Opiskelijoiden lisäksi vappu on myös suomalaisen työn ja työväen juhla. Työväenliikkeet ja opiskelijat kohtasivat vuoden 1970 Oulun ylioppilaslehden vappunumerossa kovin räväkkäällä tavalla.
Oulun ylioppilaslehti on nykypäivänä journalistisesti ja poliittisesti sitoutumaton julkaisu, eikä lehti sen kummemmin julkaise mitään erityisen poliittisesti radikaalia sisältöä tai aja mitään tiettyä agendaa tai aatetta ylitse muiden. Ylioppilaslehtien tarkoituksena ei ole olla tiedotuskanava poliittisille ideologioille, vaan olla yliopistoyhteisön oma lehti, jossa käsitellään heitä koskevia ja kiinnostavia aiheita.
Toisin oli 1970-luvulla, jolloin lehti ajoi avoimesti tiettyä poliittista aatesuuntausta. Lehden sivuja koristivat monet vasemmistolaisella särmällä varustetut artikkelit. Toimitus oli puhtaasti sosialistinen, mikä puolestaan ei miellyttänyt Oulun yliopiston ylioppilaskuntaa (OYY).
Jotta voitaisiin ymmärtää, miten radikaali muutos Oulun ylioppilaslehden toimituksen suunnassa todella oli, on parasta tarkastella alkuun lehtiä ajalta ennen tapahtunutta.
Välkkylää ja ylioppilaslehteä rakentamassa
Lehden perustamisvuodesta 1961 vuoteen 1970 Oulun ylioppilaslehti julkaisi artikkeleita liittyen oululaisiin opiskelijoihin, heidän elämäänsä ja heitä koskeviin ajankohtaisiin asioihin. Lehden uutisoimia aiheita olivat muun muassa Virpiniemen kampushanke, opiskelijakylä Välkkylän rakennushankkeen eteneminen, erilaiset vappuriehat ja humanistisen tiedekunnan haikailu ja lopullinen perustaminen. OYY:stä ja sen toiminnasta, kuten vuosijuhlien vietosta ja edustajiston vaaleista, on yhtä jos toistakin säännöllisesti ilmestyvää artikkelia lehdessä. Ylioppilaslehti toimi, ja toimii edelleen, osana OYY:tä.
Oulun ylioppilaslehti ei kuitenkaan ollut sanomalehti. Suurin osa sisällöstä 1960-luvun Oulun ylioppilaslehdissä olivat tavallisten opiskelijoiden uutisia, ilmoituksia, kolumneja ja arvosteluita. Niissä korostuivat etenkin huumori ja kieli poskella -asenne, jotka ovat opiskelijoiden tuottamassa mediassa vielä nykypäivänäkin yleisiä lähestymistapoja.
Humoristinen asenne tiivistyy OYY:n silloiseen maskottiin Uuno Välkkyyn, joka seikkailee lehden sivuilla 60-luvulla säännöllisesti kuvaten opiskelijaelämän ajattomia ongelmia ja huippukohtia. Hän muun muassa asuu veneen alla, koska ei löydä opiskelija-asuntoa, pettyy Oulun arkkitehtuuriin ja juhlii kaksi päivää putkeen krapula-aamusta huolimatta.
Mielenkiintoisimmiksi aikakauden lehdistä nousivat artikkelit, kolumnit ja mielipidekirjoitukset, jotka lehteen oli lähetetty. Aiheina oli pääosin politiikka, uskonto, elokuva- ja teatteriarvostelut sekä opiskelu. Näistä kirjoituksista erikoisimpia olivat varsinkin kolumnit ja mielipidekirjoitukset, joita nykypäivänä ei niiden sisällön vuoksi julkaistaisi. Yhdessä tekstissä kommunismista puhutaan jumaloivaan sävyyn, toisessa vastataan, ettei kommunismi olekaan niin hienoa, kolmannessa kehotetaan ottamaan Jeesus Kristuksen valo sydämeen ja neljännessä suunnitellaan saamelaisille omia, Yhdysvalloista tuttuja reservaatteja heidän kulttuurinsa säilyttämisen vuoksi.
1960-luvulla maailmanpolitiikasta ja yhteiskunnallisista epäkohdista lehti uutisoi rohkeasti. Seasta löytyy kehotuksia päästää romanit ravintoloihin ilman syrjintää ja Etelä-Afrikan apartheid-politiikka tuomitaan OYY:n toimesta useaan otteeseen. 1960-luvun loppuun tultaessa Vietnamin sodan vastustaminen ja Yhdysvaltojen ulkopolitiikan kritisoiminen tulevat enemmän esiin poliittisissa artikkeleissa.
Sivujen täytteinä olivat siis mitä useimmiten poliittisesti sitoutuneet artikkelit. Jotkin niistä edustivat jopa radikaaleja aatteita, mutta yhtä ajatusmaailmaa ei kuitenkaan nostettu toisen päälle. Sosialistin ja kokoomuslaisen kirjoittamat artikkelit ja puheenvuorot saattoivat ilmestyä samassa numerossa jopa vierekkäin. Poliittinen särmä ei ole ikinä puuttunut Oulun ylioppilaslehdestä.
Liittykää työläisten rintamaan!
Raju käännös vasempaan tapahtui vuonna 1970. Uuden päätoimittajan, Juhana Lepoluodon, myötä lehti pikkuhiljaa menetti puolueetonta linjaustaan ja korvasi sen avoimen sosialistisella ja vasemmistolaisella näkökulmalla. Heti ensimmäisestä numerosta on havaittavissa selkeä asenteen muutos. Artikkelit kertovat julkaisussa 1/70 muun muassa sosialistien lisääntymisestä Suomessa ja miten tulopolitiikasta hyötyvät vain ”[Matti] Virkkuset, [Paavo] Honkajuuret ja [Göran] Ehrnroothit”, toisin sanoen vain rikkaat toimitusjohtajat.
Lehdestä löytyy myös yllättäen oikeistolaisen Suomen isänmaallisten nuorten kirjoitus puolueohjelmastaan. Päätoimittajan aate -ja arvomaailmasta huolimatta lehti tässä vaiheessa pyrki säilyttämään asemansa foorumina, jonne kuka tahansa oululainen ylioppilas voisi kirjoittaa.
Lopusta löytyy pilakuva, jossa kritisoidaan Yhdysvaltojen sodankäyntiä ympäri maailmaa. Kaikkialla, minne jenkkisotilas meneekään, Vietnamiin, Lähi-Itään, Afrikkaan, hän saa vastaukseksi ”Ami, go home”. Kotona perhe puolestaan odottaa pyynnöin ”Papa, come home”. Tämän tyyppiset Yhdysvaltoja ja sotaa kritisoivat pilakuvat ovat yleisiä Lepoluodon ajan ylioppilaslehdissä.
Läpi vuoden 1970 ensimmäisen puoliskon Lepoluodon poliittinen vakaamus on jatkuvasti läsnä. Vasemmistolaista linjaa tukevat artikkelit yhteiskunnallisista asioista samalla käyden keskustelua yliopistosta ja siihen liittyvistä aiheista täyttävät lehdet. Aiheet liikkuvat sosialismin, kapitalismin, porvariston, demokratian ja diktatuurien ympärillä. Tällaisia juttuja ovat muun muassa Ismo Parkkosen ”internationaalit, jossa kerrotaan työväenliittojen historiasta 1800-luvun puolesta välistä 1940-luvun alkuun sekä opintolakkoa koskevat artikkelit lehdestä 7/70.
Seuraava merkittävä vasemmistolainen artikkeli löytyy Oulun ylioppilaslehden numerosta 8/70. Lehden etusivua koristaa suurin kirjaimin kirjoitettu, ”Taantumus jarruttaa puitelakia estä sen pääsy eduskuntaan!” -otsikolla varustettu artikkeli, jossa julistetaan “taantumuksellisten porvarillisten puolueiden” hidastavan korkeakoulujen sisäistä hallintoa koskevan puitelain hyväksymistä eduskunnassa. Puitelain lisäksi käsittelyssä oli yksilön oikeuksia laajentava työsopimuslaki, aborttilaki ja vuokralaisen irtisanomissuojalaki.
Kirjoituksen mukaan suurpääoman kellokas kokoomus, liberaalisen kansanpuolueen ja ruotsalaisen kansanpuolueen säestyksellä, pyrkii jarruttamaan lakiehdotuksien käsittelyä ”maratonpuheenvuoroilla”. ”Kokoomuslaiset jaarittelivat … tuntikausien puheenvuoroissa aborteista, lehmistä ja muusta siihen mittaan, että puhemiehen oli toistuvasti kehotettava puhujia pysymään asiassa”.
Seuraavaksi tekstissä eritellään syitä sille, miksi kokoomus vastustaa lakiehdotuksia. Kokoomuksen kerrotaan vastustavan oppilaitosten demokratisoimista, sillä ”se ei vastaa suurpääoman hyvin koulutettujen idioottien tarvetta” ja kansalaisvapauksien laajenemisen muotoja, kuten aborttia. Vuokralaisten hätä ei kokoomusta hätkäytä vaan he ovat vuokraisäntien ja asunnonomistajien asialla. ”Kokoomus on suurpääoman ja ylimpien sosiaaliryhmien etupuolue”. Vasemmiston tavoitteeksi puolestaan eritellään porvarillisen demokratian lisääminen, jotta voitaisiin pohjustaa ensi askelia siirtymää kohti ”ainoaa inhimillistä yhteiskuntajärjestelmää”: sosialismia.
Lopussa kehotetaan äänestämään tulevissa eduskuntavaaleissa vasemmistoa ja keskustapuoluetta ja olematta äänestämättä niitä, jotka toimivat opiskelijan etujen vastaisesti. Samalla myös puolustetaan Neuvostoliiton ulkopoliittista vaikutusvaltaa Suomessa ja sen kykyä seurata tiukasti vaaleja. ”Yhteistyöhallitus on myös ulkopoliittisesti paras ratkaisu”.
Vaalisaga saa dramaattisen jatko-osan numerossa 10/70. Eduskuntavaalien oikeistolaista voittoa kauhistellaan ehkä hieman yliampuvasti. ”Palasimme kivikauteen: Taantumus ja fasismi nousi”, otsikossa väitetään.
Samasta numerosta löytyy Vietnamin sodan siviiliväestöön kohdistuneesta kauhuista ja tuhoista kertova artikkeli. Kerrotaan kuinka Yhdysvallat tuovat ”demokratian” ja ”vapauden” Vietnamiin sen jälkeen kun koko kansa on murhattu napalmilla ja myrkyillä. Artikkelissa esitellään Yhdysvaltojen sotarikoksia ja kemiallisten aseiden arsenaalia, etenkin napalmia, sen valmistusta ja tuhovoimaa. Kaiken päälle on lisätty tunteita herättävällä kuva haavoittuneesta vietnamilaisesta lapsesta.
Vasemmistolainen sisältö vain syventyy seuraavissa lehdissä. Numeron 11/70 avaa artikkeli, jossa luetellaan Laosin lähihistorian taisteluita ja kamppailua itsenäisyydestä. Pääkirjoitus kertoo, kuinka oikeistolaiset ovat purkaneet säännöstelupolitiikkaa maailmanlaajuisen laman aikana. Alla on kuva, jossa hipit taistelevat poliiseiksi, sotilaiksi ja liikemiehiksi pukeutuneita sikoja vastaan. Samassa lehdessä pohditaan, voiko sosialismiin päästä ilman kapitalistista vaihetta, joka filosofi -ja taloustieteilijäkaksikko Karl Marx ja Friedrich Engles ovat määränneet ehdottomaksi kehitysaskeleeksi. Lehdessä 12/70 luetellaan CIA:n vääryyksiä ja rikoksia ympäri maailmaa etenkin sosialisti -ja diktatuurimaissa.
Oulun ylioppilaslehden numero 13/70 on todellinen sosialistinen tykki. Etusivulla otsikon viereen on kirjoitettu punaisin kirjaimin Marxin ja Englesin kirjoittaman Kommunistisen manifestin (1848) kuuluisa loppulause “Kaikki maailman proletaarit, liittykää yhteen!”. Etusivua koristaa bolshevikkipuolueen ja Neuvostoliiton johtajan Vladimir Leninin kuva ja teksti “V. I. Lenin 1870-1970”. Kyseessä on juhlanumero, jossa käydään läpi proletariaatin suuren johtajan saavutuksia ja elämää hänen 100 vuotisjuhlavuonna. Pääkirjoituksessa ihannoidaan Leniniä, hänen ajatteluaan ja merkitystä työväenluokalle.
Lehti 14/70 jäi viimeiseksi sosialistiseksi ylioppilaslehdeksi. Lepoluodon viimeinen numero oli todellinen grande finale. Punaiset liput, teksti “LIITY TYÖLÄISTEN RINTAMAAN!” ja kehotus lukijalle liittyä vappukulkueeseen, jossa “työväki näyttää joukkovoimansa”.
Pääkirjoituksessa kerrotaan vapun oikeasta tarkoituksesta ja komennetaan lukijaa menevän vappuna marssille sosialistien ja kommunistien kanssa porvariston seurassa juopottelun sijasta. Viimeisessä kappaleessa molemmat päätoimittajat, Lepoluoto ja Kari Sallamaa, hyvästelevät lukijan. “Nyt ei enään auta muut kuin Kekkonen tai vallankumous.”. Pääkirjoituksen alla on kehotus perua ylioppilaslehden tilaus ja tilata sen sijaan Kansan tahtoa, Pohjolan työtä ja muita työväenlehtiä.
Oulun ylioppilaslehti 14/70 sisältää vappunumeroon sopivasti artikkeleita sosialismista, työväestä, Leninistä, kehitysavusta, luokkataistelusta ympäri maailmaa ja porvariston pahuudesta. Lehden on selvästi tarkoitus olla viimeinen Lepoluodon irvailu oikeistolaiselle OYY:n hallitukselle tekemällä lehdestä mahdollisimman vasemmistolainen vielä viimeisen kerran.
Tapaus Lepoluoto
Juhana Lepoluodon erottamisen taustalla oli pitkä tapahtumaketju, joka herätti aikanaan paljon keskustelua sen puolesta ja vastaan. Kaikki alkoi, kun inspehtori Urmas Runolinna vaati OYY:n kokouksessa “[Ylioppilaslehden] toimituksen aisoihin panemista”. Lepoluoto mainitsee tämän pääkirjoituksessa 5/70. Hän kertoo, miten lehti vain raportoi maailmassa vallitsevia ongelmia. Lepoluodon mukaan kyseessä on tyypillinen taantumuksellinen mielenilmaus: jos itse ei kykene tiedostamaan maailman ongelmia, vaatii, ettei muutkaan niitä tiedosta. “Tällaiset iskut menevät aina ohi, professori Runolinna”, Lepoluoto lopettaa.
Seuraavassa numerossa Lepoluoto kirjoittaa kokonaisen artikkelin tapahtuneesta. Jupakka, joka kuivui kokoon -artikkelissa kerrotaan, miten yrityksistään huolimatta Runolinna ei menestynyt saamaan tukea julkilausumalle, jonka mukaan OYY irtisanoisi itsensä ylioppilaslehden linjasta. Oulun Opiskeleviin Oikeistonuoriin (OOON) kuuluva OYY:n pääsihteeri Juha Runolinna kuitenkin ilmoitti, että päätoimittaja erotetaan mahdollisimman pian.
Inspehtori Runolinnan kommenteista johtuen on tuskin sattumaa, että samalta etusivulta löytyy tekstilaatikko Professorintauti, jossa Oulun yliopiston professori Pekka Vuorinen kuvailee professorintaudin olevan oireyhtymä, joka “tekee ihmisen kärsimättömäksi, suvaitsemattomaksi ja vihaiseksi”. Lisäksi potilas luulee tietävänsä kaikesta kaiken ja pitävän mielipiteitä henkilökohtaisuuksina. Lepoluoto irvailee Runolinnalle takaisin pitämällä häntä viisastelijana.
Saman lehden pääkirjoitus on kriittinen OYY:tä kohtaan ja kehottaa lukijoita olematta juhlimaan organisaation 10-vuotisjuhlia: “[Juhlinta] suo vain harvalukuiselle ylioppilaspoliitikoista ja -byrokraateista koostuvalle eliitille tilaisuuden juopotella ylioppilailta koottuja varoilla.”
Lepoluoto päätettiin erottaa päätoimittajan tehtävästä 23.2.1970 OYY:n edustajiston kokouksessa. Erottaminen tapahtui äänin 18-14. Syynä oli ideologiset syyt. OOON:n edustaja Juhani Turunen totesi, ettei “ole varaa pitää kommunisteja palkkalistoilla”. Asiasta kerrottiin lehdessä 11/70. Samasta numerosta löytyy julkilausumia ja mielipiteitä ylioppilaskunnilta ympäri Suomea päätöstä vastaan.
Lepoluoto, erotuksesta huolimatta, julkaisi Oulun ylioppilaslehteä vielä huhtikuuhun saakka. Erotuspäätös sai Lepoluodon viemään lehteä vielä vasemmistolaisempaan suuntaan kuin aikaisemmin. Tämän vuoksi lehdet 13/70 ja 14/70 muistuttavat enemmänkin työväenlehteä kuin ylioppilaiden omaa julkaisua. Kehotukset peruuttamaan lehden tilaus, Leninin kuva etusivulla, punaiset liput ja kutsu työväen marssiin olivat kaikki keinoja ketkuilla OYY:lle takaisin.
Tästä eteenpäin
Uudella päätoimittajallakaksikolla, Erkki Vähämaalla ja Kaarlo Sarkkisella, varustettu Oyl 15/70 pyytää pääkirjoituksessa anteeksi lehden suuntaa ja erittelee, miten toimitus tästä lähtien toimii. Yksipuolista ja kärjistävää, joskus jopa henkilökohtaisuuksiin menevää politiikkaa ei kansien välissä enää nähdä. Lehti ei enää aja tai kommentoi jonkin erityisen poliittisen ryhmittymän päämääriä.
Verrattaessa edelliseen julkaisuun Oulun ylioppilaslehti 15/70 on huomattavasti rauhallisempi kuin Lepoluodon julkaisut. Vaikka julkaisusta löytyy vasemmistopolitiikkaa ja sosialismia hipovia artikkeleita, ei niin sanottuun lepoluotolaiseen, äkäiseen vasemmistojournalismiin päästä tai tavoitella. Lepoluotoa jopa kritisoidaan julkaisun etusivulla runossa Oodi Lepoluodolle:
Sait marttyyrin kruunun sä ah ja oh,
nimes ennen niin tuntematon nyt on huulilla kansan.
Hyvää tahtoa riitti vaikk’ oivallist’ taitoa puuttui,
poroporvarit suuttui:
ei oo herrojen kanss’ marjassa leikkiä laskeminen.
mitä siitä
kun joukkosi uskossa hurskaat ja vahvat
alamaisina aatteelle työllesi tukensa antaa
punalippua kantaa
älä hellitä, iske ja kosta ja tee propagandaa,
veri vielä on virtana vuotava lahtarien!
Politiikasta lehti ei suinkaan kokonaan luopunut. Esimerkiksi Vietnamin sotaa sekä Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa kritisoitiin vielä pitkälle 70-luvulle Oulun ylioppilaslehdessä. Vasemmistolaisuus oli läsnä, mutta lehden kanta ei ollut yhtä radikaali kuin aikaisemmin. Poliittinen kommentointi palasi tavalliseksi osaksi lehden journalismia sen sijaan, että se olisi lehden ensisijainen tavoite. Poliittiset kirjoitukset ilmestyvät lehdessä vielä nykypäivänäkin, mutta Lepoluodon henki ei niissä pihise.
