Innostus tuo päivään lisää tunteja

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen koulutuspoliittinen vastaava Jussi-Pekka Tolonen haluaa selkeyttää opintoja ja tuoda kampukset lähemmäs toisiaan.

TEKSTI Heidi Hahtola

KUVAT Anna Mansisto

Jussi-Pekka Tolosen, 27, vuorokaudessa tuntuu olevan tavallista enemmän tunteja, niin monessa hän on mukana. Lääketiedettä opiskeleva Tolonen teki viime vuonna opintojensa ohella väitöskirjaa, ohjasi kaverinsa kanssa TerwaSpeksiä ja toimi opiskelijaedustajana tiedekuntansa toimielimissä.

”Olen tosi innostuva tyyppi. Jos jokin asia kiinnostaa minua, minulla riittää energiaa siihen”, Tolonen kertoo hymyillen.

Nyt hän pitää välivuotta opiskelusta keskittyäkseen väitöskirjaansa, mutta kalenterin täyttää tutkimuksen ohella pesti Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen toisena koulutuspoliittisena vastaavana.

Jo toimikauden alussa työtä on riittänyt. Ylioppilaskunta päivittää parhaillaan omaa linjapaperiaan, jossa määritellään ylioppilaskunnan keskeisimmät poliittiset kannat. Etenkin koulutuspoliittisia kysymyksiä on mietitty paljon.

Myös Oulun yliopiston koulutuksen johtosäännön työn alla oleva päivitys on opiskelijoiden kannalta keskeinen asia. Koko Suomen korkeakoulukenttää puolestaan koskettavat koulutukseen ja tutkimukseen kohdistetut leikkaukset.

”Suomen hallituksen toimet ovat lyhytnäköisiä, ja se on yksi syy, miksi haluan toimia koulutuspolitiikan parissa. Nyt eletään vaikeita aikoja ja on huolehdittava, että yliopiston kannalta tärkeitä asioita ei menetetä. Erityisesti opiskelijoiden edunvalvonta on minulle tärkeää.”

Oppia Iso-Britanniasta

Vertailukohtaa suomalaiseen koulutuspolitiikkaan Tolonen on saanut Iso-Britanniassa vietetyistä kolmesta vuodesta. Hän opiskeli ennen lääketieteen opintojaan fysioterapeutiksi Lontoon King’s Collegessa.

Maailman parhaiden yliopistojen joukkoon sijoittuva King’s College teki Toloseen vaikutuksen opintojen selkeydellä. Kurssit olivat teemojen ympärille rakennettuja moduuleita ja henkilökunta kiinnitti huomiota opetuksen laatuun. Samaa selkeyttä hän toivoo myös suomalaisiin yliopistoihin. Tolonen näkee Oulun yliopiston helmikuussa esitellyn uuden strategian olevan hyvä avaus tähän suuntaan.

”Koulutuspolitiikan kuumia kysymyksiä ovat rakenteellinen kehittäminen sekä yliopistojen profiloituminen ja yhteistyö. On hyvä, että yliopistot joutuvat jollain lailla kiteyttämään toiminta-ajatuksensa. Oulun yliopistossa suunta on aiemmin ollut ehkä hieman hukassa”, hän toteaa.

Lisäksi Tolonen kaipaa opintoihin joustavuutta opintosuoritusten aikataulutuksen ja arviointimenetelmien suhteen. Iso-Britanniassa osaamista arvioitiin perinteisen tentin sijaan monin eri tavoin, kuten ryhmätenttien ja harjoitustöiden avulla. Myös Oulun yliopiston ylioppilaskunta haluaa edistää siirtymää kohti tentitöntä yliopistoa.

”Tentti ei ole minusta paras tapa oppia tai arvioida osaamista. Arviointimenetelmien monipuolistuminen tekee koulutuksesta dynaamisempaa ja nostaa laatua”, Tolonen uskoo.

Väitöskirja työn alla

Tolosen omia opintoja voisi kuvata niin ikään dynaamisiksi, onhan hänellä jo toinen vuosi väitöskirjantekoa käynnissä. Lääketieteellisessä tiedekunnassa väitöskirjan valmistelu jo perusopintojen aikana on melko yleistä. Väitteleminen tapahtuu kuitenkin vasta valmistumisen jälkeen.

Tolosen biokemian väitöskirjassa tarkastellaan solujen tukijärjestelmään kuuluvaa kollageenia sekä hypoksiaa, eli sitä, miten solu reagoi happipitoisuuden laskuun.

”Hypoksia liittyy moneen asiaan aina diabeteksesta painon hallintaan. Alan tutkimuksella on paljon potentiaalia, mutta myös tutkijoita ja kilpailijoita on paljon”, Tolonen selventää.

Väittelemisen jälkeen Tolonen aikoo suunnata vielä ulkomaille. Häntä kiinnostaa tutkimuksen teko Iso-Britanniassa tai Yhdysvalloissa. Tulevaisuudessakaan mies ei aio keskittyä vain yhteen asiaan.

”Haluaisin työskennellä yliopistosairaalassa, jotta voisin opettaa, tehdä tutkimusta ja toimia myös potilaiden parissa”, Tolonen visioi.

OYY uusi ympäristö

Vaikka Tolonen on kokenut opiskelijavaikuttaja, oli ylioppilaskunta hänelle uusi maailma. Yksi syy tähän on Kontinkankaan ja Linnanmaan kampuksien erillisyys. Kampuksien välisen yhteistyön tiivistäminen on hänelle tärkeä asia.

”Järjestimme taannoin koulutuspoliittisen jaoston kokouksen Kontinkankaalla ja se keräsi hyvin väkeä molemmilta kampuksilta. Kyse on ennen kaikkea asenteellisesta asiasta ja siitä, että koemme olevamme yksi yliopisto”, Tolonen toteaa.

Lontoossa opiskellessaan hän toimi usein linkkinä opiskelijoiden ja henkilökunnan välissä. Tiedon kulku on Tolosen mielestä keskeistä opetuksen laadun takaamiseksi.

”Jos opiskelijoita vaivaa jokin, on tärkeää, että tieto kulkee henkilökunnan suuntaan.”

Opiskelijat voivat myös itse tarttua toimeen. Esimerkiksi lääketieteellisessä tiedekunnassa eri toimielimien opiskelijajäsenet ovat kokoontuneet miettimään koulutuspoliittisia asioita.

”Yliopisto on meidän yhteinen ja nuorilla ihmisillä on varmasti paljon hyviä ajatuksia. Haluaisin nähdä lisää sitä, että ihmiset olisivat aidosti innoissaan siitä, mitä täällä tehdään ja haluaisivat kehittää sitä”, Tolonen kannustaa.

Kuka?

» 27-vuotias.
» Kotoisin Oulusta, asuu Etu-Lyötyssä.
» Opiskelee Oulun yliopistossa lääketiedettä viidettä vuotta. Aiemmin opiskellut King’s Collegessa Lontoossa fysioterapeutiksi.
» Työskennellyt viime aikoina lääkärinä Nivalan ja Pudasjärven terveyskeskusten vuodeosastoilla ja tehnyt apupäivystyksiä neurologian päivystyspoliklinikalla.
» Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen koulutuspoliittinen vastaava ja kopo-jaoston puheenjohtaja.
» Vapaa-ajalla mukana tekemässä TerwaSpeksiä, soittaa bändissä ja aikoo juosta 1500 kilometriä tämän vuoden aikana.
» Lapsena unelma-ammatti oli lääkäri.
» Haaveilee, että olisi tulevaisuudessakin onnellinen.
» Toivoo inhimillisempiä arvoja Suomen hallitukselle.

Heidi Hahtola

Tiedeviestinnän opiskelija ja freelancer, joka kurkottaa usein oman käsityskykynsä ulkopuolelle.

Lue lisää:

Arkeologi löysi itsestään viestijän

Instagram ja Facebook eivät perinteisesti kuulu arkeologin työkalupakkiin, mutta sosiaalisen median asiantuntija Riikka Harjula yhdistää työssään sujuvasti museoalan ja viestinnän viimeisimmät trendit.

Oulun museo- ja tiedekeskus luupin sosiaalisessa mediassa seikkailee punatukkainen piirroshahmo Lulu, joka kertoo ajankohtaisista näyttelyistä ja tapahtumista. Lulun takaa löytyy niin ikään punatukkainen sosiaalisen median asiantuntija Riikka Harjula.

Harjula vastaa Tiedekeskus Tietomaan, Oulun taidemuseon, Kierikkikeskuksen, Pohjois-Pohjanmaan museon ja Turkansaaren ulkomuseon yhteisten sosiaalisen median kanavien sisällön tuotannosta ja suunnittelusta. Työpäivät ovat varsin vaihtelevia, sillä hän saattaa vierailla kahdessa tai kolmessakin kohteessa päivän aikana. Sosiaalinen media on vietävä sinne missä tapahtuu.

”Museoilla on edelleen korkeakulttuurin leima, mutta somen avulla voi madaltaa ihmisten kynnystä tutustua eri kohteisiin. Museot taipuvat someen oikein mainiosti, enkä keksi mikä ala ei taipuisi”, Harjula pohtii.

Viestinnän tehtävät eivät olleet Harjulan suunnitelmissa vielä lukioikäisenä, sillä hänestä piti tulla tutkija. Historiasta kiinnostunut ylioppilas valitsi pääaineekseen yleisen arkeologian Oulun yliopistossa, koska ”siinä pääsi ulos tekemään”. Harjoittelujaksot arkeologisilla kaivauksilla veivät kirjaimellisesti esihistorian äärelle.

Valmistumisen jälkeen hän päätyi kuitenkin jatko-opintojen sijaan Tiedeviestinnän maisteriohjelma Tiemaan.

”Alle parikymppisenä urasuunnittelu oli vaikeaa, ja vasta arkeologian opintojen aikana opin tuntemaan itseni paremmin. Tiema puolestaan oli hyvin käytännönläheinen ja sen ansiosta olen ennen kaikkea viestijä. Koulutus muutti identiteettini”, Harjula kertoo.

Työpaikkana some

Yliopisto-opintojen jälkeen Harjula on työskennellyt viestinnän suunnitteluprojekteissa Oulun ammattikorkeakoulussa ja Oulun kaupungilla. Tälläkin hetkellä hän vastaa Luupin verkkosivu-uudistuksesta sosiaalisen median suunnittelun ohella.

Nykyistä työtään Harjula kuvaa lottovoitoksi, sillä hän voi hyödyntää sekä viestinnän osaamistaan että museoympäristön tuntemustaan. Sosiaalinen media vaatii kuitenkin jatkuvaa kouluttautumista ja Harjula pitää ammattitaitoaan yllä esimerkiksi lukemalla blogeja. Työssään hän myös valokuvaa ja tekee videoita.

Työn monipuolisuudesta huolimatta hän pitää itseään ennen kaikkea sisällöntuottajana ja tarinoiden kertojana.

”On paljon koulutuksia, joissa kerrotaan, miten käyttää jotain sosiaalisen median sovellusta. Minusta tärkeämpää on ymmärtää somen merkitys brändin rakentamisessa. On eri asia käyttää sosiaalisen median kanavia yksityishenkilönä kuin yrityksenä”, Harjula avaa somen roolia viestinnässä.

Omaakin some-profiilia kannattaa miettiä, etenkin jos aikoo viestintäalalle töihin.

”Myönteinen jälki somessa antaa myös työnantajalle aktiivisen kuvan ja mahdollistaa oman osaamisen esiintuomisen esimerkiksi lisäämällä ansioluetteloon linkin omaan profiiliin”, Harjula vinkkaa.

Yliopisto kaipaa luovuutta

Työelämässä Harjula on löytänyt oman tapansa katsoa viestintää. Hän rakastaa isojen kokonaisuuksien ja strategioiden hahmottelua, mutta välillä somessa saa hullutellakin. Uusia ideoita kehitellään koko työyhteisön voimin. Rohkeus ja mahdollisuus osallistua vetoavat myös yleisöön.

Harjulan mielestä yliopistossakin pitäisi kannustaa luovuuteen enemmän.

”Resurssit ovat joka paikassa tiukalla, mutta aina voi jättää jotain muuta tekemättä. Luovuudesta ei saa tinkiä.”

Omalla urapolullaan Harjula näkee olleen hyötyä etenkin siitä, että hän on uskaltanut tarttua tilaisuuksiin. Esimerkiksi hänen ensimmäinen julkaistu lehtijuttunsa oli kahden aukeaman artikkeli sotakoirien historiasta.

”Olisi sitä ehkä vähän lyhyemmälläkin jutulla voinut aloittaa”, hän nauraa.

Kaiken kaikkiaan Harjula on tyytyväinen opintojensa tarjoamaan osaamiseen. Humanistisessa koulutuksessa hän arvostaa etenkin yleissivistystä, jonka ansiosta hän muun muassa osaa puhua pohjoissaamea ja tuntee intiaanien skalpeeraustavat.

Lisääkin Harjula voisi vielä opiskella. Hänen haaveenaan ovat valokuvauksen tai graafisen alan opinnot. Ja on ovi tutkijanurallekin auki, siitä pitää huolen tällä hetkellä tauolla oleva väitöskirjaprojekti eläinkulttuurista yhteiskunnallisen murroksen kuvastajana.

”Suomessa vakityö on ihanne, mutta minusta ei saa liikaa urautua tiettyyn asiaan. Työ on jatkuvasti muuttuvaa, ja niin on myös oma identiteetti”, hän summaa.

Kuka?

» Valmistunut vuonna 2006 filosofian maisteriksi pääaineenaan yleinen arkeologia. Opiskeli sivuaineinaan museologiaa, taidehistoriaa, klassista arkeologiaa sekä saamea ja pohjoisia kulttuureja. Vuonna 2009 valmistui Tiedeviestinnän maisteriohjelmasta.
» Yliopisto-opinnoissa parasta olivat luennot, joilla sai paitsi tietoa, myös inspiroitui ja oppi itsestään.
» Haastavinta opiskelussa olivat pitkät englanniksi kirjoitetut teokset.
» Ensimmäinen oman alan työ työ oli freelance-toimittaja ja -valokuvaaja. Freelancerina työskentely lähti helposti käyntiin, mutta ei tuntunut omalta jutulta.
» Yleisen arkeologian pro gradu -tutkielma käsitteli saamelaisia noitahautoja. Tieman pro gradu -tutkielmassa tarkasteltiin Kierikkikeskuksen lehdistökuvaa. Ollut Kierikkikeskuksessa myös harjoittelussa opiskeluaikoinaan.
» Töissä Oulun museo- ja tiedekeskus Luupissa sosiaalisen median asiantuntijana.
» Unelmoi, että saisi remontin valmiiksi ja voisi olla omavarainen oman kasvimaan avulla.

Heidi Hahtola

Tiedeviestinnän opiskelija ja freelancer, joka kurkottaa usein oman käsityskykynsä ulkopuolelle.

Lue lisää:

Ruokaa jaettavaksi

Anusha Airin keittiössä palvotaan auringonjumalaa ja leivotaan suomalaisia jälkiruokia.

TEKSTI Roosa Veijola

KUVAT Anna Mansisto

Huumaavat tuoksut täyttävät keittiön, kun Anusha Airi kattaa nepalilaiseen tapaan usean ruokalajin illallisen opiskelija-asuntonsa pöydälle. Tarjolla on dal bhat tarkaria: höyrytetystä riisistä, linssikeitosta ja vihannescurrysta koostuvaa perinteistä nepalilaista arkiruokaa.

Jaettavaksi tarkoitettu dal bhat muodostaa yhteisöllisen nepalilaisen ruokakulttuurin ytimen. Yhteisten linssipatojen ääreen kokoonnutaan jakamaan ruoan lisäksi päivän kuulumiset.

Kolme vuotta sitten ympäristötekniikan maisteriopintojen perässä Suomeen muuttanut Airi laittaa usein ruokaa muiden Oulussa asuvien nepalilaisten opiskelijoiden kanssa. Maan ruokakulttuurin moninaisuus näkyy eri puolilta tulleiden opiskelijoiden ruokatavoissa.

”Nepalilainen ruoka vaihtelee paljon alueittain, joten opetamme usein toisillemme oman alueemme erityisherkkuja”, Airi kertoo.

Ruoasta riittää puheenaiheita myös keittiön ulkopuolella. ”Jaamme ystävieni kanssa usein kuvia päivän aterioista”, Airi kertoo.

Puhvelimomojen, puhvelinlihasta tehtyjen taikinanyyttien kuvien jakamisella saattaa toisinaan olla jopa vakavat seuraukset.

”Saatamme suuttua, jos joku jakaa kuvia tekemistään momoista Instagramissa, eikä kutsu muita syömään”, hän nauraa.

Ystäviensä lisäksi Airi kysyy usein äidiltään neuvoja ruoanlaitossa. Ruoanlaittotaito on Nepalissa perinteisesti siirtynyt äidiltä tyttärelle, mutta monet kaupungistuneet nuoret miehetkin ovat vähitellen alkaneet löytää paikkaansa keittiössä.

”Nykyään nepalilaiset naiset käyvät töissä, joten miesten täytyy osallistua ruoanlaittoon ja kodinhoitoon.”

Paastoa auringonjumalan kunniaksi

Nepalin arkea värittävät lukuisat uskonnolliset juhlat, joissa ruoka on vahvasti läsnä.

”Erityisesti hindulaisuuden suurimpien juhlien Tiharin ja Dashainin aikana syömme hyvin yhdessä. Ruoka on keskeinen osa nepalilaista kulttuuria.”

Uskonnollisuus näkyy Airin ruoanlaitossa myös arjessa.

”Paastoan torstaisin ja sunnuntaisin auringonjumalan kunniaksi. Syön kevyesti hedelmiä, enkä koske liharuokiin”, Airi kertoo ja huomauttaa, että monijumalaisen hindulaisuuden sisällä paastopäivät ja -käytännöt vaihtelevat suuresti. Paaston avulla auringonjumalalta rukoillaan erityisesti henkistä vahvuutta ja hyvinvointia.

”Nepalilaiset ystäväni vähän ihmettelevät, miksi paastoan juuri auringonjumalalle, kun Suomessa on kuitenkin niin pimeää koko ajan.”

Herkkuja ja lähiruokaa

Nepalilaisten arkiruokien lisäksi Airin keittiössä syntyvät nykyisin monet suomalaiset herkut, mutta hän myöntää, että mietoihin makuihin tottuminen vei aikaa.

”Voin pahoin maistaessani ensimmäistä kertaa poronkäristystä ja perunamuusia, koska liha maistui niin raa’alta ja mauttomalta.”

Intialaisesta ja tiibetiläisestä ruokaperinteestä vaikutteita saanut nepalilainen ruoka on naapurimaiden ruokia miedompaa, mutta makujen ja mausteiden runsaus korostuu silti suomalaisissa ruoissa käytetyn suolan ja pippurin rinnalla.

Suomalaisen kummiperheensä kautta Airi on löytänyt erityisesti suomalaiset jälkiruoat. ”Mustikkapiirakka on suosikkini. Pidän jopa mämmistä.”

Suomalaisessa ruoassa Airia viehättävät erityisesti terveellisyys ja raaka-aineiden puhtaus.

”Nepalilainen ruoka on aika rasvaista ja hiilihydraattipitoista, joten olen muuttanut ruokatottumuksiani suomalaisempaan suuntaan. Syön usein salaattia ja vaalean leivänkin olen vaihtanut ruisleipään”, Airi hymyilee ja ottaa lisää öljyssä ja chilissä marinoitunutta kanaa. Yhdessä syödessä on silti lupa nauttia.

Roosa Veijola

Myöhemmän vaiheen historian opiskelija, joka lääkitsee kroonista matkakuumettaan viettämällä matkalaukkuelämää Oulun ja Hongkongin välillä. Instagram: @roosiejemina.

Lue lisää:

Vaihtoehtoista näkökulmaa edustamassa

Räppäri Karri Miettinen eli Paleface on mukana Suomen satavuotisjuhlavuoden suunnittelussa ja edustaa ylpeänä suomiräppärinä vaihtoehtoisia näkökulmia.

TEKSTI Minna Koivunen

KUVAT Inkeri Jäntti

Monipuolinen, monitahoinen, monimutkainen ja laaja. Näin kuvailee räppäri Karri Miettinen eli Paleface Suomen satavuotisjuhlavuotta valmistelevan hallituksen tehtävää.

Heidän kontollaan on muun muassa juhlavuoden 2017 keskeisimmät tavoitteet, periaatteet ja toteutusmuodot esittävä juhlavuoden ohjelmajulistus sekä juhlaohjelmiston suunnittelu. Kuulostaa tosiaan monipuoliselta ja laajalta. Viimeksi näin isosti Suomessa on juhlittu 75-vuotisjuhlavuotta vuonna 1991.

Miettisen lisäksi hallituksessa on laaja kirjo suomalaisia eri alojen ammattilaisia. Mukana on muun muassa historianprofessori Martti Häikiö, muotoilija, yrittäjä Paola Suhonen, Svenska Kulturfoden –säätiön johtaja Leif Jakobsson, piispa Irja Askola ja taiteilija, näyttelijä Manuela Bosco.

”Olen ylpeä, että saan olla minun hyvin radikaalista poliittisesta kapinallisesta näkökulmasta tasapainottamassa kokonaisuutta ja että saan suomiräppärinä ja punkkarina olla mukana sekä edustaa vaihtoehtojengiä.”

Valmisteluorganisaatioon valtiosihteeri Paula Lehtomäen puheenjohtajaman hallituksen lisäksi kuuluu vuosittain kokoontuva, pääministeri Juha Sipilän johtama valtuuskunta, johon kuuluu 70 yhteiskunnan eri alojen edustajaa. Koko juhlavuoden vetäjänä on Oulun yliopiston alumni Pekka Timonen.

Jyrkkien ryhmien aikaa

Karri Miettinen kertoo hallituksen lähteneen työssään liikkeelle perusasioista: sloganeista ja visuaalisesta ilmeestä, jotka ovat kuitenkin vain yksi osa.

”Ennen kaikkea tehtävänämme on ollut herätellä jengiä, että tämmöinen on tulossa ja mitä te meinaatte tehdä?  Suurin haaste on ollut saada viesti kaikille, että on juhlat tulossa ja saada suomalaiset osallistumaan juhlavuoteen maakunta- ja järjestötasolla”, hän kertoo ja jatkaa:

”Minua on kiinnostanut ennen kaikkea se, millaisessa hengessä ja miten maan itsenäisyyttä juhlitaan tällaisena aikana, kun on ilmassa hyvin aggressiivista ja poissulkevaa nationalismia. Tilanne ei ollut näin paha silloin, kun aloitimme joulukuussa 2013.”

Juhlavuoden teemana on yhdessä, tillsammans. Miettinen kertoo, että he haluavat juhlavuotta juhlittavan mahdollisimman avoimessa ja innostavassa hengessä. He ovat pyrkineet luomaan mahdollisimman vähän arvottavaa materiaalia ja välttämään perinteisiä kansallisia symboleita leijonaa ja siniristilippua.

”Olen yrittänyt muistuttaa siitä, että tämä on ristiriitojen, mielipiteiden, someraivon ja meemien aikakautta. Mitä tahansa me teemme tai hallituksessa päätämme, sitä tullaan twistaamaan. Tämä on hyvin jyrkkien ryhmien aikaa.”

Luonnollisesti he ovat hallituksessa pohtineet sitä, millainen merkitys nykyään kansallisvaltiolla on.

”Yhtä mieltä olemme siitä, että voimme olla ylpeitä tietyistä asioista suomalaisina. Minä pidän Suomea nerokkaana maana monella tapaa: historiallisesti edistyksellisenä ja sosiaalisten innovaatioiden maana.”

Mitä juhlavuosi konkreettisesti sitten tarjoaa, siitä Miettinen ei voi vielä puhua kovin yksityiskohtaisesti. Mitään yhtä isoa juhlaa ei tulee, vaan vuoden mittaan järjestetään paljon hienoja kulttuuritapahtumia. Miettinen on pyrkinyt pitämään ääntä siitä, että juhlavuosi ei olisi Helsinki-keskeinen ja mukaan otetaan uudetkin suomalaiset.

”Hyvin monet järjestöt ja yhteiskunnalliset tahot ovat ajatelleet, että annetaan lahja Suomelle ja kaikilla on hankkeita: isoilla ja pienillä yrityksillä, brändeillä, urheilumaailmassa, järjestötasolla ja kaikki valtion instituutiot juhlivat juhlavuotta. On tulossa makeita, positiivisia juttuja. Ihan yllättäviä!”

Oulun ylioppilaslehti 2016

Suomiräppiä uusiin paikkoihin

Tänä keväänä Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana -kokoonpanon kanssa keikkaileva Miettinen on viime aikoina työskennellyt monenlaisten projektien parissa. Hän sai vasta valmiiksi musiikin Helsingin kaupunginteatterin lastennäytelmään AtomiAatos, johon hän sävelsi 90-luvun henkistä räppiä ja r’n’b:tä. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun lapsille suunnatussa teatteriesityksessä on oikeaa räppiä.

Teatterin lisäksi Miettinen on tehnyt viime aikoina musiikkia valkokankaille kuten syyskuussa ensi-iltaan tulevaan Antti J. Jokisen Pahan kukat -elokuvaan. Muitakin elokuvaprojekteja hänellä on ollut, mutta niistä ei voi vielä puhua. Myöhemmin tänä vuonna luvassa on myös Palefacen omaa soolomateriaalia.

Räppärin uusi aluevaltaus keikkarintamallakin on edessä kuluvana vuonna, kun hän tekee ensimmäisen Yhdysvaltojen-kiertueensa yhdysvaltalaisräppäri MC Matren kanssa.

Eroa oman soolomusiikin ja teatteri- ja elokuvamusiikin tekemisessä ei Miettisen mukaan ole.

“Siinä ollaan samojen asioiden kanssa tekemisissä, mutta tietysti aiheet määrittyvät teoksen kautta. Esimerkiksi Pahan kukat -elokuvaan tein modernia räppiä, jossa on mukana jousikvartetti ja bängäävät räppibiitit. Sitten taas toiseen leffaprojektiin tulee amerikansuomalaista työväenlaulumusiikkia. Ne ovat musiikillisesti hyvin eri maaperästä.”

Miettinen on kiitollinen nykyisestä asemastaan, että saa valikoida töitä ja tehdä mielekkäitä projekteja.

“Mielenkiintoisia työtarjouksia on tullut ja joita saan tehdä. Koen, että teen pioneerihankkeita ja vien suomiräppiä uusiin paikkoihin.”

Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana keikalla Oulussa perjantaina 11.3. Oulun Musiikkijuhlilla.

Minna Koivunen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja, joka pyrkii ymmärtämään maailmaa pala palalta, oppii joka päivä jotain uutta ja rakastaa uimista. Twitter: @koominna

Lue lisää:

Vauvan kanssa luennoilla

Opiskelijaroolit-juttusarjassamme esittelemme erilaisia rooleja, joita opiskelijoillamme Oulun yliopistossa on. Tällä kertaa esittelemme tietojenkäsittelytieteiden opiskelija MIlla Aholan, joka käy luennoilla alle vuoden ikäisen vauvansa kanssa.

TEKSTI Laura Tauriainen

KUVAT Laura Tauriainen

Syksyllä 2014 kolmatta lastaan odottava Milla Ahola irtisanottiin työstään Nokia Microsoftilla. Hän oli toiminut kouluttajana ja työ ihmisten parissa kiinnosti edelleen, mutta irtisanomisen myötä tarjoutui mahdollisuus vaihtaa alaa. Hän halusi hyödyntää raskaus- ja vauva-ajan tehokkaasti.

Ahola suoritti raskausaikana 60 opintopistettä Ammatillisessa opettajakorkeakoulussa pedagogisia opintoja, jonka myötä hän sai opettajan pätevyyden aikuiskoulutuspuolelle. Ahola käy tällä hetkellä maisteriopintoja tietojenkäsittelytieteessä sivuaineenaan matematiikka. Haaveissa siintää pääsy luokanopettajakoulutukseen, ja sitä edistääkseen hän opiskelee avoimessa yliopistossa alku- ja esiopetusta.

”Koulutusteknologia kiinnostaa. Voisin jo tehdä gradun kasvatustieteen puolelle, niin pääsisin sitten mahdollisimman nopeasti kentälle. Tarvitsen paperit, jotta voin opettaa yläkoulun lisäksi myös alakoulussa.”

Harvat tunnit hyötykäytössä

Ahola opiskelee, kun hänen esikoisensa on koulussa, 5-vuotias osapäivähoidossa ja pienin nukkuu päiväunia. Toinen mahdollisuus on iltaisin ennen nukkumaanmenoa.

”Tehokasta aikaa on päivisin pari tuntia kolmena päivänä viikossa. Onhan tämä haasteellista ja vaatii itseltä paljon, mutta se on asennekysymys”, toteaa Ahola.

Vapaa-aikanaan tehokas nainen hiihtää, juoksee, tekee käsitöitä ja on yhtenä valmentajana lapsensa jalkapallojoukkueessa. Avoimen yliopiston kursseilla, joissa on lähiopetusta, hän on käynyt 11-kuukautisen Ennin kanssa. Luennoitsijalta hän on kysynyt, saako vauva olla mukana. Aholan mukaan Enni on ollut helppo vauva ja käyttäytynyt luennoilla hyvin.

”Luennoitsijan ajatusmaailma ratkaisee paljon. Hirveän hyvin he ovat suhtautuneet ja olleet joustavia. Moni kaveri on ihmetellyt, miten jaksan ja selviän kaiken tavaran kanssa. Itsellä täytyy olla varmuus siihen, että pystyy. Vauva kyllä sopeutuu.”

Ahola neuvookin lähtemään vauvan kanssa heti liikkeelle. Hän poistuu luennolta syöttämisen ja vaipanvaihdon ajaksi ja palaa sitten takaisin. Myös toteutustapa vaikuttaa siihen, miten hyvin vauvan kanssa voi osallistua. Kurssit ovat olleet pääasiassa keskustelupainotteisia ja porukka on pysynyt samana. Ihmiset tottuivat nopeasti mukana pyörivään vauvaan.

”Vauvan kanssa on helpompi, kuin vaikkapa 3–4-vuotiaan. Vauva ei vielä osaa liikkua eikä puhua. Isomman lapsen höpötys voisi häiritä liikaa”, Ahola miettii.

Opinto-ohjaus on monimuoto-opiskelijalle tärkeää

Milla Ahola haluaa valmistautua siihen, että hänellä olisi mahdollisimman paljon mahdollisuuksia, kun paluu työelämään koittaa. Hän ei ole katunut valintaansa opiskella lapsen vauva-aikana.

”Ei ole ollut vaihtoehtoja. Nykypäivänä pitää olla useampi kuin yksi tie.”

Paletti pysyy kasassa, vaikka hänen yrittäjänä työskentelevä miehensä onkin kiireinen. Enni-vauvan on voinut nyt jättää paremmin hoitoon muille, kun rintaruokinta on vähentynyt. Ahola suosittelee muille samassa elämäntilanteessa oleville verkko-opintoja, joita voi suorittaa oman aikataulun puitteissa ja fyysistä läsnäoloa ei vaadita.

”Pitää hakea erilaisia väyliä, millä saa puuttuvat palaset kasaan. Vaihtoehtoja on paljon ja polkuja monenlaisia ja siksi opinto-ohjaus on tärkeää. Kannattaa mennä rohkeasti kertomaan tilanteestaan ja pyytää apua ja neuvoa”, Ahola rohkaisee.

Oulun yliopistoon hän toivookin enemmän vaihtoehtoisia suoritustapoja ja monipuolisuutta. Tästä huolimatta Aholan mukaan opintojen suorittaminen on mahdollista myös tavallisesta poiketen. Haaveidensa toteuttaminen kannattaa.

”Tämä on enemmän myös mahdollisuus. Aion olla vauvan kanssa kotona, kunnes hän on 3-vuotias. Haluan, että minulla on omiakin juttuja. Tärkeää on tietää itse, mihin pystyy”, Ahola muistuttaa.

 

Kuka?

Milla Ahola

» 35-vuotias tietojenkäsittelytieteen maisteriopiskelija.
» Aiemmalta koulutukseltaan diplomi-insinööri.
» Perheeseen kuuluu aviomies, 8- ja 5-vuotiaat lapset sekä 11-kuukautinen vauva.
» Asuu Rajakylässä.

Laura Tauriainen

34-vuotias tiedeviestinnän maisteri ja copywriter. Löydät hänet Instagramista nimellä @lauratau. Lisäksi hän harrastaa laulamista, koiran rapsuttelua ja lukemista.

Lue lisää:

Siirin SYL-kuulumiset

OYY:n Siiri Nousiainen on vuoden 2016 Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) hallituksen varapuheenjohtajana. Kysymme Nousiaiselta kuulumisia opiskelijapolitiikan ytimestä vuoden mittaan.

Miten ensimmäiset kuukaudet SYL:n hallituksessa ovat menneet?

Alkuvuosi on mennyt kuin siivillä! Kaksi ensimmäistä kuukautta olemme perehtyneet sylliläisten arkeen ja rakentaneet tulevaa vuotta näköiseksemme.

Miten tosuprojektit, joissa olet mukana, ovat edenneet?

Minun vastuullani on tänä vuonna liiton linjapaperin uudistaminen ja viestintäämme pureutuva Opiskelijan oikea elämä -projekti. Linjapaperin uudistaminen on hyvin monipuolinen ja laaja projekti, sillä kaikki ylioppilaskunnat tulevat olemaan prosessissa tiiviisti mukana.

SYL:ssä on ajankohtaista tällä hetkellä varmasti vain yksi asia?

Poliittinen tilanne on tällä hetkellä opiskelijoiden ja SYL:n kannalta todella haastava. Tiistaina 1.3. ilmestyi opintotukiuudistuksen selvitysmies Roope Uusitalon raportti, joka ei sisältänyt kaivattua uudistusta, vaan maan hallituksen antamiin säästöehtoihin ahdetun leikkauslistan. Nykymuotoinen opintotuki on ollut sen käyttöönotosta 1990-luvun alusta saakka koulutuspoliittinen ohjausväline, jolla on pyritty kontrolloimaan opiskelijoiden käyttäytymistä haluttuun suuntaan.

Eikä selvitysmiehen raportti tarjoa opiskelijoille mitään uutta, vain lisää piiskaa: opintotuen ehtojen kiristämistä, opintolainan hyvityksen heikennystä, opintorahan määrän laskemista ja velkaantumisen kasvattamista. Opintotuen heikentäminen saa jo riittää. Leikkauspäätökset tehdään vasta myöhemmin tänä vuonna, eli vielä voimme vaikuttaa! Tule mukaan mielenosoitukseen keskiviikkona 9.3. Helsingin Senaatintorille!

 

 

 

 

 

Minna Koivunen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja, joka pyrkii ymmärtämään maailmaa pala palalta, oppii joka päivä jotain uutta ja rakastaa uimista. Twitter: @koominna

Lue lisää: