paatoimittaja@oyy.fi, kohteen Oulun ylioppilaslehti tekijä

”Mikä tahansa kulttuurituote joka tuottaa hyvää mieltä, on arvokas”

Palveluasiantuntija Ismo Vääräniemi on kuratoinut Oulun yliopiston käytävillä olevan taidekokoelman. Kokoelmassa on satoja suomalaisten taiteilijoiden taideteoksia. Suurin osa teoksista siirtyi yliopiston säilytykseen Kaleva-lehden muuttaessa pienempiin tiloihin.

Kulttuuri

TEKSTI Julia Virpi

KUVAT Tuuli Heikura

Yliopiston tiloihin ripustettiin vuonna 2023 laaja kokoelma taideteoksia. Yliopiston hallussa on ollut pitkään taidekokoelma, joka täydentyi Kalevan tiloista siirtyneellä kokoelmalla lehden muutettua pienempiin tiloihin. Noin 900:n teoksen esillä oleva yhdistelmäkokoelma koostuu valtion taidetoimikunnan teoksista, yliopiston omista teoksista sekä Kalevan deponoimasta kokoelmasta. Kokoelma on tässä muodossaan ainutkertainen.

Lähes neljäkymmentä vuotta eri yliopiston työtehtävissä työskennellyt Ismo Vääräniemi alkoi aikoinaan omaehtoisesti katsoa taidekokoelman perään, jolla ei tuntunut olevan huoltajaa. Sittemmin hänet otettiin mukaan huolehtimaan taidekokoelmasta silloisen tilapalveluassistentin pyynnöstä, koska Vääräniemi tunsi taidealan jo niin hyvin ennestään.

“Kalevan satojen teosten kokoelman siirryttyä yliopistolle tulin tähän tosissani mukaan, koska kokoelma tarvitsi organisointia”, Vääräniemi kertoo. Vuonna 2017 Kaleva deponoi eli luovutti teosten käyttöoikeuden Oulun yliopistolle. Kalevan toive oli, että teokset pääsisivät esille. Kokoelma ehti olla muutamia vuosia varastoituna yliopiston tiloissa.

**Mauno Kiviojan** teos *Vilu* on sijoitettu talvista taustaa vasten.

Ripustuksissa on mietitty yksityiskohtia, kuten vastavärejä tai saman värin sävyeroja.

Vääräniemi kertoo, että aloitti ripustuksen suunnittelun pohdinnasta, mitä haluaa kokoelman asettelulla tuoda esille. Lähtökohta oli se, että kokoelma ansaitsi tulla suuremman yleisön nähtäville, eikä sitä piilotettaisi esimerkiksi työhuoneisiin.

Ripustuksessa tilat asettavat omat rajoituksensa.

“Muodostin kokoelmasta pienoisnäyttelyitä, eli saman taiteilijan työt ovat vierekkäin tai ainakin lähekkäin. Parin isomman kokoelman työt jouduttiin hajauttamaan, kun paikkaa niille ei yksinkertaisesti löytynyt”, Vääräniemi kertoo. Periaate oli kuitenkin se, että saman taiteilijan työt olisivat lähellä toisiaan jotta katselija pääsisi seuraamaan taiteilijan kehitystä.

“Kaikki on otettu huomioon. Yliopiston käytävät ovat eriväriset, joten mietin yksityiskohtia kuten vastavärejä tai saman värin sävyeroja”, Vääräniemi kertoo teosten sijoittelun suunnittelusta.

Merkittävät teokset

Oulun yliopistolla esillä olevista teoksista Vääräniemi nostaa erityisen merkittävinä valtion taidetoimikunnan kokoelman teoksia. Teoksista löytyy muun muassa pop-taiteella tunnetuksi tulleen Paul Osipowin teoksia.

Paul Osipowin teokset R-ovien läheisyydessä.

“Ahti Lavonen on 1960-luvun tunnetuin suomalainen taiteilija jota arvostetaan edelleen. Samoin kokoelmasta löytyy Terttu Jurvakaisen 29:n teoksen lahjoituksena saatu kokoelma. Lisäksi löytyy Hannu Väisäsen sekä Antti Holman töitä”, Vääräniemi kertoo.

Kokoelmasta valtaosa on suomalaisten taiteilijoiden töitä, joskin yksittäisiä kansainvälisiä teoksia löytyy myös. Kansainväliset teokset ovat yleensä olleet lahjoituksia ulkomaalaisilta vierailijoilta.

Kokoelma kasvaa tällä hetkellä lahjoitusten voimin sekä professoreiden muotokuvilla, joita on tehty viime vuosiin saakka. Yksi Reidar Särestöniemen 1970-luvulla tekemä muotokuva löytyy myös yliopiston kokoelmasta.

“Itse ajattelen niin, että mikä tahansa kulttuurituote joka tuottaa hyvää mieltä, on arvokas”, Vääräniemi kertoo kysyttäessä merkittävimmistä teoksista.

Taidekierrokset

Kun kokoelma oli ripustettu kokonaisuudessaan, haluttiin se tuoda yleiseen tietoon. Taidevastaavat alkoivat pohtia näyttelyn järjestämistä. Digitaalinen näyttely olisi ollut yksi vaihtoehto kokoelman esittelyyn. Näyttelyn toteutus kaatui valitettavasti siihen ettei apurahaa saatu. Sitten kokoelmaa päädyttiin esittelemään taidekierrosten kautta, ja Vääräniemi alkoi ideoida ja järjestää taidekierroksia parisen vuotta sitten.

Saman taiteilijan työt on pyritty sijoittamaan lähekkäin, jotta katselija pääsee seuraamaan taiteilijan kehitystä.

Vääräniemi kokee yleisön kanssa vuorovaikutuksen mielekkääksi, sillä hänen kierroksilleen osallistuvat ovat lähtökohtaisesti kiinnostuneita taiteesta ja yliopiston kokoelmasta.

“Kun on itse kiinnostunut aiheesta ja tykkää jutella ihmisten kanssa, kierrokset menevät kuin luonnostaan. Olen myös lukenut paljon teoksiin liittyviä artikkeleita kirjaston taidehistorian puolelta”, Vääräniemi kertoo. Hän on omien sanojensa mukaan kahlannut kaiken mahdollisen teoksiin liittyvän materiaalin lävitse. Hän on myös tavannut useita taiteilijoita, joiden teoksia kokoelma sisältää. Täten hän on saanut paljon informaatiota suoraan taiteilijoilta, jota ei ole julkisuudessa. Näin taidekierrokset saavat Vääräniemen johtamina syvällisen ulottuvuuden.

Teoksiin saattaa myös liittyä myyttejä. Näitä Vääräniemi myös kertoo kierroksillaan, mutta korostaa että kyseessä on tarina, jota ei ole voitu varmistaa. “En yleensä lähde erikseen esittelemään taideteknisiä yksityiskohtia, ellei joku erikseen kysy.” Mielenkiintoiset tarinat ovat hänen mielestään kiinnostavampaa kerrottavaa.

Vuonna 2025, kulttuurivuoden kynnyksellä, taidekierrosoppaita haettiin innokkaiden humanistiopiskelijoiden joukosta. Heistä kolme lähti vetämään taidekierroksia, joita järjestetään nyt sekä suomeksi että englanniksi. Suomenkieliset kierrokset ovat olleet erityisen suosittuja ja ne myydään loppuun hetkessä. “Päihitin Eppu Normaalin juhlavuoden konserttimyynnitkin näillä taidekierroksilla”, Vääräniemi nauraa.

Taidekierroksiin voi osallistua koko kuluvan vuoden ajan. Taidekierrokset ovat osa Oulun yliopiston vuoden 2026 Campus as a Stage -kulttuuriohjelmaa.

Julkaistu 12.3.202612.3.2026

Julia Virpi

Kulttuuriantropologian opiskelija, kirjoittaja sekä oman elämänsä Louis Theroux, joka ajattelee nopeasti mutta kapinoi vauhtia ihannoivaa yhteiskuntaa vastaan elämällä hitaasti.

Lue lisää:

Arvio: Aleksi Salmenperän Isänpäivä on aito ja rehellinen kuvaus ihmisistä, toiveista ja ihmiselämän arvosta

Aleksi Salmenperän Isänpäivässä Suomen tunnetuimmat nimet ja amatöörinäyttelijät kohtaavat inhimillisessä elokuvassa aidoista ihmisistä.

Arviot Elokuva-arvostelu

TEKSTI Pete Huttunen

Aleksi Salmenperä tunnetaan elämänmakuisista elokuvistaan, joissa on usein läsnä syvä inhimillinen ymmärrys. Ihmiset eivät ole hyviä tai pahoja vaan monisyisiä henkilöitä ongelmineen.

Isänpäivä on jopa ohjaaja-käsikirjoittajan mittapuulla rehellinen ja koskettava kuvaus elämästä ja siitä, mikä tekee elämästä arvokkaan.

Nykyinen ilmapiiri korostaa vastuuta omasta pärjäämisestä – ikään kuin elämä koostuisi vain tietoisista valinnoista ja niiden seurauksista. Elämä kuitenkin heittelee ja aina se ei ole kenenkään syy tai ansio.

Tinke (Tomi Lindfors) asuu Pelastusarmeijan asuntolassa. Alkoholisoitunut mies on saanut aivoverenvuodon ja hän ei pysty kunnolla liikkumaan ja puhuminenkin on epäselvää. Tinken ystävä Veikko (Tommi Korpela) työskentelee asuntolassa ja huolehtii miehen arjen toimista.

13-vuotiaat kaksostytöt Aava ja Iines (Varpu ja Viivi Rintanen) eivät ole koskaan tavanneet isäänsä. Heillä on suuret toiveet mahtavasta isähahmosta. Voisiko hän olla lentäjä tai kuuluisa rumpali?

Yhteyden ja merkityksen kaipuu

Tytöt aloittavat salapoliisityön löytääkseen isänsä. Ehdokkaita on useita, mutta jäljet johtavat vääjäämättä kohti alkoholistien asuntolaa.

Tyttöjen äiti, Saimi (Laura Birn) oli nuoruudessaan Tavastian takahuonebileiden sielu. Aika 2000-luvun alussa oli kaikesta päätellen villiä ja huuruista. Hänellä oli tuolloin lyhyt suhde tapaamaansa itseään vanhempaan mieheen.

Saimilla on vahva epäilys tyttöjen isästä, mutta hän ei ole kuullut miehestä mitään vuosikausiin. Totuuden paljastuttua, hän ei halua missään nimessä tyttöjen tapaavan alkoholisoitunutta Tinkeä.

Elämä on kummallista. Aina eivät toiveet ja unelmat kohtaa todellisuutta. Äiti ja tyttäret kipuilevat asian kanssa. Tinke saa toivoa ja uuden merkityksen elämälleen mahdollisista lapsistaan – perheestä, josta hän ei tiennyt. Veikko yrittää toimia kaiken keskellä parhaan kykynsä mukaan.

Inhimillinen elokuva aidoista ihmisistä

Salmenperällä on kyky nähdä ihminen aidosti. Hän ei sorru saarnaamaan ja koskettavassa elokuvassa on myös lämmintä huumoria. Ilo syntyy pienistä tilanteista. Tällä kertaa alkoholisteille ei naureta pilkallisesti toilailuja korostaen. Huumori on lempeää ja yhteistä.

Elokuvan kerronta on hallittua ja rauhallista. Kiire ei ole minnekään ja ohjaaja luottaa tiiviiseen tunnelmaan. Tuomo Hutrin kuvaus menee lähelle. Pienillä ilmeillä eleillä kerrotaan paljon.

Isänpäivä on näyttelijöiden elokuva. Salmenperän luottonäyttelijät Tommi Korpela ja Laura Birn ottavat hienosti tilansa ja paikkansa.

Sisarukset Varpu ja Viivi Rintanen vakuuttavat kipuilevina teinityttöinä. Tinkeä esittävä Tomi Lindfors on myös amatöörinäyttelijä. Hänet nähtiin jo aiemmin pienessä roolissa Salmenperän draamakomediassa Tyhjiö.

Nyt Lindforsin rooli on huomattavasti suurempi. Tinken hahmossa on paljon miestä itseään. Hän on alkoholisoitunut ja käyttää pyörätuolia saatuaan aivoverenvuodon, kuten roolihahmonsa. Lindfors myös asuu Pelastusarmeijan asumispalveluyksikössä Helsingissä.

Kuvassa Tomi Lindfors. Kuva Jaakko Kahilaniemi ©Tekele Productions 2025.

Tommi Korpela on Lindforsin pitkäaikainen ystävä. Elämä on vienyt eri teille, mutta molemminpuolinen kunnioitus näkyy myös valkokankaalla.

Avustajina nähdään myös muita palvelutalon asiakkaita. Neorealismin oppien mukaan amatöörinäyttelijöitä käyttämällä saadaan esille jotakin aitoa. Tämä on varmasti totta, sillä ammattinäyttelijät ovat aina roolinsa takana.

Työskentely amatöörinäyttelijöiden kanssa vaatii varmasti aikaa ja kykyä ymmärtää, etenkin kun on kyse erityisryhmästä. Parhaimmillaan tuloksena on rehellisyyden aitouden tuntu.

Lämmin tuuli kylmässä maailmassa

Elokuva on hallittu kokonaisuus. Henkilöiden taustoja ei kerrota turhin takaumin ja mitään ei selitetä liikaa. Salmenperä luottaa katsojaan. Kaksossisarukset ihmettelevät, miksi isä on alkoholisti. Siihen ei ole vastausta, asiat vain joskus menevät niin.

Ihmisen elämä on paljon sattumista kiinni, vaikka lähtökohdat ja turvaverkot vaihtelevat. Isänpäivä resonoi nykyisessä kylmässä ja kovassa poliittisessa ja yhteiskunnallisessa ilmapiirissä.

Sydämellinen elokuva kertoo vähäeleisesti ihmisen tasolta, että arvokas elämä voi olla monenlaista. Salmenperällä on kyky ja halu ymmärtää ihmisiä aidosti puutteineen ja vahvuuksineen. Isänpäivä koskettaa sortumatta liikaan sentimentaalisuuteen.

Isänpäivä

Ensi-ilta 6.3. Elokuvateatteri Star ja Finnkino PlazaOhjaus ja käsikirjoitus: Aleksi Salmenperä
Päärooleissa: Tommi Korpela, Tomi Lindfors, Laura Birn, Varpu Rintanen, Vilja Rintanen
Tuottaja: Miia Haavisto
Kuvaus: Tuomo Hutri
Musiikki: Ville Tanttu
Kesto 99 min.

Julkaistu 5.3.20265.3.2026

Pete Huttunen

Humanistiopiskelija ja ite tehty kulttuuritoimittaja. Harrastuksena pahennuksen herättäminen kaiken maailman kulttuuririennoissa. Juttuja olen tehnyt metallifestareista oopperaan. Tarinoiden toimivuutta testaan lukemalla niitä ääneen kissalle.

Lue lisää:

Kaiken takana on Hellänelli

Nelli Milanin yli vuosikymmenen kestänyt ura musiikin alalla on ollut kaikkea muuta kuin suoraviivainen ja yhtä menestyksen tykitystä. Hän neuvoo vain sohimaan joka suuntaan, ja lopulta joku naru lähtee vetämään.

Kulttuuri Päähenkilö

TEKSTI Sanna Niemi

KUVAT Sanna Niemi

Musiikilla itsensä elättäminen on vaikeaa, mutta Nelli Milan, 36, on keksinyt keinot, miten se tehdään.

”Kannattaa vaan sohia joka suuntaan niin kyllä joku naru lähtee vetämään!”, kertoo Milan nauraen.

Hinnat ovat nousseet ja palkat eivät ole nousseet samaa tahtia. Tilanne on sama monella alalla, kuten myös musiikkialalla.

”Saan tällä hetkellä pienempiä liksoja kuin jossain vaiheessa, koska muun muassa yleinen taloustilanne on vaikuttanut alaan niin paljon.”

Oululaislähtöisellä musiikintekijällä on paljon tekeillä toimeentulon turvaamiseksi. Työ tuottajana, muusikkona, järjestössä, puhujana ja kouluttajana on kaikesta huolimatta siinä pisteessä, että sillä elää. Tilanteeseen pääsy on ollut viidentoista vuoden kivinen tie, jonka aikana oma jaksaminen on ollut koetuksella.

”En tekisi silti mitään toisin”, Milan sanoo.

Pohjois-Suomesta Helsinkiin

Nelli Milanin musiikillinen ura lähti liikkeelle Oulusta. Madetojan lukion kasvatti viritteli jo teini-iässä bändejä pystyyn ja sai koulusta hyvät pohjatiedot tekemiselle. Opinnot jatkuivat Torniossa ja hän valmistui sieltä muusikoksi. Vuodesta 2010 asti tekeminen oli helppoa ja oman kuplan mukavuus tuli vasta myöhemmin ilmi, kun sai uusia vertailukohteita isommissa ympyröissä.

”Tasan kymmenen vuotta sitten 2016 julkaisin debyyttialbumini Yli naapurin aitojen. Sen jälkeinen vuosi olikin sellainen, että voisi sanoa musiikkihommien lähteneen kunnolla liikkeelle.”

Vuoden 2017 alkurysäyksessä Nelli Milan muutti Helsinkiin, sai sopimuksen arvostetun ja maailmanlaajuisen Universal Musicin kanssa ja pääsi Teoston Top 20 Future Hitmakers -kurssille lupaavien nuorten biisinkirjoittajien kanssa tutustumaan musiikkialaan sekä sen verkostoihin.

”Moni asia ammattilaispiireissä ja levy-yhtiötoiminnassa tuli vähän yllätyksenä. Olin yllättynyt hiljaisen tiedon määrästä mitä alalla on! Ei ollut esimerkiksi itsestäänselvyys, että ihmiset, joiden kanssa työskentelin kappaleideni eteen, saisivat työstään palkkaa”, Milan avaa.

Maailmanlaajuinen levy-yhtiö toimii kuin sijoitusyhtiö ja haluaa tuottaa valtavirtamusiikkia, joka miellyttää mahdollisimman montaa kuulijaa. Milan oli kuvioissa muutaman vuoden, mutta jatkoi sen jälkeen omaehtoisena tekijänä ilman stressaavia tavoitteita valtavirtamusiikista.

”Suomen musiikkipiirit ovat niin pienet, että aika Universalilla avasi monia ovia ja tutustuin uusiin ihmisiin. Olen tehnyt rauhan menneiden kanssa ja uskon että kaikki on mennyt niin kuin pitääkin.”

Berliinin BÄMÄ

Alkurysäyksen vuosi meni Helsingissä nopeasti ja musiikkiähkyn saattelemana Nelli Milan muutti silloisen kumppaninsa luokse Berliiniin vuonna 2018. Kaupunki oli aiemmilta reissuilta tullut jo tutuksi ja siellä pystyi elämään luovassa ja inspiroivassa ympäristössä. Silloin Milan päätti ottaa haltuun taidot, joita tuottajana tarvitaan. Uuden opetteleminen tuntui haastavalta mutta ei kuitenkaan mahdottomalta.

”Arvelin silloin, että tarvitsen viisi vuotta ennen kuin pystyn tienaaman tällä ja niin siinä kävikin.”

Milan vietti korona-ajat Berliinissä ja teki kappaleita sekä sanoituksia muille artisteille. Tuona aikana syntyi Kaiken takana on bämä -kappale ja sitten pitikin miettiä, kenelle kappale sopisi esitettäväksi. Olemassaolevaa kokoonpanoa tälle ilmiselvälle posse-kappaleelle ei ollut, joten sellainen piti tehdä itse.

Syntyi BÄMÄn ensihitti, jossa mukana olivat Helena Routa, Mon-Sala, Akidia, satu, Aina, Malka, Sorry Babe, Ida Alex, EME, Emilia ex ja Nelli Milan tuottajan, sanoittajan ja artistin roolissa. Oli vuosi 2023 ja suurten muutosten aika. BÄMÄn ensihitti toi mukanaan täyden festarikesän ja keikat. Samaan aikaan Milanin henkilökohtaisessa elämässä oli tapahtunut suuria muutoksia. Hän erosi kumppanistaan, muutti pois Berliinistä eikä jaksamista ollut. Keikat olivat toivottuja ja pitkän työn palkinto, mutta niiden tekeminen oli todella vaikeaa.

”Olin todella uupunut. Mietin, toivunko tästä koskaan ennalleni.”

Enemmän eväitä jaksamiseen

Kesti puolitoista vuotta ennen kuin Milan huomasi pilkahduksia paremmasta. Vuodet musiikin parissa olivat olleet intensiivisiä ja tavaksi oli tullut haalia kaikki mahdollinen työ.

”Omat rajat on ollut pakko asettaa. Joihinkin asioihin on joskus sanottava ei, jotta oma jaksaminen pysyy tasapainossa.”

Milanin elämässä tasapainottavia asioita ovat olleet jooga, juokseminen ja kymmenen vuotta harrastettu meditaatio. Uusimpana kuvioissa on meditaatioon liittyvät retriitit. Arki oli alkanut näyttää siltä, että kaikki siihen liittyvä oli työtä, retriiteillä tilanne on täysin päinvastainen. Buddhalaisilla retriiteillä on aikaa pysähtyä ja keskittyä vain itseensä, pelkkään olemiseen ja muihin ihmisiin. Viime kesänä Milan oli ensimmäistä kertaa ulkomailla kahden viikon retriitillä. Retriitti järjestettiin Englannissa luonnonhelmassa ja siellä pääsi olemaan täysin offlinessa.

”Retriitillä sai kaivattua etäisyyttä kaikkeen. Ei puhelimia, ei uutisia, eikä appeja. Kokonaisuudessaan meditaatio sekä retriitit vievät ajatusmaailmaa mielestäni oikeaan suuntaan.”

Ensimmäisellä ulkomaanretriitillä oli noin 30–40 henkilöä ja päivät sisälsivät yhteisiä meditaatiohetkiä. Lopulta telttakylä laitettiin kasaan ja ympäristö jätettiin takaisin luonnontilaan. Milanilla on jo keväälle tiedossa retriitti Suomessa ja hän aikoo palata Englannin retriitille tulevana kesänä.

Hellänelli

Viime vuosina Nelli Milan on viimein asettunut Helsinkiin ja päässyt takaisin pyyteettömän musiikin tekemisen pariin. Hän aloitti viime syksynä dj-keikkojen teon Hellänellinä.

”Hellänelli on ollut minulle tosi ihana terapiaprojekti. Uupumuksen jälkeen se on ollut minulle uutta ja pitänyt minut pinnalla.”

Dj-keikoilla Milan soittaa alusta asti itse tuotettua, menevää konemusiikkia, johon on yhdistetty itse laulettuja vokaaleja. Uusi projekti on herättänyt kiinnostusta ja keikkoja on jo buukattu keväälle.

Järjestöjen puolella

Nelli Milanilla on monet langat käsissä. Vuonna 2019 hän liittyi Suomen Musiikintekijöiden etujärjestöön ja viime vuonna siirtyi sen jäsenestä hallitukseen. Hallituksessa koostuu seitsemästä ihmisestä ja järjestössä yhteensä 1300 jäsentä. Järjestön tehtävänä on edistää musiikintekijöiden arkea ja lainsäädäntöjä.

”Suomessa musiikintekijät ovat kuin pakotettuja yrittäjiä, joita ei koske mitkään sosiaaliturvat. On ollut esimerkkejä bändeistä, joiden jäsenistä vain osa on keikkojen vähennyttyä saanut työttömyysetuuksia, mutta toiset ovat jääneet täysin tyhjän päälle.”

Milan on ollut aina järjestöjen puolella ja kannattaa tasapuolisuutta ja reiluutta kaikilla elämän osa-alueilla. Viimeisin musiikkialaan liittyvä uudistus, jonka puolesta hän haluaa pitää meteliä, liittyy Teosto-maksuihin ja niiden soveltamista muihin tukiin. Muutama vuosi sitten artistien vuosien varrella tehtyjen kappaleiden Teosto-maksut eivät vaikuttaneet sosiaaliturvaan, mutta tilanne on taas muuttumassa entiselleen. Milan pitää tärkeänä, että saavutetut edut pysyisivät vähintään samoina ja että niiden tärkeys tunnistetaan.

Myös omassa tuottajan roolissaan Milan painottaa myös läpinäkyvyyttä ja reiluutta. Hän haluaa, että alalle saapuvat uudet tulokkaat tulevat kohdelluiksi tasavertaisina ja tietävät kaikkien tilanteiden kulut. Tällä hetkellä hän toimii tuottajana usealle indie- ja omakustanneartistille ja jakaa mielellään tietoa mieltä painavissa asioissa. Läpinäkyvästi, ilman hiljaista kirjoittamatonta tietoa.

Polku muiden avuksi

Milanin yli vuosikymmenen kestänyt ura on ollut tapahtumarikas ja opettanut paljon. Nykyään hän toimii kouluttajana ja puhujana musiikkialan tapahtumissa. Viime vuonna sulkeutui myös yksi ympyrä, kun Milan oli Teoston Future Top 20 Song Makersin -raadissa valitsemassa kurssille uudet osallistujat.

Viimeisimmät puhujakeikat hän on tehnyt Oulussa musiikkialan opiskelijoille ja keväälle puhujan keikkoja on tiedossa Helsinkiin. Hän kertoo omien kokemuksiensa kautta, mihin asioihin kannattaa kiinnittää huomioita, jotta polku musiikkialalla olisi mahdollisimman vähäesteinen.

Toinen meneillään oleva projekti on Roso ry:n matalan kynnyksen biisileiri, jonka toisena ohjaajana Milan on ollut viime vuodesta. Keväisin ja syksyisin järjestettävä leiri on matalan kynnyksen toimintaa 18–35-vuotiaille ja kahden kuukauden aikana osallistujat tekevät yhdessä julkaisuvalmiin kappaleen ammattilaisten opastuksella.

”Olen kiitollinen, että olen päässyt tähän tilanteeseen musiikkialalla. Mikään ei ole ollut itsestäänselvää eikä tie ole ollut helppo.”

Nelli Milan jatkaa uusien artistien auttamista uralla ja pitää tulevaisuudessakin standardit korkealla, kaikkien yhteiseksi hyväksi.

Julkaistu 4.3.20264.3.2026

Sanna Niemi

Olen muutaman mutkan kautta Ouluun päätynyt journalismin opiskelija. Kahvilat, kulttuuri, ihmiset, erilaiset urheilulajit sekä reissut iskee ja inspiroi tällä hetkellä.

Lue lisää:

”Omaa epävarmuutta saa ja kannattaakin tuoda opettajana esille” – Amerikassa asti ihmisluita tutkinut yliopistonlehtori Heli Maijanen on vuoden 2025 Jäätävän hyvä opettaja

Heli Maijasen mielestä hyvä opettaja on sellainen, joka pystyy myöntämään oppilailleen, ettei tiedä kaikesta kaikkea. Hän kannustaakin opettajia tuomaan inhimilliset puolensa esiin myös työympäristössä.

Opiskelu Tuttu kasvo kampukselta

TEKSTI Tuuli Turunen

KUVAT Tuuli Heikura

Kun arkeologian yliopistonlehtori Heli Maijanen sai tammikuussa tietää voittaneensa Jäätävän hyvä opettaja -palkinnon, hän luuli joutuneensa huijausyrityksen kohteeksi.

– Minulta meni hetki ymmärtää, ettei saamassani sähköpostiviestissä kalasteltu esimerkiksi pankkitunnuksiani, vaan olin oikeasti voittanut kyseisen palkinnon, Maijanen naurahtaa.

Jäätävän hyvä opettaja -titteli on Oulun yliopiston ylioppilaskunnan (OYY) vuosittain antama tunnustus, joka myönnetään opiskelijoiden ehdotusten perusteella innostavalle ja pedagogisesti ammattitaitoiselle opettajalle.

– Tuntuu mukavalta, että aloite palkitsemiseeni tuli nimenomaan opiskelijoilta. Se tukee sitä, että olen opettajana oikeilla jäljillä. Vitsini luennoilla eivät ole niin sanotusti menneet ihan hukkaan, Maijanen lisää pilke silmäkulmassa.

Maijanen on opettanut Oulun yliopistossa vuodesta 2018. Hänen erikoisalaansa ovat bioarkeologia ja forensinen antropologia, eli ihmisen fyysisten jäänteiden tutkiminen menneissä populaatioissa ja nykyajan konflikti- ja/tai rikoskonteksteissa.

– Varmaan jokaisen opettajan mielestä oma ala on kaikista kiinnostavin, mutta väitän silti, että opettamani asiat innostavat aidosti opiskelijoita. Jopa niin paljon, että se on voinut omalta osaltaan vaikuttaa siihen, miksi minua ehdotettiin palkinnon saajaksi, Maijanen arvioi.

Työnsä ohella Heli Maijanen nauttii metallimusiikista, konserteista sekä ajanvietosta kavereiden ja kissojensa kanssa.

Luukokoelman perässä Amerikkaan

Maijanen ei alunperin ajatellut, että hänestä tulisi opettaja. Kiimingissä syntynyt Maijanen opiskeli Oulun yliopistossa arkeologiaa, kun hänen silloinen professorinsa sai hänet innostumaan luista.

– Periaatteessa kaikilla ihmisillä on samanlaiset luut ja niitä löytyy kaikilta lähtökohtaisesti saman verran, mutta toisaalta taas jokaisen luusto on ainutlaatuinen. Minua kiinnostaa nähdä, miten eletty elämä näkyy luissa, Maijanen kertoo.

Maisteritutkintonsa jälkeen Maijanen aloitti väitöskirjansa Oulussa. Sitä varten hän kuitenkin tarvitsi tutkimusmateriaaliksi luukokoelmaa, mikä etsintöjen jälkeen löytyi Yhdysvaltojen Knoxvillesta.

Vierailu Forensic Anthropology Centerin tutkimuskeskuksessa johti lopulta siihen, että Maijanen jäi Amerikkaan kaiken kaikkiaan yhdeksäksi vuodeksi.

Aluksi Maijanen oli Knoxvillessa vaihdossa puolitoista vuotta ja aloitti sitten toisen tohtorintutkinnon University of Tennesseessä. Samalla hän työsti väitöskirjaansa Ouluun. Kävi hän myös Havaijilla Yhdysvaltojen puolustusvoimien tunnistuslaboratoriossa, jossa hän auttoi tunnistamaan Korean ja Vietnamin sodissa kaatuneita amerikkalaissotilaita.

– Olen elämäni aikana opiskellut niin paljon, että olen saanut nähdä, millainen on hyvä opettaja. Niitä oppeja olen sitten soveltanut myös omassa työssäni, Maijanen kertoo.

“Näissä hommissa ei ehdi kyllästymään”

Kun Maijanen palasi Amerikasta takaisin Ouluun, yliopistolta oli juuri avautunut lehtorin paikka. Viimeisenä vuotenaan Knoxvillessa hän oli opettanut antropologian opiskelijoille yhden kurssin, mutta muuten opettajan työ oli Maijaselle vierasta. Silti hän päätti hakea tehtävään ja on sillä tiellä edelleen.

– Työni on todella monipuolista. Pidän luentoja ja vedän kursseja, osalle opiskelijoista toimin ohjaajana ja joskus saatan myös analysoida tutkijan roolissa luita, joita on löytynyt arkeologisista kaivauksista. Näissä hommissa ei ehdi kyllästymään, Maijanen nauraa.

Maijasen mielestä hyvä opettaja on sellainen, joka pystyy myöntämään oppilailleen, ettei tiedä kaikesta kaikkea. Hän muistuttaa, että opettajatkin ovat vain ihmisiä, eikä inhimillisiä tunteita tarvitse ainakaan liiaksi peitellä.

– Omaa epävarmuutta saa ja kannattaakin tuoda opettajana esille. Jos minua joskus esimerkiksi jännittää jonkin luennon pitäminen niin kerron siitä opiskelijoille. Koen, että rehellisyydellä tuon itseäni lähemmäs opiskelijaa ja luon rennomman ilmapiirin.

Maijasen mielestä opettajan työssä parasta, mutta samalla haastavinta on jatkuva vaatimus pysyä ajan tasalla asioista.

– Tässä työssä täytyy koko ajan oppia uutta, ja ympäriltä löytyy jatkuvasti uutta opittavaa. Samalla kun uuden oppiminen on varsin innostavaa, on se tietysti myös hieman raskasta, kun koko ajan pitää olla kartalla siitä, mitä alalla tapahtuu, Maijanen kertoo.

Opiskelu kannattaa aina

Maijanen ajattelee, että opettajat tekevät töitä pitkälti omalla persoonallaan. Siksi hän kokee olevansa opettajana samanlainen ihminen kuin vapaa-ajallakin. Lisäksi hänen opettamansa asiat ovat hänelle niin lähellä sydäntä, että toisinaan työ- ja vapaa-aika jopa hieman sekoittuvat keskenään.

– Joskus töissä pyörivät aiheet ovat niin kiinnostavia, että palaan niihin vielä kotonakin. Toisinaan hommia voi olla yksinkertaisesti niin paljon, että päivät venyvät. Iän ja kokemuksen myötä olen kuitenkin oppinut tekemään selkeämpää linjanvetoa töiden ja vapaa-ajan välille.

Vaikka tutkinnot ovat nyt todennäköisesti Maijasen osalta suoritettu, hän ei kuitenkaan aio lopettaa opiskelemista vielä pitkään aikaan. Töissä uuden oppiminen on välttämätöntä, mutta Maijanen tekee sitä mielellään myös omalla ajallaan. Esimerkiksi viime vuonna hän suoritti psykologian perusopintoja avoimessa yliopistossa.

– Mielestäni opiskelu kannattaa aina. En ole tarkemmin pohtinut, mistä innostukseni sitä kohtaan kumpuaa, mutta kaipa se on jotain synnynnäistä uteliaisuutta, Maijanen arvelee.

Julkaistu 2.3.20262.3.2026

Tuuli Turunen

Oulun ammattikorkeakoulun opiskelija, joka rakastaa tarinoita, eläimiä ja syvällisiä keskusteluja teekupin äärellä. Todennäköisimmin häneen voi törmätä kirjastossa, lenkkipolulla tai patikointireitillä. Tuulin suurin unelma on koiranpentu ja omakotitalo Lapissa.

Lue lisää:

Oulun ylioppilaslehti etsii toimitusharjoittelijoita vuodelle 2026 – hae 8.2. mennessä!

Etsimme kahta oululaisesta opiskelijaelämästä kiinnostunutta toimitusharjoittelijaa vuodelle 2026. Haku on auki 26.1.-8.2.2026.

Uutiset

TEKSTI Tuuli Heikura

Oulun ylioppilaslehti etsii vuodelle 2026 kahta toimitusharjoittelijaa, jotka haluavat oppia toimitustyöstä ja kehittää Oulun ylioppilaslehteä yhä kiinnostavammaksi opiskelijalehdeksi niin verkossa kuin printissä. Toimitusharjoittelijana pääset osaksi kaikkiin toimituksen arkeen kuuluviin tehtäviin, kuten juttujen kirjoittamiseen, tekstien editointiin, valokuvaamiseen, grafiikan tekoon, lehden sosiaalisen median sisältöjen tuottamiseen sekä kehitystyöhön. Oulun ylioppilaslehdestä julkaistaan vuonna 2026 neljä printtinumeroa, joten harjoittelijat pääsevät osallistumaan myös printtilehtien suunnitteluun ja toteutukseen.

Tarjoamme luovan työyhteisön ja mahdollisuuden tutustua toimitustyön kaikkiin vaiheisiin. Harjoittelijana pääset tekemään sitä, mikä sinua eniten kiinnostaa, kuten grafiikkaa ja valokuvausta, kirjoittamista ja editointia tai video- ja äänisisältöjä. Työsi tueksi saat paljon palautetta ja henkilökohtaista ohjausta.

Edellytämme harjoittelijalta aiempia korkeakouluopintoja ja hyvää suomen kielen taitoa. Aiempi kokemus journalistisesta kirjoittamisesta, grafiikan tuottamisesta ja/tai valokuvauksesta katsotaan eduksi. Tärkeintä on kuitenkin, että olet innokas, oma-aloitteinen ja kiinnostunut hyvästä journalismista ja oululaisesta opiskelijaelämästä.

Harjoittelun kesto on 12 viikkoa. Työaika on keskimäärin 25 tuntia viikossa, ja pääasiallinen työpaikka on lehden toimitus Linnanmaan kampuksella. Myös osittainen etätyö on mahdollista ja harjoittelija saa kaikki työhön tarvittavat välineet lehdeltä.

Ensimmäinen harjoittelu ajoittuu kevälukukaudelle ja toinen syksylle. Kevään harjoittelun toivottu aloitusajankohta on viikolla 11. Syyslukukauden harjoittelun aloitusajankohta on syyskuussa viikolla 37 tai 38, sopimuksen mukaan. Harjoitteluajan palkka on 1365,35 e/kk. Huomioithan, että harjoittelupaikan saamisen edellytyksenä on, että sinulla on käytössäsi korkeakoulun myöntämä harjoittelutuki.

Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi ja ansioluettelosi sähköpostilla osoitteeseen . Halutessasi voit liittää mukaan 1-3 aiempaa työnäytettä (esimerkiksi kirjoitettu juttu, video tai taittotyö). Ilmoitathan hakemuksessasi, kummasta harjoitteluajankohdasta olet ensisijaisesti kiinnostunut.

Hakuaika alkaa maanantaina 26.1.2026 ja päättyy sunnuntaina 8.2. klo 23.59. Hakuajan jälkeen lähetettyjä hakemuksia ei käsitellä. Haastatteluajankohdasta ilmoitetaan haastatteluun valituille hakuajan päättymisen jälkeisellä viikolla.

Lisätietoja harjoittelun sisällöstä antaa päätoimittaja Tuuli Heikura, puh. 040 526 7821, (). Harjoittelua koskevista käytännön asioista voi kysyä lisää ylioppilaskunnan pääsihteeri Eetu Leinoselta p. 0405231822 ().

Oulun yliopiston ylioppilaskunta (OYY) korostaa toiminnassaan moniarvoisuutta ja ihmisten tasavertaisia mahdollisuuksia. Toivomme tehtävään eritaustaisia ja -sukupuolisia hakijoita.

Oulun yliopiston ylioppilaskunta on julkisoikeudellinen yhteisö, jonka asiakirjat ovat pääasiallisesti julkisia. Huomioithan, että hakijoiden nimet kirjataan pöytäkirjaan, joka on saatavilla internetissä. Lähetettyjä hakemuksia käsittelevät Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen jäsenet ja toimihenkilöt, ja niitä säilytetään vuoden verran valintapäätöksen tekemisen jälkeen. Valituksi tulleen hakemus voidaan liittää julkisen pöytäkirjan liitteeksi.

Oulun ylioppilaslehti on Oulun yliopiston ylioppilaskunnan julkaisema, journalistisesti itsenäinen ylioppilaslehti. Lehden sivuilta löydät pilkahduksia opiskelijaelämästä, mielenkiintoisten henkilöiden tarinoita, Oulun yliopistolla tehtävää tiedettä ja opiskelijaa koskettavia ajankohtaisia ilmiöitä. Lehden ensimmäinen numero julkaistiin vuonna 1961. Verkkolehteä voi lukea osoitteessa www.oulunylioppilaslehti.fi.

Julkaistu 26.1.2026

Tuuli Heikura

Oulun ylioppilaslehden päätoimittaja ja kauppatieteiden maisteri, joka nauttii syväluotaavista ilmiöjutuista, kuluttaa lenkkipolkuja kahden koiransa kanssa ja haaveilee mankelin omistamisesta.

Lue lisää:

”Yllätyin, miten paljon kulttuuriohjelmaa Oulusta löytyy” – Oulun yliopisto käynnisti kulttuuripääkaupunkivuoden, luvassa yli sata tapahtumaa

Oulun yliopisto juhli tällä viikolla kulttuuripääkaupunkivuoden avajaisia Kontinkankaan ja Linnanmaan kampuksilla. Yliopiston monipuolinen kulttuuriohjelma innostaa myös opiskelijoita.

Kulttuuri Opiskelu Uutiset

TEKSTI Tuuli Turunen

KUVAT Tuuli Turunen

Linnanmaan kampuksella juhlittiin torstaina Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden avajaisia. Aamusta iltaan kestäneen avajaistapahtuman aikana kävijät saivat maistiaisia Oulun yliopiston tämänvuotisesta kulttuuriohjelmasta.

“Euroopan kulttuuripääkaupungin titteli näkyy vahvasti myös yliopistolla. Olemme saaneet positiivista palautetta siitä, miten monipuolisesti yliopisto järjestää kulttuuripääkaupunkivuodelle ohjelmaa”, Creative Campus -projektin päällikkö Tekla Heinonen Oulun yliopistosta kertoo.

Ohjelmaa todella riittää, sillä yliopiston tapahtumakalenterista löytyy tälle vuodelle noin 120 erilaista kulttuuritapahtumaa. Ohjelmatarjonnasta löytyy niin lyhyitä kulttuuriluentoja kuin viikon mittainen elokuvafestivaalikin. Lähikuukausina luvassa on lisäksi taidenäyttelyitä, elävää musiikkia, teatteriesityksiä sekä paljon muuta.

“Olen ollut Oulussa vasta pari viikkoa, mutta on tosi mukava kuulla, että kulttuuritarjontaa on näin paljon. Esimerkiksi avoimet konsertit ovat hyvä väylä tutustua suomalaiseen musiikkiin”, kertoo ranskalainen vaihto-opiskelija Marie Marquillier, joka tuli avajaistapahtumaan ystäviensä kanssa.

“Kotonani Viennassa kulttuuritapahtumia on paljon. Yllätyin, miten paljon kulttuuriohjelmaa myös Oulusta löytyy. Minustakin se on mahtava juttu”, viideksi kuukaudeksi Suomeen opiskelemaan saapunut Lisi Pratl komppaa.

Yliopistoyhteisön omat tekijät valokeilassa

Yliopiston kulttuuriohjelman kärkenä on koko vuoden kestävä Campus as a Stage -tapahtumakokonaisuus, joka muodostaa noin 70 prosenttia yliopiston kulttuuriohjelmasta.

“Campus as a Stagen tavoitteena on nostaa esiin yhteisömme omia kulttuurin, taiteen ja tieteen osaajia. Tekijöitä on löytynyt sekä opiskelijoista että henkilöstön puolelta. Tapahtumat ovat lähtökohtaisesti kaikille avoimia, eli toivotamme kampukselle tervetulleeksi kaikki kulttuurista kiinnostuneet kaupunkilaiset”, Heinonen iloitsee.

Heinosen mukaan kulttuuripääkaupungin titteli on yliopistolle hieno mahdollisuus edistää Oulun vetovoimaa ja identiteettiä kansainvälisen tiede- ja taideyhteisön kotipaikkana. Lisäksi Campus as a Stagen myötä yliopiston laaja-alainen kulttuuriosaaminen pääsee oikeuksiinsa.

Yli sadan kulttuuritapahtuman ideointi ja toteutus on ollut jopa vuosia jatkuneen suunnittelun tulos. Oulun yliopisto on saanut kulttuuriohjelmaa varten rahoitusta Oulu 2026 -hankkeelta, ja Heinosen mukaan yhteistyö kaupungin kanssa on sujunut hyvin. Hän aloitti pestissä viime vuoden alussa.

“En ole koskaan aiemmin koordinoinut näin isoa tapahtumatuotantoa, ja onhan tässä kieltämättä ollut melkoisesti tekemistä. On kuitenkin todella innostavaa ja ilo olla mukana”, Heinonen kiteyttää.

Julkaistu 23.1.202623.1.2026