, pääset osallistumaan myös printtilehtien suunnitteluun ja toteutukseen. Kevään harjoittelija osallistuu myös lehden julkaisujuhlien toteuttamiseen yhdessä päätoimittajan kanssa. 

Tarjoamme sinulle kivan työyhteisön ja mahdollisuuden tutustua lehden toimittamisen kaikkiin vaiheisiin. Työsi tueksi saat paljon palautetta ja henkilökohtaista ohjausta. Työnkuvaa on mahdollista muokata harjoittelijan omien taitojen ja toiveiden mukaan. 

Edellytämme sinulta aiempia korkeakouluopintoja ja hyvää suomen kielen taitoa. Aiempi kokemus journalistisesta työstä, videoiden teosta ja valokuvauksesta katsotaan eduksi. Tärkeintä on kuitenkin, että olet oma-aloitteinen, innokas ja kiinnostunut hyvästä journalismista ja oululaisesta opiskelijaelämästä.



Molempien harjoittelujaksojen kesto on 2,5 kuukautta. Toivottava ajankohta harjoittelulle ajoittuu keväälle helmi–toukokuulle, viikkojen 8–19 välille, syksylle elo–lokakuulle, viikkojen 32–42 välille. Harjoittelun tarkka ajankohta on neuvoteltavissa. 

Harjoittelijan työaika on keskimäärin 30 tuntia viikossa, ja pääasiallinen työpaikka on lehden toimitus Linnanmaalla. 

Harjoitteluajan palkka on 1424,80 e/kk (lehdistön työehtosopimuksen mukaisesti). Huomioithan, että harjoittelupaikan saamisen edellytyksenä on, että sinulla on käytössäsi korkeakoulun myöntämä harjoittelutuki.

Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi ja ansioluettelosi sähköpostilla osoitteeseen . Halutessasi voit liittää mukaan 1–3 aiempaa työnäytettä (esimerkiksi kirjoitettu juttu, video tai taittotyö). Kerro hakemuksessasi myös, haetko kevään vai syksyn harjoitteluun, vai sopisiko sinulle kumpi tahansa. 

Hakuaika alkaa maanantaina 27.1. ja päättyy 10.2.2020 klo 12.00. 

Haastatteluajankohdasta ilmoitetaan haastatteluun valituille maanantaina 10.2. Haastattelut järjestetään viikolla 7.

 

Lisätietoja harjoittelun sisällöstä antaa lehden vs. päätoimittaja Iida Putkonen, 040 526 7821, Harjoittelua koskevista käytännön asioista voi kysyä lisää ylioppilaskunnan pääsihteeri Kauko Keskisärkältä, , 0405231822.

 

Oulun yliopiston ylioppilaskunta on julkisoikeudellinen yhteisö, jonka asiakirjat ovat pääasiallisesti julkisia. Huomioithan, että hakeneiden nimet kirjataan pöytäkirjaan, joka on saatavilla internetissä. Lähetettyjä hakemuksia käsittelevät Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen jäsenet ja toimihenkilöt, ja niitä säilytetään vuoden verran valintapäätöksen tekemisen jälkeen. Valituksi tulleen hakemus liitetään julkisen pöytäkirjan liitteeksi. 

OYY korostaa toiminnassaan moniarvoisuutta ja ihmisten tasavertaisia mahdollisuuksia. Toivomme tehtävään eritaustaisia ja -sukupuolisia hakijoita.

 

Oulun ylioppilaslehti on Oulun yliopiston ylioppilaskunnan julkaisema, journalistisesti itsenäinen ylioppilaslehti. Lehden sivuilta löydät pilkahduksia opiskelijaelämästä, mielenkiintoisten henkilöiden tarinoita, Oulun yliopistolla tehtävää tiedettä ja opiskelijaa koskettavia ajankohtaisia ilmiöitä. Lehden ensimmäinen numero julkaistiin vuonna 1961. Verkkolehteä voi lukea osoitteessa oulunylioppilaslehti.fi

 

Hyödyllinen ja läheinen OYY – tätä toivoo uusi ylioppilaskunnan hallitus

Ylioppilaskunnan hallituksen tavoitteena on tänä vuonna olla helposti lähestyttävä. Kokoonpano toivoo voivansa tarjota kaikille jäsenilleen jotain, oli se edunvalvontaa tai tapahtumia.

TEKSTI Iida Putkonen

KUVAT Iida Putkonen

 

In English.

Ylioppilaskunnan vapaaehtoinen jäsenyys ja Oamkin muutto – ainakin nämä asiat haastavat ylioppilaskunnan uutta hallitusta. Kokoonpano haluaa tänä vuonna erityisesti varmistaa sujuvan ammattikorkeakoulun muuton, yhteistyön opiskelijakuntien välillä ja tarjota yhä sopivampia palveluita opiskelijoille.

Puheenjohtajaksi valittu Eetu Leinonen kuvailee uutta hallitusta monipuoliseksi ja tasapainoiseksi.

”Meillä edustus monelta eri alalta ja erilaisia kokemuksia opiskelijavaikuttamisesta.”

”Olemme kaikki eri alojen järjestötoimijoita, eikä hallituksessa oleminen vaadi pitkää poliittista uraa tai sitä, että on opintojen loppuvaiheessa”, Eevasisko Mehtätalo jatkaa.

Monipuolisista taustoistaan huolimatta yksi asia yhdistää kaikkia hallituslaisia: he eivät olisi lähteneet mukaan, ellei heitä olisi kannustettu hakemaan.

Uusi hallitus järjestäytyi 9. tammikuuta ja jäsenet saivat vastuualueensa tulevalle vuodelle. Haastattelimme uutta kokoonpanoa siitä, millaisin mielin he lähtevät tulevaan hallitusvuoteen.

Hallituksen puheenjohtaja ja jäsenet vastasivat kaikki samoihin kysymyksiin. Lue vastaukset alta.

  1. Miksi hait hallitukseen?
  2. Millainen historia sinulla on opiskelijavaikuttajana?
  3. Mitä haluat saavuttaa hallituksessa 2020?
  4. Innostaako jokin erityisesti tulevassa vuodessa? Jännittääkö jokin?
  5. Miten sovitat hallituksen elämääsi, aiotko opiskella samalla? Miten pidät huolen jaksamisestasi? 
  6. Mitä OYY on aiemmin tehnyt hyvin, tai missä näet parannettavaa?
  7. Millaisen ylioppilaskunnan haluat jättää?  
  8. Mitä haluaisit sanoa kanssaopiskelijoillesi?

Eetu Leinonen

Eetu Leinonen, 21, matematiikan ja tilastotieteiden neljännen vuoden opiskelija sekä suomen kielen ensimmäisen vuoden opiskelija

Hallituksen puheenjohtaja, vastuuna omistajaohjaus ja ulkoinen sidosryhmätoiminta

”Toimin viime vuonna edunvalvontajaoston ja talousvaliokunnan puheenjohtajana, jossa pääsin tutustumaan syvemmin talouteen ja edunvalvontatyöhön. Siellä kehittyi ajatus siitä, että voisin lähteä hallitukseen. Lopulta ajatus kehittyi vielä pidemmälle ja päätin hakea puheenjohtajaksi.

Opiskelijavaikuttajana olen toiminut edellä mainitun lisäksi myös Oulun luonnontieteilijöiden OLuT ry:n puheenjohtajana.

Haluan hallituksessa lisätä sitä, että ihmiset kokevat OYY:n hyödylliseksi. Toivon myös, että hommat sujuvat jouhevasti, koska organisaation rakenne ja hallituksen toiminta ovat muuttuneet. Toivottavasti voisimme auttaa myös seuraavan hallituksen hyvään alkuun.

Erityisesti minua innostavat vuosijuhlat.

Jännitän vielä vähän siirtymistä ylioppilaskunta-arkeen. Tämä on erilaista ainejärjestötoimintaan verrattuna. Olen kuitenkin luottavaisin mielin.

Aion jatkaa opintoja ja tehdä graduni loppuun. Käyn esimerkiksi udmurtin kielen kurssia.

Haluaisin tulevaisuuden OYY:n olevan avoin ja läheisempi jäsenille. Toivoisin, että ylioppilaskunta voisi tarjota kaikille jäsenille jotain, sillä teemme kuitenkin tätä työtä opiskelijoilta opiskelijoille.

Minulle saa tulla puhumaan ihan mistä tahansa. Asian ei tarvitse liittyä ylioppilaskuntaan. Tykkään myös olla ihmisten epävirallinen opinto-ohjaaja ja osaan WebOodin sisällöt ulkoa.”

 

Tia Rahkila

Tia Rahkila, 23, kauppatieteiden kolmannen vuoden opiskelija

Hallituksen 1. varapuheenjohtaja, vastuualueena koulutuspolitiikka

”Olin aiemmin miettinyt, että olisi mukava päästä vaikuttamaan enemmän. Hain hallitukseen vasta täydennyshaussa, koska Santeri kannusti hakemaan.

Olen toiminut kauppatieteiden ainejärjestö Finanssin useassa toimikunnassa ja hallituksessa viime vuonna.

Eniten odotan ensimmäistä kiltojen koulutuspoliittisten vastaavien kokoontumista eli kopokahveja, haluan jo päästä asiaan!

Minua jännittää vastuu. Se on kylläkin hyvää jännitystä.

Aion opiskella samalla, tavoitteenani on tehdä kandi kesällä loppuun. Jaksan liikunnan avulla, esimerkiksi juoksemalla ja tanssimalla.

Tykkäsin aiemmista tapahtumista eniten kaverikoirien vierailuista!

Kirjoitin hakemukseenikin, että haluan tuoda OYY:tä lähemmäksi jokaista jäsentä. Haluaisin, että OYY antaisi jäsenille takaisin. Tahdon myös kehittää koulutuspolitiikkaa ja edunvalvontaa vielä enemmän.

Haluaisin sanoa, että minua ei kannata pelätä, vaikka puhun paljon. Osaan myös kuunnella.”

 

Jarkko Impola

Jarkko Impola, 23, yleisen kasvatustieteen neljännen vuoden opiskelija

Hallituksen 2. varapuheenjohtaja, vastuualueina OSAKO-yhteistyö ja talous 

”Hallitukseen lähtö oli viime hetken päätös. Homma houkutteli, mutta en ollut varma onko minulla tarpeeksi kokemusta tai osaamista. Sain kuitenkin rohkaisua ja hain.

Olen toiminut aiemmin kasvatustieteiden ainejärjestö Motivan hallituksessa 3 vuotta, viimeisimmän vuoden puheenjohtajana.

Haluan tämän vuoden aikana luoda mahdollisimman hyvän pohjan ylioppilaskunnan ja opiskelijakunnan  väliselle yhteistyölle kampuksella. Lisäksi haluan  ylipäätään olla edistämässä ilmapiiriä, jossa jatkossa voitaisiin ajatella, että olemme kaikki yhtä lailla opiskelijoita koulusta ilman jakoa yliopiston ja ammattikorkeakoulun välillä. Henkilökohtaisesti haluaisin hallituksessa oppia paremmaksi esiintyjäksi.

Erityisesti olen innoissani mahdollisuudesta päästä oppimaan yliopistoyhteistöstä laajemmin. Pääsen ulos oman tiedekuntani kuplasta ja tapaamaan opiskelijoita ja henkilökuntaa muualta. Se on innostavaa.

Hallitusvuodessa jännittää elämän ja ajan hallinta. Tässä pestissä joutuu suunnittelemaan omaa elämää ihan uudella tavalla: kuinka paljon aikaa käytän tähän, opintoihin ja muuhun elämään. Gradu on ainakin tällä hetkellä jäissä.

Haluan auttaa kehittämään OYY:stä sellaista, että siihen halutaan jatkossa kuulua myös vapaaehtoisesti.

Toivon, että minua uskalletaan lähestyä erityisesti Oamkin muuttoa koskevissa asioissa.”

 

Petra Nieminen

Petra Nieminen, 25, biologian neljännen vuoden opiskelija

Hallituksen jäsen, vastuualueina sosiaalipolitiikka, pienryhmäohjaajakoulutukset ja kansainvälisyys

”Edustajiston ryhmänjohtajakokouksessa joku kysyi, mikä on meidän syymme sille, ettei kukaan ole hakenut hallitukseen. Mietin, että olisi hienoa lähteä mukaan, mutta en ollut varma miten ehdin. Edellisen hallituksen Benjamin Michelin käytti yhden sunnuntai-illan siihen, että vastaili kysymyksiini, ja on itse tehnyt gradun hallitushommien ohella, mikä auttoi minua uskaltamaan mukaan.

Olen aiemmin toiminut OLuT ry:n hallituksessa kaksi vuotta ja sen lisäksi edustajistossa.

Toivon saavani hallituksessa tekemisen kautta lisää itsevarmuutta ja luottamusta siihen, miten teen asiat.

Odotan innolla sitä, miten yhteistyö opiskelijakunta OSAKOn kanssa lähtee muototumaan. Siinä on hyviä mahdollisuuksia.

Jännitän aikatauluja, koska yritän tehdä gradua hallitushommien ohella. Olen yrittänyt rajata omaa elämääni niin, etten tuo toimiston hommia kotiin ja se näkyy jaksamisessa jo nyt.

OYY:tä ei ole ehkä onnistuttu tuomaan läheiseksi opiskelijoille.

Haluan jättää tasa-arvoisen ylioppilaskunnan, johon kaikki kokevat kuuluvansa – ja haluavat kuulua.

Haluaisin sanoa, että en ole kylmä vaikka olen välillä hiljainen. Jos en tiedä jotain, otan selvää. Minua saa lähestyä asiasta kuin asiasta.”

 

Santeri Siira

Santeri Siira, 24, konetekniikan viidennen vuoden opiskelija

Hallituksen jäsen, vastuualueina tapahtumat ja niihin liittyvät projektit

”Olin aiemmin miettinyt hallitukseen lähtemistä, mutta en oikein uskaltanut hakea. Kuitenkin edellisen hallituksen väki kehotti jo keväällä hakemaan. Syksyn mittaan mietin enemmän ja sain paljon kannustusta.

Aiemmin olen toiminut Koneinsinöörikillan hallituksessa kaksi vuotta ja lääketieteen tekniikan opiskelijoiden OLTO ry:n hallituksessa vuoden. Olen myös ollut edustajistossa kauden.

Haluan osaltani hallituksessa kehittää tapahtumia. Haluaisin, että jäsenistö kokee OYY:n omakseen, eikä vieraana tahona, ja kokee tapahtumat sellaisina, että niihin on helppo ja mukava osallistua.

Jo ennen hallitusvuoden alkua meillä oli hyvä ryhmähenki, joten uskon että hallitus tulee olemaan hyvä. Eniten jännittää Annos60-vuosijuhlat.

Hallitushommissa mietityttää se, että edunvalvontatyötä ei voi saada koskaan valmiiksi. Aina voisi tehdä enemmän, eikä oman kauden aikana voi saada kaikkea valmiiksi. OYY:n hallituksessa ei ole yhtä selkeitä raameja kuin kiltatyössä.

Tarkoituksenani on opiskella ohella vähän, jotta saisin kandivaiheen saatettua loppuun.

Minulle saa ihmeessä tulla juttelemaan, varsinkin jos on kehittämisideoita tapahtumiin tai OYY:hyn liittyen. Myös kaverimielessä saa tulla jutustelemaan, jos haluaa tietää OYY:stä.”

 

Eevasisko Mehtätalo

Eevasisko Mehtätalo, 24, molekyylilääketieteen n. vuoden opiskelija

Hallituksen jäsen, vastuualueina viestintä ja kampuskehittäminen

”Hain hallitukseen jälkihaussa, kun minua rohkaistiin hakemaan. Aluksi koin, etten ole kykenevä tai minulle ei ole tarpeeksi meriittejä. Ajattelin myös, että tämä on kokopäivätyö. Viime vuoden hallituslaiset kuitenkin selvensivät, että voin tehdä gradua ja opintoja myös hallitushommien ohessa.

Olen aiemmin ollut mukana kaikessa missä opiskelija voi olla. Tärkeimpinä ovat kaksi vuotta biokemian killan Histonin hallituksessa ja 5 vuotta hallinnon opiskelijaedustajana biokemian ja molekyylilääketieteen tiedekunnassa.

Haluaisin, että tämän vuoden jälkeen OYY näkyisi myös Kontinkankaan kampuksella ja että siellä opiskelevilla olisi samalla tavalla saatavilla palveluita ja mahdollisuus osallistua tapahtumiin. Haluan myös oppia viestintään liittyviä asioita, kuten taittamista ja napakampaa ilmaisua.

Erityisesti tässä vuodessa innostaa mielenkiintoinen viestintäprojekti, jossa pystyn haastamaan itseäni.

Jännitän oman aikani käyttöä. Tammikuu on ollut paikoittain kuormittava infoähkyn takia. Aion opiskella samalla ja saada graduni tehtyä ennen juhannusta. Muussa elämässä panostan omaan terveyteeni ja ihmissuhteisiin.

Haluaisin, että kaikki opiskelijat tietäisivät olevansa osa OYY:tä. Ylioppilaskuntaan kuuluvat kaikki, eikä se ole mikään ’korkeampi taho’.”

 

Reeta Mäki-Pollari

Reeta Mäki-Pollari, 25, kasvatustieteiden viidennen vuoden opiskelija

Hallituksen jäsen, vastuualueina kuntapolitiikka ja järjestöt

”Minua on houkuteltu hallitukseen jo muutaman vuoden ajan, mutta olen halunnut saada opintoni siihen malliin, että minun on hyvä olla. Hyvien kannustuspuheiden jälkeen päätin kokeilla. Tänä vuonna kuntavaikuttamisen projekti on niin hyvä, että koin että pääsen näyttämään vielä potentiaaliani.

Olen opiskeluaikanani ollut mukana melkein kaikessa, missä opiskelija voi olla. Toimin varhaiskasvatuksen killan, Lastareiden, puheenjohtajana ja edustajistossa kaksi kautta.

Haluaisin, että OYY on tuttu kaikille ja myös ne opiskelijat, jotka eivät olla aktiivisesti mukana, tuntisivat ylioppilaskunnan rakenteen ja sen toimintamallit. Omassa sektorissani toivoisin, että kuntavaikuttamisessa näkyisi opiskelijan ääni esimerkiksi vaaleissa.

Minua jännittää se, toteutuvatko kaikki suunnitelmat ja saadaanko kaikki asiat tehtyä oikein. Aion tehdä gradua myös hallituskauden aikana.

Mielestäni OYY on onnistunut tekemään itsestään läpinäkyvämmän ja avoimemman: ylioppilaskunta ei ole enää samalla tavalla sisäpiirin hommaa, kuin joskus aiemmin.

Toivon, että hallituksesta näkyy ulospäin hyvä yhteishenki.

Haluaisin sanoa että vaikka olen pitkä, kuulen sinut ylös asti.”

Iida Putkonen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Tiedeviestinnän maisteri ja glögin ympärivuotinen kuluttaja. Etsii revontulia, riippumattoja ja juuri oikeita sanoja.

Lue lisää:

Saako opiskelija haaveilla paremmasta?

Opiskelijan asema on monin tavoin turvattu ja hyvä Suomessa. Saako opiskelija unelmoida, vai pitäisikö nykyiseen tilanteeseen pitäisi jo tyytyä?

TEKSTI Essi Erkkilä

KUVAT Ville Paananen

”Oletteko kuulleet, että olisi olemassa maa, joka maksaa sulle opiskelusta? Hullua!”

Ajatus on kalifornialaisen vaihto-opiskelijan, joka aidosti luuli Suomen opintotukijärjestelmää urbaaniksi legendaksi. Hän järkyttyi, kun samassa vaihtokohteessa opiskellut suomalainen ystäväni valaisi hänelle sen olevan totta.

Ulkomailta katsottuna Suomi varmasti vaikuttaakin opiskelijan unelmalta. Tarjolla on kaikille avoin yliopistokoulutus, EU- ja ETA-maiden sisältä tuleville opiskelijoille vieläpä ilman lukukausimaksuja. Joka kuukausi valtio maksaa opiskelijoille verovaroista opintorahaa sekä yleistä asumistukea, jos opinnot ovat edenneet riittävästi. Töissä ei ole opintojen ohella pakko käydä, sillä tarjolla on elämisen tueksi valtion takaama opintolaina. Laina on matalakorkoista ja ajoissa valmistuessa siitä saa onnitteluna reilun hyvityksen.

Taloudellisen tuen lisäksi yhteiskunta auttaa opiskelijoita muillakin tavoilla. Opiskelijoille tarjotaan Kelan ateriatuettu ruokailu ja terveysongelmien kanssa voi kääntyä Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön (YTHS) pariin. Opiskelijaa muistetaan myös opiskelija-alennuksilla monissa paikoissa, esimerkiksi ravintoloissa ja museoissa. Kaikki tämä on todellista luksusta verrattuna esimerkiksi valtameren toiselle puolelle, jossa yhdysvaltalaisopiskelijalla saattaa olla kolmen vuoden opintojen jälkeen opintolainaa yli satatuhatta dollaria.

Suhteellisen hyvin turvatusta asemastaan huolimatta suomalaiset opiskelijat haluavat kuitenkin enemmän ja parempaa.

He haluavat turvatumpaa asemaa yhteiskunnassa, hengähdystaukoa opinnoista ja joustovaraa esimerkiksi kesäajan toimeentulotuen suhteen.

“OYY [Oulun yliopiston ylioppilaskunta] ajaa vastikkeetonta perustuloa, mikä parantaisi opiskelijoiden toimeentuloa ja mahdollistaisi joustavamman työnteon opintojen ohessa”, toteaa hallituksen puheenjohtaja Miriam Putula.

Mutta eikö nykyiseen tilanteeseen pitäisi jo tyytyä? Moneen muuhun maahan verrattuna Suomessahan opiskelijoiden asiat ovat jo hyvin. Asian voi kuitenkin nähdä myös toisenlaisessa valossa.

“Kärsimys ja ongelmat ovat ihmisen henkilökohtainen kokemus. Ei siinä muihin maihin vertailu paljon paina, vaikka se ehkä relevanttia olisikin”, pohdiskeli oululainen 22-vuotias opiskelija kysyttäessä, onko Suomessa opiskelu kärsimystä kansainvälisesti ajateltuna.

Onko opiskelijan sallittua julkisesti haaveilla paremmasta?

Heinäkuussa Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) kannanotossa nostettiin esiin ajatus opiskelijoiden kesälomasta. Opiskelijan on kesällä toimeentulonsa eteen tehtävä joko töitä tai opiskeltava, eikä loman pitäminen ole siis mahdollista. Ratkaisuksi ongelmaan esitettiin perustuloa.

Suomalaisia yliopisto-opiskelijoita edustavan SYL:n ehdotus koettiin röyhkeänä ja jopa hävyttömänä. Julkinen keskustelu räjähti käsiin ja mainituksi tulivat niin opiskelijoiden hyväosaisuus kuin heidän nimeämisensä yhteiskunnan syöttöporsaiksikin, joita sopi sivallella.

“Moni oikeuttaa opiskelijoiden matalan toimeentulon sillä, että valmistumisen jälkeen he todennäköisesti pääsevät korkeapalkkaisiin töihin. Joidenkin mielestä opiskelija ei saisi esittää kritiikkiä nykyistä tilannettaan kohtaan”, Miriam Putula summaa opiskelijoihin kohdistuvia asenteita.

Keskustelu oli yliampuvaa ja osittain asiatontakin. Toisaalta kannanotossa ajatus opiskelijoiden maksetusta kesälomasta oli huonosti muotoiltu, ja ehdotus perustulosta piilotettu tekstin loppuun. On ymmärrettävää, että ajatus aiheutti närästystä yhteiskunnassa, jonka jakamien tukien määrä on  rajallinen ja ottajia on aina enemmän kuin jaettavaa.

Huomattavasti pienemmälle huomiolle keskustelussa jäi kuitenkin julkisen yleisön suhtautuminen opiskelijoihin.

Opiskelija palautettiin rivakasti takaisin omalle paikalleen. Kielenkäyttö ja kannanotot olivat kärkkäitä. Opiskelijoiden haaveet paremmasta ammuttiin tehokkaasti alas. Moni muisteli omia karuja kokemuksiaan opiskeluajalta: näin kamalaa oli minun aikanani, ja silti selvisin!

Kiinnostavimmat kysymykset ovatkin nämä: kuka näin toimii ja miksi?

Köyhien asiat eivät ole minun asiani

Tampereen yliopiston sosiaali- ja terveystieteiden professori Juho Saari on tutkimuksessaan keskittynyt erityisesti huono-osaisiin kohdistuviin asenteisiin sekä heidän asemaansa yhteiskunnassa. Saari on tuonut keskusteluun mukaan uuden käsitteen: solidaarisuusvaje.

Solidaarisuusvaje kuvaa hyvinvoivan enemmistön haluttomuutta osallistua niiden yhteiskunnan tulonsiirtojen ja palvelujen rahoitukseen, jotka koskettavat heikoimmassa asemassa olevia. Sen sijaan he osallistuvat mielellään niiden palvelujen ja etuuksien rahoittamiseen, jotka koskettavat heitä itseään. Opiskelijoiden loma-keskustelussa oli selkeästi nähtävissä solidaarisuusvajeen ilmentymistä, kun ylempään sosioekonomiseen luokkaan kuuluvat arvostelivat ajatusta opiskelijoiden paremmasta kesäajan toimeentulosta. Toisin sanoen äänekkäin arvostelu tuli hyvinvoivasta keskiluokasta.

Keskiluokkainen elämä ei kuitenkaan todellisuudessa ole niin kaukana vähävaraisemmista opiskelijoista kuin helposti ajatellaan, ei ainakaan Saaren tekemien havaintojen mukaan.

Suurin osa suomalaisista sijoittuu edelleen hyvinvoivaan keskiluokkaan, tämä ei ole uutta tai mielenkiintoista.

Sen sijaan erittäin kiinnostavaa on Saaren uutissivusto Kotimaa24.fi:n haastattelussa (07.05.2015) esittämä huomio siitä, että vaikka Suomessa noin 800 000 ihmistä elää köyhyysrajan alapuolella, heistäkin valtaosan elämä on jokseenkin samankaltaista kuin muilla suomalaisilla. Molempien väestöryhmien elintaso, elämänlaatu ja -tapa muistuttavat Saaren mukaan toisiaan.

Silti paremmasta haaveilua ei pidetty opiskelijoille soveliaana.

Solidaarisuusvajeen lisäksi ilmiötä voidaan selittää toisella Saaren käyttämällä termillä, empatiakuilulla. Hyväosaista valtaväestöä ei kiinnosta huonompiosaisten kohtalo. Opiskelijoita kohtaan ei siis tunneta myötätuntoa. Huono-osaisten olemassaoloa ei haluta tiedostaa eikä heidän haluta näkyvän. Näistä aineksista syntyy empatiakuilu, joka erottaa vauraammat väestöryhmät köyhemmistä ja huonommassa asemassa olevista. Tässä tapauksessa kuilu on revennyt keskiluokan ja opiskelijoiden välille.

Avun ansaitsevuus vaikuttaa asenteisiin

Isoa pahaa keskiluokkaa ei kuitenkaan vielä tarvitse viedä tuomiolle. Turun yliopiston apulaisprofessori Johanna Kallion mukaan kyselytutkimukset kertovat erilaista viestiä keskiluokkaisten asenteista huono-osaisia kohtaan.

Kallio on tutkinut erityisesti viimesijaisen toimeentulotuen asiakkaita ja toteaakin, että huono-osaisten ihmisten syyllistäminen sekä ajatukset heidän käytöksensä vilpillisyydestä ovat 2010-luvulle siirryttäessä vähentyneet.

“Enemmistö kansalaisista uskoo, että toimeentulotuen asiakkaat todella tarvitsevat saamansa avun”, Kallio kertoo.

Kysymys opiskelijoiden sorsimisesta kuitenkin leijailee edelleen vastaamattomana. Tutkimuksien mukaan keskiluokkaisten asenteet huono-osaisia kohtaan eivät ole koventuneet.

Siitä huolimatta juuri opiskelijoiden vaatimuksia paremmasta vastustettiin pontevasti. Mikä selittää ristiriitaisuutta?

Johanna Kallio nostaa esiin ansaitsevuuden viisi kriteeriä.

“Avun ansaitsevuudessa ollaan kiinnostuneita siitä, keitä kansalaisten mielestä tulisi auttaa ja miksi. Puhutaan moraalisesti latautuneista mielipiteistä koskien avunsaajia tai apua potentiaalisesti tarvitsevia”, Kallio avaa logiikkaa ansaitsevuuden teorian taustalla.

Varsinaiset kriteerit ovat avunsaajan kontrolli, asenne, vastavuoroisuus, identiteetti sekä tarve. Kontrollilla kuvataan avunsaajan mahdollisuuksia vaikuttaa omaan tilanteeseensa, asenteella puolestaan tämän suhtautumista saamaansa apuun. Kiitollisia ihmisiä autetaan mieluummin.

Tarve on hyvin itseäänselittävä kriteeri. Mitä suuremmassa avun tarpeessa yksilön koetaan olevan, sitä enemmän myös hänen ajatellaan ansaitsevan apua.

“Esimerkiksi vanhuksiin ja köyhien perheiden lapsiin suhtaudutaan myönteisemmin ja heitä ollaan valmiimpia auttamaan kuin maahanmuuttajia tai työttömiä”, Kallio tiivistää.

Opiskelijoiden tilanteen kannalta erityisen kiinnostavia kriteerejä ovat kaksi viimeisintä eli vastavuoroisuus sekä identiteetti. Vastavuoroisuudessa auttaja peilaa autettavaa suhteessa itseensä. Apua annetaan todennäköisemmin, jos auttaja kokee, että hän voisi tarpeen tullen vastavuoroisesti saada apua takaisin. Identiteetti-kriteerissä puolestaan on kyse yhdistävistä asioista ihmisten välillä. Niitä ihmisiä autetaan mieluusti, joiden kanssa yhteistä on paljon.

Keskiluokan ja opiskelijoiden välinen suhde mutkistuu, kun pureudutaan aiheeseen vielä hieman pintaa syvemmälle. Solidaarisuusvaje ja empatiakuilu selittivät vielä helposti keskiluokan ynseää suhtautumista huonommassa asemassa oleviin. Köyhien asiat eivät kiinnosta eikä heidän elämänsä rahoittaminen sitäkään vähää. Kaikkien ansaitsevuuskriteerienkään perusteella opiskelijat eivät varmasti pääse vielä autettavien kärkeen, mutta silti voimakas kielteinen suhtautuminen keskiluokan parissa hämmentää.

Keskiluokkaiset ja alemman tulotason väestöryhmät, esimerkiksi opiskelijat, elävät loppujen lopuksi hyvin samankaltaista elämää. Suuri osa keskiluokkaisista on myös jossain vaiheessa viettänyt opiskelijaelämää. Vastavuoroisesti merkittävä osa opiskelijoista on matkalla kohti hyvinvoivaa keskiluokkaista identitettiä. Yhdistäviä tekijöitä löytyy yllättävän paljon.

Lisäksi vastavuoroisuuden kriteerin luulisi motivoivan keskiluokkaa opiskelijoiden tilanteen ymmärtämisessä ja tukemisessa. Opiskelijoissa ovat tulevaisuuden keskiluokka ja veronmaksajat. Näistä verovaroista maksetaan nykyisen eläköityvän keskiluokan eläkkeet ja hoitokustannukset.

Opiskelijat ovat lisäksi seuraava sukupolvi, jonka tulisi taata yhteiskunnan palvelujen ylläpito, talouden toimivuus sekä pyrkiä ratkomaan ilmastonmuutoksen ja uusien innovatiivisten vientituotteiden kaltaisia haasteita.

Keskiluokan nyt tarjoama apu palautuisi siis kaiken logiikan mukaan heidän käyttöönsä monissa eri muodoissa.

Keskiluokkaiset vielä viime vuosituhannella?

Keskiluokan kovaa suhtautumista voi kuitenkin ymmärtää, jos asiaa tarkastelee lähihistorian huomioiden. Psykoanalyytikko Pirkko Siltala on käsitellyt kirjoituksissaan taakkasiirtymäksi kutsuttua ilmiötä. Taakkasiirtymät ovat ongelmia ja tunnetiloja, jotka ovat jääneet käsittelemättä ja siirtyvät sen seurauksena sukupolvelta toiselle.

Taakkasiirtymän voi synnyttää niin yksilöllinen kuin yhteiskunnallinenkin kriisi. Tyypillisiä aiheuttajia ovat Siltalan mukaan esimerkiksi sodat, taloudellinen ahdinko ja menetykset perhe-elämässä. Ilmiötä esiintyy yksilötasolla, mutta myös yhteisöissä. Taakkasiirtymän trauma voi tulla esiin käytöksen kautta.

“Huonosti käyttäytyvä ihminen vie taakkaansa eteenpäin. Hän heijastaa sitä muihin ja kuvittelee, että vapautuisi sillä tavalla”, Siltala kertoo Tehy-lehden haastattelussa.

Useat nyt keskiluokkaan kuuluvat ovat opiskelleet 1990-luvun suuren laman aikaan, jolloin opiskelijan asema on ollut haastava. Simo Aho ja Hannu Koponen ovat tehneet tutkimusta koskien nuorten opiskelua ja työuria 1990-luvulla. Ahon ja Koposen mukaan opiskelu lisääntyi 90-luvulla merkittävästi juurikin laman seurauksena; kun työtä ei ollut tarjolla lähdettiin opiskelemaan.

Opiskelun lisääntymiseen vaikuttivat myös kiristyneet työmarkkinaehdot. Kuitenkin esimerkiksi opiskelun rahoittaminen opintolainalla oli 1990-luvulla kallista. Korkotaso opintolainoissa oli laman seurauksena poikkeuksellisen korkea. Opetusministeriön tekemässä laajassa opintotukea ja opiskelijoiden opintososiaalista asemaa koskevassa selvityksessä (2003) todetaan, että pankkien viitekorkojen olleen 90-luvun puolessa välissä opintolainoissa noin 7 prosentin luokkaa. Vertailuna Suomen pankin helmikuussa tekemän selvityksen mukaan korkotaso on nykyään opintolainoissa keskimäärin 0,48 %.

Talouden lisäksi lamalla on aina myös suuria vaikutuksia ihmisten muuhun henkilökohtaiseen elämään.

“Taloudellista lamaa voidaan mitata henkilökohtaisesta asenteesta riippumattomilla mittareilla, kuten kansantuotteen ja teollisuustuotannon määrällä, mutta laman kokeminen on yksilöllistä”, kirjoittaa filosofian yliopistolehtori Tommi Lehtonen Vaasan yliopistosta laman filosofiaa käsittelevässä kirjoituksessaan.  Lama aiheuttaa Lehtosen mukaan yksilölle huolta elämän perusasioista, kuten työstä, asumisesta ja toimeentulosta. Hän mainitsee, että huoli näistä välttämättömyyksistä voi olla erittäin stressaavaa.

Opiskelijaelämä 90-luvun laman aikoihin on ollut monella tapaa kurjempaa kuin nykyään. Keskiluokan negatiivinen suhtautuminen 2010-luvun opiskelijoiden vaatimuksiin paremmasta saattaa siis hyvinkin kummuta taakkasiirtymänä heidän oman opiskeluaikansa kurjuudesta. Tarvitsisiko kurjuuden kokemuksen kuitenkaan enää siirtyä ylisukupolvisesti eteenpäin?

Asenteissa olisi parantamisen varaa

“Täällä on hyvä opiskella. Eikä opiskelu ole kärsimystä enempää kuin paljolti muukaan elämä”, summasi 24-vuotias opiskelija ajatuksiaan opiskelijaelämästä.

Suomessa opiskelijan asema on tällä hetkellä yhteiskunnallisesti melko hyvin turvattu: opiskelijat saavat apua taloudellisesti ja heidän asemansa yhteiskunnassa pyritään huomioimaan.

Suurin kehityskohde onkin nykyinen asenneilmapiiri opiskelijoita kohtaan. Ajatus, että korkeakouluopintojen tulisi olla jonkinlainen kärsimyksen Via Dolorosa, on vanhentunut.

Tämä ei tee edellisten sukupolvien kurjuuden kokemuksista väheksyttäviä, sillä ne ovat edelleen tärkeä muistutus opiskelijoiden paremman aseman eteen tehdystä työstä.

Tämänhetkisestä on hyvä muistaa olla kiitollinen. Kehitettävääkin silti riittää.

Samoilla linjoilla on myös OYY:n hallituksen puheenjohtaja Miriam Putula.

“On oikeus [haaveilla paremmasta]. Vaikka suomalaisten opiskelijoiden asema on ehkä maailman parhaimpia ja siitä on hyvä olla kiitollinen, se ei tarkoita etteikö saisi pyrkiä parempaan”, Putula tiivistää.

 

 

Julkaistu ensimmäisen kerran 6.11.2019 Oulun ylioppilaslehden numerossa 4/2019.

Essi Erkkilä

Vastikään Oulusta Vaasaan muuttanut opiskelija, joka pohtii opintoja ja elämää niiden ympärillä. Instagram: @rautainenmuija.

Lue lisää:

Valonkantaja paljastaa historian piilotetut puolet

Oulun ylioppilasteatterin Valonkantaja!-näytelmä käsittelee historiaa uudella tavalla ja toimii ohjaajan mielestä terapeuttisena kokemuksena. Okkultismi-trilogian päätösosan ensi-ilta on 31. tammikuuta Valveella. Toista tällaista näytelmää ei ole, ohjaaja Heidi Maria Huotari sanoo.

Mikä on valonkantaja?

”Valonkantaja on ihminen, joka kantaa viisautta ja tietoa elämästä. Näytelmän kannalta valonkantaja on magian ja mystiikan salaisuuksien varjelija ja puolestapuhuja.”

Näin luonnehtii Valonkantaja!-näytelmän ohjaaja Heidi Maria Huotari.

Valonkantaja! on Oulun ylioppilasteatterin Okkultismi-trilogian kolmas osa. Aiemmat osat Suuri peto! ja Noitavasara! herättivät esitysvuosinaan ihmetystä ja keräsivät huomiota. Nyt luvassa on saagan päättävä kolmas osa.

”Kahdella sanalla sanoen näytelmä on lopun alkua”, apulaisohjaaja–koreografi Nina Ervasti kertoo.

Elli Turkka näyttelee yhtä kaapunaisista.
Elli Turkka näyttelee yhtä kaapunaisista Okkultismi-trilogian päätösosassa. Kuva: Heidi Maria Huotari.

Näytelmä kertoo omasta tahdosta ja halusta elää näköistään elämää, ohjaajat kertovat.

”Jos tiivistäisin näytelmän yhteen sanaan, se olisi ’tahto’”, Huotari sanoo.

Esityksen tavoite on herättää katsojassa kysymyksiä, joita tämä ei olisi muuten itseltään kysynyt. Vastauksia näytelmä ei kuitenkaan suoranaisesti tarjoa.

”Kuin terapeutti, näytelmä kysyy kysymyksen, jota et ole osannut itse kysyä. Näytelmän katsomisen jälkeen ei ole tarkoitus ymmärtää suuria kysymyksiä, vaan alkaa pohtia niitä uudella tavalla”, Huotari selittää.

 

Ohjaaja kertoo Valonkantaja!-näytelmän tavoitteena olevan puhua suurista asioista eri tavalla. Se tarjoaa vaihtoehtoisia näkökantoja elämään, kuolemaan ja omaan olemiseen.

Myös aiempien Okkultismi-trilogian näytelmien teemat ovat olleet suuria: edellisen osan Noitavasara-näytelmän teemana olivat noitavainot ja naisviha.

Viimeisessä osassa keskitytään kansainvälisen historian sijaan Suomeen. Lavalla seikkailee muun muassa kansallissankari Jean Sibelius.

Niko Martti näyttelee Wettenhovi-Aspaa, taiteilijaa, jonka historiankirjat ovat unohtaneet.
Niko Martti näyttelee Wettenhovi-Aspaa, taiteilijaa, jonka historiankirjat ovat unohtaneet. Kuva: Heidi Maria Huotari.

Paljonko näytelmästä on totta ja paljonko tarua?

Sitä ei voi koskaan tietää, Huotari sanoo.

”Sivuamme esityksessä Sibeliuksen vapaamuurariutta, mikä on ihan totta. Myös ystävyys Sigurd Wettenhovi-Aspan kanssa on totta, mutta sen yksityiskohdat ovat jääneet hämärään.”

Totuuden esittämisen sijaan näytelmässä pyritään nostamaan esiin historian puolia, jotka on jätetty pois historiankirjoista.

”Esitämme Sibeliuksen sellaisena hahmona, jota historia ei halua kirjoittaa. Emme suinkaan halvenna, vaan kyseenalaistamme ja valotamme”, Huotari kertoo.

Valonkantaja! siis spekuloi historian kulkua ja herättää myös menneestä enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia.

”Avaamme verhoa menneeseen, jotta ajatus siitä, miten asiat ovat saattaneet olleet jää leijumaan”, ohjaaja sanoo.

 

Okkultismi-trilogian tavoite on ollut todistaa magian jokapäiväisyyttä muun muassa esittelemällä symboleja, jotka ovat nykyään  arkisia, mutta lähtöisin rajatietojen perinteistä.

Edeltävien osien tavalla Valonkantaja! tuo historia lähelle katsojaa. Historialliset henkilöt, kuten Sibelius, ovat kaukaisia, mutta vapaamuurarit ovat yhä arkipäivässä läsnä, Huotari kertoo. Näytelmän avulla hän pyrkii kiinnittämään katsojien huomion myös paikallishistoriaan uudella tavalla.

”Ehkä katsoja bongaa jonakin päivänä vapaamuurareiden logon Oulun keskustasta ja huomaa, ettei asia olekaan niin kaukana.”

Kaapunaiset Elli Turkka, Mari Melakari ja Anni Majava. Kuvan soitin on Okkultismi-trilogiaa varten tehty Yaybahar.
Kaapunaiset Elli Turkka, Mari Melakari ja Anni Majava. Kuvan soitin on Okkultismi-trilogiaa varten tehty Yaybahar. Kuva: Antti Leimi.

Tuttuja elementtejä ovat myös ainakin the Aeon -bändi sekä savukone. Valonkantaja! on kuitenkin oma irrallinen teoksensa, Ervasti muistuttaa.

”Mikään ei mene ohi, vaikka ei olisi aiempia osia nähnytkään.”

 

Temaattisesti trilogian viimeinen osa on järjestäjien mielestä rauhallisempi ja unenomaisempi kuin aiemmat. Tällä kertaa näytelmä esitetään pienemmässä tilassa. Tila vaikuttaa ohjaajan mielestä myös yleisön kokemukseen.

”Pienessä tilassa ei voi tulla takariviin vain katsomaan, vaan koko yleisö on osa näytelmää. Se on fyysisesti pienin, mutta psyykkisesti suurin”, Huotari sanoo.

Näytelmän intensiteetistä huolimatta ohjaaja ja koreografi suosittelevat näytelmää kaikille.

”Jos et ole nähnyt Suurta petoa tai Noitavasaraa, nyt olisi aika”, Ervasti sanoo.

”Tämä on hyvä tapa käydä katsomassa, mitä kaikkea teatteri voi olla. Tämä ei ole millään lailla teatteriesitys, jonka olet nähnyt aiemmin. Toista tällaista ei ole,” Huotari sanoo.

 

Ensi-ilta pe 31.1. klo 19 Valvenäyttämöllä. Valonkantaja! esitetään 12 kertaa 31.1.-29.2. välillä Kulttuuritalo Valveella (Hallituskatu 7, Oulu).

Iida Putkonen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Tiedeviestinnän maisteri ja glögin ympärivuotinen kuluttaja. Etsii revontulia, riippumattoja ja juuri oikeita sanoja.

Lue lisää:

Arvio: Mykistävä Cats-elokuva on näkemisen arvoinen kaikista vääristä syistä

Menestysmusikaalin elokuvasovitus Les Misérablesin ohjaajalta on katastrofaalisin ja mieleenpainuvin Hollywood-floppi vuosikausiin.

 

Cats

Pääosissa James Corden, Judi Dench, Jason Derulo, Idris Elba, Jennifer Hudson, Ian McKellen, Taylor Swift, Rebel Wilson, Francesca Hayward. Käsikirjoitus Tom Hooper ja Lee Hall. Ohjaus Tom Hooper. Ensi-ilta elokuvateattereissa 3.1.2020.

 

Viime kesänä monia häkellytti traileri, jossa digitaalisella turkilla verhotut Hollywoodin suurnimet sipsuttelivat merkillisinä kissaihmisinä Andrew Lloyd Webberin menestysmusikaalin elokuvasovituksessa. Kenties kaiken kruununa keikisteli kissaistunut pop-tähti Taylor Swift, sirotellen kissanminttua lentävällä kuunsirpillä.

Trailereiden aiheuttama hämmennys ja meemitulva eivät auttaneet tekemään elokuvasta myyntimenestystä. Valmis teos on odotetun kummallinen, suorastaan mykistävä kokemus.

 

Elokuvan keskiössä on Jellicle-katukissaheimon vuotuinen seremonia, jonka lopputuloksena yksi kissoista pääsee taivaaseen ja syntyy uuteen elämään. Kilpaillessaan paikasta tuonpuoleisessa kissat esittävät laulu- ja tanssinumeroita.

Kohokohtina mainittakoon paksu katti (Rebel Wilson, Pitch Perfect) tanssimassa ihmiskasvoisten torakoiden ja epämuodostuneiden hiirien kanssa, seurapiirikissan (James Corden, The Late Late Show) kirjaimellisesti roskaämpäriin mätkähtävä esitys ja silinteripäisen taikurikissan (Laurie Davidson) latteaksi jäävä mutta sinnikäs lavashow.

Musiikkiesitysten taka-alalla pahaenteinen katti Macavity (Idris Elba) juonittelee toveriensa pään menoksi. Loppuratkaisu on jopa hullumpi kuin näiden kohtausten jälkeen voisi olettaa. Usea epäuskoinen älähdys kaikui ympärilläni teatterissa, kun paljastui, millaisella kulkupelillä kissataivaaseen lopulta edetään.

 

Elokuvan visuaalinen toteutus on sanalla sanoen häiritsevä. Näyttelijäntyötä ja animaatiota yhdistävä lopputulos saa näyttelijät näyttämään alastomilta mutanteilta. Vajotessaan neljälle raajalle he muistuttavat innottomasti sähiseviä viiksekkäitä apinoita.

Nämä kissat asuvat apokalyptisen tyhjässä Lontoossa, joten voimme kenties olettaa viiksekkäiden hirviöiden kukistaneen lajimme lopulliseen sukupuuttoon.

Animaatio ei kuitenkaan ole elokuvan suurin ongelma. Olisi vaadittu ihme, jotta absurdista ja pitkälti juonettomasta Cats-musikaalista olisi saatu kerronnallisesti johdonmukainen elokuva. Juuri semmoista ohjaaja Tom Hooper tiimeineen kuitenkin uskoakseni yritti tehdä.

Lopputuloksena tarinan satumaiset elementit latistuvat ja vaikuttavat hölmöiltä. Perinteisempään muottiin, rakkauskuvioineen kaikkineen, pakotettu juoni puolestaan tuntuu hyvin väkinäiseltä, eikä koskaan pääse vauhtiin.

 

Laulut ovat Lloyd Webberille tuttuun tyyliin iskeviä ja mieleenpainuvia. Yliampuva ja häiritsevä visuaalinen ilme ei kuitenkaan jätä musiikille tai esiintyjille tilaa loistaa. Lauluja esittävät usein varsin ponnettomasti näyttelijät, joista monelta puuttuu tarvittava laulukokemus.

Musikaalin tunnetuimman sävelen, Memory-balladin, esittävä Jennifer Hudson suoriutuu esiintymisestään parhaiten. Pääosin näyttelijäsuoritukset eivät jää mieleen, joskin konkari Ian McKellen (Taru sormusten herrasta) ja uusi lahjakkuus Laurie Davidson kuin ihmeen kaupalla erottuvat edukseen kissanviiksiensä alta.

Kunnianhimoisissa tanssikohtauksissa esiintyjien taituruus hukkuu lähes täysin levottomiin taustoihin ja mielikuvituksettomaan leikkaukseen.

 

Cats-musikaalin ystävät tuskin lämpenevät sovitukselle, joka ei ole rakkauskirje oudolle laulunäytelmälle, vaan välinpitämätön yritys muokata persoonallisen absurdista lähdemateriaalista perinteinen Hollywood-satu. Catsista vähemmän tietävä katsoja kenties turhautuu jo heikkoon juoneen. Elokuvan surullisenkuuluisaksi noussut irvokas visuaalinen maailma puolestaan tuskin puhuttelee ketään.

Suosittelen elokuvaa niille, jotka haluavat todistaa täysin ainutlaatuista sekasotkua, jonka olemassaoloa on hankala edes käsittää. Vaikka luimistelin myötähäpeästä monta kertaa elokuvan aikana, sen päätyttyä hymyilin leveästi todistamalleni viihdyttävälle katastrofille. Cats on täysin ainutlaatuinen kammotus – ja sellaisena katsomisen arvoinen.

 

Alkuperäisestä musikaalista kiinnostuneille suosittelen vuonna 1998 julkaistua elokuvaa, joka kuvastaa Lontoossa toteutettua teatteriversiota. Musikaalin viralliselta Youtube-kanavalta löytyy otteita elokuvassa loistavasti esitetyistä lauluista, vailla digitaalisen turkin vilahdustakaan.

Raita Niva

  Tiedeviestinnän opiskelija, aasialaisen ruuan ystävä ja optimisti. Twitter: @rtkniva

Lue lisää: