MENU

Tasa-arvottomat yliopistot

Vaikka kansainvälisesti tarkasteltuna suomalaisissa yliopistoissa on poikkeuksellisen laaja edustus eri sosiaaliryhmistä, kotitausta vaikuttaa edelleen koulutusvalintoihin ja opiskelupaikan saamiseen. Oulussa on Suomen yliopistoista suhteessa eniten työläistaustaisia uusia opiskelijoita.

TEKSTI Anni Hyypiö

KUVAT Anni Hyypiö

Lapsi perii vanhemmiltaan yllättäen ja pyytämättä ominaisuuksina muun muassa hiustensa punertavuuden, nenänsä kaaren tai ihonsa pisamuuden. Geenien armotonta määräysvaltaa vastaan on nykytekniikalla vaikeampaa taistella.

Sen sijaan koulutuksen, sosiaalisen luokan tai ammatin periminen on kiistanalaisempi asia.

Tutkimukset osoittavat vanhempien matalan sosioekonomisen aseman olevan yhteydessä jälkeläistensä muita vaatimattomampiin koulusaavutuksiin.

Köyhästä ja kouluttautumattomasta perheestä kotoisin olevalla suomalaisnuorella yliopistokoulutukseen hakeutuminen ja sisäänpääsy on edelleen epätodennäköisempää – varsinkin jos pääsykoepaperin yläreunassa lukee lääketieteellinen tiedekunta.

Opiskelijoiden sosiaalinen tausta jakaa myös yliopistoja. Matalimmista taustoista haetaan maakuntien yliopistoihin, yläluokasta taas pääkaupunkiseudun yliopistoihin. Vuonna 2010 työntekijätaustaisten osuus uusista opiskelijoista eri yliopistossa oli korkein Oulussa (15, 8%), Lapin yliopistossa (15, 3), Jyväskylän yliopistossa (14,0) ja Itä-Suomen yliopistossa (13,6). Vähiten työläistaustaisia uusia opiskelijoita oli teknillis-taiteellisessa Aalto-yliopistossa (6,9) ja ruotsinkielisessä kauppakorkeakoulu Hankenissa (6,5).

Silti kehitystä on tapahtunut. Korkeakouluopiskelijoiden taustaa tutkinut yliopistonlehtori Arto Nevala Itä-Suomen yliopistosta sanoo koulutuksen tasa-arvon kehittyneen huimasti. 2000-luvulla yliopisto-opiskelijat valikoituvat huomattavasti laajemmasta joukosta kuin vaikkapa vielä 1960-luvulla. Kansainvälisesti tarkasteltuna suomalaisissa yliopistoissa on poikkeuksellisen laaja edustus eri sosiaaliryhmistä.

”Kaikki kansainväliset vertailut osoittavat Pohjoismaiden olleen yliopisto-opiskelijoiden tasa-arvon kehityksen kärjessä jo vuosikymmeniä, siitä lähtien kun yhteiskuntapolitiikassa on pyritty edistämään tasa-arvoa.”

Esimerkiksi Iso-Britanniassa kehitys on ollut jopa päinvastaista.

”Siellä maan alempien ryhmien kouluttautumisen edistäminen on ollut poliittisena tavoitteena, ja sen parantamiseksi on käynnistetty erilaisia ohjelmia. Koska yliopistojen lukukausimaksut ovat nousseet, tasa-arvoiset ponnistukset ovat valuneet hukkaan”, Nevala toteaa.

Koulujen ovet avautuvat kaikille?

Suomessa koulutuksellisen tasa-arvon nimeen on vannottu vuosikymmenten ajan. Se kuuluu oleellisesti pohjoismaisen hyvinvointivaltion ajatukseen, jossa tulisi luoda mahdollisuus siihen, että kaikki nuoret asuinpaikasta, varallisuudesta ja sukupuolesta riippumatta saisivat mahdollisuuden kilpailla avoimista koulutuspaikoista ja kouluttaa itseään omien kykyjensä mukaan.

Numeroiden valossa kehitys on ollut huimaa. Ylempien kerrosten eliittiyliopisto alkoi muuttua koko kansan massakorkeakouluksi viimeistään 1980-luvulla, jolloin yliopistokoulutukseen osallistumisprosentti kipusi yli 15 prosenttiin ikäluokasta. Viimeisen neljänkymmenen vuoden aikana Suomen koulutustaso on kasvanut voimakkaasti: vuosina 1975–2005 korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuus yli kaksinkertaistui 11 prosentista 25 prosenttiin.

Oulun yliopiston duunariasemaa selittääkin sen painotus teknillisiin ja luonnontieteisiin sekä kasvatustieteisiin – aloja, jotka vetävät tyypillisesti keskiluokkaisempaa väkeä kuin opiskelijakunnassa keskimäärin. Samaten Oulu lähiseutuineen on väestöltään keskiluokkaista, joka heijastuu myös yliopistoon rekrytoitaviin opiskelijoihin.

Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) Opiskelijatutkimus 2014 -raportin mukaan suomalaisista korkeakouluopiskelijoista joka viidennen (22%) vanhemmista ainakin toisella on ylempi korkeakoulututkinto. Toisaalta joka viidennen (21%) opiskelijan vanhemmalla on enintään ammatillinen tutkinto.

Ensin tasa-arvon kannalta hyvät uutiset: Opiskelijan sosioekonomisen taustan merkitys on vuosien varrella pienentynyt, ja ryhmien väliset osallistumiserot ovat kaventuneet. Työläistaustaisten opiskelijoiden sijoittuminen yliopistoihin on nyt tasaisempaa. Työntekijätaustaisten opiskelijoiden sijoittumisen muutokset myötäilevät osin isompaa kuvaa: taustan tasaantumista selittävät esimerkiksi Suomen elinkeinorakenteen muutos, edeltävien koulutusasteiden tasa-arvoistuminen ja tasa-arvon nostaminen yhteiskuntapolitiikan keskiöön.

Arto Nevalan mukaan työläistaustaisten opiskelijoiden tieteenalakohtaiset erot ovat vuosien aikana lieventyneet, mutta eivät kokonaan kadonneet. Selkeästi duunaritaustaisia aloja ovat edelleen kasvatustiede, humanistiset alat ja liikuntatiede. Toisen ääripään muodostavat yläluokkaiset teologia, kauppatieteellinen, oikeustieteellinen, maatalous-metsätieteet ja lääketiede.

Oulun yliopiston duunariasemaa selittääkin sen painotus teknillisiin ja luonnontieteisiin sekä kasvatustieteisiin – aloja, jotka vetävät tyypillisesti keskiluokkaisempaa väkeä kuin opiskelijakunnassa keskimäärin. Samaten Oulu lähiseutuineen on väestöltään keskiluokkaista, joka heijastuu myös yliopistoon rekrytoitaviin opiskelijoihin.

Opiskelijoiden taustan erot ovat loiventuneet erityisesti aloilla, jotka ovat merkittävästi kasvattaneet vuosittaista sisäänottoaan. Kun ala opiskelijamäärän kasvun myötä massoittuu, erot opiskelijoiden taustassa myös tasoittuvat. Nevalan mukaan lähivuosien esimerkki tästä muutoksesta on teknillinen ala, joka oli pitkään vain muutamassa yliopistossa keskitetty elitistinen ala. Kun alan opiskelijamääriä kasvatettiin it- ja Nokia-huuman myötä 1980–90-luvuilla, tausta monipuolistui – duunaritaustainen diplomi-insinööri ei ollut enää kummastus.

Silti Arto Nevalan mukaan kysymykseen suomalaisen korkeakoulutuksen tasa-arvoisuudesta on toinen mahdollinen vastaus. Ei, täyttä tasa-arvoa ei ole vielä saavutettu – eikä ehkä tulla vähään aikaan saavuttamaan. Kaikki tutkimukset osoittavat kotitaustan vaikuttavan edelleen koulutusvalintoihin, opiskelupaikan saamiseen ja koulutusuran pituuteen. Koulutetuimpien ja hyvässä asemassa olevien vanhempien jälkeläiset ovat tässä vertailussa voittajia.

Nevalan mukaan koulutus onkin edelleen eriarvoista – ja jossakin määrin myös eriarvoistavaa.

Elitismin viimeinen linnake

Duunaritausta on edelleen tietyillä koulutusaloilla melkoinen harvinaisuus. Lääketiede on ala, jonka opiskelijat ovat yläluokkaisia ja korkeasti koulutetuista perheistä. OKM:n raportin mukaan lääketieteen opiskelijoista 49 prosentilla vanhemmista vähintään toisella on joko ylempi korkeakoulututkinto tai lisensiaatin tai tohtorin tutkinto.

Alan opiskelijoiden taustoja selittää alan pieni sisäänottomäärä. 2010-luvullakin lääketieteen suhteellinen osuus uusista opiskelijoista on pienempi kuin 1980-luvulla, kuten oululaisen Matti Salon tutkimuksesta ilmenee. Esimerkiksi Oulun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan lääketieteen koulutusohjelmaan keväällä 2015 pyrki 1157 hakijaa, joista hyväksytyksi tuli 145.

”Tiukka karsinta suosii ylempien ryhmien lapsia, joilla on varaa ja aikaa panostaa kokeisiin”, Nevala sanoo.

Nevalan mukaan lääketieteellisen alan yläluokkaisuus vaikuttaa olevan melko pysyvä ilmiö. Tätä selittää sekin, että lääkärin ammatti usein periytyy vanhemmalta lapsilleen.

”Jos alalle otettaisiin 10 kertaa enemmän opiskelijoita, tilanne voisi tasoittua. Mutta tätä Lääkäriliitto ei koskaan tule sallimaan.”

Opiskelijan luokkaretki

Akateeminen koulutus oli vanhemmille ikäluokille varsin varma väylä luokkanousuun.

Etenkin 1960-70 -luvuilla teollistumisen edetessä suomalaiset kouluttautuivat oikein urakalla. Valitettavasti 2000-luvulla kaikilla maisterinpapereilla ei enää kivuta arvoasteikossa ylöspäin.
Nevalan mukaan sosiaalista nousua hidastaa ensinnäkin keskiluokan kasvaminen sen piirissä jo olevien jälkeläisissä, mikä hidastaa alemmassa luokissa olevien nousua joukkoon. Sosiaalinen liikkuvuus on nykyään vähäisempää.

Lisäksi maisterintutkinto ei tarjoa automaattista hissimatkaa alaluokasta huipulle.

”Vaikka meillä ei ole eliittiyliopistorakennetta, koulutuksessamme näkyy samat erot, jotka maailmalla vallitsevat eri yliopistojen välillä. Meillä nämä erot ovat eri tieteenaloihin piiloutuneita. Tästä asiasta puhutaan aika vähän, vaikka näillä onkin olennainen merkitys.”

”Koulutus on edelleen yksi sosiaalisen nousun väylä, mutta tieteenalat ovat keskenään hyvin erilaisia. Esimerkiksi humanistis-luonnontieteissä työllistyminen on yleensä huonompaa kuin muilla, ja alalla joudutaan tottumaan pätkätöihin. Ero lääkäriin ja lakimieheen on selvä. Jos haluaa tehdä luokkanousun, kannattaa valita ala, joka johtaa yhteiskunnan huipulle”, Nevala sanoo.

Nevalan mukaan suomalainen yliopistolaitos on lohkoutunut. Eri aloilta on mahdollista ponnistaa täysin erilaisiin yhteiskunnallisiin asemiin.

Toisin kuin Yhdysvalloissa tai Iso-Britanniassa, joissa yhteiskunnan huipulle noustaan käytännössä aina tiettyjen eliittiyliopistojen (Yhdysvalloissa esimerkiksi Yale ja Harvard, Iso-Britanniassa Oxford ja Cambridge) kautta, Suomessa reitti yläluokkaan kulkee eri tieteenalojen kautta. Statusaloille lääketieteen, oikeustieteen ja kauppatieteen pariin valikoituminen on yksi yhteiskunnallisen uusiutumisen muodoista.

”Vaikka meillä ei ole eliittiyliopistorakennetta, koulutuksessamme näkyy samat erot, jotka maailmalla vallitsevat eri yliopistojen välillä. Meillä nämä erot ovat eri tieteenaloihin piiloutuneita. Tästä asiasta puhutaan aika vähän, vaikka näillä onkin olennainen merkitys.”

Luokasta ja luokkaeroista puhumista aristellaan 2010-luvulla. Vallalla on ollut käsitys, jonka mukaan yläluokkaa ja työväenluokkaa ei enää ole, sillä kaikki kuuluvat yhdessä keskiluokkaan.
Kuten Sauli Niinistön taannoisessa presidentinkampanjassa todettiin: Vastakkainasettelujen aika on ohi.

Näin ei Nevalan mukaan ole.

”Tutkimukset ovat osoittaneet sen, etteivät luokat ole minnekään hävinneet, ne vain muotoutuvat eri tavalla.”

Tasa-arvoa teoriassa

Koulutustaustan merkittävyyden ja sitä koskevien tutkimusten tulosten painoarvo julkisessa keskustelussa on nykyään pienempi kuin vaikka 1970–90 -luvuilla. Tasa-arvoisen koulutuksen jatkumiseen omalla painollaan on kenties liikaa tuudittauduttu.

”Tuntuu, että kun meillä on hyvä peruskoulu ja yhtenäinen, ilmainen yliopisto, tasa-arvo toteutuu automaattisesti, eikä asiaan tarvitse kiinnittää huomiota. Poliittisesti tämä on herkkä aihe.”
Nevalan mukaan koulutuksen tasa-arvoisuudesta puhutaan paljon, mutta sen eteen tehdään loppujen lopuksi varsin vähän.

Esimerkiksi keskustapuolue esitteli kuluvan vuoden helmikuussa välikysymyksen tasa-arvoisen koulutuksen tulevaisuudesta. Erityisesti toisen asteen koulutuksen järjestämisestä huolta kantavassa välikysymyksessä asia muotoillaan näin:

”Asiantuntijat ovat varoittaneet koulutuksen tasa-arvon murenemisesta. – – Asuinpaikka ja vanhempien varallisuus vaikuttavat suomalaisten lasten ja nuorten koulutusmahdollisuuksiin yhä enemmän. – – Tasa-arvoinen koulutus on Suomen vahvuus myös tulevaisuudessa. Tasa-arvon mureneminen on estettävä.”

Mutta kuinkas sitten lopulta kävikään: tänä syksynä Suomen uusi hallitus esitteli pääministeri Juha Sipilän (kesk.) johdolla hallitusohjelman, jossa opetuksesta, tieteestä ja koulutuksesta leikataan 541 miljoonaa euroa. Leikkaukset kurottivat myös syvälle opiskelijan kukkaroon, sillä pitkällä aikavälillä opintotuen säästötavoite on 150 miljoonaa euroa, opintotuen sitominen indeksiin päättyy ja opintolainan osuus tuesta kasvaa.

Opiskelijajärjestöt pöyristyivät leikkaussuunnitelmista, onhan opiskelijalle maksettavalla opintotuella paljon myös symbolista merkitystä. Valtion maksaman opintotuen ajatuksena on ollut taata tasapuolisesti opiskelumahdollisuus myös vähävaraisille.

Arto Nevalan mukaan tutkimukset osoittavat, että opintojen rahoitukseen tai maksullisuuteen kohdistuvat muutokset vaikuttavat negatiivisesti alemman ja keskiluokan opiskeluhalukkuuteen.
Myös vanhempien varallisuus- ja työtilanne heijastuu nimenomaan alempien luokkien opiskeluhaluihin. Vanhempien parantunut talous- ja työllisyystilanne näyttää edistävän useamman näistä ryhmistä lähtöisin olevan opiskelua, taloustilanteen synkentyessä tulos on päinvastainen.

”Esimerkiksi 1990-luvun lamavuosina voitiin nähdä aika nopeasti vaikutukset alempien luokkien koulutushalukkuuteen.”

Tätä on kompensoitu juuri erilaisilla opintotukimuodoilla. Valtion tukemia lainoja opiskelijoille alettiin myöntää vuodesta 1959 alkaen. Opintotukeen lisättiin asumislisä vuonna 1977, jonka jälkeenkin opintotuki pysyi pitkään opintolainapainotteisena, kunnes opintorahaa korotettiin vuonna 1992.

Nevalan mukaan opintotuen vaikutus ei ole enää 2000-luvun alussa kuitenkaan ollut yhtä kannustavaa kuin aiemmin. Siksi vanhempien taloudellinen asema sekä opiskelijoiden työssäkäynnin merkitys opintojen rahoituksessa on korostunut. OKM:n raportin mukaan Suomen korkeakouluopiskelijoista noin puolet työskentelee opintojen ohella, ja yli 60 prosenttia kokee rahojen riittämisen vaikeaksi.

Juhlavat puheet suomalaisen koulutuksen tasa-arvosta ja toisaalta esitetyt toiveet Suomeen saatavista ison rahan ”huippuyliopistoista” tai ”eliittiyliopistoista” eivät sovi saumattomasti yhteen.

”Olisi reilua sanoa ääneen, että haluamme yliopistokoulutuksen maksulliseksi, vaikka se sitten heikentäisikin tasa-arvoa. Sen sijaan on epäreilua puhua yhtä ja toimia toisin.”

 

Lue opiskelijoiden kokemuksia siitä, miten duunaritausta vaikutti yliopisto-opiskeluihin Oulussa.

 

Jutun lähteinä on käytetty Opetus- ja kulttuuriministeriön Opiskelijatutkimus 2014 -raporttia,  Arto Nevalan artikkelia ”Tasa-arvo etenee hitaasti – yliopisto-opiskelijoiden sosiaalinen tausta 2000-luvun alun Suomessa ”(2005), Osmo Kivisen, Juha Hedmanin ja Päivi Kaipaisen artikkelia ”Koulutusmahdollisuuksien yhdenvertaisuus Suomessa – eriarvoisuuden uudet ja vanhat muodot” (2012).

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Miten duunaritaustasi vaikutti opiskeluihin?

”Lapsena sanoin vanhemmilleni meneväni ammattikouluun. Vastauksena minulle naurettiin ja sanottiin, että et muuten varmasti mene. Olin ihmeissäni, sillä luulin ammattikoulun olevan ainoa vaihtoehto. Vanhempieni korkein koulutus on kauppaopisto. Äitini on ollut 30 vuotta verovirkailijana, isä on palkanlaskija. Veljeni kävi ammattikoulun, ja siskoni on yliopistossa. Itse en ole duunari. En kehtaa käyttää sitä sanaa – se […]

TEKSTI Anni Hyypiö

KUVAT Anni Hyypiö

veera kiurujoki

”Lapsena sanoin vanhemmilleni meneväni ammattikouluun. Vastauksena minulle naurettiin ja sanottiin, että et muuten varmasti mene. Olin ihmeissäni, sillä luulin ammattikoulun olevan ainoa vaihtoehto.

Vanhempieni korkein koulutus on kauppaopisto. Äitini on ollut 30 vuotta verovirkailijana, isä on palkanlaskija. Veljeni kävi ammattikoulun, ja siskoni on yliopistossa. Itse en ole duunari. En kehtaa käyttää sitä sanaa – se ei ole minun sanani. Mikä sitten olen nyt? En oikein tiedä.

Ajatus yliopistoon hakemisesta syntyi pohtiessani lukiossa sitä, mitä itse oikeastaan osasin tehdä: lukea ja kirjoittaa. Psääsykokeisiin valmistauduin surkeasti, luin pääsykoekirjan loppuun vasta junassa matkalla kokeisiin. Opintoihin valmistautuminen oli vaikeaa, ja ensimmäiset kurssit aivan kauheita. Opinnoista innostuin vasta toisena vuonna Kirjallisuus ja filosofia -kurssilla.

Tullessani yliopistoon en tiennyt mitään akateemisesta maailmasta: minulla oli yliopistosta mystinen ja vähän pelottavakin mielikuva. Opintojen aikana ainejärjestöt tuntuivat pelottavilta, killat ja ylioppilaskunta vielä pelottavimmilta, joten se maailma jäi kaukaiseksi. En ole ollut yksilläkään sitseillä tai vuosijuhlilla.

Valmistuin maisteriksi lokakuussa, ja järjestin sen kunniaksi valtavan hulppeat juhlat. Tässä päättyy iso kahdeksan vuoden elämänvaihe. Onhan se iso juttu siinäkin mielessä, että olen perheeni ensimmäinen maisteri.

Lähisuvustani kukaan ei ole mennyt yliopistoon. Vanhempani ovat kerran käyneet väitöstilaisuudessa, siitä on riittänyt pitkäksi aikaa puhetta. Silti vanhempani ovat aina kannustaneet kouluttautumaan.

Kun soitin vanhemmilleni kertoakseni gradun valmistumisesta, äitini onnitteli, ja isä huusi taustalta: ”Onneksi olkoon – oli se aikakin!

Veera Kiurujoki, 26, filosofian maisteri, pääaineena kirjallisuus

 

 

 

 

Sanna Teperi”Olen ajatellut kotitaustani olevan korkeampi kuin mitä se todellisuudessa on. Koska kumpikaan vanhempani ei tehnyt fyysistä työtä, ajattelin, ettei se ole ”oikeaa duunariutta”.

Vanhempani kävivät koulua oppikouluun asti, mutta eivät jatkaneet lukioon. Isäni on tyypillinen esimerkki sukupolvestaan: taksikuskin ja tarjoilijan poika, joka kouluttautui tekniselle alalle opistossa insinööriksi nousukauden aikaan ja työskenteli koko uransa yhdessä työpaikassa, Outokummun Tornion terästehtaalla. Äitini ajatteli opiskelun avaavan ovia. Vanhempiensa rahanpuutteen vuoksi hän ei päässyt lukioon, joten sen sijaan hän kävi kauppakoulun, sihteerikurssin ja sairaanhoitajakoulun, jonka jälkeen hän työskenteli sihteerinä.

Alakoulussa minusta oli tulossa astronautti. Hyvän kielipääni vuoksi ajauduin kuitenkin ensin Kajaanin ammattikorkeakouluun opiskelemaan matkailua, ja sitten myöhemmin yliopistoon lukemaan englantia.

Hakiessani töitä AMK-tutkinnolla huomasin, ettei sitä hirveästi arvostettu ammattitutkintoa paremmaksi: restonomina minulle tarjottiin tarjoilijan ja pitsanpaistajan töitä. Siksi aloitin yliopisto-opinnot Oulussa 26-vuotiaana.

Duunaritausta ei näkynyt kursseilla tai opiskelussa, kaikessa muussa yliopistoelämässä kylläkin. Ainejärjestöjen, ylioppilaskunnan ja kiltojen asiat ja akateemiset perinteet olivat minulle täysin uusi maailma. Tätä olen jälkeenpäin harmitellut: mihin kaikkeen olisikaan ollut mahdollisuus, jos olisi ajoissa tajunnut!

Näin aikuisällä ymmärrän myös sen, miten etuoikeutettu ilmaisella kahdella tutkinnollani olen ollut. Halustaan huolimatta äitini ei aikoinaan voinut kouluttautua rahanpuutteen vuoksi. Vanhemmalla iällä hänkin suoritti iltalukiossa lukiokursseja.”

Sanna Teperi, 31, filosofian maisteri, pääaineena englantilainen filologia

 

 

 

 

Jaakko Ollila

”Opiskeluvuosinani olen huomannut eron lääkäritaustaisiin opiskelijoihin. He ovat ehkä vähemmän stressaantuneita ja opiskeluissaan varmempia, koska lääketieteen maailma on jo entuudestaan tuttu. Ammatin periytyvyyden todellakin huomaa – moni opiskelijoista tulee suvusta, jossa on paljon lääkäreitä.

Jos vanhempani olisivat lääkäreitä, olisin luultavasti saanut enemmän tukea ja tietoa siitä, millainen se maailma on. Mutta minulla ei ole edes korkeakoulun käyneitä sukulaisia – tai no, yksi kaukainen setä kai on. Isäni on työskennellyt sähkömiehenä heti armeijasta päästyään. Hän on käynyt kyllä erilaisia lisäkoulutuksia, muttei koskaan suorittanut esimerkiksi ammattikoulututkintoa. Myös äitini meni heti peruskoulun jälkeen töihin. Hän on työskennellyt ainakin puhelinvälittäjänä, kaupan kassalla ja siivoojana, nyt merkonomiksi kouluttauduttuaan Kelalla. Silti vanhempani ovat aina olleet mielissään siitä, että pojalla on haluja lukea.

Valmistuminen häämöttää. Olen tullut siihen tulokseen, ettei papereiden saaminen ja ammattinimike muuta minua persoonana. Duunaritausta on kuitenkin tärkeä lähtökohta, josta on myös tässä ammatissa paljon hyötyä: osaan nähdä erilaisen ihmisyyden, työläisarjen ja siihen liittyvät ongelmat. Terveyskeskuksissa iso osa potilaistani on duunarilähtöisiä, sillä moni terveysongelma kasautuu työläispuolelle. Terveyden ylläpitäminen alkaa profiloitua yläluokkaiseksi hommaksi. Korkeammissa luokissa on ehkä helpompaa olla asiakas kuin potilas: rahalla voi suunnata helpommin palvelujen äärelle eikä julkisen puolen jonoissa tarvitse odotella.

En silti haluaisi valmistumisenkaan jälkeen profiloida itseäni eliittiasemaan. Haluaisin edelleen olla maanläheinen, pelkkä Jaakko vain.”

Jaakko Ollila, 27, lääketieteen kuudennen vuoden opiskelija

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Hei, mistä ihmeestä nyt äänestetään?

Keskiviikkona 4. marraskuuta jokaisella Oulun yliopiston ylioppilaskunnan läsnäolevalla ja täysi-ikäisellä jäsenellä on mahdollisuus käyttää päätösvaltaa. Oulun ylioppilaslehti tiivistää nyt miten, milloin, missä ja mistä voit äänestää.

Edustajistovaalit 4.11.

Oulun yliopiston ylioppilaskunnalle (OYY) valitaan marraskuussa uusi 37-jäseninen edustajisto. Kahden vuoden välein valittava edustajisto on OYY:n ylin päättävä elin.

Edustajisto päättää muun muassa ylioppilaskunnan talousarviosta ja toimintasuunnitelmasta, antaa kannanottoja, valitsee OYY:n hallituksen, Oulun ylioppilaslehden päätoimittajan ja OYY:n pääsihteerin sekä opiskelijajäsenet Unirestan hallitukseen ja PSOAS:n valtuuskuntaan. Edustajisto myös asettaa OYY:n ehdokkaat Suomen ylioppilaskuntien liiton hallitukseen.

Edustajistovaaleissa jokainen ehdokas on jollakin listalla. Lista saa kokonaisäänimäärästään vertailuluvun muihin listoihin, ja tämän vertailuluvun perusteella ehdokkaat laitetaan valintajärjestykseen. Vaalit ovat salaiset, suhteelliset, yhtäläiset ja välittömät.

Hallintovaalit 4.11.

Hallintovaaleissa opiskelijat valitsevat opiskelijaedustajat Oulun yliopiston tiedekuntahallituksiin. Tiedekuntahallitukset ohjaavat tiedekuntien toimintaa ja rahankäyttöä. Hallituksiin valitaan opiskelijajäseniä yhdestä kolmeen tiedekunnasta riippuen. Professoreita, henkilökuntaa ja opiskelijaedustajia on kussakin tiedekuntahallituksessa sama määrä.

Nyt valittavien tiedekuntahallitusten opiskelijajäsenten toimikauden pituus on kaksi vuotta alkaen 1.1.2016. Tiedekuntahallituksen jäsenille maksetaan kokouspalkkiota.

Hallintovaalit ovat välittömät enemmistövaalit, joissa jokaisella äänioikeutetulla on käytettävänään yksi ääni. Äänioikeutettuja ovat Oulun yliopiston ylioppilaskunnan läsnäolevat täysi-ikäiset jäsenet. He voivat äänestää hallintovaaleissa vain omien tiedekuntiensa hallituksiin ehdolla olevia opiskelijaedustajia.

Hallintovaalit järjestetään 4.11. viidessä tiedekunnassa. Tarpeeksi ehdokkaita vaalien järjestämiseen saivat kasvatustieteellinen, luonnontieteellinen, humanistinen ja teknillinen tiedekunta sekä Oulun kauppakorkeakoulu. Muissa tiedekunnissa ehdokkaita asetettiin yhtä paljon kuin paikkoja oli tarjolla. Poikkeuksen tekee arkkitehtuurin tiedekunta, joka ei saanut yhtään ehdokasta. Arkkitehtuurin tiedekunnassa haku avataan uudelleen.

Vaalitta jääneiden tiedekuntien tiedekuntahallituksia täydennetään myöhemmin tänä vuonna.

 

Edustajisto- ja hallintovaaleissa voi äänestää joko:
» Sähköisesti 28. lokakuuta kello 9 alkaen. Äänestys päättyy varsinaisena vaalipäivänä 4. marraskuuta kello 15.
» Kirjekuoriäänestyksenä varsinaisena vaalipäivänä 4. marraskuuta voit äänestää Linnanmaan kampuksen keskusaulassa kello 9–16 sekä lääketieteellisen ja arkkitehtuurin tiedekuntien tiloissa kello 9–15.

HUOM: Vaikka Oulun yliopiston hallituksen ja yliopistokollegion henkilökunta- ja professorijäsenet valitaan vaaleilla, opiskelijaedustajat niihin valitsee OYY:n edustajisto.

 

Sähköinen äänestys – näin onnistut
»  Mene osoitteeseen https://vaalit.oyy.fi. Sähköinen äänestys avautuu ennakkoäänestyksen alkaessa keskiviikkona 28. lokakuuta kello 9 ja sulkeutuu 4. marraskuuta kello 15. Päästäksesi äänestämään tunnistaudu ensin järjestelmään student-tunnuksilla.
»  Tunnistauduttuasi valitset ensin vaalin, jossa haluat äänestää: valitse klikkaamalla joko edustajisto- tai hallintovaali. Sen jälkeen pääset valitsemaan ehdokkaan, jota haluat äänestää. Sen jälkeen siirryt vahvistamaan äänesi.
»  Äänestettyäsi palvelu kysyy, haluatko äänestää vielä toisessa vaalissa. Klikkaamalla pääset käyttämään vielä jäljelle jääneen äänesi.
» Onneksi olkoon, äänesi on annettu!

HUOM: Perinteinen kirjekuoriäänestys onnistuu näissä vaaleissa vain varsinaisena vaalipäivänä 4.11. 

 Innostuitko opiskelijavaikuttamisesta? Lue opiskelijoiden kokemuksista vallankäyttäjinä, selvitä paikat, joissa opiskelija voi vaikuttaa tai tee OYY:n edarivaalikone!

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Missä kaikkialla opiskelija voi vaikuttaa?

Yliopistossa Oulun yliopiston ylioppilaskunta (OYY) valitsee tai esittää opiskelijaedustajia monenlaisiin toimielimiin ja työryhmiin yliopistolla. Osa paikoista on lakisääteisiä, osa määritellään yliopiston johtosäännössä kuten koulutusneuvosto ja koulutusohjelmatoimikunnat. Yliopistolla on vuodesta toiseen pysyviä työryhmiä kuten Etiikka- ja Opiskelijoiden hyvinvointi -työryhmät ja määräajaksi perustettuja työryhmiä kuten koulutusneuvoston alaiset strategiatyöryhmät. Yliopiston hallinnossa lakisääteiset opiskelijaedustajat ovat yliopiston hallituksessa, yliopiston tiedekuntahallituksessa […]

Yliopistossa

Oulun yliopiston ylioppilaskunta (OYY) valitsee tai esittää opiskelijaedustajia monenlaisiin toimielimiin ja työryhmiin yliopistolla. Osa paikoista on lakisääteisiä, osa määritellään yliopiston johtosäännössä kuten koulutusneuvosto ja koulutusohjelmatoimikunnat. Yliopistolla on vuodesta toiseen pysyviä työryhmiä kuten Etiikka- ja Opiskelijoiden hyvinvointi -työryhmät ja määräajaksi perustettuja työryhmiä kuten koulutusneuvoston alaiset strategiatyöryhmät. Yliopiston hallinnossa lakisääteiset opiskelijaedustajat ovat yliopiston hallituksessa, yliopiston tiedekuntahallituksessa ja yliopistokollegiossa. Yliopiston hallituksen opiskelijajäseniä valitaan kaksi ja yliopistokollegioon seitsemän. Opiskelijoilla on edustusta myös esimerkiksi tilatyöryhmässä ja Opintojen sujuvuus -työryhmässä.

Ylioppilaskunnassa

Ylioppilaskunnan toiminnasta kiinnostunut voi hakea edustajistoon,  ylioppilaskunnan päättävään elimeen. Parittomina vuosina pidettävissä edustajistovaaleissa valitaan 37 jäsentä ja heidän varajäsenensä. Ylioppilaskunnan vuosittain vaihtuvassa hallituksessa toimii 6–9 edustajiston vuosittain valitsemaa jäsentä. Hallitus on ylioppilaskunnan toimeenpaneva elin, joka huolehtii edustajiston päätösten toteuttamisesta, edustaa ylioppilaskuntaa ja tarkkailee ylioppilaskunnan taloutta yhdessä pääsihteerin ja talousvaliokunnan kanssa. Hallitus toimii ylioppilaskunnan pääsihteerin esimiehenä ja rekrytoi tarvittaessa henkilökuntaa, lukuunottamatta Oulun ylioppilaslehden päätoimittajaa ja pääsihteeriä, jotka valitsee edustajisto. Hallitukseen voi asettua ehdolle kuka tahansa vaalikelpoinen ylioppilaskunnan jäsen. Ylioppilaskunnassa toimii myös jaostoja ja valiokunta. Niissä keskustellaan opiskelijoiden elämään vaikuttavista ajankohtaisista asioista, järjestetään tempauksia ja tapahtumia, otetaan kantaa ja valmistellaan esityksiä ylioppilaskunnan hallitukselle. Ylioppilaskunnassa on koulutuspoliittinen jaosto, sosiaalipoliittinen jaosto, kv-jaosto, talousvaliokunta, jatko-opiskelijajaosto, kulttuuri- ja tapahtumajaosto sekä ympäristöjaosto.

Omassa oppiaineessa

Matalimman kynnyksen vaikuttamiskanava on oma ainejärjestö tai kilta. Ne valvovat jäsentensä etua, toimivat tietokanavana opiskelijoiden, osaston ja tiedekunnan välillä ja järjestävät monipuolista tekemistä. Oulun yliopistossa toimii nelisenkymmentä ainejärjestöä. Hallitustoiminnassa oppii kokouskäytännöt, verkostoituu ja saa tärkeää kokemusta vaikuttamisesta. Aktiivinen hallitus voi vaikuttaa ainejärjestönsä toiminnan lisäksi oppiaineensa toimintaan. Oppiainekohtaisten ainejärjestöjen ja kiltojen lisäksi Oulun yliopistossa vaikuttavat tiedekunnittain muodostuvat kattokillat.

 

 Innostuitko opiskelijavaikuttamisesta? Lue opiskelijoiden kokemuksista vallankäyttäjinä, tee OYY:n edarivaalikone ja ota selvää, miten voit äänestää marraskuun vaaleissa!

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Opiskelija vallankäyttäjänä

Opiskelijalla on yliopistossa monta vallankäytön paikkaa. Silti valta vaikuttaa kasautuvan harvalukuisten innokkaimpien aktiivien harteille. Valmistumispaineiden kasvaessa ja opiskeluaikojen lyhentyessä vaarana on, että opiskelijavaikuttajuuden houkutus vähenee entisestään. Kuka opiskelijoiden asioista silloin päättää?

TEKSTI Anni Hyypiö

KUVAT Anni Hyypiö

Joskus maailman muuttamiseen ei tarvita isoja satsauksia: urakan voi aloittaa yhdestä käytännöstä kerrallaan.
Tarvitaan vain opiskelija, jolla on päässään hyvä idea ja sopivasti luppoaikaa.

Näistä eväistä syntyi viime keväänä Opintopistetalkoot-kampanja. Avaruusfysiikkaa Oulun yliopistossa opiskeleva Pauli Väisänen laskeskeli, että jos 54 opintopistettä lukuvuodessa suorittavat opiskelijat suorittaisivat vuodessa yhden opintopisteen enemmän, se kasvattaisi yliopiston vuosittaista rahoitusta noin miljoonalla eurolla. Väisänen loi Facebook-ryhmän, jossa kannusti kanssaopiskelijoitaan pinnistämään 55 opintopisteen vuositulokseen.

Osallistun-nappia painaneiden opiskelijoiden lisäksi myös yliopisto ja Oulun yliopiston ylioppilaskunta (OYY) innostuivat ideasta. Nyt 55 opintopistettä lukuvuoden aikana suorittaneet opiskelijat saavat yliopistolta kiitoskirjeen ja 55 noppaa -haalarimerkin.

Talkoiden myhäilevä primus motor sanoo yllättyneensä kampanjan saamasta myönteisestä vastaanotosta – hän kun odotti kuulevansa enemmän kriittisiä soraääniä.

Vallattomat opiskelijat

Opintopistetalkoot on yksi konkreettinen esimerkki siitä, kuinka opiskelijakin voi saada yliopiston rattaat pyörimään. Yleensä muutosta ei silti tarvitse ajaa yksin. Siitä huolehtivat opiskelijan asialla olevat ainejärjestöt, tiedekuntakohtaiset kattokillat, ylioppilaskunta ja yliopiston hallinnon toimielimet.

”Ensimmäiset kokoukset menivät ihmetellessä, että oikeastiko me täällä päätämme ja keskustelemme itse ylioppilaskunnan asioista? Monta kokousta meni pelkästään sen oppimiseen, että asioita voi myös pöydätä, eli siirtää seuraavaan kokoukseen käsiteltäväksi.”

Jokaisella opiskelijalla on kuitenkin myös mahdollisuus itse vaikuttaa: ainejärjestötasolla, ylioppilaskunnan asioihin edustajistossa ja hallituksessa sekä koko yliopiston suuntaan yliopiston hallituksessa. Voi joko lähteä itse ehdokkaaksi tai äänestää sopivimman ehdokkaan läpipääsystä. Opiskelijalla on siis käytettävissään valtaa. Eri asia on se, osaako ja haluaako hän käyttää sitä.

Pauli Väisänen pitää opiskelijan vaikutusmahdollisuuksia Oulun yliopistossa hyvänä. Opintopistetalkoiden masinoimisen lisäksi hän on ehtinyt toimimaan muun muassa Sigma-killan puheenjohtajana sekä opiskelijajäsenenä Oulun yliopiston koulutusneuvostossa ja oman tiedekuntansa tiedekuntahallituksessa.

Opiskelijavaikuttamisen parhaana puolena Väisänen pitää sen monipuolisuutta. Opiskelijalla on varaa valita, sitoutuako yhteisen asian ajamiseen kiltahuoneen kahvipurkin täydentäjänä vai havitella paikkaa OYY:n hallituksessa, joka vie nuoruudesta kokonaisen vuoden.

”Opiskelijavaikuttamisessa pääsee tekemään just sitä mitä haluaa – ja joskus vähän ehkä muutakin.”

Opiskelijan ei myöskään tarvitse olla valmis päästäkseen vaikuttamaan. Täydellisen tietotaidon sijaan kaivataan intohimoa ja omistautumista.

Tämän huomasi luokanopettajaksi opiskeleva edaattori Muusa Jyrkinen. Hän kertoo lähteneensä edustajistoon syksyllä 2013 “ihan laput silmillä”. Koska kasvatustieteilijät olivat olleet edelliskauden poissa edustajistosta, tiedekunnassa vallitseva käsitys edustajistotyöstä oli sangen sumea.

Se ei Jyrkistä haitannut.

”Ensimmäiset kokoukset menivät ihmetellessä, että oikeastiko me täällä päätämme ja keskustelemme itse ylioppilaskunnan asioista? Monta kokousta meni pelkästään sen oppimiseen, että asioita voi myös pöydätä, eli siirtää seuraavaan kokoukseen käsiteltäväksi”, HuKan ryhmänjohtaja nauraa.

Vallan käyttäminen vaatii opiskelijalta sekä valppautta tarttua opiskelijalle tärkeisiin asioihin että pääsyn niihin neuvottelupöytiin, joissa näistä asioista päätetään.

“Olen laskeskellut istuskelleeni kokouksissa ainakin 500 tuntia. Ja silti saatan itsekin edelleen sortua päällepuhumiseen”, naureskelee kokenut kokoustaja ja opiskelijavaikuttaja, tuotantotaloutta opiskellut Aino-Kaisa Manninen.

OYY:n hallituksen varapuheenjohtaja vuodelta 2012 toimi vuotta myöhemmin myös Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) hallituksessa koulutuspolitiikan vastaavana.

Manniselta löytyykin heti simppeli vinkki jokaiselle opiskelijalle oman vaikutusvaltansa lisäämiseen: perehdy kokouksessa käsiteltäviin asioihin ajoissa, jotta tiedät mistä puhut. Tahtonsa saa huomattavasti helpommin läpi, mikäli sen osaa esitellä vakuuttavasti ja valmistellusti.

Kuka kuuntelee opiskelijaa?

Opiskelijat eivät keskustele yliopiston asioista vain omissa piireissään. Hallinnon opiskelijaedustajilla eli hallopedeilla on pääsy moneen yliopiston vaikutuskanavaan. Opiskelijalle on oma paikkansa esimerkiksi Oulun yliopiston hallituksessa, yliopistokollegiossa ja tutkimuksen etiikkaa seuraavassa Etiikka-työryhmässä.

Oulun yliopiston hallituksen toisen nykyisen opiskelijajäsenen Ilari Nisulan mukaan opiskelija on hallituksessa yhtä täysivaltainen jäsen kuin vieressä istuva professorikin.

”On itsestä kiinni, kuinka suuren roolin päätöksenteossa ottaa. Kuluvalla kaudella olemme Jonnen (Kettunen) kanssa nostaneet useita uusia asioita ja näkökulmia mukaan hallituksen työskentelyyn, ja koen että panoksellamme on ollut merkitystä.”

Lähes kaikki mahdolliset opiskelijavaikuttajapaikat kokeneen Nisulan mukaan vaikuttaminen tuntuu edelleen mielekkäältä.

”Yliopistohallinnon valmistelevissa työryhmissä pääsin mukaan muun muassa tilaratkaisujen kehittämisen suunnitteluun. Koko yliopistoa koskevat suunnitelmat ovat todella mielenkiintoisia.”

Pauli Väisäsen kokemuksen mukaan tutkimushenkilöstön ja hallinnon suhtautuminen opiskelijoihin vaihtelee. Koska kokoukset käydään akateemisessa ympäristössä, lähtökohtaisesti yhteisessä neuvottelupöydässä keskustellaan “aina ihan asiasta”. Eniten perusteluja opiskelijan äänen tärkeydestä vaativat Väisäsen mukaan hallinnon edustajat.

”Keskustelu ja kyseenalaistaminen kuuluvat tieteen luonteeseen. Siksi keskustelu on ehkä helpompaa henkilökunnan kuin hallinnon kanssa.”

Koulutusneuvoston ex-opiskelijajäsenen Aino-Kaisa Mannisen mukaan asia on päin vastoin: hallinto suhtautuu muita suopeammin opiskelijan tavoitteisiin.

“Kysymys ei ole siitä, että oltaisiin erimielisiä asioista. Jotkut vain valitettavasti ajattelevat niin, ettei opiskelijan ylipäänsä tarvitsisi osallistua päätöksentekoon.”

Opintojen sujuvuus -työryhmässä vaikuttava Jyrkinen arvioi opiskelijamielipiteen läpimenon riippuvan asiasta ja vastaanottavasta tahosta. Oulussa asiat ovat hänestä tässä suhteessa varsin hyvin.

”Tiedän yliopistostamme professoreita, jotka aloittavat luennot näin: ‘Muistakaa, että me olemme yhdenvertaisia. Jos ette ole tyytyväisiä opetukseen, sanokaa siitä minulle, jotta voimme vaikuttaa asiaan.’”

Opiskelijanäkemyksille nyrpeät vastarannankiisket ovat Mannisen ja Väisäsen mukaan onneksi yksittäistapauksia.

“Kysymys ei ole siitä, että oltaisiin erimielisiä asioista. Jotkut vain valitettavasti ajattelevat niin, ettei opiskelijan ylipäänsä tarvitsisi osallistua päätöksentekoon”, Väisänen sanoo.

 

Yhdet kasvot, sata titteliä

Vaikka mahdollisuuksia vaikuttamiseen etenkin vaalisyksynä olisi, suurin osa opiskelijoista kääntää hypetykselle selkänsä ja jättää äänensä syksyn vaaleissa käyttämättä. Eivätkö yhteiset asiat oikeasti kiinnosta?

”Sanoisin, että edustajistovaalien äänestysprosentti vastaa tuohon kysymykseen”, Muusa Jyrkinen muotoilee.

Viime edustajistovaaleissa äänestysprosentti oli 22,90, vuonna 2011 hitusen parempi 23,17.

Noin 15 000 opiskelijan laitoksessakin opiskelijoiden työryhmissä, hallituksissa ja järjestöissä vilahtelevat samat kasvot: Vuosien kuluessa vain titteli vaihtuu. Kysymys vaikutusvallan kasautumisesta yksille ja samoille opiskelijaharteille saa haastateltavat mietteliääksi.

Aino-Kaisa Mannisen mukaan asiaan vaikuttaa merkittävästi se, että innokkaita vaikuttajia on oikeasti varsin vähän.

”Esimerkiksi OYY:n hallitukseen kysytään aktiivisia tyyppejä järjestöistä ja kattokilloista.”

Yksi pitkän vaikuttaja-ansioluettelon kasanneista opiskelijoista on Mika Parkkari, jolta löytyy vaikuttajakokemusta niin opiskelupiireistä kuin kunnallispolitiikastakin. Parkkari on toiminyt muun muassa Lapin yliopiston ylioppilaskunnan (LYY) edaattorina, LYY:n edustajiston vara- ja varsinaisena puheenjohtajana ja Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan pääsihteerinä sekä Rovaniemen kaupunginvaltuuston varavaltuutettuna.

Tällä hetkellä Oulun yliopiston tutkintolautakunnassa, yliopistokollegion varajäsenenä ja OYY:n talousvaliokunnassa istuva Parkkari ei ole kuluttanut aikaansa pelkästään kokouksiin. Tänä syksynä hänestä tulee tuplamaisteri, kun kauppatieteiden alaan kuuluva gradu valmistuu.

Kas vain, yksi kohta Parkkarin ansioluettelosta kuitenkin puuttuu täysin: kokemus ainejärjestötyöstä. Kenties vain siksi yhtälö kahdesta maisterintutkinnosta ja jatkuvista luottamustoimista on mahdollinen.

”Ainejärjestötyö on niin hands on -työtä. Omissa luottamustehtävissä on ollut erikseen asioita valmistelevat tahot, ja kokouksissa käydään päättämässä asioita. Toki itsekin saan kokouksissa istua ja paperia lukea, mutta ainejärjestöjen hallituslaiset itse tekevät ne päättämänsä asiat, istuvat vaikka siellä bileissä myymässä lippuja.”

Aikaa on järjestynyt myös siksi, että yhteinen asia kiinnostaa niin paljon.

”Syynä voi olla myös tämä yhteiskunnallinen eetos, joka ruokkii kaikkea tekemistäni.”

Kuoleeko opiskelijavaikuttaja sukupuuttoon?

Vaikuttamistyöhön lähteminen vie opiskelijalta vuorokaudesta niitä arvokkaita tunteja, jotka hän voisi käyttää opiskeluun. Uusille opiskelijoille painetta valmistua tavoiteajassa paukutetaan päähän heti fuksivuodesta asti. Siksi tulevaisuuden opiskelijoille vaikutustyöstä voi tulla vielä hyvin vaikeaa – ei kai sentään jo mahdotonta?

Muusa Jyrkinen arvelee, että opiskelijavaikuttajien kaudet tulevat mahdollisesti lyhenemään. Samoilla linjoilla on Ilari Nisula.

”Opintoaikojen rajaukset tulevat heijastumaan aktiivivuosien määrään, ja opiskelijavaikuttajien vaihtuvuus kasvaa jonkin verran. Vaikuttamistyö täytyy jatkossa suunnitella siten, että pidemmissä projekteissa henkilöt voivat ja saavat vaihtua kesken kaiken, kunhan päämäärät pysyvät kaikilla kirkkaina mielessä”, Nisula painottaa.

Aino-Kaisa Manninen arvelee ainejärjestötyön ja kattokiltojen säilyvän tulevaisuudessakin. Ylioppilaskunnissa tilanne voi olla jo toinen. Vaikka edustajistotyö ei vielä kuormita yksittäistä edaattoria, ylioppilaskunnan hallituksessa toimiminen vie leijonanosan viikon tunneista.

”Vaikuttamistyö täytyy jatkossa suunnitella siten, että pidemmissä projekteissa henkilöt voivat ja saavat vaihtua kesken kaiken, kunhan päämäärät pysyvät kaikilla kirkkaina mielessä.”

”Ehkä nyt pitäisi miettiä sitä, mikä on ylioppilaskunnan hallituksen rooli jatkossa,” Manninen miettii.

Muusa Jyrkisen mukaan opiskelijavaikuttajien väheneminen näkyy pian – kenties jo syksyllä valittavassa uudessa edustajistossa.

Aina ei vaikuttaminen ole huippua ja helppoa. Mannisen mukaan vaikuttamistyössä vaikeinta on hyväksyä prosessien hitaus. Joskus asiat voivat omasta työstä huolimatta jäädä pahasti kesken.

“Vuonna 2012 pääsin vaikuttamaan tenttiakvaarion tuloon niin OYY:n hallituksessa, Opintojen sujuvuus -työryhmässä kuin koulutusneuvostossa. Nyt harmittaa, ettei sitä ole vieläkään otettu oikealla laajuudella käyttöön.”

Vaikka vaikuttamistyö olisi välillä tuskaisen hidasta, Manninen, Jyrkinen ja Väisänen ovat yksimielisiä siitä, että vuosista opiskelijavaikuttajana on hyötyä myöhemmin elämässä.

”Vaikuttamisesta saa työelämätaitoja kuten keskustelu- ja organisointitaitoja. Omat kokemukset valmentavat ja kantavat myöhemmin työelämässä”, Jyrkinen luettelee.

Mikäli opiskelijavaikuttajan työ vaihtuu kokopäiväiseksi politikoinniksi, on pohjatyöt yliopistossa jo hyvin tehty.

”Olen kuullut, että edustajistossa olisi kokousteknisesti osaavampaa porukkaa kuin kaupunginvaltuustossa. Jos kaikki olisivat toimineet ensin edarissa, ehkä he osaisivat sen paremmin”, Väisänen nauraa.

 

 Innostuitko opiskelijavaikuttamisesta? Luepa ensin, missä kaikkialla opiskelija voi vaikuttaa, tee OYY:n edarivaalikone ja ota selvää, miten voit äänestää marraskuun vaaleissa!

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Kirjallista tsemppiä valmistumiseen

Gradu-urakkaa aloitteleva opiskelija kahlasi läpi viisi opaskirjaa, jotka lupaavat hälventää tutkielmantekoon liittyvää kauhua ja epätietoisuutta. Vertailusta voi poimia omaan tyyliinsä sopivan neuvonantajan.

 

Gradutakuu, Kimmo Svinhufvud, Kansi: Katariina Tirkkonen-Wane

Gradutakuu
Kimmo Svinhufvud
(Tammi, 2009)

Sisältää 22 tehtävää, jotka tekemällä gradu valmistuu kuin itsestään. Alkajaisiksi saa listata, mistä elämässä pitää ja mistä unelmoi. Tehtäviin kuuluvat esimerkiksi gradupäiväkirjan pitäminen, tukijoukkojen hankkiminen, voimalauseiden keksiminen ja gradun kirjoittaminen.

Erityistä: Tehtäviin vastataan kirjallisesti, sillä Svinhufvudin teesi on, että gradun tekeminen on ensisijaisesti kirjoittamista. Hän potkii lukijaa pohtimaan, miten gradu voisi edesauttaa mielekkään elämän saavuttamista. Tarkoituksena on luoda aito halu gradun tekemistä kohtaan.

Ansiot: Ohjeet ovat yksityiskohtaisia, joten metsään on vaikea mennä. Graduprosessi kehotetaan jakamaan fokuspäiviin, puskuripäiviin ja vapaapäiviin. Oppaasta saa vinkit myös kuukausi- ja viikkoaikataulutukseen. Svinhufvudiin luottaa, sillä hän on opettanut gradun kirjoittamista ja väitellyt aiheesta. Hän on lukijaa rohkaiseva mentori.

Ontuu: Tehtäviä on melko paljon ja niiden tekeminen vaatii viitseliäisyyttä ja aikaa. Tehtävien tekemiseen täytyy olla motivaatio. Muuten niistä saattaa tulla vain sijaistoiminto gradun pakoilulle.

Loppupäätelmä: Gradu ei tunnu tavoittamattomalta, todellisuudesta irrallaan leijuvalta möhkäleeltä. Svinhufvudin hyödyllisiä niksejä tekee mieli kokeilla. Graduprosessi näyttäytyy inspiroivana ja houkuttelevana.

Sitaatti: ”Kukaan ei vaadi, että pystyisit tuottamaan heti valmista gradutekstiä.”

maukasgradu

Maukas gradu
Antti Karisto &
Ullamaija Seppälä
(Vastapaino, 2004)

Kirjoittajat tituleeraavat teosta virikkeelliseksi ja kannustavaksi opaskirjaksi. Mukana kokki-kirjailija Anthony Bourdainin ruuanlaittovinkkejä, jotka vertauskuvallisesti sopivat graduntekijällekin. Gradun resepti muodostuu aiheen valinnasta sudenkuoppien välttämisen kautta kohti arvosanaa.

Erityistä: Tekijät kuvailevat kirjoittamista ajatusten arkkitehtuuriksi. Tekstin muoto rakentuu kuin hyvä design: kauniiksi ja toimivaksi. Tutkimusaihettaan miettivää kehotetaan ostamaan kavereitten kanssa viinipullo, jonka kumoamisen aikana jokainen keksii viisi gradun aihetta.

Ansiot: Käsittelee tutkielman tekemisen rakenteellisella tasolla, antaa apua teorian ja metodin valitsemiseen ja kirjoitusprosessiin, ja tekee tämän kaiken hauskasti. Tekstiä elävöittävät arkipäivän sattumukset ja oikeat gradutapaukset. Lopussa on lista opas- ja metodikirjallisuudesta sekä yksityiskohtaiset neuvot lähdeviittausten tekemiseen.

Ontuu: Lopussa on avattu graduarvosanojen sisältövaatimuksia, mutta teoksen iästä johtuen arvosanat eivät ole enää käytössä. Pieni miinus kuivasta ulkonäöstä. Sisältö on mehukkaampi kuin luulisi.

Loppupäätelmä: Saa gradun vaikuttamaan taideteokselta tai kulttuurituotteelta, mutta muistuttaa, että tutkielman tekeminen on oikeasti kovaa työtä.

Sitaatti: ”Analyysin tekeminen on jännittävää. Se on eräänlainen seikkailu, jonka alussa ei voi tietää, mitä lopussa löytää.”

isogee

Iso Gee – Gradua ei jätetä!
Merja Kinnunen & Olli Löytty (toim.)
(Vastapaino, 1999)

Koostuu 13 eri kirjoittajan tekstistä, jotka on jaettu teemoittain graduahdistukseen, tositarinoihin, graduohjaukseen ja kirjoittamiseen. Oppaan tarkoituksena on kokemusten kautta kertoa, ettei gradusta kannata kasvattaa omassa mielessä liian pelottavaa mörköä.

Erityistä: Ottaa huomioon myös ohjaustilanteen. Onnistunut gradu ei ole vain opiskelijan vastuulla, vaan se syntyy hyvän ohjauksen tuloksena. Ohjaajaa ei saa pelätä, eikä ohjaaja saa hylätä. Hyvä ohjaaminen ei ole itsestäänselvyys.

Ansiot: Muistuttaa gradujen moninaisuudesta: on esimerkiksi kahdessa viikossa tehtyjä, 17 vuotta lykättyjä graduja ja yhteisgraduja. Jos päättää tutkia bilekulttuuria, gradunteko voi olla myös hauskanpitoa. Lopussa on liitteinä listat muista graduoppaista, menetelmäoppaista eri metodeihin, apuja kielenhuoltoon ja katsaus tutkimusetiikkaan.

Ontuu: Viime vuosituhannelta peräisin oleva kirja tuntuu osin vanhentuneelta. Kirjoittajien taustat ovat yksipuolisia. Gradunteon perusasiat ja graduahdistukset ilmenevät kuitenkin ajasta ja tieteenalasta riippumatta.

Loppupäätelmä: On uskallettava aloittaa kirjoittaminen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, eikä odottaa valmiita ajatuksia. Kirjoittaminen on ajattelua, ja tekstiä joutuu muokkaamaan useaan kertaan.

Sitaatti: ”Se, minkälaisen tarinan päähenkilöksi opiskelija itsensä asettaa, ohjaa hänen opiskeluaan ja gradukokemuksiaan.”

uusigraduopas
Uusi graduopas
Juha T. Hakala
(Gaudeamus, 2008)

Uusittu versio tekijän aiemmasta Graduoppaasta (1999). Opinnäytteisiin perehtynyt Juha Hakala neuvoo kädestä pitäen, miten gradu saadaan kasaan. Hän kysyy, väittää, kumoaa luuloja ja puhuttelee lukijaa. Mukana havainnollistamassa on aitoja ja keksittyjä graduesimerkkejä.

Erityistä: Antaa perusteelliset ohjeet lähdekirjallisuuden lukemiseen ja korostaa muistiinpanojen tekemisen tärkeyttä. Myös teoriataustan vaatimukset eritellään ymmärrettävästi.

Ansiot: Hakala neuvoo gradun eri vaiheet ja rakenteellisten osien sisällöt niin  tyhjentävästi, ettei epäselvyyksiä jää. Esimerkkitapauksia kerrotaan yliopistoista ympäri Suomen, ei vain Tampereen eteläpuolelta. Oulun yliopisto mainittu! Lopussa hyödyllisiä muistilistoja ja malleja esimerkiksi toimeksiantogradun sopimuksesta.

Ontuu: Toisinaan perusteellisuus kostautuu jaaritteluna. Varsinaiseen asiaan johdatellaan mutkien kautta, mikä raskauttaa lukukokemusta.

Loppupäätelmä: Teoksen äärellä ei ole varma, onko gradu sittenkin suuri valas (kuten kirjan kannessa) vai suhteellisuudentajua kaipaava arkinen tehtävä muitten joukossa. Hyödylliset vinkit haluaa kirjata muistiin.

Sitaatti: ”Itse tein aikoinani aina niin, että leikkasin muistiinpanoni kapeiksi suikaleiksi. Suikaleiksi? Älä säikähdä, selitän kyllä, kuinka ja miksi.”

Oulun ylioppilaslehti 2015

Graka kaulassa – Gradun ja kandin tekijän selviytymisopas
Katja Mäntylä, Jaana Toomar & Marianne Reukauf
(Finn Lectura, 2013)

Tiivis perustietopaketti tutkielmanteon vaiheista ja vaatimuksista. Helposti lähestyttävän, ohuen opaskirjan lyhyitten lukujen lomassa on myös piirroskuvia.

Erityistä: Kirjoittavat hyödyntävät jokaisessa luvussa helppotajuisia listoja, joista saa apua esimerkiksi tutkielmantekoon psyykkautumista varten, aihevalinnan ideointiin ja lähdekirjallisuuden lukemistekniikoihin.

Ansiot: Tuore opaskirja on ajan tasalla. Ohjeita annetaan Googlen hyödyntämiseen ja e-kirjojen lukemiseen. Lähde- ja metodikirjallisuuden hankkimiseen saa konkreettisia vinkkejä. Kannustaa tiedonhallintasuunnitelman tekemiseen, ettei lähdeluettelon kanssa joudu taistelemaan työn palautusta edeltävänä iltana.

Ontuu: Tieto jää paikoin pintaraapaisuksi ja neuvot yksipuolisiksi. Tutkielman tekeminen saadaan vaikuttamaan kevyeltä puuhalta, eikä umpikujista tai graduahdistuksesta kovin puhuta.

Sitaatti: ”Työhaastattelussa ei useinkaan kysytä gradun arvosanaa, mutta sen aihetta tai sisältöä saatetaan tiedustella.”

 

Sanna Häyrynen

Tiedeviestinnän maisteri, joka tykkää kuunnella, kun asiantuntija puhuu. Twitter: @sannahayrynen

Lue lisää: