Oulun ylioppilaslehti etsii toimitusharjoittelijoita keväälle ja syksylle – hae harjoitteluun 10.2. mennessä!

Etsimme kahta harjoittelijaa, jotka haluavat olla mukana kehittämässä Oulun ylioppilaslehteä yhä kiinnostavammaksi opiskelijalehdeksi niin verkossa kuin printissä.

Toimitusharjoittelijanamme pääset harjoittelemaan kaikkia verkkolehden toimituksen arkeen kuuluvia tehtäviä, kuten juttujen kirjoittamista, tekstien editoimista, valokuvaamista ja lehden sosiaalisen median sisältöjen tuottamista. Koska Oulun ylioppilaslehdestä julkaistaan vuonna 2020 neljä printtinumeroa, pääset osallistumaan myös printtilehtien suunnitteluun ja toteutukseen. Kevään harjoittelija osallistuu myös lehden julkaisujuhlien toteuttamiseen yhdessä päätoimittajan kanssa. 

Tarjoamme sinulle kivan työyhteisön ja mahdollisuuden tutustua lehden toimittamisen kaikkiin vaiheisiin. Työsi tueksi saat paljon palautetta ja henkilökohtaista ohjausta. Työnkuvaa on mahdollista muokata harjoittelijan omien taitojen ja toiveiden mukaan. 

Edellytämme sinulta aiempia korkeakouluopintoja ja hyvää suomen kielen taitoa. Aiempi kokemus journalistisesta työstä, videoiden teosta ja valokuvauksesta katsotaan eduksi. Tärkeintä on kuitenkin, että olet oma-aloitteinen, innokas ja kiinnostunut hyvästä journalismista ja oululaisesta opiskelijaelämästä.



Molempien harjoittelujaksojen kesto on 2,5 kuukautta. Toivottava ajankohta harjoittelulle ajoittuu keväälle helmi–toukokuulle, viikkojen 8–19 välille, syksylle elo–lokakuulle, viikkojen 32–42 välille. Harjoittelun tarkka ajankohta on neuvoteltavissa. 

Harjoittelijan työaika on keskimäärin 30 tuntia viikossa, ja pääasiallinen työpaikka on lehden toimitus Linnanmaalla. 

Harjoitteluajan palkka on 1424,80 e/kk (lehdistön työehtosopimuksen mukaisesti). Huomioithan, että harjoittelupaikan saamisen edellytyksenä on, että sinulla on käytössäsi korkeakoulun myöntämä harjoittelutuki.

Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi ja ansioluettelosi sähköpostilla osoitteeseen hakemukset@oyy.fi. Halutessasi voit liittää mukaan 1–3 aiempaa työnäytettä (esimerkiksi kirjoitettu juttu, video tai taittotyö). Kerro hakemuksessasi myös, haetko kevään vai syksyn harjoitteluun, vai sopisiko sinulle kumpi tahansa. 

Hakuaika alkaa maanantaina 27.1. ja päättyy 10.2.2020 klo 12.00. 

Haastatteluajankohdasta ilmoitetaan haastatteluun valituille maanantaina 10.2. Haastattelut järjestetään viikolla 7.

 

Lisätietoja harjoittelun sisällöstä antaa lehden vs. päätoimittaja Iida Putkonen, 040 526 7821, paatoimittaja@oyy.fi Harjoittelua koskevista käytännön asioista voi kysyä lisää ylioppilaskunnan pääsihteeri Kauko Keskisärkältä, paasihteeri@oyy.fi, 0405231822.

 

Oulun yliopiston ylioppilaskunta on julkisoikeudellinen yhteisö, jonka asiakirjat ovat pääasiallisesti julkisia. Huomioithan, että hakeneiden nimet kirjataan pöytäkirjaan, joka on saatavilla internetissä. Lähetettyjä hakemuksia käsittelevät Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen jäsenet ja toimihenkilöt, ja niitä säilytetään vuoden verran valintapäätöksen tekemisen jälkeen. Valituksi tulleen hakemus liitetään julkisen pöytäkirjan liitteeksi. 

OYY korostaa toiminnassaan moniarvoisuutta ja ihmisten tasavertaisia mahdollisuuksia. Toivomme tehtävään eritaustaisia ja -sukupuolisia hakijoita.

 

Oulun ylioppilaslehti on Oulun yliopiston ylioppilaskunnan julkaisema, journalistisesti itsenäinen ylioppilaslehti. Lehden sivuilta löydät pilkahduksia opiskelijaelämästä, mielenkiintoisten henkilöiden tarinoita, Oulun yliopistolla tehtävää tiedettä ja opiskelijaa koskettavia ajankohtaisia ilmiöitä. Lehden ensimmäinen numero julkaistiin vuonna 1961. Verkkolehteä voi lukea osoitteessa oulunylioppilaslehti.fi

 

Julkaistu 27.1.2020

Lue seuraavaksi

Student lunch prices to go down in 2021

Anna-Sofia Tastula

In English

17.9.2020

Ateriatuki nousee – halvempaa opiskelijaruokaa 2021

Anna-Sofia Tastula

Uutiset

17.9.2020

Erkki Koiso-Kanttilan katu 1
2T-ovi, 1.krs
90570 Oulu

toimitus@oyy.fi
+358 40 526 7821