Jokainen tietää, että möhläysten, kömmähdysten ja erehdysten todennäköisyys lisääntyy, kun on väsynyt tai stressaantunut.
Hoitaessani viime vuonna erästä työtehtävää tein sarjan päätöksiä, joista lähes jokaista pidin myöhemmin epäonnistuneina. Aloin ihmetellä, miten on mahdollista, että nyt itsestäänselvästi arviointivirheiltä vaikuttavat ratkaisut olivat alun perin tuntuneet järkeviltä, johdonmukaisilta ja ainoilta oikeilta.
Päättelin syyn löytyvän väsymyksestä ja stressistä, mutta vastaus ei tuntunut riittävältä. Halusin tietää täsmällisemmin, millainen arviointivirheen anatomia on.
Aloin etsiä lisätietoa. Eräs kollegoistani luki tuolloin Daniel Kahnemanin Thinking, Fast and Slow -kirjaa, ja hän suositteli sitä myös minulle. Kahneman on vuonna 2002 taloustieteen Nobel-palkinnon saanut psykologi, joka on tutkinut vuosikymmeniä päätöksenteon psykologiaa.
Havainnollistaakseen ihmismielen toimintaa Kahneman jakaa sen kahteen eri järjestelmään. Ensimmäinen niistä on nopea ja intuitiivinen, ja toinen hitaammin toimiva, loogisempi ja rationaalisempi. Hänen mukaansa käytämme ensimmäistä järjestelmää, kun paikallistamme jonkin äänen lähdettä tai vaikkapa laskemme paljonko 2 plus 2 on. Toista järjestelmää käytämme, kun annamme jollekulle puhelinnumeromme tai laskemme paljonko 12 kertaa 35 on.
Ensimmäinen järjestelmä on välttämätön, koska elämä olisi liian jähmeää ja vaivalloista, jos jäisimme miettimään kaikkia asioita pitkään. Vaikka suurimman osan ajasta ensimmäinen järjestelmä toimii mainiosti, nopeudessaan se on valitettavasti altis virheille. Tällaisia virheitä ovat esimerkiksi ankkurointivaikutus, haloefekti ja vahvistusvinouma.
Ankkurointivaikutus tarkoittaa, että mieli painottaa liikaa sille ensin tarjottua tietoa. Kahneman ja hänen kollegansa Amos Tversky tutkivat ilmiötä peukaloimalla onnenpyörää siten, että se pysähtyi joko lukuun 10 tai 65. Kun koehenkilö oli pyöräyttänyt pyörää, häntä pyydettiin kirjoittamaan numero ylös – joka siis oli joko 10 tai 65. Sen jälkeen koehenkilöiltä kysyttiin, mikä on afrikkalaisten valtioiden osuus Yhdistyneissä kansakunnissa. He, joilla onnenpyörä oli pysähtynyt numeroon 10, arvioivat osuuden pienemmäksi kuin he, joiden kohdalla pyörä osoitti numeroa 65.
Haloefektistä on kyse, kun henkilöön tai ilmiöön, jolla on jokin myönteinen ominaisuus, liitetään muitakin positiivisia piirteitä. Esimerkiksi kun ihailemasi poliitikko esittää jonkin uuden idean, olet alttiimpi pitämään ideaa parempana kuin inhoamasi poliitikon esittämänä, vaikka idea olisi täsmälleen sama.
Vahvistusvinoumaksi kutsutaan ilmiötä, jossa henkilö on taipuvainen etsimään, tulkitsemaan tai suosimaan sellaista tietoa, joka tukee hänen aiempia uskomuksiaan. Vahvistusvinoumaa esiintyy paljon tunteita herättävissä asioissa.
Nämä kolme edellä mainittua esimerkkiä ovat vain jäävuoren huippu. Loput voi selvittää lukemalla kirjan itse.
Kognitiivisten vinoumien opiskelu sai minut havahtumaan siihen, kuinka usein mainostajat, yhteiskunnalliset vaikuttajat ja edunvalvontakoneistot pyrkivät hyödyntämään niitä ajaessaan omaa agendaansa.
Se on yllättävän helppoa: täytyy vain ruuhkauttaa mielen toinen järjestelmä, joka on vastuussa logiikasta ja rationaalisuudesta. Silloin päätöksenteko siirtyy ensimmäiselle järjestelmälle, joka on nopea ja joka luottaa intuitioon – ja joka on alttiimpi virheille.
Kirjan luettuani luotan itseeni vähemmän, ja kyseenalaistan ajatuksenjuoksuani entistä enemmän. Olennaista oli huomata, että kukaan ei ole turvassa kognitiivisten vinoumien vaaroilta.
Kun sellaiseen lankeaa, sitä ei huomaa: juuri siinä piilee niiden vaarallisuus.
