”Musiikki ja kirjoittaminen ovat mulle elintärkeitä pakokeinoja” – Blind Channel -yhtyeen Niko Moilanen lähtee Euroviisuihin pelkäämättä

Uuden Musiikin Kilpailusta tuttu Blind Channel ei ole pysähtynyt pandemiankaan takia. Bändin laulaja Niko Moilanen opiskelee musiikkikasvatusta Oulun yliopistossa ja kertoo, että tekemällä työtä pelkäämättömällä asenteella pääsee pitkälle.

Vuoden 2020 piti olla Blind Channelin suuri vuosi. Oululaislähtöinen yhtye oli julkaissut maaliskuussa uuden albuminsa Violent pop, ja tiedossa oli promoamista ja keikkoja, joita live-esiintymisiin panostava yhtye odotti kovasti. Vain viikko levynjulkaisusta koko Suomi suljettiin ja tähänastisen uran suurin show Helsingin The Circuksessa peruuntui. 

”Meiltä vedettiin matto alta”, kuvailee yhtyeen laulaja, Niko Moilanen. Blind Channelin seuraajat tuntevat Moilasen paremmin nimellä Niko Vilhelm

Turhautunut bändi ei kuitenkaan heittänyt hanskoja tiskiin, vaan lähti treenipaikalle hautomaan uutta suunnitelmaa. Tämän seurauksena viime tammikuussa Blind Channel julkistettiin yhdeksi Uuden Musiikin Kilpailun finalisteista kappaleellaan Dark Side

Raskasta rokkia soittava yhtye ei ole ilmeisin Euroviisujen edustuspaikan tavoittelija, mutta bändi ei halua rajoittaa itseään. 

”Päätettiin, että jätkät, nyt lähetään telkkariin”, Moilanen kertoo. 

”UMK on loistava tapa saada musaa yleisölle. Vaihtoehtona olisi ollut vaan istua ja ootella että pandemia menee ohi, mutta me ei olla koskaan oltu kovin hyviä ootteleen ja ottaan chillisti.” 

Madetojalta maailmalle

Uuden Musiikin Kilpailuun osallistumisesta asti bändin päivät ovat olleet täynnä ohjelmaa. Tiukkaa aikatauluja kuunnellessa jää miettimään, miten yhtye kestää kovaa työtahtia ja musiikkialan paineita. Laulajan mukaan ystävyys ja hyvä ryhmähenki kannattelevat rankkoinakin aikoina. 

”Meillä on bändissä monta jätkää ja tiimissä on hyviä ystäviä. Stressaavina aikoina on tärkeintä, että pystytään toimimaan joukkueena. Jos joku kaatuu, niin on monta jätkää ottamassa kiinni.”

Hyvä ryhmähenki on ollut tärkeää alusta asti. Blind Channel sai alkunsa Oulussa vuonna 2013, kun bändin jäsenet kävivät samaan aikaan Madetojan musiikkilukiota. Joel Hokka, Olli Matela, Joonas Porko ja Tommi Lalli perustivat bändin ja enemmän räppipiireissä liikkunut Niko päätyi mukaan kotibileillan myötä. 

”Kun Blind Channel perustettiin, räppi-rokkia soittava bändi oli epätrendikkäin juttu, mitä olisi voinut tehdä, mutta se oli meidän visio. Alusta asti päätettiin että nyt tehdään tää oma juttu ja lyödään sillä läpi.” 

Olennainen osa omaa juttua on bändin itse nimeämä musiikkigenre, violent pop. Väkivaltainen pop-musiikki syntyi Moilasen mukaan puolivahingossa uran alussa, kun bändin piti kuvata musiikkiaan radiokanaville. 

Kuollut ja kuopattu nu metal tai geneerinen vaihtoehtorock eivät kuvanneet Blind Channelia, vaan tarvittiin termi, joka kuvaa musiikin pop-koukkujen ja intensiivisen räyhäämisen yhdistelmää. Väkivaltapop oli heitto, josta muodostui suorastaan brändi.    

Oman musiikkityylin voi nähdä antavan myös vapauden luomiselle: kun lokeroi valmiiksi oman musiikkinsa, saa lopulta toteuttaa itseään miten haluaa.

”Me voitais tehdä vaikka country-biisi violent poppina”, Moilanen heittää.  

Myös bändin uusin jäsen, Aleksi Kaunisvesi on alusta asti ymmärtänyt, mikä on violent popin ydin. Alex Mattsoninakin tunnettu elektronisen musiikin tuottaja liittyi mukaan viime syksynä. Niko kehuu Kaunisveden silmää hittibiiseille, ja juuri niitä Blind Channel metsästää. 

”Me halutaan, että jengi kuuntelee meidän biisejä yhä uudestaan ja uudestaan.” 

Työtä pelkäämättä eteenpäin

Vaikka yhtyeen vaatimaton maailmanvalloitustavoite on myös Nikon suurin unelma, hänellä on monta muutakin rautaa tulessa. Bändin ohessa hän on opiskellut jatkuvasti musiikkikasvatuksen pääaineopintoja ja tälläkin hetkellä aloitettu pro gradu odottelee sopivaa hetkeä. 

Rauhallista taukoa voi olla vaikeaa löytää, sillä bändi on työ, josta ei ole varsinaista lomaa. Puhelin hälyttää ja ideoita syntyy juhannuksena ja jouluna mökilläkin. 

Miten opiskelut ja muusikon elämän saa sovitettua toisiinsa? Nikon mukaan asioista selviää tekemällä. 

”Yllättävän paljon sitä saa aikaan, jos ottaa työtä pelkäämättömän asenteen, eikä yritä luistaa, vaan pyytää lisätehtäviä.” 

Välillä opintojen ja bändin yhdistäminen on näyttänyt paperilla urakalta, josta ei selviä. Epätoivo voi uhata iskeä, kun kalenterissa on opetusharjoittelun, kiertueen ja seminaarin yhdistelmä, mutta kauhistelemaan ei kannata jäädä. 

”Ihminen pystyy oikeesti aika moneen. Sitä ei itsekään aina hoksaa miten paljoon kykenee.”

Kokemus on opettanut myös rajaamaan tehtäviä. 

”Mä kirjoitin mun kandin keikkabussissa, kun me oltiin Suomen kiertueella Amaranthen kanssa. Jätkillä oli bileet bussissa ja mä oon silleen, et voitteko olla hiljempaa, kun mun pitää kirjoittaa näitä lähteitä tänne. Silloin mä vannoin, että tästä lähtien keikkareissut keikkareissuina.”

Pakopaikkoja kirjoittamalla

Kysymykseen, voisiko Moilanen nähdä itsensä joskus musiikinopettajan työssä, ei tule heti suoraa vastausta.

”Mä pidän opettamishommasta, mutta en kestä sellaista auktoriteettigeimiä. Ehkä samaistun itse liikaa niihin takapenkin huppupäihin”, hän naurahtaa. 

Opetushaaveiden sijaan Niko on innostunut luovasta työstä. Hän osallistuu Blind Channelissa kappaleiden säveltämiseen ja sanoittamiseen, ja lyriikoiden lisäksi hän kirjoittaa myös fiktiivistä tekstiä. 

”Musiikki ja kirjoittaminen ovat mulle elintärkeitä pakokeinoja. Jos istuu vaikka 18 tuntia bussissa matkalla Bulgariaan, tarvitsee omia maailmoja päässä, joihin voi paeta hetkeksi.” 

Ideat kappaleiden sanoituksiin tulevat bändin poikien omista elämistä. Joskus inspiraatiota haetaan esimerkiksi elokuvista, mutta viime aikoina parhaat kappaleet ovat syntyneet aitojen elämänkokemusten pohjalta.

”Ne biisit kuulostaa myös parhaalta ja niissä on oikea fiilis, koska tietää mistä puhuu. Bändin unelma on vaatinut paljon uhrauksia. Taustalla on rankkojakin kokemuksia, joista me puhutaan keskenään ja näistä syntyy parhaimmat tekstit.”

Musiikkialalla kaikki on epävarmaa ja muuttujia on paljon – tarvitaan monta vaihtoehtoista suunnitelmaa. Myös Niko on pyöritellyt erilaisia haaveita ja tulevaisuuden skenaarioita. 

”Mä oon sanonu pojille, et sitten kun me ollaan rundattu maailma sata kertaa läpi mä muutan Lappiin metsän keskelle mökkiin ja alan kirjoittaa kirjoja.”   

Ihan vielä ei kuitenkaan ole sen aika. Ensin Blind Channelilla on maailma valloitettavana, ja sillä polulla bändi on hyvällä alulla.

   

 

KUKA?

NIKO VILHELM

» Niko Moilanen.

» Syntynyt Kokkolassa 1995.

» Kasvoi Oulussa ja asuu nyt Helsingissä.

» Laulaa yhtyeessä Blind Channel.

» Opiskelee Oulun yliopistossa musiikkikasvatusta.

» Bändin ja opintojen ohella ei ehdi harrastaa, mutta välillä vapaata aikaa jää parisuhteelle, kissalle ja leffailloille.

» Kaipaa Oulusta eniten rauhallisuutta.

Anna-Kaisa Sitomaniemi

Tiedeviestinnän opiskelija, joka tuskailee, kun eniten kiinnostaa kaikki, mutta kaikelle ei ole aikaa.

Lue lisää:

”Hyvä opettaja antaa opiskelijan loistaa ja ottaa kaikki huomioon” – Jäätävän hyväksi opettajaksi valittu Katja Sutela pyrkii opetuksessaan keskustelevuuteen

Musiikkikasvatuksen yliopistonlehtori Katja Sutela on valittu vuoden 2021 Jäätävän hyväksi opettajaksi. Sutelan mielestä opettajan työssä on palkitsevinta nähdä oppilaan innostus ja menestys.

TEKSTI Julia Asikainen

KUVAT Iida Putkonen

”Voiko rakkaasta harrastuksesta tehdä ammatin? Kuoleeko siinä samalla osa intohimosta?”

Näitä kysymyksiä Katja Sutela pyöritteli päässään ennen musiikinopettajaksi kouluttautumista.

Musiikki on ollut mukana Sutelan elämässä lapsuudesta lähtien. Harrastus sai alkunsa pianon- ja viulunsoitosta, minkä ohella hän kävi myös orkestereissa, teoriatunneilla ja kuorossa.

”Viulunsoitto jäi jossain vaiheessa pois, mutta pianonsoitto pysyi. Opiskelin myös musiikkiopistossa, jonka jälkeen harrastuneisuus on jatkunut oman musiikin tekemisenä ja eri kokoonpanoissa esiintymisenä.”

Musiikin harrastaminen on edelleen aktiivisesti läsnä Sutelan elämässä, vaikka välillä saattaakin olla kausia, jolloin musiikkia ei tule kuunneltua niin paljoa vapaa-ajalla.

”Musiikki on minulle elämäntapa ja iso voimavara elämässä, joten tuntuu vain mahtavalta saada tehdä töitä sen parissa.”

Nyt takana on jo vuosia musiikin ja musiikkikasvatuksen opettamista, eikä uravalinta ole kaduttanut kertaakaan. Sen sijaan työssään musiikin ja opettamisen parissa Sutela kokee olevansa kuin kotonaan.

Vaikka Sutela ei ole koskaan haaveillut opettajan urasta, hän kokee olleensa henkisesti aina opettaja. Ensimmäinen kosketus opettajuuteen tapahtui jo lukioikäisenä, kun hän opetti pianonsoiton alkeita opintojensa ohella. Pianonsoiton opettaminen jatkui läpi lukion ja musiikkiopiston, mutta tulevaisuuden ammatti tuntui vielä epäselvältä.

”En yhtään tiennyt, mitä haluaisin tehdä työkseni. Minua kiinnosti kuitenkin kasvatustiede ja psykologia, joten päätin hakea opiskelemaan kasvatustieteitä Oulun yliopistoon.”

Pian yliopisto-opinnot aloitettuaan Sutela huomasi, että Oulun yliopistossa on mahdollista opiskella myös musiikkikasvatusta ja kiinnostui siitä. Kasvatustieteet vaihtuivat musiikkikasvatuksen opintoihin ja sille tielle Sutela myös jäi.

”Musiikkikasvatuksen opinnot tuntuivat heti siltä, että tämä on se juttu, mitä haluan tehdä. Opiskelu oli hauskaa, ja opettajat olivat innokkaita. Meillä oli myös mahtava opiskelijaporukka, joista osa on edelleenkin hyviä ystäviäni.”

Heti valmistuttuaan Sutela alkoi työskennellä sivutoimisena opettajana yliopistolla ja erityiskoulussa. Erityiskoulussa opettaminen oli hänelle todellinen koulu opettajaksi kasvamisessa.

”Yhtäkkiä kaikki ne tavat, joilla musiikkia perinteisesti opetettiin, eivät välttämättä toimineetkaan kaikille. Koko pedagoginen toiminta piti ajatella uusiksi. Silloin katseeni kääntyi ensimmäistä kertaa siihen, että kysyin oppilaalta, mitä hän voi minulle opettaa.”

Vuonna 2013 Sutela sai Oulun yliopistolta päätoimisen tuntiopettajan työpaikan, ja samalla työ erityiskoulun opettajana jäi taakse. Musiikkikasvatuksen yliopistonlehtorin pestissä hän on toiminut syyskuusta 2020 lähtien.

Osallistavaa ja kannustavaa opetusta

Sutelan työhön kuuluu laajasti monenlaisten musiikkikasvatukseen liittyvien asioiden opettamista. Pitkä lista sisältää muun muassa luokkamusisointia, musiikkikasvattajan musiikinteoriaa, musiikkiliikuntaa ja kansanmusiikkia. Sutela ohjaa myös kaikkien musiikkikasvatuksen opiskelijoiden kandidaatin tutkielmat ja toimii yhtenä graduohjaajista.

”Koen valtavaksi rikkaudeksi sen, että saan opettaa niin monipuolisesti kaikkea.”

Sutela pyrkii opetuksessaan siihen, että kaikki opiskelijat kokevat tulleensa nähdyksi ja kuulluksi. Lisäksi hän haluaa kannustaa opiskelijoita siihen, että he lähestyvät musiikinopettajan työtä omat vahvuudensa edellä.

”Oma persoona on musiikinopettajan työssä tärkeä, eikä kenenkään tarvitse yrittää olla mitään muuta kuin on. Myös heittäytymiskyky on sellainen asia, johon haluan opiskelijoita kannustaa. Opettamisenkaan ei tarvitse olla niin vakavaa.”

Koska työ erityiskoulussa opetti Sutelalle opiskelijoiden osallistamisen merkityksestä, on se nyt iso osa hänen opetustyötään.

”Pyrin aina olemaan keskusteleva ja osallistava opetuksessani, sillä en kuvittelekaan tietäväni itse kaikkea. Meidän opiskelijat ovat todella taitavia ja haluan, että he lähtevät omasta kokemuksestaan käsin tarkastelemaan opiskelemiamme ilmiöitä ja asioita.”

Sutelan mielestä opettaja on mahdollistaja ja suunnannäyttäjä, mutta valmiita vastauksia opettaja ei voi antaa.

”Opettaja voi antaa vinkkejä ja ohjeita, mutta lopulta opiskelijan on itse tehtävä työ oppimisen eteen.”

Haastavaa, mutta palkitsevaa työtä

Jäätävän hyväksi opettajaksi palkitseminen herättää Sutelassa ennen kaikkea kiitollisuuden tunteita.

”Kyllähän tällaisen tunnustuksen saaminen tuntuu aivan älyttömän hyvältä ja tuo tunteen siitä, että onnistunut työssään.”

Sutelaa Jäätävän hyväksi opettajaksi ehdottaneiden opiskelijoiden perusteluissa nousee esille erityisesti jokaisen opiskelijan yksilöllinen huomioiminen, ymmärtäväisyys sekä kannustava ja innostava opetus niin etä- kuin lähiopetuksessakin.

Mutta millainen on Jäätävän hyväksi opettajaksi palkitun Sutelan mielestä hyvä opettaja?

”Hyvä opettaja antaa opiskelijoiden loistaa ja ottaa kaikki huomioon. Hyvä opettaja pystyy myös tarjoamaan opiskelijoille ne tiedot ja taidot, joita opetussuunnitelmassa on”, hän sanoo hetken pohdittuaan.

Opettajan työtä Sutela kuvailee haastavaksi, mutta samalla todella palkitsevaksi. Parasta opettajan työssä on hänen mielestään se, kun näkee opiskelijan innostuvan ja menestyvän.

”Se on opettajana ihan mahtava tunne, kun opiskelija oppii ja löytää sen oman jutun. Silloin kokee tehneensä jotain oikein.”

KUKA?

» Katja Sutela.

» Musiikkikasvatuksen opettaja Oulun yliopistossa.

» Väitteli tohtoriksi toukokuussa 2020.

» Jäätävän hyvä opettaja 2020.

MIKÄ?

» Jäätävän hyvä opettaja palkittiin Annos 61 -etävuosijuhlilla 27. helmikuuta. Palkinto myönnettiin viidennen kerran. Edellisen kerran palkinnon sai Vesa-Matti Pohjanen. Jäätävän hyvä opettaja 2018 oli Oliver Jarde. Vuoden 2017 Jäätävän hyväksi opettajaksi valittiin Matti Niemelä, vuoden 2016 palkinnon sai Matti Kangaspuoskari.

» Kuka tahansa Oulun yliopiston opiskelija on voinut ehdottaa Jäätävän hyväksi opettajaksi millä tahansa koulutusalalla toimivaa yliopisto-opettajaa. 

» Kriteereinä palkinnon saamiselle olivat motivaatio kehittää omaa työtä ja hyvät pedagogiset taidot. Lisäksi haussa oli opettaja, joka on onnistunut etäopetuksessa erityisen hyvin.

» Haku oli auki 31.1.2021 saakka. Esityksiä tuli määräaikaan mennessä 65 kappaletta. OYY:n hallitus valitsi Katja Sutelan 9.2. pidetyssä kokouksessa.

Julia Asikainen

Media-alan freelancer, joka innostuu tarinoista ja rakastaa hitaita aamuja. Toivoisi olevansa vielä joskus se viherpeukalo, joka elää huonekasviviidakossa ja saa pidettyä kaikki kasvinsa elossa.

Lue lisää:

Yt-neuvotteluiden tuloksena musiikkikasvatuksen ja musiikin, laulun ja soiton opetusta antavasta henkilökunnasta irtisanotaan enintään viisi, tähtitieteen pääaine lakkautetaan

Oulun yliopiston yt-neuvotteluiden seurauksena tähtitieteen pääaine lakkautetaan ja musiikkikasvatuksen ja musiikin sivuaineopetuksen henkilöstöstä irtisanotaan enintään viisi henkilöä. Henkilöstö ja opiskelijat ovat 3.4. tehdystä päätöksestä tyrmistyneitä. "Neuvottelutulos kuulostaakin niin absurdilta, ettemme voi kuin ihmetellä: eikö tiedekunnan tai yliopiston johdolla ole mitään käsitystä tutkinto-ohjelmamme arjesta ja käytännöistä", kysyy Mukava ry:n puheenjohtaja Loviisa Minkkinen.

TEKSTI Anni Hyypiö

KUVAT Anni Hyypiö

In English.

Oulun yliopiston kahta tutkimusyksikköä koskevien yt-neuvotteluiden tulokset julkistettiin keskiviikkona 3. huhtikuuta rehtori Jouko Niinimäen tehtyä asiasta päätöksen.

Opettajat, opettaminen ja kasvatusyhteisöt -tutkimusyksikön musiikkikasvatuksen, musiikin, laulun ja soiton opetusta antavasta henkilökunnasta irtisanotaan enintään viisi. Neuvotteluiden alussa vähennystarpeeksi ilmoitettiin enintään kuusi henkilöä. Yksikkö kuuluu kasvatustieteiden tiedekuntaan.

Luonnontieteelliseen tiedekuntaan kuuluvasta tähtitieteen tutkimusyksiköstä ei irtisanota ketään, mutta tähtitieteen pääaine lakkautetaan.

Yliopiston mukaan tähtitiedettä voi jatkossa opiskella Oulussa sivuaineena, ja yliopistojen yhteistyön kautta sivuainetta voi täydentää pääaineeksi. Yliopisto toteaa tiedotteessa tämän mahdollistavan myös tohtoriopintojen suorittamisen tähtitieteen alalla Oulussa.

Oulun yliopiston mukaan irtisanottaville tarjotaan tukitoimia työllistymiseen ja kouluttautumiseen.

”Lopullinen [irtisanottavien] määrä vielä tarkentuu. Meillä on työnantajana takaisinotto- ja uudelleenkoulutusvelvollisuus. Katsotaan, voimmeko sijoittaa henkilöitä kenties muihin yliopiston tehtäviin”, totesi yliopiston henkilöstöjohtaja Jarmo Okkonen lehdelle.

Musiikkikasvatuksen, musiikin, soiton ja laulun opetuksessa on tällä hetkellä 14 työntekijää. Yliopiston mukaan tehtävänkuvat tiivistetään aiemmasta yhdeksään tehtävään. Parhaillaan yksikössä ollaan myös täyttämässä musiikkikasvatuksen professuuria.

Yt-neuvottelujen seurauksena yhteensä yhdeksän tehtävää avataan uudelleen haettavaksi. Kaksi yliopistonlehtoria siirretään suoraan uusiin tehtäviin, koska he ovat nyt samassa tehtävässä, eikä näiden tehtävien määrä vähene. Hakuun tulee kolme soitonopettajan tehtävää (kitara, piano ja pianon vapaa säestys) ja neljä laulunopettajan tehtävää, joissa opetetaan didaktiikkaa ja teoriaa.

”Kun tehtävien määrä vähenee aiemmasta, uudet tehtävät avataan haettavaksi. Hakijat haastatellaan ja käydään läpi normaali hakuprosessi”, Okkonen kertoo.

Musiikkikasvatukseen enemmän pari- ja ryhmäopetusta

Musiikkikasvatusta koskevien muutosten syynä on koulutuksen kalleus sekä vähäinen tutkintojen valmistuminen.

Mutta mitä tämä tarkoittaa opiskelijoille?

Yliopiston tiedotteen mukaan musiikkikasvatuksen aineenopettajakoulutusta uudistetaan siten, että koulutuksessa korostuu aiempaa enemmän opettajan pedagoginen kehittyminen.

Musiikin sivuaineopetuksessa kontaktituntimäärään kerrotaan linjattavan yhdenmukaiseksi tiedekunnan muun sivuaineopetuksen kanssa esimerkiksi opetusmenetelmiä kehittämällä ja vertaisoppimista hyödyntämällä. Opetuksessa siirrytään yksilöopetuksesta yhä enemmän pari- ja ryhmäopetukseen.

”Tähänkin mennessä on tehty jo pari- ja ryhmäopetusta, ja sen osuus täytyy nyt kasvaa. Se ei poissulje sitä, etteikö yksilöopetusta voi olla, mutta sen suhteet kuitenkin muuttuvat. Opetusmenetelmiä kehitetään”, Jarmo Okkonen toteaa.

Onko toimenpiteillä vaikutusta opetussuunnitelmiin?

”Ei ole välittömästi vaikutusta. Vuonna 2021 on uudet opetussuunnitelmat käytössä, 2020 mennään vielä vanhalla”, Okkonen sanoo.

Musiikkikasvatuksen koulutuksesta vastaava Petteri Klintrup sanoi torstaina 4.4. lehdelle, että yt-neuvotteluiden tulos tulee tarkoittamaan valtavia muutoksia. Muutosten kokoluokka ei haastatteluhetkellä torstai-iltapäivänä ollut vielä hahmottunutkaan, hän sanoi.

”Opetussuunnitelma tulee muuttumaan radikaalisti. Kun henkilöstö vähenee, varmaan myös opiskelijaa kohden kontaktiopetus tulee vähenemään reilusti, lähes katastrofaalisesti.”

Muutoksia Klintrup ennustaa niin aineenopettajakoulutukseen kuin luokanopettajien musiikinopettajan sivuaineellekin.

”Molemmissa sisältöjen osalta näkymät näyttävät todella heikolta. Tämän seurauksena hands on -opetus luultavasti päättyy, ja siirrytään suurryhmäopetukseen, verkko-opetukseen, luentoihin, kirjatentteihin.”

”Opiskelijoiden puolesta on todella sääli. Jonkin verran olen heidän kanssaan puhunut, ja tyrmistynyt vastaanotto on ollut silläkin puolella.”

Mitä seuraavaksi tapahtuu?

”Meillä on voimassaoleva opetussuunnitelma, josta pitää selvitä vähennetyllä henkilöstöllä. Kesän aikana pitäisi yrittää sopeuttaa opetusta, ja syksyllä aloitetaan. Syksyllä tullaan törmäämään seinään”, Klintrup toteaa.

”Kun tilanne on näin auki, ei sitä tiedä kukaan, minä tai kukaan muukaan, mitä tapahtuu, ennen kuin toukokuussa, kun uudet tehtävät on täytetty. Nyt ollaan odottavalla kannalla.”

Musiikkikasvatuksen opiskelijoiden ainejärjestö Mukava ry:n puheenjohtaja Loviisa Minkkinen kommentoi asiaa lehdelle sähköpostitse torstaina 4.4. Minkkisen mukaan tulosta on vaikea käsittää.

”Neljäntoista henkilön tiivistäminen yhdeksään ei voi luvata kuin suoraa leikkausta tulevien opettajien musiikin opintojen laadusta. Tuleva lukuvuosi 2019–2020 meidän tulisi sinnitellä vanhalla opetussuunnitelmalla ja uudella henkilökunnan kokoonpanolla. Jo nyt opettajamme ovat ylikuormittuneita: vapaasti erästä opettajaamme lainaten ’kolmensadan tunnin tuntimäärään mahdutetaan viidensadan tunnin työ.’ Jos tähän yhtälöön lisätään vielä henkilökunnan tutkimuksen tekeminen, kiinnostaisi kuulla päättäjien konkreettiset ideat siihen, miten opinnot meillä ensi lukuvuotena sitten toteutetaan järkevästi.”

Mukava suhtautuu epäilevästi koulutuksen uudistamista koskeviin toimenpiteisiin.

”Opettajan pedagogisen kehityksen korostaminen kuulostaa paperilla hyvältä, mutta tarkoittaa kohdallamme sitä, että musiikillinen tietotaito jää paitsioon. Tätä voisi verrata tilanteeseen, jossa tulevien matematiikanopettajien matemaattinen osaaminen jätettäisi heidän oman harrastuneisuutensa varaan. Mitä taas tulee yksilöopetuksen muuttamiseen pari- ja ryhmätyöskentelyksi, ei se käytännön tasolla yksinkertaisesti toimi: klassisen laulun tai pianon opetus ryhmäopetuksena on täysin mahdotonta”, Minkkinen sanoo.

”Neuvottelutulos kuulostaakin niin absurdilta, ettemme voi kuin ihmetellä: eikö tiedekunnan tai yliopiston johdolla ole mitään käsitystä tutkinto-ohjelmamme arjesta ja käytännöistä?”

Tähtitieteeltä liian vähän maistereita

Tähtitieteen pääaineohjelman lakkauttamisen syyksi on kerrottu valmistuvien opiskelijoiden vähäinen määrä.

”Valmistuvien opiskelijoiden määrä on jo niin pieni, että on vaikea perustella sitä, miksi sitä pääaineena pärjättäisiin, kun alle yksi henkilö valmistuu vuodessa”, Jarmo Okkonen sanoo.

Pääaine oli edellisen kerran liipaisimella vuonna 2016. Silloin lakkautettiin tilastotieteen, biofysiikan, teoreettisen fysiikan, ja geofysiikan pääaineiden koulutusvastuut.

Tähtitieteen pääaineohjelmaa koskeva muutos tulee voimaan syksyllä 2020 opintonsa aloittaville opiskelijoille. Sitä ennen opintonsa aloittaneilla opiskelijoilla on oikeus suorittaa opintonsa loppuun nykyisen tutkintorakenteen mukaisesti.

Yliopiston mukaan tutkimuksen edellytyksiä vahvistetaan muuttamalla yksi tähtitieteen professuuri määräaikaisesta toistaiseksi voimassa olevaksi. Samalla suunnataan taloudellista tukea opetuspainotteisiin tehtäviin, jotka tukevat laajasti fysiikan koulutusta, tiedotteessa todetaan. Tehtävät kerrotaan organisoitavan osaksi suurempaa kokonaisuutta luonnontieteellisessä tiedekunnassa.

Yliopiston mukaan toimenpiteiden tavoitteena on turvata tähtitieteen tutkimus, vahvistaa fysiikan koulutusta ja tasapainottaa opetushenkilöstön työkuormaa.

Mitä tämä tarkoittaa käytännössä? Mistä rahaa siirretään?

”Tiedekunnan resurssein pyrimme tukemaan opetusta. Kuinka tiedekunta pystyy sen organisoimaan, se on osa toimenpidesuunnitelmaa”, Okkonen toteaa.

Tähtitieteen professori Heikki Salo sanoi perjantaina 5.4. lehdelle, että hänelle peruste yt-neuvotteluille ei ole selvinnyt vieläkään. Hän muistuttaa, että pienistä maisterimääristä puhuttaessa pitäisi huomata, että tähtitieteen maisteritulos henkilöä kohti on samaa luokkaa kuin fysiikassa, ja ”tohtoreita tuotetaan tuplasti”.

”Myös tutkimus tuottaa ministeriön rahoitusta yli 40 maisterin edestä vuosittain.”

Hänelle on epäselvää myös se, mitä seuraavaksi oikein tapahtuu: pääaine lakkautetaan, itse yksikkö lakkaa itsenäisenä, ja yhdistetään ilmeisesti johonkin. Mutta minne?

”Esimerkiksi on tämmöinen kysymys: miten opetus järjestetään? Ensi syksynä otetaan vielä uusia pääaineopiskelijoita, ja heillä on oikeus käydä maisteriopintonsa loppuun vuoteen 2024. Neljästä tähtitieteen opettajasta kahdella on määräaikainen työsuhde, ensimmäisellä työsuhde päättyy 2020, toisella vuonna 2023. Suunnitelmaa sille, miten opetus hoidetaan, ei ole. Yliopiston tiedotteessa mainittu sivuaineen täydentäminen yliopistojen välisen yhteistyön kautta ei ole ollut myöskään millään lailla esillä neuvotteluissa.”

Salo kritisoi tiedotteessa mainittua tutkimuksen vahvistamista. Toisen professuurin vakinaistaminen on Salon mukaan ollut henkilöstösuunnitelmassa jo monta vuotta: ”vakinaistamisen olisi pitänyt tapahtua jo viime vuonna.”

”Vahvistamisesta puhuminen on mielenkiintoinen sanamuoto, kun tosiasissa väkeä vähennetään niin että yksikköön saa jäädä vain kaksi perusrahoitettua henkilöä. Lisäksi puhutaan harhauttavasti resurssien antamisesta samalla fysiikan opetukseen. Tähtitiede antaa resurssit, ei saa.”

Yt-neuvotteluiden aikana yksikkö teki useita yrityksiä keskustellakseen yliopiston johdon kanssa. Yhteydenotot torjuttiin, Salo sanoo.

”Tuntuu, että lähettämämme tieto ja ulkomaisten kollegojen huolestuneet yhteydenotot ovat menneet nyt mustaan aukkoon. Tosin mustien aukkojen tutkiminen tähtitieteellisesti on kannattavampaa, voi saada jotakin epäsuoraa signaalia takaisin.”

Heikki Salon mukaan tohtoriopintojen tilanne tulee romahtamaan. Hän kertoo saaneensa haastattelua edeltävänä päivänä yhteydenoton henkilöltä, joka olisi kiinnostunut hakemaan Ouluun tohtoriopintoihin. Olisiko Salo voinut toimia ohjaajana?

”Ajattelin vastata näin, että muutamaa kuukautta aiemmin tämä olisi onnistunut, jos rahoitus olisi järjestynyt. Nyt emme voi taata tarpeeksi syventäviä opintoja, mutta emme myöskään houkuttelevaa ympäristöä. Tohtorikoulutuksessa ei riitä, että on yksi ohjaaja, joka antaa opetusta kaikesta. Ympärille tarvitaan keskusteluympäristö, jossa puhutaan tieteestä, eikä vaan siitä, miten tästä eteenpäin selvitään.”

Salon mukaan tähtitieteen yksikön innostunut ilmapiiri on tuhottu. Viimeisten kahden kuukauden aikana työntekijöiden ajatukset ovat pyörineet yt-neuvotteluissa, moni on laittanut hakemuksia ulkomaille, hän sanoo.

”Vielä päivää ennen yt-neuvottelutietoa olisi voinut sanoa, että tähtitieteellä menee paremmin kuin koskaan aikaisemmin, niin tutkimuksellisesti kuin ulkopuolisen rahoituksenkin suhteen.”

Tähtitieteen opiskelija, matematiikan ja fysiikan opiskelijoiden ainejärjestö Sigma-killan tapahtumavastaava Paula Kvist sanoi keskiviikkona 3.4. lehdelle päätöksen olevan hirvittävä sääli ja iso pettymys.

”Taas meiltä lähtee yksi pääainevaihtoehto teoreettisen fysiikan, geofysiikan ja biofysiikan tavoin. Mitä aiemmasta kokemuksesta on nähty, pääaineen lakkautus on aina johtanut siihen, että opetus on käytännössä kuihtunut käsiin ja tutkimusryhmät ovat kuolleet. [Ilman pääainetta] Jatkuvaa tutkimusta ja koulutusta ei ole aiemmin pystytty takaamaan, ja olo on pessimistinen – pystytäänkö sitä takaamaan nytkään.”

Paula Kvistin mukaan sillä on vaikutusta myös tähtitieteen opetukseen.

”Tutkimusyksikössä on työskennellyt määräaikaisessa työsuhteessa kaksi henkilöä, jotka ovat antaneet merkittävän panostuksen opettamiseen. Tuntuu epätodennäköiseltä, että opetusta pystyttäisiin jatkamaan samalla laadulla ilman näiden kahden työntekijän voimavaroja.”

Paula Kvist harmittelee myös pääaineen statuksen käsittelyä yt-neuvotteluiden yhteydessä.

”Tapa, jolla asiaa on edistetty, on jättänyt opiskelijan äänen huomioimatta. Pääainestatuksen käsitteleminen yt-neuvotteluissa on aktiivisesti poistanut meidän vaikutusmahdollisuutemme koko prosessiin.”

Rehtorin päätös syntyi 3.4.

Yt-suunnitelmista kerrottiin ensimmäisen kerran tammikuun lopussa. Neuvotteluiden käynnistämisestä päätettiin hallituksen kokouksessa 8. helmikuuta. Alun perin yt-neuvotteluiden arveltiin päättyvän jo 11. maaliskuuta mennessä.

Kahta yksikköä koskevat yt-neuvottelut päättyivät keskiviikkona 20. maaliskuuta. Henkilöstöä edustava neuvottelupuoli jätti eriävän mielipiteen.

Eriävässä mielipiteessä kritisoitiin erityisesti sitä, että vaikka musiikin sivuainetta ja musiikkikasvatusta koskevat toimenpiteet ovatkin osin kehittämistavoitteiden kautta perusteltuja, soiton- ja laulunopettajien tehtävien avaaminen vanhoina tehtävinä 640 tunnin opetusvelvollisuudella ei hengeltään noudata voimassaolevaa työehtosopimusta eikä vaikuta hyvältä työnantajapolitiikalta. Lisäksi siirtyminen pienryhmäopetukseen lisää tarvetta opetuksen valmisteluun entisestään. 

Myös Petteri Klintrup pitää uusien tehtävien tuntimäärää työehtosopimuksen (TES) vastaisena.

Yliopistojen 1.2.2018 voimaan tulleessa työehtosopimuksessa on kolme kontaktiopetuksen tuntirajaa, 142, 396 ja 455 tuntia vuodessa. Opetuspainotteisissa tehtävissä työsuunnitelmaan sisällytettävän kontaktiopetuksen enimmäistuntimäärä on 396 tuntia lukuvuodessa. Professoreilla kontaktiopetuksen enimmäistuntimäärä on kuitenkin 142 tuntia lukuvuodessa. Sellaisissa opetustehtävissä, joihin ei varsinaisesti sisälly tutkimusta, kontaktiopetuksen enimmäistuntimäärä voi olla 455 tuntia lukuvuodessa. TES:n mukaan korkeamman opetustuntikaton 455 tuntia soveltaminen tiedeyliopistossa edellyttää, että tehtävä vaatii opetuspainotteisissa työtehtävissä tavanomaista vähemmän valmistelua.

”Uudessa työehtosopimuksessa kaikki uudet opetustoimet ovat olleet 455:llä tunnilla. Vaikka paikat avataan uudestaan hakuun, näissä uusissakin paikoissa soiton- ja laulunopettajien tuntimäärät on merkattu vanhan käytännön mukaan 640 tuntiin. Se on mielestämme työehtosopimuksen vastaista”, Klintrup sanoo.

”Olemme eri mieltä siitä, miten TES:iä pitäisi tulkita. Siirtymäsäännöksessä sanotaan, että niissä tehtävissä joissa tuntimäärä on ollut suurempi TES:n astuessa voimaan, tuntimäärät säilyvät samana. Jos siis tuntimäärät ovat olleet aiemmin jo suurempia, ne jatkuvat suurempina”, Jarmo Okkonen toteaa.

Tähtitieteen osalta eriävässä mielipiteessä todetaan muun muassa, että että yt-neuvottelujen perusteluksi esitetyt vähäinen maisteritutkintojen määrä ja uusi rahoitusmalli ovat kestämättömiä, koska yksikön saama OKM-rahoitus perustuu tutkimukseen ja kansainväliseen kilpailtuun rahoitukseen. Siinä missä uudessa rahoitusmallissa kallisalarahoitus on muutettu perustutkintopohjaiseksi, tutkimuksen ja kansainvälisen kilpaillun rahoituksen osuus painoarvo taas nousee.

Viikko neuvotteluiden päättymisen jälkeen musiikkikasvatuksen henkilökunnalle järjestettiin aiheesta keskustelutilaisuus keskiviikkona 27.3., ja tähtitieteen yksikölle 28.3.

Miksi aiheesta järjestettiin jo henkilöstötilaisuudet vaikka yt-päätöstä ei oltu vielä tehty?

”Yhteistoimintalaki velvoittaa, että kun neuvottelut on päättyneet, pitää tiedottaa, mitä toimenpiteitä työnantaja harkitsee tehtäväksi. Näissä tilaisuuksissa on kerrottu työntekijöille, että tällaisia toimenpiteitä työnantaja harkitsee”, Jarmo Okkonen toteaa.

Okkosen mukaan lopulliset tulokset pysyivät samana kuin mitä henkilöstötilaisuuksissa esiteltiin.

Oulun yliopistossa käytiin yt-neuvotteluja edellisen kerran vuonna 2017. Tuolloin neuvottelut koskivat muuta kuin opetus- ja tutkimushenkilöstöä.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

“Ehkä me ollaan näin saatu jatkaa haaveilua” – Satellite Storiesin tarina on kamppailua kaukokaipuun ja kotiseuturakkauden välillä

Suomen menestynein indiebändi Satellite Stories lopettaa uransa lokakuun viimeisenä lauantaina. Kymmenen vuotta, viisi studioalbumia ja tuhansia keikkakilometrejä myöhemmin on aika hengähtää ja katsoa elämää ilman rock’ n roll -laseja. Mutta oliko koko pitkä matka sittenkin kaukokaipuuta?

TEKSTI Sampo Marski

KUVAT Suvi Vinblad

”I’m dreaming of another place
Freezing through these winter days
My drifting mind is longing south”

 

Kun oululainen Satellite Stories suuntasi ensimmäistä kertaa Eurooppaan, hajosi bändin keikkapaku Saksan moottoriteille. Reissusta jäi hyvän tarinan lisäksi ikuinen kiitollisuudenvelka mekaanikko David Normanille.

Syyskuun alussa julkaistun, bändin viimeiseksi jäävän Cut Out the Lights -albumin myötä Satellite Stories suuntasi tänä syksynä vielä viimeisen kerran Eurooppaan.

Bändin jäsenet Esa Mankinen (kitara ja laulu), Olli-Pekka Ervasti (rummut), Marko Heikkinen (kitara) ja Jyri Pesonen (basso) pääsivät viimeisellä The Final Story –kiertueella vielä kerran maistamaan keikkaelämää suuren maailman meiningillä.

Bändin jäsenet ovat aiemmin kehuneet erityisesti Espanjan keikkoja hyvästä tunnelmasta. Myös tällä kertaa Espanja oli yksi odotetuimmista pysähdyspaikoista.

”Siellä indierock on vielä niin iso juttu. Keikoilla ihmiset ovat iloisia, tanssivat ja osaavat sanat ulkoa. Se hyvä fiilis tarttuu sitten itseenkin”, Marko Heikkinen kertoo.

Jäähyväiskiertue starttasi syyskuussa Kuopion Henry’s Pubista. Bändin mukaan jäähyväiskeikoilla meno on ollut villiä myös Suomessa. Mahdollisuus nähdä bändi viimeistä kertaa on tuonut keikoille tuttuja kasvoja: keikoilla on tavannut ihmisiä, jotka ovat nähneet bändin Suomessa yli kymmenen kertaa. Kotimaan keikat ovat vetäneet porukkaa myös kauempaa, jopa Japanista asti, Heikkinen sanoo.

Myöskin Oulun jäähyväiskeikat (25.10. ja 27.10.) ovat herättäneet kiinnostusta Suomen rajojen ulkopuolella. Vihoviimeiselle keikalle on bändin Facebook-sivun mukaan tulossa ihmisiä aina Kanadasta asti.  

Mutta ennen viimeistä keikkaa ja valojen sammumista on hyvin aikaa vielä katsoa hetkeksi menneeseen.

Valot sammuvat

”In my veins
Flows mercury, flows mercury
I’m not the man that I used to be”

Bändin viimeinen levy kantaa nimeä Cut Out the Lights. Usein artisteilla on tapana pakata viimeiselle levylle kaikki toteutumattomat musiikilliset ideat ja unelmat.

Vaikuttiko lopettamispäätös Satellite Storiesin uuden levyn työstämiseen?

Bändin mukaan uuden levyn materiaalin työstäminen ja lopettamispäätös menivät osittain limittäin. Viimeisimmän levyn materiaalin säveltäminen alkoi kuitenkin hyvissä ajoin ennen päätöstä.

Esa Mankinen ja Marko Heikkinen olivat keväällä vieraana Oulun ylioppilaslehden Kampuslivessä syksyn Vulcanalia-keikan tiimoilta. Tuolloin kaksikko oli sitä mieltä, että uuden levyn materiaalissa ei kuulu se, että kyseessä on viimeinen kerta studiossa tällä kokoonpanolla.

”Yritettiin vaan tehdä niin hyviä biisejä kuin mahdollista”, Heikkinen heitti haastattelussa.

”Tällä kertaa uskallettiin jättää biiseistä myös asioita pois. Tätä ennen meidän biisit on tungettu aika täyteen kaikkea, mutta nyt viimeisen kohdalla riitti itsetunto siihen, että ei tarvinnut täyttää koko äänimaisemaa.”

Jotain pientä erikoisuutta levynteossa silti oli. Esimerkiksi tasatahtisia biisejä oli tällä kertaa mukana enemmän kuin normaalisti.

”Niitä on kiva soittaa ja ne sopivat hyvin meidän keikkasettiin”, Heikkinen kertoo.

Myös kokemus levynteosta näkyi viidettä kokopitkää tehdessä. Nyt bändi rohkeni toteuttaa hyväksi havaittua ”less is more” -periaatetta.

”Tällä kertaa uskallettiin jättää biiseistä myös asioita pois. Tätä ennen meidän biisit on tungettu aika täyteen kaikkea, mutta nyt viimeisen kohdalla riitti itsetunto siihen, että ei tarvinnut täyttää koko äänimaisemaa”, Olli-Pekka Ervasti kertoo.

”Meillä on aina ollut yhteinen visio”

”This is a story about a man
And how he came to understand
The things in his life”

Mutta jäikö jotain musiikillista visiota vielä toteuttamatta, jonka kymmenvuotisen uran tehnyt bändi olisi vielä halunnut Satellite Stories -nimellä saada aikaan?

Bändin mukaan matkan varrella kovalevylle on tarttunut lähes 300 demoa, joista levyjen kappaleet on parsittu kokoon.

”Kyllä näistä ne parhaat on aina levylle laitettu, että siinä mielessä ei jää mitään hampaankoloon”, Marko Heikkinen tuumaa.

Miehet haluavat muistuttaa, että he ovat pitkän uransa aikana olleet lähes aina yhtä mieltä siitä, miltä bändin tulisi kuulostaa.

”Aika hyvin olemme kukin saaneet toteuttaa omia ideoitamme musiikin parissa”, Olli-Pekka Ervasti kertoo.

Bändin mukaan uuden levyn kohdalla haluttiin tehdä tavallista enemmän itse. Myös studiossa materiaalin hinkkaaminen jätettiin minimiin, ja sovitukset olivat pitkälti kasassa ennen varsinaista studiosessiota. Näin jäi aikaa muille kokonaisuutta eteenpäin vieville asioille.

”Esimerkiksi lauluihin käytettiin tosi paljon aikaa, jotta niihin saatiin sellainen oikeanlainen tunnelma”, Esa Mankinen kertaa.

”Pitää ajatella maailma vähän yksinkertaisemmaksi kuin mitä se on”

”I don’t want, I don’t want, I don’t wanna be in Helsinki Art Scene”

Satellite Stories ei syntynyt jäähallikeikat mielessä. Bändin mukaan aluksi tarkoituksena oli soitella kavereille, pitää hauskaa ja tehdä hyviä biisejä.

”Ei meistä alun perinkään mitään U2:ta pitänyt tulla, vaan ennemminkin kuin Vampire Weekend”, Marko Heikkinen pohtii.

Homma pääsi kuitenkin kasvamaan. Satellite Storiesia tituleerataan usein Suomen suurimmaksi indierockbändiksi. Bändiläiset myöntävät, että jossain vaiheessa he olivat vakaasti sitä mieltä, että ovat maailman paras ja kaunein bändi.

”Toki näin viiden levyn jälkeen on hiukan realistisemmat näkemykset siitä, mitä tässä on saavutettu”, Heikkinen jatkaa.

”Kyllä tiettyä naiiviutta pitää olla mukana. Ei sellaisella suomalaisella realistisella mentaliteetilla pääse maailmalla mihinkään.”

Tietty hulluus ja epärealistiset odotukset ovat Satellite Storiesin mukaan myös välttämätön osa aloittelevien bändien sielunmaisemaa. Inhorealistisella bisnesajattelulla ei pitkälle pötkitä, vaan haaveille ja unelmille pitää olla tilaa. Suuruudenhulluus on hyvästä.

”Kyllä tiettyä naiiviutta pitää olla mukana. Ei sellaisella suomalaisella realistisella mentaliteetilla pääse maailmalla mihinkään”, Jyri Pesonen summaa.

 

Satellite Stories ei syntynyt jäähallikeikat mielessä. Bändin mukaan aluksi tarkoituksena oli soitella kavereille, pitää hauskaa ja tehdä hyviä biisejä.
Satellite Stories ei syntynyt jäähallikeikat mielessä. Bändin mukaan aluksi tarkoituksena oli soitella kavereille, pitää hauskaa ja tehdä hyviä biisejä. Bändi keikalla Qstockissa kesällä 2015.

Rock-lavoilta opit arjen haasteisiin

”Don’t tell me it was wasted time
Don’t tell me it was waste of life”

Lopettamisen jälkeen Satellite Storiesin jäsenet pääsevät maistamaan niin sanottua normaalia elämää. Se oli myös yksi syy lopettamispäätöksen taustalla. Kymmenen vuotta sitten perustetun yhtyeen jäsenillä on kaikilla vielä keskeneräisiä opintoja Oulun yliopistolla. Esimerkiksi keväällä Oulun ylioppilaslehdessä toimitusharjoittelijana työskennellyt Marko Heikkinen palaa jäähyväiskiertueen jälkeen kirjallisuuden gradunsa pariin, ja Esa Mankinen palaa viimeistelemään musiikkikasvatuksen opintojaan.

Mutta mitä rokkielämästä voi ammentaa, kun nelikko palaa koulunpenkille ja päivätöiden pariin?

”Varmasti viihdemaailman rakenteen ymmärtämisestä on tulevaisuudessa hyötyä”, Marko Heikkinen pohtii.

”Kyllä tämä sellaista kokonaisvaltaista projektinhallintaa on opettanut. Levyn ulos pursottaminen on aina iso urakka.”

Satellite Storiesin levyissä näkyy vahvasti sen jäsenten kädenjälki. Kokonaisvaltainen osallistuminen levyjen tekemiseen ja erilaisten ihmisten kanssa toimiminen on bändiläisten mukaan varmasti arvokasta pääomaa bändin jälkeiseen elämään.

”Kyllä tämä sellaista kokonaisvaltaista projektinhallintaa on opettanut. Levyn ulos pursottaminen on aina iso urakka”, Jyri Pesonen pohtii.

Bändin mukaan näin pitkää uraa ei voi pyyhkiä noin vain pois omasta persoonasta ja hypätä puhtaalta pöydältä bändielämän jälkeiseen arkeen. Toki keikkailukin on opettanut taitoja jokapäiväiseen selviytymiseen reissuelämästä.

”Ainakin on oppinut sen, että esimerkiksi hotellihuoneesta kannattaa napata pyyhkeet ja shampoot mukaan”, Esa Mankinen virnistää.

”Terveisiä David Normanille”

”Vagabonds, we’re vagabonds”

Entä se jutun alussa mainittu David Norman ja hajonnut paku?

Tarina juontaa juurensa bändin ensimmäiselle Euroopan kiertueelle. Tuolloin keikat järjestettiin omatoimisesti puhelimen ja sähköpostin välityksellä. Kiertueen ajoneuvoksi valikoitui halvin vuokra-auto, jonka bändi onnistui löytämään.

”Kaikkihan meni hyvin, kunnes auton pakoputkeen tuli sellainen nyrkin kokoinen reikä Saksan autobahnilla”, Jyri Pesonen muistelee.

Hankalaan saumaan osunut haaveri aiheutti ongelmia, sillä sunnuntaina korjaamot olivat järjestään kiinni. Pitkän etsinnän jälkeen auki oleva korjaamo löytyi, mutta korjaamisen esteeksi nousi kielimuuri.

”Ei siinä sitten auttanut kuin istua huoltomiehen kanssa Google Translaten ääreen ja alkaa kääntämään”, Pesonen jatkaa.

Pakoputki saatiin loppujen lopuksi vaihdettua ja matka jatkui. Auton korjanneen mekaanikon nimi on bändillä vieläkin muistissa.

”David Norman oli hänen nimensä. Terkkuja Saksanmaalle, ja kiitos vielä tätäkin kautta, kun Oulun ylioppilaslehteä kuitenkin luet”, Marko Heikkinen jatkaa.

Nykyään Satellite Stories on hoitanut keikkamatkat hyvin varustellulla keikkabussilla, josta löytyy kunnon sängyt ja muut mukavuudet. Nyt uran loppuhetkillä on hyvä hetki myös muistella sitä, kuinka keikkareissut ovat muuttuneet kymmenen vuoden aikana. Aluksi keikkareissujen yöpymiset hoituivat kavereiden sohvilla.

”Vasta fiilistelin sitä, että siinä kesti monta vuotta ennen kuin päästiin keikkareissulla ekan kerran hotelliin nukkumaan”, Heikkinen muistelee.

Hotellimajoitus ei toki bändin mukaan lisännyt unen määrää – päinvastoin.

”Sitten sitä vain juhli koko yön ja meni hotellille aamupalalle”, Esa Mankinen nauraa.

Koti voitti Berliinin

”Cut out the lights
Then it’s up to me”

Satellite Storiesin uralla olisi ollut paikkoja tehdä asioita vielä asteen enemmän idealismi ja naiivius edellä. Oulun yliopiston kanssa yhteistyössä toteutetulla videolla bändin jäsenet kertoivat, että heillä on ollut mahdollisuuksia muuttaa ulkomaille ja laittaa vielä yhtä pykälää isompi vaihde päälle.

Näistä mahdollisuuksista huolimatta bändi on pysynyt Oulussa ja valloittanut maailmaa täältä käsin.

”Aattelin alkaa Oulun yliopiston keskusaulassa vetämään meän biisejä bassolla.”

Onko Satellite Stories ollut aina kamppailua kaukokaipuun ja kotiseuturakkauden välillä?

”Ylipäätään ihmiset haluavat jotain isompaa, mutta silti pitää olla se jokin turvallinen paikka, mihin palata. Siinä mielessä allekirjoitan väitteen”, Olli-Pekka Ervasti pohtii.

Oulu on myös bändin mukaan vaikuttanut Satellite Storiesiin ja tuonut oman mausteensa sekä musiikkiin että bändin ulkoiseen ilmeeseen. Samalla kaukokaipuuta on hillinnyt maalaisjärki.

”Kyllä me ollaan useita bändejä seurattu ja huomattu, että se Berliiniin muuttaminen ja siellä vuosi pari taiteilijaelämää viettäen ei vie asioita aina eteenpäin”, Jyri Pesonen kertoo.

Bändin mukaan myös saavuttamattomat unelmat ovat tärkeitä elämässä. Usein ajatus jostain ja sen eteen työskentely on saavutettua tavoitetta palkitsevampaa.

”Ehkä me ollaan näin saatu jatkaa sitä haaveilua”, Olli-Pekka Ervasti tuumaa.

Vaikka Satellite Storiesin tarina päättyy yhteisellä päätöksellä ja hyvässä hengessä, jää siis haaveilulle aina tilaa. Musiikin saralla bändin jäsenet eivät ainakaan näillä puheilla aio olla yhtä aktiivisia tulevaisuudessa.

Jotain spesiaalia on silti luvassa.

”Aattelin alkaa Oulun yliopiston keskusaulassa vetämään meän biisejä bassolla”, Esa Mankinen toteaa bändikavereiden nauraessa vieressä.

 

Tänne kaikki päättyy. 45 Specialin takahuone saa kunnian olla tulevana Satellite Storiesin viimeinen backstage.
Tänne kaikki päättyy. 45 Specialin takahuone saa kunnian olla lauantaina 27. lokakuuta Satellite Storiesin viimeinen backstage.

 

 

Satellite Storiesin viimeiset Oulun keikat 45 Specialissa 25.10. ja 27.10.

Bändin kuulumisia vanhoissa Oulun ylioppilaslehdissä löydät esimerkiksi numeroista 10/2012 ja 9/2013.

Jutun englanninkieliset sitaatit Satellite Storiesin kappaleista.

Sampo Marski

Kirjoittaja on tiedeviestinnän maisteriopiskelija, jolle tiede on asenne ennen kaikkea.

Lue lisää:

Kun seinä nousee vastaan, on parempi ottaa itselleen aikaa – Pysähtyminen auttoi Anna Itkosta pääsemään eteenpäin

Musiikkikasvatuksen maisterivaiheen opiskelija Anna Itkonen on aina rakastanut musiikkia ja laulamista. Kun Itkonen ajautui kriisiin musiikin kanssa ja kadotti äänensä, hän etsi sitä maailmalta, tutustui anarkisteihin ja kreikkalaisen saaren pyhään mieheen, palasi Ouluun – ja löysi jälleen äänensä.

TEKSTI Maria Kurtti

KUVAT Maria Kurtti

Anna Itkonen siemaisee punaviiniään St. Michaelin ikkunapöydässä ja esittelee innostuneesti yliopiston kirjastosta lainaamiaan teoriakirjoja. Työn alla oleva pro gradu -tutkielma vaatii älyllistä intoa ja kirjallisuuteen perehtymistä.  

Gradun lisäksi Itkosella riittää puuhaa pianonsoiton opettamisessa ja Aknestikista tunnetuksi tulleen Jukka Takalon tulevan levyn parissa. Takalon Vaarojen laulut -levyä työstetään Itkosen miesystävän, muun muassa Morley-yhtyeessä vaikuttaneen Juho Kauhasen (taiteilijanimeltään Pentti Amoren) Wolfbeat-studiolla Kempeleessä.

Anna Itkonen kertoo päätyneensä levylle mukaan sattumalta. Naisystävänsä musiikilliseen osaamiseen luottava Kauhanen kysyi häneltä mielipidettä erään Takalon biisin työstämisessä. Itkonen istahti hetkeksi pianon ääreen, ja äkkiä kävikin niin, että hän oli soittanut kaikki levyn piano-osuudet. Lisäksi hän on soittanut levylle muita soittimia, kuten polkuharmonia, ja laulanut taustalauluja.

Itkonen rahoitti aiempia opiskeluvuosiaan Oulun konservatoriossa työskentelemällä haastattelupaikkamme tiskin takana. ”Irkkubaari” on edelleen Itkoselle mieluisa paikka, jossa hän kirjoittaa usein myös sivuaineensa luovan kirjoittamisen tekstejä.

”Irkku on tärkeä, kuin kotimiljöö. Arvostan sitä tässä kaupungissa, joka tuntuu nykyään vähän vieraalta.”

Itkonen valmistui Oulun yliopistosta kasvatustieteen kandidaatiksi keväällä 2012 ja muutti silloisen poikaystävänsä luo Helsinkiin.

Parisuhteen lisäksi Oulusta houkutteli pois ikävämpikin asia: musiikista ja etenkin laulamisesta oli tullut Itkoselle vaikeaa. Oulussa kaikki oma tekeminen ja ystäväpiiri liittyivät vahvasti musiikkiin.

”Oli pakko saada itsensä rakentamiseen muita välineitä.”

Vahvuudesta viholliseksi

Itkonen ajautui kriisiin laulamisen kanssa jo konservatorion viimeisenä vuotena, mutta sinnitteli läpi konservatoriota seuranneiden kandiopintojen vaikeuksista huolimatta.

Lapsesta asti laulaneella ja keikkailleella Itkosella oli kuluttava tapa käyttää ääntään, eikä hän nuorena ja epävarmana osannut pyytää keneltäkään apua. Eikä kukaan huomannut.

”Mutta sitten keikan jälkeen aina hävetti. Aina oli semmoinen olo, että voi ei, olenko mä mennyt nyt nolaamaan tällä mun rikkinäisellä äänellä itseni ja kaikki muut.”

Lauluvaikeuksien psykologisuudesta kertoo se, että jonkin aikaa Itkonen pystyi unohtamaan pelkonsa ja tekemään tuttuun tapaan blues-keikkoja Arto Louhelan kanssa.

Kun pelko unohtui, laulu sujui kuten ennenkin ja yleisö tuli keikkojen jälkeen kiittämään ja kehumaan esitystä.

”Mutta sitten keikan jälkeen aina hävetti. Aina oli semmoinen olo, että voi ei, olenko mä mennyt nyt nolaamaan tällä mun rikkinäisellä äänellä itseni ja kaikki muut.”

Lopulta ongelmista kasvoi valtava kynnys laulamiseen, jonka ympärille identiteetti oli pienestä pitäen rakentunut.  

”Oli vaikeaa tehdä pääaineena musiikkikasvatusta, koska laulaminen pelotti. Silloin kun se sun paras ystävä, paras piirre, kääntyy viholliseksi, se on hurja tilanne.”

Muutettuaan Helsinkiin Itkonen pääsi opettamaan tanssipainotteista viidettä luokkaa Kaisaniemen ala-asteelle. Koulun taidemyönteinen rehtori innostui Itkosen visioista integroida taiteita perusopetukseen. Esimerkiksi yhteyttämistä opiskeltiin Itkosen biologian tunneilla tekemällä ”yhteyttämistanssia”.

Helsingissä Itkonen osallistui myös Alexander-tekniikkaa hyödyntävälle laulukurssille, joka opetti tunnistamaan laulamiseen liittyviä tiedostamattomia esteitä. Vaikka kurssista oli selvästi hyötyä, ei laulaminen silti vapautunut tuosta vain. Prosessi vaati aikansa.

”Oli vaikeaa tehdä pääaineena musiikkikasvatusta, koska laulaminen pelotti. Silloin kun se sun paras ystävä, paras piirre, kääntyy viholliseksi, se on hurja tilanne.”

Vuoden mittaisen työsopimuksen päätyttyä Itkonen lähti Järvenpään Opistoon opiskelemaan tanssia ja teatteria. Jälleen hän toivoi luovan vuoden helpottavan myös musiikkiin liittyviä ongelmia, mutta toisin kävi – laulaminen pelotti edelleen.

Opistovuoden jälkeen Itkonen jatkoi opettamista Siilitien ja Herttoniemenrannan ala-asteilla. Erityislasten kanssa työskentely Siilitiellä oli kaikessa haastavuudessaan kaikkein antoisinta.

Vaikka Itkonen nautti lasten kanssa työskentelystä ja oli pidetty opettaja, olo tuntui silti ahtaalta. Erityisesti kriittisestä kasvatustieteestä ja kasvatusfilosofiasta kiinnostunut ajattelija ei pystynyt allekirjoittamaan kaikkia kouluinstituution rajoittavilta tuntuvia sääntöjä.

Kandivaiheen vaihto-oppilasvuosi Espanjassa oli kuitenkin opettanut Itkosta arvostamaan Suomen korkealaatuista opetusta. Vaikka maan yliopisto-opetuksen taso tuotti pettymyksen, tekivät ilmaisuvoimainen kieli ja läheisiinsä epäitsekkyydellä suhtautuvat espanjalaiset Itkoseen vaikutuksen.

Viimeisen määräaikaisen työsopimuksen päätyttyä opettajan töissä Itkonen pakkasi reppunsa, otti mukaan pienen matkakitaransa ja lensi paluulippua ostamatta Kreikkaan.

 

Nais- ja sukupuolentutkimuksen aineopinnoissa Anna Itkonen kokee päässeensä inspiroivaan ja voimaannuttavaan seuraan niin lukemiensa naisteoreetikoiden kuin tapaamiensa “upeiden, luovien naistutkijoiden”, kuten Seija Jalaginin ja Päivi Jokisen, myötä.
Nais- ja sukupuolentutkimuksen aineopinnoissa Anna Itkonen kokee päässeensä inspiroivaan ja voimaannuttavaan seuraan niin lukemiensa naisteoreetikoiden kuin tapaamiensa “upeiden, luovien naistutkijoiden”, kuten Seija Jalaginin ja Päivi Jokisen, myötä.


Ateenan anarkistitaide ja Aeginan saaren rauha

Ateenassa Itkonen tutustui kiinnostaviin uusiin ihmisiin ja paikkoihin. Hän tapasi anarkistisen marginaali-taidekentän edustajia, jotka kokoontuivat vallatuissa teatterirakennuksissa ja tekivät taidettaan antaumuksella, lähestulkoon ilman rahaa.

Ympäristö ja ihmisten luova elinvoimaisuus inspiroivat Itkosta, vaikka länsimaisen kulttuurin kehdon korruptio ja ahtaalle ajettujen ihmisten selviytymistaistelu tuntuivat kuristavalta kurkussa.

Itkonen lähti Kreikkaankin musiikki mielessä ja otti siksi kitaransa mukaan. Hän toivoi uuden miljöön aukaisevan lukot, jotta musiikki alkaisi taas virrata.

”Se meni loppujen lopuksi niin, että annoin sen kitaran yksinhuoltajaäidin pojalle, jolla ei ollut soitinta, mutta joka oli musiikillisesti superlahjakas.”

Ateenasta Itkonen suuntasi taiteilijoiden suosimalle Aeginan saarelle, jossa hän ystävystyi vuokraemäntänsä, punkkari-taiteilija Saran kanssa. Saarella Itkonen tutustui myös vanhaan Nikokseen, jota kutsuttiin yleisesti nimellä Agios, pyhä mies. Nikos oli askeettisesti elävä ikonimaalari ja henkisiin oppeihin perehtynyt esoteerikko. Kyläläiset toivat Nikokselle ruokaa ja vastapalvelukseksi mies auttoi kyläläisiä arkisissa töissä.

Aeginan ajasta muodostui Itkoselle lopulta henkinen matka, joka tarkoitti käytännössä neljän kuukauden itsetutkiskelua pienen kalastajakylän vapaassa ja hyväksyvässä ilmapiirissä. Lopulta hän tunsi olevansa valmis kohtaamaan musiikin.

Taiteilija ja tieteilijä

Kreikan matkan jälkeen Itkonen muutti takaisin Ouluun ja aloitti musiikkikasvatuksen maisteriopinnot.

”Kyllä mä tiesin jotenkin, että mä palaan tähän, kun tulen takaisin Ouluun. Teen ne asiat, jotka oli jääneet kesken, joita olin paennut. Oli itsestään selvää, että teen sen [gradun] laulamisesta.”

Tutkimuksessaan Itkonen pystyy hyödyntämään myös omia vaikeita kokemuksiaan. Gradu käsittelee laulamista musiikki- ja taidekasvatusfilosofian näkökulmasta. Teoriapohja nojaa pääosin feministiteoreetikko Rosi Braidottin ajatteluun.

”Mua on aina kiinnostanut ihmisen muutos, joka on taiteissa niin niin läsnä. Ja taidekasvatuksessa.”

Niin taiteen kuin tieteen tekeminen vaatii luovuutta ja rohkeutta ajatella asioita uudesta näkökulmasta. Analyyttisesti ajattelevaa taiteen tekijää Itkosta kiinnostaakin taiteen ja tieteen yhdistäminen, joka voisi tapahtua esimerkiksi tutkijan uran muodossa.

 

Kuka?

 Anna Itkonen

>> Musiikkikasvatuksen maisterivaiheen opiskelija Oulun yliopistossa.

>> Valmistunut ylioppilaaksi Madetojan musiikkilukiosta 2004, muusikoksi Oulun konservatoriosta pop & jazz -linjalta 2007 ja Oulun yliopistosta kasvatustieteen kandidaatiksi 2012.

>> Aloittanut laulamisen ja keikkailemisen ala-asteen toisella luokalla kempeleläisessä lapsikuorossa Musareissa. Myöhemmin laulanut muun muassa jazzia, soulia, funkia, rokkia ja bluesia.

>> Tekee gradua laulamisesta ja on kiinnostunut tutkijan urasta. Rakastaa Oulun yliopiston kirjaston oula.finna.fi -sivustoa.

>> On mukana Jukka Takalon tulevalla levyllä Vaarojen laulut. Levy julkaistaan Kajaanissa 17.8.2018 osana Linnanvirta-tapahtuman ohjelmaa. Keikkailee kesällä laulavana melojana Takalon levyn promo-kiertueella. Esitykset toteutetaan kajakeissa saarten ja satamien edustoilla. Oulussa keikka järjestetään Pikisaaren, Linnasaaren ja Sonnisaaren edustalla heinäkuussa.

>> Työskennellyt muun muassa baarityöntekijänä ja opettajana.

>> Ideoinut ja toteuttanut Oulun Tyttöjen Talolle työpajan, joka yhdisti luovaa kirjoittamista ja säveltämistä. Lopputyönä syntyi tyttöjen teksteistä yhdessä luotu biisi.

>> Lapsuuden unelma-ammatti oli opettaja.

>> Harrastaa joogaa, tanssia ja kokkaamista.

>> Haaveilee perustyytyväisyydestä. Toivoo tekevänsä naisenmentävää polkua tieteen ja taiteen rajapinnoilla.

Maria Kurtti

Oulun kirjailijaseuran lehden Stiiknafuulian päätoimittaja, toimittaja ja elämäntapaihmettelijä, jota kiinnostavat kaiken maailman asiat. Vaikuttuu todellisista ja fiktiivisistä tarinoista, inspiroituu tiedeuutisista, innostuu korkeasta ja matalasta kulttuurista ja rauhoittuu nuotiolla.

Lue lisää: