Lähipiirissäni jyllää epidemia. Se vaivaa erityisesti nuoria naisia. Ahkerat puurtajat soimaavat itseään laiskoiksi ja vähättelevät saavutuksiaan. Itsensämollaajan diagnoosin tein, kun ystäväni valitteli ehtineensä pakertaa vain neljä tuntia gradunsa parissa tapaamiseemme mennessä. Kello ei ollut tuolloin kolmeakaan lauantai-iltapäivänä. Toinen oireileva mainitsi ohimennen, että palauttaa gradunsa lähiviikkoina. Hän ei tuulettanut vaan naurahti valmistautuvansa työttömyyteen.
Oman diagnoosini vahvistamiseksi en edes vaivaudu surffailemaan lääkäripalstoilla. Riitti, että univelkaisten yöunien putken jälkeen koin epäonnistuneeni, kun viikonloppuaamuna en osannutkaan nukkua yhdeksää tuntia, vaikka siihen oli tilaisuus. Mokasin nukkumisen, en saavuttanut tavoitettani. Naurettavaa.
Tekniikan tohtori Eeva Vilkkumaa tuumasi Aalto-yliopiston ylioppilaslehti Ainon (4/2014) haastattelussa, että nuoret naiset vähättelevät itseään kaikista eniten. Hänkin oli kokenut epävarmuutta omasta osaamisestaan niin musikaalilavoilla kuin väitöstilaisuudessaan.
Vilkkumaa esitettiin esimerkkinä huijarisyndroomasta kärsivästä, arvostelun alla työskentelevästä lahjakkaasta ihmisestä, joka pelkää hetkenä minä hyvänsä paljastuvan, että hän on vain narrannut muita. Ettei hän osaakaan mitään. Sama joukko ei uskalla hakea työtä, jos ei täytä yhtä lukuun ottamatta kaikkia työpaikkailmoituksessa lueteltuja yli-ihmisen ominaisuuksia. Kympin tyttöhän on tottunut täydellisyyteen.
En usko, että miehetkään kärkkyvät työelämään vailla epävarmuutta. Näennäisesti rintaansa pörhistelevää maisterijamppaa saattaakin vaivata huijarisyndrooma tai hän mollaa itseään, mutta peittää heikkouden tunteet kuorensa alle.
Miksi pätevä ja osaava ihminen kokee riittämättömyyttä? Mistä itsensä haukkuminen kumpuaa? Harva sietäisi kaveriltaan yhtä ilkeää puhetta kuin ryöpyttää korvien välissä itselleen. Onneksi rumat sanat ovat vain ajatuksia, eivät totta. Jokainen voi mennä kiusaamistilanteessa väliin ja harjoitella lempeämpää sisäistä puhetta. Työnhakuoppaissa kannustetaan oman osaamisen kartoittamiseen. Se voisi olla toimiva hoitomuoto huijarisyndroomaan tai itsensämollaamisen kierteeseen.
Jos lauantain gradusession päätteeksi kiittäisikin itseään ahkeruudesta. Tai valmistumisen kynnyksellä luottaisi, että opiskeluaikana tehty työ varmasti tietää työtä jatkossakin. Ja aamulla silmät avatessaan toteaisi, että nukkui niin hyvin, että heräsi aivan virkeänä.
