Viikon 13 tiedejulkaisu: Työntekijöitä kannattaa kohdella ihmisinä

Työntekijöiden kokema epäinhimillistäminen voi heikentää heidän luottamustaan työnantajaan. Yllättyneet voivat nyt laskea kätensä. Luotto voi kärsiä, vaikka epäinhimillistäminen ei olisi tietoista tai erityisen rankkaa.

TEKSTI Antti Miettinen

KUVAT Antti Miettinen

Johtamisen ja kansainvälisen liiketoiminnan tohtoriopiskelija Tuure Väyrynen ja FT Sari Laari-Salmela selvittivät, että työyhteisössä huonosti kohdeltujen työntekijöiden usko työnantajan hyväntahtoisuuteen voi heikentyä. Tämä ei välttämättä ole organisaatiolle suotuisaa.

”Kohtuu suoraviivainen päätelmä on, että ihmisiä kannattaa kohdella firmoissa hyvin. Jos työntekijöitä kohdellaan kaltoin, kyllähän ne ottavat hatkat. Voidaan siis tehdä perusoletus, että epäinhimillistäminen haittaa työnantajaakin”, Väyrynen selostaa.

Tutkijat analysoivat suomalaisen IT-firman työntekijöiden näkemyksiä yrityksestä ja sen esinaisista ja -miehistä. Työntekijöiden haastatteluista selvisi, ettei epäinhimillistäminen ole yleensä tietoista.

”Ei ole sellaista, että johtoporras miettii, että kyykytetääpä tässä pientä duunaria. Epäinhimillistämistä tuovat esiin esimerkiksi valtarakenteet ja sosiaalinen etäisyys esimiesten ja työntekijöiden välillä”, Väyrynen kuvailee ja jatkaa:

”Pahimmillaan epäinhimillistäminen tulee esiin siinä, että ihmiset nähdään organisaatioissa vain resursseina. Päätöksistä ei useinkaan kerrota alaisille kasvokkain. Näin työntekijää, eli ihmistä ei kokonaisuutena kaikkine tunteineen helposti hahmota. Ihmisillä on kuitenkin omia tavoitteita ja haluja työssä ja elämässä. Ne eivät välttämättä tule huomioiduiksi organisaatioissa. Sitä kautta työntekijä kokee epäinhimillistyvänsä.”

Tutkimuksen mukaan ”viattomatkin” viestintäkäytännöt voivat heikentää alaisten luottamusta organisaatioon. Työyhteisön sisäisellä viestinnällä on aina eettinen sisältö, joka voi vaikuttaa työntekijöiden tuntemuksiin.

Väyrynen lähettää yritysjohtajille terveisiä: ”Olkaa työntekijöidenne kanssa tekemisissä, mahdollisimman lähellä heidän jokapäiväisessä elämässään. Mitä enemmän, sen parempi.”

Nyt, työntekijät, #minäkinolenihminen-kampanjaa pystyyn.

Tutkimuksen julkaisi Journal of Business Ethics.

Antti Miettinen

Tiedeviestinnän opiskelija ja evoluutiobiologi, jonka mielestä elämme aivan hullunkurisella pallolla.

Lue lisää:

Viikon 13 tutkijatapaaminen: DNA-viivakoodit paljastavat ruokahuijaukset

Maamme metsien ja vesistöjen yhtiöittäminen on nyt pinnalla. Suomen luontoa viivakooditetaan kovaa vauhtia myös Oulun yliopistossa. ”Kertokaa, please, mihin tämä liittyy”, kuulostelevat päättäjämme vesi kielellä.

TEKSTI Antti Miettinen

KUVAT Antti Miettinen

Mistä hankkeessanne on kyse, Oulun yliopiston yli-intendentti Marko Mutanen?

DNA-viivakoodeista. Ne ovat tunnisteita, joiden avulla laji kuin laji pystytään määrittämään. Luomme hankkeessamme DNA-viivakoodikirjastoa Suomen eliölajistolle. Termi kuulostaa kaupalliselta, mutta ei liity mitenkään luonnon yhtiöittämissuunnitelmiin.

Lajinmääritys DNA-viivakoodeilla toimii samalla periaatteella kuin tuotteiden tunnistaminen kaupan kassalla. Kassahenkilön ei tarvitse itse tunnistaa tuotetta, vaan sen kertoo ostoksen viivakoodi. Aivan kuin tuotteiden viivakoodeissa, myös eri lajien perintötekijöissä on eroja. DNA-viivakoodit ovat perimän tuntomerkkejä, joiden avulla lajit voidaan tunnistaa toisistaan.

Yllättävätkö viivakoodit ikinä?

Ihan jatkuvasti. Huomataan esimerkiksi, että lajissa on kaksi erilaista viivakoodia. Yhtenä pidetty laji onkin siis kaksi lajia. Tämmöisiä niin sanottuja piilolajeja löytyy myös hyvin tunnetuista ryhmistä kuten perhosista.

Missä vaiheessa kehityksen kehitys on?

Teknologia kehittyy hirmuisen nopeasti. Vielä ei ole käsikäyttöisiä laitteita, joilla voisi analysoida näytteitä. Näkisin kuitenkin, etteivät ne ole hirveän kaukana tulevaisuudessa. Eli laitteet, jotka lukevat DNA-viivakoodin, vertaavat sitä tietokantaan ja kertovat välittömästi, mikä laji on kyseessä.

Tämähän on täysin futuristinen lausunto. Mihin tällaista tarvitaan?

Kaikessa biologisessa tutkimuksessa on keskeisen tärkeä tietää, mitä lajia tutkitaan. On lajiryhmiä ja näytteitä, joiden määrittäminen on äärimmäisen hankalaa. Nyt laajoista näytteistä pystytään kerralla tutkimaan, mitä eliöitä siellä on. Viivakoodien avulla lajit voi tunnistaa periaatteessa kuka vain.

Lajien määrittämistä tarvitaan vaikka missä yhteyksissä. Lajeja täytyy tunnistaa vaikkapa teepusseista tai kalapurkeista. Viivakoodeista on esimerkiksi havaittu, että teepussien sisältöön on usein sekoitettu rikkakasveja. Hevosenlihakohu oli myös esimerkki tarpeesta määrittää elintarvikkeiden sisältöä.

Loistavaa. Saadaanko viivakoodeista siis yhteiskunnallista hyötyä, eli ns. pätäkkää?

Aivan varmasti. Lajien määrittäminen on maailmalla miljardiluokan bisnes. Kaupallinen potentiaali on vielä suurempi, koska DNA-viivakoodien avulla voidaan tehdä paljon aiemmin mahdottomia asioita. On esimerkiksi valtavia elintarvikeyrityksiä, joiden täytyy kontrolloida tuotteidensa laatua. Apua tarvitsee myös Tulli. On satoja lajeja, joita ei saa tuoda maahan, mutta eivät tullimiehet osaa niitä määrittää.

Yksi uusi sovellus liittyy valtavan suureen yhteiskunnalliseen pulmaan, eli sisäilmaongelmiin. Homesienten tunnistus on ollut erittäin vaikeaa. Huoneilmasta voidaan kyllä kerätä itiöitä, mutta kukaan ei ole pystynyt määrittämään niitä. DNA-viivakoodien avulla voidaan nykyään selvittää, minkä homeiden itiöitä ilmasta löytyy.

Terveyspuolella viivakoodien avulla on tutkittu myös ihmisessä asuvia mikrobeja. On paljastunut, miten hirveän yksilöllinen mikrobiyhteisö eri ihmisissä elää, ja mikä yhteys sillä on hyvinvointiimme. DNA-menetelmät mahdollistavat tällaisen tutkimuksen. Sitä kautta saadaan aivan uudenlaista tietoa.

Antti Miettinen

Tiedeviestinnän opiskelija ja evoluutiobiologi, jonka mielestä elämme aivan hullunkurisella pallolla.

Lue lisää:

Koulutusrehtori Helka-Liisa Hentilä aloittaa kyselytunnit

Oulun yliopiston koulutusrehtori Helka-Liisa Hentilä alkaa järjestää matalan kynnyksen tapaamishetkiä. Koulutusrehtorin kyselytunneilla Hentilä on opiskelijoiden ja henkilökunnan tavattavissa keskustelua ja kysymyksiä varten kevään 2016 aikana kolmella kampuksella. Linnanmaan kampuksella Hentilä on tavattavissa Humus-kuppilassa torstaina 31. maaliskuuta kello 9–10, arkkitehtuurin tiloissa Apajan kahviossa  keskiviikkona 13. huhtikuuta kello 9–10 ja Kontinkankaalla Medisiina-ravintolassa tiistaina 26. huhtikuuta kello 14–15. […]

Oulun yliopiston koulutusrehtori Helka-Liisa Hentilä alkaa järjestää matalan kynnyksen tapaamishetkiä. Koulutusrehtorin kyselytunneilla Hentilä on opiskelijoiden ja henkilökunnan tavattavissa keskustelua ja kysymyksiä varten kevään 2016 aikana kolmella kampuksella.

Linnanmaan kampuksella Hentilä on tavattavissa Humus-kuppilassa torstaina 31. maaliskuuta kello 9–10, arkkitehtuurin tiloissa Apajan kahviossa  keskiviikkona 13. huhtikuuta kello 9–10 ja Kontinkankaalla Medisiina-ravintolassa tiistaina 26. huhtikuuta kello 14–15.

”Olen kovin iloinen, että Helka aloittaa kyselytuntien pitämisen. Avoimuudelle ja keskustelulle on ollut nähtävissä selkeä tarve ja on todella hienoa, että koulutusrehtorimme tulee tässä vastaan. Erityisen iloiseksi tekee valittu muoto, joka on rennompi ja ihmisläheisempi”, Oulun yliopiston ylioppilaskunnan koulutuspoliittinen asiantuntija Henna Määttä kommentoi.

Viikon 12 tutkijatapaaminen: Informaatiokäyttäytymisestä apua sukupuolivähemmistöille

Informaatiotutkimuksen alaan kuuluvaa informaatiokäyttäytymistä hyödynnetään sukupuolivähemmistöjen auttamiseksi.

TEKSTI Heli Paaso-Rantala

KUVAT Heli Paaso-Rantala

Mitä tutkit tällä hetkellä, informaatiotutkimuksen tohtorikoulutettava Aira Pohjanen?
Väitöskirjassani tutkin sukupuolivähemmistöihin kuuluvien transsukupuolisten, intersukupuolisten, muunsukupuolisten ja transvestiittien informaatiokäyttäytymistä, eli tiedontarpeita, tiedonhankintaa ja siihen käytettyjä lähteitä, tiedon jakamista ja tiedonhankintaan liittyviä esteitä.

Miksi tutkit juuri tätä aihetta?
Vuonna 2013 tein gradun , jossa tutkin transsukupuolisten ihmisten identiteettiin liittyvää informaatiokäyttäytymistä. Kipinän gradun aiheelle sain elokuvatutkimuksen kurssilta, jossa käsiteltiin transsukupuolisuutta mediassa. Tietoa etsiessäni huomasin, ettei sitä oikeastaan ole. Sukupuolivähemmistöistä ei muutenkaan löytynyt juuri minkään vertaa tietoa tai ainakaan luotettavaa sellaista. Informaatiotutkimuksen opiskelijana tunsin, että voisin tuoda lisää tietoa asiasta esille.

Oletko jo löytänyt vastauksia sukupuolivähemmistöjen informaatiokäyttäytymiseen ja tiedon tarpeisiin?
Transsukupuolisten vähemmistöjen osalta tietoa on olemassa graduni vuoksi, ja aihetta tutkiessani huomasin sattumalla olevan suuri merkitys tiedon saamiseen alkuvaiheessa.

Tiedonhankintaan liittyy toisaalta paljon esteitä, jotka ovat jaoteltavissa ihmisestä itsestä lähteviin esteisiin, roolista johtuviin esteisiin ja tiedon lähteistä johtuviin esteisiin. Transsukupuoliset eivät saaneet tarpeeksi tietoa sukupuolen korjaamisesta, sillä lääkärit terveyskeskuksissa eivät tienneet asiasta. Myös sukupuolen korjausleikkausten jälkeen ei koettu saavan tarpeeksi tietoa alan ammattilaisilta vaan tietoa saatiin toisilta transsukupuolisilta.

Mitä hyötyä tutkimuksesta on, ja miten sitä voi soveltaa?
Tutkimuksesta on apua paitsi sukupuolivähemmistöihin kuuluville ihmisille, myös heidän läheisilleen, jotka saavat tutkimuksen kautta asiallista tietoa aiheesta. Tutkimuksesta voi olla apua myös terveysalan ihmisille, jotka myös saavat tarvittavaa tietoa aiheesta. Teoreettinen osa voi puolestaan koskea muita vähemmistöjä ja olla heille apuna. Lisäksi tutkimuksesta voi olla apua melkein kenelle tahansa, joka kaipaa apua oman identiteettinsä muodostamiseen.

Heli Paaso-Rantala

Oulun yliopiston tiedeviestinnän opiskelija, joka ei aina pysy mukana maailman menossa.

Lue lisää:

Harrastejärjestöistä uutta sisältöä elämään (VIDEO)

Oulun yliopistossa on runsaasti järjestäytynyttä harrastustoimintaa ja vaihtoehtoja löytyy jokaiseen makuun. Toimittajamme Laura tutustui harrastejärjestöihin ja kävi vierailemassa kyykkästadionilla sekä roolipelaajien peli-illassa. Katso videolta, miksi kannattaa harrastaa roolipelaamista ja mistä kyykkästadion löytyy.

TEKSTI Laura Tauriainen

KUVAT Laura Tauriainen

Laura Tauriainen

34-vuotias tiedeviestinnän maisteri ja copywriter. Löydät hänet Instagramista nimellä @lauratau. Lisäksi hän harrastaa laulamista, koiran rapsuttelua ja lukemista.

Lue lisää:

Viikon 11 tutkijatapaaminen: Pähkinäsaaren rauhan tulkintojen äärellä

Lähes 700 vuotta sitten solmittu rauhansopimus on rakentanut kansallista identiteettiämme. Samu Sarviahon tutkimuksessa pureudutaan suomalaisiin historiankäsityksiin.

TEKSTI Hanna Talikka

KUVAT Hanna Talikka

Aate- ja oppihistorian tohtorikoulutettava Samu Sarviaho, mitä meneillään oleva väitöstutkimuksesi käsittelee?

Tarkastelen väitöskirjassani vuonna 1323 solmittua Pähkinäsaaren rauhaa ja sen rajaan liittyviä käsityksiä. Tutkin, miten Pähkinäsaaren rauhaa on käsitelty erityisesti suomalaisessa historiantutkimuksessa 1800- ja 1900-luvuilla, ja miten tutkimuksessa esitetyt käsitykset ilmenevät Suomen historian yleisesityksissä, kuten oppikirjoissa ja paikallishistorioissa.

Miksi juuri Pähkinäsaaren rauha?

Se on pohjoismaisen ja erityisesti suomalaisen historiantutkimuksen kiistellyimpiä aihepiirejä. Pähkinäsaaren rauhaa on Suomessa tutkittu paljon. Kiistojen ja rauhaan liittyvien käsitysten tutkiminen kertoo paljon suomalaisen historiatieteen luonteesta. Pähkinäsaaren rauhaan liittyvillä käsityksillä on rakennettu myös suomalaisten kansallista identiteettiä.

Mistä historiankäsitykset oikein muodostuvat?

Historiankäsityksen muodostuminen on monitahoinen ja jatkuva prosessi. Koulun historianopetus on keskeisessä osassa muokkaamassa historiankäsitystämme. Myös historiallinen fiktio, kuten historialliset romaanit vaikuttavat. Tämän lisäksi siihen vaikuttavat esimerkiksi poliittiset näkemykset.

Miksi niiden tutkiminen on tärkeää?

Historiankäsitykset ovat hyvin olennainen osa jokaisen ihmisen identiteettiä. Ne vaikuttavat siihen, miten toimimme yhteiskunnassa.

Mitä Pähkinäsaaren rauha merkitsee nykypäivän ihmiselle?

Se vaihtelee alueittain ja henkilöittäin. Monissa suuremmat ihmisjoukot tavoittavissa teoksissa Pähkinäsaaren rauha esitetään vieläkin aikakausien välisenä rajana. Siihen mennessä varhainen ”Suomi” oli liittynyt tai liitetty Ruotsiin ja roomalaiskatolilaiseen kirkkoon. Hyvin yleinen on myös näkemys, jonka mukaan rauhassa solmittiin Suomen ensimmäinen Pohjanlahdelle kulkenut itäraja. Nämä käsitykset ovat vanhoja ja palautuvat 1800-luvun keskivaiheille.

Tuon tuosta törmää nykyään suomalaisessa julkisessa keskustelussa myös väitteeseen, jonka mukaan Pähkinäsaaren rauhan raja olisi merkittävä vielä nykyäänkin jonkinlaisena itä- ja länsisuomalaisten jakajana. Se on kuitenkin kyseenalainen väite, joka ei perustu syvälliseen Suomen maantieteen tai asutushistorian tuntemukseen.

Hanna Talikka

Tiedeviestinnän opiskelija, joka käyttää historiankirjoja self help -oppaina ja haluaa oppia joka päivä jotain uutta. Instagram: @hannnamar.

Lue lisää: