Jutut kategoriassa Kolumni - Sivu 42 43:stä

Lukukausimaksujen hurmoksessa?

Suomalaisten korkeakoulujen kansainvälisyys on uhattuna, pohtii Juuli Juntura.

Suomalaisista korkeakouluista on tullut aidosti kansainvälisiä 2000-luvulla. Kansainvälisten tutkinto-opiskelijoiden määrä on kasvanut jatkuvasti, samoin vaihto-opiskelijoiden määrä. Suomalaisilla yliopisto- ja ammattikorkeakouluopiskelijoilla on mahdollisuus saada ystäviä ja kontakteja ympäri maailmaa – vaikka itse pysyisi kotikampuksellaan.

Nyt Suomen tuore hallitus on päättänyt, että korkeakouluissa otetaan käyttöön lukukausimaksut EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tuleville opiskelijoille. Tämä on samalla poliittinen päätös sanoa hyvästit suomalaisen koulutuksen maksuttomuuden periaatteelle. Vielä ei ole tietoa, tulevatko lukukausimaksut pakollisiksi kaikille korkeakouluille vai saavatko korkeakoulut valita, ottavatko maksut käyttöönsä.

Lukukausimaksuja on perusteltu sillä, että maksut tuovat yliopistoille uuden rahoituslähteen. Tämä kuitenkin vaatisi sitä, että maksavia opiskelijoita tosiaan tulisi suomalaisiin yliopistoihin ja ammattikorkeakouluihin.

Kun Ruotsissa ja Tanskassa asetettiin lukukausimaksut EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tuleville korkeakouluopiskelijoille, kansainvälisten tutkinto-opiskelijoiden määrä romahti. Sittemmin kansainvälisten opiskelijoiden määrä on Ruotsissa ja Tanskassa lähtenyt kasvuun, mutta opiskelijoita on tullut lähinnä Euroopan maista, eikä EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta. Mikään todellinen rahasampo lukukausimaksut eivät siis muissakaan Pohjoismaissa ole olleet. Lisäksi opiskelija-aines on Ruotsin ja Tanskan korkeakouluissa muuttunut vähemmän kansainväliseksi, kun ulkomaalaiset tutkinto-opiskelijat tulevat lähinnä Euroopasta.

Jos ja kun otetaan käyttöön lukukausimaksut, ei opiskelijan maksukyky voi olla ainoa peruste opiskelijarekrytoinnissa. Korkeakoulujen täytyy edelleen voida rekrytoida lahjakkaimmat opiskelijat, myös vähävaraiset. Tämä puolestaan vaatii toimivaa stipendijärjestelmää. Lisäksi yliopistojen täytyy pohtia, kuinka saadaan houkuteltua opiskelijoita, jotka voivat valita esimerkiksi Oulun tai Itä-Suomen yliopiston sijasta jonkun tunnetumman yliopiston maailmalla.

Suomalaiset yliopistot ovat laadukkaita, mutta eivät kansainvälisesti tunnettuja. Jotta yliopistoihin saadaan hyviä opiskelijoita opiskelemaan, täytyy hakijoitakin olla paljon. Tämän vuoksi yliopistojen tulee jatkossa panostaa markkinointiin entistä enemmän, jos haluavat pitää kansainvälisten opiskelijoiden määrän samana kuin se nyt on.

Ellei markkinointiin ja stipendijärjestelmään panosteta, kansainvälisten opiskelijoiden määrä tulee romahtamaan. Miten silloin käy suomalaisen korkeakoulutuksen kansainvälisyyden?

Julkaistu 1.6.201526.11.2019

Juuli Juntura

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan kansainvälisten asioiden ja järjestöasioiden asiantuntija ja freelancer-kääntäjä. Twitter: @JuuliLouhi

Lue lisää:

Huijarit ja itsensämollaajat

Mokasin nukkumisen, en saavuttanut tavoitettani. Naurettavaa.

Kolumni

TEKSTI Sanna Häyrynen

Lähipiirissäni jyllää epidemia. Se vaivaa erityisesti nuoria naisia. Ahkerat puurtajat soimaavat itseään laiskoiksi ja vähättelevät saavutuksiaan. Itsensämollaajan diagnoosin tein, kun ystäväni valitteli ehtineensä pakertaa vain neljä tuntia gradunsa parissa tapaamiseemme mennessä. Kello ei ollut tuolloin kolmeakaan lauantai-iltapäivänä. Toinen oireileva mainitsi ohimennen, että palauttaa gradunsa lähiviikkoina. Hän ei tuulettanut vaan naurahti valmistautuvansa työttömyyteen.

Oman diagnoosini vahvistamiseksi en edes vaivaudu surffailemaan lääkäripalstoilla. Riitti, että univelkaisten yöunien putken jälkeen koin epäonnistuneeni, kun viikonloppuaamuna en osannutkaan nukkua yhdeksää tuntia, vaikka siihen oli tilaisuus. Mokasin nukkumisen, en saavuttanut tavoitettani. Naurettavaa.

Tekniikan tohtori Eeva Vilkkumaa tuumasi Aalto-yliopiston ylioppilaslehti Ainon (4/2014) haastattelussa, että nuoret naiset vähättelevät itseään kaikista eniten. Hänkin oli kokenut epävarmuutta omasta osaamisestaan niin musikaalilavoilla kuin väitöstilaisuudessaan.

Vilkkumaa esitettiin esimerkkinä huijarisyndroomasta kärsivästä, arvostelun alla työskentelevästä lahjakkaasta ihmisestä, joka pelkää hetkenä minä hyvänsä paljastuvan, että hän on vain narrannut muita. Ettei hän osaakaan mitään. Sama joukko ei uskalla hakea työtä, jos ei täytä yhtä lukuun ottamatta kaikkia työpaikkailmoituksessa lueteltuja yli-ihmisen ominaisuuksia. Kympin tyttöhän on tottunut täydellisyyteen.

En usko, että miehetkään kärkkyvät työelämään vailla epävarmuutta. Näennäisesti rintaansa pörhistelevää maisterijamppaa saattaakin vaivata huijarisyndrooma tai hän mollaa itseään, mutta peittää heikkouden tunteet kuorensa alle.

Miksi pätevä ja osaava ihminen kokee riittämättömyyttä? Mistä itsensä haukkuminen kumpuaa? Harva sietäisi kaveriltaan yhtä ilkeää puhetta kuin ryöpyttää korvien välissä itselleen. Onneksi rumat sanat ovat vain ajatuksia, eivät totta. Jokainen voi mennä kiusaamistilanteessa väliin ja harjoitella lempeämpää sisäistä puhetta. Työnhakuoppaissa kannustetaan oman osaamisen kartoittamiseen. Se voisi olla toimiva hoitomuoto huijarisyndroomaan tai itsensämollaamisen kierteeseen.

Jos lauantain gradusession päätteeksi kiittäisikin itseään ahkeruudesta. Tai valmistumisen kynnyksellä luottaisi, että opiskeluaikana tehty työ varmasti tietää työtä jatkossakin. Ja aamulla silmät avatessaan toteaisi, että nukkui niin hyvin, että heräsi aivan virkeänä.

Julkaistu 15.4.201526.11.2019

Sanna Häyrynen

Tiedeviestinnän maisteri, joka tykkää kuunnella, kun asiantuntija puhuu. Twitter: @sannahayrynen

Lue lisää:

Opintotuen sekametelisoppa

Viimeisin yritys puuttua opiskelijan sosiaaliturvaan eli niin sanottu opintotuen rajauskeissi oli erittäin surullista kokea. Suomen hallitus muutti neljässä päivässä kantaansa, kansanedustajat kertoivat julkisesti, kuinka kiertää esitetty lakimuutos, ja lehtien mielipidepalstat pursuivat väärinymmärryksiä opintotuesta. Tapaus paljasti karuimmillaan sen, että suurin osa ei tiedä, mistä oli kyse – eivät edes asiasta päättävät. Toisaalta, onko se ihme? Nykyinen […]

Kolumni

TEKSTI Hennamari Toiviainen

Tapaus paljasti karuimmillaan sen, että suurin osa ei tiedä, mistä oli kyse – eivät edes asiasta päättävät. Toisaalta, onko se ihme? Nykyinen opintotukilaki hyväksyttiin vuonna 1994. Tämän jälkeen sitä on muutettu noin 80 kertaa eli keskimäärin neljä kertaa vuodessa. Saati, että tiedettäisiin, mitä käytännössä on elää vastikkeellisen opintotuen varassa.

Opiskelijoilla on hyvin erilaisia opintotuen käyttötapoja. Toisille opintotuki on mahdollisuus saada korkeakoulututkinto ja kattaa osa opiskelun aikaisista elämiskuluista. Heille opintotuki on sosiaaliturvaa. He elävät jatkuvassa epävarmuudessa, koska ovat riippuvaisia opintotuen jatkumisesta.

Toiset laittavat opintotuen ASP-tilille kasvamaan korkoa tai sijoittavat sen osakkeisiin. Usein heidän mielestään opintotuki on palkkaa ja sen tulorajat pitäisi poistaa. Tällöin opiskelijan tuntipalkka vaadittaviin opintopisteisiin ja käytettävään aikaan suhteutettuna olisi 2,35 euroa ilman lainaa ja 4,25 euroa lainan kanssa. He ovat usein hyvätaustaisia, he onnistuvat ja he pärjäävät. Pienet vastoinkäymiset eivät heitä hetkauta, sillä heillä on pelivaraa.

Suurelle joukolle opiskelijoita tulee jossain vaiheessa jokin seinä vastaan: sairastuminen, ero, vanhemman kuolema tai muu elämäntilanteen muutos. Tiukka opintotukijärjestelmä mahdollistaa huonosti jouston tällaisten tilanteiden varalle. Opintotuen ehdot puskevat opiskelijan muutenkin äärirajoille. Opiskelukyky alkaa horjua.

Myös YTHS on käytännön potilastyössään nähnyt opiskelijoiden opiskeluedellytysten polarisoitumista. Erityisesti opintotukiuudistukset ovat lisänneet opiskelijoiden stressiä.
Yhtään opintotukikuukautta ei ole varaa tuhlata, vaan jokaisen eteen on tehtävä tiukasti töitä: 7 op ja 180 tuntia kuukaudessa. Muuten kompastut tai jopa tipahdat koko järjestelmän ulkopuolelle.
Yleinen huoli onkin yleistä. Mitä jos tapahtuu niin tai näin? Mitä minä sitten teen? Huoli syntyy jo ennen kuin mitään on tapahtunut.

Opiskelijan sosiaaliturva on jatkuvasti leikkauslistalla ja opiskelijaliike on sitä aina tiukasti puolustamassa. Opintotuki on selvästi ongelma. Tarvitaankin tarkoituksenmukaisempi ja käytännöllisempi järjestelmä. Onko se uusi opintotukilaki, perustulo vai jotain muuta? Se selvinnee meille ehkä jo tämän kuukauden aikana.

Julkaistu 15.4.201526.11.2019

Hennamari Toiviainen

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan entinen sosiaalipoliittinen asiantuntija, joka jatkoi matkaansa Oulun kaupungille kuntalaisvaikuttamisen koordinaattoriksi. Twitter: @HennamariT

Lue lisää:

Opiskelijat haluavat parantaa maailmaa

Vaalien alla korkeakoulupoliittinen keskustelu on käynyt kuumana ja suurin osa puolueista on luvannut eri vaalipaneeleissa opiskelijoiden kannalta loistavan asian. Koulutuksesta ei aiota seuraavalla eduskuntakaudella leikata. Näitä puheita ja lupauksia opiskelijoiden lisäksi mielellään ovat kuunnelleet varmasti myös yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen rehtorit. Ylioppilaskunnat ympäri Suomen ovat keränneet eduskuntavaaliehdokkailta koulutuslupauksia, minkä lisäksi opiskelijat ovat päässeet kertomaan miksi he […]

Pääkirjoitus

TEKSTI Minna Koivunen

Kun lukee oululaisten opiskelijoiden syitä opiskeluilleen, alkaa hengästyttää: haluan edistää fysiikan ymmärrystä, haluan että ihmisten kielitaito pysyy monipuolisena, haluan parantaa maailmaa, haluan edistää ihmisten terveyttä, haluan edistää yrittäjyyttä ja syventää yliopiston ja liike-elämän yhteistyötä, haluan verkostoitua ja luoda vihreämmän tulevaisuuden, opiskelen terveystieteitä jotta voin asiantuntijana kehittää Suomen sosiaali- ja terveyspalveluja, haluan viedä suomalaista teknologiaa maailmalle, haluan edistää ihmisten ymmärrystä luonnosta, haluan olla mukana luomassa parempaa tulevaisuutta…

Opiskelijoilla on selkeitä ja syvällisiä syitä kouluttautumiselleen. He haluvat edistää yhteisiä asioita ja toimia koko yhteiskunnan hyväksi. Silti turhan usein opiskelijoita vähätellään ja heitä pidetään laiskoina, bilettävinä nuorina, jotka eivät osaa ottaa vastuuta. Mutta kunnianhimoa ja tavoitteita ei ainakaan näiltä oululaisilta opiskelijoilta puutu. Se on hyvä, sillä he ovat tulevien vuosien osaajia ja asiantuntijoita.

Hyvä esimerkki opiskelijoiden oma-aloitteisuudesta ja tahdosta toimia kaikkien parhaaksi on Pauli Väisäsen ideoima Opintopistetalkoot-kampanja, jossa tarkoituksena on levittää opiskelijoiden piirissä tietoisuutta siitä, että yliopistot saavat rahoitusta kaikista niistä opiskelijoista, jotka suorittavat lukuvuoden aikana vähintään 55 opintopistettä. Väisänen on laskenut, että jos lähes 55 opintopistettä suorittavat tekisivätkin tuon Opetus- ja kulttuuriministeriön säätämän opintopistemäärän, saisi Oulun yliopisto useita miljoonia euroja lisää. Niillä rahoilla voisi koulutusta kehittää, ja kaikki hyötyisivät. Opiskelijat ovat lähteneet kampanjaan hyvin mukaan. Heidän toiveissaan on, että yliopisto lähtisi omalta osaltaan kampanjaan myös mukaan ja tarjoaisi opiskelijoille kannustimia 55 opintopisteen suorittamiseen. Olisihan se kohtuullista, jos opiskelijat ikään kuin tienaavat yliopistolle lisää rahaa.

Kohtuullista olisi myös se, ettei huhtikuun vaalien jälkeen koulutuksesta enää leikata. Tehtiinpä sitten mitä tahansa, olisi mullistavaa, jos politiikot pystyisivät lyhytnäköisyyden sijasta katsomaan asioita pidemmälle ja luomaan esimerkiksi kestävän ja toimivan opintotukijärjestelmän, jota ei tarvitsisi jatkuvasti olla muuttamassa. Taloudellinen epävarmuus ja jatkuvat uudistukset luovat stressiä, mikä ei edesauta opinnoissa etenemistä. Opintorauha tulisi turvata kaikille opiskelijoille, jotta oppiminen ja sivistyminen on mahdollista. Antakaa opiskelijoille mahdollisuus parantaa maailmaa rauhassa.

Julkaistu 14.4.201526.11.2019

Minna Koivunen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja, joka pyrkii ymmärtämään maailmaa pala palalta, oppii joka päivä jotain uutta ja rakastaa uimista. Twitter: @koominna

Lue lisää:

Pirullinen, haastava moniäänisyys

Tulevaisuus syntyy ei vain keskustelemalla, mutta myös tekemällä.

Kolumni

TEKSTI Henna Määttä

Duaalimalli, profilointi, koulutusverkoston karsiminen, opintoaikojen rajoittaminen, lukukausimaksut… Kuulostaako tutulta? Mitä pidemmälle kevättä menemme ja mitä lähempänä vaalit ovat, sitä kiivaampana ja rönsyilevämpänä koulutuspoliittinen keskustelu näyttäytyy.

Keskusteluun ottavat osaa poliitikkojen lisäksi ammattiyhdistykset, opiskelijajärjestöt, elinkeinoelämän toimijat sekä muut yhteiskunnalliset vaikuttajat. Haastavaksi, ongelmalliseksi ja jopa pirulliseksi keskustelun tekee se, että keskustelua käydään erittäin moniäänisessä joukossa, joiden intressit poikkeavat usein paljonkin toisistaan.

Juuri näinhän se menee yliopiston sisälläkin. Yliopistoissa toteutetaan kolmikantaista päätöksentekoa, jossa edustettuina ovat professorit, henkilökunta ja opiskelijat. Kolmikanta perustuu yliopistolakiin ja sen myötä kaikkien ryhmien ääni tulisi päästä kuuluviin vähintään päättävän tason toimielimissä.

Nykyään voidaan pitää itsestäänselvyytenä, että hallinnon opiskelijaedustajat ovat täysivaltaisina edustajina kaikissa näissä toimielimissä. Usein opiskelijat – ja joskus myös keskiryhmän edustajat – on koettu rasitteina ja hankaloittajina. Jos näin käy, on turhautuneelta henkilöltä unohtunut se ydin, miksi näitä keskusteluja käydään. Jos yksittäinen henkilö kuvittelee olevansa kyvykäs uudistamaan yliopistoa puhumattakaan koko korkeakouluverkostosta, on hän väistämättä hakoteillä. Moniääninen keskustelu tulee nähdä mahdollisuutena.

Tulevaisuus syntyy ei vain keskustelemalla, mutta myös tekemällä, erilaisista näkökulmista sisältöä ammentamalla. Tärkeää on, että koulutuspolitiikka pysyy vaikuttajien ja erityisesti päättäjien huulilla ja tässä opiskelijat ovat erittäin ensiarvoisessa paikassa.

Opiskelijoilla on myös nyt todella hyvä paikka vaikuttaa asenteisiin ja vaatia laadukasta koulutusta. Koulutusta, joka haastaa meitä. Vaikka yliopistojen pärjääminen on tällä hetkellä kiinni monien mittareiden täyttymisestä, tärkein mittari on opiskelijoiden tyytyväisyys. On hyvä muistuttaa avainhenkilöitä siitä, että tyytyväinen opiskelija tulee luennoille, on motivoitunut, suorittaa opintonsa hyvin arvosanoin sekä sujuvasti ja ennen kaikkea on paras käyntikortti koko yliopistolle sieltä valmistuttuaan.

Eduskunnan täysistunnothan ovat erittäin mielenkiintoista katseltavaa ja kuunneltavaa, kun asioista käydään kiivasta keskustelua hyvin, tietoon pohjautuvien argumentein. Koulutuksesta keskusteltaessa keskiöön tulee nousta koulutuksen laatu sekä rahoitus, joka mahdollistaa laadukkaan koulutuksen toteuttamisen.

Näin yliopisto säilyy paikkana, jossa opitaan ja jossa jaetaan opittua, yliopiston huippututkimukseen pohjautuvaa, tietoa. Tällaista uudistusmielistä, opiskelijat huomioonottavaa sekä tutkittuun tietoon pohjautuvaa koulutuspoliittista keskustelua kuulisin mielelläni jatkossa(kin) yhteiskunnallisilta päättäjiltämme.

Julkaistu 18.3.201526.11.2019

Henna Määttä

Oppimista ja seikkailuja rakastava projektikoordinaattori, joka suhtautuu intohimoisesti laadukkaaseen koulutukseen. Twitter: @HennaMaa

Lue lisää:

Uskaltaako luottaa?

Maaliskuussa auringon lisäksi on häikäissyt Suomen hallituksen ja eduskunnan räikeä sekoilu lakien säätämisessä toimikautensa viime hetkillä. Ensin sote-uudistusta yritettiin runtata valmiiksi kiireellisellä aikataululla siinä onnistumatta. Sitten seurasivat korkeakouluopiskelijoita suivaannuttanut hallituksen lakiesitys ja eduskunnan äänestyssekoilut toisen samantasoisen korkeakoulututkinnon opintotukioikeuden rajaamisesta. Tapaus opintotuki kuten myös useaan kertaan kaatunut sote-uudistus kertoo poliittisten päättäjien selkärangattomuudesta ja saa miettimään päätöksenteon […]

Pääkirjoitus

TEKSTI Minna Koivunen

Tapaus opintotuki kuten myös useaan kertaan kaatunut sote-uudistus kertoo poliittisten päättäjien selkärangattomuudesta ja saa miettimään päätöksenteon motiiveja. Tällainen poukkoilu lakien säätämisessä on aivan järjetöntä ja syventää epäluuloa politiikkojen pätevyyteen sekä syö uskoa päätöksenteon järkevyyteen. Miksi päätetään päinvastoin kuin mikä on tavoitteena tai ei saada päätöksiä aikaan laisinkaan, vaikka sote-uudistukseenkin oli aikaa neljä vuotta?

Usko politiikkaan on monilla mennyt jo aikoja sitten, minkä vuoksi kaikki eivät äänestyskoppiin viitsi raahautua. Vaatiihan oikean ehdokkaan löytäminen perehtymistä ja aikaa. Poliitikkojen viime aikojen sekoilut horjuttavat uskoa poliittiseen päätöksen tekoon entisestään.

Äänestäminen on luottamista. On luotettava siihen, että ehdokas, jonka numeron äänestyslippuun kirjoittaa, puhuu vaalien alla tavoitteistaan ja arvoistaan rehellisesti sekä valituksi tullessaan toimii sanojensa mukaisesti. Päätöksenteko, politiikka ei tietenkään ole näin yksinkertaista, vaan välillä kompromisseja on tehtävä. Niissä tilanteissa luottamus erityisesti mitataan.
Viime vuosina olen lipsunut ajattelemaan, ettei yksi ihminen voi vaikuttaa eikä siis kannata edes yrittää muuttaa ihmisten ajatusmaailmaa. Lähiaikoina olen yhä useammin törmännyt ihmisiin, jotka uskovat toisin. He ovat saaneet minut jälleen vakuuttuneeksi jokaisen yksilön vaikutusmahdollisuuksista.

Vaalien lähestyessä on erityisen tärkeä ymmärtää, että yhdelläkin mielipiteellä eli äänellä on väliä eikä kannata jättää äänioikeuttaan käyttämättä. Vaikka se tuntuisi hyvältä kannanotolta, äänestämättä jättäminen ei ole järkevä vaihtoehto. Siinä antaa muiden päättää. Ikinä ei varmasti löydä ehdokasta, jonka kanssa olisi kaikesta täysin sama mieltä. Pienempi paha kuitenkin on se, että on valitsemansa henkilön kanssa suurimmasta osasta asioita samaa miel tä kuin että eduskuntaan pääsee henkilö, jonka kanssa on vain harvoista asioista samaa mieltä.

On liian helppoa sanoa, ettei usko muutoksen mahdollisuuteen eikä siihen, että asiat paranisivat, minkä vuoksi ei anna ääntään kenellekään. Niin kauan pitää yrittää, että toivoa ei todistetusti enää ole. Pitää uskaltaa luottaa.

Julkaistu 18.3.201526.11.2019

Minna Koivunen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja, joka pyrkii ymmärtämään maailmaa pala palalta, oppii joka päivä jotain uutta ja rakastaa uimista. Twitter: @koominna