Matti Pääaho tarvitsee sekä joogaa että kauppatiedettä auttaakseen ihmisiä

Joogastudio Oulun perustaja ja pääopettaja Matti Pääaho aloitti markkinoinnin opintonsa henkseleitä paukutellen, miljonääriys mielessä. Rahanhimo laantui loppuunpalamisen myötä.

TEKSTI Helmi Juntunen

KUVAT Jenna Tajakka

Joogastudio Oulun Aurinko-salin lattialla Buddhan kuvien keskellä istuu onnellisen oloinen mies. Matti Pääahon matka tähän paikkaan ja mielentilaan on kestänyt kauan.

Matkan voi sanoa alkaneen, kun Pääaho aloitti markkinoinnin opintonsa Oulun yliopistossa vuonna 2005. Toisena opiskeluvuonnaan hän otti jo askeleita työelämään: hän aloitti Alexandria Consulting Groupissa markkinointitehtävissä ja yleni pian markkinointipäälliköksi. 

Lisäksi hän opetti tanssia kahdessa eri paikassa, teki asiakaspalvelutehtäviä ja toimi verkkosivujen ylläpitäjänä. Kaikessa tekemisessään Pääaho toteaa olleensa perfektionisti.

Kolmantena opiskeluvuonnaan Pääaho lähti vaihtoon Meksikoon. Hän kertoo ajatelleensa vaihdon olevan mahdollisuus ottaa asioihin etäisyyttä, sillä valtava työmäärä vaati liiaksi voimia.

“Ammensin itsestäni enemmän kuin jaksoin.”

Väsymys iski toden teolla vasta Meksikosta paluun jälkeen. Ouluun palattuaan Pääaho otti taukoa opinnoistaan ja vähensi muitakin velvollisuuksiaan. Tuolloin hän opetti ainoastaan katutanssia Citydancella.

“Kun lähdin kauppatieteelliseen, niin lähdin henkseleitä paukutellen. Halusin tulla miljonääriksi, menestyä. Rahankiilto silmissä”, Pääaho kertoo. Tämän ajattelutavan hän hylkäsi loppuunpalamisen myötä.

“Burnoutin jälkeen oma hyvinvointi alkoi kiinnostaa enemmän”, Pääaho sanoo. Syntyi tarve etsiä itseä, hidastaa tahtia ja miettiä mitä elämältä todella haluaa.

“Näyttämisen halu jäi pois.”

Vähitellen Pääaho palasi arkiseen rytmiin suorittamaan opintojaan. Häntä pyydettiin myös töihin ePressiin, jossa työskenteli asiakaspäällikkönä parin vuoden ajan keräten rahaa. Nyt Pääaho ei enää tehnyt työtä tullakseen rikkaaksi ja kuuluisaksi, vaan haaveet koskivat reissaamista.

“Pomollekin sanoin, että kaksi vuotta teen töitä ja sitten lähden ulkomaille.”

Aasia syvensi joogainnostusta

Vaihtoaika Meksikossa jätti Pääaholle matkustamisen nälän. Myös matkailusarja Madventures inspiroi häntä. 

Vuosi valmistumisensa jälkeen, elokuun ensimmäisenä päivänä vuonna 2013 Pääaho lähti Bangkokiin. Hänen tarkoituksensa oli kiertää maailma pienellä budjetilla reppureissaten. Ensimmäiset puoli vuotta kuluivat Thaimaassa, Malesiassa ja Indonesiassa. Lopulta Pääaho päätyi Balille.

Tuolloin Pääaho syventyi joogaan, jota hän oli jo vuoden ajan harrastanut omin päin.

Pääaho kertoo, että Balilla on suuri hyvinvointi- ja joogaturismikeskittymä. Siellä Pääaho sanoo kiinnostuneensa henkisyydestä aiempaa enemmän.  Hän toteaa aina olleensa innostunut kaikesta yliluonnollisesta ja itsensä kehittämisestä.

”Teini-iässä koin ensimmäisen henkisen herätyksen. Voin sanoa suoraan, että olin nuori new age -ihminen silloin.”

Burnoutin jälkeen hän aloitti omien sanojensa mukaan ”järkevämmän itseään etsimisen kauden”, jolloin joogasta tuli itsetutkiskelun kannalta tärkeä asia, joka veti hänet mukaansa.

Jouluksi Pääaho tuli takaisin Suomeen. Se ei ollut alkuperäinen tarkoitus, vaan hänen piti jatkaa Kaakkois-Aasiasta Etelä-Amerikkaan. Alkujaan matkan viimeiseksi kohteeksi valittu Intia kuitenkin kiinnosti Pääahoa enemmän, joten matka jatkui suoraan sinne.

Intiassa Pääaho päätti osallistua ystävänsä suosittelemalle joogakurssille. Innostus aiheeseen syveni kurssin aikana entisestään ja lopulta hän suoritti myös kahden kuukauden mittaisen joogaopettajakoulutuksen.

Suomesta piti päästä pois, kunnes ei tarvinnutkaan

Matti Pääaho palasi Suomeen puolen vuoden Intian-matkan jälkeen yllättääkseen isänsä tämän 60-vuotisjuhlissa. Lyhyeksi suunniteltu pysähdys kuitenkin venyi, sillä Pääaho päätti jäädä nauttimaan Suomen kesästä pariksi kuukaudeksi. Tuolloin joogan opettaminen alkoi hänestä tuntua kiehtovalta mahdollisuudelta.

Hän vuokrasi Heinäpäästä ison kerrostalokolmion, johon avasi kotistudion. Pääahon aikomuksena oli opettaa puoli vuotta ja lähteä joulun jälkeen jälleen reissuun. Toisin kuitenkin kävi.

“Kun katsoin sitä kaikkea mitä olin saanut aikaan, tajusin siinä hetkessä, että en ihan heti päästä irti. Jotenkin tiesin että tämä tarina jatkuu vähän pidemmälle kuin muutama kuukausi. Tässä nyt ollaan, viisi vuotta on kulunut.”

“Kun lähdin [matkalle] niin vannoin etten ikinä palaa Ouluun, että ei täällä ole mitään kiinnostavaa. Vuoden jälkeen näin Oulun ihan uusin silmin. Uudet ihmiset tulivat elämääni”, Pääaho kertoo. Nykyäänkin hän viihtyy Oulussa.

Tammikuussa 2018 avautui nykyinen Limingantullin studio. Aluksi Pääaho oli tiloissa alivuokralainen, mutta tämän vuoden elokuussa hän vuokrasi koko tilan itse. Opettajia on nykyään yhdeksän. Hänellä on edelleen palava halu nähdä maailmaa ja yrittäjyys mahdollistaa ajoittaiset ulkomaanmatkat.

Yrittäjyys sopii Pääahon mukaan myös joogan henkeen, eivätkä kauppatieteen opinnot tai liiketoiminta ole ristiriidassa hänen nykyisen maailmankuvansa kanssa. Pääaho sanoo myös, että joogasta on ollut perinteisesti tapana pyytää vastine. Vaikka maksun periminen tunneista kuuluu siis asiaan, raha ei ole opettamisen motiivi; suurimmaksi taustalla vaikuttavaksi ajatukseksi Pääaho nostaa halun auttaa ihmisiä voimaan paremmin.

Yliopistossa opitut taidot mahdollistavat joogakoulun liiketoiminnan ja tekevät siten auttamisesta mahdollista.

 

Kuka?

Matti Pääaho

» Kotoisin Oulusta, jossa asuu puolisonsa kanssa.

» Joogastudio Oulun perustaja ja pääopettaja.

» Nimeää ihmisten auttamisen pääasialliseksi syyksi joogan opettamiselle.

» Valmistunut Oulun yliopiston kauppakorkeakoulusta markkinoinnin pääaineesta vuonna 2012.

» Kokee opintojensa antaneen valmiuden kokonaisuuksien näkemiseen ja ongelmanratkaisuun työelämässä.

» Vaihto-opinnot Meksikossa sytyttivät halun matkailla.

» Opiskeluajoista mieleen ovat jääneet paitsi Finanssin vuosijuhlat ja muut ainejärjestön tapahtumat, myös opintojen aikana kohdatut ihmiset.

» Tällä hetkellä kaipaa tasaista elämää ilman muutosta.

Helmi Juntunen

Oululainen metamoderni antropologi ja mielten välisen etäisyyden avaruuscowgirl.

Lue lisää:

Oulun yliopiston hallituksen opiskelijajäseniksi valittiin Joni Ollikainen ja Timo Veijola

Oulun yliopiston hallituksen opiskelijajäseniksi kaudelle 2020–2021 on valittu Joni Ollikainen ja Timo Veijola. Valinta tehtiin Oulun yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa 15. lokakuuta. Joni Ollikainen on kolmannen vuoden kauppatieteiden opiskelija, Timo Veijola on kolmannen vuoden konetekniikan opiskelija. Ollikainen sai äänestyksessä 14 ääntä, Veijola 10,5. Nyt päättyvällä kaudella hallituksen opiskelijajäseninä toimivat Jonne Kettunen ja Miina-Anniina Heiskanen. Heistä kumpikaan ei asettunut ehdolle enää tänä […]

Oulun yliopiston hallituksen opiskelijajäseniksi kaudelle 2020–2021 on valittu Joni Ollikainen ja Timo Veijola. Valinta tehtiin Oulun yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa 15. lokakuuta.

Joni Ollikainen on kolmannen vuoden kauppatieteiden opiskelija, Timo Veijola on kolmannen vuoden konetekniikan opiskelija. Ollikainen sai äänestyksessä 14 ääntä, Veijola 10,5.

Nyt päättyvällä kaudella hallituksen opiskelijajäseninä toimivat Jonne Kettunen ja Miina-Anniina Heiskanen. Heistä kumpikaan ei asettunut ehdolle enää tänä syksynä.

Hallitukseen haki kuusi opiskelijaa, jotka haastateltiin edustajiston kokouksessa 1. lokakuuta. Hakijoita olivat Ollikaisen ja Veijolan lisäksi Benjamin Michelin, Jussi Vaara, Nuuti Vasari sekä Bruno Gioia Sandler.

Hallitus on yliopistolain mukaan yliopiston ylin päätöksentekoelin. Hallitus valitsee yliopiston rehtorin ja päättää muun muassa yliopiston strategiasta ja budjetista. Oulun yliopiston hallitukseen valitaan kaksi opiskelijajäsentä.

Tänä syksynä OYY valitsee suuren määrän myös muita hallinnon opiskelijaedustajia, eli hallopedejä. Haku on avoinna 14. marraskuuta saakka.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

En ymmärtänyt, että minustakin olisi voinut tulla insinööri

"Esikuvien puute teknologia-aloilla työskentelevistä naisista kavensi käsitystäni omista mahdollisuuksistani. Nyt jos koskaan on tärkeää, että myös tytöt kiinnostuvat muustakin kuin naisvaltaisista aloista", kirjoittaa Sanna Häyrynen.

Lapsena pelasin Super Mariota ja Tetristä. En koskaan miettinyt, miten pelit ovat saaneet alkunsa tai hoksannut, että minäkin voisin joskus luoda sellaisia.

Kukaan ei kertonut, että se olisi mahdollista. 

Pelitkään eivät sen koommin kiinnostaneet, kun hevoskirjat ja pianonsoitto veivät mennessään.

Koulussa matematiikka, fysiikka ja kemia tuntuivat jotenkin maailmasta irrallisilta ilmiöiltä, vaikka nyt tajuan, että ne ovat tätä maailmaa konkreettisimmillaan. Myönnän suorastaan inhonneeni matematiikkaa ja luonnontieteitä – pidin niitä tylsinä ja omaan tyttömaailmaani sopimattomina.

Viihdyin paremmin humanististen ja taideaineiden parissa. En tiedä, ohjasivatko minua luontaiset taipumukseni vai ympäristö, joka vei mieltymyksiäni tiettyyn suuntaan siksi, että olen naispuolinen henkilö.

Kun olin teini-iässä, kemisti-isäni kyllä yritti vihjata minulle, että teollisuudessa ja vaikkapa lennonjohdossa voisi tienata mukavasti. Nauroin räkäisesti ja mietin, eikö hän tunne tytärtään ollenkaan, kun hän kuvittelee minun lähtevän tuollaisille urille. En voinut kuvitella itseäni nuorena naisena noissa tehtävissä.

Jälkikäteen voisin sepittää, että ryhdyin humanistiksi kapinahenkeä ilmentääkseni. Todellisuudessa taisin olla kuitenkin hieman kapeakatseinen ja jumittunut käsityksiini omista mahdollisuuksistani.

Kenenkään ei pitäisi enää ajatella niin sukupuolittuneesti kuin itse ajattelin.

 

Helsingin Sanomien artikkelissa Sukupuolittuneet polut (30.9.2019) todetaan, että koulutusvalinnat ovat Suomessa EU-maista vahvimmin eriytyneet sukupuolen mukaan. Tytöt suuntaavat sosiaali-, terveys- ja kasvatusaloille, pojat teknisille aloille. 

Artikkelissa viitataan OECD:n vertailuun, jonka mukaan Suomessa vuonna 2017 luonnontieteiden, teknologian, insinööritieteiden ja matematiikan uusista opiskelijoista vain 22 prosenttia oli naisia. Sosiaali- ja terveysalan uusista opiskelijoista sen sijaan 83 prosenttia oli naisia.

Hesarin artikkelin yhteydessä on laskuri, joka kertoo Oulun yliopistossa 2017 aloittaneiden osalta seuraavia lukuja: terveys- ja hyvinvointialoilla sekä kasvatustieteissä fukseista naisia oli 81 prosenttia, humanistifukseista naisia oli 68 prosenttia, luonnontieteissä 49 prosenttia, kauppatieteessä 38 prosenttia ja tekniikan aloilla 23 prosenttia. Tietojenkäsittelyn ja tietoliikenteen uusista opiskelijoista vain 12 prosenttia oli naisia.

Jako on selvä. Maailmamme on teknologisoitunut ja teknologisoituu vain entistä enemmän, mutta tuon muutoksen luojien joukossa on sukupuolivinouma. 

Helsingin yliopistossa naisten osuus tietojenkäsittelyn opiskelijoista on ollut viime vuosina kasvussa.

Tätä tekstiä varten pyysin Oulun yliopiston tieto- ja sähkötekniikan tiedekunnalta lukuja tietojenkäsittelyn ja tietoliikenteen fuksien sukupuolijakaumasta. Vuonna 2018 aloittaneista naisia oli 19 prosenttia, joka on nousua esimerkiksi vuonna 2016 olleesta 11 prosentista. Vuonna 2014 naisten osuus tietojenkäsittelyn ja tietoliikenteen fukseista keikkui 17 prosentissa, joten aloittaneiden määrässä on ollut vaihtelua viime vuodet.

 

Tyttöjä on onneksi vihdoin alettu toden teolla kannustaa tekniikan pariin. Tämän päivän tytöt tietävät mahdollisuutensa jo vähän paremmin kuin minä aikoinani. 

Esikuvien ykkönen lienee koodauslähettiläs Linda Liukas, joka avaa ohjelmoinnin maailmaa lapsille Hello Ruby -kirjojensa avulla ja on ollut perustamassa Hives Helsinki -koodauskoulua sekä maailmalle levittäytynyttä Rails Girls -yhteisöä, joka tarjoaa ohjelmoinnin opetusta naisille. Samaa tekee kotimaassa myös Mimmit koodaa -projekti

Jokin aika sitten bongasin, että työnantajani BusinessOulu on mukana Oamkin vetämässä Sinä osaat -hankkeessa, jossa teknologia-alaa tehdään tytöille tutuksi ja hankitaan tytöille TET-paikkoja Oulun seudun ja Kainuun teknologiayrityksistä.

Tällaisia kannustajia ja esikuvia tarvitaan lisää. Sellaiset olisivat aikanaan ehkäpä avartaneet omaakin ajatteluani.

 

Tytöillä on nyt hyvä syy innostua tekniikasta ja ei-tyypillisistä naisaloista, kun ilmastonmuutoksen hillitsemiseen voidaan vaikuttaa juuri teollisuuden ja tekniikan kautta.

On väärin asettaa tulevaisuuden pelastamisesta vastuu seuraaville sukupolville, mutta uskoni on silti heissä. 

Toivottavasti parinkymmenen vuoden päästä meidän ei tarvitse enää lukea artikkeleita tai kolumneja siitä, miten koulutusaloilla on epätasaisesti miehiä ja naisia.

Viisikymppisenä haluan lukea lehdestä (tai joltain muulta alustalta), että sukupuoliltaan moninaiset asiantuntijaryhmät yhdessä kehittävät ratkaisuja paremman tulevaisuuden puolesta – sekä hoitavat ja opettavat, mutta se onkin sitten jo toisen tekstin aihe.

Sanna Häyrynen

Tiedeviestinnän maisteri, joka tykkää kuunnella, kun asiantuntija puhuu. Twitter: @sannahayrynen

Lue lisää:

Essee: Yli-ihmisyys on mahdollista, mutta vain hetken

Iida Putkonen ei koskaan suunnitellut palavansa loppuun. Tottunut suoriutuja kohtasi kuitenkin jaksamisensa rajan, ja joutui vuosien suorittamisputken jälkeen pysähtymään.

TEKSTI Iida Putkonen

KUVAT Anni Hyypiö

En usko, että kukaan uupunut suunnittelee palavansa loppuun. Tilastot kertovat, ettei kyseessä ole mikään marginaalinen ilmiö. Vuonna 2016 toteutetusta YTHS:n terveystutkimuksesta selvisi, että lähes joka viides korkeakouluopiskelija koki hukkuvansa opintoihin liittyvään työmäärään ja yli joka kymmenes koki uupumusta.

Minäkään en suunnitellut uupuvani. Opiskellessani unelma-alaani ja kaiken ollessa uutta, menetin itseni oravanpyörään. Kaikista omaopettajan ennakkovaroituksista ja orientaatioviikon palopuheista huolimatta minä uuvuin.

Kuten minunkin kohdallani, on tilastojen takana tuhansittain yksittäisiä ihmisiä, jotka hekin lähtivät opintoihin innoissaan, mutta syystä tai toisesta kaatuivat paineiden alla. Haalareiden lahje jäi jumiin korkeakouluopintojen liukuportaisiin, jossa nousun tahdin määritteli joku muu.

Alkoi taistelu aikaa vastaan, oman hyvinvoinnin kustannuksella.

 

Ajattelin aina, että se, mikä teki minusta erikoisen oli kykyni suoriutua tehtävästä kuin tehtävästä. Lapsesta asti olin ylittänyt itseni kerta toisensa jälkeen. Pakotin itseni pelätyille luistelutunneille ja ylioppilaskirjoituksiin, vaikka edellisenä iltana maailma tuntui kaatuvan. Opin jättämään tunteeni sivuun, ja suoriutumaan kaikesta huolimatta.

Kun luulin olevani loppu, nousin kuilun reunalta yhä uudelleen, ja jatkoin. Palkitsin itseni vasta, kun olin kaikista vaikeuksista huolimatta tehnyt taas yhden vastenmielisen asian. Olin itseeni tyytyväinen, kun sain pakotettua itsestäni irti enemmän kuin piti olla mahdollista. Olin yli-ihminen.

Suoritin fuksivuotenani 115 opintopistettä. En suinkaan suunnitellut kurssien määrää alusta alkaen niin suureksi, vaan luulin tekeväni opintoja jaksamiseni mukaan. Vietin lomani kirjoittaen esseitä, kesän raahasin lomareissuille tenttikirjoja ja asetin itselleni tavoitteita. 40 sivua päivässä, vain neljäkymmentä sivua, jotta saan elää.

Lunastin vapaa-aikani päivästä toiseen tekemällä välttämätöntä pahaa. Väänsin unelma-alani numeroiksi, jaoin päiväni työtunneiksi, piirsin elämälleni ahtaat raamit, joiden sisässä pysyessäni olisin onnellinen.

Pidin saavuttamisen tunteesta. Kun sain tehtävän loppuun, pystyin kertomaan itselleni ja muillekin: Hei! Tein sen! Enkö olekin hyvä. Silloin olin ansainnut jotain, olin saanut konkreettisen merkin siitä, että tein hyvää työtä.

En tiennyt mikä minulle oli merkityksellistä tai palkitsevaa. Sen sijaan halusin helpon vastauksen: objektiivisen mittarin sille, milloin minun tulisi olla itseeni tyytyväinen.

Ajan kuluessa opin sitomaan ihmisarvoni tähän ominaisuuteen. Olin hyvä, kun pärjäsin hyvin. Hyvä, kun menestystäni pystyi mittaamaan numeroin. Aloin järkeillä kaiken työn määrästä terveyteen. Pian tunteeni ja tarpeeni olivat täysin sivussa, pelkkä oire heikkoudesta, joka vei kauemmaksi tavoitteistani.

Aloin asettaa itselleni mittareita ruokaostosten kanssa: jos saan viikon ruoat alle tietyn rahamäärän, olen onnistunut. Tahdoin elää tehokkaasti, harhautumatta polulta. En antanut itselleni lupaa ylimääräisiin menoihin, en käynyt bileissä tai elokuvissa, koska en voinut oikeuttaa lipun hintaa. Samalla rahalla voin ostaa viisi pussia makaronia, miksi ihmeessä käyttäisin rahan yhteen iltaan?

En tiennyt mikä minulle oli merkityksellistä tai palkitsevaa. Sen sijaan halusin helpon vastauksen: objektiivisen mittarin sille, milloin minun tulisi olla itseeni tyytyväinen.

Elämyksien sijaan päädyin tavoittelemaan onnea oravanpyörässä, jossa itseni ylittämisen rima nousi jatkuvasti korkeammalle. Kaiken mitä tein, tuli palvella tarkoitusta ja johtaa eteenpäin, säästää rahaa, edistää opintoja, parantaa terveyttä. Kaikki mikä oli hyvää, oli mitattavissa.

Opiskelijoiden hyvinvointia edistävän Nyyti ry:n toiminnanjohtaja Minna Savolainen näkee, että jatkuva paine ylittää itsensä leimaa nyky-yhteiskuntaa ja vaikuttaa osaltaan myös opiskelijoiden kokemiin paineisiin.

“Meidän aikaamme leimaa tietynlainen tehokkuuden eetos ja kilpailu ja puheessakin viljellään huippu-alkuisia asioita. Huippu-oppilas, huippu-opiskelija, huippu-lukio, huippu-tutkimusyksikkö, huippu-yliopisto, huippu-suoritus. Ikään kuin koko ajan pitäisi ylittää paras mahdollinen taso ja omat kykynsä.”

Savolaisen mielestä jatkuva kilpailu ei ole kestävä malli, vaan johtaa lopulta ylisuorittamiseen ja itsensä arvottamiseen suoritusten kautta. Tämä taas vaikuttaa jaksamiseen ja itsetuntoon, sillä kilpailussa paremmuudesta epäonnistumisia on vaikea hyväksyä.

Huippusuoritusten tavoitteleminen ei kuitenkaan ole ainoa opiskelijan uupumuksen syy, Savolainen sanoo. Hän näkee myös opintoihin liittyvien vaatimusten, työmäärän ja tavoiteaikataulun kuormittavan opiskelijoita.

“Opiskelu on vaativaa kokopäivätyötä, ja usein vielä enemmänkin. Tähän yhdistettynä ansiotyössä käyminen opintojen rahoittamiseksi voi pidemmän päälle käydä liian kuormittavaksi”, hän sanoo.

Usein opiskelujen ohella työskenteleminen johtuu rahallisesta ahdingosta, joka on myös tekijä uupumuksessa.

Savolainen selittää tiukan toimeentulon vaikuttavan myös epäsuorasti: mahdollisuudet harrastaa, liikkua ja olla sosiaalinen vähenevät kapealla budjetilla.

 

 

Kuka olen, ellen suoriutuja?

Muistan toisesta opiskeluvuodestani vain yksittäisiä hetkiä. Olin päättänyt löysätä opiskelutahtia ja täyttää päiväni sen sijaan osa-aikatyöllä. Päivinä, joina en ollut yliopistolla, heräsin aamuisin ennen kuutta ehtiäkseni töihin toiselle paikkakunnalle.

Muistan tulleeni kotiin ja menneeni suoraan suihkun kautta nukkumaan, oli kello kolme iltapäivällä tai vaille kymmenen yöllä.

Muistan, kuinka kurssilla pidetyn esitelmän aikana silmissäni sumeni ja istuin lattialle, etten menettäisi tajuani. Muistan, että jatkoin esitelmän loppuun lattialta, ja esitin kaiken olevan hyvin.

En osannut enää löysätä tahtia. Pelkäsin, että jos pysähtyisin edes hetkeksi, jäisin roikkumaan tilastojen väärälle puolelle n. vuoden opiskelijana. Halusin olla menestystarina, neljässä vuodessa maisteriksi valmistunut ihanneihminen. Uskottelin itselleni, että tauko tulisi luonnostaan ennemmin tai myöhemmin. Vielä yksi essee, yksi deadline. Enää tämä viikko, enää kaksi tenttiä, sitten saan levätä. Tauko tulisi pian, se oli aina vain kulman takana.

Joululoma oli odotettu lepohetki. Pidin taukoa opinnoistani ensimmäistä kertaa, sillä minulla oli tuloja opintotuen ohella. Puin töihin punaiset korvakorut ja kuuntelin joululauluja kauppakeskuksen kaiuttimista päivästä toiseen, mutta ainakaan minun ei tarvinnut opiskella.

Vasta tauon ollessa ohi huomasin, ettei stressini ollut taianomaisesti kadonnut. Aloin vihdoin ymmärtää, että kun ammentaa samasta kaivosta taukoamatta, pohja tulee vastaan väkisin.

Toisen opiskeluvuoteni tammikuussa hain vihdoin apua. En tiennyt silloin miksi, olin vain liian väsynyt suoriutumaan enää. Ajatus töihin lähtemisestä oli vastenmielinen, eivätkä entiset kannustimet enää motivoineet. Loppiaisen lisäpalkka ei vienyt enää väsymystä pois, eikä ajatus lähestyvästä kandiseminaarista tuntunutkaan saavutukselta.

Sain sairaslomaa ja yllätyksekseni lähetteen sairaalaan. Minut ohjattiin testeihin, ja selvisi, että sydämeni ei jaksanut pumpata normaalia tahtia, se löi enää kolmisenkymmentä kertaa minuutissa. Tuloksia kertoessaan lääkäri kysyi, jaksanko kävellä itse osastolle, vai tarvitsenko pyörätuolin.

Häpesin epäonnistumistani niin paljon, etten uskaltanut aluksi kertoa kenellekään. Lähetin pomolleni välttelevän tekstiviestin ja vietin päiväni odotushuoneissa yrittäen ymmärtää, miten olin päätynyt tähän pisteeseen. Minähän olin yli-ihminen, olin pärjännyt tähänkin asti.

Miten minusta yhtäkkiä tuli epäonnistuja, joka ei jaksanut enää?

Takaisin lähtöpisteeseen

Hyvinvointikouluttaja Sanna Wikström kirjoittaa Hidasta elämää -sivustollaan, ettei onnellista yli-ihmistä olekaan.

”On ihmisiä, jotka saavuttavat illuusion reunan, he pääsevät lähelle suoritteiden maksimointia. Reunalla odottaa kuitenkin yllätys: sieltä löytyy kyltti ’Onnellisuus ei löydy täältä’.”

Minäkin saavutin tavoitteeni, mutten koskaan onnea. Tiedän, että vaikeuksista huolimatta on mahdollista repiä itsestään kaikki irti ja päästä maksimisuoritukseen. Tiedän myös, että siihen pisteeseen päästyään huomaakin, ettei ole matkalla viisastunut. Etappi, jossa onnen piti odottaa, siirtyy jokaisen saavutuksen myötä kauemmaksi ja lopulta ylisuorittaminen on vain loputonta juoksemista. Se on pakenemista todellisuudelta, yritys löytää nopeampi polku onneen, sen sijaan että miettisi mitä oikeasti elämältä haluaa.

Kun aloin stressini takia pelätä, ettei kirjallisuus ollutkaan unelma-alani, hidastamisen sijaan nopeutin tahtia. Karsin elämästäni kaiken, mikä ei vienyt kohti tutkintoa. En yrittänyt löytää opinnoistani kadonnutta nautintoa, vaan väritin jäljellä olevat kurssit välittömäksi pahaksi, ennen tunnelin loppua. Suoritin, jotta tunsin lankojen olevan yhä omissa käsissäni. Suoritin, etten olisi ehtinyt huomata etten ollut onnellinen.

Minäkin saavutin tavoitteeni, mutten koskaan onnea.

Sairaslomani kesti vuoden. Aluksi ajatus edes siitä, että jättäisin elämän kesken edes pariksi kuukaudeksi, oli kauhistuttava. Silti oli pakko painaa pause-nappia ja palata etenemiseen vasta myöhemmin. Kävin läpi valtavaa luopumisen tuskaa, kun en pystynytkään elämään suunnittelemaani tahtia. En valmistunut kandiksi kahdessa vuodessa, ja tuntui, että kaikki opintojen eteen tekemäni työ oli ollut turhaa, kun nyt tuhlasin kirimäni kuukaudet pysähtymällä.

Nyt tiedän, että minun oli pakko pysähtyä, jotta kykenin kohtaamaan asioita, joita olin kiireen avulla vältellyt. Jouduin opettelemaan alusta yksinkertaisia asioita, joita olin unohtanut. Miltä minusta tuntuu tänään? Mitä haluaisin päivälläni tehdä? Opettelin syömään ja ulkoilemaan suorittamatta, tekemään asioita sitä tahtia, mikä tuntui hyvältä. Opettelin uudelleen, kuka olin ja kuka halusin olla.

Oli sanoinkuvaamattoman vaikeaa irrottaa ulkoisista mitoista, joilla olin määritellyt arvoni. Onko tämä hyvä päivä, kun en pakottanut itseäni mihinkään? Eikö päivä ole tuhlattu, kun en opiskellut hetkeäkään? Koin syyllisyyttä pahasta olostani ja kesti kauan, kunnes aloin toipua.

”Illuusion reunalta on vain yksi suunta takaisin. Se kulkee itsen äärelle. Tuo matka ei ole pitkä mutta hyvin erilainen kuin aiempi matka. Siinä ei pyritä, tavoitella tai suoriteta”, Wikström jatkaa.

Minun piti opetella, että parhaansa tekeminen ei tarkoita yli-inhimillisyyttä, paranemisessakaan. Oikotie onneen ei toimi toiseenkaan suuntaan. Joka päivä ei jaksa taistella, ja niinä päivinä on ansainnut pysyä paikoillaan. Se, ettei liiku eteenpäin, ei tarkoita takapakkia. Se, että lepää ei vie pois edistykseltä, vaan valmistaa seuraavaan koitokseen.

“Opiskelu-uupumus ei ikinä ole pelkästään opiskelijan vika tai ongelma. Huomio tulee kiinnittää myös rakenteisiin ja yhteisön ilmapiiriin, asenteisiin ja siihen, onko ohjausta ja tukea saatavilla ajoissa.”

Minna Savolainen sanoo, että opiskelijoiden uupumista ei voi ehkäistä pelkällä tiedottamisella ja voimavarojen lisäämisellä, vaan yksilön sijasta tulisi keskittyä yhteiskuntaan ja uupumusta edistäviin rakenteisiin.

“Opiskelu-uupumus ei ikinä ole pelkästään opiskelijan vika tai ongelma. Huomio tulee kiinnittää myös rakenteisiin ja yhteisön ilmapiiriin, asenteisiin ja siihen, onko ohjausta ja tukea saatavilla ajoissa.”

Uupumus ei synny tyhjiössä, vaan sen huomaa ennen pohjalle iskeytymistä. Se, pystyykö asialle tekemään mitään, riippuu saatavilla olevasta tuesta ja uskalluksesta sanoa: olen uupunut. Minä en uskaltanut puhua ajoissa. En uskaltanut näyttää heikkoutta keskellä ihmismerta, jossa kaikki muut jatkoivat matkaa väsymättä. En uskaltanut ottaa taukoa ympäristössä, jossa lomaa on enemmän kuin koskaan työelämässä, jossa etuoikeutettu opiskelija nauttii halvasta terveydenhuollosta ja opiskelijaruokailusta.

En uskaltanut olla tyytymätön, sillä pelkäsin tulevani leimatuksi kiittämättömäksi.

Enemmän kuin suoritusteni summa

Tänä syksynä aloitan opintoni uudelleen. Uskallettuani ottaa tauon, vaihdan alaa ja olen uudelleen innoissani opiskelusta suorittamatta. Olen tasan Kelan aikataulussa, neljännen vuoden maisteriopiskelija, vaikka ehdin välillä juosta kovempaa ja myös pysähtyä.

On yhä päiviä, jolloin poltan itseni loppuun. Ajoittain on vaikeaa vain olla tai tietää mitä haluan. Kertaan itselleni pitkän päivän jälkeen, että on ok maata sohvalla, jos ei muuta jaksa. Ei ole aina pakko imuroida keskiviikkoisin tai sanoa kaikkeen kyllä.

Arjen ei ole tarkoitus olla sinnittelyä päivästä toiseen.

Opettelen yhä kuuntelemaan omia tarpeitani, mutta nykyään saan tyydytystä siitä, kun teen sen, mikä on hyvinvointini kannalta oikein.

Vaikka nykyäänkin on vaikeaa, osaan myöntää sen. Olen oppinut kohtaamaan ja sanoittamaan vaikeuteni. Olen huomannut, että kun tuntee omat rajansa ja pitää niistä kiinni, eivät muutkaan odota yli-inhimillisiä suorituksia. Olen itsestäni ylpeä, kun osaan pyytää lisäaikaa tai perua suunnitelmia. Olen itsestäni ylpeä, kun en pakota itseäni suoriutumaan.

Arjen ei ole tarkoitus olla sinnittelyä päivästä toiseen. Eikä pysähtyminen tai hidastaminen tarkoita, että olisi yhtään huonompi ihminen tai pettäisi ketään. Sanoisin että se, että pysähtyy arvioimaan matkaansa päättömän juoksemisen sijaan, on vaihtoehdoista parempi.

Aiemmin pelkäsin, että jos hidastan, jään jälkeen ja menetän sen, mikä tekee minusta hyvän. Nyt tiedän, etten ole pelkästään suoritusteni summa.

En muista järjettömästä oravanpyörästä paljoa, en muista lukemiani kirjoja tai kirjoittamiani esseitä. Sen sijaan muistan sairaalajaksoni jälkeisen vapun ja hiekan haalareiden käänteissä ja kipeäksi nauretut posket.

Eikä kertaakaan toipumiseni aikana minulta ole kysytty, miksi pysähdyin.

Minulta kysytään, miksi en sanonut mitään.

 

 

Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran 29.8. 2019 ilmestyneessä Oulun ylioppilaslehden numerossa 3/2019.

Iida Putkonen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Tiedeviestinnän maisteri ja glögin ympärivuotinen kuluttaja. Etsii revontulia, riippumattoja ja juuri oikeita sanoja.

Lue lisää:

Halloped käyttää opiskelijan ääntä päätöksenteossa – Sinäkin voit olla dominoefektin käynnistäjä

"Jos opiskelijat eivät itse ole kantaansa kertomassa, heidän näkökulmansa voi unohtua päätöksenteosta", kirjoittaa Sanna Kangasniemi. Hänen mukaansa opiskelijoiden näkökulmien sekä visioiden tulee näkyä ja kuulua yliopistolla.

In English

Mitä tehdä, jos ruuan laatu on heikentynyt, opintosuunnitelma on kohtuuttoman kuormittava tai lukujärjestyksen aikataulu ei vastaa todellisuutta? Silloin voi olla yhteydessä hallinnon opiskelijaedustajaan eli hallopediin. He tekevät arvokasta työtä paremman Oulun yliopiston puolesta toimimalla opiskelijoiden edustajina työryhmissä ja hallinnon päättävissä elimissä. 

Jos opiskelijat eivät itse ole kantaansa kertomassa, heidän näkökulmansa voi unohtua päätöksenteosta. Heitä todella kannattaa kuunnella, ovathan opiskelijat oman opiskelunsa ja arkensa parhaat asiantuntijat.

 

Suomessa niin julkishallinnolliset yliopistolaitokset kuin säätiömuotoiset säätiöyliopistotkin perustuvat ajatukselle akateemisesta yhteisöstä, jonka ytimen muodostavat professorit, yliopiston henkilökunta ja opiskelijat. Näin varmistetaan, että akateeminen yhteisö käyttää päätöksenteossa kaikkea osaamistaan. Nämä kolme ryhmää johtavat myös Oulun yliopistoa edustuksellisesti niissä toimielimissä, joista on säädetty yliopistolaissa ja yliopiston johtosäännössä. Jotta opiskelijoiden näkökulmat ja visiot näkyisivät ja kuuluisivat yliopistolla, tarvitaan juuri hallopedeja. 

Opiskelijaedustajan tehtävässä halloped pääsee tutustumaan suuren tieteellisen laitoksen johtamiseen. Hallopedina opiskelija oppii kokous- ja neuvottelutaitoja ja pääsee avartamaan omaa näkemystään yliopiston päätöksenteosta eri hallinnon tasoilla. Vaikuttamisen paikkoja on monia. Yliopiston ylin päättävä elin on hallitus, joka päättää muun muassa Oulun yliopiston toiminnan ja talouden keskeisistä tavoitteista sekä strategiasta. Vaikuttamistyötä tehdään myös yliopistokollegiossa, koulutusneuvostossa ja koulutuksen johtoryhmässä, tiedekuntien hallituksissa, johtoryhmissä ja koulutustoimikunnissa sekä tutkinto-ohjelmatiimeissä. Lisäksi yliopistolla toimii terveys- ja hyvinvointityöryhmät, tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustoimikunta, tiedekunnittaiset tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyöryhmät sekä kaksi ravintolatoimikuntaa.

Hallopedin tehtävässä oppii siis niin yliopiston laadunhallinnasta, henkilöstöasioista kuin opetuksen kehittämistyöstäkin. Opiskelijaedustaja pääsee myös luomaan kontakteja akateemisen yhteisön muihin edustajiin. Keskustelu ja näkemysten vaihtaminen eri ryhmien kesken ovatkin arvokas osa työtä. 

Yliopiston sisäisten hallinnollisten toimielimien lisäksi opiskelijat vaikuttavat Oulun yliopiston ulkopuolisissa toimielimissä, kuten Unirestan, Oulun ylioppilasavun ja PSOASin hallituksissa, valtakunnallisesti toimivassa YTHS:n valtuuskunnassa ja paikallisesti toimivassa YTHS:n Oulun terveyspalveluyksikön johtokunnassa. Opiskelijoiden äänen kuuluminen ei siis rajoitu vain yliopiston seinien sisälle.

 

Olen itse toiminut hallinnon opiskelijaedustajana duaalimallin toisella puolella ammattikorkeakoulussa. Osallistuin päätöksentekoon korkeakoulun sisäisissä ja ulkoisissa toimielimissä, kuten kampuskohtaisissa opiskelijahyvinvointiryhmissä, kampuksen opintokollegiossa ja tutkinto-ohjelmatiimissä. Opiskelijaedustajana huomasin nopeasti, ettei kaikki ole niin yksinkertaista ja helposti muutettavaa kuin miltä se voi opiskelijan silmin näyttää. Esimerkiksi Oulun ammattikorkeakoulussa toisen opintopsykologin tarve oli tunnistettu ja tunnustettu, mutta silti palkkaamiseen johtava päätös vaati ylivuotista lobbaustyötä sekä useita selvityksiä ja konsultointia eri toimielinten kesken. Korkeakoulua pyörittääkin valtava hallinnollinen koneisto, joka tarkkailee ja tekee päätöksiä, jotka vaikuttavat muun muassa opiskelijan hyvinvointiin, opetuksen laatuun ja korkeakoulun  maineeseen. 

Olen silti huomannut, että jo yhdellä päätöksellä voi olla dominoefektin kaltainen vaikutus, jossa yksikin asia tai ihminen saa aikaan tapahtumien sarjan. Siksi kehotan kaikkia hakemaan hallopediksi: juuri sinä voit olla se ensimmäinen domino, joka saa aikaan muutoksen.

Oulun yliopistossa toimii yli sata OYY:n hallituksen tai edustajiston valitsemaa hallinnon opiskelijaedustajaa. Avoimia paikkoja voi hakea lokakuun alusta alkaen halloped.fi -sivuston kautta.

Sanna Kangasniemi

OYY:n sosiaalipoliittinen asiantuntija, jonka mielestä jokainen päivä on mahdollisuus.

Lue lisää:

Kestävän kehityksen viikolla tarjolla ainakin orjavapaata suklaata, eettistä elektroniikkaa ja vastuullista vastarintaa

Lokakuun toisella viikolla Oulussa järjestetään kestävän kehityksen viikko. Viikon aikana pohditaan yksilöiden ja suurten toimijoiden vastuuta maapallon elinkelpoisuuden säilyttämiseksi. Oulun lisäksi omat viikkonsa järjestävät tänä vuonna myös Helsingin, Turun, Itä-Suomen, Jyväskylän ja Lapin yliopistojen ylioppilaskunnat.

Lokakuun toisella viikolla Oulussa järjestetään kestävän kehityksen viikko, jonka aikana keskustellaan yksilöiden ja suurten toimijoiden vastuusta maapallon elinkelpoisuuden säilyttämiseksi. Viikon ohjelmassa on esimerkiksi paneelikeskusteluita, luentoja, työpajoja ja dokumentti-ilta.

Aiemmin Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) ja ylioppilaskuntien yhteistyönä järjestettiin kehitysyhteistyöviikkoja. Pariin vuoteen näihin tapahtumiin ei kuitenkaan ole saatu enää ulkopuolista hankerahoitusta, kertoo SYL:n kehityspolitiikan asiantuntija Salla Mäkelä. 

Kestävän kehityksen viikko on siis jatkoa aiemmille kehitysyhteistyöviikoille. Nimenmuutoksen syynä ovat Mäkelän mukaan kehitysyhteistyön kentällä tapahtuneet muutokset, kuten kestävän kehityksen tavoitteisiin siirtyminen.

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan lisäksi omat viikkonsa järjestävät tänä syksynä myös Helsingin, Turun, Itä-Suomen, Jyväskylän ja Lapin yliopistojen ylioppilaskunnat. Valtakunnallisesti viikko on osa SYL:n kehitysyhteistyötoimintaa.

Oulussa viikko järjestetään muihin ylioppilaskuntiin nähden poikkeuksellisesti ylioppilaskunnan ja yliopiston yhteistyönä.

OYY:n projektityöntekijä Tatu Palo kertoo viikon rahoituksen tulevan Frame, Voice, Report! -hankkeesta (FVR). FVR on kansalaisjärjestöille suunnattu tukijärjestely, jonka tavoite on lisätä EU-kansalaisten tietoisuutta kestävän kehityksen tavoitteista. Käytännössä se näkyy juuri kestävän kehityksen viikon kaltaisten hankkeiden rahoituksessa.

Maanantaina 7.10. starttaavalla viikolla on luvassa monipuolista ohjelmaa koko yliopistoyhteisölle. Myös yliopiston ulkopuolelta tulevat vieraat voivat osallistua viikon ohjelmaan, poislukien UniOGS:n tohtorikoulutettaville tarkoitettuihin työpajoihin, joihin on ilmoittauduttava etukäteen.

Kekeviikosta saatiin esimakua Linnanmaan kampuksella Kahvikupit kiertoon -tempauksen muodossa perjantaina 27. syyskuuta. Tempauksessa opiskelijat jättivät kampusalueelta ostamansa kertakäyttöiset kahvikupit yhteen kekoon. Tempauksen lopuksi kerätyt kupit laskettiin ja luvut julkaistiin SYL:n somessa: kuppeja kertyi kuudelta kampukselta yli 2400 kappaletta. Tempauksen ideana oli muistuttaa, ettei ympäristöystävällisten valintojen tekeminen arjessa ole välttämättä helppoa sekä haastaa kiinnittämään huomiota siihen, että valintojen tekemiseen tarvitaan enemmän tutkittua tietoa aidosti ilmastoystävällisistä valinnoista.

Osallistu ainakin näihin

Mikäli aikasi ei riitä viikon kaiken ohjelman läpikäymiseen, anna lehden auttaa: kokeile vaikkapa näitä menoja. Koko ohjelma löytyy tämän linkin takaa.

Maanantai 7.10.

Kestävän kehityksen viikon avajaiset Linnanmaan kampuksen vihreillä naulakoilla kello 10. Tapahtuman puhujina Eeva Furman (SYKE), Riina Vuorento (OKM) ja toimittaja Ina Mikkola. OYY tarjoaa Reilun kaupan kahvia. Kontinkankaan kampukselta on bussikuljetus tapahtumaan.

Tiistai 8.10. 

Dokumentti-ilta yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa kello 17 alkaen. Esitettävänä dokumenttina The Chocolate Case, joka käsittelee orjatyövoiman käyttöä suklaanvalmistuksessa.

Keskiviikko 9.10.

Järjestötori Linnanmaan keskusaulassa kello 10–14.

Eetti ry:n työpajassa pohditaan eettistä elektroniikkaa. Telluksen Stagella kello 14–15 järjestettävässä työpajassa opitaan kriittisyyttä tutkimalla mainosta, karttaa, valokuvia ja vastamainoksia sekä vaikutetaan itse tekemällä omia meemejä ja someviestintää.

Torstai 10.10.

Paneelikeskustelu talouskasvun globaaleista vaikutuksista luentosalissa L2 kello 12–13. Aiheesta keskustelemassa Helsingin yliopiston kestävystieteen professori Reetta Toivanen, Itä-Suomen yliopiston apulaisprofessori, Suomen kestävän kehityksen asiantuntijapaneelin jäsen Arto O. Salonen, Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun taiteellisen tutkimuksen professori Tuija Kokkonen  ja vasemmistoliiton kansanedustaja Hanna Sarkkinen.

Arto O. Salosen yleisöluento aiheesta Kohti upeuksia: Kuinka tulevaisuus voisi hymyillä sinulle, minulle ja meille? kello 18–19 Voimala 1889:ssä.

Poikkitieteellinen seminaari Science Open Mic tuo tutkijat kertomaan tekemästään tieteestä yleisön eteen. Tapahtuma järjestetään Tubassa kello 19 alkaen. 

Perjantai 11.10.

Vastuullinen vastarinta -iltapäivä Tellus Stagella kello 12–14.30. Tapahtumassa Zero Waste ry ja Reilu kauppa jakavat vinkkejä ja tietoa siitä, miten voisi ottaa askelia kohti vastuullisempaa elämäntapaa ja kulutustottumuksia. Luvassa myös 42 ensimmäiselle vegaanikahvit.

Kestävä Tulevaisuus -verkostoitumistapahtuma Telluksen Business Kitchenillä kello 12–16.

Helmi Juntunen

Oululainen metamoderni antropologi ja mielten välisen etäisyyden avaruuscowgirl.

Lue lisää: