Opiskelijat haluavat parantaa maailmaa

Vaalien alla korkeakoulupoliittinen keskustelu on käynyt kuumana ja suurin osa puolueista on luvannut eri vaalipaneeleissa opiskelijoiden kannalta loistavan asian. Koulutuksesta ei aiota seuraavalla eduskuntakaudella leikata. Näitä puheita ja lupauksia opiskelijoiden lisäksi mielellään ovat kuunnelleet varmasti myös yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen rehtorit. Ylioppilaskunnat ympäri Suomen ovat keränneet eduskuntavaaliehdokkailta koulutuslupauksia, minkä lisäksi opiskelijat ovat päässeet kertomaan miksi he […]

Vaalien alla korkeakoulupoliittinen keskustelu on käynyt kuumana ja suurin osa puolueista on luvannut eri vaalipaneeleissa opiskelijoiden kannalta loistavan asian. Koulutuksesta ei aiota seuraavalla eduskuntakaudella leikata. Näitä puheita ja lupauksia opiskelijoiden lisäksi mielellään ovat kuunnelleet varmasti myös yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen rehtorit. Ylioppilaskunnat ympäri Suomen ovat keränneet eduskuntavaaliehdokkailta koulutuslupauksia, minkä lisäksi opiskelijat ovat päässeet kertomaan miksi he opiskelevat #siksiopiskelen-tempauksissa.

Kun lukee oululaisten opiskelijoiden syitä opiskeluilleen, alkaa hengästyttää: haluan edistää fysiikan ymmärrystä, haluan että ihmisten kielitaito pysyy monipuolisena, haluan parantaa maailmaa, haluan edistää ihmisten terveyttä, haluan edistää yrittäjyyttä ja syventää yliopiston ja liike-elämän yhteistyötä, haluan verkostoitua ja luoda vihreämmän tulevaisuuden, opiskelen terveystieteitä jotta voin asiantuntijana kehittää Suomen sosiaali- ja terveyspalveluja, haluan viedä suomalaista teknologiaa maailmalle, haluan edistää ihmisten ymmärrystä luonnosta, haluan olla mukana luomassa parempaa tulevaisuutta…

Opiskelijoilla on selkeitä ja syvällisiä syitä kouluttautumiselleen. He haluvat edistää yhteisiä asioita ja toimia koko yhteiskunnan hyväksi. Silti turhan usein opiskelijoita vähätellään ja heitä pidetään laiskoina, bilettävinä nuorina, jotka eivät osaa ottaa vastuuta. Mutta kunnianhimoa ja tavoitteita ei ainakaan näiltä oululaisilta opiskelijoilta puutu. Se on hyvä, sillä he ovat tulevien vuosien osaajia ja asiantuntijoita.

Hyvä esimerkki opiskelijoiden oma-aloitteisuudesta ja tahdosta toimia kaikkien parhaaksi on Pauli Väisäsen ideoima Opintopistetalkoot-kampanja, jossa tarkoituksena on levittää opiskelijoiden piirissä tietoisuutta siitä, että yliopistot saavat rahoitusta kaikista niistä opiskelijoista, jotka suorittavat lukuvuoden aikana vähintään 55 opintopistettä. Väisänen on laskenut, että jos lähes 55 opintopistettä suorittavat tekisivätkin tuon Opetus- ja kulttuuriministeriön säätämän opintopistemäärän, saisi Oulun yliopisto useita miljoonia euroja lisää. Niillä rahoilla voisi koulutusta kehittää, ja kaikki hyötyisivät. Opiskelijat ovat lähteneet kampanjaan hyvin mukaan. Heidän toiveissaan on, että yliopisto lähtisi omalta osaltaan kampanjaan myös mukaan ja tarjoaisi opiskelijoille kannustimia 55 opintopisteen suorittamiseen. Olisihan se kohtuullista, jos opiskelijat ikään kuin tienaavat yliopistolle lisää rahaa.

Kohtuullista olisi myös se, ettei huhtikuun vaalien jälkeen koulutuksesta enää leikata. Tehtiinpä sitten mitä tahansa, olisi mullistavaa, jos politiikot pystyisivät lyhytnäköisyyden sijasta katsomaan asioita pidemmälle ja luomaan esimerkiksi kestävän ja toimivan opintotukijärjestelmän, jota ei tarvitsisi jatkuvasti olla muuttamassa. Taloudellinen epävarmuus ja jatkuvat uudistukset luovat stressiä, mikä ei edesauta opinnoissa etenemistä. Opintorauha tulisi turvata kaikille opiskelijoille, jotta oppiminen ja sivistyminen on mahdollista. Antakaa opiskelijoille mahdollisuus parantaa maailmaa rauhassa.

Minna Koivunen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja, joka pyrkii ymmärtämään maailmaa pala palalta, oppii joka päivä jotain uutta ja rakastaa uimista. Twitter: @koominna

Lue lisää:

Pirullinen, haastava moniäänisyys

Tulevaisuus syntyy ei vain keskustelemalla, mutta myös tekemällä.

Duaalimalli, profilointi, koulutusverkoston karsiminen, opintoaikojen rajoittaminen, lukukausimaksut… Kuulostaako tutulta? Mitä pidemmälle kevättä menemme ja mitä lähempänä vaalit ovat, sitä kiivaampana ja rönsyilevämpänä koulutuspoliittinen keskustelu näyttäytyy.

Keskusteluun ottavat osaa poliitikkojen lisäksi ammattiyhdistykset, opiskelijajärjestöt, elinkeinoelämän toimijat sekä muut yhteiskunnalliset vaikuttajat. Haastavaksi, ongelmalliseksi ja jopa pirulliseksi keskustelun tekee se, että keskustelua käydään erittäin moniäänisessä joukossa, joiden intressit poikkeavat usein paljonkin toisistaan.

Juuri näinhän se menee yliopiston sisälläkin. Yliopistoissa toteutetaan kolmikantaista päätöksentekoa, jossa edustettuina ovat professorit, henkilökunta ja opiskelijat. Kolmikanta perustuu yliopistolakiin ja sen myötä kaikkien ryhmien ääni tulisi päästä kuuluviin vähintään päättävän tason toimielimissä.

Nykyään voidaan pitää itsestäänselvyytenä, että hallinnon opiskelijaedustajat ovat täysivaltaisina edustajina kaikissa näissä toimielimissä. Usein opiskelijat – ja joskus myös keskiryhmän edustajat – on koettu rasitteina ja hankaloittajina. Jos näin käy, on turhautuneelta henkilöltä unohtunut se ydin, miksi näitä keskusteluja käydään. Jos yksittäinen henkilö kuvittelee olevansa kyvykäs uudistamaan yliopistoa puhumattakaan koko korkeakouluverkostosta, on hän väistämättä hakoteillä. Moniääninen keskustelu tulee nähdä mahdollisuutena.

Tulevaisuus syntyy ei vain keskustelemalla, mutta myös tekemällä, erilaisista näkökulmista sisältöä ammentamalla. Tärkeää on, että koulutuspolitiikka pysyy vaikuttajien ja erityisesti päättäjien huulilla ja tässä opiskelijat ovat erittäin ensiarvoisessa paikassa.

Opiskelijoilla on myös nyt todella hyvä paikka vaikuttaa asenteisiin ja vaatia laadukasta koulutusta. Koulutusta, joka haastaa meitä. Vaikka yliopistojen pärjääminen on tällä hetkellä kiinni monien mittareiden täyttymisestä, tärkein mittari on opiskelijoiden tyytyväisyys. On hyvä muistuttaa avainhenkilöitä siitä, että tyytyväinen opiskelija tulee luennoille, on motivoitunut, suorittaa opintonsa hyvin arvosanoin sekä sujuvasti ja ennen kaikkea on paras käyntikortti koko yliopistolle sieltä valmistuttuaan.

Eduskunnan täysistunnothan ovat erittäin mielenkiintoista katseltavaa ja kuunneltavaa, kun asioista käydään kiivasta keskustelua hyvin, tietoon pohjautuvien argumentein. Koulutuksesta keskusteltaessa keskiöön tulee nousta koulutuksen laatu sekä rahoitus, joka mahdollistaa laadukkaan koulutuksen toteuttamisen.

Näin yliopisto säilyy paikkana, jossa opitaan ja jossa jaetaan opittua, yliopiston huippututkimukseen pohjautuvaa, tietoa. Tällaista uudistusmielistä, opiskelijat huomioonottavaa sekä tutkittuun tietoon pohjautuvaa koulutuspoliittista keskustelua kuulisin mielelläni jatkossa(kin) yhteiskunnallisilta päättäjiltämme.

Henna Määttä

Oppimista ja seikkailuja rakastava projektikoordinaattori, joka suhtautuu intohimoisesti laadukkaaseen koulutukseen. Twitter: @HennaMaa

Lue lisää:

Uskaltaako luottaa?

Maaliskuussa auringon lisäksi on häikäissyt Suomen hallituksen ja eduskunnan räikeä sekoilu lakien säätämisessä toimikautensa viime hetkillä. Ensin  sote-uudistusta yritettiin runtata valmiiksi kiireellisellä aikataululla siinä onnistumatta. Sitten seurasivat korkeakouluopiskelijoita suivaannuttanut hallituksen lakiesitys  ja eduskunnan äänestyssekoilut toisen samantasoisen korkeakoulututkinnon opintotukioikeuden rajaamisesta. Tapaus opintotuki kuten myös useaan kertaan kaatunut sote-uudistus kertoo poliittisten päättäjien selkärangattomuudesta ja saa miettimään päätöksenteon […]

Maaliskuussa auringon lisäksi on häikäissyt Suomen hallituksen ja eduskunnan räikeä sekoilu lakien säätämisessä toimikautensa viime hetkillä. Ensin  sote-uudistusta yritettiin runtata valmiiksi kiireellisellä aikataululla siinä onnistumatta. Sitten seurasivat korkeakouluopiskelijoita suivaannuttanut hallituksen lakiesitys  ja eduskunnan äänestyssekoilut toisen samantasoisen korkeakoulututkinnon opintotukioikeuden rajaamisesta.

Tapaus opintotuki kuten myös useaan kertaan kaatunut sote-uudistus kertoo poliittisten päättäjien selkärangattomuudesta ja saa miettimään päätöksenteon motiiveja. Tällainen poukkoilu lakien säätämisessä on aivan järjetöntä ja syventää epäluuloa politiikkojen pätevyyteen sekä syö uskoa päätöksenteon järkevyyteen. Miksi päätetään päinvastoin kuin mikä on tavoitteena tai ei saada päätöksiä aikaan laisinkaan, vaikka sote-uudistukseenkin oli aikaa neljä vuotta?

Usko politiikkaan on monilla mennyt jo aikoja sitten, minkä vuoksi kaikki eivät äänestyskoppiin viitsi raahautua. Vaatiihan oikean ehdokkaan löytäminen perehtymistä ja aikaa. Poliitikkojen viime aikojen sekoilut horjuttavat uskoa poliittiseen päätöksen tekoon entisestään.

Äänestäminen on luottamista. On luotettava siihen, että ehdokas, jonka numeron äänestyslippuun kirjoittaa, puhuu vaalien alla tavoitteistaan ja arvoistaan rehellisesti sekä valituksi tullessaan toimii sanojensa mukaisesti. Päätöksenteko, politiikka ei tietenkään ole näin yksinkertaista, vaan välillä kompromisseja on tehtävä. Niissä tilanteissa luottamus erityisesti mitataan.
Viime vuosina olen lipsunut ajattelemaan, ettei yksi ihminen voi vaikuttaa eikä siis kannata edes yrittää muuttaa ihmisten ajatusmaailmaa. Lähiaikoina olen yhä useammin törmännyt ihmisiin, jotka uskovat toisin. He ovat saaneet minut jälleen vakuuttuneeksi jokaisen yksilön vaikutusmahdollisuuksista.

Vaalien lähestyessä on erityisen tärkeä ymmärtää, että yhdelläkin mielipiteellä eli äänellä on väliä eikä kannata jättää äänioikeuttaan käyttämättä. Vaikka se tuntuisi hyvältä kannanotolta, äänestämättä jättäminen ei ole järkevä vaihtoehto. Siinä antaa muiden päättää. Ikinä ei varmasti löydä ehdokasta, jonka kanssa olisi kaikesta täysin sama mieltä. Pienempi paha kuitenkin on se, että on valitsemansa henkilön kanssa suurimmasta osasta asioita samaa miel tä kuin että eduskuntaan pääsee henkilö, jonka kanssa on vain harvoista asioista samaa mieltä.

On liian helppoa sanoa, ettei usko muutoksen mahdollisuuteen eikä siihen, että asiat paranisivat, minkä vuoksi ei anna ääntään kenellekään. Niin kauan pitää yrittää, että toivoa ei todistetusti enää ole. Pitää uskaltaa luottaa.

Minna Koivunen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja, joka pyrkii ymmärtämään maailmaa pala palalta, oppii joka päivä jotain uutta ja rakastaa uimista. Twitter: @koominna

Lue lisää:

Rakas, raastava koti-ikävä

Pala sydäntämme on aina siellä, minne ikävöimme.

Muutin Ouluun lähes kymmenen vuotta sitten Vantaalta. Ajatuksenani oli opiskella nopeasti maisteriksi ja muuttaa takaisin pääkaupunkiseudulle. Ihan niin se ei kuitenkaan mennyt. Opiskelun ohessa lähdin mukaan ensin ylioppilaskuntatoimintaan ja sitten kunnallispolitiikkaan. Päädyin lopulta ”firmamme” pääsihteeriksi ja nyt ihmettelen kuluneita vuosia hämmästyksen vallassa. Olen muuttunut vuosien saatossa ihmisenä varmasti valtavan paljon, mutta yksi asia on pysynyt aina samana: ikäväni pääkaupunkiseudulle ja Helsinkiin.

Koti-ikävä ja kaipuu ovat maailman kauneimpia asioita. Annan silloin tällöin ikäväni ottaa minut valtaansa ja viedä minut mukanaan. Siihen yhteen iltapäivään kauppatorilla ukkini kanssa, kun söimme herneitä ja ukki kertoi minulle, minne laivat menevät. Siihen päivään Suomenlinnassa, jolloin oli olemassa vain rantakalliot, meri ja horisontti. Tai siihen yhteen kesäyöhön helsinkiläisellä laiturilla, kun tähdet tuikkivat kirkkaammin kuin koskaan sitä ennen tai sen jälkeen. Kiireiseen ihmisvilinään ja sporien kolinaan. Ikävän syleily on joskus raju, mutta ei koskaan kylmä. Koti-ikävä on aina lämmintä, ja siihen liittyy valtavasti rakkautta. Koti-ikävämme antaa meille juuret.

Kun lähdemme kotoamme takaisin opiskelu- tai työpaikkakunnallemme, tunnemme haikeutta ja merkityksellisyyttä, jota ei tunnu missään muussa tilanteessa. Olen lukemattomat kerrat istunut lentokentällä odottamassa Oulun-koneen lähtöä ja vain tuijotellut hölmistyneesti hymyillen ikkunasta ulos mieleni tulvillaan uusia muistoja. Pala sydäntämme on aina siellä, minne ikävöimme. Siksi meidän pitää mennä sen luokse, ollaksemme kokonaisia.

Ikävämme saa meidät elämään. Se antaa ikävämme kohteen lisäksi merkityksen myös sille paikalle, jossa olemme ja saa sielumme lentämään. Siksi paluu kotiin tuntuu aina niin erityiseltä. Ja totta kai ikävä myös sattuu, mutta siihen liittyy aina suloinen odotus seuraavasta kohtaamisesta.

Toivottavasti emme koskaan menetä kykyämme tuntea kaipuuta. Se on yksi inhimillisimmistä ja kauneimmista tunteista, joita meillä on.

Mika Waltarin runo Kirje on kaunein koskaan lukemani kuvaus ikävästä, kaipuusta ja haaveilemisesta, ja saan tuosta runosta aina valtavan paljon voimaa. Runon kaksi viimeistä säkeistöä erityisesti:

Suuren kaupungin unet elivät meissä,
värisevällä varjoilla oli oudon levottomat silmät,
muistatko vielä?

Rakas, suloinen ystävä,
ikävöitkö niin kuin minä
sinistä aamua Riemukaaren alla?

Eero Manninen

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan entinen pääsihteeri. Twitter: @EeroManninen

Lue lisää:

Päivä pääsihteerin kannoilla

Monelle opiskelijalle ylioppilaskunta ja sen toiminta tuntuvat kaukaisilta. Suurin osa tuskin tietää, mitä hallituslaisten, asiantuntijoiden tai pääsihteerin tehtäviin saatikka arkeen kuuluu. Ylkkäri seurasi pääsihteeri Eero Mannista marraskuisen tiistain ajan ja otti asiasta selvää.

TEKSTI Minna Koivunen

KUVAT Minna Koivunen

Kymmentä vaille kahdeksan kiiruhtaa kirkkaan punaisessa talvitakissa pääsihteeri Eero Manninen Oulun yliopiston ylioppilaskunnan (OYY) toimistolle. Tasalta hänen pitää olla jo toisella puolella kampusta, yliopiston hallintopäädyssä, jossa alkaa Oulun yliopiston varainhankinnan ohjausryhmän kokous.

”Meinasi tulla kiire”, hän toteaa ja kertoo torkuttaneensa ja pitkittäneensä heräämistä turhan pitkään.

”Pitäisi olla herätyskello toisella puolella huonetta.”

Hopusta huolimatta Manninen ehtii kokoukseen ajoissa. Varainhankinnan ohjausryhmässä istuu yliopiston johtoa ja kokouksessa käsitellään muun muassa yliopiston varainhankintakampanjan aloitustapahtumaa.

Manninen istuu muutamissa muissakin työryhmissä, joihin hän on päätynyt aiempien luottamustoimiensa myötä. Pääsihteerillä sinänsä ei ole mandaattipaikkoja. Mutta onko yliopiston työryhmissä sanavaltaa opiskelijoiden edustajalla?

“On ehdottomasti. Minulta odotetaankin nuorekkaita avauksia. Yliopisto myös haastaa ja odottaa näkökulmia, mikä on ollut mukava huomata.”

Yhdeksältä Mannisen on määrä tavata OYY:n talousvaliokunnan jäsen Mika Parkkari ylioppilaskunnan toimistolla. Manninen haluaa kuulla näkemyksiä ajankohtaisiin asioihin Parkkarilta, joka ei pääse myöhemmin päivällä pidettävään talousvaliokunnan kokoukseen. Mukana aamutapaamisessa on myös OYY:n hallituksen puheenjohtaja Vili Koistinen.

Käsittelyssä on muun muassa ylioppilaskunnan uudet säännöt, joissa määritellään talousvaliokunnalle selkeämpi rooli, ylioppilaskunnan talousarvio vuodelle 2015 ja uusittu sijoitusstrategia.
Puolentoista tunnin keskustelun jälkeen asiat on käyty läpi, ja Manninen suuntaa tupakalle OYY:n hallituksen varapuheenjohtaja Taru Torssosen kanssa.

He puivat loppuviikolla järjestettävän Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) liittokokousta ja liiton hallitukseen tyrkyllä olevan Ville Siikaluoman tilannetta. Manninen on liittokokouksessa hallitusneuvottelijana, joten hänen pitää olla asiasta perillä.

”On ollut niin kiire aamu, että nyt vasta ehdin vaihtaa puukengät jalkaan”, toteaa Manninen toimistolle ulkoa tullessaan.

Pääsihteerin puukengät ovat elimellinen osa toimiston äänimaisemaa ja kun ne kopisevat toimistolla, tietää, missä hän liikkuu. Manninen sai puukengät lahjaksi loppuvuodesta 2010 tullessaan ensimmäiseen pestiinsä ylioppilaskuntaan. Tuolloin hän päätti jättävänsä ylioppilaskunnan siinä vaiheessa, kun kengät ovat niin huonossa kunnossa, että ne menevät vaihtoon.

Ovi auki

Kokousten täyttämän aamun jälkeen on lounaan aika. Snellmaniaan lähtevät Mannisen kanssa Parkkari ja Koistinen. Lounaspöydässä herroja puhuttavat muun muassa tuleva SYL:n liittokokous,  talousvaliokunnan kokous ja politiikka – erityisesti perussuomalaiset ja keskustalaiset.

Pikaisen, kaksikymmentä minuuttia kestäneen lounaan jälkeen Manninen palaveeraa Koistisen kanssa. Kummallakin on läppärit ja kalenterit auki. He päättävät seuraavien hallituksen kokouksien ajankohdista, ja puhuvat vuoden 2015 hallituksen valintaan liittyvästä hallitustyrkkypaneelista sekä SYL:n liittokokouksen käytännön järjestelyistä.

Työn alla on myös esityslista seuraavan päivän hallituksen kokoukselle, mikä aiheuttaa kaksikolle päänvaivaa. Kyseessä on kokous edustajiston kokouksen sisällä, joten esityslistaa ei voi laatia tavanomaisesti. Tilanne ratkeaa nopeasti, kun ylioppilaskunnan säännöistä hyvin perillä oleva Ville Tyrväinen saapuu apuun.

Koistisen lähdettyä pääsihteerillä on ensimmäistä kertaa aikaa päivän aikana katsoa sähköpostit. Hän vastaa yhteen kiireelliseen viestiin, ja toteaa, että pari puheluakin olisi pitänyt soittaa. Ovella käy pari hallituslaista kyselemässä neuvoja.

”Yleensä ovella käy enemmänkin porukkaa”, Manninen kertoo työnsä luonteesta.

Sovittujen tapaamisten, kokousten ja muiden töiden lisäksi Manninen neuvoo ja opastaa niin työntekijöitä kuin hallituslaisia auliisti. Ovi on lähes aina auki ja Manninen on valmis vastaamaan kysymyksiin.

Ylioppilaskunnan pääsihteeri pyörittää toimistoa ja on henkilökunnan eli asiantuntijoiden, toimistosihteerin ja Ylkkärin toimituksen esimies. Hän vastaa henkilöstöhallinnosta, ylioppilaskunnan taloudenpidosta- ja suunnittelusta. Lisäksi hän on mukana ylioppilaskunnan suhdetoiminnassa.

Henkilökunnan lisäksi Manninen työskentelee tiiviisti ylioppilaskunnan hallituksen ja edustajiston kanssa. Työ on ollut antoisaa.

“Tämä on makeaa duunia. Joudun haastamaan itseäni ja laittamaan itseäni likoon. On paljon opittavaa ja työtä. Syksy on ollut työläs, inspiroiva ja hauska.”

Ennen kahdelta alkavaa talousvaliokunnan kokousta Mannisella ei ole sovittuja tapaamisia, joten hän ehtii käydä kanslisti Riitta Kalevan luona. Kalevalla on ikävää kerrottavaa pääsihteerille. Ylioppilaskunnan vuokratiloissa Puistomannessa vuokralaiset ovat olleet huolimattomia ja jättäneet paikan huonoon kuntoon. Pääsihteeri ja toimistosihteeri pohtivat, miten toimia tilanteessa ja Manninen päättää soittaa vuokraajille.

“Onko mulle muuten mitään?” kysyy Manninen ja saa allekirjoitettavakseen muutaman asiakirjan.

Palattuaan omaan työhuoneeseensa Manninen soittaa vuokraajille ja hoitaa juoksevia asioita. Pian huoneeseen astelee ylioppilaskunnan koulutuspoliittinen asiantuntija Henna Määttä, jonka kanssa he käyvät iltapäivän liittokokoussimulaatiota läpi.

Kahdelta pyörähtää käyntiin talousvaliokunnan kokous, jossa Manninen toimii sihteerinä ja kertoo muun muassa sijoitusstrategian päivittämisestä. Valiokunta viimeistelee ja tekee muutoksia vuoden 2015 talousarvioon, jossa eniten puhuttavat sijoitustoiminnan tuotot ja tapahtumien budjetit.

Innostusta ja kunnianhimoa

”Lahjoja ei ole olemassakaan. On vain innostusta ja kunnianhimoa. Ja minua ne polttavat kuin tuli.”

Roope Ankan sitaatti löytyy Mannisen työhuoneen seinältä ja sen hän muistaa lukeneensa Aku Ankasta yläasteella. Se on siitä asti kulkenut hänen mukanaan.

”Ajattelen niin, että pitää tehdä töitä sen eteen, mitä haluaa eikä lahjoilla pärjää.”

Manninen aloitti pääsihteerinä tammikuussa 2014. Ylioppilaskuntaan hän oli kuitenkin tullut jo kolme vuotta aiemmin, kun pääsi ylioppilaskunnan hallitukseen. Seuraavana vuonna hänet valittiin hallituksen puheenjohtajaksi, minkä jälkeen hänestä tuli edustajiston puheenjohtaja. Lopulta hän pääsi töihin järjestö- ja hallintosihteeriksi syksyllä 2013.

Vaikka ylioppilaskunta oli Manniselle hyvin tuttu jo ennen pääsihteerin pestiä, tuli työn haastavuus ja monipuolisuus hänelle yllätyksenä.

“Ei ole ollut kahta samanlaista päivää.”

Hänellä on pääsihteerinä selkeät tavoitteet.

“Haluan olla tekemässä OYY:n uuden strategian ja tehostaa OYY:n toimintaa. Haluan satsata myös siihen, että henkilökunnan on hyvä tehdä töitä.”

Päivän viimeinen merkintä kalenterissa on liittokokoussimulaatio, joka järjestetään liittokokoukseen lähteville. Simulaatiossa demonstroidaan tulevan viikonlopun kokouskäytännöt. Manninen esittää liittokokouksen puheenjohtajaa, ja muillakin henkilökunnan jäsenillä on omat roolinsa.

Kuudelta simulaatio on ohi. Manninen jää vielä selittämään liittokokoukseen lähteville hieman SYL:n hallitustyrkkytilanteesta, ja vastailee kysymyksiin.

Kello lähestyy puoli seitsemää, kun Mannisen työpäivä loppuu. Hän kertoo päivän olleen keskimääräistä raskaampi aamusta iltaan olleiden tapaamisten vuoksi. Loppusyksyksi tilanne ei kuitenkaan kuulemma ole erikoinen.

Jos on syksy kiireistä aikaa, tulee vuosi 2015 olemaan yhtä työntäyteinen. Ylioppilaskunnalla on edessään uuden strategian ja linjapaperin laatiminen. Myös keväiset eduskuntavaalit ja syksyiset edustajisto- ja hallintovaalit pitävät kiireisenä.

“2015 tulee olemaan mielenkiintoinen, kiireinen, jännä ja vaativa”, Manninen linjaa.

Kuten siis itse pääsihteerin työkin.

Minna Koivunen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja, joka pyrkii ymmärtämään maailmaa pala palalta, oppii joka päivä jotain uutta ja rakastaa uimista. Twitter: @koominna

Lue lisää:

Myötätuntoa mielelle

Vieruskaverille voi luennolla valitella selkäkipua, mutta mielensisäisistä pulmista avaudutaan varauksellisemmin. Psyykkisesti pahoinvoivat eivät aina ole ”niitä toisia”. Se kaveri, jonka kanssa luentojen välissä menet lounaalle, saattaa käydä psykoterapiassa. Näin teki esimerkiksi Jenni, joka sai terapiasta apua masennukseensa.

TEKSTI Sanna Häyrynen

KUVAT Anni Arffman

Kaksi nojatuolia on aseteltu pienen pöydän molemmin puolin. Pöydällä on paksu nippu nenäliinoja. Vasemmanpuoleisella nojatuolilla kuunnellaan. Toisella paikalla istuva saa katsella ikkunasta ulos samalla kun puhuu. Tuolle tuolille pääsemistä joutuu odottamaan jonkin aikaa.

Kuuntelijan puolella istuu Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön (YTHS) Oulun toimipisteen neuvontapsykologi Jaana Laitinen-Puutio. Hän listaa pitkän rimpsun syitä, joitten vuoksi opiskelijat hakeutuvat vastaanotolle.

”Enemmistö tulee masennuksen ja erilaisten ahdistusoireitten takia. Ne voivat olla jatkuvia ahdistuksen tunteita tai paniikkihäiriön tyyppisiä. Sosiaalinen jännittäminen on vuosikaudet ollut yksi syy, koska yliopistossa joutuu seminaareihin esiintymän ja ryhmätöihin. Opiskelijoilla on syömishäiriöitä, elämänkriisejä, unihäiriöitä tai he ovat voineet kohdata traumaattisia tapahtumia, kuten onnettomuuksia.”

Näitten lisäksi YTHS:n mielenterveyspalveluita hyödynnetään, kun opiskelu tai keskittymiskyky koetaan ongelmallisiksi, kun uupumus näännyttää tai jos läheisissä ihmissuhteissa on vaikeuksia.
Laitinen-Puutio kiteyttää, että ongelmien kirjo muodostuu täysin tavallisista, elämään kuuluvista tapahtumista.

”Kaikille ihmisille tulee vastoinkäymisiä. Niitä ei itse määrätä tai tilata. Yleensä selviytymiseen tarvitsee toiselta ihmiseltä vähän apua.”

Lapsuus on lyhentynyt ja perheestä irrottautuminen varhaistunut. Samalla nuorten psykososiaalinen kypsyminen on pitkittynyt ja monimutkaistunut. Aikuistuminen viivästyy. Puhutaan nuorista aikuisista.

Jaana Laitinen-Puution mielestä opiskeluaika on elämänvaiheena aivan toisenlainen kuin huoleton lapsuus tai tasainen aikuisuus.

”Se on todella rankka vaihe. Yliopistoon tuleva nuori käy läpi valtavan myllerryksen. Hänellä on ratkaistavanaan monia kehitykseen liittyviä kysymyksiä”, psykologi näkee.

Lapsuudenkodista muuttamisesta seuraa eriytyminen vanhemmista. Opiskelijan täytyy selvitä arjesta yksin ilman tuttua turvaverkkoa. Tämä voi aiheuttaa stressiä. Laitinen-Puutio muistuttaa, että eriytyminen on vuosien prosessi, joka vaikeutuu, jos perheessä on ongelmia.

Parikymppinen myös luo omaa identiteettiään ja haluaa tehdä valintansa itse.

”Kouluvuosien määrätty polku jää taakse ja nuori joutuu kamppailemaan opiskelupaikan. Pitää muodostaa mielipiteitä ja rakentaa elämäänsä, etsiä vastausta kysymykseen, kuka minä olen.”

Samaan aikaan mietityttävät seksuaalisuuteen ja parisuhteeseen liittyvät kysymykset. Laitinen-Puutio kertoo, että monet kokevat yksinäisyyttä ja epäonnistuneita seurusteluyrityksiä, joista huolimatta pitäisi uskaltaa tutustua ihmisiin ja sitoutua. Lisäksi parikymppiset hakevat vertaisryhmiä, ystäviä.

”Ihmissuhteissa pärjääminen mietityttää. Eihän täällä kukaan yksin selviä. Aiempina vuosina hankitut sosiaaliset taidot ovat kovalla koetuksella.”

Kun kaikki tämä tapahtuu samaan aikaan opiskelun kanssa, Laitinen-Puution mielestä ei ole ihme, että psyykkisiä oireita saattaa ilmetä. Hän huomauttaa, että kohtuullisessa määrin stressin lisääntyminen kuuluu nuoruusikään.

”Monet ikävaiheen mielenterveyden ongelmat ovat oireita, joista voi toipua joko ajan tai ulkopuolisen avun kanssa. Apua on tarjolla.”

YTHS:n mielenterveyspalveluihin Oulun toimipisteellä joutuu ajankohdasta riippuen jonottamaan muutamasta viikosta pariin kuukauteen.

”Akuuttitilanteissa, jos on sietämättömän paha olo, voi tulla alakertaan perusterveydenhuollon vastaanotolle lääkärille tai terveydenhoitajalle. He ohjaavat sieltä eteenpäin, esimerkiksi vakavissa tilanteissa suoraan erikoissairaanhoitoon”, Laitinen-Puutio kertoo.

Mikäli pulmansa kanssa pystyy jonottamaan, YTHS:n psykologeille saa varattua kerralla muutaman ajan, joilla pääsee keskustelemaan tilanteestaan rauhassa. Nämä neuvontakäynnit voivat jo riittää avuksi.

”Jos kyseessä ei ole ohimenevä asia, käynneillä selvitetään, mikä oireitten taustalla voisi vaikuttaa. Psykologi ohjaa sitten psykiatrian erikoislääkärimme vastaanotolle. Suoraan psykiatrille pääsee, jos tarvitaan lääkitystä tai lähete erikoissairaanhoitoon.”

YTHS:n mielenterveyspalveluissa pyritään mahdollisimman hyvin kartoittamaan opiskelijan tilanne. Esimerkiksi lääkkeitä ei olla kirjoittamassa suin päin. Niihin turvaudutaan, kun potilas ei ilman selviä. Laitinen-Puution mukaan lääkkeitä ei pitäisi jättää ainoaksi avuksi, vaan tulisi pyrkiä kokonaisvaltaiseen hoitamiseen, esimerkiksi terapiaan ohjaamiseen. Monet vastaanotolle tulevat valitsevat psykoterapian.

Yliopisto-opiskelijoista 12 prosenttia kokee psyykkisiä oireita päivittäin. Yli viidennes määrittelee mielialansa ongelmalliseksi. Lääkärin toteama ahdistuneisuushäiriö on kuudella prosentilla, masennus kahdeksalla prosentilla.

Viitisen vuotta sitten Jenni, 25, sai Kelalta selvityspyynnön, miksi hänen opintonsa eivät olleet edenneet. Jenni oli tuntenut mielialansa kurjaksi, joten hän hakeutui YTHS:lle, jotta saisi lääkärinlausunnon Kelan selvityspyynnön liitteeksi. Hänelle myös suositeltiin psykoterapiaa.

”Sain diagnoosiksi masennuksen. Aluksi sitä oli vaikea hyväksyä, koska olin kieltänyt oireeni ja ajatellut, etten vain jaksa opiskella. Kun Kelan rahoitus terapiaan myönnettiin, päätin käyttää mahdollisuuden hyväksi, vaikka oletin että terapiassa käyvät ihmiset, joitten ongelmat ovat isompia kuin omani”, Jenni muistelee tuntemuksiaan.

Psykodynaaminen terapia kesti kolme vuotta ja päättyi toissa syksynä. Kaksi kertaa viikossa Jenni pyöräili Linnanmaalta keskustaan psykoterapeutin vastaanotolle. ”Terapia oli arkisin päiväsaikaan. Valitsin kursseja, jotka eivät menneet istuntojen kanssa päällekkäin. Kun on märsännyt puoli tuntia, ei tee mieli mennä luennolle.”

Jaana Laitinen-Puutio määrittelee psykoterapian tunne-elämään kohdistuvaksi hoitomuodoksi. Sen tarkoituksena on auttaa selviytymään pulmista, jotka aiheuttavat kärsimystä, vievät kohtuuttomasti voimia ja vaikeuttavat arkea.

Psykoterapeuttina työskennellyt Laitinen-Puutio toteaa, että tavanomainen syy terapiaan hakeutumiselle on, että hankalat asiat ja vaikeat tunteet ylittävät omat voimavarat. Oma käsityskyky ei enää riitä.

”Tilanne on yleensä mennyt umpikujaan. Mielessä tuntuu sekava möykky, jota yritetään sietää ja peitellä. Tässä vaiheessa on vaikea nähdä, mitä möykyn takana piilee”, psykologi-psykoterapeutti kuvailee.

Terapiassa tätä möykkyä lähdetään avaamaan kiinnittämällä huomiota tunteisiin, ajatteluun ja käyttäytymiseen. Näin lisätään potilaan itsetuntemusta ja selviytymistä. Tämän takia Laitinen-Puutio kannustaa uskaltautumaan terapiaan.

Vuonna 2007 yli puolet Kelan tukemista mielenterveyskuntoutujista kärsi masennuksesta, noin kolmannes peloista sekä ahdistuneisuushäiriöistä, kymmenen prosenttia muista mielialahäiriöistä. Enemmistö kuntoutujista oli alle kolmekymmenvuotiaita naisia.

Laitinen-Puution mukaan Kela tavallisimmin myöntää psykoterapiarahoituksen YTHS:llä annetun perusteellisen arviointijakson ja psykiatrin hoitosuosituksen jälkeen. Nuoret aikuiset myös halutaan hoitaa työ- ja opiskelukykyisiksi.

”Tässä iässä kehityslinjat ovat vielä sillä tavalla auki, että terapia vaikuttaa hyvin. Pitkät työurat ja perhe-elämä ovat edessä. Pelkkä työkyky ei ratkaise. Tärkeää on tuntea itsensä elämässään hyvinvoivaksi.”

Halpa hoitomuoto terapia ei ole. Yksityisellä vastaanotolla yhden istunnon hinta pyörii 60 ja 80 euron välillä. Alle 26-vuotiaalle Kela maksaa kertamaksusta 52–60 euroa, sitä vanhemmille 37–45 euroa. Tyypillinen omavastuuosuus on noin kymmenen euroa.

Psykologi myöntää, että hinta voi opiskelijalle muodostua esteeksi. Yleensä halu hoitoon on niin kova, että raha-asiat saadaan järjestymään esimerkiksi osa-aikatyöllä, vanhempien avustuksella tai opintolainalla.

”Jos opiskeluaikana varat eivät riitä, terapiaan saatetaan hakeutua työelämään siirryttyä”, Laitinen-Puutio kertoo.

Jennin terapiaistunnot etenivät niin, että hän sai määritellä päivän puheenaiheen. Terapeutti oli ensin hiljaa. Jennillä meni jonkin aikaa totutella siihen, että hän itse ohjaa keskustelua.
”Joskus jatkoin aiheesta, joka oli edellisellä kerralla jäänyt kesken. Taukopäivinä oli saattanut tulla jotain mieleen ja puhuin siitä. Jos pää oli aivan tyhjä, aloitin arkipäiväisistä asioista”, Jenni listaa.

Joskus häntä vain itketti tai ei huvittanut puhua ollenkaan, mikä tuntui tympeältä, kun hyötyä ei saanut irti. Jälkeenpäin Jenni pohtii, että masennuksen taustalla piileviin syihin olisi ehkä ollut hyvä pureutua enemmän kuin masennuksen aiheuttamien senhetkisten tilanteiden analysointiin. Menneitten tapahtumien pohtiminen vaati kuitenkin paljon keskittymistä.

Terapiassa Jenni sai usein vastata terapeutin kysymyksiin siitä, mitä Jenni tuntee ja ajattelee. Helpoilta kuulostaviin uteluihin oli turhauttava etsiä perimmäisiä vastauksia. Välillä terapeutti myös tuntui suorastaan ärsyttävältä. Hän esitti asioita, joita Jenni ei olisi halunnut myöntää tai jotka eivät välttämättä edes olleet totta.

”Se saattoi olla myös tarkoituksenmukaista provosointia”, Jenni arvelee ja lisää, että sai terapeutilta onneksi myös myötätuntoa. Hän summaa, että joskus terapiasta lähti kotiin hyvällä tuulella, toisilla kerroilla entistä onnettomampana. Jotkut istunnot tuntuivat turhilta ja toiset hedelmällisiltä parantumisen kannalta.

Kaikkien Suomessa harjoitettavien terapiasuuntausten tulee perustua tieteellisesti tutkittuun psykologiseen teoriaan. Psykoterapeuttien koulutukselle on selkeät kriteerit. Koulutus kestää 3–7 vuotta.

Käytetyimmät terapiamuodot Suomessa ovat psykodynaamiset, kognitiiviset sekä ratkaisukeskeiset psykoterapiat. Jokaisella on oma teoriataustansa. Jaana Laitinen-Puutio korostaa, että terapian vaikuttavuutta ei ratkaise yksinomaan sen suuntaus. Toimiva yhteistyösuhde terapeutin ja asiakkaan välillä ennustaa hyvää hoitotulosta.

”Asiakas saa puhua kaikesta elämäänsä liittyvästä. Puhuminen antaa välimatkaa tunteisiin ja helpottaa ahdistusta. Terapeutin tehtävänä on auttaa ajattelemaan vapaasti”, hän selventää.

Terapeutti ylläpitää toivoa, vaikka potilaan oireet olisivat vaikeita. Ammattilainen on myötätuntoinen ja potilaan puolella huolimatta siitä, mitä potilas ajattelee tai tuntee. Pelkkää myötäkarvaan silittelyä terapiaistunnot eivät ole.

”Terapeutti on tarvittaessa myös suora ja osoittaa potilaalle, miten tällä on taipumusta toimia vaikeissa tilanteissa”, psykologi-psykoterapeutti tietää.

Hän muistuttaa, että ihmeparannuksesta ei ole kyse, vaan muutos vaatii aikaa sekä sitoutumista ja potilaan omaa motivaatiota. Oireet eivät katoa kenenkään määräyksestä.

Koska Jenni oli ennen terapian aloittamista kieltänyt masentuneisuutensa, pahasta olosta puhuminen teki ongelmista konkreettisia. Hän ymmärsi, että saa tuntea itsensä masentuneeksi. Puhuminen ja terapeutin kommentit auttoivat ymmärtämään asioita, joihin hän itsekseen ei olisi kiinnittänyt huomiota.

”Suurin oivallus oli, että vain minä voin parantaa itseni. Aluksi se tuntui raskaalta ajatukselta, kun voimia ei muutenkaan ollut”, Jenni kuvailee.

Koska Jenni näki itsensä ongelmansa ratkaisijana, hän huomasi terapian edetessä ruvenneensa aktiivisemmaksi. Terapia sai hänet tekemään asioita ja ottamaan vastuuta. Jenni pohtii, että terapia myös antoi hänelle työkaluja vaikeisiin tilanteisiin ja tunteisiin. Nyt hänen tehtävänään on ollut käyttää niitä.

Psykoterapiaa on tutkittu vuosikymmenten ajan. Ennakkoluuloista ja epäilyistä huolimatta se on todettu vaikuttavaksi hoitomuodoksi.

Jaana Laitinen-Puution mukaan Kansaneläkelaitos on vähän aikaa sitten selvittänyt psykoterapioiden tuloksia. Suurin osa potilaista hyötyy hoidosta, ja vaikutukset ovat melko pysyviä.
”Kun terapiassa oppii ymmärtämään paremmin itseään, saa roppakaupalla ymmärrystä sekä itseä että muita ihmisiä kohtaan. Lempeys ja myötätunto lisääntyvät”, Laitinen-Puutio sanoo.

Hän kuvailee, että potilaalle kehittyy kyky istua kahdella jakkaralla: ihminen tuntee ja kokee elämäänsä, mutta samalla myös tutkii ja pyrkii ymmärtämään itseään.

Jos aluksi mielessä oli möykky, terapian lopussa tuon möykyn monimutkaisten rakenteiden pitäisi olla sen verran hahmottuneina, että pärjää omillaan ja selviytyy vaikeista tilanteista. Silloin voi turvautua terapeutin nenäliinojen sijasta omiin.

Kun Jennin terapiajakson loppu alkoi häämöttää, hänestä tuntui, että asiat eivät olleet hetkeen edenneet. Hänellä oli jo avaimet ratkaista asiansa ja tehdä työ loppuun itse. Puhuttavaa ei tuntunut riittävään kahteen kertaan viikossa.

”Aluksi helpotti, että enää ei tarvitse puida ongelmia. Toisaalta pelkään, lakaisenko ongelmat nyt maton alle. Olisi hyvä, jos terapiassa voisi käydä harvemmin tai silloin, kun puhuttavaa tulee. Niitä hetkiä on ollut”, Jenni miettii.

Terapeutin mukaan tiivis ja ennalta sovittu tapaamistahti kuului terapian luonteeseen. Jenni olisi kaivannut joustavuutta.
”Joskus istunnon alusta meni parikymmentä minuuttia siihen, että onnistui irrottautumaan arkisista ajatuksista ja virittäytymään syvälliseen pohtimiseen. 45 minuuttia kuluu nopeasti ja usein aika loppui kesken, kun oli päässyt vauhtiin. Ihanteellista olisi, jos puhua voisi niin kauan kuin juttua riittää”, hän toteaa.

Vaikka Jennistä tuntuu, että terapia olisi voinut onnistua paremminkin, se auttoi häntä eteenpäin. Hän kuvailee olleensa terapian alussa kädetön ongelmiensa suhteen. Oman persoonan ja elämän pohtiminen on antanut paljon. ”En tunne, että olisin täysin parantunut, mutta en ole varma, voiko niin koskaan sanoa. Osaan tarkkailla mielialaani ja huomaan, jos tilanne menee liian pahaksi.”

Kiitollisena Jenni kiteyttää, että on saanut hankittua vankemman itsetuntemuksen kuin moni muu. Se on ollut arvokas mahdollisuus.

Jennin nimi on muutettu.

Kursiiveissa lähteinä käytetty: Kristina Kunttu, Anne Komulainen, Katri Makkonen ja Päivi Pynnönen – Opiskeluterveys (Duodecim 2011), Kristina Kunttu ja Tommi Pesonen – Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus 2012  ja Mikael Saarinen – Psykoterapiaan? (Edita 2010)

Sanna Häyrynen

Tiedeviestinnän maisteri, joka tykkää kuunnella, kun asiantuntija puhuu. Twitter: @sannahayrynen

Lue lisää: