Ennen lomaa koittaa usein opiskelijan arjessa hetki, jolloin palautetaan viimeiset tehtävät, pakataan, ostetaan juna- tai bussiliput tai lastataan auto täyteen ja suunnataan kohti kotia. Kodilla tarkoitan tässä sitä paikkaa, jossa kasvoi teiniksi, tai jopa aikuiseksi. Ei sitä pientä opiskelijayksiötä, jonka jääkaapissa odottaa vain valo ja eilisen nuudeliannoksen jämät. Lapsuudenkoti itsessään saattaa herättää lämpimiä muistoja. Sinne […]
Ennen lomaa koittaa usein opiskelijan arjessa hetki, jolloin palautetaan viimeiset tehtävät, pakataan, ostetaan juna- tai bussiliput tai lastataan auto täyteen ja suunnataan kohti kotia. Kodilla tarkoitan tässä sitä paikkaa, jossa kasvoi teiniksi, tai jopa aikuiseksi. Ei sitä pientä opiskelijayksiötä, jonka jääkaapissa odottaa vain valo ja eilisen nuudeliannoksen jämät.
Lapsuudenkoti itsessään saattaa herättää lämpimiä muistoja. Sinne matkustaessa joutuu kuitenkin usein ohittamaan vanhan koulun, urheilukentän, lapsuudenystävien kotitaloja tai paikan, jossa entisen ihastuksen kanssa pussaili. Ja ehkä riiteli ja erosi.
Joistakin tämä tuntuu ihanalta nostalgiatripiltä. Onneksi olkoon, jos olet yksi heistä. Kaikissa vanhat kulmat eivät kuitenkaan aiheuta riemua, vaan enemmänkin pakokauhua. Ajatus entisen yläasteen kulmilla kävelemisestä tai tutussa lähikaupassa käynnistä voivat tuntua lamauttavilta.
Olen jutellut asiasta paljon tuttujeni kanssa ja huomannut, etten ole ainoa, jota kotipaikkakunnalle paluu ahdistaa. Keskusteluissa on noussut usein esiin ajatus, johon monen on varmasti helppo samaistua: ”kunpa ei tulisi vastaan ketään tuttua”.
Kotikunnan kyltin ohittaminen saa sydämen tykyttämään ja posket punoittamaan. Rapistunut nuorisotalo puistattaa ja aiheuttaa ahdistavia takaumia teinivuosilta. Tekee mieli puristua kasaan ja palata takaisin nykyiseen turvalliseen arkeen. Jos ahdistus saa suuret mittasuhteet, voi kotiin palaaminen olla todella stressaavaa.
Psykopodiaa-podcastissa psykologi Nina Lyytinen keskustelee psykologian ilmiöistä muiden asiantuntijoiden kanssa. Podcastin Stressin ja ahdistuksen säätely -jaksossa vieraana oleva psykoterapeutti Hanna Markuksela kertoo ahdistuksen olevan fysiologinen tunne. Ahdistus voi siis näyttäytyä myös fyysisinä oireina, joita ovat esimerkiksi ruuansulatuskanavan häiriöt, sykkeen kohoaminen, lihaskireydet ja jopa kipu.
Markuksela kehottaa miettimään oman ahdistuksen triggereitä, eli mitkä asiat laukaisevat sen. Jaksossa todetaan, että ahdistuksesta kärsivä ihminen kuulee usein sanat: ”yritä olla ajattelematta sitä”. Markuksela kuitenkin rohkaisee sallimaan itselle lyhyen hetken, jolloin voi luvan kanssa märehtiä ahdistavaa asiaa, eikä keskittyä työntämään sitä pois mielestä.
Kokeilin sallia itselleni hetken, jolloin pohdin, ahdistuin ja märehdin asiaa huolella. Huomasin, että en pidä kovinkaan paljon teiniaikaisesta itsestäni. Hän oli holtiton, itsekeskeinen ja epävarma – kuten teinit usein ovat. Kotipaikkakunta saa minut automaattisesti muistelemaan juuri näitä vuosia elämästäni.
Yleensä tiedostan, etten ole enää samanlainen kuin teininä, mutta vanhaa koulua tuijottaessa entisestä itsestä on vaikeampaa pyristellä irti. Tuntuu, kuin joutuisi hetkeksi imaistuksi takaisin menneeseen, vaikka on kulkenut pitkän matkan kasvaakseen siitä pois – ja se ahdistaa.
Helposti myös kuvittelee muiden näkevän sinut samanlaisena kuin olit nuorisoseuran kesädiskossa joskus vuonna 2007. Siksi vanhaan tuttuun törmätessä saattaa tulla äkillinen halu piiloutua. Tuntuu kuin täytyisi todistella, että näetkö kuinka aikuistunut olen nykyään, enkä lainkaan se sama tyyppi, jonka sinä muistat. En kuitenkaan suosittele tekemään näin, sillä luultavasti häntä ei kiinnosta.
Lähetän voimia kaikille, jotka saavat näppylöitä jo vanhan kouluruokalan ajattelemisesta, tai hengenahdistusta entisen Siwan seinustalla nököttävästä moporivistöstä. Kun seuraavan kerran palaat kotiseudulle, muista, että palaat sinne vahvempana itsenäsi, vaikka olisitkin vielä pohjimmiltasi sama tyyppi kuin siellä asuessasi.
Voit päättää ottaa hiukan etäisyyttä koko paikkaan, tai voit pikkuhiljaa alkaa rakentaa tilannetta, jossa kotipaikkakunta ei enää ahdista. Ehkä vielä joskus muistelet siellä elettyä elämää ilolla. Joka tapauksessa, valinta on sinun.Itselläni ahdistusta helpotti lopulta kliseinen, mutta tehokas aika.
Julkaistu
SHARE
Essi Markkula
Ylen toimittaja ja pian valmistuva journalisti. Kotoisin noin 5 000 asukkaan Sievistä, josta ei enää niin usein ahdistu, vaan palaa kotiin muistelemaan lämmöllä teinirakkauksiaan, hölmöilyjään ja huolettomampaa nuoruutta.
Arsi Paananen ohjaa PahkiSpeksille improvisaationäytelmää, joka kertoo universumissa tapahtuneesta räjähdyksestä, jonka tekijä täytyy saada kiinni keinolla millä hyvänsä. PahkiSpeksin näytelmien ideana on, että jokainen esitys on erilainen. Yleisö saa osallistua näytöksiin, jonka seurauksena kohtaukset saatetaan esittää takaperin, oopperana tai vaikkapa venäjäksi. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei siis PahkiSpeksistä puutu. PahkiSpeksi on improvisaatiota, musikaalia ja teatteria […]
Arsi Paananen ohjaa PahkiSpeksille improvisaationäytelmää, joka kertoo universumissa tapahtuneesta räjähdyksestä, jonka tekijä täytyy saada kiinni keinolla millä hyvänsä. PahkiSpeksin näytelmien ideana on, että jokainen esitys on erilainen. Yleisö saa osallistua näytöksiin, jonka seurauksena kohtaukset saatetaan esittää takaperin, oopperana tai vaikkapa venäjäksi. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei siis PahkiSpeksistä puutu.
PahkiSpeksi on improvisaatiota, musikaalia ja teatteria yhdistävä harrastejärjestö, jossa tehdään teatteria pilke silmäkulmassa. Jokainen ryhmän esittämä näytös on erilainen, sillä yleisö voi osallistua sen sisältöön huutamalla ”Omstart”. Huudon seurauksena näyttelijät improvisoivat edellisen kohtauksen uudella ja yllättävällä tavalla. Näytösten lisäksi PahkiSpeksi järjestää pienempiä työpajoja esimerkiksi improvisaatiosta ja tanssista.
”Sen lisäksi, että speksi on poikkitieteellinen, niin meille saa tulla ihan kaikki mukaan. Se on PahkiSpeksille iso juttu, sillä esimerkiksi lääketieteen opiskelijoille on olemassa Oulussa oma speksi, mutta meille saa tulla ihan kaikki – olit sitten opiskelija tai et.” ohjaaja Arsi Paananen kertoo.
PahkiSpeksin ohjaaja Arsi Paananen. Kuva: Iina Tauriainen
Etätreeneistä esiintymislavoille
Koronan vaikutukset ovat näkyneet harrastejärjestöjen toiminnassa. Speksin näytöksiä on siirretty tähän mennessä jo kolme kertaa, eikä harjoituksia ole voitu järjestää normaalisti pitkään aikaan.
”Treenaaminen on onnistunut, mutta siinä on ollut tosi pitkiä taukoja. Me olemme kokeilleet näyttelijöille etätreenejä, jonka lisäksi on suosittu itsenäistä repliikkien harjoittelua kotona. Mutta ei se todellakaan ole sama asia, kun se, että pääsisi yhdessä vetämään käsikirjoitusta läpi.” Paananen kuvailee.
Kevään speksin suunnitelmat näyttävät kuitenkin valoisilta. Maaliskuussa PahkiSpeksi esittää Oulun Tullisalissa antiromanttisen avaruusoopperan ”Tahtojen sota”, joka käsittelee universumissa tapahtunutta räjähdystä. Näytöksissä on yksi väliaika ja esitykset jatkuvat, kunnes omstartit loppuvat. Näytösten arvioitu kesto on omstarteineen noin kolme tuntia. Improvisaatioteatteria on luvassa neljän näytöksen verran 10.3. alkaen aina maaliskuun loppuun saakka.
”Me ollaan työstetty tätä speksiä vuodesta 2020 saakka, joten tuntuu todella absurdilta, että päästään pian esittämään sitä yleisölle! En voisi olla ylpeämpi meidän porukasta, meillä on mukana todella taitavia tekijöitä.” ohjaaja Paananen kertoo.
Speksistä sisältöä opiskelijaelämään
Paanasen mukaan produktioon osallistuu vuosittain noin 80–100 työryhmäläistä. Mukana on lavalla olevien henkilöiden lisäksi suuri taustatiimi, joka koostuu monista eri alan tekijöistä. Speksin taustalla toimivat mm. catering ja ensiaputiimit, sekä omat vastaavat ääni- ja valotekniikalle, puvustukselle ja maskeeraukselle. Tiimiin haetaan uusia tekijöitä myöhemmin tänä vuonna avoimen haun kautta. Paananen kuvailee ryhmää suureksi perheeksi, jonka kautta saa lisää sisältöä perinteiseen opiskelijaelämään.
”Suosittelen PahkiSpeksiä oikeastaan kaikille, jotka haluavat elämäänsä jotain muuta, kuin opiskelua. Täällä voi tehdä niin paljon erilaisia asioita, jonka lisäksi meidän kauttamme saa älyttömästi uusia ystäviä. Parasta tässä on poikkitieteellisyys, koska täällä tapaa kaikenlaisia ihmisiä.” Paananen kuvailee.
Mikä: PahkiSpeksin improvisaationäytelmä Tahtojen sota
Missä: Tapahtumakeskus Tullisalissa
Milloin:
10.03.2022 klo 18:00 (K18)
11.03.2022 klo 18:00 (K18)
15.03.2022 klo 18:00
17.03.2022 klo 17:00 (K18)
Liput: PahkiSpeksin verkkokaupasta. Lipun hinta on 20 euroa, opiskelijakortilla 18 euroa.
Julkaistu
SHARE
Iina Tauriainen
Kolmannen vuoden journalistiopiskelija, joka toimii Oulun ylioppilaslehdessä kuvaavana toimittajana sekä podcastin juontajana. Vapaa-ajalla intohimoinen kulttuurin, kahvin ja kukkamullan kuluttaja, joka ei voi vastustaa kimaltavia asioita.
Miksi asut niin kaukana, ihmettelin pohjoisessa asuvalle ystävälleni noin kymmenen vuotta sitten. Olin tyypillinen eteläisen Suomen kasvatti. Kuvittelin oman ympäristöni keskipisteeksi, jota kohti odotin kauempana asuvien saapuvan. Miksi itse asut niin kaukana, vastasi ystäväni takaisin. Nykyajassa läheisyyden säilyttäminen vaikuttaa olevan monille vaikeaa ilman satojen kilometrien etäisyyksiäkin. Ja kun välimatkat kasvavat pidemmiksi, kärsivät vääjäämättä kärsivät myös […]
Miksi asut niin kaukana, ihmettelin pohjoisessa asuvalle ystävälleni noin kymmenen vuotta sitten.
Olin tyypillinen eteläisen Suomen kasvatti. Kuvittelin oman ympäristöni keskipisteeksi, jota kohti odotin kauempana asuvien saapuvan.
Miksi itse asut niin kaukana,vastasi ystäväni takaisin.
Nykyajassa läheisyyden säilyttäminen vaikuttaa olevan monille vaikeaa ilman satojen kilometrien etäisyyksiäkin. Ja kun välimatkat kasvavat pidemmiksi, kärsivät vääjäämättä kärsivät myös tapaamisten tiheys ja mutkattomuus.
Nyt minä asun kaukana, tai läheiseni kaukana minusta, kummasta suunnasta asiaa katsookaan. Kun opinnot toivat minut Ouluun, en osannut pelätä sitä, miten monien kanssa yhteydenpito jäisi, miten monien elämästä ajautuisin pois.
Pitää tulla joskus käymään, monet sanoivat. Jotkut tulivatkin, oli kiva käydä, he sanoivat sitten, ja tiesin, etten näkisi heitä taas pitkään aikaan. Miten näkisinkään, monella on työ, isovanhempiensa tapaamiset, omat kiireensä.
Ja minähän se olin, joka lähti.
Kotiseutunsa jättäminen ei ole helppoa, se on ennenkin tiedetty. Sotien jälkeisten vuosien muuttoliike kaupunkeihin sai aikalaistulkinnoissa vastaliikkeensä. Kaunokirjallisuudessa ja elokuvissa kaupunkeja kuvattiin vieraantuneisuuden, moraalittomuuden ja järjestyksen puutteen piirtein. Talonpoikaisia arvoja vaalivalle antiurbaaniudelle, kaupungistumiskielteiselle ajattelutavalle ominaista oli käsitys muuttamisen vahingollisuudesta niin yksilölle, yhteiskunnallisesti kuin alueellisestikin.
Vaikka aikalaistulkinnat eivät tavoittaneet koko totuutta muuttajien kokemuksista, eivät muuttajat toki aivan kolahduksitta sopeutuneet uuteen elämäänsä kaukana kotiseudultaan. 1960-luvun Helsingin väkivaltaisuus päihdeongelmineen näkyi erityisesti kaupunginosissa, joissa oli paljon tulokkaita muualta Suomesta. Sadoilla saapuneilla nuorilla ei ollut koulutusta, työpaikkaa tai asuntoa.
Kaupungistumisen kohtalokkaat vaikutukset maaseudulle näkyvät ja puhututtavat yhä tänään. Kaupunkielämän turmiollisuus ei tule yllätyksenä, jos suunta on kaupungista toiseen. Mutta tarkastellaanko kotiseudultaan ja tukiverkoistaan irtautumisesta aiheutuvia vaikeuksia yksilöille riittävästi? Voisiko tässäkin olla syytä nuorten aikuisten yleisten mielenterveyden ongelmien taustalla?
Muuttaminen voi olla monelle helpottavaa ja voimauttavaa, uuden tai jopa ensimmäisen kodilta tuntuvan seudun löytämistä. Toisille meistä yksinäisyys tulee yllättäen.
Vaikka uusia tuttavuuksia olisikin, itse huomaan kaipaavani lähinnä vanhojen ystävieni seuraa, heitä, joilta mikään ei tule yllättäen, joille ei tarvitse selittää mitään. Eniten kaipaan tyhjänpäiväisiä keskusteluja, sitä, kun tapaamisessa ei tarvitsisi kerrata sitä, mitä viimeisen puolen vuoden aikana elämässä onkaan tapahtunut.
Joillain on yhä uskoa siihen, että digiaika tarjoaa meille yhteyttä toisiin. Minulle se tarjoaa ennen kaikkea ulkopuolisuuden kokemuksia. Katselen pala kurkussa someen talletettuja kuvia syntymäpäivistä ja illanvietoista, joihin minua ei kukaan edes kutsunut.
Moni meistä lähtijöistä tarvitsisikin työkaluja siihen, miten toimia lähtijänä uuden ja vanhan kodin ristipaineissa, kuinka hyväksyä vieraantumisesta aiheutuvat tunteet, pitää läheiset elämässään ja pysyä itse heidän elämässään mukana.
Toki meillä on sotien jälkeisten vuosien sukupolviin verrattuna paremmat mahdollisuudet onnistua yhteyden pitämisessä, paremmat tiet, halvat puhelut ja ilmaista mobiilidataa. Lentolippuja voi saada kuulemma 20 eurolla.
Nykyään etäisyyksiä mainostetaan keinotekoisenkin pieninä. Oulu julistautuu olevansa vain tunnin päästä Helsingistä, samalla kun maapallon on arvioitu olevan kahdeksan vuoden päässä 1,5 asteen lämpenemisestä. Toki ymmärrän lentomatkan houkutuksen yksilöille tilanteessa, jossa meille suodaan liian vähän aikaa matkustaa maata pitkin. Perhanan lentäjät, ajattelen silti, kun istun pakarat kipeinä yöbussissa. Yritän käpertyä kahdelle istuimelle sikiöasentoon ja saada unen päästä kiinni.
Kun vierailen kotiseudullani, pinnani on usein kireällä. Kun joku vilkaiseekin puhelintaan kesken lauseeni, mietin, etkö tajua kuinka kauan matkustin tänne tapaamaan sinua? Kalenteri täyttyy, kun yritän ehtiä tapaamaan kaikkia, joista vääjäämätöntä etääntymistä yritän epätoivoisesti paikkailla. Välttelen sukulaisten pettyneitä katseita, etkö voisi jäädä pidemmäksi?
Pahinta on ajatella sitä, elääkö iäkäs sukulaiseni vielä, kun pääsisin vierailulle seuraavan kerran. Ehtisinkö paikalle, jos hänen vointinsa heikkenisi äkillisesti.
Joillain on yhä uskoa siihen, että digiaika tarjoaa meille yhteyttä toisiin. Minulle se tarjoaa ennen kaikkea ulkopuolisuuden kokemuksia. Katselen pala kurkussa someen talletettuja kuvia syntymäpäivistä ja illanvietoista, joihin minua ei kukaan edes kutsunut. Ajattelin, ettet kuitenkaan pääsisi. Tällaiset kissanristiäiset nämä vaan, he sanovat. Kuinka olisinkaan halunnut olla mukana.
Digitaalisesti jaetut kuulumiset harvoin tavoittavat yhteisen jaetun teekupposen ja sympatian tunnelmaa keittiössä.
Vaikka teknologia tarjoaisi nykyisin erilaisia mahdollisuuksia, on eri asia, kuinka hyvin muu aika sallii meidän käyttää niitä. Meidän olisi nykyisin halpaa soittaa, mutta puhelimessa puhuminen on vähentynyt erityisesti nuorten aikuisten keskuudessa. Lena Nälskylä kirjoittaa Ylellä, että puhelin soi spontaanisti niin harvoin, että niin käydessä pelkää usein pahinta. “Soittaja usein kysyy ensitöikseen, että onko vastaaja pahassa paikassa tai että soittiko hän huonoon aikaan. Oletusarvo tuntuu olevan, että nykyihmisellä ei ole koskaan hyvää hetkeä vastata puhelimeen.”
Jotkut sanovat, että aina voi jatkaa siitä mihin jäätiin. Voikin, toisaalta haluaisin nähdä, mitä siinä välissäkin tapahtuu.
Kun lähtijä joskus ehkä palaa, palaa hän erilaiseen todellisuuteen, mistä aikanaan lähti. Vierineet vuodet huomaa rykäyksessä, on vaihtuneita puolisoita, syntyneitä lapsia. Toisia ei enää ole, elämässä tai ei ollenkaan.
Ja sitten, kuitenkin, toisten kanssa jatketaan siitä mihin jäätiin.
Kati Kantonen, Timi Kärki ja Eetu Leinonen aloittivat työnsä Oulun yliopiston ylioppilaskunnalla maaliskuun lopussa. Kun toimistolla on kulunut reilu kuukausi, he ylistävät yliopiston yhteisöllisyyttä ja pohtivat, miten sitä voisi jalostaa entisestään.
Kun Oulun ylioppilaskunnan uusilta työntekijöiltä kysyy, mikä heidän mielestään on parasta uudessa työympäristössä, vastaukset muistuttavat paljolti toisiaan: järjestöt, opiskelijayhteisö, opiskelijoiden edunvalvonta, työyhteisö.
He ovat tapahtumatuottaja Kati Kantonen, hankekoordinaattori Timi Kärki ja yhteisöasiantuntija Eetu Leinonen. Kaikki kolme aloittivat OYY:n toimistolla maalis-huhtikuun taitteessa. Kun uuden työnkuvan äärellä on kulunut jonkin aikaa, kukin heistä vaikuttaa iloitsevan työstään.
“Täällä on ollut tosi tervetullut olo”, toteaa Kantonen. Hän on valmistunut vuodenvaihteessa Jyväskylästä luokanopettajaksi ja muutti maaliskuun lopussa viikon varoitusajalla Ouluun.
Historian graduaan viimeistelevä Kärki arvostaa nuoren työyhteisön suvaitsevaista ja rentoa ilmapiiriä. Töihin voi tulla vaikka haalarit jalassa, ja siellä saa rauhassa toteuttaa itseään niin opiskelijana kuin työntekijänä.
“Me tullaan toimistolla hyvin toimeen keskenämme.”
Tilastotieteitä ja suomen kieltä opiskeleva Leinonen on samaa mieltä.
“Me ollaan myös organisaationa lähestyttävämpiä, kun töissä on nuoria ihmisiä, jotka opiskelevat tai ovat vastavalmistuneita. Me tiedetään, minkälaista opiskelijaelämä tällä hetkellä on.”
Eetu Leinonen on OYY:n uutena yhteisöasiantuntijana vastuussa ylioppilaskunnan kansainvälisyydestä sekä opiskelijajärjestöjen avustamisesta.
Nuoren iän lisäksi kolmikkoa yhdistää monivuotinen kokemus opiskelijajärjestötoiminnassa.
Kärki on vaikuttanut muun muassa Tiima ry:ssä, Oulun yliopiston Humanistisessa Killassa ja ylioppilaskunnan edustajistossa. Leinonen vaihtoi nykyiseen asemaansa toimittuaan alkuvuodesta koulutuspoliittisen asiantuntijan sijaisena sekä viime vuonna ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtajana. Sitä ennenkin hän oli OYY:n edunvalvontajaoston ja talousvaliokunnan puheenjohtaja.
“Organisaatio ja sen toimintakulttuuri ovat hyvin tuttuja”, Leinonen hymyilee. “Se, että hain taas OYY:lle töihin ei ollut mikään yllätys.”
Kantonen on puolestaan toiminut opiskeluaikoinaan puheenjohtajana niin omassa ainejärjestössään kuin Suomen opettajaopiskelijoiden Talvipäivä-tapahtumaa Jyväskylään järjestäneessä yhdistyksessä. Vaikka Oulu ja Oulun ylioppilaskunta olivat entuudestaan vieraita, ympäristönvaihdos tuntuu hyvältä.
“Kun valmistuin, heitin läppää kavereille, että mä muutan seuraavaksi vaikka Ouluun. Kun sitten näin tämän työpaikkailmoituksen, tiesin että tänne on tultava. Tässä työssä on summattuna se, mitä haluan tehdä ja mitä olen aiemmin tehnyt. Mulle on tärkeää, että pääsen luomaan opiskelijoille merkityksellisiä kokemuksia.”
Kati Kantosen ensimmäinen iso projekti OYY:n tapahtumatuottajana on syksyn avajaistapahtuman järjestäminen.
Opiskelijan näköistä opiskelijakulttuuria
Ylioppilaskunnan tehtävänä on tavoittaa mahdollisimman laaja joukko opiskelijoita ja toimia moninaisen yhteisön edunvalvojana. Kantonen ajattelee, että tämä on mahdollista ainoastaan, jos työtä tehdään opiskelijoiden kanssa.
“Ei meidän työ ole mitään norsunluutornissa istumista. Me halutaan tehdä opiskelijoiden näköistä toimintaa. Vain silloin yliopiston toiminnasta tulee sellaista, johon mahdollisimman moni voi ja haluaa osallistua.”
Siksi on olennaista, että opiskelijoiden omaa aktiivisuutta tuetaan. Leinonen ylistää Oulun yliopiston järjestöjen laajaa kirjoa. Niiden toiminnassa opiskelijayhteisöä rakennetaan ja ylläpidetään.
Kärki huomauttaa, että yliopistolla on monipuolisesti erilaisia harrastusjärjestöjä, joista tulisi puhua ainejärjestöjen rinnalla enemmän. Kaikkia ei kiinnosta eikä tarvitsekaan kiinnostaa oman ainejärjestön toiminta ja tapahtumat. Hänen mielestään on kuitenkin tärkeintä, että jokaiselle löytyisi jotakin mielekästä vapaa-ajan tekemistä. Tämä onkin hänen pyrkimyksensä johtaessaan opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa hyvinvointihanketta, joka pyrkii madaltamaan uuden harrastuksen aloittamisen kynnystä.
“Meidän tehtävä on löytää ihmisille mukavia juttuja, jotka tasapainottavat opiskeluarkea. Opiskeluajoista olisi hyvä muistaa jälkikäteen muutakin kuin vain se sisällä lukeminen.”
Timi Kärki avasi toukokuun alussa moodle-alustan, jossa pääsee ilmoittautumaan hyvinvointihankkeen toimintaan.
Monenkirjavan yhteisön puolesta
Kun Kantonen, Kärki ja Leinonen puhuvat opiskelijoista, he puhuvat yhteisöstä. Mutta onko niinkin iso joukko kuin Oulun yliopiston opiskelijat vielä määriteltävissä yhteisöksi?
“Oman opiskeluajan perusteella uskaltaisin sanoa, että kyllä se jonkinlainen yhteisö on,” Leinonen tuumii. “Toisen opiskelijan kanssa on aina jotakin yhteistä, oli se sitten huolia jaksamisesta tai vaikka keskustakampus, joka puhuttaa.”
“Opiskelijat ovat iso, monenkirjava yhteisö. Vähintään se itse opiskeleminen yhdistää heitä”, Kantonen kiteyttää.
Kärki toteaa, että myös Linnanmaan jaettu kampus yhdistää opiskelijoita. Oulu on siitä erityinen opiskelukaupunki, että lähes kaikki alat ovat saman katon alla.
“Historioitsijoille on aivan tavallista tehdä vähintään kerran vuodessa koneteekkareiden kanssa jotakin yhteistä. Siinä ei ole mitään ihmeellistä. Tämän nurja puoli on tietysti siinä, että lääketieteen opiskelijat eivät juurikaan näy Linnanmaan opiskelijatoiminnassa.”
”Opiskeluajoista olisi hyvä muistaa jälkikäteen muutakin kuin vain se sisällä lukeminen.”
Opiskelijoita yhteen koonnut Linnanmaa on kuitenkin seisonut miltei tyhjillään jo yli vuoden. Nyt ylioppilaskunnassa pohditaan, minkälaisilla keinoilla opiskelijat saadaan poikkeusolojen jälkeen taas kokoontumaan yhteen.
“Tässä suhteessa ihmiset ovat tosi erilaisia. Joillekin itse korona-aika on ollut vaikeaa, kun taas toisille korona-ajasta paluu saattaa aiheuttaa omanlaisiaan paineita. Poikkeusolojen aikana opiskelijatoimintaan osallistuminen on saattanut tuntua kuormittavalta. Me ei voida kuitenkaan mennä ihmisten koteihin repimään niitä mukaan,” Kantonen harmittelee.
Siksi ylioppilaskunnan järjestämässä toiminnassa korostuu syksyllä mahdollisimman matala kynnys sille, että opiskelijat pystyvät, pääsevät ja haluavat osallistua.
Kärki toteaa, että koronan myötä otetaan myös yhä paremmin huomioon ne ihmiset, jotka eivät pääse fyysisesti paikalle. Enää streamin järjestäminen kokouksiin ei ole iso juttu. Kantonen kaavailee samanlaista lähestymistapaa muihinkin tilaisuuksiin.
“Me voidaan hyödyntää sitä, mitä tapahtuma-alalla on viimeisen vuoden aikana opittu. Tapahtumat voidaan tuottaa hybridimalleina, joissa yhdistyy läsnä oleminen ja netin kautta seuraaminen. Se jo itsessään lisää niiden saavutettavuutta.”
Opiskelijakulttuurin saavutettavuus on silti paljon muutakin kuin vapaa-ajan toiminnan avaamista nettiin. Jotta ylioppilaskunnan peräänkuuluttama yhteisöllisyys ja jokaisen opiskelijan edun valvominen oikeasti toteutuisivat, on otettava huomioon valtava kirjo erilaisia mieltymyksiä, toiveita ja tarpeita. Käytännössä tavoite voi sisältää niin fyysisten rajoitteiden kuin muotoilultaan ja värimaailmaltaan epäselvän viestinnän kitkemistä.
Kansainvälisten opiskelijoiden edunvalvonnasta vastaava Leinonen nostaa kuitenkin kieleen liittyvän syrjinnän ylitse muiden:
“Läheskään kaikki toiminnot yliopistolla eivät onnistu englanniksi. Esimerkiksi päätöksentekoon osallistuminen ei ole saavutettavaa muille kuin suomenkielisille. Silti kansainväliset opiskelijat ovat täällä yhtä lailla opiskelijoina, ja sen eteen pitää taistella, että myös he voivat vaikuttaa asioihin.”
On siis vielä paljon työtä tehtävänä, ja OYY:n uusia työntekijöitä yhdistää halu rakentaa yhä yhdenvertaisempi yliopisto. Siihen ei ole oikopolkuja, mutta suunta on kartoitettu.
Kati Kantonen
OYY:n tapahtumatuottaja.
25-vuotias, kotoisin Lahdesta.
Koulutukseltaan kasvatustieteen maisteri Jyväskylän yliopistosta.
Vapaa-ajallaan käy kuntosalilla ja kotiutuu Ouluun.
Unelmoi koirasta ja omistusasunnosta.
Timi Kärki
OYY:n hankekoordinaattori opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamassa hyvinvointihankkeessa.
25-vuotias, kotoisin Kajaanista.
Historian maisteriopiskelija Oulun yliopistossa.
Vapaa-ajallaan käy kuntosalilla, soittaa kitaraa ja bassoa, laulaa, pelaa, näkee kavereita ja joogaa.
Unelmoi onnellisesta ja tasapainoisesta elämästä sekä kotistudiosta.
Eetu Leinonen
OYY:n yhteisöasiantuntija.
22-vuotias, kotoisin Utajärveltä.
Tilastotieteiden maisteri- ja suomen kielen kandi-opiskelija
Vapaa-ajallaan soittaa klarinettia, lukee, näkee kavereita, tekee käsitöitä ja pelaa.
Unelmoi kirjastohuoneesta ja lukunurkkauksesta sekä hyvistä yöunista ja pizzasta.
Julkaistu
SHARE
Minne Mäki
Helsingissä asuva esitystaiteilija, filosofian opiskelija ja Oulun ylioppilaslehden toimitusharjoittelija keväällä 2021. Maagisen realismin ja avannon ystävä.
Alkusyksystä sain eteeni erään mobiilimaksusovelluksen mainoksen Jodelissa. Mainoksessa haalareihin sonnustautunut opiskelija havahtuu sohvalta. Avatessaan puhelimensa maksusovelluksen, liittyvät kaikki viimeisimmät rahasiirrot kännäämiseen: on otettu shottia, drinkkiä ja juomaa tuplana. Kaiken kruunaa loppuillan “taksu” kotiin. Mainoksen seurauksena tunsin turhautumista, kyllästymistä ja myötähäpeää. Miksi opiskelijakulttuuria edelleen markkinoidaan tunkkaisella vanhan viinan lemulla?
Vaikka kuppia ei nosta opiskelija, aihepiiri on täynnä tunnelatausta. Alkoholikeskusteluja suorastaan vältellään, sillä usein ne aiheuttavat epämukavuutta. Juomisen lukuisat lyhyen ja pitkän aikavälin haittavaikutukset ovat yleisesti tiedossa: ryyppääminen ei ole terveellistä ja “ainahan sitä voisi vähän vähentää”.
Toisaalta kupittelulla on vakiintunut paikka osana sosiaalisia tapahtumia, joihin liittyy täysin toisenlaisia tunteita. Työviikon päätteeksi nautitaan after workeista, illallisella otetaan lasi punkkua ja saunassa kaljat. Näissä tilanteissa tunteet ovat vahvasti positiivisia: rentoutumista, hauskanpitoa ja nautintoa. Kokemamme tunteet ovat täysin toisenlaisia, kuin ne jotka tekevät aiheesta epämukavan. Alkoholista keskusteleminen onkin ehkä juuri siksi niin vaikeaa, koska sen ympärille liittyy laaja ja ristiriitainen tunneskaala.
Yksi keskustelua vaikeuttava tekijä on aiheeseen ladattu vahva hyvä vastaan paha -asetelma. Täysin holittomat tai maltillisesti alkoa ottavat ovat “parempia ihmisiä”. Jos kuppi taas maistuu enemmän, leimautuu helposti “huonommaksi ihmiseksi”. Tässä kohtaa alkoholisuhteen monimutkaisuus jo paljastuukin, sillä tilanne voi yhtä hyvin olla myös täysin päinvastoin ja kovimmalla viinapäällä varustettuihin tyyppeihin voidaan kohdistaa ihailua. Ilman alkoholia viihtyviin ihmisiin puolestaan voidaan suhtautua takakireinä, tylsinä tai tuomitsevina persoonina.
Mitä tekemistä tällä sitten on tunteiden kanssa? Lähestulkoon kaikki!
Psykologi Jarkko Rantanen on kirjoittanut ja puhunut paljon tunteista. Rantasen mukaan tunteet vaikuttavat toimintaamme jopa enemmän kuin järki. Perustelemme tekemisemme järjellä, mutta tunteet ovat tekemiseen vaadittava voima.
Tunteet vaikuttavat siten myös oleellisesti toimintaamme ja käsityksiimme alkoholin suhteen. Opiskelijana alkoholi liittyy usein tilanteisiin, joissa toimintaan vaikuttavia tunteita voivat olla esimerkiksi pelko ulkopuolisuudesta, jännitys ja paineet tietynlaisen “opiskelijan identiteetin” odotuksien täyttämisestä.
Näitä odotuksia rakennetaan sekä opiskelijakunnan sisällä että ulkopuolella. Rakentamisen keinoja voivat olla puhetyylit, mainonta, kuvat ja kirjoitukset. Samalla ilmaistaan myös tunteita. Viime aikainen uutisointi opiskelijoiden koronabileistä on ollut surullista luettavaa. Vaikka bileet ja massatapahtumat ovat näinä aikoina huono valinta, tulisiko yhteiskunnan silti katsoa myös peiliin?
Julkisessa keskustelussa opiskelijan identiteettiä on vahvasti rakennettu juhlimisen ympärille. Ehkä jos keskustelun painopistettä tietoisesti siirrettäisiin koskemaan myös muita puolia opiskelusta, eivät bileetkään olisi niin hallitsevassa asemassa osana opiskelijakulttuuria.
Jotta voisimme muuttaa keskustelua alkoholista ja siihen liittyvistä rituaaleista, kuten opiskelijoiden alkoholikulttuurista, täytyisi ensin purkaa aiheen ympärille muodostettua tunnelatausta. Tämä ei tapahdu toisintamalla mainonnassa pinttyneitä ja stereotyyppisiä mielikuvia ryyppäävistä opiskelijoista. Kenenkään suhde alkoholinkäyttöön ei määritä häntä opiskelijaksi. Elämme aikaa, jolloin tämän tulisi olla selvää jokaiselle taholle, myös yrityksille.
Modernin opiskelijaidentiteetin rakentamiseksi voisi sen sijaan käydä esimerkiksi keskustelua opiskelijan monista kasvoista: opiskelija voi olla alanvaihtaja, perheellinen, työssäkäyvä tai vaikkapa ammattiurheilija. Olisikin tärkeää pohtia, miten moninaisia tunteita opiskelijana olemiseen voidaan liittää, eikä vain toisintaa vanhentuneita mielikuvia opiskelijoista.
Julkaistu
SHARE
Essi Erkkilä
Vastikään Oulusta Vaasaan muuttanut opiskelija, joka pohtii opintoja ja elämää niiden ympärillä. Instagram: @rautainenmuija.
"Oletko jäänyt yksin etäopiskelemaan viimeisten tenttien ja palautusten kurkkiessa kalenterista? Ei hätää, kyllä siitäkin selvitään. Viimeinen vaihe on yleensä pahin – ja onneksi pian jo ohi", kirjoittaa kokenut etäopiskelija Aino Pöykkö.
Oletko jäänyt yksin etäopiskelemaan viimeisten tenttien ja palautusten kurkkiessa kalenterista? Ei hätää, kyllä siitäkin selvitään. Viimeinen vaihe on yleensä pahin – ja onneksi pian jo ohi. Sitten jäljellä ovatkin enää kesätyöttömän kesäopinnot ennen syksyä ja paikan päälle palaamista.
Etäopiskelu olkoon ilomme! Tämä kakkosvuoden humanisti vietti fuksivuotensa sairauslomalla ja koki kotiopiskelun niin omakseen, ettei ole paljon käynytkään kampuksella. Voin toimia nyt vertaistuutorinasi ruudun ja näppäimistön välityksellä.
Ensiksikin haluan onnitella sinua: onneksi olkoon, olet pian napannut ensinoppasi Oulun etäyliopistosta! Täällä välimatkat ovat lyhyitä, ryhmäkoot pieniä ja digitaalisuus alansa huippua. Luentosali on siellä missä sinäkin. Olet voinut viettää vaikka koko päivän sohvalla, ja olla silti ahkera opiskelija. Kätevää vai mitä?
Monilta osin opiskelijan elämä ei ole muuttunut, vaikka yliopisto etääntyy. Matkasi luennoille ja tentteihin ovat vain lyhentyneet kuudesta kilometristä kuuteen metriin.
Joko olet noussut sängystä ja laittanut vaatteet päälle? Hyvä, sitten vain aamupalan kautta viimeiselle luennolle! Kyllä, puhuin aamupalasta, en iltapäiväbrunssista. Olen itse havainnut vuorokausirytmin kivaksi kaveriksi, ja pyrkinyt siksi aloittamaan hommat ihmisten aikaan – siis viimeistään aamukymmeneltä.
Luennot alkavat, vaikka ei luentoja olisikaan. Aikanaan ne myös päättyvät. Minä merkitsen työajat kalenteriin. Se on samaan aikaan lukujärjestys ja to do -lista. Varsinkin silloin kun kirjoitan viikon opiskelutehtävät näkyviin erilliselle periodiaukeamalle. Sieltä ne on kätevä sovittaa kalenteriin.
Oikein kovasti panostavat voivat tehdä pienen ulkoilukierroksen ennen hommiin ryhtymistä. Pyöräile vaikka kotisi ja yliopiston puoliväliin – tai johonkin muualle. Iltapäivällä voit toistaa rutiinin. Ulkoilu ehkäisee mökkihöperöitymistä, mutta muista välttää väkijoukkoja, äläkä ainakaan koskettele ketään.
Opiskelua ei ole pakko aloittaa aamukymmeneltä ellei se tunnu luontevalta. Pääasiana on, että hyödynnät parhaan vireystilasi opiskeluun. Somen, virtuaaliviholliset sun muut viihteet voivat odottaa vähemmän virkeitäkin aivoja, palautettava essee ei. Voit myös sopia jotain pakollista menoa – esimerkiksi tärkeän puhelun – heti aamuun. Varmasti tulee noustua ylös.
Etäyliopiston pukukoodi on suomalaiseen tapaan vapaa. Luennolle voi ilmestyä vaikka pyjama päällä, eikä kukaan sano mitään. En silti suosittele yöpukua opiskelijamuotina. Kokoaikaisesta asusta 24/7 tulee äkkiä likainen tai kipeä olo. Vaihda siis edes verkkareihin.
Innostuneimmat voivat vaikka stailata paitansa ja sukkansa sävy sävyyn alaosan kanssa. Tämä siis vain vinkiksi heille, jotka tekevät sitä normaalistikin.
Koronakriisi ei ole suuren elämänmuutoksen kevät. Siinä itsessään on muutosta jo kylliksi.
Julkaistu
SHARE
Aino Pöykkö
Toisen vuoden etäopiskelija, joka pohtii vielä valintaansa tieteiden ja aatteiden historian sekä pelkän historian välillä.
