Juuli Koskisen mielestä feminismissä ei ole mitään poliittista. Kuva: Joel Karppanen

Binäärin tuolla puolen: Juuli Koskinen taistelee sateenkaarioikeuksien puolesta

Kirjallisuuden opiskelija Juuli Koskinen kokee tulevansa sivuutetuksi yksinkertaisissa asioissa: jatkuvasti pitäisi valita olevansa joko nainen tai mies. Kyllästyminen yliopiston heteronormatiivisuuteen ja sukupuolibinääriin johti uuden järjestön perustamiseen.

Ihmiset  | 

Teksti Minne Mäki

Kuvat Joel Karppanen

”Ne ovat yksinkertaisia asioita, joita sateenkaariyhteisössä osataan ottaa huomioon. Muissa järjestöissä niitä ei pakosti edes ajatella.” Näin kirjallisuudentutkimuksen opiskelija Juuli Koskinen kuvailee yliopistolla kokemaansa hienovaraista syrjintää ja seksismiä.

Luonnehdintaa on edeltänyt pitkä listaus arkisia käytäntöjä ja lausahduksia, joihin keskiverto-opiskelijan ei välttämättä tarvitse kiinnittää huomiota. On usein valittava joko naisten tai miesten vessoista, saunavuoroista ja pukuhuoneista, kuunneltava tytöttelyä tai pojittelua sekä seurattava puheita, jotka alkavat fraasilla ”hyvät naiset ja herrat”. Lisäksi sitseillä on vaikeaa välttyä kännisten opiskelijoiden homoläpältä.

Nämä eivät ole uusia kritiikin aiheita. Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen laajan kirjon huomioon ottaminen on jo monessa ympäristössä itsestäänselvää. Useisiin suomalaisiin yliopistoihin on jo esimerkiksi lisätty huomattava määrä unisex-vessoja ja -pukuhuoneita. Oulun yliopistossa unisex-vessoiksi on muutettu 36 kappaletta ensimmäisen kerroksen yksittäisiä vessoja. Kokonaisvaltaista muutosta hidastaa se, että osa vessoista sijaitsee palveluntuottajien alueella, eikä siis ole yliopiston päätös muuttaa niiden sukupuolittuneisuutta.

Siksi Koskinen päätti aktivoitua.

Hän kuuluu heihin, jotka eivät sovi ennalta määrätyn normiopiskelijan malliin. Oma erilaisuus ja yliopiston vakiintuneet rakenteet aiheuttavat vääjäämättä kokemuksen ulkopuolisuudesta, kun joutuu toistuvasti kysymään: Entä minä? 

Vuosi sitten heräsi kuitenkin myös toinen kysymys.

“Oulussa ei ole sateenkaariopiskelijoille mitään omaa järjestöä, vaikka Helsingissä, Turussa ja Tampereella on. Voisinko mä ite järkkää sen?”

Yhteydenotto kahteen opiskelukaveriin johti sanan nopeaan leviämiseen: tällä hetkellä järjestön perustamista valmistelee Koskisen lisäksi 39 muuta opiskelijaa. Ooka ry:n eli Oulun korkeakouluopiskelijoiden sateenkaariyhdistyksen perustamiskokous on huhti-toukokuun vaihteessa. 

Into, jolla uuteen järjestöön ollaan suhtauduttu, kertonee siitä, ettei Koskinen ole ainoa, joka kaipaa yhteisöllisyyttä ja vertaistukea. Hänelle itselleen järjestön perustaminen merkitsee ennen kaikkea turvaa, vertaistukea ja samanhenkistä seuraa. Sitä, ettei tarvitse selittää tai puolustaa itseään. 

Kunhan saa olla mitä on 

Käytännössä järjestö rakentuu kahdenlaisen ajatuksen ympärille. Ensinnäkin sen kautta voi monipuolisemmin ja näkyvämmin vaikuttaa yliopiston turvallisuus- ja tasa-arvokysymyksiin. Toisekseen järjestetään matalan kynnyksen tapahtumia sateenkaariopiskelijoille ja heidän allyilleen eli sateenkaariyhteisön liittolaisille.

Koskinen ei määrittele tarkkaan, keille järjestö on tarkoitettu. Tervetulleita ovat kaikki, joita sateenkaariasiat kiinnostavat.

“Kunhan kaikki saavat olla sellaisia ihmisiä kuin ovat ja muut hyväksyvät sut sellaisena, niin täydellisenä ja epätäydellisenä kuin olet.”

Tämä onkin olennainen viesti, jota Koskinen toistaa. Hän ei koe erityistä tarvetta painottaa seksuaalista tai sukupuolista identiteettiään.

“Ei sitä tarvitse korostaa. Muunsukupuolisuus on ollut elämässäni läsnä jo lapsuudesta lähtien. Se on täysin tavallinen osa sitä, mitä olen. Jos joku kysyy, olenko tyttö vai poika, vastaan että olen Juuli.”

Myöskään Ookan toiminta ei pohjaudu tarkkoihin määrittelyihin tai tarpeeseen tietää, kuka tai mitä on. Kuten laajemmin koko LGBTQIA+ -liikkeessä, tärkeämpää on seksuaali- ja sukupuolimoninaisuuden laajan skaalan tunnustaminen ja hyväksyminen.

Koskinen uskoo feministisestä teoriasta tuttuun ajatukseen siitä, että sukupuoli on sosiaalisesti rakennettu käsite biologisen määreen sijaan.

Hänen toimintaansa ohjaa laajemminkin vankka usko feminismiin. 

“Ei feminismi ole mikään kirosana. Se tarkoittaa, että kannattaa tasa-arvoa”, Koskinen toteaa.

Hänen näkemyksensä feminismistä muokkautui muun muassa sukupuolentutkimuksen sivuaineopintojen myötä. Se, mikä ennen vaikutti pelkästään naisten asioiden ajamiselta, onkin jotain paljon monimuotoisempaa. 

Nykyään Koskinen määritteleekin omaksi tavoitteekseen saada kaikki yliopiston järjestöt julistamaan itsensä feministisiksi. 

“Se ei ole mun mielestä mitenkään poliittista. Se vaan kertoo, että ajat tasa-arvoa ja haluat tehdä sen näkyväksi.”

Tulevaisuus rakennetaan yhdessä 

Sukupuolentutkimus, yhdistettynä pedagogisiin opintoihin, on vaikuttanut myös oman opinahjon sisällä erikoistumiseen. Tulevana syksynä Koskinen työstään kandiaan, jossa hän käsittelee lastenkirjallisuudessa esitettyjä sukupuolirooleja.

“Lastenkirjallisuus on verrattain uusi käsite, koska ensimmäiset varsinaiset lastensadut ovat vasta 1800-luvulta. Niihin aikoihin niissä oli tietysti perinteiset sukupuoliroolit. Minua kiinnostaa tutkia, miten historian saatossa sukupuoliroolien muutos näkyy lapsille suunnatussa kirjallisuudessa. Nykykirjallisuudessa jo ymmärretään paremmin erilaisten roolimallien tärkeys.”

Koskisen oma kirjallisuuden roolimalli oli teini-iässä Alex Sánchez, joka kirjoitti vuosisadan alussa lukioikäisiä homopoikia seuraavan Rainbow-trilogian. Myöhemmin löytyivät muun muassa Pirkko Saisio ja “always and forever icon” Tove Jansson.

“Tove oli tosin itse sitä mieltä, että ei saisi liikaa ihailla yksilöitä, vaan että pelkästään tekojen ja teosten pitäisi puhua ihmisen puolesta.”

Kysyttäessä, onko Koskinen samaa mieltä, hän sanoo toivovansa uuden järjestön perustamisen puhuttelevan enemmän kuin se, mitä hän yksilönä tarkalleen ottaen on. Teot itsessään kertovat hänestä enemmän kuin identiteettikysymykset. Kahden lapsen vanhempana sekä tulevana äidinkielen opettajana tämä on myös sanoma, jonka hän haluaa välittää tuleville sukupolville.

Entä onko vielä muita tulevaisuuden toiveita?

“No suomen kielihän kehittyy koko ajan. Olisi kiva, että saataisiin seuraavaksi esimerkiksi sukupuolineutraalit tittelit tädille, sedälle ja enolle.”

Heti toiveensa lausuttuaan hän perääntyy: “Mutta en tiedä, voiko se lähteä yhdestä ihmisestä.”

Kuluu lyhyt tovi, ennen kuin hän havahtuu, että juuri siksi Ookaa tarvitaan.

KUKA?

JUULI KOSKINEN

» Syntynyt Jyväskylässä 1989, kasvanut Iisalmessa.

» Asuu Oulussa, Linnanmaalla, aviopuolison ja kahden lapsen kanssa.

» Opiskelee Oulun yliopistossa kirjallisuutta ja suomenkieltä sekä sukupuolentutkimusta.

» Vapaa-ajallaan toimii opiskelijajärjestöaktiivina, tekee käsitöitä, lukee, pelaa Nintendo Switchilla ja katsoo RuPaul’s Drag Racea.

» Unelmoi paremmasta tulevaisuudesta itse kullekin.

Juttua muokattu 21.5. yliopiston pyynnöstä. Lisätty sana ”usein” puhuttaessa naisten ja miesten vessoista valitsemiseen koskien Oulun yliopiston kampusta.

Juttua muokattu 31.5. Tarkennettu Oulun yliopiston unisex-vessoja koskevaa kohtaa yliopistolta saatujen tarkempien lukujen perusteella.

Julkaistu 14.5.2021 numerossa 2/2021

Minne Mäki

Helsingissä asuva esitystaiteilija, filosofian opiskelija ja Oulun ylioppilaslehden toimitusharjoittelija keväällä 2021. Maagisen realismin ja avannon ystävä.

Lue seuraavaksi

Omat intohimot edellä

Kaisa-Reetta Seppänen

Ihmiset

21.9.2021

”Opiskelijat ovat iso, monenkirjava yhteisö” – OYY:n uudet työntekijät rakentavat yhdenvertaista ja saavutettavaa yliopistoa

Minne Mäki

Ihmiset

19.5.2021

Erkki Koiso-Kanttilan katu 1
2T-ovi, 1.krs
90570 Oulu

toimitus@oyy.fi
+358 40 526 7821