Ammattilainen osaa tulkita koodien lisäksi asiakasta

Oulun yliopiston alumni ja ohjelmoija Teemu Kaukoranta kuvailee työtehtäviään monipuolisiksi. Oman työpanoksensa avulla koodari voi helpottaa muiden elämää.

Toisin kuin voi luulla, koodarit eivät ole kammioihinsa hautautuneita Matrix-erakkoja. Hyvät viestintä- ja vuorovaikutustaidot ovat osa työkalupakkia.

”Yksi tärkeimpiä ohjelmoijan ominaisuuksia on se, että osaa keskustella ihmisten kanssa. Kun asiakas tilaa projektin, on tärkeää, että osaa ottaa sen, mitä asiakas sanoo ja muuttaa sen ominaisuuksiksi ohjelmaan. Ei vain se, että osaat toteuttaa ohjelman teknisesti, vaan se, että ymmärrät asiakkaan tarpeen”, Solita Oy:llä työskentelevä Teemu Kaukoranta sanoo.

”Meidän ihmisten on vaikea hahmottaa mitä haluamme, ennen kuin meillä on toivottu ominaisuus edessämme. Sen takia pitää koettaa ymmärtää, mitä asiakas oikeasti haluaa – ei sitä, mitä asiakas luulee haluavansa.”

 

Määrätietoisesti kohti Oulua

Teemu Kaukoranta tiesi mitä halusi, kun hän muutti Raahesta Ouluun vuonna 2009. Hän kertoo tulleensa yliopistoon isoveljen perässä.

”Veljeni oli silloin Nokialla töissä, sitten kävi niin kuin kävi. Ehdin opiskella puoli vuotta ennen kuin hän muutti Helsinkiin töihin. Vanhemmat asuvat vielä Raahessa, on mukava olla heitä lähellä.”

Nokian veturin tai isoveljen lähtö eivät huolettaneet tietojenkäsittelytieteiden opiskelijaa.

”Sivuaineeni oli tietotekniikka. Nuoresta asti olen tykännyt olla tietokoneiden kanssa tekemisissä. Tuli kuljettua isoveljen jalanjäljissä, näin miten mielenkiintoista työtä hän teki. Tämä on hyvä ammatti”, Kaukoranta sanoo.

”En edes hakenut muualle. Tiesin, että tänne otetaan paljon hakijoita ja minulla oli hyvät lähtöpisteet. Olin aika varma, että jos mitään kauheaa ei tapahdu, pääsen opiskelemaan.”

Kaukoranta sanoo, että kun valmistautuu järkevästi, pitäisi opiskelupaikan saannin sujua hyvin.

Kun Kaukoranta aloitti opinnot, hän hakeutui heti opiskelijajärjestöjen toimintaan. Täysin tuntemattomaan hän ei hypännyt, koska Kaukoranta oli ollut jo lukiossa mukana Raahen lähiverkkotapahtumia eli laneja järjestävässä porukassa. Lanien tapahtumajärjestelyistä ja yhdistystoiminnasta otettiin vastuuta paikkakunnalta muualle muuttaneiden, vanhempien järjestäjien jäädessä pois toiminnasta.

”Yliopistossa tavoitteeni oli alusta alkaen tutustua ihmisiin, saada uusia kavereita ja olla mahdollisimman aktiivinen kiltatoiminnassa. Heti ensimmäisenä vuonna olin Blanko ry:n hallituksessa. Päätökseni oli hyvä, sillä sain paljon kavereita ja tuli käytyä tapahtumissa”, Kaukoranta kertoo suositellen kiltatoimintaan mukaan menoa.

Opiskeluaikojen kohokohta oli vaihto-opiskelu Hong Kongissa The Chinese University of Hong Kong -yliopistossa. Kaukoranta kehottaa harkitsemaan tosissaan vaihtoa, joka on hänen mielestään ainutlaatuinen tilaisuus tutustua eri maihin ja kulttuureihin.

”Järjestötoiminnassa mukana olo ja vaihdossa käynti ovat vaikuttaneet työllistymiseeni. Sain ensimmäisen alan työpaikkani toisena opiskeluvuonna, koska yhdistystoiminnassa mukanaolollani pystyin osoittamaan, että olen aktiivinen, sosiaalinen ja voin ottaa vastuuta.”

Kaukoranta sanoo, että harrastuksista on ollut hyötyä. Hän oli mukana perustamassa oululaista pelinkehityskerhoa Stage ry:tä.

”Sekin on vaikuttanut, että vapaa-aikana tuli koodailtua paljon. Hong Kongista tultuani sain työpaikan erään vaihdossa oppimani tekniikan ansiosta. On mukavaa saada asioita aikaan ja tutustua ihmisiin. Kun on monessa mukana, tapahtuu yleensä hyviä asioita.”

Pro gradun ytimenä oli koodi

Välillä on uskallettava tehdä rohkeita ratkaisuja. Kaukoranta oli työskennellyt puoli vuotta Indalgo Oy:llä, kun hän päätti irtisanoutua.

”Työpaikka oli mukava, mutta halusin tehdä gradun. Se ja aikaa vievä projektikurssi olivat tekemättä. Rutistin ne kasaan hieman yli puolessa vuodessa.”

Opinnäytteen aihe – modernien internetsivustojen selainsovelluksien reaktiivinen ohjelmointi – löytyi opiskelijoille järjestetystä seminaarista.

”Aihe kuulosti sellaiselta, josta minulla oli jo tuolloin näkemystä. Olin tehnyt web-sovelluksia jonkin aikaa. Halusin tehdä gradun, jossa voin ohjelmoida huomattavan määrän, jotta minun tarvitsisi kirjoittaa vähän vähemmän”, Kaukoranta naurahtaa.

”Vertailin kahta eri ohjelmointityyliä ja sitä, millaista koodia ne tuottavat, kun tyylejä seurataan.”

Suurimpana tavoitteena oli valmistua, vaikka arvosana olisi alempikin. Kaukoranta on tyytyväinen saamaansa ohjaukseen ja lopputulokseen, joka oli sittenkin odotuksia parempi.

”Usein näkee ihmisten venyttävän pro gradun valmiiksi saamista arvosanan vuoksi. Se on ymmärrettävää, kun graduun vuodatetaan omia ajatuksia. Siihen kulminoituu vuosien opiskelu, joten totta kai sen haluaa tehdä hyvin.”

Kaukoranta työllistyi hieman ennen valmistumistaan. Hän tutustui Pestipäivillä Ouluun toimiston avanneeseen Solita-yritykseen.

”Valmistuessa oli yllättävän vaikeaa tajuta, ettei ollut enää opiskelija. Oma identiteetti muuttui”, koodari pohdiskelee.

Iloisen ja avoimen Kaukorannan tekemä vapaaehtoistyö ei yllätä. Hän on mukana vetämässä kaikille tytöille ja naisille avoimia ClojureBridge -yhteisöä ja Rails Girls -työpajoja, joissa opetellaan koodausta.

Vaikka naiset ovat alalla vähemmistö, ei Kaukorannan mielestä mielikuva tietokoneista vain poikien juttuna ole todenperäinen.

”Ei ole mitään syytä, että ohjelmointi olisi vain miesten juttu. Työyhteisöjen monimuotoisuudesta ei ole mitään haittaa. Minulle olisi tärkeää, että kun jään eläkkeelle, työyhteisöt olisivat sukupuolijakaumaltaan ja monimuotoisuudeltaan tasaisempia. Uskon tasa-arvoon ja tasa-arvoisiin mahdollisuuksiin kaikille.”

 

Kuka?
Teemu Kaukoranta

» Valmistunut tietojenkäsittelytieteiden maisteriksi vuonna 2015 Tietojenkäsittelytieteiden laitokselta.
» Pro gradu -tutkielman aiheena oli ”Patterns in Reactive Programming: from Transformative to Reactive”.
» Töissä kuusihenkisen tiimin jäsenenä ohjelmoijana Solitalla.
» Oli opiskellessaan kiltajärjestö Blanko ry:n hallituksessa kaksi vuotta. Ensin rahastonhoitaja, sen jälkeen tapahtumavastaava. Mukana perustamassa oululaista pelinkehityskerhoa Stage ry:tä.
» Yliopisto-opinnoissa-parasta oli vaihto-opiskelu. Vaihdosta sai ainutlaatuisia muistoja, lomamatkatkin ovat erilaisia kuin vaihto-opiskelu.
» Haastavinta opiskeluissa oli saada kandi tehtyä. Kursseilla oli selkeät aikataulut, mutta kandin tekoa oli helppo venyttää. Hyvän ohjaajan rakentava ja nopea palaute auttoivat.
» Ensimmäinen selvästi oman alan työ oli TopOne Oy vuonna 2011.
» Unelmoi Indianapolis Colts -joukkueen Super Bowl -voitosta ja siitä, että saa oppia ammatissaan koko ajan lisää. Yliopisto-opiskelusta sai hyvän pohjan oppimiselle, siellä oppi oppimaan.

Maija Räsänen

Kirjallisuutta ja suomen kieltä opiskeleva toimittaja, joka rakastaa tarinoita niiden kaikissa eri muodoissaan.

Lue lisää:

Tilastotieteilijä luo kuvaa talouden tilasta

Työ on vienyt Tilastokeskuksen yliaktuaari Anna-Riikka Pitkäsen esimerkiksi Kazakstaniin konsultoimaan paikallista tilastovirastoa. Pitkäselle jäi hyvät muistot opiskeluajoista Oulussa. Punavihreiden opiskelijoiden järjestöä perustamassa ollut Pitkänen kokee, että järjestömaailmasta mukaan tarttunut osaaminen on tullut tarpeeseen työelämässä.

Keväällä 2008 tilastotieteiden ja kansantaloustieteen opiskelija Anna-Riikka Pitkänen oli tiukan paikan edessä. Yliopistojen tutkintojärjestelmä oli muuttunut kaksiportaiseksi, ja viimeinen mahdollisuus valmistua vanhan mallin mukaan maisteriksi oli kesäkuussa. Takarajaan oli enää kuusi viikkoa.

Pitkänen kaivoi pari vuotta aiemmin harjoittelussa saamansa aineiston esiin ja aloitti gradunsa. Hän on edelleen kiitollinen tilastotieteiden professori Markku Rahialalle, jonka pakeille pääsi ohjattavaksi ”varmaan kolme kertaa viikossa”.

Lopulta gradu valmistui noin viikkoa ennen deadlinea, ja Pitkänen sai onnellisesti maisterintutkintonsa.

”Onneksi tilastotieteellä oli niin vähän opiskelijoita, että henkilökunta ehti auttaa. Ja onneksi lempibaarini Nelivitonen oli juuri sen kevään remontissa, niin ei tullut mitään kiusauksia”, Pitkänen nauraa.

Nyt Anna-Riikka Pitkänen on ollut Tilastokeskuksen talous- ja ympäristötilastojen yksikössä töissä kuusi vuotta. Pitkänen vetää työkseen tiimiä, joka kerää tietoja yrityksiltä ja laskee niiden perusteella kuukausittain ilmestyvän tuottajahintaindeksin.

”Työni on minusta mielekästä ja kivaa, koska olen tosi kiinnostunut yhteiskunnasta. Tuntuu hyvältä olla tuottamassa tietoa, jota ilman ei osattaisi kuvata talouden isoja ilmiöitä”, Pitkänen sanoo.

Yliaktuaarin työ on vaihtelevaa: siihen kuuluu varsinaista tilastotuotantoa, tiimin työn koordinoimista sekä yritysten ja yksityishenkilöiden tuottajahintaindeksejä koskeviin kyselyihin vastaamista. Pitkänen on myös mukana kansainvälisessä konsultointiprojektissa, jonka tarkoitus on auttaa kehittämään Kazakstanin tilastovirastoa. Maan talous kasvaa täyttä häkää, ja myös tilastointia halutaan kehittää vauhdilla muiden maiden esimerkkien mukaan.

Pitkänen kokee, että tilastotieteen ja kansantaloustieteen opinnot Oulussa antoivat hänelle hyvän tietopohjan, jonka ansiosta työelämässä on ollut helppo oppia uusia asioita. Myös opiskeluaikana järjestömaailmassa hankituista opeista on ollut hyötyä työelämässä.

Pitkänen oli opiskelijana perustamassa Oulun punavihreät opiskelijat -yhdistystä, toimi sen puheenjohtajana ja istui yhden kauden Oulun yliopiston ylioppilaskunnan (OYY) edustajistossakin. Myös Sigma-killan tapahtumat tulivat tutuiksi.

”Järjestössä oppi, miten pidetään kokous, koordinoidaan tapahtuma ja ennen kaikkea tehdään asioita erilaisten ihmisten kanssa. Olen nostanut järjestötaustani esille myös työhaastatteluissa, koska se kertoo minusta ja siitä, että olen oikeasti kiinnostunut yhteiskunnallisista kysymyksistä.”

”Itseään kannattaa kuunnella”

Anna-Riikka Pitkäsen polku valmistumisesta unelmatyöhön ei ollut ihan suora. Valmistuttuaan Pitkänen lähti ensin Helsinkiin, missä hän työskenteli vuoden Kelan ATK-suunnittelijana.

”Töissä oli tosi kivaa ja mukava porukka, mutta kaipasin takaisin Ouluun. Niinpä lähdin Ouluun ja menin töihin pankkiin. Se taas ei ollut palkitsevaa, koska koin vain myyväni ihmisille palveluita, joita he eivät tarvinneet.”

Pitkänen oli keskustellut rahoituksesta väitöstutkimukselle, ja vaihtoi pankkimaailman OYSin psykiatrisen tutkimuspoliklinikan keräämiin aineistoihin. Tarkoitus oli tutkia tilastollisin menetelmin vaikeita mielenterveyden häiriöitä. Tutkimusaineisto koostui vakavista psyykkisistä sairauksista kärsivien ihmisten potilaskertomuksista. Pian Pitkäsestä alkoi tuntua, ettei aineistoa tehnyt mieli klikata aamulla auki.

”Tilastotieteilijän opinnot eivät sinänsä valmenna olemaan tekemisissä rankkojen asioiden kanssa. En jaksanut työstää aineistoa kuin muutaman kuukauden. Tajusin, että on parempi vaihtaa työpaikkaa, ja hain töitä Tilastokeskukselta.”

Vaikka Pitkänen koki tutkimusaiheen tärkeäksi ja projektin jättäminen kesken harmitti, se oli ehdottomasti oikea ratkaisu. Hän sanookin urapolkuaan etsiville, että itseään kannattaa kuunnella, jos jokin työpaikka ei tunnu hyvältä. Ensimmäisen työsuhteen jääminen lyhyeksi ei ole pahinta, mitä voi tapahtua.

”Työ on kuitenkin iso osa elämää, joten työpaikalle pitäisi olla kiva mennä aamuisin”, Pitkänen kiteyttää.

Kuka?
» Valmistunut vuonna 2008 filosofian maisteriksi pääaineenaan tilastotiede. Opiskeli sivuaineinaan kansantaloustiedettä, yritysjuridiikkaa ja ympäristönsuojelua.
» Tilastotieteen pro gradu -tutkielma depression ja metabolisen oireyhtymän yhteydestä pohjoissuomalaisessa vuoden 1966 syntymäkohortissa. Vuoteen 2005 mennessä kertyneessä aineistossa tilastollista yhteyttä ei löytynyt.
» Yliopisto-opinnoissa parasta oli oppia lisää kiinnostavista asioista ja asua Oulussa, joka tuntui kotoisalta ja juuri sopivan kokoiselta kaupungilta.
» Haastavinta opiskeluissa oli epätietoisuus siitä, mihin kaikki oikein johtaa,  sekä taloudellinen epävarmuus.
» Ensimmäinen selvästi oman alan työ oli Kelassa ATK-suunnittelijan tittelillä.
» Töissä yliaktuaarina Tilastokeskuksen talous- ja ympäristötilastojen osastolla Helsingin Kalasatamassa.
» Unelmoi asumisesta ihanassa 1950-luvun asunnossa jollain yhteisöllisellä asuinalueella.

Veera Adolfsen

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan viestintäsihteerinä työskentelevä sosiologian opiskelija, jota kiinnostaa kieli.

Lue lisää:

Innostus kemiaan johti opettajuuteen

Kemiaa Oulun yliopistossa pääaineenaan opiskellut Marjo Weissenfelt ei aina tiennyt haluavansa opettajaksi. Luonteeseensa sopivalle alalle hän päätyi puolivahingossa.

Kempeleen lukiossa Kemiaa ja pääosin lyhyttä matematiikkaa vuodesta 2010 opettanut Marjo Weissenfelt kertoo pitävänsä työn vaihtelevuudesta.

Jokainen päivä on erilainen, kurssit ja oppilaat vaihtuvat ja kemian opetuksen työt vaihtelevat. Myös mukavat työkaverit ja työyhteisö saavat kiitosta.

Omassa opetuksessaan Weissenfeltiä kiehtoo uusien näkökulmien, menetelmien tai töiden etsiminen kemiassa, ja niiden kokeileminen yhdessä oppilaiden kanssa. Weissenfeltiä ilahduttavat motivoituneet oppilaat.

”On mukava nähdä oikeasti kemiasta tai matematiikasta kiinnostuneita oppilaita.”

Weissenfeltille oli lukiosta valmistumisen jälkeen selvää lähteä opiskelemaan Ouluun. Hän kertoo innostuneensa kemiasta jo yläasteella.

”Opiskelu ei ollut pelkkää teoriaa, sillä yläkoulussa kemian tunneilla sai tehdä kokeellisia töitä ja työskennellä enemmän käsillä tehden kuin muilla tunneilla.”

 

Enemmän käytäntöä yliopistoon

Opiskeluaikoja Weissenfelt muistelee lämmöllä. 18-vuotiaana Kajaanista Ouluun muuttanut Weissenfelt kulutti viikot viettäen opiskelijaelämää, ja viikonloppuisin hän palasi kotiin Kajaaniin.

Weissenfelt kertoo opintojen ohjauksen olleen hänen opiskeluaikanaan erilaista kuin nykyään.

”Silloin ei ollut niin paljon ohjausta. Itse piti ottaa asioista selvää ja opetella niitä kantapään kautta.”

Weissenfelt ei aluksi keksi mitään, mitä olisi tehnyt toisin opiskeluaikana.

”Olisin voinut lähteä vaihtoon, mikä harmittaa ehkä kaikkein eniten. Silloin ei ollut rohkeutta lähteä, ja nyt kun olisi, ei perheellisenä pysty yksin lähtemään reppureissaamaan ja näkemään maailmaa.”

Weissenfelt on ollut kemiasta kiinnostunut tutkijan lailla. Hän kertoo haahuilleensa aluksi, ja huomanneensa jossain vaiheessa hakevansa pedagogisia opintoja sivuaineeksi. Weissenfelt on tyytyväinen sivuainevalintaansa, sillä se vei hänet sinne, missä hän nyt on.

Yliopisto-opinnot Weissenfelt näkee hyödyllisinä ja kasvattavina.

”Antoisin vuosi opiskelujen kannalta oli vuosi, jolloin tein opetusharjoittelut. Opetusharjoittelussa oli paljon käytännönläheistä harjoittelua, suunnittelin esimerkiksi yhden kemian kurssin toisen opiskelijan kanssa ja seurasimme toisten opetuskertoja.”

Parannettavaakin Weissenfelt löytää teoriapainoitteisista opinnoista, ja hän toivoo, että suorittaessaan opetusharjoittelua olisi ollut enemmän käytännön opetusta ja vähemmän luentoja.

 

Näytteiden käsittelijästä opettajaksi

Ennen valmistumistaan kemian aineenopettajaksi Weissenfelt ehti työskennellä muun muassa Mobimatic Oy:llä tuotannon työntekijänä. Weissenfelt vitsailee olleensa Mobimaticilla ”johtotehtävissä”, sillä työnkuvaan kuului esimerkiksi erilaisten kaapeleiden ja joskus myös erilaisten kytkentöjen tekeminen.

”Johdottaminen oli pikkutarkkaa näpertämistä, ja varsinaista aivot narikkaan hommaa”, Weissenfelt naureskelee.

Weissenfeltin ensimmäinen oman alan työ oli Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen laboratoriossa, missä hän määritti järvikunnostuskohteiden fosforiadsorptioisotermejä sekä pääsi myös reissaamaan Kuusamoon näytteidenottoa varten.

Opetusharjoittelu osoitti Weissenfeltille hänen haluavan pelkästään kemian aineenopettajaksi. Opettaminen on hänelle luontevaa ja osa hänen perusluonnettaan. Niinpä hän ei hankkinut kemistin pätevyyttä.

Weissenfelt teki myös jonkin verran aineenopettajan sijaisuuksia Oulun ympäristökunnissa ennen valmistumistaan. Nykyinen työ tärppäsi hakemalla.

”Valmistuttuani keväällä 2010 hain töitä ympäri Suomen. Hain 30 paikkaan, ja sitten Kempeleestä sain töitä samana syksynä. Olisin päässyt myös etelään töihin, ja eräs rehtori taisi suuttua minulle, kun olin jo saanut töitä muualta”, hän naurahtaa.

Kuusi vuotta yhdessä paikassa on kuin lottovoitto nykypäivänä, sillä opettajia valmistuu koko ajan, ja heille on heikosti töitä tarjolla. Weissenfelt onkin erittäin onnellinen saadessaan olla töissä nykyisessä työpaikassaan.

 

Kuka?

» Marjo Weissenfelt
» Valmistunut 2010 filosofian maisteriksi pääaineenaan kemia. Sivuaineena opiskeli matematiikkaa, kasvatustiedettä ja fysiikkaa.
» Töissä Kempeleen lukiossa kemian ja matematiikan aineenopettajana.
» Yliopisto-opinnoissa parasta oli opiskeluaika kokonaisuudessaan.
» Haastavinta opiskeluissa oli elämän aikatauluttaminen, sillä osa asioista olisi vaatinut enemmän pohdintaa, kuin mihin itse oli valmis.
» Ensimmäinen oman alan työ oli harjoittelu Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen laboratoriossa.
» Kemian pro gradu -tutkielma käsitteli nestemäisiä biopolttoaineita ja niiden opetusta perusasteella ja lukiossa.
» Unelmoi omasta kesämökistä järven rannalla.

Heli Paaso-Rantala

Oulun yliopiston tiedeviestinnän opiskelija, joka ei aina pysy mukana maailman menossa.

Lue lisää:

Luovuutta laatikossa

Lukemisen ja kirjoittamisen parissa kasvanut Jukka Ahola oli helpottunut keksiessään, mitä hän haluaa tehdä työkseen.

Useimpien humanistien sivuainevalinnat luovat polun työelämään ja niillä voi erikoistua hyvin moneen alaan.

Englantilaisesta filologiasta keväällä 2012 valmistunut Jukka Ahola työskentelee copywriterina, eli tekstisuunnittelijana Polar Electrolla. Sitä ennen hän työskenteli mainostoimistossa.

Yliopistoon tullessaan Aholalla ei vielä ollut päämäärää työelämän suhteen. Tai oli sen verran, että hän halusi työskennellä kirjoittamisen parissa ehkä kirjailijana tai käsikirjoittajana. Helpotus oli, kun hän törmäsi copywriterin ammattiin.

”Copywriteriksi päädyin siten, että luin Suomen kielen opiskelijoiden Täppä-lehdestä, mihin alumnit olivat päätyneet töihin ja mihin suomen kielestä voi päätyä. Siellä oli copywriter ja aloituspalkat vieressä. Ajattelin, että meikä voisi alkaa copywriteriksi, koska siinä maksetaan luovuudesta.”

Se kuulosti Aholan korvaan unelmalta, ja hän lähti ohjautumaan kohti tekstisuunnittelijan ammattia: haki eri mainostoimistoihin töihin ja teki freelancerina pieniä töitä, jotta sai käsitystä ammatista.

”Kannattaa ottaa mahdollisimman paljon selvää alasta, jolle haluaa: millaista se on ja mitä siellä vaaditaan. Ja hankkia työkokemusta”, Ahola neuvoo.

Opiskeluihin Aholan oivallus vaikutti siten, että hän otti sivuaineeksi suomen kielen lisäksi markkinoinnin. Hän kutsuu sitä taloustieteiden pehmeäksi puoleksi.

”Se sopi hyvin humanismin jatkeeksi.”

Spontaaniutta ikävä

Ahola kokee oman yliopistoaikansa työkalujen oppimisena. Hän keräsi työkalupakkiinsa kielten työkalut eli suomen ja englannin.

”Toinen mitä yliopisto opetti, ja mikä jälkeenpäin kuulostaa kliseeltä, oli tiedon käsittely ja tiedon omaksuminen sekä se, että tietoa pystyi tuottamaan niin, että joku muukin saattoi ymmärtää sen.”

Opiskelu yliopistossa kasvatti myös ihmisenä, sosiaalisena eläimenä.

”Ryhmätyöt ja teatteriharrastus opettivat ryhmässä toimimista. Kaikki elämänkokemukset yliopistoaikana opettivat, kasvattivat ihmisenä ja veivät eteenpäin, olivat ne sitten hyviä tai huonoja.”

Aholaa harmittaa, että opiskelijat halutaan yliopistosta nykyään mahdollisimman nopeasti pois.

”Kuka sinne työelämään niin kiireesti haluaa? Hyvällä muistelen opiskeluaikoja, spontaaniutta ja nuoruutta.”

Markkinointitekstien parissa työskentelevä Ahola on aina elänyt kirjoitusten ja kirjoittamisen maailmassa. Nuorena hän vietti kesät lukien ja alkoi kirjoittaa novelleja 12-vuotiaana. Hän voitti Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopiston kirjoituskilpailun vuonna 2010 ja J. H. Erkon novellikilpailun vuonna 2012. Voittoja edelsi monta yritystä eri kirjoituskilpailuissa.

”Se oli asioiden kokeilemista ennen kuin voitin. Sata kertaa hävisin ja sitten voitin. Siten löysin avaimen moneen asiaan.”

Edelleen novelleja kirjoittava Ahola pitää markkinointia yhtä lailla luovana.

”Mielestäni markkinointi ja kaunokirjallisuus  eivät ole kovin kaukana toisistaan, vaan yllättävän lähellä. Markkinointi on luovuutta laatikossa. Siinä on tietty pyrkimys ja voi olla hyvinkin haastavaa ja luovaa sekä palkitsevaa keksiä se ratkaisu.”

Markkinoinnin ja kaunokirjallisuuden ero on Aholan mielestä tunneskaalan laajuus. Markkinoissa on käytettävissä vähemmän tunteita.

”Ei saa kauheasti loukata ketään. Jos loukataan, se tehdään laskelmoidusti. Ylipäänsä tylpät tunteet jäävät pois, ja markkinoinnissa on vain kirkkaita värejä. Kaunokirjallisuus laajentaa sitä tunneskaalaa syvemmälle ja pidemmälle. Markkinoinnin parissa työskentely näkyy omissa kaunokirjallisissa teksteissäni niin, että siellä mennään harmaan eri sävyissä.”

Kuka?

» Jukka Ahola

» Valmistunut vuonna 2012 Oulun yliopistosta filosofian maisteriksi pääaineenaan englantilainen filologia.

» Yliopisto-opinnoissa parasta oli spontaani yhteisöllisyys, kaverit ja yhdessä tekeminen. ”Minä päivänä tahansa saattoi keksiä jotain uutta tekemistä porukalla ja heittäytyä hetkeen.”

» Haastavinta opiskeluissa oli aloittaminen ja oman yhteisön luominen. ”Kun se oli luotu, kaikki oli helpompaa.”

» Ensimmäinen oman alan työ oli copywriter oululaisessa mainostoimisto Siberiassa. Työskenteli opiskeluiden ohessa tutkimusassistenttina Oulun yliopistossa humanistisessa tiedekunnassa.

» Englantilaisen filologian pro gradu -tutkielma käsitteli elokuvadialogia ja sitä mitä tapahtuu elokuvakäsikirjoituksen ja lopputuotteen välissä.

» Töissä copywriterinä Polar Electrolla Kempeleessä.

» Unelmoi, että saisi nukkua pitkään maanantaisin.

Minna Koivunen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja, joka pyrkii ymmärtämään maailmaa pala palalta, oppii joka päivä jotain uutta ja rakastaa uimista. Twitter: @koominna

Lue lisää:

Arkeologi löysi itsestään viestijän

Instagram ja Facebook eivät perinteisesti kuulu arkeologin työkalupakkiin, mutta sosiaalisen median asiantuntija Riikka Harjula yhdistää työssään sujuvasti museoalan ja viestinnän viimeisimmät trendit.

Oulun museo- ja tiedekeskus luupin sosiaalisessa mediassa seikkailee punatukkainen piirroshahmo Lulu, joka kertoo ajankohtaisista näyttelyistä ja tapahtumista. Lulun takaa löytyy niin ikään punatukkainen sosiaalisen median asiantuntija Riikka Harjula.

Harjula vastaa Tiedekeskus Tietomaan, Oulun taidemuseon, Kierikkikeskuksen, Pohjois-Pohjanmaan museon ja Turkansaaren ulkomuseon yhteisten sosiaalisen median kanavien sisällön tuotannosta ja suunnittelusta. Työpäivät ovat varsin vaihtelevia, sillä hän saattaa vierailla kahdessa tai kolmessakin kohteessa päivän aikana. Sosiaalinen media on vietävä sinne missä tapahtuu.

”Museoilla on edelleen korkeakulttuurin leima, mutta somen avulla voi madaltaa ihmisten kynnystä tutustua eri kohteisiin. Museot taipuvat someen oikein mainiosti, enkä keksi mikä ala ei taipuisi”, Harjula pohtii.

Viestinnän tehtävät eivät olleet Harjulan suunnitelmissa vielä lukioikäisenä, sillä hänestä piti tulla tutkija. Historiasta kiinnostunut ylioppilas valitsi pääaineekseen yleisen arkeologian Oulun yliopistossa, koska ”siinä pääsi ulos tekemään”. Harjoittelujaksot arkeologisilla kaivauksilla veivät kirjaimellisesti esihistorian äärelle.

Valmistumisen jälkeen hän päätyi kuitenkin jatko-opintojen sijaan Tiedeviestinnän maisteriohjelma Tiemaan.

”Alle parikymppisenä urasuunnittelu oli vaikeaa, ja vasta arkeologian opintojen aikana opin tuntemaan itseni paremmin. Tiema puolestaan oli hyvin käytännönläheinen ja sen ansiosta olen ennen kaikkea viestijä. Koulutus muutti identiteettini”, Harjula kertoo.

Työpaikkana some

Yliopisto-opintojen jälkeen Harjula on työskennellyt viestinnän suunnitteluprojekteissa Oulun ammattikorkeakoulussa ja Oulun kaupungilla. Tälläkin hetkellä hän vastaa Luupin verkkosivu-uudistuksesta sosiaalisen median suunnittelun ohella.

Nykyistä työtään Harjula kuvaa lottovoitoksi, sillä hän voi hyödyntää sekä viestinnän osaamistaan että museoympäristön tuntemustaan. Sosiaalinen media vaatii kuitenkin jatkuvaa kouluttautumista ja Harjula pitää ammattitaitoaan yllä esimerkiksi lukemalla blogeja. Työssään hän myös valokuvaa ja tekee videoita.

Työn monipuolisuudesta huolimatta hän pitää itseään ennen kaikkea sisällöntuottajana ja tarinoiden kertojana.

”On paljon koulutuksia, joissa kerrotaan, miten käyttää jotain sosiaalisen median sovellusta. Minusta tärkeämpää on ymmärtää somen merkitys brändin rakentamisessa. On eri asia käyttää sosiaalisen median kanavia yksityishenkilönä kuin yrityksenä”, Harjula avaa somen roolia viestinnässä.

Omaakin some-profiilia kannattaa miettiä, etenkin jos aikoo viestintäalalle töihin.

”Myönteinen jälki somessa antaa myös työnantajalle aktiivisen kuvan ja mahdollistaa oman osaamisen esiintuomisen esimerkiksi lisäämällä ansioluetteloon linkin omaan profiiliin”, Harjula vinkkaa.

Yliopisto kaipaa luovuutta

Työelämässä Harjula on löytänyt oman tapansa katsoa viestintää. Hän rakastaa isojen kokonaisuuksien ja strategioiden hahmottelua, mutta välillä somessa saa hullutellakin. Uusia ideoita kehitellään koko työyhteisön voimin. Rohkeus ja mahdollisuus osallistua vetoavat myös yleisöön.

Harjulan mielestä yliopistossakin pitäisi kannustaa luovuuteen enemmän.

”Resurssit ovat joka paikassa tiukalla, mutta aina voi jättää jotain muuta tekemättä. Luovuudesta ei saa tinkiä.”

Omalla urapolullaan Harjula näkee olleen hyötyä etenkin siitä, että hän on uskaltanut tarttua tilaisuuksiin. Esimerkiksi hänen ensimmäinen julkaistu lehtijuttunsa oli kahden aukeaman artikkeli sotakoirien historiasta.

”Olisi sitä ehkä vähän lyhyemmälläkin jutulla voinut aloittaa”, hän nauraa.

Kaiken kaikkiaan Harjula on tyytyväinen opintojensa tarjoamaan osaamiseen. Humanistisessa koulutuksessa hän arvostaa etenkin yleissivistystä, jonka ansiosta hän muun muassa osaa puhua pohjoissaamea ja tuntee intiaanien skalpeeraustavat.

Lisääkin Harjula voisi vielä opiskella. Hänen haaveenaan ovat valokuvauksen tai graafisen alan opinnot. Ja on ovi tutkijanurallekin auki, siitä pitää huolen tällä hetkellä tauolla oleva väitöskirjaprojekti eläinkulttuurista yhteiskunnallisen murroksen kuvastajana.

”Suomessa vakityö on ihanne, mutta minusta ei saa liikaa urautua tiettyyn asiaan. Työ on jatkuvasti muuttuvaa, ja niin on myös oma identiteetti”, hän summaa.

Kuka?

» Valmistunut vuonna 2006 filosofian maisteriksi pääaineenaan yleinen arkeologia. Opiskeli sivuaineinaan museologiaa, taidehistoriaa, klassista arkeologiaa sekä saamea ja pohjoisia kulttuureja. Vuonna 2009 valmistui Tiedeviestinnän maisteriohjelmasta.
» Yliopisto-opinnoissa parasta olivat luennot, joilla sai paitsi tietoa, myös inspiroitui ja oppi itsestään.
» Haastavinta opiskelussa olivat pitkät englanniksi kirjoitetut teokset.
» Ensimmäinen oman alan työ työ oli freelance-toimittaja ja -valokuvaaja. Freelancerina työskentely lähti helposti käyntiin, mutta ei tuntunut omalta jutulta.
» Yleisen arkeologian pro gradu -tutkielma käsitteli saamelaisia noitahautoja. Tieman pro gradu -tutkielmassa tarkasteltiin Kierikkikeskuksen lehdistökuvaa. Ollut Kierikkikeskuksessa myös harjoittelussa opiskeluaikoinaan.
» Töissä Oulun museo- ja tiedekeskus Luupissa sosiaalisen median asiantuntijana.
» Unelmoi, että saisi remontin valmiiksi ja voisi olla omavarainen oman kasvimaan avulla.

Heidi Hahtola

Tiedeviestinnän opiskelija ja freelancer, joka kurkottaa usein oman käsityskykynsä ulkopuolelle.

Lue lisää:

Uraa on turha suunnitella

Kulttuuriantropologiaa opiskellut Päivi Vatka pitää projektipesteistä eikä välitä tietää, onko samalla alalla vielä kymmenen vuoden päästä. Nykyhetkeensä maahanmuuttajien kotoutumishankkeen parissa hän on silti tyytyväinen – vaikka tietää, että olisi voinut valita reittinsä myös toisin.

Päivi vatka, 37, ei murehdi tänään sitä, missä työpöytä sijaitsee kymmenen vuoden päästä.  Tärkeintä on se, että sellainen ylipäänsä on – paperia kun hanketyössä tunnetusti kertyy.

Tällä hetkellä työpiste papereineen löytyy Pohjois-Pohjanmaan ely-keskukselta, jossa Vatka työskentelee maahanmuuttajien kotoutumista tukevia palveluita kehittävässä Kotona Suomessa -hankkeessa.

Työpöytänsä ääressä hän ei juuri ehdi istua, sillä Pohjois-Suomen ja Kainuun aluekoordinaattorina Vatka on tien päällä jatkuvasti. Koordinaattorin työ vie Vatkan tapaamaan maahanmuuttajien kotouttamistyötä tekeviä ihmisiä eri oppilaitoksissa, kunnissa ja järjestöissä.

Viime vuonna startanneelle projektille riittää jatkoa ainakin kahdeksi vuodeksi.  Sen jälkeen Vatkan tie voi viedä taas muualle – minne, sitä hän ei tiedä, eikä oikeastaan välitäkään tietää.

”En harrasta urasuunnittelua, enkä vielä kaipaakaan vakipestiä.”

Vaihtuvuuden ihanuus

Oli kyseessä sitten urasuunnittelu tai puhdas johdatus, Päivi Vatkan ansioluettelosta erottuu kaksi määräävää piirrettä: projektiluonteisuus ja ihmiskontaktit.  Jo opiskeluaikanaan Vatka teki opintojen ohella asiakaspalvelutöitä – ja viihtyi niissä mainiosti. Valmistumisen jälkeen asiakaspalvelu vaihtui verkostoyhteistyöhön, jossa työtä tehdään yhdessä laajasti eri alojen ammattilaisten kanssa.

Ennen nykyistä pestiään Vatka työskenteli kaksi vuotta Rikosuhripäivystyksen Ulrik-projektissa ja kolme vuotta Oulun kaupungin maahanmuuttajanuorten ohjaus- ja neuvontapalveluita kehittävässä hankkeessa ja maahanmuuttajanuorten ohjaajana Byströmin nuorten palveluissa.

Vatka ei ahdistu työsopimusten päättymispäivästä. Määräaikaiset pestit, muutaman vuoden välein vaihtuvat työnkuvat ja erilaiset työtiimit ovatkin sopineet hänelle mainiosti.

”Tykkään kovasti hanketyöstä ja ihmisten kanssa työskentelystä. Jollei näin olisi, olisin kenties jo melkoisen masokistinen”, hän nauraa.

Vatkan osaamisalueeksi on muodostunut monikulttuurisuus- ja maahanmuuttajatyö. Suunta ei ollut selvillä vielä 1990-luvun lopulla, jolloin Vatka pohdiskeli yliopisto-opintojen aloittamista. Työskenneltyään useamman kesän museossa hän valitsi pääaineekseen arkeologian ja opinahjokseen Helsingin yliopiston.

Museoihin säilötyn historian sijaan hän kiinnostuikin ihmisestä. Arkeologia vaihtui Afrikan tutkimukseen, ja palettia kasvattivat vielä uskontotieteen ja kehitysmaatutkimuksen opinnot.

Opinnot ihmistieteiden parissa kiinnostivat, pääkaupunkiseutu opiskeluympäristönä sen sijaan ei. Kun gradun aloittaminen tuli lopulta ajankohtaiseksi, Vatka päätti ottaa opinnoissaan erätauon. Sen aikana hän pähkäili tulevaisuuttaan ja sen ohessa paiski kokopäivätöitä kansainvälisen yrityksen vastaanotossa.

Hengähdystauon jälkeen Vatka palasi opiskelemaan, mutta Helsingin sijaan opinnot jatkuivat nuoruuden maisemissa Oulussa. Afrikan tutkimuksen opinnoista kipinän monikulttuurisuuteen saaneelle Vatkalle kulttuuriantropologia tuntui järkevältä jatkolta.  Tieteenala keskittyy nimensä mukaisesti erilaisiin kulttuureihin ja siihen, miten ne vaikuttavat ihmisten käyttäytymiseen ympäri maailmaa.

Kenties ainevalintaan vaikutti myös raaka realismi. Vaikka oma kiinnostus alkoikin hahmottua Afrikan tutkimuksen opintojen aikana, Vatka tiesi, ettei sinänsä kiinnostavalta alalta töitä löytyisi – ellei sitten ollut halukas muuttamaan Afrikkaan.

Humanisti tallaa oman polkunsa

Kuten valtaosassa humanistisista pääaineista, kulttuuriantropologian opinnot eivät valmista yhteen ammattiin. Täysi valinnanvapaus on toisille täyttä tuskaa, toisille taas vallan mieluisaa. Vatka kuului jälkimmäiseen joukkoon. Yliopistovuosiensa parhaana puolena Vatka pitääkin niiden vapautta. Hän sai rauhassa kokeilla kaikenlaisia opintoja ja tunnustella sitä, mikä häntä lopulta kiinnostaisi.

”Helsingin yliopistossa saatoin testailla esimerkiksi latinan, egyptologian ja kansantieteen kursseja. Sain etsiskellä vapaasti sitä, mitä haluaisin opiskella.”

Kulttuuriantropologian opinnoista on ollut Vatkalle ammatillista hyötyä. Hänen mukaansa humanististen tieteiden opiskelu ylipäänsä auttaa tiedon hankinnassa, laajojen asiakokonaisuuksien hallinnassa, raportoinnissa ja tekstin tuottamisessa.

”Lisäksi antropologian opinnoissa opiskellaan vieraita kulttuureja, tapoja ja uskomuksia, jolloin asioita oppii katsomaan eri näkökulmasta. Opinnot, jotka ovat suoraan liittyneet esimerkiksi maahanmuuttoon, monikulttuurisuuteen ja rasismiin, ovat taas antaneet töihin todella hyödyllistä pohjaa.”

Kulttuuriantropologia ei siis tarjonnut oikotietä ammattiin, mutta niiden avulla Vatka loi itse pätevyytensä nykyiseen työhönsä. Hän pitääkin opiskeluvalintaansa onnistuneena.

”Vaikka se voikin kuulostaa hassulta – eihän moni edes tiedä, mitä antropologia on.”

Jossitellaan silti vielä hetki. Mikäli hän voisi aloittaa opiskeluvuodet sillä tietämyksellä mikä hänellä on tänään, valitsisiko hän jotain toisin?

Vastaus kysymykseen tulee välittömästi.

”Jos voisin valita toisin, olisin aloittanut psykologian opinnot jo aikaisemmin. Se oli yksi vaihtoehdoistani jo kauan, kauan sitten. Opiskelen nyt psykologian opintoja avoimessa yliopistossa.”

Psykologian opinnoista on Vatkalle hyötyä jo nykyisellä alalla esimerkiksi maahanmuuttajien traumojen ymmärtämisessä. Toisaalta psykologian opinnoista voisi vielä versoa aivan uusi urapolkukin. Vaikka aikamatkustus olisi mahdollista, yhtä hän ei silti vaihtaisi:

”Antropologian opinnot pitäisin edelleen mukana.”

Kuka?
Päivi Vatka

» Valmistunut vuonna 2009  filosofian maisteriksi kulttuuriantropologian pääaineesta. Opiskeli Oulussa sivuaineenaan monikulttuurisuusopinnot ja Helsingin yliopistossa Afrikan tutkimusta, uskontotiedettä, kehitysmaatutkimusta ja arkeologiaa.
» Yliopisto-opinnoissa parasta oli vapaus valita itselle mielenkiintoisia kursseja yli tiedekuntarajojen.
» Haastavinta opiskeluissa oli itsenäisyyden kääntöpuoli: opiskelu oli välillä yksinäistä puurtamista. Yliopisto-opiskelijalla ei ole yhtä luokkaa tai ryhmää, jossa opintoja suoritettaisiin samaan tahtiin muiden kanssa.
» Ensimmäinen oman alan työ oli projektiohjaajana Raha-automaattiyhdistyksen rahoittamassa Ulrik-hankkeessa. Siinä Rikosuhripäivystys-palvelua kehitettiin niin, että ulkomaalaistaustaiset rikoksen uhrit löytäisivät palvelun ja kynnys avun ja tuen hakemiselle madaltuisi. Pro gradu -tutkielma käsitteli oululaisten maahanmuuttajanuorten sosiaalista identiteettiä.
» Töissä Pohjois-Suomen ja Kainuun aluekoordinaattorina Kotona Suomessa -hankkeessa. Hankkeessa kehitetään maahanmuuttajien kotouttamistyötä tekevien asiantuntemusta ja osaamista. Tavoitteena olisi tehdä kotouttamispalveluista tasalaatuiset ja yhteneväiset koko maassa.
» Unelmoi päivän pidentymisestä ja aurinkoisen ajan lisääntymisestä.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää: