Kimalaiset kertovat meille älykkyyden evoluutiosta

Oulun yliopiston tutkijatohtori Olli Loukola tutkii kimalaisia. Hänen mukaansa kimalaiset voivat parhaassa tapauksessa opettaa meille jotain kognition evoluutiosta, eläinten kulttuurista ja jopa jotain meistä ihmisistä. Jalkapalloa kimalaiset osaavat jo pelata, mutta taipuisiko pörriäisiltä myös yliopistoväelle rakas kyykkä?

TEKSTI Sampo Marski

KUVAT Sampo Marski

Ekologian ja genetiikan tutkimusyksikössä työskentelevä Suomen Akatemian tutkijatohtori Olli Loukola hymyilee Oulun yliopiston kasvitieteellisen puutarhan kimalaislaboratoriossa.

Syy hymyyn löytyy kolmen vuoden rahoituksesta, joka mahdollistaa Loukolan toisen postdoc-tutkimuksen kimalaisten kognitiosta.

“Ensimmäinen postdoc-tutkimus Lontoossa oli sen verran menestyksekäs, että oli helppo lähteä hakemaan rahoitusta jatkotutkimukselle”, Loukola kertoo.

Lontoossa Loukola työskenteli vajaat kaksi vuotta Queen Maryn yliopistossa tutkimusryhmässä, joka selvitti niin ikään kimalaisten kognitiivisiä taitoja.

Osana Loukolan ensimmäistä tutkimusta hän opetti kimalaiset sokeriliemen avulla pelaamaan jalkapalloa, mikä herätti kiinnostusta myös tiedemaailman ulkopuolelta. Loukolan kimalaistutkimuksista löytyy useita videoita, ja asiasta uutisoitiin laajasti niin Suomessa kuin ulkomailla.

 

Sokerilientä ja Lego-palikoita

Mutta mitä on kimalaistutkijan arki kasvitieteellisen puutarhan syövereissä?

Tutkimus vaatii huolellista valmistelua ja tutkimusasetelman suunnittelua. Ensimmäisenä kimalaisten joukosta pitää löytää niin sanotut “foragerit” eli ravinnonhankkijat. Ne merkitään maalilla ja kun kimalainen osoittautuu terveeksi ja aktiiviseksi yksilöksi, saa se selkäänsä numerolapun, jolla kimalaiset voidaan erottaa toisistaan.

Tämän jälkeen Loukola tutkii kimalaisten kognitiivisia kykyjä Lego-palikoiden avulla. Tutkimuksessa kimalaiset yritetään opettaa siirtämään pieni Lego-palikka tussilla piirretyn kukan päältä. Kun kimalainen onnistuu tehtävässä, saa se palkinnoksi sokerilientä. Toisessa vaiheessa Lego-palikka vaihdetaan suurempaan, jonka siirtämiseksi tarvitaan kaksi kimalaista.

“Tämän jälkeen testataan, oppivatko kimalaiset odottamaan työntöapua kaverilta, eli ymmärtävätkö kimalaiset, että he eivät yksin jaksa palikkaa siirtää. Jos ne odottavat kaveria siirtämään palikkaa, on se merkki siitä, että siinä on jonkinlainen ymmärrys taustalla”, Loukola selventää.

Kimalaiset ja legot eivät tunnu maailman tavallisimmalta tutkimusasetelmalta, mutta Loukola on vakuuttunut metodiensa toimivuudesta:

“Näitä asioita voisi tutkia niin sanotusti perinteisemminkin keinoin, mutta hauskempaa ja miellyttävämpää tämä näin on”, Loukola virnistää.

 

Tutkimuskohteena kognition evoluutio

Mistään leikistä ei ole kuitenkaan kyse. Tutkimuksen ydin on eläinten kognitiossa eli älykkyydessä, ja sen evoluution ymmärryksessä. Kimalaiset ovat otollinen lajiryhmä tutkittaessa älykkyyttä ja sosiaalista oppimista selkärangattomilla.

“Niillä on hyvä muisti ja ne ovat aina valmiina ratkomaan pulmia ravintoa hankkiessaan”, Loukola selventää.

Perinteisesti on ajateltu, että ihminen on luomakunnan kruunu, joka on älyllisiltä taidoiltaan ylivertainen muuhun eläinkuntaan verrattuna.

Loukola muistuttaa, että asia ei ole näin yksinkertainen:

“Mitä pidemmälle on tutkittu eri eläinten kognitiivisia kykyjä, on huomattu, että niillä on hyvin samankaltaisia kykyjä kuin ihmisilläkin. Esimerkiksi simpansseilla, varislinnuilla ja vaikkapa delfiineillä on huomattu kyky käyttää työkaluja ja opettaa tämä taito eteenpäin.”

Loukolan mukaan tällaiset kehittyneet kognitiiviset kyvyt on liitetty yleensä ihmistä lähellä oleviin eläinlajeihin, mutta Loukolan mukaan ajatusta on syytä viedä pidemmälle.

“Kognition evoluutiota ei ole vielä paljoa tutkittu alkeellisemmilla eläimillä, kuten selkärangattomilla vaan on ajateltu, että ne ovat vaistojen varassa toimivia käyttäytymisrobotteja”, Loukola pohtii.

Loukola on edellisessä tutkimuksessaan jo tuonut esille mahdollisuuden, että kimalaiset pystyisivät käyttämään työkaluja ja siirtämään tämän taidon eteenpäin.

“Vanha näkemys siitä, että selkärangattomat eivät pysty kognitiiviseen toimintaan on tiukassa”.

Juuri tämän takia Loukolan tutkimus on tärkeä. Jos tutkimuksella saadaan lisätodisteita kimalaisten älyllisistä kyvyistä, muuttaa se meidän käsitystämme kognition evoluutiosta ja eläinten kulttuurista.

 

Kimalaisten kulttuuri

Yleensä sanoja kulttuuri ja kimalaiset ei yhdistetä toisiinsa, mutta Loukola on tutkimuksissaan valottanut myös tätä seikkaa kimalaisten käyttäytymisestä.

Kimalaisten kulttuuria Loukola on tutkinut tekokukilla. Kimalaiset saivat kokeessa sokerilientä vetämällä tekokukkia edestakaisin. Tutkimuksissa selvisi, että kimalaiset pystyvät oppimaan tämän taidon seuraamalla lajitoveriensa toimintaa ja se säilyy populaatiossa, vaikka alkuperäiset taidon oppineet kimalaiset poistettaisiin.

“Työkalujen käyttö ja taidon eteenpäin siirtäminen periaatteessa täyttää kulttuurin määritelmän”, Loukola kertoo.

Kimalaiset siis pystyvät luomaan ja siirtämään eteenpäin kulttuuria, mikä on usein katsottu ihmistä ja muuta luontoa erottavaksi tekijäksi.

Loukola filosofoi, että tämä voi muuttaa myös käsitystämme ihmisestä. Jos kulttuuria ja kognitiota löytyy myös alkeellisilta selkärangattomilta, ehkä me ihmiset emme olekaan niin erityisiä olioita kuin kuvittelemme.

“Eivätkö kaikki lajit ole erityisiä? Jokaisella on jokin ominaispiirre, jota muilla lajeilla ei ole”, Loukola pohtii.

 

Kimalaiset kyykkäämään?

Kimalaiset pystyvät tuottamaan kulttuuria, ja urheilu on yksi kulttuurin muoto. Miten vaikkapa yliopiston suosikkilaji kyykkä sujuisi kimalaisilta?

Jalkapallonpeluun kimalaisille opettanut tutkija ei kuitenkaan aio enää opettaa uusia lajeja kimalaisille.

“En usko, että uusien lajien opettaminen olisi enää tutkimuksen kannalta mielekästä, mutta jos aikaa ja rahaa siunaantuu, niin miksipä ei. Kimalaisten kyvyistä se tuskin jäisi kiinni”, Loukola naurahtaa.

Sampo Marski

Kirjoittaja on tiedeviestinnän maisteriopiskelija, jolle tiede on asenne ennen kaikkea.

Lue lisää:

Viikon 38 Tiedekysymys: Miksi ihmiset elävät mieluiten ryhmässä?

Tämän viikon Tiedekysymyksen kysyjää mietityttää, miksi ihmiset oikeastaan ryhmäytyvät ja liikkuvat ryhmissä.

TEKSTI Heli Paaso-Rantala

KUVAT Anni Hyypiö

Yliopiston käytävillä ja ravintoloissa liikkuu paljon suuria ryhmiä – selvä viesti siitä, että opiskelut ovat jälleen alkaneet. Yleensä opiskelijat löytävät tapaamistaan uusista ihmisistä ystäviä, joiden kanssa viettävät aikaa myös kampuksen ulkopuolella.

Mutta miksi ihminen ylipäänsä tarvitsee toisia ihmisiä lähelleen? Onko mikään pakko toimia ryhmissä, eikö yksin eläminen olisi oikeastaan helpompaa?

Oulun yliopiston sosiologian professori Vesa Puurosen mukaan ihmiset ryhmäytyvät, koska se on ihmisyyden kannalta välttämätöntä.

”Ihminen ei ole ihminen kuulumatta ihmisryhmään”, Puuronen kertoo.

Puurosen mukaan ihmiset oppivat ryhmän jäseninä inhimillisen kulttuurin perusasiat, kuten yhteiskunnassa tärkeinä pidetyt arvot, normit ja perustavat käyttäytymismallit.  Ihmisten kanssakäyminen ryhmissä perustuu yhteisten merkitysten tuottamiseen ja ymmärtämiseen, eli kommunikaatioon.

”Ihmiset kommunikoivat eli tuottavat merkityksiä puheillaan, kirjoituksillaan, teoillaan ja esimerkiksi ilmeillään ja eleillään.”

Puuronen kertoo ihmisten elävän elämäänsä epävirallisissa ja virallisissa ryhmissä. Epäviralliset ryhmät koostuvat jäsenistä, jotka tuntevat toisensa, ja joiden toiminta ei perustu kirjoitettuihin sääntöihin.

”Tällaisia ryhmiä ovat esimerkiksi perhe ja kaveripiiri. Viralliset ryhmät taas ovat sellaisia, joissa ihmiset eivät tunne kaikkia ryhmän jäseniä, ryhmillä voi olla virallisia sääntöjä. Tällaisia ovat muun muassa yliopisto, puolue ja kirkko.”

Erilaiset epäviralliset ja viralliset ryhmät täyttävät niin yksilöllisiä kuin yhteisöllisiäkin tarpeita, joista keskeinen tarve on oman olemassaolon jatkaminen. Lisäksi yhteisöt tarvitsevat yhteisiä arvoja ja sääntöjä sekä niiden noudattamista ja noudattamisen valvomista – esimerkiksi valtiolla, yliopistolla ja jopa ainejärjestöllä on omat sääntönsä, joita niiden jäsenet noudattavat.

 

Mitä olet aina halunnut tietää tieteestä? Onko olemassa tiedeaiheinen kysymys, johon et löydä vastausta? Vaivaako mieltäsi tiedepulma, jonka kysyminen saisi sinut tuntemaan itsesi tyhmäksi? Nyt voit esittää sinua aina askarruttaneen tiedeaiheisen kysymyksen Oulun ylioppilaslehdelle! Tiedeuutisten jengi ottaa selvää hassuimmista ja höpsöimmistäkin kysymyksistä. Lähetä siis mieltäsi kaihertava kysymys osoitteeseen tiedeuutiset.oyl@gmail.com. Vastaukset selviävät Tiedeuutisissa.

Heli Paaso-Rantala

Oulun yliopiston tiedeviestinnän opiskelija, joka ei aina pysy mukana maailman menossa.

Lue lisää:

Ei pelkkää synkistelyä ja ivaa – Rosa Liksom ampuu alas niin fasismin, kommunismin kuin kapitalisminkin

Yksi tyyliltään omaleimaisimmista suomalaisista kirjailijoista on Rosa Liksom. Kenties juuri hänen tunnistettavan tyylinsä vuoksi Liksomin teosten tutkimuksessa on keskitytty kirjallisuuden estetiikkaan, siihen miten hän kirjoittaa. Kasimir Sandbacka tutki, miten Liksomin teoksissa tarkastellaan ja kommentoidaan 1900-luvun aatteita, fasismia, kommunismia ja kapitalismia.

TEKSTI Heli Paaso-Rantala

KUVAT Heli Paaso-Rantala

Syksyllä 2014 Linnanmaan kampuksen Keckmaninsali on ääriään myöten täynnä. Osa kiinnostuneista mahtuu sisälle, osa joutuu kurkistelemaan oviaukosta, kun Oulun yliopiston kunniatohtori, kirjailija ja kuvataiteilija Rosa Liksom kertoo humanistien työelämäpäivien yleisölle urastaan omintakeisella tyylillään.

Liksom ei pääse tunnin aikana nykyhetkeen saakka, hyvä että 1980-luvulle, kun hänelle varattu aika päättyy. Siksi paljon jäi kertomatta ja kuulematta Liksomin tarinasta.

Ympyrä sulkeutuu – lähes kaksi vuotta myöhemmin Kasimir Sandbacka väittelee tohtoriksi samaisessa salissa Liksomin (oik. Anni Ylävaara) 1990-luvun tuotantoa sekä tämän Finlandia-palkittua Hytti nro 6 -romaania (2011) käsittelevällä väitöksellään.

Oulun yliopiston Scandinavian studiesin tuntiopettajana toimiva Sandbacka tutkii väitöskirjassaan Liksomin teosten sekä taiteilijakuvan kulttuurihistoriallisia kytköksiä. Sandbackan tutkimuksen keskiössä on tapa, miten Liksom tarkastelee teoksissaan 1900-luvun poliittisia aatteita ja ideologista ilmapiiriä –  näkökulma, johon muut tutkijat eivät juuri ole tarttuneet.

Sandbackan mukaan Liksomin teoksia tarkastellaan usein lähinnä lappilaisen erämaan ja helsinkiläisen lähiön kuvauksina.

”Enemmän on tutkittu Liksomin kirjallisuuden estetiikkaa, tyyliä, miten hän kirjoittaa, kieltä ja paikallisuutta, ja tietynlaista synkkyyttä ja huumoria. Laajempia kulttuurihistoriallisia kytköksiä ei ole tutkittu niin paljon.”

Mutta juuri tätä Liksomin töiden laajempaa kytköstä eurooppalaiseen ja länsimaiseen kulttuuriseen sekä poliittiseen historiaan Sandbacka pitää tärkeänä. Väitöskirjassaan hän havaitsi Liksomin teoksissa keskeiseksi käsitteeksi modernin projektin, joka on saksalaisfilosofi Jürgen Habermasin nimitys valistusajasta periytyvälle edistysuskolle.

1900-luvun aatteista Liksom tarkastelee fasismia, kommunismia ja kapitalismia, jotka ovat omalla tavallaan vääristyneitä juonteita modernista projektista, yrityksiä rakentaa omanlaisensa ihanneyhteiskunta. Liksomin teokset kritisoivat 1900-luvun moderneja ideologioita, koska ne tuottivat ihanneyhteiskunnan sijaan valtavasti kärsimystä.

”Liksom ampuu satiirin, ironian, ivan ja liioittelun keinoin alas nämä ideologiat. Samalla Liksomin teoksissa jäädään kuitenkin kaipaamaan edistysuskoa, eli uskoa siihen, että ihmiset voivat käyttää omaa järkeään rakentaakseen paremman yhteiskunnan tulevaisuudessa.”


Fasismista kapitalismiin

Tutkimuksessaan Sandbacka keskittyi erityisesti BamaLama -lyhytproosakokoelmaan (1993) sekä Kreisland (1996) ja Hytti nro 6 -romaaneihin. Alun perin hänen tarkoituksensa oli tutkia Liksomin 1990-luvun tuotantoa, sillä hän ajatteli 1990-luvun lama-aikoineen olleen yhteiskuntaa ja kulttuuria muokannut vedenjakaja suomalaisessa historiassa.

Mitä enemmän Sandbacka teoksia tutki, sitä selvemmin hän ymmärsi, ettei Hytti nro 6  -romaania voi jättää pois. Sandbackasta romaani on eräänlainen jatkumo Kreislandille. Vaikka teokset ovatkin tyyliltään erilaisia, niitä yhdistää 1900-luvun ideologioiden kriittinen tarkastelu: Kreislandin kohteita ovat fasismi, kommunismi ja kapitalismi, Hytti nro 6 keskittyy kommunismiin.

Uusimmassa teoksessaan Everstinna (2017) Liksom tarkastelee fasismia, ja Liksom on kertonut seuraavan romaaninsa käsittelevän kapitalismia.

”Se ei ole mikään virallinen sarja, mutta siinä on selvästi havaittavissa aatehistoriallinen jatkumo”, Sandbacka sanoo.


Kaikki liittyy kaikkeen

Väitöksessään Sandbacka tutkii myös Liksomin taiteilijakuvaa, hyödyntäen Liksomin haastatteluita ja Hytti nro 6 –teoksen kirjallisuuskritiikkejä. Aiemmin Liksom ei juurikaan antanut haastatteluita, mutta vuonna 2011 Finlandia-ehdokkuuden myötä hän hyväksyi sen mukanaan tuoman julkisuuden ja alkoi antaa auliimmin haastatteluja. 

”Taustalla on Liksomin oma kypsyminen taiteilijana, hänestä on tullut vanhempana itsevarmempi”, Sandbacka arvioi.

Vaikka Liksom on itse sanonut olevansa nykyään avoimempi haastattelujen suhteen, hän ei siltikään halua tuoda yksityisasioitaan esille.

Sandbacka halusi omassa tutkimuksessaan ennen kaikkea monipuolistaa kuvaa Liksomista. Hänen väitöskirjansa kytkee Liksomin tuotannon laajempiin eurooppalaisiin kulttuurihistoriallisiin kehityskaariin ja tuo esille Liksomin kantaaottavampaa puolta. Liksomin teokset eivät ole pelkästään liioittelua, huumoria, synkistelyä tai väkivallalla mässäilyä, vaan teosten johdonmukaisena luonteena kulkee tietynlainen poliittis-eettinen näkemys.

Sandbackan mukaan Liksomin taiteilijakuva on poikkeuksellinen suomalaisen kirjallisuuden kentässä, sillä se kytkeytyy niin tiiviisti myös hänen taiteelliseen projektiinsa. Sandbackan mukaan kaikki mitä Liksom tekee, kuten kuvaa tai maalaa, liittyy yhteen.

 

Heli Paaso-Rantala

Oulun yliopiston tiedeviestinnän opiskelija, joka ei aina pysy mukana maailman menossa.

Lue lisää:

Oululaistutkijan johtama FutuRena nappasi Helsinki Challengen finaalipaikan

3D-printattavaa minimunuaista kehittävä FutuRena sai eniten yleisöääniä, ja varmisti näin keskiviikkoiltana pääsyn kilpailun finaaliin.

Oulun yliopiston tiedetiimi FutuRena on päässyt innovaatiokilpailu Helsinki Challengen finaaliin.

Kilpailun semifinalistit kilpailivat suorasta finaalipaikasta 6. ja 7. kesäkuuta Helsinki Challenge Semifinal Pitch Night -tilaisuuksissa. FutuRena sai eniten yleisöääniä, ja varmisti näin keskiviikkoiltana pääsyn kilpailun finaaliin.

Kymmenhenkinen tiimi kehittää minimunuaisen 3D-tulostamista. Tiimin pitkän tähtäimen tavoitteena on tulostaa oikean kokoinen munuainen, jota voidaan käyttää elinsiirroissa.

Tiimiä johtaa Oulun yliopiston bio­kemian ja molekyylilääketieteen tiedekunnassa väitöskirjaa tekevä Susanna Kaisto.

”Hyvillä mielillä tässä ollaan. Olo on tietenkin vähäsen yllättynyt, mutta oikein huojentunut ja iloinen. Nyt ei tarvitse jännittää, mitä tuomaristo päättää”, hän kuvailee puhelimitse tunnelmiaan.

Kaiston mukaan tiimi oli tehnyt kovasti töitä menestyksensä eteen. Tiimi mainosti semifinaalien äänestysmahdollisuutta hyvin ahkerasti, niin somekanavissa kuin työpaikallakin.

Semifinalisteilla oli viisi minuuttia aikaa vakuuttaa yleisö oman ideansa erinomaisuudesta. Kaiston mukaan FutuRena panosti pitchissään tarinaan, tietoon ja yleisön aktivointiin.

”Pitchissä kannattaa olla mukana vahva tarina, sillä yleisön saa kiinnostuneeksi. Lisäksi kannattaa sisällyttää jotain henkilökohtaista, mutta myös jo niitä kovia tuloksia, joita olemme kisan aikana saaneet. Yleisön huomioiminen on tärkeää: yleisen luennoinnin sijaan kannattaa ottaa yleisö mukaan, vaikka kysymyksillä tai suoralla puhuttelulla.”

”Lisäksi rekvisiitta on tietysti positiivinen juttu, ja meillä oli mukana hieno, punainen muovimunuainen”, hän nauraa.

Muut Futurena-tiimiläiset ovat professorit Monika Österberg ja Jouni Partanen Aalto-yliopistosta, professori Marjo Yliperttula Helsingin yliopistosta, post doc -tutkijat Ilya Skovorodkin ja Aleksandra Rak-Raszewska Oulun yliopistosta, professorit Jukka Riekki ja Seppo Vainio Oulun yliopistosta, 3DTECH Printin perustajajäsen Tomi Kalpio  ja tutkimusjohtaja Vladimir Mironov 3D Bioprinting Solutionsilta.

Palkintona 375 000 euroa

Helsinki Challenge on ideakilpailu, johon osallistuvat tiedetiimit esittelevät kehittämiään ratkaisuja globaaleihin yhteiskunnallisiin ongelmiin, kuten ilmastonmuutokseen, nuorten kaupunkilaisten yksinäisyyteen, syövän hoitoon ja malariaan.

Kilpailuun haki 110 tiimiä, joista tuomaristo valitsi 20 semifinalistitiimiä kriteereinään tiedepohjaisuus, ratkaisuhakuisuus, vaikuttavuus, uutuus ja luovuus.

Semifinalistien joukossa on myös toinen Oulun yliopiston joukkue, maa-aineksen ympäristöystävällistä mittaamista kehittävä Myonit-tiimi. Tiimin esittelemä menetelmä hyödyntää avaruushiukkasten käyttäytymistä maa- ja kallioperässä.

Loput Helsinki Challengen finaalipaikat ratkeavat 19. kesäkuuta, jolloin tuomaristo valitsee eniten yleisöääniä saaneen tiimin lisäksi kuusi tiimiä syksyn finaaliin.

Susanna Kaiston mukaan FutuRena aikoo seuraavaksi nautiskella kesälomasta, onhan takana erittäin intensiivinen ja työntäyteinen kevät. Syyskuussa FutuRenaa odottaa Brysselissä järjestettävä finalistitiimit kokoava kaksipäiväinen Global Impact Camp.

”Syksyn alkaessa, lomien loppuessa on aika laittaa taas isompi vaihe silmään. Mutta kyllä nyt olemme ansainneet pienen kesäloman”, Kaisto toteaa.

Kilpailun voittaja julkistetaan marraskuussa. Helsinki Challengen palkinto, 375 000 euroa, on tarkoitettu tiedetiimin esittelemän ratkaisun toteuttamiseen.

Helsingin yliopiston kanssa kilpailun järjestävät Aalto-yliopisto, Hanken Svenska Handelshögskolan, Itä-Suomen yliopisto, Jyväskylän yliopisto, Oulun yliopisto, Taideyliopisto, Turun yliopisto, Vaasan yliopisto ja Åbo Akademi.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Mitä tieteessä tapahtuu, viikko 23: Kenen antamaan tietoon nuori uskoo terveyskysymyksissä?

Kenen sanaan nuori luottaa terveysasioissa, opettajan, kaverin vai bloggaajan? Oulun yliopiston CogAHealth-akatemiahankkeessa selvitetään, mitä tai keitä tiedonlähteitä nuoret pitävät luotettavina terveystiedon antajina, ja kuinka nämä auktoriteetit rakentuvat.

TEKSTI Heli Paaso-Rantala

KUVAT Heli Paaso-Rantala

Vuonna 2016 käynnistyneen nelivuotisen CogAHealth-tutkimuksen nimi tulee sanoista cognitive authorities. Suomen Akatemian rahoittama tutkimushanke käsittelee nimensä mukaisesti kognitiivisia auktoriteetteja, joita nuorilla on terveyteen ja hyvinvointiin liittyvän tiedon kanssa.

Oulun yliopistossa informaatiotutkimuksen professori Maija-Leena Huotari, tutkijatohtori Noora Hirvonen ja tohtorikoulutettava Anna-Maija Huhta työskentelevät Cognitive Authorities in Everyday Health Information Environments of Young People -tutkimushankkeen parissa yhdessä kasvatustieteiden tutkijatohtori Laura Palmgren-Neuvosen sekä projektitutkija Tuula Nygårdin kanssa.

Hankkeen tieteellisenä johtajana toimivan Maija-Leena Huotarin mukaan tutkimuksessa painottuvat informaatiokäyttäytymisen ja lukutaidon näkökulmat, joiden kautta nuoria tarkastellaan koulu- ja vapaa-ajan ympäristöissä sekä terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä internetin keskusteluympäristöissä.

Post doc-tutkimuksessaan Palmgren-Neuvonen tutkii, miten nuoret valitsevat tietoa koulussa tuottamaansa terveysaiheiseen sisältöön sekä minkälaisia auktoriteetteja nuorten valinnoissa tulee esiin. Hirvonen selvittää post doc-tutkimuksessaan nuorten vapaa-aikana esiintyviä auktoriteetteja, ja Huhta tutkii väitöskirjassaan bloggaajien käyttämiä auktoriteetteja.

Maija-Leena Huotari kertoo terveyteen ja hyvinvointiin liittyvän informaatioympäristön olevan monimutkainen. Usein löytyvä informaatio esitetään autoritäärisenä tietona, jonka ohjeita noudattamalla ihminen voi hyvin tai voi edistää omaa terveyttään ja hyvinvointiaan.

”Todellisuudessa suuri osa tiedosta perustuu henkilökohtaisiin kokemuksiin, joilla ei ole lääketieteellistä näyttöä lainkaan”, hän huomauttaa.

 

Kaveri voi olla nuorelle tärkeä auktoriteetti

Tutkimuksessa tarkastellaan nuorten kognitiivisia auktoriteetteja, eli niitä henkilöitä tai muita tiedonlähteitä, joilla on vaikutusta nuoriin heidän hankkiessaan terveyttä ja hyvinvointia koskevaa tietoa.

”Kognitiivinen auktoriteetti voi olla kaveri tai vaikka tuntematon ihminen mediassa, jolla on vaikutusta nuoren ajatteluun”, Noora Hirvonen kertoo .

Tarkastelussa on erityisesti se, miten syvällisesti nuoret pystyvät arvioimaan käyttämiään lähteitä, ja osaavatko nuoret arvioida sitä, millainen tieto on relevanttia eli olennaista suhteessa nuoren tiedontarpeeseen.

Huotari huomauttaa, että nuorilla kavereiden mielipiteillä on enemmän vaikutusta kuin lapsilla. Siksi ystävien tai vertaisten kognitiiviset auktoriteetit vaikuttavat päätösten tekemisessä.

Huotari nostaa esimerkiksi nuoren, jonka perheessä eletään terveellisesti, mutta jonka kaverit voivat tuoda hänelle toisenlaista näkökulmaa ravintoaineiden tai ruokien terveellisyydestä. Näin kaverit voivat muuttaa nuoren käyttäytymistä ruoan suhteen.

Anna-Maija Huhta puolestaan nostaa esiin kysymyksen siitä, millaisia vaikutuksia kognitiivisella auktoriteetilla voi olla nuoriin. Huhta pohtii, millainen terveystieto koetaan uskottavaksi nuorten keskuudessa, kun verrataan esimerkiksi opettajaa ja kavereiden keskuudessa suosittua bloggaajaa. Hän keskittyy tutkimuksessa tutkimaan terveystietoa koskevista asioista bloggaavia tai vloggaavia (videobloggaavia) henkilöitä.

Huhta on erityisen kiinnostunut siitä, millä tavalla nämä bloggaajat tuottavat terveysaiheista sisältöä.

”Minua kiinnostaa, millaisiin auktoriteetteihin bloggaajat tukeutuvat tuottaessaan tekstejä tai multimodaalista tekstiä, eli kuvaa, tekstiä ja ääntä”, Huhta sanoo.

 

Lukutaitoon kuuluu myös kriittisyys

Huotarin mukaan CogAhealth-tutkimuksessa tarkastellaan useita erilaisia lukutaitoja.

Erilaisista lukutaidoista puhutaankin nykyään paljon. Nykykäsityksen mukaan mekaanisen luku- ja kirjoitustaidon lisäksi esimerkiksi tietolähteiden luotettavuuden arvioinnin katsotaan kuuluvan lukutaitoon. Erilaisten lukutaitojen merkitys korostuu etenkin nuorilla, jotka ottavat vaikutteita niin kavereilta kuin mediastakin.

Koska Huotari, Hirvonen ja Huhta tulevat informaatiotutkimuksen oppiaineesta, tutkimusryhmä nojaa vahvasti informaatiolukutaitoon. Informaatiolukutaitoon sisältyy tarve tunnistaa tiedontarve, hakea tietoa ja tarkastella haettua tietoa kriittisesti.

Muita tutkimuksessa käsiteltäviä lukutaitoja ovat terveystiedon lukutaito ja kasvatustieteestä peräisin olevat käsitteet monilukutaito ja uuslukutaito. Monilukutaidolla tarkoitetaan viestien tulkitsemisen ja tuottamisen taitoja. Siihen liittyy vahvasti myös kyky hankkia ja arvioida tietoa sekä tuottaa tietoa.

Uuslukutaito liittyy Huotarin mukaan nettiympäristöihin ja erityisesti multimodaalisiin aineistoihin.

”Monilukutaito on myös keskeisessä osassa uudessa opetusuunnitelmassa. Lukeminen ja kirjoittaminen, eli tuottamisen aspekti on tärkeää”, Palmgren-Neuvonen tähdentää.

Aineistoa tutkimukseen on kerätty tämän kevään ajan. Hirvonen, Palmgren-Neuvonen ja Nygård ovat tarkkailleet 6.–9. -luokkalaisten terveystiedon tunteja sekä haastatelleet oppilaita. Hirvonen on lisäksi kerännyt aineistoa verkkokeskusteluista, ja Huhta on tehnyt systemaattista kirjallisuuskatsausta terveyteen liittyvistä lukutaitokäsitteistä.

Aineiston kerääminen ei kuitenkaan ole vielä ohi.

”Tämä ei ole sellainen tutkimus, jossa ensiksi kerätään tietoa ja sen jälkeen vasta aloitetaan analyysi. Aineistoa analysoidaan yhtäaikaisesti aineiston keruun rinnalla”, Hirvonen ja Palmgren-Neuvonen kertovat.

Maija-Leena Huotari muistuttaa tutkimuksen olevan vielä alussa, joten tutkimustuloksia on vielä mahdotonta arvioida. Huotarin mukaan tutkimuksella voidaan mahdollisesti vaikuttaa terveyteen liittyvään viestintään ja terveyden edistämiseen nuorten keskuudessa.

Tutkimus voi myös osaltaan selventää sitä, onko nuoriin liittyvällä syrjäytymisvaaralla sekä terveydellä ja terveyteen liittyvillä asioilla jotain yhdistäviä tekijöitä.

Heli Paaso-Rantala

Oulun yliopiston tiedeviestinnän opiskelija, joka ei aina pysy mukana maailman menossa.

Lue lisää:

Viikon 23 Tiedekysymys: Miksi valoisana yönä on vaikeaa saada unta?

Tämän viikon Tiedekysymyksen kysyjää mietityttää se, miksi kesäisin valoisina iltoina nukahtaminen on tavallista vaikeampaa.

Kesäiltoina unirytmistä kiinni pitäminen voi olla haastavaa, sillä useat ihmiset kokevat nukahtamisen yöttömien öiden aikana vaikeaksi. Lisäksi osa kokee unenlaadun kevyemmäksi kesällä kuin talvella. Miksi ihmeessä?

Oulun yliopiston neurologian professori Anne Remes kertoo nukahtamisen vaikeuden selittyvän fysiologisesti.

Nukahtamisen taustalla on melatoniini eli pimeähormoni tai yöhormoni.

”Melatoniinia erittyy pimeän aikana, jolloin nukahtaminen on helpompaa. Näin valoisaan aikaan melatoniinin eritys on vähäisempää, sillä nimenomaan pimeys laukaisee sen erityksen.”

Ihmisillä on oma sisäinen kello, jonka mukaan toimiminen vaikuttaa vireystasoon ja toisaalta myös uneen. Melatoniinia tarvitaan unen ja biologisen vuorokausirytmin säätelyyn. Näiden lisäksi melatoniini vaikuttaa myös elimistön puolustusjärjestelmään.

Remeksen mukaan osa ihmisistä ei nuku kesäisin yhtä paljon kuin talvella, ja unenlaatukin voi vaihdella suuresti. Remeksen mukaan unenlaadun vaihtelutkin voivat johtua melatoniinista, jonka tuotantoa voi yrittää lisätä kesällä muutoinkin kuin purkista ottamalla.

”Pimeys voidaan tuoda keinotekoisesti pimennysverhoilla, jolloin aivot huijataan pimeään ja melatoniinin eritys lisääntyy”, Remes kuvailee.

Syytä sille, miksi toiset ovat herkkiä valon muutoksille, ei Remes osaa sanoa. Siinä missä toiset nukkuvat kesäisin huonosti, pystyvät toiset taas nukkumaan kesälläkin hyvin.

 

Mitä olet aina halunnut tietää tieteestä? Onko olemassa tiedeaiheinen kysymys, johon et löydä vastausta? Vaivaako mieltäsi tiedepulma, jonka kysyminen saisi sinut tuntemaan itsesi tyhmäksi? Nyt voit esittää sinua aina askarruttaneen tiedeaiheisen kysymyksen Oulun ylioppilaslehdelle! Tiedeuutisten jengi ottaa selvää hassuimmista ja höpsöimmistäkin kysymyksistä. Lähetä siis mieltäsi kaihertava kysymys osoitteeseen tiedeuutiset.oyl@gmail.com. Vastaukset selviävät Tiedeuutisissa.

Heli Paaso-Rantala

Oulun yliopiston tiedeviestinnän opiskelija, joka ei aina pysy mukana maailman menossa.

Lue lisää: