Jokainen on kriitikko

On luonnollista, että myös suuren yleisön näkemyksillä on väliä.

Suomi ja kritiikki, siinäpä hankala yhdistelmä.

Tuukka Temonen kertoi tehneensä Teit meistä kauniin -elokuvan sukupolvikuvaukseksi ja fanileffaksi, ei niinkään elokuvakriitikoiden nystyröitä hieromaan. Silti Temonen heitti kaikki legot lattialle kun kriitikot eivät pitäneetkään Apulanta-leffasta.

Temosen ja hänen kannattajiensa mukaan kyse on kateudesta, jolla nykäistään menestyjät maahan mököttämään.

Kaarina Hazard kirjoitti varsin viiltävän kritiikin Sami Hedbergin valinnasta Suomen Office -sarjan keulaan. Vaikka Hazardin teksti oli paikoitellen tarpeettoman häijyä, sillä oli myös monet ansionsa tarkkanäköisenä komiikka-analyysina.

Kuten Temosen tapauksessa, kriitikkoa pidettiin mukaintellektuellina elitistinä, jolle Hedbergin menestys vain on yksinkertaisesti liikaa.

Molemmissa tapauksissa näkyi paljon samantapaista argumentaatiota: tee itse ensin leffa tai vedä Hartwall Areena täyteen ja tule sitten nillittämään.

Tämä on tietysti houkutteleva ajattelutapa: vain niillä, jotka ovat tehneet vastaavan työmäärän, on lupa arvostella toisen vastaavaa urakkaa. Poliitikotkin vastaavat kritiikkiin usein sillä, että he sentään tekevät päätöksiä ja kantavat vastuuta.

Lähempi tarkastelu kuitenkin osoittaa tällaisen logiikan täysin kestämättömäksi: hallituksen ratkaisuja saisivat kritisoida vain oppositiopoliitikot, kaupan eettisesti arveluttavaa markkinointia vain toiset kauppiaat, kökköä taidetta vain toiset taiteilijat.

Nykyajan ja erityisesti sosiaalisen median kauneus on siinä, että kuka tahansa voi ilmaista kritiikkiä. Poliitikot joutuvat tekemään paljon tarkempaa duunia, kun kuka tahansa voi Twitterissä osoittaa heidän puheensa lööperiksi. Vallan vahtikoira, media, on saanut sosiaalisesta mediasta oman vahtikoiransa.

Tasa-arvoisesti kaikkien suusta lähtevä kritiikki mahdollistaa entistä tasa-arvoisemman yhteiskunnan. Koska kaikki työ on lopulta tarkoitettu suuren yleisön käyttöön, on luonnollista, että myös suuren yleisön näkemyksillä on väliä.

Silti kaikki kritiikiksi väitetty ei ole sanomisen arvoista. Viime viikolla uutisoitiin suomalaismiehestä, joka oli soitellut poliitikoille sekä heidän läheisilleen uhkauspuheluita. Mies kiisti uhkailleensa ketään ja kertoi vain esittäneensä maahanmuuttokritiikkiä.

Mistä sitten erottaa sen, että kritiikki on käyttökelpoista eikä nopeasti ohitettavaa mökellystä?

Se on itse asiassa yksinkertaista: hyvä kritiikki on aina perusteltua. Siitä näkee, että kritiikin esittäjä on perehtynyt aihepiiriinsä kunnolla ja pystyy esittämään näkemyksensä asiapohjalta, ilman turhia tunnekuohuja ja henkilökohtaisuuksiin menemisiä.

Ja sellaiselle kommentaarille on nykyajassa jatkuvasti tilausta.

Iikka Kivi

Oululainen stand up-koomikko, joka tekee mahdollisimman vähän työtä jotta voisi viettää mahdollisimman paljon aikaa lintutornissa. Twitter: @KoomikkoKivi

Lue lisää: