Olen kiinnostuneena seurannut perhevapaauudistuksesta käytävää keskustelua. Niin kuin politiikassa valitettavan usein, asiallinen keskustelu on monesti kääntynyt asiattomuuksiin: ennakko-oletuksiin ja yleistyksiin sekä toisten valintojen arvostelemiseen.
Perheellistymisen myötä minunkin käsitykseni perhevapaajärjestelmän kehittämisestä ovat muuttuneet. Tiedän, millainen malli meidän perheelle olisi sopivin. Tiedostan kuitenkin, ettei se malli sovi kaikille.
Jotta yhä useampi voisi käyttää perhevapaita parhaalla mahdollisella tavalla omaan perhetilanteeseensa nähden, perhevapaajärjestelmän täytyy joustaa moneen suuntaan.
Pakottamisen ja holhoamisen sijaan perheillä tulee olla mahdollisuus valita heille parhan tapa hyödyntää perhevapaita ja elää sujuvaa arkea.
Vaikka järjestelmän kehittämisen lähtökohtana tulisi olla lapsen etu, samalla sen avulla voidaan saavuttaa myös muita yleishyödyllisiä tavoitteita, kuten tasa-arvo tai työllisyyden nostaminen.
Ei ole mikään yllätys, että suomalaisesta sosiaaliturvajärjestelmästä löytyy kannustinloukkuja, jotka pakottavat ihmiset toimimaan toisella tavalla kuin he oikeastaan haluaisivat.
Joskus kannustinloukkujen korjaaminen voi vaatia monimutkaista matematiikkaa, kuten toimeentulotukea ja työttömyysetuutta saavien työhön kannustamisessa. Toiset kannustinloukut taas voivat olla kohtalaisen helposti purettavia. Vähintä, mitä sosiaaliturvajärjestelmälle voidaan tehdä, on purkaa sen epäjohdonmukaisuuksia.
Sosiaaliturvajärjestelmää on rukattu uudistus uudistuksen perään, usein nopealla aikataululla, tarkastelematta järjestelmää kokonaisvaltaisesti.
Miksi esimerkiksi äidit saavat työskennellä äitiysvapaan aikana, mutta isät eivät isyysvapaan aikana? Lisäisikö tällaisen epätasa-arvoisen lakikirjauksen yhdenmukaistaminen isien perhevapaiden käyttöä?
Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta pyrkii lisäämään sukupuolten välistä tasa-arvoa.
Perhevapaiden keskittyminen naisille on yksi iso syy naisten ja miesten väliselle epätasa-arvolle sekä työmarkkinoilla että kotitöiden jakautumisessa perheen sisällä. Tutkimusten ja tilastojen mukaan isälle korvamerkityn vapaan pidentäminen on lisännyt isien vapaiden käyttöä. Siksi kannatan itse isien perhevapaakiintiöiden lisäämistä.
Tarvitseeko kiintiöitä kuitenkaan vähentää äidiltä? Äidit palautuvat synnytyksestä eri tahtiin niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) suosittaa lapsen täysimetystä 6 kuukauden ikään saakka ja osittaisimetystä 12 kuukauden ikään saakka. Todellisuus on vielä kaukana tästä.
Vauvavuosi itsessään on rankka yövalvomisten, koliikkioireilujen ynnä muiden sattumanvaraisten asioiden kanssa. Lapsen etu ei koskaan saa mennä yhteiskunnallisten tavoitteiden edelle.
Kotihoidontuella on vaikutusta äitien pitkiin poissaoloihin työelämästä. Siksi kotihoidontuen porrastaminen tai jopa lyhentäminen voidaan nähdä perusteltuna sekä yhteiskunnan että yksittäisten henkilöiden kannalta.
Kotihoidontuki ei kuitenkaan näytä heikentävän äitien työssäkäyntiä pysyvästi, vaan alle 3-vuotiaiden lasten äideistä 80 prosenttia on töissä. Koska pidempään kotihoidontuella ovat heikossa työmarkkina-asemassa olevat ja matalapalkka-aloilla toimivat naiset, heidän työllistymisensä edistäminen erilaisin tukitoimin on tarpeellinen osa perhevapaajärjestelmän kehittämistä.
Keskusteluissa pienten vanhempien kanssa on noussut myös esille se, että monet äidit lykkäävät työmarkkinoille palaamista siksi, että oma työ ei jousta perhe-elämän tarpeisiin. Lapsiperheen arjen pyörittäminen ei sovi helposti yhteen ilta- ja viikonlopputöiden tai paljon matkustamista vaativan työn kanssa.
Monet vanhemmat tekisivät mielellään lyhyempää työpäivää tai -viikkoa lapsen ollessa pieni. Siksi on tärkeää, että myös työmarkkinat joustavat erilaisiin elämäntilanteisiin.
Osittaisella hoitovapaalla olevalle alle 3-vuotiaan lapsen vanhemmalle maksettavan joustavan hoitorahan turvin hoidetaan vain noin 6 prosenttia ikäryhmän lapsista, ja 94 prosenttia tätä vapaata käyttävistä on naisia. Kiitos joustavan työnantajani minä olen yksi heistä.
Vaikka työaikajoustoista on puhuttu jo vuosikymmeniä, osa-aikatyön tekeminen ei ole vielä juurtunut suomalaisille työmarkkinoille.
Suomalaisista työllisistä äideistä parhaimmillaan lähes 30 prosenttia tekee osa-aikatyötä, kun ruotsalaisista saman tekee lähes 50 prosenttia. Isien kohdalla Suomessa jäädään parhaimmillaankin alle 5 prosentin ja Ruotsissa hieman yli 10 prosentin. Kaikista työllisistä kuitenkin vain 16 prosenttia tekee osa-aikatyötä, mutta useimmiten ei omasta tahdostaan.
Siksi myös työmarkkinajärjestöjen on aika kantaa vastuunsa siinä, että osa-aikatyön tekeminen olisi aidosti mahdollista myös Suomessa. Mahdollisuus vaikuttaa omaan työaikaan lisäisi varmasti myös työhyvinvointia.
Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) vuoden 2018 avausseminaarissa (9.2.2018) politiikan tutkija Erkka Railo totesi, että nykyisessä poliittisessa tilanteessa on erittäin vaikea toteuttaa suuria uudistuksia, koska mikään puolue ei ole niin vahva, että se saisi uudistukset yksinään läpi.
Vaikka perhevapaauudistus on monelle puolueelle tärkeä, yhteisymmärrystä uudistuksen sisällöstä on valitettavasti vaikea saavuttaa.
Perhevapaauudistus on monimutkainen yhtälö.
Sen toteuttaminen vaatii monien palasten loksahtelua paikoilleen, mutta onnistuessaan se hyödyttää kaikkia. Perhe-elämän valintoihin ei kuitenkaan ole yhtä oikeaa ratkaisua – lisäksi ratkaisut näyttävät hyvin erilaisilta tarkastelunäkökulmasta riippuen.
Voisimmeko ennakko-oletuksien ja yleistysten sijaan kunnioittaa enemmän perheiden erilaisuutta ja luottaa heidän kykyyn tehdä itse omat valintansa?
