Ihmiset ovat usein väärässä. Sitä hävetään ja varotaan myöntämästä ääneen.
On siinä logiikkansa: ihminen joka järkähtämättömästi uskoo asiaansa, vaikuttaa määrätietoiselta ja jämäkältä, mielipidettään vekslaava epäluotettavalta tuuliviiriltä.
Mutta väärässä olemisessa on kertakaikkisen riemukas puoli: saa oppia jotain uutta. Hoksaa, että nythän tämä aukesi ihan uudelle ladulle.
Kun ei siitä mitään elämäntyöpalkintoa saa, että on 50 vuotta vetänyt samoilla kalsareilla. Ei tule presidentiltä onnittelusähkettä kuolinvuoteelle, että Perkele Reiska, sinä se et antanut periksi, vaan aina pidit siitä kiinni, että kyllä ei ole ihminen apinalle mitään sukua, oot hieno mies. Terveisin Sauli.
Joten entä jos treenataan vähän? Voin toimia tässä eräänlaisena esitunnustajana. Lähdetään helpoista arkijutuista liikkeelle.
Olin väärässä monta vuotta, kun ajattelin että mattojen alta ei tarvitse imuroida. Tarvitsee viimeistään sitten, kun osa matoista on naisen omia. Olin väärässä myös, kun ajattelin että näihin Neljän ruusun biiseihinhän ei kyllästy ikinä. Niihin väsyy neljässä kuukaudessa. Ja tosi, tosi väärässä olin silloin kun, ajattelin että Matrix on hyvä elokuva. Ei ole. On viidessätoista vuodessa niin väsähtänyt se onnenkeksifilosofointi ja goottimuoviestetiikka.
Noin. Ei ollut paha, eihän? Sitten kierroksia kovemmalle.
Olin väärässä monta vuotta, kun ajattelin että jos vain saisin siihen tyttöön yhteyden, niin meistä varmasti tulisi pari. Ei tullut. Sain ensimmäisen kännykän ja lähetin viestin: tyttö sanoi, ettei missään tekemisissä tarvitse olla. Olin todella väärässä, kun ajattelin ettei tuolta oikealta ketään tule. Tuli ja lunastukseen meni. Olin aivan hirvittävän väärässä, kun luulin että vanhojentanssijatkojen portsari ei huomaa viskipulloa povarissa, vaikka otan huikan heti narikan edessä. Huomasi.
Hm. Eihän tämä aina mukavaa ole. Lyhyellä tähtäimellä. Mutta pidemmällä piuhalla keventää. Sitten ne oikeasti pahat.
Olin aivan mahdottoman väärässä, kun ajattelin että perussuomalaisia äänestämällä tulee muutos. Ei tullut. Tuli kikkelikuvia Seiskaan. Aivan tutkakujalla olin, kun luulin että kehitysmaissa on jotenkin siistimpi meininki. Ei ole. Siellä ihmisillä on tosi paha olla. Ja ihan totaaliulapalla vietin 20 vuotta, kun luulin että yläilmoissa on joku häiskä, joka pistää minut ikuisiksi ajoiksi maan alle grilliin, jos tuijotan liian kauan tissejä Kuponkiuutisten takasivuilta. Kun ei siellä ole ketään kyttääjätyyppiä, siellä on kvasaareja, galakseja ja pimeää ainetta.
Noin. Onhan se outoa. Tunnustaa täysin tuntemattomille ihmisille, että ihan pitkin seiniä on menneet monet kelat.
Mutta tekee höpöä kyllä. Kokeile.
