”Musiikki ja kirjoittaminen ovat mulle elintärkeitä pakokeinoja” – Blind Channel -yhtyeen Niko Moilanen lähtee Euroviisuihin pelkäämättä

Uuden Musiikin Kilpailusta tuttu Blind Channel ei ole pysähtynyt pandemiankaan takia. Bändin laulaja Niko Moilanen opiskelee musiikkikasvatusta Oulun yliopistossa ja kertoo, että tekemällä työtä pelkäämättömällä asenteella pääsee pitkälle.

Vuoden 2020 piti olla Blind Channelin suuri vuosi. Oululaislähtöinen yhtye oli julkaissut maaliskuussa uuden albuminsa Violent pop, ja tiedossa oli promoamista ja keikkoja, joita live-esiintymisiin panostava yhtye odotti kovasti. Vain viikko levynjulkaisusta koko Suomi suljettiin ja tähänastisen uran suurin show Helsingin The Circuksessa peruuntui. 

”Meiltä vedettiin matto alta”, kuvailee yhtyeen laulaja, Niko Moilanen. Blind Channelin seuraajat tuntevat Moilasen paremmin nimellä Niko Vilhelm

Turhautunut bändi ei kuitenkaan heittänyt hanskoja tiskiin, vaan lähti treenipaikalle hautomaan uutta suunnitelmaa. Tämän seurauksena viime tammikuussa Blind Channel julkistettiin yhdeksi Uuden Musiikin Kilpailun finalisteista kappaleellaan Dark Side

Raskasta rokkia soittava yhtye ei ole ilmeisin Euroviisujen edustuspaikan tavoittelija, mutta bändi ei halua rajoittaa itseään. 

”Päätettiin, että jätkät, nyt lähetään telkkariin”, Moilanen kertoo. 

”UMK on loistava tapa saada musaa yleisölle. Vaihtoehtona olisi ollut vaan istua ja ootella että pandemia menee ohi, mutta me ei olla koskaan oltu kovin hyviä ootteleen ja ottaan chillisti.” 

Madetojalta maailmalle

Uuden Musiikin Kilpailuun osallistumisesta asti bändin päivät ovat olleet täynnä ohjelmaa. Tiukkaa aikatauluja kuunnellessa jää miettimään, miten yhtye kestää kovaa työtahtia ja musiikkialan paineita. Laulajan mukaan ystävyys ja hyvä ryhmähenki kannattelevat rankkoinakin aikoina. 

”Meillä on bändissä monta jätkää ja tiimissä on hyviä ystäviä. Stressaavina aikoina on tärkeintä, että pystytään toimimaan joukkueena. Jos joku kaatuu, niin on monta jätkää ottamassa kiinni.”

Hyvä ryhmähenki on ollut tärkeää alusta asti. Blind Channel sai alkunsa Oulussa vuonna 2013, kun bändin jäsenet kävivät samaan aikaan Madetojan musiikkilukiota. Joel Hokka, Olli Matela, Joonas Porko ja Tommi Lalli perustivat bändin ja enemmän räppipiireissä liikkunut Niko päätyi mukaan kotibileillan myötä. 

”Kun Blind Channel perustettiin, räppi-rokkia soittava bändi oli epätrendikkäin juttu, mitä olisi voinut tehdä, mutta se oli meidän visio. Alusta asti päätettiin että nyt tehdään tää oma juttu ja lyödään sillä läpi.” 

Olennainen osa omaa juttua on bändin itse nimeämä musiikkigenre, violent pop. Väkivaltainen pop-musiikki syntyi Moilasen mukaan puolivahingossa uran alussa, kun bändin piti kuvata musiikkiaan radiokanaville. 

Kuollut ja kuopattu nu metal tai geneerinen vaihtoehtorock eivät kuvanneet Blind Channelia, vaan tarvittiin termi, joka kuvaa musiikin pop-koukkujen ja intensiivisen räyhäämisen yhdistelmää. Väkivaltapop oli heitto, josta muodostui suorastaan brändi.    

Oman musiikkityylin voi nähdä antavan myös vapauden luomiselle: kun lokeroi valmiiksi oman musiikkinsa, saa lopulta toteuttaa itseään miten haluaa.

”Me voitais tehdä vaikka country-biisi violent poppina”, Moilanen heittää.  

Myös bändin uusin jäsen, Aleksi Kaunisvesi on alusta asti ymmärtänyt, mikä on violent popin ydin. Alex Mattsoninakin tunnettu elektronisen musiikin tuottaja liittyi mukaan viime syksynä. Niko kehuu Kaunisveden silmää hittibiiseille, ja juuri niitä Blind Channel metsästää. 

”Me halutaan, että jengi kuuntelee meidän biisejä yhä uudestaan ja uudestaan.” 

Työtä pelkäämättä eteenpäin

Vaikka yhtyeen vaatimaton maailmanvalloitustavoite on myös Nikon suurin unelma, hänellä on monta muutakin rautaa tulessa. Bändin ohessa hän on opiskellut jatkuvasti musiikkikasvatuksen pääaineopintoja ja tälläkin hetkellä aloitettu pro gradu odottelee sopivaa hetkeä. 

Rauhallista taukoa voi olla vaikeaa löytää, sillä bändi on työ, josta ei ole varsinaista lomaa. Puhelin hälyttää ja ideoita syntyy juhannuksena ja jouluna mökilläkin. 

Miten opiskelut ja muusikon elämän saa sovitettua toisiinsa? Nikon mukaan asioista selviää tekemällä. 

”Yllättävän paljon sitä saa aikaan, jos ottaa työtä pelkäämättömän asenteen, eikä yritä luistaa, vaan pyytää lisätehtäviä.” 

Välillä opintojen ja bändin yhdistäminen on näyttänyt paperilla urakalta, josta ei selviä. Epätoivo voi uhata iskeä, kun kalenterissa on opetusharjoittelun, kiertueen ja seminaarin yhdistelmä, mutta kauhistelemaan ei kannata jäädä. 

”Ihminen pystyy oikeesti aika moneen. Sitä ei itsekään aina hoksaa miten paljoon kykenee.”

Kokemus on opettanut myös rajaamaan tehtäviä. 

”Mä kirjoitin mun kandin keikkabussissa, kun me oltiin Suomen kiertueella Amaranthen kanssa. Jätkillä oli bileet bussissa ja mä oon silleen, et voitteko olla hiljempaa, kun mun pitää kirjoittaa näitä lähteitä tänne. Silloin mä vannoin, että tästä lähtien keikkareissut keikkareissuina.”

Pakopaikkoja kirjoittamalla

Kysymykseen, voisiko Moilanen nähdä itsensä joskus musiikinopettajan työssä, ei tule heti suoraa vastausta.

”Mä pidän opettamishommasta, mutta en kestä sellaista auktoriteettigeimiä. Ehkä samaistun itse liikaa niihin takapenkin huppupäihin”, hän naurahtaa. 

Opetushaaveiden sijaan Niko on innostunut luovasta työstä. Hän osallistuu Blind Channelissa kappaleiden säveltämiseen ja sanoittamiseen, ja lyriikoiden lisäksi hän kirjoittaa myös fiktiivistä tekstiä. 

”Musiikki ja kirjoittaminen ovat mulle elintärkeitä pakokeinoja. Jos istuu vaikka 18 tuntia bussissa matkalla Bulgariaan, tarvitsee omia maailmoja päässä, joihin voi paeta hetkeksi.” 

Ideat kappaleiden sanoituksiin tulevat bändin poikien omista elämistä. Joskus inspiraatiota haetaan esimerkiksi elokuvista, mutta viime aikoina parhaat kappaleet ovat syntyneet aitojen elämänkokemusten pohjalta.

”Ne biisit kuulostaa myös parhaalta ja niissä on oikea fiilis, koska tietää mistä puhuu. Bändin unelma on vaatinut paljon uhrauksia. Taustalla on rankkojakin kokemuksia, joista me puhutaan keskenään ja näistä syntyy parhaimmat tekstit.”

Musiikkialalla kaikki on epävarmaa ja muuttujia on paljon – tarvitaan monta vaihtoehtoista suunnitelmaa. Myös Niko on pyöritellyt erilaisia haaveita ja tulevaisuuden skenaarioita. 

”Mä oon sanonu pojille, et sitten kun me ollaan rundattu maailma sata kertaa läpi mä muutan Lappiin metsän keskelle mökkiin ja alan kirjoittaa kirjoja.”   

Ihan vielä ei kuitenkaan ole sen aika. Ensin Blind Channelilla on maailma valloitettavana, ja sillä polulla bändi on hyvällä alulla.

   

 

KUKA?

NIKO VILHELM

» Niko Moilanen.

» Syntynyt Kokkolassa 1995.

» Kasvoi Oulussa ja asuu nyt Helsingissä.

» Laulaa yhtyeessä Blind Channel.

» Opiskelee Oulun yliopistossa musiikkikasvatusta.

» Bändin ja opintojen ohella ei ehdi harrastaa, mutta välillä vapaata aikaa jää parisuhteelle, kissalle ja leffailloille.

» Kaipaa Oulusta eniten rauhallisuutta.

Anna-Kaisa Sitomaniemi

Tiedeviestinnän opiskelija, joka tuskailee, kun eniten kiinnostaa kaikki, mutta kaikelle ei ole aikaa.

Lue lisää:

”Hyvä opettaja antaa opiskelijan loistaa ja ottaa kaikki huomioon” – Jäätävän hyväksi opettajaksi valittu Katja Sutela pyrkii opetuksessaan keskustelevuuteen

Musiikkikasvatuksen yliopistonlehtori Katja Sutela on valittu vuoden 2021 Jäätävän hyväksi opettajaksi. Sutelan mielestä opettajan työssä on palkitsevinta nähdä oppilaan innostus ja menestys.

TEKSTI Julia Asikainen

KUVAT Iida Putkonen

”Voiko rakkaasta harrastuksesta tehdä ammatin? Kuoleeko siinä samalla osa intohimosta?”

Näitä kysymyksiä Katja Sutela pyöritteli päässään ennen musiikinopettajaksi kouluttautumista.

Musiikki on ollut mukana Sutelan elämässä lapsuudesta lähtien. Harrastus sai alkunsa pianon- ja viulunsoitosta, minkä ohella hän kävi myös orkestereissa, teoriatunneilla ja kuorossa.

”Viulunsoitto jäi jossain vaiheessa pois, mutta pianonsoitto pysyi. Opiskelin myös musiikkiopistossa, jonka jälkeen harrastuneisuus on jatkunut oman musiikin tekemisenä ja eri kokoonpanoissa esiintymisenä.”

Musiikin harrastaminen on edelleen aktiivisesti läsnä Sutelan elämässä, vaikka välillä saattaakin olla kausia, jolloin musiikkia ei tule kuunneltua niin paljoa vapaa-ajalla.

”Musiikki on minulle elämäntapa ja iso voimavara elämässä, joten tuntuu vain mahtavalta saada tehdä töitä sen parissa.”

Nyt takana on jo vuosia musiikin ja musiikkikasvatuksen opettamista, eikä uravalinta ole kaduttanut kertaakaan. Sen sijaan työssään musiikin ja opettamisen parissa Sutela kokee olevansa kuin kotonaan.

Vaikka Sutela ei ole koskaan haaveillut opettajan urasta, hän kokee olleensa henkisesti aina opettaja. Ensimmäinen kosketus opettajuuteen tapahtui jo lukioikäisenä, kun hän opetti pianonsoiton alkeita opintojensa ohella. Pianonsoiton opettaminen jatkui läpi lukion ja musiikkiopiston, mutta tulevaisuuden ammatti tuntui vielä epäselvältä.

”En yhtään tiennyt, mitä haluaisin tehdä työkseni. Minua kiinnosti kuitenkin kasvatustiede ja psykologia, joten päätin hakea opiskelemaan kasvatustieteitä Oulun yliopistoon.”

Pian yliopisto-opinnot aloitettuaan Sutela huomasi, että Oulun yliopistossa on mahdollista opiskella myös musiikkikasvatusta ja kiinnostui siitä. Kasvatustieteet vaihtuivat musiikkikasvatuksen opintoihin ja sille tielle Sutela myös jäi.

”Musiikkikasvatuksen opinnot tuntuivat heti siltä, että tämä on se juttu, mitä haluan tehdä. Opiskelu oli hauskaa, ja opettajat olivat innokkaita. Meillä oli myös mahtava opiskelijaporukka, joista osa on edelleenkin hyviä ystäviäni.”

Heti valmistuttuaan Sutela alkoi työskennellä sivutoimisena opettajana yliopistolla ja erityiskoulussa. Erityiskoulussa opettaminen oli hänelle todellinen koulu opettajaksi kasvamisessa.

”Yhtäkkiä kaikki ne tavat, joilla musiikkia perinteisesti opetettiin, eivät välttämättä toimineetkaan kaikille. Koko pedagoginen toiminta piti ajatella uusiksi. Silloin katseeni kääntyi ensimmäistä kertaa siihen, että kysyin oppilaalta, mitä hän voi minulle opettaa.”

Vuonna 2013 Sutela sai Oulun yliopistolta päätoimisen tuntiopettajan työpaikan, ja samalla työ erityiskoulun opettajana jäi taakse. Musiikkikasvatuksen yliopistonlehtorin pestissä hän on toiminut syyskuusta 2020 lähtien.

Osallistavaa ja kannustavaa opetusta

Sutelan työhön kuuluu laajasti monenlaisten musiikkikasvatukseen liittyvien asioiden opettamista. Pitkä lista sisältää muun muassa luokkamusisointia, musiikkikasvattajan musiikinteoriaa, musiikkiliikuntaa ja kansanmusiikkia. Sutela ohjaa myös kaikkien musiikkikasvatuksen opiskelijoiden kandidaatin tutkielmat ja toimii yhtenä graduohjaajista.

”Koen valtavaksi rikkaudeksi sen, että saan opettaa niin monipuolisesti kaikkea.”

Sutela pyrkii opetuksessaan siihen, että kaikki opiskelijat kokevat tulleensa nähdyksi ja kuulluksi. Lisäksi hän haluaa kannustaa opiskelijoita siihen, että he lähestyvät musiikinopettajan työtä omat vahvuudensa edellä.

”Oma persoona on musiikinopettajan työssä tärkeä, eikä kenenkään tarvitse yrittää olla mitään muuta kuin on. Myös heittäytymiskyky on sellainen asia, johon haluan opiskelijoita kannustaa. Opettamisenkaan ei tarvitse olla niin vakavaa.”

Koska työ erityiskoulussa opetti Sutelalle opiskelijoiden osallistamisen merkityksestä, on se nyt iso osa hänen opetustyötään.

”Pyrin aina olemaan keskusteleva ja osallistava opetuksessani, sillä en kuvittelekaan tietäväni itse kaikkea. Meidän opiskelijat ovat todella taitavia ja haluan, että he lähtevät omasta kokemuksestaan käsin tarkastelemaan opiskelemiamme ilmiöitä ja asioita.”

Sutelan mielestä opettaja on mahdollistaja ja suunnannäyttäjä, mutta valmiita vastauksia opettaja ei voi antaa.

”Opettaja voi antaa vinkkejä ja ohjeita, mutta lopulta opiskelijan on itse tehtävä työ oppimisen eteen.”

Haastavaa, mutta palkitsevaa työtä

Jäätävän hyväksi opettajaksi palkitseminen herättää Sutelassa ennen kaikkea kiitollisuuden tunteita.

”Kyllähän tällaisen tunnustuksen saaminen tuntuu aivan älyttömän hyvältä ja tuo tunteen siitä, että onnistunut työssään.”

Sutelaa Jäätävän hyväksi opettajaksi ehdottaneiden opiskelijoiden perusteluissa nousee esille erityisesti jokaisen opiskelijan yksilöllinen huomioiminen, ymmärtäväisyys sekä kannustava ja innostava opetus niin etä- kuin lähiopetuksessakin.

Mutta millainen on Jäätävän hyväksi opettajaksi palkitun Sutelan mielestä hyvä opettaja?

”Hyvä opettaja antaa opiskelijoiden loistaa ja ottaa kaikki huomioon. Hyvä opettaja pystyy myös tarjoamaan opiskelijoille ne tiedot ja taidot, joita opetussuunnitelmassa on”, hän sanoo hetken pohdittuaan.

Opettajan työtä Sutela kuvailee haastavaksi, mutta samalla todella palkitsevaksi. Parasta opettajan työssä on hänen mielestään se, kun näkee opiskelijan innostuvan ja menestyvän.

”Se on opettajana ihan mahtava tunne, kun opiskelija oppii ja löytää sen oman jutun. Silloin kokee tehneensä jotain oikein.”

KUKA?

» Katja Sutela.

» Musiikkikasvatuksen opettaja Oulun yliopistossa.

» Väitteli tohtoriksi toukokuussa 2020.

» Jäätävän hyvä opettaja 2020.

MIKÄ?

» Jäätävän hyvä opettaja palkittiin Annos 61 -etävuosijuhlilla 27. helmikuuta. Palkinto myönnettiin viidennen kerran. Edellisen kerran palkinnon sai Vesa-Matti Pohjanen. Jäätävän hyvä opettaja 2018 oli Oliver Jarde. Vuoden 2017 Jäätävän hyväksi opettajaksi valittiin Matti Niemelä, vuoden 2016 palkinnon sai Matti Kangaspuoskari.

» Kuka tahansa Oulun yliopiston opiskelija on voinut ehdottaa Jäätävän hyväksi opettajaksi millä tahansa koulutusalalla toimivaa yliopisto-opettajaa. 

» Kriteereinä palkinnon saamiselle olivat motivaatio kehittää omaa työtä ja hyvät pedagogiset taidot. Lisäksi haussa oli opettaja, joka on onnistunut etäopetuksessa erityisen hyvin.

» Haku oli auki 31.1.2021 saakka. Esityksiä tuli määräaikaan mennessä 65 kappaletta. OYY:n hallitus valitsi Katja Sutelan 9.2. pidetyssä kokouksessa.

Julia Asikainen

Media-alan freelancer, joka innostuu tarinoista ja rakastaa hitaita aamuja. Toivoisi olevansa vielä joskus se viherpeukalo, joka elää huonekasviviidakossa ja saa pidettyä kaikki kasvinsa elossa.

Lue lisää:

Humanistisen tiedekunnan uusi koulutusdekaani Matti Enbuske haluaa säilyttää tiedekunnan vetovoimaisuuden ja yhteistyöhaluisen ilmapiirin

Koulutusdekaanin tehtävä oli luonteva jatkumo Matti Enbusken pitkälle ja monipuoliselle uralle yliopistossa. Hänen kaudellaan humanistiseen tiedekuntaan suunnitellaan muun muassa uutta englanninkielistä sivuainetta tai maisteriohjelmakokonaisuutta.

TEKSTI Julia Asikainen

KUVAT Iida Putkonen

”Tulevaisuuden humanistinen tiedekunta näyttäytyy minulle monialaista koulutusta tarjoavana tiedekuntana, jossa on yhtenäiset tutkinto-ohjelmat ja vetovoimaiset opintosuunnat”, sanoo humanistisen tiedekunnan koulutusdekaanin saappaisiin astunut Matti Enbuske.

Enbuske aloitti työnsä koulutusdekaanina vuodenvaihteessa, kun aiemmin tiedekunnan koulutusdekaanina toiminut Harri Mantila jäi eläkkeelle. Enbuske työskentelee tehtävässään vuoden loppuun asti ja tekee samalla töitä yliopistonlehtorina historian oppiaineessa.

”Dekaanin työtehtävät tulevat viemään nyt huomattavan osan työajastani, mutta jonkin verran tulen tekemään myös opetus- ja ohjaustyötä tässä ohessa”, hän sanoo.

Dekaanin tehtävän hakeminen tuntui pitkään yliopistossa työskennelleestä Enbuskesta loogiselta askeleelta uralla etenemiseen. Hänen työhistoriansa yliopistossa alkoi jo 1980-luvulla, ja hän on ollut mukana erilaisissa hallinnollisissa ja koulutusasioihin liittyvissä tehtävissä aiemminkin.

”Toimin useamman vuoden ajan historian-, kulttuurin-, ja viestintätieteiden tutkinto-ohjelman vastaavana, jolloin pääsin työskentelemään koulutusasioiden parissa. Kun olin jo aiemmin perehtynyt näihin asioihin niin tiedekunnan ja yliopiston sisällä kuin valtakunnallisestikin, tuntui koulutusdekaanin tehtävään haku luontevalta.”

Enbuske odottaa dekaanin työn tuovan hänelle uusia kokemuksia ja laajentavan asiantuntemusta koulutuskentästä entistä enemmän. Hän pitää työtä myös hienona mahdollisuutena päästä vaikuttamaan humanistisen alan kehittämiseen.

Töitä opintojen läpäisyn tehostamiseksi

Enbusken mukaan yksi humanistisen tiedekunnan tärkeimmistä kehittämiskohteista on opiskelijoiden ohjauksen ja opintojen läpäisyn tehostaminen. Hänestä on huolestuttavaa, että humanistisen tiedekunnan opiskelijoiden teettämän kyselyn mukaan opiskelumotivaatio on laskenut noin puolella opiskelijoista koronan aiheuttaman etäopetuksen aikana.

”Opiskelijoiden motivaation ylläpitäminen on selkeästi yksi niistä asioista, johon pitää nyt miettiä ratkaisuja, sillä etäopetus näyttäisi jatkuvan vielä ainakin tämän kevään ajan. Motivaation lasku heijastuu myös opintojen läpäisyyn niin, ettei tutkintoa välttämättä suoriteta tavoiteajassa.”

Enbuske näkee motivaation kannalta merkittävänä myös sen, että opiskelijat löytävät opiskeluun tavoitteellisuuden ammatillisesta näkökulmasta.

”Humanistisen tiedekunnan pääaineet eivät kouluta suoraan mihinkään ammattiin, logopedeja ja aineenopettajia lukuun ottamatta, joten ammatillisen tavoitteellisuuden löytäminen voi olla haastavaa. Yksi ratkaisu tähän on suunnitella opintosisällöt työelämän tarpeita vastaaviksi.”

Enbuskelle on tärkeää kuunnella opiskelijoiden näkemyksiä erityisesti ohjaukseen ja opintosisältöihin liittyvissä asioissa, ja hän haluaakin ottaa opiskelijat mukaan näiden asioiden kehittämiseen.

”Olen ajatellut, että opiskelijoiden kanssa voisi olla säännöllisesti tapaamisia, joissa voitaisiin keskustella koulutusasioihin liittyvistä kysymyksistä.”

Digitaalisen ja kansainvälisen opetustarjonnan kehittämistä

Kautensa aikana Enbuske tarttuu myös digitaalisen ja kansainvälisen opetustarjonnan kehittämiseen. Hänen mukaan digitaaliset kurssit ovat erityisen tärkeitä avoimen väylän opinnoissa ja siellä jatkuvan oppimisen tarjontana. Niiden kautta kiinnostus ja vetovoima Oulun yliopistoa kohtaan kasvavat.

”Tarkoituksena olisi sisällyttää avoimessa yliopistossa tarjolla olevia digikursseja myös humanistisen tiedekunnan pääaineisiin sekä tarjota niitä laajemmin muillekin kuin oman tiedekunnan opiskelijoille.”

Kansainväliset verkkokurssit puolestaan ovat välttämätöntä tarjontaa ulkomaisissa yliopistoissa opiskeleville. Oulun yliopisto on mukana kahdeksan eurooppalaisen yliopiston UNIC-verkostossa, ja näihin yliopistoihin kuuluvat opiskelijat saavat vapaasti sisällyttää opintoihinsa kursseja eri yliopistoista.

”Olisi tärkeää, että myös meillä olisi humanistisen tiedekunnan kursseja, jotka kiinnostaisivat kansainvälisesti. Suunnitelmissa on lisätä tarjontaan esimerkiksi uusi englanninkielinen sivuaine tai maisteriohjelmakokonaisuus.”

Ennen kaikkea Enbuske toivoo kaudeltaan sitä, että tiedekunnassa säilyisi kannustava ja yhteistyöhaluinen ilmapiiri, jossa sekä opetushenkilökunta että opiskelijat olisivat motivoituneita tekemään työtä tiedekunnan koulutuksen kehittämiseksi.

”Humanistinen tiedekunta saa minusta rauhallisen, mutta määrätietoisen ja vastuullisen koulutusdekaanin, joka perehtyy asioihin huolella ja pyrkii ylläpitämään tiedekunnassa välitöntä, oppiainerajat ylittävää hyvää ja tavoitteellista yhteishenkeä”, Enbuske kuvailee.

 

 

KUKA?

MATTI ENBUSKE

58-vuotias.

Syntynyt Pellossa. Muutti Ouluun 1981, ja asui Oulussa 20 vuotta. Asuu nykyisin Simossa.

Nimitetty humanistisen tiedekunnan koulutusdekaaniksi aikavälille 1.1–31.12.2021. Työskentelee dekaanin työn ohella yliopistonlehtorina historian oppiaineessa.

Valmistunut filosofian maisteriksi vuonna 1992 ja tohtoriksi vuonna 2008. Historian dosentti vuodesta 2011 lähtien.

Työskennellyt yleisen historian tuntiopettajana, Suomen ja Skandinavian amanuenssina ja assistenttina, apurahatutkijana, yliopistonlehtorina ja professorina.

On vapaa-ajalla innokas penkkiurheilija ja Simon Kiri -seuran aktiivitoimija erityisesti pesäpallon parissa. Lukee paljon ja katsoo putkeen tv-sarjoja, erityisesti toiminta- ja dekkarisarjoja.

Haaveilee siitä, että järkeä säilyisi vanhoilla päivillä niin, että pystyy tekemään tutkimusta itseä kiinnostavista aiheista.

 

Julia Asikainen

Media-alan freelancer, joka innostuu tarinoista ja rakastaa hitaita aamuja. Toivoisi olevansa vielä joskus se viherpeukalo, joka elää huonekasviviidakossa ja saa pidettyä kaikki kasvinsa elossa.

Lue lisää:

Oman käden kautta kirjoitettua historiaa

Mikko Myllykangas näkee yleisen itsemurhakeskustelun toistavan jo historiasta tuttuja piirteitä, vaikka ilmiöstä puhutaankin aiempaa enemmän. Pyrkimykset selittää itsemurhia ovat hänestä usein yksinkertaistavia ja keskenään ristiriitaisia.

Lähes aution yliopiston uumenista löytyy pitkätukkainen mies. Hän on Mikko Myllykangas, tutkija tieteiden ja aatteiden historian yksiköstä. Opiskelijoiden keskuudessa hänen opettamansa kurssi itsemurhan historiasta on ollut suosittu jo monena vuonna. Myllykangas ei itse koe, että hänellä olisi erityisen henkilökohtainen suhde aiheeseen. 

”Uskallan väittää, että oman hengen vieminen käy joskus ihan jokaisen mielessä tavalla tai toisella. Jos ei käy, saa laittaa viestiä lehden toimitukseen”, Myllykangas naurahtaa. 

Tekona itsemurha on verrattain harvinainen, mutta sen ajatteleminen on hyvin inhimillistä. Myllykangas vertaa sitä ajatukseen lottovoitosta, josta haaveileminen silloin tällöin ei nosta senkään tapahtumisen todennäköisyyttä. Ajatuksissa kumpikin voi tuntua helpolta ratkaisulta monimutkaisiin ongelmiin. 

Ensimmäisen kerran Myllykangas itse lähestyi aihetta lukiossa, kun hän teki terveystiedon kurssille esitelmän mielenterveyshäiriöistä, joiden kuvauksissa itsemurhan riski mainittiin usein. Esitelmän pitämisestä hän muistaa luokkatovereiden tirskumisen, mikä viesti hänelle aiheen olleen tabu. 

Seuraavan kerran Myllykangas palasi aihepiiriin vasta väitöskirjassaan. Aihe tuli keksittyä ystävien kanssa iltaa istuessa, kun itsemurha-sana mainittiin ohimennen. Maininta sai Myllykankaan pohtimaan, kuinka paljon sen historiaa oli tutkittu. Alustava kysymys oli itsensä tappaneen ihmisen sosioekonomisen aseman vaikutus keskusteluun. Hän halusi siis tutkia, kuinka eri tavoilla teosta keskusteltiin, jos tekijät vaihtelivat yritysjohtajasta rappioalkoholistiin.

Tohtoriopiskelija kuitenkin koki nopeasti, että hänen pitää tuntea aiheesta käytyä tieteellistä keskustelua, että voi hahmottaa paremmin nykyistä kulttuurista keskustelua. Näkökulman muuttamista tuki, että aiempaa tieteenhistoriallista tutkimusta itsemurhasta oli olemassa ylipäätään vähän. Tutkimusaiheeksi rajautui tuolloin itsemurhan lääketieteellistyminen eli kasvava pyrkimys selittää ilmiötä mielenterveyshäiriöiden tai sairauksien seurauksena. 

Poikkeusyksilön ongelma 

Tutkijan työssään Myllykangas on keskittynyt tekojen sijaan niistä käytyihin keskusteluihin, jotka kertovat paljon aikansa hengestä. Hän toteaa, että vaikka kulttuurit ovat muuttuneet vuosisatojen saatossa, edelleen selitysmallit palaavat poikkeusyksilöön, joka eroaa jollain tavalla meistä muista “normaaleista.” Kun aikaisemmin yksilö oli uskonnollisen tulkinnan mukaan riivattu, nyt hän on lääketieteelliseltä tulkinnalta sairas.

Myllykankaan mielestä on hyvä, että mielenterveydestä puhutaan nykyään enemmän, mutta on myös harhaanjohtavaa pitää sitä ainoana selitysmallina itsemurhaan. Yksioikoisissa selityksissä sivuutetaan usein kaikki ympäröivän kulttuurin ja olosuhteiden vaikutukset. Teon taustalta voi löytyä esimerkiksi taloudellisia ja sosiaalisia vaikeuksia yhtä usein kuin todennettavia mielenterveysongelmia. 

”Ainahan sitä voi mennä sanomaan, että sulla on nyt vain tällainen välittäjäaineista johtuva ongelma. Syö tästä näitä merkitysnappeja, niin koet itsesi tärkeäksi”, tutkija haastaa. 

Myllykangas haluaakin kysyä, että jos itsemurhan oletetaan olevan seurausta mielenterveysongelmista, joita voi hoitaa esimerkiksi mielialalääkkeillä ja terapialla, edustaako itsemurha silloin yksilön osaamattomuutta hyödyntää näitä keinoja. Hän vertaa tilannetta siihen, että psykiatrisessa tulkinnassa mielialalääkkeisiin suhtaudutaan usein kuin turvavyön käyttämiseen autossa. 

”Niitä kannattaa käyttää, vaikka ei suunnittelisikaan ajavansa kolaria. Jos kuitenkin ajaa kolarin ja kuolee, kenen syy se on silloin? Kuskin? Ei se nyt ainakaan autovalmistajan tai liikennevalistuksen syy voi olla!” Myllykangas heittää. 

Jos kuskista käännetään siis katse hänen elämänsä rakenteisiin ja häntä ympäröivään kulttuuriin, selitysten etsinnästä seuraakin monimutkaisempi keskustelu. 

Kulttuurin vaikutukset 

Jo 1800-luvulla esitettiin, että itsemurha-alttius olisi periytyvää ja geenitutkimuksessa on myöhemmin yritetty paikallistaa tätä perimää. 

Myllykangas kuitenkin ehdottaa, että jos yhdessä suvussa esiintyy toistuvasti itsemurhia, voi olla aiheellisempaa kysyä, millainen keskustelukulttuuri suvussa on vaikeiden asioiden ympärillä. Suomalainen tapakulttuuri on ylipäätään omiaan ruokkimaan puutteellista tapaa käsitellä henkilökohtaisia vaikeuksia. 

”Hiljainen, kiltti lapsi on yhtä kuin ihannelapsi. Mutta hiljainen ei ilmaise surua sen liiemmin kuin iloakaan. Sama käytös jatkuu aikuisuudessa näkyvänä pärjäämisen kulttuurina. Aina ‘pärjätään’, vaikka menisi kuinka huonosti.” 

Toisaalta suorituskeskeiseen yhteiskuntakritiikkiin kiinnittyvä selitys on sekin ajoittain viety toiseen ”ääripäähän”, kuten hän havaitsi tutkiessaan 1960–70-lukujen vaihteen poliittisten liikkeiden kapitalismikriittisiä kannanottoja. 

”60-luvun lopun hengen mukaisesti myös itsemurha nähtiin ainoastaan järjestelmän tuotteena. Se taas sivuuttaa yksilön oman toimijuuden täysin”, tutkija muistuttaa. 

Myllykangasta kiinnostaa tutkijana erityisesti tilastoista ja keskustelusta ilmenevät ristiriidat. Yhtenä sellaisena hän nostaa esiin tulkinnan, että mielialalääkkeiden lisääntyneellä käytöllä olisi suora yhteys itsemurhien laskuun. Tämä tulkinta ei kuitenkaan huomioi sitä, että lääkkeitä käyttävät eniten naiset, mutta vuosikymmenestä toiseen itsemurhan tekijöitä ovat pääsääntöisesti alemman sosiaaliluokan miehet. Tutkijoiden keskuudessa onkin paljon erimielisyyksiä. Myllykangas palaa aina muistuttamaan, että kyseessä on monisyinen kysymys. 

”Kirjailija Charles Bukowski sanoi, että parhaat meistä lähtevät oman käden kautta ja me muut taas jäämme ihmettelemään, että miksi meidän luota haluttiin pois. Ajatuksessa on itua, koska teko jättää sen läheltä kokeneet aina painimaan vaikeiden kysymysten kanssa” 

Silti myöskään kollektiivinen syyllisyys ei hänen mielestä edesauta keskustelua. Hän toteaa, että monia tieteenaloja on pitkään yhdistänyt pyrkimys selittää itsemurhaa kuin luonnonilmiönä muiden joukossa, kun keskustelua olisi aika avata kohti kysymyksiä, miten itsemurhia voitaisiin ennakoida ja miten yhteiskuntaa voisi kehittää niitä ehkäiseviksi. Peruuttaminen lopputuloksen jälkipuinnista kauemmas taaksepäin edustaisi etenemistä myös tieteelliselle keskustelulle.

Kuka?

Mikko Myllykangas

» 39-vuotias. Syntynyt Kajaanissa, asunut 20 vuotta Oulussa.

» Tutkija tieteiden ja aatteiden historian yksikössä. Tällä hetkellä mukana Biocenterin fibroottisten sairauksien tutkimushankkeessa, jossa tutkii stressin historiaa.

» Opiskeli alun perin tietojenkäsittelytiedettä Oulussa, vaihtoi opiskelujen aikana häntä enemmän kiinnostaneeseen historiaan. Väitteli tohtoriksi 2014.

» Harrastaa koirien kanssa ulkoilua, liikuntaa ja kitaran soittoa metallibändissä. Suicidal black metal ei ole lempigenrejä.

» Unelmoi, että työ pysyy jatkossa yhtä mielenkiintoisena ja saa jatkaa myös luovaa toimintaa musiikin parissa.

Apua itsetuhoisiin ajatuksiin:

» Valtakunnallinen KRIISIPUHELIN päivystää numerossa 09 2525 0111 vuoden jokainen päivä ja yö 24/7. Palvelua ylläpitää MIELI ry.

» Kriisikeskukset ympäri Suomen.

» Nuorille Sekasin-chat osoitteessa https://sekasin247.fi/ (palvelee arkisin klo 9-24 ja viikonloppuisin klo 15-24) sekä Mannerheimin lastensuojeluliiton Lasten ja nuorten puhelin 116 111 ma–pe klo 14–20 ja la–su klo 17–20. MLL:n chat osoitteessa https://nuortennetti.fi

» Aikuisille Solmussa-chat sekä muut Tukinetin palvelut.

» Opiskelijoille: Jos kuulut YTHS:n piiriin, varaa aika paikalliselta toimipisteeltäsi. Myös Nyyti ry järjestää tukea.

Juhani Kenttä

Englantilaisen filologian opiskelija, joka intoilee kulttuurista ja miettii ammatinvalintaa sitten myöhemmin.

Lue lisää:

Kulttuuria kampukselta: Jokrates toteuttaa lapsuuden unelmaansa

Oululainen Joonatan Väisänen opiskelee musiikkikasvatusta, bassonsoittoa ja laulua ja tekee uraa rap-artistina. Muusikkoperheen lapsi näki nuorena videon räpin suomenmestaruuskilpailuista ja innostui itse tekemään musiikkia. Nyt Väisänen on vuoden 2019 räpin suomenmestari, joka keikkailee ja työskentelee muusikkona artistinimellä Jokrates.

Jokrates: ”Sanavalmius, nokkeluus ja huumorintaju on aina ollut mun juttu. Se räppi mihin mut aluksi kasvatettiin, missä ihmiset solvaa toista ja heittää juttuja suoraan hatusta, on se mistä oon innostunut. Supliikkina sanaseppona se oli mun juttu, että tähän voisi helposti yhdistää musiikin ja olla silti se sama kundi. 

Oon alkanut tätä tekemään kun mulle on linkattu vuoden 2005 Rap SM -finaali, ja oon seurannut lajia siitä asti. Lisäilin tyyppejä Facebook-kavereiksi ja lähetin viestejä, joissa kysyin että voitko haukkua mua ja voitko räpätä mulle vähän. Räpin suomenmestaruus oli ehdottomasti urani tähänastinen kohokohta. Siitä tuli maailman huipulla -fiilis, vaikka se tunne on jo vähän hälventynyt. 

Räpit kirjoitetaan pääasiallisesti itse. Inspiraatio voi tulla mistä vaan. Esimerkiksi Frendeissä on yksi tosi hauska kohtaus mistä tein biisin. Sibelius on istunut Ainolan pellon reunalla omalla tuolillaan ja saanut lentävistä joutsenista inspiraation. Ideoita voi tulla omasta elämästä, parisuhteista, peloista ja arjen asioista. Etsin myös inspiraatiota modernista taiteesta, maalauksista ja muista artisteista joita kuuntelen. Sieltä sun täältä poimin pieniä juttuja. 

Maailmassa on miljoonia ihmisiä, jotka haluaa olla artisteja, mutta ei tee töitä sen eteen. Mä opiskelen myös konservatoriolla laulua ja bassonsoittoa ja käyn päivätöissä, niin mullakin on hirveesti juttuja valmiiksi lautasella, mutta nyt kaikki vapaa-aika menee siihen että teen musiikkia ja mietin miten kasvattaa tätä hommaa. Se ei ole enää kököttämistä ja odottelemista, että joku tulisi sanomaan että oot taitava, vaan nimenomaan aktiivista työtä. Se varmaan erottaa jyvät akanoista, että kuinka paljon jaksaa tehdä sitä tylsää työtä ja uhrata vapaa-ajasta, jättää esimerkiksi bileet välistä että jaksaa kirjottaa uutta musiikkia. 

Haaveilen kyllä kuuluisuudesta. Ihmiset aina sanoo että se ei ole tärkeintä, vaan se on oheistuote, mikä tulee jos on hyvä siinä mitä tekee. Niin se onkin, mutta kyllä mulla on selkeä tarkoitus että haluan tehdä tätä elääkseni, ja se kulkee käsi kädessä sen kanssa että on kuuluisa. 

Nykyään Instagramissa jengi soittelee mulle videopuheluita että voidaanko ottaa kamppailua. Niitä tulee monesti aamuyöllä niin mun pitää aina estää niitä. On olemassa eri levelejä julkisuutta. Oon niin pienellä levelillä että ihmiset vaan humalassa kehtaa sanoa mitään. Jos Sanni tulee vastaan niin on ihan sama ollaanko K-Marketissa tai missä vaan, pyydetään ottamaan yhteiskuva. Mutta jos fanittaa vaikka jotakin mun rap sm -videota niin selvinpäin kävellään ohi mutta kännissä tullaan juttelemaan. Oon sillä humalalevelillä. 

Toivon, että tulevaisuudessakin saan tehtyä hyvää musaa ja kehityn sen verran että se työ puhuu puolestaan. Jos katson elämää taaksepäin ja ajattelen että ’vitsi kun lopetin musanteon silloin 2023 kun se ei oikeen lähtenyt’ niin se on se painajainen. Toivon että jaksan pitää tän mentaliteetin, pysyä vahvana ja ilon kautta onnistua.”

Maiju Putkonen

Päivisin kasvatuspsykologian maisteri, öisin kuvittaja ja kulttuurin kuluttaja.

Lue lisää:

“Ihmisten kohtaaminen ja juttelu tekevät minut onnellisemmaksi” – Ouluuksin perustanut Päivi Mäkelä lähestyy tyylikkäitä oululaisia kehulla

Päivi Mäkelä neuvoo opiskelemaan niitä asioita jotka kiinnostavat. Tai ei tarvitse edes opiskella, jos ei halua – voi vain tehdäkin.

Sen tietää, kun näkee.

Kun Päivi Mäkelä valitsee kuvattavaa, hän katsoo ensin kokonaisuutta: millaiset vaatteet tällä on päällä, millä lailla kuvattava ilmaisee itseään, miten itsevarma on, miten hän kantaa itsensä. Sopivan ihmisen tunnistaa kokonaisuudesta.

Sitten Mäkelä kysyy, saisiko hänestä ottaa kuvan.

”Lähestyn kehulla. Kerron, että näytät tosi hyvältä. Sitten ihminen sanoo joo tai ei.”

Kohta kolmen vuoden ajan Mäkelä on kohdannut ja kuvannut ihmisiä Oulun kaduilla. Katutyylisivustolla Ouluuksissa hän on julkaissut kuvan ja kuvattavien lyhyen kertomuksen tyylistään. 

Ison osan kuvattavista Mäkelä bongaa Oulun keskustasta (”siellä liikkuu eniten ihmisiä”), mutta hän on kuvannut myös esimerkiksi Linnanmaan kampuksella, Vulcanaliassa (kaupallisessa yhteistyössä OYY:n kanssa) tai Qstockissa (kaupallisessa yhteistyössä Qstockin kanssa).

Noin 70 prosenttia kuvaan kysytyistä myös suostuu Mäkelän kuvattavaksi. Heistä valtaosa on nuoria, pari-kolmekymppisiä. 

Mäkelää on pyydetty kuvaamaan enemmän vanhempiakin ihmisiä, mutta heistä suurempi osa kieltäytyy. Hän arvelee nuorempien olevan tottuneita olemaan kameran edessä, jonka vuoksi kuvattavaksi asettuminen tuntuu luontevammalta.

”Valokuvaus on monelle herkkä paikka. Kameran edessä ollaan aika paljaana.”

Nyt Ouluuks ja vuonna 2015 perustettu verkkomedia Kaupunni ovat yhdistyneet saman verkkosivun alle. Ouluuksista tulee muutoksen myötä käytännössä Kaupunnin tyylipalsta.

Päivi Mäkelälle muutos tarkoittaa tulemista osaksi isompaa yhteisöä. Ouluuks on ollut hänen projektinsa, siten välillä myös aika lailla ”yksinäistä puurtamista”. Nyt ideoita on mahdollista kehittää ja sparrailla isommassa, asiastaan hyvin innostuneessa tiimissä.

Tämä vuosi on tarkoittanut Mäkelälle myös ammatillista muutosta. Vuodesta 2014 hän on työskennellyt aluekoordinaattorina Yrityskylä Pohjois-Pohjanmaalla. Yrityskylä on peruskoulun kuudes- ja yhdeksäsluokkalaisille suunnattu yhteiskunnan, talouden ja työelämän oppimiskokonaisuus, joka kannustaa yritteliäisyyteen.

Tästä keväästä alkaen hän on työskennellyt Yrityskylä-oppimiskokonaisuutta koordinoivalle Talous ja nuoret TAT:ille enää osa-aikaisesti, sillä hän haluaa keskittyä entistä enemmän Ouluuksiin.

Tai no, korona vaikutti tähänkin. Juuri kun Mäkelä oli jättäytynyt osa-aikaiseksi, käynnistyi koronakriisi. Sekin tosin vain hidasti siirtymää, ei kokonaan estänyt asiaa. Nyt syksyllä hän haaveilee keskittyvänsä vain Ouluuksiin.

Ansainta tulee Ouluuksin kaupallisista yhteistöistä. Jatkossa Mäkelä haluaisi myös myydä valokuvaus- ja sisällöntuotanto-osaamistaan yrityksille.

”Ultimaattinen unelmani olisi se, että voisin elättää itseni tällä. Katsotaan, millaisiin ratkaisuihin päädytään.”

“Kunpa joku tekisi jotain tällaista Oulussakin”

Ensiajatus Ouluuksista syntyi vuonna 2010, kun Päivi Mäkelä oli vaihdossa Britanniassa Plymouthin yliopistossa. Nettiä selaillessaan hän törmäsi Hel Looksiin, vuonna 2005 Liisa Jokisen ja Sampo Karjalaisen luomaan helsinkiläistä katutyyliä esittelevään sivustoon. Konsepti vaikutti siistiltä. Kunpa joku tekisi jotain tällaista Oulussakin!

Idea oululaisesta katutyylisivustosta kypsyi lopulta seitsemän vuoden ajan. Elokuussa 2017 äitiyslomalaisena Mäkelä kaipasi itselleen tekemistä, jotain omaa, vauva-arkeen liittymätöntä projektia. Silloin ratkaisun tarjosi katutyylikuvaus.

Vaikka katutyylisivustoja on vuosien aikana perustettu ympäri Suomen, vain Helsinkiä kuvaavat Hel Looks ja Oulun Ouluuks näyttäisivät olevan enää aktiivisesti päivittyviä. Omaa projektiaan aloittaessaan Mäkelä lähetti Helsingin sivuston perustaneelle Jokiselle Instagramissa viestin ja kysyi, olisiko tyylisivua ok laajentaa myös Ouluun. Hän sai kannustavan viestin takaisin.

Oulussa on paljon mielenkiintoisia ihmisiä ja kiinnostavaa kulttuuria, mutta tietoa siitä on Mäkelän mielestään liian vähän. Kaupunkia hän kuvailee rennoksi, ystävälliseksi ja kauniiksi – omaksi kodiksi. Jos hän jotain haluaisi muuttaa, hän haluaisi tuoda paikallista kulttuuria aiempaa enemmän näkyville.

Tätä näkyvyysongelmaa Ouluuks ja Kaupunnikin haluavat yhdessä ratkoa.

Opiskele asioita, jotka kiinnostavat

Päivi Mäkelän toi kotipaikkakunnalta Pulkkilasta Ouluun oman ja puolison opinnot. Poikaystävä oli saanut opiskelupaikan Oulun yliopistossa kemian opinnoissa, Mäkelä mietti, mille itse alkaisi. Alaksi valikoitui lopulta kasvatuspsykologia.

Kaksi kuukautta valmistumisensa jälkeen hän pääsi oman alansa töihin Yrityskylään. Gradunsa yrittäjyyskasvatuksesta tehnyt Mäkelä työllistyi heti yrittäjyyskasvatuksen pariin. Aihe tuntui omalta ja mieluisalta.

Opinnoista on ollut hyötyä Ouluuksillakin, onhan se opettanut jotain siitä, kuinka ihmisen kanssa ollaan. Oma hyötynsä oli ainejärjestövuosista kasvatustieteilijöiden ainejärjestö Motivassa: nuo vuodet olivat Mäkelästä ensinnäkin todella mukavia, mutta ne opettivat myös asioiden järjestelystä ja organisoinnista.

Ammatinvalinta ei ollut opintojen aikana itsestäänselvyys. Kasvatuspsykologian opiskelu ei valmista yhteen, tiettyyn ammattiin, vaan tarjoaa mahdollisuuden moneen. Moni työllistyy kasvatusalalle, mutta skaala on laaja: yliopistojen uraseurantakyselyiden perusteella pääainetta opiskelleet ovat työllistyneet myös vaikkapa viestintäkonsulteiksi, psykologeiksi, toimitusjohtajiksi tai hr-sihteereiksi.

Se taas tarkoittaa sitä, että urapolku täytyy rakentaa itse. Vapaus voi olla ihanaa, mutta laajuudessaan myös ahdistavaa.

”Opintojen aikana yksi luennoitsija kehotti meitä opiskelemaan asioita, jotka tuntuvat hyvältä. Silloin ajattelin, että ei noin voi sanoa, antakaa mieluummin jokin valmis yhdistelmä! Mutta ihan hyvin nuo sanat ovat sitten vastanneet todellisuutta.”

Omaa polkuaan etsiville Päivi Mäkelä neuvoo nyt samoin: opiskele niitä asioita jotka kiinnostavat. Tai ei tarvitse edes opiskella, jos ei halua – voi vain tehdäkin.

”Tekemällä oppii. Itsensä epämukavuusalueelle laittaminen ei tunnu mukavalta, mutta kantaa hedelmää.”

Esimerkiksi valokuvausta Mäkelä on oppinut itse kuvaamalla. Hän kuvasi ensin omaa lastaan, kunnes rohkaistui kuvaamaan kaduille. Ouluuks-vuosien aikana taidot ovat kehittyneet.

Miltä kuvattavan kohtaaminen muuten tuntuu? Onko kuvausluvan kysyminen kolmen vuoden jälkeen helppoa?

Itse asiassa ei, Mäkelä toteaa. On päiviä, jolloin kuvattavia löytyy helpolla, eikä tuntemattoman, tyylikkään ihmisen lähestyminen aiheuta mitään ongelmaa.

Mutta on myös toisenlaisia päiviä. Sellaisia päiviä, jolloin ihmisten lähestyminen tuntuu vaikealta. 

Silloin potentiaaliset kuvattavat kävelevät tyylikkäine kenkineen ja asusteineen kameran ohi.

”Hyviä tyylejä on mennyt ohi, kun ei ole vain kysynyt.”

Päivi Mäkelä sanoo, ettei ole varsinaisesti luonnostaan erityisen sosiaalinen tyyppi. Jos hän viettää paljon aikaa isoissa ihmisjoukoissa, saattaa siitä toipumiseen mennä useita päiviä.

Siitä huolimatta hän kuvaa. Projekti antaa enemmän kuin ottaa.

”Ihmisten kohtaaminen ja juttelu tekevät minut onnellisemmaksi. Vaikka ei olekaan aina helppoa.”

Ja kun kuvaa yhden ihmisen, löytyy usein helpommin toinenkin kuvattava.

Kuka?
Päivi Mäkelä

» 32-vuotias.
» Kotoisin Pulkkilasta, asuu Oulussa.
» Vuonna 2017 aloittaneen katutyylisivusto Ouluuksin perustaja.
» Valmistunut kasvatustieteen maisteriksi Oulun yliopistosta vuonna 2014. Opiskeli pääaineenaan kasvatuspsykologiaa. Gradun aiheena oli yrittäjyyskasvatuksen yhteys elämänhallintataitojen kehittymiseen.
» Harrastaa kuntosalia ja joogaa.
» Toivoo pysyvänsä läpi elämän uteliaana ja kiinnostuneena uusia asioita kohtaan.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää: