Turhaan ankeaksi tuomittu

Paluumuutin taannoin Ouluun opintojeni loppuvaiheessa gradua tekemään. Tarkoituksenani oli käydä kirjoittamassa tuo viimeinen yliopistollinen koitos, ja jatkaa sitten matkaa muualle. Elämä ei kuitenkaan mene useinkaan suunnitelmien mukaan. Gradu ei valmistunut aivan odotettuun tahtiin, mutta sain sen valmiiksi muutaman kuukauden omasta aikataulustani myöhässä. Tuossa ajassa olin jo ehtinyt hankkia seuraavaksi kesäksi töitä, joten jäin kaupunkiin vielä […]

Paluumuutin taannoin Ouluun opintojeni loppuvaiheessa gradua tekemään. Tarkoituksenani oli käydä kirjoittamassa tuo viimeinen yliopistollinen koitos, ja jatkaa sitten matkaa muualle. Elämä ei kuitenkaan mene useinkaan suunnitelmien mukaan.

Gradu ei valmistunut aivan odotettuun tahtiin, mutta sain sen valmiiksi muutaman kuukauden omasta aikataulustani myöhässä. Tuossa ajassa olin jo ehtinyt hankkia seuraavaksi kesäksi töitä, joten jäin kaupunkiin vielä muutamaksi kuukaudeksi pidempään.

Sain nopeasti uusia kavereita, kesäinen Oulu pani minut ihastumaan itseensä ja löysin tunnelmallisen kodin Puu-Raksilasta. Huomaamattani minulle oli rakentunut uusi elämä kaupungissa, johon minun ei vielä valmistumisen jälkeen pitänyt päätyä. Olin aina ajatellut, että voisin palata Ouluun sitten joskus, kun minulla on perhe ja lapsia.

Viiden kuukauden sijasta olen viipynyt paluumuuttajana kohta neljä vuotta. Etelä-Suomessa asuvat ystäväni välillä kysyvät, viihdynkö täällä ja milloin muutan kenties sinnepäin takaisin. Joka kerta vastaan kyselijöille nauttivani täällä asumisesta. Toki vaihtaisin maisemia, jos kaupungissa olisi ankeaa.

Tässä lehdessä neljä nuorta oululaista kertovat suosikkipaikoistaan kotikaupungissaan (s. 13–18). Tarinat siitä, miksi juuri ne paikat koetaan tärkeimmiksi, ovat kiehtovia. Kaikilla muillakin Oulussa asuvilla on varmasti lempikadunpätkä, suosikkilenkkipolku tai mieluisin kahvila. Itse ainakin päivittäin työmatkoilla fiilistelen pyörän selässä vehreitä maisemia. Erityisesti Raatista kaupunginkirjastolle menevät pyöräsillat tarjoavat pakahduttavia näköaloja.

Vaikka ilmapiiri, josta Sanna Häyrynen kolumnissaan sivulla 25 kirjoittaa, ei kaikilta osin ole kaupungissamme nuorekas ja kaikkia ihmisryhmiä huomioonottava, on meillä Perämeren rannalla moni asia kuosissaan.

Harrastus- ja liikuntamahdollisuuksia on runsaasti. Värikäs kulttuurielämä pursuaa monipuolista taidetta musiikista kuvataiteisiin ja tanssista teatteriin. Muusikoita, taiteilijoita, dj:itä ja tapahtumajärjestäjiä riittää, ja monet eivät missään nimessä halua muuttaa täältä pois.

Runsas ja eloisa start-up-ekosysteemi luo mahdollisuuksia yrittämiseen ja monitieteinen yliopisto kouluttaa nuorista asiantuntijoita. Kaupunkimme on täynnä nuoria, joten täällä itää aikamoinen potentiaali tehdä mitä vaan!

Minna Koivunen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja, joka pyrkii ymmärtämään maailmaa pala palalta, oppii joka päivä jotain uutta ja rakastaa uimista. Twitter: @koominna

Lue lisää: