Avainsana: alumni

Miten viitata tieteelliseen tekstiin ilman että plagioi? Miten käy, jos opinnäytetyö ei menekään läpi vaan tuomiona on plagiointi?

Akateemisessa maailmassa toimimiseen kuuluu tietty määrä eettisiä kysymyksiä. Niiden vastaukset eivät kuitenkaan ole yksinkertaisia.

Tapaukset ovat aina erilaisia ja hyvin tulkinnanvaraisia, sanoo plagiointiepäilyjä selvittävä Riitta Keiski.

“Vaikka olen ollut mukana tutkimusetiikassa pitkään, tapaukset ovat erilaisia, vaikeita ja tulkintaan perustuvia, vaikka olisi kyse samasta plagiointiasiasta.”

Keiski toimii opetus- ja kulttuuriministeriön asiantuntijaelimen, Tutkimuseettisen neuvottelukunta TENKin, puheenjohtajana. Lisäksi Keiski on Aineen- ja lämmönsiirtotekniikan professori Oulun yliopistossa ja toimii Oulun yliopiston etiikkatyöryhmässä. Käytännössä hän valvoo, että hyvä tieteellinen käytäntö toteutuu koko Suomessa.

Hyvä tieteellinen käytäntö tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että tutkija toimii eettisesti sovittujen tapojen mukaan. Keiski kertoo, että hyvän tieteellisen käytännön loukkauksia on neljää erilaista.

“Loukkauksia ovat sepittäminen, plagiointi, havaintojen vääristäminen ja anastaminen. Sitten on myös piittaamattomuus, joka voidaan pahimmillaan laskea hyvän tieteellisen käytännön loukkaukseksi.”

Plagiointi tarkoittaa toisen tuottaman tiedon esittämistä omanaan. Havaintojen vääristäminen ja sepittäminen taas liittyvät tutkimustulosten vääristelyyn omaksi eduksi. Anastaminen voi olla kyseessä, jos on luvatta vienyt toisen tutkimusaiheen tai esimerkiksi kopioinut toisen rahoitushakemusta. 

Piittaamattomuus taas on monimuotoista huolimattomuutta ja laiminlyöntiä, joka voi osaltaan vääristää tutkimustulosten merkitystä tai aiheuttaa haittaa tutkimukseen osallistuneille.

Aiempaa enemmän epäilyjä

Viime vuosina hyvän tieteellisen käytännön loukkausepäilyjen määrä on kasvanut kymmenillä. TENKin toimintakertomuksen mukaan vuonna 2019 epäilyjä oli 34. Vuonna 2018 vastaava luku oli 40 ja aiempina vuosina vain 20 ja 25 välillä. Epäilyjen määrä on siis selvästi kasvussa. 

Vaikka edellisvuoden tilastoja ei ole vielä saatavilla, ei koronavuoden odoteta hidastaneen kasvua – pikemminkin toisin päin.

“Vuoden 2020 alussa tutkijoille lähetettiin kirje, jossa muistutettiin, että tässä ajassa voi tulla houkutus tehdä vilppiä. Esimerkiksi tekijän nimi on paljon helpompi jättää pois julkaisusta, kun ei olla läheisesti kontaktissa”, Keiski kertoo.

Kuinka yleisiä loukkaukset sitten ovat? 

Pahoja tapauksia tulee Keiskin mukaan Suomessa vastaan muutama joka vuosi, mutta epäilyjä taas senkin edestä. Silti, todettuja vilppitapauksia vuonna 2019 oli 13, kun vuonna 2017 vastaava luku oli 1. Myös ilmoitettujen tapausten ja turhien epäilyjen määrä on nousussa.

Vaikka julkisten epäilyjen määrä on kasvanut, ei Keiski usko, että kyseessä on varsinaisten loukkausten lisääntyminen. Pikemminkin kyseessä on lisääntynyt tietoisuus ja toiminta.

“Näkyvyys ja tiedeyhteisön tietoisuus ovat kasvaneet, mutta moni pillinpuhallus on perusteeton. Haluna voi olla esimerkiksi kostaa toiselle tutkijalle. Näiden erottaminen oikeista tapauksista on sitä työtä, mitä nyt valtakunnassa tehdään.”

Tieteeseen sotkeutuvat yhä useammin tunteet, Keiski kertoo. Hän muistaa esimerkiksi tapauksen, jossa plagioinnin ilmiantajana esiintynyt tutkija mustamaalasi epäiltyä mediassa ja esitti plagioinnin laajuudesta liioiteltuja tietoja, jonka seurauksena tilanne näytti pahemmalta kuin se oikeasti oli.

“Nykyään näkyy selvästi tapauksia, jossa on kyse kahden tutkijan välisestä kilpailusta ja katkeruudesta. Joskus akateemiset ristiriitatilanteet sotkeutuvat myös julkisuuteen.”

Vaikka toisen tutkijan mustamaalaaminen mediassa ei ole hyväksyttävää, kuuluu mediassa esiintyminen silti monen tutkijan työhön. Keiski näkee julkisuuden osana tutkijan tonttia, mutta toivoisi silti harkintaa julkisissa esiintymisissä.

“Usein media kysyy tutkijalta mielipiteitä. Vaikka tutkijalla on erilaisia mielipiteitä tai poliittisia kantoja, tulisi tutkijan olla tutkija myös julkisuudessa. Jos siihen sotkeutuu poliittinen tai joku muu ambitio, on se minusta hyvin kyseenalaista”, Keiski kertoo.

Kiristyvä kilpailu lisää kiusausta

Se, miksi tutkija päätyy loukkaamaan tieteellistä käytäntöä, on Keiskistä monimutkainen kysymys. Syitä löytyy useita ja ne tuntuvat lisääntyvän vuodesta vuoteen.

“Entistä kovempi kilpailu tutkimusrahoituksesta on yksi syy vilpin lisääntymiselle. Muita syitä ovat esimerkiksi kansainvälistyminen ja sektorien välisen tutkimuksen lisääntyminen, jopa avoin julkaiseminen tuo mukanaan omat tutkimuseettiset haasteensa”, Keiski kertoo.

Kansainvälisyyden ja sektorien eli myös yritysten ja tutkijoiden välisen yhteistyön ongelmakohtia ovat erilaiset standardit ja moraalit. Siinä, missä tutkija pyrkii objektiivisuuteen, voi yritys haluta ajaa omaa etuaan. Kansainvälisesti taas tutkimusetiikan opetus ja painotus vaihtelevat. Suomi on Keiskin mukaan esimerkillinen maa, josta jopa EU:n käytänteet ovat ottaneet oppia.

“Tiedeyhteisön valveutuneisuus näkyy siinä, miten yliopistot ovat ottaneet koulutukseen mukaan tutkimusetiikan”, hän sanoo.

Keiski opettaa itsekin tutkimusetiikkaa teknillisessä tiedekunnassa. Hän on opettanut etiikkaa eri muodoissa aina 1990-luvulta asti, jo silloin “kun plagiointia ei voinut tarkistaa copy-pastella”.

Miten opiskelija tai tutkija sitten päätyy loukkaamaan hyvän tieteen käytänteitä, hyvistä opeista huolimatta? Keiskin mukaan rikkeiden laajuus ja monimutkaisuus lisääntyy opintojen edetessä, mutta yleisin loukkausepäilyjen ryhmä on plagiointi.

“Kun opiskelija tekee gradua tai vaikka diplomityötä, plagiointi tulee vastaan. Nykyään, kun käytetään verkossa olevaa tietoa tai artikkeleita, on osattava referoida toisten tekemisiä oikealla tavalla. On osattava viitata toisen tekemään työhön oikein ja kiittää siitä, että joku on antanut oman tuottamansa tiedon julkisuuteen”, Keiski kertoo.

Tyypillisin ongelma tutkijoille taas on kirjoittajuus. Jokaisen tieteellisen julkaisun kohdalla on mietittävä, missä järjestyksessä prosessiin osallistuneiden kirjoittajien nimet mainitaan kirjoittajaluettelossa. Yksinkertaistettuna ensimmäiseksi pääsevä saa suurimman kunnian.

“Tutkijoita mietityttää, mitä täytyy tehdä, että voin olla ensimmäinen kirjoittaja. Kirjoittajuus on iso kysymys tutkijapuolella, mutta onneksi siihen löytyvät hyvät ohjeistukset.”

Yksinkertaiselta vaikuttava kysymys monimutkaistuu, kun yhtälöön lisätään tutkijan arjen kiire, kilpailu rahoituksesta ja paineet julkaista mahdollisimman paljon tiukalla aikataululla sekä mahdolliset eroavat mielipiteet ja moraalit kanssatutkijoiden kanssa.

Keiskin neuvo hyvän tieteellisen käytänteiden noudattamiseen on yksinkertainen: älä valehtele itsellesi niin onnistut toimimaan myös hyvien tieteellisten käytänteiden mukaisesti.