Kuvitus: Anni Arffman/Arkisto.

Myötätuntoa mielelle

Vieruskaverille voi luennolla valitella selkäkipua, mutta mielensisäisistä pulmista avaudutaan varauksellisemmin. Psyykkisesti pahoinvoivat eivät aina ole ”niitä toisia”. Se kaveri, jonka kanssa luentojen välissä menet lounaalle, saattaa käydä psykoterapiassa. Näin teki esimerkiksi Jenni, joka sai terapiasta apua masennukseensa.

Ilmiöt  | 

Teksti Sanna Häyrynen

Kuvat Anni Arffman

Kaksi nojatuolia on aseteltu pienen pöydän molemmin puolin. Pöydällä on paksu nippu nenäliinoja. Vasemmanpuoleisella nojatuolilla kuunnellaan. Toisella paikalla istuva saa katsella ikkunasta ulos samalla kun puhuu. Tuolle tuolille pääsemistä joutuu odottamaan jonkin aikaa.

Kuuntelijan puolella istuu Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön (YTHS) Oulun toimipisteen neuvontapsykologi Jaana Laitinen-Puutio. Hän listaa pitkän rimpsun syitä, joitten vuoksi opiskelijat hakeutuvat vastaanotolle.

”Enemmistö tulee masennuksen ja erilaisten ahdistusoireitten takia. Ne voivat olla jatkuvia ahdistuksen tunteita tai paniikkihäiriön tyyppisiä. Sosiaalinen jännittäminen on vuosikaudet ollut yksi syy, koska yliopistossa joutuu seminaareihin esiintymän ja ryhmätöihin. Opiskelijoilla on syömishäiriöitä, elämänkriisejä, unihäiriöitä tai he ovat voineet kohdata traumaattisia tapahtumia, kuten onnettomuuksia.”

Näitten lisäksi YTHS:n mielenterveyspalveluita hyödynnetään, kun opiskelu tai keskittymiskyky koetaan ongelmallisiksi, kun uupumus näännyttää tai jos läheisissä ihmissuhteissa on vaikeuksia.
Laitinen-Puutio kiteyttää, että ongelmien kirjo muodostuu täysin tavallisista, elämään kuuluvista tapahtumista.

”Kaikille ihmisille tulee vastoinkäymisiä. Niitä ei itse määrätä tai tilata. Yleensä selviytymiseen tarvitsee toiselta ihmiseltä vähän apua.”

Lapsuus on lyhentynyt ja perheestä irrottautuminen varhaistunut. Samalla nuorten psykososiaalinen kypsyminen on pitkittynyt ja monimutkaistunut. Aikuistuminen viivästyy. Puhutaan nuorista aikuisista.

Jaana Laitinen-Puution mielestä opiskeluaika on elämänvaiheena aivan toisenlainen kuin huoleton lapsuus tai tasainen aikuisuus.

”Se on todella rankka vaihe. Yliopistoon tuleva nuori käy läpi valtavan myllerryksen. Hänellä on ratkaistavanaan monia kehitykseen liittyviä kysymyksiä”, psykologi näkee.

Lapsuudenkodista muuttamisesta seuraa eriytyminen vanhemmista. Opiskelijan täytyy selvitä arjesta yksin ilman tuttua turvaverkkoa. Tämä voi aiheuttaa stressiä. Laitinen-Puutio muistuttaa, että eriytyminen on vuosien prosessi, joka vaikeutuu, jos perheessä on ongelmia.

Parikymppinen myös luo omaa identiteettiään ja haluaa tehdä valintansa itse.
”Kouluvuosien määrätty polku jää taakse ja nuori joutuu kamppailemaan opiskelupaikan. Pitää muodostaa mielipiteitä ja rakentaa elämäänsä, etsiä vastausta kysymykseen, kuka minä olen.”

Samaan aikaan mietityttävät seksuaalisuuteen ja parisuhteeseen liittyvät kysymykset. Laitinen-Puutio kertoo, että monet kokevat yksinäisyyttä ja epäonnistuneita seurusteluyrityksiä, joista huolimatta pitäisi uskaltaa tutustua ihmisiin ja sitoutua. Lisäksi parikymppiset hakevat vertaisryhmiä, ystäviä.

”Ihmissuhteissa pärjääminen mietityttää. Eihän täällä kukaan yksin selviä. Aiempina vuosina hankitut sosiaaliset taidot ovat kovalla koetuksella.”

Kun kaikki tämä tapahtuu samaan aikaan opiskelun kanssa, Laitinen-Puution mielestä ei ole ihme, että psyykkisiä oireita saattaa ilmetä. Hän huomauttaa, että kohtuullisessa määrin stressin lisääntyminen kuuluu nuoruusikään.

”Monet ikävaiheen mielenterveyden ongelmat ovat oireita, joista voi toipua joko ajan tai ulkopuolisen avun kanssa. Apua on tarjolla.”

YTHS:n mielenterveyspalveluihin Oulun toimipisteellä joutuu ajankohdasta riippuen jonottamaan muutamasta viikosta pariin kuukauteen.

”Akuuttitilanteissa, jos on sietämättömän paha olo, voi tulla alakertaan perusterveydenhuollon vastaanotolle lääkärille tai terveydenhoitajalle. He ohjaavat sieltä eteenpäin, esimerkiksi vakavissa tilanteissa suoraan erikoissairaanhoitoon”, Laitinen-Puutio kertoo.

Mikäli pulmansa kanssa pystyy jonottamaan, YTHS:n psykologeille saa varattua kerralla muutaman ajan, joilla pääsee keskustelemaan tilanteestaan rauhassa. Nämä neuvontakäynnit voivat jo riittää avuksi.

”Jos kyseessä ei ole ohimenevä asia, käynneillä selvitetään, mikä oireitten taustalla voisi vaikuttaa. Psykologi ohjaa sitten psykiatrian erikoislääkärimme vastaanotolle. Suoraan psykiatrille pääsee, jos tarvitaan lääkitystä tai lähete erikoissairaanhoitoon.”

YTHS:n mielenterveyspalveluissa pyritään mahdollisimman hyvin kartoittamaan opiskelijan tilanne. Esimerkiksi lääkkeitä ei olla kirjoittamassa suin päin. Niihin turvaudutaan, kun potilas ei ilman selviä. Laitinen-Puution mukaan lääkkeitä ei pitäisi jättää ainoaksi avuksi, vaan tulisi pyrkiä kokonaisvaltaiseen hoitamiseen, esimerkiksi terapiaan ohjaamiseen. Monet vastaanotolle tulevat valitsevat psykoterapian.

Yliopisto-opiskelijoista 12 prosenttia kokee psyykkisiä oireita päivittäin. Yli viidennes määrittelee mielialansa ongelmalliseksi. Lääkärin toteama ahdistuneisuushäiriö on kuudella prosentilla, masennus kahdeksalla prosentilla.

Viitisen vuotta sitten Jenni, 25, sai Kelalta selvityspyynnön, miksi hänen opintonsa eivät olleet edenneet. Jenni oli tuntenut mielialansa kurjaksi, joten hän hakeutui YTHS:lle, jotta saisi lääkärinlausunnon Kelan selvityspyynnön liitteeksi. Hänelle myös suositeltiin psykoterapiaa.

”Sain diagnoosiksi masennuksen. Aluksi sitä oli vaikea hyväksyä, koska olin kieltänyt oireeni ja ajatellut, etten vain jaksa opiskella. Kun Kelan rahoitus terapiaan myönnettiin, päätin käyttää mahdollisuuden hyväksi, vaikka oletin että terapiassa käyvät ihmiset, joitten ongelmat ovat isompia kuin omani”, Jenni muistelee tuntemuksiaan.

Psykodynaaminen terapia kesti kolme vuotta ja päättyi toissa syksynä. Kaksi kertaa viikossa Jenni pyöräili Linnanmaalta keskustaan psykoterapeutin vastaanotolle. ”Terapia oli arkisin päiväsaikaan. Valitsin kursseja, jotka eivät menneet istuntojen kanssa päällekkäin. Kun on märsännyt puoli tuntia, ei tee mieli mennä luennolle.”

Jaana Laitinen-Puutio määrittelee psykoterapian tunne-elämään kohdistuvaksi hoitomuodoksi. Sen tarkoituksena on auttaa selviytymään pulmista, jotka aiheuttavat kärsimystä, vievät kohtuuttomasti voimia ja vaikeuttavat arkea.

Psykoterapeuttina työskennellyt Laitinen-Puutio toteaa, että tavanomainen syy terapiaan hakeutumiselle on, että hankalat asiat ja vaikeat tunteet ylittävät omat voimavarat. Oma käsityskyky ei enää riitä.

”Tilanne on yleensä mennyt umpikujaan. Mielessä tuntuu sekava möykky, jota yritetään sietää ja peitellä. Tässä vaiheessa on vaikea nähdä, mitä möykyn takana piilee”, psykologi-psykoterapeutti kuvailee.

Terapiassa tätä möykkyä lähdetään avaamaan kiinnittämällä huomiota tunteisiin, ajatteluun ja käyttäytymiseen. Näin lisätään potilaan itsetuntemusta ja selviytymistä. Tämän takia Laitinen-Puutio kannustaa uskaltautumaan terapiaan.

Vuonna 2007 yli puolet Kelan tukemista mielenterveyskuntoutujista kärsi masennuksesta, noin kolmannes peloista sekä ahdistuneisuushäiriöistä, kymmenen prosenttia muista mielialahäiriöistä. Enemmistö kuntoutujista oli alle kolmekymmenvuotiaita naisia.

Laitinen-Puution mukaan Kela tavallisimmin myöntää psykoterapiarahoituksen YTHS:llä annetun perusteellisen arviointijakson ja psykiatrin hoitosuosituksen jälkeen. Nuoret aikuiset myös halutaan hoitaa työ- ja opiskelukykyisiksi.

”Tässä iässä kehityslinjat ovat vielä sillä tavalla auki, että terapia vaikuttaa hyvin. Pitkät työurat ja perhe-elämä ovat edessä. Pelkkä työkyky ei ratkaise. Tärkeää on tuntea itsensä elämässään hyvinvoivaksi.”

Halpa hoitomuoto terapia ei ole. Yksityisellä vastaanotolla yhden istunnon hinta pyörii 60 ja 80 euron välillä. Alle 26-vuotiaalle Kela maksaa kertamaksusta 52–60 euroa, sitä vanhemmille 37–45 euroa. Tyypillinen omavastuuosuus on noin kymmenen euroa.

Psykologi myöntää, että hinta voi opiskelijalle muodostua esteeksi. Yleensä halu hoitoon on niin kova, että raha-asiat saadaan järjestymään esimerkiksi osa-aikatyöllä, vanhempien avustuksella tai opintolainalla.

”Jos opiskeluaikana varat eivät riitä, terapiaan saatetaan hakeutua työelämään siirryttyä”, Laitinen-Puutio kertoo.

Jennin terapiaistunnot etenivät niin, että hän sai määritellä päivän puheenaiheen. Terapeutti oli ensin hiljaa. Jennillä meni jonkin aikaa totutella siihen, että hän itse ohjaa keskustelua.
”Joskus jatkoin aiheesta, joka oli edellisellä kerralla jäänyt kesken. Taukopäivinä oli saattanut tulla jotain mieleen ja puhuin siitä. Jos pää oli aivan tyhjä, aloitin arkipäiväisistä asioista”, Jenni listaa.

Joskus häntä vain itketti tai ei huvittanut puhua ollenkaan, mikä tuntui tympeältä, kun hyötyä ei saanut irti. Jälkeenpäin Jenni pohtii, että masennuksen taustalla piileviin syihin olisi ehkä ollut hyvä pureutua enemmän kuin masennuksen aiheuttamien senhetkisten tilanteiden analysointiin. Menneitten tapahtumien pohtiminen vaati kuitenkin paljon keskittymistä.

Terapiassa Jenni sai usein vastata terapeutin kysymyksiin siitä, mitä Jenni tuntee ja ajattelee. Helpoilta kuulostaviin uteluihin oli turhauttava etsiä perimmäisiä vastauksia. Välillä terapeutti myös tuntui suorastaan ärsyttävältä. Hän esitti asioita, joita Jenni ei olisi halunnut myöntää tai jotka eivät välttämättä edes olleet totta.

”Se saattoi olla myös tarkoituksenmukaista provosointia”, Jenni arvelee ja lisää, että sai terapeutilta onneksi myös myötätuntoa. Hän summaa, että joskus terapiasta lähti kotiin hyvällä tuulella, toisilla kerroilla entistä onnettomampana. Jotkut istunnot tuntuivat turhilta ja toiset hedelmällisiltä parantumisen kannalta.

Kaikkien Suomessa harjoitettavien terapiasuuntausten tulee perustua tieteellisesti tutkittuun psykologiseen teoriaan. Psykoterapeuttien koulutukselle on selkeät kriteerit. Koulutus kestää 3–7 vuotta.

Käytetyimmät terapiamuodot Suomessa ovat psykodynaamiset, kognitiiviset sekä ratkaisukeskeiset psykoterapiat. Jokaisella on oma teoriataustansa. Jaana Laitinen-Puutio korostaa, että terapian vaikuttavuutta ei ratkaise yksinomaan sen suuntaus. Toimiva yhteistyösuhde terapeutin ja asiakkaan välillä ennustaa hyvää hoitotulosta.

”Asiakas saa puhua kaikesta elämäänsä liittyvästä. Puhuminen antaa välimatkaa tunteisiin ja helpottaa ahdistusta. Terapeutin tehtävänä on auttaa ajattelemaan vapaasti”, hän selventää.

Terapeutti ylläpitää toivoa, vaikka potilaan oireet olisivat vaikeita. Ammattilainen on myötätuntoinen ja potilaan puolella huolimatta siitä, mitä potilas ajattelee tai tuntee. Pelkkää myötäkarvaan silittelyä terapiaistunnot eivät ole.

”Terapeutti on tarvittaessa myös suora ja osoittaa potilaalle, miten tällä on taipumusta toimia vaikeissa tilanteissa”, psykologi-psykoterapeutti tietää.

Hän muistuttaa, että ihmeparannuksesta ei ole kyse, vaan muutos vaatii aikaa sekä sitoutumista ja potilaan omaa motivaatiota. Oireet eivät katoa kenenkään määräyksestä.

Koska Jenni oli ennen terapian aloittamista kieltänyt masentuneisuutensa, pahasta olosta puhuminen teki ongelmista konkreettisia. Hän ymmärsi, että saa tuntea itsensä masentuneeksi. Puhuminen ja terapeutin kommentit auttoivat ymmärtämään asioita, joihin hän itsekseen ei olisi kiinnittänyt huomiota.

”Suurin oivallus oli, että vain minä voin parantaa itseni. Aluksi se tuntui raskaalta ajatukselta, kun voimia ei muutenkaan ollut”, Jenni kuvailee.

Koska Jenni näki itsensä ongelmansa ratkaisijana, hän huomasi terapian edetessä ruvenneensa aktiivisemmaksi. Terapia sai hänet tekemään asioita ja ottamaan vastuuta. Jenni pohtii, että terapia myös antoi hänelle työkaluja vaikeisiin tilanteisiin ja tunteisiin. Nyt hänen tehtävänään on ollut käyttää niitä.

Psykoterapiaa on tutkittu vuosikymmenten ajan. Ennakkoluuloista ja epäilyistä huolimatta se on todettu vaikuttavaksi hoitomuodoksi.

Jaana Laitinen-Puution mukaan Kansaneläkelaitos on vähän aikaa sitten selvittänyt psykoterapioiden tuloksia. Suurin osa potilaista hyötyy hoidosta, ja vaikutukset ovat melko pysyviä.
”Kun terapiassa oppii ymmärtämään paremmin itseään, saa roppakaupalla ymmärrystä sekä itseä että muita ihmisiä kohtaan. Lempeys ja myötätunto lisääntyvät”, Laitinen-Puutio sanoo.

Hän kuvailee, että potilaalle kehittyy kyky istua kahdella jakkaralla: ihminen tuntee ja kokee elämäänsä, mutta samalla myös tutkii ja pyrkii ymmärtämään itseään.

Jos aluksi mielessä oli möykky, terapian lopussa tuon möykyn monimutkaisten rakenteiden pitäisi olla sen verran hahmottuneina, että pärjää omillaan ja selviytyy vaikeista tilanteista. Silloin voi turvautua terapeutin nenäliinojen sijasta omiin.

Kun Jennin terapiajakson loppu alkoi häämöttää, hänestä tuntui, että asiat eivät olleet hetkeen edenneet. Hänellä oli jo avaimet ratkaista asiansa ja tehdä työ loppuun itse. Puhuttavaa ei tuntunut riittävään kahteen kertaan viikossa.

”Aluksi helpotti, että enää ei tarvitse puida ongelmia. Toisaalta pelkään, lakaisenko ongelmat nyt maton alle. Olisi hyvä, jos terapiassa voisi käydä harvemmin tai silloin, kun puhuttavaa tulee. Niitä hetkiä on ollut”, Jenni miettii.

Terapeutin mukaan tiivis ja ennalta sovittu tapaamistahti kuului terapian luonteeseen. Jenni olisi kaivannut joustavuutta.
”Joskus istunnon alusta meni parikymmentä minuuttia siihen, että onnistui irrottautumaan arkisista ajatuksista ja virittäytymään syvälliseen pohtimiseen. 45 minuuttia kuluu nopeasti ja usein aika loppui kesken, kun oli päässyt vauhtiin. Ihanteellista olisi, jos puhua voisi niin kauan kuin juttua riittää”, hän toteaa.

Vaikka Jennistä tuntuu, että terapia olisi voinut onnistua paremminkin, se auttoi häntä eteenpäin. Hän kuvailee olleensa terapian alussa kädetön ongelmiensa suhteen. Oman persoonan ja elämän pohtiminen on antanut paljon. ”En tunne, että olisin täysin parantunut, mutta en ole varma, voiko niin koskaan sanoa. Osaan tarkkailla mielialaani ja huomaan, jos tilanne menee liian pahaksi.”

Kiitollisena Jenni kiteyttää, että on saanut hankittua vankemman itsetuntemuksen kuin moni muu. Se on ollut arvokas mahdollisuus.

Jennin nimi on muutettu.

Kursiiveissa lähteinä käytetty: Kristina Kunttu, Anne Komulainen, Katri Makkonen ja Päivi Pynnönen – Opiskeluterveys (Duodecim 2011), Kristina Kunttu ja Tommi Pesonen – Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus 2012  ja Mikael Saarinen – Psykoterapiaan? (Edita 2010)

Julkaistu 15.10.2014 numerossa 9/2014

Sanna Häyrynen

Tiedeviestinnän maisteri, joka tykkää kuunnella, kun asiantuntija puhuu. Twitter: @sannahayrynen

Lue seuraavaksi

Loputtomien vaihtoehtojen maailmassa vain yksi valinta on liikaa – ja liian vähän

Iida Putkonen

Ilmiöt

18.6.2019

Miten esittelisit Oulua ministereille, kuinka ehkäisisit opiskelijoiden mielenterveysongelmia, millä lailla käsittelet kritiikkiä – Kysyimme, rehtorihakijat vastasivat

Anni Hyypiö

Ihmiset

9.6.2019

Erkki Koiso-Kanttilan katu 1
2T-ovi, 1.krs
90570 Oulu

toimitus@oyy.fi
+358 40 526 7821