Työnhakupuheallergia

Koko opiskeluaikani olen pelännyt, etten valmistuttuani saa töitä.

Ihannerekrytoitava pitää huolen somepresenssistään, perustaa oman työnhakukampanjansa hashtageineen ja esiintyy videoilla kuin koko kansan juontaja Heikki Paasonen. Ihannerekrytoitava kättelee jämäkästi rinta röyheänä ja verkostoituu juuri oikeiden ihmisten kanssa. Hän on reipas ekstrovertti, joka ei ryhmähaastattelussa epäröi sanomisiaan. Hänellä on kansainvälistä kokemusta ja nousujohteisen aukoton CV.

Tällaista ihmistä tunnutaan odottavan ainakin hektisessä viestintämaailmassa ja yleismaistereiden taistelutantereilla, joilla kiiltävimmät egot voittavat. Mutta kuva on illuusio, työelämään boostaavien luentojen ja median rakentama irvihahmo. Olen tullut allergiseksi tälle puheentavalle. Kai jossain on vielä tarvetta hiljaisille puurtajille, jotka eivät someta tai heitä small talkia näyttäytymistilaisuuksissa?

Tasaisin väliajoin opiskeluvuosieni varrella mieleeni on rävähtänyt kauhuskenaario, etten koskaan saa oikeita töitä. Työnhaun ympärille on luotu niin paineistettu ilmapiiri. Ihannerekrytoitavan lisäksi kuulee puhetta maistereista, jotka ovat lähettäneet sadoittain työhakemuksia, mutta siltikään heitä ei ole toivotettu tervetulleiksi officen kellokorttiarkeen.

Maisterius on kärsinyt inflaation. Hiljattain uutisoitiin, että joillakin aloilla opiskelijana voi olla helpompi saada töitä kuin työttömänä (Vain viidesosa valmistuu yliopistosta tavoiteajassa – ”Opiskelijan statuksella on helpompi työllistyä kuin työttömänä” Helsingin Sanomat 29.8.2016). Vaihtoehtoina ovat valmistumisen lykkääminen tai hanttihommat, nollasopimukset ja rooli työelämän sätkynukkena. Kun siihen kuuluisaan luterilaiseen työmoraaliin on istutettu ajatus “älä uskalla sanoa ei”, nuorten aikuisten uran alkupää on kuin veneen ohjaamista kivikossa myrskysäällä. On nieltävä se, mitä tarjotaan tai muuten ei tarjota enää mitään.

Pyrkyryysilmiö kulkee käsi kädessä kovan kilpailun kanssa. Unelmaduuneista taisteltaessa keinot kärjistyvät. Toki työnhaun eksperttien neuvoissa on perää, mutta pieni kritiikki on suotavaa.

Sykkivän arjen vastapainoksi sosiaalisessa mediassa on ruvettu jakamaan armollisia voimalauseita. Mainitsemisen arvoinen sellainen on näyttelijä Katharine Hepburnin lausahdus: “Jos tekee aina sitä, mikä kiinnostaa, ainakin yksi ihminen on tyytyväinen.”

Ei ole pakko mielistellä työnhakuviisaita tai ajanhenkeä, vaan töitä voi hakea itselleen luontevalla tavalla. Ei tarvitse muuttua minglaavaksi some-eläimeksi.

Siellä jossain ääntä pitävien tehopakkausihmisten julkisivujen takana työskentelevät vaiteliaat taivaanrannanmaalarit. Haluan uskoa, että molemmille on tilaa.

Ja vaikka työhakemusten lähettäminen käy palkattomasta työstä, lohdutukseksi sopii suosikkisanontani: “Kyllä joka roska kolonsa löytää.” Itsesäälisestä sävystään huolimatta se on toiveikas ajatus.

Sanna Häyrynen

Tiedeviestinnän maisteri, joka tykkää kuunnella, kun asiantuntija puhuu. Twitter: @sannahayrynen

Lue lisää:

Jokainen on kriitikko

On luonnollista, että myös suuren yleisön näkemyksillä on väliä.

Suomi ja kritiikki, siinäpä hankala yhdistelmä.

Tuukka Temonen kertoi tehneensä Teit meistä kauniin -elokuvan sukupolvikuvaukseksi ja fanileffaksi, ei niinkään elokuvakriitikoiden nystyröitä hieromaan. Silti Temonen heitti kaikki legot lattialle kun kriitikot eivät pitäneetkään Apulanta-leffasta.

Temosen ja hänen kannattajiensa mukaan kyse on kateudesta, jolla nykäistään menestyjät maahan mököttämään.

Kaarina Hazard kirjoitti varsin viiltävän kritiikin Sami Hedbergin valinnasta Suomen Office -sarjan keulaan. Vaikka Hazardin teksti oli paikoitellen tarpeettoman häijyä, sillä oli myös monet ansionsa tarkkanäköisenä komiikka-analyysina.

Kuten Temosen tapauksessa, kriitikkoa pidettiin mukaintellektuellina elitistinä, jolle Hedbergin menestys vain on yksinkertaisesti liikaa.

Molemmissa tapauksissa näkyi paljon samantapaista argumentaatiota: tee itse ensin leffa tai vedä Hartwall Areena täyteen ja tule sitten nillittämään.

Tämä on tietysti houkutteleva ajattelutapa: vain niillä, jotka ovat tehneet vastaavan työmäärän, on lupa arvostella toisen vastaavaa urakkaa. Poliitikotkin vastaavat kritiikkiin usein sillä, että he sentään tekevät päätöksiä ja kantavat vastuuta.

Lähempi tarkastelu kuitenkin osoittaa tällaisen logiikan täysin kestämättömäksi: hallituksen ratkaisuja saisivat kritisoida vain oppositiopoliitikot, kaupan eettisesti arveluttavaa markkinointia vain toiset kauppiaat, kökköä taidetta vain toiset taiteilijat.

Nykyajan ja erityisesti sosiaalisen median kauneus on siinä, että kuka tahansa voi ilmaista kritiikkiä. Poliitikot joutuvat tekemään paljon tarkempaa duunia, kun kuka tahansa voi Twitterissä osoittaa heidän puheensa lööperiksi. Vallan vahtikoira, media, on saanut sosiaalisesta mediasta oman vahtikoiransa.

Tasa-arvoisesti kaikkien suusta lähtevä kritiikki mahdollistaa entistä tasa-arvoisemman yhteiskunnan. Koska kaikki työ on lopulta tarkoitettu suuren yleisön käyttöön, on luonnollista, että myös suuren yleisön näkemyksillä on väliä.

Silti kaikki kritiikiksi väitetty ei ole sanomisen arvoista. Viime viikolla uutisoitiin suomalaismiehestä, joka oli soitellut poliitikoille sekä heidän läheisilleen uhkauspuheluita. Mies kiisti uhkailleensa ketään ja kertoi vain esittäneensä maahanmuuttokritiikkiä.

Mistä sitten erottaa sen, että kritiikki on käyttökelpoista eikä nopeasti ohitettavaa mökellystä?

Se on itse asiassa yksinkertaista: hyvä kritiikki on aina perusteltua. Siitä näkee, että kritiikin esittäjä on perehtynyt aihepiiriinsä kunnolla ja pystyy esittämään näkemyksensä asiapohjalta, ilman turhia tunnekuohuja ja henkilökohtaisuuksiin menemisiä.

Ja sellaiselle kommentaarille on nykyajassa jatkuvasti tilausta.

Iikka Kivi

Oululainen stand up-koomikko, joka tekee mahdollisimman vähän työtä jotta voisi viettää mahdollisimman paljon aikaa lintutornissa. Twitter: @KoomikkoKivi

Lue lisää:

Mitähän uusista opetussuunnitelmista tulee?

Opetussuunnitelma takaa laadukkaan opetuksen niissä raameissa, jotka siihen on kirjattu.

Ajattelin pitkään niin sanottuna tavallisena riviopiskelijana, ettei Weboodissa olevilla tiedoilla ole sinänsä mitään merkitystä. Ajattelin luottaa opetushenkilökunnan osaamiseen opettaa sitä, missä heillä on paras tietotaito ja tutkimustieto. Ajattelin luottaa järjestelmän tuottavan minulle ne taidot ja tiedot, joita tarvitsen työllistyessäni koulutuspolkuni jälkeen.

Silloin minulle oli merkityksellistä ensinnäkin päästä kurssit lävitse. Kunhan riittävän hyvin tiedoin saavutin minulle kelpaavan arvosanan, jatkuisi opintoni mallikkaasti. Mitä väliä minulle, tavalliselle opiskelijalle, on oodin opetussuunnitelman sisällöt? Kuljin putkessa kurssilta seuraavalle. Luotin opetushenkilökunnan taitoihin ja osaamiseen, ollaanhan sitä kasvatustieteiden tiedekunnassa, jossa pedagoginen osaaminen on tutkimuksen alueena.

Eihän se ihan näin mennyt. Huomasin pian, että opinnoissa nousi tiedolliset intressit yli muun osaamisen. Perustelut käytännön ja teorian välillä uupuivat. En onnistunut opinnoista saaduin tiedoin yhdistämään opittua osaamistani työelämätaitoihin tai aiemmin opittuun. Vain koulutussuunnittelijamme työelämäopinnot ja ainejärjestön kautta järjestyneen ammattijärjestön infojen jälkeen pystyin vähitellen luomaan kuvaa itsestäni ammatillisena osaajana.

Nyt neljä vuotta myöhemmin ymmärrän, että opetussuunnitelma eli tuttavallisemmin ops määrittää opetusta. Opetussuunnitelma takaa laadukkaan opetuksen niissä raameissa, jotka siihen on kirjattu. Yliopisto viimekädessä itse määrittää ja hyväksyy OPSn toteutuvat sisällöt. Olen harjoitellut oman osaamiseni tunnistamista ja nimeämistä. Ymmärrän, että sisällöllisten asioiden kuvaus on ollut tähän mennessä opetussuunnitelmien keskiössä.

Akateeminen koulutus takaa lisäksi taitoja, jotka ovat yleisiä, generaalisia, kaikki alat leikkaavia, kuten tiedonhankinnan ja kriittisen arvioinnin taidot, vuorovaikutus- ja ryhmätyötaidot sekä ongelmanratkaisu- ja verkoistoitumistaidot. Lisäksi opimme esittämään asiat kirjallisesti.

Syksyllä 2017 aloittavat opiskelijat siirtyvät laaja-alaisiin tutkinto-ohjelmiin. Niihin siirtyminen vaikuttaa samalla meihin aiemmin aloittaneisiin. Opetussuunnitelmia joudutaan tarkastelemaan kaikissa tutkinto-ohjelmissa, jotta ne ovat rakenteeltaan toisiaan vastaavia, mahdollistavat sujuvat opintoprosessit, työelämäyhteydet ja kannustavat kansainväliseen opiskelijavaihtoon. Yhteisenä päämääränä tulee olla laadukkaan koulutuksen järjestäminen, joka perustuu korkeatasoiseen ja merkittävään tutkimustietoon.

Uudessa opetussuunnitelmassa sisällölliset taidot tulee sitoa yleisiin akateemisiin taitoihin. Yliopisto-opiskelijoille on pakko perustella, mitä me opimme sisällöllisesti ja taidollisesti. Suoritustapojen ja arviointimenetelmien vaihtelevuus takaa monipuolisen osaamisen, jolla varmasti Sipilän hallituksen kärkihanketta mukaillen siirrytään nopeammin työelämään. Oman osaamisen sanallistaminen ja markkinointi on erityisen tärkeää, koska yhä useammin korkeakoulutettujen työpaikat ovat piilossa. Pitkän koulutuksen tulee taata taitoja, jotka valmentavat opiskelijoita työelämän sirpaloitumiseen ja muutoksiin.

Lopuksi haluan ihannoida, että meillä on täällä Oulun yliopistossa mielettömän mahtavaa opetusaineista. Meitä motivoituneita ja sitoutuneita opiskelijoita on helppo opettaa. Haluamme oppia ja päästä opinnoissamme syventymään valitsemiimme kiinnostaviin sisältöihin. Pedagogisesti taitavan opetushenkilökunnan jaksamisesta huolehditaan, ja he ovat kiinnostuneita arvioimaan sekä kehittämään työskentelyään. Sitoutuneiden opiskelijoiden yksilöllisiä oppimisprosesseja on helppo ohjata, koska aiempien oppimiskokemuksien tieto siirtyy organisoituneiden vetäjien välillä. Ohjauspalvelut saavuttavat aina niitä tarvitsevat opiskelijat! Lisäksi opiskelijana takaamme yliopiston rahoituskriteerien tavoitteet, koska korkealaatuiset jatkuvasti kehittyvät tutkinto-ohjelmat mahdollistavat sujuvat oppimisprosessit, vaihto-opiskelun ja laadullisen työllistymisen.

En kai elä utopiassa?

Jenny Vaara

Kasvatustieteilijävaikuttaja, OYY:n hallituksen varapuheenjohtaja vuonna 2017. Opiskelijan hyvinvoinnin ja kestävän korkeakoulukentän puolella. Twitter: @jennyvaaa

Lue lisää:

Näin vältät lento-onnettomuuden, väärinymmärryksen ja kierrätyksen

Otan mieluummin rennosti kuin siedän kaaosta, sanoo Janne Hakkarainen.

Kaikki tuntevat Murphyn lain. Tunnetuimmassa muodossaan se kuuluu näin:  “Jos jokin voi mennä pieleen, se menee pieleen.” Lauseesta on tullut pessimistien hokema, vaikka se ei suinkaan ollut sotilasinsinöörinä koelentoprojektien parissa työskennelleen Murphyn tarkoitus.

Sen sijaan hän yritti korostaa huolellisuuden merkitystä, jotta mahdollisimman moni lento-onnettomuus onnistuttaisiin ennaltaehkäisemään. Alkuperäinen laki kuuluukin kokonaisuudessaan näin: “Jos jonkin asian voi tehdä monella tavalla ja näistä tavoista yksi johtaa onnettomuuteen, ennen pitkää joku tekee asian sillä tavalla.”

Murphya jäljitellen suomalainen viestinnän professori Osmo A. Wiio johti samankaltaisen johtopäätöksen viestinnästä: ”Viestintä yleensä epäonnistuu, paitsi sattumalta.” Lause tunnetaan nykyään Wiion ensimmäisenä lakina, ja myös se on pessimistien ahkerassa käytössä.

On äärimmäisen ironista, että viestinnän professorin johtopäätös viestinnän onnistumisesta ymmärretään samalla tavalla väärin kuin Murphyn ajatus lento-onnettomuuksien ehkäisystä. Wiion ensimmäisen lain pessimistinen tulkinta on äärimmäisen kyyninen, koska kuka sanoisi omasta ammatistaan, että siinä yleensä epäonnistutaan?

Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu menettäisi AACSB-akkreditointinsa välittömästi, jos siellä opetettaisiin, että yleensä sijoittaminen menee pieleen, paitsi sattumalta. Entä kuinka moni söisi Amicalla, jos ruoka yleensä palaisi pohjaan, paitsi sattumalta?

Pessimismin lietsomisen sijaan Wiion tarkoituksena oli korostaa, että viestin lähettäjän ja vastaanottajan tulkinnat käsitellystä asiasta poikkeavat aina jonkin verran toisistaan. Se, kuinka suuria poikkeamat ovat, määrittelee, miten onnistunutta viestintä on.

Viestinnän epäonnistuminen ei siis ole deterministinen vääjäämättömyys, vaan asia, johon voi vaikuttaa: lähettäjän ja vastaanottajan tulkinnan eroa voi kaventaa esimerkiksi ennakoinnilla, huolellisuudella ja suunnitelmallisuudella.

Rehellisyyden nimissä on syytä tunnustaa, että ennakointi, huolellisuus ja suunnitelmallisuus ovat asioita, jotka vievät aikaa.

Samaan hengenvetoon on kuitenkin lisättävä, että niiden tuotto-panos -suhde on erityisen palkitseva, ja ainakin minä otan mieluummin rennosti kuin siedän kaaosta.

Periaate soveltuu hyvin myös arkeen.

Esimerkki: en erityisemmin nauti kierrättämisestä. Siksi olen käyttänyt paljon aikaa ja vaivaa pohtiakseni miten voin välttyä siltä. Olenkin leikkisesti sanonut, että minulla on henkilökohtainen jätteen synnyn ehkäisyn toimenpideohjelma: paperiset sanomalehdet ovat ehdottomassa boikotissa, laskut tulevat sähköisesti ja biojätettä syntyy vain kahvista.

Vaivannäkö on kannattanut, koska kierrättämistarpeeni on romahtanut aiempaan verrattuna.

Janne Hakkarainen

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan entinen viestintäasiantuntija, jonka mielestä kaikkien tasa-arvoinen kohtelu on kaikkien etu. Twitter: @jannehak

Lue lisää:

Kuka hyötyy avajaisista elokuussa?

Orientaation aloittaminen elokuun 22. päivä on herättänyt keskustelua ainakin tekniikan alan opiskelijoiden keskuudessa. Lukuvuoden aloittaminen ja kesätöiden lopettaminen ovat monella menneet ristiin ja fuksien mielestä lukuvuoden aloitus eli orientaatioviikko ja ensimmäiset opiskeluviikot, ovat olleet huonosti toteutettuja ja vaikuttavat väkisin venytetyiltä liian pitkälle ajalle, jolloin järkevää päivittäistä ohjelmaa on ollut hyvin vähän. Ensi vuonna orientaatio saattaa […]

Orientaation aloittaminen elokuun 22. päivä on herättänyt keskustelua ainakin tekniikan alan opiskelijoiden keskuudessa. Lukuvuoden aloittaminen ja kesätöiden lopettaminen ovat monella menneet ristiin ja fuksien mielestä lukuvuoden aloitus eli orientaatioviikko ja ensimmäiset opiskeluviikot, ovat olleet huonosti toteutettuja ja vaikuttavat väkisin venytetyiltä liian pitkälle ajalle, jolloin järkevää päivittäistä ohjelmaa on ollut hyvin vähän.

Ensi vuonna orientaatio saattaa alkaa vieläkin aiemmin, jo viikolla 33 eli luultavasti elokuun 14. päivä. Kuka tätä muutosta ajaa? Käskyt tulevat kuulemma ministeriötasolta, mutta mikseivät kaikki yliopistot ole aikaistaneet aloitusta? Esimerkiksi Helsingin yliopisto ja Jyväskylän yliopisto aloittivat tänä vuonna orientaationsa vasta seuraavalla viikolla ja suurin osa Aalto-yliopistosta vasta 5.9. Uskon, että orientaation aikaistaminen johtaa ajallaan myös opiskelujen aikaistamiseen, kun tähtäimenä on mahdollisuus opiskella ympäri vuoden. Kuka tästä järjestelystä hyötyisi? Tarkoituksena on ilmeisesti jakaa tasaisemmin opiskelutaakkaa vuodelle, mutta ainakin opiskelukaverieni kurssit alkoivat jo tänä vuonna aloitusluennoilla, joita seurasivat viikon tai kahden itseopiskelujaksot – onko tällaisessa järjestelyssä järkeä? Jos kurssien rakennetta ei muuteta jatkossa, vaan pelkästään venytetään, opintojen alkamisen aikaistamisesta aiheutuisi lähinnä hukka-aikaa alkulukuvuodelle.

Oulun yliopiston lukuvuosi korkattiin 22.8. Rotuaari GET-TOGETHER! -tapahtumalla. Ajankohta oli itselleni ja monelle muulle yliopisto-opiskelijalle erittäin huono, sillä kesätyöt vaativat sitoutumista elokuun loppuun saakka. Yliopiston suunnittelija vastasi sähköpostikyselyyni, että ”kaikille opiskelijoille tarkoitettu Rotuaari –tapahtuma jää oletettavasti isolta osalta vanhoja opiskelijoita kokematta sen ajoituksen vuoksi” ja kysymys kuuluukin: mitä järkeä on järjestää kaikille opiskelijoille tarkoitettu aloitustapahtuma silloin, kun suuri osa vanhoista opiskelijoista ei pääse paikalle? Viestin perusteella yliopisto tiedostaa, että vanhat opiskelijat ovat vielä kesätöissä, kun lukuvuosi alkaa, mutta ei oletettavasti välitä.

Lukuvuoden aikainen aloitus aiheuttaa harmia myös uusille opiskelijoille. Kun itse aloitin opiskeluni syksyllä 2011, vuokrasin asuntoni syyskuun alusta lähtien. Ylivoimaisesti suurin osa vuokra-asunnoistahan vuokrataan kuun alusta, joten elokuun viimeisellä viikolla aloittaminen on tarkoittanut sitä, että uudet opiskelijat ovat joutuneet luultavasti vuokraamaan asuntonsa jo elokuun alusta. Tänä vuonna elokuulle ei voinut hakea opintotukea, sillä kalenterikuukaudessa tulee olla 18 opiskeluaikaan kuuluvaa päivää.

Ensi vuonna orientaatiot viikolla 33 aloitettaessa (14.8.) 18 päivää tulee täyteen, mikäli viikonloputkin lasketaan opiskeluajaksi. Vanhat opiskelijat eivät tästä ole tietenkään riemastuneet, sillä töitä on totuttu tekemään elokuun loppuun saakka. Jos suunnitelmana on orientaation aloitus viikolla 33 ja varsinaisen opiskelun aloitus viikolla 36, tämä tarkoittaisi sitä, että vaihtoehtoina on joko fuksien pyöriminen yliopistolla kolmen viikon ajan ilman pienryhmäohjaajia (PRO), tai pienryhmäohjaajien aloittamista elokuun puolessa välissä. Työmahdollisuuksista tai PRO-hommista tulee siis tinkiä.

Käsittämätöntä ajatella skenaariota, jossa tulevaisuuden diplomi-insinöörit ja muut yliopistosta valmistuneet toimivat työuransa alussa vailla lähes minkäänlaista työkokemusta.

Oman koulutusohjelmani, ympäristötekniikan, pienryhmäohjaajia (PRO) on jo aiemmin saanut etsiä kissojen ja koirien kanssa ja tilannetta tuskin parantaa se, että kesätyöt pitäisi lopettaa jo elokuun puolivälissä, sillä uudet opiskelijat on integroitava opiskelijayhteisöön heti alusta alkaen. Tämä velvollisuus asettaa PROt huonompaan asemaan kesätöiden suhteen, sillä totta kai työnantaja valitsee mieluummin elokuun loppuun asti työskentelevän opiskelijan esimerkiksi vakituisten työntekijöiden lomitusjärjestelyiden takia. Itsekin tuurasin tänä kesänä vakituista työntekijää elokuun loppuun asti. En olisi saanut työpaikkaa, jos olisi pitänyt olla 22. päivä Oulussa.

PROna toimitaan yleisesti opintojen alkuvaiheessa, jolloin on myös kriittistä saada ensimmäiset oman alan kesätyökokemukset. Jos kesätöissä olisi ollut samassa paikassa töissä ja esimies olisi vanha tuttu, niin asiat saattaisikin pystyä sopimaan, mutta ei kukaan – varsinkaan uusi opiskelija – lähde ehdottelemaan, että lopettaisi elokuun puolella, jos harjoittelijaa haetaan elokuun loppuun saakka. Yliopiston tarjoama pienryhmäohjaajan pesti siis laskee mahdollisuuksia työkokemuksen kerryttämiseen kesälomien aikana. PROt ovat avainasemassa uusien opiskelijoiden syrjäytymisen estämiseksi, joten heidät on saatava paikalle alusta alkaen.

Ainakin teknisillä aloilla työkokemus on paitsi elintärkeää ensimmäisen työpaikan saamiseksi valmistumisen jälkeen, myös ehto valmistumiselle. Ollaanko kohta tilanteessa, jossa pakolliset kymmenen viikon harjoittelut suoritetaan palkattomana lukuvuoden aikana? Käsittämätöntä ajatella skenaariota, jossa tulevaisuuden diplomi-insinöörit ja muut yliopistosta valmistuneet toimivat työuransa alussa vailla lähes minkäänlaista työkokemusta.

Silloin kun minä olin fuksi, kurssit alkoivat syyskuussa ja loppuivat hyvissä ajoin ennen Wappua, ja kesätöihin uskalsi mennä hyvillä mielin toukokuun alusta. Periodijaon uudistuttua pakollisia seminaareja on ollut toukokuunkin puolella, nyt kurssit alkavat elokuussa ja neljällä periodilla kuormitus on mielestäni jakautunut epätasaisemmin. Ennen kaikki oli paremmin.

EDIT: Juttua muokattu 28.9. klo 11:50. Oulun yliopiston orientaatioviikko alkoi tänä vuonna 22.8., mutta lukuvuosi opiskelujen osalta ei. Ensi lukuvuoden 2017-2018 orientaation ja opiskelujen alkamisen ajankohtaa ei ole vielä päätetty.

Aleksi Hursti

Ännännen vuoden ympäristöteekkari ja ensimmäisen kauden TeTaattori. OYY:n hallituksen jäsen vuonna 2017.

Lue lisää:

Voimaannuttava ylioppilasliike

Opintojeni aikana minulle on tullut erittäin tutuksi käsite empowerment – voimaantuminen. Voimaantumisen käsitettä on perinteisesti käytetty, kun on puhuttu heikossa asemassa olevista ryhmistä, kuten naisista tai alkuperäiskansoista. Itse kuulun molempiin edellä mainittuihin ja voimaantumisen käsite on ollut omassa elämässäni merkittävä henkilökohtaisesti. Puhun itse silti mieluummin voimaannuttamisesta kuin voimaantumisesta. Voimaannuttamisella vahvassa asemassa olevat toimijat voivat auttaa […]

Opintojeni aikana minulle on tullut erittäin tutuksi käsite empowerment – voimaantuminen. Voimaantumisen käsitettä on perinteisesti käytetty, kun on puhuttu heikossa asemassa olevista ryhmistä, kuten naisista tai alkuperäiskansoista. Itse kuulun molempiin edellä mainittuihin ja voimaantumisen käsite on ollut omassa elämässäni merkittävä henkilökohtaisesti.

Puhun itse silti mieluummin voimaannuttamisesta kuin voimaantumisesta. Voimaannuttamisella vahvassa asemassa olevat toimijat voivat auttaa ihmistä tai ihmisryhmää ottamaan valtaa omasta elämästään itselleen. Voimaantumisen ja voimaannuttamisen keskeinen ero on toimijuudessa: kuka voimaantuu ja kuka auttaa siinä.

Yksi viime aikojen näkyvimmistä voimaannuttamisteoista oli UN Womenin HeForShe- kampanja, jolla kannustettiin maailman kaikkia miehiä toimimaan aktiivisesti naisten tasa-arvon ja voimaantumisen puolesta. Kampanjan keulakuvana toimi näyttelijä Emma Watson, jonka HeForShe- puhetta on katsottu YouTubesta yli 1,5 miljoonaa kertaa. Kampanja oli poikkeuksellinen, sillä se korosti kaikkien ihmisten vastuuta yhteisen ongelman, sukupuolten välisen epätasa-arvon, ratkaisemisessa.

Vuosien varrella karttunut asiantuntemus eri aihekokonaisuuksista ja vaikuttamisen keinoista on liian arvokasta jäädäkseen pienen piirin käyttöön.

Omassa elämässäni on toiminut useita voimaannuttavia tahoja, kuten oma perheeni, joka on aina korostanut kovan työn merkitystä ja suurien unelmoimista. Yksi tärkeimmistä on ollut myös ylioppilasliike. Ylioppilasliikkeestä olen saanut uskon siihen, että maailmaa voi lähteä itse parantamaan. Ylioppilasliike on antanut minulle keinot ja työkalut muutoksen aikaansaamiseksi. Ylioppilasliike on antanut minulle itseluottamusta ja rakkaita ihmisiä ympärille tsemppaamaan unelmieni saavuttamisessa.

Ei kuitenkaan riitä, että ylioppilasliike voimauttaa sen henkilökuntaa tai itseni kaltaisia luottamushenkilöitä. Liikkeessä vuosien varrella karttunut asiantuntemus eri aihekokonaisuuksista ja vaikuttamisen keinoista on liian arvokasta jäädäkseen pienen piirin käyttöön.

Hyvänä esimerkkinä ylioppilasliikkeen voimauttavasta vaikutuksesta on tänä syksynä Oulun yliopistossa käynnissä oleva laaja-alaisten kandien tuloon liittyvä massiivinen opetussuunnitelmatyö. Oulun yliopiston ylioppilaskunnan (OYY) koulutuspoliittinen sektori on kuluvan syksyn kouluttanut hallinnon opiskelijaedustajia ja järjestöaktiiveja antaen heille muutostyötä varten työkalut ja keinot saada opiskelijoille tärkeitä tavoitteita läpi eri tiedekunnissa.

Hyvässä tilanteessa ylioppilasliikkeen toimijat voimaantuvat olemaan muutoksen moottoreita yhteiskunnassa ja yliopistoissa. Mutta parhaassa tilanteessa ylioppilasliike voimaannuttaa jokaisen opiskelijan olemaan itse se muutos. Sellaista ylioppilasliikettä minä haluan rakentaa.

Veera Alahuhta

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen jäsen vuonna 2016. Twitter: @veeralahuhta.

Lue lisää: