Cats-elokuvassa näyttelijät muuntuvat tietokonegrafiikan avulla kissoiksi. Mukana on muun muassa poptähti Taylor Swift. Kuva: Universal Pictures

Arvio: Mykistävä Cats-elokuva on näkemisen arvoinen kaikista vääristä syistä

Menestysmusikaalin elokuvasovitus Les Misérablesin ohjaajalta on katastrofaalisin ja mieleenpainuvin Hollywood-floppi vuosikausiin.

Elokuva-arvostelu  | 

Teksti Raita Niva

 

Cats

Pääosissa James Corden, Judi Dench, Jason Derulo, Idris Elba, Jennifer Hudson, Ian McKellen, Taylor Swift, Rebel Wilson, Francesca Hayward. Käsikirjoitus Tom Hooper ja Lee Hall. Ohjaus Tom Hooper. Ensi-ilta elokuvateattereissa 3.1.2020.

 

Viime kesänä monia häkellytti traileri, jossa digitaalisella turkilla verhotut Hollywoodin suurnimet sipsuttelivat merkillisinä kissaihmisinä Andrew Lloyd Webberin menestysmusikaalin elokuvasovituksessa. Kenties kaiken kruununa keikisteli kissaistunut pop-tähti Taylor Swift, sirotellen kissanminttua lentävällä kuunsirpillä.

Trailereiden aiheuttama hämmennys ja meemitulva eivät auttaneet tekemään elokuvasta myyntimenestystä. Valmis teos on odotetun kummallinen, suorastaan mykistävä kokemus.

 

Elokuvan keskiössä on Jellicle-katukissaheimon vuotuinen seremonia, jonka lopputuloksena yksi kissoista pääsee taivaaseen ja syntyy uuteen elämään. Kilpaillessaan paikasta tuonpuoleisessa kissat esittävät laulu- ja tanssinumeroita.

Kohokohtina mainittakoon paksu katti (Rebel Wilson, Pitch Perfect) tanssimassa ihmiskasvoisten torakoiden ja epämuodostuneiden hiirien kanssa, seurapiirikissan (James Corden, The Late Late Show) kirjaimellisesti roskaämpäriin mätkähtävä esitys ja silinteripäisen taikurikissan (Laurie Davidson) latteaksi jäävä mutta sinnikäs lavashow.

Musiikkiesitysten taka-alalla pahaenteinen katti Macavity (Idris Elba) juonittelee toveriensa pään menoksi. Loppuratkaisu on jopa hullumpi kuin näiden kohtausten jälkeen voisi olettaa. Usea epäuskoinen älähdys kaikui ympärilläni teatterissa, kun paljastui, millaisella kulkupelillä kissataivaaseen lopulta edetään.

 

Elokuvan visuaalinen toteutus on sanalla sanoen häiritsevä. Näyttelijäntyötä ja animaatiota yhdistävä lopputulos saa näyttelijät näyttämään alastomilta mutanteilta. Vajotessaan neljälle raajalle he muistuttavat innottomasti sähiseviä viiksekkäitä apinoita.

Nämä kissat asuvat apokalyptisen tyhjässä Lontoossa, joten voimme kenties olettaa viiksekkäiden hirviöiden kukistaneen lajimme lopulliseen sukupuuttoon.

Animaatio ei kuitenkaan ole elokuvan suurin ongelma. Olisi vaadittu ihme, jotta absurdista ja pitkälti juonettomasta Cats-musikaalista olisi saatu kerronnallisesti johdonmukainen elokuva. Juuri semmoista ohjaaja Tom Hooper tiimeineen kuitenkin uskoakseni yritti tehdä.

Lopputuloksena tarinan satumaiset elementit latistuvat ja vaikuttavat hölmöiltä. Perinteisempään muottiin, rakkauskuvioineen kaikkineen, pakotettu juoni puolestaan tuntuu hyvin väkinäiseltä, eikä koskaan pääse vauhtiin.

 

Laulut ovat Lloyd Webberille tuttuun tyyliin iskeviä ja mieleenpainuvia. Yliampuva ja häiritsevä visuaalinen ilme ei kuitenkaan jätä musiikille tai esiintyjille tilaa loistaa. Lauluja esittävät usein varsin ponnettomasti näyttelijät, joista monelta puuttuu tarvittava laulukokemus.

Musikaalin tunnetuimman sävelen, Memory-balladin, esittävä Jennifer Hudson suoriutuu esiintymisestään parhaiten. Pääosin näyttelijäsuoritukset eivät jää mieleen, joskin konkari Ian McKellen (Taru sormusten herrasta) ja uusi lahjakkuus Laurie Davidson kuin ihmeen kaupalla erottuvat edukseen kissanviiksiensä alta.

Kunnianhimoisissa tanssikohtauksissa esiintyjien taituruus hukkuu lähes täysin levottomiin taustoihin ja mielikuvituksettomaan leikkaukseen.

 

Cats-musikaalin ystävät tuskin lämpenevät sovitukselle, joka ei ole rakkauskirje oudolle laulunäytelmälle, vaan välinpitämätön yritys muokata persoonallisen absurdista lähdemateriaalista perinteinen Hollywood-satu. Catsista vähemmän tietävä katsoja kenties turhautuu jo heikkoon juoneen. Elokuvan surullisenkuuluisaksi noussut irvokas visuaalinen maailma puolestaan tuskin puhuttelee ketään.

Suosittelen elokuvaa niille, jotka haluavat todistaa täysin ainutlaatuista sekasotkua, jonka olemassaoloa on hankala edes käsittää. Vaikka luimistelin myötähäpeästä monta kertaa elokuvan aikana, sen päätyttyä hymyilin leveästi todistamalleni viihdyttävälle katastrofille. Cats on täysin ainutlaatuinen kammotus – ja sellaisena katsomisen arvoinen.

 

Alkuperäisestä musikaalista kiinnostuneille suosittelen vuonna 1998 julkaistua elokuvaa, joka kuvastaa Lontoossa toteutettua teatteriversiota. Musikaalin viralliselta Youtube-kanavalta löytyy otteita elokuvassa loistavasti esitetyistä lauluista, vailla digitaalisen turkin vilahdustakaan.

Julkaistu 10.1.2020

Raita Niva

  Tiedeviestinnän opiskelija, aasialaisen ruuan ystävä ja optimisti. Twitter: @rtkniva

Lue seuraavaksi

Musiikilla ei tienaa, kenessä on vika?

Juhani Kenttä

Kolumni

18.6.2020

Kaikkea voi tehdä, kunhan sisäinen kriitikko on hiljennetty

Katariina Sarja

Kolumni

29.5.2020

Erkki Koiso-Kanttilan katu 1
2T-ovi, 1.krs
90570 Oulu

toimitus@oyy.fi
+358 40 526 7821