Uutta kohti, vaikka väkisin

Uudet asiat pelottavat, mutta ne auttavat kasvamaan, kirjoittaa päätoimittaja.

Syksy merkitsee uuden alkua niin koulumaailmassa kuin elämässä yleisesti. Syksyllä kaapista kaivetaan vanhat, tutut ja turvalliset villasukat ja suunnataan uusiin maisemiin, uusiin opintoihin tai takaisin töihin kesän jälkeen.

Aina uudet asiat eivät kuitenkaan ole innostavia, tai edes ennustettavia. Tänä vuonna kaikille lienee tullut tutuksi uudet muutokset, tai ainakin yhtäkkinen tarve opetella käyttämään Zoomia. Vaikka videopuheluissa voikin olla käyttämättä housuja, on uutuus aina sopeutumista vaativaa ja monella tavalla kuluttavaa. Joskus on vaikeaa pitää itsestään kiinni, kun kaikki elämässä muuttuu. Uuden edessä voi olla hukassa, tuuliajolla, ennen kuin uusi elämä löytää omat uomansa, joihin asettua. 

Jouduin itse uuden ääreen  tahtomattani, kun heräsin heinäkuisena aamuna siihen, että katostani tippui vettä. Tilanne oli minulle täysin uusi ja tuntematon. Käytin hyvän tovin sängyn vieressä seisomiseen ja tuijottamiseen, ennen kuin osasin toimia. Oli surrealistista kokea hetki, jolloin koin olevani aidosti uudessa tilanteessa: irti arjen normaalista, ilman totuttuja toimintatapoja. Tokenin kuitenkin pian ja soitin apua, mutta uudet tilanteet eivät loppuneet siihen.

Menetin koko opiskeluaikojeni kodin vesivahingolle. Jouduin siirtämään elämäni uuteen paikkaan täysin vailla suunnitelmia tai ennakkoajatuksia. Huomasin että muutos, etenkin odottamaton sellainen, sai minut tuntemaan oloni turvattomaksi. Yhtäkkiä tuttu lattia sylki sukanpohjiin vettä ja valvoin öitä odottaen uutta vedenpaisumusta. 

Pelkäsin uuden elämäntilanteen vievän altani kodin lisäksi myös muun turvan ja elämän eteen tehdyn edistyksen. Pelkäsin joutuvani aloittamaan alusta, aivan kuin viimeiset neljä vuotta olisi pyyhitty pois. Lopulta hukkasin muutossa yhden asian: lattialastan, jota olin vihannut jo vuosia. En siis saanut dramaattista menetystarinaa.

Nyt, vajaa kuukausi uuden asunnon valtaamista myöhemmin, osaan jo etsiä keittiöpyyhkeitä oikeasta laatikosta ja huomaan uutuuden olleen omalla tavallaan virkistävää. Välillä meinaan pyöräillä väärään osoitteeseen tai luetella vanhan postinumeron, mutta muutos ei ole syönyt minua ihmisenä. Pikemminkin toisin päin.

Uusien asioiden ja tilanteiden kohtaaminen ei vain kasvata, se antaa myös tilaisuuden arvioida omaa elämää uudelleen. Muuttolaatikoita pakatessa voi heittää omasta elämästään pois ne osat, joista ei pidä. Ja uudessa osoitteessa voi aloittaa alusta juuri niin paljon kuin haluaa.

Syksy tuo monelle mukanaan uusia ihmisiä ja paljon uutta opittavaa. Osa on varmasti pelottavaa uutuutta, sitä, jossa ei tiedä pärjääkö tai uskaltaako. Mutta osa on myös, ainakin jälkikäteen tarkasteltuna, sellaista, joka antaa tilaisuuden määritellä itsensä uudelleen. Syksyllä saat pakata itsestäsi parhaat osat mukaan ja jättää loput muistoihin. Etenkin uusien ihmisten seurassa voi myös itsestä löytyä jotain uutta. Uutuus, vaikka pelottavaakin, on myös tilaisuus.

Uutta elämässäni on muuttoilmoituksen lisäksi myös uusi työ. Istun jälleen tämän lehden päätoimittajan tuolissa, tällä kertaa vakituisesti. Muuttolaatikoiden purkamisen ja itseni uudelleenarvioimisen välissä olen ehtinyt tehdä myös töitä, ja julkaista printtilehden teemalla uutuus. Toivon, että tänä syksynä löydät lehdestämme jotain minkä avulla voit peilata alkavaa syksyäsi ja niitä asioita, jotka muutosten keskellä tuovat sinulle turvaa.

Iida Putkonen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Tiedeviestinnän maisteri ja glögin ympärivuotinen kuluttaja. Etsii revontulia, riippumattoja ja juuri oikeita sanoja.

Lue lisää:

Mitä enemmän tapaamme toisiamme, sitä epätodennäköisemmin tapamme toisiamme

"Opiskelijavaihdon vähentyminen on valtava menetys sekä yksilön että yhteiskunnan näkökulmasta. Vaihto-opiskelu ei ole pelkästään opintopisteiden suorittamista, vaan tutustumista vieraaseen kieleen, kulttuuriin ja tapoihin ajatella", kirjoittaa Janne Hakkarainen kolumnissaan.

Muistelen omia vaihto-opintoaikojani usein. Erityisen mieleenpainuvia kokemuksia olivat chemnitziläisen opiskelija-asuntolamme pihalla vietetyt illanvietot, vierailu Buchenwaldin keskitysleirillä ja Christopher Street Dayn vietto Dresdenissä.

Taloussanomat uutisoi viime viikolla, että vaihtoon lähtevien korkeakouluopiskelijoiden määrä on laskenut 15 prosentilla vuoteen 2016 verrattuna. Suomen ylioppilaskuntien liiton arvion mukaan syynä on edellisen vaalikauden opintorahaleikkaukset. Eurostudent-tutkimuksen mukaan suurin este kansainväliselle vaihdolle on opiskelijan varallisuus, joten liiton tulkintaan opintorahaleikkausten ja vähentyneen kansainvälisen opiskelijavaihdon yhteydestä on helppo uskoa. Vaikka kuluvalla vaalikaudella opintoraha on luvattu sitoa indeksiin, korjausliike on vaatimaton suhteessa edelliskauden leikkauksiin.

Opintorahan euromääräinen pienentyminen ei ole ainoa kansainvälisen vaihto-opiskelun hidaste. Toinen on esimerkiksi opintotukikuukausien määrän rajoittaminen ja porrastaminen alempaan ja ylempään korkeakoulututkintoon. Ylioppilaskunnan koulutuspoliittinen asiantuntija Valtteri Törmänen on käyttänyt asiasta osuvaa vertauskuvaa: opiskelijalla on vähemmän askelia käytettävissään opintopolullaan. Koska aikaa on vähemmän, ja harha-askeleet kostautuvat, niitä yritetään välttää. 

 

Opiskelijavaihdon vähentyminen on valtava menetys sekä yksilön että yhteiskunnan näkökulmasta. Vaihto-opiskelu ei ole pelkästään opintopisteiden suorittamista, vaan tutustumista vieraaseen kieleen, kulttuuriin ja tapoihin ajatella. Vaihto-opiskelun kautta opiskelija oppii elintärkeitä työelämätaitoja, joita tarvitsee yhä tiiviimmin verkostoituvassa maailmassa.  

Minulla on ollut mahdollisuus käydä vaihdossa peräti kaksi kertaa: ensin kuukauden lukiolaisena Essenissä ja myöhemmin neljä kuukautta yliopisto-opiskelijana Chemnitzissä. Jälkimmäiseen vaihtoon sain tukea Euroopan unionin Erasmus-vaihto-opiskeluohjelmasta. 

Ei ole sattumaa, että juuri EU on luonut oman vaihto-opiskeluohjelmansa. Vaihto-opiskelun aikana opiskelija luo suhteita yli valtioiden rajojen. Kun olemme luoneet kaupallisia, kulttuurisia ja henkilökohtaisia siteitä koko mantereen laajuisesti, uhka unionin jäsenmaiden välisistä sodista on romahtanut. Näin ei aina ollut, vaan mantereemme historia on sotainen, raaka ja verinen. 

Oikeastaan voi sanoa: mitä enemmän tapaamme toisiamme, sitä epätodennäköisemmin tapamme toisiamme. Euroopan unionia sanotaan usein osuvasti maailmanhistorian onnistuneimmaksi rauhanprojektiksi. Tästä syystä unionille myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto vuonna 2012. 

 

Oma vaihto-opiskeluni oli kiehtova kurkistus saksalaiseen mielenmaisemaan. Saksalaisessa maahanmuuttovirastossa asiointi ja pankkitilin avaaminen olivat sellaisia hallinnollis-byrokraattisia kokemuksia, joiden jälkeen en ole enää valittanut kotimaisen viranomaisasioinnin raskaudesta. Opin siis näkemään minulle jo ennestään tuttuja asioita uudessa valossa.

En ole kuullut kenenkään sanovan, että katuisi vaihtoon lähtemistä. En ole kuullut kenenkään sanovan, että ei olisi oppinut vaihdossa jotain merkityksellistä. Monille, mukaan luettuna itselleni, vaihto-opiskelu oli merkittävä askel itsenäistymisessä ja aikuiseksi kasvamisessa. Ensimmäistä kertaa olin vastuussa kotitalouteni kaikista askareista ilman mahdollisuutta saada apua kotiväeltäni.

Henkisen kasvun lisäksi sain mahdollisuuden seikkailuun, jota en voi enää kokopäivätöissä käyvänä varhaiskeski-ikäisenä kovin helposti toistaa. Matkustin junalla ja linja-autolla ympäri Eurooppaa, koska Saksasta oli edullisempaa ja helpompaa käydä yhden kesän aikana Ranskassa, Puolassa, Tsekissä ja Itävallassa kuin Oulusta käsin. 

Olen surullinen, että taloudellinen kynnys lähteä kansainväliseen opiskelijavaihtoon on aiempaa korkeampi. Omana opiskeluaikanani opintososiaaliset puitteet olivat nykyistä paremmat: opintotukikuukausia oli enemmän, opintoraha oli suurempi eikä tukikuukausia oltu sidottu alempaan ja ylempään korkeakoulututkintoon. 

Käytin oman vaihto-opiskeluni rahoittamiseen Erasmus-stipendin ja opintorahan lisäksi myös opintolainaa. Muistan tuolloin miettineeni, kadunko vaihto-opiskeluni rahoittamista opintolainalla, kun laina tulee maksuun. 

Nyt, kun olen jo muutaman vuoden ajan lainaa maksanut, vastaus on selkeä: en kadu. 

Janne Hakkarainen

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan entinen viestintäasiantuntija, jonka mielestä kaikkien tasa-arvoinen kohtelu on kaikkien etu. Twitter: @jannehak

Lue lisää:

Yliopistoelämässä akateeminen analyyttisyys kohtaa mututuntuman

"Yliopistossa opetellaan kriittinen ajattelutapa. Mutta kumpaa tulisi opiskelijaelämässä painottaa, analysointia vai mututuntumaa", kysyy Essi Erkkilä kolumnissaan.

Yliopisto-opintojen aikana yksi tärkeimmistä oppimistavoitteista alasta riippumatta on kriittinen ja looginen ajattelutapa. Aloittaessani biokemian opinnot luonnontieteellisessä tiedekunnassa, nyt jo n. vuotta sitten, mututuntuma eli “musta tuntuu” -tyyppinen arvailu oli kirosana. Luonnontieteissä kaiken perusta on vahva loogisuus, syyt ja seuraukset. Ilmiöt ja asioiden tapahtumakulut pyritään järkeistämään ja miettimään niille loogisia, tieteeseen perustuvia selityksiä.

Valistunut arvailu ja fiilistely voivat olla mukavia hupsutuksia tenttipapereita tarkistavalle professorille, mutta akateemiseen ajatteluun ne eivät kuulu, eikä niistä myöskään herunut pisteitä tentissä.

Loogisuus ja kriittinen ajattelutapa ovat kaikille opittavissa olevia asioita. Näihin myös yliopisto-opinnot suorittajaansa valmistavat, sillä tieteessä kriittisyys, faktat ja tutkittu tieto ovat kaiken perusta.

Tämä tieteen pyhä kolminaisuus on erityisen tärkeää, kun elämme aikaa, jolloin huuhaa ja valheellisille oletuksille perustuvat väitteet vavisuttavat tutkitun tiedon asemaa. Analyyttisuuden merkitystä osana ajattelua ei tulisi siis yhtään aliarvioida.

 

Joskus akateemikkokin voi kompastua omaan loogisuuteensa. Illan pimeinä tunteina tulee pohdittua sekä omia että maailman murheita. Omaa elämäänsä analysoi täikamman tiheästi, jokainen valinta kyseenalaistetaan ja puretaan atomeiksi, ja prosessin sivutuotteena syntyy stressiä ja unettomana ruttuun pyörittyjä lakanoita. Olenko oikealla alalla, mitä haluan elämältä, menenkö varmasti oikeaan suuntaan?

Useammat lakanat yöllä ruttuun murehtineena uskallan väittää, ettei elämässä koskaan ole oikea aika millekään. Aina jokin ulkoinen tekijä, olosuhteet tai ajoitus voisi olla hitusen verran parempi. Kuten uuden parisuhteen aloittaminen kaupungissa, josta olet muuttamassa kesän jälkeen satojen kilometrien päähän opiskelemaan unelma-alaasi. Tässä yhtälössä akateeminen puoleni havainnoi paljon asioita, jotka eivät varsinaisesti puoltaneet suhteen kannalta positiivista ratkaisua.

Onneksi joskus jopa luonnontieteilijä uskaltaa heittää analyyttisyyden roskiin, tai ainakin antaa tilaa myös mututuntumalle. Olosuhteet ja ajoitus eivät aina ole täydelliset, mutta joskus riittää, kun ne tuntuvat hyviltä ja saavat sinut hymyilemään.

 

Uuden lukuvuoden kynnyksellä haluaisin lempeästi muistuttaa kaikkia opintojen pariin palaavia tai niitä aloittavia luottamaan analyyttisyyden lisäksi myös mutuiluun. Yliopistosta saa tiedot ja taidot analyyttiseen ajatteluun, sen aikana tapahtuvasta elämästä taas eväät hyvään mutuiluun.

Analyyttisyys ja mututuntuma on toki tärkeää osata myös erottaa toisistaan. Esimerkiksi tenttivastauksissa ja terveysasioissa kannattaa aina luottaa analyyttisyyteen ja tutkittuun faktaan. Joissakin muissa elämänvalinnoissa kannattaa uskaltaa luottaa siihen intuitioon. Se saattaa tuoda mukanaan paljon hyviä ja arvokkaita asioita, kuten VR:n sarjalipun matkoille toiseen kaupunkiin.

Kuten eräs luonnontieteilijäkollegani kerran etevästi asian tiivisti: opintoihin on syytä suhtautua niiden vaatimalla vakavuudella, muttei tosissaan. Tenttikirjoja kannattaa siis ahkerasti avata, mutta joskus myös sulkea, jos mutusi niin kertoo.

Essi Erkkilä

Vastikään Oulusta Vaasaan muuttanut opiskelija, joka pohtii opintoja ja elämää niiden ympärillä. Instagram: @rautainenmuija.

Lue lisää: