Kategoria: Ihmiset

Kuinka usein havahdumme ajattelemaan, miten kampuksemme ravintolat, wc-tilat ja kulkuväylät pysyvät päivästä päivään siistinä ja järjestyksessä? Valitettavan usein likatahroja vaanivan siivoojan työ huomataan vasta silloin, kun joku alue ei olekaan odotusten mukaisesti kiiltelevän puhdas.

Sain eräänä perjantaina tilaisuuden tutustua seitsemän vuotta Linnanmaalla työskennelleen siivooja Tarja Stenrothin tyypilliseen työpäivään.

”Tämä on ainoa paikka, missä kerkeämme toisiamme näkemään, mitä nyt tuolla kampuksen puolella törmätään päivän aikana”, Stenroth selostaa johdattaessaan minut tuttua Prosessinkatua pitkin. Päädymme SÄ118-luokan sisäänkäynnin viereiselle liukuovelle, johon en oikeastaan aikaisemmin ole kiinnittänyt ihmeempää huomiota.

Nyt oven takaa paljastuu siivoojien taukotila: heidän yliopistolla toimimisensa lähtöpiste, jossa säilytetään siivousvälineitä sekä vietetään yhdessä ruokataukoja. Taukotilassa onkin jo väkeä, joten siirrymme keskustelemaan rauhaisampaan luokkahuoneeseen.

Siivoojan aamu vaikuttaa melkoiselta rutistukselta – pitäähän iso talo saada siivottua kampuksen aamuvirkuimmille käyttäjille. Stenroth selventää, että virallisesti työpäivä alkaa kuudelta, mutta hän aloittaa aina viideltä, jotta iltapäivästä voi nipistää aamulla tehdyn tunnin ja päästä aikaisemmin kotiin.

Jokaisella siivoojalla on oma vastuualueensa, jonka pitää olla siivottuna kello kahdeksaan mennessä. Stenrothin alueeseen kuuluvat yliopiston päärakennuksen alakerta, kaksi kokoushuonetta, Saalastinsali, Kastarin ravintola, aulan wc-tilat, Saalastinsalin viereinen aula sekä sitä ympäröivät käytävät.

Stenroth kertoo työpäivien olevan hyvin vaihtelevia. Aamusiivouksen rytmin määrittää pitkälti se, miten tiloja on edellisenä päivänä käytetty. Hän toteaa esimerkiksi Saalastinsalissa toisinaan järjestettävien, jopa 3000–4500 kutsuvieraan, ruokakattausten lohkaisevan aamusta ison osan, kun samanaikaisesti pitää saada tehtyä aamun perustehtävät. 

”Pöydät ja tuolit pitää saada puhtaaksi, lattia puhdistettua sekä roskat vietyä. Lisäksi nevotteluhuoneessa saattaa olla ollut edellisenä päivänä kahvikattaus. Näiden päälle minulla on siivottavana jokapäiväisiin siivouskohteisiini kuuluva ravintola Kastari”, Stenroth luettelee aamuaskareitaan.

Modernit pinnoitteet siivoojan haasteena

Keskustelumme jälkeen pääsen Stenrothin mukaan seuraamaan hänen iltapäivävuoroaan. Peruspesijänä Stenroth on jokapaikan luottosiivooja: hänen iltapäivän työtehtävänsä vaihtelevat ja hänet lähetetään sinne, missä on kulloinkin tarve siivota.

Tämän iltapäivän siivouskohde sijaitsee yliopiston vanhassa humanistisiivessä, hälisevän ravintola Foodoon viereisellä rauhaisalla SYKin käytävällä. Stenrothin tehtäviin kuuluu käytävän pukuhuoneiden ja wc-tilojen siivoaminen.

Stenrothin aloittaessa siivouksen, käy heti ilmi, että yksi siivoojan työn haasteista on yliopiston eri  pintojen materiaalien käsittely. Siivooja osoittaa esimerkiksi pukuhuoneen suihkun lattiaa, kehottaen minua kokeilemaan sitä kengällä. Lattian karheus tuntuu kenkääni vasten röpelöisyytenä, ja huomaan myös, että kenkä ei liu’u lattialla tasaisesti, vaan töksähtelevän kömpelösti.

Siivooja kertoo, että röpelöinen pinta on turvallisuusratkaisu: sitä suositaan yleisesti pukuhuonetiloissa, jotta esimerkiksi suihkussa ollessa ei liukastu. Sen puhdistaminen ei kuitenkaan ole aivan yhtä yksinkertaista kuin sileäpintaisen lattian puhdistaminen, ja pukuhuoneen lattiaa varten onkin omat siivousvälineensä.

Stenroth mainitsee lisäksi viime vuosien pahimpana villityksenä kokolattiamattojen laitattamisen ruokailutiloihin, esimerkiksi ravintoloihin ja kahvihuoneisiin. Ymmärrettävästi rasvatahrojen ja liiskaantuneiden tomaattien puhdistaminen maton pinnasta ei lukeudu siivojaan mieluisimpiin työtehtäviin.

”Kaikkien etu olisi, että kalustus ja materiaalit olisivat mahdollisimman yksinkertaisia ja helposti puhdistettavia”, Stenroth huokaisee.

Arkkitehtiosastolla toteutetaan Stenrothin mukaan uudistuksellisimmat, mutta siivoojan näkökulmasta kaikista kinkkisimmät kalustus- ja materiaaliratkaisut. Esimerkiksi osaston mustat wc-pöntöt ja seinät ovat herättäneet siivojassa ihmetystä: musta pinta on tunnetusti siivoojalle armoton, sillä se paljastaa heti pienimmätkin likaisuudet.

Stenroth mainitsee vaikeina siivouskohteina myös samoissa vessoissa olevat uudentyyppiset keraamiset käsienpesualtaat. Nämä altaat eivät ole perinteisen lasitepintaisia, kuten vaikkapa wc-tilojen pääaulan käsinpesualtaat, vaan mattapintaisia. Mattapintaisten altaiden puhtaaksi pyyhkiminen on vaikeampaa kuin lasitettujen altaiden.

Stenroth ehdottaakin leikillään, että arkkitehtiopiskelijoiden pitäisi suorittaa muutaman kuukauden siivousharjoittelu, jossa he oppisivat itse käsittelemään suunnittelemiaan pintoja ennen kuin pääsevät toteuttamaan modernistisia visioitaan käytännössä.

Tavoitteena saavuttamaton puhtaus

”Pidän siitä, että näen työni tuloksen – että tulee puhdasta”, Stenroth toteaa kertoessaan työnsä parhaista puolista. 

Käytännössä puhtaus on kuitenkin vain illuusio, jota on vaikea saavuttaa: halu saada yliopisto puhtaaksi vaikuttaa mahdottomalta ympäristössä, joka on jatkuvassa liikkeessä ja myllerryksessä. Stenroth osoittaa esimerkiksi käytävän lasiovia ja kertoo toisinaan pyyhkivänsä ne monta kertaa, kun hänen siivousvuoronsa aikana ovien laseihin ehtii jo ilmestyä uusia sormenjälkiä.

Iltapäiväsiivous ajoittuu yliopiston kiireisimpään aikaan lounasruuhkan tienoille. Aluksi rauhalliselta vaikuttanut sivukäytäväkään ei sitä ole: käytävällä kulkee jatkuvasti ihmisiä, ja vähän ajan kuluttua eräs ohikulkija tulee ilmoittamaan käsipaperin loppuneen aulan wc:stä.

Puhtauden perinpohjainen tavoittelu ohjaa Stenrothin siivoamaan yliopistoa parhaansa mukaan myös työvuoronsa ulkopuolella. Hän saattaa esimerkiksi yliopistolle saapuessaan keräillä käytävältä roskia.

Lisäksi Stenrothille on tärkeää kunnioittaa työvälineitänsä ja käyttää niitä oikein. Huomatessaan, että siivoustilanteesta otetaan kuvia, Stenroth huomauttaa heti käyttävänsä vain poikkeuksellisesti pukuhuoneiden lattioille varattua moppia myös käytävän wc:n lattian puhdistamiseen. ”Ethän vain sellaisia kuvia julkaise”, Stenroth pyytää nauraen.

Loppumaton kuhina tuo päiviin vaihtelua

Koska Stenrothin haastatteluiltapäivän työtehtävät sijoittuvat yliopiston remontissa olevaan siipeen, puhe kääntyy luontevasti yliopiston muutoksen tuomiin haasteisiin. Siivoojalle muutos – uudet tilat, kalusteet ja materiaalit – tarkoittaa myös uusien työtehtävien ja -käytänteiden omaksumista.

Viimeisin suurin siivoojia koskettanut muutos oli palvelutuottajan vaihtuminen reilu vuosi sitten. Stenrothin mukaan asiat ovat kuitenkin pysyneet kutakuinkin entisellä mallillaan.

Siivoojalle yliopisto näyttäytyy myös ilman isoja remontteja tai muita uudistuksia jatkuvasti uudelleenmuotoutuvana tilana. 

”Tämä yliopisto on kuin muurahaispesä: sesonkiaikaan täällä on jatkuva kuhina. Kun yliopistolla järjestetään tapahtumia, esimerkiksi festivaalipäiviä ja abipäiviä, kuhina vielä kiihtyy.”

Parhaiten siivoojan mieleen ovat jääneet erilaiset lippujen jonotukset. Hän kuvailee jonotuspäivien tunnelmia kaoottisen euforisiksi, kun jonottavat opiskelijat valtaavat yliopiston aulat ja käytävät. Aamulla töihin tullessa aulassa on joinakin vuosina ollut kolme telttaa ja puhallettavia patjoja.

Yliopistoarjen hyörinä – erityisesti siitä innostuneet opiskelijat – on Stenrothista hauskaa seurattavaa. Toisaalta myös kesä on siivoojalle mieluisaa aikaa, sillä opiskelijoiden kesälaitumilla lekotellessa voi tehdä kunnolla aikaa vievät ylläpitopuhdistukset.

Linnanmaan muurahaispesässä jokaisella oma paikkansa

Stenrothin työskentelyä seuratessa huomaa heti hänen olevan kuin kotonaan yliopistolla. Hän tervehtii tuon tuosta käytävällä kulkevia opiskelijoita ja työntekijöitä. Haastattelutuokiomme saa myös siivoojalle tutuilta ohikulkijoilta huomiota: ”Sinä oletkin päässyt filmitähdeksi”, huikkaa eräs.

Stenroth kertoo, että hänellä on joka osastolla tuttuja, joiden kanssa hän puhuu muistakin kuin vain työhön liittyvistä asioista. Hän arvostaa yliopiston hyväksyvää ilmapiiriä, jossa hän kokee voivansa työskennellä rennosti ja tervehtiä kaikkia. 

”Minun mielestäni täällä on helpompi kulkea, kun tuntee aina jonkun jostakin. Ei tarvitse katsella varpaita, kun kävelee”, Stenroth nauraa.

Muista kotoa opitut käytössäännöt

Mitä me opiskelijat sitten voisimme tehdä helpottaaksemme siivoojan kiireisestä työpäivää? Stenroth muistuttaa peruskäytössääntöjen tärkeydestä: ”Yksi oleellisimmista asioista olisi, että purukumeja ei liimailtaisi pöytien alle ja jos jotain tipahtaa käsistä, niin se pistettäisiin roska-astiaan. Ei roskaa tarvitse jättää lattialle odottamaan, että siivooja tulee ja nostaa sen.” 

Stenroth huomauttaa myös pöytiin piirtelemisen ja tarrojen liimailemisen vessan seinille olevan valitettavan yleistä. Hän toivoo, että jokainen toimisi jo kotona opittujen peruskäyttäytymismallien mukaisesti ja tekisi omalta osaltaan parhaansa koulun siisteyden hyväksi.

Petrattavaa Linnanmaan opiskelijoilla vaikuttaisi olevan hygieniatilojen käyttämisessä. Stenroth maalaa minulle hetkessä siivoojan pahimman painajaisen: käsipaperia on heitelty pitkin lattioita, lavuaarista roiskittu käsienpesuvettä ympäriinsä, wc-koppien seinät töhritty täyteen kirjoituksia ja joku on ajan kuluksi virtsannut vessanpesuharjakuppiin.

”Onneksi tapaukset ovat marginaalisia. Ne ovat olleet aivan ihania ja reippaita opiskelijoita, mitä itselle on sattunut kohdalle”, Stenroth hymyilee.

 Hän kertoo  opiskelijoiden tulevan joskus jopa käytävällä halaamaan ja kiittämään siivojien työstä. Stenroth onkin jo suunnitellut jäävänsä mahdollisuuksien mukaan yliopistolle puolipäiväisesti töihin eläkkeellepääsyn jälkeenkin.

~

Olemme jääneet toviksi juttelemaan käytävän wc:n edustalle, kun Steroth huomaa, että hänen työpäivänsä on oikeastaan jo päättynyt. Hän lähtee luovimaan tietään ketterine siivouskärryineen iltapäiväruuhkan läpi kohti Prosessinkatua, ja minä lähden jatkamaan perjantaista opiskelupäivääni, astetta itsekriittisempänä yliopiston käyttäjänä.

Huomaan seuraavan viikon tentissä miettiväni omaa toimintaani siivoojan näkökulmasta, kun joudun tenttiin vastaamisen kiireessä tyhjentämään terottimeni pulpetille. Tentin jälkeen siivoan, äärimmäistä huolellisuutta noudattaen jokaisen pudottamani lyijykynän kuoren palasen ja tiputan ne tenttisalin roskakoriin.