Binäärin tuolla puolen: Juuli Koskinen taistelee sateenkaarioikeuksien puolesta

Kirjallisuuden opiskelija Juuli Koskinen kokee tulevansa sivuutetuksi yksinkertaisissa asioissa: jatkuvasti pitäisi valita olevansa joko nainen tai mies. Kyllästyminen yliopiston heteronormatiivisuuteen ja sukupuolibinääriin johti uuden järjestön perustamiseen.

TEKSTI Minne Mäki

KUVAT Joel Karppanen

”Ne ovat yksinkertaisia asioita, joita sateenkaariyhteisössä osataan ottaa huomioon. Muissa järjestöissä niitä ei pakosti edes ajatella.” Näin kirjallisuudentutkimuksen opiskelija Juuli Koskinen kuvailee yliopistolla kokemaansa hienovaraista syrjintää ja seksismiä.

Luonnehdintaa on edeltänyt pitkä listaus arkisia käytäntöjä ja lausahduksia, joihin keskiverto-opiskelijan ei välttämättä tarvitse kiinnittää huomiota. On usein valittava joko naisten tai miesten vessoista, saunavuoroista ja pukuhuoneista, kuunneltava tytöttelyä tai pojittelua sekä seurattava puheita, jotka alkavat fraasilla ”hyvät naiset ja herrat”. Lisäksi sitseillä on vaikeaa välttyä kännisten opiskelijoiden homoläpältä.

Nämä eivät ole uusia kritiikin aiheita. Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen laajan kirjon huomioon ottaminen on jo monessa ympäristössä itsestäänselvää. Useisiin suomalaisiin yliopistoihin on jo esimerkiksi lisätty huomattava määrä unisex-vessoja ja -pukuhuoneita. Oulun yliopistossa unisex-vessoiksi on muutettu 36 kappaletta ensimmäisen kerroksen yksittäisiä vessoja. Kokonaisvaltaista muutosta hidastaa se, että osa vessoista sijaitsee palveluntuottajien alueella, eikä siis ole yliopiston päätös muuttaa niiden sukupuolittuneisuutta.

Siksi Koskinen päätti aktivoitua.

Hän kuuluu heihin, jotka eivät sovi ennalta määrätyn normiopiskelijan malliin. Oma erilaisuus ja yliopiston vakiintuneet rakenteet aiheuttavat vääjäämättä kokemuksen ulkopuolisuudesta, kun joutuu toistuvasti kysymään: Entä minä? 

Vuosi sitten heräsi kuitenkin myös toinen kysymys.

“Oulussa ei ole sateenkaariopiskelijoille mitään omaa järjestöä, vaikka Helsingissä, Turussa ja Tampereella on. Voisinko mä ite järkkää sen?”

Yhteydenotto kahteen opiskelukaveriin johti sanan nopeaan leviämiseen: tällä hetkellä järjestön perustamista valmistelee Koskisen lisäksi 39 muuta opiskelijaa. Ooka ry:n eli Oulun korkeakouluopiskelijoiden sateenkaariyhdistyksen perustamiskokous on huhti-toukokuun vaihteessa. 

Into, jolla uuteen järjestöön ollaan suhtauduttu, kertonee siitä, ettei Koskinen ole ainoa, joka kaipaa yhteisöllisyyttä ja vertaistukea. Hänelle itselleen järjestön perustaminen merkitsee ennen kaikkea turvaa, vertaistukea ja samanhenkistä seuraa. Sitä, ettei tarvitse selittää tai puolustaa itseään. 

Kunhan saa olla mitä on 

Käytännössä järjestö rakentuu kahdenlaisen ajatuksen ympärille. Ensinnäkin sen kautta voi monipuolisemmin ja näkyvämmin vaikuttaa yliopiston turvallisuus- ja tasa-arvokysymyksiin. Toisekseen järjestetään matalan kynnyksen tapahtumia sateenkaariopiskelijoille ja heidän allyilleen eli sateenkaariyhteisön liittolaisille.

Koskinen ei määrittele tarkkaan, keille järjestö on tarkoitettu. Tervetulleita ovat kaikki, joita sateenkaariasiat kiinnostavat.

“Kunhan kaikki saavat olla sellaisia ihmisiä kuin ovat ja muut hyväksyvät sut sellaisena, niin täydellisenä ja epätäydellisenä kuin olet.”

Tämä onkin olennainen viesti, jota Koskinen toistaa. Hän ei koe erityistä tarvetta painottaa seksuaalista tai sukupuolista identiteettiään.

“Ei sitä tarvitse korostaa. Muunsukupuolisuus on ollut elämässäni läsnä jo lapsuudesta lähtien. Se on täysin tavallinen osa sitä, mitä olen. Jos joku kysyy, olenko tyttö vai poika, vastaan että olen Juuli.”

Myöskään Ookan toiminta ei pohjaudu tarkkoihin määrittelyihin tai tarpeeseen tietää, kuka tai mitä on. Kuten laajemmin koko LGBTQIA+ -liikkeessä, tärkeämpää on seksuaali- ja sukupuolimoninaisuuden laajan skaalan tunnustaminen ja hyväksyminen.

Koskinen uskoo feministisestä teoriasta tuttuun ajatukseen siitä, että sukupuoli on sosiaalisesti rakennettu käsite biologisen määreen sijaan.

Hänen toimintaansa ohjaa laajemminkin vankka usko feminismiin. 

“Ei feminismi ole mikään kirosana. Se tarkoittaa, että kannattaa tasa-arvoa”, Koskinen toteaa.

Hänen näkemyksensä feminismistä muokkautui muun muassa sukupuolentutkimuksen sivuaineopintojen myötä. Se, mikä ennen vaikutti pelkästään naisten asioiden ajamiselta, onkin jotain paljon monimuotoisempaa. 

Nykyään Koskinen määritteleekin omaksi tavoitteekseen saada kaikki yliopiston järjestöt julistamaan itsensä feministisiksi. 

“Se ei ole mun mielestä mitenkään poliittista. Se vaan kertoo, että ajat tasa-arvoa ja haluat tehdä sen näkyväksi.”

Tulevaisuus rakennetaan yhdessä 

Sukupuolentutkimus, yhdistettynä pedagogisiin opintoihin, on vaikuttanut myös oman opinahjon sisällä erikoistumiseen. Tulevana syksynä Koskinen työstään kandiaan, jossa hän käsittelee lastenkirjallisuudessa esitettyjä sukupuolirooleja.

“Lastenkirjallisuus on verrattain uusi käsite, koska ensimmäiset varsinaiset lastensadut ovat vasta 1800-luvulta. Niihin aikoihin niissä oli tietysti perinteiset sukupuoliroolit. Minua kiinnostaa tutkia, miten historian saatossa sukupuoliroolien muutos näkyy lapsille suunnatussa kirjallisuudessa. Nykykirjallisuudessa jo ymmärretään paremmin erilaisten roolimallien tärkeys.”

Koskisen oma kirjallisuuden roolimalli oli teini-iässä Alex Sánchez, joka kirjoitti vuosisadan alussa lukioikäisiä homopoikia seuraavan Rainbow-trilogian. Myöhemmin löytyivät muun muassa Pirkko Saisio ja “always and forever icon” Tove Jansson.

“Tove oli tosin itse sitä mieltä, että ei saisi liikaa ihailla yksilöitä, vaan että pelkästään tekojen ja teosten pitäisi puhua ihmisen puolesta.”

Kysyttäessä, onko Koskinen samaa mieltä, hän sanoo toivovansa uuden järjestön perustamisen puhuttelevan enemmän kuin se, mitä hän yksilönä tarkalleen ottaen on. Teot itsessään kertovat hänestä enemmän kuin identiteettikysymykset. Kahden lapsen vanhempana sekä tulevana äidinkielen opettajana tämä on myös sanoma, jonka hän haluaa välittää tuleville sukupolville.

Entä onko vielä muita tulevaisuuden toiveita?

“No suomen kielihän kehittyy koko ajan. Olisi kiva, että saataisiin seuraavaksi esimerkiksi sukupuolineutraalit tittelit tädille, sedälle ja enolle.”

Heti toiveensa lausuttuaan hän perääntyy: “Mutta en tiedä, voiko se lähteä yhdestä ihmisestä.”

Kuluu lyhyt tovi, ennen kuin hän havahtuu, että juuri siksi Ookaa tarvitaan.

KUKA?

JUULI KOSKINEN

» Syntynyt Jyväskylässä 1989, kasvanut Iisalmessa.

» Asuu Oulussa, Linnanmaalla, aviopuolison ja kahden lapsen kanssa.

» Opiskelee Oulun yliopistossa kirjallisuutta ja suomenkieltä sekä sukupuolentutkimusta.

» Vapaa-ajallaan toimii opiskelijajärjestöaktiivina, tekee käsitöitä, lukee, pelaa Nintendo Switchilla ja katsoo RuPaul’s Drag Racea.

» Unelmoi paremmasta tulevaisuudesta itse kullekin.

Juttua muokattu 21.5. yliopiston pyynnöstä. Lisätty sana ”usein” puhuttaessa naisten ja miesten vessoista valitsemiseen koskien Oulun yliopiston kampusta.

Juttua muokattu 31.5. Tarkennettu Oulun yliopiston unisex-vessoja koskevaa kohtaa yliopistolta saatujen tarkempien lukujen perusteella.

Minne Mäki

Helsingissä asuva esitystaiteilija, filosofian opiskelija ja Oulun ylioppilaslehden toimitusharjoittelija keväällä 2021. Maagisen realismin ja avannon ystävä.

Lue lisää:

Tabu korvaa toisen – Sanna Karkulehto tutkii vaiettuja asioita

Kiellettyjä aiheita löytyy myös tutkimuksen kentältä, vaikka tutkimus osaltaan murtaa tabuja, kertoo kirjallisuuden professori Sanna Karkulehto.

Onko yhä tabuja, vai onko kaikki jo sanottu ja tutkittu?

Ilman muuta tabuja on, sanoo Jyväskylän kirjallisuuden professori Sanna Karkulehto.

“Tabun kulttuurinen rakenne on yksinkertaisesti sellainen, etteivät ne ilmiönä katoa yhteisöistä minnekään. Kun jonkun asian tai ilmiön tabuasema murtuu, tilalle tulee uusia tabuja tai vanhat uudistuvat”, hän kertoo.

Karkulehto tutkii itse muun muassa sukupuolta ja seksuaalisuutta. Hän valmistui kirjallisuuden maisteriksi Oulun yliopistosta 1999 ja tohtoriksi 2007, väitöskirjan aiheenaan queer-esitykset. Vaikka sukupuolesta ja seksuaalisuudesta puhutaan paljon, ne kantavat yhä mukanaan myös kielletyn ja vaietun asian sävyjä.

“Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä sekä sukupuolittunutta ja seksuaalista väkivaltaa koskevat aiheet voivat olla edelleen kovastikin vaiettuja ja vaiennettuja tietyissä konteksteissa. Maailmassa, Euroopassakin, on vieläkin maita, joissa näistä aiheista ei voi puhua ääneen tai niiden olemassaolo kielletään”, hän kertoo.

Suomessa taas esimerkiksi ilmastonmuutos, rasismi, lestadiolaisyhteisöjen vallankäyttö, lihavuustutkimus tai transoikeudet voivat aiheuttaa kuohuntaa ja suoranaisia kiistoja.

“Nykyisin harvoin tietenkään tutkitaan sellaisia aiheita, joita kaikki jotenkin paheksuisivat tai pitäisivät kiellettyinä, mutta tutkimuksenkin kentällä useista asioista on olemassa koulukuntaeroja, ja näkemykset saattavat muutenkin polarisoitua ja ylipolitisoitua.”

Esimerkkinä oman tutkimuksensa yhteiskunnallisista rajoista Karkulehto kertoo, että väkivaltatutkimuksessa törmää ristiriitoihin, sillä joidenkin mielestä väkivaltaa tulisi käsitellä täysin sukupuolineutraalisti.

“Väkivalta on kuitenkin sukupuolittunutta, ja sellaisena se on sekä sukupuolten välisen epätasa-arvon syy että sen seuraus”, hän teroittaa.

Tutkijana joutuu erilaisten näkökantojen lisäksi kohtaamaan myös suoranaista henkilöön menevää arvostelua. Karkulehdon mielestä syy on erityisesti viestintäympäristöjen muutoksessa. Sosiaalinen media on asettanut jotkut tutkijat hankalaan paikkaan.

“Tutkijat joutuvat yhä enemmän henkilökohtaisen kyseenalaistamisen, vähättelyn, häirinnän ja suoranaisen uhkailun ja esimerkiksi maalittamisen kohteiksi – ja vain siksi, että he tutkivat joidenkin mielestä epäsopivia tai kiellettyjä aiheita tai väärästä näkökulmasta tai ‘vääränlaisia’ tutkimustuloksia tuottaen”, professori kertoo.

Varmuutta ulkomailta

Vaikka Sanna Karkulehto toimii nykyään professorina Jyväskylässä, ei hänen urapolkunsa yliopisto-opiskelijasta professuuriin ollut mutkaton. Hän kertoo, ettei aluksi ollut edes varma pääaineestaan. Myös valmistumisen jälkeen hän ei ollut varma halusiko jäädä korkeakoulumaailmaan.

“Olen välillä poukkoillut työelämässä yliopiston ja ‘muun maailman’ välillä, kun yliopiston opetus- ja etenkin tutkimustyön kilpailullisuus sekä muut varjopuolet ovat tuntuneet liian raskailta, mutta yliopistoon olen kuitenkin palannut enkä ole sitä katunut.”

Aiempiin työtehtäviin lukeutuvat muun muassa jäätelönpakkaaja, kulttuurituottaja sekä äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja. Karkulehto itse kokee jokaisen työtehtävän olleen hänelle merkittävä. Kuitenkin professuuriin valmistivat eniten alan opinnot.

“Opintoni ja opiskeluaikani ovat hyvin pitkälle tehneet minusta sen ihmisen, joka nyt olen. Opiskelu on valmistanut minua professuuriin, mutta myös tarjonnut eväät moneen muuhun ammattiin.”

Eniten hyötyä opinnoistaan Karkulehto kokee saaneensa ulkomaanvaihdosta, jolle hän lähti opintojensa loppupuolella. Myös työelämän kannalta ulkomailla on ollut suuri merkitys.

“Urallani merkittäväksi käännekohdaksi osoittautui lähtö ulkomaille. Työskentely vierailevana tutkijana ulkomaisessa yliopistossa tarjosi sopivasti etäisyyttä ja valoi rohkeutta jättää oma kotiyliopisto ja alma mater ja siirtyä Oulusta uuteen työpaikkaan Jyväskylän yliopistoon”, hän kertoo.

Kuka?

Sanna Karkulehto

» 49-vuotias. Aikuinen tytär opiskelee varhaiskasvatusta Tampereella. Asuu puolison, kissan ja kahden koiran kanssa Oulussa.

» Valmistunut Oulun yliopistosta kirjallisuuden maisteriksi 1999 ja tohtoriksi 2007.

» Kirjallisuuden professori Jyväskylän yliopistossa.

» Toiminut aiemmin muun muassa vaatemyyjänä, nuorisotalon ohjaajana ja projektipäällikkönä.

» Parasta opinnoissa oli kaikki paitsi suomen murteiden tentti.

» Harrastaa lajienvälistä kumppanuutta kissan ja kahden koiran lisäksi kolmen hevosensa kanssa.

» Unelmoi tasavertaisesta yhteiskunnasta kaikille sukupuolesta, seksuaalisesta orientaatiosta, rodusta tai etnisestä taustasta, kansallisuudesta, uskonnosta, luokka-asemasta, asuinpaikasta, terveydestä, henkisestä ja ruumiillisesta koosta ja kyvykkyydestä sekä lajista riippumatta.

Iida Putkonen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Tiedeviestinnän maisteri ja glögin ympärivuotinen kuluttaja. Etsii revontulia, riippumattoja ja juuri oikeita sanoja.

Lue lisää:

Viikon 12 tutkijatapaaminen: Informaatiokäyttäytymisestä apua sukupuolivähemmistöille

Informaatiotutkimuksen alaan kuuluvaa informaatiokäyttäytymistä hyödynnetään sukupuolivähemmistöjen auttamiseksi.

TEKSTI Heli Paaso-Rantala

KUVAT Heli Paaso-Rantala

Mitä tutkit tällä hetkellä, informaatiotutkimuksen tohtorikoulutettava Aira Pohjanen?
Väitöskirjassani tutkin sukupuolivähemmistöihin kuuluvien transsukupuolisten, intersukupuolisten, muunsukupuolisten ja transvestiittien informaatiokäyttäytymistä, eli tiedontarpeita, tiedonhankintaa ja siihen käytettyjä lähteitä, tiedon jakamista ja tiedonhankintaan liittyviä esteitä.

Miksi tutkit juuri tätä aihetta?
Vuonna 2013 tein gradun , jossa tutkin transsukupuolisten ihmisten identiteettiin liittyvää informaatiokäyttäytymistä. Kipinän gradun aiheelle sain elokuvatutkimuksen kurssilta, jossa käsiteltiin transsukupuolisuutta mediassa. Tietoa etsiessäni huomasin, ettei sitä oikeastaan ole. Sukupuolivähemmistöistä ei muutenkaan löytynyt juuri minkään vertaa tietoa tai ainakaan luotettavaa sellaista. Informaatiotutkimuksen opiskelijana tunsin, että voisin tuoda lisää tietoa asiasta esille.

Oletko jo löytänyt vastauksia sukupuolivähemmistöjen informaatiokäyttäytymiseen ja tiedon tarpeisiin?
Transsukupuolisten vähemmistöjen osalta tietoa on olemassa graduni vuoksi, ja aihetta tutkiessani huomasin sattumalla olevan suuri merkitys tiedon saamiseen alkuvaiheessa.

Tiedonhankintaan liittyy toisaalta paljon esteitä, jotka ovat jaoteltavissa ihmisestä itsestä lähteviin esteisiin, roolista johtuviin esteisiin ja tiedon lähteistä johtuviin esteisiin. Transsukupuoliset eivät saaneet tarpeeksi tietoa sukupuolen korjaamisesta, sillä lääkärit terveyskeskuksissa eivät tienneet asiasta. Myös sukupuolen korjausleikkausten jälkeen ei koettu saavan tarpeeksi tietoa alan ammattilaisilta vaan tietoa saatiin toisilta transsukupuolisilta.

Mitä hyötyä tutkimuksesta on, ja miten sitä voi soveltaa?
Tutkimuksesta on apua paitsi sukupuolivähemmistöihin kuuluville ihmisille, myös heidän läheisilleen, jotka saavat tutkimuksen kautta asiallista tietoa aiheesta. Tutkimuksesta voi olla apua myös terveysalan ihmisille, jotka myös saavat tarvittavaa tietoa aiheesta. Teoreettinen osa voi puolestaan koskea muita vähemmistöjä ja olla heille apuna. Lisäksi tutkimuksesta voi olla apua melkein kenelle tahansa, joka kaipaa apua oman identiteettinsä muodostamiseen.

Heli Paaso-Rantala

Oulun yliopiston tiedeviestinnän opiskelija, joka ei aina pysy mukana maailman menossa.

Lue lisää: