OYY otti kantaa Linnanmaan kampuksen muuttoon

Oulun yliopiston ylioppilaskunta otti kantaa Linnanmaan kampuksen muuttoon kaupungin keskustaan 23. maaliskuuta. Kannanoton toivotaan auttavan yliopiston hallitusta päätöksenteossa. OYY on ottanut aikaisemmin kantaa Linnanmaan kampuksen muuttoon marraskuussa 2019. Kannanoton taustalla on Oulun yliopiston aloittama kiinteistöstrateginen selvitys, jossa selvitetään Linnanmaan kampuksen tulevaisuutta. Vaihtoehtona on joko vanhojen tilojen remontointi, uuden kampuksen rakentaminen Linnanmaalle tai koko kampuksen siirtäminen […]

Oulun yliopiston ylioppilaskunta otti kantaa Linnanmaan kampuksen muuttoon kaupungin keskustaan 23. maaliskuuta. Kannanoton toivotaan auttavan yliopiston hallitusta päätöksenteossa. OYY on ottanut aikaisemmin kantaa Linnanmaan kampuksen muuttoon marraskuussa 2019.

Kannanoton taustalla on Oulun yliopiston aloittama kiinteistöstrateginen selvitys, jossa selvitetään Linnanmaan kampuksen tulevaisuutta. Vaihtoehtona on joko vanhojen tilojen remontointi, uuden kampuksen rakentaminen Linnanmaalle tai koko kampuksen siirtäminen Oulun kaupungin keskustaan. 

Kannanotossaan OYY toteaa kampuksen mahdollisessa muutoksessa olevan sekä mahdollisuuksia että uhkia. Uusi rakennus antaisi mahdollisuuksia uudenlaisille ja nykyaikaisille tiloille. Kampuksen uusi sijainti voisi ylioppilaskunnan mukaan myös parhaillaan nostaa Oulun profiilia opiskelijakaupunkina.

”Olemme pyrkineet selvittämään asiaa monesta näkökulmasta ja ylioppilaskunta suhtautuu muuttoon positiivisesti, kuitenkin edellyttäen, että opiskelijat ovat mukana uuden kampuksen suunnittelussa heti alusta alkaen”, tiivistää OYY:n puheenjohtaja Eetu Leinonen.

Ehdoksi muuttoon ylioppilaskunta asettaakin kannanotossaan sen, että opiskelijoiden ja henkilökunnan on saatava osallistua koko prosessiin. Tärkeää olisi, että kaikki olisivat tietoisia tulevista muutoksista ja pystyisivät vaikuttamaan sekä suunnittelussa että itse muutossa. OYY:n mukaan ennen kaikkea koko prosessissa on tärkeää toimiva tiedotus ja läpinäkyvyys.

Erityisen tärkeää OYY:lle uuden kampuksen rakentamisessa on huomioida kaikki erikoistilat, joita eri tieteenalat tarvitsevat. Lisäksi tilaa tulisi varata myös opiskelijoiden järjestötoiminnalle. Kannanotossa esitetään myös huoli yhteiskampuksen hajoamisesta, jos eri tiedeyksiköitä sijoitettaisiin eri kaupungin alueille. OYY perustelee huoltansa sanoen yhteiskampuksen edistävän poikkitieteellisyyttä ja opiskelijoiden yhteisöllisyyttä.

Jos uusi kampus tulee muuttamaan keskustaan, se tarkoittaa, että yhä useampi opiskelija haluaa muuttaa lähemmäs kampusta. Ylioppilaskunnan mukaan tämä edellyttää sitä, että kampuksen lähettyville on rakennettava tarpeeksi opiskelija-asuntoja. Lisäksi on huolehdittava, että joukkoliikenne kampukselle muualta Oulusta toimii jouhevasti.

Lopuksi OYY esittää lisäksi toiveensa siitä, ettei mahdollisia rakennusprojekteja Linnanmaalla, kuten uimahallia, peruutettaisi. Kannanotossaan OYY pitää tärkeänä Linnanmaan elinvoimaisuuden säilyttämistä.

”Toivomme myöskin, ettei kaupunki unohtaisi Linnanmaan ja Kaijonharjun alueiden kehittämistä, sillä nykyisen kampuksen siirrossa kestää yli kymmenen vuotta, joka on kuitenkin pitkä aika opiskella yhdellä alueella”, perustelee Leinonen.

Oulun yliopiston rehtori Jouko Niinimäki esittää muuton hallitukselle ja hallitus tulee päättämään aiheesta kevään aikana.

Petra Uusimaa

Tieteiden ja aatteiden historian maisteri, jonka mielestä mikään ei ole parempaa kuin kuppi tummapaahtoista kahvia ja hyvä kirja.

Lue lisää:

Yliopisto sulkee ovensa 18.3. – Käytöstä poistuvat 24/7-kortti, Linnanmaan liikuntahalli ja kirjastot

In English. Oulun yliopisto tiedotti eilen 16. maaliskuuta sulkevansa ovensa 13. huhtikuuta asti. Kaikki yliopisto-opetus siirtyy etäjärjestelyihin. Päätös tehtiin samana päivänä tehdyn hallituksen linjauksen seurauksena. Yliopisto sulkee kampukset huomenna keskiviikkona 18. maaliskuuta. Kampuksien sulkeutuessa kaikki yliopiston opetus siirtyy etänä järjestettäväksi, Zoom- ja Teams-palveluiden kautta. Myös opetusharjoittelut on keskeytetty. Jatkossa opiskelijat eivät pääse kampuksille enää ennen […]

In English.

Oulun yliopisto tiedotti eilen 16. maaliskuuta sulkevansa ovensa 13. huhtikuuta asti. Kaikki yliopisto-opetus siirtyy etäjärjestelyihin. Päätös tehtiin samana päivänä tehdyn hallituksen linjauksen seurauksena.

Yliopisto sulkee kampukset huomenna keskiviikkona 18. maaliskuuta. Kampuksien sulkeutuessa kaikki yliopiston opetus siirtyy etänä järjestettäväksi, Zoom- ja Teams-palveluiden kautta. Myös opetusharjoittelut on keskeytetty.

Jatkossa opiskelijat eivät pääse kampuksille enää ennen huhtikuuta. Opiskelijoiden 24/7-kortti lakkaa toimimasta yliopiston tiloissa 18. maaliskuuta. Yliopiston ohjeistus on, että opiskelijan tulee noutaa omaisuutensa kampuksilta tämän päivän, tiistai 17. maaliskuuta, aikana.

Yliopisto ilmoitti koronaviruksen aiheuttamista erikoisjärjestelyistä jo viime viikolla. Tällöin tiedossa oli siirtyminen etäopetukseen, suurien yleisötilaisuuksien peruminen sekä vaihto-opiskelujaksojen keskeyttäminen. Nyt toimenpiteet laajentuvat, kun Suomen hallitus linjasi, että oppilaitokset tulee sulkea. Myös yli kymmenen ihmisen julkiset kokoontumiset on kielletty ja kunnalliset harraste- ja liikuntapaikat suljetaan.

Rajoitukset tarkoittavat yliopiston kannalta sitä, että aiemmista tiedoista poiketen yliopiston palvelut suljetaan kokonaan. Rajoitusten takia sulkeutuvat yliopiston kirjastot, Linnanmaan liikuntahalli ja kuntosali sekä kasvitieteellisen puutarhan yleisönäyttelyt. Myös useat harraste- ja ainejärjestöt ovat sulkeneet kiltahuoneensa ja peruneet tapahtumiaan uusien rajoitusten johdosta.

Oulun yliopiston kirjaston toimipaikat suljetaan 13. huhtikuuta asti. Kirjaston ollessa suljettuna kaikki asiakkaiden lainat uusitaan automaattisesti, kirjasto tiedottaa. Myöhästymismaksuja ei kerry kirjaston ollessa kiinni.

Opiskelijaravintolat joutuvat myös muuttamaan toimintaansa rajoitusten puitteissa. Unirestan toimitusjohtaja Kaija-Liisa Silvennoinen kertoo, että kampusravintoloista kaikki paitsi Medisiina tullaan sulkemaan tämän viikon aikana. Tämä tarkoittaa Linnanmaalla Kastaria, H2O Campusta ja Campus Shopia.

Keskustassa sijaitseva Vanilla sen sijaan pysyy auki. Vanilla ja Medisiina tarjoavat jatkossa opiskelijahintaista ruokailua, myös take away-annoksia. Kela on antanut opiskelijaravintoloille poikkeusluvan myydä opiskelijahintaisia aterioita take away -tuotteina 31.5. asti.

Uniresta Oy on Oulun yliopiston ylioppilaskunnan ja Oulun ylioppilasapu ry:n omistama.

Juvenes Oy tiedotti 19. maaliskuuta pitävänsä ravintola Foodoon avoinna. Foodoosta Linnanmaan kampukselta voi hakea opiskelijalounasta valmiiksi pakattuina annoksina ravintolasta.

Päivittyvät ohjeet koronan vaikutuksista opiskeluun löydät Oulun yliopiston nettisivuilta.

Juttua päivitetty 13.19: Lisätty Unirestan toimitusjohtajan vastaukset.

Päivitetty 19.3. 11.16: Lisätty tieto Juveneksen palveluista.

Iida Putkonen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Tiedeviestinnän maisteri ja glögin ympärivuotinen kuluttaja. Etsii revontulia, riippumattoja ja juuri oikeita sanoja.

Lue lisää:

Oulun yliopisto ja korona: miten opiskelu turvataan, kuinka käy järjestötoiminnan ja vapun?

Oulun yliopisto pyrkii siirtymään etäopetukseen ja -opiskeluun koronan leviämisen estämiseksi. Yliopiston linjaukset vaikuttavat niin opintoihin kuin vapaa-aikaan.

Read this article in English.

Oulun yliopisto on päivittänyt ohjeistustaan COVID-19-viruksen suhteen 12. maaliskuuta. Aiemmin yliopisto linjasi, että epidemia-alueelle ei tulisi matkustaa ja alueelta palanneiden tulisi tehdä etätöitä. Eilen yliopisto tiedotti, että se tulee jatkossa lisäämään henkilöiden välistä etäisyyttä, jotta korona ei leviä yliopistolla. Käytännössä tämä tarkoittaa etätöitä niin henkilökunnalle kuin opiskelijoille.

Yliopiston päätösten taustalla vaikuttavat oululaisilla yliopisto-opiskelijoilla todetut tapaukset. Oulun yliopiston opiskelijoilla todettiin 17 uutta tapausta 12. maaliskuuta. Tapaukset ovat yhteyksissä Itävallan hiihtokeskuksiin. Altistuneet opiskelijat on asetettu karanteeniin 13. maaliskuuta.

Lisäksi yliopiston toimenpiteisiin vaikuttaa se, että Suomen hallitus päätti eilen 12. maaliskuuta toimenpiteistä koronaepidemiaa vastaan suojautumiseksi. Hallitus suositteli, että kaikki yli 500 hengen yleisötilaisuudet perutaan 31. toukokuuta saakka. Myös matkustamista ja muiden tilaisuuksien järjestämistä tulisi hallituksen mukaan harkita ja ei-välttämätöntä toimintaa kuten lähikontakteja harrastetoiminnassa tulisi vähentää.

Rajoitusten seurauksena yliopisto on esimerkiksi siirtänyt kevään tohtoripromootion syksylle 2020.

Opetus tapahtuu verkossa, läppärit opettajille

Oulun yliopisto suosittelee etätyön lisäämistä ja kertoo lisäävänsä etäopetusta. Flunssaoireista kärsivät eivät saa osallistua luennoille, tentteihin eivätkä tulla kampuksille.

Käytännössä etäopetus tapahtuu siten, että opettajat järjestävät luennot verkossa.

Yliopiston tietohallintojohtaja Kari Keinänen kertoo, että yliopisto valmistautuu tarjoamaan kaikille opettajille kannettavan tietokoneen opetuksen takaamiseksi.

”Yliopistolle tilattiin 209 kappaletta tietokoneita: kaikki mitä toimittajalla oli varastossa. Sillä pyritään varmistamaan, että myös opettajille on tarvittaessa käytössä kannettavat tietokoneet, jotta he pystyvät antamaan opetusta verkossa”, Keinänen kommentoi ylioppilaslehdelle 13. maaliskuuta.

Tietohallintojohtaja kertoo, että arvion mukaan 300 opettajaa saattaa tarvita tietokonetta. Jos tilatut koneet eivät riitä, otetaan opetuskäyttöön osittain myös läppärilainaamon koneita.

”Läppärilainaamon koneet ovat opiskeloiden käytössä myös jatkossakin, niin kauan kuin siellä on koneita. Niissä on tällä hetkellä 140 kappaletta normaalikäytössä.”

Sujuvan opetuksen turvaamiseksi yliopisto järjestää koulutuksia opetushenkilökunnalle, Keinänen kertoo.

”Järjestämme ensi viikolla webinaareja, joissa pyritään kouluttamaan opettajia käyttämään verkko-opetuksen välineitä. Muotoilemme uudelleen tukipalveluita opettajille, että pystymme auttamaan heitä, kun he tekevät töitä etänä.”

Myös opiskelijat, joilta ei löydy tietokonetta etätöihin on huomioitu. Koulutusrehtori Helka-Liisa Hentilä kertoi 12. maaliskuuta, että opetus pyritään tarjoamaan myös mobiililaitteille sopivalla tavalla. Myös tähän on tulossa ohjeistusta ja tukea opiskelijoille.

Oulun yliopiston kirjasto tiedotti perjantaina 13. maaliskuuta, että asiakaspalvelu lopetetaan toistaiseksi maanantaina 16. maaliskuuta. Kirjaston käyttäminen, kirjojen lainaaminen ja palauttaminen ovat yhä normaalisti käytössä automaattien avulla. Tiedekirjasto Pegasuksen aukioloajat rajataan 8–17 välisiksi arkipäivisin. Kirjasto on toistaiseksi lauantaisin kiinni huomisesta 14. maaliskuuta alkaen. Lääketieteen kampuksen sekä Oamkin kirjastot ovat auki yhä normaalisti.

Opintoja tavalliseen tahtiin

Oulun yliopisto pyrkii turvaamaan opetuksen jatkumisen niin, ettei kenenkään opintojen suorittaminen hidastu epidemian takia. Opintotuki on sidonnainen opintojen etenemiseen ja Kela tarkistaa suoritetut opinnot syksyllä. Kuitenkin hyväksyttäviä syitä opintojen hidastumiseen ovat oma tai lähiomaisen sairaus tai muu vaikea elämäntilanne. Hyväksyttävää on Kelan mukaan koronaepidemiassa myös sairastumisen pelko.

Kela tiedotti 12. maaliskuuta, että opiskelijana sairastuessaan voi hakea normaaliin tapaan sairaspäivärahaa. Iltapäivällä 13. maaliskuuta Kela tiedotti Facebook-sivuillaan, että koronaviruksen aiheuttama poikkeustilanne tullaan ottamaan huomioon opintotuen päätöksissä. Opintotukea tullaan jatkossa maksamaan, vaikka opintojen suorittaminen olisi estynyt. Myös opintotuen enimmäisaikaa voidaan tarvittaessa pidentää.

Myöskään opintojen aloittamisen ei pitäisi viivästyä viruksen seurauksena. Yliopisto linjasi eilen, että vaikka yli 500 hengen tilaisuuksien kielto koskee myös korkeakoulun pääsykokeita, tullaan kokeet järjestämään rajoitteiden puitteissa erikoisjärjestelyin. Tavoitteena on järjestää kokeet niin, ettei enimmäishenkilömäärä ylity. Päätös kokeiden järjestelyistä tehdään kaikkien yliopistojen kesken ja suunnittelutyö on käynnissä. Ensimmäiset pääsykokeet Oulun yliopistolla on määrä järjestää 23. huhtikuuta.

Vaihto-opiskelu peruuntuu

Oulun yliopiston linja on, että kaikki vaihdossa olevat Oulun yliopiston opiskelijat palaavat Suomeen. Taustalla on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n linjaus siitä, ettei epidemia-aluetta voida enää määrittää tarkalleen, vaan korona voi tarttua missä tahansa.

Vaihdosta palatessa Oulun yliopisto korvaa ylimääräiset paluumatkojen kulut, joita matkavakuutus tai apuraha eivät kata. Opiskelijat saavat yliopiston mukaan myös pääsääntöisesti pitää vaihtoon myönnetyt apurahat vaihtojakson keskeytymisestä huolimatta.

Oulun yliopisto ja Oulun ammattikorkeakoulu suositelevat, että myös keväälle 2020 suunnitellut vaihtojaksot perutaan, eivätkä opiskelijat lähde vaihtoon.

Vaihdosta palatessa opiskelijoiden on tehtävä opintonsa etänä 14 vuorokauden ajan. Tarkemmat ohjeet vaihdosta palaamiseen on lähetetty SoleMove-järjestelmän kautta 12. maaliskuuta.

Vappu ja vapaa-aika etänä?

Toimenpiteet vaikuttavat opiskelun lisäksi myös opiskelijoiden vapaa-aikaan. Oulun yliopiston ylioppilaskunta OYY tiedotti harraste- ja ainejärjestöjä aiheesta 13. maaliskuuta. OYY suosittelee, että järjestöt harkitsevat tulevien tapahtumien järjestämistä vakavasti. Tulevissa tapahtumissa tulisi ottaa huomioon mahdollisuus osallistua etänä sekä riittävä käsihygienian varmistaminen, jotta korona ei pääse leviämään myöskään vapaa-ajalla. Myös OYY:n toimisto suljetaan toistaiseksi.

OYY suosittelee myös järjestöjen kiltahuoneiden sulkemista sekä hallitusten kokousten järjestämistä etänä. Syinä tähän tiedotteessa mainitaan tartuntatautien tehokas leviäminen pienissä, suljetuissa tiloissa.

Yli 500 hengen yleisötilaisuuksien peruminen toukokuun loppuun saakka vaikuttaa myös opiskelijoiden perinteiseen vappuun. Oulun teekkariyhdistys OTYn isäntä Riikka Haataja kommentoi asiaa lehdelle 12. maaliskuuta.

”OTY seuraa tilannetta koronaviruksen suhteen. Wapun suhteen huoleen ei
ole syytä, sillä Wappu tulee joka tapauksessa, tarvittaessa kokonaan
etänä Twitchin, Snapchatin, Instagramin ja muiden sosiaalisten medioiden
kautta. Tarkempaa tiedotusta seuraa lähitulevaisuudessa.”

Henkilömäärän ylittäviä tilaisuuksia ovat vapun aikaan muun muassa kirkkovenesoudut ja fuksiuitot.

Myös Oulun korkeakoululiikunta OKKL on toistaiseksi lakkauttanut kaiken toimintansa 13. maaliskuuta alkaen varotoimenpiteenä.

Oulun yliopisto tiedotti 12. maaliskuuta laajennetuista toimista koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Yliopisto kokoontuu jatkossa päivittäin keskustelemaan toimenpiteistä. Ajankohtaista tietoa löydät yliopiston nettisivuilta. Myös OYY on koonnut oman tietopakettinsa.

Tietoa koronaviruksesta löydät THL:n sivuilta. Toimintaohjeita sairaustapauksessa löytyy Oulun kaupungin sivuilta sekä YTHS:n sivuilta.

Juttua muokattu 13.3. 13.48. Lisätty linkki OYY:n infosivulle.

13.59: Lisätty tieto kirjastojen palvelumuutoksista. 14.17 Lisätty päivitys Kelan opintotukitiedotuksesta.

Iida Putkonen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Tiedeviestinnän maisteri ja glögin ympärivuotinen kuluttaja. Etsii revontulia, riippumattoja ja juuri oikeita sanoja.

Lue lisää:

Oulun yliopisto kieltää koronan epidemia-alueelle matkustamisen

Oulun yliopisto varautuu koronavirusepidemiaan kieltämällä matkustamisen epidemia-alueelle. Kielto koskee niin yliopiston henkilökuntaa kuin opiskelijoita.

Read the updated instructions by the University in English.

Oulun yliopisto kertoi tiedotteessaan 4. maaliskuuta, että jatkossa yliopiston työntekijät ja opiskelijat eivät saa matkustaa koronaviruksen epidemia-alueelle. Tällä hetkellä epidemia-alueeseen lukeutuvat Manner-Kiina, Italia, Etelä-Korea ja Iran. Alueella oleskelleiden tulee olla eristyksissä 14 päivää ennen yliopistolle paluuta. Vieraita alueelta ei oteta vastaan yliopistoon.

Tiedotteessaan yliopisto perustelee päätöstään kertomalla, että Maailman terveysjärjestö WHO on määritellyt uuden koronaviruksen kansainväliseksi kansanterveysuhaksi. Myös ulkoministeriö kehottaa välttämään matkustamista epidemia-alueelle.

Oulun yliopiston hallintojohtaja Essi Kiuru kertoo, että päätös tehtiin eilen illalla, kun Terveyden ja hyvinvoinninlaitos THL ilmoitti epidemia-alueiden nykytilanteesta.

Jos matka on välttämätön, esimerkiksi henkilöön kohdistuvan riskin välttäminen, voi hallintojohtaja sallia erityisluvan matkustamiseen. Kuitenkin yliopisto suosittelee matkustamisen välttämistä myös yleisesti, muuallekin kuin epidemia-alueelle.

”Noudatamme työnantajana samoja pelisääntöjä, mitä virallistiedotteissa linjataan”, hän sanoo.

Kiuru painottaa, että tällä hetkellä tärkeintä on saada ajankohtaista ja oikeaa tietoa ulos, etenkin tilanteen muuttuessa päivästä toiseen. Hän painottaa jokaisen yliopistoyhteisön ihmisen vastuuta epidemian ehkäisemisessä.

”Jokaisen ihmisen vastuulla on huolehtia omasta ja muiden hyvinvoinnista ohjeistuksen mukaan siten, ettei virus pääse leviämään meistä johtuvista syistä”, Kiuru sanoo.

Oulun yliopisto käynnisti epidemiaan varautumisen viime viikolla, kun keskiviikkona 26.2. aloitettiin varautumissuunnitelman laatiminen. Ensimmäinen versio suunnitelmasta on nyt tehty, Kiuru kertoo.

”Päivitämme suunnitelmaan toimenpiteet ja mietimme päivä kerrallaan, miten voimme eri skenaarioissa suojata yliopistoyhteisöämme. Haluamme myös varmistaa, että työt ja opinnot sujuvat mahdollisimman hyvin samalla kun riskit hallitaan.

Strategia ei rajoitu vain yliopiston työntekijöihin ja opiskelijoihin: toimenpiteet ulottuvat myös kampuksien palveluntarjoajiin. Kiuru kertoo, että esimerkiksi ravintoloitsijoilta ja siivouspalvelujen tuottajilta on pyydetty päivitetyt varautumissuunnitelmat.

Kaikesta huolimatta hallintojohtaja kertoo, että yliopisto suhtautuu asiaan rauhallisesti.

”Etenemme rauhassa ohjeiden perusteella ja toivotaan, ettei tämä tästä isommaksi muutu”, Kiuru toteaa.

Tällä hetkellä Suomessa koronatartuntoja on todettu seitsemän kappaletta. Matkustuskielto leviää mahdollisesti koskemaan myös muita maita, jos epidemia jatkaa leviämistään. Ajankohtainen tieto epidemia-alueesta löytyy Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivuilta.

Aiheesta korkeakouluopiskelijoille on tiedottanut myös muun muassa YTHS.

Iida Putkonen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Tiedeviestinnän maisteri ja glögin ympärivuotinen kuluttaja. Etsii revontulia, riippumattoja ja juuri oikeita sanoja.

Lue lisää:

OYY palkitsi aktiivisia toimijoita kunniamerkein – kunniamerkki PSOAS:in Jonne Kettuselle

Oulun yliopiston ylioppilaskunta jakoi 29.2.2020 60-vuotisjuhlassaan kunniamerkkejä ansioitunutta työtä opiskelijan hyvän elämän eteen tehneille toimijoille. Yhteensä kunniamerkkejä jaettiin 99 kappaletta. Kunniamerkkejä ovat esittäneet kanssaopiskelijat ylioppilaskunnan kunniatyöryhmälle, joka taas on tehnyt esityksen ylioppilaskunnan hallitukselle. Hallitus päättyi kunniamerkeistä 5. helmikuuta pidetyssä kokouksessa. Ylioppilaskunnan jakamista merkeistä korkea-arvoisin, kunniamerkki, myönnettiin Jonne Kettuselle. Kettunen on muun muassa toiminut ylioppilaskunnan hallituksen […]

Oulun yliopiston ylioppilaskunta jakoi 29.2.2020 60-vuotisjuhlassaan kunniamerkkejä ansioitunutta työtä opiskelijan hyvän elämän eteen tehneille toimijoille. Yhteensä kunniamerkkejä jaettiin 99 kappaletta.

Kunniamerkkejä ovat esittäneet kanssaopiskelijat ylioppilaskunnan kunniatyöryhmälle, joka taas on tehnyt esityksen ylioppilaskunnan hallitukselle. Hallitus päättyi kunniamerkeistä 5. helmikuuta pidetyssä kokouksessa.

Ylioppilaskunnan jakamista merkeistä korkea-arvoisin, kunniamerkki, myönnettiin Jonne Kettuselle. Kettunen on muun muassa toiminut ylioppilaskunnan hallituksen jäsenenä vuonna 2012 ja Oulun yliopiston hallituksen jäsenenä vuosina 2014-2019. Nykyään hän toimii Pohjois-Suomen opiskelija-asuntosäätiön hallituksen puheenjohtajana ja Uniresta Oy:n hallituksen jäsenenä. Edellinen kunniamerkki myönnettiin ylioppilaskunnan pitkäaikaiselle kanslistille Riitta Kalevalle viime vuonna. 

Lue lista kaikista palkituista alta.

OYY:N KUNNIAMERKKIEN SAAJAT 29.2.2020

Kunniamerkki

Jonne Kettunen

I luokan ansiomerkki

Benjamin Michelin

Hennamari Toiviainen

Jaana Isohätälä

Joni Ollikainen

Jussi Vaara

Miina-Anniina Heiskanen

Miriam Putula

Susa Vikeväkorva

Taneli Kastikainen

II luokan ansiomerkki

Aleksi Niskavaara 

Anni Karjalainen

Anni Siika-aho

Anri Kinisjärvi

Antti Nurmesjärvi

Asta Salomaa

Emilia Käsmä

Emma Karjalainen

Mirja Mustapirtti

Nuuti Vasari

Salli Kärkkäinen

Timo Välkky

Tino Nissinen

Uula Ranta

Ville Saviluoto

Vilma-Riikka Tiittanen

Zacharias Hellberg

III luokan ansiomerkki

Aleksi Penttilä

Anniina Puhilas 

Antti Kiviniemi

Asta Rukajärvi

Edgar Minyoi

Emilia Välimäki

Erno Oikarinen

Essi Siponen

Eveliina Laitinen

Eveliina Leskelä

Henry Vähätaini

Iia Paloheimo

Ilmari Nousiainen

Irena Saarinen

Janne Welling

Jasmin Puska

Jenna Onnela

Johanna Sirviö

Johannes Pakanen

Jonna Hyttinen

Joonas Tauriainen

Juha-Antti Rankinen

Karoliina Harvala

Laura Niskanen

Laura Salonen

Lauri Koskela

Lotta Höök

Mari Lantto

Marika Tikkanen

Marjut Hautamäki

Marketta Tahvanainen

Mika Petäjäjärvi

Minttu Eskonniemi

Mira Huttunen

Mitja Kärki

Niko Kulmala

Noora Alatainio

Okke Nikkinen

Olli Joki

Otso Kassinen

Pyry Lahdenperä

Päivikki Salo-oja

Riika Poutanen

Riikka Lehtonen

Roosa Heinonen

Santeri Kokkonen

Sara Hagelberg

Sara Huusansaari

Sini Pekki

Sonja Riikonen

Sonja-Maria Turkki

Stiina Pakonen

Stina Huhtela

Tapio Immonen

Taru Järvelä

Tatu Lappalainen

Tatu Palo

Teja Rönni

Terhi Alaviitala

Tiina Alaruikka

Tuomas Partanen

Valtteri Paakki

Valtteri Törmänen

Veera Hiltunen

Veera Juntunen

Venla Juntto

Viljami Viinikka

Ville Paananen

Vilma Ikonen

Wilma Ruotsalainen

Iida Putkonen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Tiedeviestinnän maisteri ja glögin ympärivuotinen kuluttaja. Etsii revontulia, riippumattoja ja juuri oikeita sanoja.

Lue lisää:

Linnanmaa, keskusta ja opiskelijakokemus – miten käy kampuksen?

Yliopisto tiedotti syksyllä kiinteistöselvityksestä, jossa yhtenä Linnanmaan kampuksen tulevaisuuskuvana oli kampuksen siirtäminen keskustaan. Rehtori Niinimäen mukaan uusi kampus olisi sijoitus nykyaikaan niin opiskelijoiden, ympäristön kuin kaupungin näkökulmasta.

Read this article in English.

Linnanmaan kampuksen muutto pääsi otsikoihin viime syksynä. Yliopisto aloitti marraskuussa kiinteistöstrategian selvityksen, jossa vaihtoehtoina kampuksen tulevaisuudelle ovat peruskorjaaminen, uudisrakentaminen tai muutto.

Selvityksen syiksi kerrottiin vanhentuva kampus ja korkeat tilavuokrat, jotka nousisivat entisestään, jos tiloja alettaisiin remontoida.

Muuttaisiko yliopisto todella Linnanmaalta, kysyttiin. Kyllä muuttaisi, vastaa nyt kiinteistöselvitystyön johtaja rehtori Jouko Niinimäki.

“Kysymys on strategisempi, kuin pelkästään vuokra”, Niinimäki aloittaa.

Rehtorin mukaan tilavuokra on neuvoteltavissa, mutta se ei ole ainoa ongelma, joka nykyisiä tiloja koskee.

“Rakennukset tulevat luonnostaan elinkaarensa päähän. Nykyinen kampus on palvellut tarkoitustaan hyvin 50 vuotta, mutta sen yhä vanhentuessa tulee eteen väistämättä joko peruskorjaus, uusi rakennus tai muutto.”

Miksi sitten muutto olisi parempi vaihtoehto kuin remontointi tai uudisrakentaminen tutulle Linnanmaan kampusalueelle?

Niinimäki kertoo päätöksen liittyvän koko yliopiston tulevaisuuteen ja tuleviin sukupolviin. Yhä pienemmät ikäluokat johtavat ennusteissa opiskelijamäärien laskuun, mikä vuorostaan tarkoittaa kiihtyvää kilpailua yliopistojen kesken.

“Oulun yliopiston tulee olla yhä vetovoimaisempi, jotta opiskelijoita saadaan myös muista kasvukeskuksista. Uudella kampuksella ja muutolla Oulun yliopistosta tulisi valtakunnallinen puheenaihe myös mediassa”, Niinimäki sanoo.

Muutto keskustaan näyttäytyykin rehtorille kiinteistökysymyksen sijaan mainekysymyksenä; keinona tehdä yliopistosta yhä houkuttelevampi. Sana, joka hänen puheessaan toistuu on opiskelijakokemus.

“Yhä useampi opiskelija näyttää haluavan asua keskustassa. Jos eläminen, opiskelu ja vapaa-aika olisivat samassa ympäristössä, olisi opiskelijan kokemus myös yliopistosta ja kampuksesta parempi.”

Niinimäen mukaan yliopisto pyrkii positiivisten kokemuksien lisäksi helppoon saavutettavuuteen. Uutta kampusta on kaavailtu rautatieaseman läheisyyteen, mikä takaisi helpomman siirtymisen kampukselle myös muilta paikkakunnilta saapuville.

“Aalto ja kaikki suuren sarjan yliopistot ovat liikenneyhteyksien keskellä. Keskeinen sijainti houkuttelisi opiskelijoita niin pohjoisesta, etelästä kuin idästä”, Niinimäki tiivistää.

Huolena hiilijalanjälki

Tulevan kampuksen suunnittelussa  tullaan ottamaan huomioon myös ympäristö ja hiilijajalanjälki.

“Linnanmaan kampus on vanha ja muodoltaan litteä. Täällä on isoja lasiseiniä, eikä rakennus ole energiatehokas”, Niinimäki kertoo.

Siirtämällä kampus keskustaan vähennettäisiin tarvetta yksityisautoilulle, mikä osaltaan vähentäisi yliopiston hiilijalanjälkeä.

“Nykyinen julkinen liikenne ei tule pysymään yhteiskampuksen perässä. Nyt jo saan palautetta opiskelijoilta, että bussilinjat ovat tukossa. Emme voi pyrkiä hiilineutraaliuteen ja nojata yksityisautoiluun kampukselle siirtymisessä.”

Yksityisautoilu on Niinimäelle ongelma myös opiskelijoiden kokemuksen kannalta: hän kertoo lukeneensa, että Helsingissä vain joka kolmas nuori hankkii ajokortin, eikä usko, että nuoret haluavat jatkossa autoilla opiskelupaikkaansa.

Vuosikymmenien projekti

Selvityksen on määrä valmistua tänä keväänä. Niinimäki kertoo pyrkivänsä tuomaan asian yliopiston hallitukselle huhtikuussa, jolloin hallitus linjaa onko edessä remontti, rakentaminen vai kampuksen muutto.

Jos hallitus päätyy puoltamaan muuttoa, muutokset tapahtuisivat kuitenkin vasta vuosien päästä. Yliopisto muuttaisi uusiin tiloihin tiedekunta kerrallaan. Arvioitu muutto sijoittuisi vuosille 2026–2040.

“Useimmat nykyiset opiskelijat eivät tulisi näkemään uutta kampusta nykyisen tutkintonsa puitteissa opiskelijoina”, Niinimäki sanoo.

Projektin suuruudesta huolimatta rehtori on positiivisin mielin, ja toivoo opiskelijoilta samaa.

“Oli ratkaisu mikä tahansa, opiskelijoiden hyvinvointi on aina mielessä. Tätäkin päätöstä tehdään opiskelijaa varten, jotta voidaan varmistaa hyvä opiskelukokemus.”

Millainen on uusi kampus?

Vaikka suunnitelmat uuden kampuksen rakentamisesta ovat vasta suunnitteluvaiheilla, on ideoita jo heitetty ilmaan. Sijaintina rautatieaseman läheisyys vaikuttaa jo lukkoon lyödyltä.

Keskustassa sijaitseva kampus näyttäytyy Niinimäelle myös keinona tuoda Ouluun elinvoimaa.

“Vaikka elinvoimaistaminen ei ole varsinaisesti yliopiston tehtävä, voisimme auttaa tuomaan vireyttä keskustaan ja tehdä osaltamme Oulusta vetovoimainen kaupunki.”

Inspiraationa uudelle kampusrakennukselle Niinimäki mainitsee oululaisarkkitehti Rainer Mahlamäen suunnitteleman Metropolian Myllypuron kampuksen.

Virallisia  suunnitelmia ei ole, vaikka Oulun yliopiston arkkitehtiopiskelijat suunnittelevatkin Mahlamäen ohjauksessa kurssityönään Niinimäen sanojen mukaan “leikkimielisesti” uutta kampusta.

“Uusi kampus olisi sijoitus nykyaikaan. Haluaisin sanoa opiskelijoille, että huoli pois!” Niinimäki tiivistää.

Iida Putkonen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Tiedeviestinnän maisteri ja glögin ympärivuotinen kuluttaja. Etsii revontulia, riippumattoja ja juuri oikeita sanoja.

Lue lisää: