Jutut kategoriassa Päähenkilö - Sivu 2 8:stä

”Hyvällä opettajalla on luovuutta ja motivaatiota opettaa” – Elina Niemitalo-Haapola on vuoden 2021 Jäätävän hyvä opettaja

Vuoden 2021 Jäätävän hyväksi opettajaksi valittu Elina Niemitalo-Haapola työskentelee logopedian yliopistonlehtorina ja tutkinto-ohjelma vastaavana. Luento-opetuksen ohella Niemitalo-Haapola ohjaa opiskelijoiden kandidaatintutkielmia ja graduja. Lisäksi hän ohjaa logopedian opintoihin kuuluvia terapiajaksoja. Valinnan Jäätävän hyvästä opettajasta teki Oulun Yliopiston ylioppilaskunnan hallitus. Palkinnon saajaksi sai ehdottaa opettajaa miltä tahansa koulutusalalta. Kaikkiaan ehdotuksia tuli 25, joista OYY:n karsinnan jälkeen jatkoon […]

Päähenkilö

TEKSTI Waltteri Niiranen

KUVAT Tuuli Heikura

Vuoden 2021 Jäätävän hyväksi opettajaksi valittu Elina Niemitalo-Haapola työskentelee logopedian yliopistonlehtorina ja tutkinto-ohjelma vastaavana. Luento-opetuksen ohella Niemitalo-Haapola ohjaa opiskelijoiden kandidaatintutkielmia ja graduja. Lisäksi hän ohjaa logopedian opintoihin kuuluvia terapiajaksoja.

Valinnan Jäätävän hyvästä opettajasta teki Oulun Yliopiston ylioppilaskunnan hallitus. Palkinnon saajaksi sai ehdottaa opettajaa miltä tahansa koulutusalalta. Kaikkiaan ehdotuksia tuli 25, joista OYY:n karsinnan jälkeen jatkoon valikoitui seitsemän kandidaattia. OYY:n hallitus teki valinnan 3.3.2022 pitämässään kokouksessa ja se julkistettiin OYY:n Annos-vuosijuhlilla 9. huhtikuuta.

Niemitalo-Haapola on opiskellut ja valmistunut itsekin Oulun yliopistosta. Kiimingin lukiosta ylioppilaaksi kirjoittaneelle Oulussa opiskelu oli aikoinaan luontainen vaihtoehto. Alavalinta ei kuitenkaan ollut itsestään selvä. Logopediaan hän päätyi omien sanojensa mukaan, koska häntä kiinnostivat alan opiskelussa sopiva yhdistelmä logopedian, psykologian, lääketieteen ja fonetiikan opintoja.

Niemitalo-Haapola koki alan ihmisläheiseksi ja sopivan siksi myös kaltaiselleen vuorovaikutuksesta pitävälle ihmiselle. Alan ydin onkin hänen mukaansa juuri vuorovaikutuksessa. Niemitalo-Haapolan ura on kulkenut sittemmin myös suuntaan, jota hän ei aluksi osannut ennustaa.

Jäätävän hyvä opettaja Elina Niemitalo-Haapola

“Muistan silloin aikoinaan ne keskustelut äitini kanssa. Nuoren lukiolaisen ehdottomuudella ajattelin, että opettajaa minusta ei ainakaan tule.”, hän naurahtaa.

Niemitalo-Haapola on työskennellyt kliinisissä puheterapeutin tehtävissä erilaisissa työyksiköissä ja sivutoimisena tuntiopettajana Oulun seudun ammattiopistossa. Lopulta hän halusi kuitenkin katsoa alaansa “eri vinkkelistä” ja pitää pienen tauon. Hän päätyi hakemaan yliopisto-opettajan paikkaa.

“Nyt sitä taukoa onkin kestänyt jo 14 vuotta”.

Niemitalo-Haapola kiitteleekin työnantajaansa mahdollisuudesta suorittaa kaikkiaan 60 opintopisteen verran pedagogisia opintoja, joka hänen mukaansa on antanut toisaalta kykyä teoreettiseen pedagogiseen ajatteluun, mutta myös konkreettisia käytännön ajatuksia.

“Kyllä sieltä on paljon siihen omaan työkalupakkiin tullut”.

Ajattelin, että opettajaa minusta ei ainakaan tule.

Niemitalo-Haapola kokee monipuolisen työnsä rikkautena. Työviikon aikana on mahdollisuus tehdä hyvin erilaisia työtehtäviä. Hän kuvaa olevansa kuin jonglööri, jolla on jatkuvasti useampi pallo ilmassa samaan aikaan.

Liikaa rikkonaisuutta hän kuitenkin pitää työssään riskinä, jota tulee välttää: “Mitä enemmän on palloja, sitä suurempi on myös riski pallojen tipahtamiseen”, hän toteaa. Periodirakenne yliopistossa helpottaa työn järjestelyä.

Logopedia on varsin nuori ala ja Oulun yliopiston logopedian tutkimusyksikkö juhlii tänä vuonna 40-vuotista taivaltaan. Sinä aikana on saatu paljon uutta tutkimustietoa. Niemitalo-Haapolan aloittaessa työuransa 2000-luvun alussa painottui vahvasti terapeutin ja asiakkaan välinen yksilöterapia. Sen jälkeen alalla on alettu puhua aikaisempaa enemmän yhteisön ohjaamisesta ja osallistamisesta sekä ennaltaehkäisyn tärkeydestä. Yhä enemmän puhutaan myös näyttöön perustuvasta päätöksenteosta ja työskentelystä sekä toimintakyvystä ja elämänlaadusta.

Opettajan työssä Elina Niemitalo-Haapola nostaa esille tavoitteellisuuden. Opettajan tulee tietää mitä on tekemässä ja miksi. Myös opetuksen linjakkuus on hänelle tärkeää. Suunnitelman, toteutuksen ja arvioinnin on oltava linjassa keskenään. Tärkeimmäksi asiaksi työssään hän kokee vuorovaikutuksen opiskelijoihin riippumatta siitä tapahtuuko se ohjaustilanteessa tai luennolla.

“Olen itse kokenut todella raskaana tämän etäopetusajan. Kun olen läppärilleni luennoinut, niin ei se ole minulle paljoa palautetta ja feedbackia antanut.”

Entä minkälainen persoona Niemitalo-Haapola on opettajana?

“Haluaisin nähdä itseni helposti lähestyttävänä. Toisaalta haluan olla opettajana looginen. Haluan tuoda esille taustat opettamissani asioissa.”

Opetusmetodeista oleellinen on tavoitteellisuus. Kurssille ja oppimistehtäville on luennon alussa on selvitettävä oppimistavoitteet.

“Ohjaustilanteissa ajattelen, että olen mukana tukemassa opiskelijaa. Vaikka välillä neuvotuttaa hiukan liikaa, niin tärkeää on viedä opiskelijan omaa ajatusta ja oivallusta eteenpäin.”

Opiskelijoiltaan Niemitalo-Haapola odottaa oma-aloitteisuutta ja aktiivisuutta.

“Vaikka olen ollut yliopistolla jo vuosia, niin minulla on vahva puheterapeutti-identiteetti. Ajattelen, että opiskelijani ovat tulevia kollegoitani. Yliopistosta valmistutaan pääasiassa vaativiin asiantuntijatehtäviin ja niissä tarvitaan aktiivista otetta.”

Pedagogiset taidot ja empatia puhuvat puolestaan

Oulun yliopiston ylioppilaskunta painotti Jäätävän hyvän opettajan valinnassa muun muassa opettajan innostavuutta, ammattitaitoa, loogisesti etenevää opetusta, moninaisia arviointimenetelmiä ja kykyä ottaa opiskelijoiden tarpeet huomioon joustavasti.

Ei siis ihme, että Niemitalo-Haapola on se keneen valinta lopulta osui. Valintaa varten kerätyssä opiskelijapalautteessa Niemitalo-Haapolaa kuvattiin innostavaksi lueonnoijaksi ja asiantuntevaksi logopediksi. Hänen kuvattiin hyödyntävän monipuolisesti moderneja opetusmenetelmiä. Erityisesti kiitosta hän sai erilaisten opiskelijoiden huomioon ottamisesta, joka koettiin korona aikana tärkeäksi ominaisuudeksi.

Opiskelijoiden mielestä hän on opiskelijalähtöinen opettaja, joka kehittää kursseja opiskelijapalautteen pohjalta. Arvostusta keräsivät oppimistehtävien monipuolisuus ja mahdollisuus päästä hyödyntämään osaamista käytännössä. Niemitalo-Haapolaa pidetään pedagogisesti korkeatasoinen opettaja, joka auttaa opiskelijaa oman tiensä löytämisessä.

Vapaa-ajalla perhearkea ja liikuntaa

Mutta opettajatkaan eivät ole vain opettajia. Miten Niemitalo-Haapola palautuu työpäivästään? Hän kertoo, että työstä palautumisessa Niemitalo-Haapolaa auttavat järjestötoiminta, normaali perheenäidin arki ja liikunta. Ulkona luonnossa liikkuminen, laskettelu talvisin ja pitkäaikainen rakas harrastus tanssillinen voimistelu auttavat jaksamaan.

Entä ketkä Elina Niemitalo-Haapolaa ovat inspiroineet eniten? Oman alansa logopedian kentältä hän nimeää väitöskirjaohjaajansa Eira Jansson-Verkasalon ja Teija Kujalan.

“Väitöskirjaohjauksen lisäksi heiltä sai paljon kokemuksellista oppia opiskelijan kohtaamisesta, palautteen antamisesta, prosessin eteenpäin viemisestä ja kannustamisesta vaikeina hetkinä”, hän toteaa.

Henkilökohtaisessa elämässään Niemitalo-Haapolaa on inspiroinut eniten oma mummo, jolla on yli 90 vuoden iästä huolimatta ennakkoluuloton asenne oppimista kohtaan. “Kun mahdollisuus tuli, hän osallistui iPadin käyttökoulutukseen ja seuraa edelleen laitteella sisältöjä aktiivisesti. Hänellä on ollut 1920-luvulla syntyneenä melkoinen oppimisen taival yhteiskunnan muuttuessa.”

Mitä mieltä Elina Niemitalo-Haapola on valinnastaan Jäätävä hyväksi opettajaksi?

“Onhan tämä todella hieno ja upea palkinto ja olen otettu siitä, että opiskelijat ovat tätä halunneet minulle ehdottaa. Tämä on suuri kunnia myös koko logopedian yksikölle ja opetustyölle, jota teemme, sillä ideoimme ja toteutamme kursseja usean opettajan voimin. Mielettömän hienoa, että tällainen palaute ja tunnustus tulee. Ja iso kiitos kuuluu tietysti logopedian opiskelijoille, joiden kanssa on ilo tehdä töitä.”

Millainen sitten on hyvä opettaja? Elina Niemitalo-Haapolan mielestä resepti löytyy opetusmotivaatiosta, loogisuudesta ja luovuudesta:

“Hyvällä opettajalla on motivaatio opettaa ja loogista ajattelukykyä, jotta pystyy oivaltamaan, mikä on keskeistä. Tarvitaan myös luovuutta, jotta on kykyä käyttää erilaisia menetelmiä. Me ihmiset olemme vuorovaikutustavoiltamme erilaisia, joten ei ole yhtä oikeaa tapaa opettaa, mutta on hyvä olla tietoinen omasta tavastaan opettaa ja omasta vuorovaikutuksesta. Että on pysähtynyt välillä miettimään tätä.”

Kuka?

» Elina Niemitalo-Haapola.

» Logopedian yliopistonlehtori ja tutkinto-ohjelmavastaava Oulun yliopistossa.

» Kotoisin Kiimingistä

» Toiminut yliopisto-opettajana vuodesta 2008 lähtien.

Mikä?

» Jäätävän hyvä opettaja palkittiin Annos 62-vuosijuhlilla 9. huhtikuuta.

» Valintakriteereinä olivat innostavuus, asiantuntevuus, loogisesti etenevä opetus, osaamistavoitteiden selittäminen, opiskelijoiden tarpeiden huomioiminen ja monipuolisten arviointimenetelmien hyödyntäminen.

» Palkinto jaettiin kuudennen kerran. Aikaisemmin se on myönnetty Katja Sutelalle, Vesa-Matti Pohjaselle, Oliver Jardelle, Matti Niemelälle, ja Matti Kangaspuoskarille.

» Palkinnon saajaksi sai esittää ketä tahansa Oulun yliopiston opettajaa.

» Oulun yliopiston Ylioppilaskunnan hallitus teki valinnan kokouksessaan 3. maaliskuuta.

Julkaistu 3.5.20228.11.2022

Waltteri Niiranen

Filosofian maisteri pääaineena yleinen historia. Asiakeskeinen radikaali. Humoristi ja humanisti, joka tykkää 90-luvun Simpsoneista ja kissoista.

Lue lisää:

Omat intohimot edellä

Liese Jokiperä perusti kuusi vuotta sitten Facebook -ryhmän, jonka suosiota hän ei osannut odottaa – siitä tuli ammatti ja suunnitelmat teknillisestä korkeakoulusta vaihtuivat kauppakorkean kursseihin ja haaveisiin sarjayrittäjyydestä. Olin ennen ihminen, jolla pitää olla tarkka suunnitelma. Tavallisena arkipäivänä, noin kuusi vuotta sitten, Liese Jokiperä pyöri netissä. Kauneudesta ja muodista kiinnostuneena Jokiperä pyöritteli mielessään ideaa aiheen […]

Ihmiset Opiskelu Päähenkilö

TEKSTI Kaisa-Reetta Seppänen

KUVAT Kaisa-Reetta Seppänen

Liese Jokiperä perusti kuusi vuotta sitten Facebook -ryhmän, jonka suosiota hän ei osannut odottaa – siitä tuli ammatti ja suunnitelmat teknillisestä korkeakoulusta vaihtuivat kauppakorkean kursseihin ja haaveisiin sarjayrittäjyydestä.

Olin ennen ihminen, jolla pitää olla tarkka suunnitelma.

Tavallisena arkipäivänä, noin kuusi vuotta sitten, Liese Jokiperä pyöri netissä. Kauneudesta ja muodista kiinnostuneena Jokiperä pyöritteli mielessään ideaa aiheen ympärille keskittyneestä Facebook -ryhmästä. Surffailun lopputulemana hän perusti Nordic Style and Beauty -ryhmän joka tulisi kasvamaan Suomen suosituimmaksi kauneusalan verkkoyhteisöksi. Alustalle alkoi virrata kauneudesta kiinnostuneita suomalaisia ja yhteisö kasvoi. Niin paljon, että se alkoi työllistää Jokiperää. “Aluksi järjestettiin arvontoja yhteisölle kiitoksena mukanaolosta. Tuolloin arpajaispalkinnot maksettiin itse. Vähitellen yritykset alkoivat kiinnostua konseptista ja saimme kaupallisia yhteistöitä.”

Jokiperä kertoo tapauskohtaisia esimerkkejä verkkoyhteisön voimasta. Nordic Style and Beauty -ryhmässä levisi sana brändistä, joka oli Suomessa uusi ja jota maahantuoja ei ollut ehtinyt markkinoida missään. Tuotteet olivat hittejä jo ennen kuin ne ehtivät kauppojen hyllyille: “Maahantuoja ihmetteli, että miten ihmeessä naiset löytävät tuotteen, kun sitä ei ole edes markkinoitu.” Jokiperä kertoo myös tapauksesta, jossa tuote nousi hitiksi yhteisössä – pian se vietiin myymälän hyllyiltä keskusvarastoa myöten. “Markkinointipäällikkö laittoi sähköpostia, että jäljet johtivat meihin.”

Kuusi vuotta sitten Facebook-ryhmät olivat vielä uusia. Tänään NSB on yli 61 tuhannen suomalaisen yhteisö, jossa keskustellaan aktiivisesti kauneudesta: “Aika syvään päähän ollaan menty. Tänä päivänä ihmiset ovat tosi tiedostavia ja kiinnostuneet kosmetiikasta raaka-aineista lähtien.”

Jokiperä on itse aina ollut kiinnostunut muodista ja kauneudesta, mutta ammattia siitä ei ollut tarkoitus tulla. “Yhdeksännen luokan jälkeen haaveilin kosmetologin opinnoista, mutta äiti patisti lukion suuntaan.” Jokiperä ajattelikin, että kauneus- ja muotiharrastus kulkee sivussa ja on tulevaisuudessa vastapainona työlle. Opiskelusta kiinnostunut nuori nainen aikoi teknilliseen korkeakouluun – hänestä piti tulla laivainsinööri. “Mun lempiaine alakoulussa oli matematiikka ja olin tosi hyvä siinä. Yläkoulussa fysiikka ja kemia alkoi kiinnostaa myös.” Jokiperä miettii, että kiinnostus luonnontieteitä kohtaan sitoo kiinnostusta kosmetiikkaan: “Kosmetiikassa minua kiinnostaa tosi paljon tiede tuotteiden takana. Mihin perustuu esimerkiksi se, että jokin tietty rasva auttaa johonkin tiettyyn ongelmaan, miten saadaan värjättyä hiuksia ja miten se (toim.huom. kosmetiikka) vaikuttaa ihmiskehoon.”

Into yrityksen kehittämiseen vei kauppakorkeaan

Kaverit naureskelevat, että eivät tiedä, missä minä olen ensi viikolla.

Kauppakorkeassakin Jokiperä maalaili polkua markkinointiin, mutta tarjontaan tutustuessa hän kiinnostui taloustieteestä. Hän innostui siitä niin, että kirjoittaa tällä hetkellä kandidaatin tutkielmaa käyttäytymistaloustieteistä. Häntä kiinnostaa, miten esimerkiksi sosiaalinen media vaikuttaa ihmisten ostopäätöksiin.

Kauneusmaailma imaisi Jokiperän mukaansa. NSB:n suosion myötä hän opiskeli meikkaaja-maskeeraajaksi ja teki töitä freelancer-meikkaajana tapahtumissa, kuvauksissa ja muotinäytöksissä. Itsensä ja yrityksen kehittämisen into avasi Jokiperän mielessä ajatuksen kauppakorkeaan hakemisesta: “Mietin, että se voisi olla mun polku.” Oulu valikoitui hakukohteeksi kavereiden vinkkien ansiosta, he kehuivat Oulun meininkiä hyväksi.

Jokiperä kuvailee itseään heittäytyjäksi: “Kaverit naureskelevat, että eivät tiedä, missä minä olen ensi viikolla.” Hänellä on myös ollut haasteita valita omaa reittiään, sillä innostusta on riittänyt moneen suuntaan. “Olin ennen ihminen, jolla pitää olla tarkka suunnitelma. Siihenhän meitä ohjataan koulussa ja muutenkin yhteiskunnassa ja kasvatuksessa. Huomasin, että se aiheutti mulla ahdistusta ja aloin kyseenalaistamaan sitä ja elämä on rullannut paljon paremmin, kun on etsinyt suuntaviivat eikä ole liikaa jäänyt hiomaan yksityiskohtia vaan antanut niiden muodostua siinä matkan varrella.”

Jokiperän kumppani on ammatikseen treidaaja, joten arjessa taloustieteen käsitteet ovat jatkuvasti läsnä. Peilatessaan kertynyttä tietoaan sosiaalisessa mediassa käytävään talouskeskusteluun Jokiperä havainnoi, että paljon jätetään kertomatta tai asioita ei selvitetä ihmisille – syntyi instagram-tili @johdannaiset, jota Jokiperä ja hänen kumppaninsa pitävät. Tili syntyi harrastuksena ja on jäänyt vauva-arjen pyörteissä sivummalle, mutta sen olisi tarkoitus aktivoitua uudelleen: “Mulla olisi niin paljon asiaa siihen liittyen! Siitä, miten kaikki kytkeytyy isompaan kokonaisuuteen, eivätkä asiat ole niin mustavalkoisia, kuin monet sijoittamiseen liittyvät tilit antavat ymmärtää. Monilla tileillä voidaan kertoa, että on nyt on matalan koron kausi, mutta ei tarkenneta, miksi ja mitkä asiat siihen vaikuttavat tai mitä riskejä siihen liittyy.”

Sosiaalinen media hallintaan ja hyvät puolet esiin

Pian Jokiperä on kauppatieteiden kandidaatti. Se on titteli, joka on helpompi määritellä kuin someammattilainen: “On hankalaa kutsua itseään somen ammattilaiseksi, koska siitä oppii koko ajan niin paljon ja huomaa, kuinka vähän tiesi aikaisemmin.” Sosiaalinen media on vuonna 2021 jo kaiken lävistävä media, jonka läsnäoloa arjessa on vaikea pakoilla. Jokiperä tiedostaa asian hyvät ja huonot puolet ja peräänkuuluttaa sosiaalisen median hallintaa. “Ajattelen, että äitinä tehtäväni on itse perehtyä someen ja kasvattaa lapsia tulevaa varten. Some on tänä päivänä niin arkinen asia, ettei siitä voi lapsia erossa pitää. Pitää löytää keinot, jolla asettaa lapselle raamit ja säännöt, jotta voi kertoa mitä hyvää ja huonoa somessa on ja miten siellä tulee käyttäytyä.”

Tänä syksynä Jokiperä on palaamassa koulun penkille ja aloittaa maisteriopinnot Oulun kauppakorkeakoulun johtamisen pääaineessa. Alunperin suuntana oli taloustiede, mutta raskauden takia Jokiperä jätti keväällä hakematta paikkaa. Mielessä on vielä mahdollisuus taloustieteen yhdistämisestä johtamiseen.

Sarjayrittäjyyttä kaavaileva Jokiperä on innoissaan tulevasta: “Meinasin eka pitää välivuoden, mutta se saattaa olla uhka tai mahdollisuus, sillä se voi venyä tosi pitkäksi ajaksi, jos sitä lähtee pitämään. Palaan koulun penkille, yritän saada kandin kasaan ja hakea uusia rutiineja omassa yrittäjyydessä.” Tekemistä riittää esimerkiksi kauneuden verkkokaupan eteenpäin viemisessä ja uusien tuotteiden kehittämisessä. Onhan näitä.

Kuka on Liese Jokiperä, kun hän ei ole töissä? “Ihan tavallinen ihminen. Oon heittäytyjä! jos vaisto sanoo, että tähän kannattaa hypätä mukaan, niin hyppään.”

KUKA?

LIESE JOKIPERÄ

28-vuotias
Kotoisin Helsingistä
Asuu Pohjanmaalla, ainakin sadonkorjuun ajan, kumppanin ja lapsen kanssa.
Opiskelee Oulun yliopiston kauppakorkeakoulussa.
Vapaa-ajallaan viettää normaalia perhearkea, katsoo Netflixiä ja käy crossfit-treeneissä.
Unelmoi tällä hetkellä sarjayrittäjyydestä.

Julkaistu 21.9.202121.9.2021

Kaisa-Reetta Seppänen

Biologian ja viestinnän opiskelija, joka nauttii aikaisista aamuista, viileästä säästä, syväluotaavista ilmiöjutuista, tietokirjoista ja sarjamaratoneista.

Lue lisää:

Binäärin tuolla puolen: Juuli Koskinen taistelee sateenkaarioikeuksien puolesta

Kirjallisuuden opiskelija Juuli Koskinen kokee tulevansa sivuutetuksi yksinkertaisissa asioissa: jatkuvasti pitäisi valita olevansa joko nainen tai mies. Kyllästyminen yliopiston heteronormatiivisuuteen ja sukupuolibinääriin johti uuden järjestön perustamiseen.

Ihmiset Päähenkilö

TEKSTI Minne Mäki

KUVAT Joel Karppanen

”Ne ovat yksinkertaisia asioita, joita sateenkaariyhteisössä osataan ottaa huomioon. Muissa järjestöissä niitä ei pakosti edes ajatella.” Näin kirjallisuudentutkimuksen opiskelija Juuli Koskinen kuvailee yliopistolla kokemaansa hienovaraista syrjintää ja seksismiä.

Luonnehdintaa on edeltänyt pitkä listaus arkisia käytäntöjä ja lausahduksia, joihin keskiverto-opiskelijan ei välttämättä tarvitse kiinnittää huomiota. On usein valittava joko naisten tai miesten vessoista, saunavuoroista ja pukuhuoneista, kuunneltava tytöttelyä tai pojittelua sekä seurattava puheita, jotka alkavat fraasilla ”hyvät naiset ja herrat”. Lisäksi sitseillä on vaikeaa välttyä kännisten opiskelijoiden homoläpältä.

Nämä eivät ole uusia kritiikin aiheita. Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen laajan kirjon huomioon ottaminen on jo monessa ympäristössä itsestäänselvää. Useisiin suomalaisiin yliopistoihin on jo esimerkiksi lisätty huomattava määrä unisex-vessoja ja -pukuhuoneita. Oulun yliopistossa unisex-vessoiksi on muutettu 36 kappaletta ensimmäisen kerroksen yksittäisiä vessoja. Kokonaisvaltaista muutosta hidastaa se, että osa vessoista sijaitsee palveluntuottajien alueella, eikä siis ole yliopiston päätös muuttaa niiden sukupuolittuneisuutta.

Siksi Koskinen päätti aktivoitua.

Hän kuuluu heihin, jotka eivät sovi ennalta määrätyn normiopiskelijan malliin. Oma erilaisuus ja yliopiston vakiintuneet rakenteet aiheuttavat vääjäämättä kokemuksen ulkopuolisuudesta, kun joutuu toistuvasti kysymään: Entä minä?

Vuosi sitten heräsi kuitenkin myös toinen kysymys.

“Oulussa ei ole sateenkaariopiskelijoille mitään omaa järjestöä, vaikka Helsingissä, Turussa ja Tampereella on. Voisinko mä ite järkkää sen?”

Yhteydenotto kahteen opiskelukaveriin johti sanan nopeaan leviämiseen: tällä hetkellä järjestön perustamista valmistelee Koskisen lisäksi 39 muuta opiskelijaa. Ooka ry:n eli Oulun korkeakouluopiskelijoiden sateenkaariyhdistyksen perustamiskokous on huhti-toukokuun vaihteessa.

Into, jolla uuteen järjestöön ollaan suhtauduttu, kertonee siitä, ettei Koskinen ole ainoa, joka kaipaa yhteisöllisyyttä ja vertaistukea. Hänelle itselleen järjestön perustaminen merkitsee ennen kaikkea turvaa, vertaistukea ja samanhenkistä seuraa. Sitä, ettei tarvitse selittää tai puolustaa itseään.

Kunhan saa olla mitä on

Käytännössä järjestö rakentuu kahdenlaisen ajatuksen ympärille. Ensinnäkin sen kautta voi monipuolisemmin ja näkyvämmin vaikuttaa yliopiston turvallisuus- ja tasa-arvokysymyksiin. Toisekseen järjestetään matalan kynnyksen tapahtumia sateenkaariopiskelijoille ja heidän allyilleen eli sateenkaariyhteisön liittolaisille.

Koskinen ei määrittele tarkkaan, keille järjestö on tarkoitettu. Tervetulleita ovat kaikki, joita sateenkaariasiat kiinnostavat.

“Kunhan kaikki saavat olla sellaisia ihmisiä kuin ovat ja muut hyväksyvät sut sellaisena, niin täydellisenä ja epätäydellisenä kuin olet.”

Tämä onkin olennainen viesti, jota Koskinen toistaa. Hän ei koe erityistä tarvetta painottaa seksuaalista tai sukupuolista identiteettiään.

“Ei sitä tarvitse korostaa. Muunsukupuolisuus on ollut elämässäni läsnä jo lapsuudesta lähtien. Se on täysin tavallinen osa sitä, mitä olen. Jos joku kysyy, olenko tyttö vai poika, vastaan että olen Juuli.”

Myöskään Ookan toiminta ei pohjaudu tarkkoihin määrittelyihin tai tarpeeseen tietää, kuka tai mitä on. Kuten laajemmin koko LGBTQIA+ -liikkeessä, tärkeämpää on seksuaali- ja sukupuolimoninaisuuden laajan skaalan tunnustaminen ja hyväksyminen.

Koskinen uskoo feministisestä teoriasta tuttuun ajatukseen siitä, että sukupuoli on sosiaalisesti rakennettu käsite biologisen määreen sijaan.

Hänen toimintaansa ohjaa laajemminkin vankka usko feminismiin.

“Ei feminismi ole mikään kirosana. Se tarkoittaa, että kannattaa tasa-arvoa”, Koskinen toteaa.

Hänen näkemyksensä feminismistä muokkautui muun muassa sukupuolentutkimuksen sivuaineopintojen myötä. Se, mikä ennen vaikutti pelkästään naisten asioiden ajamiselta, onkin jotain paljon monimuotoisempaa.

Nykyään Koskinen määritteleekin omaksi tavoitteekseen saada kaikki yliopiston järjestöt julistamaan itsensä feministisiksi.

“Se ei ole mun mielestä mitenkään poliittista. Se vaan kertoo, että ajat tasa-arvoa ja haluat tehdä sen näkyväksi.”

Tulevaisuus rakennetaan yhdessä

Sukupuolentutkimus, yhdistettynä pedagogisiin opintoihin, on vaikuttanut myös oman opinahjon sisällä erikoistumiseen. Tulevana syksynä Koskinen työstään kandiaan, jossa hän käsittelee lastenkirjallisuudessa esitettyjä sukupuolirooleja.

“Lastenkirjallisuus on verrattain uusi käsite, koska ensimmäiset varsinaiset lastensadut ovat vasta 1800-luvulta. Niihin aikoihin niissä oli tietysti perinteiset sukupuoliroolit. Minua kiinnostaa tutkia, miten historian saatossa sukupuoliroolien muutos näkyy lapsille suunnatussa kirjallisuudessa. Nykykirjallisuudessa jo ymmärretään paremmin erilaisten roolimallien tärkeys.”

Koskisen oma kirjallisuuden roolimalli oli teini-iässä Alex Sánchez, joka kirjoitti vuosisadan alussa lukioikäisiä homopoikia seuraavan Rainbow-trilogian. Myöhemmin löytyivät muun muassa Pirkko Saisio ja “always and forever icon” Tove Jansson.

“Tove oli tosin itse sitä mieltä, että ei saisi liikaa ihailla yksilöitä, vaan että pelkästään tekojen ja teosten pitäisi puhua ihmisen puolesta.”

Kysyttäessä, onko Koskinen samaa mieltä, hän sanoo toivovansa uuden järjestön perustamisen puhuttelevan enemmän kuin se, mitä hän yksilönä tarkalleen ottaen on. Teot itsessään kertovat hänestä enemmän kuin identiteettikysymykset. Kahden lapsen vanhempana sekä tulevana äidinkielen opettajana tämä on myös sanoma, jonka hän haluaa välittää tuleville sukupolville.

Entä onko vielä muita tulevaisuuden toiveita?

“No suomen kielihän kehittyy koko ajan. Olisi kiva, että saataisiin seuraavaksi esimerkiksi sukupuolineutraalit tittelit tädille, sedälle ja enolle.”

Heti toiveensa lausuttuaan hän perääntyy: “Mutta en tiedä, voiko se lähteä yhdestä ihmisestä.”

Kuluu lyhyt tovi, ennen kuin hän havahtuu, että juuri siksi Ookaa tarvitaan.

KUKA?

JUULI KOSKINEN

» Syntynyt Jyväskylässä 1989, kasvanut Iisalmessa.

» Asuu Oulussa, Linnanmaalla, aviopuolison ja kahden lapsen kanssa.

» Opiskelee Oulun yliopistossa kirjallisuutta ja suomenkieltä sekä sukupuolentutkimusta.

» Vapaa-ajallaan toimii opiskelijajärjestöaktiivina, tekee käsitöitä, lukee, pelaa Nintendo Switchilla ja katsoo RuPaul’s Drag Racea.

» Unelmoi paremmasta tulevaisuudesta itse kullekin.

Juttua muokattu 21.5. yliopiston pyynnöstä. Lisätty sana ”usein” puhuttaessa naisten ja miesten vessoista valitsemiseen koskien Oulun yliopiston kampusta.

Juttua muokattu 31.5. Tarkennettu Oulun yliopiston unisex-vessoja koskevaa kohtaa yliopistolta saatujen tarkempien lukujen perusteella.

Julkaistu 14.5.202131.5.2021

Minne Mäki

Helsingissä asuva esitystaiteilija, filosofian opiskelija ja Oulun ylioppilaslehden toimitusharjoittelija keväällä 2021. Maagisen realismin ja avannon ystävä.

Lue lisää:

”Musiikki ja kirjoittaminen ovat mulle elintärkeitä pakokeinoja” – Blind Channel -yhtyeen Niko Moilanen lähtee Euroviisuihin pelkäämättä

Uuden Musiikin Kilpailusta tuttu Blind Channel ei ole pysähtynyt pandemiankaan takia. Bändin laulaja Niko Moilanen opiskelee musiikkikasvatusta Oulun yliopistossa ja kertoo, että tekemällä työtä pelkäämättömällä asenteella pääsee pitkälle.

Ihmiset Päähenkilö

TEKSTI Anna-Kaisa Sitomaniemi

Vuoden 2020 piti olla Blind Channelin suuri vuosi. Oululaislähtöinen yhtye oli julkaissut maaliskuussa uuden albuminsa Violent pop, ja tiedossa oli promoamista ja keikkoja, joita live-esiintymisiin panostava yhtye odotti kovasti. Vain viikko levynjulkaisusta koko Suomi suljettiin ja tähänastisen uran suurin show Helsingin The Circuksessa peruuntui.

”Meiltä vedettiin matto alta”, kuvailee yhtyeen laulaja, Niko Moilanen. Blind Channelin seuraajat tuntevat Moilasen paremmin nimellä Niko Vilhelm.

Turhautunut bändi ei kuitenkaan heittänyt hanskoja tiskiin, vaan lähti treenipaikalle hautomaan uutta suunnitelmaa. Tämän seurauksena viime tammikuussa Blind Channel julkistettiin yhdeksi Uuden Musiikin Kilpailun finalisteista kappaleellaan Dark Side.

Raskasta rokkia soittava yhtye ei ole ilmeisin Euroviisujen edustuspaikan tavoittelija, mutta bändi ei halua rajoittaa itseään.

”Päätettiin, että jätkät, nyt lähetään telkkariin”, Moilanen kertoo.

”UMK on loistava tapa saada musaa yleisölle. Vaihtoehtona olisi ollut vaan istua ja ootella että pandemia menee ohi, mutta me ei olla koskaan oltu kovin hyviä ootteleen ja ottaan chillisti.”

Madetojalta maailmalle

Uuden Musiikin Kilpailuun osallistumisesta asti bändin päivät ovat olleet täynnä ohjelmaa. Tiukkaa aikatauluja kuunnellessa jää miettimään, miten yhtye kestää kovaa työtahtia ja musiikkialan paineita. Laulajan mukaan ystävyys ja hyvä ryhmähenki kannattelevat rankkoinakin aikoina.

”Meillä on bändissä monta jätkää ja tiimissä on hyviä ystäviä. Stressaavina aikoina on tärkeintä, että pystytään toimimaan joukkueena. Jos joku kaatuu, niin on monta jätkää ottamassa kiinni.”

Hyvä ryhmähenki on ollut tärkeää alusta asti. Blind Channel sai alkunsa Oulussa vuonna 2013, kun bändin jäsenet kävivät samaan aikaan Madetojan musiikkilukiota. Joel Hokka, Olli Matela, Joonas Porko ja Tommi Lalli perustivat bändin ja enemmän räppipiireissä liikkunut Niko päätyi mukaan kotibileillan myötä.

”Kun Blind Channel perustettiin, räppi-rokkia soittava bändi oli epätrendikkäin juttu, mitä olisi voinut tehdä, mutta se oli meidän visio. Alusta asti päätettiin että nyt tehdään tää oma juttu ja lyödään sillä läpi.”

Olennainen osa omaa juttua on bändin itse nimeämä musiikkigenre, violent pop. Väkivaltainen pop-musiikki syntyi Moilasen mukaan puolivahingossa uran alussa, kun bändin piti kuvata musiikkiaan radiokanaville.

Kuollut ja kuopattu nu metal tai geneerinen vaihtoehtorock eivät kuvanneet Blind Channelia, vaan tarvittiin termi, joka kuvaa musiikin pop-koukkujen ja intensiivisen räyhäämisen yhdistelmää. Väkivaltapop oli heitto, josta muodostui suorastaan brändi.

Oman musiikkityylin voi nähdä antavan myös vapauden luomiselle: kun lokeroi valmiiksi oman musiikkinsa, saa lopulta toteuttaa itseään miten haluaa.

”Me voitais tehdä vaikka country-biisi violent poppina”, Moilanen heittää.

Myös bändin uusin jäsen, Aleksi Kaunisvesi on alusta asti ymmärtänyt, mikä on violent popin ydin. Alex Mattsoninakin tunnettu elektronisen musiikin tuottaja liittyi mukaan viime syksynä. Niko kehuu Kaunisveden silmää hittibiiseille, ja juuri niitä Blind Channel metsästää.

”Me halutaan, että jengi kuuntelee meidän biisejä yhä uudestaan ja uudestaan.”

Työtä pelkäämättä eteenpäin

Vaikka yhtyeen vaatimaton maailmanvalloitustavoite on myös Nikon suurin unelma, hänellä on monta muutakin rautaa tulessa. Bändin ohessa hän on opiskellut jatkuvasti musiikkikasvatuksen pääaineopintoja ja tälläkin hetkellä aloitettu pro gradu odottelee sopivaa hetkeä.

Rauhallista taukoa voi olla vaikeaa löytää, sillä bändi on työ, josta ei ole varsinaista lomaa. Puhelin hälyttää ja ideoita syntyy juhannuksena ja jouluna mökilläkin.

Miten opiskelut ja muusikon elämän saa sovitettua toisiinsa? Nikon mukaan asioista selviää tekemällä.

”Yllättävän paljon sitä saa aikaan, jos ottaa työtä pelkäämättömän asenteen, eikä yritä luistaa, vaan pyytää lisätehtäviä.”

Välillä opintojen ja bändin yhdistäminen on näyttänyt paperilla urakalta, josta ei selviä. Epätoivo voi uhata iskeä, kun kalenterissa on opetusharjoittelun, kiertueen ja seminaarin yhdistelmä, mutta kauhistelemaan ei kannata jäädä.

”Ihminen pystyy oikeesti aika moneen. Sitä ei itsekään aina hoksaa miten paljoon kykenee.”

Kokemus on opettanut myös rajaamaan tehtäviä.

”Mä kirjoitin mun kandin keikkabussissa, kun me oltiin Suomen kiertueella Amaranthen kanssa. Jätkillä oli bileet bussissa ja mä oon silleen, et voitteko olla hiljempaa, kun mun pitää kirjoittaa näitä lähteitä tänne. Silloin mä vannoin, että tästä lähtien keikkareissut keikkareissuina.”

Pakopaikkoja kirjoittamalla

Kysymykseen, voisiko Moilanen nähdä itsensä joskus musiikinopettajan työssä, ei tule heti suoraa vastausta.

”Mä pidän opettamishommasta, mutta en kestä sellaista auktoriteettigeimiä. Ehkä samaistun itse liikaa niihin takapenkin huppupäihin”, hän naurahtaa.

Opetushaaveiden sijaan Niko on innostunut luovasta työstä. Hän osallistuu Blind Channelissa kappaleiden säveltämiseen ja sanoittamiseen, ja lyriikoiden lisäksi hän kirjoittaa myös fiktiivistä tekstiä.

”Musiikki ja kirjoittaminen ovat mulle elintärkeitä pakokeinoja. Jos istuu vaikka 18 tuntia bussissa matkalla Bulgariaan, tarvitsee omia maailmoja päässä, joihin voi paeta hetkeksi.”

Ideat kappaleiden sanoituksiin tulevat bändin poikien omista elämistä. Joskus inspiraatiota haetaan esimerkiksi elokuvista, mutta viime aikoina parhaat kappaleet ovat syntyneet aitojen elämänkokemusten pohjalta.

”Ne biisit kuulostaa myös parhaalta ja niissä on oikea fiilis, koska tietää mistä puhuu. Bändin unelma on vaatinut paljon uhrauksia. Taustalla on rankkojakin kokemuksia, joista me puhutaan keskenään ja näistä syntyy parhaimmat tekstit.”

Musiikkialalla kaikki on epävarmaa ja muuttujia on paljon – tarvitaan monta vaihtoehtoista suunnitelmaa. Myös Niko on pyöritellyt erilaisia haaveita ja tulevaisuuden skenaarioita.

”Mä oon sanonu pojille, et sitten kun me ollaan rundattu maailma sata kertaa läpi mä muutan Lappiin metsän keskelle mökkiin ja alan kirjoittaa kirjoja.”

Ihan vielä ei kuitenkaan ole sen aika. Ensin Blind Channelilla on maailma valloitettavana, ja sillä polulla bändi on hyvällä alulla.

KUKA?

NIKO VILHELM

» Niko Moilanen.

» Syntynyt Kokkolassa 1995.

» Kasvoi Oulussa ja asuu nyt Helsingissä.

» Laulaa yhtyeessä Blind Channel.

» Opiskelee Oulun yliopistossa musiikkikasvatusta.

» Bändin ja opintojen ohella ei ehdi harrastaa, mutta välillä vapaata aikaa jää parisuhteelle, kissalle ja leffailloille.

» Kaipaa Oulusta eniten rauhallisuutta.

Julkaistu 4.3.202119.3.2021

Anna-Kaisa Sitomaniemi

Tiedeviestinnän opiskelija, joka tuskailee, kun eniten kiinnostaa kaikki, mutta kaikelle ei ole aikaa.

Lue lisää:

Humanistisen tiedekunnan uusi koulutusdekaani Matti Enbuske haluaa säilyttää tiedekunnan vetovoimaisuuden ja yhteistyöhaluisen ilmapiirin

Koulutusdekaanin tehtävä oli luonteva jatkumo Matti Enbusken pitkälle ja monipuoliselle uralle yliopistossa. Hänen kaudellaan humanistiseen tiedekuntaan suunnitellaan muun muassa uutta englanninkielistä sivuainetta tai maisteriohjelmakokonaisuutta.

Ihmiset Päähenkilö

TEKSTI Julia Asikainen

KUVAT Iida Putkonen

”Tulevaisuuden humanistinen tiedekunta näyttäytyy minulle monialaista koulutusta tarjoavana tiedekuntana, jossa on yhtenäiset tutkinto-ohjelmat ja vetovoimaiset opintosuunnat”, sanoo humanistisen tiedekunnan koulutusdekaanin saappaisiin astunut Matti Enbuske.

Enbuske aloitti työnsä koulutusdekaanina vuodenvaihteessa, kun aiemmin tiedekunnan koulutusdekaanina toiminut Harri Mantila jäi eläkkeelle. Enbuske työskentelee tehtävässään vuoden loppuun asti ja tekee samalla töitä yliopistonlehtorina historian oppiaineessa.

”Dekaanin työtehtävät tulevat viemään nyt huomattavan osan työajastani, mutta jonkin verran tulen tekemään myös opetus- ja ohjaustyötä tässä ohessa”, hän sanoo.

Dekaanin tehtävän hakeminen tuntui pitkään yliopistossa työskennelleestä Enbuskesta loogiselta askeleelta uralla etenemiseen. Hänen työhistoriansa yliopistossa alkoi jo 1980-luvulla, ja hän on ollut mukana erilaisissa hallinnollisissa ja koulutusasioihin liittyvissä tehtävissä aiemminkin.

”Toimin useamman vuoden ajan historian-, kulttuurin-, ja viestintätieteiden tutkinto-ohjelman vastaavana, jolloin pääsin työskentelemään koulutusasioiden parissa. Kun olin jo aiemmin perehtynyt näihin asioihin niin tiedekunnan ja yliopiston sisällä kuin valtakunnallisestikin, tuntui koulutusdekaanin tehtävään haku luontevalta.”

Enbuske odottaa dekaanin työn tuovan hänelle uusia kokemuksia ja laajentavan asiantuntemusta koulutuskentästä entistä enemmän. Hän pitää työtä myös hienona mahdollisuutena päästä vaikuttamaan humanistisen alan kehittämiseen.

Töitä opintojen läpäisyn tehostamiseksi

Enbusken mukaan yksi humanistisen tiedekunnan tärkeimmistä kehittämiskohteista on opiskelijoiden ohjauksen ja opintojen läpäisyn tehostaminen. Hänestä on huolestuttavaa, että humanistisen tiedekunnan opiskelijoiden teettämän kyselyn mukaan opiskelumotivaatio on laskenut noin puolella opiskelijoista koronan aiheuttaman etäopetuksen aikana.

”Opiskelijoiden motivaation ylläpitäminen on selkeästi yksi niistä asioista, johon pitää nyt miettiä ratkaisuja, sillä etäopetus näyttäisi jatkuvan vielä ainakin tämän kevään ajan. Motivaation lasku heijastuu myös opintojen läpäisyyn niin, ettei tutkintoa välttämättä suoriteta tavoiteajassa.”

Enbuske näkee motivaation kannalta merkittävänä myös sen, että opiskelijat löytävät opiskeluun tavoitteellisuuden ammatillisesta näkökulmasta.

”Humanistisen tiedekunnan pääaineet eivät kouluta suoraan mihinkään ammattiin, logopedeja ja aineenopettajia lukuun ottamatta, joten ammatillisen tavoitteellisuuden löytäminen voi olla haastavaa. Yksi ratkaisu tähän on suunnitella opintosisällöt työelämän tarpeita vastaaviksi.”

Enbuskelle on tärkeää kuunnella opiskelijoiden näkemyksiä erityisesti ohjaukseen ja opintosisältöihin liittyvissä asioissa, ja hän haluaakin ottaa opiskelijat mukaan näiden asioiden kehittämiseen.

”Olen ajatellut, että opiskelijoiden kanssa voisi olla säännöllisesti tapaamisia, joissa voitaisiin keskustella koulutusasioihin liittyvistä kysymyksistä.”

Digitaalisen ja kansainvälisen opetustarjonnan kehittämistä

Kautensa aikana Enbuske tarttuu myös digitaalisen ja kansainvälisen opetustarjonnan kehittämiseen. Hänen mukaan digitaaliset kurssit ovat erityisen tärkeitä avoimen väylän opinnoissa ja siellä jatkuvan oppimisen tarjontana. Niiden kautta kiinnostus ja vetovoima Oulun yliopistoa kohtaan kasvavat.

”Tarkoituksena olisi sisällyttää avoimessa yliopistossa tarjolla olevia digikursseja myös humanistisen tiedekunnan pääaineisiin sekä tarjota niitä laajemmin muillekin kuin oman tiedekunnan opiskelijoille.”

Kansainväliset verkkokurssit puolestaan ovat välttämätöntä tarjontaa ulkomaisissa yliopistoissa opiskeleville. Oulun yliopisto on mukana kahdeksan eurooppalaisen yliopiston UNIC-verkostossa, ja näihin yliopistoihin kuuluvat opiskelijat saavat vapaasti sisällyttää opintoihinsa kursseja eri yliopistoista.

”Olisi tärkeää, että myös meillä olisi humanistisen tiedekunnan kursseja, jotka kiinnostaisivat kansainvälisesti. Suunnitelmissa on lisätä tarjontaan esimerkiksi uusi englanninkielinen sivuaine tai maisteriohjelmakokonaisuus.”

Ennen kaikkea Enbuske toivoo kaudeltaan sitä, että tiedekunnassa säilyisi kannustava ja yhteistyöhaluinen ilmapiiri, jossa sekä opetushenkilökunta että opiskelijat olisivat motivoituneita tekemään työtä tiedekunnan koulutuksen kehittämiseksi.

”Humanistinen tiedekunta saa minusta rauhallisen, mutta määrätietoisen ja vastuullisen koulutusdekaanin, joka perehtyy asioihin huolella ja pyrkii ylläpitämään tiedekunnassa välitöntä, oppiainerajat ylittävää hyvää ja tavoitteellista yhteishenkeä”, Enbuske kuvailee.

KUKA?

MATTI ENBUSKE

58-vuotias.

Syntynyt Pellossa. Muutti Ouluun 1981, ja asui Oulussa 20 vuotta. Asuu nykyisin Simossa.

Nimitetty humanistisen tiedekunnan koulutusdekaaniksi aikavälille 1.1–31.12.2021. Työskentelee dekaanin työn ohella yliopistonlehtorina historian oppiaineessa.

Valmistunut filosofian maisteriksi vuonna 1992 ja tohtoriksi vuonna 2008. Historian dosentti vuodesta 2011 lähtien.

Työskennellyt yleisen historian tuntiopettajana, Suomen ja Skandinavian amanuenssina ja assistenttina, apurahatutkijana, yliopistonlehtorina ja professorina.

On vapaa-ajalla innokas penkkiurheilija ja Simon Kiri -seuran aktiivitoimija erityisesti pesäpallon parissa. Lukee paljon ja katsoo putkeen tv-sarjoja, erityisesti toiminta- ja dekkarisarjoja.

Haaveilee siitä, että järkeä säilyisi vanhoilla päivillä niin, että pystyy tekemään tutkimusta itseä kiinnostavista aiheista.

Julkaistu 1.2.202116.2.2021

Julia Asikainen

Media-alan freelancer, joka innostuu tarinoista ja rakastaa hitaita aamuja. Toivoisi olevansa vielä joskus se viherpeukalo, joka elää huonekasviviidakossa ja saa pidettyä kaikki kasvinsa elossa.

Lue lisää:

Oman käden kautta kirjoitettua historiaa

Mikko Myllykangas näkee yleisen itsemurhakeskustelun toistavan jo historiasta tuttuja piirteitä, vaikka ilmiöstä puhutaankin aiempaa enemmän. Pyrkimykset selittää itsemurhia ovat hänestä usein yksinkertaistavia ja keskenään ristiriitaisia.

Ihmiset Päähenkilö

TEKSTI Juhani Kenttä

Lähes aution yliopiston uumenista löytyy pitkätukkainen mies. Hän on Mikko Myllykangas, tutkija tieteiden ja aatteiden historian yksiköstä. Opiskelijoiden keskuudessa hänen opettamansa kurssi itsemurhan historiasta on ollut suosittu jo monena vuonna. Myllykangas ei itse koe, että hänellä olisi erityisen henkilökohtainen suhde aiheeseen.

”Uskallan väittää, että oman hengen vieminen käy joskus ihan jokaisen mielessä tavalla tai toisella. Jos ei käy, saa laittaa viestiä lehden toimitukseen”, Myllykangas naurahtaa.

Tekona itsemurha on verrattain harvinainen, mutta sen ajatteleminen on hyvin inhimillistä. Myllykangas vertaa sitä ajatukseen lottovoitosta, josta haaveileminen silloin tällöin ei nosta senkään tapahtumisen todennäköisyyttä. Ajatuksissa kumpikin voi tuntua helpolta ratkaisulta monimutkaisiin ongelmiin.

Ensimmäisen kerran Myllykangas itse lähestyi aihetta lukiossa, kun hän teki terveystiedon kurssille esitelmän mielenterveyshäiriöistä, joiden kuvauksissa itsemurhan riski mainittiin usein. Esitelmän pitämisestä hän muistaa luokkatovereiden tirskumisen, mikä viesti hänelle aiheen olleen tabu.

Seuraavan kerran Myllykangas palasi aihepiiriin vasta väitöskirjassaan. Aihe tuli keksittyä ystävien kanssa iltaa istuessa, kun itsemurha-sana mainittiin ohimennen. Maininta sai Myllykankaan pohtimaan, kuinka paljon sen historiaa oli tutkittu. Alustava kysymys oli itsensä tappaneen ihmisen sosioekonomisen aseman vaikutus keskusteluun. Hän halusi siis tutkia, kuinka eri tavoilla teosta keskusteltiin, jos tekijät vaihtelivat yritysjohtajasta rappioalkoholistiin.

Tohtoriopiskelija kuitenkin koki nopeasti, että hänen pitää tuntea aiheesta käytyä tieteellistä keskustelua, että voi hahmottaa paremmin nykyistä kulttuurista keskustelua. Näkökulman muuttamista tuki, että aiempaa tieteenhistoriallista tutkimusta itsemurhasta oli olemassa ylipäätään vähän. Tutkimusaiheeksi rajautui tuolloin itsemurhan lääketieteellistyminen eli kasvava pyrkimys selittää ilmiötä mielenterveyshäiriöiden tai sairauksien seurauksena.

Poikkeusyksilön ongelma

Tutkijan työssään Myllykangas on keskittynyt tekojen sijaan niistä käytyihin keskusteluihin, jotka kertovat paljon aikansa hengestä. Hän toteaa, että vaikka kulttuurit ovat muuttuneet vuosisatojen saatossa, edelleen selitysmallit palaavat poikkeusyksilöön, joka eroaa jollain tavalla meistä muista “normaaleista.” Kun aikaisemmin yksilö oli uskonnollisen tulkinnan mukaan riivattu, nyt hän on lääketieteelliseltä tulkinnalta sairas.

Myllykankaan mielestä on hyvä, että mielenterveydestä puhutaan nykyään enemmän, mutta on myös harhaanjohtavaa pitää sitä ainoana selitysmallina itsemurhaan. Yksioikoisissa selityksissä sivuutetaan usein kaikki ympäröivän kulttuurin ja olosuhteiden vaikutukset. Teon taustalta voi löytyä esimerkiksi taloudellisia ja sosiaalisia vaikeuksia yhtä usein kuin todennettavia mielenterveysongelmia.

”Ainahan sitä voi mennä sanomaan, että sulla on nyt vain tällainen välittäjäaineista johtuva ongelma. Syö tästä näitä merkitysnappeja, niin koet itsesi tärkeäksi”, tutkija haastaa.

Myllykangas haluaakin kysyä, että jos itsemurhan oletetaan olevan seurausta mielenterveysongelmista, joita voi hoitaa esimerkiksi mielialalääkkeillä ja terapialla, edustaako itsemurha silloin yksilön osaamattomuutta hyödyntää näitä keinoja. Hän vertaa tilannetta siihen, että psykiatrisessa tulkinnassa mielialalääkkeisiin suhtaudutaan usein kuin turvavyön käyttämiseen autossa.

”Niitä kannattaa käyttää, vaikka ei suunnittelisikaan ajavansa kolaria. Jos kuitenkin ajaa kolarin ja kuolee, kenen syy se on silloin? Kuskin? Ei se nyt ainakaan autovalmistajan tai liikennevalistuksen syy voi olla!” Myllykangas heittää.

Jos kuskista käännetään siis katse hänen elämänsä rakenteisiin ja häntä ympäröivään kulttuuriin, selitysten etsinnästä seuraakin monimutkaisempi keskustelu.

Kulttuurin vaikutukset

Jo 1800-luvulla esitettiin, että itsemurha-alttius olisi periytyvää ja geenitutkimuksessa on myöhemmin yritetty paikallistaa tätä perimää.

Myllykangas kuitenkin ehdottaa, että jos yhdessä suvussa esiintyy toistuvasti itsemurhia, voi olla aiheellisempaa kysyä, millainen keskustelukulttuuri suvussa on vaikeiden asioiden ympärillä. Suomalainen tapakulttuuri on ylipäätään omiaan ruokkimaan puutteellista tapaa käsitellä henkilökohtaisia vaikeuksia.

”Hiljainen, kiltti lapsi on yhtä kuin ihannelapsi. Mutta hiljainen ei ilmaise surua sen liiemmin kuin iloakaan. Sama käytös jatkuu aikuisuudessa näkyvänä pärjäämisen kulttuurina. Aina ‘pärjätään’, vaikka menisi kuinka huonosti.”

Toisaalta suorituskeskeiseen yhteiskuntakritiikkiin kiinnittyvä selitys on sekin ajoittain viety toiseen ”ääripäähän”, kuten hän havaitsi tutkiessaan 1960–70-lukujen vaihteen poliittisten liikkeiden kapitalismikriittisiä kannanottoja.

”60-luvun lopun hengen mukaisesti myös itsemurha nähtiin ainoastaan järjestelmän tuotteena. Se taas sivuuttaa yksilön oman toimijuuden täysin”, tutkija muistuttaa.

Myllykangasta kiinnostaa tutkijana erityisesti tilastoista ja keskustelusta ilmenevät ristiriidat. Yhtenä sellaisena hän nostaa esiin tulkinnan, että mielialalääkkeiden lisääntyneellä käytöllä olisi suora yhteys itsemurhien laskuun. Tämä tulkinta ei kuitenkaan huomioi sitä, että lääkkeitä käyttävät eniten naiset, mutta vuosikymmenestä toiseen itsemurhan tekijöitä ovat pääsääntöisesti alemman sosiaaliluokan miehet. Tutkijoiden keskuudessa onkin paljon erimielisyyksiä. Myllykangas palaa aina muistuttamaan, että kyseessä on monisyinen kysymys.

”Kirjailija Charles Bukowski sanoi, että parhaat meistä lähtevät oman käden kautta ja me muut taas jäämme ihmettelemään, että miksi meidän luota haluttiin pois. Ajatuksessa on itua, koska teko jättää sen läheltä kokeneet aina painimaan vaikeiden kysymysten kanssa”

Silti myöskään kollektiivinen syyllisyys ei hänen mielestä edesauta keskustelua. Hän toteaa, että monia tieteenaloja on pitkään yhdistänyt pyrkimys selittää itsemurhaa kuin luonnonilmiönä muiden joukossa, kun keskustelua olisi aika avata kohti kysymyksiä, miten itsemurhia voitaisiin ennakoida ja miten yhteiskuntaa voisi kehittää niitä ehkäiseviksi. Peruuttaminen lopputuloksen jälkipuinnista kauemmas taaksepäin edustaisi etenemistä myös tieteelliselle keskustelulle.

Kuka?

Mikko Myllykangas

» 39-vuotias. Syntynyt Kajaanissa, asunut 20 vuotta Oulussa.

» Tutkija tieteiden ja aatteiden historian yksikössä. Tällä hetkellä mukana Biocenterin fibroottisten sairauksien tutkimushankkeessa, jossa tutkii stressin historiaa.

» Opiskeli alun perin tietojenkäsittelytiedettä Oulussa, vaihtoi opiskelujen aikana häntä enemmän kiinnostaneeseen historiaan. Väitteli tohtoriksi 2014.

» Harrastaa koirien kanssa ulkoilua, liikuntaa ja kitaran soittoa metallibändissä. Suicidal black metal ei ole lempigenrejä.

» Unelmoi, että työ pysyy jatkossa yhtä mielenkiintoisena ja saa jatkaa myös luovaa toimintaa musiikin parissa.

Apua itsetuhoisiin ajatuksiin:

» Valtakunnallinen KRIISIPUHELIN päivystää numerossa 09 2525 0111 vuoden jokainen päivä ja yö 24/7. Palvelua ylläpitää MIELI ry.

» Kriisikeskukset ympäri Suomen.

» Nuorille Sekasin-chat osoitteessa https://sekasin247.fi/ (palvelee arkisin klo 9-24 ja viikonloppuisin klo 15-24) sekä Mannerheimin lastensuojeluliiton Lasten ja nuorten puhelin 116 111 ma–pe klo 14–20 ja la–su klo 17–20. MLL:n chat osoitteessa https://nuortennetti.fi

» Aikuisille Solmussa-chat sekä muut Tukinetin palvelut.

» Opiskelijoille: Jos kuulut YTHS:n piiriin, varaa aika paikalliselta toimipisteeltäsi. Myös Nyyti ry järjestää tukea.

Julkaistu 9.11.202018.11.2020

Juhani Kenttä

Englantilaisen filologian opiskelija, joka intoilee kulttuurista ja miettii ammatinvalintaa sitten myöhemmin.