Yliopiston määrä palata lähiopetukseen elokuussa – Rehtori Niinimäki kertoo, että vastuu siirtyy opettajille

Syksyllä järjestettävän opetuksen toteuttamistavasta ei ole vielä päätetty, kertoo Oulun yliopiston rehtori Jouko Niinimäki.  Read this article in English here. Etäopetus on jatkunut Oulun yliopistossa jo yli vuoden. Vaikka kampuksen ovet avattiin opiskelijoille viime kesäkuussa, on opiskelu kaukana normaalista. Tavoitteena on kuitenkin palata normaaliin pian. “Me uskomme ja toivomme, että syksyn alussa palataan normaaliin päiväjärjestykseen. […]

TEKSTI Iida Putkonen

KUVAT Iida Putkonen

Syksyllä järjestettävän opetuksen toteuttamistavasta ei ole vielä päätetty, kertoo Oulun yliopiston rehtori Jouko Niinimäki

Read this article in English here.

Etäopetus on jatkunut Oulun yliopistossa jo yli vuoden. Vaikka kampuksen ovet avattiin opiskelijoille viime kesäkuussa, on opiskelu kaukana normaalista. Tavoitteena on kuitenkin palata normaaliin pian.

“Me uskomme ja toivomme, että syksyn alussa palataan normaaliin päiväjärjestykseen. Tällä hetkellä ajattelemme, että koronatilanne rauhoittuu kesäksi ja on syytä olettaa, että elokuussa aikuisväestö on rokotettukin ainakin yhteen kertaan.”

Niinimäki kertoo, että yliopiston toiveita saattavat vielä rajoittaa valtiolliset tai alueelliset exit-suunnitelmat, eli asetetut rajoitukset sille, missä järjestyksessä palvelut palaavat normaaliin. Yliopisto on tiedottanut aiemmin, että se valmistautuu järjestämään kurssit lähiopetuksena 1. elokuuta alkaen.

Yliopisto ei ole rehtorin mukaan tehnyt tarkempia suunnitelmia lähiopetukseen siirtymisestä eikä suunnitellut erillistä ohjeistusta opettajille. 

“Erityisiä ohjeistuksia syksylle ei ole suunniteltu, eikä yliopiston johdosta tule ohjeita, vaan ne ovat kentällä tehtäviä ratkaisuja opettajien ja opiskelijoiden kesken”, Niinimäki kommentoi.

Päätös etä- ja lähiopetuksesta jäisi siis kurssiopettajan vastuulle.

Kun edellisenä syksynä lähiopetusta tarjottiin pääasiassa aloittaville opiskelijoille, on tällä kertaa tavoitteena lähiopetuksen tarjoaminen kaikille. Toiveena on, että kaikki pystyisivät aloittamaan normaalisti, Niinimäki kertoo. Kyseessä ei kuitenkaan ole puhtaasti paluu vanhaan normaaliin.

“Sekä työ- että koulutuselämässä on opittu korona-aikana asioita, jotka halutaan säilyttää. Uskon, että opiskelijat eivätkä opettajatkaan halua palata ihan siihen samaan kuin ennen koronaa, vaan jotakin etäilyä jää pysyväksi.”

Niinimäen mielestä etäopetus on tuonut ihmisille lisää vapautta ja päätösvaltaa omasta ajankäytöstä, mutta pelkkään etätyöhön ei ole tarkoitus jäädä ikuisiksi ajoiksi.

“Kontaktiopetus on äärimmäisen tärkeää, ja yliopisto huolehtii jatkossakin siitä, että kontaktiopetusta on mahdollisimman paljon. Tutkitustikin tiedetään, että opettajan kanssa käytetty yhteinen aika parantaa oppimismenestystä.”

Toisaalta satojen opiskelijoiden massaluennot ovat rehtorille sellaisia, joissa etätoteutuksesta voi jatkossa olla hyötyä. Jos opetus on yksisuuntaista, ei sen paikalla ole niin suurta merkitystä.

Valintakokeet testinä

Kevään osalta opetus jatkuu etäopetuksena, mutta lähitoteutusta kokeillaan kevään valintakokeissa. Viime keväänä yliopistot järjestivät valintakokeet vaihtoehtoisilla tavoilla, kuten digitaalisilla kokeilla ja lisätyllä todistusvalinnalla. Kriteerien muutos sai kritiikkiä, jonka myös Niinimäki allekirjoittaa.

“Se kritiikki oli perusteltua ja olen siitä samaa mieltä. Sen takia yliopistot ovat päätyneet järjestämään pääsykokeet nyt lähitoteutuksena. Kun katsoo koronatilannetta valtakunnallisesti, olen luottavainen, että kaikki menee hyvin.”

Niinimäki korostaa kokeiden turvajärjestelyjä ja sitä, että kampukselta löytyy tarpeeksi tilaa jokaiselle kokelaalle. Silti myös fyysisesti järjestetyissä kokeissa on oma ongelmansa: koepäivänä koronakaranteenissa oleva hakija ei voi osallistua kokeisiin tänä vuonna laisinkaan. Yliopistojen yhteisessä ohjeistuksessa linjataan, että myös muuten kipeän, omaehtoisessa karanteenissa olevan tai testitulosta odottavan kokelaan tulee jättää koetilaisuus käymättä.

“Sairastapausten takia voi tulla yksilökohtaisia epäoikeudenmukaisuuksia. Ne ovat ikäviä asioita ja henkilökohtaisia tragedioita, mutta koronan osalta voi sanoa, että jos joku haluaa itsensä suojella tartunnalta ennen pääsykoetta, niin siihen on kyllä keinot olemassa.”

Oulun yliopistoon haki kevään yhteishaussa 20 133 hakijaa, mikä on yli 3000 hakijaa enemmän kuin viime vuonna. Hakijoiden suuresta määrästä huolimatta rehtori Niinimäki on luottavainen, että koetilaisuuksista selvitään turvallisesti.

“Toivon, että pääsykokeeseen tulevat elävät sillä tavalla, etteivät saa tartuntaa ennen pääsykoetta. Luotan, että asiat menevät Oulussa hyvin ja että syksyllä koittaa helpompi aika.”

Käytännössä helpompi aika tarkoittaisi niin uusille kuin vanhoille opiskelijoille paluuta lähiopetukseen, vanhaan normaaliin, heti elokuussa.

Julkaistu alunperin printtilehdessä 2/2021 22.4.2021.

Iida Putkonen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Tiedeviestinnän maisteri ja glögin ympärivuotinen kuluttaja. Etsii revontulia, riippumattoja ja juuri oikeita sanoja.

Lue lisää:

Toinenkin periodi etänä – etäopetuksen jatkuessa vuoden loppuun panostetaan opiskelijoiden vointiin

Oulun yliopisto ilmoitti 16. syyskuuta järjestävänsä opetuksen pääsääntöisesti etäopetuksena myös 2. periodissa. Etäopetus jatkuu niin yliopistolla kuin ammattikorkeakoulussa vuoden loppuun asti.

TEKSTI Iida Putkonen

KUVAT Anna-Sofia Tastula

Read this article in English.

Oulun yliopisto ilmoitti 16. syyskuuta järjestävänsä opetuksen pääsääntöisesti etänä myös 2. opetusperiodissa 26.10.–31.12.2020. Etäopetus alkoi syyskuussa ja jatkuu vuoden loppuun saakka. Tiedote julkaistiin yliopiston henkilöstöportaali Patiossa keskiviikkoaamuna.

Aiemmin päätös etäopetuksesta tehtiin koskemaan ensimmäistä opetusperiodia 25. lokakuuta asti. Myös Oulun ammattikorkeakoulu on ilmoittanut järjestävänsä loppuvuoden opetuksen pääasiallisesti etänä. Oamk tiedotti asiasta 9. syyskuuta. Lähiopetuksena järjestetään vain välttämättömät kurssit.

Toisessa opetusperiodissa yliopiston linja on sama kuin ensimmäisessäkin. Opetus jatkuu siis etäopetuksena, poikkeuksena kurssit, joilla lähiopetus on pakollista. Tällaisia kursseja ovat esimerkiksi laboratorio-opetusta sisältävät kurssit. Lähiopetuksessa Oulun yliopisto suosittelee käyttämään kasvomaskia ja jakaa myös opiskelijoille ja henkilökunnalle maskeja tarvittaessa.

Oulun yliopiston hallintojohtajan Essi Kiurun mukaan päätös syntyi sekä opiskelijoiden että opettajien toiveesta valtakunnallisia ohjeistuksia seuraten.

”Toive on tullut niin opiskelijoilta kuin opettajilta, että päätös kakkosperiodista tehdään mahdollisimman pian. Toista periodia koskevat lähtökohtaisesti samat linjanvedot kuin ensimmäistä”, Kiuru kertoo.

Käytännössä tämä tarkoittaa opiskelijoille sitä, että kampuksen ovet pysyvät auki rajattuina aikoina ja kampuksen palvelut kuten kirjasto ja läppärilainaamot ovat yhä käytössä.

Päätökseen vaikuttivat myös muiden yliopistojen linjanvedot, mutta Kiurun mukaan tärkeintä on yhä turvallisuus. Toiveena on kuitenkin päästä normaalitilaan mahdollisimman pian.

”Suuri toive on, että keväällä tilanne saataisiin sellaiseksi, että yliopisto voitaisiin avata. Tilanne ei kuitenkaan ole kenenkään meidän käsissämme”, Kiuru sanoo.

Etäopetuksen jatkuessa huolta herättää opiskelijoiden ja henkilökunnan jaksaminen. Aihe on Essi Kiurusta erityisen tärkeä.

”Kysymys koskee sekä opiskelijoita että työntekijöitä. Kuka tahansa yliopistoyhteisön jäsen voi kokea olevansa yksinäinen tai ilman ryhmää. On jokaisen vastuulla huomioida toisia.”

Kiurun mukaan poikkeusoloissa tulee pyrkiä käyttämään kaikkia mahdollisia keinoja, jotta kukaan ei jäisi yksin. Esimerkiksi ryhmätyöt tai toistuvat tapaamiset ovat hänestä keinoja, jotka voivat auttaa myös etätyöskentelyaikana.

Huolena hyvinvointi ja opetuksen laatu

Etäopetuksen jatkuessa turvallisuuden lisäksi tärkeää on opetuksen laatu. Koulutuspalveluiden johtaja Vesa-Matti Sarenius kertoi lehdelle, että etäopetusta pyritään parantamaan jatkuvasti.

”Jatkamme edelleen opettajien koulutusta näissä asioissa. Myös erilaisia ohjeita laaditaan koko ajan valtakunnallisesti.”

Siirtyminen etäopetukseen tuli Sareniuksen mielestä opettajille yllätyksenä, mikä on tuonut mukanaan haasteita. Syksyllä tilanteen jatkuessa haasteita on lähdetty purkamaan pala kerrallaan.

”Nyt korkeakouluissa on havaittu, että ongelmille täytyy tehdä jotain. Pyrimme koulutuksien ja ohjeistuksien kautta vaikuttamaan siihen, että opetus oli mahdollisimman laadukasta”, Sarenius sanoo.

Pitkittyneen poikkeustilanteen vaikutukset näkyvät koulutuspalveluissa myös opiskelijoiden kuormittumisessa. Sarenius kertoo, että opettajia ohjeistetaan kiinnittämään erityistä huomiota ohjattavien opiskelijoidensa etenemiseen.

”Jos näyttää siltä, että opiskelijalla alkaa sakkaamaan, pyritään puuttumaan siihen matalammalla kynnyksellä kuin normaalisti. Ongelma on toki, että kun ei ole ryhmää, niin ei voi naamasta nähdä, että kaikki ei ole ok”, Sarenius sanoo.

Koulutuspalveluiden johtajana Sarenius kiinnittää huomiota myös omien alaistensa vointiin. Erityisen tärkeää hänestä on erottaa vapaa-aika ja työ myös etäilyn aikana.

”Yritän sanoa, ja pitäisi sanoa myös opiskelijoille, että kiinnittää huomiota työn ja opiskelun ja vapaa-ajan suhteeseen. Älä jää vaan siihen koneelle, kun opinnot ovat koneella. Pidä aito ruokatauko poissa koneelta. Tällaisista muodostuisi se, että saisi omaan työhön ja vapaa-aikaan eron.”

Yhteisöllisyyttä ja syrjäytymisen riskejä ajatellessaan Sarenius yhtyy Kiuruun ja toivoo mahdollisimman paljon ryhmäytymistä ja yhdessäoloa.

”Ei korona estä sosiaalisia tilanteita. Opettajille painotetaan myös ryhmäytymistä etäopetuksessa, mutta yliopisto voi kontrolloida vain sitä, mitä tapahtuu opintojen piirissä. Kannattaa olla muiden opiskelijoiden kanssa tekemisissä myös vapaa-ajalla ja tavata ystäviä, hygienia ja turvavälit huomioiden.”

Sarenius toivoisi, että opiskelijat käyttäisivät tukipalveluita matalammalla kynnyksellä poikkeusaikoina. Hänestä se vaatii vastuunottoa myös opiskelijoilta itseltään.

”Palvelut opiskelijoille on samanlaisia kuin aiemminkin, ne vaan tapahtuvat sähköisesti. Toivoisin opiskelijoiden käyttävän rohkeasti tarjolla olevia palveluita ja kaikkia tukiverkkoja, joita on tarjolla”, Sarenius toteaa.

Vaihtoon pääsee yhä, vaikkei moni haekaan

Oulun yliopisto tiedotti myös, ettei etäopetuksen jatkuminen vaikuta kevään 2021 opiskelijavaihtoihin. Turvallisuutta on kuitenkin tiukennettu: saapuvilta opiskelijoilta edellytetään koronatestiä tai karanteenia ja lähteville suositellaan tiettyjä maita ja hyvää vakuutusturvaa.

Korona on vaikuttanut saapuviin vaihto-opiskelijoihin jo tänä syksynä. Vaihto-opiskelijoita on saapunut Oulun yliopistoon noin puolet normaalista määrästä ja monia vaihtoja on jouduttu perumaan tai siirtämään.

Kansainvälisen liikkuvuuden suunnittelija Marianne Isola kertoo olevansa tyytyväinen yliopiston linjaukseen. Vaikka vaihtoon tulevia ja lähteviä opiskelijoita on huomattavasti normaalia vähemmän, vaihtojen peruuntuminen olisi tehnyt paljon työtä turhaksi.

”Keväällä vaihtoon lähtevien asioita on valmisteltu pitkään ja olen tyytyväinen että valmistelu voi jatkua. Menemme kuitenkin turvallisuus edellä”, Isola kommentoi.

Vaikka yliopisto näytti vaihdoille vihreää valoa, niistä moni on ehditty jo perua. Isolan mukaan yhteistyöyliopistot ovat peruneet vaihtojaksot kokonaan, niin lähteville kuin tuleville opiskelijoille. Vaihtoja on myös siirretty syksyltä keväälle, mutta Isolan mukaan ero näkyy etenkin vaihtoon hakeneissa.

”Hakemuksia vaihtoon tuli vähemmän kuin normaalisti. Sen lisäksi peruutuksia ja siirtoja tuli enemmän. Lopputulos on, että noin puolet sekä yliopiston että amkin vaihto-opiskelijoista ovat tulossa ja lähdössä.”

Vaihto-opiskelun tulevaisuus on Isolan mielestä suuren muutoksen äärellä. Jatkossa vaihto voidaan järjestää kokonaan etänä tai vain osittain vaihtokohteessa. Lähitulevaisuuden osalta liikkuvuuden suunnittelija toivoo vain, ettei tilanne entisestään pahene.

”On vaikea uskoa, että pääsisimme vaihto-opiskelijoiden määrässä normaalitasolle. Olisin tyytyväinen, jos keväällä saisimme puolet normaalimäärästä, kuten syksylläkin”, Isola toteaa.

Opiskelijaravintolat pyrkivät aukioloon

Yliopiston ja ammattikorkeakoulun etäopetus vaikuttaa myös kampuksen palveluihin. Unirestan toimitusjohtaja Kaija-Liisa Silvennoinen kertoi lehdelle keskiviikkona, että tieto tuli Unirestalle yllätyksenä.

”Tieto ei ole tullut meille aikaisemmin, nyt meidän täytyy lähteä pohtimaan, mikä on Unirestan tilanne.”

Lähtökohtaisesti syksyllä auenneita kampusravintoloita Kastaria, Medisiinaa ja Preludia pyritään kuitenkin pitämään auki.

”Haluamme pitää palvelut auki niin pitkälle ja niin hyvin kuin vain on mahdollista tässä tilanteessa. Onhan tällä iso vaikutus asiakasmääriin, mutta ollaan syyslukukauden ensimmäiselläkin puolikkaalla pystytty pitämään ravintoloita auki.”

Ravintoloiden aukiolossa ovat auttaneet supistuneet aukioloajat. Myös Unirestan Campus Shop ja H2O Campus ovat olleet syksyn suljettuina. Silvennoinen kertoo, että Unirestan suunnitelmissa oli avata kampuskauppa ja H2O syysloman jälkeen, mutta yliopiston päätös saattaa vielä muuttaa suunnitelmia.

”Täytyy vielä pohtia, onko avaaminen tässä tilanteessa nyt järkevää ja kannattavaa. Tämä on toki ymmärrettävä päätös, mutta liiketoiminnan kannalta ikävä. Se näkyy varmasti meillä kovastikin asiakasmäärissä”, toimitusjohtaja toteaa.

Jatkossa supistuksia auki olevien ravintoloiden palveluihin ei ole luvassa. Suunnitellut laajennukset taas ovat vaakalaudalla. Esimerkiksi Linnanmaan opiskelijaravintola Kastarin aukioloaikoja oli Silvennoisen mukaan tarkoitus pidentää jo syyskuussa. Nyt iltaruokailua täytyy miettiä uudelleen.

”Rohkenisin jo uskaltautua lupaamaan, että ravintoloita ei ole tarkoitus sulkea enempää ja vähintään nykyiset ravintolat pidetään auki. Yritämme kynsin hampain pitää lounaan sekä Linnanmaalla että Kontinkankaalla. Toimintaa pystytään sopeuttamaan nykytilanteeseen. Esimerkiksi Kastaria pyöritetään pienemmällä porukalla kuin normaalisti.”

Kaija-Liisa Silvennoinen on poikkeusoloista huolimatta kiitollinen opiskelijoista ja asiakkaista.

”Tietenkään syksyllä ei olla lähestytty mitenkään normaaleja lukuja, mutta se, että asiakkaat ovat uskaltautuneet käymään meidän ravintoloissa on mahtavaa. Olosuhteisiin nähden olemme olleet tyytyväisiä syyskuun alkuun. On ihanaa, että edes osa asiakkaista uskaltautuu syömään opiskelija-aterian joko keskustan Pekurissa, Kontinkankaalla tai Linnanmaalla. Se on ihana asia”, Silvennoinen sanoo.

Toinen kampusravintoloita tarjoava yritys Juvenes oli myös tietämätön yliopiston etäopetuspäätöksestä. Juveneksen ravintola- ja tapahtumapäällikkö Minna Gehör kertoi lehdelle, että päätöksiä ravintoloiden suhteen tehdään viikko kerrallaan.

”En ole vielä ehtinyt pureskelemaan tätä tietoa. Me menemme sen mukaan, minkälainen käyttöaste ravintoloissa on.”

Tällä hetkellä Juveneksen ravintoloista auki ovat Linnanmaalla Foodoo ja Foobar sekä Café & Juicebar -kahvila. Gehör kertoo näiden palveluiden olleen syksyn alussa riittäviä kävijämäärään nähden.

”Kaksi ravintolaa ja kahvila ovat olleet riittävät. Asiakasmäärät ovat olleet hyvin pienet verrattuna aiempiin vuosiin ja syksy on ollut poikkeuksellinen.”

Jatkosta Gehör ei osaa vielä sanoa.

”Nähtäväksi jää, vaikuttaako etäopetuksen jatkuminen tämänhetkisiin ruokailijamääriin kuinka paljon. Kyllähän sekin on mahdollista, että ravintoloita joudutaan sulkemaan, jos asiakasmäärät romahtavat tuntuvasti.”

Kampukset palvelevat yhä

Koronaviruksen aiheuttaman kampusten sulun jälkeen Oulun yliopisto avasi ovensa elokuussa. Vaikka etäopetus jatkuu, pysyvät ovet auki myös jatkossa. Kampuksien ulko-ovet ovat avoinna arkipäivisin klo 8.00–15.45. Tällöin yliopistolle pääsee kuka tahansa. Kampuksella voi opiskella oireettomana ja opiskelijoiden käytössä ovat kirjastot ja läppärilainaamot sekä Tellus. Kampusten ulko-ovien ollessa suljettuina opiskelijat pääsevät kampuksille 24/7-kulkukortilla.

Oulun ammattikorkeakoulu tiedotti siirtyvänsä myös uusien opiskelijoiden osalta etäopetukseen jo 21. syyskuuta. Kuitenkin myös Oamkin kampukset ovat auki itsenäistä opiskelua varten.

Opetuksen arvionti on ensimmäisessä periodissa perustunut sähköiseen Exam-tenttiin tai vaihtoehtoisiin arviointitapoihin. Näitä ovat esimerkiksi essee, kotitentti tai oppimispäiväkirja. Myös kampuksella on mahdollista järjestää tenttejä turvavälejä ja yliopiston ohjeita noudattaen. Samat ohjeet jatkuvat myös vuoden loppuun.

Tarkemmat ohjeet kampuksilla oleskeluun löydät Oulun yliopiston verkkosivuilta ja Oulun ammattikorkeakoulun sivuilta.

Yliopiston lista etäopiskelun tuesta

Päivitetty 13.36 korjattu Unirestan toimitusjohtajan nimi Kaisa-Liisasta Kaija-Liisaksi.

Iida Putkonen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Tiedeviestinnän maisteri ja glögin ympärivuotinen kuluttaja. Etsii revontulia, riippumattoja ja juuri oikeita sanoja.

Lue lisää:

Näkökulma: Koronavirus pirstaloi arkemme niin nopeasti, että odotamme sen myös katoavan yhtä äkillisesti – kuinka pian unohdamme pelätä?

Terrorismi oli pitkään läntisen maailman pelon aihe numero yksi, kunnes Covid-19-pandemia käänsi 2000-luvulla uuden kollektiivisen pelon aikakauden.

Pelko on ihmisessä mitä luonnollisin reaktio. Se on ollut elossa pysymisemme kannalta välttämätön jo ennen kuin esi-isämme nousivat kahdelle jalalle. Pelko toimii ihmisen sisäisenä hälytysjärjestelmänä.

Pelko vaikuttaa ratkaisevasti elämäämme. Pelko ei näy ainoastaan yksilöiden toiminnassa, vaan se näkyy myös yhteiskunnassa: sillä myydään tuotteita, kerätään klikkejä ja kalastellaan äänestäjiä.

Pelot eivät vaikuta pelkästään ihmisiin yksilöinä, vaan kollektiiviset pelot voivat koskettaa kansankuntia, manteretta tai vahvimmillaan koko maailmaa. Aika ajoin turvallisuuden tunteemme ja sen myötä elämäntapamme joutuu koetukselle muun muassa sotien, luonnonkatastrofien ja vaikka tartuntatautien edessä.

Historiankirjat vilisevät esimerkkejä kollektiivisesta pelosta. Koronaviruskriisin jälkeen kirjoitetaan jälleen uusi kappale pelosta. Se millaisen jäljen koronavirus jättää historiaan, on monilta osin kiinni paitsi päättäjien ratkaisuista, mutta myös meistä itsestämme.

Suomessa elettiin kollektiivisen pelon alla sota-aikana, jolloin pelättiin perheenjäsenten henkien ja maan itsenäisyyden puolesta. Pohjois-Irlanti eli epävarmuuden aikaa 1970-luvulta aina 2000-luvulle saakka, kun saaren yhdistämistä vaatinut Irlannin tasavaltalaisarmeija IRA terrorisoi maakuntaa pommi-iskuillaan. Pablo Escobarin kokaiinikartelli piti Kolumbiaa väkivallan otteessaan 1970-luvulta 1990-luvun alkuun saakka.

2000-luvun alkuvuosina pelättiin SARSin leviämistä ja 2010-luvun vaihteessa jännitettiin sikainfluenssan vaikutuksia. Ilmastonmuutos on ollut vahvasti tapetilla 2000-luvun kahden ensimmäisen vuosikymmenen aikana ja aiheuttanut osaltaan pelkoa ja epävarmuutta.

2000-luvun aikana kollektiivinen pelko on kohdistunut länsimaissa eniten terrorismiin. Terrorismin pelko nousi pinnalle Euroopassa erityisesti Pariisin vuoden 2015 iskujen jälkeen. Muutaman vuoden ajan myös Suomessa oltiin varpaisillaan siitä, milloin ja miten terrorismi rantautuu suomalaiseen yhteiskuntaan. Varautumiseen oli syytä, kuten Turun puukotusisku vuonna 2017 osoitti.

Kun koronaviruspandemian aallot löivät läntiseen maailman, aiemmat kollektiivisen pelkomme aiheet tuntuivat pyyhkiytyneen pois muistista. Koronavirus asetti yhteiskunnille niin suuren uhkan, että jopa terroristijärjestö Isis ohjeisti kannattajiaan välttämään Eurooppaan matkustamista. Tilanne on vakava, kun ihmisuhreja kaihtamaton äärijärjestö neuvoo jotakuta välttämään terveytensä uhraamista viruksen vuoksi.

Monet keinot, joita koronaviruksen leviämisen rajoittamiseksi käytetään, ovat vanhoja. Eristämistä ja karanteenia on käytetty tartuntojen ehkäisemiseksi niin pitkään ikiaikaisesti, ja jäljittäminen on ollut oleellinen osa epidemiologiaa jo 1800-luvulta lähtien, kun John Snow taisteli Lontoossa leviäviä koleratartuntoja vastaan jäljittämällä niiden alkulähteeksi paikallisen juomavesikaivon

Uuden koronaviruksen kannalta kevään mittaan mantran tavoin toistetut toimet – jäljittäminen eristäminen ja karanteeni – ovat erityisen tärkeitä. Taudin leviämisestä tiedetään vasta varmimmin se, että se tapahtuu nopeasti ja usein ennen kuin alkuperäinen kantaja tietää tartunnastaan.

Vaikka pandemian saapuminen Suomeen tuntui varmasti vielä tammikuussa 2020 monesta epätodelliselta ajatukselta, ovat tieteentekijät varoittaneet sen mahdollisuudesta pitkään. Viranomaiset ovat myös tehneet läksynsä SARSin sekä sikainfluenssan jäljiltä (kuten vuonna 2012 päivitetty pandemiaan varautumissuunnitelma osoittaa), vaikkakin Huoltovarmuuskeskuksen hengityssuojainsotkusta voisi luulla aivan toista.

Hullun lehmän tauti, SARS, sikainfluenssa, ebola, zikavirus – nuo ovat esimerkkejä vain oman elämäni, reilun neljännesvuosisadan  aikana globaalia pelkoa herättäneistä sairauksista. Jokaista näistä on yhdistänyt pelko taudin leviämisestä maailmanlaajuiseksi. Monia niistä yhdistää myös se, että ne siirtyivät eläimistä ihmisiin eläinten kaltoin kohtelun seurauksena. Kenenkään ei tarvitse olla etiikan ammattilainen tajutakseen, että jokin on mätänä, kun nautaeläimille syötetyssä rehussa on mukana märehtijöiden kudoksia.

Ihmiset ja yhteisöt tekevät pelon alaisena hätiköityjä päätöksiä. Pelko sikainfluenssasta sai terveysviranomaiset myös Suomessa ottamaan nopeasti käyttöön Pandemrix-rokotteen, jonka jälkeenpäin huomattiin joissain tapauksissa nostavan riskiä narkolepsiaan sairastumiselle. Koronaviruspandemian hoitoa tullaan tarkastelemaan suurennuslasin kanssa ympäri maailman, olivat rajoitukset sitten tiukkoja, kuten useissa Euroopan maissa – tai heikkoja, kuten Valko-Venäjällä.

Pandemian aiheuttama pelko eroaa monilla muista kollektiivisista peloista. Siinä missä terrorismin uhriksi joutuminen on tilastollisesti hyvin epätodennäköistä ja sodan syttyminen on Suomessa todella etäinen skenaario, tartuntataudeista – etenkin uudesta koronaviruksesta – tekee pelottavan se, että jokainen meistä voi olla tietämättä riski toiselleen. 

Yhteiskunnat ovat nopeita reagoimaan nopeasti iskeviin uhkiin. Siinä missä ilmastonmuutoksen vaikutukset eivät ole näkyneet suoraan jokaisen elämään, koronaviruspandemian vaikutukset iskivät viimeistään yhteiskunnallisten rajoitustoimien myötä kaikkien arkeen. Koronaviruksen myötä monet ovat joutuneet pakon edessä tekemään elämäänsä radikaaleja muutoksia; onkin aiheellista kysyä puuttuisivatko ihmiset ilmastonmuutoksen torjumiseen aktiivisemmin, jos sen vaikutukset olisivat nähtävissä nopeammin?

Koronaviruspandemian myötä yhä useampi ihminen kiinnittää huomiota tieteelliseen tietoon ja tutkimukseen, sillä etulinjassa näkymätöntä vihollista vastaan ovat paitsi lääketieteen ammattilaiset, mutta myös tieteentekijät. Pandemiatilanteessa, kuten sodassakin, tieteelliset läpimurrot ovat avainasemassa selviytymiseen – mutta kyseessä ei kuitenkaan ole yksittäisen maan, vaan ihmiskunnan tulevaisuus. Toivoa saattaa, että yleisesti noussut arvostus tieteentekijöitä ja tutkimusta kohtaan säilyisi myös tulevaisuudessa, kun pandemia on selätetty.

Ihmisluonnolle on tavanomaista odottaa, että nopeasti iskeneet uhat myös loppuvat nopeasti. Pandemian aiheuttama ja monilta osin aiheellinen pelko voi unohtua yhtä nopeasti kuin se iskikin, ja monet ovat jo varmasti vähentäneet varotoimiaan ajatellen, että pandemia laantuu nopeasti kuten iskikin. 

Kukaan ei kuitenkaan tiedä kuinka pitkään nyt käynnissä oleva pandemia kestää tai kuinka monta uhria se vaatii. Emme edes tiedä, miten kauan aikaa toimivan rokotteen kehittäminen Covid-19-virukselle vaatii. 

Matka tuntuu aina pidemmältä, kun ei tiedä minne on menossa – ja se jos mikä tekee yhteisestä tuntemattomasta uhkastamme pelottavan. Eristäytyminen ja välimatkojen pitäminen on tärkeää vielä ensimmäisen aallon jälkeen, vaikka maailma palautuu hiljalleen entiselleen.

Mirko Siikaluoma

Oululainen toimittaja, joka nukkuu liian usein liian vähän ja bongaa kirpputoreilta korneja levynkansia.

Lue lisää:

Oulun yliopisto ja korona: miten opiskelu turvataan, kuinka käy järjestötoiminnan ja vapun?

Oulun yliopisto pyrkii siirtymään etäopetukseen ja -opiskeluun koronan leviämisen estämiseksi. Yliopiston linjaukset vaikuttavat niin opintoihin kuin vapaa-aikaan.

Read this article in English.

Oulun yliopisto on päivittänyt ohjeistustaan COVID-19-viruksen suhteen 12. maaliskuuta. Aiemmin yliopisto linjasi, että epidemia-alueelle ei tulisi matkustaa ja alueelta palanneiden tulisi tehdä etätöitä. Eilen yliopisto tiedotti, että se tulee jatkossa lisäämään henkilöiden välistä etäisyyttä, jotta korona ei leviä yliopistolla. Käytännössä tämä tarkoittaa etätöitä niin henkilökunnalle kuin opiskelijoille.

Yliopiston päätösten taustalla vaikuttavat oululaisilla yliopisto-opiskelijoilla todetut tapaukset. Oulun yliopiston opiskelijoilla todettiin 17 uutta tapausta 12. maaliskuuta. Tapaukset ovat yhteyksissä Itävallan hiihtokeskuksiin. Altistuneet opiskelijat on asetettu karanteeniin 13. maaliskuuta.

Lisäksi yliopiston toimenpiteisiin vaikuttaa se, että Suomen hallitus päätti eilen 12. maaliskuuta toimenpiteistä koronaepidemiaa vastaan suojautumiseksi. Hallitus suositteli, että kaikki yli 500 hengen yleisötilaisuudet perutaan 31. toukokuuta saakka. Myös matkustamista ja muiden tilaisuuksien järjestämistä tulisi hallituksen mukaan harkita ja ei-välttämätöntä toimintaa kuten lähikontakteja harrastetoiminnassa tulisi vähentää.

Rajoitusten seurauksena yliopisto on esimerkiksi siirtänyt kevään tohtoripromootion syksylle 2020.

Opetus tapahtuu verkossa, läppärit opettajille

Oulun yliopisto suosittelee etätyön lisäämistä ja kertoo lisäävänsä etäopetusta. Flunssaoireista kärsivät eivät saa osallistua luennoille, tentteihin eivätkä tulla kampuksille.

Käytännössä etäopetus tapahtuu siten, että opettajat järjestävät luennot verkossa.

Yliopiston tietohallintojohtaja Kari Keinänen kertoo, että yliopisto valmistautuu tarjoamaan kaikille opettajille kannettavan tietokoneen opetuksen takaamiseksi.

”Yliopistolle tilattiin 209 kappaletta tietokoneita: kaikki mitä toimittajalla oli varastossa. Sillä pyritään varmistamaan, että myös opettajille on tarvittaessa käytössä kannettavat tietokoneet, jotta he pystyvät antamaan opetusta verkossa”, Keinänen kommentoi ylioppilaslehdelle 13. maaliskuuta.

Tietohallintojohtaja kertoo, että arvion mukaan 300 opettajaa saattaa tarvita tietokonetta. Jos tilatut koneet eivät riitä, otetaan opetuskäyttöön osittain myös läppärilainaamon koneita.

”Läppärilainaamon koneet ovat opiskeloiden käytössä myös jatkossakin, niin kauan kuin siellä on koneita. Niissä on tällä hetkellä 140 kappaletta normaalikäytössä.”

Sujuvan opetuksen turvaamiseksi yliopisto järjestää koulutuksia opetushenkilökunnalle, Keinänen kertoo.

”Järjestämme ensi viikolla webinaareja, joissa pyritään kouluttamaan opettajia käyttämään verkko-opetuksen välineitä. Muotoilemme uudelleen tukipalveluita opettajille, että pystymme auttamaan heitä, kun he tekevät töitä etänä.”

Myös opiskelijat, joilta ei löydy tietokonetta etätöihin on huomioitu. Koulutusrehtori Helka-Liisa Hentilä kertoi 12. maaliskuuta, että opetus pyritään tarjoamaan myös mobiililaitteille sopivalla tavalla. Myös tähän on tulossa ohjeistusta ja tukea opiskelijoille.

Oulun yliopiston kirjasto tiedotti perjantaina 13. maaliskuuta, että asiakaspalvelu lopetetaan toistaiseksi maanantaina 16. maaliskuuta. Kirjaston käyttäminen, kirjojen lainaaminen ja palauttaminen ovat yhä normaalisti käytössä automaattien avulla. Tiedekirjasto Pegasuksen aukioloajat rajataan 8–17 välisiksi arkipäivisin. Kirjasto on toistaiseksi lauantaisin kiinni huomisesta 14. maaliskuuta alkaen. Lääketieteen kampuksen sekä Oamkin kirjastot ovat auki yhä normaalisti.

Opintoja tavalliseen tahtiin

Oulun yliopisto pyrkii turvaamaan opetuksen jatkumisen niin, ettei kenenkään opintojen suorittaminen hidastu epidemian takia. Opintotuki on sidonnainen opintojen etenemiseen ja Kela tarkistaa suoritetut opinnot syksyllä. Kuitenkin hyväksyttäviä syitä opintojen hidastumiseen ovat oma tai lähiomaisen sairaus tai muu vaikea elämäntilanne. Hyväksyttävää on Kelan mukaan koronaepidemiassa myös sairastumisen pelko.

Kela tiedotti 12. maaliskuuta, että opiskelijana sairastuessaan voi hakea normaaliin tapaan sairaspäivärahaa. Iltapäivällä 13. maaliskuuta Kela tiedotti Facebook-sivuillaan, että koronaviruksen aiheuttama poikkeustilanne tullaan ottamaan huomioon opintotuen päätöksissä. Opintotukea tullaan jatkossa maksamaan, vaikka opintojen suorittaminen olisi estynyt. Myös opintotuen enimmäisaikaa voidaan tarvittaessa pidentää.

Myöskään opintojen aloittamisen ei pitäisi viivästyä viruksen seurauksena. Yliopisto linjasi eilen, että vaikka yli 500 hengen tilaisuuksien kielto koskee myös korkeakoulun pääsykokeita, tullaan kokeet järjestämään rajoitteiden puitteissa erikoisjärjestelyin. Tavoitteena on järjestää kokeet niin, ettei enimmäishenkilömäärä ylity. Päätös kokeiden järjestelyistä tehdään kaikkien yliopistojen kesken ja suunnittelutyö on käynnissä. Ensimmäiset pääsykokeet Oulun yliopistolla on määrä järjestää 23. huhtikuuta.

Vaihto-opiskelu peruuntuu

Oulun yliopiston linja on, että kaikki vaihdossa olevat Oulun yliopiston opiskelijat palaavat Suomeen. Taustalla on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n linjaus siitä, ettei epidemia-aluetta voida enää määrittää tarkalleen, vaan korona voi tarttua missä tahansa.

Vaihdosta palatessa Oulun yliopisto korvaa ylimääräiset paluumatkojen kulut, joita matkavakuutus tai apuraha eivät kata. Opiskelijat saavat yliopiston mukaan myös pääsääntöisesti pitää vaihtoon myönnetyt apurahat vaihtojakson keskeytymisestä huolimatta.

Oulun yliopisto ja Oulun ammattikorkeakoulu suositelevat, että myös keväälle 2020 suunnitellut vaihtojaksot perutaan, eivätkä opiskelijat lähde vaihtoon.

Vaihdosta palatessa opiskelijoiden on tehtävä opintonsa etänä 14 vuorokauden ajan. Tarkemmat ohjeet vaihdosta palaamiseen on lähetetty SoleMove-järjestelmän kautta 12. maaliskuuta.

Vappu ja vapaa-aika etänä?

Toimenpiteet vaikuttavat opiskelun lisäksi myös opiskelijoiden vapaa-aikaan. Oulun yliopiston ylioppilaskunta OYY tiedotti harraste- ja ainejärjestöjä aiheesta 13. maaliskuuta. OYY suosittelee, että järjestöt harkitsevat tulevien tapahtumien järjestämistä vakavasti. Tulevissa tapahtumissa tulisi ottaa huomioon mahdollisuus osallistua etänä sekä riittävä käsihygienian varmistaminen, jotta korona ei pääse leviämään myöskään vapaa-ajalla. Myös OYY:n toimisto suljetaan toistaiseksi.

OYY suosittelee myös järjestöjen kiltahuoneiden sulkemista sekä hallitusten kokousten järjestämistä etänä. Syinä tähän tiedotteessa mainitaan tartuntatautien tehokas leviäminen pienissä, suljetuissa tiloissa.

Yli 500 hengen yleisötilaisuuksien peruminen toukokuun loppuun saakka vaikuttaa myös opiskelijoiden perinteiseen vappuun. Oulun teekkariyhdistys OTYn isäntä Riikka Haataja kommentoi asiaa lehdelle 12. maaliskuuta.

”OTY seuraa tilannetta koronaviruksen suhteen. Wapun suhteen huoleen ei
ole syytä, sillä Wappu tulee joka tapauksessa, tarvittaessa kokonaan
etänä Twitchin, Snapchatin, Instagramin ja muiden sosiaalisten medioiden
kautta. Tarkempaa tiedotusta seuraa lähitulevaisuudessa.”

Henkilömäärän ylittäviä tilaisuuksia ovat vapun aikaan muun muassa kirkkovenesoudut ja fuksiuitot.

Myös Oulun korkeakoululiikunta OKKL on toistaiseksi lakkauttanut kaiken toimintansa 13. maaliskuuta alkaen varotoimenpiteenä.

Oulun yliopisto tiedotti 12. maaliskuuta laajennetuista toimista koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Yliopisto kokoontuu jatkossa päivittäin keskustelemaan toimenpiteistä. Ajankohtaista tietoa löydät yliopiston nettisivuilta. Myös OYY on koonnut oman tietopakettinsa.

Tietoa koronaviruksesta löydät THL:n sivuilta. Toimintaohjeita sairaustapauksessa löytyy Oulun kaupungin sivuilta sekä YTHS:n sivuilta.

Juttua muokattu 13.3. 13.48. Lisätty linkki OYY:n infosivulle.

13.59: Lisätty tieto kirjastojen palvelumuutoksista. 14.17 Lisätty päivitys Kelan opintotukitiedotuksesta.

Iida Putkonen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Tiedeviestinnän maisteri ja glögin ympärivuotinen kuluttaja. Etsii revontulia, riippumattoja ja juuri oikeita sanoja.

Lue lisää: