Kaikki tietävät, että kaikkea somessa nähtyä ei kannata uskoa. Mutta minä väitän, että sosiaalisessa mediassa ei kannata uskoa mitään.
Nyt.fi uutisoi, että radiojuontaja Jaajo Linnonmaa ja hänen julkkisystävänsä kommentoivat toistensa Instagram-kuvia nostaakseen seuraajamääriään. Kukaan ei tiedä varmasti, kuinka hyvin taktiikka oikein toimii, koska Instagram ei kerro algoritmeistään ja niiden toiminnasta julkisesti. Silti oletuksena on, että kun suositut käyttäjät tykkäävät tai kommentoivat Instagram-julkaisua, sen näkyvyys kasvaa.
Linnonmaalla ja hänen kavereillaan on oma viestiryhmä, jonka jäsenet pyrkivät pelaamaan tätä Instagram-peliä. Näitä ryhmiä kutsutaan Instagram-podeiksi, ja niistä kannattaa lukea tarkemmin Nytin jutusta.
Osa ihmisistä suivaantui Linnonmaan porukan toiminnasta siksi, että he kokivat, ettei kuvien sovittu tykkääminen ole aitoa. Kun julkaisuja kommentoidaan ja tykätään seuraajamäärät mielessä, reaktiot eivät ole rehellisiä.
Mutta onko mikään somessa lopulta aitoa?
Monet somehahmot tai sosiaalisessa mediassa aktiiviset organisaatiot ja brändit tavalla tai toisella alleviivaavat aitouttaan.
Esimerkiksi Skam-sarjasta tuttua Ulrikke Falchia kehutaan rehellisyydestä ja innostavuudesta, koska hän esittelee Instagramissa vatsamakkaroitaan tai meikitöntä naamaansa.
Yhtenä syynä aitouden korostamiseen saattaa olla se, että sosiaalisessa mediassa näkee niin paljon ylenpalttista silottelua ja feikkaamista. Instagram on täynnä suosittuja käyttäjiä, joiden somekuvat eivät näytä heiltä itseltään. Joidenkin sometähtien kuvat ovat jo niin photoshopattuja, ettei heitä enää tunnista edes ihmisiksi: vyötäröitä on kavennettu, peppuja pyöristetty ja mikä kamalinta, jopa lasten reisiä ja vatsoja on tasoiteltu. Juuri tällaisten ylisiloiteltujen tilien takia Instagram on tutkitusti mielenterveydelle haitallisin sosiaalinen media.
Vastapainona Instagramissa on myös feikkauksia paljastavia tilejä, jotka esittelevät rinta rinnan IG-tähtien versiot ja käsittelemättömät kuvat ja näin näyttävät, mitä kaikkea on muokattu.
Harjaantumaton silmä ei välttämättä erota kaikkia hienoisia silotteluja tai kavennuksia, mutta jokainen näkee kyllä, jos kuvia on muokattu reippaalla kädellä. Siksi vaarallisimpia saattavat lopulta olla ne käyttäjät, jotka ratsastavat näennäisellä rehellisyydellä.
Sosiaalisessa mediassa kaikki feikkaavat jotain, ja jotain jätetään aina näyttämättä.
Ulrikke Falch on kaunis, nuori ja mediaseksikäs myös vatsamakkaroineen ja aamu-unisine silmineen. Ulrikkella ei ole meikittömillä kasvoillaan esimerkiksi aknea, ruusufinniä tai pahaa silsaa.
Vitiligosta eli ihon pigmenttihäiriöstä tunnettu Winnie Harlow on iso tähti ja huippumalli. Hänellä tuskin olisi somessa miljoonia seuraajia, ellei hän olisi kaikissa kuvissaan niin upeasti stailattu, ammattilaisten meikkaama – ja superkaunis. Hänen aitoutensa ja ihailtu rohkeutensa sopii siis sosiaalisesti hyväksyttävään muotiin.
Mitä tästä kaikesta ajattelevat ne, joilla on ulkonäössään tai itsessään jotain sellaista, joita ei somessa koskaan näe, edes näiden “aitojen sometähtien” feedeissä?
Millä tavalla itsensä arvottaa mies, joka ei koskaan näe sosiaalisessa mediassa ketään itsensä kaltaista? Kenen tarinasta saa voimaa tyttö, joka syystä tai toisesta ei uskalla olla oma itsensä? Entä ne yksinäiset äidit, jotka kokevat jotain, joista eivät edes suorapuheisimmat äitibloggaajat puhu? Saati he, jotka eivät ole cissukupuolisia, joille some-esikuvia ei juuri ole tarjolla?
Entä jos ei sanottaisi, että joku on aito? Entä jos ei edes yritettäisi väittää, että on olemassa rehellistä somea? Osaisimmeko sitten suhtautua sosiaalisen median välittämiin epärealistisiin ihannekuviin terveemmin?
