Oulun yliopiston henkilöstöjohtajaksi KM Jarmo Okkonen

Kasvatustieteen maisteri Jarmo Okkonen on valittu Oulun yliopiston henkilöstöjohtajaksi. Oulun yliopistosta vuonna 1992 valmistuneella Jarmo Okkosella on 17 vuoden kokemus erilaisista yritysten henkilöstöhallinnon johtamis- ja kehittämistehtävistä. Hän siirtyy Oulun yliopistoon Stora Enson Veitsiluodon tehtaan henkilöstöpäällikön tehtävästä. Aiemmin Okkonen on toiminut pitkään muun muassa Nokia Oyj:n eri yksiköissä henkilöstöjohtamisen vastuutehtävissä. Okkonen on toiminut myös yrittäjänä johtamisen […]

Kasvatustieteen maisteri Jarmo Okkonen on valittu Oulun yliopiston henkilöstöjohtajaksi.

Oulun yliopistosta vuonna 1992 valmistuneella Jarmo Okkosella on 17 vuoden kokemus erilaisista yritysten henkilöstöhallinnon johtamis- ja kehittämistehtävistä. Hän siirtyy Oulun yliopistoon Stora Enson Veitsiluodon tehtaan henkilöstöpäällikön tehtävästä.

Aiemmin Okkonen on toiminut pitkään muun muassa Nokia Oyj:n eri yksiköissä henkilöstöjohtamisen vastuutehtävissä. Okkonen on toiminut myös yrittäjänä johtamisen ja henkilöstön kehittämisen konsultointiyrityksessä.

”Uudistuvassa yliopistossa korostuu henkilöstön osaaminen. Henkilöstöjohtajan valinnassa painotettiin monipuolista kokemusta henkilöstöjohtamisesta, erityisesti osaamisen ja hyvinvoinnin kehittämisestä”, rehtori Jouko Niinimäki sanoo.

Jarmo Okkonen aloittaa tehtävässään 1. marraskuuta. Edellisen henkilöstöjohtajan eläköitymisen vuoksi täytettyyn tehtävään oli 56 hakijaa.

Palauteomenoita opettajille

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan Opelle omppu -syystempaus järjestetään keskiviikkona 21. syyskuuta. Tempaus kannustaa muistamaan hyviä opettajia kiitoksena laadukkaasta opetuksesta tai ohjauksesta. Ylioppilaskunnan tarjoamat omenat opettajille jaettavaksi voi hakea Linnanmaalla vihreiltä naulakoilta tai Balance-ravintolan edestä ja Kontinkankaan sekä arkkitehtien kampusten auloista klo 10 lähtien. Omenoita jaetaan niin pitkään kuin omenoita riittää. Tempauksella pyritään muistuttamaan palautteen antamisen tärkeydestä […]

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan Opelle omppu -syystempaus järjestetään keskiviikkona 21. syyskuuta. Tempaus kannustaa muistamaan hyviä opettajia kiitoksena laadukkaasta opetuksesta tai ohjauksesta.

Ylioppilaskunnan tarjoamat omenat opettajille jaettavaksi voi hakea Linnanmaalla vihreiltä naulakoilta tai Balance-ravintolan edestä ja Kontinkankaan sekä arkkitehtien kampusten auloista klo 10 lähtien. Omenoita jaetaan niin pitkään kuin omenoita riittää.

Tempauksella pyritään muistuttamaan palautteen antamisen tärkeydestä – sekä kehut että rakentava palaute vievät eteenpäin koulutuksen laadun kehittämistä. Lisätietoa Facebookissa.

Kansainvälinen opiskelija ensimmäistä kertaa ylioppilaskunnan puheenjohtajistoon

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan (OYY) edustajisto valitsi varapuheenjohtajakseen HuKan Sergei Kopytinin, 26, kokouksessaan 14. syyskuuta. Ehdolla olivat myös HuKan Kalle Parviainen ja Tieteellisten Toni Sandvik. Kopytin sai äänestyksessä 26, Sandvik 6 ja Parviainen 4 ääntä. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun kansainvälinen tutkinto-opiskelija valitaan OYY:n edustajiston puheenjohtajistoon. Kopytin opiskelee kasvatustiedettä kansainvälisessä maisteriohjelmassa. “Minulle on suuri kunnia päästä yhä […]

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan (OYY) edustajisto valitsi varapuheenjohtajakseen HuKan Sergei Kopytinin, 26, kokouksessaan 14. syyskuuta. Ehdolla olivat myös HuKan Kalle Parviainen ja Tieteellisten Toni Sandvik. Kopytin sai äänestyksessä 26, Sandvik 6 ja Parviainen 4 ääntä.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun kansainvälinen tutkinto-opiskelija valitaan OYY:n edustajiston puheenjohtajistoon.

Kopytin opiskelee kasvatustiedettä kansainvälisessä maisteriohjelmassa.

“Minulle on suuri kunnia päästä yhä tiiviimmin osaksi ylioppilaskunnan toimintaa, ja haluan kiittää kaikkia tuesta ja luottamuksesta”, Kopytin sanoo.

Hän aikoo vaikuttaa varapuheenjohtajakaudellaan siihen, että edustajistosta tulisi yhä kansainvälisempi. Lisäksi hänen tavoitteenaan on lähentää OYY:tä ja yliopiston henkilökuntaa.

Veera Alahuhta OYY:n ehdokas Suomen ylioppilaskuntien liiton hallitukseen

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan (OYY) edustajisto valitsi kokouksessaan keskiviikkona 14. syyskuuta filosofian ylioppilas Veera Alahuhdan, 21, ehdokkaakseen Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) hallituksen jäseneksi vuodelle 2017. Kulttuuriantropologiaa opiskeleva Alahuhta toimii kuluvana vuonna OYY:n hallituksen jäsenenä vastuualueenaan kansainväliset asiat, kehitysyhteistyö ja järjestöasiat. Aikaisemmin hän on ollut muun muassa ainejärjestönsä Kultu ry:n puheenjohtajana. Lisäksi hänet valittiin OYY:n edustajistoon viime […]

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan (OYY) edustajisto valitsi kokouksessaan keskiviikkona 14. syyskuuta filosofian ylioppilas Veera Alahuhdan, 21, ehdokkaakseen Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) hallituksen jäseneksi vuodelle 2017.

Kulttuuriantropologiaa opiskeleva Alahuhta toimii kuluvana vuonna OYY:n hallituksen jäsenenä vastuualueenaan kansainväliset asiat, kehitysyhteistyö ja järjestöasiat. Aikaisemmin hän on ollut muun muassa ainejärjestönsä Kultu ry:n puheenjohtajana.

Lisäksi hänet valittiin OYY:n edustajistoon viime marraskuun edustajistovaaleissa humanistien ja kasvatustieteilijöiden vaaliliitosta.

Alahuhdalle tärkeä teema on kansainvälisyys. Hänen mukaansa SYL:n tulee olla vaikuttava toimija eurooppalaisessa opiskelijapolitiikassa ja tämä saavutetaan muun muassa SYL:n euroopanlaajuisen kattojärjestön European Student Unionin kautta.

“SYL on maailman paras asiantuntija opiskelijademokratiassa. Haluan olla tekemässä SYL:sta kansainvälisesti tunnustetun toimijan tällä saralla”, Alahuhta kertoo.

Suomen ylioppilaskuntien liiton hallitus valitaan liiton liittokokouksessa 18.–19. marraskuuta.

Yokohaman yliopiston toimipiste Oulun yliopistolle

Tellukseen on avattu Yokohaman yliopiston (Yokohama National University) toimipiste, jolla Yokohaman ja Oulun yliopistot tavoittelevat aktiivista yhteistyötä tutkimuksen ja koulutuksen alueilla, kuten tutkija-, opettaja- ja opiskelijavaihdossa sekä alumnitoiminnassa. Akateemisen yhteistyön lisäksi yliopistojen tavoitteena on integroida liike-elämä osaksi yliopistojen yhteistyötä. Toimiston kautta Oulun yliopisto toimii myös Japanin yhteytenä Eurooppaan ja Venäjälle. Yliopistot sopivat toimipisteen perustamisesta marraskuussa […]

Tellukseen on avattu Yokohaman yliopiston (Yokohama National University) toimipiste, jolla Yokohaman ja Oulun yliopistot tavoittelevat aktiivista yhteistyötä tutkimuksen ja koulutuksen alueilla, kuten tutkija-, opettaja- ja opiskelijavaihdossa sekä alumnitoiminnassa.

Akateemisen yhteistyön lisäksi yliopistojen tavoitteena on integroida liike-elämä osaksi yliopistojen yhteistyötä.

Toimiston kautta Oulun yliopisto toimii myös Japanin yhteytenä Eurooppaan ja Venäjälle. Yliopistot sopivat toimipisteen perustamisesta marraskuussa 2015 solmitussa sopimuksessa.

Yokohaman yliopiston toimipisteen avajaisissa elokuun lopussa juhlistettiin myös Telluksen uutta International Avenueta.

International Avenue on paitsi fyysinen paikka, myös konsepti, jonka avulla Oulun yliopiston kansainvälisiä palveluja ja verkostoja tehdään näkyvämmiksi ja helposti tavoitettaviksi.

Näkyvin osa tätä Avenueta ovat kuution muotoiset työtilat, joista ensimmäiseen sijoittuu Yokohaman yliopiston toimipiste. Sopimuksen mukaan molemmat yliopistot sijoittavat henkilöstöä toiseen yliopistoon.

Hiljainen huone aukesi Linnanmaan kampuksella

Noin 20 vuoden odotus on päättynyt, kun elokuun 22. päivä Oulun yliopisto sai Linnanmaan kampukselle hiljaisen huoneen. Oulun yliopistolla hiljaisesta huoneesta on puhuttu jo pitkään ja sen eteen töitä on tehnyt niin yliopistopastori Ari Savuoja kuin Oulun yliopiston ylioppilaskuntakin (OYY). ”Tutkimusten mukaan 40 prosenttia on meluherkkiä. On hienoa, että Oulun yliopisto saa tämän huoneen”, Savuoja […]

Noin 20 vuoden odotus on päättynyt, kun elokuun 22. päivä Oulun yliopisto sai Linnanmaan kampukselle hiljaisen huoneen.

Oulun yliopistolla hiljaisesta huoneesta on puhuttu jo pitkään ja sen eteen töitä on tehnyt niin yliopistopastori Ari Savuoja kuin Oulun yliopiston ylioppilaskuntakin (OYY).

”Tutkimusten mukaan 40 prosenttia on meluherkkiä. On hienoa, että Oulun yliopisto saa tämän huoneen”, Savuoja iloitsee.

”Toivon, että huone vahvistaa opiskelijoiden ja henkilökunnan hyvinvointia”, yliopiston koulutuspalveluiden johtaja Eva Maria Raudasoja totesi avajaispuheessaan.

Hiljentymiseen ja rauhoittumiseen kaikille opiskelijoille ja henkilökunnalle tarkoitettu hiljainen huone on auki arkisin kello 7–22, eikä sitä voi varata etukäteen omaan käyttöön. Huonetta ei ole tarkoitettu opiskeluun eikä työntekoon.

Keskeisellä paikalla aivan Telluksen ja vihreiden naulakoiden vieressä sijaitsevan hiljaisen huoneen yhteyshenkilö on Ari Savuoja, johon voi olla yhteydessä kysymysten ja kehitysideoiden kanssa.

Seuraavaksi tarkoitus on saada hiljainen huone jollain aikavälillä myös Kontinkankaan kampukselle.