Tiedevilppi on tutkijan dopingia

Suomi on ainakin toistaiseksi säästynyt koko tiedemaailmaa ravistelleilta vilppiskandaaleilta. Usein hyvän tieteellisen käytännön loukkausepäilyissä on vilpin sijaan kyse tutkijoiden keskinäisistä kähinöistä, työ- ja ihmissuhdekiistoista. Osa Suomen vilppiepäilyistä jää kuitenkin ilmoittamatta ja siten virallisesti käsittelemättä.

TEKSTI Anni Hyypiö

KUVAT Anni Arffman

Heinäkuun ensimmäisenä päivänä vuonna 2015 korealaissyntyinen Dong-Pyou Han tuomittiin Yhdysvalloissa neljän vuoden ja yhdeksän kuukauden ehdottomaan vankeuteen.

Hanin tapaus on poikkeuksellinen siksi, että häntä ei epäilty ryöstöstä, raiskauksesta, taposta tai pahoinpitelystä – Hanin rikoksena oli tiedevilppi.

Iowan osavaltion yliopistossa biolääketieteen tutkijana työskennelleen Hanin todettiin sepittäneen ja väärentäneen koetuloksiaan. Han oli peukaloinut tutkimusryhmänsä koekaniinien verinäytteitä, jotta kokeissa testattu HIV-rokote näyttäisi toimineen.

Näillä tuloksilla ryhmä sai Yhdysvaltain terveysvirastolta tutkimusrahoitusta lähes 19 miljoonaa dollaria (noin 16 miljoonaa euroa).

Lähes viiden vuoden vankilatuomion lisäksi Iowan osavaltion tuomari James Gritzner tuomitsi Hanin maksamaan takaisin osan saamistaan apurahoista, 7,2 miljoonaa dollaria (noin 6,5 miljoonaa euroa.)

Vilpin paljastuminen oli ankara kolaus myös tiedeyhteisölle, sillä koekaniinien tulokset olivat luoneet uskoa siihen, että HI-virukselta suojaava rokote oli syntymässä.

Vilppi ei Suomessa vie vankilaan

Suomessa tiedevilppi ei ole rikos, vaan vilpin käsittely on tiedeyhteisön sisäinen asia.

Vilppiepäilyn käsittely perustuu Tutkimuseettisen neuvottelukunnan (TENK) laatimaan ohjeeseen Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausepäilyjen käsitteleminen Suomessa (HTK-ohje). Sen tavoitteena on edistää hyvää tieteellistä käytäntöä ja varmistaa loukkausepäilyjen käsittely asiantuntevasti, oikeudenmukaisesti ja mahdollisimman nopeasti. Kaikki Suomen julkisen rahoituksen piirissä olevat yliopistot, ammattikorkeakoulut ja tutkimuslaitokset ovat sitoutuneet noudattamaan ohjetta.

Itse TENK on opetus- ja kulttuuriministeriön asiantuntijaelin, joka valvoo ja ennaltaehkäisee tutkimusvilppiä kaikilla tieteenaloilla.

Neuvottelukunta ei kuitenkaan toimi asiassa tuomioistuimena, vaan vastuu vilppiepäilyjen tutkimisesta on tutkimusorganisaatioilla itsellään. Hyvän tieteellisen käytännön loukkausepäilyt tutkitaan aina siinä organisaatiossa, jossa epäilty tutkija toimii.

Tutkimuseettisen neuvottelukunnan pääsihteerin Sanna Kaisa Spoofin mukaan TENK sai viime vuonna 24 ilmoitusta epäillystä hyvän tieteellisen käytännön loukkauksesta. Niistä seitsemässä loukkauksen todettiin tapahtuneen.

”Ilmoitettujen epäilyjen määrä on pikkuisen noussut, mutta todettujen vilppien määrät ovat kuitenkin maltillisia.”

Oulussa hyvän tieteellisen käytännön loukkauksia selvitellään harvakseltaan.

”Tapauksia todetaan maksimissaan yksi vuodessa, eli ne ovat hyvin harvinaisia”, kertoo yliopiston hallintojohtaja Essi Kiuru.

Tänä syksynä yliopisto on käynnistänyt tutkinnan hyvän tieteellisen tutkinnan loukkauksesta. Tutkinta koskee vuonna 2013 julkaistua artikkelia, jonka toinen kirjoittaja on Oulun yliopiston dosentti. Toisella kirjoittajista ei ole siteitä yliopistoon. Artikkelin kirjoittajien epäillään plagioineen Jyväskylän yliopistossa tehtyä pro gradu –työtä.

Asiasta esiselvityksen tehnyt Oulun yliopiston kulttuuriantropologian professori Hannu I. Heikkinen totesi raportissaan epäilyn tutkimuseettisistä loukkauksista tai vähintään vakavista epäselvyyksistä olevan aiheellinen. Varsinaista tutkintaa varten perustetaan viisihenkinen tutkintaryhmä, jota johtaa professori Mirka Hintsanen.

Osa Suomen vilppiepäilyistä jää kuitenkin ilmoittamatta ja siten virallisesti käsittelemättä.

”Toimistollamme tiedetään kaikki epäilyt, jotka on saatettu esimerkiksi yliopiston rehtoreiden tietoon, mutta läheskään kaikkia vilppi- tai piittaamattomuusepäilyjä ei syystä tai toisesta tule meidän tietoomme. Jos vilppiepäilyjä ei organisaatioissa tutkita, emme mekään niistä tiedä”, Spoof sanoo.

Uskallanko kertoa vilpistä?

Sanna Kaisa Spoofin mukaan osa vilppiepäilyistä jää selvittämättä siksi, että kirjallista ilmoitusta ei voi tehdä nimettömänä. Koska yliopistojen asiakirjat kuuluvat julkisuuslain piiriin, myös vilppiepäilystä ilmoittavan nimi tulee julki.

Nimen paljastuminen voi olla kynnyskysymys esimerkiksi nuorelle tutkijalle, joka epäilee vilpistä professoriaan.

”Kaikki toki toivovat, että tutkimusvilppi selvitetään. Mutta uskaltaako asiaa tehdä julkiseksi, jos pelissä on rahoitus ja oma ura?” Spoof pohtii.

Nimetön ilmoitus on tällä hetkellä mahdollinen vain silloin, jos kyseessä on hyvin vakava, esimerkiksi ihmishenkiä vaaraan asettava vilppiepäily. Tällöinkin nimettömän tutkimuksen aloittaminen on TENKin harkinnassa.

Vilpistä ilmoittavan asemaa on käsitelty kesäkuussa julkistetussa, Opetus ja kulttuuriministeriön tilaamassa TENKin selvityksessä. Selvityksen mukaan vilppiepäilystä ilmoittamista tulisi yksinkertaistaa ja vilppitutkinnan osapuolia suojella nykyistä paremmin.

Suojelua tarvitsee nimittäin aina myös vilpistä epäilty, Spoof muistuttaa.

”Selvitysprosessit ovat rankkoja kaikille osapuolille. Myös vilpistä epäilty henkilö voi olla uhri. Jos vilppiepäily on perusteeton, voi epäilty menettää maineensa syyttä. Epäily on epäily niin kauan, kun toisin todetaan.”

Edes itseään ei saa plagioida

Vaikka arkikielessä kaikki tieteen tekemiseen liittyvät epämääräisyydet nimetään ronskisti tiedevilpiksi, HTK-ohje suhtautuu asiaan analyyttisemmin. Sen mukaan hyvän tieteellisen käytännön loukkaus tarkoittaa epäeettistä ja epärehellistä toimintaa, joka vahingoittaa tieteellistä tutkimusta ja pahimmillaan jopa mitätöi sen tulokset.

Hyvän tieteellisen käytännön loukkaukset jaetaan kahteen kategoriaan, vilppiin tieteellisessä toiminnassa ja piittaamattomuuteen hyvästä tieteellisestä käytännöstä.

Näistä vakavampaa on vilppi, joka merkitsee tiedeyhteisön ja usein myös päätöksentekijöiden harhauttamista. Vilppiä on väärien tietojen tai tulosten esittäminen tiedeyhteisölle tai niiden levittäminen eteenpäin esimerkiksi julkaisussa, käsikirjoituksessa tai oppimateriaalissa.

Vilppi jaetaan edelleen neljään alakategoriaan: sepittämiseen, havaintojen vääristelyyn, plagiointiin ja anastamiseen.   Siinä missä kansainvälisissä ohjeissa vilppikategorioita on yleensä vain kolme (sepittäminen, vääristely ja plagiointi), Suomessa anastaminen on saanut oman kategoriansa.

Plagioinnilla tarkoitetaan jonkun toisen julkituoman työn esittämistä omanaan. Plagioinniksi lasketaan sekä suora että mukaillen tehty kopiointi, ja se voi koskea esimerkiksi tutkimussuunnitelmaa, käsikirjoitusta, artikkelia tai käännöstä.

Anastamisella taas tarkoitetaan toisen henkilön tutkimustuloksen, -idean, -suunnitelman, -havaintojen tai -aineiston oikeudetonta esittämistä tai käyttämistä omissa nimissä.

Piittaamattomuus hyvästä tieteellisestä käytännöstä on vilppiä lievempi kategoria. Se ilmenee HTK-ohjeen mukaan törkeinä laiminlyönteinä ja tutkimustyön eri vaiheissa ilmenevänä holtittomuutena.

Piittaamattomuus ilmenee muun muassa muiden tutkijoiden osuuden vähättelynä julkaisuissa, tutkimustulosten tai käytettyjen menetelmien huolimattomana ja siten harhaanjohtavana raportointina,  tulosten ja tutkimusaineistojen puutteellisena kirjaamisena ja säilyttämisenä. Myös itsensä plagiointi, eli samojen tutkimustulosten esittäminen näennäisesti uutena, lasketaan piittaamattomuudeksi hyvästä tieteellisestä käytännöstä.

Näiden lisäksi HTK-ohjeessa listataan tutkimustyössä esiintyviä vastuuttomia tekoja. Niitä ovat muun muassa omien tieteellisten ansioiden vääristely esimerkiksi ansio- tai julkaisuluettelossa, tutkimuksen lähdeluettelon paisuttelu tutkimusviittausten määrän keinotekoiseksi lisäämiseksi ja yleisön harhauttaminen esittämällä julkisuudessa harhaanjohtavia tai vääristeleviä tietoja omasta tutkimuksesta ja sen tuloksista.

Myös perätön ilmianto HTK-loukkauksesta tai muu toisen tutkijan työtä vaikeuttava toiminta voi täyttää loukkauksen kriteerit.

Sanna Kaisa Spoofin mukaan TENKille tietoon tulevien HTK-loukkausepäilyiden taustat ovat varsin kirjavia. Usein kyse on pohjimmiltaan joko työ- tai ihmissuhdekiistoista, joskus jopa varsin pikkumaisista asioista.

Suurta, koko tiedemaailmaa perin juurin ravistelevaa tiedeskandaalia ei Suomessa ole koettu.

”Vakavia vilppiepäilyjä on Suomessa vähän. Varsinainen tiedevilppi on Suomessa erittäin harvinaista.”

Spoofin mukaan suuri osa TENKille ilmoitetuista epäilyistä koskee tutkimusryhmissä syntyneiden yhteisartikkeleiden tekijyyttä.

Ilmoitus voi koskea oman nimen puuttumista julkaisutiedoista, tai sitä, että mukana on nimi, jonka ilmoittajan mielestä ei lainkaan kuuluisi olla kirjoittajaluettelossa.

Vaikka nimen puuttuminen voi kuulostaa pikkurikkeeltä, sillä on tutkijalle merkittävä vaikutus. Koska tieteellisten julkaisujen määrää syynätään tarkasti niin rankingeissa kuin rahoitusta jaettaessakin, on oman nimen uupuminen yhteisartikkelista tutkijalle vahingollista.

Vilppi ja piittaamattomuus voivat olla myös lainvastaisia tekoja. Esimerkiksi jos tutkija tuhoaa kilpailijansa laboratoriolaitteita, tapaus voi kuulua rikoslain piiriin. Jos tutkija vähättelee ja herjaa toista tutkijaa mediassa, hän voi syyllistyä samalla myös kunnianloukkaukseen.

Oulun ylioppilaslehti 2016

Mitä vilpistä seuraa?

Törkeästä tiedevilpistä kärähtäminen tarkoittaa lähes varmaa loppua tutkijan uralle. Erityisen härskit vilppitapaukset asettavat myös tutkimusorganisaatiot koville.

Sen on saanut kokea muun muassa maineikas ruotsalainen lääketieteellinen yliopisto, Karoliininen instituutti, joka on viimeisen vuoden aikana joutunut kärsimään vierailevan professorinsa, kirurgi Paolo Macchiarinin ympärille syntyneestä skandaalista. Muovisen tekohenkitorven kehittämisestä tunnettua Macchiarinia on epäilty tiedevilpin ohella potilaiden kuolemaan johtaneista hoitovirheistä.

Vilppiepäilyt saivat vahvistuksen syyskuun alussa, kun Ruotsin eettinen tarkastuslautakunta (Centrala etikprövningsnämnden) totesi Macchiarinin syyllistyneen tiedevilppiin. Samaan aikaan Macchiarini-skandaalin selvittämiseksi palkattu tutkimuskomitea julkisti tuloksensa, jonka mukaan instituutti luotti liikaa kirurgin komeaan ansioluetteloon eikä tarkastanut Macchiarinin taustoja kunnolla ennen tämän palkkaamista.

Tämän seurauksena Ruotsin korkeakoulutuksesta ja tutkimuksesta vastaava ministeri Helene Hellmark päätti erottaa Macchiarinin palkkaamiseen osallistuneet Karoliinisen instituutin hallituksen jäsenet ja instituutin entisen rehtorin, yliopistonkansleri Harriet Wallbergin.

Instituutista itsekin potkut saanut Paolo Macchiarini on kiistänyt syyllistyneensä tutkimusvilppiin tai potilaiden turvallisuuden vaarantamiseen ja kuitannut epäilykset tutkijoiden pahantahtoisuudella.

Suomessa saman mittakaavan vilppimyllerrystä ei ole nähty. Siksi Suomessa hyvän tieteellisen loukkauksen seuraukset ovat yleensä huomattavasti miedompia.

Jos tutkijan todetaan syyllistyneen hyvän tieteellisen käytännön loukkaukseen, tyypillinen seuraus on huomautus, jossa tutkijaa kehotetaan korjaamaan toimintatapansa.

Mikäli kyse on yhteisartikkelin nimikiistasta, joka katsotaan HTK-loukkaukseksi, tulee muiden artikkelin kirjoittajien huolehtia siitä, että puuttuva nimi lisätään kirjoittajaluetteloon.

”Sähköisessä artikkelissa nimi voidaan lisätä suoraan kirjoittajaluetteloon. Mikäli kyseessä on perinteinen artikkeliteos tai monografia, pitää nimen puuttumisesta tiedottaa sille tiedeyhteisölle, jota asia koskee. Tällä on suuri merkitys tutkijalle ja hänen urakehitykselleen, sillä hän saa lisätä yhden julkaisun julkaisuluetteloonsa”, Sanna Kaisa Spoof sanoo.

Mikäli kyseessä on erityisen törkeä vilppitapaus, voi tutkija menettää jopa tutkimusvirkansa ja -rahoituksensa.

Sana vilpistä leviää tiedeyhteisössä nopeasti ja tekee akateemisella uralla etenemisestä vaikeaa. Maineen menetys onkin kovin hinta, jonka tutkija joutuu vilpistä maksamaan.

”Jos tutkija jää tiedevilpistä kiinni, tulee tutkimusorganisaation HTK-prosessin lopputuloksena ilmoittaa asiasta asianomaisen tiedeyhteisölle ja rahoittajalle”, Spoof sanoo.

Spoof korostaa sitä, että vakavat, erottamiseen johtavat vilppiepäilyt ovat Suomessa erittäin harvinaisia.

”Toisaalta olen huomannut sen, että plagiointiepäilyt paljastuvat hyvin usein aivan sattumalta. Ne eivät yleensä tule ilmi normaalissa tekstin arviointi- tai tarkistusvaiheessa, vaan ne saatetaan huomata jonkin aivan kummallisen sattuman yhteydessä. Siinä mielessä voi pohtia sitä, kuinka yleistä ja kuinka vakavaa vilppi oikein on. Sen laajuutta ei kukaan oikein pysty sanomaan.”

Panokset vilpistelyssä ovat kovat. Sanna Kaisa Spoof vertaakin tiedevilppiä huippu-urheilussa käytettyyn dopingiin.

”Houkutuksena voi olla maine ja kunnia, esimerkiksi ensimmäisenä saavutetusta läpimurrosta. Lievemmissä liioittelutapauksissa tarkoituksena voi olla jopa julkisuuden tavoittelu. Tutkijalla voi myös olla kiire saada lisää julkaisuja omaan julkaisuluetteloon, millä tavoitellaan tutkimusrahoitusta itselle tai työnantajalle.”

Vilppi on vakava syyte

Tutkimusvilppi on ollut Suomessa tänä vuonna pinnalla Helsingin Sanomien VTT-uutisoinnin vuoksi. Helmikuussa lehti uutisoi näyttävästi VTT:n tutkimusryhmässä esiintyneistä vilppiepäilyistä, joita tutkimuskeskuksen johto lehden mukaan vielä tietoisesti peitteli. Lehti nimesi epäilyn koskevan tutkimusprofessori Matej Oresicin johdolla tehtyä tutkimusta, jonka mukaan ykköstyypin diabeteksen voisi havaita jo vuosia ennen taudin puhkeamista.

Uutisointi synnytti vilppikohun, jonka myötä VTT ilmoitti käynnistävänsä asiasta uuden vilppitutkinnan. Uusi selvitys rajattiin koskemaan Journal of Experimental Medicine -tiedelehdessä vuonna 2008 julkaistua diabetesartikkelia.

Kesäkuussa vilppiepäilyä koskevat otsikot eivät olleet yhtä raflaavia: VTT:n selvitysmiehet eivät löytäneet näyttöä tutkimuseettisestä vilpistä tai muusta hyvän tieteellisen käytännön loukkauksesta.

Helsingin Sanomissa tutkinnan päättyminen tosin otsikoitiin näin: ”VTT:n selvitys ei tuonut varmaa näyttöä vilpistä – selvittäjät nostavat esille tiedeartikkelin vakavat puutteet”.
Eli vilppiä oli, mutta varmuutta siitä ei saatu.

Helsingin Sanomien uutisoinnista kanneltiin Julkisen sanan neuvostolle, joka antoi asiasta kaksi vapauttavaa ja kaksi langettavaa päätöstä. Neuvoston mukaan lehden jutuissa kyllä esitettiin yksipuolisia tulkintoja ja kohdistettiin vilppiepäilyt yhteen tutkijaan, mutta pelkkien epäilyjenkin käsitteleminen oli yhteiskunnallisesti merkittävää ja perusteltua.

Langettavat päätökset HS sai vilppiepäilyjä käsittelevistä jatkojutuista, joissa lehti antoi lukijalleen virheellisen kuvan tiedevilppiselvitysten sisällöstä eikä oikaissut olennaista asiavirhettä, eli vilpistä vapauttavaa raportin tulosta.

Helsingin Sanomat käsitteli VTT:n tiedevilppiepäilyjä suurella tarmolla, mutta yksi asia uutisoinnista kokonaan puuttui: pohdinta siitä, voisiko vilpin sijaan kyse tutkimuksen laadusta.

Heikkoihin havaintoihin tai perustelemattomiin päättelyihin perustuva tutkimus ei sinänsä vielä merkitse vilppiä, eikä tiedollinen puute tai huolimattomuus välttämättä tee toiminnasta vielä tutkimusetiikan vastaista.

HTK-ohjeessa todetaan, että aidot tieteelliset tulkinta- ja arviointierimielisyydet ovat osa tieteellistä keskustelua, eivätkä ne loukkaa hyvää tieteellistä käytäntöä.

Sanna Kaisa Spoofin mukaan medialla on taipumusta hakea sensaatiota ja paljastuksia vilppiepäilyistä.

Vaikka aihe olisi kuinka makoisa, maltti tulisi pitää matkassa loppuun saakka, hän muistuttaa. Tämä koskee myös niitä tutkijoita, jotka kommentoivat asiaa blogeissaan.

”Blogikirjoituksissa tutkijat saattavat kommentoida asioita aika rajustikin. Meitä tämä vähän hirvittää, onhan kyse keskeneräisistä asioista. Epäillyn asema täytyy pitää aina mielessä: Jos kyse on vasta epäilystä, ei saa syntyä käsitys siitä, että vilppi olisi tapahtunut. Epäiltyjen nimien julkaisemisen kanssa pitäisi toimia samoin kuin rikosepäilyissä. Jos ei ole vielä tuomittu, kannattaa miettiä, pitääkö nimiä mainita.”

Vilpistä pääsee eroon valistuksella

Voiko tutkija vedota vilpistelyssään vahinkoon, vai opetetaanko tieteen tekemisen pelisäännöt tarpeeksi kattavasti opiskeluaikana?

Sanna Kaisa Spoofin arvion mukaan tutkimusetiikasta on viimeisten vuosien aikana valistettu ainakin maan tohtorikouluissa.

”Opiskelijoilla, jotka ovat viime vuosina olleet tohtorikouluissa, on asia ollut esillä. Meillä on myös oma tutkimusetiikkaa koskeva verkkokurssiaineisto. Tietoa siis on.”

Spoofin mukaan tiedevilpin ennaltaehkäisy on äärimmäisen tärkeää. Hänen mukaansa jo perusopinnoissa olisi hyvä olla pakollisena tutkimusetiikan kurssi, jotta etiikan pohdinta tulisi luontevaksi osaksi opintoja.

”Toivoisin yliopistojen lisäksi järjestävän säännöllisesti tutkimusetiikan koulutusta kaikille ja kaikenikäisille, yliopistojen johdosta opiskelijoihin.”

Tietoa tutkimusetiikasta tarvitsisivat Spoofin mukaan myös ulkomaalaiset opiskelijat.

”Meille tulee paljon jatko-opiskelijoita ja tutkijoita, jotka eivät ole suorittaneet perustutkintoa Suomessa. Yliopistolla on velvollisuus varmistaa se, että myös he ovat perillä suomalaisista tutkimuseettisistä käytännöistä.”

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Viikon 41 tutkijatapaaminen: Kuulovika voi haitata lapsen kykyä kommunikoida sosiaalisissa tilanteissa

Puhumaan oppiminen vaatii kuuloa. Mutta kuinka lapset, joilla on kuulovika oppivat oikein puhumaan ja kuinka he pärjäävät arjen kommunikointitilanteissa? Kuinka lapsen kykyä käyttää kieltä sosiaalisissa tilanteissa parhaiten tuetaan?

TEKSTI Heli Paaso-Rantala

KUVAT Heli Paaso-Rantala

Mitä tutkit tällä hetkellä, logopedian tohtorikoulutettava Krista Wallenius?

Tutkin sitä, miten sisäkorvaistutteita tai korvantauskuulokojeita käyttävien ja puhuttua suomea omaksuvien kuulovikaisten lasten sosiaalinen kielenkäyttö kehittyy 4-6 vuoden iässä, ja mitkä asiat ovat siihen yhteydessä. Aiheen tutkiminen on tärkeää, koska sosiaalisen kielenkäytön taidot eli pragmaattiset taidot ovat yhteydessä esimerkiksi siihen, miten lapsi pystyy solmimaan ystävyyssuhteita.

Miten kuulovikaisia lapsia autetaan kielen oppimisessa?

Yli 95 % kuulovikaisista lapsista syntyy kuuleville vanhemmille, joiden äidinkieli on jokin puhuttu kieli. Lapsen kuulovika voi tulla vanhemmille yllätyksenä eivätkä he välttämättä tunne ihmisiä, joilla olisi synnynnäinen kuulovika. Jos lapsella on erittäin vaikea kuulovika, lapsi ei voi kuulla puhetta. Jos lapsen kuulovika on lievempi, lapsi voi kuulla puhetta, mutta epätarkasti. Koska puhetta kuullaan epätarkasti, puhutun kielen oppiminen voi olla tavanomaista hitaampaa.

Jos lapsella on vaikea tai erittäin vaikea kuulovika, hän voi saada vanhempien niin halutessa sisäkorvaistutteen tai kaksi. Sisäkorvaistutteet asennetaan leikkauksessa. Sisäkorvaistute stimuloi kuulohermoa sähköisesti, mikä saa aikaan kuuloaistimuksia. Sisäkorvaistutteiden avulla lapsi ei kuule täysin normaalisti, mutta niin hyvin, että puhutun kielen omaksuminen on mahdollista. Jos lapsella on lievä tai keskivaikea kuulovika, hän saa yleensä korvantauskuulokojeet, jotka vahvistavat ääntä. Apuvälineiden lisäksi kuulovikaiset lapset tarvitsevat usein puheterapeuttista kuntoutusta.

Miten kuulovika vaikuttaa lasten sosiaaliseen kielenkäyttöön?

Kuulovika voi vaikuttaa sekä lapsen puheen tuoton kehitykseen että kykyyn ymmärtää puhetta. Esimerkiksi uusien sanojen oppiminen voi olla hidasta, jos sanoja ei kuule tarkasti. Sen lisäksi, että lapsen tulee oppia kielen äänteet, sanat ja rakenteet, hänen täytyy myös ymmärtää, kuinka kieltä käytetään sopivasti erilaisissa kommunikointitilanteissa. Tämän taidon kehittymiseen vaikuttavat esimerkiksi erilaisista kommunikointitilanteista saadut kokemukset ja se, miten muut ihmiset pukevat sanoiksi näitä tilanteita.

Kuulovian ja siitä usein seuraavien kielellisten vaikeuksien vuoksi syvällinen keskustelu siitä, miksi ihmiset tuntevat, ajattelevat tai käyttäytyvät tietyllä tavalla erilaisissa tilanteissa voi olla vaikeaa. Tämä on ehkä yksi syy sille, miksi kuulevien vanhempien kuulovikaisilla lapsilla voi olla sosiaalisen kielenkäytön vaikeuksia. Aihetta on tutkittu erittäin vähän, joten siitä tarvitaan lisää tietoa.

Osaatko sanoa, miten kuulovikaisten lasten sosiaalinen kielenkäyttö kehittyy? 

Kuulovikaisten lasten sosiaalisen kielenkäytön taidot kehittyvät hyvin vaihtelevasti. Osalla kuulovikaisista lapsista nämä taidot kehittyvät kuten normaalikuuloisilla lapsilla. Osalla taas ne kehittyvät viiveellä. Yritän selvittää, mistä tämä johtuu ja tapahtuuko jossain vaiheessa kiinniottamista. Haluaisin myös selvittää, millaisesta sosiaalisen kielenkäytön kuntoutuksesta nämä lapset hyötyisivät.

Miksi valitsit kyseisen tutkimuksen väitöskirjasi aiheeksi?

Sain vuonna 2011 logopedian professori Sari Kunnarilta puhelun, jossa hän tiedusteli, kiinnostaisiko minua tulla töihin hankkeeseen, jossa tutkitaan kuulovikaisten lasten kielellistä kehitystä. Innostuin tästä mahdollisuudesta, ja aloitin työskentelyn hankkeessa. Olin jo opiskeluaikoina kiinnostunut sosiaalisesta kielenkäytöstä, ja aloin miettiä, miten siihen liittyvät taidot kehittyvät kuulovikaisilla lapsilla. Sosiaalisen kielenkäytön taidoilla on keskeinen merkitys lapsen selviytymiseen arjessa ja sosiaalisen kielenkäytön ongelmat voivat vaikuttaa kielteisesti lapsen minkäkuvaan. Siksi koin tämän aiheen tutkimisen tärkeäksi.

Heli Paaso-Rantala

Oulun yliopiston tiedeviestinnän opiskelija, joka ei aina pysy mukana maailman menossa.

Lue lisää:

Tutkijoiden yö Oulussa ensimmäistä kertaa

Tämän viikon perjantaina Oulun yliopistossa ja kasvitieteellisessä puutarhassa vietetään ensimmäistä kertaa kansainvälistä Tutkijoiden yötä. Tutkijoiden yön ohjelmaan kuuluu useita työpajoja, joissa tutkijat esittelevät käytännön läheisesti tieteen tekemistä. Pajoissa voi muun muassa kokeilla väärennösten ja luiden tunnistamista, paperin valmistamista ja katsoa eri mikroskoopeilla muuten näkymättömään maailmaan. Illan aikana voi seurata useita esityksiä tieteen ja taiteen rajamailta. […]

Tämän viikon perjantaina Oulun yliopistossa ja kasvitieteellisessä puutarhassa vietetään ensimmäistä kertaa kansainvälistä Tutkijoiden yötä.

Tutkijoiden yön ohjelmaan kuuluu useita työpajoja, joissa tutkijat esittelevät käytännön läheisesti tieteen tekemistä. Pajoissa voi muun muassa kokeilla väärennösten ja luiden tunnistamista, paperin valmistamista ja katsoa eri mikroskoopeilla muuten näkymättömään maailmaan.

Illan aikana voi seurata useita esityksiä tieteen ja taiteen rajamailta. Mediataiteilija Kasperi Mäki-Reinikka kertoo taiteen tekemisestä aivotutkimuksen välineillä ja taiteilija Kristiina Ljokkoi elävien organismien käyttämisestä taideteoksissa. Professori Kalevi Mursulan tieteellis-taiteellisessa esityksessä liikutaan tieteen, taiteen ja mystiikan parissa kuvaten kosmisia ilmiöitä.

Lisäksi on mahdollisuus osallistua useisiin opastettuihin kiertokäynteihin kasvitieteellisessä puutarhassa ja Linnanmaan alueella sijaitsevassa vanhassa kuusimetsikössä.

Tapahtumassa voi seurata myös tutkijoiden Pecha Kuchaa: yhdeksän tutkijaa tulee kukin esittämään 20 diaa ja kertomaan 20 sekunnissa diaa kohden omasta työstään ja tutkimusaiheestaan. Aiheet ulottuvat digitalisaatiosta ja psyykkisten sairauksien hoidosta vaatteiden välittämiin viesteihin ja sään kestävään kaupunkiin.

Tutkijoiden yön tarkoituksena on tuoda esiin tutkijoita, tieteen tekemistä ja tieteen vaikutusta jokapäiväiseen elämäämme nopeasti muuttuvassa maailmassa. Tavoitteena on muun muassa rohkaista nuoria tiedeuralle.

”Suomessa tehdään todella paljon huippututkimusta, joka ansaitsee nykyistä paremman näkyvyyden. Myös yleisöllä on oikeus tietää, miksi tutkimusta tehdään”, akatemiatutkija Janne Pakarinen Jyväskylän yliopistosta sanoo.

Tutkijoiden on koko Euroopan kattava tapahtumaketju, joka järjestetään samana iltana 300 paikkakunnalla eri maissa. Oulun yliopisto järjestää tapahtuman nyt ensimmäistä kertaa, ja Oulun lisäksi samaan aikaan Kajaanissa ja Sodankylässä. Pohjois-Suomesta mukana on myös Lapin yliopisto Rovaniemellä.

Tutkijoiden yön ohjelmasta suurin osa on Oulun yliopiston tutkijoiden tuottamaa. Mukana ovat lisäksi Museo- ja tiedekeskus Luuppi/Tietomaa, Suomen ympäristökeskus SYKE ja VTT.

Viikon 39 tutkijatapaaminen: Sosiaalisia normeja ja virtasvaikutusta

Stereotyyppinen mielikuva taloustieteestä on kovaa ja häikäilemätöntä voitontavoittelua. Taloustiede voi kuitenkin käsitellä myös inhimillisempiä arvoja ja sosiaalisia ongelmia. Oulun yliopiston Kauppakorkeakoulussa sosioekonominen taloustiede on verrattain uusi tutkimuksen aluevaltaus.

TEKSTI Essi Oikarinen

KUVAT Essi Oikarinen

Mitä tutkimuksesi käsittelee, tohtorikoulutettava ja yliopisto-opettaja Sanna Huikari Oulun yliopiston Kauppakorkeakoulusta?

Teen sosioekonomista tutkimusta eli tutkin sosiaalisten ja taloudellisten tekijöiden yhteisvaikutuksia. Viimeisimmäksi julkaistussa tutkimuksessamme selvitimme työttömyyden yhteyttä itsemurhiin. Sitä ennen työpöydällä olivat muun muassa alkoholismin ja avioerojen yhteydet.

Olen taustaltani kansantaloustieteilijä, joskin nykyään puhutaan vain taloustieteestä. Väitöskirjassani piti olla aivan toinen näkökulma, mutta törmäsin työn alkuvaiheessa noin neljä vuotta sitten kiinnostaviin sosioekonomisiin kysymyksiin. Näistä teemoista ei ole kurssia perustutkinto-opiskelijoille Oulussa, eikä niitä ole aiemmin juuri käsitelty meillä tutkimuksessakaan. Aloin tarkastella kysymyksiä makrotalouden ja soveltavan ekonometrian kautta.

Mitkä ihmeen makrotalous ja soveltava ekonometria?

Makrotalous käsittelee kokonaistaloudellisia ilmiöitä kuten työttömyyttä, työllisyyttä, hintatasoa, kansantuotetta ja niiden välisiä riippuvuuksia. Yksilöiden, kotitalouksien ja yritysten käyttäytymistä havainnoidaan tämän kokonaisuuden osina.

Soveltava ekonometria taas on tilastotieteitä soveltava menetelmä, jota voidaan käyttää esimerkiksi taloustieteen teorian testaamiseen. Olennaista ei ole ainoastaan se, onko kahden asian välillä yhteys, vaan myös se, kuinka suuri yhteys on.

 

Oulun ylioppilaslehti 2016
Taloustieteilijöiden ajatellaan vain maksimoivan voittoja tai minivoivan kustannuksia, mutta Sanna Huikarin mukaan taloustiede on paljon muutakin.

 

Viimeisin julkaistu tutkimuksesi käsittelee työttömyyden ja itsemurhakuolleisuuden välistä yhteyttä. Mitä aiheesta selvisi?

Tutkimuksessa selvitimme työttömyyden ja itsemurhien välistä yhteyttä Suomessa alueittain.

Taloustieteessä puhutaan paljon odotuksista, ja yksi aiemmin selvittämätön tekijä oli työttömyyden odotus. Emme siis tuijottaneet vain eri alueiden työttömyysasteita, vaan tarkastelussa olivat mukana työttömäksi joutumisen alueelliset odotukset. Yllättäen negatiivisilla tulevaisuudenodotuksilla eli mahdollisuudella joutua työttömäksi lähitulevaisuudessa näyttäisi olevan vaikutusta itsemurhakuolleisuuteen, toisin kuin aiemmalla työttömyydellä.

Toinen kiinnostava löytö on sosiaalisten normien vaikutus. Vertailimme maantieteellisiä alueita toisiinsa. Jos työttömyys oli ollut alueella matalalla maan keskiarvon alapuolella ja yhtäkkiä työttömien määrä kasvoi, nosti tämä myös itsemurhamääriä. Samanlaista vaikutusta ei ollut alueella, jossa työttömyysprosentti oli jo alun perin korkea. Yksi selitys voi olla, että omaa elämää ei siis ainoastaan verrata omaan aikaisempaan olotilaan, vaan myös ympäröivään yhteiskuntaan. Voidaan puhua niin kutsutusta virtasvaikutuksesta (engl. keeping up with the Joneses) – pitäisi mennä vähintään yhtä hyvin kuin toisillakin.

Itsemurhat, avioerot, alkoholismi – tutkimuksesi vilisee elämän varjopuolia. Eikö hyvinvointia voisi tutkia myös positiivisemmin?

Minusta on tärkeää, että tässä saa olla ihmisiä koskettavien ja yhteiskunnallisesti merkittävien perusasioiden äärellä. Yleinen mielikuva taloustieteilijästä on melko kova. Meidän ajatellaan vain maksimoivan voittoja tai minivoivan kustannuksia. Taloustiede on paljon muutakin. Siinä voi olla mukana koko elämän kirjo.

Toki on olemassa myös onnellisuustaloustiedettä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa on paljon well-being -tutkimusta ja myös Saksasta löytyy kattavia onnellisuus- ja hyvinvointikyselyitä ja niihin pohjautuvaa tutkimusta. Onnellisuutta on kuitenkin vaikea mitata, ja tutkimusta täytyy tehdä olemassa olevilla aineistoilla.

Masentava tilasto voi olla myös heräte. Esimerkiksi Iso-Britanniassa vuoden 2008 talouskriisiä seurannut itsemurhapiikki julkaistiin lääketieteen ykköstutkimusjulkaisuissa, millä oli käytännön seurauksia esimerkiksi lääkärien antamiin suosituksiin.

Mitä tutkimuksessasi tapahtuu seuraavaksi?

Viime aikoina olen tutkinut kriisejä. Olemme luokitelleet erilaisia talouden kriisejä ja romahduksia öljykriisistä osakemarkkinakriisiin 1960-luvulta lähtien ja tarkastelleet eri kriisityyppien vaikutuksia itsemurhakuolleisuuteen.

Toisaalta kiinnostuksenkohteisiin kuuluu myös talouden pitkittynyt pysähtyneisyys, eli sellaiset ajanjaksot jolloin talouskasvua ei juurikaan tapahdu. Minua kiinnostaa, voiko paikallaan junnaavassa taloudessa olla itse asiassa jotain hyvääkin yhteiskunnalle. Tukeeko tasaisuus ihmisten hyvinvointia?

Essi Oikarinen

Tiedeviestinnän opiskelija, joka haluaisi keksiä lisää värejä ja valon aallonpituuksia.

Lue lisää:

Säteileviä myyriä mä metsästän

Jenni Kesäniemi lähtee tällä viikolla Tšernobyliin. Myyrätutkija viettää viikon sulaneen reaktorin saastuttamilla alueilla. Ensi kertaa Ukrainaan matkaava Kesäniemi selvittää, miten eläimet ovat sopeutuneet säteilyyn luonnossa.

TEKSTI Antti Miettinen

KUVAT Antti Miettinen

Mitäs Ukrainassa, ekologian yksikön tutkijatohtori Jenni Kesäniemi?

Lähden keräilemään metsämyyriä saastuneilta alueilta. Pyydystän myyriä vajaan viikon Tšernobylissä ja saman verran ei-saastuneissa paikoissa muualla Ukrainassa.

Tšernobylissä päivät kuluvat Exclusion Zonella, eli suojavyöhykkeellä. Se on rajattu alue, jonne pääsemiseen tarvitaan erityiset luvat. Suojavyöhykkeellä on tuhoutunut voimala ja kaikkein saastuneimmat paikat. Siellä on myös kenttälabra, josta teen myyränpyyntiretkiä. Yöt vietän Tšernobylin kaupungissa hotellissa. Siellä ei pitäisi olla yhtään enempää säteilyä kuin täälläkään.

Mitä tapahtuu Tšernobylissä? Tuotko takaisin radioaktiivisia tuliaisia?

Pyydystän suojavyöhykkeellä myyriä ja vien ne kenttälabraan. Alueelta ei saa tuoda eläviä eläimiä ulos, joten otan myyristä paikan päällä veren ja kudokset talteen. Verestä on myöhemmin tarkoitus tutkia muun muassa valkosoluja.

Siellä on muitakin myyrätutkijoita Oulun ja Jyväskylän yliopistoista. En itse kerää näytteitä pahimman säteilyn alueilta, mutta pääsen näkemään nekin paikat.

Mikä säteilevissä myyrissä kiinnostaa?

Tutkimme hankkeessamme, mitä eläimille siellä nyt tapahtuu. Että miten ne ovat sopeutuneet elämään saastuneilla alueilla. Vertailemme kaikessa saastuneiden ja ei-saastuneiden alueiden myyriä.

Tutkin säteilyn vaikutuksia DNA:han. Tarkastelen, mitä DNA:n ja geenien tasolla eri kudoksissa säteilyn vaikutuksesta tapahtuu, ja miten myyrät pärjäävät DNA-vaurioiden kanssa. Lisäksi tutkin myyrien kromosomeista säteilyn vaikutusta muun muassa vanhenemiseen liittyviin telomeereihin.

Tärkeimmät tutkimuskysymykseni ovat, vaikuttaako säteily DNA:n korjausmekanismeihin, sekä miten eläimet sietävät mahdollista kroonista stressitilaa. DNA:n korjausmekanismit nimensä mukaisesti korjaavat muun muassa säteilyn vuoksi syntyviä DNA-vaurioita. Selvitän, miten aktiivisia näiden vaurioiden korjaamiseen liittyvät geenit ovat. Vertailen siis säteilyn vaikutusta myyrien eri geenien toimintaan.

Näkyykö säteily paikallisissa eläimissä?

Suuri osa tutkimuksesta on keskittynyt siihen, onko siellä elukoita ja paljonko niitä on. DNA-tason tutkimusta ei ole vielä paljoa tehty.

Myyrät tuntuvat päällisin puolin pärjäävän. On kuitenkin havaittu, että niillä on siellä enemmän näköä haittaavaa kaihia kuin muualla. Myös esimerkiksi lintujen aivot ovat alueella pienentyneet.

Mitenkäs turvallisuuspuoli?

Perusohjeet on annettu. Maaperä on se, joka siellä on saastunut. Perusjärjellä siellä pärjää: mitään ei saa kaivaa maasta, eikä kiskoa kasveja irti. Eli pitää käyttää kumppareita ja varoa, ettei kengän sisään mene mitään. Siellä käytettävät vaatteet pitää jättää sinne, tai käyttää valkoista suojapukua. Sellaista, joita on telkkarissakin näkynyt.

Suojavyöhykkeellä on tosi pahasti ja ei-niin-pahasti saastuneita alueita. Siellä ilmeisesti aika hyvin tiedetään, missä päin pahimmat paikat ovat.

Kuinka paljon jännittää?

Ihan jännää on, hyvällä tavalla. En ole ennen käynyt tuommoisissa paikoissa. En ole ollut hirveän huolissani, koska minulle sanottiin heti, ettei ole asiaa aivan pahimmin saastuneille alueille.

Lääkäriltä piti kyllä ennen matkaa käydä kysymässä, saanko mennä. Piti käydä keskustelemassa, että miltä tämä tuleva säteilytyön tekeminen nyt tuntuu.

Mitä tapahtuu reissun jälkeen? Tutkitaanko tutkijoita?

Ei varmaan muuten kuin että Säteilyturvakeskus (STUK) on kiinnostunut tietämään, paljonko saamme radiaatiota. Kannan mukanani STUK:lle lähetettävää dosimetriä, joka mittaa säteilyaltistuksen koko reissun ajalta. Toivottavasti kuulen sitten tulokset.

Antti Miettinen

Tiedeviestinnän opiskelija ja evoluutiobiologi, jonka mielestä elämme aivan hullunkurisella pallolla.

Lue lisää:

Viikon 20 tiedejulkaisu: Laadukkaan ja puutteellisen tiedon Wikipedia

Tietosanakirja Wikipediasta on tullut merkittävä tietoresurssi ihmisten jokapäiväisessä elämässä. Sen artikkelit jakavat mielipiteitä luotettavuuden ja sisällön suhteen. Voiko Wikipedian sisältöön luottaa? Onko siitä luotettavaksi lähteeksi?

TEKSTI Heli Paaso-Rantala

KUVAT Heli Paaso-Rantala

Oulun yliopistossa Interact-tutkimusyksikössä tutkijatohtorina työskentelevä Arto Lanamäki on tutkinut Wikipediaa jo vuodesta 2008, jolloin hän aloitti väitöskirjansa tekemisen Bergenin yliopistoon Norjaan. Väitöskirjatyön ohessa Lanamäki huomasi, että vuonna 2001 perustetusta Wikipediasta on tehty tuhansia tieteellisiä tutkimuksia.

Oman väitöskirjansa kirjallisuuskatsaus laajenikin paljon isommaksi projektiksi, kun Lanamäki alkoi tehdä yhteistyötä kanadalaisten tutkijoiden Chitu Okolin, Mostafa Mesgarin ja Mohamad Mehdin ja sekä tanskalaisen tutkijan Finn Årup Nielsenin kanssa. Tämä viisikko päätyi yhteistyöhön, jonka tarkoituksena oli tuottaa systemaattinen kirjallisuuskatsaus Wikipediaa käsittelevästä tutkimuksesta. Kirjallisuuskatsauksessa viisikko kävi läpi 110 vertaisarvioitua artikkelia.

Lanamäen ja muiden kirjallisuuskatsauksessa on kaksi pääsuuntausta Wikipedia-sisältöä koskevassa tutkimuksessa: laatu ja koko. Wikipedian sisällön laatua on tutkittu neljästä näkökulmista: kattavuus, ajantasaisuus, luettavuus ja luotettavuus. Laatua on tutkittu useilla tieteen aloilla, joita ovat lääketiede ja terveys, historia, psykologia, filosofia, viestintä, biologia sekä muiden lajityyppien aiheet.

Vertaisarvioidut artikkelit paljastivat, että Wikipedian laatu jakautuu epätasaisesti. Osa artikkeleista on hyvinkin korkeatasoista, kun taas osassa artikkeleita tiedot ovat puutteellisia tai jopa valheellisia. Esimerkiksi patologiasta kertovia artikkeleita pidettiin suurimmalta osalta hyvinkin paikkaansa pitävinä, ja arvioijien mielestä näitä artikkeleita voisi hyödyntää alan koulutuksessa ottamalla ne mukaan opinto-ohjelmaan.

”Paikka paikoin Wikipedian artikkelit ovat laadukkaita, mutta sen sisältöön tulee kuitenkin suhtautua varauksella. Lopullinen vastuu on aina lukijalla.”

Lanamäki pitää tulosta tasapainoiseina, sillä sen pohjalta kukaan ei voi tehdä arviota mustavalkoisesti, että Wikipedia on tai ei ole laadukas. Osa artikkeleista on todella hyviä, ja pärjää vertailussa toisinaan jopa voittaen Encyclopedia Britannican, jota pidetään luotettavana tietosanakirjana. Lanamäen mukaan suositellut Wikipedian artikkelit ovat käyneet läpi useita eri kehitysvaiheita, ja niitä on saattanut olla muokkaamassa tuhansiakin henkilöitä.

”Yksi henkilö on voinut muokata pilkkuvirheet, toinen puolestaan korjata asiavirheet. Artikkelia voi muokata useakin henkilö omien osaamisalueiden pohjalta.”

Lanamäki pitää tutkimustulosta kiinnostavana niille, jotka tarvitsevat tietoa Wikipedian sisällöstä tutkimustyössään. Artikkelia voi pitää eräänlaisena perusteoksena Wikipedian sisällöstä ja laadusta, sillä tutkimustuloksia löytyy niin puolesta kuin vastaan.

Mutta voiko ja kannattaako Wikipediaa käyttää missään olosuhteessa lähteenä? Lanamäen mielestä kysymykseen vastaaminen on haastavaa, sillä ainakin aihetta tutkivan tulee käyttää Wikipediaa lähteenä. Muussa käytössä tulee miettiä, onko se tarkoituksen mukaista.

”Wikipediaa joka tapauksessa käytetään lähteenä, kun halutaan vaikka määritelmä jollekin tietylle asialle. Wikipediasta löytyviä alkulähteitä voi kuitenkin hyödyntää vapaasti. Joskus opinnoissa Wikipedian sivuja hyödynnetään ihan oppimateriaalina, sillä tieto voi löytyä Wikipediasta kattavasti ja helposti ymmärrettävästi. Täytyy kuitenkin muistaa, että jos Wikipediaa siteeraa, niin tieto saattaa olla kuukausien kuluttua muuttunutta, sillä kuka tahansa voi muokata sisältöä.”

Tutkimuksen julkaisi Journal of the Association for Information Science and Technology.

Heli Paaso-Rantala

Oulun yliopiston tiedeviestinnän opiskelija, joka ei aina pysy mukana maailman menossa.

Lue lisää: