Oulun ylioppilaslehden uudeksi päätoimittajaksi on valittu Iida Putkonen. Putkonen on toiminut Oulun ylioppilaslehdessä päätoimittajan sijaisena vuoden 2020 alussa, toimitusharjoittelijana keväällä 2019 ja avustajana vuoden 2019 alusta saakka.

Oulun ylioppilaslehden uusi päätoimittaja on Iida Putkonen

Päätoimittajaksi valittu Iida Putkonen haluaa nykyaikaistaa Oulun ylioppilaslehteä.

Teksti Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden uudeksi päätoimittajaksi on valittu Iida Putkonen, 23. Asiasta päätti tänään keskiviikkona kokoontunut Oulun yliopiston ylioppilaskunnan (OYY) edustajisto.

Putkonen on toiminut aiemmin Oulun ylioppilaslehdessä päätoimittajan sijaisena vuoden 2020 alussa, toimitusharjoittelijana keväällä 2019 ja avustajana vuoden 2019 alusta saakka. Oulun ylioppilaslehden lisäksi hän on työskennellyt kesällä 2019 toimittajana seurakuntalehdessä Rauhan Tervehdyksessä.

Koulutukseltaan Putkonen on kirjallisuuden kandidaatti, ja tällä hetkellä hän opiskelee Oulun yliopistossa tiedeviestinnän maisteriohjelmassa.

”Tavoitteeni on nykyaikaistaa lehteä. Lehti näyttää aina päätoimittajaltaan, nyt on hyvä aika päivittää visuaalista ilmettä ja miettiä, mitä sisältöjä tehdään mihinkin kanavaan. En aio polttaa lehteä roviolla”, Putkonen sanoo suunnitelmistaan.

”Kaudellani tärkeää tulee olemaan se, että lehti edustaa mahdollisimman montaa opiskelijaa. Haluan, että kaikki löytävät siitä itselleen sopivaa sisältöä tiedekunnasta tai kielestä huolimatta.”

Heinä-elokuun vaihteessa päätoimittajana aloittava Putkonen sanoo olevansa otettu valinnastaan.

”En olisi itse sitä ihan uskonut. Innolla odotan sitä, että mitä kaikkea pääsee keksimään.”

Oulun ylioppilaslehden päätoimittajahaku aukesi 21.5. ja päättyi 7.6. Paikkaa hakivat Putkosen lisäksi Aleksi Nikula, Antti Korkala, Kerttu Juutilainen, Mika Hamari, Minja Marjomaa, Mirko Siikaluoma ja yksi hakija, joka ei halua nimeään julkaistavan.

Valintaa valmisteli rekrytointityöryhmä, johon kuuluivat OYY:n pääsihteeri Kauko Keskisärkkä, hallituksen puheenjohtaja Eetu Leinonen, edustajiston puheenjohtaja Janne Kilponen ja edustajiston varapuheenjohtaja Salla Karhunen.

Hakijoista rekrytointityöryhmän haastatteluun kutsuttiin Nikula, Putkonen, Juutilainen ja Siikaluoma. Hakijat haastateltiin 9.–11.6.

Rekrytointityöryhmä esitti edustajistolle Putkosen valintaa päätoimittajaksi. OYY:n edustajisto oli päätöksessä yksimielinen.

Juttua muokattu 5.3. Poistettu erään hakijan nimi tämän pyydöstä.

Julkaistu 17.6.2020

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue seuraavaksi

Hae Oulun ylioppilaslehden päätoimittajaksi 30.5.2021 mennessä!

Iida Putkonen

Uutiset

12.5.2021

Studying to go back to normal in autumn – Rector Jouko Niinimäki says teachers will decide

Iida Putkonen

In English

4.5.2021

Erkki Koiso-Kanttilan katu 1
2T-ovi, 1.krs
90570 Oulu

toimitus@oyy.fi
+358 40 526 7821