Kategoria: Pääkirjoitus

Tänä kesänä tein kaksi asiaa, joita en arvellut koskaan tekeväni uudestaan.

Ensin menin ratsastustunneille, sitten ilmoittauduin opiskelijaksi syyslukukaudelle 2017. Molemmat vaativat tiukkaa psyykkausta, sillä kumpaakaan en ollut harrastanut enää vuosiin. Molempiin palaamista olin ajatellut toki usein, välillä aivan lakkaamattakin.

Alku on aina hankalaa, tässäkin asiassa. Ensimmäisellä ratsastustunnilla suoriuduin mainiosti, heti seuraavalla olin järjettömän sysihuono. Halusin lopettaa harrastuksen siihen paikkaan, katkaista raipan polvea vasten, polkea hanskat ratsastuskentän pölyyn.

Samoin meinasi käydä opiskelujeni kanssa. Katsoin minulle lähetettyä maisteriohjelman lukujärjestystä kauhuissani: koko päivän kestäviä työpajoja, aamuluentoja, iltapäiväluentoja, seminaareja. Jossain vaiheessa tulisi kai tehdä töitäkin, mutta milloin? Harkitsin opintojeni perumista ja vetäytymistä kaukaiselle saarelle, jossa ei tarvitsisi tehdä luentopäiväkirjoja ja HOPSeja.

Sinä fuksi olet tänä elokuuna uuden asian edessä: olet tulossa osaksi tiedeyhteisöä. (Älä siis puhu yliopistosta kouluna, ainakaan konservatiivisimpien luennoitsijoiden kuullen.)

En tiedä onko kukaan sitä vielä sinulle kertonut, mutta yliopistossa opiskeleminen on täysin erilaista kuin lukiossa. Vastuu painaa raskaana harteillasi, sillä monista opiskelua koskevista asioista ja käytännöistä pitää ottaa itse selvää, kukaan ei niitä sinulle erikseen kerro. Ensimmäinen syksysi voi tuntua välillä kaoottiselta, ahdistavalta, pelottavaltakin. Saatat harkita siirtymistä kaupan kassalle, työttömyyskortistoon, minne tahansa missä ei tarvitse ajatella itsereflektiota tai laskea opintopisteitä.

Mutta kuule, akateemiseen maailmaan hypätessä pieni ahdistus kuuluu asiaan. Uusien asioiden omaksuminen ja omalta mukavuusalueelta poistuminen tuntuu aina ensin hankalalta. Ahdinkoon saat helpotusta vasta kun olet toistanut hankalaa asiaa uudelleen ja uudelleen, aina kyllästymiseen asti.

Näin tein itsekin oman ahdistukseni kanssa: vedin ratsastushousut jalkaan maanantaista toiseen, raivasin kuulakärkikynällä kalenteristani tarmokkaasti tilaa opinnoille. Johan helpotti.

Ja muista: et ole ainoa kipuilija, kaikki on tänä syksynä aivan yhtä hankalaa myös muille fukseille. Hae siis rohkeasti ahdinkoosi vertaistukea kanssafukseilta ja apua vanhemmilta opiskelijoilta, pienryhmäohjaajilta, omaopettajalta.

Yhden asian voi kuitenkin jättää heti tekemättä: älä turhaan mollaa omaa tai muiden alaa. Mitäpä meikäläinen mistään tietäisi -ajattelun voi jättää matkasta nyt heti. Vaikka vanhemmat opiskelijat kyynisesti huokailisivat valmistuvansa heti kortistoon, ”koska kuka nyt meitä palkkaisi”, älä sinä lähde mukaan tähän jankkaukseen. Jos joku ihmettelee poikkitieteellisillä sitseillä ääneen sitä, saavatko alanne ihmiset siis ihan tosissaan joskus oikeasti töitä, älä vain nyökyttele murheellisena vierestä.

Sillä sinä osaat ja pystyt.

Oulun ylioppilaslehden viimeinen paperinen numero ilmestyi keskiviikkona 23. marraskuuta. Se tuntuu haikealta, oudolta ja absurdilta. Siis absurdilta siinä mielessä, että asiaa ei oikein vielä kunnolla edes ymmärrä. Onneksi lehti ei sentään kokonaan lopu, vaan jatkaa elämäänsä verkossa.

Kun Oulun ylioppilaslehti vuonna 1960 perustettiin, sen tarkoituksena oli tukea ylioppilaskunnan toimintaa tiedottamalla siitä ja myös aktivoida ylioppilaskunnan jäseniä yhteisen hyväksi. Tämä on vieläkin ajankohtainen agenda.

Lisäksi tiedonvälittäminen yliopistolla tapahtuvista asioista on tärkeää. Esimerkiksi viimeisessä painetussa Oulun ylioppilaslehdessä (s. 4) kerromme Oulun ammattikorkeakoulun muutosta Linnanmaan yliopistokampukselle, ja äänessä ovat niin opiskelijat kuin yliopiston johto. Väitän, että ilman ylioppilaslehteä Oulun yliopiston opiskelijat ja henkilökunta tietäisivät yliopistolla tapahtuvista muutoksista vielä vähemmän.

Muodosta riippumatta ylioppilaslehtien merkitys on edelleen suuri. Ne ovat opiskelijoiden omia julkaisuja, joissa käsitellään laajasti opiskelijaelämään liittyviä asioita.

Tiedonvälittäminen on tänä disinformaation kasvun aikana yhä tärkeämpää. Jos ihmiset eivät tiedä asioiden oikeaa laitaa, syntyy väärinymmärryksiä ja turhia vastakkainasetteluja.

Tiedonpuute on suurin syy siihen, miksi esimerkiksi saamelaiset kohtaavat ongelmia. Suomen Saamelaisnuorten puheenjohtaja, Oulun yliopiston opiskelija Ida-Maria Helander kertoo haastattelussa sivulla kuusi, että koska peruskoulussa saamelaisista ei opeteta juuri mitään, ei esimerkiksi saamelaisten kansanpuvun gátkin merkitystä tiedetä ja sitä käytetään jatkuvasti väärin.

Opiskelijoiden omalla lehdellä on mahdollisuus oikaista vääriä luuloja ja huhupuheita. Ja jos jokin asia teitä opiskelijoita askarruttaa tai haluaisitte lukea tietystä aiheesta, olkaa rohkeasti yhteydessä toimitukseen. Emme tee tätä lehteä itsellemme, vaan teille.

Ja kuten yliopistolaissa sanotaan, ylioppilaskunnan tehtävänä on osallistua yliopiston kasvatustehtävän hoitamiseen valmistamalla opiskelijoita aktiiviseen, valveutuneeseen ja kriittiseen kansalaisuuteen. Tässä tehtävässä ylioppilaslehdillä on mitä suurin rooli.

Tammikuusta 2017 alkaen Oulun ylioppilaslehti on siis yhtä kuin www.oulunylioppilaslehti.fi. Laittakaa siis osoite kirjanmerkkeihinne, jotta pysytte edelleen ajantasalla oululaisesta opiskelija- ja yliopistoelämästä.

Tänä syksynä Oulun yliopistossa on juhlittu – kuuleman mukaan kääretorttua syöden – Times Higher Education -rankingissa huimaa nousua. On hieno saavutus nousta sijoille 201-250, kun parannusta vielä tuli muun muassa opetuksen laadussa, tutkimuksessa ja sitaatioissa.

Huonoilta tuloksilta ei ole yliopisto kuitenkaan välttynyt. Opetus- ja kulttuuriministeriön teettämä Yliopistolain vaikutusten arviointi ja Professoriliiton teettämä Yliopisto professorin työnantajana -kysely kertovat molemmat yliopistojen johdon ja henkilöstön näkemyserojen kärjistymisestä ja yliopistoyhteisön etääntymisestä päätöksenteossa.

“Akateemisen johtamisen painopiste on siirtynyt kollegiaalisesta päätöksenteosta johtajakeskeisempään suuntaan.” Näin todetaan Yliopistolakiuudistuksen vaikutusten arvioinnin johtopäätöksissä.

Koko Suomen mittakaavassa 55 prosenttia professoreista kokee, ettei ylin johto ole kiinnostunut heidän mielipiteistään ja 59 prosenttia on sitä mieltä, ettei saa ajoissa tietoa ylimmän johdon toiminnasta. Luvut selviävät Yliopisto professorin työnantajana -kyselystä, ja Professoriliiton mukaan Oulun yliopisto on siinä joukossa, jotka antoivat kriittisintä palautetta vaikutusmahdollisuuksia koskevista väittämistä.

Kun tilanne on tämä, tulisi yliopiston sisäisen viestinnän olla kunnossa, jotta henkilökunta ja opiskelijat pysyvät asioista kärryillä, vaikkei niihin aina voisi vaikuttaa. Oulun yliopistossa ollaan tällä hetkellä tai edelleen tyytymättömiä juuri avoimuuden ja tiedottamisen puutteeseen.

Esimerkiksi henkilökunnan puheen poistaminen avajaisten ohjelmasta ei ole saanut hyvää vastaanottoa. Yliopisto halusi nostaa esille tieteentekijät ja opiskelijat, mutta ei ymmärtänyt tai välittänyt siitä, kuinka merkittävä asia julkinen puheenvuoro olisi ollut.

Puhe olisi ollut symbolisesti tärkeä Oulun yliopiston opetusalan yhdistyksen puheenjohtajan Santeri Palviaisen (Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n uutinen 29.8.2016) mukaan. Lisäksi hän kertoo työntekijöiden kokevan, että päätökset tehdään heidän ulottumattomissa. “Läpinäkyvyyden puute painaa”, Palviainen sanoo OAJ:n haastattelussa.

Syyskuun alussa rehtoripaneelissa, jossa koko rehtoraatti oli henkilökunnan kanssa keskustelemassa ajankohtaisista asioista ja joka oli tiettävästi ensimmäinen laatuaan Suomessa, professori Petri Lehenkari ehdotti, että keskustelu johdon ja henkilöstön välillä jatkuu rehtoripaneelin jälkeen. He kun haluavat olla mukana tekemässä muutosta rakentavalla tavalla ja osallistua keskusteluun.

Rehtori Jouko Niinimäki vastasi omassa puheenvuorossaan olevan tietenkin hienoa, että on johtavien työntekijöiden ja työtä tekevien työntekijöiden välisiä keskusteluja, mutta hänen mielestään kyseinen tilaisuus ei tavoittanut kaikkia. (Olisi muuten tavoittanut enemmän väkeä, jos se olisi streamattu.) Rehtori pitää tärkeämpänä tavallista keskusteluketjua, jossa dekaanit ja rehtoraatti tapaa johtoryhmän kokouksissa, dekaanit tavoittavat yksiköiden johtajat ja he puolestaan keskustelevat työntekijöiden kanssa. “Tämän ketjun kautta saamme koko talon mielipiteet mukaan keskusteluun”, Niinimäki vakuutti.

Niinimäen kuvailema ketju ei kuitenkaan selkeästi riitä, kun tuoreiden raporttien ja kyselyjen tuloksia katsoo. Yliopiston pitäisi vihdoin keksiä keinot sisäisen viestinnän parantamiseen tai ainakin yrittää suhtautua henkilöstön kanssa käymään keskusteluun muuten kuin vähätellen. Säännöllisellä uutiskirjeellä voisi ehkä aloittaa.

Saatan olla syntyperäisenä oululaisena puolueellinen sanomaan, mutta minusta Oulu on yksi maailman hienoimmista paikoista elää. Siksi haluankin onnitella teitä fuksit (ja toki valinnan jo aiempina vuosina tehneitä) hienosta päätöksestä! Vastaanottaessasi saamasi opiskelupaikan Oulun yliopistosta, et valinnut vain korkeakoulua ja oppiainetta, vaan myös Oulun.

Mitä tulitkaan siis valinneeksi? Ainakin kulttuurikaupungin, urheilukaupungin, opiskelijakaupungin, startupkaupungin, merikaupungin ja pyöräilykaupungin. Osa näistä määrittelyistä on varmasti monille tuttuja, mutta ehkä eivät kuitenkaan kaikki.

Oulussa tapahtumat eivät väritä elämäämme vain kesäisin, vaan esimerkiksi marraskuussa kaupungin valtaavat  Valoa Oulu! -valofestivaali ja Oulun kansainvälinen lasten ja nuorten elokuvafestivaali (nimestä huolimatta siellä on katselemisen arvoisia elokuvia myös vanhemmille). Lisäksi kaupunginteatterissa on pitkin syksyä useita ensi-iltoja ja dokumenttiklubi Doc Lounge tarjoaa kuukausittain dokumentteja ravintola Tubassa.

Tiesitkö, että Oulussa on Suomen suurimpiin kuuluva startup-keskittymä? Korkeakoulujen yrittäjyyskeskus Business Kitchen, Yritystakomo, Business Oulu, Njetworking, Yrityskiihdyttämö ja monet yksittäiset henkilöt ovat luoneet mahdollisuuksia yrittäjyyteen ja omien ideoiden toteuttamiseen. Oulun yliopistolla tammikuussa auennut Tellus Innovation Arena puolestaan on tuonut yrittäjyyden entistä lähemmäs yliopisto-opiskelijoita. Käyttäkää ihmeessä kaikki mahdollisuudet hyväksi ja käykää erilaisissa tapahtumissa niin Telluksessa kuin keskustan Business Kitchenillä.

Kuten lukuvuoden avajaistapahtumassakin Rotuaarilla mainittiin, kannattaa hankkia pyörä, jos sellaista ei vielä satu omistamaan. Kliseiden klisee on varmasti Oulusta ja pyöräilystä puhuminen. Mutta koska se on niin totta, että täällä on kattava pyörätieverkosto (keskustan pyöräilyverkko kaipaa vielä kehittämistä), ei siitä tule vaieta. Parhaiten kaupunkiin kuin kaupunkiin tutustuu hyppäämällä pyörän satulaan. Kesällä pyöräilimme Seinäjoelta Ouluun muuttaneiden ystävieni kanssa ympäriinsä ja huomasin löytäväni itsekin uusia paikkoja ja reittejä.

Olkaa aktiivisia, tutustukaa kaupungin eri kolkkiin, pyöräilkää päämäärättömästi pitkin jokivartta ja metsänreunia ja löytäkää omat lempipaikkanne uudesta kotikaupungistanne. Mitä enemmän näette ja koette, sitä nopeammin tunnette Oulun omaksenne.