Kurinalaisuus palkitaan

Joonas Donskoin unelma toteutuu syksyllä, kun hän muuttaa Yhdysvaltoihin pelaamaan maailman kovatasoisinta jääkiekkoa.

TEKSTI Minna Koivunen

KUVAT Anna Mansisto

Loistava kausi Kärppien paidassa Liigassa sekä onnistuneet ensimmäiset aikuisten MM-kisat Tšekissä. Kevään kruunasi NHL-sopimus San Jose Sharksin kanssa. Paremmin ei olisi voinut mennä jääkiekkoilija Joonas Donskoin, 23, viimeisin vuosi.

Raahesta kotoisin olevalla hyökkääjällä oli vaikeampaa vielä muutama vuosi sitten. Tuli loukkaantumisia eikä peli kulkenut. Mutta keväällä 2013 Kärppien valmennusryhmä vaihtui. Lauri Marjamäki palkattiin päävalmentajaksi ja Mikko Manner apuvalmentajaksi. Se oli käänteentekevää Donskoin uran kannalta.

Marjamäen ja Mannerin johdolla pelaajat rupesivat kiinnittämään huomiota siihen, miten kaukalon ulkopuolella voisi tehdä asioita paremmin.

“Aloimme keskityttyä muun muassa siihen, miten paljon ja milloin kannattaa syödä, jotta saa energiaa tasaisesti. Siten pysyy hyvässä kunnossa ja jaksaa pelata.”

Toinen tärkeä muutos oli nukkumisen aikaistaminen. Donskoi on huomannut, että on yllättävän tärkeää, ettei notku hereillä kolmeen asti yöllä.

“Oli isoin herätys minulle, miten paljon nämä asiat vaikuttavat pelaamiseen. Löysin uuden vaihteen omalle uralleni ja oikeastaan parin viimeisen vuoden ansiosta on mennyt paljon paremmin.”

Esimerkillinen peliäly

Jos on seurannut Donskoin peliä niin Liigassa kuin MM-kisoissakin, on hänen loistava peliälynsä ja kiekon hallinta jäänyt mieleen. Donskoin mukaan  hänen pelinlukutaitonsa on juuri parin viimeisen vuoden aikana kehittynyt. Aiemmin hän kuljetteli kiekkoa enemmän yksin.

“Olen saanut fysiikkaa kuntoon ja peliin on tullut rauhallisuutta kokemuksen myötä, ettei tarvitse koko ajan mennä täysillä. Osaan rytmittää peliä ja näen paremmin joukkuekaverit”, hän pohtii.

Hyökkääjä analysoi omaa pelaamistaan katsomalla jokaisen ottelun videolta jälkeenpäin. Siten omat virheet ja samoin omat vahvuudet tunnistaa hyvin.

Toinen hyvä oppi on ollut tarkkailla vierestä seurakavereiden treenaamista ja pelaamista. Kärppiin tullessaan Donskoi katse kiinnittyi erityisesti Jari Viuhkolaan ja Ilkka Mikkolaan.

Petr Tenkrátia silloin aikoinaan ihailin. Tenkrát on vahva pelaaja, tosi hyvä luistelemaan ja maalintekijätyyppi.”

Uudet maisemat odottavat

Joonas Donskoi pakkasi 15-vuotiaana laukkunsa ja muutti Raahesta Ouluun jääkiekon vuoksi. Elokuussa Donskoi kasaa elämänsä uudemman kerran matkalaukkuihin, mutta matka uuteen kotikaupunkiin on tällä kertaa pidempi. Oulun merituulet vaihtuvat Kalifornian San Joseen maisemiin.

Loistavan kauden jälkeen hänellä oli useampia tarjouksia, joista valita paras. He päätyivät agentti Scott Bartlettin kanssa San Jose Sharksiin, koska kalifornialaisseura tuntui olevan kaikista kiinnostunein hyvässä iskussa olevasta suomalaispelaajasta.

Donskoin puheen sävy muuttuu innostuneeksi, kun hän kertoo tuntemuksistaan päästä pelaamaan maailman kovatasoisimpaan jääkiekkoliigaan.

“On se hienoa. Olen aina unelmoinut NHL:stä. Nyt täytyy kovasti treenata kesä ja toivoa, että pääsee pelaamaan.”
Sopimus ei suoraan takaa peliaikaa NHL:ssä, vaan on mahdollista joutua aloittamaan farmiliiga AHL:stä. Donskoin ainoana tavoitteena on päästä heti ylempään sarjaan.

“Tietenkin odotan, että pystyisin pelaamaan samoilla vahvuuksilla kuin täällä Suomessa ja tuomaan joukkueelle hyökkäysosaamista. Jos sitten saan paikan ylemmästä sarjasta, totta kai haluan olla vastuunkantaja ja avainpelaaja.”

Treenit ja harjoituspelit pyörähtävät käyntiin syyskuun puolivälissä, mitä ennen Donskoi harjoittelee Oulussa muiden oululaisten NHL-pelaajien, Jussi Jokisen ja Pekka Rinteen, kanssa. Kesäharjoituksissa on mukana myös Donskoin viime kausien ketjukaveri Joonas Kemppainen, joka samoin sai huikean kauden päätteeksi NHL-sopimuksen.

Pian koittaa aika uusien pelaajien rinnalla, mikä ei Donskoita tunnu jännittävän.

“MM-kisoissakin oli toiset ketjukaverit, niin se oli uusi tilanne pitkästä aikaa. Hyvin meni ja aina sitä nopeasti löytää saman sävelen.”

 

Kuka?
 
Joonas Donskoi
» 23 vuotta.
» Kotoisin Raahesta.
» Asui elokuuhun saakka Oulussa.
» Tehnyt juuri 2-vuotisen sopimuksen NHL-seura San Jose Sharksin kanssa ja muuttaa elokuun lopussa Yhdysvaltoihin.
» Pelannut Oulun Kärpissä liigajoukkueessa 2009–2015 ja juniorijoukkueissa 2007–2009.
» Palkittiin kaudella 2014–2015 Liigan pudotuspelien parhaimmaksi pelaajaksi (Jari Kurri -palkinto).
» Ensimmäisissä aikuisten MM-kisoissa keväällä 2015 oli Suomen paras maalintekijä pisteillä 5+3.
» Kasvattiseura raahelainen Teräs-Kiekko.
» Vapaa-ajalla puuhailee autojen parissa.

Minna Koivunen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja, joka pyrkii ymmärtämään maailmaa pala palalta, oppii joka päivä jotain uutta ja rakastaa uimista. Twitter: @koominna

Lue lisää:

Minun Ouluni on kaupunki

Sanna Häyrynen huomasi, ettei kuulu asuinpaikkansa kohderyhmään.

Räjähdysten jälkeen tyhjenivät kivijalkaputiikit, seuraavaksi lähtee perinteikäs tavaratalo. Kohta kaupungin ytimeen pääsee kirjaimellisesti, kun kallioparkki kaiken paukkeen jälkeen valmistuu.

Polkupyörät ajelehtivat keskustan kaduilla tyrkyllä varkaille, koska sopivaa parkkitilaa tarjotaan niukasti. Autoton pyöräkansa, opiskelijat, onkin sijoitettu mukavan matkan päähän metsälähiöihin. Tällainen on paikka, joka julistautuu Pohjois-Skandinavian pääkaupungiksi.

Odotan hetkeä, kun tietty osuuskaupparyhmä valtaa neljä korttelia Rotuaarin ympäriltä ja rakennuttaa oman bonuskuutionsa. Siellä S-liikkeestä toiseen pääsisi tepastelemaan sisäsiltoja pitkin. Volvo jäisi lämmittelemään Kivisydämeksi nimetyn kallioparkin uumeniin, eräänlaiseen kiviarinauuniin. Jauhelihat ja uudet kurahaalarit takakontissa voisi sitten hurauttaa moottoritien varren pientaloalueelle saunomaan.

Pyöräilevänä, keskustan kupeessa yksiössä asuvana opiskelijana en tunne tätä keski-ikäisille suunnattua ja keskitylsistyvää nurkkakuntaa omakseni.

Muistan, kun kymmenen kesää sitten Kuusisaaren pimentyneessä heinäkuun yössä Samuli Putro lauloi, että tämä on kuitenkin minun kaupunkini. Silloin ei jytissyt maan alla, vaan ilotulitukset värittivät taivaan. Itkin ja ajattelin, että tämä todellakin on minun kaupunkini.

Olin naapurikunnan reunamilta festaroimaan päässyt teini, joka haaveili nuoren aikuisen elämästä juuri tässä kaupungissa. Päätin jäädä, vaikka moni lähti. Minulle Oulu näyttäytyi varsinaisena citynä, jossa oli tarjolla aktiviteetteja ja mahdollisuuksia.
Enää en voi ajatella samalla tavalla. En luota, että pian tuoreena maisterina löydän töitä täältä. Vapaa-ajan huvitkin ovat rajalliset.

Käsitykseni mukaan kaupunki on paikka, jossa on eläväistä liiketoimintaa – sanan varsinaisessa merkityksessä ja fyysistä liikettä. Sitä, että seutu ei jämähdä ja siellä näkyisivät eri ihmisryhmät, jopa nuoret, jotka janoavat elämää ja toisiaan.

Opiskelijoilta odotetaan Oulun ja koko Suomen kuntoon laittamista, mutta saamme tehdä sen eristyksissä ja näkymättömissä. Entisen suoalueen päällä meillä on riemunkirjava ja poikkitieteellinen yliopistorakennus, jonka kattojen alla muhii valtava potentiaali.

Mitä jos me eri alojen ajattelijat ja asiantuntijat yhdessä keksisimme jotain sellaista, mitä tässä kaupungissa ei ole osattu kuvitellakaan? Mitä jos yliopiston varrelta napattaisiin satunnaisotannalla viisi opiskelijaa ja heitettäisiin heidät samaan huoneeseen ideoimaan? Jos rajoja ei olisi, he voisivat vallata vaikka tyhjän liiketilan ja toteuttaa suunnitelmansa. Sillä ehkä rajoja ei olekaan.

Eihän se ole kuin tulla näkyviin ja tehdä tästä meidän kaupunkimme.

Sanna Häyrynen

Tiedeviestinnän maisteri, joka tykkää kuunnella, kun asiantuntija puhuu. Twitter: @sannahayrynen

Lue lisää:

Väärässä olemisen riemu

Iikka Kivi oli väärässä luullessaan, ettei mattojen alta tarvitse imuroida.

Ihmiset ovat usein väärässä. Sitä hävetään ja varotaan myöntämästä ääneen.

On siinä logiikkansa: ihminen joka järkähtämättömästi uskoo asiaansa, vaikuttaa määrätietoiselta ja jämäkältä, mielipidettään vekslaava epäluotettavalta tuuliviiriltä.

Mutta väärässä olemisessa on kertakaikkisen riemukas puoli: saa oppia jotain uutta. Hoksaa, että nythän tämä aukesi ihan uudelle ladulle.

Kun ei siitä mitään elämäntyöpalkintoa saa, että on 50 vuotta vetänyt samoilla kalsareilla. Ei tule presidentiltä onnittelusähkettä kuolinvuoteelle, että Perkele Reiska, sinä se et antanut periksi, vaan aina pidit siitä kiinni, että kyllä ei ole ihminen apinalle mitään sukua, oot hieno mies. Terveisin Sauli.

Joten entä jos treenataan vähän? Voin toimia tässä eräänlaisena esitunnustajana. Lähdetään helpoista arkijutuista liikkeelle.

Olin väärässä monta vuotta, kun ajattelin että mattojen alta ei tarvitse imuroida. Tarvitsee viimeistään sitten, kun osa matoista on naisen omia. Olin väärässä myös, kun ajattelin että näihin Neljän ruusun biiseihinhän ei kyllästy ikinä. Niihin väsyy neljässä kuukaudessa. Ja tosi, tosi väärässä olin silloin kun, ajattelin että Matrix on hyvä elokuva. Ei ole. On viidessätoista vuodessa niin väsähtänyt se onnenkeksifilosofointi ja goottimuoviestetiikka.

Noin. Ei ollut paha, eihän? Sitten kierroksia kovemmalle.

Olin väärässä monta vuotta, kun ajattelin että jos vain saisin siihen tyttöön yhteyden, niin meistä varmasti tulisi pari. Ei tullut. Sain ensimmäisen kännykän ja lähetin viestin: tyttö sanoi, ettei missään tekemisissä tarvitse olla. Olin todella väärässä, kun ajattelin ettei tuolta oikealta ketään tule. Tuli ja lunastukseen meni. Olin aivan hirvittävän väärässä, kun luulin että vanhojentanssijatkojen portsari ei huomaa viskipulloa povarissa, vaikka otan huikan heti narikan edessä. Huomasi.

Hm. Eihän tämä aina mukavaa ole. Lyhyellä tähtäimellä. Mutta pidemmällä piuhalla keventää. Sitten ne oikeasti pahat.

Olin aivan mahdottoman väärässä, kun ajattelin että perussuomalaisia äänestämällä tulee muutos. Ei tullut. Tuli kikkelikuvia Seiskaan.  Aivan tutkakujalla olin, kun luulin että kehitysmaissa on jotenkin siistimpi meininki. Ei ole. Siellä ihmisillä on tosi paha olla. Ja ihan totaaliulapalla vietin 20 vuotta, kun luulin että yläilmoissa on joku häiskä, joka pistää minut ikuisiksi ajoiksi maan alle grilliin, jos tuijotan liian kauan tissejä Kuponkiuutisten takasivuilta. Kun ei siellä ole ketään kyttääjätyyppiä, siellä on kvasaareja, galakseja ja pimeää ainetta.

Noin. Onhan se outoa. Tunnustaa täysin tuntemattomille ihmisille, että ihan pitkin seiniä on menneet monet kelat.

Mutta tekee höpöä kyllä. Kokeile.

Iikka Kivi

Oululainen stand up-koomikko, joka tekee mahdollisimman vähän työtä jotta voisi viettää mahdollisimman paljon aikaa lintutornissa. Twitter: @KoomikkoKivi

Lue lisää:

Oman keittiön huumaava vapaus

Carita Fredriksson leipoo monta kertaa kuussa, testailee uusia reseptejä ja miettii, pitäisikö kananmunat ostaa luomuna.

TEKSTI Veera Adolfsen

KUVAT Anna Mansisto

Leikkuulauta napsuu, kun 20-vuotias Carita Fredriksson pilkkoo paprikaa keittiössään Raksilassa. Oulun yliopistossa vuoden fysiikkaa opiskelleen Fredrikssonin menussa on tänään feta-paprikapiirakkaa ja suklaaruutuja, sillä hän pitää leipomisesta.

”Piirakan ohjeen löysin netistä. Suklaaruutuja olen leiponut jo ihan pienenä, en edes tiedä keneltä olen ne oppinut. Se on kätevä ohje, tulee äkkiä ja onnistuu aina”, Fredriksson kertoo ja napsauttaa sähkövatkaimen päälle.

Munat ja sokeri vaahtoutuvat nopeasti, ja Fredriksson ryhtyy sekoittamaan niihin vehnäjauhoja ja kaakaojauhetta. Piirakan valmispohja saa sulaa pöydällä kaikessa rauhassa.

Fredriksson kiistää, että ruoka olisi hänelle harrastus. Arjessa ei hifistellä: keittiössä yleisimmin valmistuva ruoka on jauheliha-makaronisekoitus.

”Olen vain aina tykännyt leipoa ja olla keittiössä. Meillä on perheessä perinne, että etsin koko vuoden överisuklaisinta kakkureseptiä ja leivon sitten isälle synttärikakun.”

Ruuan eettisyys mietityttää

Kun Carita Fredriksson muutti vuosi sitten pois vanhempiensa luota, hän innostui muustakin ruuanlaitosta kuin leipomisesta. Hänestä on mahtavaa, kun on oma keittiö ja vapaus tehdä sellaista ruokaa kuin haluaa. Kukaan ei valita, jos tekee vääränlaista ruokaa.

”Olen testaillut kaikkia sellaisia ruoka-aineita, mitä meillä ei kotona ole ikinä syöty kuten kesäkurpitsaa ja pestoa. Kesäkurpitsalasagnesta, jossa oli lasagnelevyjen sijaan kesäkurpitsaa, tuli tosi hyvää mutta liian märkää, vaikka yritin itkettää kesäkurpitsasta nesteet ulos”, Fredriksson nauraa ja levittää paprikan- ja sipulinpalat piirakkapohjalle. Suklaaruututaikina ruskistuu jo pellillä uunissa.

Kaikesta voi päätellä, että Fredriksson viihtyy keittiössä. Ainoa, mikä fysiikanopiskelijaa mietityttää, on ruuan eettisyys.

”Olisi kivaa käyttää eettisempiä raaka-aineita, mutta luomuliha on tosi kallista. Munien ostamista luomuna olemme miettineet. Ja mitä ihmettä vaikka maidon kanssa pitäisi tehdä? Nyt on ollut niin paljon luomumaitoskandaaleja, että sekään ei tunnu oikein hyvältä vaihtoehdolta. Kauramaito on onneksi hyvää.”

Ei pelkkää polttoainetta

Opintojen ohessa Fredriksson on tehnyt töitä McDonald’silla. Hän sanoo, että se on opettanut uudenlaista arvostusta ruokaa kohtaan. Varsinkin ruokahävikki hirvittää, kun joutuu heittämään ruokaa sulkemisajan jälkeen roskiin – niin kuin monissa ravintola-alan työpaikoissa.

”Olisi hyvä, jos säädettäisiin laki, että ravintoloiden ja kauppojen pitäisi lahjoittaa yli jäävä ruoka pois. On tosi hankala nähdä, kuka siinä häviäisi”, Fredriksson pohtii.

Mikä ruuassa sitten on Carita Fredrikssonin mielestä tärkeintä? Ainakaan se ei ole pelkkää polttoainetta, sanoo lääketieteellisen valintakokeisiin viime kevään ajan opiskellut oululainen. Vaikka terveellisyys on tärkeää, pelkkien ravintoarvojen tuijottaminen ei kiinnosta.

”Ruoka on nautinto, kun se on hyvää ja sitä saa syödä kaikessa rauhassa. Kiireessä syöminenhän on kamalaa”, hän kiteyttää ja ottaa tuoksuvan kasvispiirakan ulos uunista.

Nyt ei onneksi ole kiire.

Veera Adolfsen

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan viestintäsihteerinä työskentelevä sosiologian opiskelija, jota kiinnostaa kieli.

Lue lisää:

Mielipaikoissaan

Neljä oululaista nuorta, neljä näkökulmaa Ouluun. Jokainen heistä liittää tunteita ja muistijälkiä suosikkipaikkaansa kotikaupungissa.

Muistumia suurkaupungeista

Raksilan ympärivuorokautinen ruokakauppa edustaa
Marko Heikkiselle Suomi-versiota tokiolaisesta elämän sykkeestä.

Ajatus ihmiskontakteja välttelevästä, öisin kaupassa käyvästä hahmosta innoitti Marko Heikkisen, 28, kynäilemään runot, joilla hän toukokuussa voitti J. H. Erkon kirjoituskilpailun. Esikuvana toimi japanilaiskirjailija Tatsuhiko Takimoton luoma maailma, jossa tavanomaisesta päivärytmistä on jättäydytty sivuun.

Samanlaisen elämän mahdollistaisi Raksilan Sale, joka on aina auki.

”Kun marketit menevät kiinni, tämä ympäristö muuttuu täysin. Amisautot valtaavat parkkipaikan. Kahden kolmen aikaan kaupassa käy humalaisia ja alle parikymppistä nuorisoa”, kuvailee Heikkinen.

Hän myöntää Oulussa usein kokevansa, että jossain on juuri samalla hetkellä jotain parempaa. Suosikkikaupunki Tokiossa tahti ei pysähdy milloinkaan.

”Siellä levykaupatkin ovat yöllä auki. Kaupungissa on uskomaton fiilis sen visuaalisuuden takia. Keinovalot heijastavat hienosti erityisesti vesisateella”, Heikkinen tunnelmoi raksilalaisessa kaupassa, jota hän luonnehtii ”teolliseksi hallimestaksi”.

Satellite Stories -bändin kitaristi Heikkinen on saanut kiertueilla perspektiiviä oululaiseen elämänmenoon. Hän haaveilee muutosta ulkomaille, paikkaan, jossa parin askeleen päässä kotiovesta voisi nauttia kulttuurista ja tavata ihmisiä.

”Jos jotain mukavaa haluaa Oulussa tehdä, se pitää järjestää itse. Tämä on fakta, koska täällä on niin vähän ihmisiä.”

Kirjoittava kitaristi haluaa toimintaa eikä tarvitse erikseen aikaa rauhoittumiseen. Nukkuminen riittää.

”Ehkä kaipuu nopeatempoiseen ympäristöön ei johdukaan ulkoisista tekijöistä vaan minusta”, Taivalkoskella kasvanut Heikkinen hoksaa.

Hänen mielestään olisi ihanteellista, jos pystyisi tilanteen mukaan valitsemaan kaupunkiympäristön ja luonnon väliltä. Oulussa hän pitää siitä, että matkalla kotoa Välkkylästä treenikämpälle Hiukkavaaraan näkee vehreitä maisemia. Kun aurinko laskee, Kajaanintien monikaistainen autobaana tuo mieleen ison kaupungin.

Satellite Stories keikkailee syksyllä Suomessa ja kahdessa eri maanosassa.

Kulttuuri kohdattavana

Ihanat muistot ja ristiriitaiset tunteet tekevät
Jenny Kilposen ja Oulun keskustan suhteesta kutkuttavan.

Kävelykatu Rotuaari on Jenny Kilposelle, 29, Oulun keskustan sydän, vaikka siellä välillä tuulee kylmästi. Se on tärkeä siitä huolimatta, että kauniiden vanhojen talojen seassa on sellaisia, joiden kohdalla hän ihmettelee, miten ne on kehdattu rakentaa.

”Toisaalta kerroksellisuus on mielenkiintoista. Lempipaikkojani ovat ne, missä näkyy mennyt”, aina Oulun seudulla asunut, nykyinen karjasiltalainen sanoo.

Hän on vanhemmiten ruvennut mielellään kuuntelemaan isänsä kertomia takavuosikymmenten tarinoita, joissa kiivettiin aidan yli luvattomasti katsomaan jääpallopelejä Raksilaan ja matkustettiin pummilla Nokelaan.

”Muistan, kuinka ärsyttävää lapsena oli kävellä isän kanssa Rotuaarilla. Vanhana oululaisena kyläluutana hän jututti kaikkia. Kesti varmaan puoli tuntia kulkea kadun päästä päähän”, Kilponen huokaa.

Nyt hän on itse samanlainen eikä voi liikkua Rotuaarilla törmäämättä tuttuihin.

Neljännen polven oululaisena Jenny Kilposen juuret ovat vahvat. Silti ajatukset muualle muuttamisesta vaivaavat lähes päivittäin.

”Olen surullinen, kun vastavalmistuneet lähtevät etelään, koska kokevat, ettei kaupunki tarjoa heille töitä tai virikkeitä”, Kilponen harmittelee.

Oulun juhlaviikkojen tuottajana Kilponen haluaa tehdä kaupungista eläväisemmän ja tuoda tapahtumien kautta ihmiset ulos. Oulussa on hänen mukaansa mielettömiä tyyppejä ja yhteisöllistä meininkiä.

”Päältä päin tämä vaikuttaa vähän kliiniseltä, insinöörimentaliteetti paistaa.”

Rotuaarilla Kilponen mielellään näkisi spontaaniutta, esimerkiksi parin vuoden takaisen ruusumeren ja viimekesäisen Olennaistamon kaltaisia yhteisötaideteoksia, jotka toivat ihmisiä yhteen. Myös Tarraturri-niminen piirrosviestien liimaaja on piristänyt Kilposta.

Hän on tyytyväinen, että Rotuaarilla nykyään järjestetään konsertteja ja tapahtumia, kuten Ilmakitaransoiton MM-kisat. Ne ovat tehneet kortteleiden väleistä Kilposelle merkitykselliset muistojen kävelykadut.

Seurassa ja syrjässä

Toivoniemen kärki on Juho Meriläiselle rauhoittumisen paikka.
Valaistujen suihkulähteiden katselu sopii syysfiilistelyyn.

Kellosta kotoisin oleva Juho Meriläinen, 27, oululaistui sulavasti. Nykyinen AC Oulun seurajohtaja pelasi aiemmin OLS:n riveissä ja viihtyi kaupungin jalkapallokentillä niin tiiviisti, että kävi Haukiputaan puolella lähinnä vain koulussa ja nukkumassa. Kaupunki tuli tutuksi jo lapsena.

”Kun moottoritien rampista noustiin, ajettiin aina Tuiran siltojen kautta. Ensin näkyi vanha Raatti, sitten kirkko. Nykyisen Radissonin ikkunoiden valot piti aina pimeällä laskea. Muistan, miten mukulakivien kohdalla auto alkoi tärisemään”, Meriläinen palaa menneisyyteen.

Reitti keskustaan muodostui rutiiniksi tarkkailla ympäristön muutoksia. Matkan varrelle mahtuivat myös Toivoniemen talot, joissa jalkapalloilija olisi voinut kuvitella asuvansa.

Hän muutti kuitenkin Alppilaan, mistä teki kerran syysiltana kävelylenkin Toivoniemen kärkeen. Suihkulähteissä paloivat valot ja Meriläinen istui penkillä katselemassa. Siitä muodostui uusi rutiini.

Sillat ja Toivoniemi erottavat toisistaan keskustan ja Tuiran eli Juho Meriläisen tämänhetkisen asuinpaikan.

”Tuiraan liittyy kiehtovia legendoja. Osa niistä on varmasti totta. On rikollisuutta, päihdeongelmia, surullisia asioita. Tätä kutsutaankin Oulun nurjaksi puoleksi.”

Kyseenalainen maine ei Meriläistä haittaa, vaan Tuira on hänelle omaleimainen kaupunginosa. Esimerkiksi Merikoskenkadun monikansallinen vilinä tuo erilaista tunnelmaa kuin tasapaksussa keskustassa näkee.

AC Oulun pelireissuilla ja ihmisten ympärillä viihtyvä Meriläinen kaipaa sosiaalisuuden vastapainoksi yksin oloa.

”Välillä on pakko vain olla hiljaa ja näperrellä itsekseen. Tykkään remontoida ja tehdä kotiin kaikkea vähän erikoisempaa. Visuaalisuudella ja sillä, miltä asiat näyttävät on merkitystä”, Meriläinen sanoo.

Viihtyisä ympäristö on hänelle edellytys rentoutumiselle ja rauhoittumiselle, oli paikka sitten koti tai syrjäinen puistonpenkki suihkulähteiden äärellä.

 

Luoviin tiloihin

Madetojan sali on Jenni Ylisirniön mielestä akustisesti ja visuaalisesti
ihanteellinen paikka musiikille ja esiintymiselle.

Eristettyjen seinien sisällä kuulee hiljaisuuden. Kun Jenni Ylisirniö, 21, avaa suunsa, puhe soi valtavan salin tyhjyydessä.
”Tämä on kaunis ja rauhoittava paikka. Pidän näistä valoista, joilla luodaan erilaisia tunnelmia. Täällä kaiken voi kontrolloida. On upeaa, kun yleisö keskittyy ja fokus on esiintyjässä”, Ylisirniö puhuu kokemuksestaan.

Madetojan salin lavalla hän esiintyi koululaisena vuodesta toiseen kuoron kanssa itsenäisyyspäivisin ja kuorofestivaaleilla. Tärkein tilaisuus oli kaksi vuotta sitten Madetojan musiikkilukion lakkiaisjuhlassa, jolloin Ylisirniö istui flyygelin ääressä ja säesti lukiolaisten jäähyväiskappaletta, jonka säveltämiseen hän osallistui. Lavalle nousivat myös kuoro, bändi ja kaikki lakitetut ylioppilaat.

”Muistan sen päivän aina, kun kuljen Madetojan salin ohi. Se oli paras päätös kouluvuosille. Meillä oli luovaa meininkiä ja sain tärkeitä ystäviä”, musiikkiluokilla ja -lukiossa varttunut Ylisirniö kehuu.

Hän sanoo kaipaavansa syvää yhteisöllisyyttä ja viihtyvänsä porukoissa, joissa ihmiset haluavat samoja asioita ja pyrkivät niitä kohti intohimoisesti.

Syksyllä Jenni Ylisirniö pääsee kauppatieteiden fuksien pienryhmäohjaajana tutustuttamaan toisiinsa eri puolilta Suomea Ouluun muuttavia uusia yliopistolaisia. Sitsien ja illanviettojen lisäksi ryhmähenkeä kohotetaan kiertelemällä kaupungin eri kolkissa esimerkiksi fuksisuunnistuksessa.

”Oma fuksivuoteni oli niin mukava, että on kiva saada taas tutustua uusiin ihmisiin.”

Oulussa aina asuneena pienryhmäohjaaja tietää kahvilat, ravintolat ja puistot.

Taka-Lyötystä Linnanmaalle arkisin kulkevan Ylisirniön silmä lepää erityisesti Torinrannan maisemissa.

”Kiikelin virtaviivaiset uudet rakennukset, kauppahallin arkkitehtuuri ja vanhat puutalot muodostavat hienon kokonaisuuden. Tykkään nähdä asiat taiteena, muodin, tilat ja rakennukset”, Ylisirniö pohtii. Madetojan sali on hänestä sekä taidetta että paikka taiteelle.

 

Paikat elämän arkistona
Tapahtumat ja tekeminen vahvistavat paikkoihin liittyviä tunnesiteitä, sanoo tutkija.

Jutussa mainitut suosikkipaikat eivät yllätä Joni Vainikkaa. Oulun yliopistossa kesäkuussa tarkatetussa väitöskirjassaan hän käsittelee paikkakokemuksia ja alueellisia identiteettejä.
”Oma asuinympäristö ja arjen elinpiiriin kuuluvat symboliset maamerkit koetaan merkityksellisiksi”, hän nyökyttelee.
Tällaisia voivat olla esimerkiksi esteettiset maisemat tai kadunkulmat, joissa on tapahtunut jotain tärkeää, vaikkapa tavannut uuden ihmisen.
Suomalaisten ja englantilaisten paikkaan identifioitumista tutkinut kulttuurimaantieteilijä määrittelee, että tila on se, mitä silmin nähdään, mutta paikka on merkityksellinen tila, kokemus. Vainikka mieltää paikan kokemisen pitkälti tekemisenä, jossa toistuvuudella on suuri rooli.

”Kun esimerkiksi turkulainen kulkee joka päivä töihin tuomiokirkon ohi, sen torniin alkaa liittyä tunnepitoisia ja symbolisia merkityksiä.”

Jos ihminen pääsee toteuttamaan itseään vaikka harrastuksen tai työn kautta, paikkaan ja ihmisyhteisöön on helpompi sitoutua. Näin voi identifioitua esimerkiksi johonkin kaupunginosaan ja tuntea kuuluvansa sinne. Tutkija Vainikka kuvailee paikan kokemista ikään kuin elämän arkistoksi. Tottumus tietyllä alueella asumiseen tai lapsuuden muistot vahvistavat tunnesidettä.

Kaupungit ja paikat kuitenkin muuttuvat, samoin mielikuvat. Se, mikä ennen tuntui olevan kaukana, voi vanhoihin maisemiin palaavan mielestä näyttää yllättävän lyhyeltä matkalta. Arjessa etäisyydet hämärtyvät, ja ulkopuolinen näkee ympäristön eri tavalla.

”Kotiseudulle palaava voi ruveta myös romantisoimaan symboleja, jotka alueen asukkaille eivät oikeastaan hirveästi merkitse”, Vainikka huomauttaa.

Paikkoihin liittyvät myös omat käyttötarkoituksensa. Maalle, metsään ja rannoille mennään rauhoittumaan, mutta maalaisetkin haluavat välillä kaupunkiin esimerkiksi kulttuuriharrastuksiin ja ihmisiä tapaamaan.
”Maaseudulla kasvaneen pitää päästä tietyin väliajoin metsään. Eiran eteläpuolella eläneen luontokokemus on toisenlainen”, vertaa Vainikka.

Kasvuympäristöstä muodostuu herkästi sielunmaisema, jonka ihminen kokee omakseen. Uudella paikkakunnalla maisemiin ei välttämättä liity samanlaisia tunteita.
Tutkija on huomannut, että veden äärellä eläneet harvoin haluavat sisämaahan.

”Aineistossani englantilainen henkilö mainitsi, että matkalla hyvän ystävän luo mutkan takaa pilkahti meri. Se tuotti tunteen kyseiseen paikkaan kuulumisesta, sillä meri muistutti kotiseudusta. Myös rajasillan ylittäminen kahden kaupungin välillä koettiin niin voimakkaaksi, että toisella puolella ajateltiin olevan omien joukossa”, Vainikka kertoo symbolien merkityksistä.

Sanna Häyrynen

Tiedeviestinnän maisteri, joka tykkää kuunnella, kun asiantuntija puhuu. Twitter: @sannahayrynen

Lue lisää:

Heikko signaali koulutuksen roolista

Kesäkuussa pääministeri Juha Sipilä esitteli hallitusohjelmansa, joka sisälsi lukuisia koulutukseen kohdistuvia leikkauksia. Kysyimme kommentteja koulutusleikkauksiin liittyen Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) puheenjohtajalta Jari Järvenpäältä.

Opintotuesta leikataan 150 miljoonaa euroa.
SYL:ssa on nähty, että tämän tyyppiset leikkaukset vaarantavat yhdenvertaiset koulutusmahdollisuudet. Keskustelussa ollut etupainotteinen lainamalli loisi epätasa-arvoa eri alojen välille ja kaikkien ihmisten mahdollisuudet kouluttautua vaarantuvat. Leikkaukset ovat iso riski.

Opintotuen indeksisidonnaisuus poistetaan.
Tämä tuli yllätyksenä ja järkytyksenä. Tästä ei ollut mitään puhetta ennen vaaleja. Kaikki muut indeksit jäädytetään, mutta opintotuesta se poistetaan. Tämä on hallitukselta viesti, ettei opiskelijan ensisijainen toimeentulo tule jatkossa olemaan opintotuki, koska tuki tulee jäämään hintakehityksestä jälkeen.
Kun indeksikorotus poistetaan laista kokonaan, ei sitä sinne enää helposti takaisin saa, jos ei joku hallitus sitä sinne vie. Minkä takia opintotukea ei kohdella samalla tavalla kuin muita tukimuotoja?

Korkeakouluissa otetaan käyttöön kolmas lukukausi.
Tätä opiskelijaliike on ajanut vuosia, jotta ne, jotka eivät kesällä halua tai pysty tekemään töitä, voivat opiskella ja olisi mahdollisuus valmistua nopeammin.
Jos yliopistot saisivat lisärahoitusta kolmannen lukukauden järjestämiseen, tämä on hyvä juttu kaikkien kannalta. Aika tulisi myös nykyisten lukukausien kohdalla käyttää tehokkaammin, sillä nyt suurin osa opetuksesta on tiistaista torstaihin. Kolmannen lukukauden käyttöönotto voisi olla mahdollista, mutta jos opintotukea leikataan, niin ei tule käymään.

Hallitusohjelman yhtenä kärkihankkeena on työelämään siirtymisen nopeuttaminen.
On ongelmallinen. Tuntuu, että kun opintotukea leikataan, työssäkäynti tulee lisääntymään. Tyhjää puhetta, koska on niin ristiriitainen leikkausten kanssa. Utopistinen tavoite.

Miltä opiskelijan toimeentulo näyttää jatkossa?
Ei hirveän ruusuiselta. Nyt jo riittämättömästä toimeentulosta ollaan vaihtamassa entistä lainapainotteisempaan opintotukeen. Jatkossa korkeakouluopiskelija saattaa joutua välillisesti itse maksamaan opiskeluistaan. Korkeakouluopiskelun on ajateltu hyödyttävän yhteiskuntaa laajemmin, mutta nyt sitä ollaan siirtämässä yksilön vastuulle. Tämä on heikko signaali koulutuksen roolista yhteiskunnassa.

Mitä on tehtävissä?
Hallituspuolueet ovat ilmoittaneet sitoutuvansa leikkauksiin. Toivon kuitenkin, että harkintaa käytetään. Esimerkiksi Akava ja vihreät ovat ehdottaneet vaihtoehtoja, jotta koulutusleikkaukset voitaisiin peruuttaa. Olemme SYL:ssa sitä mieltä, että ne pitäisi katsoa uudelleen ja perua.

Mikä on viestisi opiskelijoille?
Kaikkien opiskelijoiden kannattaa ilmaista, mitä mieltä on, eikä jättää keskustelua käymättä. Oli se sitten kavereiden kesken,  Twitterissä twiittaaminen tai yhteydenotto kansanedustajille.
Leikkaukset vaurioittavat koko Suomen tulevaisuutta, ei vain opiskelijoiden toimeentuloa. On positiivista, että koulutusleikkaukset ovat  herättäneet keskustelua. •

Minna Koivunen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja, joka pyrkii ymmärtämään maailmaa pala palalta, oppii joka päivä jotain uutta ja rakastaa uimista. Twitter: @koominna

Lue lisää: