Heinäkuun ensimmäisenä päivänä vuonna 2015 korealaissyntyinen Dong-Pyou Han tuomittiin Yhdysvalloissa neljän vuoden ja yhdeksän kuukauden ehdottomaan vankeuteen.

Hanin tapaus on poikkeuksellinen siksi, että häntä ei epäilty ryöstöstä, raiskauksesta, taposta tai pahoinpitelystä – Hanin rikoksena oli tiedevilppi.

Iowan osavaltion yliopistossa biolääketieteen tutkijana työskennelleen Hanin todettiin sepittäneen ja väärentäneen koetuloksiaan. Han oli peukaloinut tutkimusryhmänsä koekaniinien verinäytteitä, jotta kokeissa testattu HIV-rokote näyttäisi toimineen.

Näillä tuloksilla ryhmä sai Yhdysvaltain terveysvirastolta tutkimusrahoitusta lähes 19 miljoonaa dollaria (noin 16 miljoonaa euroa).

Lähes viiden vuoden vankilatuomion lisäksi Iowan osavaltion tuomari James Gritzner tuomitsi Hanin maksamaan takaisin osan saamistaan apurahoista, 7,2 miljoonaa dollaria (noin 6,5 miljoonaa euroa.)

Vilpin paljastuminen oli ankara kolaus myös tiedeyhteisölle, sillä koekaniinien tulokset olivat luoneet uskoa siihen, että HI-virukselta suojaava rokote oli syntymässä.

Vilppi ei Suomessa vie vankilaan

Suomessa tiedevilppi ei ole rikos, vaan vilpin käsittely on tiedeyhteisön sisäinen asia.

Vilppiepäilyn käsittely perustuu Tutkimuseettisen neuvottelukunnan (TENK) laatimaan ohjeeseen Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausepäilyjen käsitteleminen Suomessa (HTK-ohje). Sen tavoitteena on edistää hyvää tieteellistä käytäntöä ja varmistaa loukkausepäilyjen käsittely asiantuntevasti, oikeudenmukaisesti ja mahdollisimman nopeasti. Kaikki Suomen julkisen rahoituksen piirissä olevat yliopistot, ammattikorkeakoulut ja tutkimuslaitokset ovat sitoutuneet noudattamaan ohjetta.

Itse TENK on opetus- ja kulttuuriministeriön asiantuntijaelin, joka valvoo ja ennaltaehkäisee tutkimusvilppiä kaikilla tieteenaloilla.

Neuvottelukunta ei kuitenkaan toimi asiassa tuomioistuimena, vaan vastuu vilppiepäilyjen tutkimisesta on tutkimusorganisaatioilla itsellään. Hyvän tieteellisen käytännön loukkausepäilyt tutkitaan aina siinä organisaatiossa, jossa epäilty tutkija toimii.

Tutkimuseettisen neuvottelukunnan pääsihteerin Sanna Kaisa Spoofin mukaan TENK sai viime vuonna 24 ilmoitusta epäillystä hyvän tieteellisen käytännön loukkauksesta. Niistä seitsemässä loukkauksen todettiin tapahtuneen.

”Ilmoitettujen epäilyjen määrä on pikkuisen noussut, mutta todettujen vilppien määrät ovat kuitenkin maltillisia.”

Oulussa hyvän tieteellisen käytännön loukkauksia selvitellään harvakseltaan.

”Tapauksia todetaan maksimissaan yksi vuodessa, eli ne ovat hyvin harvinaisia”, kertoo yliopiston hallintojohtaja Essi Kiuru.

Tänä syksynä yliopisto on käynnistänyt tutkinnan hyvän tieteellisen tutkinnan loukkauksesta. Tutkinta koskee vuonna 2013 julkaistua artikkelia, jonka toinen kirjoittaja on Oulun yliopiston dosentti. Toisella kirjoittajista ei ole siteitä yliopistoon. Artikkelin kirjoittajien epäillään plagioineen Jyväskylän yliopistossa tehtyä pro gradu –työtä.

Asiasta esiselvityksen tehnyt Oulun yliopiston kulttuuriantropologian professori Hannu I. Heikkinen totesi raportissaan epäilyn tutkimuseettisistä loukkauksista tai vähintään vakavista epäselvyyksistä olevan aiheellinen. Varsinaista tutkintaa varten perustetaan viisihenkinen tutkintaryhmä, jota johtaa professori Mirka Hintsanen.

Osa Suomen vilppiepäilyistä jää kuitenkin ilmoittamatta ja siten virallisesti käsittelemättä.

”Toimistollamme tiedetään kaikki epäilyt, jotka on saatettu esimerkiksi yliopiston rehtoreiden tietoon, mutta läheskään kaikkia vilppi- tai piittaamattomuusepäilyjä ei syystä tai toisesta tule meidän tietoomme. Jos vilppiepäilyjä ei organisaatioissa tutkita, emme mekään niistä tiedä”, Spoof sanoo.

Uskallanko kertoa vilpistä?

Sanna Kaisa Spoofin mukaan osa vilppiepäilyistä jää selvittämättä siksi, että kirjallista ilmoitusta ei voi tehdä nimettömänä. Koska yliopistojen asiakirjat kuuluvat julkisuuslain piiriin, myös vilppiepäilystä ilmoittavan nimi tulee julki.

Nimen paljastuminen voi olla kynnyskysymys esimerkiksi nuorelle tutkijalle, joka epäilee vilpistä professoriaan.

”Kaikki toki toivovat, että tutkimusvilppi selvitetään. Mutta uskaltaako asiaa tehdä julkiseksi, jos pelissä on rahoitus ja oma ura?” Spoof pohtii.

Nimetön ilmoitus on tällä hetkellä mahdollinen vain silloin, jos kyseessä on hyvin vakava, esimerkiksi ihmishenkiä vaaraan asettava vilppiepäily. Tällöinkin nimettömän tutkimuksen aloittaminen on TENKin harkinnassa.

Vilpistä ilmoittavan asemaa on käsitelty kesäkuussa julkistetussa, Opetus ja kulttuuriministeriön tilaamassa TENKin selvityksessä. Selvityksen mukaan vilppiepäilystä ilmoittamista tulisi yksinkertaistaa ja vilppitutkinnan osapuolia suojella nykyistä paremmin.

Suojelua tarvitsee nimittäin aina myös vilpistä epäilty, Spoof muistuttaa.

”Selvitysprosessit ovat rankkoja kaikille osapuolille. Myös vilpistä epäilty henkilö voi olla uhri. Jos vilppiepäily on perusteeton, voi epäilty menettää maineensa syyttä. Epäily on epäily niin kauan, kun toisin todetaan.”

Edes itseään ei saa plagioida

Vaikka arkikielessä kaikki tieteen tekemiseen liittyvät epämääräisyydet nimetään ronskisti tiedevilpiksi, HTK-ohje suhtautuu asiaan analyyttisemmin. Sen mukaan hyvän tieteellisen käytännön loukkaus tarkoittaa epäeettistä ja epärehellistä toimintaa, joka vahingoittaa tieteellistä tutkimusta ja pahimmillaan jopa mitätöi sen tulokset.

Hyvän tieteellisen käytännön loukkaukset jaetaan kahteen kategoriaan, vilppiin tieteellisessä toiminnassa ja piittaamattomuuteen hyvästä tieteellisestä käytännöstä.

Näistä vakavampaa on vilppi, joka merkitsee tiedeyhteisön ja usein myös päätöksentekijöiden harhauttamista. Vilppiä on väärien tietojen tai tulosten esittäminen tiedeyhteisölle tai niiden levittäminen eteenpäin esimerkiksi julkaisussa, käsikirjoituksessa tai oppimateriaalissa.

Vilppi jaetaan edelleen neljään alakategoriaan: sepittämiseen, havaintojen vääristelyyn, plagiointiin ja anastamiseen.   Siinä missä kansainvälisissä ohjeissa vilppikategorioita on yleensä vain kolme (sepittäminen, vääristely ja plagiointi), Suomessa anastaminen on saanut oman kategoriansa.

Plagioinnilla tarkoitetaan jonkun toisen julkituoman työn esittämistä omanaan. Plagioinniksi lasketaan sekä suora että mukaillen tehty kopiointi, ja se voi koskea esimerkiksi tutkimussuunnitelmaa, käsikirjoitusta, artikkelia tai käännöstä.

Anastamisella taas tarkoitetaan toisen henkilön tutkimustuloksen, -idean, -suunnitelman, -havaintojen tai -aineiston oikeudetonta esittämistä tai käyttämistä omissa nimissä.

Piittaamattomuus hyvästä tieteellisestä käytännöstä on vilppiä lievempi kategoria. Se ilmenee HTK-ohjeen mukaan törkeinä laiminlyönteinä ja tutkimustyön eri vaiheissa ilmenevänä holtittomuutena.

Piittaamattomuus ilmenee muun muassa muiden tutkijoiden osuuden vähättelynä julkaisuissa, tutkimustulosten tai käytettyjen menetelmien huolimattomana ja siten harhaanjohtavana raportointina,  tulosten ja tutkimusaineistojen puutteellisena kirjaamisena ja säilyttämisenä. Myös itsensä plagiointi, eli samojen tutkimustulosten esittäminen näennäisesti uutena, lasketaan piittaamattomuudeksi hyvästä tieteellisestä käytännöstä.

Näiden lisäksi HTK-ohjeessa listataan tutkimustyössä esiintyviä vastuuttomia tekoja. Niitä ovat muun muassa omien tieteellisten ansioiden vääristely esimerkiksi ansio- tai julkaisuluettelossa, tutkimuksen lähdeluettelon paisuttelu tutkimusviittausten määrän keinotekoiseksi lisäämiseksi ja yleisön harhauttaminen esittämällä julkisuudessa harhaanjohtavia tai vääristeleviä tietoja omasta tutkimuksesta ja sen tuloksista.

Myös perätön ilmianto HTK-loukkauksesta tai muu toisen tutkijan työtä vaikeuttava toiminta voi täyttää loukkauksen kriteerit.

Sanna Kaisa Spoofin mukaan TENKille tietoon tulevien HTK-loukkausepäilyiden taustat ovat varsin kirjavia. Usein kyse on pohjimmiltaan joko työ- tai ihmissuhdekiistoista, joskus jopa varsin pikkumaisista asioista.

Suurta, koko tiedemaailmaa perin juurin ravistelevaa tiedeskandaalia ei Suomessa ole koettu.

”Vakavia vilppiepäilyjä on Suomessa vähän. Varsinainen tiedevilppi on Suomessa erittäin harvinaista.”

Spoofin mukaan suuri osa TENKille ilmoitetuista epäilyistä koskee tutkimusryhmissä syntyneiden yhteisartikkeleiden tekijyyttä.

Ilmoitus voi koskea oman nimen puuttumista julkaisutiedoista, tai sitä, että mukana on nimi, jonka ilmoittajan mielestä ei lainkaan kuuluisi olla kirjoittajaluettelossa.

Vaikka nimen puuttuminen voi kuulostaa pikkurikkeeltä, sillä on tutkijalle merkittävä vaikutus. Koska tieteellisten julkaisujen määrää syynätään tarkasti niin rankingeissa kuin rahoitusta jaettaessakin, on oman nimen uupuminen yhteisartikkelista tutkijalle vahingollista.

Vilppi ja piittaamattomuus voivat olla myös lainvastaisia tekoja. Esimerkiksi jos tutkija tuhoaa kilpailijansa laboratoriolaitteita, tapaus voi kuulua rikoslain piiriin. Jos tutkija vähättelee ja herjaa toista tutkijaa mediassa, hän voi syyllistyä samalla myös kunnianloukkaukseen.

Mitä vilpistä seuraa?

Törkeästä tiedevilpistä kärähtäminen tarkoittaa lähes varmaa loppua tutkijan uralle. Erityisen härskit vilppitapaukset asettavat myös tutkimusorganisaatiot koville.

Sen on saanut kokea muun muassa maineikas ruotsalainen lääketieteellinen yliopisto, Karoliininen instituutti, joka on viimeisen vuoden aikana joutunut kärsimään vierailevan professorinsa, kirurgi Paolo Macchiarinin ympärille syntyneestä skandaalista. Muovisen tekohenkitorven kehittämisestä tunnettua Macchiarinia on epäilty tiedevilpin ohella potilaiden kuolemaan johtaneista hoitovirheistä.

Vilppiepäilyt saivat vahvistuksen syyskuun alussa, kun Ruotsin eettinen tarkastuslautakunta (Centrala etikprövningsnämnden) totesi Macchiarinin syyllistyneen tiedevilppiin. Samaan aikaan Macchiarini-skandaalin selvittämiseksi palkattu tutkimuskomitea julkisti tuloksensa, jonka mukaan instituutti luotti liikaa kirurgin komeaan ansioluetteloon eikä tarkastanut Macchiarinin taustoja kunnolla ennen tämän palkkaamista.

Tämän seurauksena Ruotsin korkeakoulutuksesta ja tutkimuksesta vastaava ministeri Helene Hellmark päätti erottaa Macchiarinin palkkaamiseen osallistuneet Karoliinisen instituutin hallituksen jäsenet ja instituutin entisen rehtorin, yliopistonkansleri Harriet Wallbergin.

Instituutista itsekin potkut saanut Paolo Macchiarini on kiistänyt syyllistyneensä tutkimusvilppiin tai potilaiden turvallisuuden vaarantamiseen ja kuitannut epäilykset tutkijoiden pahantahtoisuudella.

Suomessa saman mittakaavan vilppimyllerrystä ei ole nähty. Siksi Suomessa hyvän tieteellisen loukkauksen seuraukset ovat yleensä huomattavasti miedompia.

Jos tutkijan todetaan syyllistyneen hyvän tieteellisen käytännön loukkaukseen, tyypillinen seuraus on huomautus, jossa tutkijaa kehotetaan korjaamaan toimintatapansa.

Mikäli kyse on yhteisartikkelin nimikiistasta, joka katsotaan HTK-loukkaukseksi, tulee muiden artikkelin kirjoittajien huolehtia siitä, että puuttuva nimi lisätään kirjoittajaluetteloon.

”Sähköisessä artikkelissa nimi voidaan lisätä suoraan kirjoittajaluetteloon. Mikäli kyseessä on perinteinen artikkeliteos tai monografia, pitää nimen puuttumisesta tiedottaa sille tiedeyhteisölle, jota asia koskee. Tällä on suuri merkitys tutkijalle ja hänen urakehitykselleen, sillä hän saa lisätä yhden julkaisun julkaisuluetteloonsa”, Sanna Kaisa Spoof sanoo.

Mikäli kyseessä on erityisen törkeä vilppitapaus, voi tutkija menettää jopa tutkimusvirkansa ja -rahoituksensa.

Sana vilpistä leviää tiedeyhteisössä nopeasti ja tekee akateemisella uralla etenemisestä vaikeaa. Maineen menetys onkin kovin hinta, jonka tutkija joutuu vilpistä maksamaan.

”Jos tutkija jää tiedevilpistä kiinni, tulee tutkimusorganisaation HTK-prosessin lopputuloksena ilmoittaa asiasta asianomaisen tiedeyhteisölle ja rahoittajalle”, Spoof sanoo.

Spoof korostaa sitä, että vakavat, erottamiseen johtavat vilppiepäilyt ovat Suomessa erittäin harvinaisia.

”Toisaalta olen huomannut sen, että plagiointiepäilyt paljastuvat hyvin usein aivan sattumalta. Ne eivät yleensä tule ilmi normaalissa tekstin arviointi- tai tarkistusvaiheessa, vaan ne saatetaan huomata jonkin aivan kummallisen sattuman yhteydessä. Siinä mielessä voi pohtia sitä, kuinka yleistä ja kuinka vakavaa vilppi oikein on. Sen laajuutta ei kukaan oikein pysty sanomaan.”

Panokset vilpistelyssä ovat kovat. Sanna Kaisa Spoof vertaakin tiedevilppiä huippu-urheilussa käytettyyn dopingiin.

”Houkutuksena voi olla maine ja kunnia, esimerkiksi ensimmäisenä saavutetusta läpimurrosta. Lievemmissä liioittelutapauksissa tarkoituksena voi olla jopa julkisuuden tavoittelu. Tutkijalla voi myös olla kiire saada lisää julkaisuja omaan julkaisuluetteloon, millä tavoitellaan tutkimusrahoitusta itselle tai työnantajalle.”

Vilppi on vakava syyte

Tutkimusvilppi on ollut Suomessa tänä vuonna pinnalla Helsingin Sanomien VTT-uutisoinnin vuoksi. Helmikuussa lehti uutisoi näyttävästi VTT:n tutkimusryhmässä esiintyneistä vilppiepäilyistä, joita tutkimuskeskuksen johto lehden mukaan vielä tietoisesti peitteli. Lehti nimesi epäilyn koskevan tutkimusprofessori Matej Oresicin johdolla tehtyä tutkimusta, jonka mukaan ykköstyypin diabeteksen voisi havaita jo vuosia ennen taudin puhkeamista.

Uutisointi synnytti vilppikohun, jonka myötä VTT ilmoitti käynnistävänsä asiasta uuden vilppitutkinnan. Uusi selvitys rajattiin koskemaan Journal of Experimental Medicine -tiedelehdessä vuonna 2008 julkaistua diabetesartikkelia.

Kesäkuussa vilppiepäilyä koskevat otsikot eivät olleet yhtä raflaavia: VTT:n selvitysmiehet eivät löytäneet näyttöä tutkimuseettisestä vilpistä tai muusta hyvän tieteellisen käytännön loukkauksesta.

Helsingin Sanomissa tutkinnan päättyminen tosin otsikoitiin näin: ”VTT:n selvitys ei tuonut varmaa näyttöä vilpistä – selvittäjät nostavat esille tiedeartikkelin vakavat puutteet”.
Eli vilppiä oli, mutta varmuutta siitä ei saatu.

Helsingin Sanomien uutisoinnista kanneltiin Julkisen sanan neuvostolle, joka antoi asiasta kaksi vapauttavaa ja kaksi langettavaa päätöstä. Neuvoston mukaan lehden jutuissa kyllä esitettiin yksipuolisia tulkintoja ja kohdistettiin vilppiepäilyt yhteen tutkijaan, mutta pelkkien epäilyjenkin käsitteleminen oli yhteiskunnallisesti merkittävää ja perusteltua.

Langettavat päätökset HS sai vilppiepäilyjä käsittelevistä jatkojutuista, joissa lehti antoi lukijalleen virheellisen kuvan tiedevilppiselvitysten sisällöstä eikä oikaissut olennaista asiavirhettä, eli vilpistä vapauttavaa raportin tulosta.

Helsingin Sanomat käsitteli VTT:n tiedevilppiepäilyjä suurella tarmolla, mutta yksi asia uutisoinnista kokonaan puuttui: pohdinta siitä, voisiko vilpin sijaan kyse tutkimuksen laadusta.

Heikkoihin havaintoihin tai perustelemattomiin päättelyihin perustuva tutkimus ei sinänsä vielä merkitse vilppiä, eikä tiedollinen puute tai huolimattomuus välttämättä tee toiminnasta vielä tutkimusetiikan vastaista.

HTK-ohjeessa todetaan, että aidot tieteelliset tulkinta- ja arviointierimielisyydet ovat osa tieteellistä keskustelua, eivätkä ne loukkaa hyvää tieteellistä käytäntöä.

Sanna Kaisa Spoofin mukaan medialla on taipumusta hakea sensaatiota ja paljastuksia vilppiepäilyistä.

Vaikka aihe olisi kuinka makoisa, maltti tulisi pitää matkassa loppuun saakka, hän muistuttaa. Tämä koskee myös niitä tutkijoita, jotka kommentoivat asiaa blogeissaan.

”Blogikirjoituksissa tutkijat saattavat kommentoida asioita aika rajustikin. Meitä tämä vähän hirvittää, onhan kyse keskeneräisistä asioista. Epäillyn asema täytyy pitää aina mielessä: Jos kyse on vasta epäilystä, ei saa syntyä käsitys siitä, että vilppi olisi tapahtunut. Epäiltyjen nimien julkaisemisen kanssa pitäisi toimia samoin kuin rikosepäilyissä. Jos ei ole vielä tuomittu, kannattaa miettiä, pitääkö nimiä mainita.”

Vilpistä pääsee eroon valistuksella

Voiko tutkija vedota vilpistelyssään vahinkoon, vai opetetaanko tieteen tekemisen pelisäännöt tarpeeksi kattavasti opiskeluaikana?

Sanna Kaisa Spoofin arvion mukaan tutkimusetiikasta on viimeisten vuosien aikana valistettu ainakin maan tohtorikouluissa.

”Opiskelijoilla, jotka ovat viime vuosina olleet tohtorikouluissa, on asia ollut esillä. Meillä on myös oma tutkimusetiikkaa koskeva verkkokurssiaineisto. Tietoa siis on.”

Spoofin mukaan tiedevilpin ennaltaehkäisy on äärimmäisen tärkeää. Hänen mukaansa jo perusopinnoissa olisi hyvä olla pakollisena tutkimusetiikan kurssi, jotta etiikan pohdinta tulisi luontevaksi osaksi opintoja.

”Toivoisin yliopistojen lisäksi järjestävän säännöllisesti tutkimusetiikan koulutusta kaikille ja kaikenikäisille, yliopistojen johdosta opiskelijoihin.”

Tietoa tutkimusetiikasta tarvitsisivat Spoofin mukaan myös ulkomaalaiset opiskelijat.

”Meille tulee paljon jatko-opiskelijoita ja tutkijoita, jotka eivät ole suorittaneet perustutkintoa Suomessa. Yliopistolla on velvollisuus varmistaa se, että myös he ovat perillä suomalaisista tutkimuseettisistä käytännöistä.”