Elämyksellistä ja mieleenjäävää toimintaa – OYY:n uuden tapahtumatuottajan Katri Jämsän mietteitä tapahtumien järjestämisestä

Katri Jämsä aloitti OYY:n tapahtumatuottajana tammikuussa 2023, ja on päässyt käsille oululaisesta tapahtumakulttuurista alkuvuodesta. Koronan aiheuttamista haasteista huolimatta Jämsä on oppinut paljon viimeisen kahden vuoden uransa aikana, johon häntä inspiroi sisäinen intohimo järjestää muistoja jättäviä kokemuksia. OYY:n jäsenistö on alkuvuodesta saanut uutta tuulta alleen. Tammikuussa tapahtumatuottajana aloittanut Katri Jämsä on taustaltaan kokenut toiminnan järjestäjä niin Kemin […]

TEKSTI Jere Laitinen

KUVAT Tuuli Heikura

Katri Jämsä aloitti OYY:n tapahtumatuottajana tammikuussa 2023, ja on päässyt käsille oululaisesta tapahtumakulttuurista alkuvuodesta. Koronan aiheuttamista haasteista huolimatta Jämsä on oppinut paljon viimeisen kahden vuoden uransa aikana, johon häntä inspiroi sisäinen intohimo järjestää muistoja jättäviä kokemuksia.

OYY:n jäsenistö on alkuvuodesta saanut uutta tuulta alleen. Tammikuussa tapahtumatuottajana aloittanut Katri Jämsä on taustaltaan kokenut toiminnan järjestäjä niin Kemin kaupungin tapahtumissa kuin kaveripiirin keskuudessa.

Jämsä on opiskellut kulttuurintutkimuksen koulutusohjelmasta filosofian maisteriksi Itä-Suomen yliopistossa vuonna 2020, josta hän siirtyi töiden myötä Kemin kaupungille tapahtumakoordinaattoriksi. Siellä hän järjesti monenlaisia tapahtumia kaikenikäisille lastentapahtumista musiikkifestivaaleihin, lumenveistotilaisuuksiin ja toritapahtumiin. Alunperin hän toimi tapahtumakoordinaattorin sijaisen roolissa, mutta sijaisuuden pitkittyessä hän työskenteli Kemissä kaksi vuotta, jonka jälkeen hän siirtyi ylioppilaskunnalle uudeksi tapahtumatuottajaksi.

Kemissä Jämsän ensimmäisestä tapahtumavuodesta tosin koitui haastava vuonna 2020 Suomessa kriisiytyneen koronaepidemian vaikutuksesta, kun suurin osa tapahtumatoiminnasta täytyi toteuttaa kokeellisten etäjärjestelyiden kautta. Ensimmäisen puolen vuoden olosuhteiden jännittämisen jälkeen Jämsä pääsi järjestämään tapahtumia suurimmaksi osaksi tavalliseen tapaan. Esimerkiksi kahdessa Taiteiden yö -tapahtumassa Jämsä oli mukana suunnittelemassa ja valvomassa kulttuuriesitysten ja konserttien kulkua.

“Monesti tapahtumia lähinnä siirrettiin eteenpäin, mutta jännitin paljon, pääsenkö sijaisuuden aikana toteuttamaan tapahtumia perinteiseen tapaan”, Jämsä kertoo.

Lisäksi Jämsä on järjestänyt Kemissä LumiVisio-tapahtuman opiskelijoille, jossa ohjelman totetus koitui mielenkiintoiseksi kokoontumisrajoitusten takia. Katsojia viihdytettiin striimattavalla LumiVisio-TV –lähetyksellä, jossa oli esimerkiksi Kahoot-tietovisa ja erilaisia esityksiä. Tapahtuma kuitenkin koettiin haasteista huolimatta onnistuneeksi, ja lumiveistokset saatiin valmiiksi.

Taustalla tapahtumien luomat tunteet

Oulussa Jämsä on tapahtumatuottajana ehtinyt toteuttamaan Oulun Yliopiston Ylioppilaskunnan Annos 63 -vuosijuhlia, jossa hän kohtasi tuttua roudailua aiemmista tapahtumatehtävistään. Vaikka Jämsä oli pääasiassa vieraana vuosijuhlilla, hän myös tarkkaili tapahtuman toteutumista. Järjestäjän näkökulmasta tapahtumat ovat usein luonteeltaan hyvin kiireisiä, mutta palkitsevia.

“Vuosijuhlat olivat ensimmäinen tapahtuma, jossa pystyin rauhoittumaan ja olemaan paikoillani”, Jämsä kommentoi. “Olen tottunut, että tapahtumapäivinä yleensä juoksennellaan ympäriinsä, haetaan kaikkea ja toimitaan sellaisena juoksupoikana. Nyt oli ehkä ensimmäinen tapahtuma, missä pystyin rauhassa pysähtymään hetkeen.”

Jämsä kokee tärkeäksi järjestää mieleenjäävää ja mukavaa toimintaa. Kavereilleen järjestämät illanvietot ovat olleet keskeinen inspiraatio hänen suuntautumisessaan tapahtuma-alalle.

“Motivaationa koko alaan on se elämysten järjestäminen ihmisille ja se, että luo ihmisille muistoja. Tapahtumat ovat ainutkertaisia, ja minusta on mielenkiintoista tehdä niistä sellaisia, joista jää tietynlainen muistijälki.”

Kemin jälkeen Jämsää veti Ouluun hänen kaipaamansa opiskelijayhteisö, jonka sosiaalista puolta hän erityisesti arvostaa verrattuna työyhteisöihin.

“Tässä työssä kiinnosti myös paluu opiskelijakulttuuriin. Silloin, kun valmistuu, niin opiskelija-aikainen sosiaalisuus katkeaa siihen”, Jämsä kommentoi. “Työelämässä olen kokenut, että on tosi vaikea tutustua muihin ihmisiin niin, että heistä saisi kavereita. Pitkän työpäivän jälkeen moni ei enää jaksa nähdä illalla.”

“Motivaationa koko alaan on se elämysten järjestäminen ihmisille ja se, että luo ihmisille muistoja.”

Oulun tapahtumakulttuuri on luonteeltaan perinteikästä

Työskentely Oulussa on tietyin tavoin erilaista verrattuna Jämsän aiempaan kokemukseen tapahtumien tuotannosta. Monipuolinen kohdeyleisö on vaihtunut Oulussa pääasiassa opiskelijoihin. 

“Täällä on aika perinteikkäitä tapahtumia, niin niitä ei mennä niin vain muuttamaan. Jos ei ole kokenut jotakin tapahtumaa, niin ei voi täysin valmistautua kaikkeen ennalta.”

Jämsän suunnitelmissa on vaikuttaa tapahtumakulttuuriin ennen Oulun kulttuuripääkaupunkivuotta 2026. Keskeisenä kehityskohteena Jämsällä on syksyn lukuvuoden avaistapahtuma, Hurmos, ja miten sitä voisi kehittää entistä suuremmaksi.

Ennakko-oletuksena Hurmoksesta Jämsä ajattelee, että luvassa on paljon juoksentelua ja kuvainnollisten tulipalojen sammuttelua.

“Eniten nautin tapahtumapäivistä, vaikka ne kuitenkin ovat stressaavia”, Jämsä korostaa. “Tapahtumapäivänä näkee kaiken kuukausienkin ajan suunnitellun nivoutuvan yhteen. Niissä näkee sen muuttuvan konkreettiseksi, jota on kuvitellut päässä.”

Toiminnantäytteisten tapahtumien jälkeen Jämsällä on tapana kirjoittaa ylös parannusehdotuksia siitä, miten tiettyjä yksityiskohtia voisi seuraavalla kerralla hoitaa paremmin tai miten kiireellisyyttä voisi ehkäistä.

Usein Jämsä kokee tapahtumien menevän liian nopeasti kiireen keskellä. Hetki sitten äänekäs ja toiminnantäytteinen ympäristö on välineistön purkamisen jälkeen omituinen näky tyhjänä.

“Saatan monesti ajatella tapahtumien jälkeen, että nytkö tämä jo loppui.”

Tapahtumien suunnittelun ja toteutuksen jälkeen ei kuitenkaan ole paljon tyhjää aikaa, vaan projektista siirrytään seuraavaan melkein välittömästi. Jämsä lähestyy kutakin tapahtumaa omana kokonaisuutenaan. 

“Tapahtumat ovat semmoisia projekteja, joissa kun saa yhden purkkiin ja saa sen jälkeen toivottavasti hengähtää, niin sitten alkaa heti seuraava projekti.”

Kiireellistä mutta palkitsevaa toimintaa

Jämsän mukaan tapahtumien suunnittelu on luonteeltaan hyvin kausittaista ja projektiluontoista. Suunnittelu yleisemmin vaatii paljon sitoutuvuutta ja pitkäjänteisyyttä, jotta niistä tulee kuvitellun kaltaisia.

“Tapahtuma-ala on tosi monipuolinen ja mielenkiintoinen ala. Vaikka sen kääntöpuolella on stressiä ja muuta huolta, se on silti kiehtovaa.” 

Aiemmin mieleenjääneenä tapahtumana Jämsästä olisi mielenkiintoista olla mukana järjestämässä esimerkiksi lumenveistotapahtumaa Oulussa. Myös yhteistyö Lumo Light Festivalin kanssa ja sen kehittäminen tarjoaisivat hänestä mielenkiintoista toimintaa.

“Pohjoisen sijainnin takia olisi hyvä hyödyntää ulkotiloja mahdollisimman paljon.”

Jämsä on erityisen motivoitunut tuottamaan tapahtumien lisäksi iloa niihin osallistuville. Hän pyrkii tekemään jatkossa opiskelijoille entistä nautinnollisempia ja muistettavampia tapahtumia. 

“Yritän tehdä parasta työtä opiskelijoiden hyväksi. Sitten katsotaan, mihin se riittää. Toivottavasti teen sellaisia tapahtumia, joista opiskelijat ovat kiinnostuneita ja haluavat osallistua mukaan.”

Jere Laitinen

Oulun ylioppilaslehden toimitusharjoittelija. Opiskelutaustaltaan kokenut ainejärjestöaktiivi ja opiskelijavaikuttaja sekä innokas pelaaja ja kokkailija. 

Lue lisää:

Lämminhenkinen Musteklubi kutsuu sanataiteen pariin

Nuori neito lausuu herkästi kauniin runon. Kauko Röyhkä soittaa kerrankin Pahan maan. Asiantuntija vastaa kysymykseen ruumiinavauksesta. Raavas mies esittää burleskirunoteoksen. Kari Ensio Miettusen luotsaamilla Musteklubeilla tunnelmat vaihtelevat, mutta pääasia on rakkaus sanataiteeseen.  Kari Ensio Miettunen avaa veikeään tyyliinsä kuukausittain järjestettävän Musteklubin Tuba Food & Loungessa torstaina 16. helmikuuta. Luvassa on parituntinen runoutta, kirjallisuuspuhetta ja musiikkia.  Kirjailijavieraat Eila Vähäkuopus […]

TEKSTI Pete Huttunen

KUVAT Mari Kivioja

Nuori neito lausuu herkästi kauniin runon. Kauko Röyhkä soittaa kerrankin Pahan maan. Asiantuntija vastaa kysymykseen ruumiinavauksesta. Raavas mies esittää burleskirunoteoksen. Kari Ensio Miettusen luotsaamilla Musteklubeilla tunnelmat vaihtelevat, mutta pääasia on rakkaus sanataiteeseen. 

Kari Ensio Miettunen avaa veikeään tyyliinsä kuukausittain järjestettävän Musteklubin Tuba Food & Loungessa torstaina 16. helmikuuta. Luvassa on parituntinen runoutta, kirjallisuuspuhetta ja musiikkia. 

Kirjailijavieraat Eila Vähäkuopus ja Ari-Pekka Skarp kertovat uusista teoksistaan, ja Merituulia Aalto lausuu ilmeikkään lavarunoteoksen. Lopuksi Paavo Pääkkönen esittää omintakeista pianomusiikkia. 

Kirjailijavieras Eila Vähäkuopus kertoo suloisesta iltasatukirjastaan Äiti, kerro mikä on elämän tarkoitus. Kirjan ajatuksena on elämänmyönteinen logofilosofia. Vähäkuopusta jututti Tiia-Maria Juuso. 

Kirjoittajayhdistys Huutomerkki ry perustettiin 2002. Huutomerkki järjestää sanataidetapahtumia ja poikkitaiteellisia klubeja. 

Kun Huutomerkki etsi tuottajaa uudenlaiselle runoklubille vuonna 2004, Kari Ensio Miettunen tarttui tehtävään. Sitä ennen Miettunen oli järjestänyt yksityishenkilönä esittävän runouden tapahtumia yliopistokaupungeissa ympäri Suomen. 

Musteklubi on muuttunut vuosien varrella tuottajansa näköiseksi tapahtumaksi. Aluksi tapahtumat kestivät noin tunnin, ja ohjelmassa oli pari runoilijaa ja pari trubaduuria. 

“Sain vapaat kädet suunnitella ja toteuttaa Musteklubeja. Lähdimme luonnollisesti sanat ja runot edellä liikkeelle, mutta myöhemmin mukaan on tullut entistä enemmän poikkitaiteellisia ja performatiivisia esityksiä”, Miettunen kertoo. 

Kirjallisuustapahtumat ovat tärkeitä 

Miettunen tähdentää, että kirjallisuuden merkitys ihmisille on kiistaton, ja kirjallisuustapahtumien tarve vain kasvaa. Kirjallisuus kiinnostaa ihmisiä, ja Musteklubit ovat osa tätä laajempaa eetosta. 

“Kirjallisuustapahtumat mahdollistavat kirjailijoiden ja lukijoiden kohtaamisen. Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtaja Sirpa Kähkönen kertoi, että kirjallisuustapahtumien merkitys vahvan lukijasuhteen luomisessa on korvaamaton”, Miettunen kertoo. “Pyrin panoksellani vahvistamaan lukemisharrastusta ja tarjoamaan mahdollisuuksia tutustua erityisesti kotimaisiin kirjauutuuksiin ja niiden tekijöihin.”

Ari-Pekka Skarp kertoi uusimmasta teoksestaan Mindfulness, mielenselkeys ja myötätunto. Keskustelua herätti muun muassa kysymys siitä, voiko empatiataitoja mitata. 

Kirjallisuustapahtumilla on pitkät perinteet, mutta ne ovat muuttuneet vuosien kuluessa monipuolisemmiksi, ammattimaisemmiksi ja tunnelmaltaan vapaammiksi. Tapahtumia järjestetään yhä enemmän, ja esimerkiksi kirjamessut keräävät suuria yleisöjä. 

“Vielä 70-luvulla kirjallisuustilaisuudet olivat selkeästi älymystön tai eliitin kulttuuria. Vasta yhteiskunnallisen murroksen ja sosiaalisen tasa-arvoistumisen myötä kynnys osallistua tapahtumiin madaltui.”

Miettunen myös pohtii viime vuosikymmenten muutosta ja kehitystä. 

“Esiintymisten asetelmat ovat nykyisin entistä moninaisemmat. Yksin esiintyvän kirjailijan sijaan kuulemme kirjailijahaastatteluita tai paneelikeskusteluita, jotka tuovat myös sisältöön aiempaa enemmän moniulotteisuutta.”

Pandemian vaikutukset tuntuvat edelleen 

Ihmiset eivät ole rajoitusten jälkeen lähteneet entiseen tapaan live-tapahtumiin. Ennen koronaa Musteklubeilla oli joka kerta paljon yleisöä, mutta heti koronarajoitusten poistuttua kävijämäärä selkeästi putosi. 

Viimeisten klubien perusteella suunta näyttäisi olevan kuitenkin parempaan päin, ja esimerkiksi Kauko Röyhkän bändikeikka Musteklubilla oli loppuunmyyty. Jokaisessa pöydässä on edelleen aina väkeä, mutta etenkin tiskillä kuhina on vähentynyt. Tapahtumien järjestäminen vaatii kävijöitä ja resursseja. 

“Kirjallisuustapahtumat nojaavat Suomessa eri tahojen, kuten Taiken, jakamiin apurahoihin. Sivistysvaltion sisäänrakennettu agenda on, että kirjallisuus on kaikkien saatavilla”, Miettunen pohtii. 

Miettunen sanoo, että olisi erikoista, jos Suomessa kirjallisuushaastatteluista pitäisi maksaa pääsymaksu. Tapahtumista aiheutuu kuitenkin kustannuksia. Klubin järjestämiseen tarvitaan esiintyjien lisäksi muun muassa tilat, kalusto, miksaajat sekä haastattelijoita. 

Merituulia Aalto esittää lavarunoteoksensa Hypoteesi: Ihminen. Aalto tykkää tanssia kadulla ja runoudessaan hän käsittelee ihmiseksi kasvamista, aikuisuuden ja lapsuuden ristiriitoja sekä nykymaailman ilmiöitä.

Miettunen lisää, että yhdistys tekee toki paraikaa kovasti töitä tapahtumabudjetin kasvattamiseksi.

“Hyvinä aikoina oli mahdollisuus maksaa palkkiot esiintyjille, mutta lockdownin jälkeen ei ole juuri voitu maksaa suoraan palkkioita, lippudiilit ovat tietenkin asia erikseen. Siksi klubeja joudutaan tekemään aika pitkälle talkoilla, mikä käy kyllä sydämelle ja aiheuttavat myös mainehaittaa. Tämä on kiusallista kaikille, mutta jokainen onneksi ymmärtää tilanteen.”

Monipuolinen ja vaihteleva ohjelmisto

Miettunen kertoo, että hän on pyrkinyt rakentamaan Muusaklubista jäsentyneen poikkitaiteellisen kokonaisuuden, joka kerää yleisöä. Parhaimmillaan tapahtuma herättää mielenkiintoa laajemminkin kirjailijavieraiden tuotantoa kohtaan ja tuo uusia ihmisiä kirjallisuuden pariin. 

Miettuselle on tärkeää valita esiintyjiksi paikallisia kirjailijoita, jotka ovat juuri julkaisseet uuden teoksen. Ajatus on, että he saavat myös Musteklubien kautta näkyvyyttä ja julkisuutta. 

Nykyisessä konseptissa on neljästä viiteen elementtiä. Ennen pandemiaa ajatuksena oli muuttaa konseptia puolivuosittain, mutta normaaliin palaaminen vie aikansa. Muusaklubin konsepti on elävä, ja uutta kehitetään koko ajan. 

“Useina vuosina meillä on ollut liverunoraateja, joihin pyysin runoilijoita esittämään heidän runojaan raadin käsiteltäväksi. Siitä lähti idea runovideoista. Runovideot olivat tuolloin uusi asia, ja runovideolautakunta kokoontui useaan kertaan”, Miettunen kertoo. “Ihmiset hiljenivät hetkeksi katsomaan videoita ja kuulivat sitten lautakunnan kommentteja ja analyysejä. Tunnelma oli hieno ja omanlaisensa. Ihmiset tykkäsivät.”

Kysy mitä vaan aiheesta X on jo Musteklubin suosittu klassikko. Asiantuntijoilta on kysytty muun muassa ruumiinavauksesta, polkujuoksusta, rullalautailusta ja meditaation haittavaikutuksista. 

“Tällä kertaa oli tarkoitus, että Jari Meistamo olisi vastannut kysymyksiin kalkitos-siirtokuvista. Hän ei nyt päässyt paikalle, mutta tulee seuraavalla kerralla”, Miettunen paljastaa. 

Kosketuspintoja on uusi ja monipuolinen keskustelusarja. Valitun kirjan teemaa lähestytään keskustelijoiden omien elämänkokemuksien kautta pohtimalla, miten teos on koskettanut kutakin henkilökohtaisesti. 

Sarjassa voidaan käsitellä vakaviakin aiheita, kuten mielenterveyttä, niitä käsittelevien kirjojen ja oireista kärsivien ihmisten kanssa. Keveimmästä päästä oli Heidi Helmavuon Pertti Tasavallan Perseilijä – Perseilyn käsikirja Heidi Maria Huotarin ja Epe Niirasen käsittelyssä. 

“Huotari ja Niiranen ovat tunnetusti perseilyn maailmanmestareita. He lukivat kirjan ja kertoivat, miten perseily on koskettanut monin tavoin heidän elämäänsä. Keskustelu oli antoisa”, Miettunen kertoo huvittuneena. 

Armotonta menoa ja herkkiä tunnelmia 

Musteklubilla on esiintynyt myös isoja bändejä ja kaikkien tuntemia persoonia kuten Kauko Röyhkä, M.A. Numminen, Sepi Kumpulainen ja Atik Ismail

“Esimerkiksi Terveiden käsien vetämä mättöpunkki runonlausunnan jälkeen loi hauskoja kontrasteja. Tunnetut nimet vetävät uudenlaista yleisöä”, Miettunen kertoo. 

Paavo Pääkkösen hauskan ja intensiivisen esityksen tunnelmat vaihtelivat hempeästä raivokkaaseen. Pääkkönen toi ihan uusia näkökulmia pianomusiikkiin ja oli lavalla täynnä energiaa. 

Tunnelma klubilla vaihtelee esiintyjien ja käsiteltyjen aiheiden mukaan. Kauko Röyhkän esiintyessä meno voi kasvaa villiksi yhteiseksi hurmokseksi. Toisena iltana tunnelma voi olla intiimi, herkkä ja koskettava.

Erityisesti mieleen on jäänyt Atik Ismailin esiintyminen. Ismail oli esittänyt pienoismonologeja, ja kun Miettunen pyysi häntä musteklubille, herra innostui heti. 

“Atik Ismailin esitys oli huikea, koskettava ja yllättävä. Hän kertoi kasvutarinaansa, ja hänellä oli mukanaan esineitä ja valokuvia. Se oli ihan älytön show, ja kaikki olivat koko ajan kananlihalla. Kukaan ei olisi uskonut, että miehellä on sellaisia ulottuvuuksia”, Miettunen muistelee.

Musteklubi järjestetään kuukausittain Tuba Food & Loungessa.

Pete Huttunen

Humanistiopiskelija ja ite tehty kulttuuritoimittaja. Harrastuksena pahennuksen herättäminen kaiken maailman kulttuuririennoissa. Juttuja olen tehnyt metallifestareista oopperaan. Tarinoiden toimivuutta testaan lukemalla niitä ääneen kissalle.

Lue lisää:

Jukka-Pekka Hiltunen kauppaa klassikoita

Isokadun varrella on nähty vuosien saatossa monenlaisia pienyrittäjiä kellosepästä koruliikkeisiin. Mielenkiintoisen lisäyksen katukuvaan on tuonut kesäkuussa 2022 aloittanut Always Second Store. Liike sijaitsee Isokadun keskivaiheilla, lähellä opiskelijoille tuttua Mango Discobaria. Liiketila on pienehkö, mutta kotoisa. Puupinnat ja viherkasvit pehmentävät tummaa kivilattiaa. Mies tiskin takana on liikkeen omistaja Jukka-Pekka Hiltunen. Jukka-Pekka, mitä ihmiset pukevat nyt päällensä? […]

TEKSTI Olli Laitinen

KUVAT Tuuli Heikura

Isokadun varrella on nähty vuosien saatossa monenlaisia pienyrittäjiä kellosepästä koruliikkeisiin. Mielenkiintoisen lisäyksen katukuvaan on tuonut kesäkuussa 2022 aloittanut Always Second Store.

Liike sijaitsee Isokadun keskivaiheilla, lähellä opiskelijoille tuttua Mango Discobaria. Liiketila on pienehkö, mutta kotoisa. Puupinnat ja viherkasvit pehmentävät tummaa kivilattiaa. Mies tiskin takana on liikkeen omistaja Jukka-Pekka Hiltunen. Jukka-Pekka, mitä ihmiset pukevat nyt päällensä?

“Vintagefarkkua, kotimaista ja jenkkiläistä. Neuleet menee hyvin kaupaksi, T-paidat ja colleget ovat toki myös klassikoita”, Hiltunen vastaa. Hänen mukaan asiakkaiden materiaalivalinnoissa korostuu nyt kestävyys. “Hyvistä materiaaleista tehtyjä, kestäviä ja hengittäviä vaatteita. Ja tietysti räppikoossa, isompi parempi.”

Ja sen suuntaista vaatetta näyttää liikkeessä olevan tarjollakin. Vaatteiden merkillä ei Jukka-Pekan mukaan ole niin suurta väliä, vaikka pikaisella rekkien selauksella toimittajan käteen sattuukin lähinnä Levistä, Leetä ja muuta klassikkokamaa. Hiltunen on kouluttautunut aikoinaan vaatturiksi, vaikkei varsinaisia vaatturin töitä koskaan tehnytkään. “Pukua en ehkä enää osaisi ommella, mutta pienet korjaukset hoituu, ja se, että tuntee materiaalit on avuksi”, Hiltunen kertoo.

Ajatus omasta liikkeestä on kypsynyt Jukka-Pekan mielessä jo vuosikymmenen ajan. Syy liikkeen perustamiselle on yksinkertainen. Hiltunen on aina halunnut olla yrittäjä, ja vaatteet hän tuntee parhaiten. Mutta mistä haave yrittäjyydestä on syntynyt, kiehtooko miestä yrittäjyyden tuoma vapaus?

“Eihän tää oo vapaata tää on ihan kauheeta”, Hiltunen vitsailee. “Mutta on itse vastuussa itsestään että siinä mielessä se vapaus. Jos onnistuu nii onnistuu ja jos epäonnistuu nii syyllinen löytyy hyvin läheltä”, hän jatkaa.

Kiinteistönvälittäjästä vaateyrittäjäksi

Tiistai-iltapäivä on rauhallista aikaa kaupalla. Tarjoamme termospullosta kahvia, mutta Jukka-Pekalla on sumpit omasta takaa. “Oon tottunu juomaan tätä Lidlin pikalitkua”, Hiltunen huhuilee takahuoneesta vedenkeittimen kohinan yli.

Ennen siirtymistä vaate-alan yrittäjäksi Hiltunen työskenteli yli vuosikymmenen ajan kiinteistönvälittäjänä. Alanvaihto on hänen mukaansa ollut melko suoraviivaista. “Samalla lailla täällä saa tehdä töitä niin paljon kun huvittaa. Molemmat hommat ovat pitkälti markkinointia ja asiakaspalvelua”. 

Myös byrokratiaviidakossa suunnistaminen on ollut melko yksinkertaista. Hiltunen käyttää digitaalisia laitteita apuna ja kirjanpitäjä on ollut hoitamassa talousasioita alusta asti. “Kuitti kuvasta ja kirjanpitäjä hoitaa loput. Paljon on toki opettelua, mutta ei mitään mahdotonta”, Hiltunen kertoo.

Kiinnostaako minkkiturkki?

Liikkeen ovi avautuu, ja haastattelumme keskeytyy hetkeksi, kun iäkkäämpi nainen tulee hieromaan kauppaa. “Onko halua ostaa vähän käytettyjä juhlakenkiä, tai sellaista pitkää minkkiturkista?”

“Ei oo meillä turkiksia myynnissä, mutta juhlakengistä kannattaa laittaa kuva”, Hiltunen vastaa ja antaa naiselle mukaan korttinsa. Sisäänostoissa on oltava tarkkana, etteivät hyllyt täyty tavarasta, joka ei liiku.

Asiakkaat ovat pääsääntöisesti olleet melko nuoria, noin neljästäkymmenestä ikävuodesta alaspäin. Erityisesti nuoret ovat aktiivisimpia second hand -kaupan asiakkaita. Vaatteita on kaupattu toistaiseksi pääosin oululaisilta oululaisille, sillä liikkeen verkkokauppaa ei olla vielä avattu. “Joitain paketteja on kyllä lähtenyt Instagramin kautta etelään”, Hiltunen kertoo.

Always Second Storen seinällä komeilee harmaa t-paita jossa roikkuu mainoslappu: “T-paidan painatus omalla kuvalla 25€”. Pelkkiin vintagevaatteisiin ei siis kaupan tarjonta rajoitu. Välissä Jukka-Pekka hakee itselleen lisää pikakahvia ja siivoaa samalla askartelutarvikkeita pois pöydältä – tiskin takana on käynnissä Oulun rullalautailijoiden jäsenkorttien askarteluprojekti.

Kestävämmän vaateteollisuuden puolesta

Kestävyys ja vastuullisuus ovat olleet viime vuosina vaatealan keskeisiä teemoja. Pikamuodin hallitsemat viime vuosikymmenet ovat Hiltusen mukaan olleet melko synkkiä aikoja, ja ongelmia vaateteollisuudessa löytyy tuotantoketjun jokaisesta osasta. Muutosta on kuitenkin tapahtunut ja Hiltunen uskoo tulevaisuuden olevan valoisampi. “On päivänselvää, että pikamuoti katoaa, se on ollut tietyn ajan ilmiö. Monet ihmiset sitä jo vastustaa, sit vastustaminen valtavirtaistuu ja lopulta koko pikamuoti haihtuu pois.”

Tämän päivän vaatevalmistajissa on Jukka-Pekan mukaan jo paljon hyviä ja vastuullisia toimijoita. Vaatturikoulukavereiden perustaman Pure Waste Textilesin hän nostaa esille yhtenä hyvänä kotimaisena valmistajana. Kotimaisuus ei kuitenkaan ole vaatevalmistuksessa arvoista tärkein.

“Kotimaisuus on hieno juttu, mutta yhtä hieno juttu että se on ruotsalainen tai norjalainen. Ihan sama vaikka vaate olisi tehty kehittyvässä maassa, kunhan se on tehty niitä ihmisiä ja ympäristöä kunnioittaen. Siten että ketään ei kuseteta”, Hiltunen toteaa.

“Ihan sama vaikka vaate olisi tehty kehittyvässä maassa, kunhan se on tehty niitä ihmisiä ja ympäristöä kunnioittaen. Siten että ketään ei kuseteta.”

Support your local

Ruohonjuuritaso, talkootyö ja paikallisuuden tukeminen, niihin tiivistyy Always Second Store ja yrittäjä Jukka-Pekka Hiltunen. Yrittäjän arvot välittyvät selvästi hänen kanssaan jutellessa, mutta myös hänen sosiaalisen median kanavia seuratessa. 

Instagramissa hän kehottaa ihmisiä tukemaan paikallisia yrityksiä välinpitämättömien korporaatioiden sijaan. Rahat on parempi käyttää omien tukemiseen Real Dealin kaltaisissa pienyrityksissä. “Skeittareita tuetaan aina, ja kyllähän se skeittaus täällä kaupassa näkyykin vaikkei varsinainen skeittikauppa olla”, itsekin skeittausta harrastava yrittäjä kertoo.

Always Second Storen seuraava askel on verkkokaupan avaaminen. Vaikka liiketila täyttää hyvin nykyiset tarpeet, myös liikkeen laajentaminen on mahdollista tulevaisuudessa. “Tämä on kiva ja asiakkaatkin tykkää, mutta varmaan se voi jossakin vaiheessa olla isompikin”, Hiltunen visioi.

Liike on joka tapauksessa tervetullut lisä Oulun keskustan tarjontaan. Myös Hiltunen itse on tyytyväinen liikkeen alkutaipaleeseen: “Kyllä tätä kauppaa on paljon suositeltukin, oon kiitollinen kaikille asiakkaille jotka on niin tehneet. Ihania ihmisiä.”

”En sitten jaksa hymyillä”, ilmoitti Jukka-Pekka.
  • Mikä tyyppi?
    • Jukka-Pekka Hiltunen
    • 40-vuotias
    • Kotoisin Oulusta, Maikkulasta
    • Ammatiltaan vaatturi
    • Vapaa-ajalla skeittaa

Olli Laitinen

Oulun ylioppilaslehden toimitusharjoittelija. Viestinnän kandidaatti ja tiedeviestinnän maisteriopiskelija. Haaveilee laadukkaasta yleiskoneesta.

Lue lisää:

Hybridiajan kollaboraatiokuutioilla tutkitaan tilojen käyttöä ja hybridiopetuksen kehitystä

Oulun yliopiston Linnanmaan ja Kontinkankaan kampuksille rakennetuilla “hybridiajan kollaboraatiokuutioilla” pyritään kehittämään fyysisten tilojen käyttöä sekä hybridiopetuksen mahdollisuuksia. Kuutioita on sijoiteltu kampuksille yhteensä viisi kappaletta. Oulun yliopiston kampuksille on ilmestynyt hybridiajan kollaboraatiokuutioiksi nimettyjä tiloja. Kollaboraatiokuutioita on tullut Linnanmaan kampukselle kolme kappaletta ja Kontin kankaan kampukselle kaksi kappaletta.  Kuutiot toimivat osana kasvatustieteiden tiedekunnnan, arkkitehtuurin ja hoitotieteen yhteistä […]

TEKSTI Tuuli Heikura

KUVAT Tuuli Heikura

Oulun yliopiston Linnanmaan ja Kontinkankaan kampuksille rakennetuilla “hybridiajan kollaboraatiokuutioilla” pyritään kehittämään fyysisten tilojen käyttöä sekä hybridiopetuksen mahdollisuuksia. Kuutioita on sijoiteltu kampuksille yhteensä viisi kappaletta.

Oulun yliopiston kampuksille on ilmestynyt hybridiajan kollaboraatiokuutioiksi nimettyjä tiloja. Kollaboraatiokuutioita on tullut Linnanmaan kampukselle kolme kappaletta ja Kontin kankaan kampukselle kaksi kappaletta. 

Linnanmaan kampukselle on sijoitettu kaksi ryhmätyökuutiota ja yksi mediatuotantokuutio.

Kuutiot toimivat osana kasvatustieteiden tiedekunnnan, arkkitehtuurin ja hoitotieteen yhteistä tutkimushanketta, jossa osarahoittajana on Suomen yliopistokiinteistöt oy. Hankkeessa tutkitaan tilankäyttöä sekä hybridiopetuksen kehittämistä. Kuutiot toimivat Oulun yliopistolla demona osana tutkimushanketta, jossa pyritään monipuolistamaan kampusten fyysistä oppimisympäristöä sekä tarjoamaan uudenlaisia mahdollisuuksia monitieteiseen arkkitehtuuria, teknologiaa ja oppimista yhdistävään tutkimukseen.

Kyseessä ei ole kuitenkaan tietty yksittäinen tutkimus, vaan kuutioilla pyritään luomaan infrastruktuuria laajemmallekin tutkimukselle liittyen tulevaisuuden kasvavalle tarpeelle opiskelun monimuotoisiin ja muuntautuviin ryhmätiloihin.  Lisäksi kuutioiden toivotaan tukevan niin yliopiston tietotyöntekijöiden monipaikkaisen tietotyön kehittämistä kuin vastaamaan opiskelijoilta tulleeseen palautteeseen varattavista ryhmätyötiloista, Oulun yliopistolta kerrotaan. 


Kuutioissa on keskeisessä roolissa teknologia ja sen tuomat mahdollisuudet. “Teknologia on mukana vuorovaikutuksen ja oman median tuottamisen mahdollistajana. Toivottavasti saamme tekniset ratkaisut niin yksinkertaisiksi, että podcastin, videoluennon ja vaikkapa haastattelun tekeminen onnistuu niin opiskelijoilta kuin henkilökunnaltakin”, kertoo Oulun yliopiston kasvatustieteen tiedekunnan projektipäällikkö Heikki Kontturi hankkeen tavoitteista.

Tilat on varusteltu muun muassa  180˚/360˚ kameroilla, näytöillä, chroma key -seinillä ja äänentoistoratkaisuilla. Ryhmätyökuutioihin valitun teknologian haetaan mahdollistavan monimediaisen työskentelyn sekä saumattoman kytkeytymisen verkossa toteutuvaan opetukseen ja eripaikkaiseen opiskeluun.

Lähtökohtana suunnittelussa ovat Oulun yliopiston tiedotteen mukaan olleet yksityisyys, äänieristys, osallistumista ja tuottamista tukeva teknologia sekä kytkeytyvyys LeaF-tutkimusinfrastruktuuriin sekä teknisesti että toiminnallisesti. 

Tiloissa on huomioitu myös viime aikoina paljon tapetilla ollut terveysturvallisuus kampuksilla. Erityisesti Linnanmaan kampusta on kritisoitu huonosta sisäilmasta, ja kollaboraatiokuutiot on varusteltu bakteereja ja viruksia tuhoavalla valaistuksella.

Kontturi kertoo, että kuutioita haluttiin molemmille kampuksille, koska osana demo-hankkeen ideaa on luoda monistettavia konsepteja kaikkien yliopistojen käyttöön ja siksi on hyvä testata ideaa erilaisissa rakennuksissa. 

Kuutioiden sijoittelu kampuksilla on herättänyt ihmettelyä niin opiskelijoiden kuin henkilökunnan keskuudessa. Kontturi valottaa, että kuutioiden sijoittelulla on haettu keskeistä sijaintia ja että niiden ympärillä tapahtuu; näin halutaan katsoa, toimiiko kyseinen konsepti keskittymiseen mahdollistavana vetäytymistilana. Samalla kuutiot ovat osa ympäristöä ja niiden ympärille tarvittiin tilaa mahdollista kalustamista varten.

Sijoittaminen keskeisiin tiloihin, kuten Linnanmaan kampuksella Väylän varrelle selittyy Kontturin mukaan sillä, että kuutiot palvelevat tehokkaammin useampia tiedekuntia eli ovat aidosti yhteiskäytössä. 

Oulun yliopiston kampuspalveluista kerrotaan myös, että kuutioiden sijoittelut on tehty sillä silmällä, etteivät kuutiot haittaa liikennettä tai turvallisuutta kampuksilla. Arkkitehtuurin puolelta taas on mietitty myös kuutioiden sijoittumista tilaan ja tilankäyttöä, kampuspalveluiden tila-asiantuntija Juha Waullu lisää.

Kuutiot pyritään saamaan käyttövalmiiksi uuden lukuvuoden alkuun mennessä, jolloin ne olisivat myös opiskelijoiden varattavissa. 

Tuuli Heikura

Oulun ylioppilaslehden päätoimittaja ja kauppatieteiden maisteri, joka nauttii syväluotaavista ilmiöjutuista, kuluttaa lenkkipolkuja kahden koiransa kanssa ja haaveilee mankelin omistamisesta.

Lue lisää:

Arktinen Frozen People -festivaali liikutti juhlakansaa ja toi iloa talven keskelle

Meren jäällä vastaan kävelee vain hymyileviä ihmisiä. Aurinko paistaa kirkkaasti ja musiikin rytmi tahdittaa askeleita. Lapset, aikuiset ja koiratkin ihmettelevät kummia taideteoksia. Muutama nuori keinuu musiikin tahdissa katse kohti lasista koppia.  Käynnissä on Frozen People, elektronisen musiikin sekä arktisen taiteen ja tyylin festivaali Oulun Nallikarin jäällä lauantaina 12.3. Pääsymaksuton tapahtuma järjestetään nyt ensimmäistä kertaa. Nuori perhe on tullut […]

TEKSTI Pete Huttunen

KUVAT Mari Kivioja

Meren jäällä vastaan kävelee vain hymyileviä ihmisiä. Aurinko paistaa kirkkaasti ja musiikin rytmi tahdittaa askeleita. Lapset, aikuiset ja koiratkin ihmettelevät kummia taideteoksia. Muutama nuori keinuu musiikin tahdissa katse kohti lasista koppia. 

Käynnissä on Frozen People, elektronisen musiikin sekä arktisen taiteen ja tyylin festivaali Oulun Nallikarin jäällä lauantaina 12.3. Pääsymaksuton tapahtuma järjestetään nyt ensimmäistä kertaa.

Valaistua juhlaväkeä. Katja, Lari ja Noora saapuvat paikalle auringon laskiessa. Herran koristeltu asu on alun perin Nokian valmistama happosuojapuku 70- luvulta. Kuva Mari Kivioja.

Nuori perhe on tullut nauttimaan Iltapäivän auringosta kahden koiran kanssa. He kyselevät yllättyneinä, että mitä täällä tapahtuu? Tapahtuma herättää vilpitöntä innostusta. He kertovat miltei yhdellä suulla, että kaupunkikulttuuri tarvitsee tällaisia ennakkoluulottomia ja uudenlaisia tapahtumia. 

Frozen People –festivaalin järjestää kulttuuriyhdistys Oulu Urban Culture. Aallonmurtajalla, Nallikarin majakan vieressä DJ:t soittavat lasikopin sisällä, ja jäällä on innovatiivisia ja osin hyvinkin eläviä taideteoksia.

Lämmin tapahtuma karussa ympäristössä

Ennen uudenlaista festivaalia ei juuri kukaan tiennyt mitä odottaa. Vertailukohtia ei juuri ole. Nimestä tulee mieleen Nevadan aavikolla vietettävä legendaarinen Burning Man –festivaali. Kuulen myöhemmin, että Burning Man on ollut tapahtumaa ideoitaessa esillä. 

Meren jää ja aavikko ovat molemmat karuja ympäristöjä juhlille. Toisaalta pienellä lämminhenkisellä jäätapahtumalla ja valtavalla aavikkobakkanaalilla on suuri ero. Burning Man on jo elämäntapahippien saavuttamattomissa satojen, jopa tuhansien taalojen pääsymaksuineen. Myös bilekansan pioneerit ovat jättäneet palavan miehen vuosia sitten.

Lankuri on aluetaideteoksista eläväisin. Hän kuulemma saapui maahan iloksemme madonreikää pitkin. Mirjami Mäkelällä saattaa olla asiasta tarkempaa tietoa. Kuva Mari Kivioja.

Frozen People on uusi ja innovatiivinen festivaali. Yhteinen ihmettelyn aihe keskusteluissa on, että miksei kylmässä ja kovassa maassa ole järjestetty musiikki- ja taidetapahtumia ulkona talvisessa ympäristössä. Kysyntää olisi ja Frozen Peoplelle toivoivat kaikki jatkoa.

Iloa pimeään ja kylmään talveen

Festivaalin aluetaidetuotannosta vastaava Inka Koutaniemi kertoo tapahtuman taustasta. 

”Frozen People -festari suunniteltiin alunperin pidettäväksi kulttuuripääkaupunkivuonna 2026, mutta saatuamme rahoituksen Suomen Kulttuurirahastolta tälle vuodelle päätimme tuottaa pilottitapahtuman nyt.”

”Halusimme luoda jotain uutta sekä tehdä pimeästä ja kylmästä talvesta edes hieman siedettävämmän”, Koutaniemi kertoo.

Tuottaja Inka Koutaniemi hymyilee arvoituksellisesti illan jo pimettyä. Kuva Mari  Kivioja. 

Koronan synkkä varjo on leijunut viimeiset pari vuotta kaiken tapahtumatuotannon yllä. Frozen  Peopleakin siirrettiin varmuuden vuoksi. 

”Festarin alkuperäinen ajankohta olisi ollut helmikuun loppupuolella, mutta tammikuussa teimme  päätöksen siirtää festivaalia parilla viikolla eteenpäin”, Koutaniemi muistelee.

Päätös oli onnistunut, sillä tähdet olivat nyt kohdallaan. Ihmiset olivat lähteneet joukolla liikkeelle  oululaisten hiihtolomaviikon päättyessä ja lähimmän tähden kirkkauden innostamina.

Kaunis auringonlasku värittää tunnelmaa

Auringon laskiessa taivas värittyy pastellisävyin. Lapsiperheet nelijalkaisine ystävineen poistuvat hiljalleen paikalta. Iltaan varautunut bilekansa syttyttää asujensa led-valoja ja taideteokset nousevat lumesta selkeämmin esille. 

Tulet palavat räiskyen ja DJ-seteissä biitti nopeutuu. Ihmisiä siirtyy tanssimaan lähemmäksi lasikoppia. Ainakin reiveissä tai teknobileissä käyneille, musiikin voima ja paine säilyy kuitenkin yllättävän maltillisena illan hämärryttyä ja yleisön vaihduttua. Ehkäpä lumi imee äänen voimasta suurimman tehon.

Hybridivoimala tuottaa sähköä taideteoksiin auringon, tuulen ja  polkusähkögeneraattorin voimin. Kuva Mari Kivioja.

Osa juhlakansasta harmittelee, että joutuu poistumaan hyvissä ajoin ennen loppua viimeiselle bussille. Kulkuyhteydet Nallikariin ovat heikot, ja ihmiset kaipasivat järjestettyjä kuljetuksia ainakin keskustasta paikalle ja takaisin.

Infopisteen työntekijä Jarkko pilkkii ravintoa infopisteellä. Kuva Mari Kivioja. 

Lopussa on villiä menoa

Innokkaimmat juhlijat jaksavat tietenkin festivaalin loppuun asti, ja kuten usein, bileet ovat  parhaimmillaan juuri ennen loppua. 

DJ Jayday eli Juhani Oivo kertoo, että oli suuri kunnia soittaa ensimmäisen Frozen Peoplen viimeinen setti. 

”Valitsin keikkalevyt rutisevat jäälohkareet, talven pohjaton pimeys sekä maailmantila mielessäni. Festareilla oli kokonaisuudessaan niin mukava meininki, että ehkä sinne sujahti myös pari toiveikkaampaakin kevättä uumoilevaa kappaletta.”

”Paljon jäi myös soittamatta biisejä, joita olin kuvitellut siellä ruuvaavani. Tunti vierähti aivan liian nopeasti.”

”DJ-kopin huuruisten ikkunoiden läpi katsottuna yleisö vaikutti nautiskelevan ja loppua kohden meininki äityi aika villiksikin”, Oivo summaa.

Onnistuneet juhlat saavat jatkoa

Tuottaja Inka Koutaniemi kertoo, että arvion mukaan festareilla kävi yli tuhat ihmistä. 

”Kävijämäärä oli suurempi kuin alun perin arvioimme, mihin vaikutti varmasti myös upea keli.”

Hänen mukaansa kaikki meni hienosti ja suuremmilta ongelmilta vältyttiin. ”Jäi erittäin positiiviset fiilikset. Tästä suuret kiitokset yhteistyökumppaneille, joiden kanssa työskentely sujui jouhevasti.”

”Nyt suuntaamme katseen ensi vuoteen ja alamme suunnitella entistä hienompaa festaria, nyt jo asteen verran kokeneempina. Tähtäämme siihen, että festivaali saataisiin pidettyä vuosittain.”

”Kaikki huipentuu vuonna 2026, kun festivaali järjestetään isossa mittakaavassa ja mukana on myös esiintyjiä ja taiteilijoita muualta pohjoismaista sekä Euroopasta”, Koutaniemi paljastaa.

Osaavat DJ:t soittavat settinsä lasikopisssa. Tunnelmat vaihtelevat  maalailevasta keinunnasta lopun täyteen tykitykseen. Kuva Mari Kivioja.

Tapahtumajärjestäjänä ja– tuottajanakin tunnettu Juhani Oivo summaa DJ-keikan ja festivaalin päätyttyä tunnelmat hienosti: 

”Tapahtuma oli upea ja hyvin järjestetty! Auringonlasku ja horisontin muuttuminen neonväriloisteesta pilkkopimeäksi syöveriksi oli ikimuistoinen kokemus. Puitteet ovat kansainvälistä tasoa ja näen tapahtumalla valtavasti potentiaalia!”

Juttua korjattu 23.3. klo 9:28. Muokattu kuvatekstien asiavirheitä.

Pete Huttunen

Humanistiopiskelija ja ite tehty kulttuuritoimittaja. Harrastuksena pahennuksen herättäminen kaiken maailman kulttuuririennoissa. Juttuja olen tehnyt metallifestareista oopperaan. Tarinoiden toimivuutta testaan lukemalla niitä ääneen kissalle.

Lue lisää:

Arvio: Toiveikas suurmusikaali Billy Elliot tarjoaa iloa ja voimaa synkkään aikaan

Oulun teatterin suuri näyttämö. Billy Elliot –musikaali. Toinen ensi-ilta 5.3.2022. Käsikirjoitus  ja laulujen sanat Lee Hall. Sävellys Elton John. Suomennos Mikko Koivusalo. Ohjaus Heta  Haanperä. Koreografia Petri Kauppinen. Lavastus Kalle Nurminen. Pukusuunnittelu Jaana  Kurttila. Kapellimestari Pasi Hiltula. Rooleissa muun muassa Aslak Kipinä, Iivari Peltoniemi, Anniina Konttila, Tuomo Tolvanen, Tuure Korja, Janne Raudaskoski, Juho Uusitalo, Elina  Korhonen […]

Oulun teatterin suuri näyttämö. Billy Elliot –musikaali. Toinen ensi-ilta 5.3.2022. Käsikirjoitus  ja laulujen sanat Lee Hall. Sävellys Elton John. Suomennos Mikko Koivusalo. Ohjaus Heta  Haanperä. Koreografia Petri Kauppinen. Lavastus Kalle Nurminen. Pukusuunnittelu Jaana  Kurttila. Kapellimestari Pasi Hiltula. Rooleissa muun muassa Aslak Kipinä, Iivari Peltoniemi, Anniina Konttila, Tuomo Tolvanen, Tuure Korja, Janne Raudaskoski, Juho Uusitalo, Elina  Korhonen ja Annina Rokka. 

Raskaan hiilipölyn voi miltei aistia, kun silmien eteen avautuu koillisenglantilainen kaivoskaupunki. Pian pölyn alta nousee kuitenkin ilmaan, jopa lentoon suuri tarina pienestä pojasta, unelmista ja rohkeudesta kasvaa omaksi itseksi.

Oulun teatterin suurella näyttämöllä on alkamassa suurmusikaali Billy Elliot. Musikaali on toteutettu yhteistyössä JoJo – Oulun Tanssin Keskuksen, Balettikoulu Sinikellon, Oulun Ammattikorkeakoulun kulttuurialan yksikön kanssa. Musiikkituotanto on tehty yhdessä MD Companyn kanssa. Musikaalissa on kaksoismiehitys ja kaksi ensi-iltaa. Toisessa ensi-illassa pääosassa on Aslak  Kipinä.

Oulun teatteri – Billy Elliot. Kuvassa Elina Korhonen, Aslak Kipinä sekä takana Liinu Leppänen ja Elle Kesti. Kuva: Kati Leinonen.

Musikaalin kieli koostuu puheen ja näyttelemisen lisäksi musiikista, tanssista ja laulusta.  Liikkuvia ja laulavia osasia on paljon. Elävä orkesteri soittaa orkesterimontussa, ja kaiken pitää soljua saumattomasti yhteen.

Pääosissa loistavilla lapsilla ei ole paljoa kokemusta elämästä ja esiintymisestä. Lisäksi haasteena oli pandemia, jonka aiheuttama epävarmuus oli varmasti raskas aikuisenkin kantaa. Viimein ensi-ilta saadaan järjestää ja vapautunut tunne ja ilo täyttävät näyttämön ja täyden  katsomon. Pääsemme jännittämään löytyykö pienen pojan unelmille tilaa konservatiivisessa  huolien painamassa yhteisössä.

Suosittu musikaali on tyylikkäästi toteutettu

Billy Elliot on useimmille tuttu Stephen Daldryn vuoden 2000 elokuvasta. Daldry sovitti  elokuvan myös näyttämölle. Lee Hallin käsikirjoittama ja Elton Johnin säveltämä musikaali  (Billy Elliot the Musical) kantaesitys oli Lontoossa 2005.  Palkittu musikaali on ollut suuri menestys. Oulun teatterin sovitus on Suomessa jo neljäs.  Billy Elliot on nähty ja koettu aiemmin muun muassa Helsingin kaupunginteatterissa. 

Oulun teatteri – Billy Elliot. Kuvassa mm. Juho Uusitalo, Aki Pelkonen ja Tuomo Tolvanen. Kuva: Kati Leinonen.

Tarinan historiallisena taustana on vuosien 1984 ja 1985 kaivostyöläisten lakko rautarouva  Margaret Thatcherin tiukkaa oikeistolaista politiikkaa ja kaivosten sulkemista vastaan. Teollisen vallankumouksen aikana Isossa-Britanniassa kaupunkeja perustettiin pelkästään  kaivosten ympärille. Yhteisöt olivat haavoittuvia ja epäkohdat koskivat kaupungin tai kylän jokaista ihmistä. 

Musikaalin kuvitteellisessa kaivoskaupungissa työläiset lakkoilevat ja taistelevat oikeuksistaan. Ilma on myrkyllistä ja ilmapiiri toksinen. On itsestään selvää, että tytöt harrastavat tanssia ja pojat nyrkkeilevät. 11-vuotias Billy ei  kuitenkaan halua nyrkkeillä. Hän harjoittelee isältäänkin (Janne Raudaskoski) salaa tanssia  tiukan rouva Wilkinsonin (Elina Korhonen) ohjauksessa.

Aslak Kipinä loistaa Billyn vaativassa roolissa ja kaikki lapsinäyttelijät ja -tanssijat ovat  taitavia. Parhaimmillaan valtavat tanssi- ja laulukohtaukset ovat todella vaikuttavia. Elton Johnin sävelmät ovat tarttuvia ja etenkin kaivostyöläisten yhteislaulussa on voimaa. Yleisö elää esityksessä mukana, ja spontaanit väliaplodit ja asiaan kuuluvat huudahdukset raikuvat hienojen suoritusten jälkeen. Petri Kauppisen koreografia on tarkkaan mietitty ja harjoiteltu. Koko ensemblen liike on saumattoman sujuvaa ja komeaa katsottavaa. Lavastus on toteutettu tyylikkäästi. Kalle Nurmisen luoma hiilikaupunki ja tehdassali avautuvat yksityiskohtaiseksi työläisperheen asunnoksi. Lavastuksen dynamiikka lisää liikkeen tuntua vauhdikkaaseen musikaaliin. 

Billy Elliot nousee lentoon arjen yläpuolelle

Musikaali lähtee kirjaimellisesti lentoon nuoren ja aikuisen Billyn yhteiskohtauksessa. Aslak Kipinän ja tanssija Jussi Suomalaisen tanssinumero Joutsenlampi– baletin säveliin on mieleenpainuvan hieno. Billy Elliot saa tanssista puhdasta ja vapautunutta ilmaa alleen. Kontrasti raskaissa varusteissa ja synkissä ajatuksissa maahan sidottuihin kaivostyöläisiin on oivallisesti  toteutettu. 

Oulun teatterin sovitus on tarinan synkästä taustasta huolimatta toiveikas ja sävyltään  pääosin iloinen ja riemukas. Ohjaaja Heta Haanperä ei pureudu syvälle yhteiskunnan  sosiaalisiin ongelmiin, vaikka välillä käsitellään rankkojakin aiheita. Poliittista taustaa ei ole kuitenkaan häivytetty. Edesmenneen “Maggie” Thatcherin kuolemaa toivotaan ja rautarouvan pääkin putoaa näyttävästi alkuperäisesityksen tapaan.

Koskettavista kohtauksista siirrytään sujuvasti kepeään riemuun ja tunteiden vuoropuhelu pysyy tasapainossa. Ihan jokainen siirtymä syvistä vesistä farssimaiseen ilotteluun ei ole järin tyylikäs, mutta ratkaisut ovat kokonaisuudessa perusteltuja. Eskapismille on synkkinä aikoina tarvetta. Yhteiskunnallinen paatos saa nyt väistyä ilon ja vapauden tieltä. Ihmisyys ja yhteisöllisyys saattavat sittenkin voittaa pelon ja kovan politiikan.

Vaikka Isossa-Britanniassa ei näin käynyt – suurin osa kaivoksista lakkautettiin ja loputkin yksityistettiin, teatterissa yksilön kokemus voi antaa yhteisölle toivoa ja voimaa.

Pete Huttunen

Humanistiopiskelija ja ite tehty kulttuuritoimittaja. Harrastuksena pahennuksen herättäminen kaiken maailman kulttuuririennoissa. Juttuja olen tehnyt metallifestareista oopperaan. Tarinoiden toimivuutta testaan lukemalla niitä ääneen kissalle.

Lue lisää: